- Magneettimedia - https://www.magneettimedia.com -

Miksi juutalaisista rituaalimurhista ei uskalleta puhua?

Artikkeli on tiivistetty suomennos Enza Ferrerin The Occidental Observer –artikkelista ”Who Is for Free Speech? The Ariel Toaff Case [1]”. Huomautus: artikkelin kuvilla ei ole välttämättä mitään tekemistä aitojen juutalaisten rituaalien kanssa. Kuvat on valittu kulttuurihistoriallisin perustein.

Käsittelen artikkelissa kolmea ilmiötä: juutalaisten suhdetta sananvapauteen, juutalaisten rituaalimurhasyytöksistä kertovaa kirjaa sekä sitä, miten juutalaisuuden suhde kristinuskoon linkittyy rituaalimurhiin.

Aloitan listan kolmannesta ilmiöstä.

Yllä oleva video (joka käsittelee juutalaista väkivaltaa kristittyjä vastaan Israelissa) on synnyttänyt kommenttimyrskyn.

Monet väittävät, ettei se anna luotettavaa kuvaa maan todellisesta tilanteesta. Sen julkaisua on kutsuttu yleisön tietoiseksi harhaanjohtamiseksi. Videolla esiintyneet ihmiset on leimattu vain tavallisiksi alkoholisti-idiooteiksi, joita ei motivoi aate eikä uskonto. (Tämän lisäksi kriitikot väittävät, että kristityt saavat Israelissa ensiluokkaista kohtelua ja että he nauttivat kaikista samoista oikeuksista kuin juutalaiset.)

Kriitikoita yhdistää se, etteivät he tunnu tietävän juuri mitään juutalaisesta uskonnosta tai historiasta.

Osa videolla olevista ihmisistä saattaa hyvinkin olla päissään. Heidän puheistaan kuitenkin selviää nopeasti, että inspiraatiota on tullut muualtakin kuin pullosta. Vanha sanontakin kuuluu: In vino veritas.

Videolla voi nähdä kuvia siitä, millaista jälkeä luostariin ja kirkkoon 2012 Israelissa hyökänneet juutalaiset tekivät. Taustamusiikiksi on valittu laulu, jonka juutalaisryhmä lauloi 2007 jouluaattona; he tahtoivat ”juhlistaa” Jeesuksen syntymää ”juutalaiseen tapaan”.

Kirkon seinälle on töhritty tekstit: ”me ristiinnaulitsemme teidät”, ”kuolema kristityille”, ”Jeesus on kuollut”, ”Jeesus on huora-Marian poika” sekä ”kuolema kristinuskolle”. Autoon on kirjoitettu: ”Jeesus on pelkkä raato.” Laulussa toistetaan yhtä kirkon seinään maalatuista iskulauseista: ”Jeesus on äpärä.”

Kaikki tietävät, että joka kerta, kun ääri-islamistit tekevät esimerkiksi pommi-iskun, julkisuuteen tulee joukko ihmisiä, jotka väittävät, ettei uskonnollisella väkivallalla ole mitään tekemistä ”aidon islamin” kanssa. Aivan samalla tavalla monet väittivät linkittämäni videon nähtyään, etteivät kristittyjen kimppuun hyökänneet juutalaiset edusta ”todellista juutalaisuutta”.

Miksi en ole vakuuttunut?

jews_thumb [2]

2-vuotiaan kristityn pojan murha ja ruumiin häpäisy 1400-luvun Italiassa

Kirjoittaessani tätä (24.3.) monet italialaiset juhlistavat Trenton lapsimarttyyriä, pyhää Simonia.

Helmikuussa 2007 julkaistiin kirja, joka käsittelee Simonin kohtaloa. Kirjan nimi on Pasque di sangue. Ebrei d’Europa e omicidi rituali eli Veripääsiäinen. Euroopan juutalaiset ja rituaalimurhat [3]. Kirjan mukaan kertomukset rituaalimurhista eivät olekaan vain ”antisemitistisiä myyttejä”, kuten valtavirrassa yleensä väitetään.

Kirjassa kerrotaan esimerkiksi tapauksesta, jossa Saksasta pohjoisitalialaiseen Trenton kaupunkiin muuttaneet aškenasijuutalaiset tuomittiin 2-vuotiaan kristityn Simon-pojan murhasta [4]. Tuomioistuimen mukaan Simon ristiinnaulittiin pää alaspäin, hänen kehonsa silvottiin ja hänen vertaan käytettiin matsa-leivän valmistukseen pesah-juhlia (juutalaisten ”pääsiäinen”) varten 1475.

Kirkko julisti pojan pyhimykseksi. Hänet poistettiin kuitenkin marttyyrien listalta 1965, kun poliittisesti korrekti ja juutalaisystävällinen Vatikaani teki Nostra aetate –julistuksen, joka uudelleenmääritteli katolisen kirkon virallisen suhteen muihin uskontokuntiin, muun muassa juutalaisiin. ”Uudistunut” Vatikaani ”tutki” Simonin tapausta ja muodollisesti perui juutalaisille langetetun tuomion.

Pasque di sangue on mielenkiintoinen kirja erityisesti siksi, ettei sitä kirjoittanut ”vihainen antisemitisti”, vaan juutalainen professori Ariel Toaff! Hän on kuuluisan rabbisuvun poika, ja hänen isänsä Elio Toaff oli aiemmin Rooman ylin rabbi, minkä lisäksi tätä pidettiin Italian korkeimpana juutalaisena auktoriteettina 1940-luvulta aina 2000-luvun alkuun asti. Myös Ariel on rabbi.

Ariel Toaff opettaa Tel Avivin yliopistolla ja hänellä on sekä Italian että Israelin kansalaisuudet. Kun Pasque di sangue julkaistiin, hän toimi keskiajan ja renessanssin ajan historian professorina Bar-Ilanin yliopistossa Israelissa. Hän on erikoistunut juutalaisten historiaan sekä erityisesti Italian juutalaisiin. Häntä pidetään Italian juutalaisuuden kansainvälisenä auktoriteettina.

Kun Pasque di sangue julkaistiin, Toaff oli 64-vuotias. Teoksen kustansi arvostettu bolognalainen Il Mulino, joka on erikoistunut akateemiseen ja varsinkin humanistiseen tietokirjallisuuteen. Kun itse opiskelin filosofiaa Italiassa yliopistossa, suurin osa oppikirjoistani oli Il Mulinon kustantamia.

Tätä on tärkeä painottaa, jotta lukijat ymmärtäisivät, kuinka korkeatasoinen teos Pasque di sangue on. Il Mulino ei julkaisisi ”antisemitististä propagandakirjallisuutta”, sillä se merkitsisi peruuttamatonta kolhua kustantamon maineelle.

ariel-toaff [5]

Ariel Toaff.

”Jos kirjailija ei olisi juutalainen, voisimme haukkua häntä antisemitistiksi”

Israelilainen sanomalehti Haaretz kommentoi kirjaa artikkelissaan, jonka otsikko oli paljonpuhuva: ”Entä jos se on haitaksi juutalaisille? [6]”:

”Kirja olisi ollut paljon helpompi tyrmätä, mikäli sen kirjoittaja olisi ollut kristitty. Ongelma olisi ollut helppoa lakaista maton alle leimaamalla kirjailija antisemitistiksi. [Eikö olekin mielenkiintoista, että he sanovat sen suoraan. Suom. huom.]

Tilanne olisi ollut paljon helpompi myös, jos kirjailija olisi radikaali diasporajuutalainen kiihkoilija, jonka uskonnollisen tulkinnan mukaan Israelilla ei ole oikeutta olla olemassa. Hänet olisi voinut leimata itseään vihaavaksi juutalaiseksi.

Meillä on kuitenkin ongelma. Teoksen on kirjoittanut juutalainen akateemikko uskonnollisesta juutalaisyliopistosta. Hän valottaa tutkimuksessaan aihetta, joka herättää meissä juutalaisissa alkukantaista kauhua.”

Kirjan mainostekstissä kerrotaan, että se tarraa kiinni ”urheasti Euroopan juutalaisten historian kiistanalaisimpiin aiheisiin”. Kirja perustuu ”Trenton oikeudenkäynnin laajaan asiakirja-aineistoon” sekä moniin muihin vastaaviin tapauksiin. ”Kirjailija kertoo, mikä on veren ritualistinen ja terapeuttinen rooli juutalaisessa kulttuurissa. Kirjailija tulee johtopäätökseen, että läheskään kaikki aškenasijuutalaisiin kohdistetut rituaalimurhasyytökset eivät olleet perättömiä.”

Pasque di sangue sai äärimmäisen vihaisen vastaanoton [7] ennen kuin se oli ehtinyt edes kauppojen hyllylle. Toaffin mukaan kriitikoilla ei ollut kuitenkaan harmainta aavistusta siitä, mikä kirjan sisältö todellisuudessa oli:

”Kirja synnytti ankaran kohun. Monet vaativat, että Toaff eroaisi tai että hänen professuurinsa kumottaisiin. Hänen tutkimusmenetelmänsä ja motiivinsa kyseenalaistettiin. Hänelle lähetettiin tappouhkauksia ja hänelle vaadittiin rikostuomiota.”

Aihetta käsiteltiin saksalaisessa Der Stürmer –lehdessä. [8]

Aihetta käsiteltiin saksalaisessa Der Stürmer –lehdessä.

Eikö olekin outoa! Luulin Charlie Hebdon [9], sananvapausmarssien ja ”Je Suis Charlie” –hurmoksen vuoksi, että kaikki juutalaiset ovat sananvapauden vankkumattomia kannattajia. No, aina oppii uutta! Ilmeisesti monet ajattelevat, että Charlie Hebdon pornografiset töherrykset ovat jollain tavoin arvokkaampia asioita kuin Toaffin tekemä vuosikymmenten pituinen akateeminen tutkimus.

Toaffin tapauksessa olisi vähättelyä puhua vain ”sensuurista”. Juutalaisten reaktio oli raivoisa. Kirjat vedettiin pois kaupoista lähes välittömästi julkaisun jälkeisinä päivinä. Tilausten toimitukset estettiin ja niitä peruttiin.

Yleensä tuotteita vedetään markkinoilta pois vastaavalla vimmalla vain, mikäli niiden viat voivat aiheuttaa fyysisiä vammoja kuluttajille. Pasque di sanguesta tuli pian keräilyharvinaisuus, jota myytiin nettihuutokaupoissa satojen eurojen hintaan.

Historioitsija Franco Cardini vertasi kirjaa ympäröinyttä hysteeristä sirkusta Ray Bradburyn teokseen Fahrenheit 451, jossa ”vaarallisia kirjoja” poltettiin järjestelmällisesti.

”Rituaalimurha ei ollutkaan antisemitistinen valhe”

Kaksi päivää ennen julkaisua italianjuutalainen historioitsija Sergio Luzzatto kirjoitti johtavaan italialaislehteen Il Corriere della Seraan artikkelin ”Veripääsiäinen. Ariel Toaffin järisyttävä löytö: myytti juutalaisten tekemistä ihmisuhreista ei olekaan antisemitistinen valhe [10]”.

Artikkelissa esimerkiksi todetaan:

”23.3.1475 Trentossa, juutalaisten pääsiäisen aattona. Nürnbergistä Italiaan muuttaneen Samuel-nimisen juutalaisen koronkiskurin synagogaksi muutetussa kodissa on tapahtunut outoja. 2-vuotiaan Simon-pojan ruhjottu ruumis on juuri löydetty. Simon oli vaatimattoman nahkurin poika. Kaupunki on kauhuissaan.

Ainut lohtu on se, että poliisin tutkimukset ovat edenneet. Tutkijoiden mukaan kaupungin juutalaisyhteisön tärkeimmät miehet syyllistyivät pienen ’enkelin’ kidnappaukseen ja murhaan. Kaameaan rituaaliin osallistui myös naisia. He ristiinnaulitsivat vauvan ja häpäisivät tämän ruumiin. Jopa ’Vanha Mooses’, Trenton arvostetuin juutalainen, pilkkasi roikkuvaa ruumista. Simonin murha oli heidän silmissään parodia Jeesuksen kärsimysnäytelmästä.

Uskottiin, että kidutus oli ainut tapa saada juutalaiset talonomistajat tunnustamaan ei-juutalaisen lapsen murha. Murhan jälkeen ruumis siis ristiinnaulitiin. Mutta kauheudet eivät loppuneet siihen. Kaikki huipentui rituaaliseen kannibalismiin – he nauttivat nuoren kristityn verta joko maagisista tai terapeuttisista syistä […]

Vaatii äärimmäistä rohkeutta tutkia tällaisia tapauksia 2000-luvulla. Kysymys on juutalaisten kannalta äärimmäisen kipeä: lasten ristiinnaulitseminen pääsiäisaattona ja lasten veren käyttäminen juhlaleivän valmistuksessa! Onko kyse ikivanhoista myyteistä ja uskomuksista vai todellisista rikoksista, joita rabbit määräsivät suorittamaan? On onnekas yhteensattuma, että Toaff on paitsi juutalaisen kulttuurin ja historian asiantuntija, myös erittäin rohkea ihminen.

Toaff kirjoittaa, että ainakin aikavälillä 1100–1500 ’enkeleiksi’ kutsuttuja kristittyjä lapsia todella ristiinnaulittiin, minkä vuoksi eurooppalaiset rankaisivat juutalaisia usein kollektiivisesti. Toaffin mielestä juutalaiset eivät olleet ’antisemitistien viattomia uhreja’. Toaffin mukaan Reinin, Tonavan ja Adigen jokien ympäröimällä alueella aškenasijuutalaiset fundamentalistit syyllistyivät toistuvasti rituaalimurhiin.

Toaff kirjoittaa, että veri on keskeinen elementti juutalaisessa pääsiäisessä. Karitsan verellä juhlistetaan juutalaisten vapautumista Egyptin orjuudesta. Myös ympärileikkauksen verellä on merkittävä uskonnollinen arvo. Toisessa Mooseksen kirjassa kerrotaan, kuinka Mooseksen poika vuosi ensimmäisen kerran verta. Jotkut vertaavat sitä Iisakin vereen, jota Abraham oli valmis vuodattamaan.

Pääsiäisen juhla-ateriaan kuuluu happamaton leipä, joka sekoitetaan kuivaan vereen. Verta sekoitetaan myös viiniin, minkä jälkeen juhlija kiroaa Egyptin kymmenesti. Mikäpä muu veri sopisi fundamentalistin mielestä rituaaliin yhtä hyvin kuin murhatun kristityn lapsen? Tämä on ’Jumalan karitsan’ verta. Sillä pyritään tuomaan hyvää onnea sekä vauhdittamaan vainolaisten ja vääräuskoisten tuhoa.

Tämä todistaa jälleen sen, etteivät juutalaiset ole historiassa olleet ”eurooppalaisten rasistien ja antisemitistien viattomia uhreja”. Antisemitismin taustalla on jotain aivan muuta kuin pelkkiä perättömiä myyttejä ja eurooppalaisten irrationaalista verenhimoa.

konitz [11]

Toaffin tutkimusmenetelmät

Ennen kuin Toaffia alettiin vainota, hän ehti antaa Trenton paikalliselle sanomalehdelle L’Adigelle haastattelun helmikuussa 2007.

Artikkelin otsikko on ”Totuus pyhästä Simonista ja rituaalimurhaoikeudenkäynneistä. Tutkinta on avattava uudestaan [12]” ja alaotsikko on ”Professori Ariel Toaff ei epäile: ’Simonin tapausta on alettava jälleen tutkia, koska hänet mitä ilmeisimmin murhattiin osana rituaalia’”. Artikkelissa sanotaan:

”Oikeudenkäyntipöytäkirjojen ja muiden asiakirjojen valossa vaikuttaa hyvin epätodennäköiseltä, että tuomarit olisivat laittaneet sanoja syytettyjen suuhun.

Syytetyt puhuivat saksan ja heprean sekoitusta. Heidän kertomuksensa olivat täynnä yksityiskohtaisia ja paikkansapitäviä kuvauksia juutalaisesta perinteestä, riiteistä ja historiasta Saksassa. Tavalliset italialaiset virkamiehet eivät olisi kyenneet sepittämään vastaavaa tarinaa. On siis mahdoton ajatus, että syytettyjen suuhun olisi laitettu sanoja.”

Toaff kertoo haastattelussa myös tutkimusmenetelmistään:

”Jätin aluksi huomiotta kertomuksen kiistellyimmät elementit eli pääsiäisen, veren, rituaalileivän ja niin edelleen. Sen sijaan syvennyin kertomuksen muihin osiin ja varmistin, että ne ovat historiallisesti uskottavia. Eräs todistaja puhuu esimerkiksi juutalaisesta tuttavastaan, Asherista, joka sai koronkiskontatuomion Venetsiassa. Tarkistin siis, että tuomiosta todellakin löytyy merkintä.

Seuraavaksi paneuduin juutalaiseen pääsiäiseen. Vertasin Trenton todistajanlausuntojen sisältöä teoksiin, joissa kerrotaan juutalaisesta kulttuurista tuon ajan Saksassa. Kertomukset olivat täydellisen yhdenmukaisia.

Tämä oli ratkaisevan tärkeää, sillä murhatuomiot perustuivat vastaajien tunnustuksiin. Poliittisesti korrektin Vatikaanin 1965 päätös kumota tuomiot perustui väitteeseen, etteivät tunnustukset ole uskottavia, koska epäiltyjä oli kidutettu. Pakkokeinoin saatuihin tunnustuksiin täytyy suhtautua aina skeptisesti.

”Viimeinen haasteeni olivat todistajalausunnot, joissa kuvailtiin Simonin uhraamista. Nyt kielitieteen rooli nousi pääosaan. Todistajat puhuivat huonoa hepreaa, jota paikalliset pitivät eksoottisena ja saatanallisen kuuloisena.

Syytettyjen taustan vuoksi aloin tutkia saksalaista ääntämystä italialaisen sijaan. Lausunnoista löytyi yhtymäkohtia Nürnbergin alueen juutalaiseen kulttuuriin. Oli käytännössä mahdotonta, että italialaiset virkamiehet olisivat kyenneet väärentämään täysin autenttisen aškenasiheprealaisen todistajanlausunnon. Syytettyjen tunnustukset ovat siis uskottavia…”

Murhia tehtiin useissa maissa

Toaff kertoo haastattelussa, että kahdeksan kirjan lukua käsittelevät Trenton tapahtumia. Hän paneutui myös muihin juutalaisoikeudenkäynteihin eri puolilla Eurooppaa.

Hänen mukaansa on selvää, että lapsia murhattiin. Toaff kiteyttää lopuksi:

fig358 [13]”Olen valmis väittelemään. Tahdon kuitenkin, että vastaväittäjät ovat etukäteen tutustuneet tutkimuksiini. On yhtä tyhjän kanssa jankata, että ’juutalainen perinne kielsi veren käyttämisen rituaaleissa’. […]

Monet kollegani ovat todenneet, että tutkimukseni väkivaltaisista antikristillisistä juutalaisyhteisöistä on uskottavaa ja hyvin perusteltua.

Jotkut saattavat edelleen kuitenkin epäillä sitä, ovatko rituaalimurhat totta. Aiheeseen syvennyttyäni olen sitä mieltä, ettei ole epäilystäkään siitä, etteikö rituaalimurhia olisi suoritettu.

Mielestäni olisi siis oikein, että Trento alkaisi jälleen tutkia Simonin tapausta kirjani pohjalta.”

Toaffille selvisi oikeudenkäyntipöytäkirjoista, että Simonin murhan tunnustaneet juutalaiset kertoivat tuomarille asioista, joista ei-juutalaiset italialaiset eivät olisi voineet tietää. Kuvaukset aškenasiyhteisön riiteistä olivat erittäin yksityiskohtaisia.

Jopa yhteisönsä puolia kiivaasti pitävä venetsianjuutalainen Gadi Luzzatto Voghera myönsi [14], ettei Toaffin johtopäätöksiä voi kumota:

”Juutalaisten älykköjen eliitti ei ole kyennyt esittämään Toaffille vasta-argumentteja. He eivät edes osaa keskustella aiheesta. He eivät tiedä tarpeeksi heprean kielestä (minkä vuoksi he eivät kykene lukemaan suurta osaa vanhasta italianjuutalaisten historiaa käsittelevästä kirjallisuudesta).

He eivät ole kartalla historiantutkimuksen nykytilasta. Trenton vuoden 1475 tapahtumista he tietävät vain sen, mitä iskulauseissa sanotaan. He yrittävät esittää ’asiantuntijoita’, mutta epäonnistuvat.”

Toisin sanoen: Italian juutalaisjohtajat ”tiesivät”, ettei Trentossa murhattu kristittyä lasta, vaikka he eivät olleet edes koskaan tutkineet aihetta!

Painostus murtaa Toaffin

Pian kirjan julkaisun jälkeen Haaretz julkaisi artikkelin ”Bar-Ilan aikoo vaatia professorilta selvitystä rituaalimurhakirjan taustoista [15]”.

Artikkeli osoitti, että Toaff piti kiinni tutkimuksestaan, vaikka kova painostus oli saanut hänet hieman epäröimään:

”Yliopiston historioitsija Toaff on synnyttänyt myrskyn väittämällä kirjassaan, että kertomukset juutalaisten suorittamista kristittyjen rituaalimurhista ja veren nauttimisesta voivatkin olla totta […]

Italialaislehti La Stampan haastattelussa Toaff vastasi aggressiivisesti kriitikoilleen, sanoen: ’Tutkimukseni osoittaa, että keskiajalla juutalaiset fundamentalistit eivät kunnioittaneet Raamatun käskyjä vaan käyttivät verta riiteissään.’

The Associated Pressin haastattelussa perjantaina Toaff [kuitenkin] sanoi: ’Ei ole todisteita siitä, että juutalaiset olisivat tehneet sitä.’ Hän silti lisäsi, että [syytettyjen] tunnustuksessa on totuuden siemen; syytetyt esimerkiksi kertoivat yksityiskohtaisesti antikristillisistä liturgioista, joita käytettiin ennen kaikkea pääsiäisenä. Tuolloin Egyptin juutalaisorjien vapautuksesta tuli kristittyjen käsissä kärsivien [sic!] juutalaisten symboli.

On mahdotonta, että heprean kielellä suoritetut liturgiat olisivat italialaistuomareiden tekemiä väärennöksiä. Niillä ei ollut mitään tekemistä italialaisten perinteiden kanssa, vaan ne kuuluivat kiinteästi aškenasijuutalaiseen kulttuuriin,’ hän sanoi. […]

Bar-Ilanin yliopiston tiedottaja Shmulik Algrabli sanoi: ’Professori Toaff on yksi alansa johtavia tieteilijöitä. Luotamme hänen tutkimusmenetelmiinsä. Kiistakysymykset tullaan selvittämään, kun hän palaa Israeliin.”

Kirjan julkaisun aikana Italiassa Toaff oli uhonnut suostuvansa vaikka ristiinnaulittavaksi puolustaakseen kirjaansa. Israeliin palattuaan hän kuitenkin murtui. Hän veti loputkin kirjat pois markkinoilta ja lupasi lahjoittaa myynnistä saadut voitot äärisionistiselle Anti-Defamation League [16] –lobbausjärjestölle.

2008 markkinoille tuli uusi ”päivitetty” versio kirjasta, mutta siinä tehdyt johtopäätökset eivät juurikaan eronneet ensimmäisestä painoksesta.

Rituaalimurha edellyttää äärimmäistä uskonnollista vihaa. Vihan täytyy olla laajaa, sen juurien täytyy olla pitkällä ja sen on perustuttava oppeihin, joita on välitetty sukupolvelta toiselle.

caravaggio_abraham_sacrifices_isaac [17]

Toaffin mukaan rabbien tekstit opettavat juutalaisille, että Abraham todellakin surmasi Iisakin. Toisin kuin kristityt ajattelevat, juutalaisten mukaan Jumala ei pysäyttänyt Abrahamia. Tämän jälkeen Jumala herätti Iisakin jälleen henkiin.

Toaffin mielestä tämä kumoaa väitteet, joiden mukaan rituaalimurhia ja veren nauttimista ei voinut tapahtua, koska juutalainen oppi yksiselitteisesti kielsi ne. ”Älä tapa” menettää joidenkin silmissä merkityksensä, jos jopa Abraham säilytti pyhyytensä murhattuaan poikansa.

Toaff todistaa kirjassaan, että Euroopassa on elänyt juutalaisyhteisöjä, joiden viha kristittyjä kohtaan on johtanut murhiin. Kuten artikkelin alussa ollut video osoittaa, ei viha ole kadonnut. Juutalainen Talmud on täynnä kristinuskoa sekä Jeesusta pilkkaavia opetuksia, joita voi lukea artikkelistamme ”Juutalaiset ja rasismi, osa 2: rasismin opillinen alkuperä [18]”.

On surkuhupaisaa, että samat tahot, joiden mukaan Simonin murhan tunnustaneet juutalaiset ”eivät voineet puhua totta” (koska heitä kidutettiin) pitävät Toaffin takinkääntöä (koska häntä painostettiin ja hänelle tehtiin tappouhkauksia) todisteena siitä, että rituaalimurhat ovat pelkkää ei-juutalaisten sepittämää pahantahtoista propagandaa.

 

Lue myös:

Miksi kirjoitamme juutalaisista 1 [19], 2 [20]
Kristillinen sionismi ei ole kristillistä [21]
Juutalaiset ja rasismi: miksi kansallismielisten tulee vastustaa Israelia? [22]
Juutalaiset ja järjestäytynyt rikollisuus [23]
Suuri raiskaavien rabbien salailu [24]
Netanjahu: ”Talmudista Israelin laki!” [25]
Harhauskoisten lasten tappamiseen kehottava kirja bestselleriksi Israelissa [26]
Ei-juutalaisten ahdinko Israelissa pahenee [27]
Juutalaiset polttivat kristityn kirkon Israelissa [28]
Juutalainen rabbi Ariel: ”Kristityt ja muslimit tapettava!” [29]
Viiltäjä-Jack ja kuinka juutalaisuuden historiaa kirjoitetaan [30]