MILJARDIKAVALLUS!

Kristiina Kalliojärvi esittää kirjoituksessaan “Miljardikavallus!” kuinka Suomen eurojäsenyyteen liittymisprosessissa toimittiin vastoin Suomen perustuslakia. Lakia Suomen maksuvälineen muuttamiseksi euroksi ei ole koskaan säädetty, eikä sitä löydy Suomen lakikokoelmasta. Tähän maanpetokselliseen toimintaan osallistuivat muiden muassa yksityishenkilönä Esko Aho (Aholla ei ollut pääministerinä kansan antamaa mandaattia) ja nykyinen istuva presidentti Sauli Niinistö. 

Miljardikavallus! 

Jäljempänä esitetään 5 kysymystä lainsäädännästä eurojäsenyyttä koskien, selvyyden vuoksi vastausten kanssa: 

1. Milloin laki Suomen maksuvälineen muuttamisesta euroksi ja liittymisestä euroalueeseen säädettiin? 

Oikea vastaus: Ei milloinkaan. 

 
2. Mitä tuossa laissa lukee? 

Oikea vastaus: Ei mitään. Sellaista lakia ei ole säädetty, eikä sellaista lakia löydy Suomen lakikokoelmasta. 

 
3. Mitä perustuslakivaliokunta lausui lakiehdotuksesta euroon siirtymisestä? 

Oikea vastaus: Ei mitään. Koska euroon siirtymistä, (vastoin Suomen perustuslakia, jonka mukaan Suomen rahayksikkö on markka) ei koskaan käsitelty perustuslakivaliokunnassa. 

 
4.Ketkä äänestivät tuon lain hyväksymisen puolesta? 

Oikea vastaus: Ei kukaan. Olemattomasta laista jota ei ole edes valmisteltu, on mahdotonta äänestää. 

 
5. Milloin tuo äänestys pidettiin? 

Oikea vastaus: Ei koskaan. Kuten edellisen kohdan vastauksestakin käy ilmi. 

Suomessa on lailla säädetty jopa siitä, missä ja milloin sinun täytyy pitää koirasi kytkettynä. Miten on mahdollista menetellä niin, että jonkin asian, josta ei ole olemassa minkäänlaista lakia, perusteella voidaan siirtää kymmeniä miljardeja euroja Suomen vero- ja lainarahoja ulkomaisille toimijoille? 

Koska se ei ole, eikä siis voi olla, koska lakia siitä ei ole, laillinen menettely, on vain yksi vaihtoehto: se on laitonta. 

Koska se on laitonta, sille on olemassa selvä laillinen termi: 

Kyseessä on KAVALLUS

 
”Miljardien eurojen kysymys: mihin perustuu ‘eurojäsenyytemme’”? 

Se perustuu, vain ja ainoastaan, Esko Ahon, oman kehaisunsa mukaan lukematta, sutaisemaan allekirjoitukseen Maastrichtin sopimukseen vuonna 1992. Sillä Esko Aho sitoi Suomen Euroopan unionin liittovaltiokehitykseen, mm. valuuttaunioniin. 
 

Esko Aho. Lehtikuva/Heikki Saukkomaa

Mikä tässä on kaikkein omituisinta? Aivan: vuonna1992! Suomi ei ollut EU:n (silloin EY) jäsen. Edes jäsenhakemusta ei oltu jätetty. 
 

Itse asiassa kaikki puolueet, Kokoomusta lukuun ottamatta, olivat ennen vaaleja luvanneet, ettei hakemusta tulla jättämään tulevan vaalikauden aikana. Keskustan vaalivoitto perustui nimenomaan siihen, että Keskusta esiintyi suurista puolueista selkeimpänä EU:n vastustajana. 

Tästä teosta lähtien ovat meidän maanpetokselliset päättäjämme kuitenkin käyttäneet tätä kansan selän takana tehtyä, maanpetoksellista, ilman kansan mandaattia tehtyä allekirjoitusta pitävänä sitoutumisena kaikkeen EU kehittämispolitiikkaan. 

Meillä on puhuttu esimerkiksi valelääkäreistä. Tuomioitakin on muistaakseni annettu. Olisiko tässä tapauksessa syytä puhua valepääministeristä? Minä väitän, saatavilla olevan todistusaineiston perusteella, että Maastrichtin sopimusta ei allekirjoittanut pääministeri Esko Aho, sillä siihen hän olisi tarvinnut kansan ja eduskunnan mandaatin, vaan yksityinen kansalainen Esko Aho. 

Tästä teosta lähtien ovat päättäjämme käyttäneet tätä kansan selän takana, ilman kansan mandaattia tehtyä allekirjoitusta pitävänä sitoutumisena kaikkeen EU kehittämispolitiikkaan. Allekirjoittamalla Maastrichtin sopimuksen Esko syyllistyi maanpetokseen. 

 
“Toiset ovat sittemmin tehneet itsestään osallisen tuohon maanpetokseen.” 

Uskomattominta ja kauhistuttavinta on, että yksi heistä on Suomen nykyinen presidentti. 

Varatuomari Sauli Niinistö harhautti perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan ominaisuudessa suomalaisia äänestäjiä ja Suomen eduskuntaa ennen EU-jäsenyyspäätöksiä vuonna 1994. Hän kertoi, että markasta ei vielä näillä päätöksillä luovuta, eikä näillä päätöksillä vielä eurojäsenyyttä päätetä – vaan siitä päätetään myöhemmin ja siitä tehdään erikseen oma lakialoite. 

Nämä Niinistön tekemät harhautukset kirjattiin ja liitettiin virallisiin eduskunnan asiakirjoihin (PeVL 14/1994, UaVM 9/1994, HE 135/ 1994) sekä myös äänestäjille lähetettyyn tiedotteeseen. Osa eduskuntaa ja useimmat suomalaiset äänestäjät uskoivat tämän väitteen. 

Kun kansa ja sen jälkeen eduskunta oli harhautettuna äänestänyt EU-jäsenyyden hyväksymisen puolesta, niin näiden äänestyksien jälkeen Sauli Niinistö – tällä kertaa oikeusministerin ominaisuudessa – sanoikin, että eurosta päätettiin jo EU-jäsenyysäänestyksessä, eikä siitä tarvitse tehdä erikseen lakialoitetta. 

Tämän Niinistön tekemän järkyttävän teon vahingot nousevat Suomen kansalle tässä vaiheessa mahdollisesti jopa kymmeniin miljardeihin euroihin, tulevaisuudessa jopa satoihin miljardeihin euroihin. (Seppo Hauta-aho Uusi Suomi Puheenvuoro 2013) 

Sauli Niinistö valehteli 2018 presidentinvaalin suorassa tv-lähetyksessä. 

Sauli Niinistöltä kysyttiin Ylen presidenttivaalitentissä kantaa Paavo Väyrysen väitteeseen, että Suomi vietiin perustuslain vastaisesti euroon. Tuossa prosessissahan Niinistön toimi kaksoisroolissa: ensin perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana vuonna 1994, kun valiokunta antoi lausunnon EU-liittymissopimuksesta, vakuuttaen ettei päätös eurosta vielä sisältynyt sopimukseen ja sitten Lipposen hallituksen ministerinä keväällä 1998 esittäen täysin vastakkaisen kannan. 

Niinistö katsoi hyväksi kääntää tämän kysymyksen leikiksi. 

Niinistö vastasi ensin, ettei hän yksin Suomea euroon vienyt, mikä jäikin sitten ainoaksi totuudenmukaiseksi lauseeksi tässä Niinistön vastauksessa. Aivan ilman tinahattuja: kysymyksessä oli tosiaankin useamman ihmisen salaliitto, pienen eliittipiirin tieten tahtoinen päätös kävellä kansanvallan ja Suomen lain yli. 

Sen jälkeen Niinistö koittikin sitten kuitata asian huumorilla: 

– Oli siinä jotain kavereitakin: hallitus ja 135 kansanedustajaa. 

Valhe nro.1. Tai jos oikein armollisia ollaan : saivartelu nro:1. 

Niinistö väitti myös, että hallituksen menettelytapa oli perustuslain mukainen. Valhe nro.2. 

Presidentti Niinistö myös väitti Suomen hyötyneen eurosta taloudellisesti. Valhe nro.3. Toimittajan huomauttaessa, että ekonomistien mielipide on päinvastainen, Niinistö vastasi ainoastaan: 

– Sitten se on viisaampi kuin minun mielipiteeni. 

Tarkemmin ajatellen myös tuo lause on katsottava täysin totuudenmukaiseksi. 

Suomeen perustuslakiin oli kirjattu Suomen rahayksiköksi markka. Oli muuten vielä vuosia tämän kohtalokkaan europäätöksen jälkeenkin. 

Perustuslakia on mahdollista muuttaa vain ja ainoastaan perustuslainsäätämisjärjestyksessä. Ei niin kuin tuolloin tehtiin: Lipposen hallitus toi euro-asian eduskuntaan pelkästään hallituksen tiedonantona. Tässä tiedonantoäänestyksessä 17.4.1998 äänestettiin siitä, astuvatko valmiina olevat EU-säädökset voimaan, samalla äänestäen hallituksen kaatumisesta tai jatkosta. 
 

Toisin sanoen nuo Niinistön mainitsemat 135 kansanedustajaa ynnä hallituksen ministerit äänestivät, paitsi tapahtuneeksi ilmoitetun tosiasian hyväksymisen, myös oman kansanedustajan/ministerin pestinsä varman jatkumisen puolesta. 

Kalliisti maksettuja tilipusseja. 

Istuva presidentti ja tuolloin myös presidenttiehdokas siis valehtelee kansalle häpeämättömästi suorassa televisiolähetyksessä. Miksi toimittajat tai ennen kaikkea oikeusoppineemme eivät millään lailla puutu näihin ilmiselviin valheisiin, vaan joko vaikenevat kahdella kielellä tai yhtyvät kuorossa lausuntaesitykseen herra presidentin kanssa. (Kristiina Kalliojärvi Uusi Suomi Puheenvuoro 2018) 

Nyt ollaan sitten osallistumassa satojen miljardien ”elvytyspakettiin” samoihin maanpetoksellisiin tekoihin ja harhautuksiin vedoten. Ja edelleen sekä media, että oikeusoppineet vaikenevat melkein rikkumattomana rintamana. 

Me tarvitsemme kansan rikostuomioistuimen. 

Kristiina Kalliojärvi 

23 kommenttia

  1. Tämän kaiken taustalla tosiasiassa oli Presidentti Koivisto!

    En mene aiheeseen tämän enempää…paitsi että…häntä kiristettiin varsin kyseenalaisella materiaalilla.

    Plusääni(13)Miinusääni(1)
    1. Koivistolla on oma osuutensa mutta EU.hun meidät lopullisesti kytkeneet ovat muita ja he olisivat voineet toimia toisin. Silloin emme olisi EU-liekassa kuten nyt olemme.
      Globalistimme mielellään syyttävät Koivistoa kaikesta vapautuakseen itse syytteistä. Presidentin johdolla he ovat kansan tahdon vastaisesti ujuttaneet meitä kohti liittovaltiota.

      Plusääni(14)Miinusääni(0)
  2. Tämä on yksi perustavaa laatua olevista petoksista jotka ajavat maamme koyhyyteen, kaaokseen ja tuhoon.. vain 1 % kansasta sen ymmärtää nyt.. mutta loput tulevat sen karvaasti kokemaan

    Plusääni(25)Miinusääni(0)
  3. Näin se vaan menee.
    ”Me tarvitsemme kansan rikostuomioistuimen.” Kyllä.
    Ja samalla tavalla me tarvitsemme eduskunnan jossa on maan itsenäisyyttä puolustavia tai sen palauttavia edustajia. Ja kansanäänestyksiä. Kun eduskunta on ylin vallankäyttäjä maassa sen ei tarvi olla hallituksen ja presidentin kumileimasin kuten se nyt on.
    Kansan enemmistö ei ole harjoitetun politiikan takana. Sitä on tehty viekkaudella ja huijaamalla totuutta kertomatta. Eurooppa on tuhottu ww2:ssa ja Saksan miehityksen seurauksena on luotu EU jota saksalainen kansa ei ole halunnut. EU on globalisti-mafian hanke jonka politiikkaa tuo mafia ohjaa isolla rahalla. Nyt on menossa kansallisvaltioiden alasajo ja kalergisointi.
    Niinistö on tietenkin pääsyyllinen tai suurin petturi jolle maamme ei koskaan liene ollutkaan isänmaa jota haluaa puolustaa. Jos hän olisi halunnut estää liittymisen emme olisi nyt EU:ssa.

    Plusääni(18)Miinusääni(0)
    1. Meillä kansan valitsema maan korkein johto toimii kansan tahdon vastaisesti eikä ole puolustanut omaa maataan vaan myynyt sen muille pilkkahintaan. Vähän samaan tapaan kuin nyt tapahtuu Amerikassa kun maa on entistä vahvemmin ajautumassa sionistien hallintaan.
      Eduskuntakaan ei ole tehnyt mitään asian estämiseksi vaikka se on ylin vallankäyttäjä ja olisi voinut estää kaiken jos siellä olisi ollut edustajia jotka eivät ole vain puolueiden kumileimasimia. Nykyisellään se on täysin tarpeeton ja hyvä mutta kansalle kallis hillotolppa sinne päässeille. Ja näyttää siltä että sitä ovat kaikki muutkin tärkeät tehtävät maassa.
      Kaiken huippu on kun puhutaan kansanvallasta ja demokratiasta ja toimitaan vastoin kansan tahtoa. Mutta tällaista uskotaan tapahtuvan vain Kiinassa ja Venäjällä jossa maan johto ei ole myynyt maatansa.

      Plusääni(12)Miinusääni(0)
  4. POLIITTINEN JOHTOMME ON TÄYSIN MÄTÄ
    Suomi saatiin rikollisella tavalla liittymään EU:hun ja luopumaan omasta rahasta eli markasta. Yksi pääpukarista on juutalaisia nuoleskeleva presidentti Niinistö. Kun johto on mätä, seuraa siitä, että koko järjestelmä on mätä. Koronahuijauksessa voi nähdä yhden hyvän puolen: se avaa silmät näkemään poliittisen johdon typeryyden ja epäitsenäisen kansainvälisiä voimia palvelevan politiikan. Mitä muuta on THL kuin WHO:n nukke, joka toteuttaa rokotefirmojen hallussa olevan WHO:n politiikkaa. Viime kädessä WHO on Siionin Viisaiden työkalu kansojen orjuuttamiseksi. Koronahuijaus, joka on vasta alussa, on ihmiskunnan suurimpia rikoksia. Kun tämä rikos tulee suuren yleisön tietoon, tapahtuu kumouksia monissa maissa. Vanha systeemi ei enää pelaa. Tarvitaan aivan uusi poliittinen järjestelmä. Tarvitaan Suomelle todellinen itsenäisyys, jonka se on menettänyt. Mutta miten voittaa valtamedia, joka pettää kansaa uskomaan rokotuksiin ja rajoituksiin? Siinä tarvitaan kaikkien tiedostavien kansalaisten yhteisiä ponnistuksia. Kansa on vahvasti aivopesty rokotusten puolesta, miten saadaan se ymmärtämään totuus? Koronavastaisuudesta voi kehittyä vallankumouksellinen poliittinen liike, sillä kun kansa ymmärtää yhden rikoksen, voi se alkaa ymmärtämään myös muita rikoksia. Siis: yhä enemmän tosiasioihin perustuvaa tiedottamista koronahuijauksen kaikista piirteistä alkaen RT-PCR-testin kelvottomuudesta. Itse uskon vielä Emanuel Swedenbogin teoksiin perustuvan Uuden Jerusalemin (Ilm. 21: 2), jonka symboli on kruunu (lat. corona), tulevan maailmaa pelastamaan.
    ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    http://koronarealistit.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://www.globalresearch.ca (tekstin saa suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(15)Miinusääni(1)
  5. Rikolliset vastuuseen ja tuomiolle. Tehdyt rikokset tulee peruuttaa kaikilta osiltaan ja vahingot korvaavat tekijät.

    Plusääni(10)Miinusääni(0)
  6. ”Euroopan unioni haluaa Suomelle uudet sananvapautta rajoittavat vihapuhelait. Suomella on nyt kaksi kuukautta aikaa vastata Euroopan komission vaatimuksiin, joissa mm. holokaustin kiistäminen vaaditaan lisättäväksi rikoslakiin. Samaan aikaan komissio valmistelee myös vihapuheen vastaista pakollista ennakkosensuurijärjestelmää kansalaisten verkkokeskusteluihin.

    Euroopan komissio on lähettänyt Suomelle huomautuskirjeen, jossa Suomea vaaditaan tekemään muutoksia rikoslakiin vihapuheen ja eräiden muiden viharikosten osalta.

    Komissio vaatii Suomea esimerkiksi kriminalisoimaan holokaustin kiistämisen.

    Komissio moittii Suomea myös erityisesti siitä, että tietyissä viharikoksissa syyttäjä ei voi aloittaa rikoksen tutkintaa ilman uhrin tekemää ilmoitusta. Tämä viitannee ilmeisesti tiettyihin rikostyyppeihin jotka ovat Suomen laissa asianomistajarikoksia – esimerkiksi kunnianloukkausjuttuihin.

    Komission mukaan kyse on Suomen kansallisen lainsäädännön yhdenmukaistamisesta EU-lainsäädännön mukaiseksi. Komissio viittaa asiassa erityisesti vuoden 2008 puitepäätökseen “rasismin ja muukalaisvihan tiettyjen muotojen ja ilmaisujen torjumisesta rikosoikeudellisin keinoin”. ”

    https://www.suomenuutiset.fi/komissio-vaatii-suomelle-uudet-vihapuhelait-luotettavat-kansalaisjarjestot-toteuttamaan-ennakkosensuuria/

    Muut lehdet eivät tuolloin tuosta puitesopimuksestakaan pahemmin kirjoitelleet. Nyt on siis koko nettikeskustelu loppumassa, kun juutalaiset ja kommunistiset ”kansalaisjärjestöt” ovat sensuuriviranomaisena ja ilmiantoelimenä. Ja holohoaxista ei saa keskustella. Viime hetket lukea esim. seuraavia artikkeleita:

    https://uppochnersehr.wordpress.com/2021/02/20/tilastollinen-analyysi-paljastaa-etta-holokaustiuhreja-ei-ollut/

    https://uppochnersehr.wordpress.com/2021/02/20/dieselpakokaasulla-ei-voi-suorittaa-joukkomurhia/

    https://uppochnersehr.wordpress.com/2021/02/20/kl-treblinka/

    https://uppochnersehr.wordpress.com/2021/02/19/kl-sobibor/

    Ilmeisesti lampaat eivät vieläkään nouse rikollisia päättäjiään vastaan. Eihän Euroopassakaan kukaan ole noussut enää sodan jälkeen

    Plusääni(12)Miinusääni(0)
    1. HOLOKAUSTIN KIISTÄMINEN KRIMINALISOIDAAN?
      Holokaustin eli SUUREN KUSETUKSEN kiistäminen yritetään nyt saada Suomessakin kriminalisoiduksi. Tätähän EU-komissio vaatii. Tästä nähdään, että EU on täysin juutalaisten eli Siionin Viisaiden kontrollissa. Holokausti on tieteellisesti todistettu mahdottomaksi, mutta lahjotut ja mainettaan pelkäävät historioitsijat uskaltavat julistaa holokaustin tapahtuneeksi. Holokaustista on tehty uskonto juutalaisen mafian toimesta. Sillä luodaan perusta juutalaisten maailmanherruudelle. Samoin esim. juutalaisen A. Einsteinin suhteellisuusteoriasta, joka myös on tieteellisesti todistettu vääräksi, on tehty aikamme nerokkain tieteellinen teoria ja taas juutalaisten toimesta. Oikein Emanuel Swedenborg kirjoitti juutalaisista: ”Se on sellainen kansa, että se on täysin erilainen muista kansoista, ja että siihen kansaan on iskostettu yritys tuhota ja vääristää kaikki mikä kuuluu yhteiskuntaan, ja milloin vain tilaisuus tarjoutuu, he osallistuvat sellaiseen toimintaan eivätkä saa mistään muusta niin suurta iloa kuin järjestyksen lakien eli siis yhteiskunnan lakien tuhoamisesta, sillä heillä on sisäistetty viha itse Järjestystä kohtaan, joka on Herra. Tästä minulla on paljon kokemuksia.” (Spiritual Diary, nro 2260). Ja Jeesus: ”Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä” (Joh. 8: 44). Uusi juutalainen maailmanjärjestys perustuisi valheelle ja murhille, kuten Jeesus sanoo. Sellaista me emme halua. Nyt tiedotusvälineet ovat juutalaisen propagandan alaisuudessa, ja koronahuijauksella juutalaiset pyrkivät pääsemään vielä siihen, että ihmisistä tehtäisiin nanoteknologisesti ja digitaalisesti juutalaisen käskyvallan orjia maailmanlaajuisen rokotuksen avulla. On perkeleellä metkut ja kujeet. Mutta Jumala ei salli perkeleelle (=juutalaiset) täydellistä maailmanherruutta, sillä se tekisi koko ihmiskunnan yhdeksi suureksi helvetiksi maan päälle. Tätä varten Jumala laskeutui ”taivaan pilvissä” maan päälle toisen kerran Emanuel Swedenborgin teosten kautta 1700-luvulla. Swedenborgin teoksissa on salaisuuksia, joiden avulla juutalaisten valta voidaan kukistaa. Swedenborgin teoksista, lue:
      http://novahierosolyma.fi/HERRAN-TOINEN-TULEMINEN.php
      ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
      http://koronarealistit.com/
      https://vapaudenpuolesta.fi/
      https://www.globalresearch.ca (tekstin saa suomeksi yläpalkista)
      http://stopworldcontrol.com
      BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
      Herran Toisen Tulemisen Kirkko

      Plusääni(9)Miinusääni(1)
    2. On aivan sama mitä lakeja täysin uskottavuutensa menettänyt kakaralauma säätää, kun niitä ei kukaan järkevä ihminen tule noudattamaan. Valheesta ei tule totta vaikka sitä kuinkka toisteltaisiin ja totuus ei tarvitse lakia tuekseen. Olen vakuuttunut siitä, että saamme oman kansamme riveistä löytyy Hitlerin kaltaisia ihmisiä, jotka asettavat oman kansan ja vapauden kaiken muun edelle.

      Plusääni(10)Miinusääni(0)
      1. Suomalaisessa kulttuurissa ei ole ollut tapana rajoittaa turhaan ihmisten sananvapautta. Harva suomalainen tietää, että meidän sananvapautemme oli joskus 1980-luvulla ja pitkään sen jälkeenkin länsimaiden laajin. Kiellettyjä aiheita ei juurikaan ollut. 1970-luvulla ei ollut vielä luvallista arvostella Neuvostoliittoa valtavirran lehdissä. Tilanne muuttui perestroikan ja glasnostin myötä. Suomessakin sai arvostella sekä itää että länttä. Suomi oli hetken puolueeton.

        Nythän on jo paljastunut, millainen peto EU oikeasti on. Se ryöstää ja raiskaa voimavarojamme ja ohjaa niitä suuryritysten tai Euroopan eteläisen mafian käyttöön. Se on muodostanut mafiamaisen talousalueen, joka estää reilun kaupankäynnin ja kauppasopimusten laatimisen yksittäisten maiden välillä. Yhteisvaluutalla se pyrkii runnomaan eri Euroopan maiden talouksia ja kulttuureja väkisin yhteen. Yhteinen valuutta-alue perustuu sionistiseen keskuspankkiiripolitiikkaan, jossa rahaa luodaan tyhjästä ja lasketaan se korollisena velkana liikkeelle kansantalouksiin. Ilmiö on synnyttänyt inflaation pääomamarkkinoille, joille spekulatiivinen ja tyhjästä luotu raha hakeutuu ja jonne EKP tumppaa jatkuvasti tyhjästä luomaansa rahaa mm. velkakirjaostoin. Tämä inflaatio aiheuttaa vaikeuksia niille, joilla pääomatuloja ei ole. Kansat jakaantuvat yhä selkeämmin rikkaisiin ja köyhiin. Rikkaat saavat aina vain enemmän vaikutusvaltaa politiikassa ja nyt ollaan edetty jo sille asteelle, että puhutaan laajamittaisista ohjelmista, joilla köyhien eli ”ylimääräisten syöjien” määrä vähennetään tuntuvasti eugeniikan avulla.

        Nyt EU osaltaan päättää myös rokotteistammekin ja valitsee meille ilman 3. osapuolen testausta sionistijättiyritysten (mm. Pfizer) keittämiä geeniperimää muuntavia myrkkyjä, joihin ilmeisesti liitetään valvontateknologiaa. Nyt se on aikeissa poistaa meillä jo vakavasti vahingoitetun sanavapaus-periaatteen rippeetkin ja kieltää mahdollisuuden tutkia ja tulkita uudelleen historiaa revisionistisin hypoteesein.

        Monta punaista viivaa on jo ylitetty ja kansalaisille jää enää mahdollisuudeksi kansalaistottelemattomuus, joka on usein ainoa ase, kun lainsäädäntöjärjestelmä ajautuu roistojen tai täysin epäpätevien käsiin. Koronassa ollaan jo ylitetty tai pyritään ylittämään monta punaista viivaa. Lähes kaikki koronatoimet ovat laittomia tai perustuvat perustuslain tilapäisesti kumoavan poikkeustilan säätämiseen. Mutta ovatko kriteerit poikkeustilalle ilmeiset? Koronatoimien säätämisessä tapahtuu jatkuvasti järkyttäviä epäselvyyksiä, esimerkiksi maskien käytölle tai sosiaalisen etäisyyden pitämiselle ei ole esitetty takarajaa. On mahdoton suostua poikkeustoimiin ilman yksiselitteistä takarajaa. On täysin selvää, että maskit halutaan käyttöön pysyvästi eikä lammaskansa niitä kohta osaisi riisuakaan, vaikka saisivat siihen ”luvan”.

        Ainoa hyvä poikkeustoimi olisi säätää lyhtypylväisiin sellaiset koukut, joihin kansa voi ripustaa virologeja.

        Plusääni(4)Miinusääni(0)
  7. Suomessa on eduskunta, jolla on muodollisesti ylin päätösvalta maassa. Tosiasiassa eduskunta edustaa globalistisen eliitin intressejä Suomessa. Asia on hoidettu puolueinstituution kautta.

    Eduskunta on myös näytelmäkerho. Siellä esitetään kansalle näytelmiä siitä, kuinka tuo laitos on edistävinään kansan etuja. On myös laadittu perustuslaki, jota kansan on mukava lueskella ja uskoa, että lain mukaan kaikki asiat edistyvät. Välillä järjestetään näyttäviä kohtauksia, joissa ollaan olevinaan perustuslaillisuuden asialla. Joskus jopa muutetaan perustuslakia, jotta ei ajauduttaisi liialliseen konfliktin sen ja globaalieliitin asettaman agendan välillä. Tiedotusvälineiden kautta luodaan tyhjästä joku kriisi, joka puolestaan toimii verukkeena perustuslain joko kumoamiselle tai sen muuttamiselle.

    Perustuslakia ja erityisesti sen EU-lisäystä edeltänyttä versiota lukiessa voi vain ihmetellä kuinka Suomeen on saatu noinkin hyvin ihmisen luonnollisia oikeuksia ja vapauksia ilmentävä ja arvossapitävä laki. Se on selkeästi ja yksiselitteisesti perustuslaillisen tasavallan ja valtion perustuslaki. Se ilmaisee, että suomalaiset eivät olisi globaalieliitin käskytettäviä orjia vailla mitään oikeuksia, joiksi heidät erityisesti korona-kampanjalla pyritään tekemään. Meidät voisi jatkossa nitistää pakkolääkinnällä koska vain ja meidät voi muutenkin hiljentää ja eristää yhteiskunnasta jopa pankkitilit sulkemalla. Ainoa jäljelle jäävä oikeus on oikeus vankilakoppiin, jonne jokainen globaalieliitin tahtoa uhmaava lopulta päätyy. EU:hun ja EMU:uun liittymisen farssit olivat tietenkin esilämmittelyä tälle perusoikeuksien kumoamiselle.

    Plusääni(9)Miinusääni(0)
    1. Eduskunnasta on tehty pelkkä hillotolppa ja kansalle kallis kunileimasin puolueinstituution kautta.
      Puolue sinänsä ei ole tässä ongelma sillä jos olisi yksi puolue joka nauttii kansan enemmistön tukea ja jolla on tavoiteohjelma jota kansan enemmistö tukee niin silloin tuolla puolueella olisi myös reilu enemmistö eduskunnassa ja se voisi ylimpänä vallankäyttäjänä pitää huolta siitä että maan johto (ja hallitus) toimii kansan hyväksymän tavoiteohjelman mukaan.Ja ellei se sitä tee se voidaan erottaa.
      Jostain kummam syystä Itsenäisyyspuolueen tavoiteohjelma ei sytytä kansaa vaikka siitä avautuisi tie muutokseen ja EU:sta irtaantumiseen. Juuri se mistä kansa purnaa ja mikä sitä eniten ärsyttää on se ettei maassa noudateta tuon tavoiteohjelman kaltaista politiikkaa. Siis purnataan vaikka olisi tarjolla juuri sitä mistä purnataan. On vaikeaa ymmärtää miksei liitytä tuon ohjelman taakse ja oteta ohjakset kansan käsiin.
      https://www.ipu.fi/tavoiteohjelma

      Plusääni(4)Miinusääni(0)
      1. Kansanedustaja Ano Turtiainen lausunnossaan erottamisesta: ”Perussuomalainen puolue tekemässä Soini-kakkosta”
        Julkaistu 27.02.2021 14:10, 2504 lukukertaa

        Kansallismielinen valtiomies, kansanedustaja Ano Turtiainen, on erotettu perussuomalaisesta puolueesta. Asiasta päätti puoluehallitus perjantaina. Lue Turtiaisen lauantaina julkaisema lausunto kokonaisuudessaan koskien ”lyhyehköä polkua perussuomalaisissa”.

        Miksi roikkua Persuissa kun tilaa on IPUssa joka ajaa ainoana puolueena agendaa jota valtaosa kansaa kannattaa. Nyt pitäisi kaikkien niiden kansanedustajien jotka todella haluavat ajaa maan ja kansan etua loikata Ipuun ja asettua tukemaan sen tavoiteohjelmaa.
        https://mvlehti.net/2021/02/27/kansanedustaja-ano-turtiaisen-lausunto-koskien-perussuomalaisista-erottamista/

        Plusääni(6)Miinusääni(0)
  8. KUNNIA ANO TURTIAISELLE
    Ano Turtiainen on erotettu Perussuomalaisesta puolueesta. Ainoa kansanedustaja, joka vielä puolusti kansan etuja. Perussuomalaiset menevät harhaan Halla-ahon johdolla. Turtiainen on ainoa eduskunnassa, joka puhui koronahuijausta vastaan ja johdonmukaisesti vastusti elpymispakettia. Ano Turtiaisen kaltaisia edustajia Suomi kaipaa lisää. Mutta kirottu puoluekuri ja kirottu puoluetuki, jotka tekevät eduskunnasta kauppaliikkeen; kaikki on myytävissä. EU määrää Suomen eduskuntaa eikä Suomi ole enää vähäisessäkään määrin itsenäinen. Ja EU on vapaamuurarijärjestön ansiosta täysin Siionin Viisaiden kontrollissa. Pian tulee laki, jolla holokaustin kiistämisestä saa sakkoa tai vankeutta. Pian tulevat koronapassit ja pakkorokotukset. Pian tulevat digitaaliset ID:t, jotka voidaan asentaa ihmisen kehoon sisälle. Juutalaisten maailmanherruus lähenee. Kuitenkin on jo nähtävissä kapina, jonka koronahuijaus sytyttää. Taistelu tulee olemaan vaikea, mutta panoksena on koko ihmiskunnan vapaus. Nyt tarvitaan paljon turtiaisia, jotka uskaltavat sanoa asiat niin kuin ne ovat. Jyvät erottuvat akanoista, se on lopun ajan merkki. Nyt pitää katsoa eteenpäin eikä taakse. Herra ei anna tätä planeettaa täysin perkeleen käsiin, mutta Herra ei toimi yksin, vaan edellyttää yhteistoimintaa ihmisen kanssa. Eläköön Ano Turtiainen, eläköön koronahuijauksen vastainen liike!
    ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    http://koronarealistit.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://www.globalresearch.ca (tekstin saa suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(12)Miinusääni(1)
    1. Itse uskon, että korona on projektisuunnitelma, jossa on taitavasti asetettu tietyt yhteiskunnalliset dominopalikat jonoon siten, ettei niiden kaatumista voi estää, kun kampanja kerran saadaan liikkeelle. Kansan kriittiseen älyyn liittyvä dominopalikka kaatuu ainakin Suomessa helposti.

      Toistaiseksi sitkeimmät dominopalikat löytyvät siellä, missä kristillinen kulttuuri on säilyttänyt parhaiten asemansa. Tässä suhteessa läntinen Eurooppa on menetetty ja tulee helposti vajoamaan lopunajalliseen anti-kristilliseen tyranniaan. Suomea tuskin voi enää pelastaa ja suomalaisten kristittyjen on uskoakseni suhtauduttava asiaan lopunajallisena vainona. Ikävä kyllä, meillä vainonaika tulee olemaan pidempi kuin siellä, missä kristillinen kulttuuri haraa vielä vastaan.

      Kristittyjen oma aktiivisuus ja laillinen vastarinta tullaan laskemaan heille eduksi sitten, kun Jumala vihdoin lopettaa ihmiskunnan itsetuhoisen sekoilun ja pystyttää tuhatvuotisen valtakunnan, jonka aikana Saatana ja hänen joukkojensa aiheuttamat tuhot on määrä korjata ja valmistella ja puhdistaa maapallo siten, että taivaallinen Jerusalem voi tänne laskeutua.

      ”Minä näin valtaistuimia, ja niille, jotka asettuivat istuimille, annettiin tuomiovalta. Minä näin myös niiden sielut, jotka oli teloitettu Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eivätkä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eivätkä käteensä. He heräsivät eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhat vuotta”.(Ilm. 20:4).
      Sana ’teloitettu’ on oikeasti ’mestattu’ eli englanniksi ’beheaded’ ja kreikaksi πεπελεκισμένων (pepelekismenōn) = to cut off with an ax, to behead.

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
      1. KOKEELLISESTA TEOLOGIASTA
        White Rabbit kirjoitti: ”valmistella ja puhdistaa maapallo siten, että taivaallinen Jerusalem voi tänne laskeutua.” Tällainen laskeutuminen on jo tapahtunut. Se tapahtui 1700-luvulla Emanuel Swedenborgin teosten kautta. Nyt tietenkin on vähän niitä, jotka uskovat tähän Uuden Jerusalemin teologiaan. Mutta muista teologioista poiketen siihen ei tarvitse uskoa, vaan se avautuu kokeilemalla. Koejärjestely sopii aivan hyvin teologiaan, kuten se sopii esim. psykologiaan. Koemenetelmä vain on aika erikoinen. Nimittäin ihmisen mielessä on kolme kerrosta, joista nykyihmisellä normaalisti avautuu vain alin kerros. Kaksi korkeampaa mielen kerrosta jäävät useimmilla ihmisillä avautumatta. Mutta on menetelmä avata ne, mutta menetelmä ei ole helppo, mutta kuitenkin yksinkertainen: 1) Tunnusta, että Jeesus on Jumala, jossa on Isä eli Jeesuksen sielu, Poika eli Jeesuksen kirkastettu ruumis ja Pyhä Henki eli Jeesuksesta ulosvirtaava Jumaluus. 2) Tee parannus eli tutki itseäsi ja jos olet tehnyt syntiä, tunnusta se Jeesukselle. 3) Aloita uusi elämä noudattaen tarkasti Kymmentä Käskyä. Tämä on näin yksinkertaista. Kun teet tätä muutaman viikon, niin huomaat tuloksen. Tosin joudut myös kiusauksiin, jotka sinun tulee voittaa turvautumalla Jeesukseen, joka on itse Jumala, jossa on kolminaisuus. Näin toimiessa sinun mielesi korkeampi kerros vähitellen avautuu ja sinä tulet tuntemaan totuuden. Nykyajan kristittyjen usko, että Jeesus olisi jo pelastanut heidät verellänsä, johtaa helvettiin. Ilman parannusta Jeesus ei pelasta ketään. ”Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: ’Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle.’ (Matt. 4: 17). Edellä esitetty on kokeellista teologiaa. Enemmän:
        http://novahierosolyma.fi/HERRAN-TOINEN-TULEMINEN.php
        ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
        http://koronarealistit.com/
        https://vapaudenpuolesta.fi/
        https://www.globalresearch.ca (tekstin saa suomeksi yläpalkista)
        http://stopworldcontrol.com
        BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
        Herran Toisen Tulemisen Kirkko

        Plusääni(5)Miinusääni(1)
    2. Persut vievät maata kohti syvenevää umpikujaa koska he-kin ovat sitoneet politiikkansa ’protokollamiesten’ nwo-agendaan. Se merkitsee eu- ja nato-kahleissa ja päätöspöydissä pysymistä, kahleissa joiden takana on rotsild-mafia ja v-muurarit. AT on ymmärtänyt kaiken aivan oikein.
      Tuo tosiasia sulkee kaikki tiet itsenäisyydeltä ja omalta päätäntävallalta. Se merkitsee ’Herran haltuun’ jäämistä josta kristityt sionistit ovat hyvä esimerkki antaessaan (persujen tavoin) kaiken tukensa sionistien universaaliselle poliittiselle projektille jota toteutetaan YAHWEH:n lupausten pohjalta:

      Jumala ei anna ihmisten tuhota maapalloa (Ilmestys 11:18). Hän ei aio parannella olemassa olevia poliittisia ja yhteiskuntajärjestelmiä, jotka aiheuttavat vahinkoa planeetallemme, vaan hän tulee korvaamaan ne kokonaan (Ilmestys 21:1). Jehova julistaakin: ”Minä teen kaiken uudeksi.” (Ilmestys 21:5.)
      Tavoitteena ei ole pelkästään kääntää maailma juutalaisuuteen, vaan pikemminkin kannustaa muita kansoja luopumaan rodullisesta, kansallisesta ja uskonnollisesta identiteetistään… Israel’s Messiah, whose coming has been awaited every day for 2,000 years, will then re-establish David’s kingdom and give the Jews a stranglehold over the universe.
      (Ryssen: https://barnesreview.org/product/jewish-fanaticism/ )

      Plusääni(3)Miinusääni(1)
      1. ”Ne harvat, jotka tietävät totuuden pankkijärjestelmästä, ovat joko täysin riippuvaisia siitä tai janoavat sen mahdollistamia voittoja. Tämä ryhmä ei siis tule vastustamaan sen vääryyksiä. Sitten on suuri enemmistö, joka ei kykene alkuunkaan ymmärtämään koko talousjärjestelmää. Heistä tehdään maksumiehiä ilman, että he edes tietävät sitä.” — Rotschildin veljekset Lontoossa

        Persutkaan eivät tätä ymmärrä tai ehkä Halla-aho kuten edeltäjänsä sionisteja tukeva ellei suorastaan syleilevä Soinikin ymmärtää.
        Kun kansa joutuu maksumieheksi ellei se tätä ymmärrä niin sen pitäisi sitoutua vain tavoitesuunnitelmaan ja sitä toteuttaviin voimiin, ei puolueen johdon (tai eduskuntaan pyrkivän henkilön) puheisiin joilla kerätään kannatusta vain hyvän valta-aseman tai hyvän viran saamiseen. Poliittisesti tärkeä ihminen on vain silloin ja niin kauan kun hän tekee työtä kansan tukeman tavoitesuunnitelman eteen ja oman kansan parhaaksi.
        Näemme että tämä periaate ei ohjaa harvoja AI kaltaisia poikkeuksia lukuunottamatta maamme politiikasta vastuuta ottamaan pyrkiviä ihmisiä.

        Plusääni(4)Miinusääni(0)
        1. Peräänkuulutan tässä IPUn kaltaista tavoiteohjelmaa joka selvasti palvelee koko kansaa ja maamme itsenäistä päätäntävaltaa. Jos sen mukaan olisi toimittu niin emme olisi EU:ssa emmekä missään tekemisissä Naton kanssa. Eikä velkataakkamme olisi sitä mitä se nyt on.
          https://www.ipu.fi/tavoiteohjelma

          Ne maat joilla on REALISTINEN tavoiteohjelma johon suurin osa kansaa on sitoutunut menestyvät. Ne joiden tavoiteohjelma on pienen kansan unohtaneen eliitin luoma tuhoutuvat tai tuhoavat itse itsensä. USA on parasta aikaa romahtamassa koska sen tavoiteohjelma ei ole ollut realistinen vaan suuruudenhulluuden läpitunkema ja samoin tulee käymään nyt kehitteillä olevalle Israel-imperiumille joka pyrkii koko maailman valtaamiseen.
          Kiina ja Venäjä sen sijaan näyttävät kulkevan ’jalat maassa’ eli niiden tulevaisuus näyttää hyvältä. EU romahtaa koska se ei ole itsenäinen eikä voi päättää kohtalostaan itse ja me sen mukana ellemme pääse irti sen kahleista. Todella huvittavaa (kaikessa vakavuudessaan) on että eu-meppimme istuvat eu-pöydissä kuunteluoppilaina ja tyrkyttävät kansalle Brysselin ajatuksia ja suunnitelmia. Suurikuluinen eduskuntamme on pelkkä kumileimasin kuten koko hallituskin.

          Plusääni(2)Miinusääni(0)
          1. Tätä se on kun maalla ei ole tavoiteohjelmaa. Puolueet van riitelevät vallasta ja kansa saa syödä pettua.
            Malinen & Elomaa: Sulkupäätös ei perustu lääketieteellisiin eikä taloudellisiin tosiasioihin!

            Ekonomisti Tuomas Malinen ja kirurgian erikoislääkäri Ville-Veikko Elomaa vastustavat kiivaasti Suomen hallituksen päätöstä ajaa Suomi kohti sulkutilaa ja mahdollista ulkonaliikkumiskieltoa. Heidän mukaansa päätökset ovat tosiasioiden vastaisia.
            https://mvlehti.net/2021/03/01/malinen-elomaa-sulkupaatos-ei-perustu-laaketieteellisiin-eika-taloudellisiin-tosiasioihin/

            Lukutoukka arvelee kommentissaan että kyse olisi vaalitaktiikasta eli että näin petataan menestystä demareille ja viher-vassareille jotka ovat koko korona hullutuksen takana. ”Tällä koitetaan saada ihmiset jälleen toden teolla säikähtämään – ja äänestämään vaaleissa demareita.”

            Malinen: ”Voin kertoa, että kulissien takana moni arvovaltainen lääkäri arvostelee kovasanaisesti hallituksen sulkutoimia. He eivät vain uskalla puhua asiasta julkisesti. Sulkupäätös ei perustu lääketieteellisiin eikä varsinkaan taloudellisiin tosiasioihin!”, kirjoittaa ekonomisti Tuomas Malinen Twitterissä, ja viittaa artikkeliin, jonka hän on kirjoittanut yhdessä kirurgian erikoslääkäri Ville-Veikko Elomaan kanssa.
            https://mvlehti.net/2021/03/01/malinen-elomaa-sulkupaatos-ei-perustu-laaketieteellisiin-eika-taloudellisiin-tosiasioihin/

            Plusääni(1)Miinusääni(0)
          2. IPUn vahvuus on sen tavoiteohjelma johon puolue on sitoutunut. Se on puolueen selkäranka.
            IPU ei taistele vallasta kuten muut puolueet vaan antaa kansan valita: joko kansa lähtee mukaan toteuttamaan sen kanssa tavoiteohjelmaa tai sitten ei ja menehtyy. Oikeastaan IPU ei ole perinteinen puolue lainkaan. Enemmänkin kansanliike.
            Mutta koska eduskuntaan voi päästä vain puolueen jäsenenä niin tarvitaan puoluetta jolla on tavoiteohjelma ja johon kaikki eduskuntaan pyrkivät ovat sitoutuneet.
            Jos IPU saavuttaa kansan laajan (enemmistön) kannatuksen niin se voisi saada enemmistön eduskunnassa mikä mahdollistaisi tuon tavoiteohjelman toteuttamisen koska eduskunta on ylin vallankäyttäjä maassa. Se merkitsisi irtaantumista eu-kahleista ja päätösvallan palauttamista kansalle.

            Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat