"Vihollinen tahtoo tuhota kansallishenkemme pakottamalla meidät uskomaan hänen ristiriitaisaan holokaustioppiinsa."

Horst Mahler

Mummon mökki

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,64
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Mummoni, sitkeä sissi taipaleen takaa tuli Suomeen talvisodan jaloissa. Vaelteli metsissä lehmää taluttaen, eläen puolukoilla.

Minä muistan että mummo oli kaunis, ja tuoksui hyvälle. Se pysähdyttävä kauneus säilyi loppuun asti.

Muutaman pienehkön aivoinfarktin jälkeen, ja kun mummo ei enää erottanut mitään oravaa pienempää eikä puhekaan enää sujunut, alkoi vääntö. Mummo halusi viettää ajan keväästä järvien jäätymiseen yksin mökillä: ei sähköä, ei puhelinta, vesi kaivossa, puulämmitys.

Suku halusi, että mummo pysyy kiltisti kotosalla kaupungissa valvovain silmien alla ja avun lähettyvillä. Eikä siinä mitään, luonnollista huolta se on.

Minä vastustin sukua. Sanoin – Kyllä se kuolema tulee, vaikka pitäisitte kädestä kiinni koko ajan. Antakaa toisen elää sitä elämää, mitä han tahtoo! ja – Etukäteen surtu on kahteen kertaan surtu. Kyllä mummo pysyy kaupungissa, kun ei enää jaksa.
•••

Itsekin monta kertaa kirosin mummon jääräpäisyyden, vaikka samalla ihailinkin häntä. Tarkoitan: mitä voi tehdä ihmiselle joka, kun häntä juuri on kielletty haravoimasta pihaa, kiipeää aitan katolle huoparulla kainalossa ja vasara hampaissa korjaamaan kattoa. Kahdeksankymmentävuotiaana.

Tai kun hän, ollessaan koiravahtina vanhempieni luona lähti viemään roskia ulos ja jäikin oven taakse. Mummo ei siitä häkeltynyt.

Hän meni takapihalle, kiipesi mäntyyn ja heittäytyi sieltä parvekkeelle koska muisti että 2. kerroksen parvekkeen ovi on auki. Ja selviytyi tempustaan ehjänä. Kahdeksankymmentävuotiaana.

Kun mummo siis sanoi minulle, että hän haluaa kuolla metsään, saappaat jalassa puun alle, kunnioitin hänen tahtoaan.

Tiesin, me tiesimme kaikki, koko suku, että mummo karkaa ränniä pitkin jos häntä yritetään saada palvelutaloon tai vanhainkotiin.

Neuvottelun jälkeen järjestimme asiat toisin. Mummo muutti korttelin päähän vanhemmistani. Äitini kävi siellä päivittäin, tätini kun pääsi. Samoin me muut.

Oli myös vaihtoehto B: suku vuokraa kimpassa yksiön ja pidämme sitä tukikohtana, kun on oma vuoromme auttaa mummoa.

Ja se sujui. Mummo vietti vain elämänsä viimeiset kaksi viikkoa sairaalassa keuhkokuumeessa.

•••

Kuolinpesää selvitettäessä äitini löysi minun mummolle kirjoittamani kirjeet.

Ne olivat paksuissa pakoissa kirjoituspöydän laatikossa. Tapasin kirjoittaa mummolle sen jälkeen, kun puhelimessa ei voinut enää puhua.

Paksulla mustalla tussilla isoin kirjaimin arkisia asioita. Minulta on kysytty vanhushuollosta.

Vastaan: jokaisen tulisi kysyä itseltään, millaisen vanhuuden itse haluaa viettää. Ennen kuin alkaa päättää toisten elämästä.

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli