Kirjassaan Searching for Safety (Turvaa etsimässä) Aaron Wildavsky lainaa arvostettua lääkäriä ja tutkijaa tri Lewis Thomasia tukemaan teoriaa siitä, että ihmisten terveys ja elinikä paranivat hygienia- ja elinolojen paranemisen takia, eikä lääketieteen keksintöjen, kuten rokotusten, vuoksi.
”Ei ole epäilystäkään siitä, että ihmisten terveys on parantunut huimasti viimeisen sadan vuoden aikana, mutta sen syistä väitellään jatkuvasti. Yksi vaikuttaa kuitenkin varmalta: se ei tapahtunut lääketieteen vuoksi, tai edes lääkärien ansiosta… Terveydenhoito itsessään – lääkärien kotikäynnit ja potilaiden kuljetus sairaaloihin – olisivat voineet parantaa vain marginaalisesti 1800-luvun ja 1900-luvun alkupuolen sairauksien ehkäisyä tai parantamista. Itse asiassa vuosisadoilla ennen 1900-lukua lääkärit usein pahensivat potilaan tilaa yrittäessään hoitaa sairauksia.
Vasta 1900-luvun alkupuolella saatiin mitään järkevää aikaan ihmisten sairaudenhoidon saralla ja vasta vuosisadan puolivälissä keksittiin järkeviä ja tehokkaita tekniikoita infektion hoitoon ja ehkäisyyn laajassa mittakaavassa”
Thomas arvelee, että jos kunnia ei kuulu lääketieteelle, se kuuluu muualle: ”Suuri osa kunniasta kuuluisi länsimaiden putkimiehille ja insinööreille. Ihmisten ulosteiden saastuttama juomavesi oli aikanaan suurin yksittäinen syy ihmisten sairauksiin ja kuolemiin, ja on sitä edelleen malarian ja nälänhädän ohella Kolmannessa Maailmassa.” Thomas antaa tunnustusta myös ”maanviljelyn kehitykselle ja sitä kautta ihmisten ravitsemukselle, erityisesti lasten ravinnonsaannin ja sen laadun paranemisesta. Elintason parantuessa rakensimme parempia suojia, joissa oli enemmän tilaa ja parempi suoja kylmää vastaan.”
Greg Beattle tukee Thomas Lewisin näkemystä kirjassaan Vaccination, a Parents Dilemma (Rokotukset, vanhempien pulma), jossa hän kirjoittaa maailman merkittävimpien tautien vähentyneen suuresti, kun yhteys hygienian ja sairauksien välillä keksittiin 1800-luvun puolivälissä. Nämä sairaudet olivat jo lähes kadonneet, kun 1900-luvun puolivälissä otettiin käyttöön rokotukset niitä vastaan. Sen jälkeen monet rokotteiden puolustajat väittivät sairauksien vähenemisen olleen rokotteiden ansiota.
On hämmästyttävää huomata Beattlen kirjan taulukoista, miten tautikuolleisuus laski 1800-luvun puolivälistä, kun hygienia- ja ravitsemussuositukset otettiin käyttöön Euroopassa, Australiassa ja Pohjois-Amerikassa. Yleisesti ottaen 1960-luvulle tultaessa kuolleisuus oli jo hyvin alhaista. Kuolleisuustaulukoissa on selvästi nähtävillä, kuten esimerkiksi tuhkarokossa, ettei rokotusten käyttöön oton jälkeen 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa ollut enää merkittäviä muutoksia verrattuna rokotuksia edeltäneeseen aikaan.
Yhdysvalloissa tuhkarokkorokotukset aloitettiin 1963. Tartuntatautiviraston omien tilastojen mukaan ennen vuotta 1963 tuhkarokkoon kuolleiden määrä oli lähes nolla, kun taas 1920-luvun alkupuolella niitä oli jopa yli 10.000 vuodessa. Neil Millers kirjoittaa kirjassa Vaccines: Are They Really Safe and Effective? (Ovatko rokotukset todella turvallisia ja toimivia?): ”Vuonna 1957 tuhkarokossa kuolleita lapsia oli 93 tai 94. Lapset voivat kuolla sairastaessaan tuhkarokkoa, mutta he eivät ”kuole tuhkarokkoon”. Kuumetta alentavien lääkkeiden, kuten aspiriinin, käyttö nosti tuhkarokkoa sairastaneiden lasten kuolleisuutta.” Millerin mukaan yleiset kuolinsyyt tuhkarokkoa sairastaneilla olivat yleensä yksi tai useampia seuraavista: huonot hygieniaolot, väärä ravitsemus, aliravitsemus tai väärä hoito. Hän huomauttaa myös, että jos näitä tuhkarokkoa sairastaessaan kuolleita potilaita olisi hoidettu paremmalla hygienialla, kunnon ravitsemuksella sisältäen A-vitamiinia, ja normaalilla kotihoidolla, olisi heidän komplikaatioiden määrä ja kuoleman todennäköisyys laskenut merkittävästi.
Tulirokko todistaa parhaiten taudin leviämisen hillitsemisen paremmalla hygienialla, ravitsemuksella ja elinoloilla rokotusten sijaan, sillä vuonna 1900 tulirokkoon kuoli vuosittain noin 180 ihmistä, mutta 1950-luvulta eteenpäin vain alle kymmenen. Tulirokkoon ei ole koskaan kehitetty rokotetta.
Lavantautiin kuolleiden määrä on nykyään käytännössä nolla, vaikka 1910 pelkästään Yhdysvalloissa siihen kuoli yli 500 vuosittain. Lavantautiin ei ole koskaan ollut laajamittaista rokotuskäytäntöä.
Beattlen tilastot osoittavat, että 1880-luvulla kurkkumätään kuoli vuosittain yli 1500, 1920-luvulla enää 600 ja vuoteen 1935 mennessä luku oli pudonnut jo 400:aan vuosittain ja jatkoi vähenemistään, kunnes ensimmäinen rokote keksittiin 1930-luvun lopulla. Kuolleisuus oli pudonnut jo alle sadan vuosittain, kun toinen rokote keksittiin vuoden 1950 tietämillä.
Hinkuyskä aiheutti lähes 1000 kuolemaa vuosittain 1880-luvulla, 1920-luvulla enää alle 400 ja 1940-luvulle tultaessa luku oli pudonnut jo alle 200:aan, kun ensimmäinen rokote keksittiin. Kuolleisuus oli pudonnut alle 50:een vuosittain, kun toinen rokote keksittiin 1950-luvun lopulla.
Poliorokotteet otettiin käyttöön 1957. Siihen mennessä polion aiheuttamat kuolemat olivat pudonneet lähes nollaan yli 40:stä vuonna 1951. Kuolleisuus itse asiassa nousi 1960-luvun alussa ensimmäisen poliorokotteen jälkeen.
Alkuperäinen artikkeli: https://www.wellbeingjournal.com/just-how-necessary-are-vaccines-anyway/ [1]