"On väärin kysyä, miten holokausti oli teknisesti mahdollista toteuttaa. Holokausti oli teknisesti mahdollinen, koska se tapahtui."

Fernand Braudel

MOT antaa virallista kritiikkiä

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 3,67
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Viime maanantaina Yleisradio julkaisi toimittaja Martti Backmanin MOT-ohjelman Jääkausihälytys, jossa kyseenalaistetaan ilmastonlämpenemistä ajavat virallisten tahojen, kuten Ilmatieteen laitoksen, tutkimukset.

Kyseisentapainen kritiikki on jäänyt mediassa todella vähälle huomiolle huolimatta siitä, että tutkimukset, joiden mukaan minkäänlaista ilmastonlämpenemistä ei ole havaittavissa, ovat lisääntyneet. Lisäksi yleinen luottamus virallisten tahojen lämpötilamittauksiin on rapistunut alan tutkimuslaitoksissa viime vuosina tapahtuneiden erilaisten sekaannusten ja suoranaisten piilottelujen vuoksi.

Toimittaja Backman perustelee Jääkausihälytys -ohjelman tekemistä sillä, että hänen mukaansa liian yksimielinen tiede on aina liian epäilyttävää. Jos sadat tutkimukset ympäri maailman ovat ristiriidassa virallisen ilmastonmuutosselityksen kanssa, on journalistin tehtävä kertoa niistä. Tähän mennessä nämä vastavirtaan puhaltavat tutkijat eivät ole saaneet ääntään kuuluville missään isommissa medioissa.
Backmanin omien sanojen mukaan tärkein motivaatio tähänkin ohjelmaan on se, että ”vastavirtaan uiminen ilmastokysymyksessä on vallankäytön valvontaa, sitä, mitä länsimaissa journalismilta odotetaan”.
MOT -ohjelma on nähtävissä Yle Areenassa.

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

7 Kommentit

  1. Kyseisen ohjelman kanta saattaa olla hyvinkin yleistä Venäjällä, joissa teollisuuden ja liikenteen hiilipäästöihin suhtaudutaan omalla viielällä tyylillään.

    Minulle kelpaa Venäjänkin kanta ihan hyvin, koska pidän sekä viileälästä että lämmöstä. Kumpikin käy ja sopivasti vuorotellen, kuten käyrät näyttivät ennustavan.

    Toivoa sopii, että uuden eduskunnan ja hallituksen ympäristöpolitiikkaan keskittyneet edustajat nousevat nyt asiassa erurintamaan vaatimaan erilaisten hiilipäästöihin liittyvien haittaverojen ja muiden maksujen poistamista teollisuudelta ja kuluttajilta. Se harmittaa, jos maksaa haittaveroa eikä mitään haittaa olekaan.

    Onneksi ei tullut ostettua uutta autoa, jossa olisi pienet päästöt. Samaten pitää laittaa tänään saunanpesään sellaiset klapit, että lämpiää ilmakehä koko korttelin yläpuolella.

    (0)(0)
  2. ”Kyseisentapainen kritiikki on jäänyt mediassa todella vähälle huomiolle huolimatta siitä, että tutkimukset, joiden mukaan minkäänlaista ilmastonlämpenemistä ei ole havaittavissa, ovat lisääntyneet.”

    Ehkä se on jäänyt vähäiselle huomiolle siksi että tuo on kansalaisista epäuskottavaa. Moni kansalainenhan on havainnut uusien outojen etelän lintujen ilmestyneen pihapiiriin ja lintulaudoille. Itsekin näen nykyään sinitiaisia, ja kuullut rytikerttusia ja viitasirkkalintuja pensaista, jotka vielä lapsena oli ”etelä-Suomen eksoottisia lintuja” joita sai koulussa kuulla vain ääninauhalta. Lisäksi löysin tieltä haapaperhosen joka piti olla äärimmäisen harvinaisen. Se päätyi Oulun luonnont. museoon näyttteille, ei ole ennen siellä tavattu.

    Metsäntutkimuslaitoksen sivuilta:
    ”Suomessa havaittuja ilmastonmuutoksen vaikutuksia luontoon
    – Linnut tulleet aikaisemmin ja pesintä aikaistunut
    – Kasvien kasvukausi alkanut aiemmin
    – Uusia perhoslajeja tullut maahan, yli 100 uutta lajia kymmenen viime vuoden aikana
    – Yöperhosilla havaittu aikaisempaa enemmän toisen sukupolven kehittymistä kesän aikana
    – Monien lajien levinneisyys siirtynyt pohjoisemmaksi
    – Puuraja noussut Etelä-Skandinaviassa
    – Kasvien kasvu lisääntynyt” [1, s. 5]

    ”Biomassan kasvu lisääntynyt pohjoisilla alueilla” [1, s.6]

    ”Metsäpalot lisääntyneet (Pohjois-Amerikka, Venäjä, Indonesia, Amazon) erityisesti kuivuusjaksojen jälkeen” [1, s.7]

    ”Pesivien lintujen levinneisyyden pohjoisreuna siirtyi 18,8 km pohjoiseen jaksojen
    1974-79 ja 1986-89 välillä” [1, s.15]

    ”Päiväperhosten levinneisyyden pohjoisreuna siirtyi 59,9
    km pohjoiseen jaksojen 1992-96 ja 2000-04 välillä” [1,s.15]

    Ja kukaan tuntemani vanhakaan ei ollut kokenut viime kesän hirmuhelteitä, tappoi n. 500 suomalaista.
    Jollei nuo havainnot selity ilmaston lämpenemisellä niin millä sitten ? Sitä kansa ihmettelee.

    [1]
    http://www.metsa.fi/sivustot/metsa/fi/ajankohtaista/seminaarit/Documents/Ilmastonmuutos%20ja%20monimuotoisuus_Heikki%20Toivonen_270910.pdf

    (0)(0)
    • Eli mielestäsi olennaisempaa on se, että tiaisia löytyy joka lähtöön kuin se, että varsinaista lämpenemistä ei ole tapahtunut? Skepsismiä parhaimmillaan…

      (0)(0)
    • 30-luvulla oli vielä enemmän tiaisia ja outoja lintuja, kun olii vielä lämpimämpi jakso. 1938 esim. tuli mielettömästi outoja yöperhosia. 30-luku oli lämpökauden huippu.Nyt on tietysti taas 30 vuotta kaikki muuttunut uudelleen. Välissä oli kylmä jakso ja 60-luvun talvet.Ja jatkosodan ja talvisodan talvet. Kylmä ja lämmin ovat vaihdelleet sykleissä. 1800-luvulla tosin oli kylmempää ja varsinkin 1600-1800-luvuilla, huippuna suuret kuolonvuodet 1697 tienoilla. Nyt ollaan tas ennustamassa kylmenevää. Keskiajalla oli taas paljon lämpimämpää.

      Kyllä minä muistan kovia hellekesiä. Ne vaihtelevat paikallisesti Suomessakin. Ja oikeastaan poikkeusvuodet voivat tulla kylmälläkin kaudella riippuen vurtauksista. 1914 oli Suomessa kuumin kesä.

      Pitkät helteet olivat esim. 1994 (koko heinäkuu yli 30) ja 1999, 1988 oli kaksi helleaaltoa jne.

      (0)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*