”Holokausti oli toisen maailmansodan traagisin tapahtuma. Saksalaisten hallitsemilla alueilla asui neljä miljoonaa juutalaista, joista kuusi miljoonaa murhattiin. Sodan jälkeen heitä oli jäljellä enää viisi miljoonaa.”

Nicholas Kollerstrom

Muammar Gaddafin Vihreä kirja, osa 1

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,38
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Magneettimedia julkaisee osissa suomennoksemme Libyan entisen johtajan, Muammar Gaddafin, Vihreästä kirjasta.

Gaddafin Libyan murskaaminen on varmasti yksi kuluneen vuosisadan suurimmista sotarikoksista. Se oli myös hyökkäys kaikkia itsenäisyyttä tavoittelevia valtioita vastaan.

Hyökkäämällä Libyaan Nato ja länsi tuhosivat Israelin vaikutusvaltaisen vihollisen ja estivät samalla Muammar Gaddafin suunnitelman, jonka tavoite oli irrottaa Afrikka IMF:n kaltaisten pankkien kuristusotteesta. Gaddafi halusi luoda uuden valuutan ja pankkijärjestelmän, joiden toimintaan ulkomaalaiset instituutiot eivät olisi voineet vaikuttaa. Tämä olisi merkinnyt tähtitieteellisiä tappioita monikansallisille pankeille ja suuryhtiöille.

Presidenttiehdokas Hillary Clintonin tuoreet sähköpostivuodot vahvistavat, että hyökkäyksen syy oli Gaddafin talouspolitiikka. Vuodetussa sähköpostissa mainitaan erikseen kaksi länsimaalaista, jotka molemmat sattuvat olemaan juutalaisia julkisionisteja: Bernard-Henri Lévy ja Ranskan entinen presidentti Nicolas Sarkozy. Sähköpostin mukaan tärkeä syy lännen hyökkäyspäätökselle oli se, että Ranskan tiedustelupalvelu oli paljastanut Gaddafin talousuudistussuunnitelman.

Ei siis ihme, että ennen Libyan sodan loppumista lännen tukemat ”kapinalliset” olivat jo perustaneet uuden yksityisen keskuspankin Gaddafin kansallistetun keskuspankin tilalle, ja nykyään keskuspankki onkin Bloombergin ”yksityisten yritysten” listalla.

Vielä samana syksynä uusi keskuspankki ilmoitti, että Libyan rahoitusjärjestelmä tullaan uudistamaan perinpohjaisesti IMF:n ja Maailmanpankin ohjauksessa.

Vuonna 1975 Gaddafi julkaisi Vihreänä kirjana tunnetun al-Kitāb al-Aḫḍar –teoksen. Kirja käsittelee muun muassa poliittista teoriaa sekä taloutta. Gaddafi osoittaa, että sekä kapitalismi että kommunismi ovat haitaksi yhteiskunnalle, minkä vuoksi tarvitsemme kolmannen vaihtoehdon.

Vihreä kirja on laadittu suomalaisten näkökulmasta kaukaisessa ja usein kummallisessakin kulttuurissa. Kirjan julkaisu ei suinkaan tarkoita sitä, että Magneettimedia allekirjoittaisi kaikkia sen väitteitä. Teoksen perustavat ajatukset itsenäisyydestä ja omavaraisuudesta ovat kuitenkin niin tärkeitä, että päätimme kääntää tekstin suomeksi. Vihreä kirja vastaa useisiin kysymyksiin, jotka ratkaisemalla myös Suomi voisi nousta nykyisestä taantumasta ja alennustilasta.

large-p-16-d

Muammar Gaddafi: Vihreä kirja

Hallituksen yhteiskunnallinen rooli

Hallituksen rooli yhteiskunnassa on yksi ihmiskuntaa vaivaavista ikuisista kysymyksistä. Mikä on oikea hallintomalli? Kuinka yhteiskunnan tulisi järjestäytyä poliittisesti?

Ongelmat alkavat ruohonjuuritasolta. Usein tavallisten perheidenkin ongelmat perustuvat siihen, etteivät auktoriteetit osaa toimia oikein. Yhteiskunnallisella tasolla ongelmat ovat kärjistyneet, kun valtioista on tullut entistä monimutkaisempia kokonaisuuksia.

Hallinto-ongelma on viime aikoina vain kasvanut: yhteisömme elää epävarmuudessa, eivätkä johtajat osaa vastata kansalaisten hätään. Toistaiseksi ongelmiin ei ole löydetty kokonaisvaltaista ja kansantahdon mukaista vastausta. Vihreä kirja pyrkii kuitenkin viimein tarjoamaan ratkaisun hallinto-ongelmaan.

Poliittiset järjestelmät syntyvät, kun vastakkaiset yhteiskunnalliset voimat taistelevat vallasta. Taistelua käydään joskus rauhanomaisesti, toisinaan taas aseellisesti. Taistelua on käyty luokkien, uskonlahkojen, heimojen, puolueiden ja yksilöiden tasolla. Lopulta yksi hallintomalli voittaa kaikki kilpailijat. Hallinto saattaa perustua yksilön, ryhmän, puolueen tai luokan tarjoamaan visioon. Yleensä tämä merkitsee kuitenkin tappiota kansan enemmistölle ja demokratialle.

Jos puolue voittaa vaalit esimerkiksi 51 prosentin äänienemmistöllä, voidaan diktatuurin tavoin toimiva hallinto naamioida helposti demokratiaksi. 49 prosenttia kansasta joutuu kuitenkin elämään pakko-olosuhteissa yhteiskunnassa, jonka arvoja he eivät voi allekirjoittaa. Tämä on tyranniaa.

On yleistä, että hallinto edustaa todellisuudessa vain pientä yhteiskunnallista vähemmistöä. Kun äänistä kisailee useampi kuin vain kaksi ihmistä, voi johtoon lopulta nousta ihminen, jota alle 50 prosenttia kansasta kannattaa. Ja tätä kutsutaan demokratiaksi! Todellisuudessa kyse on naamioidusta diktatuurista.

Maailmaa johtavat nykyään hallitukset, joilla on todellisuudessa vain pienen väestönosan mandaatti. ”Kansanvallat” ovat todellisuudessa harvainvaltoja.

Parlamentin eli kansanedustuslaitoksen tehtävä

Parlamentit [eduskunnat] ovat modernien demokratioiden tukiranka. Parlamentit eivät kuitenkaan edusta todellista kansanvaltaa.

Parlamentit eivät ratkaise edellä esittämiäni demokraattisen järjestelmän perusongelmia. Parlamentit on virallisesti perustettu palvelemaan kansaa, mutta niiden tehtävä on vääristynyt. Parlamentit suojelevat omaa etuaan – eivät äänestäjien etua. Kun lainsäädännöstä päättää parlamentti, on kansa jo eristetty päätöksenteon ulkopuolelle.

Todellinen demokratia on aina suoraa kansanvaltaa. Todellisessa demokratiassa kansalla ei ole edustajia. Parlamentti eristää kansan päätöksenteosta. Tärkeiden päätösten monopoli varataan parlamentaarisessa järjestelmässä poliittiselle eliitille – menetetyn kansanvallan merkiksi pystytetään äänestyskoppien kaltaisia monumentteja, joiden kautta kukaan ei voi vaikuttaa mihinkään.

Parlamenttien jäsenet valitaan joko vaalipiireistä, puolueista, vaaliliitoista tai poliittisin nimityksin. Mikään valintatavoista ei ole demokraattinen.

Mikäli kansa jaetaan esimerkiksi vaalipiireihin, voi yksi parlamentaarikko edustaa tuhansia, satojatuhansia tai jopa miljoonia ihmisiä väestömäärästä riippuen. Kun parlamentaarikko valitaan, joutuu hän katkomaan välejään esimerkiksi kansalaisjärjestöihin, koska hänen edellytetään edustavan koko kansaa. Tämä on perinteisen demokratian perusidea.

Parlamentaarikkoa siis pakotetaan ottamaan etäisyyttä kansaan ja alkuperäisiin tukijoihinsa. Voitettuaan vaalit ”kansanedustaja” ottaa vallan kansalta omiin käsiinsä. ”Kansanedustajan” ympärille rakennetaan etäännyttävä kunnioituksen muuri, jollaiseen tavallisilla kansalaisilla ei ole oikeutta. Parlamentit riistävät siis vallan kansalta ja luovuttavat vallan eliitille.

On siis täysin oikeutettua, että eri puolilla maailmaa kansalaiset vaativat vallankumousta ja epädemokraattisten parlamenttien lakkauttamista. Kansalla on oikeus vaatia yhteiskuntaa, jossa heillä ei ole edustajia vaan jossa he itse pääsevät vaikuttamaan.

Mikäli parlamentin muodostaa vaalit voittanut puolue, parlamentti edustaa yksinvaltiaspuoluetta eikä kansaa. Mikäli käytössä on suhteellinen vaalitapa (jossa puolueet saavat edustajiaan parlamenttiin suhteessa puolueen saamiin ääniin), ei tilanne ole lainkaan demokraattisempi. Myös tällöin parlamentaarikot edustavat puolueitaan eivätkä kansaa. Suhteellinen vaalitapa johtaa hallintoon, joka edustaa puolueita eikä kansaa.

Edustuksellisessa ”demokratiassa” puolueet ylläpitävät äänekästä mutta poliittiselta sisällöltään onttoa teatteria, jonka tarkoituksena on huijata kansalaisilta ääniä. Viihdyttävällä vaaliteatterilla ei ole mitään tekemistä todellisten lainsäädäntöprosessien kanssa. Joissain maissa poliittinen kulttuuri saattaa tosin olla päinvastainen – apaattinen kansa laahustaa äänestyskoppeihin samalla, kun taustalla sorisee tylsistyttävä virkamiesjargon, joka ei kiinnosta ketään. Puolueiden määrällä ei ole väliä, kun järjestelmän perustat ovat mädät.

”Demokratian” sijaan tulisi puhua demagogiasta, sillä puolueet huijaavat itselleen ääniä jatkuvan propagandatulvan avulla. Ääniä voi ostaa ja väärentää. Köyhiä edustavat eivät pärjää propagandakisassa äveriäille, koska budjetti asettaa vaalimainonnan rajat. Siksi eliitti voittaa jokaiset vaalit. Edustuksellinen ”demokratia” on aivan yhtä epädemokraattinen järjestelmä kuin sellainen, jossa valta perustuu nimityksiin tai perittyyn asemaan.

Ajatus edustuksellisesta demokratiasta alkoi syntyä filosofien ja kirjoittajien mielissä aikana, jolloin kuninkaat, sulttaanit ja keisarit veivät sivistymätöntä kansaa kuin pässiä narussa. Alkuperäinen tavoite oli muodostaa vastavoima vanhanajan yksinvaltiaille. Kuninkaat ja keisarit eivät pitäneet ideasta, mikä johti pitkään ja katkeraan taisteluun monarkioiden ja demokraattien välillä.

Kun kuninkaat viimein syrjäytettiin tasavaltojen tieltä, uskottiin, että valta kuuluisi tästä lähtien massoille. Järjestelmä kuitenkin vääristyi, kun massojen tilalle tuli pieni poliittinen eliitti. Maailmanhistorian pahimmat tyranniat ovat usein esiintyneet parlamentarismin kaavussa.

Puolue

Diktatuurit tekeytyvät siis nykyään usein puolueiksi. Se on muodikasta. Puolue edustaa vähemmistön valtaa suhteessa enemmistöön.

Puolue luo illuusion demokratiasta järjestämällä kokouksia, komiteoita ja propagandakampanjoita. Puolueet eivät edusta kansaa vaan pieniä eturyhmiä. Ne eivät edusta kulttuuria vaan alakulttuuria. Ne ovat kuin lahkoja. Pienet eturyhmät ajavat asiaansa perustamalla puolueita, joiden avulla ne yrittävät painostaa koko muuta kansaa.

Puolue pyrkii kahmimaan mahdollisimman paljon valtaa käyttäen tekosyynä puolueohjelmaansa. Puolueet vääristävät demokratian, kun ne väittävät edustavansa koko kansaa ja valtavaa kirjoa erilaisia väestöryhmiä. Puolue on siis vähemmistön hirmuvallan symboli.

Puolueen tehtävä on elimellisesti se, että puolueeseen kuulumattomat kansanosat pakotetaan toimimaan puolueen tahdon mukaisesti. Edustuksellinen ”demokratia” merkitsee siis pienen puolue-eliitin mielivaltaista voimankäyttöä suhteessa puolueeseen kuulumattomiin ihmisiin. Demokraattinen teoria ei siis toteudu parlamentaarisessa käytännössä.

Mitä suurempi puolueiden kenttä on, sitä verisempi on kilpailu äänistä. Kannatuskilpailun jalkoihin jäävät niin demokraattiset arvot kuin kansan hyvinvointiin tähtäävä politiikka. Kun oppositio hyökkää hallitusta vastaan, kuolevat kansan eduksi pystytetyt lakihankkeet ristitulessa. Puolueet taistelevat harvoin asein – sen sijaan ne käyvät jatkuvaa mustamaalauksen ja propagandan sotaa, joka myrkyttää koko yhteiskunnan. Mitä verisempiä pr-iskuja hallitus kärsii, sen parempi opposition kannalta. Noustakseen valtaan opposition on rampautettava hallitus.

Tuhotakseen hallituksen kannatuksen opposition on työnnettävä mahdollisimman paljon kapuloita poliittisen järjestelmän rattaisiin. Kansakunnan johtajat on mustamaalattava eikä edes heidän hyviä hankkeita voida tukea. Näin edustuksellinen ”demokratia” tuhoaa poliittisen, sosiaalisen ja taloudellisen hyvinvoinnin edellytykset. Mikä pahinta, puoluejärjestelmä on puolustuskyvytön lahjontaa ja korruptiota vastaan.

Kun uusi puolue perustetaan, se saattaa näennäisesti vaikuttaa kansanliikkeeltä. Puolue jakautuu kuitenkin pian rivijäseniin ja eliittiin. Pian demokratia ei toteudu edes puolueen sisällä. On siis painotettava: puolueet eivät ole merkki demokratiasta vaan diktatuurista.

Valtapuolue sortaa aina oppositiota ja muita puolueen ulkopuolisia. Oppositio ei kuitenkaan pyri edistämään demokratiaa oikaisemalla valtapuolueen virheitä, vaan sen sijaan oppositio pahentaa tilannetta entisestään hyökkäämällä aggressiivisesti valtapuoluetta vastaan. Modernissa demokratiassa parlamentin tulisi suitsia hallitusta; tosiasiassa suurin osa parlamentin jäsenistä edustaa kuitenkin hallituspuolueita! Voiko tökerömpää huijausta olla?

”Puolue edustaa osaa kansasta, mutta kansanvaltaa ei voi pilkkoa osiin – se joko on tai sitä ei ole.”

”Puolue väittää edustavansa kansan etua, mutta todellinen demokratia merkitsee sitä, että kansa päättää itse – ei ’edustajien’ kautta.”

Puolueet ovat nykyajan heimoja. Yhden puolueen hallitsemaa yhteiskuntaa voi verrata maahan, jossa yksi heimo tai uskonlahko hallitsee kaikkia muita. Kyse on harvainvallasta.

Vain verisiteet erottavat heimojärjestelmän puoluejärjestelmästä. Monesti puolueet itse asiassa edustavat heimoja tai uskonlahkoja. Puolueiden propagandasodat eivät ole ollenkaan sen ylevämpiä kuin primitiiviset heimosodat. Moderni edustuksellinen demokratia ei ole lainkaan oikeudenmukaisempi järjestelmä kuin vanhakantainen heimodiktatuuri.

Luokka

Poliittinen luokkajaottelu ei ole lainkaan parempi kuin heimo-, puolue- tai lahkojaottelu. Politiikkaa ei voi tehdä vain yhden luokan, suvun, lahkon, alueen tai elämäntavan edustajien vaatimusten pohjalta.

Luokat, puolueet, lahkot ja heimot edustavat sukulaisuussiteitä, sosiaalista asemaa ja taloudellisia intressejä, jotka pirstovat kansan pieniin osiin. Luokkapolitiikka merkitsee siis kansallisen yhtenäisyyden tuhoamista. Luokkapolitiikka merkitsee diktatuuria siinä missä puolueylivaltakin.

Sinänsä luokka- ja heimojaottelut ovat luonnollisempia tapoja järjestäytyä kuin puolueet. Monilla alueilla ihmiset kuuluvat edelleen heimoihin, ja meistä jokainen kuuluu johonkin yhteiskunnalliseen luokkaan. Mikäli joku luokka yrittää kuitenkin saada ylivalta-aseman puoluepolitiikan kautta, käyttäytyy se tyrannin elein. Usein tämä johtaa väkivallan yleistymiseen.

Luokkapolitiikkaa tekevä puolue sitäpaitsi hylkää pian juurensa ja alkaa edustaa luokan sijaan puolue-eliittiä. Kuten olemme huomanneet, näin käy aina kaikille puolueille. Niistä tulee lopulta alkuperäisen kannattajakuntansa vihollisia.

Mikäli tietty luokka järjestäytyy ja suorittaa vaikkapa vallankaappauksen, se perii pian edeltäjiensä piirteet. Jos esimerkiksi työväenluokka alistaa muut luokat ja ottaa vallan, se perii nopeasti aiemmin vallassa olleen porvarillisen järjestelmän paheet.

Ongelmat (kuten eriarvoisuus), joita lähdettiin vastustamaan, eivät kadonneetkaan minnekään, vaikka niiden ulkoasu saattoikin hieman muuttua. Työväen vallankaappausta seuraa lopulta nimellisesti työväen johtama, mutta toiminnaltaan porvarillisen eliitin diktatuuri. Seuraa jälleen uusi konflikti kansan ja eliitin välillä. Puolueet ja luokat alkavat taas kilpailla vallasta.

Valtiossa saattaa hetken vallita vain yksi luokka, mutta ajan myötä ihmiset jakautuvat aina luokkiin. Siksi on turha havitella esimerkiksi proletariaatin diktatuuria – se ei tule kestämään.

Kerrataanpa. Hallinnon ongelmaa ei voida ratkaista pakottamalla kaikki ihmiset yhteen muottiin luokan, puolueen, uskonlahkon tai heimon nimissä. Pyrkimykset rakentaa ”demokratiaa” edustuksellisen järjestelmän ja parlamentaaristen vaalien kautta ovat epäonnistuneet. Mikäli takerrumme parlamentarismiin tai esimerkiksi luokkapolitiikkaan, hukkaamme aikaa ja toimimme kansan etujen vastaisesti.

 

Magneettimedia tulee lähiaikoina julkaisemaan myös muut osat Muammar Gaddafin Vihreästä kirjasta.

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

5 Kommentit

  1. Translattori

    Aivan loistaa !!! Mahtavaa !!!

    Olen koittanut saada monet ihmiset lukemaan tätä kirjaa mutta vaillinainen englannin kielen taito on esteenä. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki jos käännätte kaikki luvut suomeksi. Varsinkin miehen ja naisen kuvaus avaa kaikkien sen lukeneiden silmät.

    Ei ihme että tämä kirja on kiellettyjen kirjojen listalla mm. Saksassa, joka on yhä valloitettu maa-alue.

    Käännättehän kaikki suomeksi? Käännättehän? Itselläni on liian monta rautaa tulessa.

    (50)(1)
  2. Tämä on äärimmäisen tärkeä asia saada ihmisten tietoisuuteen.

    Tai yksi niistä monista, jotka osoittavat minkälaisen tappavan, todella vaarallisen tahon kanssa olemme tekemisissä, kun puhutaan tästä juutalaisten luomasta kansainvälisestä pankkikorruptiosta, joka on valmis murhaamaan määräämättömän määrän ihmisiä missä tahansa, jossa vain vähänkään yritetään päästä eroon tästä loputtomasta velkavankeudesta ja kansakuntia rapauttavasta häikäilemättömästä kansainvälisestä eliitistä.

    (28)(1)
  3. RasistiReppana

    Hieno veto MM:ltä kääntää ja julkaista tuo kirja. Kyse on erittäin tärkeästä ja ajankohtaisesta aiheesta, koska liittyy mm. USA:n presidentinvaaleihin. Gaddafin kaato oli tosiaankin rikollinen hanke, ja vahvasti sen eteen huseerasi tutkapari Hillary Clinton ja Barack Hussein Obama maailmanpankkiireilta saamine mandaatteineen. Tätä taustaa vasten Hillaryn ”I came, I saw, He died” -lauselma tuntuu erityisen irvokkaalta. Nyt voi aina irvistää ilkeästi, kun kuulee/näkee jonkun hölmöläisen vastustavan Donald Trumpia.

    (16)(1)
  4. Todella hyvää materiaalia. Kiitos että julkaisitte.
    En ollutkaan ennen kuullut moisesta kirjasta mutta Gaddafin kohtalonhetket minulla on tuoreessa muistissa. Oli lohdutonta seurata mediasta miten kansakunta tuhottiin ja karismaattinen johtaja tapettiin. Se ei voi olla jättämättä syvää haavaa tuon kansan sydämiin.

    (14)(0)
  5. Nyt on asiallinen julkaisu! Pystyy jakamaankin linkin. Samoja ajatuksia olen itsekin pohtinut. Lisää samanlaista, ja mistä tälläisen kirjan voi hankkia, kun en ole ikinä moisesta kuullut?

    (8)(0)

Jätä vastaus evabraun Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*