mRNA-INJEKTIO MUUTTAA DNA:TA

Toisin kuin yleisesti pidetään totuutena, muuttaa mRNA-injektio ihmisen DNA:ta. Tämä on vallankumouksellinen tieto. Mitä kaikkea salaisissa sotilaslaboratorioissa, joita esim. USA:lla on noin 30 eri maissa, onkaan kehitetty. Pitää muistaa, mitä Siionin Viisaiden edustaja, valtiotieteilijä Zbigniew Brezezinski, kertoo kirjassaan Between Two Ages (NewYork, 1970). Hän puhuu uudesta aikakaudesta, jolloin ihmiskunnan ”kemiallinen manipulointi” ja ”geneettinen muuntelu” tulevat korvaamaan aiemman joukkoviestinnän avulla tapahtuneen manipuloinnin. Näin Siionin Viisailla on ollut yli 50 vuotta aikaa opetella ihmiskunnan orjuuttamista kemiallisesti ja geneettisesti.

Liitän tähän Riikka Söyringin artikkelin Avoin mediassa 27.2.2022. Olen hieman lyhentänyt artikkelia.

TUTKIJAT: PFIZERIN K-PIIKIN mRNA MUUTTI DNA:TA IN VITRO -KOKEESSA

Yhdysvalloissa asuva avoimen lähdekoodin kehittäjä, yrittäjä Igor Chudov käy uutiskirjeessään ”Worst Fears Realized: Pfizer mRNA Transcribes into DNA” läpi vertaisarvioituja tutkimuksia julkaisevassa MDPI:ssa ilmestynyttä tutkimusartikkelia ”Intracellular Reverse Transcription of Pfizer BioNTech COVID-19 mRNA Vaccine BNT162b2 In Vitro in Human Liver Cell Line.

Laboratoriossa In vitro, ”lasissa” tehdyssä kokeessa havaittiin, että Pfizer/BioNTechin koronapiikki BNT162b2:n sisältämä mRNA (lähetti-RNA) integroituu ihmisen solujen DNA:n muuttaen sitä. Niin ei pitänyt tapahtua. ”Yli vuoden ajan luotettavat terveysasiantuntijamme ja niin sanotut faktantarkistajat ovat vakuuttaneet päinvastaista”, Chulov kirjoittaa kitkerään sävyyn.

(Toim.huom. Tämä asiantuntijoiden ja faktantarkistajien väite siitä, että mRNA ei voi yhdistyä ihmisen genomiin tyrmätään myös lähdeviitatussa Spartacus-kirjeessä, jonka AvoinMedia julkaisi marraskuussa 2021: ”Meille on kerrottu, että mRNA-rokotteet SARS-CoV-2:ta vastaan eivät voi yhdistyä ihmisen genomiin, koska lähetti-RNA ei voi muuntua takaisin DNA:ksi. Tämä väite on väärä. Ihmisen soluissa on elementtejä, (LINE-1 retrotransposonit), jotka voivat todella integroida mRNA:ta ihmisen genomiin endogeenisen käänteisen transkription avulla.

Koska rokotteissa käytetty mRNA on vakautettua (stabilized), se pysyy soluissa pidempään, mikä lisää tämän yhdistymisen mahdollisuutta. Jos SARS-CoV-2 piikkiproteiinin geeni integroituu sellaiseen genomin osaan, joka ei ole hiljentyneenä ja joka ilmentää proteiinia, on mahdollista, että näitä rokotteita ottavat ihmiset voivat jatkuvasti – loppuelämänsä ajan – ilmentää SARS-CoV-2-piikkiproteiinia somaattisista soluistaan.”)

MDPI:n artikkeli kuvailee in vitro-koesarjaa, jossa ihmisen maksasoluja (Huh7-solulinja) altistettiin Pfizer/BioNTechin koronapiikille. mRNA-koronapiikki käyttää luonnollista käänteistransskriptioentsyymiä nimeltään LINE-1; koronapiikin sisältämä geneettinen koodi käänteiskirjoittautuu [ja integroituu] solun DNA:n, Chulov kirjoittaa.

MDPI:n tutkimusartikkeli selostaa, että koronapiikin mRNA ei pysy pistoskohdassa vaan kulkeutuu maksaan, Chulov kirjoittaa viitaten myös siihen, että Pfizerin omien kliinisten kokeiden tulosten perusteella mRNA vaeltaa kohtuun, kiveksiin ja muualle elimistöön.

Mitä mRNAn biodistribuurio (biokulkeutuminen) tarkoittaa?, kysyy Chulov ja vastaa: ”Normaalisti solumme toimivat päinvastoin: soluydin, jossa DNA sijaitsee, ilmaisee tiettyjä, solun olosuhteista riippuvaisia DNA-koodeja tuottaen luonnollista, ihmis-mRNA:ta. Se [ihmisperäinen, luonnollinen] mRNA matkaa ulos soluytimestä muuntuen proteiineiksi, joita tarvitaan solun rakentamisessa. Näin kasvavat organismit ilmaisevat erilaisia ohjelmia, joita tarvitaan lihas-, aivo- ja muiden solujen kasvattamiseksi. Tätä prosessia kutsutaan transkriptioksi.”

Se [ihmisperäinen, luonnollinen] mRNA siis välittää perimäainekseen eli DNA:han pakattua tietoa (emäsjärjestyksen muodossa) tumasta soluliman ribosomeihin proteiinisynteesiä eli translaatiota varten.

Vuosien ajan, Chulov kirjoittaa, molekulaaribiologian keskeinen dogmi on ollut, että käänteinen transkriptio (jossa RNAn geneettinen koodi palaa soluytimeen ja uudelleenkoodaa DNAn), käänteiskopiointi, on mahdotonta. ”Lopulta tutkijat oivalsivat, että se on mahdollista tiettyjen olosuhteiden vallitessa. Esimerkiksi HIV RNA voi tehdä niin, ja se ohjelmoi solumme tuottamaan kopioita itsestään. HIV on virus, joka aiheuttaa AIDSia. Jotta käänteiskopiointi voisi tapahtua, tarvitaan käänteiskopioijaentsyymejä. Yksi tällainen on LINE-1.”

Sen jälkeen, kun MDPI-tutkimusartikkelin kirjoittajat havaitsivat kohonneita LINE-1 -määriä, he testasivat muutoksia DNA:ssa varmistaen samalla, etteivät erehdyksessä poimi RNA:ta, Chulov selostaa.

Toisin sanoen Pfizer/BioNTechin koronapiikki muuttaa isiltämme ja äideiltämme perimäämme DNA:ta, Chulov kirjoittaa jatkaen koronapiikin hakkeroivan perimän muokaten sitä, mikä saattaa aiheuttaa toiminnallisia muutoksia elimistössämme. Ottaen huomioon, että SARS-Cov-2 -viruksen piikkiproteiinissa on syöpäkoodi Modernan patentista 9,587,003, on syytä selvittää pikimmiten, onko rokotetuilla nyt tällainen epätoivottu koodi istutettuna DNA:nsa, Chulov huomauttaa. (Miten lepakot saivat koronaviruksiinsa Modernan patentoiman geenin? Luonnollisesti syntynyttä ei voi patentoida.)

Chulovin uutiskirjeen lopussa on päivityksenä lukijakommenteista poimittu, 4Chan:iin joulukuussa 2020 anonyymina tehty postaus, jossa postaaja kertoo olevansa Modernalla työskentelevä teollisuusinsinööri ja kumppaninsa olevan prosessikehitys-insinööri. Viestin postannut kirjoittaa olevansa varma, että aivan samaa kuin Modernalla, tapahtuu myös Pfizer/BioNTechilla.

Postaaja kirjoittaa olleen vaikeaa kasata kokonaiskuvaa pienistä prosessiin tehdyistä lisäyksistä; heille kerrottiin lisättävän erittäin arkaluonteisia lisäaineita, jotka ovat liikesalaisuus; tällainen kesken prosessin tapahtuva lisäily on epätyypillistä.

4Chan-postaajan mukaan useimmat ihmiset ymmärtävät mRNA-piikkien toimintatavan väärin, he luulevat että mRNA koodaa elimistön tuottamaan S-piikkiproteiinia, jolle sitten elimistö tuottaa vasta-aineita, ja että tässä käytetään apuna lipidinanopartikkeliadjuvanttia (LNP), jonka jälkeen rahastetaan tuotto.

Postaajan mukaan sen perusteella, mitä he työssään ovat saaneet selville, koronapiikki toimii toisin. mRNA tosin koodaa elimistön tuottamaan S-piikkiproteiinia mutta mukana on mRNA:ta joka laittaa elimistön tuottamaan mutanttiversioita CYP19A1:sta (joka ohjaa miesten ja naisten sukusolujen kehitystä) ja CDKN1B:sta (jolla on kriittinen rooli solujen kasvussa ja jakautumisessa — syöpä on solujen häiriintynyttä jakautumista ja kasvua) pienemmässä määrin. Varmistetaan, että rokote kulkeutuu maksaan ja sukurauhasiin (gonadeihin).

Postaajan mukaan varmistetaan, että ”päivitetty” LINE-1:n käänteiskopiointiaktiivisuus tekee vaikeaksi erottaa koronapiikissä olevia vaarallisia ainesosia laillisten ainesosien joukosta. Yhteisvaikutuksena lieviä onkogeenisia (kasvaimia aiheuttavia) vaikutuksia, joita ei todennäköisesti huomata moneen vuoteen sekä seuraavan naissukupolven lapsettomuutta. ”Motiivia ei tarvinnut etsiä, koska tekoäly ja robotiikka tekevät köyhistä ihmisistä pois käytöstä vanhentuneita.”

Postaaja kertoo ryhtyneensä kumppaniensa kanssa varotoimiin itsensä suojelemiseksi, mutta pelkäävänsä, että rokottamattomuus paljastaa heidät.

KOMMENTTI

Ovatko yllä esitetyt hypoteesit totta vai ei, emme tiedä, mutta se ei tarkoita, etteikö niitä saisi ja pitäisi tutkia, koetella. ”Pehmeä kuolema” on helpompi poisselittää kuin suora, raaka murhaaminen. Myös: rokotteilla tapettavat eivät ymmärtäisi nousta vastarintaan, kun taas suora väkivalta nostaisi itsepuolustusreaktion.

Chulovin uutiskirje 4Chan-postauksineen sekä erään AvoinMedian kommentoijan maininta Ukrainassa olevista Yhdysvaltain bioaselaboratorioista palautti mieleeni, että aikoinaan sikainfluenssan yhteydessä oli erinäisiä hypoteeseja mainittujen bioaselaboratorioiden osuudesta ko. pandemiaan.

Koronatukimedia kääntää parhaillaan huomiota Ukrainan tapahtumiin, syöttäen hyväksyttyjä tarkastelukulmia (”Venäjä on paha”) ja jättäen liki olemattomalle huomiolle sen, että Länsi-Ukraina on vuodesta 2014 sisällissotinut Itä-Ukrainaa, siis omiaan vastaan. Länsiliiton tuella luonnollisesti. Koronatoimien ja -piikkien jälkiarviointi hautautuu/haudataan Ukrainaan, jos emme itse pidä huolta siitä, että niin ei käy.

Tätä Riikka Söyringin artikkelia olisi syytä jakaa kaikille:

Benjamin Kivilohkare

10 kommenttia

  1. Katsoin juuri tokentuben puolelta Toni Torpan videon,joka käsitteli samaa aihetta.Se kertoi kahdesta ruotsalaistutkimuksesta,jossa oli huomattu esim., että täysin rokotettujen immuniteetti meni huonommaksi kuin täysin rokottomattomilla…

    Plusääni(14)Miinusääni(9)
    1. Äsken mainittiin kasaarit elokuvassa ykkösellä noin 12 minuutin kohalla.Elokuvan nimi ”Kansan palvelija 2.”Ainoa kerta kun olen nähnyt kasaarit mainittavan telekkarissa,ainakin ykkösellä.Joskus on kasaarit mainittu maikkarin texti teeveen sivulla 821, jonne voi katsojat lähettää tekstiviestejä.Minä kun kerran yritin kertoa kasaareista kyseisellä sivulla,niin minua alettiin sensuroimaan!Sekin siis todisti ”kasaariteorian” oikeaksi.

      Plusääni(3)Miinusääni(1)
  2. Tätä kaikkea todellakin on valmisteltu todella kauan: Perustuslain tarkastamiskomitean mietintö 9 /2010 : poikkeusoloja kokevaa lainsäädäntöä TULEE muuttaa niin, että poikkeusolot voidaan julistaa sotatilan lisäksi kansainvälisen elimen ILOITTAMAN ”pandemian” seurauksena.

    Samalla siis Suomen hallintovaltaa ANNETTIIN YK:lle ja WHO:lle VALTIOPETOKSELLISESTI vuoden 2011 perustuslakimuutoksessa .

    Samaan 2011 perustuslakiin otettiin SYYTESUOJA näille MURHAAJILLE !

    PL 118 § … Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    Suomen ”lehdistö” on vuodesta 2005 lukien ollut hiljaa Suomen hallitusten tällaisista arveluttavista ”lainsäädäntömuutoksista”.

    YLE otettiin haltuun 2005 ”Mediapolitiikan toimintasuunnitelman” saattelema ; tuolloin aloitetiin tekemään YLEstä verovaroin kustannettu probakandakanava .

    Lehdistö taas pidetään hiljaa ”lehditsötuella” eli LAHJONNALLA ! Nyt. kun ihmiset peruvat lehtitilauksia tajutessaan totuuden; vain tämä LAHJONTA pitää lehdet enää pystyssä.

    Journalistit eivät edes tajua kusevansa omiin muroihin; kun kansa harvenee myös veronmaksajat ja lehtien tilaajat vähenevät ja työttömyys iskee rajusti !

    Miten journalistit on saatu tähän tilaan; että auttavat OMAA murhaamistaan ?

    Plusääni(11)Miinusääni(9)
  3. BUTSÁN VERILÖYLY LÄNSIMAISTA PROPAGANDAA
    Länsimaiden valtamedia pitää jo varmana Ukrainan televisiopresidentin väitteitä Butsán kansanmurhasta. Joka tuutista tulee ulos syytteet Venäjän hirmuteoista. Biden syyttää Putinia sotarikolliseksi. Miksi ei samanlaisia reaktioita tullut USA:n terrori-iskuissa Irakissa, Syyriassa ynnä muualla. USA on murhannut pommituksillaan miljoonia siviilejä. Tässä nähdään vain yksi seikka eli valtamedian agenda: Venäjä on kurja rikollinen. Ilman, että olisi tutkittu pitävätkö televisiopresidentin puheet paikkaansa. Butsássa todennäköisesti ei ole tapahtunut mitään verilöylyä, vaan kyseessä on yksi monista lavastuksista, joita Zelenskin hallitus on tehnyt. Venäjän sotilaille on annettu ehdoton käsky: siviiliuhreja tulee välttää. Vaikka en kannatakaan väkivallan käyttöä missään tapauksessa, ymmärrän Putinin toimet. Putin on päätä pidempi länsimaisia virkaveljiään. Ukrainan sodasta tulisi tietää sen historiasta, mistä länsimainen media ei kerro. Näin ymmärrettäisiin, ettei Putinilla ollut juuri muuta vaihtoehtoa kuin erikoisoperaatio Ukrainassa. Suosittelen lukijaa perehtymään seuraaviin Avoin median artikkeleihin operaation taustoista:
    https://avoin.media/2022/03/29/sotilaallinen-tilanne-ukrainassa-cf2r-analyysi-osa-1/
    https://avoin.media/2022/03/30/sotilaallinen-tilanne-ukrainassa-cf2r-analyysi-osa-2/
    https://avoin.media/2022/03/31/sotilaallinen-tilanne-ukrainassa-cf2r-analyysi-osa-3/
    LIITY VKK:hon (https://valtakuuluukansalle.fi/ ). LÄHETÄ TUTKINTAPYYNTÖ (https://www.virkamafia.fi/virkamafia-elvytyskusetus/)! ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    https://mvlehti.net/
    https://positv.fi/
    http://koronarealistit.com/
    https://www.joriittaavalehtelu.fi/
    https://injektiopiikki.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://rapsodia.fi/category/rokote-videot/
    https://avoin.media/
    https://oikeamedia.com/
    https://jarjenaani.fi/
    https://www.ossitiihonen.com/
    http://sinikkatyynela.blogspot.com/
    https://www.globalresearch.ca (teksti suomeksi yläpalkista)
    https://ncd2021.org/
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(12)Miinusääni(9)
    1. Ukrainan operaation taustoista: Ukraina suurvalta hierarkian pelikentässä | Magneettimedia

      (https://www.magneettimedia.com/ukraina-suurvalta-hierarkian-pelikentassa/) ja

      Itä-Ukrainan sodan aiheuttajat | Magneettimedia (https://www.magneettimedia.com/ita-ukrainan-sodan-aiheuttajat/)

      Kyseisiä asioita ei voida syventävästi käsitellä ilman juutalaiseliitin ulottuvuutta kuitenkaan liittymättä laisinkaan antisemitismiin. Ukrainan armeijan natsi-pataljoonat ovat enemmän tai vähemmän olkiukko tarinoita, mutta joukossa lienee myös aitoja kansallissosialisteja.

      Plusääni(10)Miinusääni(8)
      1. Putin 2.0 ei ole enää se alkuperäinen. Hän astui alkuperäisen tilalle alkuvuonna 2011. CIA:n luomat azovilaiset ja svobodat suojelevat juutalaisia eivätkä kohdista terroriaan todellisiin kohteisiin kuten vapaamuurariloosit, synangogat ja oma hallitus ja NATO mieliset virkamiehet hallituksessa. Sen sijaan käyttävät omaa rotua olevia kansalaisiaan ihmiskilpinä ja vihaavat samaa rotua olevia venäläisiä. Tyypillistä juutalaistoimintaa saada valkoiset tappamaan toisiaan. Kuten Novorossiyan kansanmurha. He myös kiduttavat ja tappavat vangittuja/antutuneita venäläisiä sotilaita kansainvälisten lakien vastaisesti.

        https://web.archive.org/web/20170116224332/https://vigrid.win/nato-nazis-european-patriots-as-cia-tools/

        Video: miksi juutalainen ADL-lobbausjärjestö tuki Azov-pataljoonaa?

        Plusääni(3)Miinusääni(0)
  4. Suomen hallitukset on pitkään ollut tässä mukana: mm. 2011 ”perustuslaki” mukautettiin tulevaan tilanteeseen.

    Perustuslain tarkastamiskomitean mietintö 9/2010 … poikkeusoloja koskevaa lainsäädäntöä TULEE muuttaa niin, että poikkeusolot voidaan sotailan lisäksi julistaa kansainvälisen elimen ILMOITTAMAN ”pandemian” seurauksena.

    Lisäksi 2011 perustuslakiin tuli SYYTESUOJA ylimmille !

    Suomen ”perustuslain” 118 § … Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    Tämä on MAANPETOKSELLISTA toimintaa, koska PL 6 §:n mukaan kansalaiset ovat yhdenvertaisia lain edessä !

    Ja lisäksi ”poikkeusolo”-laissa valtaa annettiin Suomen ulkopuoliselle taholle, eli YK:lle ja WHO:lle .

    Lehdistö ja YLE on LAHJOTTU haluttomaksi näistä julkisista asioista kansalle tiedottamaan.

    Tokentube Kimmo Leino puhuu .

    Seuraavaksi me veronmaksajat maksamme Ukraina – ”oikeudenistuntojen” miljoonakustannuksia 2008 oikeusministerin allekirjoittaman ”sopimuksen” seurauksena !

    Plusääni(11)Miinusääni(9)
  5. Onko tästä Igor Chudovista lisätietoa jossain? Ja onko se Chudov vai Chulov, artikkelissa puhutaan molemmista. Ei tunnu löytyvän kuin oma blogi eikä mitään muuta tästä henkilöstä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Kaikki mitä tuossa artikkelissa sanotaan, on todistamatonta ja hypoteettista.

    Geeneistä ei ole saatu aitoa valokuvaa.

    Meille kerrotaan, että ”DNA” on pakattu kromosomeihin, jotka sijaitsevat solujen ytimessä.
    JA ”Geenirihman” leveys (2nm) ja se on huomattavasti pienempi – mitä näkyvän valon aallonpituus (380–750 nm. ). Eli sitä ”geenirihmaa”ei näe.

    Elektronimikroskoopin avulla sitä ei voi muokkailla/kuvata, koska se elektronisäteen kuumuus tuhoaa kaiken orgaanisen aineksen heti. Joten millä siis varmennat ”geenimuokkauksesi”? Entä jos tuli ”ohjelmointi” -virhe?

    Lisäksi,
    Ei ole olemassa viruksia! Ei ole olemassa kimppuun käyviä mörköjä! Virukset ovat terveysmafian huijaus. Kukaan ei ole koskaan todellisesti eristänyt yhtäkään virusta mistään. Ns. virukset ovat aikamme suurhuijareiden, virologien, tietokoneluomuksia ja tietokoneohjelmia, jotka ovat kokonaan vailla todellisuuspohjaa.

    Ihminen ei siis pysty muokkaamaan mitään ”viruksia” tai ”geenejä”, koska ei pystytä edes luotettavasti todentamaan minkään viruksen olemassaoloa, saati geenien.

    Eli näiden tieteen kaapuun puettujen valhepropaganda tarinoiden kohteena olette TE – jotka uskotte joka-ikisen tieteisfantasiatarinan, jonka hallitseva globaali eliitti teille syöttää ja on syöttänyt jo monen vuosikymmenen ajan, joka ikisestä putkesta.

    Magneettimedia on ITSE julkaissut näistä tarinankertojista hyvin paljastavan jutun,
    jonka pitäisi löytyä täältä nimellä; ”Neuvostoliiton juutalaisten katekismus, osa 1”

    Kannattaa lukea tuo artikkeli. Ajatuksella. Lainaus tästä artikkelista;

    ”Puhukaa ja toimikaa itsevarmasti, tarmokkaasti ja aggressiivisesti, hämmästyttäen ja yllättäen. Enemmän melua ja sanallista helinää, enemmän epäselvää ja pseudotieteellistä. Luokaa teorioita, hypoteeseja, suuntauksia, koulukuntia, realistisia ja epärealistisia menetelmiä – mitä poikkeavampia, sen parempi! Älkää antako sen häiritä, ettei näitä ideoita kukaan tarvitse; älkää välittäkö siitä, että ne unohdetaan huomenna. Uusi päivä tulee ja samoin tulevat uudet ideat. Tässä esiintyy henkemme voima, itsemääräämisemme, ja siinä on ylemmyytemme. Antakaa gojimin maksaa laskumme. Raapikoot he päitään etsiessään kehittämiemme ideologioiden logiikkaa; etsikööt ja löytäkööt niistä jotain, jota niissä ei ole. Huomenna annamme uutta pähkäiltävää heidän primitiivisille aivoilleen.

    Ei ole väliä, mitä sanotte – on tärkeää, miten puhutte. Teidän itseluottamuksenne tullaan mieltämään vakaumuksena, kunnianhimonne älyn hienostuneisuutena sekä tavan opastaa ja ojentaa paremmuutena.

    Hämmentäkää heidän aivojaan, koetelkaa heidän hermojaan! Tukahduttakaa tahdonvoima niiltä, jotka vastustavat teitä. Mustamaalatkaa massasta poikkeavia ja ääntä pitäviä, usuttakaa väkijoukon vimma epäilijöitä vastaan. Keskusteluissa ja väittelyissä käyttäkää retorisia keinoja, jotka ovat säädyllisyyden rajoilla. Vaatikaa epäilijöiden ja vastustajien ilmoittamaan sukunimi, työpaikka ja asema. Tämä yleensä shokeeraa ja pelottaa heitä, ja he perääntyvät. Vaatikaa vastauksia, ja kun saatte ne, analysoimatta asian laitaa toistakaa: ”Tämä on väärin, se ei ole niin!”

    Jos joku neropatti yrittää paljastaa teidät, muut gojim eivät kuuntele häntä. He tuomitsevat hänet, koska paljastaen teidät hän on samalla paljastanut tavallisen kansan typeryyden – eikä yleisö anna kokemaansa loukkausta anteeksi.”

    Plusääni(9)Miinusääni(3)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat