Analysoimme eilen [1]Suomessa kuumana käyvää maahanmuuttokeskustelua ja laitonta siirtolaisuutta kannattavien kansanvihollisten argumentteja. Kuten odottaa sopi, myös epäkansallista kapitalismia kannattavat uusliberaalit ovat survoneet lusikkansa soppaan.
Uusia vastaanottokeskuksia syntyy Suomeen nyt kuin sieniä sateella. Useissa kaupungeissa [2] kristilliset opistot ovat alkaneet majoittaa laittomia tulokkaita. Jo aiemmin olemme kirjoittaneet [3] siitä, että poliittisesti korrektit [4]kirkolliset järjestöt ovat tarjonneet Suomessa apua jopa äärimmäisen uskonnonvastaisille marxistiterroristeille. Myös muutamat uskonnollisesti sitoutumattomat kansanopistot ovat nyt liittyneet siirtolaistalkoisiin.
Iltalehti [5] puolestaan aloitti kampanjan, jossa suomalaisia kannustetaan majoittamaan laittomia siirtolaisia omiin koteihinsa.
Helsingin poliittisesti korrekti poliisi ilmoitti kirjanneensa rikosilmoituksen [6] vastaanottokeskusten vaaroista käsittelevistä julisteista. Poliisi epäilee vastaanottokeskuksen vastustajia kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, vaikka materiaalissa ei mainita mitään kansanryhmää nimeltä. Helsingin Sanomille aihetta kommentoi ylikomisario Jari Taponen [7], joka nousi julkisuuteen vuosi sitten, kun hän väitti julkisuudessa, ettei pääkaupunkiseudun maahanmuuttajajengien järjestelmällinen väkivalta suomalaisia vastaan ole ”maahanmuutto-ongelma”.
[8]
Oikeisto ja kulttuurimarxistit rinta rinnan
Kulttuurimarxistien lisäksi myös Suomen kova oikeisto on asettunut maahantunkeutujien puolelle. Kokoomuslainen kansanedustaja Juhana Vartiainen nosti maahamuuttohysterian uudelle tasolle ja vaati mediassa [10], että ”meidän pitäisi levittää punaisia mattoja Suomeen saapuville ihmisille”. Ilmeisen tarkoituksenhakuisesti Vartiainen sekoitti julkilausumassaan työperäisen maahanmuuton sekä halpatyövoimana käytetyn ei-valkoisen siirtolaisuuden.
Vartiaisen kommentti sai innostuneen vastaanoton myös vasemmistolaiselta vastapuolelta, vaikka perusteet olivatkin tyylipuhdasta uusliberalismia:
”Meillä on Suomessa näivettymisen kierre: käsiparit vähenevät ja lait sekä normit ovat vanhentuneita. Tarvitsemme rajuja rakenteellisia reformi- ja ajattelutapojen uudistuksia. Olemme nyt osa kansainvälisiä pääomamarkkinoita, ja meidän on tehtävä Suomi kannattavaksi maaksi investoida.”
Suomalaisväestö ikääntyy, mutta kokenut taloustutkija Vartiainen ei keksi mitään muuta pelastusta kuin ”monikulttuurisuuden”. Miten olisi suomalaisen syntyvyyden kohentaminen? Ei, se olisi rasistinen ratkaisu.
Vartiainen edustaa nykykokoomuslaista valtiopetoksellista valtavirtaa, jossa kansainvälinen velkaorjuuskapitalismi on naamioitu suomalaisyritysten kilpailukyvyn kohentamiseksi. Monikulttuurisuus – siis suomalaisen kulttuurin kuolema ja väestönvaihto – on nykykokoomuslaisessa talousopissa ainut korrekti tie tuotannon tehostamiseen ja hyvinvoinnin ylläpitoon.
Kiertoilmaisujen perverssissä retorisessa viidakossa kansalaisille vakuutellaan, että on isänmaallista myydä suomalaiset yritykset ulkomaille ja avata kotimaiset työmarkkinat kehitysmaalaisille. Tutkimusten mukaan [11]kuitenkin ainoastaan valkoiset länsimaalaiset maahanmuuttajat tuottavat uudessa kotimaassaan enemmän kuin kuluttavat julkisia varoja.
[12]
Kansainväliset pankit syyllisiä ”kestävyysvajeeseen”
Vartiaisen kannanotto oli siis jatkoa suomalaiselle kestävyysvaje- ja yhteiskuntasopimuslässytykselle [13], jossa äänessä ovat vain uusliberaalit oikeistolaiset sekä aikansa elänyt vasemmistolainen ammattiyhdistysliike. Keskustelu on ollut hedelmätöntä, sillä nationalistisen talouspolitiikan [14] kannattajat eivät ole lainkaan edustettuina. Sauli Niinistö syyttää Suomea tuhlaamisesta [15], ja presidentin puolue ehdottaa ratkaisuksi valtion rajavalvonnan lakkauttamista.
On totta, että Suomi on velkakierteessä, mutta syyllisiä siihen eivät ole suomalaiset yritykset ja työntekijät vaan kansainväliset pankit [16], joille valtionvelka on parasta bisnestä. Jos Niinistö olisi oikeasti huolissaan suomalaisista, vaatisi hän kansallistettua keskuspankkijärjestelmää ja omaa kansallista valuuttaa!
Mitä paljon puhuttu ”kestävyysvaje” todellisuudessa on? Miksi se pakottaa meidät ulkoistamaan tuotannon, korottamaan verotusta ja avaamaan rajat? Kriittinen talousblogi Kaninkolo [17] ruoski jo 2013 Helsingin Sanomien kestävyysvaje- ja ikääntymismantroja. Väestön ikääntyminen ei ole uusi ongelma; syntyvyys laski rajusti koko viime vuosisadan ajan lukuun ottamatta lievää nousua heti sotien jälkeen.
Kaiken järjen mukaan sodan olisi pitänyt luoda otolliset puitteet kestävyysvajekriisille jo 70 vuotta sitten:
”Suomi menetti Neuvostoliitolle arviolta 10 % pinta-alasta, 12 % viljelyalasta, muutaman paperitehtaan sekä Uuraan (Vysotskin) sataman. Mitään sanomatta menetetyistä ihmishengistä (arvioilta 10% 15-64 vuotiaista, 2.6% koko väestöstä).”
Kestävyysvajeen sijaan Suomessa koittivat kuitenkin vaurastumisen vuosikymmenet, jotka tyssäsivät vasta 1990-luvun lamaan [18]. Lama ei syntynyt suomalaisesta laiskuudesta vaan siitä, että rahoitusmarkkinamme avattiin ulkomaalaisille. Nokian ja teknologisen kehityksen tuoma kilpailuetu antoi vain hetkellistä toivoa paremmasta tulevaisuudesta.
Mikä siis erottaa kestävyysvaje-Suomen sotienjälkeisestä talouskasvu-Suomesta? Kaninkolon vastaus on yksinkertainen: ennen Euroopan talous- ja rahaliittoon yhdistymistä Suomi pystyi rahoittamaan budjettialijäämänsä omalla keskuspankkirahalla. Suomen ei tarvinnut velkaantua ulkomaalaisille pankeille, joten talous pysyi tasapainossa.
Todellinen vihollinen: rahanlainaaja
Suomalainen talouskeskustelukulttuuri vaatii siis perinpohjaisen mullistuksen. Keskustelun painopiste on siirrettävä pois työvoiman ja yrittäjien välisestä kiistelystä. Katse on kohdistettava rahoitusmarkkinoiden ja reaalitalouden ristiriitoihin.
Tällä hetkellä näkymät eivät ole järin valoisia. Esimerkiksi Taloussanomat [19] julkaisi hiljattain pöyristyttävän artikkelin, jossa Suomi ja suomalaiset haukuttiin patalaiskoiksi alisuoriutujiksi, koska emme kykene vastaamaan ulkomaalaisten hikipajojen haasteeseen.
Artikkelissa käytetään isänmaallista retoriikkaa ja muistutetaan 1950-luvun kasvusta, jolloin Suomesta rakennettiin teollinen hyvinvointivaltio. Siis juuri siitä ajasta, jolloin keskuspankkirahoitus mahdollisti talouskasvun siitä huolimatta, että olimme menettäneet merkittävän osan alueistamme ja työvoimastamme sodan vuoksi!
Uusliberaalin oikeiston petollisuus piilee juuri siinä, että isänmaallisuus ja yrittäjyys on kaapattu monikansallisen pääoman propaganda-aseeksi. Henry Fordin teoksen Kansainvälinen juutalainen [20] soisikin päätyvän kaikkien suomalaisten taloustoimittajien kirjahyllyyn. Jo ensimmäisessä luvussa tehdään erottelu, joka on sotien jälkeen kadonnut länsimaalaisesta yleissivistyksestä:
[21]”Amerikassa sanotaan ’kapitaaliksi’ tavallisesti tuotantotarkoituksiin käytettyä rahaa, ja tehtailijaa, työnjohtajaa, työaseiden ja työn hankkijaa erheellisesti ’kapitalistiksi’. Ei, ei hän ole kapitalisti sanan todellisessa merkityksessä. Hänenkin täytyy mennä kapitalistin luo pannakseen tämän rahoilla suunnitelmansa toimeen. Hänen yläpuolellaan on mahti, joka kohtelee häntä kovemmin ja säälimättömämmin kuin hän koskaan uskaltaisi kohdella työmiehiä.
Sepä onkin yksi puoli näiden aikojen traagillisuutta, että ’työ’ ja ’kapitaali’ raatelevat toisiaan, vaikka ei kummankaan vallassa ole niiden olojen päättäminen, joita kumpikin vastustaa ja joiden alaisena kumpikin kärsii, – elleivät keksi keinoa temmata valtaa siltä kansainvälisten rahamiesten ryhmältä, joka nämä olot luo ja käyttää niitä hyväkseen.”
Kulttuurimarxistien monikulttuurisuuslöpinä ja uusliberaalien kestävyysvajelöpinä ovat samasta juuresta kasvavia ideologisia rikkaruohoja. Kansainvälisyysaatteesta on tullut suomalaiselle eliitille niin pyhä, että oma kulttuuriperintö ja kansantalous ollaan valmiit teurastamaan sen nimissä.
Suomalaiset ovat kautta historian olleet ahkeraa kansaa, ja sotienjälkeinen talousihme on toistettavissa, mikäli vapautamme Suomen nykyisen pakolaispolitiikan ja kansainvälisten pankkien taakasta.
Arvi Pihkala
Lue myös:
Talousblogisti: Suomi pärjää ilman maahanmuuttoa [22]
Tilastot: maahanmuutto rikastuttaa pankkiireita mutta köyhdyttää kansaa [23]