Miksi miehet sairastavat eturauhassyöpää

Mikä aiheuttaa eturauhasen liikakasvun eli prostatahyperplasian?

Tämä sairaus vaivaa lähes poikkeuksetta vain yli 50-vuotiaita miehiä, vaikka oireet saattavat usein olla yllättävän vähäisiä. Tavallisia oireita ovat virtsan virran heikentyminen, virtsaamisen vaikeutuminen ja epätäydellinen rakon tyhjentyminen. Jos rakko ei tyhjene kunnolla, saattaa mies joutua virtsaamaan uudelleen 15 – 20 minuutin kuluttua. Oireiden pahentuessa virtsan virtaus voi heikentyä katkonaiseksi tai loppua kokonaan ponnisteluista huolimatta, jolloin puhutaan virtsaummesta (virtsaamiseen tarvitaan apuvälineitä, kuten katetri).

Useimpien lääkärien hyväksymän käsityksen mukaan testosteroni vaikuttaa eturauhasen liikakasvuun. Kuitenkin nuorilla miehillä, joiden testosteronitasot ovat huikeita, ei ole tavattu eturauhasen liikakasvua, mutta vanhoilla miehillä, joiden testosteronitaso on heikko, sitä voi hyvinkin esiintyä.

Entsyymi 5-alfareduktaasi muuttaa testosteronin dihydrotestosteroniksi (DHT), joka sitoutuu paljon testosteronia tehokkaammin eturauhasen kasvua sääteleviin soluihin. Tämän entsyymin toimintaa estävät sahapalmun uute ja finasteridia sisältävä lääke Proscar. Katsauksessa vuodelta 1998 läpikäytiin 18 kliinistä tutkimusta, joissa käytettiin sahapalmua (serenoa repensis). 75 % eturauhasen liikakasvusta kärsineistä miehistä, jotka ottivat sahapalmua kahden kuukauden ajan, koki virtsaamisongelmien vähenevän. Sahapalmua saa yleisesti terveys- ja hyvinvointiliikkeistä.

207 miehen tutkimus, jossa eturauhasen liikakasvusta kärsineille miehille annettiin päivittäin annos testosteronia, paljasti potilaiden eturauhasen kutistumista, virtsaamisen helpottumista ja PSA- (prostataspesifinen antigeeni) ja estradioli (estrogeenihormoni) tasojen laskua. Oikein annosteltuna testosteroni on siis hyväksi eturauhaselle. Englantilainen lääkäri tri Malcolm Carruthers päätyi samaan tulokseen hoidettuaan yli 1000 testosteronivajeesta kärsivää miestä testosteroni-implanteilla ja ruiskeilla. Hän julkaisi tuloksensa vuonna 1996 kirjassaan Maximizing Manhood. Potilaissa ei havaittu merkkejä eturauhasen liikakasvusta tai eturauhassyövästä testosteronihoidon jälkeen.

Kaikki teollisuusmaiden miehet altistuvat liialle estrogeenille johtuen petrokemiallisista jäänteistä, kasvi- ja hyönteismyrkyistä, muoveista ja erityisesti eläimien kasvun kiihdyttämiseen tarkoitetuista estrogeenihormoneista, jotka kaikki aiheuttavat estrogeenin kertymistä niin miehissä kuin naisissa. Miesten elimistössä aromataasi entsyymi muuntaa testosteronia estrogeeniksi. Joillakin testosteroniruiskeita saavilla miehillä osa hormonista voi muuntua aromataasin vuoksi estrogeeniksi, mutta tätä ongelmaa ei yleensä ole testosteroni-implanttien ja –voiteiden kanssa. Eturauhasen liikakasvu iäkkäillä miehillä johtuu todennäköisesti liiasta estrogeenistä, jota alkaa kertyä eturauhaseen 50 ikävuoden jälkeen. Korkean estrogeenihormonien, erityisesti estradiolin, tason on huomattu liittyvän kohonneeseen riskiin sairastua prostatahyperplasiaan ja vielä korostetusti matalilla testosteronin tasoilla. Siten estrogeenin vähentämiseen tähtäävät hoitomenetelmät voisivat olla tehokkaita eturauhasen liikakasvun hoitoon (DIM, progesteroni, testosteroni).

Erityisiä ongelmia keski-iän jälkeen estrogeenin aineenvaihdunnassa voi tulla miehillä, jotka ovat ylipainoisia tai käyttävät runsaasti alkoholia. Usein viitteenä ongelmista on rintojen kasvu. Ristikukkaiset kasvit, eli kaalit, lanttu ja nauris (erityisesti ruusukaali, kukkakaali, parsakaali, keräkaali ja kiinankaali) sisältävät runsaasti di-indolyyli-metaania (DIM), joka auttaa estrogeeniin liittyvissä oireissa ja mm. alentaa yöllistä virtsaamisen tarvetta iäkkäämmillä miehillä.

Oikein annosteltuna testosteroni ei aiheuta eturauhasen syöpää, mutta saattaa kiihdyttää olemassa olevan kasvaimen kasvua. Siksi testosteronihoitoja ei saisi antaa miehille, joilla on eturauhassyöpä. Varovaisuutta ja kunnollista seurantaa kannattaa noudattaa kohonneista PSA-arvoista kärsivien miesten testosteronihoidossa. Noin 10 % miehistä joutuu läpikäymään virtsaputken kautta tehdyn laajentuneen eturauhasen höyläysleikkauksen (TURP) tai eturauhasen poiston ennen 80 ikävuotta.

Millä lääkitä eturauhasen hyperplasiaa?

Eturauhasen liikakasvusta kärsivät miehet kärsivät usein toistuvasta virtsaamistarpeesta, heikosta virtauksesta, vaikeuksista aloittaa virtsaaminen, epämiellyttävästä tunteesta virtsatessa sekä yöllisistä heräämisistä vessassa käydäkseen. Seuraavat hoidot ovat vaikuttaneet helpottavan oireita:

  • Testosteroni ihon läpi tai ruiskeina pystyy pysäyttämään eturauhasen liikakasvun. Kasvuhormoni ja DHEA (dehydroepiandrosteroni) voivat lisätä testosteronin tuotantoa. Näitä hoitoja ei saa yhdistää.
  • Pygeum on Pygeum Africanum (Prunus Africana) –puun kuoresta tehtyä uutetta, jota käytetään virtsaamisongelmien hoitoon. Puut ovat uhanalaisia (luokiteltu vaarantuneeksi lajiksi) johtuen uutteen laajasta käytöstä Euroopassa, jossa sitä on myyty lääkkeenäkin.
  • Nokkonen (Urtica Dioica) ja sen uute on toiminut hyvin sahapalmun uutteen kanssa eturauhasen liikakasvun hoidossa. Nokkonen auttaa estämään testosteronin aineenvaihduntatuotteiden ja kasvua stimuloivan estrogeenin sitoutumista eturauhasen solukalvoihin.
  • Kasvisterolit ovat luonnostaan kasveissa esiintyviä yhdisteitä, joista ainakin beeta-sitosterolin on havaittu eläinkokeissa vähentävän merkittävästi 5-alfareduktaasia ja aromataasia elimistössä.
  • Krysiini on flavoni, jota uutetaan kärsimyskukista, kuten Passiflora Caerulea tai Passiflora Incamata (Rohtopassio). Tämä rohto heikentää aromataasin kykyä muuttaa testosteronia estrogeeniksi, mikä hidastaa myös testosteronin ikääntymisen vaikutuksia miehissä.
  • Progesteroni muuntuu luonnollisella tavalla testosteroniksi ilman naisellistavia sivuvaikutuksia.
  • Kurpitsansiemenöljy sisältää välttämättömiä rasvahappoja, aminohappoja ja vitamiineja. Tukholmassa 53 potilaalla suoritettu tutkimus osoitti virtsan virtauksen parantuneen, rakon jäämävirtsan vähentyneen ja yleisen virtsaamistarpeen vähentyneen heidän otettuaan kurpitsansiemenöljyä ja kääpiöpalmua.
  • Aminohappohoito kolmen aminohapon yhdistelmällä, L-glutamiini, L-alaniini ja glysiini, vähensi 45:n prostatahyperplasiasta kärsineen miehen virtsaamistarvetta, yöllistä virtsaamista ja paransi virtsanpidätyskykyä.
  • Sinkki vähentää testosteronin muuntumista dihydrotestosteroniksi (DHT). Eturauhanen kuluttaa 10 kertaa enemmän sinkkiä kuin mikään muu elin.

Edellä mainittuja aineita löytyy useina yhdistelminä eturauhasen liikakasvun hoitoon tarkoitetuista lukuisista tuotteista. Vertailevia tutkimuksia näistä tuotteista tullaan tuskin koskaan näkemään, sillä rahoitus niihin on todella tiukassa. Kannattaakin tutustua itse tuotteisiin ja jos ei suotuisia vaikutuksia näe parin – kolmen kuukauden kuluessa, kannattaa kokeilla seuraavaa tuotetta.

Mitkä tekijät vaikuttavat eturauhassyövän syntyyn?

Lykopeeni Karotenoideihin kuuluva tomaatin punainen väriaine lykopeeni vähentää riskiä sairastua eturauhassyöpään. Laaja tutkimus seurasi 47.894 terveysalan työntekijää, joista kellään ei ollut eturauhassyöpää tutkimuksen alussa, mutta 773 sai syövän seurantatutkimuksen neljän vuoden aikana. Miehillä, jotka söivät viikossa vähintään 10 annosta tomaattia tai tomaattikastiketta, oli 45 % vähemmän syöpätapauksia kuin niillä, jotka eivät syöneet tomaattia. Yllättäen kypsennetyt tomaatit vaikuttivat paremmin, mikä vahvistaa aiemmat tutkimukset Välimeren asukkaista, joilla oli vähiten eturauhassyöpää. Tummaihoiset syövät yleensä vähemmän tomaatteja ja heidän joukossa eturauhassyöpä on yleisempää.

Vesimeloni sisältää vielä enemmän lykopeenia kuin tomaatit. Eräällä potilaalla Wake Forestin lääketieteellisessä oli androgeeniresistentti eturauhassyöpä (anti-testosteroni hoito ei tepsinyt). Häntä hoidettiin 10 mg lykopeenia ja 900 mg sahapalmua päivässä kahden kuukauden ajan. Luiden metastaasit paranivat ja hänen PSA:nsa putosi 365:stä 8,1:een μg/ml. Sahapalmu ei alenna PSA:ta. Vastaavan määrän lykopeenia voi saada syömällä päivittäin 350 g vesimelonia tai 3 rkl tomaattipyreetä.

Nautojen maidontuotannon lisäämiseksi käytetyn kasvuhormonin haittavaikutukset

Yhdysvalloissa on käytetty nautojen maidon tuotannon lisäämiseen geenimuokattua kasvuhormonia (rBGH tai rBST) helmikuusta 1995 alkaen. Näistä naudoista saatua maitoa ei luokitella erikseen. Kasvuhormoni saa insuliininkaltaisen kasvutekijän (IGF-1) pitoisuuden nousemaan maidossa 80 %. Koska se on identtinen normaalisti ihmisestä löytyvän kasvutekijän kanssa ja homogenointi ja maidon kaseiini estävät sen pilkkoutumisen, se imeytyy sellaisenaan ihmisen verenkiertoon. IGF-1 kiihdyttää syöpäkasvaimien kasvua ihmisen elimistössä. Tutkimusten mukaan insuliininkaltaisen kasvutekijän IGF-1:n pitoisuudet korreloivat suoraan pahalaatuisten syöpäsolujen nopean lisääntymisen kanssa haimassa, kohdun limakalvolla, aivoissa, kilpirauhasessa, lihaksissa ja luissa (osteosarkooma).
Korkean IGF-1-pitoisuuden omaavilla miehillä on nelinkertainen riski sairastua eturauhassyöpään verrattuna miehiin, joilla IGF-1 taso on normaali. Myös toisen tutkimuksen mukaan naisilla (ennen menopaussia), joiden IGF-1 pitoisuus oli korkea, on 7-kertainen riski saada rintasyöpä. IGF-1-tasojen seuranta on arvokas analyysimenetelmä niiden tapauksessa, joilla on korkea riski sairastua umpieritysrauhasten syöpään. Myös maidonkulutusta kannattaa vähentää tai vaihtaa sellaisiin maitotuotteisiin, joita ei ole saatu kasvuhormonilla ravituista lehmistä.

Atrasiini Tri Sherry Rogers on varoittanut, että ”rikkakasvien torjunta-aine atrasiini on aiheuttanut eturauhasen liikakasvua, alentunutta testosteroni-tasoa ja masennusta häiritsemällä serotoniinisynteesiä.” Hän on vakuuttunut siitä, että laaja kasvimyrkkyjen käyttö on osaltaan vaikuttanut eturauhassyövän yleistymiseen viimeisen 20 vuoden aikana. Louisianassa sijaitsevan Sygentan atrasiinitehtaan miespuolisten työntekijöiden keskuudessa eturauhassyöpä on 9 kertaa yleisempi kuin valtaväestön keskuudessa. Yhtiö salasi tiedon ympäristösuojeluvirastolta 11 vuoden ajan.

Kasvikset Ristikukkaiset kasvit, eli kaalit, lanttu ja nauris (erityisesti ruusukaali, kukkakaali, parsakaali, keräkaali ja kiinankaali) sisältävät runsaasti di-indolyyli-metaania (DIM), joka auttaa estrogeeniin liittyvissä taudeissa. Syömällä näitä kasviksia kolme kertaa tai useammin viikossa voi alentaa eturauhassyövän riskiä jopa 50 %.

Miten estää eturauhassyöpä

Kaikkien miesten tulisi varmistaa päivittäinen seleenin saanti (vähintään 200 μg/vrk), sillä seleeni todistetusti vähentää eturauhassyövän riskiä 67 %. Myös lykopeeni on tärkeä hivenaine. Ikääntyvän miehen kehossa estrogeeni aiheuttaa umpieritysjärjestelmän vaurioita, kuten syöpää, joten kannattaa välttää sille altistumista. Elimistö muuntaa kuitenkin osan testosteronista estrogeeniksi, joten prosessia hidastaakseen kannattaa välttää muoveja, kasvi- ja hyönteismyrkkyjä, pakokaasuja, petrokemian tuotteita (mm. natriumlauryylisulfaatti SDS, propyleeniglykoli) sekä tietysti kasvuhormoneilla (usein estrogeeneillä) ruokitun karjan tuotteita. Luomuliha ja luomumaito ovat varmasti terveellisempiä vaihtoehtoja.

Ikääntyvien miesten eturauhasen liikakasvuun vaikuttaisi olevan pääsyynä estrogeeneille altistuminen ja testosteronin vähentyminen iän myötä. Kannattaa siis välttää estrogeeneille altistumista ja suosia hoitomuotoja, jotka vahvistavat testosteronin positiivisia vaikutuksia (krysiini, luonnollinen progesteroni ja testosteroni, kasvuhormoni, DHEA ja kasvikset).

Alkuperäinen artikkeli: http://www.newswithviews.com/Howenstine/james9.htm

9 kommenttia

  1. D-vitamiinin on myös havaittu tutkimuksissa estävän eturauhassyöpää. Ravinnossa luonnollisesti tulisi välttää syöpää aiheuttavia ja ruokkivia ruoka-aineita kuten margariinia, teollisesti käsiteltyjä öljyjä, sokeria ja keinotekoisia makeutusaineita kuten aspartaamia.

    Plusääni(0)Miinusääni(1)
  2. Kofeiinin pääasiallinen aineenvajihduntatuote on paraksantiinivirtsahappo. Paraksantiinia löydetään elimistössä eturauhasesta, ja se on karsinogeeni. Kahvissa on yli 1000 eri ainesosaa, noin 2/3 testatuista ainesosista on havaittu karsinogeeneiksi. Kofeiinin on tärkeä aiheuttava tekijä monissa muissakin syöpälajeissa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Myös Omega 6 rasvahappomyrkytys on syynä lukuisiin vaivoihin.

    Tutkijat USA:ssa ovat tehneet sellaisen löydöksen, että koeputkessa olevat eturauhasen syöpäsolut äityvät kasvamaan kahta kauheammin saatuaan omega-6-öljyä. Möllerin ja Tolosen kalaöljystä valmistettuja tuotteita käyttävät voivat kuitenkin nukkua yönsä rauhassa! Tilanne on nimittäin niin, että tutkimuksessa varoitetaan nauttimasta liikaa omega-6-rasvahappoja, mutta sen sijaan suositellaan omega-3-rasvahappojen nauttimista.
    Ihanteellinen omega 6 ja 3 rasvahappojen suhde on 1:1,mutta siihen tuskin kukaan päässee,mutta tämä on hyvä pitää mielessä,kun nämä kaikki eläinkunnan tuotteet tihkuvat omega 6 rasvahappoa ja sitä jopa lisätään
    joihinkin elintarvikkeisiin,muka terveyttä edisävien vaikutusten takia.Kohtuus kaikessa 🙂

    http://cancerres.aacrjournals.org/content/66/3/1427.abstract

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Eläinkunnan tuotteet eivät ole suurin omega-6 rasvahappojen lähde. Niitä saa varsinkin margariineista ja käsitellyistä kasviöljyistä, joista kuumennuskäsittelyiden seurauksena kaikki omega-3 rasvahapot on tuhottu. Omega-6 rasvahapot sietävät hyvin kuumaa ja vain ne jäävät jäljelle kavirasvoihin.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. MOI
    Omega 6 tuotta ongelmia jos nautti paljon eineksiä.Kaiken huippu on Omegat rasvahapot ,jossa on myös Omega 6 lisättynä sillä selityksellä,että rasvahappoja pitää saada oikeassa suhteessa? hö.Jos ne on kapselissa oikeissa suhteissa,niin mitä se liittyy siihen miten on tilanne elimistössä ja kauppojen hyllyillä,tässä kyllä kustaan kuluttajaa silmään.

    Usein tuoteselosteessa lukee vain ”kasviöljyä”, mikä kätkee sisäänsä kaikki halvat kasviöljyt, kuten soija-, maissi-, auringonkukka- ja rypäleensiemenöljyn. Teollisuus käyttää eniten soijaöljyä. Yhdysvalloissa on laskettu, että noin 20 prosenttia kaikista väestön saamista kaloreista on peräisin soijaöljystä.

    Tärkeintä olisi syödä enemmän kalaa. Valtava määrä tutkimuksia todistaa, että omega-3-rasvahapot ovat vahvin ase monia tulehdussairauksia vastaan.
    Näissä omega-6 luuraa

    Omega-6:ta lisätään moniin ruoka-aineisiin kasviöljynä, jolla nimellä se yleensä myös mainitaan tuoteselosteissa. Seuraavassa pahimmat piilot:

    -Paahdettu sipuli
    -Pikaruoka, esimerkiksi ranskanperunat
    -Leivonnaiset ja keksit
    -Liemikuutiot
    -Pussikeitot
    -Valmisruuat
    -Majoneesipohjaiset kastikkeet
    -Margariini
    -Einessalaatit
    -Tortillat
    -Perunalastut
    -Valmistaikinat
    -Kevytlevitteet
    -Kasvatetut kalat(ruokittu GMO rehulla jossa Omega rasvahappoja )
    -Öljyyn säilötty kala
    -Friteeratut ruuat – myös kalaruuat
    -Muu kuin luomuliha(ruokittu GMO rehulla jossa Omega rasvahappoja)
    -Omega kananmunat(ruokittu GMO rehulla jossa Omega rasvahappoja)

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  5. Yksinkertaisesti selitettynä ostakaa ruokaa jota ei olla käsitelty tai mahdollisimman vähän käsitelty esim. raffinoimatonta ja lisäaineetonta.

    Oma päivälliseni koostuu (kaikki luomua) bataatista, jauhelihasta, ruususuolasta, sipulista, kirkastetusta voista ja kylmäpuristetusta neitsytkookosöljystä. Tähän päälle otan lisäravinteena Green Pasturen laadukasta (fermentoitu ja kylmäkäsitelty) omega 3 öljyseosta, L-carnosiinia ja Carlson Labsin laadukasta D3 vitamiinia 100 ug.

    Aamupala ja iltapala on enemmän superfood painoitteisia ja niissäkin suosin vain luomua. Yogi yrttiteetä käytän teehetkillä.

    Plusääni(1)Miinusääni(1)
  6. Vielä lisätäkseni niin tuo L-Carnosiini on Paradise Herbs merkkinen ja ei siis sisällä esim. magnesium stearaattia tai muitakaan lisäaineita. Lisäravinteissakin on siis syytä suosia lisäaineettomia valmistajia.

    Vitamiinit löytyvät myös orgaanisina ns. whole food supplements. Monet superfoodit ajavat sama asian esim. kurpitsansiemen aivan mainio sinkin lähde.

    Synteettisiä vitamiineja ei kannata popsia, kun ne ottavat puuttuvat ”komponentit” elimistön omista vitamiini ja mineraalivarastoista ja täten jopa lisäävät puutosta!

    Plusääni(1)Miinusääni(1)
    1. Karnosiinivalmisteet ovat melko hintavia, käytän itse beta-alaniinia, joka on karnosiinin esiaste. Suun kautta nautittu karnosiini pilkkoutuu alaniiniksi ja histidiiniksi, ja yhdistyy vasta solussa karnosiiniksi. Elimistö tuottaa itse histidiiniä tarpeeksi, joten karnosiinin määrän kehossa määrää alaniinin annostus.

      Beta-Alaniini on huomattavasti halvempi vaihtoehto, ja aivan yhtä tehokas.

      Superfood on mainosmaailmasta peräisin oleva mielikuvailmaisu jolla nostatetaan hypetys, jonka varassa on mahdollista myydä tavallisia ruoka-aineita isommalla voittomarginaalilla, käytän itse mielummin tieteellistä ilmaisua, toiminnallinen ruoka.-aine.

      Vitamiineja saa ruoka-aineista luonnollisessa muodossa. Meidän pitäisi vain alkaa pikkuhiljaa tajuamaan, että me emme syö tyydyttääksemme makuhermojamme, vaan kehomme vaatimuksia.

      ”Olkoon ruoka lääkkeesi, ja lääke ruokasi.” Hippokrates

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  7. Myös sokerin on todettu lisäävän eturauhassyövän riskiä. ”American Journal of Clinical Nutrition” on julkaissut ruotsalaisten tiedemiesten tekemän tutkimuksen, joka käsitti 8000 45-73 vuotiasta miestä: Tutkimus kesti keskimäärin 15 vuotta. Tutkimuksen mukaan jo yhden 300 ml sisältävän sokeripitoisen limonadin juominen päivässä lisästi eturauhassyövän riskiä. Paljon limonadia nauttivilla miehillä eturauhassyövän riski lisääntyi 40 %.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat