Miksi oikeisto rakastaa laittomien siirtolaisten tulvaa?

Kun laittoman siirtolaisuuden kustannuksista ja ”hyödyistä” puhutaan valtamediassa, ovat äänessä lähes aina elinkeinoelämä sekä oikeistolaiset poliitikot ja taloustieteilijät.

Filosofian maisteri ja kansallismielinen blogisti Tapio Linna pohtii, miksi Suomen todellinen äärioikeisto rakastaa loputonta kehitysmaista maahamme kohdistuvaa pakolaisvyöryä. Erityisen kummallisena hän pitää sitä, että liberaalia pakolaispolitiikkaa perustellaan työvoimapulalla, vaikka Suomea vaivaa suurtyöttömyys!

Linnan mukaan oikeiston maahanmuuttopoliittinen linjaus kiteytyy loistavasti eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen johtaja Jaakko Kianderin Ylelle 24.4.2013 antamassa lausunnossa: ”Kyllä tämä on maahanmuuton yksi taloudellinen logiikka, että maahanmuuttajat ovat halpaa työvoimaa ja pitävät siltä osin työvoimakustannuksia kurissa.”

Maahanmuuttajia ei siis haluta Suomeen siksi, että nämä olisivat tuottelijaita yrittäjiä (1, 2) tai luotettavia työntekijöitä. Elinkeinoelämä haluaa siirtolaisia Suomeen yksinkertaisesti polkemaan palkkatasoa. Suomessa ei ole työvoimapulaa. Sen sijaan monikansallisten suuryritysten ja niitä palvelevan elinkeinoelämän mielestä Suomessa on akuutti orjatyövoimapula, jonka taltuttamalla eliitti voi maksimoida bonuksensa.

Mitä enemmän länsimaihin saadaan halpatyövoimaa, sitä enemmän pankkiireilla riittää rahaa kokaiiniin.
Mitä enemmän länsimaihin saadaan halpatyövoimaa, sitä enemmän pankkiireilla riittää rahaa kokaiiniin.

Vasemmistolaiset halpatyövoiman puolesta

Linna lainaa juutalaista oikeistoliberaali Milton Friedmania, joka on puhunut avoimesti laittoman siirtolaisuuden puolesta. Oikeistolaisesta näkökulmasta laiton siirtolaisuus on laillistakin kannattavampaa, sillä ”paperittomat” elävät lähes täysin julkisten hyvinvointipalveluiden ulkopuolella ja tyytyvät kaikista surkeimpiin työehtoihin sekä palkkoihin. Friedman onkin todennut:

”Mitä tulee meksikolaisten siirtolaisuuteen rajan yli, on se hyvä asia. Se on hyvä asia laittomille siirtolaisille. Se on hyväksi myös Yhdysvalloille. Se on hyvä asia myös tämän maan asukkaiden kannalta. Mutta se on hyvä asia vain jos se on laitonta.”

Erityisen ironisena Linna pitää sitä, että vasemmisto ja ay-liike ovat kulttuurimarxistisessa vimmassaan alkaneet oikeiston tavoin vaatia rajavalvonnan täydellistä lakkauttamista. Ay-liike ei suostu uskomaan, että halpatyövoiman tulva tulee lyömään kaikista kivuliaimmin juuri työväenluokkaa – vasemmiston virallista lempilasta.

Erityisesti palvelualojen työntekijöiden ja rakentajien yhdistysten tulisi vastustaa siirtolaisuutta, sillä näillä aloilla työehtoja ei voida kiristää uhkailemalla tuotannon siirtämisellä ulkomaille. Tästä huolimatta vasemmiston ylivalta on valitettava tosiasia myös näissä järjestöissä.

Keskuspankkiiri Alan Greenspan.
Keskuspankkiiri Alan Greenspan.

Pahamaineiset ”huippuosaajat”

Kriittisessä maahanmuuttokeskustelussa keskitytään usein vain Afrikan pakolaisiin ja matalapalkka-aloihin. Linna kuitenkin muistuttaa, ettei elinkeinoelämän puhe ”huippuosaajista” ole aina täysin tuulesta temmattua. Toden totta, oikeisto haluaa Suomeen myös korkeasti koulutettuja ammattilaisia ulkomailta. Mutta miksi? Koska hekin polkevat palkkatasoa.

Linna lainaa Yhdysvaltojen keskuspankin juutalaistaustaista ex-johtaja Alan Greenspania:

”Meidän huippuasiantuntijoidemme palkat ovat korkeammat kuin missään muualla maailmassa. Jos me avaamme merkittävän sisäänpääsyväylän [ulkomaisten] ammattilaisten maahantulolle, olisi tämä omiaan alentamaan ammattilaisten palkkatasoa ja lopettamaan ansiotulojen keskittymisen.”

Vaikka Greenspan puhui amerikkalaiselle yleisölle, sopii viesti hyvin myös suomalaiseen ympäristöön.

Oikeistoliberaali talousideologia perustuu aina ennen kaikkea siihen, että työvoiman tarjonta on maksimoitava. Kun Suomeen rahdataan paljon korkeasti koulutettuja ulkomaalaisia, ei jättiyritysten tarvitse palkata oikeuksistaan ja työnsä arvosta tietoisia suomalaisia. Suomalaiset ohjataan leipäjonoon ja työpaikat jaetaan maahanmuuttajien kesken.

Tuore esimerkki oikeiston retoriikasta saatiin, kun törkeästi nimetty elinkeinoelämän järjestö Suomalaisen työn liitto julkaisi Helsingin Sanomissa kirjoituksen otsikolla ”Maahanmuuttajat luovat uutta suomalaista työtä”. Liiton propagandan mukaan laiton siirtolaisuus Afrikasta ja arabimaista tulee luomaan ”tärkeitä verkostoja ja innovaatioita, piristämään elinkeinoelämää ja lisäämään yhteiskunnan monimuotoisuutta”.

Ai miksi? Koska Stockman, Finlayson ja Hackmankin olivat maahanmuuttajien perustamia yrityksiä. Siis sitä samaa porukkaa kuin somalit ja irakilaiset.

 

Lue myös:

Mitä on nationalistinen talouspolitiikka?
Vaatimus: suomalaistyöntekijät korvattava ulkomaisella halpatyövoimalla
Talousblogisti: Suomi pärjää ilman maahanmuuttoa
Talousrikollisuus rehottaa vastaanottokeskusten ympärillä
Monikulttuurisuus- ja kestävyysvajepotaska ruokkivat toisiaan

17 kommenttia

  1. Suurempi syy on se, että niin oikeisto kuin marxilainen ay-luuke ovat juutalaiseliitin täydellisessä ohjauksessa ja täysin sen palveluksessa. Tämä eliitti haluaa talmudistista tuhoa eli tuhota valkoiset kansakunnat ja valkoisen rodun sekä pystyttää maailmanlaajuisen juutalaisbolshevistisen tyrannian.

    Plusääni(37)Miinusääni(1)
  2. Joukkotuhoaseellaan nimeltä ”demokratia” kansa on jo pitkälle saanut tuhottua Suomen. Nyt kansa on päättänyt tuhota loputkin Suomesta islamisaatiolla, kyllästämällä maan islamilla ja sen kannattajilla muslimeilla. Tämä on erinomainen hävittämismenetelmä, sillä islamiin kuuluu ”vääräuskoisten” (ei-muslimien) hävittäminen ja samalla ei-muslimien maiden (koko maailman) valtaaminen islamille. Demokratia-joukkotuhoase mahdollistaa kansan suoran toiminnan Suomen hävittämiseksi loppuosankin suhteen tällä tavalla, sillä demokratiassa kaikki valta (diktatuuri) on kansalla: ”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle” (perustuslaki 2§). Kukaan ei ole kansan ja sen edustajien tiellä. Suomen nykyinen tilanne ja rajojemme yli virtaavat muslimimassat ovat 100-prosenttisesti kansan aikaansaannosta ja kansan ansioksi laskettavaa (kansallahan, ja nimenomaan sen miehillä, on kaikki mahdollinen valta maassa maan ylimmän lain määräyksellä).

    Silmiini osui pari amerikkalaista artikkelia muslimeista ja heidän käyttämisestään maiden hävittämiseen, ja kokoan tähän pääasiat niistä kansalle osviitaksi.

    Ensiksi suomennan Mark Ellisin artikkelin ”How Islam progressively takes over countries” (”Kuinka islam asteittain valtaa maita”):

    (suomennos alkaa)

    Kirjassaan ”Slavery, Terrorism and Islam” (”Orjuus, terrorismi ja islam”) tri Peter Hammond dokumentoi tavan, jolla muslimit hitaasti rakentavat läsnäolon eri maihin ja lukumääriensä kasvaessa tulevat yhä aggressiivisemmiksi ja itsetietoisemmiksi sharia-lakinsa harjoittamisen suhteen.

    ”Islam ei ole uskonto eikä kultti. Täydellisimmässä muodossaan se on täydellinen, kokonaisvaltainen, sataprosenttinen elämänjärjestys”, tri Hammond toteaa kirjassaan. ”Islamissa on uskonnollinen, oikeudellinen, poliittinen, taloudellinen, sosiaalinen ja sotilaallinen komponentti. Uskonnollinen komponentti on kulissi kaikille muille komponenteille.”

    Heidän maanvalloituksensa, jota tri Hammond kutsuu islamisaatioksi, alkaa, kun muslimiväestö saavuttaa kriittisen massan ja he alkavat vaatia erilaisia etuoikeuksia. Avoimet, vapaat, demokraattiset yhteiskunnat ovat erityisen haavoittuvia. ”Kun poliittisesti korrektit, suvaitsevaiset ja monikulttuuriset yhteiskunnat suostuvat muslimien vaatimuksiin saada uskonnollisia etuoikeuksia, jotkut näiden muista komponenteista tuppaavat myös ryömimään sisään”, hän toteaa.

    Näin asiat tri Hammondin mukaan menevät:

    Kun muslimiväestön määrä jää alle 2%:n jossakin maassa, heidät nähdään pääasiallisesti rauhaa rakastavana vähemmistönä eikä uhkana muille kansalaisille. Tällainen on nykyinen (syyskuu 2015) tilanne USA:ssa (0,6%), Australiassa (1,5%), Kanadassa (1,9%), Kiinassa (1,8%), Italiassa (1,5%) ja Norjassa (1,8%). [Suomessa lienee tällä hetkellä 65 000 muslimia, 1,2% väestöstä, VL].

    Kun muslimeja on väestöstä 2-5%, he alkavat hankkia jäseniä etnisistä vähemmistöistä ja tyytymättömistä ryhmistä vankiloissa ja katujengeissä. Tätä tapahtuu Tanskassa (2,0%), Saksassa (3,7%), Yhdistyneessä Kuningaskunnassa (2,7%), Espanjassa (4,0%) ja Thaimaassa (4,6%).

    ”Kun muslimeja on väestöstä yli 5%, , heillä on suhteellisesti suurempi vaikutusvalta kuin heidän prosenttiosuutensa väestöstä”, tri Hammond toteaa. ”He alkavat esimerkiksi vaatia halal-ruoan (islamin standardien mukaan puhdasta ruokaa) saatavilla oloa” ja painostavat supermarkettiketjuja pitämään sellaista ruokaa hyllyillään – esittäen niille uhkauksia, jos ne eivät myönny. Tällaista tapahtuu Ranskassa (8,0%), Filippiineillä (5,0%), Ruotsissa (5,0%), Sveitsissä (4,3%), Hollannissa (5,5%) ja Trinidad & Tobagossa (5,8%).

    Pian he alkavat harjoittaa painostusta saadakseen luvan toteuttaa sharia-lakia omissa yhteisöissään (joskus ghettoja).

    ”Kun muslimien määrä lähestyy 10 prosenttia väestöstä, he alkavat lisätä laittomuutta tapana valittaa olosuhteistaan”, tri Hammond kirjoittaa. ”Pariisissa näemme jo autojen polttamisia. Mikä tahansa ei-muslimien toiminta loukkaa islamia, ja siitä seuraa kapinointeja ja uhkailuja, sellaisia kuin Amsterdamissa Muhammed-pilakuvia ja islamista kertovia elokuvia vastaan.”

    (suomennos päättyy)

    Kansan on siis pyrittävä saamaan Suomeen muslimeja vähintään 10% väestöstä, siis noin 530 000, jotta kansa saisi loputkin Suomesta tuhottua.

    Referoin vielä Don Boysin (ent. Indianan edustajainhuoneen jäsen USA:ssa) artikkelia ”No true Muslim Should be a U. S. President” (”Kenenkään todellisen muslimin ei tulisi olla USA:n presidentti”).

    Boys kirjoittaa, että barbaarit eivät ole enää porttien ulkopuolella; he ovat jo sisällä, kun ”outo puinen hevonen (Troijan lahjahevonen, jonka onttoon sisustaan on piilotettu vihollissotilaita) on vedetty syvälle maan rajojen sisäpuolelle.”

    Boysin mukaan muslimit tanssivat, vitsailevat, laulavat ja teeskentelevät olevansa normaaleja amerikkalaisia (tai Suomessa normaaleja suomalaisia); kuitenkaan he eivät koskaan näytä islamin todellisia kasvoja – kunnes he ottavat kontrollin. Suunnitelmana on ottaa kontrolliin jokainen maa joko rauhanomaisesti käännyttämällä, maahanmuutolla ja korkealla syntyvyydellä tai sotaa käyttäen (”miekalla”). Jos joku koulutettu muslimi (tai ei-muslimi) kieltää tämän tosiasian, hän on valehtelija, hännystelijä tai hullu – kirjaimellisesti.

    Boys kertoo hänen Saudi-Arabian hyväksymän Koraaninsa myöntävän alaviitteessä seuraavaa: ”Koko ihmiskunnan on otettava vastaan islam; muita vaihtoehtoja ei ole.” Kyseessä on maailmankalifaatti (islamilainen maailmanhallinto).

    Tri Ben Carson, joka rohkeasti on esittänyt, ettei USA:n presidenttinä koskaan saa olla muslimi, ansaitsee Boysin mukaan arvostuksen. Syynä se, ettei kukaan aito muslimi mitenkään voi olla kuuliainen molemmille, sekä USA:n perustuslaille että Koraanille.

    Amerikan ja islamin suhteiden neuvoston (CAIR) perustaja Omar Ahmad on antanut seuraavan lausunnon: ”Islam ei ole Amerikassa ollakseen tasa-arvoinen muiden uskontojen kanssa vaan noustakseen määräävään asemaan. Koraanin, muslimien kirjoitusten, tulisi olla korkein auktoriteetti Amerikassa ja islamin ainoa hyväksytty uskonto maan päällä.” Omar Ahmad on yrittänyt kieltää sanoneensa noin, mutta reportteri ja toimittaja pysyvät väitteessään, että juuri noin Omar sanoi. Boys toteaa tähän, että on pidettävä mielessä, että muslimien on lupa valehdella, jos se tukee islamin maailmankalifaattipyrkimystä – ja siihen he Boysin mukaan ovat pyrkimässä.

    Ibrahim Hooper, em. CAIR:in kansallinen viestintäpäällikkö, totesi eräässä radio-ohjelmassa: ”Jos muslimeista joskus tulee enemmistö Amerikassa, voidaan varmasti olettaa, että he haluavat korvata USA:n perustuslain islamilaisella lailla, koska useimmat muslimit uskovat, että Jumalan laki on ihmisten tekemien lakien yläpuolella.”

    Toukokuussa 2015 suoritettu mielipidetutkimus osoitti, että 51% USA:n muslimeista piti parempina sharia-tuomioistuimia kuin normaaleja USA:n osavaltioiden tuomioistuimia. 25% uskoi, että väkivaltainen jihad (uskonsota) on oikeutettu sharia-lain voimaansaattamiseksi.

    Islamin suhteesta vapauteen/demokratiaan puhuttaessa Boys esittää seuraavat neljä siteerausta. Mesbah Yazdi: ”Demokratialla, vapaudella ja ihmisoikeuksilla ei ole mitään sijaa islamissa.” Muslimipappi Ibrahim Saddiq Conlan: ”Demokratia on paha asia, parlamentti on paha asia ja lainsäädäntö on paha asia.” Kaksi muslimiryhmää Tanskassa kehotti Tanskan muslimeja boikotoimaan Tanskan vaaleja näin: ”Olemme velvollisia olemaan aktiivisia jäseniä yhteiskunnassamme, mutta sen on tapahduttava islamin ehdoilla, saattamatta alttiiksi omia periaatteitamme ja arvojamme. Demokratia on pohjimmiltaan yhteensopimaton islamin kanssa, ja se on uppoava laiva.” Aarhusin moskeija noudatti tuota kehotusta antaen lausunnon: ”Ihmisten tulisi pysyä erossa äänestyskopeista. Olemme tehneet johtopäätöksen, että vain Allah voi antaa lakeja, kuten hän itse sanoo Koraanissa, että niin on.”

    Jos siis muslimit johtaisivat USA:ta (tai Suomea), niin mitä seuraisi:

    Jotta raiskaustapauksessa nainen voisi menestyä oikeudessa, hänellä täytyy olla neljä miestä todistamassa, että hänet on raiskattu.

    Kaikilta naispuolisilta silvotaan sukuelimet.

    Jokaisen on oltava muslimi tai maksettava ylimääräinen vero.

    Jokainen muslimi, joka haluaa kääntyä kristinuskoon, tapetaan. Sekin, joka johdatti hänet pois islamista, tapetaan.

    Muslimimies voi erota vaimostaan, mutta vaimolla on oltava lupa erota miehestään.

    Naisten on pidettävä mustaa kaapua.

    Moskeijaa ja valtiota ei eroteta toisistaan. Paikallisen moskeijan imaami kontrolloi sinua. Maata ja valtiota johtavat muslimipapit.

    Koraanin ja islamin arvostelua ei sallita, ei edes leikinlaskua niistä sallita. Rangaistus niistä on kuolemantuomio.

    Miehellä voi olla neljä vaimoa, ja jos tarpeen, heitä voi laillisesti lyödä.

    Kaikki koululaiset opettelevat ulkoa Koraania ja toistavat joka päivä: ”Jumalan, Armollisen, Säälivän nimeen.” Viisi kertaa päivässä kutsutaan rukoukseen.

    Yllä oleva huomioon ottaen olisi mieletöntä, jos joku muslimi pyrkisi USA:n presidentiksi.

    (Boysin artikkelin referointi päättyy)

    Hävittääkseen Suomen nopeammin kansa voi yllä sanotun valossa kääntyä islamin uskoon, tuoda maahan edelleen paljon muslimimaahanmuuttajia, vähentää omaa syntyvyyttään (ehkäisyvälineet, abortit, homoseksuaalisuus), toimittaa muslimeille miekkoja, valmistaa tietä väkivaltaiselle jihadille, lakkauttaa Suomen perustuslaki ja avata tie sharia-laille Suomen ainoana lakina ja toimittaa Koraanit jokaiseen kotiin.

    Tämä tiedoksi Magneettimedian artikkelissa mainituille elinkeinoelämälle, oikeistolle, vasemmistolle ja ay-liikkeelle – ja Repen yllä kommentissaan mainitsemille juutalaisille.

    Lähde molemmille käsittelemilleni artikkeleille: Lehti Christian News, 5.10.2015, s. 1 ja 8.

    Plusääni(27)Miinusääni(1)
    1. Kyllä tuo islamisaatiokin tuntuu ja näyttää olevan sionistien johtama projekti. Saadaan hajoitettua ja hämmennettyä euroopan kansallisvaltioita tai mitä niistä on enää jäljellä. Rahanluontioikeus ja sitä kautta muukin valta on saatava pois sionistimafialta.

      Israel voi nyt rauhassa jatkaa palestiinalaisten terrorisointia, kun europpaan on saatu ikäänkuin sama ongelma. Israel ja kansainvälinen sionistinen eliitti on toteuttanut siionismiaan palestiinalaista alkuperäiskansaa kohtaa samalla tavoin kuin se nyt toteuttaa islamisaatiota eurooppalaisia alkuperäiskansoja kohtaan. Hajoita ja hallitse.

      Plusääni(20)Miinusääni(0)
  3. Naiset ja naismaiset miehet ulos kaikista päättävistä viroista. Ennen kaikkea eduskunnasta. Kaikki heidän oikeutensa kuten äänestämisoikeus ja kaikenlainen vaikuttaminen on peruttava. Heillä ei saa olla mitään. Tehkää heidän työnsä mahdollisimman vittumaiseksi kaikilla työpaikoilla. Hakatkaa heitä sanallisesta, hakatkaa, hakatkaa, hakatkaa ,,, älkää hellittäkö, kunnes he tajuavat, että heidän koipiensa välissä on sama kuin heidän aivoissaan.

    Plusääni(9)Miinusääni(6)
  4. http://mvlehti.net/2015/10/30/tiedatko-kuinka-miehitetty-suomi-jo-on-kohta-tiedat/

    Kommenteissa:

    ”Tämä maanpetos juttu.. kenen vastuulla se on? Meinaan siis jos kansakin (suurinosa) on sitä mieltä että syyllistyvät maanpetokseen niin kuka siitä pättää?
    Jos hallituksen jäsenet itse syyllistyy siihen.. niin kuka on vastuussa nostaa syytteet heitä kohti? Syyttäjä..?!

    ”Suomessa Eduskunta valvoo itse itseään lakiasioissa. Suomessa ei ole politiikasta riippumatonta oikeuslaitosta.

    Yksityinen kansalainen ei voi saada asiaa vireille valtakunnanoikeudessa. ”Syytteen nostamisesta valtakunnanoikeudessa ministerivastuuasioissa päättää eduskunta perustuslakivaliokunnan kannanoton perusteella.”

    http://www.oikeus.fi/tuomioistuimet/fi/index/valtakunnanoikeus.html

    ”Eihän tämä ole demokratiaa nähnytkään. Järjestelmää on muokattu tähän jo vuosikymmenen ajan.”

    ”Suomi on myyty maa, melkein. Meidät osti vilpillä EU ja kiitos/syytös siitä sairaille itsenäisen maamme pois myyjille. Myyty on jo suomalaisten turvallisuus ja velaksi orjuutettu joka ikinen suomalainen ihan peräpirttiä myöten.”

    ”Muutama sata päättävässä asemassa oleva on helppo lahjoa tekemällä heistä miljonäärejä.”

    Osalle kansaa alkaa siis vihdoin valjeta, että olemme hirvittävien rikollisten armoilla. Kansaa voi kyllä syyttää kaiken sallimisesta, koska joitain mahdollisuuksia asioihin puuttumiseen olisi kyllä ollut. Mutta, kansaa kiinnostivat vain television viihdeohjelmat, ryyppääminen, ja kaikki muut toissijaiset asiat. Lisäksi jotkut syyttelevät natseiksi ja fasisteiksi niitä jotka asioista jotain yrittävät puhua, ja vaativat toisinajattelijoita vaikenemaan (perussuomalaiset ainakin noita vihapuhelakeja vaativat).

    Melkein siis voisi sanoa, että sitä saa mitä tilaa. Kansa on rakennellut vuosikymmenet omaa “vapaata”, “rahakasta” ja lihan himoihin perustuvaa valtakuntaansa, ja etsinyt kaikessa vain omaa sekopäistä tahtoaan.

    Suomen katastrofikansa (https://magneettimedia.com/monikulttuurisuus-ja-kestavyysvajepotaska-ruokkivat-toisiaan/#comment-27837) on pitänyt ja pitää edelleen itseään omana Jumalanaan. (onhan Juutalaisillekin oma kansa ja oma itse se messias).
    https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/suomen-kansa-pitaa-itseaan-omana-jumalanaan/

    Nyt on siis todellakin tullut se aika kun, tämä Suomen katastrofikansa saa syödä oman vaelluksensa hedelmiä ja he saavat kyllänsä omista hankkeistaan. (Snl. 1:24-32).

    Plusääni(10)Miinusääni(0)
    1. Ilmaus ”joitain mahdollisuuksia asioihin puuttumiseen olisi kyllä ollut” ei ole sitä, mitä Suomen ylin laki määrää: ”Valtiovalta kuuluu kansalle” (perustuslaki 2§). Oikein on siis sanoa, a) että kansalla on lain mukaan kaikki mahdollisuudet puuttua asioihin koko ajan, b) kansan tulee lain mukaan puuttua asioihin koko ajan, c) kansan on hoidettava asiat ja d) YKSIN kansa on hoidettava asiat. Kaikki tämä on lain nimenomainen määräys.

      Jos siis asiat ovat yllä olevan kommentin sitaateissa mainitulla tavalla, kansa yksin on siitä vastuussa. Valtiovaltaa näet hoidetaan kahdella tavalla: a) aktiivisesti lainsäädäntöä laatimalla ja yhteiskuntaa rakentamalla ja b) passiivisesti, antamalla joidenkin asioiden tapahtua, olemalla puuttumatta asioihin. Kummassakin tapauksessa vastuu on yksin kansalla, ei kenelläkään muulla. Laista johtuu, että nykyinen asiain tila maassa on yksin kansan itsensä aikaansaannosta, joko aktiivista aikaansaannosta tai passiivista aikaansaannosta. KANSALLA ON KOKO AJAN OLLUT, JA YHÄ ON, KAIKKI MAHDOLLISUUDET PUUTTUA ASIOIHIN.

      Jos kansa on luovuttanut sille yksin kuuluvan valtiovallan muille tahoille, se on tehnyt maanpetoksen ja valtiopetoksen. Kun näin on, kansa on oikeuden mukaan tuomittava, mahdollisesti (ja todennäköisesti) kuolemanrangaistuksella.

      On äärettömän vastenmielistä, kun kansa valittaa sitä ja sitä, vaikka se itse on ainut syypää Suomen maan ja valtion tilaan. KUKAAN MUU EI LAIN MUKAAN OLE SYYLLINEN!

      Jos kansa ei kykene kantamaan lain sille määräämää valtiovaltaa (ja samalla vastuuta valtiosta ja maasta), se on siis joko yllä mainitulla tavalla teloitettava maan ylimmän lain rikkomisesta tai se joutuu kansan omasta syystä joko vieraan vallan tai hirmutyrannin valtaan.

      Luihu krpälauma (Suomen kansa) kuitenkin suoltaa valitusta päivästä päivään, viikosta viikkoon, vuodesta vuoteen. Mitään inhottavampaa, mitään ällöttävämpää ei maallisessa yhteiskunnassa voi olla.

      Tämä jumalaton krpälauma ei ole ansainnut muuta kuin lahtipenkin, tuli lahtaus millä tavalla hyvänsä.

      Olen vuosien mittaan lukuisia kertoja tiivistänyt sanomani niin, että ensimmäinen edellytys sille, että tässä maassa voisi tapahtua mitään hyvää, on se, että suomalaisten turvat tukitaan niin, että ne todella on tukittu. Ja sen vuoksi minulle on naurettu. Ainoa oikea tapa lausua jotakin tästä kansasta on siis se, että tämä kansa on ihmiskunnan saastaisista saastaisin pohjasakka, luihujen perussaatanoiden ja perusröyhkimysten perusjengi. Kaiken totuuden kaikesta se piilottaa, ja nostaa valheet ja huijaukset totuudeksi. Ja sitten riekkuu. Ja pilkkaa kaikkea, mikä liikkuu.

      Plusääni(3)Miinusääni(2)
      1. Kaikkivalta kuuluu Kristukselle. Valtiovalta on veteen piirretty viiva, missä nyt sattuu Valtion talousvesiraja kulkemaan. Valtiovaltaa tavanomaisesti hoidetaan valehtelemalla ja valehtelemalla enemmin, se ei ole Tie Totuus ja Elämä, kuolema paremmin. Suurempi syyllinen on mielestäni hän, joka tieten tahtoen valehtelee kuin hän, joka heikkouttaan valheeseen uskoo.

        2. Maailmansodan Saksan voima väkilukuunsa nähden ei perustunut keskushallintoon vaan vuosisataiseen ruhtinaskuntien löyhään liittoumaan, missä yhteenkuuluvaisuuden tunne kokosi, lähtemällä heti naapurista ja silmukan tehtyään palaamalla samaan hyvään naapuriin. Pitkäjänteistä lokalismia, nationalismia suuremmassa mittakaavassa.

        Plusääni(4)Miinusääni(0)
        1. JSL 0.48

          Jumalan sallimuksesta tämä Jumalan hylkäävä ja Jumalan hylkäämä kansa on jätetty muodostamaan esivaltansa niin kuin sitä lystää (siis vastoin Jumalan järjestystä, Room. 13:1-5). Koska perustuslaki (2§) määrää, että valtiovalta kuuluu kansalle, valtiovalta (esivalta) on sama kuin kansa. Esivalta ja kansa ovat yksi joukko, samalla sekä esivalta että kansa. Tätä tähdentää perustuslain 2§:n jatko: ”(…kansalle), jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.” Valtion johto siis EDUSTAA kansaa, ajaa kansan sille valtuuttamia asioita. Eduskunnan valitessaan kansa ei siis valitse ihmisiä hallitsemaan kansaa vaan EDUSTAMAAN kansaa, ajamaan kansan asioita. Siksi Suomen kansa ja Suomen valtionjohto ovat sama asia. Jumalan järjestyksen mukaan esivallan tulee rangaista pahantekijöitä ja kiittää hyväntekijöitä (Room. 13:3-4). Tämä jumalaton Suomen kansa on läpeensä paha kaikessa elämässään (esim. lastenmurhat aborteissa, homous, jumalanpilkka, huoraaminen, viinanvetäminen, kirkon tuhoaminen), ja kansako rankaisisi itseään? Koska kansa itse ohjaa itseään, se ei koskaan ryhdy rankaisemaan itseään. Suomessa siis esivalta kiittää pahoja ja rankaisee hyviä (koska nämä ovat kansan pahuutta vastaan). Koska kansa kaikessa on valhetta ja ajaa valhetta (varsinkin ulkokultaisuutta), myös esivalta on kaikessa valhetta ja teeskentelyä.

          Mitä Saksan voimaan 2. maailmansodassa tulee, niin ennen kaikkea se perustui omaan rahaan (ei verenimijöiden velkarahaan). ”Kansallistunne” oli voimissaan vain siksi, että Saksa oli ajettu 1. maailmansodan rauhansopimusten voimalla täydellisen tuhoutumisen partaalle. Kyseessä oli viimeinen oljenkorsi, viimeinen ponnistus.

          Nyt verenimijät tuhoavat Suomen suomalaisten (siis kansan + sen esivallan, jotka ovat yhtä eli pahuus ja valhe) täydellä tuella.

          Kukaan ei luovu pahuudestaan/valheestaan (ei tule siis parannukseen), että kansa ja esivalta paranisivat edes siinä määrin, että niitä voitaisiin sanoa kansaksi ja esivallaksi. Oikea kansa (jumalaapelkäävä kansa) ymmärtää haluta esivallaksi sellaisen, joka palvelee Jumalaa (Room. 13:3-4) ja hallitsee kansaa eikä palvele perkelettä ja nuoleskele kansaa.

          Mutta näistähän on turha kirjoittaa, kunhan iltapuhteiksi kirjoitin.

          Plusääni(1)Miinusääni(1)
          1. Täydennän kommenttiani.

            Nimenomaan Suomen (maan ja kansan) tuhoamiseksi vuoden 1947 Pariisin rauhansopimuksessa, artiklassa 8, säädettiinkin Suomeen demokratia (taattiin kansan demokraattiset oikeudet). Kun valta on kansalla, se on perkeleellä (syntiinlankeemuksen peruina koko ihmiskunta joutui perkeleen orjuuteen). Kun rauhansopimuksessa taataan kansan demokraattiset oikeudet, silloin TAATAAN perkeleelle kaikki toimintavapaus maassa. Ja kansa on tyytyväinen, onhan sillä nyt kaikki valta maassa, kansan hirmutyrannia (eli siis perkeleen hirmutyrannia). Saatanallisista saatanallisinta (saatanallisuudessaan pirullisinta) on panna kansa itse ohjaamaan ja hallitsemaan itseään, silloinhan kaikki tuhoutuu väkisin (perkelehän, ja siis kansa, on pelkkää valhetta ja väkivaltaa alusta loppuun, kuten Joh. 8:44 Raamatussa sanoo, joten perkeleen/kansan valta tuhoaa väkisin, absoluuttisella varmuudella). Jeesuksen kansa on hylännyt ja pilkkaa häntä myrkyllisesti kaikella voimalla (Jeesus yksin voisi pelastaa perkeleestä).

            Ei siis ole mitään, mikä estäisi kaiken tuhoutumisen Suomessa. Jopa tuhoutuminen on kaiken aikaa ollut kansan tavoite; se, mitä täällä ”isänmaan” verukkeella halutaan pelastaa, on tämä perkeleenkolo vahingoittumattomana, perkeleen riemulinna, saatanoitten Suomi, saatana.

            Ja se ei ole ainakaan minun Suomeni.

            Aivan hirvittäväksi on yltynyt perkeleen (kansan) riehunta, eetos ja ekstaasi. Kaikki oikein repimällä revitään alas. Siinä kansa toteuttaa itseään syvällisellä tavalla. Syntyy aivan todellinen hurmos, kaiken täyttymys. Perkeleen täyttymys. Ja tässä kaikki kansan rivit yhdistyvät.

            Plusääni(3)Miinusääni(1)
          2. V-I, mielestäni valtiovallan omistaa juutalaislobby. Pontius Pilatus edusti valtiovaltaa ja hän olisi vapauttanut Kristuksen syytteistä, mutta mölisevä juutalaislobby huutoäänestyksellä painosti Pilatuksen tuomitsemaan Kristus.

            Kristuksen kanssa samaan aikaa tuomittiin ihan valtakunnan lain mukaisesti kuolemaan eräs murhaaja. Kristus armahti rehellisesti tekojaan katuvan murhamiehen. Tämä tapahtui ”elävien kirjoilla”, joten mielestäni Kristuksen Laki ylittää valtakunnan lain.

            Samoin, Kristus oli lokalisti, näytti esimerkillään miten pieni yhteisö saa homman toimimaan ilman voimakasta maallista keskusvaltaa.

            Plusääni(3)Miinusääni(0)
          3. JSL 0.30

            Tietenkin valtiovallan omistaa Suomessa juutalaislobby, itse asiassa sen omistaa juutalainen raha- ja pankkijärjestelmä ja sen myötä – heimoperiaatteella Talmudin pohjalta – koko ns. juutalainen heimo! Tämänhän jokainen ajatteleva ja tutkiva ihminen tietää. Tämä asiaintila johtuu siitä, että perustuslain 2§:n mukaan valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle. Suomen kansahan on yhteiskunnallinen eunukkikansa, kyvytön ohjaamaan ja hallitsemaan itseään (sitähän valtiovallan kuuluminen kansalle tarkoittaa). Kansa on luovuttanut sille kuuluvat valtiovallan juutalaisille. Siksi valtiovalta Suomessa kuuluu juutalaisille. Kansa on siis luonteensa mukaisesti tehnyt maanpetoksen ja valtiopetoksen. Koska lain mukaan valtiovalta kuuluu kansalle mutta kansa on luovuttanut sen vihollisille, vastuu asiasta on yksin kansalla.

            Suomen miehet ovat vuosikymmeniä hoitaneet itselleen kuuluvaa valtiovaltaa ryyppäämällä, räyhäämällä, huoraamalla, homoilemalla, murhaamalla lapsiaan aborteissa, pilkkaamalla Jumalaa ja kiroilemalla kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Valtiovallan hoito on yhteisestä Suomen miesten päätöksestä luovutettu vihollisille – tämä on hirvittävin rikos Suomen historiassa. Suomen kansan ns. itsenäisyyden taival on ollut pelkkää valtiovallan (siis koko Suomen maan ja kansan) luovuttamista vihollisille (kaikille mahdollisille vihollisille). Siksi kirjoitin yllä: ”TIETENKIN valtiovallan omistaa Suomessa juutalaislobby.” Kun tuntee Suomen miehet, tietää, etteivät asiat muutoin voi ollakaan (olen elänyt tarpeeksi pitkään tietääkseni, mitä suomalainen kansa on).

            Tuolla ylempänä olevassa kommentissani kirjoitankin: ”Jos kansa on luovuttanut sille yksin kuuluvan valtiovallan muille tahoille, se on tehnyt maanpetoksen ja valtiopetoksen. Kun näin on, kansa on oikeuden mukaan tuomittava, mahdollisesti (ja todennäköisesti) kuolemanrangaistuksella. On äärettömän vastenmielistä, kun kansa valittaa sitä ja sitä, vaikka se itse on ainut syypää Suomen maan ja valtion tilaan. KUKAAN MUU EI LAIN MUKAAN OLE SYYLLINEN! Jos kansa ei kykene kantamaan lain sille määräämää valtiovaltaa (ja samalla vastuuta valtiosta ja maasta), se on siis joko yllä mainitulla tavalla teloitettava maan ylimmän lain rikkomisesta tai se joutuu kansan omasta syystä joko vieraan vallan tai hirmutyrannin valtaan.”

            Luultavasti juutalaiset lahtaavat tämän heittiökansan muslimien välityksellä.

            Mitä Kristukseen tulee, hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä myös inhimillisen luontonsa puolesta (jumalallisen luontonsa puolesta se on ollut hänellä ikuisuudesta lähtien, hänhän on Jumala):

            ”Ja Jeesus tuli heidän (opetuslasten) tykönsä ja puhui heille ja sanoi: ’Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä’” (Matt. 28:18).

            Jeesus hallitsee maallista valtakuntaa esivallan välityksellä: ”Ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat” (Room. 13:1).

            Hengellistä valtakuntaa eli kirkkoa Kristus hallitsee sanansa (Raamatun) välityksellä. Mainittu katuvan murhamiehen armahtaminen kuuluu kirkon piiriin (sitä ei saa yrittää sotkea maallisen esivallan piiriin – niin tekevät vain hurmahenget).

            Näitä valtakuntia ei saa sotkea toisiinsa, muuten molemmat tuhoutuvat (kuten jumalattomassa Suomessa on käynyt). Kirkkoa ei voi hallita esivallan ja sen lakien avulla, eikä maallista valtakuntaa (pääasiassa jumalattomista koostuvaa yhteiskuntaa) voi hallita evankeliumin avulla (rikolliset ja viholliset tuhoaisivat maan nopeasti, kuten Suomen todellisuus osoittaa).

            Esivalta ja sen voimatoimet on pantu syntisille ja jumalattomille, ei sydämen kristityille:

            ”ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille” (1. Tim. 1:9).

            Todelliset kristityt toimivat luonnostaan (heissä asuu ja vaikuttaa Pyhä Henki, Jumala itse) Jumalan lain mukaan, eivätkä he keskuudessaan tarvitsisi esivaltaa ja sen lakeja lainkaan – niille ei olisi tarvetta, kun kaikki tekisivät hyvää.

            Tämä maailma nykyisessä muodossaan tuhoutuu ja sen katumattomat syntiset ja jumalattomat heitetään helvettiin. Omilleen (oikeille kristityille, jotka siis ovat kuolleet vanhan ihmisensä puolesta ja syntyneet uudesti Jumalan sanasta) Jumala luo uudet taivaat ja uuden maan, joissa vanhurskaus asuu (siellä ei ole yhtäkään tämän maailman perkeleenrääpälettä):

            ”Mutta Herran päivä on tuleva niin kuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat. Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa, teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat! Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.”

            Yleisesti toteaisin vielä, että auttaisi paljon, jos kristinuskon ja Jumalan totuuksista ja elämän ja todellisuuden lainalaisuuksista kiinnostuneet tutustuisivat oikeisiin lähdeteoksiin. Loistavin opas Raamattuun on uskonpuhdistaja Martti Luther, jonka kirjojen suomennoksia löytyy Luther-divarista. Kaikki olemassa olevat Luther-suomennokset ovat myös CD-levyllä (ainakin aiemmin myös muistitikulla); mukana siinä ovat myös suositeltavat ”Evankelis-luterilaisen kirkon Tunnustuskirjat” (Lutherin ajalta) ja Franz Pieperin ”Kristillinen dogmatiikka” (tämä on erittäin hyödyllinen – moni asia selviää, tai kaikki asiat). Ohessa tietysti tulee lukea Raamattua, jota nuo edellä mainitut selittävätkin. Sydämen muutokseen tulleet (uudestisyntyneet) myös rukoilevat, ja omiaan Jumala kuulee!

            Kristitty elää ikuisesti sielun ja ruumiin puolesta. Sielu yhtyy Jumalaan jo Pyhän Hengen vaikuttaman uskon syttyessä sydämessä (Pyhä Henki jää sydämeen asumaan), ja ruumis (sama ruumis kuin täällä mutta eri muodossa, kuten Jeesuksella) nousee ylös viimeisenä päivänä, Joh. 5:28-29.

            Plusääni(5)Miinusääni(0)
    2. Raamattu jotain juutalaisuudesta johdettua materiaalia? Jeesus oli juutalainen? Saatte odotella rauhassa kirjanne toteutumista ,sitähän ne juutalaiset ja muslimitkin tekee. Mikä on sen konkreettinen neuvo mitä kehotatte suomen kansaa tekemään? Kääntymään kristinuskoon? Käymään kirkossa? Mikä

      Jos maailma on täynnä hulluja niin kaipa se pikkuhiljaa väkisinkin johtaa ongelmiin.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Eräs venäläinen kirjailija on esittänyt Nord Stream 2 kaasuputken olevan syy sille ,että miksi Saksa hukutetaan muslimimassoihin. Eli väestönsiirto-operaatio olisi kosto Saksalle läheisestä yhteistyöstä Venäjän kanssa. (youtube haastattelu, pahoittelut etten muista henkilön nimeä, enkä löydä tähänhätään ko. haastattelua.)

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat