- Magneettimedia - https://www.magneettimedia.com -

Mitä Fjodor Dostojevski kirjoitti juutalaisista?

Fjodor Dostojevski (1821–1881) on Venäjän historian suurimpia kirjailijoita. Hän oli lääkärin poika, joka eli lapsuutensa vaatimattomissa oloissa. Hän pääsi kuitenkin opiskelemaan ja kouluttautui insinööriksi. Koko elämänsä ajan Dostojevski kuunteli tarkasti tavallisten kansalaisten ääntä ja hänen kirjoituksensa kuvaavatkin hänen kokemuksiaan venäläisestä yhteiskunnasta.

Huomautus! Artikkelin lainaukset ovat suoraan Dostojevskin kirjasta eikä niitä tule automaattisesti tulkita Magneettimedian kannanotoiksi.

Dostojevski oli palavasieluinen patriootti, mutta monet hänen kirjailijaystävänsä olivat valtiota vastustavia radikaaleja. Tämä johti siihen, että poliisi kiinnostui myös Dostojevskistä, joka pidätettiinkin 27-vuotiaana. Hänet tuomittiin kuolemaan, mutta armahdettiin viime hetkellä. Seuraavat neljä vuotta Dostojevski viettikin Siperian vankileirillä. Tuomion istuttuaan hän palveli muutaman vuoden ajan Venäjän armeijan Siperian yksikössä.

Rikos ja rangaistus [1]Siperiasta palattuaan Dostojevski kirjoitti lukuisia romaaneja, kuten Rikos ja rangaistus, Idiootti, Riivaajat ja Karamazovin veljekset, joista kaikista on tullut klassikkoja. Hänen teoksensa Kirjailijan päiväkirja on kuitenkin yksityiskohtaisin kuvaus siitä, mitä Dostojevski ajatteli Venäjästä ja venäläisistä.

Päiväkirjassa käsiteltiin ilmiöitä, jotka koskivat kaikkia Dostojevskin maamiehiä. Teoksesta huomaa kuinka tarkkaavaisesti ja herkästi kirjailija kuunteli kansansa hätää – ja juuri tämän vuoksi hänen tekstinsä ovat edelleen niin rakastettuja. Boris Brasol käänsi Kirjailijan päiväkirjan englanniksi. Brasol on kuvannut venäläisten reaktiota, kun uutinen Dostojevskin kuolemasta tuli julki 9.2.1881:

Uutinen Dostojevskin kuolemasta levisi kulovalkean tavoin. Suruviesti oli kuin sähkövirta, joka saavutti nopeasti Venäjän syrjäisimmätkin kolkat. Aivan yhtä nopeasti levisi tuska, jota kirjailijaa ikävöivä kansa poti. Suuret ihmismassat osallistuivat hautajaisiin. Paikalla oli miehiä ja naisia jokaisesta säädystä, aina valtiomiehistä ryysyläisiin ja prostituoituihin. Oli lukutaidottomia talonpoikia ja suuria kirjailijoita. Upseereita ja tiedemiehiä. Kirkonmiehiä ja maallistuneita opiskelijoita. He kaikki ikävöivät Dostojevskia.

Mistä kaikki kunnioitus oli peräisin? Oliko Dostojevski vain kirjailija muiden joukossa? Ei toki. Kansan ympäröimässä arkussa lepäsi jalo mies. Hän oli viisas opettaja ja intohimoinen profeetta, joka näki kauas ja joka oli voittanut monet synkät koettelemukset. Hän tiesi, mitä synti ja taistelu merkitsivät venäläisille. Hän osasi kirjoittaa vaikeuksista, tuskasta ja surusta. Hän oli nähnyt venäläisten piilotetut kyyneleet ja palavan kiihkon.

Kansa rakasti Dostojevskia ja hän kansaa. Dostojevski myös vihasi kansan vihollisia ja hyväksikäyttäjiä. Dostojevski ei pitänyt Venäjän juutalaisyhteisöstä. Dostojevskin aikana Venäjällä asui noin kolme miljoonaa juutalaista, joista osa oli kasaarien jälkeläisiä. Osa taas oli karkotettu Venäjälle lännestä keskiajalla, jolloin monet Keski- ja Länsi-Euroopan maista antoivat juutalaisille lähtöpassit.

Juutalaisia arvosteltiin tuon ajan Venäjällä yleisesti siitä, etteivät he tehneet juurikaan ruumiillista työtä. Liiketoiminnassaan he hyötyivät Venäjän käsityöläisten ja talonpoikien tekemästä työstä. Juutalaiset olivat kuuluisia koronkiskonnasta, viinakaupasta ja prostituutiosta. Monet aikalaiset pitivät juutalaisia siis venäläisen kansan vihollisina.

Juutalaisten asuinalueen (englanniksi The Pale of Settlement) kartta. [2]

Juutalaisten asuinalueen (englanniksi The Pale of Settlement) kartta.

Venäjän hallitsijat joutuivat säätämään juutalaisten vuoksi uusia lakeja; osaksi laeilla suojeltiin juutalaisia vihaiselta kansalta ja osaksi niillä suojeltiin kansalaisia joidenkin juutalaisten ”liiketoimilta”. Juutalaiset esimerkiksi määrättiin poistumaan Venäjän keskiosasta keisarikunnan länsiosaan, jonne luotiin Venäjän juutalaisten oma asuinalue. Alueen perustamisesta määräsi Katariina II 1700-luvulla.

Juutalaiset kutsuivat tätä tietysti ”vainoksi”. Dostojevski päättikin alkaa kirjoittaa juutalaisista, koska nämä valittivat usein siitä, ettei näitä päästetty osaksi Venäjän keskiosan yhteiskunnallista elämää. Maaliskuussa 1877 julkaistussa päiväkirjansa osassa Dostojevski kirjoittaa:

Maailmassa ei ole toista kansaa, joka valittaisi yhtä kovaan ääneen kohtalostaan. Ei ole toista kansaa, joka jatkuvasti puhuisi kärsimyksestään, nöyryyttämisestään ja marttyyriasemastaan. Onkin kummallista, että sama ryhmä hallitsee Eurooppaa. Pörssin kautta he vaikuttavat suoraan Euroopan valtioiden politiikkaan, kulttuuriin ja arvomaailmaan.”

Dostojevski oli saanut suorastaan epämiellyttävän paljon ensikäden tietoa aiheesta ja paikallisten juutalaisten asenteista venäläistä kantaväestöä kohtaan. Hän kohtasi juutalaisia ensimmäisen kerran pienenä poikana perheensä tilalla, jossa hän seurasi kuinka nämä tekivät kauppaa talonpoikien kanssa. Myöhemmin hän tutustui juutalaisiin vankilassa ja totesi, että nämä suhtautuivat ylimielisesti venäläisiin vankeihin. Kokemustensa perusteella Dostojevski alkoi pohtia, miten kävisi, jos juutalaiset pääsisivät valtaan Venäjällä:

Mitä jos Venäjällä ei asuisikaan kolmea miljoonaa juutalaista, vaan kolme miljoonaa venäläistä ja 80 miljoonaa juutalaista? Kuinka juutalaiset kohtelisivat venäläisiä? Myönnettäisiinkö venäläisille tasavertaiset oikeudet? Sallittaisiinko uskonnonvapaus? Eikö venäläisistä tehtäisi orjia? Eikö venäläiset murhattaisi? Eikö venäläiset teurastettaisi viimeiseen mieheen, kunnes koko kansa kuolisi sukupuuttoon? Näin juutalaiset itse kertovat toimineensa muinaisina aikoina [lue aiheeseen liittyen Purimista [3]. Suom. huom.].”

Toisen maailmansodan aikana Neuvostoliitossa levinneet tiedotteet tukivat Dostojevskin kirjoituksia. [4]

Toisen maailmansodan aikana Neuvostoliitossa levinneet tiedotteet tukivat Dostojevskin kirjoituksia.

Ikävä kyllä Dostojevskin sanat eivät jääneet pelkän spekulaation tasolle. Neljä vuosikymmentä myöhemmin juutalaiskomissaarit, jotka muodostivat valtaosan bolševikkijohtajista, alkoivat teurastuttaa miljoonia venäläisiä kommunismin noustessa valtaan.

Dostojevski kertoi, mistä juutalaisten voima oli hänen mielestään peräisin. Juutalaiset olivat kyenneet selviämään yli 4 000 vuoden ajan ja heidän salaisuutensa oli eristäytyminen. Dostojevskin mukaan he pitivät koko ei-juutalaista maailmaa vieraana, alempiarvoisena ja vihamielisenä. Kirjailijan mukaan monet juutalaiset pitivät itseään poikkeustapauksena – ainutlaatuisena kansana. Vaikka he julkisuudessa pyrkivät vakuuttamaan ei-juutalaisille olevansa venäläisiä siinä missä kaikki muutkin, olivat he Dostojevskin mielestä valtio valtion sisällä. Dostojevski kirjoittaa:

Muutamia ulkoisia merkkejä heidän asenteestaan ovat vieraantuminen maan uskonnollisesta elämästä, eristäytyminen muusta kansasta sekä usko siihen, ettei maailmassa ole muita merkityksellisiä kansakuntia kuin juutalaiset. ’Eristäytykää kansojen yhteisöstä ja muodostakaa oma yhteisönne. Te yksin seisotte Jumalan edessä. Tuhotkaa loput tai ottakaa heidät orjiksenne. Unelmoikaa maailmanvalloituksesta ja kansojen alistamisesta. Vihatkaa ulkopuolisia älkääkä koskaan seurustelko heidän kanssaan. Vaikka menettäisittekin maanne ja itsemääräysoikeutenne ja joutuisitte pakenemaan, älkää menettäkö uskoanne vaan muistakaa, mitä teille on luvattu. Lupaukset tullaan täyttämään, mutta sitä ennen on elettävä, vihattava, yhdistyttävä ja käytettävä hyväksi. Olkaa kärsivällisiä.’”

On mielenkiintoista, että huomattava osa vähänkin kirjallisuudesta kiinnostuneista eurooppalaisista on lukenut ainakin Rikoksen ja rangaistuksen tai Karamazovin veljekset. Kirjailijan päiväkirja on kuitenkin sysätty unohduksiin, eivätkä koulut tai kirjakustantajat ole tehneet mitään tilanteen parantamiseksi. 1996 ilmestyi suppea suomennos Otavalta, mutta se sisältää vain viidesosan koko teoksesta. Tuota aiemmin Kirjailijan päiväkirjaa oli kutsuttu ”merkittävimmäksi venäläiseksi teokseksi, jota ei oltu vielä suomennettu”.

Myös Kirjailijan päiväkirjan lyhyeen suomennokseen on päätynyt Dostojevskin juutalaiskannanottoja (“Mutta mitä tasa-arvoa se muka on – kysehän on ilmiselvästä talmudilaisesta ajatuksesta valtio valtiossa ja pyrkimyksestä imeä rutiköyhiksi maan lisäksi myös meidän talonpoikamme…” – lähde [5]), joten aiheesta kiinnostuneiden kannattaa suunnata läheiseen kirjastoon tai antikvariaattiin. Dostojevskiä suututti etenkin köyhien, kouluttamattomien ja avuttomien talonpoikien hyväksikäyttö:

Juutalaiset keskittyvät etenkin Venäjän kouluttamattomaan, alistettuun ja köyhään kansanosaan. Heidän joukossaan juutalaisella on vapaat kädet. Sen sijaan, että juutalaiset käyttäisivät varallisuuttaan koulujen pystyttämiseen, hyvinvointia tuoviin hankkeisiin ja tiedon levittämiseen, käyttävätkin he köyhiä venäläisiä hyväkseen. He hakeutuvat sinne, missä inhimillisyyttä ei tunneta, missä kirjoja ei lueta ja missä ihmisen kärsimys on suurinta. Syrjäseutujen venäläisiltä voi kysyä, mistä juutalaiset ammentavat valtansa. He vastaavat: ’Armottomuudesta. Juutalaiset ovat saaneet voimansa säälimättömästä hyväksikäytöstä. He elävät verestämme ja hiestämme.’

Juutalaisten kaikki toiminta Venäjän syrjäseuduilla perustui siihen, että kantaväestö pakotettiin riippuvaiseksi juutalaisten järjestämistä palveluista. Tässä käytettiin hyväksi paikallista lainsäädäntöä. Juutalaiset ovat aina solmineet lämpimät suhteet valtaapitäviin. Emme löydä muista Venäjän vähemmistökansoista toista ryhmää, joka pääsisi edes lähelle juutalaisia tässä. Ei ole olemassa toista samanlaista heimoa. Juutalaiset todellakin ovat ainutlaatuinen vähemmistö ja heidän salaisuutensa on säälimätön asenne ei-juutalaisia kohtaan.

Neuvostoliiton uhreja. [6]

Neuvostoliiton uhreja.

Mitä jos talonpoikaisyhteisömme pirstoutuisi jostain syystä? Mitä jos Venäjän talonpojat eivät enää tuntisi solidaarisuutta ja tahtoisi ajaa toistensa etuja? Mitä jos järjestäytynyt juutalaisyhteisö ottaisi vapautetut, elämänjanoiset ja kokemattomat talonpojat omikseen ja erottaisi nämä näiden venäläisestä talonpoikaisyhteisöstään? Tämä merkitsisi synkkää kohtaloa talonpojalle. Hänen omaisuutensa ja voimansa siirtyisivät juutalaiselle. Venäjällä alkaisi aikakausi, joka vetäisi hirveydessään vertoja maaorjuuteen ja 1200-luvun mongolihyökkäyksiin.

Dostojevskin ennaltanäkeminen osoittautui Venäjällä traagisen tarkaksi 1900-luvulla.

Alkuperäinen artikkeli luettavissa englanniksi Counter-Currents-verkkosivuilta. [7]

 

Lue myös:

Katsaus Venäjän juutalaisten pogromeihin [8]
Alexandr Solženitsyn: 200 vuotta yhdessä: luku 19, 1930-luku [9]