Monsanton GM-maissi ja lannoite aiheuttavat kasvaimia, sisäelinten vaurioita ja ennenaikaisia kuolemia

Tutkimuksessa seurattiin pitkän ajan vaikutuksia rotilla, joille oli syötetty Monsanton geenimuunneltua maissia ja heidän Roundup-lannoitetta normaalina jäämäpitoisuutena. Rotilla todettiin jo alle vuodessa useita hirveitä syöpäkasvaimia, sisäelinten vaurioita ja suuri osa rotista kuoli ennen aikojaan.

Tutkimusta on pidetty ”kaikkien aikojen perusteellisimpana julkaistuna tutkimuksena GM-viljojen ja Roundup-lannoitteen vaaroista rotille.” Kauhistuttavat tulokset leviävät verkossa kulovalkean lailla ja valtamediassakin on kauhisteltu kuvia rottien lukuisista kasvaimista, joista suurimmat ovat aiheuttaneet rotille hengitysvaikeuksia. GMO-tuotteet saattavat olla uusi talidomidi.

Tutkimusta johti Gilles-Eric Seralini Ranskan Caenin yliopistosta, eikä vastaavaa pitkäaikaistutkimusta ole aiemmin GM-tuotteille tehty. Saattaa tuntua yllättävältä, mutta niin kiire oli yrityksillä saada myyntilupa GM-maissille ja muille vastaaville, että Yhdysvaltojen ruoka- ja lääkeainevirasto FDA ja maa- ja metsätalousministeriö hyväksyivät sen minimaalisilla tutkimuksilla. Nykyään GM-maissia käytetään niin ihmisten kuin eläinten ruokintaan yleisesti ympäri maailman. Sitä on aamiaismuroissa, maissilastuissa (nachot) ja maissitortilloissa.

Tutkimuksen pääkohdat

Tutkimuksessa käytettiin Monsanton NK603-maissia, jota kasvatetaan muun muassa Pohjois-Amerikassa. Lannoitteena käytettävä Monsanton Roundup lisättiin juomaveteen niissä pitoisuuksissa, kuin laki sallii sen jäämäpitoisuuden ihmisten juomavedessä. Tutkimus suoritettiin rottapopulaatioille, joissa oli uroksia ja naaraita, mukana myös verrokkiryhmä. Tutkimus julkaistiin Food & Chemical Toxicology Journal –lehdessä ja tulokset esiteltiin vastikään uutiskonferenssissa Lontoossa:

  • Rottauroksista 50 % ja naaraista 70 % kuoli ennen aikojaan (verrokkiryhmässä lukemat vain 30 % ja 20 %)
  • Roundup-kemikaalin jäämiä juomavedessä juoneilla rotilla suuret kasvaimet lisääntyivät 200 – 300 % ja ne ilmaantuivat aikaisemmin, etenkin 80 % naaraista sai maitorauhasten kasvaimia (rintasyöpä).
  • GM-maissin ja Roundup-lannoitteen yhdistelmä aiheutti rotille kasvaimien lisäksi lukuisia sisäelinten vaurioita, etenkin maksassa ja munuaisissa, uroksilla jo 4 kk ja naarailla 7 kk jälkeen.

Tutkimuksen nimi on ”A Comparison of the Effects of Three GM Corn Varieties on Mammalian Health” (Vertailu kolmen GM-maissin terveysvaikutuksista nisäkkäillä). Tutkimuksen johtopäätökset ovat selkeät:

Tulokset osoittavat selkeästi, että uudet sivuvaikutukset ovat yhteydessä geenimuunnellun maissin kulutukseen ja ovat usein sukupuoli- ja annossidonnaisia. Vaikutukset ilmenivät enimmäkseen maksassa ja munuaisissa, elimissä, jotka vastaavat ruoansulatuksen myrkkyjenpuhdistuksesta, vaikkakin vaikutukset olivat yksilöllisiä kolmelle eri aineelle. Muita havaittuja vaikutuksia todettiin sydämessä, pernassa, lisämunuaisissa ja hematopoieettisessa järjestelmässä (veren tuotanto, luuydin ym.) Näiden tulosten perusteella voidaan todeta erityinen myrkyllisyys maksalle, mahdollisesti johtuen jokaiselle GM-maissille räätälöidyistä uusista hyönteismyrkyistä. Myöskään pois ei voi jättää tahatonta suoraa tai epäsuoraa geenimanipuloinnin aiheuttamaa vaikutusta aineenvaihdunnalle.

Englantilainen Daily Mail –lehti kommentoi raportissaan:

Euroopan parlamentin maatalouskomission ranskalainen varapuheenjohtaja Jose Bove vaati EU:ssa välitöntä GM-viljojen tuontikieltoa ja viljelyn keskeyttämistä. Hänet tunnetaan vahvana geenimuunneltujen tuotteiden vastustajana ja hän sanoi lausunnossaan: ”Tämä tutkimus osoittaa meidän olevan oikeassa ja nyt on kiireellisesti arvioitava uudestaan GMO:ta koskevat käytännöt. Ruokien turvallisuudesta vastaavien virastojen pitää hetimmiten aloittaa laajat tutkimukset julkisin varoin voidaksemme taata terveellistä ruokaa eurooppalaisille kuluttajille.”

 

Mike Adams, Natural News, 19.09.2012

Alkuperäinen artikkeli: http://www.naturalnews.com/037249_GMO_study_cancer_tumors_organ_damage.html

 

Lue myös: https://magneettimedia.com/10-aamiaismuroa-jotka-todennakoisimmin-sisaltavat-monsanton-geenimuunneltua-maissia

 

 

 

5 kommenttia

  1. Eihän tästä ota tolkkua, ”Roundup- lannoite”????

    Roundup:han on rikkakasvihävite, joka tehoaa jokseenkin kaikkeen vihreään.

    Jos glyfosaattijäämiä halutaan vähentää, kieltäköön glyfosaatin ruiskutuksen leipäviljaan kasvukauden aikana.
    Suomessahan tämä kielto onkin voimassa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Tarkoittaako Juha kommenttisi, että puolustat GM-maissin kasvatusta ja syömistä? Luulisi todistusaineistoa GM-ruoan haitoista olevan tarpeeksi jopa sinulle, joka puolustat virallisia ja yleisesti hyväksyttyjä näkökantoja. GM-ruoka on valmistajilleen suunnaton rahasampo, kun kasvit vielä tehdään hybrideiksi, minkä johdosta viljelijät joutuvat ostamaan firmalta uudet siemenet joka vuosi. Monsanto ja kumppanit ovat todellisia rosvoja, jotka pelaavat raakaa peliä ihmisten terveydellä.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Kiinnitin tuossa kommentissani huomiota asiavirheeseen, joka oli käännetty suoraan Naturalnewsin artikkelista.

        Sanotaanko, että olen hieman epäileväinen jättiyritystä kohtaan joka tuo markkinoille GM-tuotteen, joka sopii pariksi heidän valmistamalleen torjunta-aineelle.

        Mutta toisaalta, tuo rottakoekin haiskahtaa vahvasti tarkoitushakuisesti vääristellyltä.
        Tällaista kritiikkiä ko. tutkimusta kohtaan on esitetty.
        Mm. kritiikin mukaan ei ole dokumentoitu sitä, mitä muuten rotille on syötetty ja juotettu ja miten.

        Monsantoa vastaanhan on menossa oikea pyhä sota ja kaikkea Monsanton tekemää pidetään pahana .
        Röyhkeä suuryritys onkin mainio sylkykuppi.

        Ihmeissään on tämänkin maan viljely, jos glyfosaatti kielletään.

        Glyfosaattijäämien pienentämiseksi, jos siihen todetaan olevan tarvetta ovat lääkkeet olemassa
        eli ennen puintia ruiskutuksen kielto(joka kuten mainnittu, onkin jo Suomessa kielletty) ja peräkkäiskäytön rajoitus.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. En ihmettelisi vaikka Monsanto ja heidän edusmiehensä, myös Suomessa, yrittäisivät heittää epäilyksen varjoa ja vähätellä tätäkin tutkimusta ja kiinnittää lukijoiden huomion kokonaisuuden kannalta epäolennaisiin seikkoihin johdattaakseen heidät pois itse asiasta:

          Geenimuunnellun ruuan ja siihen liittyvien lannoitteiden vaikutukset on tutkittava valtion varoin perusteellisesti ja puolueettomasti, niin että ne kelpaavat myös Juha Keräselle. Sitä ennen niiden käytölle on asetettava voimakkaat rajoitukset.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Kannattaisi ehkä lukea ne tutkimukset, johon viittaatte.

    Tutkimuksessa ”A Comparison of the Effects of Three GM Corn Varieties on Mammalian Health” ei mainita SANALLAKAAN kasvaimia tai sitä, että GM aiheuttaisi kudosvaurioita.

    http://www.biolsci.org/v05p0706.htm lukekaa itse.

    Just tämän takia kukaan ei kohta ota GM-kritiikkiä tosissaan – aina on joku Magneettimedian valopää käyttämässä lähteenään aineistoa jossa ei ole häivähdystäkään siitä aineistosta. No, sen siitä saa kun lukee vaan muiden hörhömedioiden referenssejä, eikä niitä ALKUPERÄISIÄ tutkimuksia.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat