Myös Perussuomalaisten nuorten uusi johtaja on sionisti

Perussuomalaisten nuorten puheenjohtajaksi vuodelle 2015 on valittu Big Brother –sarjasta tuttu biseksuaali ja Israelin ystävä Sebastian Tynkkynen. Tynkkysen edeltäjä Simon Elo on yksi Suomen poliittisen kentän äänekkäimmistä sionisteista.

PS-nuorten verkkosivuilla Tynkkynen lupaa, että järjestöä tullaan viemään tulevaisuudessa ”paljon rohkeampaan suuntaan”. Puheenjohtajakisaan osallistunut helsinkiläinen Jarmo Keto kirjoitti Tynkkysen valinnan jälkeen blogissaan nuorisojärjestön uudesta linjasta, ”johon kuuluu erilaisten ihmisten nostamista erilaisuuden toteemeiksi juuri sillä tavalla, josta muita haukumme.” Tapahtumassa julkistettiin Tynkkysen luoma PS-nuorten mainosvideo, jossa puolueeseen kosiskellaan muun muassa aseistakieltäytyjiä, maahanmuuttajia ja homoseksuaaleja. Videolla puhutaan jopa ”fasismin ja natsismin” kaatamisesta.

Tynkkysen edeltäjä Elo on saanut kyseenalaista huomiota Israel-lausunnoillaan. 20.9.2011 Elo totesi Ylen A2-ohjelmassa, että vaikka hänellä ei olekaan Israelin kansalaisuutta, on Israel hänen ”toinen kotimaa”. Elo on osoittanut mieltään Israelin puolesta ja osallistunut Perussuomalaisten nuorten edustajana Israel-delegaatiomatkalle.

Uusi puheenjohtaja vaikuttaa seuraavan edeltäjänsä jalanjäljillä. Gazan kesäisen kansanmurhan aikana Tynkkynen mainosti sosiaalisessa mediassa Benjamin Netanjahun puhevideota, minkä lisäksi hän on ladannut Internetiin videon lomamatkastaan juutalaisvaltioon.

Artikkeli Suomi–Israel Yhdistysten liitto ry:n Jedidut-lehdestä.
Artikkeli Suomi–Israel Yhdistysten Liitto ry:n Jedidut-lehdestä.
Samana päivänä Magneettimedia uutisoi juutalaisten juhlivan Gazan teurastusta.
Samana päivänä Magneettimedia uutisoi juutalaisten juhlivan Gazan teurastusta.

 

Lue myös: Timo Soini rakastaa Gazan kansanmurhaa

10 kommenttia

  1. Persut ovat saatanallinen juutalaisten valeoppositio. Siis tämähän on aivan röyhkeätä. Ihan kuin FDL. Ja natsismin ja fasismin kaatamista ihan kuin Putinin ja Bäckmanin suulla eli Venäjän Lubavich-juutalaisten oligarkkien.

    Joka ikinen puolue Suomesakin on näköjään samaa paskaa kuten myös JewSa ja Venäjä ja kaikki loput maat.

    Plusääni(15)Miinusääni(3)
    1. Jaa niinkö se olik, että Suomessa ei uskonvapautta ole ? Minä en sitä uskonvapautta kyllä ole edes toitottanut julkisuuteen,olkoon kukanenkin mitä tahtoo.Kunhan ei ole islamisti,ne tukevat terrorismiä jota pelätään jo suomessakin.Ei petoniporsaita muiden takia tarvita rakennusten ja ihmisten suojaksi kun islamilaisten.

      Olen evlut kirkkoon kuuluva,mutta hyväksyn Simon Elon Ja luotan kyllä hänen lojallisuuteensa Suomea kohtaan siinä kun esim Sauli Niinistön.Minkäänlainen persu en koskaan ole ollut.

      Plusääni(0)Miinusääni(3)
  2. Ekaks tuo Tummaihoinen mies joka on suomalaisen sukupuuton kannalla ja haluaa syöstää suomen perinteet kankkulan kaivoon vain sen takia että on itse päässyt suomeen pakolaisena,hän haluaa nytten avata suomen rajat ja tappaa pakko integraatiolla kaikki vaalaeaihoiset suomalaiset.
    Pakolaiset tuppaavat pitämään pakolaisten puolia kantaväestön kustannuksella vain sen takia että he ovat itse kokenneet pakolaisuuden.
    (luin hieman rivitten välistä)
    Toiseksi.mitä se intian mies tarkoitti kun sanoi että:onko perussuomalaiset rasisteja?
    viittasiko hän siihen että hän on Tummaihoinen mies ja Hän ei ole rasisti? kaikki vaaleaihoiset kun ovat rasisteja?

    Näköjään perus(siionistinen)suomalainen nuortenpuolue on takaportti siihen että suomessa korvataan itse suomalaiset politiikasta,
    kysyykääpä ihteltänne jos aasialainen valtio taikka afrikan,islamin valtio tai ihan mikä tahansa valtio korvaisi kaikki suomalaiset eduskunnasta niin kenenköhän (maata) etuja he alkaisivat ajamaan suomessa?
    :ei ainakaan suomalaisten etuja…
    onhan meillä jo Brysseli!.
    Suomalaisista ollaan tekemässä Kovaa kyytiä takamatkustajaa…Kohta suomalaiset ovat itse vähemmistö omassa maassa.!

    Mitä enemmän ulkomaalaisia päästetään päätäntävallan elimeen niin sen varmemmin hän ajaa oman Rodun asioita suomen etnisen euroopan kansan hyvinvoinnin edellä.

    ole oma itsesi,ole rohkeasti erilainen,ajattele itsenäisesti…
    Kuittaan videon loppu sanat Tehdyksi…

    Plusääni(13)Miinusääni(0)
  3. Lopettaisivat jo tuon sionismisekoilun. Meidän ei tarvitse valita sieltä mitään puolia. Pidetään Suomen puolia.

    Kaipa sitä tarvitaan sitten uusi puolue.

    Plusääni(13)Miinusääni(0)
  4. Nyt viimeistään pitäs jo typerämmänkin pässin tajuta, kuinka persut vetää niitä perässään, kuin blind leading the blind. Äänestäkää seuraavissa vaaleis itsenäispuolueen ehdokasta tai jotain muuta yhtä hyvää kunhan äänestät, ettei ääni mene nukkuvaanpuolueeseen.

    Plusääni(12)Miinusääni(0)
  5. Koska persut ovat valeoppositio, niin he eivät kerro TODELLISTA syytä, miksi Suomeen halutaan mahdollisimman paljon ulkomaalaisia ja varsinkin värillisiä Afrikasta:

    Kirjassaan ”Ein Leben für Europa” (”Yksi elämä Euroopalle”) sivuilla 124 ja 125 R.Coudenhove-Kalergi kertoo, että vuonna 1924 pankkiiri Louis Rothschild soitti hänelle ja kertoi toisen pankkiirin ja Venäjän vallankumouksen rahoittajan Max Warburgin lukeneen Coudenhove-Kalergin kirjan, ja häneen tahdottaisiin tutustua.
    Warburg antoi Coudenhove-Kalergille spontaanisti 60 000 kultamarkkaa paneurooppaliikkeen edistämiseen.

    Tästä propagandassa sokerilla kauniisti kuorrutetusta Coudenhove-Kalergi-paneurooppaliikkeestä kerrotaan jopa Turun Yliopiston sivustolla!
    Sitä mitä em. sivustolla ei kerrota, selostetaan sen sijaan esim. seuraavalla sivustolla:
    ”Kreivi Kalergin suunnitelma eurooppalaisten tuhoamiseksi: ”EU””,
    tappis 0catch com/Kalergi_suunnitelma_eurooppalaisten_tuhoamiseksi htm
    (Huom. Artikkelin valikossa on suomeksi kohdat: 1.”Praktische Idealismus”, otteita suomeksi; 3.Toteutuuko Kalergin suunnitelma?; 4.Kuka oli Richard N. Coudenhove-Kalergi)

    Artikkelin alkuosassa sanotaan mm.:

    ”Varoitus:

    Seuraava kirjoitus sisältää rasismia, kansanryhmään kohdistuvan vihan lietsomista, rodullisen eriarvoisuuden avointa ihailua, ja kansanvallan halveksimista. Kuinka muuten voisi ollakaan, sillä lainattu kirjoittaja on EU:n taustalla olevan ryhmän pääideologi. Emme vastaa hänen mielipiteistään, vaan vastustamme niitä, kuten kommenteistamme selviää. R.Coudenhove-Kalergin teksti on julkaistu sellaisenaan, rikoksen tuntomerkit täyttäviä yksityiskohtia poistamatta, sillä haluamme antaa lukijoillemme realistisen kuvan nykyaikaisesta rodullisesta suprematismista, jonka ilmaus on valheellinen ”monikulttuuri”-propaganda. Kehoitamme lukijaa käyttämään kriittisyytensä koko arsenaalia.

    Näillä evästyksillä, lukemisen iloa!”

    Kun rikollisilla vallanpitäjillä on koko valtamedia so. propagandamedia kontrollissaan ja tukenaan, he voivat kaikessa rauhassa monin eri tavoin jatkaa maansa ja kansansa tuhoamista.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  6. Sebastian Tynkkynen on osoittautunut muutenkin varsin epäluotettavaksi ja sanoisinko heikoksi johtajaksi. Uhriutuu väittämällä että kaikki häntä syrjivät, pahoittaa mielensä aiheesta kuin aiheesta. Hyvin heikkoa johtaja-ainesta.

    Plusääni(7)Miinusääni(2)
  7. Tuntuu muutenkin tuo Tynkkysen touhu jotenkin etukäteen käsikirjoitetulta. Tynkkynenhän vaahtosi yhdessä vaiheessa oikeustoimilla Persuja vastaan mutta palasi kuitenkin ruotuun kiltisti.
    Oliko koko episodi yhdessä sovittu Soinin ja kumppaneiden kanssa, jonka tarkoitus oli vain pitää Persut otsikoissa?
    http://www.kdlehti.fi/2015/11/12/sebastian-tynkkynen-viimeinen-mahdollisuus-sopia-muutoin-puoluehallitus-joutuu-vastaamaan-oikeudessa-tekemisistaan/

    Plusääni(2)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat