- Magneettimedia - https://www.magneettimedia.com -

Minullako sappikiviä?

Sappinesteen merkitys

Yksi maksan tärkeimmistä tehtävistä on tuottaa päivittäin noin 1-1,5 litraa sappinestettä. Sappineste on viskoottista, karvaanmakuista ja väriltään keltaista, ruskeaa tai vihreää alkaalista nestettä. Ilman riittävää sapeneritystä ruoka ei sula tai sulaa vain osittain. Sappineste on välttämätöntä esimerkiksi ohutsuolen toiminnan kannalta rasvan ja kalsiumin imeyttämiseen. Sulamaton rasva viestittääkin riittämättömästä sapenerityksestä. Sulamaton rasva kulkee hitaasti ruoansulatuskanavassa yhdessä muiden jäteaineiden kanssa ja paksusuolessa bakteerit alkavat pilkkoa sitä rasvahapoiksi tai erittävät sen ulosteeseen. Koska rasva on vettä kevyempää, voi imeytymätön rasva saada ulosteen kellumaan. Rasvan jäädessä imeytymättä myöskään kalsium ei imeydy, mistä seuraa kalsiuminpuutos. Keho korjaa tilannetta ottamalla tarvittavan kalsiumin luista. Suurin osa ongelmista luuntiheydessä aiheutuukin riittämättömästä sappinesteen erityksestä ja huonosta imeytymisestä eikä riittämättömästä kalsiumin saannista. Jotkut lääketieteen harjoittajista ovat tietoisia tästä eivätkä siten määrää kalsiumlisäravinteita potilailleen.

Ravinnon rasvojen hajottamisen lisäksi sappineste poistaa myrkkyjä maksasta. Lisäksi yksi sappinesteen vähemmän tunnettu mutta erittäin tärkeä tehtävä on suoliston alkalointi ja puhdistaminen.

Kun sappikivet maksassa ja sappirakossa ovat merkittävissä määrin vähentäneet sappinesteen eritystä, voi ulosteen väri olla vaaleanruskea, oranssinkeltainen tai savenvaalea normaalin vihreänruskean sijasta.

Sappikivet ovat seurausta epäterveellisestä ruokavaliosta ja elämäntavasta. Jos maksassa ja sappirakossa on sappikiviä – vaikka kaikkien muiden sairautta aiheuttavien tekijöiden karsimisen myötäkin, ovat ne joka tapauksessa merkittävä terveysriski ja voivat aiheuttaa sairauksia ja ennenaikaista vanhenemista. Seuraavat kappaleet käsittelevät muutamia pääasiallisia ongelmia, joita maksan sappikivet aiheuttavat elimissä ja eri kehon järjestelmissä.

Ruoansulatuselimistön häiriötilat: suun, vatsan, haiman, maksan, sappirakon, sappitiehyiden ja suoliston sairaudet 

Ruoansulatuskanavan neljä päätehtävää ovat ravinnonotto, sulatus, imeytys ja eliminaatio. Ruoansulatuskanava alkaa suusta ja päättyy peräaukkoon. Syödessämme käynnistyy useita ruoansulatusprosesseja, jotka voidaan jakaa mekaaniseen (pureskelu) ja entsyymien suorittamaan kemialliseen pilkkomiseen. Näitä entsyymejä ruoansulatuskanavan eri elimet tuottavat. Entsyymit ovat proteiineja jotka aikaansaavat tai nopeuttavat toisten aineiden kemiallisia reaktioita pysyen muuttumattomina. Ruoansulatusentsyymejä on sylkirauhasten tuottamassa syljessä, vatsalaukun nesteessä, ohutsuolen nesteessä, haiman haimanesteessä ja maksan sappinesteessä. Absorptio eli imeytyminen on prosessi jossa pienet ruokapartikkelit kulkeutuvat suolenseinämän lävitse verenkiertoon ja imunesteeseen ja niiden avulla kaikkialle kehoon.

Suoli poistaa ulosteena (eliminaatio) ruoka-aineet joita ei ole mahdollista sulattaa tai imeyttää, kuten kasvien selluloosan. Uloste sisältää myös sappinestettä joka kuljettaa punasolujen hajottamisesta (katabolia) syntyneitä jätetuotteita. Lähes kolmasosa ulosteesta on kuollutta suolistobakteeristoa. Keho voi toimia oikein vain jos suoli pystyy poistamaan nämä päivittäin syntyvät jäteaineet.

Hyvä terveys syntyy näiden ruoansulatuselimistön päätoimintojen tasapainoisesta toiminnasta ja hyvästä koordinaatiosta muiden kehonosien kanssa. Poikkeava toiminta ruoansulatusjärjestelmässä vaikuttaa muuallekin kehoon sen perustoimintojen häiriintyessä. Maksan ja sappirakon sappikivillä on epäsuotuisa vaikutus sulatus- ja imeytymisprosesseihin, kuten myös kehon jätteenpoistotoiminnoille.

Suun sairaudet 

Maksan ja sappirakon kivet ovat vastuussa yleisimmistä suun sairauksista. Sappikivet häiritsevät ruoan sulamista ja imeytymistä, mikä johtaa muuten poistuvien jäteainesten varastoitumiseen ruoansulatuskanavaan. Jäteaineksen varastoituminen luo suolistoon myrkyllisen, anaerobisen ympäristön joka toimii hyvänä kasvualustana haitallisille mikrobeille ja parasiiteille sekä heikentää terveitä kudoksia.

Bakteeri-infektio (hiivasienitulehdus) ja virusinfektio (herpes) suussa voivat ilmaantua ainoastaan kun suolistoon on kertynyt runsaasti imeytymätöntä jäteainesta. Haitallinen bakteeristo osaltaan auttaa hajottamaan jätettä, muttei kehittämättä toimintansa sivutuotteina syntyviä voimakkaita myrkkyjä. Jotkut näistä myrkyistä imeytyvät vereen ja imunesteeseen missä ne ärsyttävät jatkuvasti ruoansulatuskanavan limakalvoja (alkavat suusta ja päättyvät peräaukkoon). Tämä johtaa suolenseinämän tulehtumiseen ja haavaisten alueiden kehittymiseen. Vaurioitunut suolistokudos ”houkuttelee” alueelle yhä enemmän mikrobeja poistamaan ja tuhoamaan heikkoja ja tuhoutuneita soluja. Kutsumme tätä infektioksi.

Infektio on normaali ilmiö nähtävissä kaikkialla luonnossa missä hajotustoiminta on tarpeen. Bakteerit eivät koskaan hyökkää – eli infektoi mitään, mikä on puhdas, elinvoimainen ja hyvin ravittu kuin puussa roikkuva hedelmä. Ainoastaan kun hedelmä muuttuu ylikypsäksi, on huonosti ravittu tai tippuu maahan, voivat bakteerit aloittaa puhdistustehtävänsä. Hajottaessaan ruokaa tai kudoksia, bakteerit tuottavat myrkkyjä jotka ovat tunnistettavissa epämiellyttävästä hajusta ja happamuudesta. Sama tapahtuu kun bakteerit hajottavat huonosti imeytynyttä ruokaa suolistossa. Tilan jatkuttua päivästä ja kuukaudesta toiseen alkavat nämä myrkyt aiheuttaa sairauksien oireita.

Hiivasienitulehdus viestittää suuresta määrästä bakteereja jotka ovat levinneet ympäri ruoansulatuskanavaa, myös suuhun. Se näkyy suussa koska suun limakalvot eivät ole yhtä kehittyneitä ja kestäviä kuten alemmassa ruoansulatuskanavassa. Kuitenkin, hiivasienitulehduksen pääaiheuttaja löytyy suolistosta. Koska suurin osa kehon immuunijärjestelmästä sijaitsee ruoansulatuskanavan limakalvoilla, ilmaisee hiivasienitulehdus kehon huomattavasti alentuneesta sietokyvystä sairauksia kohtaan.

Herpes on samankaltainen tila hiivasienitulehduksen kanssa mutta poikkeuksena, sen sijaan että bakteerit hyökkäisivät soluihin ulkopuolelta, virukset hyökkäävät soluytimiin tai solun sisään. Kummassakin tapauksessa hyökkäykset kohdistuvat ainoastaan heikkoihin ja sairaisiin soluihin jotka ovat jo valmiiksi tuhoutuneet tai toimivat virheellisesti ja ovat alttiita muuttumaan syöpäsoluiksi. Lisäksi sappikivet varastoivat suuria määriä bakteereita ja viruksia jotka poistuvat maksasta sappinesteen mukana ja ne vaikuttavat alueisiin, jotka ovat vähiten suojattuja tai heikentyneitä. Tulee kuitenkin pitää mielessä, etteivät mikrobit infektoi kehoa ellei niiden toiminnalle ole tarvetta. Ruoansulatuskanava tarvitsee sappinestettä pysyäkseen puhtaana. Sappinesteen puute suolistossa kuitenkin estää puhtauden ylläpitämisen. Siispä kehon paras ratkaisu luonnollisen sappinesteen erityksen jälkeen on muodostaa mikrobeja tuhoamaan myrkkyjä.

Sappikivet voivat aiheuttaa myös muunlaisia ongelmia suussa. Ne estävät riittävän sappinesteen erityksen, mikä taas vähentää ruokahalua ja sylkinesteen määrää. Sylkeä tarvitaan suun puhdistamiseen ja suun kudosten pehmeänä ja kimmoisana pysymiseen. Jos sylkinesteen eritys ei ole riittävää, alkaa haitallinen bakteeristo muodostamaan hampaisiin reikiä, mikä voi johtaa hampaiden rappeutumiseen, ientulehdukseen ja muihin hammasongelmiin. Joka tapauksessa, bakteerit eivät edelleenkään ole syyllisiä hampaiden rappeutumiseen. Nämä mikrobit ilmaantuvat ainoastaan suun alueisiin jotka ovat tukkoisia, aliravittuja tai happamoituneita.

Karvas maku suussa johtuu sappinesteestä, joka on noussut ylös mahalaukkuun ja sieltä suuhun. Tällainen tila viestittää huomattavasta suoliston tukkoisuudesta, josta esimerkkinä voidaan pitää ummetusta. Sen sijaan, että eritteet ja ruokamassa liikkuisivat normaalisti alaspäin ja ulos kehosta, ne nousevatkin ylöspäin, mikä taas johtaa sappinesteen, bakteerien, toksiinien ja muiden ärsyttävien aineiden nousemiseen ylemmäs ruoansulatuskanavassa. Esimerkiksi suuhun noussut sappineste muuntaa syljen pH-tasapainoa, mikä estää sylkeä puhdistamasta suuta ja siten tekee suun alttiiksi infektoiville mikrobeille.

Haavat alemmassa huulessa kertovat samankaltaisesta tulehdusprosessista paksusuolessa. Toistuva haavaisuus suun kulmissa viittaa pohjukaissuolihaavoihin (ks. seuraava luku). Haavat kielessä, riippuen niiden sijainnista, ilmaisevat tulehduspesäkkeistä ruoansulatuskanavassa kullakin heijastealueella, kuten vatsalaukussa, ohutsuolessa tai paksusuolessa.

Vatsan sairaudet 

Kuten jo sanottua, sappikivet ja niistä aiheutuvat ruoansulatusongelmat voivat johtaa sappinesteen ja sapen suolojen nousemiseen mahalaukkuun. Kyseinen tapahtuma muuttaa merkittävästi mahanesteen koostumusta ja mahan tuottaman liman määrää, jonka tehtävä on suojella mahalaukun limakalvoja suolahapon tuhoisalta vaikutukselta. Tilaa, jossa tämä luontainen suoja on vaurioitunut tai tuhoutunut, kutsutaan mahakatarriksi.

Mahakatarri voi olla akuutti tai krooninen tila. Kun mahalaukun pinnan solut (epiteeli) altistuvat happamalle ruoansulatusnesteelle, alkavat solut imeä vetyioneita. Tämä lisää solujen sisäistä happamuutta, estää tavanomaisia metaboliatoimintoja ja aiheuttaa tulehdusreaktion. Vakavammissa tapauksissa voi esiintyä vatsanseinämän reikiintymistä tai peritoniittia – tilaa jossa pohjukaissuolen tai vatsalaukun haava on syövyttänyt reiän kudokseen, jolloin niiden sisältö valuu vatsaonteloon.

Pohjukaissuolihaavat syntyvät mahahapon syövytettyä pohjukaissuolen pintaa. Useissa tapauksissa mahahapon tuotanto on liiallista runsasta haponeritystä vaativien ruokien syöntien vuoksi tai epäsopivien ruokayhdistelmien takia, jotka häiritsevät suolahapon tuotantoa. Refluksitaudin sanotaan olevan tila jossa vatsaneste nousee ylös ruokatorveen ja ärsyttää tai vaurioittaa sen herkkiä kudoksia. Päinvastoin tätä yleistä luuloa, kyseinen tila ei johdu liiallisesta suolahapon tuotannosta vaan jätteen, toksiinien ja sappinesteen ylöskulkeutumisesta suolistosta vatsaan. Monissa tapauksissa refluksitauti johtuu liian alhaisesta suolahapon tuotannosta, minkä vuoksi ruoka viipyy vatsalaukussa liian kauan ja alkaa mädäntyä. Antasidien ottaminen voi myös häiritä ruokien sulamista ja aiheuttaa mittavia vaurioita mahalaukkuun ja muualle ruoansulatuskanavaan.

Muita vatsahaavaa ja refluksitautia aiheuttavia tekijöitä ovat liikasyöminen, paistetut ruoat, alkoholi, tupakointi, päivittäinen kahvinjuonti, virvoitusjuomat, runsas eläinperäisen ravinnon syöminen, altistuminen radioaktiiviselle säteilylle, sytotoksiset lääkkeet, aspiriini ja muut tulehduslääkkeet, ruokamyrkytys, voimakkaasti maustetut ruoat, jäädytetyt jälkiruoat, kuivuminen ja emotionaalinen stressi. Kaikki nämä tekijät muodostavat sappikiviä maksaan ja sappirakkoon, aloittaen sairauden noidankehän ja aiheuttaen merkittäviä virhetoimintatiloja koko ruoansulatuskanavan alueella. Tilojen eteneminen voi aiheuttaa myös pahanlaatuisen kasvaimen kehittymisen mahalaukkuun.

Nykyään useimmat lääkärit uskovat H.Pylori-mikrobin (helikobakteeri) aiheuttavan mahahaavoja, ja sitä vastaan taisteleminen antibiootein yleensä tuo helpotusta ja pysäyttää haavan etenemisen. Vaikka lääke ei estä haavaa uusiutumasta sen käytön loputtua, ”parantumisprosentti” potilailla on suuri. Tästä huolimatta, tällaiset ”parantumiset” voivat aiheuttaa sivuvaikutuksia, jotka usein ovat vakavia.

H.Pylorin, normaalitilassa täysin harmittoman mikrobin, aiheuttama infektio on mahdollinen ainoastaan muiden tekijöiden heikennettyä ja vaurioitettua mahan soluja. Terveessä vatsassa sama mikrobi on täysin harmiton. Suurin osa meistä elääkin tämän mikrobin kanssa siitä koskaan kärsimättä. Tämä nostaakin esiin tärkeän kysymyksen: miksi sama mikrobi sairastuttaa vain valikoiden? Kuten aiemmin mainittua, sappikivet maksassa ja sappirakossa aiheuttavat suoliston tukkoisuutta ja siten johtavat sappinesteen ja toksiinien ylösnousemiseen mahalaukkuun, mikä voi vaurioittaa mahan soluja. Antibiootit tuhoavat luonnollisen kehonympäristön, myös bakteerit jotka muuten auttaisivat hajottamaan vahingoittuneita soluja. Vaikkakin antibiootin käyttö johtaa nopeaan oireiden lievittymiseen, heikentävät ne pysyvästi mahan toimintakykyä, josta seurauksena ovat paljon isommat ongelmat kuin pelkkä haava itsessään. Lyhyet, näennäiset parantumiset ovat harvemmin riskin arvoisia. Useimmat vatsan ongelmat häviävät, kun kaikki sappikivet puhdistetaan sekä noudatetaan terveellistä ruokavaliota ja elämäntapaa.

Haiman sairaudet 

Haima on pieni elin, jonka pää liittyy pohjukaissuolen mutkaan. Sen päätiehyt liittyy yhteiseen sappitiehyeen kohdasta, jota nimitetään ampullaksi. Ampulla liittyy pohjukaissuoleen keskikohdastaan. Insuliini- ja glukagonihormonien tuottamisen lisäksi haima erittää haimanestettä, joka sisältää hiilihydraatteja, proteiineja ja rasvoja imeyttäviä entsyymejä. Kun hapan ruokasula saapuu vatsalaukusta pohjukaissuoleen, siihen sekoittuvat alkaaliset haima- ja sappinesteet. Tämä luo luonnollisen happo-emästasapainon, jossa haimaentsyymit pystyvät parhaiten toimimaan.

Sappikivet maksassa ja sappirakossa vähentävät sappinesteen eritystä normaalista litrasta tai enemmästäkin, ainoastaan noin reiluun kahteen desiin päivässä, häiriten huomattavasti ruoansulatusprosessia, erityisesti rasvojen ja rasvaisten ruokien kohdalla. Pohjukaissuolen pH jää liian matalaksi, mikä vaikeuttaa haimaentsyymien ja ohutsuolen toimintaa. Tämän seurauksena ruoka sulaa vain osittain. Huonosti sulanut, mahahapolla kyllästynyt ruokasula voi ärsyttää voimakkaasti koko suolistoa.

Jos sappikivi etenee sappirakosta ampullaan, missä yhteinen sappitiehyt ja haimatiehyet yhtyvät, haimanesteen eritys estyy ja sappineste kulkeutuu haimaan. Tämä johtaa useiden proteiinia hajottavien haimaentsyymien aktivoitumiseen haimassa pohjukaissuolen sijaan. Tapahtuma tekee haimaentsyymeistä erittäin tuhoisia. Ne alkavat syömään haimakudosta, mistä voi seurata tulehdusta, märkimistä tai tromboosi (tunnetaan myös haimatulehduksena).

Ampullan tukkivat sappikivet saavat kulkeutumaan haimaan bakteereita, viruksia ja toksiineja, jotka voivat myös tuhota haimasoluja ja oikeastaan johtaa jopa pahanlaatuisen kasvaimen kehittymiseen. Kasvaimia esiintyy yleensä lähinnä haiman päässä, missä ne estävät sappi- ja haimanesteiden virtauksen. Tilaan liittyy yleensä myös keltatautia (ks. seuraava luku, ”Maksan sairaudet”).

Sappikivet maksassa, sappirakossa ja ampullassa voivat olla myös osasyyllisiä kummankintyyppisen diabeteksen syntyyn. Kaikilla potilaillani joilla on diagnosoitu diabetes, lapset mukaanlukien, on ollut runsaasti kiviä maksassaan. Jokainen maksanpuhdistus paransi heidän tilaansa, mikäli he noudattivat päivittäistä, terveellistä elämäntyyliä ja ruokavaliota, jossa ei ole eläinkunnan tuotteita (suomentajan lisäys: lähinnä kuumennetut eläinkunnan tuotteet aiheuttavat terveysongelmia).

Maksan sairaudet 

Maksa on kehon suurin rauhanen joka painaa arviolta noin 1,3kg, sijaitsee kylkiluiden suojassa oikealla puolen ylävatsassa ja ulottuu lähes koko vartalon leveäksi. Koska maksa on vastuussa sadoista erilaisista tehtävistä, on se kehon monimutkaisin ja aktiivisin elin.

Koska maksa jatkuvasti prosessoi, muuntaa, jakaa ja säilyttää kehon ”polttoaineita” (kuten ravinteita ja energiaa), on jokaisella näitä toimintoja häiritsevällä tekijällä vahingollinen vaikutus maksaan ja kehoon kokonaisuutena. Voimakkain häiritsevä vaikutus on sappikivillä.

Kolesterolin – rauhassolujen, hormonien ja sappinesteen välttämättömän rakennusaineen lisäksi maksa tuottaa hormoneja ja proteiineja jotka vaikuttavat kehon eri toimintoihin, kasvuun ja parantumiseen. Lisäksi maksa tuottaa aminohappoja ja muuntaa niitä proteiineiksi. Nämä proteiinit ovat mm. solujen, hormonien, välittäjäaineiden ja geenien päärakennusaineita. Muita tärkeitä maksan tehtäviä ovat kuluneiden solujen hajottaminen, proteiinien ja raudan uudelleenkierrätys sekä ravinteiden ja vitamiinien varastointi. Sappikivet ovat haitaksi jokaiselle näille toiminnolle.

Alkoholin pilkkomisen lisäksi maksa puhdistaa verestä myrkyllisiä aineita, bakteereja, parasiitteja ja tiettyjä lääkkeiden osia. Maksa käyttää spesifejä entsyymejä muuntaakseen jäteaineksen tai myrkyn muotoon jossa sen on turvallista poistua kehosta. Näiden toimintojen lisäksi maksa suodattaa yli litran verta joka minuutti. Suurin osa suodatetusta jäteaineksesta poistuu maksasta sappinesteen mukana. Sappitiehyet tukkivat sappikivet johtavat maksan myrkyttymiseen ja lopulta maksasairauksiin. Tämänkaltainen kehitys pahenee lääkkeistä, jotka maksa normaalitilassa hajottaa. Sappikivet estävät lääkeaineiden poistumisen kehosta, mikä voi aiheuttaa ”yliannostusta” ja vakavia sivuvaikutuksia jopa normaaliannoksilla. Tämä tarkoittaa lisäksi sitä, että maksan terveyttä vaarantavat myös lääkkeiden pilkkomisesta syntyneet sivuyhdisteet. Myös huonosti maksassa puhdistunut alkoholi voi vaurioittaa ja tuhota maksan soluja.

Kaikki maksan sairaudet syntyvät tukoksista sappitiehyissä. Sappikivet vääristävät maksalohkojen rakennetta, jotka ovat sen toiminnallisia yksikköjä (mitkä sisältävät yli 50 000 vastaavaa yksikköä). Sen myötä verenkierto lohkoihin ja niistä ulos vaikeutuu. Lisäksi maksa joutuu vähentämään sappinesteen eritystä. Myös maksan hermot vaurioituvat. Pitkittynyt sappikivipohjainen tukkeutuminen tuhoaa maksasoluja ja -lohkoja. Tuhoutuneet solut korjaantuvat sidekudoksella, mikä lisää tukkoisuutta ja painetta maksan verisuonissa. Jos maksa ei pysty uudistumaan näistä vahingoista, on maksakirroosi tämänsuuntaisen kehityksen pian odotettava seuraus. Maksakirroosi johtaa yleensä kuolemaan.

Solujen tukahtumisen aiheuttama mittava maksasolujen tuhoutuminen johtaa maksavaurion syntymiseen, tilaan jossa maksan kyky suoriutua tärkeimmistä ja elintärkeistä toiminnoista on riittämätöntä. Maksavaurion seuraamuksia ovat uneliaisuus, sekavuus, käsien vapina, matala verensokeri, infektiot, munuaisvauriot, kooma ja jopa kuolema. Maksan uudistumiskyky isostakin vauriosta on kuitenkin ihmeellinen. Kun maksasta on puhdistettu kaikki kivet eikä sairastunut käytä alkoholia tai lääkkeitä, ei isompia pitkäaikaisia seuraamuksia yleensä esiinny, vaikka sairaus olisikin tuhonnut ison osan maksasta. Kun solut kasvavat takaisin, ne kasvavat järjestyksessä joka mahdollistaa maksan normaalitoiminnot. Se on mahdollista koska maksavaurion kohdalla (toisin kuin maksakirroosissa) maksan perusrakenne ei merkittävästi muutu.

Akuutti hepatiitti on seurausta kokonaisten maksasoluryhmien kuolemisesta. Sappikivet varastoivat suuria määriä viruksia, jotka voivat infektoida maksasoluja aiheuttaen niissä rappeuttavia muutoksia. Sappikivien koon ja lukumäärän kasvaessa ja sen myötä lisääntyvissä määrin kuolevien ja infektoituvien solujen myötä alkavat kokonaiset maksalohkot tuhoutua ja verisuonet puristuvat kasaan, mikä merkittävästi heikentää verenkiertoa jäljellä oleviin soluihin. Vaurioiden taso maksaan ja sen toimintaan korreloi pitkälti sappikivien määrän ja koon kanssa. Maksasyöpä on seurausta ainoastaan progressiivisesta ja vuosia kestäneestä sappikivien aiheuttamasta sappiteiden patoutuneisuudesta mikä mahdollistaa kasvainten leviämisen maksaan primääreistä syövistä ruoansulatuskanavasta, keuhkoista tai rinnoista.

Suurin osa maksan infektioista on seurausta maksalohkojen tukkeutumisesta sappikivillä, mitä voi tapahtua jo hyvin nuorella iällä. Napanuoran ennenaikainen leikkaaminen, josta on tullut normaali toimenpide, johtaa vauvan alhaisempaan verimäärään, altistumiseen toksiineille mitkä istukka normaalisti suodattaa tunnin sisään synnytyksestä sekä lähes puuttuviin vasta-aineisiin taudinaiheuttajia vastaan. Kestää yleensä noin 40-60 minuuttia ennen kuin napanuora lopettaa toimimasta. Napanuoran liian varhainen katkaiseminen on lääketieteen laiminlyönti mikä voi vaikuttaa vauvan maksaan alusta alkaen ja lisätä sappikivien muodostumisriskiä jo lapsuusvuosien aikana ja sittemmin, aiheuttaa maksainfektioita.

Terve maksa ja immuunipuolustus pystyvät täydellisesti tuhoamaan virukset, riippumatta siitä ovatko ne tulleet kehoon ympäristöstä tai muulla tavoin. Enemmistö viruksille altistuneista ihmisistä ei koskaan sairastu niistä. Itse asiassa, suurinta osaa ympäristössämme esiintyvistä viruksista kannamme sisällämme juuri nyt. Joka tapauksessa, runsas sappikivimäärä tukkii ja myrkyttää maksan mikä muuttaa sen suotuisaksi ympäristöksi virusperäiselle toiminnalle. Virukset ovat solunsisäisiä parasiitteja jotka kulkeutuvat isäntäsoluun ja saavat sen tuottamaan uusia viruksia (on todistettu, että virukset voivat syntyä myös bakteereista). Virukset eivät kuitenkaan lisäänny tai hyökkää soluihin sattumanvaraisesti. Vastoin yleistä uskomusta, virukset ”kaappaavat” heikoimpien ja vaurioituneimpien solujen ytimiä estääkseen niitä mutatoitumasta. Kaikki virukset eivät kuitenkaan siinä onnistu, josta seurauksena voi olla maksasyöpä. Virusten esiintymistä syöpäsoluissa ei siis tulisi väärinymmärtää syövän kasvua aiheuttavana tekijänä.

Sappikivet voivat varastoida monenlaisia viruksia. Jotkut näistä viruksista vapautuvat maksasta ja kulkeutuvat verenkiertoon. Tämä tila tunnetaan kroonisena hepatiittina. Maksainfektiot jotka eivät ole virusten aiheuttamia, johtuvat bakteerien toiminnasta (mutta eivät ole niiden syy) jotka leviävät sappikivien tukkimista tiehyistä.

Sappikivet heikentävät maksasolujen kykyä käsitellä myrkyllisiä aineita kuten kloroformia, sytotoksisia lääkkeitä, anabolisia steroideja, alkoholia, aspiriinia, homeita, lisäaineita yms., joita kohtaan keho kehittää yliherkkyyksiä. Monet allergiat ovatkin seurausta yliherkkyysreaktiosta. Samasta syystä lääkkeiden syönnin sivuvaikutukset voivat olla hyvin haitallisia – sivuvaikutukset joista Yhdysvaltain lääke- ja elintarvikevirasto tai lääkeyhtiöt eivät välttämättä ole edes tietoisia.

Yleisin keltataudin muoto on seurausta sappikivistä jotka ovat tukkineet pohjukaissuoleen johtavan sappitiehyen ja/tai sappikivistä ja kovettuneesta kudoksesta, jotka vääristävät maksalohkojen rakennetta. Sappinesteen virtaaminen tiehyiden läpi estyy, eivätkä maksasolut pysty konjugoimaan ja erittämään sapen väriainetta, joka tunnetaan bilirubiinina. Seurauksena verenkiertoon alkaa kertyä sappinestettä ja sen ainesosia. Vereen kertynyt bilirubiini värjää ihon. Bilirubiinin pitoisuus veressä voi olla yli kolminkertainen normaaliin nähden ennen kuin iho ja silmänvalkuaiset alkavat värjäytyä. Konjugoimaton bilirubiini on myrkyllistä aivosoluille. Myös sappitiehyttukoksesta johtuva haimanpään kasvain voi aiheuttaa keltatautia.

Sappirakon ja sappiteiden sairaudet

Maksa erittää sappinestettä joka kulkee kahden maksatiehyen kautta yhteiseen sappitiehyeen ja sieltä sappirakon kautta suolistoon. Sappirakko on muodoltaan päärynänmuotoinen maksan alaosassa sijaitseva pussi.

Normaaliin sappirakkoon mahtuu arviolta 60ml sappinestettä. Sappirakon varastoima sappineste on koostumukseltaan erilaista kuin maksassa, sillä suurin osa sapen vedestä ja suoloista on uudelleenimeytynyt kehoon, jolloin sappinesteen määrä vähenee kymmenykseen alkuperäisestä. Sappisuolat eivät kuitenkaan uudelleenimeydy ja siten niiden konsentraatio nousee noin kymmenkertaiseksi. Lisäksi sappirakko erittää sappinesteeseen sitä paksuntavaa limaa. Konsentroitunut sappineste on voimakas ravinnon sulattaja.

Sappirakon lihasseinämät supistuvat ja työntävät sappinestettä kun happamat tai proteiinipitoiset ruoat kulkeutuvat pohjukaissuoleen. Sappirakko aktivoituu voimakkaimmin rasvan ja rasvaisten ruokien syömisen myötä. Keho käyttää sappisuolan rasvan emulsifiointiin ja sen imeyttämiseen. Suurin osa sappisuoloista imeytyy rasvojen sulattamisen jälkeen takaisin maksaan ohutsuolen loppupäästä. Suoliston tukkoisuus vähentää merkittävästi sappinesteen tuottamiseen ja rasvojen imeytymiseen tarvittavien sappisuolojen määrää. Vähentynyt sappisuolakonsentraatio sappinesteessä aiheuttaa sappikivien muodostumista ja rasvojen puutteellista imeytymistä, mikä on haitallista suolistolle.

Sappirakon kivet voivat koostua suurimmaksi osin kolesterolista, kalsiumista tai sappiväriaineista kuten bilirubiinista. Kolesteroli on yleisin kivien rakennusaine, vaikkakin monet kivet koostuvat useammasta aineksesta edellämainittujen lisäksi. Sappikivet voivat sisältää myös sappisuoloja, vettä, limaa, toksiineja, bakteereja ja joskus kuolleita parasiitteja.

Sappirakon kivet kehittyvät arviolta kahdeksan vuotta ennen huomattavien oireiden ilmaantumista. Isoimmat kivet ovat useimmiten kalkkeutuneita ja ovat nähtävissä röntgenkuvissa tai ultraäänellä. 85% sappirakon kivistä on noin muutaman sentin kokoisia mutta ne voivat kasvaa jopa yli viisisenttisiksi.

Sappirakosta irronnut ja siitä sapenjohtimeen tai yhteiseen sappitiehyeen kiinnijäänyt kivi aiheuttaa tiehyiden seinämissä voimakasta supistelua, mikä auttaa kiviä liikkumaan eteenpäin. Se aiheuttaa voimakasta kipua, sappikivikoliikkia, johon liittyy sappirakon huomattavaa turpoamista. Jos sappirakossa on runsaasti kiviä, voivat lihassupistelut olla äärimmäisen tuskallisia.

Sappikivet voivat ärsyttää ja tulehduttaa sappirakon ja sappiteiden limakalvoja ja kyseinen tila tunnetaan kolekystiittina. Myös mikrobi-infektiot ovat mahdollisia. Lisäksi melko usein havaitaan haavaisia kudosalueita sappirakon ja pohjukaissuolen/muun suolen välissä, joihin liittyy fistelikasvua ja kiinnikkeitä.

Sappirakon sairaudet syntyvät maksassa. Sappikivien muodostuminen maksan tiehyisiin ja sidekudoksisten kovettumien kehittyminen vääristää maksalohkojen rakennetta, jolloin laskimoverenpaine porttilaskimossa alkaa nousta, mikä taas nostaa verenpainetta sappirakosta porttilaskimoon verta kuljettavassa sappirakon laskimossa. Jäteaineiden huono kulkeutuminen ulos sappirakosta johtaa happamien kuonien kerääntymiseen, heikentäen huomattavasti sen toimintakykyä jolloin mineraalikoosteisten sappikivien muodostuminen on vain ajan kysymys.

Suoliston sairaudet

3-5 metrin pituinen ohutsuoli liittyy mahalaukkuun mahaportista. Ohutsuolesta seuraavana on 1-1,5m pituinen paksusuoli. Ohutsuoli erittää ruoansulatusnestettä joka imeyttää hiilihydraatteja, proteiineja ja rasvoja. Lisäksi ohutsuoli imeyttää kehon toiminnan ja ravitsemuksen kannalta välttämättömiä ravinteita ja suojelee kehoa infektoivilta mikrobeilta, joita mahan suolahappo ei ole tuhonnut.

Kun hapan ruokasula saapuu vatsasta pohjukaissuoleen, siihen sekoittuu ensin sappi- ja haimanestettä ja sitten ohutsuolen nestettä. Sappikivet maksassa ja sappirakossa vähentävät merkittävästi sappinesteen eritystä, mikä heikentää haimaentsyymien kykyä sulattaa rasvoja, hiilihydraatteja ja proteiineja, mikä taas estää ohutsuolta imeyttämästä ravinteita (kuten monosakkarideja hiilihydraateista, aminohappoja proteiineista ja rasvahappoja ja glyserolia rasvoista). Tämä puutteellinen imeytyminen voi johtaa aliravitsemukseen ja ruoan mielitekoihin.

Koska sappineste on suolistolle välttämätöntä elintärkeiden rasvojen, kalsiumin ja K-vitamiinin imeytymisen takia, voivat sappikivet johtaa jopa hengenvaarallisten sairauksien kuten sydänsairauden, osteoporoosin ja syövän puhkeamiseen. Maksa hyödyntää rasvaliukoisen K-vitamiinin veren hyytymisen mahdollistavien yhdisteiden muodostamiseen. K-vitamiinin puutteellinen imeytyminen voikin aiheuttaa verenvuototaudin. Elimistö ei pysty hyödyntämään tätä vitamiinia jos rasva ei imeydy kunnolla. Keskeisimpiä syitä huonoon K-vitamiinin imeytymiseen ovat riittämätön sappinesteen ja haimaentsyymien eritys.

Kalsium on välttämätöntä luiden kalkkiutumiselle, veren koagulaatiolle ja lihasten supistusmekanismille. Heikko sappinesteen eritys voi haitata kalsiumin hyödyntämistä, mitä keho tarvitsee moniin elintärkeisiin toimintoihin.

Kuten K-vitamiinin kohdalla, myös A-, E- ja D-vitamiinit vaativat normaalia rasvan imeytymistä. Jos A-vitamiinin imeytyminen on heikkoa, epiteelisolut vaurioituvat. Nämä solut ovat välttämättömiä kaikkien rauhasten, veri- ja imusuonten ja monen muun kudoksen kannalta. A-vitamiini on myös tarpeellista silmien terveydelle ja mikrobi-infektioiden hillitsemiseen sekä niiltä suojautumiseen. D-vitamiini on välttämätöntä luiden ja hampaiden kalkkeutumiselle. On tärkeää ymmärtää, ettei lisäravinteiden ottaminen paranna varsinaista ongelmaa.

Keho ei siis pysty ilman riittävää sapeneritystä sulattamaan ja imeyttämään näitä vitamiineja, mikä voi vahingoittaa verta ja imunestettä sekä virtsaelimistöä.

Puutteellisesti sulaneella ruoalla on taipumus fermentoitua ja mädäntyä ohut- ja paksusuolessa. Sulamaton ruoka-aines ”houkuttelee” runsaasti bakteereja nopeuttamaan sen hajoamista. Hajoamisen ja bakteeriperäisen toiminnan seurauksena syntyvät sivutuotteet ovat haitallisia ja ärsyttävät voimakkaasti ruoansulatuskanavan limakalvoja, jotka ovat kehon ensisijainen puolustusjärjestelmä taudinaiheuttajia kohtaan. Jatkuva altistuminen näille myrkyille heikentää immuunijärjestelmää, josta 60% sijaitsee suolistossa. Ohut- ja paksusuolen jatkuva liikarasitus voi aiheuttaa mm. ripulia, ummetusta, ilmavaivoja, Crohnin tautia, haavaista paksusuolentulehdusta, divertikkeleitä, tyrää, suolenkierrettä sekä hyvän- ja pahanlaatuisia kasvaimia.

Riittävä sappinesteen virtaus takaa hyvän sulamisen ja imeytymisen sekä puhdistaa voimakkaasti koko ruoansulatuskanavaa. Jokaisen kehonosamme toimivuus riippuu ruoansulatuksen käsittelemistä ravinteista ja sen tehokkaasta kuonanpoistosta. Sappikivet maksassa ja sappirakossa häiritsevät merkittävästi näitä elintärkeitä prosesseja, ja ne ovatkin vastuussa lähes kaikista vaivoistamme. Sappikivien puhdistaminen auttaa normalisoimaan ruoansulatusta ja kuonanpoistoa, lisää metaboliaa ja pitää kehomme toiminnan kaikkialta tasapainoisena.

Nestekiertojärjestelmän sairaudet: sepelvaltimotauti, korkea kolesteroli, huono verenkierto, sydämen ja pernan laajentuminen, imunestetukokset ja hormoniepätasapaino 

Sepelvaltimotauti

Sydänkohtaus on amerikkalaisten yleisin kuolinsyy. Vaikka sydänkohtaus ilmaantuu äkkiarvaamatta, se on vuosia kehittyneen, salakavalan sairauden viimeinen vaihe. Tämä sairaus tunnetaan sepelvaltimotautina. Koska sairautta esiintyy enimmäkseen korkean elintason maissa ja koska tauti oli todella harvinainen ennen 1900-lukua, voimme syyttää tästä kehityksestä modernia elämäntyyliä, luonnottomia ruokia ja epätasapainoisia ruokailutottumuksia. Kuitenkin, jo paljon ennen sydämen vajaatoiminnan ilmaantumista, maksa menettää elinvoimaa ja tehokkuuttaan.

Maksa vaikuttaa koko verenkiertoon, myös sydämeen. Maksa on sydämen tärkein suojelija. Normaalitilassa, maksa kykenee puhdistamaan porttilaskimon kautta ruoansulatuskanavasta, pernasta ja haimasta tulevan laskimoveren täysin. Alkoholin hajottamisen lisäksi, maksa puhdistaa myrkkyjä, esim. mikrobitoiminnasta syntyneitä tuotteita. Se myös puhdistaa parasiitteja ja bakteereita sekä neutraloi tiettyjä lääkkeenosia spesifien entsyymiensä avulla. Lisäksi maksa muodostaa toimintansa sivutuotteina ureaa ja virtsahappoa, jotka päätyvät virtsaan.

Maksa puhdistaa yli litran verta joka minuutti, jättäen ainoastaan hiilidioksidin keuhkojen eliminoitavaksi.

Kun veri on puhdistunut maksassa, se kulkee maksalaskimosta alaonttolaskimoon, mikä kuljettaa veren sydämen oikeaan puoliskoon. Sieltä laskimoveri kulkeutuu keuhkoihin, missä tapahtuu kaasujenvaihto: hiilidioksidin luovutus ja hapen sisäänotto. Keuhkojen jälkeen hapettunut veri kulkeutuu sydämen vasempaan puoliskoon. Sieltä veri pumppautuu aorttaan, mikä ravitsee koko kehon kudoksia hapettuneella verellä.

Sappikivet maksan sappitiehyissä vääristävät sen lohkojen rakennetta. Tämän seurauksena verisuonet puristuvat kasaan, mikä johtaa maksan verenkierron heikkenemiseen. Maksasolut alkavat tuhoutua, ja haitalliset solujätteet alkavat kulkeutua verenkiertoon heikentäen maksan verenpuhdistuskykyä. Jätetuotteet alkavat kasvavissa määrin kertyä verenkiertoon ja maksaan. Maksan tukkeutuneisuus voi häiritä laskimoveren kulkua sydämeen, aiheuttaen palpitaatioita tai jopa sydänkohtauksen. Myrkyt joita maksa ei ole pystynyt neutraloimaan, vaurioittavat sydäntä ja verisuonia.

Toinen syy sepelvaltimotaudille on kuolleiden solujen (joita kertyy päivittäin noin 30 miljoonaa) proteiinin ja hyödyntämättömän ruoan proteiinin huono pilkkoutuminen mikä aiheuttaa proteiinitiivistymien muodostumista vereen. Keho yrittää varastoida proteiinit verisuonten tyvikalvoihin. Kun kehon proteiininsäilömiskapasiteetti ylittyy, kaikki tuleva uusi proteiini jää verenkiertoon. Tämä voi nostaa punasolujen määrää, jolloin hematokriitti kohoaa epänormaaleihin pitoisuuksiin. Samanaikaisesti veren hemoglobiinitaso alkaa nousta, mikä voi näkyä ihon punoituksena erityisesti kasvojen ja rinnan alueella (hemoglobiini on kompleksinen proteiini, mikä kiinnittyy keuhkoissa happeen ja kuljettaa sitä kaikille kehon soluille). Tästä seurauksena punasolut kasvavat ja muuttuvat liian isoiksi läpäistääkseen pieniä hiussuonia. Kasvu aiheuttaa veren liiallista paksuuntumista ja hidasliikkeisyyttä, lisäten verihiutaleiden kasaantumisen riskiä.

Verihyytymien tiedetään olevan sydänkohtauksen ja halvauksien keskeinen aiheuttaja. Koska rasva ei voi muodostaa hyytymiä (suomentajan lisäys: ei koske margariineja tai muita transrasvan lähteitä!), aiheutuu kyseinen riski suurimmilta osin veren proteiinitiivistymistä. Tutkijat ovat huomanneet rikkiä sisältävän aminohapon, homokysteiinin, edistävän valtimovaurioita ja olevan osallinen myös sydänkohtaukseen tai halvaukseen johtaneissa tapauksissa. On hyvä pitää mielessä, että homokysteiini on 40-kertaa vaarallisempi sydänsairauksille altistava tekijä kuin kolesteroli. Homokysteiiniä syntyy metioniinin metaboliasta, jota on runsaasti punaisessa lihassa, maidossa ja maitotuotteissa. Veren korkea proteiinitaso häiritsee tärkeiden ravinteiden, kuten veden, glukoosin ja hapen leviämistä soluille. Lisäksi se aiheuttaa veren kuivumista (paksuuntuminen), joka on korkean verenpaineen ja sydänsairauksien yksi pääsyistä. Nämä proteiinit myös heikentävät tavallisten metaboliatuotteiden eliminoimista (ks. seuraava luku). Kaikki edellämainitut tekijät yhdessä pakottavat kehon nostamaan verenpainetta. Korkea verenpaine lieventää hieman veren paksuuntumisesta aiheutuvaa vaarallista tilaa. Lisäksi se mahdollistaa ravinteikkaan veren kulkeutumisen kaikkialle tukkeutuneeseen verisuoniverkostoon/kehoon. Tämä elämää ylläpitävä reaktio kuitenkin tuhoaa ja rasittaa verisuonia. Joka tapauksessa, kyseinen tila on parempi kuin tila joka aikaansaadaan verenpainetta laskevilla lääkkeillä. Tunnetuimmat terveysalan ammattilaiset tunnustavatkin nykyään verenpainelääkkeiden aiheuttavan sydämen kongestiivista vajaatoimintaa ja muita vakavia sairauksia. Kongestiivinen vajaatoiminta on ”kuolemista hitaasti”: jokainen pienikin liike, jokainen hengenveto ja jokainen lausuttu sana vaatii mittavia ponnistuksia, eikä sairastuneen keho pysty enää suorittamaan yksinkertaisimpiakaan tehtäviä.

Yksi kehon tehokkaimmista keinoista sydänkohtauksen välttämiseksi on ylimääräisen proteiinin eliminoiminen verestä ja sen sijoittaminen muualle.

Ainoa sijoituskohde suurelle proteiinimäärälle on verisuoniverkosto. Kapillaarien seinämät pystyvät imeyttämään suurimman osan ylimääräisestä tai hyödyntämättömästä proteiinista. Keho muuntaa liukoisen proteiinin kollageenikudokseksi (mikä on 100%:sti proteiinia) ja varastoi sen verisuonten tyvikalvoihin. Tyvikalvot voivat varastoida proteiinia jopa 8-10 kertaisesti paksuutensa verran, ennen kuin niiden varastoimiskyky ylittyy. Proteiinin varastoituminen verisuonten seinämiin tarkoittaa myös, ettei keho enää kykene kuljettamaan happea, glukoosia ja muita elintärkeitä ravinteita soluille riittävästi. Sydänlihasta muodostavat solut voivat alkaa kärsiä tästä ravinteiden vajeesta, mikä voi heikentää sydänlihasta myötävaikuttaen elintasosairauksien, kuten diabeteksen, fibromyalgian, niveltulehduksen ja syövän syntyyn. Koko keho kärsii sydämen heikkenemisestä.

Kun kapillaarien proteiininvarastoimiskyky ylittyy, alkavat valtimoiden tyvikalvot ottaa vastaan proteiinia. Tämän tapahtuman suotuisa puoli on veren säilyminen – joskin vain jonkun aikaa, riittävän ohuena sydänkohtauksen välttämiseksi. Myös tämä aikaansaa verisuonten vaurioitumista. Valtimoiden sisäpinta muuttuu paksuksi ja karkeaksi kuten ruoste vesiputkissa, ja ne alkavat halkeilla ja haavautua.

Verihiutaleet korjaavat vauriot pienemmissä verisuonissa. Nämä pienet veren komponentit vapauttavat serotoniinia – hormonia, mikä auttaa supistamaan verisuonia ja vähentämään verenvuotoa. Isommat haavat, joita on yleensä sairaissa sepelvaltimoissa ja mitkä eivät ole korjattavissa pelkästään verihiutaleiden avulla, keho korjaa monimutkaisempien hyytymisprosessien avulla. Jos haavasta irtoaa hyytymä, voi se edetä sydämeen ja aiheuttaa sydänkohtauksen. Aivoihin kulkeutuva hyytymä voi johtaa aivoinfarktiin. Keuhkovaltimoon pääsevä hyytymä voi olla tappava.

Keho vapauttaa vereen ensiapuna lipoproteiinia ja kolesterolia estääkseen veritulppaa muodostumasta. Tahmean koostumuksensa ansiosta lipoproteiini muodostaa tiiviin, suojaavan kerroksen valtimoiden haavojen ja vaurioiden päälle.

Toissijaisena mutta myös tärkeänä suojamekanismina, keho käyttää spesifejä kolesterolilaatuja valtimoiden vaurioituneille alueille. Koska kolesterolisaostumat eivät itsessään riitä antamaan valtimoille tarpeeksi suojaa ja vahvistusta, alkaa verisuonten sisälle muodostumaan ylimääräistä sidekudosta ja lihassoluja.

Tämä verisuoniplakki voi tukkia valtimon kokonaan, vähentäen merkittävästi verenvirtausta sydämeen. Verisuoniplakin muodostumisen haitoilta välttyäkseen – ilman suoritettuja lääketieteellisiä toimenpiteitä, keho muodostaa kapillaareista pieniä valtimoita. Vaikka tämä kehon ratkaisu on leikkausta parempi tila, ei se silti vähennä merkittävästi sydänkohtauksen riskiä.

Päinvastoin yleistä olettamusta, sydänkohtaus ei johdu verisuonten tukkeutumisesta, vaan verihyytymien ja verisuoniplakin kulkeutumisesta sydämeen. Vanhat, kovettuneet verihyytymät ja kolesteroli hajoavat vain harvoin muodostaen tulpan. Uudemmat, haavaiset alueet ja niiden suojaava kolesterolipeite sen sijaan ovat herkempiä hajoamaan – syy, miksi stentti ja ohitusleikkaukset eivät ole vähentäneet sydänkohtauksia eivätkä laskeneet siitä aiheutuvaa kuolleisuutta.

Vaikka valtimonkovettumatauti toisaalta suojelee hyytymäperäiseltä sydänkohtaukselta, se myös tavallaan aiheuttaa sitä. Suurin osa sepelvaltimotaudeista voidaan parantaa maksanpuhdistuksella ja puhdistamalla kapillaarit ja valtimot proteiinikertymistä.

Korkea kolesteroli 

Kolesteroli on kehon jokaisen solun tärkeä rakennusaine ja välttämätön kaikelle metabolialle. Se on erityisen tärkeää hermokudoksen, sappinesteen ja hormonien tuotannolle. Elimistö tuottaa päivittäin keskimäärin puolesta grammasta grammaan kolesterolia, tarpeesta riippuen. Aikuisen elimistö pystyy tuottamaan päivittäin 400-kertaisesti enemmän kolesterolia kuin mitä saa sadasta grammasta voita. Ensisijaiset kolesterolin tuottajat kehossa ovat maksa ja ohutsuoli. Normaalisti ne pystyvät vapauttamaan kolesterolin suoraan verenkiertoon, jossa se kiinnittyy välittömästi veren proteiineihin (lipoproteiinit), jotka kuljettavat kolesterolia. Kolme tyypillisintä kolesterolia kuljettavaa lipoproteiinia ovat matalatiheyksinen LDL-, erittäin matalatiheyksinen VLDL-ja korkeatiheyksinen HDL-lipoproteiini.

Verrattuna HDL:ään, jolle tutkijat ovat antaneet ”hyvän kolesterolin” tittelin, LDL ja VLDL ovat, tarkoituksella, melko suurimolekyylisiä. Päinvastoin kuin pienempi serkkunsa joka helposti läpäisee verisuonten seinämät, LDL ja VLDL kolesterolien poistumisreitti on toinen: ne poistuvat verenkierrosta maksassa.

Maksan verisuonet, sinusoidit, ovat rakenteeltaan poikkeavia muuhun kehoon verrattuna. Niiden poikkeuksellinen, siivilämäinen rakenne mahdollistaa koko veren sisällön, isoimmat kolesterolimolekyylit mukaanlukien, kulkeutumisen maksan soluille. Maksan solut uudelleenkoostavat kolesterolin ja erittävät sen sappinesteen mukana suolistoon. Suolistossa kolesteroli kiinnittyy rasvoihin, imeytyy imunesteeseen ja kulkeutuu siitä vereen, tässä järjestyksessä. Sappikivet maksan tiehyissä estävät sapeneritystä ja siten tukkivat osin tai jopa kokonaan kolesterolin ulostuloreitin josta kehittyvä paine vähentää sapeneritystä. Normaalisti terve maksa tuottaa yli litran sappinestettä päivässä. Jos sen tiehyet ovat tukkeutuneet, vain noin muutama desi tai vähemmän pääsee suolistoon asti. Tämä estää VLDL ja LDL-kolesterolin poistumisen sappinesteen mukana.

Maksan sappitiehyiden kivet vääristävät sen lohkojen rakennetta, joka vahingoittaa ja tukkii sinusoideja. Myös proteiinikertymät tukkivat sinusoidien reikiä. Siinä missä ”hyvä” HDL-kolesteroli pystyy poistumaan verestä kapillaarien kautta, jäävät isomolekyyliset LDL- ja VLDL-kolesterolit enemmän tai vähemmän verenkiertoon. Seurauksena LDL- ja VLDL-pitoisuudet veressä alkavat kohota ”haitallisiin pitoisuuksiin”. Totuus kuitenkin on, että kyseessä on suurimmilta osin kehon suojelumekanismi – keho tarvitsee kolesterolin paikatakseen verisuonien proteiinikertymien aiheuttamia haavoja ja repeämiä. Toisaalta, edes tämä hengenpelastava ”vaarallinen kolesteroli” joka kulkeutuu kaikkialle kehon haavaumiin ja vaurioihin, ei pysty täysin estämään verihyytymien muodostumista sydänvaltimossa jonka seurauksena hyytymä voi kulkeutua sydämeen ja siten estää sen hapensaannin.

Näiden tapahtumien lisäksi, vähentynyt sappinesteen eritys häiritsee ruoka-aineiden, erityisesti rasvan, sulamista, joten kolesterolia ei ole tarpeeksi metaboliaa varten. Kun maksan solut eivät vastaanota riittävästi LDL- ja VLDL-molekyylejä, alkaa maksa tuottamaan lisää kolesterolia, lisäten entisestään LDL:n ja VLDL:n pitoisuuksia veressä. ”Paha kolesteroli” jää verenkiertoon koska sen ulostuloreitit eli sappitiehyet ja sinusoidit ovat tukossa tai vaurioituneet. Seurauksena valtimot alkavat keräämään seinämiinsä ”pahaa kolesterolia” jonka vuoksi ne haurastuvat ja kovettuvat, mikä kylläkin on parempi tilanne kuin se, että valtimoiden haavat ja haavaumat altistuisivat jatkuvalle verenvirtaukselle.

Sepelvaltimotautia – riippumatta aiheutuuko se tupakoinnista, alkoholinkäytöstä, liiasta proteiinipitoisen ruoan syömisestä, stressistä tai muusta tekijästä, ei yleensä esiinny vasta ennen kuin sappikivet ovat tukkineet maksan tiehyet. Sappikivien puhdistaminen maksasta ja sappirakosta ei pelkästään estä sydänkohtausta tai halvausta, vaan auttaa parantamaan sepelvaltimotautia ja sydänlihaksen vaurioita. Kolesterolitasot alkavat normalisoitua maksalohkojen vaurioiden korjaantumisen myötä.

Kolesterolia alentavat lääkkeet (statiinit) eivät palauta kehoa takaisin terveeseen tilaan jossa maksa normalisoi kolesterolia. Sen sijaan statiinit keinotekoisesti laskevat veren kolesterolitasoja estäen maksassa kolesterolia valmistavan entsyymin toimintaa. Tästä seurauksena sappineste ei pääse muodostumaan oikealla tapaa, mikä sekä lisää sappikivien muodostumisen riskiä että heikentää ruoan imeytymistä. Statiineilla on useita sivuvaikutuksia: munuaisvaurio, maksasairaudet – ja kyllä, sydänsairaudet.

Kolesteroli on välttämätöntä immuunijärjestelmän normaalin toiminnan kannalta ja erityisesti kehon kyvylle selviytyä miljoonista päivittäin syntyvistä syöpäsoluista. Riippumatta kaikista korkean kolesteroliin liitetyistä terveysongelmista, meidän ei tulisi yrittää keinotekoisesti eliminoida tuota tärkeää ainetta kehosta. Kolesteroli tekee paljon enemmän hyvää kuin pahaa. Ongelmat kolesterolissa liittyvätkin yleensä muihin ongelmiin. Korostuksena, jälleen kerran, ”paha kolesteroli” kiinnittyy valtimoiden seinämiin estääkseen välittömiä sydänongelmia – ei aiheuttaakseen niitä. Kehon tarkoitus ei ole suorittaa itsemurhaa vaikka lääkärit antavatkin ymmärtää niin määräämällä lamaavia ja kehoa sekoittavia hoitoja.

Sen tosiasian, ettei kolesteroli kiinnity laskimoiden pintaan, tulisi olla osa kolesterolikeskustelua. Kolesterolia testatessa näyte otetaan laskimosta, ei valtimosta. Koska verenkierto laskimoissa on paljon huonompaa kuin valtimoissa, kolesterolin pitäisikin tukkia laskimot, vaikkei niin koskaan tapahdukaan. Sille ei yksinkertaisesti ole tarvetta. Miksi? Koska laskimoihin ei muodostu paikkausta vaativia haavaumia ja repeämiä. Kolesteroli kiinnittyy valtimoihin suojatakseen ja peittääkseen niiden repeämät ja suojellakseen niiden alapuolisia kudoksia kuten vedenpitävä laastari. Laskimot eivät ota tyvikalvoihinsa proteiineja kuten kapillaarit ja valtimot eivätkä ole siten alttiita tämäntyyppisille vauriolle.

”Paha kolesteroli” pelastaa henkiä, ei vie niitä. LDL mahdollistaa veren kulkeutumisen vaurioituneen verisuonen läpi aiheuttamatta henkeäuhkaavaa tilannetta. Teoria jonka mukaan LDL-kolesteroli on keskeisin sepelvaltimotaudin aiheuttaja, on toteennäyttämätön ja epätieteellinen. Se on harhaanjohtanut ihmiset uskomaan, että kolesteroli on vihollinen mistä on päästävä eroon hinnalla millä hyvänsä. Ihmiskokeet eivät ole osoittaneet syy-seuraussuhdetta kolesterolin ja sydäntautien välillä. Aiheesta on tehty satoja tutkimuksia joissa kyseinen yhtälö on yritetty osoittaa todeksi, vaikkakin kaikki niiden tieto osoitti ainoastaan tilastollisen korrelaation kolesterolin ja sydänsairauksien välillä – onneksi, sanoisinko! Jos ”pahaa kolesterolia” ei kiinnittyisi vaurioituneiden valtimoiden seinämiin, olisi sydänperäisiä kuolemia miljoonittain enemmän kuin nyt. Kontrastina, kymmenet tutkimukset osoittavat sydänsairauksien lisääntyvän HDL-kolesterolin laskiessa. Olisikin viisaampaa selvittää mikä pitää HDL:n tason normaalina kuin estää kolesterolintuotanto maksassa ja siten tuhota tämä tärkeä elin. Korkea LDL-kolesteroli ei ole sydäntaudin aiheuttaja, vaan se on seurausta epätasapainoisesta maksan toiminnasta, tukkeutuneesta ja kuivuneesta nestekierrosta, huonosta ruokavaliosta ja elämäntavasta.

Jos lääkärisi on kertonut sinulle, että kolesterolin laskeminen statiinein suojaa sinua sydänkohtaukselta, olet pahasti harhaanjohdettu. Yleisin määrätty kolesterolia alentava lääke on LIPITOR. Ehdotan sinua lukemaan seuraavan varoituksen joka on mainittu LIPITOR:n virallisilla verkkosivuilla:

”LIPITOR on ruokavalion yhteydessä käytettävä kolesterolia alentava reseptilääke. LIPITOR ei sovi jokaiselle, kuten maksan sairauksista tai ongelmista kärsiville tai naisille jotka imettävät, ovat raskaana tai harkitsevat raskautta. LIPITOR:n ei ole osoitettu ehkäisevän sydänsairauksia tai -kohtausta. Jos käytät LIPITOR:a, mainitse lääkärillesi mikäli koet epätavallisia lihaskipuja tai -heikotusta, sillä ne voivat olla merkkejä vakavista sivuvaikutuksista. On tärkeää mainita lääkärillesi muista lääkkeistä mahdollisten vakavien yhteisvaikutusten estämiseksi..”

Amerikan lääketieteellisen yhdistyksen aikakausjulkaisussa esitetyn tutkimuksen ”Kolesteroli ja kuolleisuus” mukaan  viidenkymmenen ikävuoden jälkeen kuolleisuus korkean kolesterolin takia ei kasva. Sama tutkimus osoitti, että milligramman pudotus kolesterolia jokaista desiä kohden lisäsi kuolemanvaaraa peräti 14%:lla. Toisin sanoen, statiinien käyttäminen voi helposti tappaa sinut.

Kysymykseni on tämä: miksi vaarantaa potilaan henki lääkkeellä, jolla ei ole mitään vaikutusta siihen mihin se määrätään? Syy siihen miksi kolesterolitasojen laskeminen ei estä sydänkohtauksia on se, ettei kolesteroli aiheuta sydänkohtauksia. Hiljattain julkaistun sydänsairaustutkimuksen mukaan kolesterolin laskeminen ei ollut enää suositeltavaa – yritäpä kertoa se statiineja määräävälle lääkärille tai lääkeyhtiöille!

Tärkein kolesterolia koskeva asia on kuinka tehokkaasti keho pystyy hyödyntämään kolesterolia ja muita rasvoja. Kehon kyky imeyttää, prosessoida ja hyödyntää rasvoja riippuu maksan sappiteiden puhtaudesta ja tukoksettomuudesta. Kun sappinesteen virtaus on esteetöntä ja tasapainoista, LDL- että HDL-kolesterolitasot ovat myöskin tasapainossa. Siispä sappitiehyiden puhtaana pitäminen onkin yksi parhaista asioista mitä voit tehdä estääksesi sepelvaltimotautia.

Heikko verenkierto, sydämen ja pernan laajentuminen, suonikohjut, imunestetukokset, hormoniepätasapaino 

Sappikivet maksassa voivat aiheuttaa heikkoa verenkiertoa, sydämen ja pernan suurentumista, suonikohjuja, tukkeutuneita imusuonia ja hormoniepätasapainoa. Kun sappikivet ovat kasvaneet riittävän isoiksi häiritäkseen maksalohkojen toimintaa, verenvirtaus maksaan alkaa heiketä. Laskimoverenpaine maksassa sekä muissa maksan porttilaskimoon verensä luovuttavissa elimissä nousee. Rajoittunut verenvirtaus porttilaskimossa aiheuttaa tukkoisuutta, erityisesti pernassa, ruokatorvessa, haimassa, sappirakossa sekä ohut- ja paksusuolessa. Elimet voivat suurentua, niiden solujätteen poistokyky voi heiketä ja niiden verisuonisto ahtautua.

Suonikohjun tapauksessa verisuonten läpät eivät pysty sulkeutumaan normaalisti estääkseen verta kulkeutumasta takaisin päin. Jatkuva paine peräsuolen ja peräaukon liittymäkohdassa johtaa peräpukamien kehittymiseen, mikä on myös suonikohju. Muita tyypillisiä suonikohjujen muodostumispaikkoja ovat jalat, ruokatorvi ja kivekset. Verisuonten laajentumista voi esiintyä missä tahansa päin kehoa, ja se kertoo aina verenvirtauksen estymisestä.

Maksan huono verenkierto vaikuttaa aina myös sydämeen. Kun ruoansulatuksesta vastaavat elimet menettävät toimintatehoaan laskimoverenpaineen noustessa, ne tukkeutuvat ja alkavat varastoida haitallista solujätettä. Tästä johtuen, perna ylirasittuu jatkuvasta vaurioituneiden ja kuluneiden solujen käsittelystä, mikä puolestaan hidastaa ruoansulatuksesta vastaavien elinten toimintaa, rasittaen sydäntä, nostaen verenpainetta ja vaurioittaen verisuonia. Sydämen oikea puolisko johon veri virtaa alaonttolaskimosta, ylirasittuu ja kuormittuu toisinaan infektoivalla aineksella. Tämä voi johtaa sydämen oikean puolen laajentumiseen ja tulehtumiseen.

Melkein kaikilla sydänsairauksilla on yksi yhteinen piirre: heikentynyt verenkierto. Verenvirtaus ei kuitenkaan heikkene kovinkaan helposti, vaan se kehittyy vasta merkittävästi tukkeutuneista sappitiehyistä. Hidastuneella veren läpivirtauksella maksasta on haitallinen vaikutus koko kehoon ja siten imunesteeseen.

Imujärjestelmä auttaa kehoa puhdistumaan haitallisista metaboliatuotteista, solujätteestä ja vierasaineista. Kaikki solut päästävät metaboliatuotteensa ja ottavat ravinteensa ympäröivästä nesteestä, mitä kutsutaan solunulkoiseksi nesteeksi. Solujen ravinnonsaanti ja toimivuus riippuu siitä, kuinka hyvin jäteaines poistuu solunulkoisesta nesteestä. Koska suurin osa jätetuotteista ei pysty erittymään suoraan vereen, ne kasaantuvat solunulkoiseen nesteeseen ja puhdistuvat imujärjestelmän avulla. Imusolmukkeet neutraloivat ja suodattavat haitallisen materiaalin. Lymfa- eli imujärjestelmän keskeisin tehtävä onkin pitää solunulkoinen neste puhtaana.

Huono verenkierto johtaa vierasaineiden varastoitumiseen solunulkoiseen nesteeseen ja siten imusuoniin ja -solmukkeisiin. Kun imunesteen kulku hidastuu tai tukkeutuu, kateenkorva, nielurisat ja perna alkavat rappeutua nopeasti. Kyseiset elimet ovat tärkeitä kehon puhtauden ja immuniteetin kannalta. Lisäksi sappikivien keräämät mikrobit voivat olla syynä toistuviin infektioihin ja saattavat heikentää imujärjestelmää ja immuunipuolustusta vakavampia infektioita kuten mononukleoosia, tuhkarokkoa, lavantautia ja kuppaa vastaan.

Rajoittunut sapenvirtaus heikentää ohutsuolen toimintaa joka mahdollistaa jätetuotteiden ja myrkkyjen kuten kadaveriinien ja putreskiinien (ruokien mätänemisestä syntyviä yhdisteitä) kulkeutumisen imutiehyihin. Nämä myrkylliset aineet sekä rasvat ja proteiinit päätyvät kehon isoimpaan imutiehyeen eli rintatiehyeen maitiaissäiliöstä. Maitiaissäiliö on kahden ylimmän lannenikaman korkeudella sijaitseva laajentuneista imutiehyistä muodostunut imujärjestelmän osa.

Toksiinit, vasta-aineet ja vaillinaisesti imeytyneet eläinperäiset proteiinit (liha, kala, munat, maitotuotteet) sekä veren plasmaproteiini aiheuttavat maitiaissäiliön turvotusta ja tulehtumista. Maitiaissäiliön  liikarasittumisen ja tukkeutumisen myötä edes kehon omat proteiinit kuluneista soluista eivät pysty poistumaan imujärjestelmästä, josta seuraa nesteen kertymistä. Selällään maatessa nestekertymät tuntuvat alavatsassa kovilta pateilta, jotka voivat olla jopa nyrkin kokoisia. Kertymät ovat keski- ja alaselkäkipujen sekä vatsan turvotuksen ja oikeastaan useimpien oireiden keskeisin aiheuttaja. Monet vatsakkaat ihmiset olettavat vatsan turpoamisen olevan vain harmiton vaiva tai normaaliin ikääntymiseen liittyvä asia. He eivät kuitenkaan ymmärrä kantavansa sisällään aikapommia joka voi jonain päivänä laueta ja vaurioittaa tärkeitä elimiä.

Noin 80% immuunijärjestelmästä on suolistossa, jossa imutoimintoja on runsaiten. Se ei ole sattumaa. Kehonosa, jossa taudinaiheuttajat käsitellään tai jossa niitä kehittyy, on juuri ruoansulatuskanava. Pieninkin nesteturvotus tai muunlainen tukos tässä imujärjestelmän osassa voi aiheuttaa vakaviakin komplikaatioita muualla elimistössä.

Imutukokset eivät ole vain paikallisia, vaan imuneste on kasaantunut jo kauempaa. Imutukosalueiden solmukkeet eivät pysty riittävissä määrin neutraloimaan tai puhdistamaan eläviä ja kuolleita fagosyyttejä ja niiden syömiä mikrobeja, kuluneita soluja, sairauden vaurioittamia soluja, fermentoitumisesta syntyneitä yhdisteitä, kasvinsuojeluaineita, useimpien kasviruokien vasta-aineita, hengitettyjä tai muulla tapaa saatuja kemikaaleja, soluja pahanlaatuisista kasvaimista tai miljoonia päivittäin syntyviä syöpäsoluja. Puutteellinen eliminointi voi tulehduttaa, suurentaa ja tukkia verellä imusolmukkeita. Infektoiva aines voi kulkeutua verenkiertoon ja aiheuttaa verenmyrkytystä ja akuutteja sairauksia. Suurin osa imutukoksista kuitenkin syntyy hitaasti ilman muita oireita vatsan, käsien, käsivarsien, nilkkojen tai joskus kasvojen ja silmien turvotuksen lisäksi.

Pitkittyneet imunestetukokset aiheuttavat kroonisia terveysongelmia. Melkein jokainen krooninen vaiva on seurausta maitiaissäiliön tukkoisuudesta. Maitiaissäiliöön johtava rintatiehyt myös ylirasittuu jatkuvasta myrkkyjen vaikutuksesta ja tukkeutuu. Rintatiehyt yhtyy lukuisiin muihin imusuoniin, jotka tyhjentävät jätteensä tähän ”viemäriin”. Rintatiehyt poistaa yli 85% päivittäin syntyvästä solujätteestä ja muista haitta-aineista, joten sen tukkeutuminen johtaa myrkkyjen kasaantumiseen kaukaisemmissakin kehonosissa. Kun päivittäin syntyvät metaboliajätteet eivät poistu kehosta määrätyn ajan kuluessa, alkavat sairauden oireet ilmaantua. Ohessa muutamia esimerkkejä kroonisesti paikallisesti tukkeutuneesta lymfasta:

Ylipaino, kystat kohdussa tai munasarjoissa, eturauhasen liikakasvu, nivelreuma, sydämen vasemman puoliskon laajentuminen, sydämen kongestiivinen vajaatoiminta, tukkeutuneet keuhkot ja keuhkoputket, kaulan alueen suurentuminen, niskojen ja kaulan jäykkyys, selkäkivut, päänsärky, migreeni, sekavuus, huimaus, tinnitus, päänahan hilse, toistuvat flunssat, poskiontelotulehdus, heinänuha, astma, kilpirauhasen suurentuminen, silmien sairaudet, huono näkö, turvotus rinnoissa tai rintasyöpä, munuaisongelmat, alaselkäkipu, nilkkojen ja jalkojen turpoaminen, skolioosi, häiriöt aivotoiminnassa, vatsaongelmat, pernan suurentuminen, ärtyvä suoli, tyrä, polyypit.

Normaalisti rintatiehyt tyhjentää puhdistetun jätekuormansa vasempaan solislaskimoon kaulan juurella, mistä aines kulkeutuu yläonttolaskimoon ja sieltä suoraan sydämeen. Rintatiehyen tukkeutuminen estää elinten ja eri kehonosien riittävän imunesteen virtauksen ja lisäksi, rintatiehyen ja maitiaissäiliön ylikuormitus päästää myrkyllisiä aineita sydämeen ja sen valtimoihin, millä on sydäntä kuormittava vaikutus. Lisäksi toksiinit voivat vapautua verenkiertoon ja levitä muihin kehonosiin. Ei liene sairauksia, joissa lymfan tukkoisuudella ei olisi osaansa. Suurimmassa osaa tapauksia, lymfan tukkeutuneisuuden alkusyyt ovat tukkeutuneessa maksassa. Äärimmäisten patoumien seurauksena voi ilmetä imukudossyöpiä, joista Hodgkinin tauti on tyypillisin muoto.

Kun nestekiertojärjestelmä alkaa käydä vajaateholla sappikivien takia, alkaa myös endokriininen järjestelmä vahingoittua. Endokriiniseen järjestelmään kuuluvat rauhaset tuottavat hormoneita, jotka kulkeutuvat rauhasista verenkiertoon ja säätelevät eri toimintojen aktiivisuutta, kasvua ja ravitsemusta. Tukoksista useimmiten kärsiviä elimiä ovat kilpirauhanen, lisäkilpirauhaset, lisämunuaiskuori, munasarjat ja kivekset. Merkittävämmin häiriintynyt nestekierto johtaa hormononiepätasapainon muodostumiseen haiman Langerhansin saarekkeissa, käpy- ja aivolisäkkeessä.

Veren paksuuntumisesta johtuva tukkoisuus estää hormoneja saavuttamasta niiden määränpäitä riittävissä pitoisuuksissa ja ajallaan, johon rauhaset vastaavat liikatuotannolla.

Kun imunesteen poisvirtaus rauhasista heikkenee, alkavat rauhasetkin tukkeutua ja vähentää hormonieritystä (vajaatoiminta). Kilpirauhasen epätasapainotiloihin liitetään sellaisia sairauksia kuten struuma, kilpirauhasen liikatoiminta, kretinismi, hypotyreoosi, kilpirauhasen kasvaimet ja lisäkilpirauhasten vajaatoiminta. Kilpirauhasen toimintahäiriöt voivat myös vähentää kalsiumin imeytymistä ja aiheuttaa kaihia, käytöshäiriöitä sekä dementiaa. Pelkästään kalsiumin puutteellinen imeytyminen on vastuussa monista sairauksista, kuten osteoporoosista (luuntiheyden aleneminen). Jos haiman Langerhansin saarekkeiden hormonituotanto (insuliini) häiriintyy heikentyneen nestekierron seurauksena, voi seurauksena olla diabetes.

Sappikivet maksassa voivat heikentää proteiinisynteesiä, mikä johtaa lisämunuaisten tuottaman kortisolin liikaeritykseen. Kortisoli säätelee proteiinisynteesiä. Veren liiallinen kortisolipitoisuus voi johtaa lymfakudoksen atrofiaan ja heikentyneeseen immuunivasteeseen, joista jälkimmäinen mielletään syövän ja monien muiden sairauksien pääaiheuttajaksi.

Epätasapaino lisämunuaisten hormonitoiminnassa voi johtaa lukuisten vaivojen, kuten heikentyneen proteiinisynteesin, kehittymiseen. Proteiinit ovat mm. rauhassolujen ja hormonien keskeisiä rakennuspalikoita. Maksa vastaa lukuisten eri hormonien tuottamisesta, jotka määrittelevät sen, miten kehomme kehittyy tai parenee.

Lisäksi maksa säätelee tiettyjen hormonien, kuten insuliinin, glugakonin, kortisolin, aldosteronin, kilpirauhas- ja sukupuolihormonien pitoisuuksia. Maksan sappikivet häiritsevät tätä merkittävää toimintoa, jolloin hormonit voivat kerääntyä vereen. Hormoniepätasapaino on todella vakava tila ja voi syntyä helposti sappikivien tukittua maksassa sen keskeisimmät tiehyet nestekierron kannalta, joita pitkin myös hormonit kulkevat. Jos keho ei esimerkiksi pysty pitämään veren kortisolitasoa tasapainossa, alkaa ylimääräinen rasva varastoitua kehoon. Jos estrogeenihormoni ei pilkkoudu oikein, mahdollisuus rintasyövän kehittymiseen kasvaa. Insuliinin pilkkoutuessa huonosti syöpäriski kasvaa ja solut tulevat resistenteiksi insuliinille, mikä on diabeteksen esiaste.

Sairaudet loistavat poissaolollaan kun imuneste- ja verenkierto toimivat häiriöittä ja normaalisti. Kummankintyyppiset häiriötilat – imuneste- ja verenkierron, pystytään menestyksekkäästi eliminoimaan maksanpuhdistussarjan ja terveellisen ravitsemuksen ja elämäntavan avulla.

Hengityselimistön sairaudet

Sekä mentaalinen että fyysinen hyvinvointi riippuu solujemme elinvoimaisuudesta ja tehokkuudesta. Solut saavat suurimman osan energiastaan hapen vaikutuksesta syntyvistä reaktioista. Eräs reaktioiden sivutuote on hiilidioksidi. Hengityselimistö tuo kehollemme happea ja erittää ulos hiilidioksidin. Veri toimii näiden kaasujen kuljettajana keuhkojen ja muun kehon välillä.

Sappikivet maksassa voivat heikentää hengityselimistön toimintoja ja aiheuttaa allergioita, nenän ja nenäontelon sairauksia sekä keuhkojen ja keuhkoputkien sairauksia. Sappikivien vaurioittaessa tai vääristäessä maksalohkoja, maksan, ohutsuolen, imujärjestelmän ja immuunijärjestelmän verenpuhdistuskyky katoaa. Näiden elinten ja järjestelmien normaalisti puhdistamat kuona-aineet ja toksiset materiaalit alkavat kertyä sydämeen, keuhkoihin ja keuhkoputkiin. Jatkuva altistus haitta-aineille heikentää hengityselimistöä niitä kohtaan. Lymfan patoutuneisuus vatsan alueella, erityisesti rintatiehyessä ja maitiaissäiliössä, häiritsee imunesteen poistumista hengityselimistä, joista johtuu suurin osa hengityselimistön oireista.

Keuhkokuume on seurausta keuhkoja hengitetyiltä tai verisyntyisiltä mikrobeilta suojaavien toimintojen heikkenemisestä. Sappikivet varastoivat haitallisia mikrobeja, kuten myös myrkyllisiä, ärsyttäviä aineita jotka voivat kulkeutua verenkiertoon sappikivien vaurioittamilta maksan alueilta. Sappikivet lamaavat immuunijärjestelmää, aiheuttaen kehon, erityisesti hengityskanavien yläosan, lisääntynyttä sairaustaipumusta niin sisäisiä kuin ulkoisia sairautta aiheuttavia tekijöitä kohtaan. Näihin tekijöihin lukeutuvat sekä verisyntyiset kuin hengitetyt mikrobit, tupakansavu, alkoholi, röntgenkuvaus, kortikosteroidit, allergeenit, antigeenit, erilaiset saasteet, ruoansulatuskanavan kuona-aineet ja monet vastaavat tekijät.

Myös sappikivistä johtuva maksan suurentuminen voi johtaa hengityselinten ongelmiin. Ylävatsan ontelossa sijaitseva maksa on lähes koko vartalomme leveä. Suurentuessaan maksa häiritsee pallean liikkumista ja estää hengitettäessä keuhkoja saavuttamasta niiden normaalia tilavuutta. Terve, hyvintoimiva maksa mahdollistaa keuhkojen laajentumisen vatsan alueelle asti ja siten muodostaa painetta vatsaan (palleahengitys), puristaen veri- ja imusuonia työntämään verta ja imunestettä sydäntä kohti. Suurentunut maksa estää pallean ja keuhkojen täyden laajentumisen aiheuttaen heikentynyttä kaasujenvaihtoa, imunesteen patoutumista ja liiallisen hiilidioksidin kertymistä keuhkoihin. Rajoittunut hapensaanti vaikuttaa kaikkiin elintoimintoihin.

Enemmistöllä teollistuneen maailman ihmisistä on suurentunut maksa, erityisesti ylipainoisilla ja liikalihavilla. Lääkäreiden normaalikokoiseksi luokittelema maksa on todellisuudessa suurentunut. Sappikivien eliminoinnin eli maksanpuhdistussarjan myötä maksa alkaa palautua normaalikokoonsa.

Lähes kaikki keuhkojen, keuhkoputkien ja hengityselinten yläosan sairaudet ovat aiheutuneet sappikivistä tai ne pahentavat oireita. Oireita on mahdollista parantaa tai ne on mahdollista poistaa maksanpuhdistuksilla.

Virtsaelinten sairaudet 

Virtsajärjestelmä on tärkeä kehon eritystoiminnan kannalta. Virtsajärjestelmällä tarkoitetaan munuaisia jotka muodostavat ja erittävät virtsaa, virtsanjohtimia jotka kuljettavat virtsan munuaisista virtsarakkoon, virtsarakkoa johon virtsa kerääntyy ja varastoituu ja virtsaputkea joka kuljettaa virtsan kehosta ulos.

Virtsajärjestelmän tasainen toiminta on tärkeää nestetasapainon kannalta. Lisäksi se mm. säätelee elektrolyytti- ja pH-tasapainoa sekä kuljettaa ulos proteiininhajotuksesta (katabolia) syntyvää kuonaa.

Valtaosaan munuaissairauksista ja muihin virtsaelinten häiriöihin liittyy suodatusjärjestelmän epätasapaino. Munuaiset muodostavat päivässä noin 100-200 litraa alkuvirtsaa, josta noin 1-2 litraa suodosta erittyy virtsaksi. Verisoluja, verihiutaleita ja veren proteiineja lukuunottamatta, kaikki veren sisältö suodattuu munuaisten kautta. Suodatusprosessi kärsii ja heikkenee huonosta ruoansulatusjärjestelmän, erityisesti maksan, toiminnasta.

Maksan ja sappirakon kivet vähentävät sappinesteen eritystä, joten ruoka ei imeydy kunnolla. Imeytymätön ruoka alkaa mätänemään, saastuttaen verta ja imunestettä. Kehon normaalit eritteet kuten virtsa, hiki, kaasut ja uloste, eivät normaalitilassa eli puhtaassa kehossa sisällä tauteja aiheuttavia jätetuotteita.

Taudinaiheuttajat muodostuvat pienistä molekyyleistä veressä ja imunesteessä, ja ne ovat nähtävissä vain voimakkaalla elektronimikroskoopilla katsottaessa. Kyseisillä molekyyleillä on voimakas verta happamoittava vaikutus. Jotta keho välttyisi hengenvaarallisen sairauden muodostumiselta tai koomalta, on verestä puhdistettava nämä mikroskooppiset toksiinit. Vierasaineet kulkeutuvat elinten sidekudokseen. Sidekudos sisältää geelimäistä nestettä (lymfa) joka ympäröi kaikkia soluja. Normaalitilassa keho pystyy käsittelemään sidekudokseen päätyneen happaman jäteaineksen ja vapauttaa alkaalista, happamuutta neutralisoivaa natriumbikarbonaattia vereen mikä eliminoi jätteen erityselinten poistettavaksi. Kyseinen hätäjärjestelmä alkaa kuitenkin heikentyä, kun toksiineja tulee nopeammin sisään kuin keho pystyy niitä poistamaan. Tästä seurauksena sidekudos saattaa paksuuntua jolloin ravinteet, vesi ja happi eivät enää kulje esteettömästi, ja elimet alkavat kärsiä aliravitsemuksesta, neste- ja happivajeesta.

Voimakkaimmin happamoittavat yhdisteet ovat peräisin eläinperäisestä proteiinista (suomentajan lisäys: kypsennetty ravinto). Sappikivet häiritsevät maksan kykyä pilkkoa näitä proteiineja. Liiallinen proteiini varastoituu tilapäisesti sidekudokseen jossa se muuntuu kollageenikuiduksi. Kollageenikuitu kasaantuu kapillaarien seinämien tyvikalvoihin, jotka voivat paksuuntua jopa kymmenkertaisesti normaaliin nähden. Samankaltainen tilanne kehittyy myös valtimoiden kohdalla. Verisuonten täyttyessä kovettumista, proteiinit pääsevät yhä vähemmän poistumaan verenkierrosta, mikä johtaa veren paksuuntumiseen ja vaikeuttaa munuaisten suodatustyötä. Myös munuaisiin johtavien verisuonten tyvikalvot täyttyvät kertymistä ja tulevat koviksi ja jäykiksi jonka myötä verenpaine nousee ja munuaisten toimintakyky heikkenee. Normaalitilassa laskimoverisuonien ja imusolmukkeiden puhdistamat munuaisten metaboliajätteet säilyvätkin kehossa ja heikentävät munuaisia entisestään.

Kaikista edellämainituista syistä johtuen, munuaiset liikarasittuvat eivätkä pysty säilyttämään normaalia neste- ja elektrolyyttitasapainoa. Lisäksi virtsayhdisteistä voi saostumalla muodostua erilaisia kiteitä ja kiviä. Esimerkiksi virtsahappokivet muodostuvat kun virtsan virtsahapon pitoisuus ylittää 2-4mg/100mg. Ennen 1960-luvun puoliväliä, kyseinen pitoisuus katsottiin virtsahapon raja-arvoksi. Virtsahappo on maksan proteiinin pilkkomisen sivutuote. Lihansyönnin kasvettua voimakkaasti samana vuosikymmenenä, raja-arvoksi asetettiin 7.5mg, mikä ei siltikään vähennä virtsahapon haitallisuutta. Liiallisesta virtsahaposta syntyneet kivet voivat aiheuttaa virtsatiehyiden tukoksia, munuaisinfektion tai jopa munuaisvaurion.

Elintärkeiden ravintoaineiden jatkuvasti kasvava puutos munuaisissa voi ajan myötä myös johtaa pahanlaatuisten kasvaimien kehittymiseen. Lisäksi virtsahappokiteet, joita munuaiset eivät ole poistaneet, voivat asettua niveliin aiheuttaen reumatismia, kihtiä ja nesteen kertymistä.

Oireet tulevista munuaisongelmista ovat petollisen lieviä verrattuna munuaistautien vakavuuteen. Yleisimmät ja huomattavimmat oireet munuaisongelmista näkyvät virtsaamistiheyden, virtsan määrän ja värin muutoksina, joihin liittyy usein silmien, kasvojen ja nilkkojen turpoamista sekä selkäkipua. Pidemmälle dennyt munuaissairaus voi aiheuttaa näön hämärtymistä, väsymystä, suorituskyvyn laskemista ja pahoinvointia. Myös seuraavat oireet saattavat ilmaista munuaisten vajaatoiminnasta: Korkea verenpaine, matala verenpaine, ylävatsasta alavatsaan siirtyvä kipu, tummankeltainen virtsa, voimakas janontunne, lisääntynyt virtsaamistarve (erit. öisin), vähäinen virtsan määrä (alle 500ml/pv), täyteisyyden tunne virtsarakossa, virtsaamiskivut, kuiva ja rusehtava iho, nilkkojen turvotus öisin, silmien turvotus aamuisin, mustelmaherkkyys ja veri virtsassa.
Kaikki virtsaelinten sairaudet johtuvat toksisesta verestä eli toisin sanoen verestä, joka on täyttynyt mikroskooppisilla, haitallisilla molekyyleillä ja liiallisella proteiinilla. Sappikivet maksassa heikentävät ruoansulatusta, aiheuttavat lymfan ja veren tukkoisuutta ja häiritsevät koko nestekiertojärjestelmää, virtsaelimet mukaanlukien.

Sappikivien puhdistamisen myötä virtsaelimet pystyvät parantumaan, puhdistumaan kertyneistä myrkyistä ja kivistä ja säilyttämään normaalin nestetasapainon ja verenpaineen jotka ovat välttämättömiä kaikkia kehon prosesseja ajatellen. Myös munuaisten puhdistukselle voi olla tarvetta maksan puhdistamisen lisäksi.

Hermoston sairaudet

Kokemamme olotilat sanelevat koko elämän sisällön: persoonan, itsestämme huolehtimisen, kanssakäymisen, tunteet, mieliteot, kärsivällisyyden ja sietokyvyn sekä suhtautumisen elämän tapahtumiin – ja joihin kaikkiin hermostomme kunto vahvasti vaikuttaa. Altistumme nykyisessä, hektisessä maailmassa useille kehossamme kaaosta aikaansaaville tekijöille. Aivot ovat kehon kontrollikeskus, ja niiden ravinnonpuutteen seurauksena, emotionaalinen ja fyysinen olemus saattavat helposti häiriintyä.
Normaalisti aivosolut pystyvät helposti valmistamaan kemikaaleja monimutkaisia toimintojaan varten, päivästä päivään ja vuodesta toiseen. Kyseisten kemikaalien valmistus on kuitenkin riippuvainen jatkuvasta ravinteiden saannista. Nykyaikainen tehoviljely on lähes kokonaan ryövännyt maaperän ravinteista tyhjäksi. Vaikka kyseinen ravinneköyhyys onkin puutostilojen osatekijänä teollistuneen maailman ihmisillä, johtuu suurin osa ravinnonpuutostiloista huonosta ruoansulatusjärjestelmän – erityisesti maksan, toiminnasta. Puutostilat voivat haitata aivojen kykyä valmistaa niiden tarvitsemiaan aineita.

Aivot selviävät kyllä hetken aikaa vähemmillä ravinteilla, mutta siitä saamme maksaa hinnan huonon terveyden, väsymyksen, energianpuutteen, mielialanvaihteluiden, masennuksen, kipujen, särkyjen ja epämukavuuden muodossa. Jotkut ravinnonpuutostilat näkyvät skitsofrenian ja Alzheimerin taudin muodossa.

Hermoston, johon lukeutuvat aivot, selkäydin, selkäydin- ja kallohermot, terveys riippuu suurimmalta osin veren laadusta. Veri muodostuu plasmasta ja verisoluista. Plasma rakentuu vedestä, hapesta, plasmaproteiineista, mineraalisuoloista ja ravinteista, hormoneista, orgaanisista jätetuotteista, vitamiineista, vasta-aineista ja kaasuista. Verisoluja on kolmentyyppisiä: valkosoluja, punasoluja ja verihiutaleita. Kaikki muutokset veressä vaikuttavat hermojärjestelmään ja muuhun elimistöön.

Kaikki kolme verisolutyyppiä muodostuvat punaisessa luuytimessä joka saa ravinteita ruoansulatusjärjestelmältä. Maksan sappikivet häiritsevät ruoan hyödyntämistä (digestio, assimilaatio), jonka seurauksena plasma täyttyy ylimääräisestä jäteaineksesta ja ravinteiden kulkeutuminen luuytimeen vähenee. Tapahtumaketju aikaansaa muutoksen veren rakenteessa, häiritsee hormonitoimintaa ja aiheuttaa epänormaaleja hermoston reaktioita. Suurin osa hermostosairauksista johtuu huonosti toimivan maksan aiheuttamasta, vääristyneestä verirakenteesta ja jätteen kasautumisesta ruoansulatuskanavaan.

Kaikilla maksantoiminnoilla on suora yhteys hermojärjestelmään, erityisesti aivoihin. Maksan solut muuntavat glykogeenin glukoosiksi, mikä on hapen ja veden ohella tärkein ravinne hermostolle.

Vaikka aivot painavat vain viideskymmenesosan kehon painosta, noin viidesosa kehon verestä on aivojen käytössä. Aivot hyödyntävät paljon glukoosia, jonka kulkeutuminen aivoihin ja muualle hermostoon häiriintyy huomattavasti maksan sappikivien vaikutuksesta. Se voi vaikuttaa elinten toimintoihin, aisteihin ja mieleen. Hermostollisen taudinkehityksen alkuvaiheessa voi ilmetä mielitekoja erityisesti makeita ja tärkkelyspitoisia ruokia kohtaan, jatkuvia mielialanvaihteluja tai emotionaalista stressiä.

Sappikivet maksassa aiheuttavat myös muunlaisia, vakavampia ongelmia. Maksa muodostaa plasmaproteiinit ja veren hyytymiseen tarvittavat tekijät aminohapoista. Sappitiehyiden tukkeutuminen heikentää tätä elintärkeää toimintoa. Hyytymistekijöiden vähetessä myös verihiutaleiden määrä laskee, ja seurauksena voi olla hallitsematonta kapillaariverenvuotoa tai verenvuototauti. Verenvuoto aivoissa voi johtaa aivokudoksen tuhoutumiseen, paralyysiin tai kuolemaan. Verihiutaleiden määrä laskee myös silloin, kun uusia verisoluja ei synny tarpeeksi vaurioituneiden ja kuluneiden solujen tilalle, mikä on seurausta sappikivien maksan verenkiertoa haittaavasta vaikutuksesta.

Lisäksi K-vitamiini on välttämätön hyytymistekijöiden synteesien kannalta. K-vitamiini on rasvaliukoinen ja se varastoituu maksaan. Rasvan imeytymiseen tarvitaan sappinestettä. Sappikivet maksassa ja sappirakossa vähentävät sapeneritystä mikä johtaa puutteelliseen rasvan imeytymiseen ja siitä seuraavaan K-vitamiinin puutokseen.

Kuten sanottua, maksan sappikivet voivat aiheuttaa verisuoniston ongelmia. Veressä tapahtuvien muutosten ja paksunemisen myötä veirusonet alkavat kovettua ja vaurioitua. Jos vaurioituneeseen valtimoon muodostuu verihyytymä joka hajoaa, voi saostuma kulkeutua irtoamispaikalta kauemmas ja jäädä kiinni pieneen valtimoon, rajoittaa veren kulkeutumista ja aiheuttaa iskemiaa ja infarkteja. Aivovaltimossa tapahtuvaa infarktia kutsutaan halvaukseksi.

Kaikki verenkiertojärjestelmän häiriöt vaikuttavat aivoihin ja muuhun hermojärjestelmään. Maksan toimintojen häiriintyminen vaikuttaa erityisesti astrosyytteihin – soluihin, jotka toimivat hermotukisoluina. Astrosyyttien tuhoutumisen myötä voi ilmaantua sellaisia oireita kuten apatia, keskittymiskyvyttömyys, ”aivosumu”, sekavuus, lihasjäykkyys ja kooma. Suolistosta vereen imeytynyt typpipitoinen kuona voi kulkeutua aivoihin mikäli maksa ei pysty riittävissä määrin puhdistamaan verta. Muut kuona-aineet, kuten ammoniakki, saattavat muodostaa myrkyllisiä konsentraatioita vereen, muuttaa verisuonten läpäisevyyttä aivoissa ja siten vähentää aivoveriesteen toimintakykyä, mikä mahdollistaa erilaisten myrkyllisten aineiden kulkeutumisen aivoihin ja aiheuttaa lisää vahinkoa. Jos merkittävämpi osa aivojen neuroneista kärsii ravinnonpuutoksesta, on seurauksena hermokudoksen atrofia, josta seuraa dementia tai Alzheimerin tauti. Kun tiettyjä aivohormoneja ja välittäjäaine-dopamiinia tuottavat neuronit kärsivät ravinnonpuutteesta, on seurauksena Parkinsonin tauti. Jatkuva altistuminen ympäristön tai kehon sisäsyntyisille toksiineille voi myös lisätä sairastumisalttiutta.

MS-tauti ilmaantuu kun myeliiniä (hermosolujen viejähaarakkeita ympäröivä rasvainen suoja) tuottavat solut alkavat kärsiä riittämättömästä ravinnonsaannista ja imunesteen virtauksesta. Myeliinitupet heikentyvät ja sen myötä viejähaarakkeet vaurioituvat. MS-potilaat kärsivät aina paksusuolen pitkällisistä virhetoimintatiloista, joilla on ravinteiden imeytymistä haittaava vaikutus. Kehon puhdistaminen ja ravitsemuksen parantaminen ovatkin tehokkaimmat keinot taudin hidastamiseen tai mahdollisesti, parantamiseen.

Maksa säätelee ruoan sulamista, imeytystä ja rasva-aineiden metaboliaa. Sappikivet häiritsevät rasva-aineiden metaboliaa ja vaikuttavat veren kolesterolitasoihin. Kolesteroli on välttämätön rakennusaine kaikentyyppisten solujen muodostamiseen ja sitä tarvitaan kaikissa metaboliaprosesseissa. Aivomme sisältävät yli 10 prosenttia puhdasta kolesterolia. Kolesteroli on tärkeää aivojen kehittymisen ja toiminnan kannalta. Se suojelee hermojamme vaurioitumiselta. Epätasapaino veren rasvapitoisuuksissa voi vaikuttaa hermostoomme vahingollisesti ja siten aiheuttaa kaikentyyppisiä sairauksia. Sappikivien puhdistaminen maksasta ja sappirakosta lisää kaikentyyppisten solujen ravinnonsaantia, nuorentaa hermostoamme ja parantaa kaikkia kehontoimintoja.

Luun sairaudet 

Luu on kovuudestaan huolimatta elävää kudosta. Luu on 20%:sti vettä, 30-40%:sti orgaanista ainesta, kuten eläviä soluja ja 40-50%:sti epäorgaanista materiaalia kuten kalsiumia. Luukudos sisältää veri- ja imusuonia ja hermoja. Osteoblastit ja osteoklastit vastaavat tasapainoisesta luiden kehityksestä. Osteoblastit ovat luukudosta muodostavia soluja ja luunsyöjäsolut eli osteoklastit vastaavat luiden muotoutumisesta. Kolmas luusoluryhmä, kondrosyytti, muodostaa rustoa. Harvarakenteisemmassa luunosassa, luuhohkassa on punaista luuydintä joka muodostaa puna- ja valkosoluja.

Suurin osa luusairauksista aiheutuu luusolujen riittämättömästä ravinnonsaannista. Sappikivien vaikutuksesta ruoansulatuskanavan ja muiden kehon osien imunesteen toiminta häiriintyy. Luiden hyvä terveys riippuu luuta muodostavien solujen ja luunsyöjäsolujen tasapainosta, mikä häiriintyy luiden vähäisestä ravinnonsaannista. Tämä hidastaa luuta muodostavien solujen, osteoblastien tuotantoa. Osteoporoosi on seurausta liian vähäisestä luukudoksen muodostumisesta. Yleensä hohkaluu sairastuu ennen kortikaalista luuta. Kortikaalinen luu muodostaa luun pintakerroksen.

Osteoporoosissa kehon kalsium imeytyy luista mikä nostaa veren ja virtsan kalsiumpitoisuuksia altistaen munuaiskivien syntymiselle ja munuaisvauriolle. Maksan kivet vähentävät runsaasti sapeneritystä mikä on välttämätöntä kalsiumin imeytymiselle ohutsuolesta. Vaikka söisimmekin kalsiumia ruoasta ja lisäravinteista yli tarpeen, ei siitä ole hyötyä luunmuodostumiselle tai muille metaboliaprosesseille heikon sapenerityksen vuoksi. Lisäksi maksassa olevat sappikivet nostavat haitallisten happojen määrää veressä, joita neutraloidakseen keho irroittaa kalsiumia hampaista ja muista luista.

Ajan myötä kehon kalsiumvarannot kuluvat, mistä seuraa luuntiheyden ja luumassan vähentymistä. Murtumat tai jopa kuolema voivat olla siitä seurauksena. Yli puolet yli 50-vuotiaista, osteoporoosia sairastavista naisista syö hormoneja ja kalsiumlisäravinteita turhaan: ne eivät paranna maksan ja sappirakon kivistä heikentynyttä sapeneritystä.

Riisitauti ja osteomalasia vaikuttavat luiden kalkkiutumiseen. Kumpikin sairaus pehmentää kehoa kannattelevien alaraajojen luita. Rasvaliukoinen kalsiferoli, D-vitamiini, on välttämätöntä tasapainoisen kalsium- ja fosforimetabolian ja siten terveiden luurakenteiden kannalta. Riittämätön sapeneritys ja häiriöt kolesterolimetaboliassa – jotka kummatkin aiheutuvat sappikivien vaikutuksesta, johtavat D-vitamiinin puutokseen. Lisäksi riittämätön auringonvalo pahentaa näitä sairauksia.

Osteomyeliitti eli luutulehdus voi syntyä pitkään erityisesti luukudosta ympäröivän imunesteen tukoksista, joiden seurauksena verisyntyiset mikrobit pääsevät kulkeutumaan luihin. Kuten aiemmin mainittua, infektioita aiheuttavat mikrobit ”hyökkäävät” vain happamoituneisiin, heikkoihin tai sairaisiin kudoksiin. Mikrobit voivat olla lähtöisin sappikivistä, märkäpesäkkeistä tai paiseista.

Pahanlaatuinen luukasvain kehittyy erityisesti luiden ja muun kehonosien äärimmäisistä imunesteen tukoksista. Tällaisissa tapauksissa immuunijärjestelmä on taantunut, joten partikkelit pahanlaatuisista kasvaimista – rinnoista, keuhkoista tai eturauhasesta voivat levitä luukudoksen heikoimpaan, happamoitumiselle ja tukkeutumiselle altteimpaan pehmeään luunosaan, hohkaluuhun. Luusyöpä ja kaikki muut luun sairaudet johtuvat luukudoksen ravinnonpuutteesta. Luusairauksien kohdalla hoidot ovat yleensä tehottomia ennen kuin maksa ja muut elimet ovat puhdistettu.

Nivelten sairaudet 

Kehossamme on kolmentyyppisiä niveliä: sideliitos- eli liikkumattomia niveliä, rusto- eli rajoitetusti liikkuvia niveliä ja synoviaaliniveliä eli vapaasti liikkuvia niveliä. Herkimpiä sairastumiselle ovat käsien, jalkojen, polvien, hartioiden, olkapäiden ja lantion nivelet. Reumaattinen artriitti, nivelrikko ja kihti ovat yleisimmät nivelten sairaudet.

Yleensä reumaattista artriittia sairastavat ovat kärsineet pitkään suoliston ongelmista, kuten mm. turvotuksesta, ilmavaivoista, närästyksestä, röyhtäilystä, ummetuksesta, ripulista, käsien ja jalkojen kylmyydestä ja turpoamisesta, lisääntyneestä hikoilusta, väsymyksestä, huonosta ruokahalusta ja painonmenetyksestä. Siispä on suoraan pääteltävissä, että mikä tahansa näistä tai samankaltaisista oireista liittyy reumaattiseen artriitin syntymiseen.

Ruoansulatuskanava altistuu jatkuvasti viruksille, bakteereille ja parasiiteille. Ruokien sisältämien antigeenien lisäksi ruoansulatusjärjestelmä joutuu käsittelemään hyönteistuhoaineita, kasvinsuojeluaineita, hormoneja, antibioottijäämiä, säilöntä- ja väriaineita ja eräitä suurimolekyylisiä lääkkeitä kuten penisiliiniä. Antigeenit voivat olla peräisin esim. kukista, kasveista, kasvien vasta-aineista, homeista tai bakteereista. Suurelta osin suoliston seinämillä olevan immuunipuolustuksen tarkoitus on suojata kehoa näiltä haitallisilta aineilta. Immuunijärjestelmän tehokkaan toiminnan kannalta myös ruoansulatus- ja lymfajärjestelmien tulee toimia hyvin. Ruoansulatusprosessi kuitenkin häiriintyy sappikivien tukittua maksan sappitiehyet mikä johtaa imunesteen ja veren ylikuormittumiseen haitallisilla aineilla.

Lääkärit pitävät artriittia synoviaalikalvoon kohdistuvana autoimmuunisairautena. Autoimmuunisairaus on tila jossa immuunijärjestelmä tulee vastustuskykyiseksi omille soluilleen veressä muodostuvista vasta-aineista ja antigeeneistä johtuen. Normaalitilassa suolen pinnan imusolut stimuloituvat ja tuottavat vasta-aineita (immunoglobuliini) antigeenien vaikutuksesta. Imusolut kiertävät verenkierrossa ja osa niistä sijoittuu imusolmukkeisiin, pernaan, sylkirauhasten limakalvoihin, keuhkoputkien imujärjestelmään, emättimeen tai kohtuun, rintoihin tai nivelpusseihin.

Kroonistuneen antigeeneille altistumisen myötä vasta-ainetuotanto lisääntyy erityisesti edellä mainituilla alueilla. Antigeenit voivat olla lähtöisin esimerkiksi mätänevän eläinperäisen proteiinin aikaansaamasta mikrobitoiminnasta. Jatkuva antigeenialtistus nostaa veren antigeeni/vasta-ainepitoisuuksia ja sekoittaa immuunireaktion ja sen torjumisen herkkää tasapainoa. Äärimmäisestä kehon myrkyttyneisyydestä aiheutuvat autoimmuunisairaudet syntyvät juuri tästä epätasapainosta. Jos vasta-ainetuotanto on runsasta synoviaalinivelissä, alkaa tulehdus kroonistua johtaen epämuodostumiin, kipuun ja liikuntakyvyn rajoittumiseen.

Immuunijärjestelmän liikakuormittuminen johtaa kehon itsetuhoon. Jos tällainen itsetuho kohdistuu hermokudokseen, sitä kutsutaan MS-taudiksi, ja rauhaskudokseen kohdistuessaan sitä kutsutaan syöväksi. Syvällisemmin tarkasteltuna, itsetuhoisuus on oikeastaan viimeinen puolustusmekanismi. Keho ”hyökkää” itseään kohtaan ainoastaan silloin, kun myrkyttyneisyys aiheuttaisi autoimmuunireaktiota enemmän vahinkoa. Kehon tarkoitus ei ole kuitenkaan tuhota itseään, kuten käsite ”autoimmuunisairaus” antaa ymmärtää. Immuunijärjestelmän puolustusreaktio on täysin luonnollinen tapahtuma solukalvojen täyttyessä vieraista, haitallisista kemikaaleista ja myrkyllisistä partikkeleista esim. transrasvahapoista. Kyseisen puolustusreaktion kutsuminen sairaudeksi on epätieteellistä ja kertoo kehon todellisen toiminnan ymmärtämättömyydestä.

Sappikivet estävät kehon pysymistä puhtaana ja ravittuna ja ne ovatkin suurin syy kehon myrkyttymiseen. Ne estävät maksaa puhdistamasta verestä haitallisia aineita. Jos maksa ei pysty suodattamaan myrkkyjä verestä, ne päätyvät solunulkoiseen nesteeseen. Mitä enemmän myrkyt kertyvät solunulkoiseen nesteeseen, sitä enemmän solukalvot tukkeutuvat vahingoittavasta materiaalista. Autoimmuunireaktio saattaa olla välttämätön toimenpide kaikista saastuneimpien solujen tuhoamiseksi ja siten muun kehon turvaamiseksi, ainakin hetkeksi aikaa. Kun kaikki maksaan ja sappirakkoon kertyneet sappikivet on puhdistettu, ei immuunijärjestelmän tarvitse turvautua vastaaviin ääritoimenpiteisiin kehoa suojellakseen.

Nivelrikko on rappeuttava, tulehdukseton sairaus. Tauti ilmaantuu nivelruston hitaan uusiutumisen myötä. Nivelrusto ohenee, kunnes luupinnat osuvat toisiinsa ja luut alkavat rappeutua. Rappeutumisesta voi olla seurauksena luun epänormaali uusiutuminen ja krooninen tulehdus. Kuten monet muutkin taudit, myös luutaudit johtuvat pitkäaikaisista ruoansulatusongelmista. Luiden ja nivelrustojen ravinnonsaanti häiriintyy sitä enemmän, mitä vähemmän ravinteita ne pystyvät hyödyntämään. Maksassa olevat sappikivet häiritsevät keskeisimpiä imeytymisprosesseja ja siten, ovat yksi huomattavimmista aiheuttajista nivelrikon syntymiseen.

Kihti – johon myös on osallisena maksan heikentynyt toiminta, aiheutuu uraatti- eli virtsahappokiteistä nivelissä ja jänteissä. Kihtiä esiintyy ihmisillä joiden veren virtsahappopitoisuus on epätavallisen korkea. Sappikivien alkaessa häiritä verenkiertoa munuaisiin, virtsahapon poistuminen vähentyy, mikä vahingoittaa erityisesti maksaa ja munuaisia, mutta myös muuta kehoa.

Virtsahappo on soluydinten pilkkomisesta syntyvä sivutuote, jota muodustuu liiallisissa määrin solujen jatkuvasti vahingoittuessa. Esimerkiksi tupakanpoltto, alkoholi, virvoitusjuomat ja stimulantit sekä vastaavat vahingoittavat soluja ja siten suuria määriä soluproteiinia pääsee verenkiertoon. Lisäksi virtsahapon pitoisuus kasvaa runsaasti proteiinin liikasaannista punaisesta lihasta, kalasta ja sianlihasta. Kaikki edellämainitut ruoat ja tekijät lisäksi johtavat sappikivien muodostumiseen maksassa ja sappirakossa.

Sukuelinten sairaudet

Miesten kuin naistenkin sukuelinten kunto riippuu pitkälti maksan virheettömästä toiminnasta. Sappikivet estävät sappinesteen kulkua tiehyissä mistä seurauksena on heikentynyt ruoansulatus ja maksalohkojen rakenteellinen vääristymä, jotka yhdessä tuhoavat seerumialbumiinin ja hyytymistekijöiden tuotannon. Albumiini on tyypillisin ja runsaiten veressä esiintyvä proteiini joka vastaa osmoottisen paineen säätelystä. Hyytymistekijät ovat välttämättömiä veren hyytymiselle. Heikko osmoottinen paine vähentää solujen ravinnonsaantia myös sukuelinten alueella, joka voi johtaa alueen vähentyneeseen imunestekiertoon. Heikko sukuelinten imunesteaktiivisuus voi aiheuttaa nesteen kertymistä ja turvotusta, kuten myös metaboliajätteiden ja kuolleiden solujen kasaantumista. Kaikki nämä tekijät yhdessä voivat asteittain heikentää seksuaalitoimintoja.

Suurin osa sukuelinten sairauksista johtuu puutteellisesta imunestevirtauksesta. Rintatiehyeen tulee imunestettä kaikista ruoansulatusjärjestelmän elimistä kuten maksasta, pernasta, haimasta, mahasta ja suolistosta. Tämä suurikokoinen tiehyt patoutuu usein sairaalloisesti sappikivien häiritsemän ruoansulatuksen takia. On ilmeistä, vaikkakin lääketieteen piireissä harvemmin tunnustettua, että rintatiehyen tukkeutuminen vaikuttaa lisääntymisjärjestelmän kuntoon. Sukuelinten kuten kehon muidenkin elinten täytyy luovuttaa kuluneet solut ja metaboliasta syntynyt jäte rintatiehyeen.

Naisten lantionseudun huonontunut imunestevirtaus aiheuttaa heikentynyttä vastustuskykyä, kuukauskierron ongelmia, PMS-oireita, menopaussia ja kohdunkaulan tulehdusta sekä kaikkia kohdun sairauksia, häpyhuulten epämuodostumia joihin liittyy sidekudoksista kasvua, munasarjojen kystia ja kasvaimia, hormoninpuutostiloja, matalaa seksuaaliviettiä, hedelmättömyyttä ja syöpää aiheuttavia geneettisiä mutaatioita.

Tukos rintatiehyessä voi aiheuttaa myös vasemman rinnan imunestetukoksen, jonka kasaama myrkkykeräymä voi olla syynä tulehdukseen, kyhmyjen muodostumiseen, maitotiehyen patoutumiseen ja syöpäkasvaimiin. Jos rintakehästä, päästä, kaulalta ja oikeasta kädestä imunesteen virrattava oikea imutiehyt patoutuu, kertyy jäte vastaavasti oikealle puolelle ongelmien aiheuttajaksi.

Pitkittynyt, rajoittunut imunestevirtaus miehen lantionseudulla aiheuttaa hyvän- ja pahanlaatuista eturauhasen liikakasvua ja kivesten, siittimen ja virtsaputken tulehdusta. Impotenssi on todennäköinen seuraus tämänsuuntaisesta kehityksestä. Jatkuva sappikivien muodostuminen, joka on yleistä hyvinvointimaiden keski-ikäisten miesten keskuudessa, on yksi suurimmista imutukosten aiheuttajista. Sukupuolitaudit ovat seurausta korkeista myrkkypitoisuuksista altistuneissa kehonosissa. Mikrobi-infektiot genitaalialueella viestivät isommista imunestetukoksista. Imunestejärjestelmän, mukaan lukien immuunipuolustuksen, alentunut toimintakyky on useimpien sukuelinten ja seksuaalisairauksien todellinen syy.

Kun kaikki sappikivet on huuhdeltu maksasta sekä noudatetaan terveellistä ruokavaliota ja elämäntapaa, pystyy imujärjestelmä taas palautumaan normaalitilaansa jolloin sukuelimet saavat enemmän ravinteita ja vahvistuvat. Infektiot häviävät, kystat, sidekalvoiset kasvut ja kasvaimet häviävät ja seksuaalitoiminnot normalisoituvat.

Ihon sairaudet 

Melkein kaikkia ihosairauksia, kuten ekseemaa, aknea ja psoriasista, yhdistää eräs tekijä: sappikivet maksassa. Lähes jokainen iho-ongelmien kanssa kamppaileva kärsii myös suoliston ongelmista ja myrkyistä verenkierrossa, jotka ovat kummatkin syntyneet sappikivien vaikutuksesta. Sappikivet myötävaikuttavat lukuisten ongelmien syntyyn, erityisesti ruoansulatus-, verenkierto- ja virtsajärjestelmien kohdalla. Suolen, munuaisten, keuhkojen, maksan ja imujärjestelmän vajaavaisen toiminnan seurauksena ihosta tulee happamoittavien vierasaineiden poistoreitti. Vaikka iho onkin kehon suurin puhdistava elin, se heikkenee jatkuvasta happokuormasta. Myrkylliset aineet kerääntyvät aluksi verinahan sidekudokseen. Kun tämä ”jätevarasto” täyttyy, alkaa iho menettää toimintakykyään.

Myrkylliset aineet, solujäte, mikrobit eri lähteistä ja erilaiset antigeenit puutteellisesti imeytyneestä ruoasta tukkivat imujärjestelmän ja estävät imunesteen virtaamista eri ihokerroksiin. Nämä myrkyt ja mätänevä proteiini tuhoutuneista tai vaurioituneista soluista synnyttää mikrobitoimintaa ja aiheuttaa jatkuvaa ihoärsytystä ja -tulehdusta. Ihosolut alkavat kärsiä ravinteiden puutteesta, mikä voi myös vähentää niiden luonnollista, kuukausittaista uusiutumista. Tästä voi seurata ihohermojen tuhoutumista.

Talirauhasten kärsiessä ravinnepuutoksesta hiustenkasvu muuttuu epänormaaliksi, mikä näkyy yleensä kaljuuntumisena. Jos taas melaniinintuotanto häiriintyy ravinnepuutteiden vuoksi, hiukset harmaantuvat ennenaikaisesti. Puutteellinen talineritys muuttaa hiusten normaalia koostumusta ja saa ne näyttämään haaleilta ja rumilta. Iholla tali vaikuttaa bakteereita ja hiivoja tuhoavasti. Lisäksi tali ehkäisee ihon halkeilua ja kuivumista erityisesti auringonpaisteessa ja kuumalla, kuivalla säällä.

Geneettinen alttius voi olla vain osatekijänä kaljuuntumisessa, päinvastoin kuin yleensä luullaan. Terve iho ja hiustenkasvu (jälkimm. erit. naisten kohdalla) alkaa palautua maksanpuhdistussarjan, suolen- ja munuaistenpuhdistuksen myötä.

Maksanpuhdistus 

Aikaisempi julkaisu aiheen parista Magneettimediassa löytyy seuraavasta linkistä: http://www.magneettimedia.com/maksanpuhdistus/ [1].

Oheiset kappaleet olivat enerchi.com-verkkosivustolta ja löytyvät myös samaisen henkilön kirjasta ”The liver and gallbladder miracle cleanse”. Suuri kiitos Andreas Moritzille uraauurtavasta ja erittäin tärkeästä työstä ihmisten itsehoidon eteen!

Allekirjoittanut on itse kulkenut puhdistuksien tietä jo toista vuotta ja lähtötilanteeni oli kaikkea muuta kuin helppo. Vuodet ovat tuoneet parempaa terveyttä ja tyhjien kertojen (huom! jokainen kerta on tuloksekas – riippumatta ovatko tulokset näkyviä vai ei!) aiheuttamaa turhautumista sekä – tietenkin, uskomattomia onnistumisen elämyksiä – erilaisia kuolleita parasiitteja ja niiden ontoksi syömiä kiviä, kirkkaanoranssia ja -keltaista, sitkeään limaan sekoittunutta väripigmenttiä, tuhansia kolesterolikiviä, kymmeniä puoliksi kalkkeutuneita sappikiviä, kolesterolikristalleja ja erittäin sitkeää, tunnistamatonta narumaista punosta (=sidekalvoista kasvua). En ihmettele enää yhtään, miksi lähtötilanteeni – kuten koko aikaisempi elämäni, oli toinen jalka haudassa – lähes kirjaimellisesti vähäveristen kudosten – pahanlaatuisen maksavaurion vuoksi, elämistä. Pahimman vaurion maksaani aiheutti 2005 ottamani yhdistelmähepatiittirokotus, joka laukaisi todella pitkällisen ketjureaktion ja teki minut hyvin sairaaksi. Pohjalla minulla oli kystinen fibroosi, jonka komplikaatioina olivat mm. Gravesin tauti (kilpirauhasen liikatoiminta), maksakirroosi, krooninen väsymysoireyhtymä, sairaalloinen atooppinen ihottuma, vakava alipaino, äärimmäiset verenkiertohäiriöt, verensokeriongelmat, kasvuhäiriöt, lantionseudun kovettumat ja monet muut haasteet.

Ihmiskehon toiminnan ymmärtäminen on välttämätöntä, jottei omaa kehoaan tarvitse pelätä. Keho on erittäin loogisesti toimiva kokonaisuus, jossa ei ole mitään outoa, mitään, mitä ei voisi helposti ymmärtää. Tämä on ollut tärkein opetus itselleni – valitettavan moni lopulta panikoi alkaessaan parantua eli kokea (Heringin lain mukaan) sairastamiaan vaivoja hetkellisesti uudestaan – ja siten painaa ongelmansa taas hieman syvemmälle lääkkein ja lääketieteellisin ”hoidoin”, mikä on kuin pidättelisi kiehuvasta vedestä syntyvää painetta kattilankannen alla. Meidät on opetettu ulkoistamaan ajattelumme lääkäreille, jotka eivät ymmärrä parantumisesta tai ravitsemuksesta alkeitakaan – se ei ole kova väitös, vaan surullinen fakta. Parantajat ja lääkärit ovat eri asialla.

Jotkut suhtautuvat maksanpuhdistuksiin skeptisesti ja ehkä syystä – menetelmä tuottaa liian runsaita tuloksia ollakseen totta. Skeptikot eivät kuitenkaan pysty selittämään tämän ”ilmiön” tiettyjä kohtia, kuten:

  1. miksi sairaudet alkavat nopeasti parantua
  2. miksi tuloksekkaan puhdistuksen voi saada vahingossa aikaan vaikka pelkällä vihermehulla tai muulla voimakkaasti puhdistavalla ruoalla
  3. miksi tuloksekkaan puhdistuksen voi tehdä täysin ilman epsom-suolaa (ei suositella!)
  4. miksi puhdistuksen voi suorittaa minkä tahansa värisellä öljyllä, eikä pelkästään vihertävällä oliiviöljyllä
  5. miksi sappikivien tuleminen loppuu tietyn puhdistusmäärän jälkeen kokonaan
  6. miksi kivet voivat olla kaikenvärisiä
  7. miksi kivien analyysi osoittaa niiden koostuvan samoista aineista kuin leikattujen sappirakkojen kivissä tai
  8. miksi myös ihmisiltä, joiden sappirakko on poistettu, tulee yhä näitä ”saippuakiviä”.

Maksan sekä haimanpään ja sappirakon puhdistamisessa preparointi on tärkeää, lisää tuloksia ja siten nopeuttaa prosessia kokonaisuudessaan huomattavasti eli vähentää huuhtelukertojen määrää. Onkin viisasta pehmitellä kolesterolikiviä sekä sappirakon kovia – usein lähes nimensä mukaisia, sappikiviä, raa’alla omenaviinietikalla (laadukkaan etikan valmistajia ovat esim. Bragg ja Raw Health), luomuomenamehulla (1l/pv) tai luomuomenoilla (>6kpl/pv) vähintään viikkoa ennen puhdistusta. Myös karpalomehu on suositeltavaa, sillä siinä on enemmän vaikuttavaa ainetta, omenahappoa, kuin omenamehussa. Lisäksi suositeltavia, sappikivien hajottamiseen ja pehmittämiseen sekä maksan voimistamiseen ja suojaamiseen sopivia yrttejä ovat voikukka, nokkonen, katkero (Gentian), jänönputki (Bupleurum), poimuhierakka (Yellow dock), hortensia (Hydrangea) sekä Chanca Piedra-yrtti. Maksaa on hyvä alkaloida ja voimistaa myös tuorepuristetuilla luomukasvismehuilla. Eteerinen, lisäaineeton ja luomulaatuinen piparminttuöljy on tehokas mineraalikivien hajottaja.

Monet ihmiset miettivät omaa terveydentilaansa ja sitä, pystyvätkö suorittamaan maksanpuhdistuksen heidän asemassaan. Sanottakoon, että tämän ajan kuuluisin elossa oleva, viime vuosisadan taitavimmilta luontaisparantajilta oppinsa saanut ”guru” laittoi klinikallaan – ennen kuin se lopetettiin väkivaltaisesti valtion toimesta poliisien hyökkäyksien myötä – tuhansien ja tuhansien parannuttua kaikista kuviteltavista sairauksista – potilaansa, kyllä, jopa vuoteenomat, viikottaiselle maksanpuhdistusjaksolle. Lähes kukaan ei olekaan niin sairas, etteikö voisi suorittaa maksanpuhdistusta. Se on turvallinen, tehokkain ja nopein itsehoitomenetelmä.

Totta puhuen, ennen maksanpuhdistusta tulisi – tuloksekkaan ja ennen kaikkea, turvallisen huuhtelun takia, suorittaa paksusuolen koneellinen suolihuuhtelu (2-3krt peräkkäisinä päivinä) sekä munuaistenpuhdistus yrteillä, jota tulisi tehdä myös aina muutaman maksahuuhtelukerran jälkeen (valmiita luomulaatuisia munuaisteesekoituksia myy esim. hollantilainen Flower Doctor). Nousevan ja poikittaisen paksusuolen mutkiin jäänyt sulamaton jäteaines voi sekä heikentää puhdistusten tehoa estäen sappirakkoa puristumasta tyhjäksi kuin estää niiden onnistumisen jopa täysin. Jos olet aiemmin käynyt suolihuuhteluissa ja elänyt terveellisesti, voit siirtyä suoraan maksanpuhdistukseen. Huomionarvoista on myös, että maksanpuhdistuksen puhdistamat kivet, myrkyt ja muu aines voi jäädä paksusuolen mutkiin ja aiheuttaa siten autointoksikaatiota. Ennen puhdistusta ja puhdistuksien jälkeen suositellaankin suolihuuhtelua, jonka voi suorittaa myös kotioloissa noin 1-2 litralla kädenlämpöistä vettä.

Jotkut saattavat olla pahoinvoivia maksanpuhdistuspäivän seuraavana aamuna, mikä johtuu vapautuneista myrkyistä. Karvassuola (magnesiumsulfaatti) ei aiheuta pahaa oloa, vaikkei se terveellistä olekaan. Karvassuolan rooli puhdistuksessa on rentouttaa ja laajentaa maksan tiehyitä kivutonta, turvallista ja tehokasta kivien uloskulkeutumista varten ja tyhjentää suoli. Maksanpuhdistuspäivän rasvaton syöminen ja pienimuotoinen paasto muodostaa painetta sappirakkoon, joka laukaistaan runsaalla öljyannoksella. Öljy kuuluisi juoda mahdollisimman nopeasti ja ilman taukoja parhaan tuloksen takaamiseksi! Öljyn ”sietokyvyn” noustessa puhdistuksien myötä on mahdollista käyttää isompia öljyannoksia kuten 2-3:a desilitraa ja vastaavaa annosta greippi- tai sitruunamehua (puristetaan itse, mielell. luomulaatuisista hedelmistä). Lisäksi on mahdollista ”huijata” rasvanjuonnista tulevaa etomista sekoittamalla öljyyn muutama tippa piparminttuöljyä tai inkivääritinktuuraa.

On olemassa myös muita, joskaan ei yhtä tehokkaita tapoja puhdistaa maksaa. Yksi tunnetuimmista menetelmistä on kahviperäruiske, jossa käytetään luomulaatuista (mielellään tarkoitukseen valmistettua erikois-) kahvia. Kahviperäruiske muodostaa maksassa glutationi-S-transferaasi-entsyymiä, joka 600-700-kertaistaa maksan puhdistuskyvyn. Lisäksi se avaa ja laajentaa sappitiehyitä sekä työntää sappinestettä ulos maksasta ja sappirakosta. Muistathan, että maksa sitoo myrkylliset aineet sappinesteeseen, joten sen jatkuva poistuminen kehosta on välttämätöntä!  Kahviperäruiske pidetään sisällä noin 12-15 minuuttia, jolloin kaikki kehon veri puhdistuu noin neljä kertaa, sillä yksi veren täysi kierto kestää noin 3 minuuttia. Kahvia lisätään 2-3rkl 7-10dl:aan vettä ja keitetään n. 15 minuuttia pienellä teholla.

Kahviperäruiske on kivijalkana maailmankuulussa Gerson-terapiassa, jonka Meksikon pääpisteessä on tuhansien ja tuhansien ihmisten toinen toistaan uskomattomammat paranemistarinat dokumentoituna mustaa valkoisella – tutkimuksineen kaikkineen. Lukemattomat ihmiset myös klinikoiden ulkopuolella (myös Euroopassa on mahdollista hakeutua Gerson-terapiaan) ovat hoitaneet ja hoitavat itseään kuntoon kotonaan. Gerson-terapia tunnetaan yhtenä tehokkaimmista ja turvallisimmista tavoista parantua mistä tahansa sairaudesta diagnoosiin tai vakavuusasteeseen katsomatta. Aiheesta on Youtube-videopalvelussa (englanniksi) jaossa useita dokumentteja, kuten ”The Gerson Miracle” ja ”Dying to have known”.

Maksanpuhdistus ei paranna pelkästään fysiikkaa, vaan puhdistaja joutuu ehkä kohtaamaan uudelleen vanhoja, taka-alalle painettuja tunteita ja muistoja, joten kokonaisuutena prosessi on hyvin eheyttävä – parhaimmillaan koet syntyväsi uudelleen. Maksa on tunteiden varasto, joten luovut samalla tarpeettomasta painotaakasta, joka ei palvele sinua – puhdistumista tapahtuu siis kaikilla tasoilla.

Maksan huuhteleminen öljyllä on ikiaikainen parannuskeino, mutta samalla se on myös tulevaisuutta. Menetelmä ei vaadi kuin hieman päättäväisyyttä, aikaa ja se on hyvin edullinen, jokaisen tehtävissä. Sen avulla kuka tahansa voi palauttaa itsensä takaisin terveeseen tilaan, elämään ilman sairauksia tai lamaavaa pelkoa niiden ilmaantumisesta. Se on entisaikaisten luontaisparantajien lahja ihmiskunnalle.

Vain sinä olet vastuussa itsestäsi. Ei, en kehoita sinua tekemään mitään, toivon ainoastaan toimivani tienviittanasi, joka osoittaa kohti luonnollisuutta sen kaikissa ilmenemismuodoissaan: upeana