Miten Hitler uhmasi pankkiireja

Usein kuulee muistuteltavan, että Wall Street ja juutalaispankit ”rahoittivat Hitleriä”. On olemassa paljon todisteita siitä, että Wall Street ja juutalaiset pankkiirit todellakin auttoivat rahoittamaan Hitleriä ainakin aluksi. Osittain syynä oli, että se auttoi pankkiireja rikastumaan ja osittain Hitleriä tuettiin Stalinin kontrolloimiseksi. Saksa kuitenkin pääsi lopulta vapaaksi kansainvälisten pankkien kahleista, jolloin pankkiirit julistivat Saksaa vastaan maailmansodan.

Tarkasteltaessa aihetta tarkemmin väite ”juutalaiset rahoittivat Hitleriä” muuttuu merkityksettömäksi. Losangelesilainen asianajaja Ellen Brown käsittelee aihetta kirjassaan Velan verkko.

Hitlerin astuessa valtaan Saksa oli toivottomasti velkaantunut. Versailles’n häpeäsopimus oli langettanut raskaat sotakorvaukset saksalaisten maksettavaksi vaatimalla, että maa maksaisi kaikkien sotaan osallistuneiden valtioiden sotakulut. Korvausten kustannukset olivat kolme kertaa suuremmat kuin koko Saksan omaisuus.

Yksityiset valuuttakeinottelijat aiheuttivat Saksan markan sukelluksen, joka ennakoi yhtä modernin aikakauden pahimpia hyperinflaatioita. Kottikärryllinen 100 miljardin markan seteleitä ei riittänyt enää edes leivän ostoon. Valtion rahakirstu oli tyhjä. Lukemattomia koteja ja maatiloja menetettiin keinottelijoille ja yksityisille (juutalais-) pankeille. Saksalaiset elivät loukoissa nälkäkuoleman partaalla.

leipajono
Saksalaisnaisia leipäjonossa.

Mitään tällaista ei ollut koskaan aikaisemmin tapahtunut – kansallisen valuutan totaalinen romahdus ja yksityisten säästöjen ja yritysten täydellinen tuho. Kaiken lisäksi maailma syöksyi globaaliin lamaan. Saksalla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin alistua kansainvälisten (enimmäkseen juutalaisten) pankkien valtaan vuoteen 1933 asti, jolloin kansallissosialistit astuivat valtaan. Saksan hallitus päätti nujertaa kansainväliset pankkikartellit ja laski liikkeelle oman rahan. Maailman juutalaiset vastasivat julistamalla maailmanlaajuisen boikotin Saksaa vastaan.

Hitler aloitti kansallisen velkaohjelman suunnittelemalla julkisia töitä, jotka sisälsivät tulvien hallintaa, julkisten rakennusten ja yksityisten kotien korjausta ja jälleenrakentamista sekä uusien teiden, siltojen, kanavien ja satamien rakentamista. Kaikki maksettiin rahalla, joka ei enää tullut kansainvälisiltä yksityispankeilta.

Näiden erilaisten ohjelmien arvioidut kustannukset määrättiin miljardiin kansallisen valuutan yksikköön. Maksaakseen tämän Saksan hallitus (eivät kansainväliset pankit) julkaisi vaihdon välineeksi Öffa-velkakirjat (Arbeitsbeschaffungswechsel eli ’työnkorvaussetelit’). Kansallissosialistit saivat näin työllistettyä miljoonia ihmisiä julkisen infrastruktuurin rakentamiseen ja kaikki maksettiin Öffa-velkakirjoilla.

Saksan Reichsmark ei ollut enää kullalla taattu (kulta kuului kansainvälisille pankeille). Se oli käytännössä kuitti valtiolla tuotetusta työstä ja toimitetuista materiaaleista. Hitler sanoi: ”Jokaista painettua Reichsmarkia kohden vaaditaan markan arvosta työtä tai tuotteita.” Valtio maksoi työntekijöille Öffa-seteleillä, joita työntekijät käyttivät maksaakseen toisilleen muista tuotteista ja palveluista. Näin Saksa loi lisää työtä ja työpaikkoja ja saksalaiset kiipesivät kansainvälisten pankkien heille kaivamasta velkakuopasta.

Kahdessa vuodessa työttömyysongelma oli ratkaistu ja Saksa seisoi taas omilla jaloillaan. Saksalla oli vakaa valuutta, ei velkaa, ei inflaatiota ja samaan aikaan kansainvälisten pankkien hallitsemissa Yhdysvalloissa ja muissa länsimaissa oli miljoonia ihmisiä vailla työtä. Viidessä vuodessa Saksa kipusi Euroopan köyhimmästä valtiosta rikkaimmaksi.

Saksa pystyi jopa elvyttämään ulkomaankaupan huolimatta kansainvälisten pankkien kieltäytymisestä myöntää Saksalle ulkomaista velkaa ja huolimatta juutalaisten maailmanlaajuisesta Saksan boikotoinnista. Saksa onnistui tässä käymällä suoraa vaihtokauppaa ulkomaiden kanssa vaihtamalla tuotteita ja hyödykkeitä ohittamalla pankkien välikädet. Saksa kukoisti, sillä vaihtokauppa eliminoi ulkomaan velan ja kauppataseen alijäämän. Nykyaikana Venezuela tekee samaa vaihtamalla öljyä hyödykkeisiin, lääkkeisiin jne. Siksi pankit yrittävät pistää Venezuelan ahtaalle.

Saksan taloudellinen vapaus ei kestänyt kauaa, mutta se jätti jälkeensä useita monumentteja, kuten kuuluisan autobaanan, maailman ensimmäisen kattavan moottoritieverkoston.

CurvedRythmAutobahn700

Rothschildin asiamies Hjalmar Schact, joka toimi jonkin aikaa Saksan keskuspankin johtajana, tiivisti asian amerikkalaisen pankkiirin kommentoidessa: ”Tri Schacht, teidän pitäisi tulla Yhdysvaltoihin. Meillä on paljon rahaa ja se on todellista pankkitoimintaa”, mihin Schacht vastasi: ”Teidän pitäisi tulla Berliiniin. Meillä ei ole rahaa ja se on todellista pankkitoimintaa.” Schacht oli todellisuudessa Rothschildin agentti ja kannatti Saksaa vastustavia yksityisiä pankkiireja, mikä palkittiinkin Nürnbergin oikeudenkäynnissä, kun kaikki syytteet häntä vastaan hylättiin.

Tämä taloudellinen vapaus teki Hitleristä erittäin suositun saksalaisten keskuudessa. Saksa oli pelastunut englantilaiselta talousteorialta, jonka mukaan kaikki valuutta pitää lainata kultaa vastaan, jonka omistavat yksityiset ja salaiset pankkikartellit, kuten Yhdysvaltain tai Euroopan keskuspankit, sen sijaan että valuutan laskisi liikkeelle valtio kansansa hyväksi.

Kanadalainen tutkija tri Henry Makow (itsekin juutalainen) sanoo pääsyyn pankkien Saksaa vastaan julistamaan maailmansotaan olleen se, että Hitler ohitti pankit luomalla oman rahansa, mikä vapautti saksalaiset. Mikä pahinta, tuo vapaus ja vauraus uhkasi levitä muihinkin maihin. Hitler oli pysäytettävä!

Makow lainaa C. G. Rakovskyn kuulustelupöytäkirjoja vuodelta 1938 kertoessaan taustoja. Rakovsky oli Trotskyn lähipiiriä ja yksi venäläisen bolsevismin perustajista. Hän joutui näytösoikeudenkäynnin tuomittavaksi Stalinin aikaisessa Neuvostoliitossa. Rakovskyn mukaan Hitleriä rahoittivat aluksi kansainväliset pankit asiamiehensä Hjalmar Schachtin kautta, tarkoituksenaan yrittää hallita Stalinia, joka oli anastanut vallan pankkiirien asiamieheltä Trotskylta. Hitleristä tuli kuitenkin Stalinia suurempi uhka hänen alettua painaa omaa rahaa. Stalin astui valtaan jo vuonna 1922, 11 vuotta ennen Hitleriä.

Rakovsky: ”Hitler otti haltuunsa rahan luomisen etuoikeuden, eikä vain fyysisen rahan, vaan finanssitalouden instrumentit myös. Hän otti haltuunsa rahaväärennöksen koneiston ja pisti sen toimimaan kansan hyväksi. Voiko kukaan kuvitella, miten maailma olisi muuttunut, jos tämä ideologia olisi levinnyt muihin maihin?
– Henry Makow: Hitler ei halunnut sotaa (21.03.2004)

Taloustieteilijä Henry C. K. Liu kirjoittaa Saksan merkittävästä talousuudistuksesta: ”Natsit pääsivät valtaan 1933 Saksan talouden ollessa raunioina raskaiden sotakorvausvelvoitteiden vuoksi ja ulkomaisten sijoitusten ja lainojen mahdollisuuksien ollessa toivottomat. Ulkomaan velkojen riippumattoman rahapolitiikan ja julkisten töiden täystyöllisyyden mahdollistamana Kolmas Valtakunta pystyi muuttumaan vararikkoisesta Saksasta, jolta oli riistetty kaikki siirtomaat, Euroopan vahvimmaksi taloudeksi neljässä vuodessa, jo ennen asevarustelun alkua.
– Henry C. K. Liu: Natsismi ja Saksan talousihme (24.05.2005)

VolkswagenAdvert700

Sheldon Emry kommentoi: ”Saksa laski liikkeelle velasta ja koroista vapaan rahan vuonna 1935, mikä varmisti Saksan ihmeellisen nousun lamasta maailmanmahdiksi viidessä vuodessa. Saksan valtio rahoitti kaikki toimintansa vuodesta 1935 vuoteen 1945 ilman kultaa ja ilman velkaa. Vaati koko kapitalistisen ja kommunistisen maailman tuhota Saksan vallankumous ja tuoda Eurooppa jälleen pankkiirien hallintaan.
– Sheldon Emry: Miljardit pankeille – velat kansalle (1984)

Näitä tosiasioita ei kerrota missään oppikirjoissa, sillä juutalaiset omistavat suurimman osan kustantamoista. Tieto joka kuitenkin kaikkialta löytyy, on Weimarin tasavallan hyperinflaatio vuonna 1923. Nykyajan oppikirjat käyttävät tätä inflaatiota hyväkseen kääntäessään totuuden päinvastaiseksi. Saksan markan hurjaa arvon alenemista käytetään esimerkkinä, miten asiat menevät pieleen, jos valtiot yrittävät painaa omaa rahaa sen sijaan, että lainaisivat sitä yksityisiltä pankkikartelleilta.

Todellisuudessa Weimarin talouskriisi alkoi Versailles’n sopimuksen sanelemista mahdottoman suurista sotakorvauksista. Hjalmar Schacht vastusti Saksan hallituksen oman rahan painamista. Hänen mukaansa ”Versailles’n sopimus oli taitavasti laadittu suunnitelma Saksan talouden tuhoamiseksi. Saksalla ei ollut mitään mahdollisuutta pitää päätä pinnalla, paitsi ryhtyä painamaan lisää rahaa, mikä aiheutti inflaatiota.” Schacht toistaa valhetta Saksan hallituksen aiheuttamasta Weimarin inflaatiosta, mutta kirjassaan Rahan taika vuodelta 1967 hän paljastaa, että uutta valuuttaa pumppasi YKSITYINEN keskuspankki Reichsbank. Weimarin tasavallan hyperinflaation takana oli siis YKSITYINEN PANKKI, eikä Saksan hallitus.

Saksan keskuspankki Reichsbank oli Yhdysvaltojen keskuspankin tavoin valtion nimitettyjen virkamiesten valvoma, mutta toimi yksityisten hyödyksi. Inflaation muutti hyperinflaatioksi ulkomaisten sijoittajien keinottelu niiden myydessä valuuttaa lyhyeksi ennakoiden sen arvon putoamista. Shorttaamalla sijoittajat lainasivat valuuttaa, myivät sen, odottivat sen heikkenemistä ja ostivat takaisin ja maksoivat alkuperäisen lainan.

Saksan markalla keinottelu oli mahdollista, sillä YKSITYISOMISTEINEN Reichsbank (joka ei vielä ollut kansallissosialistien kontrolloima) loi suunnattomia määriä valuuttaa lainattavaksi. Tuo valuutta luotiin samalla tavoin kuin US-dollari tänä päivänä, eli kirjaamalla se kirjanpitoon ja lainaamalla paperiraha koron korolla ulos. Keskuspankin ollessa kyvytön täyttämään valuutan ahnetta kysyntää sallittiin muiden yksityispankkien luoda samalla tavoin valuuttaa lainattavaksi. Tuloksena oli huikea ylivelkaantuminen ja hyperinflaatio.

Siten Schachtin itsensä mukaan Saksan hallitus ei aiheuttanut Weimarin hyperinflaatiota. Päinvastoin juuri hallitus (kansallissosialistien vallassa) sai hyperinflaation kuriin. Reichsbank asetettiin tiukkaan valtion kontrolliin ja kansallissosialistit varmistivat, ettei ulkomainen keinottelu ollut enää mahdollista. Yksi keinoista oli estää yksityisten pankkien leikkirahalainojen helppo saatavuus. Hitler sai Saksan jaloilleen hallituksen julkaistessa Öffa-velkakirjat.

Rothschildin agentti Hjalmar Schacht kieltäytyi julkistamasta uutta Öffa-seteliä ja sai siten potkut Reichsbankin johdosta. Kuitenkin myöhemmissä muistelmissaan hän myönsi, ettei hallituksen tarvitseman oman vaihtovälineen julkaiseminen aiheuttanut klassisen talousteorian ennustamaa inflaatiota. Hyperinflaation aiheuttaa hallitsematon keinottelu ja spekulointi, joka yhdistettynä (yksityisten pankkikartellien) velkaan johtaa katastrofiin. Toisaalta hallituksen laskiessa liikkeelle valuuttaa huolellisesti säännöstellen se auttaa kysynnän ja tarjonnan kasvua käsi kädessä vaikuttamatta hintoihin. Siten ei ole inflaatiota, ei velkaa, ei työttömyyttä, eikä tarvetta tuloveroille.

Luonnollisesti tämä kauhistuttaa pankkiireja, sillä se riistää heiltä vallan. Se kauhistuttaa myös äärijuutalaisia, sillä heidän valtansa pankkimaailmassa sallii heidän ostaa median, hallitukset ja kaiken muun. Siksi kehotan niitä, jotka väittävät ”juutalaisten rahoittaneen Hitleriä” tutustumaan yllä lueteltuihin tosiasioihin.

Abdul Alhazredin alkuperäinen artikkeli englanniksi Wake Up From Your Slumber -sivuilla.

17 kommenttia

  1. Alussa sanottiin, että Stalin olisi ollut jokin todellinen uhka lännelle? Vapaamuurari ja ehkä puoljuutalainen Stalin (”taiteilija” nimeltään) oli osa suurta suunnitelmaa. Kansoille kyllä olisi ja kommunismi on edelleen suuri vaara, ei sitä käyttävälle juutalais eliitille tai muille vapareille tms.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
    1. Stalin ei ollut osa suunnitelmaa aluksi. Trotskyn piti tulla Leninin seuraajaksi mutta sairastui, joten Stalin kaappasi vallan. Trotskyn seuraajat sitten yrittivät päästä Stalinista eroon ja siitä seurasi 30-luvun oikeudenkäynnit. Kannattaa lukea Red Symphony kirja pdf versiona netistä. Se on juuri tuo kyseinen kuulustelupöytäkirja jossa Rakovsky kertoo kaiken. Lisäisin vielä että ei ole totuudenmukaista väittää että Wall Street rahoitti Hitleriä. Saksaa kylläkin mutta sillä ei ollut mitään tekemistä politiikan kanssa.

      Plusääni(3)Miinusääni(0)
  2. ”On olemassa paljon todisteita siitä, että Wall Street ja juutalaiset pankkiirit todellakin auttoivat rahoittamaan Hitleriä ainakin aluksi. Osittain syynä oli, että se auttoi pankkiireja rikastumaan ja osittain Hitleriä tuettiin Stalinin kontrolloimiseksi.”

    Olisin kiinnostunut näistä todisteista. Ilmeisesti niitä ei kuitenkaan ole.

    Plusääni(3)Miinusääni(1)
    1. Kyllä tuosta ainakin löytyy lehtileikkeitä missä sionistit kehuskelevat Hitlerin rahoituksesta. Kovasti asiasta kyllä kiistellään..

      ”Zionists wanted Jews in Palestine, but the over-whelming majority of Jews prior to
      the Ho£ocaust, despised Zionism. Some Zionists frequently spoke of Hitler as a
      ”Messenger of God” even as their ”Messiah”. Several prominent Jews are on record
      stating Jews financed Hitler, even Hitler’s predecessor as German chancellor said so”

      http://winstonsmithministryoftruth.blogspot.fi/2011/12/nazism-is-imitation-of-judaism.html

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
      1. Brüning on selvä valehtelija. Myös nuo sionistien jutut tuolta linkin takaa eli juuri tuo ”record” ei vakuuta. Siinä ei ole todisteita. Vaikka tuossa siis sanotaan noin. Outo veto Winston Smithiltä, mutta saattaa olla juuri vain sionistipropagandan esittelyä. Hänhän esitti pitkän luettelon myös Hitlerin juutalaisuudesta esitettyjä juutalaisia väitteitä. Melko varmasti kaikki nämä jutut on tarkoitettu mustaamaan Hitleriä tai sitten länsimaiden vasemmistohörhöille materiaalia jolla pieni pää menee yhä enemmän sekaisin. Tai jotain juutalaisvoivottelun lietsomista tms.

        Plusääni(1)Miinusääni(1)
  3. Ohessa samaa asiaa videona.

    http://trutube.tv/video/12964/Part-24-Adolf-Hitler-The-Greatest-Story-NEVER-Told

    Natsit tosiaan kykenivät poistamaan valtionsa kv. rahanväärentäjien kynsistä ja ottamaan käyttöönsä oman velattoman rahan. Tämä raha luotiin kiertoon yhteiskunnan toimesta, työpanosta vastaan.

    Koko valeoppositio tuntuu peittelevän tätä tosiasiaa. Suomen Talousdemokratia ry lienee perustettu juuri tämän asian portinvartijaksi.

    Plusääni(7)Miinusääni(0)
    1. Vai niin oot varmaa perehtynyt 1900-1950 sotien syntyyn eli miksi moinen sotiminen ei maailman sodat ollu vitun natzien syytä yhtään vaan vitun jenkki paperin ja musteen mikä ei kelpaa viisaille kauppa miehille,halusivat tavaraa tavarasta eikä mitään painettua paperia !elikkäs ota nonniin vittu selvää asiosta ennenkuin kirjoitat jotain järjestelmällisesti valehdellusta historiasta joka on uponnu sinunkin kalloon kuin miljardejen muidenkin vittu nonniin tyyllisiin.

      Plusääni(3)Miinusääni(1)
  4. Winston Smith siis itse halusi vain esitellä, kuinka juutalaismedia levitteli valheita Hitlerin syntyperästä. Muistaakseni tuo rahoitusjuttukin on tässä valossa esitettyä tai ainakin luulisi niin.

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  5. Tämä oli sen verran hienoa luettavaa että tällaisia tekstejä lueskelisi enemmänkin. Olenkin aina ihmetellyt miski koulujen historianopetus on ollut niin kuoppaista. Ensin sanotaan että Hitler teetti julkisia töitä ennen sotaa, esim. autobaanat. Sitten hetken päästä kerrotaan että juutalaiset työleireillään tekivät ne baanat. Ei voi kuin ihmetellä että kumpikos ne teki. Ja opettaja tuskastuu aina tällaisista kysymyksistä.

    Tämä teksti asettaa sopivasti paloja siihen suureen palapeliin jota olen koittanut koota toisen maailmansodan ajalta. Ikävä kyllä, useimmat aihetta käsittelevät kirjat ovat paksuja mutta niiden anti koko kirjan osalta on vähäisempi kuin tämän tekstin. Ehkä kaikkein parhaimpia kirjoja ovat 1800/1900 luvun taitteen kirjat. Ne ovat pieniä ja ohuita, mutta niissä on asiaa enemmän kuin tämän päivän 800-sivuisessa opuksessa. Ne menevät suoraan asiaan ja vielä sinne syvimmälle tasolle. Nykyiset tietokirjat ovat lähinnä viihteellisiä.

    Plusääni(11)Miinusääni(0)
  6. TÄSSÄ Vastaisku Zeitgeist ja Occupy movement -dokkareille !

    http://youtu.be/R1Q7hITEyqQ

    Saksan Kansallissosialismi toimi loistavasti ILMAN ulkomaista velkaa ja ilman kultavarantojakin. Vaikka liikkeelle lähdettiin täydellisestä vihollisen (kv. pankkiirit) tahallaan aiheuttamasta lamasta ja taloussaarto oli päällä.

    Rahan arvo perustui tehtyihin työsuoritteisiin. Valtion ei tarvinnut ottaa lainkaan ulkomaista velkaa, koska sillä oli omassa hallinnassa oleva raha.

    Ulkomaankauppaa hoideltiin suorilla vaihtokaupoilla. Vaihdettiin tuotteita. Ei pelattu ulkomailta lainatulla rahalla.

    Yhteiskuntaa hajoittavat elementit (kuten puoluepolitiikka) lakkautettiin.

    Perustettiin lähes samanlainen sosiaalitukijärjestelmä mihin pohjoismaissa on totuttu. Mm. eläkkeet, työttömyyskorvaukset ja julkinen terveydenhuolto kuuluivat jo silloin kansallisosialistien puolueohjelmaan. Ja ne toteutettiin.
    http://grizzom.blogspot.fi/2013/01/spingola-speaks-20130130.html

    Näin yksinkertaista se on zeitgeisterit !

    Plusääni(7)Miinusääni(0)
  7. Peli on selvä siellä missä juutalaiset kihot(ei rivi juutalaiset ) vaikuttaa on aina sortoa ja valhetta !! Saksa oli mullistaa koko maailman mikä ei verenimijöille käynnyt. Joten ne rikokset joista Saksalaisia on riivattu on oikesti juutalaiset tekemiä ja niiden rikoksista kärsimme joka ikinen päivä!! Jumalan valittu kansa saa tehdä mitä haluaa ja mihin kykenee hyi helvetti!

    Plusääni(17)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat