MTV:n Jaakko Iloniemen haastattelu disinformaatiota

Sionistisen Bonnierin perheen omistuksessa oleva MTV.FI raahasi entisen diplomaatin Jaakko Iloniemen todistelemaan Yhdysvaltalaisten hävittäjien ja maajoukkojen Suomeen tunkeutumisen normaaliudesta. Haastattelussa unohdettiin kuitenkin tärkeimmät asiat.

Iloniemen poliittisesta taustasta sen verran, että hän tuki vuoden 2006 presidentinvaaleissa Sauli Niinistöä ja vuoden 2012 vaaleissa Paavo Lipposta1.

Sionistien uskolliset lakeijat: Sauli Niinistö ja Paavo Lipponen.
Sionistien uskolliset lakeijat: Sauli Niinistö ja Paavo Lipponen.

Molemmat, sekä Niinistö, että Lipponen ovat sionisteja. Vuonna 1996 Iloniemi osallistui Bilderberg-kokoukseen Torontossa Suomen edustajana. Bilderberg-ryhmää tukee vapaamuurarijärjestö, joka on sionistisen eli kasaarieliitin yksi voimakkaimmista ja salaisimmista poliittisista instrumenteista.

 

Mitä Iloniemi sanoikaan?

MTV:n Uutisextra haastattelun mukaan Iloniemellä on selkeä käsitys, mistä kohu Suomen ja Yhdysvaltain sotaharjoituksista sai alkunsa. Sillä tehtiin sisäpolitiikkaa, jolloin oppositio käyttää tätäkin tilaisuuttaan hyväkseen, Iloniemi sanoo.

Kohu kuulemma ryöpsähti esille Vasemmistoliiton riveistä, kun muiden muassa kansanedustaja Markus Mustajärvi paheksui, ettei eduskunnan puolustusvaliokunta saanut harjoituksista tarpeellista tietoa. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne hämmästeli puolestaan, ollaanko harjoituksilla muuttamassa Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa?

Niinpä entinen diplomaatti päätteli syntyneen aika paljon kohua aika vähästä. Nämähän eivät ole oikeastaan mitään uutisia kenellekään, joka seuraa politiikkaa. Kun niistä tehdään uutisia, ne on tekemällä tehtyjä, Iloniemi kuittaa.

Myös epäilyt Suomen linjan muuttumisesta Iloniemi pitää turhina.

Muutoksesta ei kuulemma voi puhua. Onko sotaharjoituksissa signaali tai ei, se riippuisi siitä kuinka vastaanottaja sen haluasi lukea. Venäläiset ovat hyvin taitavia lukemaan signaaleja niin kuin heille parhaimmin sopii, Iloniemi sanailee.

Iloniemi on ollut jo kauan Nato-jäsenyyden kannattaja, mutta nyt ei hänen mukaansa kannata hakemusta jättää, sillä enemmistö ei ole sen kannalla. Voitaneen lukea myös niin, että poliittisen eliitin mielipiteenmuokkaus koneisto ei vielä ole päässyt päämääräänsä Nato-kysymyksessä.

 

MTV:n disinformaatio käynnissä

Sotaharjoituksiin liittyvä tiedottaminen ei sinänsä ole mikään ihmeellinen uutinen. Mutta jytky-uutiseksi voidaan luokitella ”jenkkimiehityksellä” Venäjän ärsyttäminen nykyisen kaltaisessa kärjistyneessä kansainvälisessä tilanteessa, mikä kertoo osaltaan Suomen poliittisen linjan muuttumisesta.

Onko uhkana jenkkimiehitys?
Onko uhkana jenkkimiehitys?

Mainituilla sotaharjoituksilla luodaan Suomen turvallisuuspoliittista suuntaa, joko tiedostaen tai tiedostamatta.

Valtamedioilla on täydellinen harhauttaminen käynnissä kyseisten sotaharjoitusten tiedottamisen suhteen.

 

Mihin disinformaatiolla pyritään?

Se, että Iloniemi tulee kertomaan mielipiteensä Yhdysvaltalaisten joukkojen tulevasta Suomeen kohdistuvan ”invaasion” tiedottamisesta ja Suomen poliittisen linjan muuttumattomuudesta, ei todellakaan ole mikään uutinen.

Tällaisilla MTV:n Uutisextroilla onkin tarkoituksena hämätä lukijat kiinnittämään huomionsa, itse sotaharjoituksen ulkopoliittisesta vaarallisuudesta, vähemmän tärkeisiin tiedottamisen ongelmiin, jotka muka sitten vaikuttaisivat sisäpolitiikan käyttäytymiseen. Näin pirullisesti luodaan varsinaisten uutisten rinnalle muka ”uutisia”, jotka sotkevat kiireisten ihmisten ajatuksia.

Oleellisena asiana voitaisiin uutisoida sen, että USA:n sotaharjoituksiin osallistuminen Suomen maaperällä johtaa vääjäämättä Venäjän vastatoimiin saattaen Suomen ja sen kansalaiset hengenvaaraan. Vaikka amerikkalaisjoukkojen tunkeutuminen Suomen maaperälle sisältyy isäntämaasopimuksen puitteisiin, on suorastaan rikollisen absurdia luovuttaa maa-alueita Nato-suurvallalle, joka on ilmeisemmin kutsunut itse itsensä sotaharjoituksiin Suomeen.

Tämän kaltainen kansalleen vaarallinen ja petollinen Suomen poliittinen eliitti tulisi syrjäyttää vallasta mahdollisimman pian.

Tässä tilanteessa suomalaisilla on oikeus ja velvollisuus yrittää estää amerikkalaisten sotajoukkojen tunkeutuminen maahamme. Luonnollisesti olisi eri asia, muodostuisiko vastarinta poliittisesti tehokkaaksi, mutta oikeudenmukaista se ainakin olisi.

 

Loppuhuomiot

Sionistien vihan villitseminen lännen ja Venäjän välille on vaarallista vastakkainasettelua2. Tähän vastakkainasetteluun sisältyy osaltaan amerikkalaisjoukkojen ja -hävittäjien saapuminen Suomeen. Maan poliittinen johto on sionistisen mafian lakeijoita, joka puolustaa USA:n ja yleensä lännen imperialistista rahanvaltaa3 syösten Suomen ja sen kansan perikatoon.

Sotaharjoituksiin liittyvää tilannetta vakavoittaa vielä sekin, että isäntämaasopimukseen vedoten yhdysvaltalaisilla joukoilla on mahdollisuus sijoittua pysyvästi Suomeen, mitä puolustusministeriö ei ole kiistänyt. Tällöin tilanne olisi samankaltainen kuin Atlantic Resolve –operaatiossa, jonka puitteissa USA sijoitti joukkoja esimerkiksi Baltiaan ja Puolaan.

Lisäksi Yle on allekirjoittanut hiljattain puolustusvoimien kanssa salaisen yhteistyösopimuksen, joka alistaa Yle:n tiedonvälityksen täysin NATO-propagandalle.4

Puolustusvoimien ja Yleisradion välinen yhteistyösopimus allekirjoitetaan Pasilassa.
Puolustusvoimien ja Yleisradion välinen yhteistyösopimus allekirjoitetaan Pasilassa.

Mainitusta  yhteistyösopimuksesta ei ole laisinkaan uutisoitu ja sitä ei löytynyt muualta kuin Twitteristä pelkästään otsikkona.

Suomen puolustusvoimien johto ei saa harjoittelustaan Yhdysvaltojen kanssa mitään sotataidollista lisäarvoa, sillä Suomen ilmavoimat ovat suorittaneet useasti Naton kanssa yhteensopivuuteen kytkeytyviä ilmasotaharjoituksia. Metsä- ja asutuskeskustaisteluissa USA:lla ei ole mitään annettavaa Suomelle, vaan tilanne on päinvastainen.

Katson, että sotaharjoitukset ovat sionistisen eliitin juoni saattaa Suomi konfliktiin ja onnettomaan asemaan suurvaltanaapurimme Venäjän kanssa.

Markku Juutinen

 

Lähteet

  1. fi (3.11.2011). Ministeri loikkasi Niinistön joukoista Lipposen taakse: ”En suosittele imagon muokkausta”.
  2. Slate (28.11.2011). Putin’s Chosen People; Mäkinen, Tapani (2003). Suuri maa, pitkä kvartaali.
  3. Rollingstone (5.4.2010). The Great American Bubble Machine; Zero Hedge (24.9.2011). Fivebanks account.
  4. https://twitter.com/CharlesLindberg/media

7 kommenttia

  1. Jaakko Iloliemen seniilit aivopierut jääkööt omaan arvottomuuteensa…

    Plusääni(20)Miinusääni(0)
  2. En kyllä mitenkään voi käsittää, mitä virkaa isäntämaa sopimuksella voi olla. Sitä ei ole ratifioitu eduskunnassa joten sen arvo on sama kuin muunkin A4-saasteen. Asiaa voisi verrata siihen, että joku osastopäällikkö isossa firmassa menee allekirjoittamaan jonkun suuren kauppasopimuksen. Vaikka hänellä olisi johdon sanallinen tuki mukanaan niin ei se sopimus vielä velvoita johtoa mihinkään ennen kuin paperissa on johtokunnan nimet ja/tai toimitusjohtajan. Jos sopimuksen takia uhkaa tulla takkiin pahasti niin johto voi ilmoittaa, että osastopäällikkö toimi liian itsenäisesti ja johto ei ota mitään vastuuta asiasta. Toisaalta jos sopimus alkaa vaikuttamaan hyvältä kaupalta niin sitten johtokunta voi kokoontua ja vahvistaa kauppa omilla nimmareillaan. Sama varmaan tässä tapauksessa. Jos venäjä hyökkää (ei taida olla pelkoa siitä) niin eduskunta voi ratifioinnin tehdä muutamassa tunnissa. Ongelma vain on siinä, että jenkit ovat myyneet isäntämaa sopimuksen tälläisena varatoimena, mutta nyt jo aikovat ottaa hieman lisävapauksia itselleen ja vedota sopimukseen. Kutsuivat itse itsensä tänne, ja nyt eduskunnalla on paineita sopimuksen hylkäykseen tai vahvistamiseen. Katsotaan mitä tapahtuu.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  3. En olisi uskonut, että tätä sanoisin. 🙂

    Mutta vanha kunnon kansallistaminen on aina mahdollista.

    Mitäpä siihen shlomopoika sanoo, kun uusi kansallismielinen hallitus sanoo, että:

    ”Swidut sopimuksista, meidän maamme, meidän luonnonvaramme, ovat meidän kansamme ja jos ei tämä sovi niin turpa rullalle ja tule ottamaan, vaikka voi olla paha tulla ottamaan, shlomo.”

    Mitä kansainvälinen shlomo siinä kohtaa tekee? Lähettää Hellfire-ohjukset? No, mikäs siinä, mutta sitten kaikki kansat näkevät, kuinka shlomo toimii.

    Eli kansallismielinen hallitus, joka sanoo:

    ”Swidut veloistanne, tunkekaa saatavanne sinne, minne aurinko ei paista, derivoikaa niitä siihen asti, kun Talmud lentää, mutta täältä ei tule enää senttiäkään, ei korkoihin, eikä lyhennyksiin ja kaikki ulkomaille myyty kansallistettiin eilen klo 18.00. Jos ei sovi, niin tuossa on ovi, sopii mennä!”

    Swidu.

    Plusääni(6)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat