Mosulin valtaus: länsiliittouma haluaa päästää Isisin Syyriaan

Irakin armeija aloitti suuroperaation vapauttaakseen Mosulin Islamilaisen valtion jihadisteilta. Kaikesta huolimatta 40 000 miehen vahvuiset joukot ovat vasta kymmenien kilometrien päässä kaupungista. Joukkojen täytyy vallata lukuisia pienempiä kaupunkeja ja kyliä sekä purkaa monia pommiansoituksia ennen kaupungin keskustaan pääsyä, ja vallattava alue talo talolta. Kestää kuukausia ennen kuin viimeisetkin ISIS-solut on eliminoitu Mosulista.

Mosulissa asuu noin miljoona siviiliä. Määrä on huomattavasti suurempi kuin Itä-Aleppossa. Monet heistä suhtautuivat positiivisesti uusiin herroihinsa Isisin miehitettyä kaupungin kaksi vuotta aiemmin. Nyt ranskalaisten, amerikkalaisten, kurdien ja turkkilaisten tykistö murjoo heitä. Ilmaiskuja tehdään pienimpiäkin maaleja vastaan. Todennäköisesti kaupunki tuhoutuu valloituksessa. Alkanut hyökkäys Mosuliin saattoi olla syy, miksi John Kerry aloitti tekopyhän itkuvirtensä siitä, kuinka Syyrian Itä-Aleppo on Syyrian ja Venäjän asevoimien hyökkäyksen kohteena.

Mosuliin hyökätään kolmesta ilmansuunnasta. Kurdien Peshmerga-joukot hyökkäävät pohjoisesta, ja Yhdysvaltain erikoisasiantuntijat johtavat niiden toimintaa. Irakin joukot hyökkäävät idästä ja etelästä. Länteen, siis Syyrian, suuntautuva rintama on avoin. Yhdysvaltojen tarkoituksena on päästää tuhansia Isisin taistelijoita pakenemaan Deir Ezzoriin ja Raqqaan Syyriassa. Heitä tarvitaan Syyrian valtion tuhoamisessa.

Kuten osoitimme aiemmin, että tällä tavoin Itä-Syyriaan saadaan muodostettua ”Salafistinen vyöhyke”, mikä on ollut Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten suunnitelmissa jo vuodesta 2012 lähtien. Yhdysvaltojen ”vahinkopommitukset” Syyrian armeijan asemiin Deir Ezzorissa olivat osa suunnitelmaa. Pian muutkin kommentaattorit tekevät saman johtopäätöksen.

Turkki puhuu avoimesti Isisille tarjottavasta pakomahdollisuudesta pois Mosulista. Turkkilainen uutistoimista Anadolu julkaisi tietoja tästä ”luottamuksellisesta” suunnitelmasta. Suunnitelman neljännessä kohdassa sanotaan:

Daeshille jätetään pakoväylä Syyriaan, jotta he voivat jättää Mosulin

aamosul

Kaksi kohtaa turkkilaisten suunnitelmasta ei tule toteutumaan.

  • Irakin hallitus on määrännyt, että Turkin joukot eivät saa osallistua Mosulin operaatioon, ja heitä kohdellaan vihollisina jos he sitä yrittävät.
  • Myöskään sunnalainen, Turkin kouluttama ja Saudien rahoittama ja Anbarin entisen kuvernööri Atheel Al-Nujaifin johtama ”Niniven kaarti” ei saa osallistua.

Se oli nimenomaan saudien käsikassara Al-Nujaifi, joka käytännössä luovutti Anbarin Isisille määräämällä joukkonsa vetäytymään Isisin hyökätessä. Hän ja hänen saudi- ja turkkilaisrahoittajansa halusivat luoda itsenäisen sunnivyövykkeen Länsi-Irakiin, aivan kuten kurdit loivat omansa Pohjois-Irakiin.

Yhdysvallat toivoo, että Isis-taistelijoiden ryntäys Syyrian sitoo venäläiset ja iranilaiset kaoottiseen tilanteeseen, mikä johtaa lopulta Syyrian valtion tuhoon. Muista suunnitelmista on näköjään luovuttu. Yhdysvaltain asevoimat tiedostaa, että taistelu Venäjän ilmavoimia vastaan Syyriassa olisi erittäin haastavaa:

”F-35 koneitamme ei ole vielä ammuttu,” viranomainen sanoi Yhdysvaltojen uuden sukupolven hävittäjästä. ”Emme tiedä kykeneekö yksikään koneistamme päihittämään S-300:ta. [Toim. huom. S-300 on Venäläinen ilmatorjuntaohjusjärjestelmä.]”

Puheet Länsi-Syyrian ”lentokieltoalueesta” eivät pidä paikkaansa. Venäläiset hallitsevat ilmatilaa. Kaikki Yhdysvaltojen ja Turkin puheet moisesta on sumutusta. Obaman hallinto on nyt luovuttanut ja siirtynyt muihin suunnitelmiin. Viimeisimmässä turvallisuusneuvoston tapaamisessa todettiin seuraavalla tavalla:

”Kun muiden vaihtoehtojen harkitsemista lykättiin, kuten aseiden toimittamista Yhdysvaltojen kanssa liittoutuneille kurdijoukoille Syyriassa ja parempien aseiden ja suurempien asemäärien toimittamista opposition taistelijoille Aleppoon ja muualle lykättiin myöhempään, Yhdysvaltain sotatoimet Syyrian ja Venäjän harjoittaman siviilien pommittamisen pysäyttämiseksi on yhä epätodennäköisempää.”

Nyt Yhdysvaltojen ”ainoa toivo” Syyriassa on saada Isis alueelle. Ja lisäksi koordinoida sen liittolaisten toimintaa CIA:n välityksellä. Saudien ulkoministeri ilmoitti, että maa aikoo lisätä aseiden vientiä sen Al-Qaedan liittolaisille Syyriaan. ”Kapinalliset” saavat yhä TOW-panssarintorjuntaohjuksia ja muuta raskasta aseistusta.

Turkin hallinnoimat joukot sekä joukko syyrialaisia, ”turkmeeneja” Tsetseniasta ja muualta ovat ottaneet Dabiqin haltuun Isisiltä. Kylästä kerrotaan tulevan tulevaisuudessa kristittyjen ja muslimien välisen apokalyptisen taistelun keskipiste. Monet ”länsimaiset” kommentaattorit ovat väittäneet tätä syyksi, minkä vuoksi Isis tulee taistelemaan siitä. Taistelun ennustetaan kuitenkin tapahtuvan vasta Mahdin paluun jälkeen, mitä ei ole vielä ilmoitettu tapahtuneen. Tällä hetkellä Dabiqin ideologinen merkitys on vähäinen, ja kuten Jarablusissa, Isis poistui alueelta ennen kuin Turkin johtamat joukot saapuivat paikalle.

Venäläiset ovat sallineet Turkin siirtää joukkoja Syyriaan vain noin 15 kilometriä Turkin vastaisen rajan eteläpuolelle. Raskaan tykistön on pysyttävä Turkin puolella. Turkin miehityksen alkuperäinen tarkoitus on estää kurdeja muodostamasta maaväylää Syyrian itäisten kurdialueiden ja lännen Afrinin välille. Reitti rajoittaisi Isisin yhteyttä Turkkiin.

Maareitti on suljettu kurdeilta ja Isisin pääsy Turkin hallinnoimille alueille ja Turkkiin on niin avoinna kuin vain mahdollista. Turkin armeijan mukaan tämä on hyväksyttävää heidän tavoitteidensa kannalta:

Dabiqin haltuunotto on eliminoinut jihadistien raketti-iskujen vaaran Turkille, Turkin asevoimat sanoivat kirjoitetussa lausunnossa.

Kartta Turkin ja Syyrian välisestä raja-alueesta. Saat kuvan suuremmaksi klikkaamalla karttaa.
Kartta Turkin ja Syyrian välisestä raja-alueesta. Saat kuvan suuremmaksi klikkaamalla karttaa.

Turkin armeija haluaa keskeyttää operaation, mutta Erdogan ja hänen hallinnoimat joukot haluavat tunkeutua syvemmälle etelään ja länteen hyökätäkseen Syyrian armeijan piiritysjoukkoja vastaan Itä-Aleppossa:

Presidentti Tayyip Erdoganin tiedottaja Ibrahim Kalin sanoi sunnuntaina, että Dabiqin vapautus oli ”strateginen ja symbolinen voitto” Islamilaisesta valtiosta. Hän kertoi Reutersille, että oli strategisesti tärkeää, että Turkin tukemat joukot jatkavat etenemistään Islamilaisen valtion tukialueella Al-Babiin.

Jotta turkkilaista tykistöä, joka koostuu asevelvollisista, voitaisiin kuljettaa Al-Babiin, se tulisi siirtää rajan eteläpuolelle. Siellä Syyrian tai Venäjän joukot voisivat hyökätä niiden kimppuun. Kurdisissit olisivat jatkuva uhka. Tämä selittää nykyiset jännitteet Turkin armeijan ja poliittisen eliitin välillä. On mielenkiintoista nähdä kuinka tilanne kehittyy.

Torstaina Venäjän komentokeskus ilmoitti yksipuoleisesta tilapäisestä tulitauosta Itä-Aleppossa, jotta jihadistit voivat siirtyä ulos. Brittiläiset ja muut erikoisjoukot, joiden sanotaan sulautuneen Al-Qaedaan, ovat iloisia mahdollisuudesta poistua paikalta.

Irakissa yksittäisiä shiiamilitioita siirtyy kohti Tal Afaria estääkseen Isisin reitin länteen. Venäjä lupasi käyttää poliittisia ja sotilaallisia toimenpiteitä, mikäli se havaitsee Isisin joukkoja. Itä-Syyriassa Venäjän ja Syyrian ilmavoimat, Hizbollah, ja monet shiiamilitiat Irakista ovat valmistautumassa yllätyksiin Isisin poistuessa Mosulista. Mitä muutakaan he voisivat tehdä, kun Yhdysvallat tarjoaa ilmatukea vetäytyvälle Isisille?

 

Lähde: GlobalResearch

Lue myös:

Venäjän mukaan Turkki suunnittelee hyökkäystä Syyriaan; taustoja
Venäjä puolustaa Syyrian hallintoa USA:n tukemalta terrorismilta
Wikileaks: Yhdysvallat suunnitellut vallankaappausta Syyriaan jo 10 vuotta

2 kommenttia

  1. Saudit = wahhabilaisia juutalaisia;
    Wahhabilaisuus = talmudistista juutalaisuutta;
    Sunnalaisuus = wahhabismia;
    Sunnalainen Isis = wahhabilais-talmudistisia sotakoiria;
    USA = juutalaisten sotakoira;
    Sunnalaisuus = wahhabismi = juutalaisuus = USA;
    Sunnalaisuus = talmudistinen juutalaisuus = kerettiläinen Islam;
    Shiialaisuus = aito Islam.
    Shiialaisuus vastustaa sunnalaisuutta = aito islam vastustaa kerettiläistä islamia;
    Shiialaisuus vastustaa Israelia ja talmudismia = USA sotii Israelin eli sunnalaisuuden puolesta.

    Pohjimmiltaan loogisen simppeliä, eikö?
    Silti juutalaisten media on saanut tuon Lähi-idän sotkun näyttämään epäloogiselta hiekanpurijoiden keskinäisiltä loputtomilta heimosodilta.

    Israel ja juutalaiset ovat narsistis-paranoidis-psykopaattis-oppositionaalinen maailman myrkyttäjä.

    Plusääni(11)Miinusääni(0)
    1. Niin ja kuvittele, että sellainen kirjakin on kirjoitettu, jonka mukaan ISIS valloittaisi Jerusalemin. Miten se voi valloittaa sitä, mistä se on alun perin lähtenytkin. Tyhmät ostavat vielä sellaisia siionistien propaganda pokkareita.

      Plusääni(2)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat