Näistä lääkäri ei kerro – 50 faktaa rokotteista

Isorokko

  • Isorokko olisi hävinnyt vuonna 1870, ellei vuonna 1867 lapsia oltaisi pakkorokotettu parlamentin päätöksellä. Puhkesi historian suurin isorokkoepidemia, johon kuoli 42 000 ihmistä vuonna 1872.
  • Kingstonin klinikan hoitohenkilökunta halusi verrata luonnollista ja rokotteilla hankittua immuniteettia kutsumalla kuusi rokotettua lääkäriä kokeeseen, jossa henkilöt laitettiin isorokkosairaiden eristysyksikköön. Lääkärit kieltäytyivät ehdotuksesta.
  • AIDS-tapausten määrä oli jossain määrin yhteydessä annettujen isorokkorokotusten määrään Brasiliassa, Haitilla, Burundissa, Ruandassa, Tansaniassa, Zairessa, Sambiassa, Ugandassa ja Malawilla.

Polio

  • Yhdysvaltain terveysviranomaiset aikoivat tarkastaa käytäntöjään, kun ilmeni että kaikki nykyiset poliotartunnat johtuvat rokotteista.
  • Cornell Universityn englannin kielen professori Bernand Reis halvaantui kuukauden kuluttua siitä, kun hänen lapselleen oli annettu lain edellyttämä poliorokote.
  • Kay McNeary sai poliohalvauksen vaihtaessaan vauvansa vaipan. Hänelle myönnettiin miljoonan dollarin vahingonkorvaukset.
  • Viisikymmentä- ja kuusikymmentäluvulla miljoonille lapsille annettiin poliorokote, joka sisälsi syövälle altistavaa SV40-virusta.
  • Tri Frederick R. Klenner totesi: “Monet vaikenivat siitä tosiasiasta, että Salkin ja Sabinin rokotteiden valmistuksessa käytettiin apinan kudosta, ja nämä rokotteet ovat suoraan syynä leukemiatapausten määrän kasvuun”.
  • The Lancet raportoi epidemiasta, joka puhkesi rokotettujen lasten keskuudessa Omanissa. Rokotelobbyn mukaan asia korjautuu antamalla suurempia rokoteannoksia ja useammin, 6, 10 ja 14 viikon ikäisille sekä samalla muiden rokotteiden kanssa.

Tuberkuloosi

  • Etelä-Intiassa järjestettiin kaikkien aikojen laajin rokotekoe BCG-rokotteella. Kokeen jälkeen rokotettujen ryhmässä esiintyi enemmän tuberkuloositartuntoja kuin kontrolliryhmässä.

DTP

  • Hinkuyskärokote on valmistettu sairastuneiden lasten limaeritteistä sekoitettuna formaldehydiin, alumiiniin ja elohopeaan.
  • Tuoreessa tutkimuksessa DTP-rokote aiheutti sivuoireita 512 hollantilaisvauvalle. Tutkimuksen otantamäärä oli 540.
  • Isossa-Britanniassa on ilmennyt viime vuosien aikana 30 000 kurkkumätätapausta kurkkumätää vastaan rokotetuilla lapsilla.
  • Kalifornian yliopiston tutkimus osoitti, että vuodessa sattuu 1000 kätkytkuolemaa DTP-rokotusten seurauksena.
  • Lastenlääkäri tri Robert Mendelsohnin mukaan: “… [Yhdysvalloissa] sattuu lähes 10 000 kätkytkuolemaa vuodessa”, “joilla on yhteys lapsille annettuihin rokotteisiin”.
  • Tri Michael Weiner totesi vuonna 1986: “Vuosittain tapahtuu enemmän kätkytkuolemia mitä AIDSiin on kuollut vuoden 1981 jälkeen yhteensä. Tästä huolimatta kuolemantapausten ja DTP-rokotteen välistä yhteyttä tutkivia tutkimuksia ei juurikaan rahoiteta”.

MPR

  • Isossa-Britanniassa havaittiin, että neljän vuoden ajanjaksolla 66 % tuhkarokkotartunnan saaneista oli rokotettu.
  • Vuonna 1986 Texasin Corpus Christissä puhkesi tuhkarokkoepidemia. Sairastuneista lapsista 99 % oli rokotettuja.
  • Vihurirokkorokotteen saaneista 26 prosentia kärsi myöhemmin nivelkivuista tai niveltulehduksesta. (US Science –lehti)
  • Yhdysvalloissa ja Australiassa tehdyissä vihurirokkorokotetutkimuksissa havaittiin, että rokote oli tehoton 80 – 93 % tapauksissa.
  • Tri Glen Dettman havaitsi, että joka kolmannella nivelreumapotilaalla oli eläviä vihurirokkoviruksia nivelkudoksessa.
  • The Lancetin julkaiseman tiedon mukaan Länsi-Saksan viranomaiset olivat listanneet 27 neurologista oiretta, joita sikotautirokote voi aiheuttaa. Oireita olivat mm. Aivokalvontulehdus, kuumekouristukset ja epilepsia.
  • Jo pelkästään Isossa-Britanniassa havaitaan vuosittain 30 000 uutta epilepsiatapausta, joista lasten osuus on 10 000.

Hepatiitti B

  • Hepatiitti B –rokote valmistetaan ihmisen verestä.
  • Lancetissa vuonna 1991 julkaistu tutkimus osoitti, että 358 hepatiittia vastaan rokotetusta gambialaislapsesta 20 % sairastui hepatiittiin.

Hib

  • Minnesotalaistutkimus osoitti, että amerikkalainen polysakkaridipohjainen Hib-rokote kasvatti Hib peräisen aivokalvontulehduksen riskiä viisinkertaisesti.
  • The Lancetin elokuun 1991 numerossa kerrottiin yhdeksästä tapauksesta, joissa rokotettu lapsi sairastui Hib peräiseen aivokalvontulehdukseen.
  • Tutkimuksessa havaittiin, että kaikkein turhimman Hib-rokotteen – PRP-OMPC:n – tapauksessa vasta-ainereaktio oli heikkeni suuremmilla annoksilla.

Influenssa

  • Postivirasto lopetti rokotteiden suosittelun kun havaittiin ettei sillä ollut mitään vaikutusta poissaolojen määrään.
  • Rokoteteollisuus rahoittaa Influenza Monitoring and Information Bureau –järjestön toimintaa.
  • Kuudesta sadasta birminghamilaisvanhuksesta influenssa-rokotteen saaneilla esiintyi yli kaksi kertaa enemmän hengitystiesairauksia kuin vastaavilla, ei-rokotetuilla vanhuksilla.
  • Tri Robert Mendelsonin mukaan kaikki influenssa-rokotteet voivat aiheuttaa Guillain–Barrén oireyhtymän tai halvauksen.
  • Influenssa-rokotteet valmistetaan näytteistä, jotka otetaan flunssaan sairastuneilta. Näytteiden materiaali siirretään kanan sikiöihin, jotka on otettu tautien kalvamista kasvattamoista.
  • Marraskuussa 1991 chesterfieldiläismies kuoli otettuaan rokotteen vain muutamaa tuntia aikaisemmin.

Lavantauti

  • Lavantautirokote valmistetaan lavantautisten ihmisten ulosteesta eristetyistä viruksista.

Kolera

    Maailman terveysjärjestö WHO on myöntänyt, että useista pistoksista huolimatta kolerarokote ei suojaa taudilta, eikä “se ole hankkimisen arvoinen”.

Yleistä

  • Rokotteiden tiedetään tai epäillään aiheuttavan astmaa, ihottumaa, allergiaa, aivotulehdusta, syöpää, leukemiaa, kätkytkuolemia, aivokalvontulehdusta, alempien liikehermosolujen sairauksia, nuoruusiän diabetesta, väkivaltaista käytöstä ja niin edelleen.
  • Amerikkalainen lääketiedehistorioitsija Harris Coulter on kirjoittanut kirjan Vaccination, Social Violence and Criminality. Kirjassaan hän toteaa, että “Suurin osa miljoonista yhdysvaltalaislapsista, jotka kärsivät autismista, kohtauksista, jälkeenjääneisyydestä, yliaktiivisuudesta, lukihäiriöistä tai jostakin muusta sairaudesta, joka lukeutuu “kehitysvammaisuuden” kirjoon, saa kiittää sairaudestaan yhtä tai useampaa lastentauteja vastaan suunnattua rokotetta.”.
  • Tri R de Longin mukaan: “Vuodesta 1981 alkaen ihmisiä on immunisoitu laajamittaisesti (eläviä) viruksia sisältävillä rokotteilla. Moinen vertaansa vailla oleva käyttö … on voinut aiheuttaa nykyajan uuden sairaudet”.
  • Olemme havainneet 20 000 uutta tautia, ja määrä kasvaa koko ajan.
  • Rokotevalmistajat, yhteistyössä lahjottujen poliitikkojen, poliitiikan ja median vaikuttajien kanssa, ovat aina läpäisseet kokeet käyttämällä väärän kuvan antavia eläinkokeita. Vain ihmisten kanssa saadut tulokset ovat totuudenmukaisia.
  • Tri J A Morris on yhdysvaltalainen tartuntatautien asiantuntija. Hän sanoi: “Tietoomme tulee vain aivotulehdus- ja kuolemantapaukset, mutta on olemassa laaja oireiden kirjo kuumeen ja kuoleman väliltä, joita ei ikinä mainita.”.
  • Tri R Mendelsohn sanoi, “Olemme huolissaan löydöksistä, joiden perusteella immunisaatiolla on yhteys tiettyjen sairauksien määrän huomattavaan kasvuun kuluneiden vuosikymmenten aikana. Näitä ovat autoimmuunisairaudet, kuten nivelreuma, multippeliskleroosi, lymfooma ja leukemia.”.
  • Tri Duperratin mukaan ”… rokotteet aiheuttavat, kaiken lisäksi, leukemiatapausten määrän räjähdysmäisen kasvun.”.
  • Revue de Pathologie et de Physiologie Clinique –julkaisun artikkelissa todettiin: “Rokote muokkaa rokotettavan [kudoksen] ympäristöä emäksisemmäksi ja hapettuneemmaksi; syövälle otolliseksi, tosiasia jota ei voi enää sivuttaa.”.
  • Journal of the American Institute of Homeopathy –julkaisuun kirjoittava tri R Moskowitz totesi, että rokotteet voivat vapauttaa piileviä ja soluihin kiinnittyneitä viruksia, mikä voi johtaa stressin ja äkillisen muutoksen seurauksena “solujen hallitsemattomaan jakautumiseen eli syöpään”.
  • Amerikan syöpäyhdistyksen professori R Simpson sanoi, että rokotteet voivat aiheuttaa nivelreumaa, multippeliskleroosia, punahukkaa, Parkinsonin tautia ja syöpää.
  • Kaikki todisteet osoittavat, että tartuntojen määrät ovat laskeneet elintason, hyginian, viemäröinnin, asumisen ja ravinnon laadun nousun myötä.
  • Tri Moskowitz arvelee, että “ei ole juuri suurempaa rasitetta pienen lapsen immuunijärjestelmälle kuin pistää nykyaikaisten rokotteiden sisältämiä vierasperäisiä proteiineja tai eläviä viruksia suoraan suoneen.”.
  • Ja viimeisenä, jos lääkärin, vastaanottovirkailijan, sairaanhoitajan tai terveydenhoitajan uhkailu, kiristys tai valehtelu ei toimi, lääkäri ei saa vuosittaista, 1737 punnan suuruista bonusta.

 

Lähde: Daily Records

Lue myös:

21 kriittistä kysymystä rokotteista
Rokote vai virus: kumpi on suurempi uhka?

13 kommenttia

  1. Artikkelissa on virhe: ”Tri F Klinner totesi: “Monet vaikenivat siitä tosiasiasta, että Salkin ja Sabinin rokotteiden valmistuksessa käytettiin apinan kudosta, ja nämä rokotteet ovat suoraan syynä leukemiatapausten määrän kasvuun”.”

    Kyseessä on tohtori Frederick R. Klenner.

    Plusääni(7)Miinusääni(1)
  2. Lähde: Daily Records..

    Daily Recordsin artikkelissa ei kuitenkaan ole mitään lähdettä. Olisi ihan kiva nähdä dokumentaatiota aiheesta, mutta ehkä nuo onkin vaan jonkun keksimiä.

    Plusääni(12)Miinusääni(4)
  3. Ja tätä puppua rokotuskriittiset levittävät.. Meneekö kukaan lääkäriin kuuntelemaan epäonnistuneiden kokeiden ja viallisten rokotteiden seurauksia? Haluatko historianluennon aiheesta ”kirurgian kehitys”, jos menet leikkaukseen?

    Julkaiskaa aiheesta oikeita tutkimuksia älkääkä tällaisia uutis- ja lähdearvoltaan nollan tasolla olevia käännöksiä. Uskooko toimitus ihna oikeasti näihin juttuihinsa vai onko teistä vain hauskaa vedättää lammasmaisia laumasieluja, joila on jostain käsittämättömästä syystä auktoriteettikammo ja jotka eivät kykene oikeasti kriittiseen ajatteluun?

    Plusääni(17)Miinusääni(12)
        1. Jos englanninkielen ymmärtämisen tasosi on edes auttava, niin lue ensin viitattu teksti ja letkauttele sitten ”Putinin uroteoista” vai oletko sitten Big Pharman trolli tai hyödyllinen idiootti tai yksinkertaisesti trolli lajia
          ”Internet Trolls Are Narcissists, Psychopaths, and Sadists”, https://www.psychologytoday.com/blog/your-online-secrets/201409/internet-trolls-are-narcissists-psychopaths-and-sadists

          Plusääni(2)Miinusääni(3)
          1. Alkuperäinen vastaukseni jäi julkaisematta. Ilmeisesti toimitus ei pitänyt muutamista sanavalinnoistani.

            Artikkeli Putinista on pelkää roskaa niin kuin muutkin täällä julkaistut ”uutiset” ja ”tutkimukset”. Selittäisitkö, että mitä haluat sanoa artikkelilla? En vieläkään tajua sen pointtia tässä keskustelussa, olenhan hyödyllinen idiootti.

            Linkki nettitrolleihin oli aika hauska. Siinähän kuvataan aika osuvasti rokotuskriittisten ym. näitä uutisia uskovien luonteenpiirteitä: hankalia ihmisisä, trollaavat (tietämättään tai tietoisesti) saadakseen tyydytystä ja huomiota.

            Tyypillisesti laitatte sormet korviin ja huudatte kovaa, jos teille esittää oman näkemyksenne vastaisia faktoja (tutkittuja, testattuja, vertaisarvioituja). Kaikki muu paitsi näiltä sivustoilta ongittu ”tieto” on suuryritysten ja pankkiiridynastian salaliittoa.

            Plusääni(4)Miinusääni(4)
  4. ”Isorokko olisi hävinnyt vuonna 1870, ellei vuonna 1867 lapsia oltaisi pakkorokotettu parlamentin päätöksellä. Puhkesi historian suurin isorokkoepidemia, johon kuoli 42 000 ihmistä vuonna 1872.”

    Mistähän tämäkin on revitty?

    Plusääni(10)Miinusääni(4)
  5. Tyypillistä magneettimedia valhepelottelua. Lisäksi kyseessä on törkeä valehtelu ja vääristely.

    ”Lavantautirokote valmistetaan lavantautisten ihmisten ulosteesta eristetyistä viruksista. ”

    Virus ei aiheuta lavantautia.

    ”Maailman terveysjärjestö WHO on myöntänyt, että useista pistoksista huolimatta kolerarokote ei suojaa taudilta, eikä “se ole hankkimisen arvoinen”.

    Mitä yrität vihjailla?

    Plusääni(4)Miinusääni(4)
  6. Warning. Some very disturbing images.

    Rokotteiden haitat :

    https://youtu.be/m_DypJzz0EY

    You need our vaccine sos what are they for?
    Hand over baby gotta give him more
    Oh, my damaged son

    24 shots by the age of 2
    Heavy metal’s no good for you
    Wrong, wrong-Not how it’s spun

    I sing this song to out the jewish man
    Kill our babies his master plan
    Jab White skin to keep form waking up

    I’ve seen the suffering from this medical ploy
    A little dose to kill the baby goy

    It’s now time to once again question the entire science of virology, its history, and its genesis.
    It appears that the virus myth goes way back to ancient times – disease demons in Greece, to instruments of population control and herding in Rome.
    Here are a few videos to start your research.

    Do Viruses Even Exist? No. Virus concept is fake.

    Most diseases or illnesses are caused by malnutrition, exposure to harmful chemicals, stress (caused by psychological terrorism), lack of sleep, and lack of exercise.

    KOKO KÄSITE VIRUKSISTA ON AIVAN TUUBAA. Virus on keksitty valheellinen käsite. Oheisissa videoissa selitään miten ja miksi se on keksitty.

    https://youtu.be/vVe84dssLfQ

    https://youtu.be/4p6EoUYrTyQ

    https://youtu.be/Or7lQ58m7i8

    https://youtu.be/aaDcatV38pI

    Plusääni(3)Miinusääni(3)
  7. Kiitos näistä terveyteen liittyvistä artikkeleistanne > olen itse opiskellut yli 20 -vuotta näitä asioita ja olen totisesti rokotuskriittinen. Vastaavaa liikehdintää on joka puolella maailmaa – onneksi!

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat