- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Näin D-vitamiini pysäyttää syövän kantasolut

Arviolta 90 prosenttia maailman väestöstä kärsii D-vitamiinin puutostilasta. Terveysongelma on saavuttanut maailmanlaajuiset mittasuhteet. D-vitamiinitutkimuksen pioneeri tri Michael Holick arvioikin, että D-vitamiinin puutos on maailmanlaajuisesti kaikkein yleisin terveysongelma. (5 [1])

Ihmiset työskentelevät yhä enemmän sisätiloissa ja lapset leikkivät yhä vähemmän ulkona. Ihosyövän pelko ja hallituksen suositukset ovat saaneet meidät käyttämään aurinkovoiteita, ja saamme ruoastamme vähemmän D-vitamiinia kuin aiemmin.

D-vitamiinin puutostilasta on haittaa terveydelle, ja se kasvattaa riskiä sairastua esimerkiksi syöpään ja puutostiloista johtuviin sairauksiin, kuten osteoporoosiin. (1 [2])

Välttämätön aivojen terveydelle

Tutkijat ovat osoittaneet, että keskushermostojärjestelmä sisältää D-vitamiinireseptoreita. Näitä reseptoreita on myös aivojen hippokampuksessa. Hippokampus vastaa tunteiden säätelystä ja muistitoiminnoista.(2 [3]) D-vitamiinilla on kriittisen tärkeä rooli, sillä sitä tarvitaan sitoutumaan reseptoreihin ja säätelemään aivo-selkäydinnesteessä ja aivoissa sijaitsevia entsyymejä. Tämä edistää:

D-vitamiinikonsentraation on oltava riittävän korkea, jotta hermokudos voi suojautua hapetusstressiltä ja jotta immuunivasteen säätely poimii moitteetta. Se myös pitää yllä solujen sisäistä fosfori- ja kalsiumtasapainoa. Riittävä D-vitamiinin saanti on erityisen tärkeää varhaislapsuudessa, sillä puutostila kohottaa riskiä sairastua keskushermostosairauksiin, kuten multippeliskleroosiin ja skitsofreniaan.(2 [3], 3 [4])

Suojaa hermostollisilta sairauksilta

Toinen maailmanlaajuisesti käsiin räjähtänyt terveysongelma liittyy kognitiivisen suorituskyvyn heikkenemiseen. Huolenaihe on selkeä, kun tarkastellaan Parkinsonin taudista, dementiasta ja muista neurodegeneratiivisista sairauksista kärsiviä.

Eräässä kliinisessä tutkimuksessa esitettiin löydös, jonka mukaan ihmisillä, joilla on vähän D-vitamiinin aktiivista muotoa, hermoston suojauskyky oli alhaisempi ja aivojen suorituskyky heikompi. Riittävä D-vitamiinin saanti on välttämätön detoksifoivien prosessien, kuten antioksidantti glutationin tuotannon, optimaaliselle toiminnalle. Se myös laskee aivojen typpioksiditasoja ja edistää solujen selviytymistä.(4 [5])

Toinen 2010 julkaistu tutkimus osoitti, että ihmisillä, jotka kärsivät D-vitamiinin puutteesta, oli 42 % suurempi kognitiivisen heikentymisen riski. Yksilöillä, joiden D-vitamiinin puutostila oli huomattava, oli 394 % suurempi riski ja heillä esiintyi enemmän kognitiivisen heikentymisen oireita. Tutkimus, jossa analysoitiin yli 3100 miehen kognitiivista suorituskykyä kahdeksassa Euroopan maassa, havaitsi että miehillä, joilla oli matalat D-vitamiinitasot, oli merkkejä ajattelukyvyn nopeuden heikkenemisestä.(6 [6])(4 [5])

D-vitamiini ja syövän kantasolut

Kehossamme syntyy joka päivä arviolta 10 000 syöpäsolua.(7 [7]) D-vitamiinin puute on yksi suurimmista syistä, joka mahdollistaa syövän kantasolujen jakautumisen ja laajenemisen. Tämä ja monet muut tekijät häiritsevät elimistön kykyä absorboida D-vitamiinia auringosta ja ruoasta.

Lisääntynyt terveysongelmien hoitaminen lääkkeillä voi häiritä kehomme kykyä muuttaa D-vitamiinin biosaatavaan muotoon. Kun tähän lisätään solujen heikentynyt hapensaanti, riittämätön liikunta, vähäinen ulkona vietetty aika, suuri sokerinkulutus, huono ruokavalio joka ei sisällä hivenaineita ja aminohappoja, ja krooninen stressi, syntyy syövän kantasolujen kasvulle suotuisa ympäristö.

D-vitamiini on tärkeä GcMAF:n tuotannon kannalta

Tutkijoiden mukaan 20 000 IU:n päivittäinen annos D3-vitamiinia voi ehkäistä systeemistä tulehdusta ja hillitä syövän kasvua.(8 [8]) GcMAF on voimakas immuniteettia tukeva proteiini, jonka toiminta vaatii D3-vitamiinin tasaista saantia. GcMAF on välttämätön immuunijärjestelmän kunnolle, ja se myös auttaa tuhoamaan kasvaimet kokonaan.(7 [7])

Itse asiassa D-vitamiini on yksi tärkeimmistä ravinteista vauvan kannalta, ja naisen tulisi syödä sitä raskauden aikana. D-vitamiinivaje on yhteydessä autoimmuniteettiongelmiin, ja kun otetaan huomioon että monet eri tekijät altistavat syövälle, D-vitamiinin optimaalista saantia ei tule vaarantaa sikiön kehityksen aikana. Sikiön kehityksessä D3-vitamiinilisä: (9 [9])

GcMAF suojaa syövältä

Epidemiologiset tutkimukset tukevat väitettä, jonka mukaan D-vitamiinivajetta potevilla on suurempi riski sairastua heikkoon immuniteettiin liittyviin sairauksiin kuten kroonisiin infektioihin, tai aineenvaihdunnan häiriöihin kuten tyypin 1 diabetekseen ja autoimmuunisairauksiin.(3 [4])

Riittävä päivittäinen D-vitamiinin saanti tukee GcMAF:n muodostumista. Tällä voidaan tehokkaasti ehkäistä syöpäsolujen kasvua eturauhasessa. Urokinaasityyppinen plasminogeeniaktivaattori (uPAR) –reseptoreita löytyy eturauhasesta. Reseptorit tukevat kasvainten etäpesäkkeiden leviämistä niiden läheisyydessä.(10 [10]) Todisteet osoittavat, että GcMAF hillitsee näiden syövän kasvua edistävien reseptoreiden läsnäoloa ja kasvainten kasvua.

Monissa tutkimuksissa on havaittu, että GcMAF laskee nagalaasikonsentraatiota. Syöpäsolut tuottavat nagalaasientsyymiä, joka altistaa virusinfektioille ja häiritsee makrofageja, jotka tuhoavat sairastuneita soluja. Nagalaasikonsentraatio on korkea henkilöillä, joilla on punahukka, melanooma tai eturauhas-, rinta-, paksusuolen-, ja haimasyöpä. GcMAF stimuloi immuunijärjestelmän luontaisia puolustusmekanismeja, vähentää nagalaasin tuotantoa ja siten tukee makrofagien toimintaa.(10 [10])

GcMAF-terapia kukistaa syövän

Lääkärit tai tutkijat eivät ole ymmärtäneet D-vitamiinin merkitystä ihmisen fysiologialle ja sairauksien synnylle ennen viime vuosikymmentä. Ei ole olemassa todisteita, jotka osoittaisivat että D-vitamiinin käyttö GcMAF:n säätelyssä ja syövän ehkäisyssä voisi aiheuttaa myrkytyksen. Tiedämme nykyään, että D-vitamiini nostaa GcMAF-pitoisuutta ja torjuu syöpää seuraavin mekanismein: (11 [11])

D-vitamiini ja paksusuolensyöpä

Tutkimuksessa analysoitiin 1 000 000 osallistujaa. Tutkimuksessa havaittiin yhteys korkean kalsitriolikonsentraation ja vähäisen paksusuolensyöpään sairastuvuuden välillä. Toisin sanoen, D-vitamiinikonsentraatiolla sekä paksusuolen- ja peräsuolensyövän riskillä on käänteinen suhde.

Tilastotieto osoittaa, että jokaista 10 ng/ml veren D-vitamiinipitoisuuden laskua kohden paksusuolensyövän riski kasvaa huomattavasti.(12 [12])

D-vitamiini ja eturauhassyöpä

Toiseksi yleisin kuolemaan johtava syöpä pohjoisamerikkalaisilla miehillä on eturauhassyöpä. Sitä hoidetaan ensisijaisesti sädehoidolla, mikä ei useinkaan toimi. D-vitamiini on tärkeä paitsi luiden kalsiumtasapainon mutta myös syöpäsolujen kasvua rauhasissa hidastavan vaikutuksen vuoksi. Monet tutkimukset ovat vahvistaneet, että kalsitrioli sekä ehkäisee että hidastaa eturauhassyöpäsolujen kasvua.(11 [11])

Vielä ei täysin ymmärretä kuinka D-vitamiini pysäyttää syövän, mutta siitä on selkeästi hyötyä syövän hoidossa. Tutkijat kuitenkin tietävät, että kalsitrioli hillitsee hallitsemattomasti jakautuvien solujen kasvua, stimuloi apoptoosia, rajoittaa anti-apoptoottisten geenien ilmenemistä ja niitä reittejä, jotka ovat syynä eturauhassyöpäsolujen nopeaan jakautumiseen.

D-vitamiini ja rintasyöpä

Tutkijat ovat havainneet, että rintasyöpäsolujen tuhoamisessa käytetyt D-vitamiinireitit saavat aikaan 100 % laskun syöpäsolujen aktiivisuudessa lyhyessä 7 päivän ajassa. Nämä in vitro –tutkimukset viittaavat siihen, että D-vitamiini mahdollistaa GcMAF:n hyökätä ja hävittää rintasyöpäsolut. Tutkijat uskovat, että aminohappojen välinen toiminta sallii GcMAF-reseptorien kiinnittyä tehokkaasti ja stimuloida makrofageja hyökkäämään syöpäsolujen kimppuun. Näin makrofagit voivat ”syödä” ja eliminoida rintasyöpäsolut.(13 [13])

Vaihtoehtoisista syöpähoitomenetelmistä Swiss-menetelmä tukee näkemystä siitä, että D-vitamiini ja GcMAF ovat tehokaksikko, joka poistaa rintasyövän aktivoivan Her-2-onkogeenin.(7 [7])

Riittävä auringonvalon saanti

D3-vitamiinin tuotanto on riippuvainen riittävästä auringonvalosta. Ultraviolettisäteet saavat aikaan stressivasteen ihossa, joka muuttaa 7-dehydrokolesterolin aktiiviseen muotoon D3-vitamiiniksi, jota keho voi käyttää hyödyksi. Kalsitrioli on D-vitamiinin aktiivinen muoto, joka käyttäytyy enemmän hormonin kuin vitamiinin tavoin. Itse asiassa tiedemiehet kiistelevät onko kalsitrioli kenties ihmiselimistön voimakkain hormoni. Se on vastuussa yli 1000 geenin aktivoinnista, mikä on arviolta 5 % ihmisen genomista.(1 [2])

Kehon alueesta, ihonväristä, UV-säteilyn voimakkuudesta riippuen tarvittavan altistusmäärän pituus vaihtelee. Ihannetapauksessa ihmisten tulisi saada 10 000 – 20 000 IU:ta D3-vitamiinia auringonvalosta. Olettaen, että 60 % vartalosta altistuu auringolle.

Aurinkoa tulisi ottaa vähintään kolme kertaa viikossa, suositeltavan keston riippuen ihosi väristä.

Vaalea iho = 15-20 minuuttia päivittäin
Keskitumma iho = 25-30 minuuttia päivittäin
Tumma iho = 40-45 minuuttia päivittäin

Syöpäriskin minimoiminen on tärkeää. Käytä kosteutusvoiteita kuten kookosöljyä, aloe veraa tai vihreä tee –uutetta.

Suositeltavat ravinnelisät

Harkitse D3-vitamiinilisän ottamista osaksi päivittäistä rutiiniasi jos et saa tarpeeksi auringonvaloa. Ravinnelisän tulisi sisältää 8000 – 10 000 IU:ta D3-vitamiinia.

Ammattilaiset yleensä suosittelevat 1000 – 2000 IU:n annosta 10 kiloa kohden. Jos haluat ehkäistä syövän tai hidastaa syöpäsolujen kasvua, suositeltava veren D3-vitamiinikonsentraatio on 80-100 ng/ml.

 

Lähde: DrJockers.com [14]

Lue myös:

D-vitamiinista jaksamista talveen [15]
D-vitamiinin puute raskauden aikana voi aiheuttaa hammasmätää [16]
Tutkijat huomasivat Omega-3:n ja D-vitamiinin vahvistavan immuunijärjestelmää [17]
Tutkittua D-vitamiinista [18]
Mielipide: Mihin tarvitsemme D-vitamiinia ja kuinka paljon [19]
Unohda laihdutuslääkkeet, luonnollinen D-vitamiini auttaa painon hallinnassa [20]
D-vitamiini auttaa ikänäköön, sen puute nostaa verenpainetta [21]
Allergioilla saattaa olla yhteys D-vitamiinin puutokseen [22]
D-vitamiinin puutos aiheuttanut riisitautiepidemian [23]
Mitä D-vitamiini on? [24]
Japanilainen tutkimus: D-vitamiini suojaa influenssalta rokotteita varmemmin [25]
Auringonvalo on hyväksi iholle [26]
Tri Ted Broer – rokotteet, nagalaasi ja GcMAF [27]