Monsanton historia: maailman pahamaineisin yhtiö tarkastelussa

Kemikaalijätti Monsanto on tullut tunnetuksi tuotteista, jotka ovat aiheuttaneet merkittäviä ympäristö-ongelmia ja altistaneet miljoonia terveysongelmille. Monsanton kritiikki on vaihtoehtomedian valtavirtaa, mutta yhtiön perustajien taustat on jätetty vähemmälle huomiolle. Julkaisemme lyhennetyn käännöksen artikkelista, jossa käydään läpi Monsanton historia.

Jewish Virtual Library –sivuston mukaan espanjanjuutalainen Isaac Rodrigues Monsanto saapui Yhdysvaltoihin Lousianaan, New Orleansin kaupunkiin vuonna 1757 tai 1758. Hän oli ensimmäinen juutalainen, joka asettui kaupunkiin. Alueelle saapui myöhemmin suvun muita jäseniä. Monsanton suvun jäsenet olivat myös sekaantuneet mustien orjakauppaan.

***

Kaikista suuryrityksistä Monsanto on osoittanut kerta toisensa jälkeen olevansa pahasuopaisin yritys koko maailmassa. Tällä hetkellä yritys kehittää uusia, tieteellisiä menetelmiä joilla vahingoittaa planeettaa ja sen asukkaita.

1901: John Francis Queeny perustaa yhtiön. Hän on Maltan Ritarikunnan jäsen. Hän avioitui lääkealan pitkäaikaisen ammattilaisen, Olga Mendez Monsanton kanssa. Yritys on nimetty hänen mukaansa. Yhtiön ensimmäinen tuote on sakkariini, jota käytetään keinomakeutusaineena Coca-Colassa.

John Francis Queeny ja Olga Mendez Monsanto
John Francis Queeny ja Olga Mendez Monsanto

Jo tuolloin hallitus tiesi, että sakkariini on myrkyllistä, ja haastoi yhtiön oikeuteen tarkoituksena lopettaa sen käyttö. Hallitus hävisi oikeudessa, mikä avasi Monsanton Pandoran lippaan. Näin yritys saattoi myrkyttää maailman virvoitusjuomien avulla.

1920-luku: Monsanto laajentaa kemikaaleihin ja lääkkeisiin, yhtiöstä tulee maailman suurin aspiriinin, asetyylisalisyylihapon (myrkyllinen yhdiste) tuottaja. Tällöin planeettamme tila muuttui huonompaan suuntaan kun polykloorattujen bisfenyylien (PCB) käyttö aloitettiin.

”PCB-yhdisteitä pidettiin mullistavana keksintönä, sillä öljy ei pala, se ei hajoa luonnossa, ja sillä on lähes lukematon määrä käyttötarkoituksia. Nykyään PCB-yhdisteitä pidetään merkittävänä uhkana ympäristölle. Niitä käytetään liukasteissa, hydraulinesteissä, leikkausöljyissä, vedenpitävissä päällystemateriaaleissa ja nestemäisissä eristeissä. Ne altistavat syövälle, ja niiden tiedetään aiheuttavan lisääntymis- ja kehityshäiriöitä sekä haittaa immuunijärjestelmälle. Maailman PCB-tuotannon keskus oli Monsanton tehdas itäisen St. Louisin, Illinoisin, lähistöllä. Alueella on korkein sikiökuolleisuus, ja alueella syntyy keskosia eniten koko osavaltiossa.”(1)

Vaikka PCB-yhdisteet lopulta kiellettiin niiden aiheutettua vahinkoa viisikymmentä vuotta, sitä on nykyään lähes kaikkien eläinten ja ihmisten veressä ja soluissa, kaikkialla maailmassa. Oikeudessa esitetyt todisteet osoittivat, että Monsanto oli tietoinen haittavaikutuksista, mutta rikolliseen tapaan piti ne poissa julkisuudesta, jotta PCB:n käyttö saattoi jatkua entiseen tapaan.

1930-luku: Ensimmäiset hybridimaissin siemenet ja toiminnan laajentaminen puhdistusaineisiin, saippuaan, teollisiin puhdistustuotteisiin, synteettisiin kumi- ja muovimateriaaleihin. Kaikki myrkyllisiä, tietenkin!

1940-luku: Uraania aletaan tutkia, ja sitä aiotaan käyttää Manhattan-projektissa ensimmäisen ydinaseen valmituksessa. Pommi tultaisiin myöhemmin pudottamaan Hiroshimaan ja Nagasakiin, mikäli johti satojen tuhansien japanilaisten ja korealaisten sekä Yhdysvaltain armeijan sotilaiden kuolemaan, ja miljoonat muut kärsisivät myrkytyksestä.

Yhtiö jatkaa veristä uraansa luomalla maataloudelle torjunta-aineita, jotka sisältävät tappavaa dioksiinia, joka myrkyttää ruoka- ja vesivarannot. Myöhemmin kävi ilmi, ettei Monsanto maininnut että useimmissa heidän tuotteistaan oli dioksiinia, sillä se olisi pakottanut heidät myöntämään, että se oli aiheuttanut ympäristökatastrofin.

1950-luku: Walt Disney –yhtiön kanssa tiivistä yhteistyötä tekevä Monsanto luo vetonauloja Disneyn Tomorrowland-teemapuistoon. Rakennukset valmistetaan kemikaaleista ja muovista. “Tulevaisuuden talo” on valmistettu myrkyllisestä muovista, joka ei ole biohajoavaa kuten he ovat väittäneet. Monsanto valehtelee? Ei kai!

”Kun talossa oli vieraillut yhteensä 20 miljoonaa kävijää vuosien 1957 ja 1967 välisenä aikana, Disney päätti hankkiutua siitä eroon. Homma ei sujunut niin helposti kuin ajateltiin. Monsanton lehden mukaan purkukuula kirjaimellisesti kimposi vahvistetusta polyesterimateriaalista, jossa oli lasikuitua. Polttimet, lekat, moottorisahat tai lapiot eivät toimineet. Lopulta talosta onnistuttiin rutistamaan irti pieniä kappaleita käyttämällä teräsvaijereita, ja palat kuskattiin pois.”(2)

Monsanton näkemys tulevaisuudesta

1960-luku: Monsanto ja rikoskumppaninsa DOW Chemical tuottavat dioksiinilla kyllästettyä Agent Orange –kemikaalia, jota Yhdysvallat käytti vallatessaan Vietnamia. Seurauksena yli 3 miljoonaa ihmistä altistui kemikaalille, puoli miljoonaa vietnamilaissiviiliä kuoli, puolella miljoonalla vietnamilaisvauvalla oli kehityshäiriöitä, ja tuhannet Yhdysvaltain armeijan veteraanit kärsivät oireista tai kuolevat oireisiin yhä tänäkin päivänä!

Monsanto päätyy jälleen oikeuteen. Sisäisistä muistioista paljastuu, että he tiesivät Agent Orangen sisältämän dioksiinin kuolettavasta vaikutuksesta myydessään tuotetta hallitukselle. Mikä raivostuttavinta, Monsanto saa käyttää omia “tutkimuksiaan” todistusaineistona siitä, että dioksiini on turvallista eikä aiheuta haittaa terveydelle. Oikeus hylkää syytteet. Jälkikäteen selviää, että Monsanto valehteli tuloksistaan, ja todellisuudessa dioksiini oli erittäin tappavaa.

Vuonna 2002 oikeudenkäynnissä paljastunut sisäinen muistio myöntää:

”todisteet osoittavat näiden yhdisteiden hajoamattomuuden, ja niiden jäämien läsnäolo kaikkialla ympäristössä on kiistatonta … tarvitaan julkista ja laillista painostusta, jotta maailmanlaajuinen saastuminen voidaan ehkäistä. Asia aiheuttaa arvaamattomia seurauksia. Miten tästä eteenpäin? Meillä on seuraavat vaihtoehdot; joko lopetamme liiketoiminnan, myymme niitä niin pitkään kuin voimme emmekä tee muuta; yritämme jatkaa toimintaa; tuotamme vaihtoehtoisia tuotteita.”(3)

Monsanto tekee yhteistyötä I.G. Farbenin kanssa. Yhtiöt käyttävät tietotaitoaan tuoden ravintoketjuumme uuden ja erittäin tappavan hermomyrkyn, aspartaamin. Kun sakkariinin vaarattomuudesta herää epäilyksiä, Monsanto käyttää tilaisuutta hyväkseen ja tuo markkinoille uuden tappavan myrkyn, jota kukaan ei osaa epäillä.

1970-luku: Monsanton yhteistyökumppani G.D. Searle tekee lukuisia sisäisiä tutkimuksia, joissa aspartaamin väitetään olevan turvallista vaikka viranomaisten omat tutkimukset osoittavat, että aspartaami aiheuttaa kasvaimia ja suuria aukkoja rottien aivoihin ennen kuin ne kuolevat. FDA aloittaa tutkinnan G.D. Searlen toiminnasta, sillä heidän epäillään “tietoisesti esittäneen tuloksia harhaanjohtavasti ja salanneen tietoa ja antaneen vääriä lausuntoja” aspartaamin turvallisuudesta.

Tuona aikana yhtiö asettaa sisäpiiriläisen, Donald Rumsfeldin toimitusjohtajaksi. Hän työskenteli Puolustusministerinä Gerald Fordin ja George W. Bushin presidenttikaudella. Yritysten ensisijainen tavoite on saada Rumsfeld hyödyntämään poliittista vaikutusvaltaansa ja laajaa kokemustaan, jotta FDA tanssisi heidän pillinsä tahtiin.

Muutaman kuukauden kuluttua Samuel Skinner saa “tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä”. Hän eroaa virastaan Yhdysvaltain syyttäjävirastossa ja alkaa työskennellä Searlen lakiyhtiössä. Tällä taktiikalla tapauksen käsittelyä saatiin hidastettua sen verran kauan, että tapaus vanheni ja tuomarit keskeyttivät tutkinnan.

1980-luku: Kiistattomat tutkimustulokset osoittivat, että aspartaami on myrkyllistä. Silloinen FDA komissaari tri Jere Goyan oli aikeissa allekirjoittaa aloitteen, joka vaati aspartaamin kieltämistä. Donald Rumsfeld soittaa Ronald Reaganille ja pyytää palvelusta päivää ennen kuin hän ottaa viran vastaan. Reagan erottaa yhteistyötä tekemättömän Goyanin ja asettaa tri Arthur Hayesin FDA:n johtoon. Hän toimii Searlen eduksi ja sallii makeutusaineen käytön kuivatuissa tuotteissa. Asia saa ironisen käänteen, sillä makeisten ystävänä tunnettu Reagan sairastaa Alzheimeria toisen kautensa aikana. Se on yksi aspartaamin käytön sivuvaikutuksista.

Searlen varsinainen tavoite oli hyväksyä aspartaamin käyttö virvoitusjuomien makeutusaineena, sillä monien tutkimusten mukaan yli 85 F (29,4 ºC) lämpötilassa se “hajoaa muodostaen diketopiperatsiineja (DKP), metanolia (puualkoholi) ja formaldehydia.”(4), jolloin se on moninkertaisesti tappavampaa kuin jauhemaisessa muodossa!

National Soft Drink Association (NSDA) oli aluksi laillistamista vastaan, peläten mahdollisia kanteita, joita kyseisestä myrkystä pysyvästi vahingoittuneet tai kuolleet kuluttajat olisivat nostaneet. Kun Searle osoitti että nestemäinen mutta äärimmäisen myrkyllinen aspartaami olisi koukuttavampaa kuin crack-kokaiini, NSDA oli vakuuttunut siitä, että myynnistä saadut voitot olisivat kattaneet tulevien oikeustapausten kustannukset. Näin ollen ahneus voitti ja epätietoiset kuluttajat tulisivat maksamaan siitä terveydellään.

Coca-Cola näyttää tietä jälleen kerran ja alkaa myrkyttää dieetti-colan juojia aspartaamilla vuonna 1983. Kuten arvata saattaa, myynti ampaisee kasvuun miljoonien tullessa riippuvaiseksi ja sairaaksi makeasta myrkystä. Nähdessään huikeat voitot, virvoitusjuomateollisuus seuraa perässä, unohtaen täysin kaikki epäilyksensä aspartaamia kohtaan. Vain rahalla on merkitystä, ja sitähän irtoaa!

Vuonna 1985 Searlea syytetään korruptiosta ja tutkimustulosten väärentämisestä. Monsanto ostaa yhtiön ja muodostaa uuden aspartaamia tuottavan yhtiön, NutraSweet Companyn. Kun itsenäiset tiedemiehet ja tutkijat varoittavat aspartaamin myrkyllisyydestä, Monsanto iskee takaisin. Yhtiö lahjoo viranomaisia, tarjoten heille valheellista tutkimustietoa, jotta viranomaiset väittäisivät ettei formaldehydi aiheuta syöpää, jotta aspartaamia ei vedettäisi markkinoilta.

Aspartaamin tunnettuja vaikutuksia ovat: “mania, raivo, väkivaltaisuus, sokeus, nivelkipu, väsymys, painonnousu, rintakipu, kooma, unettomuus, tunnottomuus, masennus, tinnitus, heikkouden tunne, kouristukset, ärtyneisyys, pahoinvointi, kuurous, muistinmenetys, ihottuma, huimaus, päänsärky, kohtaukset, ahdistuneisuus, sydämentykytykset, pyörtyminen, krampit, ripuli, paniikkikohtaukset, suupolte. Aspartaami voi laukaista diabeteksen, MS-taudin, punahukan, epilepsian, Parkinsonin taudin, aiheuttaa kasvaimia, raskauden keskeytymisen, hedelmättömyyttä, fibromyalgiaa, kätkytkuoleman, Alzheimerin taudin.. (5)

Lisäksi 80 prosenttia FDA:lle tehdyistä ruoka-ainevalituksista koskee aspartaamia, jota on yli 5000 tuotteessa, sekä kevyt-juomissa että tavallisissa virvoitusjuomissa, sekä urheilujuomissa, pastilleissa, purukumissa, jäähdykkeissä, kekseissä, kakuissa, vitamiineissa, lääkkeissä, maitojuomissa, pikateessä ja -kahvissa, jugurtissa, vauvanruoissa ja monissa muissa tuotteissa. Tuoteselosteet on syytä lukea tarkkaan, eikä kannata ostaa mitään mikä sisältää tätä myrkkyä!

FDA:n Arthur Hull eroaa korruptioepäilysten saattelemana, ja hänet palkataan välittömästi Searlen PR-yritykseen, työtehtävä on vanhempi tiedekonsultti. Kyllä, näin on! Monsantosta, FDA:sta ja monista hallituksen terveysvirastoista on tullut yhtä ja samaa! Näyttää siltä, että ainoa edellytys FDA:n komissaariksi on työskennellä joko Monsanton tai jonkin toisen lääkerikollisjärjestön palveluksessa.

1990-luku: Monsanto käyttää huomattavia määriä rahaa, sillä se haluaa kumota osavaltion ja liittovaltion lainsäädännön, joka estää sysäämästä dioksiineja, torjunta-aineita ja muita syöpävaarallisia myrkkyjä juomaveteen. Yhtiö haastetaan monta kertaa oikeuteen sairauksista, joita toiminta on aiheuttanut tehdastyöläisille ja lähialueiden ihmisille, sekä kehityshäiriöistä joita on ilmennyt vastasyntyneillä lapsilla.

Yhtiön salkut ovat täynnä verirahaa, ja 100 miljoonan dollarin korvauksia pidetään pienenä sivukuluna. FDA:n, Kongressin ja Valkoisen talon ansiosta bisnekset sujuvat hyvin. Jopa niin hyvin, että Monsanto haastetaan oikeuteen. Yhtiön väitetään antaneen radioaktiivista rautaa 829 raskaana olevalle naiselle, sillä he halusivat tutkia mitä näille tapahtuu.

Vuonna 1994 FDA hyväksyy Monsanton viimeisimmän juonen, ja markkinoille saapuu synteettinen naudan kasvuhormoni (rBGH). Sitä tuotetaan geenimuunnelluilla E. coli –bakteereilla, tiedeyhteisön varoituksista huolimatta. Monsanton mukaan mätää, antibiootteja ja hormoneja sisältävä maito ei ole vain turvallista vaan myös terveellistä!

Ja mikä pahinta, Monsanto haastaa oikeuteen yhtiöt, jotka kieltäytyvät käyttämästä sitä ja merkitsevät tuotteisiinsa etteivät ne sisällä rBGH:ta. Monsanto väittää, että moinen merkintä antaa heille epäreilun kilpailuedun kilpailijoihinsa nähden. Käytännössä Monsanton viesti on seuraava: “kyllä, rBGH saa ihmiset sairastumaan, mutta ei ole oikein merkitä sitä tuotteeseen.”

Seuraavana vuonna yhtiö alkaa tuottamaan GMO-lajikkeita, jotka sietävät myrkyllistä torjunta-ainetta, RoundUp:ia. RoundUp-yhteensopiva canola-öljy, soijapavut, maissi ja BT-puuvilla tulevat myyntiin. Mainosten mukaan ne ovat turvallisempia ja terveellisempiä vaihtoehtoja luonnonmukaisesti tuotetuille, ei-geenimuokatuille lajikkeille. Ilmeisesti propaganda meni läpi, sillä tänä päivänä yli 80 prosenttia markkinoiden canola-öljystä valmistetaan geenimuunnelluista kasveista.

Kannattaa välttää eritoten geenimuunneltua soijaa, maissia, vehnää ja canola-öljyä, vaikka monet “terveysasiantuntijat” väittävät että kyseinen öljy on terveellistä. Se ei ole terveellistä, mutta sitä on käytetty monien tuotteiden valmistuksessa.

Koska GM-lajkkeet on suunniteltu pölyttämään itse itsensä, ne eivät tarvitse luontoa tai mehiläisiä prosessia varten. Asiaan liittyy katala sivujuonne, sillä tarkoituksena on hankkiutua eroon maailman mehiläiskannasta.

Monsanto tietää, että linnut ja erityisesti mehiläiset aiheuttavat ongelmia. Ne pölyttävät kasveja, jolloin lajikkeet kasvavat yhtiön hallinnoiman alueen ulkopuolella. Kun mehiläiset yrittävät pölyttää geenimuunneltuja kasveja tai kukkia, ne saavat myrkytyksen ja kuolevat. Itse asiassa mehiläisten määrä on vähentynyt sen jälkeen kun geenimuunnellut lajikkeet tulivat markkinoille.

Yhtiöllä oli tarve vastata syytöksiin, joiden mukaan he aiheuttivat tarkoituksella mehiläisten joukkokuoleman. Monsanto ostaa maailman suurimman tutkintayhtiö Beeologicsin, joka on erikoistunut tutkimaan parvien katoamisilmiötä, ja jonka tutkimusten mukaan yhtiö oli ensisijainen syypää! Tuon jälkeen yhtiö on ollut kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

1990-luvun puolivälissä yhtiö päättää keskittyä yhteen asiaan, ja aikoo hallita maailman ruoantuotantoa keinotekoisesti. He eivät halua menettää markkinaosuutta kilpaileville, vähemmän myrkyllisille hyönteismyrkyille. RoundUp on niin myrkyllistä, että se tappaa ei-geenimuunnellut lajikkeet, hyönteiset ja eläimet sekä tuhoaa ympäristön ja ihmisten terveyden kaiken ohessa. Erittäin tehokas torjunta-aine todellakin!

Koska RoundUp-yhteensopivia lajikkeita naamioidaan ruoaksi, niiden käyttö on kielletty EU:n alueella mutta ei Yhdysvalloissa. Kun mitataan sairastelevuutta, Yhdysvaltain kansa pitää ykkössijaa kansainvälisessä vertailussa vaikka terveydenhuolto on hyvin saatavilla ja hoidoista maksetaan paljon. Onko kahden asian välillä yhteys? Ei tietenkään.

Monsanto on suunnitellut alusta lähtien ajavansa kaikki kilpailevat lajikkeet pois markkinoilta, jolloin maanviljelijät joutuvat turvautumaan heidän luomuksiinsa. Monsanto on myös varmistanut, että yhteistyöhaluttomat viljelijät savustetaan ulos, tai haastetaan oikeuteen kun tuulen mukana kulkeutuvat tuhon siemenet myrkyttävät luomutilojen maat.

Näin yhtiö on saavuttanut käytännössä monopoliaseman. Koska muunnellut siemenet eivät pärjää ilman kemikaaleja, maanviljelijät joutuvat ostamaan molempia.

Seuraava askel oli ostaa niin monta kilpailevaa siemenyhtiötä kuin mahdollista. Tarkoitus oli muuttaa yritykset tuhosiemeniä myyviksi, jotta kaikki kilpailijat katoaisivat ja luomuruoka saataisiin pyyhittyä pois maan päältä. Monsanton mielestä kaiken ruoan tulee olla heidän hallussaan, ja kaikkien lajikkeiden tulee olla geenimuunneltuja tai ne eivät ole turvallisia syödä!

He teeskentelevät järkyttyvänsä kun tiedeyhteisön kriittisten äänten mielestä on kyseenalaista syödä sellaisia lajikkeita, joihin on istutettu geenejä sioista, lehmistä, hämähäkeistä, apinoista, kaloista, rokotteista ja viruksista.

Monsanton luulisi olevan niin ylpeä gm-ruoastaan, että tarjoaisi sitä omille työntekijöilleen. Eivätpä tarjoa. Itse asiassa Monsanto on kieltänyt tarjoamasta geenimuunneltua ruokaa työntekijöidensä kahviloissa. Monsanto vastasi ympäripyöreästi “Uskomme valinnanvapauteen”. Oikeasti he tarkoittavat että “emme halua myrkyttää itseämme”.

On siis oikein pakkosyöttää geenimanipuloitua ruokaa kehitysmaalaisille ja amerikkalaisille. Nälänhätä päättyy, sillä kuolleet eivät tarvitse ruokaa. Veikkaan että monien mielestä Monsanto keskittyy selkeästi eugeniikkaan ja kansanmurhaan, sen sijaan että tarjoaisi ruokaa joka tyydyttäisi maailman tarpeet. Kuten Monsanton yhteistyökumppani Disneyn tarinassa, noita tarjoaa ihmisille gm-omenan, josta haukattuaan he vaipuvat ikuiseen uneen.

2000-luku: Monsanto hallitsee suurinta osaa maailman gm-markkinoista. Yhdysvaltain hallitus kuluttaa satoja miljoonia RoundUp:in ilmasuihkutukseen, mikä aiheuttaa massiivisia ympäristötuhoja. Muutamien päivien sisällä sumutuksista tuhansia kaloja ja eläimiä kuolee, ja ihmisten hengitysvaikeuksien ja syöpätapausten määrä kasvaa merkittävästi. Tätä pidetään vain outona yhteensattumana, joten sumutuksia jatketaan. Jos Monsanto ja FDA ovat yhtä ja samaa, hallituksen voi lisätä listalle.

Hirviö kasvaa: Monsanto fuusioituu Pharmacia & Upjohn –yhtiön kanssa, sitten erottaa sen kemikaalimyynnistä ja brändää itsensä uudelleen maatalousyhtiöksi. Kyllä, luit oikein. Ympäristötuhoja, miljoonien ihmisten ja villieläinten kuoleman aiheuttanut kemikaaliyhtiö uskottelee meille että heidän tuotteensa ovat turvallisia ja ravinteikkaita eikä niistä ole vaaraa kenellekään. Koska väite ei uppoa kovinkaan helposti, he kasvavat suuremmaksi yhdistymällä ja muodostamalla salaisia yhteistyösopimuksia.

Koska DuPont on sen verran suuri kilpailija ettei fuusioituminen tule kyseeseen, yhtiöt tekevät salaista yhteistyötä. Yhtiöt jättävät nostamatta patenttikanteita toisiaan vastaan ja jakavat gm-teknologiaa yhteisen edun nimissä. Selkokielellä ilmaistuna: yhdessä ne olisivat niin voimakkaita ja poliittisesti hyvin verkostoituneita, ettei niitä voisi estää saavuttamasta käytännön monopoliasemaa ruoantuotannossa. Jos hallitset ruoantuotantoa, hallitset ihmisiä.

Elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista. Yhtiö on useaan otteeseen haastettu oikeuteen, ja siltä on vaadittu satoja miljoonia dollareita aiheutetuista sairauksista sekä imeväisten kehityshäiriöistä ja kuolemantapauksista. Sen väitetään dumpanneen PCB-yhdisteitä pohjaveteen ja valehdelleen toistuvasti tuotteidensa turvallisuudesta – perusmeininkiä, kuten tiedät.

Hirviö on osoittautunut kestäväksi ja vaikeaksi lyödä, sillä se nostaa kanteita kaikkia viljelijöitä vastaan, joiden se väittää loukanneet patenttioikeuksia. Käytännössä kaikissa tapauksissa siemenet päätyvät tuulen mukana viljelijöiden maille ympäröiviltä tiloilta, jotka käyttävät gm-siemeniä. Siemenet eivät vain tuhoa viljelijöiden satoa vaan oikeustapaukset myös ajavat heidät vararikkoon. Korkein oikeus ratkaisee tapaukset joka kerta Monsanton eduksi.

Samaan aikaan yhtiö laatii patenttihakemuksia sikojen siitostekniikoille. Jos eläimet lisääntyvät yhtään samalla tavalla kuin patentissa on mainittu, yhtiö saisi omistusoikeuden niihin. Patenttihakemus oli niin ylimalkainen, että lähes kaikki jalostustoiminta olisi loukkaus heidän oikeuksiaan kohtaan.

Yhtiön harjoittama terrorismi leviää Intiaan. Yli 100 000 maanviljelijää ajautuu vararikkoon gm-sadon epäonnistuessa. Monet tekevät itsemurhan juomalla RoundUp:ia, jotta heidän perheensä olisivat oikeutettuja korvauksiin. Vastauksena yhtiö näkee tilaisuutensa, ja aloittaa projektin jossa pienviljelijöille lahjoitetaan juuri sitä, minkä vuoksi sato epäonnistui alkujaankin! Forbes nimeää Monsanton “vuoden yritykseksi”. Sairasta, mutta totta.

Suurempi ongelma on Whole Foods –yhtiö, joka on brändännyt itsensä luonnonmukaisen ja ympäristöystävällisen ruoan valmistajaksi. Todellisuudessa yhtiö on kaikkea muuta. He kieltäytyvät tukemasta kalifornialaista lakialoitetta, joka olisi pakottanut lisäämään GM-merkinnän. Monsanto ja muut GM-myönteiset auttoivat kaatamaan aloitteen.

Mutta miksi? Whole Foods on ollut Monsanton kanssa kimpassa jo pitkän aikaa. Kaupan hyllyille on päätynyt ylihinnoiteltua, harhaanjohtavasti mainostettua “luonnonmukaista ja ympäristöystävällistä” roskaa, joka on täynnä GM-lajikkeita, torjunta-aineita, rBGH:ta hormoneja ja antibiootteja. Tietenkään he eivät halua pakollisia merkintöjä, sillä heidän huijauksensa paljastuisi.

Kun yli kaksikymmentä biotekniikkamyönteistä yritystä, mukaanlukien WalMart, Pepsico ja ConAgra, lähestyi FDA:ta ja kannatti pakollisia merkintöjä, Whole Foods yritti pelastaa kasvonsa. Siitä tuli ensimmäinen kauppaketju, joka ottaa pakolliset merkinnät käyttöön… vuonna 2018!

Jos luulit että näillä yhtiöillä on kuin onkin omatunto, olet väärässä. Ne vain reagoivat kuluttajien vaatimuksiin ja kannattavat lakeja, joilla luodaan harhaanjohtavia GM-merkintöjä. Näin todellista muutosta ei synny, ja tilanne pysyy samanlaisena kuin aiemmin.

Vääntääkseen veistä haavassa, Monsanto rikoskumppaneineen tuki Food Safety Modernization Act of 2009 –lakiesitystä. Lakiesitys antaa suuryritysten tehotuotantotiloille käytännössä monopoliaseman ja mahdollisuuden kontrolloida ruoantuotantoa kaikkialla, myös takapihoilla. Lisäksi se mahdollistaa kovemmat rangaistukset ja vankilatuomiot niille, jotka eivät hyväksy kemikaalien ja lannoitteiden käyttöä. Presidentti Obaman mielestä tämä kuulosti kohtuulliselta, ja hän antoi hyväksyntänsä.

Tällä aloitteella Monsanto viestii, että vain GM-ruoka on turvallista, ja luonnonmukaisesti tai kotona kasvatettu ruoka voi levittää tauteja. Näin ollen niiden kasvatus tulee tukahduttaa säätelyllä. Jos torjunta-aineilla höystetty gm-kuona on heidän näkemyksensä turvallisesta ruoasta, muu maailma jättää sen hyvillä mielin väliin.

Aivan kuten aiemmat paljastukset ovat osoittaneet yhtiön pahat aikeet todeksi, Monsanto laati naurettavan lakiesityksen, jonka Obama allekirjoitti mitään kyselemättä. Riippumatta Monsanton GM-lajikkeiden haitallisuudesta, riippumatta siitä kuinka paljon tuhoa ne aiheuttavat, liittovaltion oikeusasteet eivät voi estää yhtiötä kasvattamasta niitä haluamallaan alueella. Kyllä, Obama allekirjoitti lakiesityksen, joka nostaa Monsanton lain yläpuolelle ja tekee siitä hallitusta vahvemman. Voidaan pähkäillä kuka johtaa maata oikeasti, sillä ainakaan hän ei sitä tee!

Käännöskohta tapahtuu kun yrityksistä tulee liian pahoja ja maailma iskee takaisin.. ja kovaa! Monet maat ovat tuominneet Monsanton rikokset ihmisyyttä vastaan ja kieltäneet sen toiminnan, vaatien heitä pysymään poissa.

Ihmiset ovat heräämässä, ja pian he huomaavat että roistoyhtiö ei halua hallita ruoantuotantoa vain voittojen vuoksi. Päivä päivältä on selvempää, että ensisijainen tavoite on tuhota ihmisten terveys ja ympäristön hyvinvointi.

 

Lähde: Waking Times

Lue myös:

Monsanto on vuoden 2011 pahansuopaisin yhtiö
Venäjä vastaan Monsanto: vuosisadan taistelu
Monsanto haluaa GMO-merkinnät laittomiksi maailmalla TPP-yhteistyön kautta
Monsanton GM-maissi ja lannoite aiheuttavat kasvaimia, sisäelinten vaurioita ja ennenaikaisia kuolemia

8 kommenttia

  1. Tämä on ensimmäinen ja ehkä ainoa juttu, jossa voin olla kanssanne täysin samaa mieltä. Tällä ehkä saatte synninpäästön, vaikka julkaisettekin paljon valheita ja sairasta vihakirjoittellua, joiden uhriksi jää viaton, joka epäonnekseen on syntynyt etniseen ryhmään, joNka lyttäätte maanrakoon pelkällä tunnepuheella ilman mitään konkreettista todistetta.

    Kaikesta huolimatta, SUURKIITOKSET MONSANTON PALJASTAMISESTA!

    Raimo Kivioja

    Plusääni(3)Miinusääni(12)
    1. Etnisessä ryhmässä on käsittääkseni myös Talmudista irtisanoutuneita. Tällöin ei voida väittää talmudisteista suora puhetta etnisen ryhmän mollaamiseksi. Todisteet ovat selvät ja niitä on täälläkin esitetty. Pahn sialla olevalla trollilla ei ole muuta kuin valheita argumentteinaan.

      Plusääni(9)Miinusääni(1)
  2. Monsanto saa itse hoitaa tutkimukset esim. Roundupin vaarallisuudesta. Tietenkin se on vuosi vuodelta vaarattomampaa ja raja-arvot nousevat. Glyfosaattia alka olla vähän jokaisessa koko ajan suurempia jäämiä ja kaikissa mahdollisissa aineissa rikastuneena. Poliitikot tottelevat kiltisti Monsantoa ja sallivat myrkyn käytön koko ajan hövelimmin. Evira ei juuri valvo eikä anna sanktioita, vaikka läyttö olisi todettu vielä runsaammaksi. Meno on paljon villimpää Puolassa yms. maissa.

    Thanks Jews!

    Plusääni(21)Miinusääni(0)
  3. Bayer osti Monsanton. Täten asiasta tietämättömät luulevat, että Bayerin tuotteet, onhan se lääkeyhtiö, turvallisia. Vaikka sekä Bad Pharma, että Monsanto toimivat samalla myrkytyskaavalla!

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  4. ”Urine of very single member of the European Parliament tested found to be heavily contaminated with glyphosate weed killer” eli jokaisen europarlamentaarikon virtsa sisälsi Monsanton supermyrkkyä glyfosaattia, http://www.naturalnews.com/054200_glyphosate_EU_Parliament_members_herbicide_contamination.html

    Eiväthänhän ne korruptoituneet idiootit siitä osaa oikeita johtopäätöksiä vetää saati että ryhtyivät sotaan Monsantoa vastaan!

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  5. MAHTAVA KIRJOITUS, ONNEKSI TÄÄLLÄ POHJOISMAISSA TAJUTAAN JOTAIN TÄSTÄ YHTIÖSTÄ JOKA TUHOAA ARVOKKAAN MAAPALLOMME JA SEN VILJELYKELPOISEN MAAN!!!

    Olen lukenut ulkomaalaisia keskustelupalstoja ja huomannut, että pohjois-amerikkalaiset viljelijät pitävät monsantoa pelastajana maailman ruuantuotannolle, eikö terve järkikin sano jo jotain aineesta (round-up) joka on vaarallinen ympäristölle/ihmisille ja on suunniteltu tappamaan kaikki vihreä. GMO mukamas nostaa satotasoa – pötypuhetta, ajan mittaan maan ravinnevarat köyhtyvät, madot ja mikrobit kuolevat glyfosaatin käytön takia (glyfosaatti tappaa myös maan madot ja hyödylliset mikrobit, eikä glyfosaatti häivy maasta heti mihinkään, mutta kun se häipyy se kulkee pilaamaan vesistöt). Pohjois-amerikan viljeliät (USA, Kanada) väittävät pelastavansa ruokapulan nostamalla satoja GMO:lla ja samaan aikaan he ovat maailman suurimmat ruokahävikin aiheuttajat – TEKOPYHÄÄ.

    Monsanton ja koko pohjois-amerikan visio (AIVOPESTYJÄ) tulevaisuuden ruuantuotannosta on suorastaan HIRVEÄ. glyfosaattia eli round-uppin käyttöä pitäisi vähentää todella paljon. Jenkeissä jo nyt jotkin rikkakasvit ovat tulleet resistenteiksi glyfosaatille (johtuu säännöllisestä käytöstä) ja tämä on jopa tehnyt joistakin pelloista käyttökelvottomia viljelyyn. Monsanton takia luomuviljelyä (eli viljelytapa joka on kohta ainoa mahdollisuutemme selvitä monsanton kaltaisten viljelymaan pilaajien takia) halveksitaan pohjois amerikassa ja syystä että sen negatiiviset vaikutukset ilmastolle ovat mukamas suuremmat, koska pelto vaatii enemmän ajoa kuin suorakylvö – luomuviljelyssä ei ole MITÄÄN vikaa se vaatii vain tietotaitoisen viljelijän saadakseen hyviä satoja.

    Glyfosaatin käyttöä ei pitäisi varmaan kieltää kokonaan, mutta käyttöä rajoittaa huomattavasti ja lopettaa säännöllinen käyttö, suomessakin tätä ainetta käytetään suorakylvössä joka syksy, mutta tästä ei voi syyttää viljelijöitä – EU on hyväksynyt aineen käytettäväksi, joten logiikka kertoo, että sitä on turvallista käyttää, Eikä meillä suomessa viljoja pakkotuulennetta round upilla niin kuin esim. Keski-euroopassa ja pohjois amerikassa on sallittua/yleistä.

    Sanotaan, että maailmanloppu ei tule nyt ainakaan meidän elinaikanamme – alan vahvasti epäillä, jos tälläiset yritykset pilaavat ruokamme, aivopesevät ihmiset, hallitsevat hallituksia ja ennen kaikkea tuhoavat tämän kauniin maapallon.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat