- Magneettimedia - https://www.magneettimedia.com -

Myös Perussuomalaisten nuorten uusi johtaja on sionisti

Perussuomalaisten nuorten puheenjohtajaksi vuodelle 2015 on valittu Big Brother –sarjasta [1] tuttu biseksuaali ja Israelin ystävä Sebastian Tynkkynen. Tynkkysen edeltäjä Simon Elo on yksi Suomen poliittisen kentän äänekkäimmistä sionisteista.

PS-nuorten verkkosivuilla Tynkkynen lupaa, että järjestöä tullaan viemään tulevaisuudessa ”paljon rohkeampaan suuntaan”. Puheenjohtajakisaan osallistunut helsinkiläinen Jarmo Keto kirjoitti Tynkkysen valinnan jälkeen blogissaan nuorisojärjestön uudesta linjasta, ”johon kuuluu erilaisten ihmisten nostamista erilaisuuden toteemeiksi juuri sillä tavalla, josta muita haukumme.” Tapahtumassa julkistettiin Tynkkysen luoma PS-nuorten mainosvideo, jossa puolueeseen kosiskellaan muun muassa aseistakieltäytyjiä, maahanmuuttajia ja homoseksuaaleja. Videolla puhutaan jopa ”fasismin ja natsismin” kaatamisesta.

Tynkkysen edeltäjä Elo on saanut kyseenalaista huomiota Israel-lausunnoillaan. 20.9.2011 Elo totesi Ylen A2-ohjelmassa [2], että vaikka hänellä ei olekaan Israelin kansalaisuutta, on Israel hänen ”toinen kotimaa”. Elo on osoittanut mieltään Israelin puolesta ja osallistunut Perussuomalaisten nuorten edustajana Israel-delegaatiomatkalle.

Uusi puheenjohtaja vaikuttaa seuraavan edeltäjänsä jalanjäljillä. Gazan kesäisen kansanmurhan aikana Tynkkynen mainosti sosiaalisessa mediassa Benjamin Netanjahun puhevideota, minkä lisäksi hän on ladannut Internetiin videon lomamatkastaan juutalaisvaltioon [3].

Artikkeli Suomi–Israel Yhdistysten liitto ry:n Jedidut-lehdestä. [4]

Artikkeli Suomi–Israel Yhdistysten Liitto ry:n Jedidut-lehdestä [5].

Samana päivänä Magneettimedia uutisoi juutalaisten juhlivan Gazan teurastusta. [6]

Samana päivänä Magneettimedia uutisoi juutalaisten juhlivan Gazan teurastusta [7].

 

Lue myös: Timo Soini rakastaa Gazan kansanmurhaa [8]