"Sionistit käyttävät 'holokaustia' hyväkseen palestiinalaisten ihmisoikeuksia vastaan ja Israelin rikosten peittelemiseksi."

David Duke

Miksi Jumala inkarnoitui juutalaisten keskuuteen?

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,11
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Magneettimedia ei ole uskonnollinen, eikä aina filosofinen julkaisu. Teemme nyt kuitenkin poikkeuksen, sillä onhan joulunaika, jolloin pääotsikon teema on ajankohtainen. Tällä aiheella on myös maailmanpoliittista merkitystä.

Artikkeli on muunnelma 2017 Magneettimediassa julkaistusta kirjoituksesta Miksi Jumala inkarnoitui juutalaisena Jeesuksena? Huomiot.

Artikkeli perustuu Pertti Niemen kirjoittamaan teokseen, Johdatus Emanuel Swedenborgin filosofiaan, joka pohjautuu jäljempänä mainittuun kirjallisuusluetteloon. Peruslähtökohtana tässä on kuitenkin Raamattu esimerkiksi vuodelta 1933 ja 1938.

Jeesuksen ristinkuolema ei ollut sovitus tai lunastus, vaan viimeinen ja voimakkain kiusaus eli syvimpien helvettien hyökkäys: Kun helvetit oli nujerrettu, saapui taas taivaallista virtausta maan päälle ja ihmiset pystyivät tekemään parannuksen, jonka tekeminen oli estynyt aiemmin, Jeesus: ”Tehkää parannus, sillä Jumalan valtakunta on tullut lähelle”. Jeesus myös eheytti taivaat ja perusti uuden kirkon eli kristillisen alkukirkon.

Messias?

Kristus on Messias nimen kreikankielinen  käännös.

Juutalaiset uskonnolliset johtajat Mel Gibsonin ohjaamassa elokuvassa The Passion of the Christ (Kristuksen kärsimyskertomus).

Varmaankin monet juutalaisista odotti Messiaan vastaavan heidän ennakkokäsityksiään. Tämä käsitys riippui siitä millaisen kuvan Vanhan testamentin profetiat olivat lukijalleen antaneet. Jotkut saattoivat ajatella Messiaan saapuvan nöyränä ja aasilla ratsastaen ja yhtäältä taivaiden pilvien mukana tuhoamaan vastustajat ja alistamaan kaikki hallitusvallat palvelukseensa (Sak. 9:9); (Dan 7:13–14). Viimeksi mainittuun varmaankin enimmäkseen uskoivat Jeesuksen ajan uskonnolliset johtajat, jotka muodostuivat lyhyesti: ylimmäisestä papista, pappien päämiehistä ja vanhimmista. Lisäksi Jerusalemin ylhäisöä olivat (saddukeukset) ja kirjanoppineet (farisealainen osa). Tämä uskonnollinen eliitti nojautui vakaumuksessaan isien perimätietoon, joka myöhemmin sai nimekseen Talmud.

Talmud (hepreaksi: oppi, opetus) on juutalainen Tooraa eli Mooseksen kirjoja ja Vanhan testamentin profeettojen lukuja tulkitseva (tai väärentävä) selitysteos. Talmudia kutsutaan myös juutalaisten yhteiskunnallisten ja lainopillisten kirjoitusten kokoelmaksi. Talmud jakaantuu kahteen versioon: Talmud Jerušalmi (Jerusalemin T.) ja Talmud Bavli (Babylonian T.). Näistä jälkimmäisen sanotaan olevan sisällöltään kattavampi ja Talmudista puhuttaessa useimmiten viitataan Babylonian kokoelmaan. Talmudin osat ovat Mišna ja Gemara. Mišnan sisältö päätettiin lopullisesti noin 190 jKr, jolloin se sai kirjallisen muotonsa. Mišna on kirjoitettu hepreaksi. Gemara pohjautuu Palestiinan rabbien keskusteluihin mišnasta; sisältö sai lopullisen muodon ja kirjallisen asun noin vuonna 500 jKr.

Talmudia ja sen noudattajaa kuvaavat hyvin Herran Sanat: ”Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.” (Joh. 8: 44).

Mainittu juutalainen eliitti odotti siis Messiasta, joka olisi valloittanut heille koko maailman, mutta Jeesus, joka oli itse sisäisenä Totuutena ja Hyvyytenä opetti ihmisille uudestisyntymistä, joka tähtäsi ikuiseen onneen siunatussa tilassa, ei demonista eliittiä miellyttänyt, vaan eliitti haki mieluummin profetioita väärentäen niitä omiin itsekkäisiin tarpeisiinsa.

Talmudistit

Ei ole tarkkaan tutkittu sitä, mitä kristittymaailma esittää syyksi siihen, miksi Jeesus syntyi juutalaisten keskuuteen, eikä esimerkiksi Kiinalaisena Jeesuksena? Kristityssä maailmassa, ainakin tietyissä piireissä, ilmeisesti kuvitellaan Jeesuksen syntyneen juutalaisena siksi, että on väärin ymmärretty Jumalan ”omaisuuskansan” käsite.

”Juutalaisella” tarkoitetaan Jumalan Sanan spiritu­aalisen (henkinen) mer­kityksen mukaan hyvyydessä ja totuudessa elävää ihmistä rotuun tai kansallisuuteen katsomatta. ”Juutalaisella” tarkoi­te­taan Sanan coelestiaalisen (taivaallinen) merkityksen mukaisesti myös kor­keinta eli kolmatta taivasta. Jeesus joutui kiusatuksi vielä tämänkin taivaan taholta, sillä sekään taivas ei ole täysin puhdas. Siksi kiusaukset voit­taneen Jeesuk­sen ristissä oli kirjoitettuna Hänen arvonsa ‑ juuta­laisten kuningas: REX IUDAEORUM

Jumalalla ei siis ole omaisuuskansaa, vaan ”omaisuuskansan” muodostavat kaikki ne ihmiset, jotka elävät hyvyydessä ja totuudessa rotuun ja kansalaisuuteen katsomatta. Nämä pystyvät vastaan ottamaan sisäisiä totuuksia ja hyvyyksiä sieluunsa.

On hirvittävän irvokasta ajatella, että esimerkiksi jokin demoninen eliitti edustaisi Jumalan silmäterää.

Miksi todella Jumala inkarnoitui juutalaisten keskelle?

Jumala inkarnoitui juutalaisena Jeesuksena juuri siksi, että jo Jeesuksen ajan juutalaisuus edusti, mitä suurinta henkistä pimeyttä, jolla ei tietenkään ollut mitään yhteyttä Jumalaan, eikä taivaaseen. Juutalaisuus oli ja on edelleen pelkästään maallisia ja aistillisia tarpeita palveleva ”uskonto”. Tästä johtuen koko juutalainen kansa oli teologisessa ja henkisessä pimeydessä: heistä oli tullut sen aikaisen maailman itsekkäin kansa, johon Jeesuksen aikana olivat yhteydessä pahimmat helvetit.

Jumalan täytyi luonnollisesti pelastaa ihmiskunta kokonaisuudessaan, niinpä Hänen täytyi nujertaa pahimmat helvetit ensin, helvetit, jotka olivat siis yhteydessä juutalaisten uskonnollisten johtajien siivittämänä heidän kansaansa. Mikäli Jumala olisi syntynyt johonkin toiseen kansaan, olisi vahvimmat helvetit jäänyt kukistamatta, ja lunastus suorittamatta (Niemi 2001).

Äärijuutalaisuutta noudattava pystyy elämään luonnollisessa hyvyydessä ja samaan aikaan sisäisessä pahuudessa. Tämä johtaa siihen, että liitetään yhteen hyvä ja paha, mikä on häväistys ja samalla suurin synti mitä ihminen voi tehdä. Henkisen maailman lain alaisuuksien mukaan hyvyyden ja totuuden on muodostettava liitto, joka on taivaallinen avioliitto, toisaalta pahan ja väärän tulee myös yhdistyä liittoon, joka on helvetillinen avioliitto (Niemi 2001).

Juuri tämän hyvän ja pahan yhteen liittämisen tähden Jeesus kutsui juutalaisia avionrikkojasukupolveksi (Matt. 12: 39).

Henkimaailma oli täyttynyt pahoista hengistä; vain Jumalan lihaksi tuleminen saattoi tämän puhdistaa

Jeesuksen Kristuksen  ymmärtäminen ajassa ja paikassa inkarnoituneeksi Jumalaksi on kristillisen teologian peruskivi. Toinen yhtä tärkeä asia on Kym­menen Käskyn ymmärtäminen ainoaksi elämänohjeek­si, jonka avulla pelastuu eli pääsee taivaa­seen. Joskin ihminen ei voi uudestisyntyä Kymmenen Käskyä noudattamalla vain itsekseen, vaan yhteistyössä Jumalan kanssa, siis Jumalan avulla ja itse aktiivisena. Siksi Jeesus sanoikin: ”Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt” (Matt. 19: 17).

Ensinnäkin tulee huomata, että maan päällä elävä ihminen on henkensä avulla yhteydessä henkimaailmaan.

Henkimaailma, joka on taivaiden ja helvettien välinen tila, oli Jeesuksen syntymistä edeltävänä aikana vähitellen täyttynyt pahoista hengistä siten, että virtaus taivaasta lähes kokonaan vääristyi.

Niinpä taivaan ja helvetin välinen tasapaino oli järkkynyt, ja ihmisten yhteys taivaaseen oli tuol­loin vaarassa katketa. Pahojen henkien avulla helve­tit hallitsivat maailmassa eläviä ihmisiä, ja koko ihmiskunta planeetallamme oli vaa­rassa tuhoutua. Tämän vuoksi tarvittiin itse Jumalan inkar­naatio palauttamaan ihmiskunnan yhteys taivaaseen. Jeesus Kristus kukisti omalla Jumalallisella voimallaan helvetit ja palautti tasapainon taivaan ja helvetin välille. Helvettien voi­ma oli tuona aikana niin suuri, ettei tätä tehtävää kyennyt suorittamaan enkelit, vaan tarvittiin siis itse Jumalan in­kar­naatio.

Jeesuksen kiusaukset ja voitto

Jeesus peri äidiltään tavallisen ihmisen fyysisen olemuksen, johon Hän kykeni ottamaan vastaan kiusauksia eli helvetin hyökkäyksiä tähän ihmisyyteensä. Jeesus oli Isänsä eli Sielunsa puolelta Jumala, jota eivät helvetit kyenneet kiusaamaan. Jeesus voitti kiusaukset Jumalallisella voimallaan, joka Hänellä oli sielustaan toisin sanoen Isästä Jehovasta. Herraa ei kyetty kiusaamaan Hänen Jumalallisuuteensa nähden, sillä helveillä ei ole yhtään voimaa Jumaluutta vastaan (Kivilohkare 2020; s. 205).

Jeesus rukoilee Getsemanessa

Myös me tavalliset ihmiset pystymme voittamaan helvettien kiusaukset Jumalan avulla, edellyttäen, että itse olemme aktiivisia tässä taistelussa. Mutta Jeesus nujersi helvettien kiusaukset omalla Jumalallisella voittamallaan. Näistä kiusauksista olivat voimakkaimmat ja viimeisimmät kristinkuolema sekä ylösnousemus, joista Hän sai täydellisen voiton (Niemi 2001). Jos Jeesus olisi käyttänyt Jumalallista voimaansa ja luopunut kristinpuusta, Hän olisi henkisesti hävinnyt kiusaukset helvettejä vastaan. Silloin ihmiskunta olisin tuhoutunut eli kukaan ei olisi pystynyt enää uudestisyntymään.

Tarkennamme vielä sitä, että Jeesuksen ristinkuolema ei ollut sovitus tai lunastus, vaan viimeinen ja voimakkain kiusaus eli syvimpien helvettien hyökkäys: 

Jeesus nujersi nuo helvetit ottamalla vastaan niiden hyökkäyksiä eli kiusauksia, joista, kuten jo sanottiin, viimeinen oli ristinkuolema. Ei ollut laisinkaan vihaa Isän ja maailman välillä, mitä Pojan olisi pitänyt sovittaa, vaan helvettien hyökkäykset suuntautuivat taivasta vastaan, joten nämä helvetit täytyi voittaa Jumalallisella voimalla, sillä enkelien valta ei siihen kyennyt. Jeesus kukisti helvetit, riisuen äidiltään perityn fyysisenolemuksensa sekä pukeutuen Isänsä (eli Sielunsa) ruumiiseen, muodostuen täten itse täydelliseksi Jumalaksi, joka Hän on tälläkin hetkellä. Kun helvetit oli nujerrettu, saapui taas taivaallista virtausta maan päälle ja ihmiset pystyivät tekemään parannuksen, jonka tekeminen oli estynyt aiemmin, Jeesus: ”Tehkää parannus, sillä Jumalan valtakunta on tullut lähelle”. Jeesus myös eheytti taivaat ja perusti uuden kirkon eli kristillisen alkukirkon. Tämä oli Jeesuksen Lunastus eli maailman pelastaminen helvettien vallasta. Siten Jeesusta ei saa pitää minkäänlaisena Isän Jumalan uhrina, vaan itse Jumalana, joka Hän on. Jeesus ei sovittanut mitään, vaan nujersi helvetit.

Ero Jeesuksen ja tavallisen ihmisen kiusauksien välillä on siinä, että tavallinen ihminen joutuu kukistamaan helvettien hyökkäykset Jumalan avulla, mutta Jeesus kukisti kaikki helvetit Jumalallisella voimallaan.

Jeesus rakensi ruumiinsa Jumalallisella voimallaan kolmessa päivässä uudelleen. Tätä kirkastettua ruumista kuvataan Johanneksen Ilmestyskirjassa:

… ja lampunjalkain keskellä Ihmisen Pojan muotoisen, pitkäliepeiseen viittaan puetun ja rinnan kohdalta kultaisella vyöllä vyötetyn. Ja hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkoiset niinkuin valkoinen villa, niinkuin lumi, ja hänen silmänsä niinkuin tulen liekki;
hänen jalkansa olivat ahjossa hehkuvan, kiiltävän vasken kaltaiset, ja hänen äänensä oli niinkuin paljojen vetten pauhina. Ja hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, ja hänen suustaan lähti kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat niinkuin aurinko, kun se täydeltä terältä paistaa (Ilm. 1: 13–16).

Vasta Jeesuksen kautta maapallon ihmisillä on muodostunut mahdollisuus olla suorassa ja välittömässä yhteydessä Jumalaan (tämä yhteys syntyy Sanan välityksellä henkisen maailman kautta). Jeesuksen kautta luotiin Jumaluuden Kolminaisuus. Tätä ei ennen Jeesusta ollut. Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa on Jumaluuden Kolminaisuus yhdessä ja samassa Persoonassa: Isä eli Jumalallinen Rakkaus (sielu), Poika eli Jumalallinen Viisaus sekä Pyhä Henki eli Jumalallinen Vaikutus. Pyhä Henki saapuu sielusta (Isä), Pojan kautta valaisemaan enkelten ja ihmisten ymmärrystä.

Vastaavaisuuden tieteessä Jeesus tarkoittaa Jumalallista Hyvyyttä ja Kristus Jumalallista Totuutta, siten koko nimi, Jeesus Kristus merkitsee Hyvyyden ja Totuuden liittoa: ”Minä ja Isä olemme yhtä” (Joh. 10: 30). Herra Jeesus Kristus on yksi ja ainut maailman kaikkeuden Jumala.

Israelilainen kirkko

Kaikesta huolimatta israelilainen kirkko oli aito kirkko, joka perustui Jumalalliselle Ilmoitukselle. Israelilainen kirkko oli edustava kirkko, jonka rituaalit olivat tarkkoja vastaavaisuuksia spirituaalisille asioille. Mutta tämä kirkko ei kuitenkaan ollut vastaava kirkko, koska sen papisto ja sitä myöten kansa elivät ainoastaan luonnollisessa hyvyydessä ja sisäisessä pahuudessa.

Jumalan inkarnaatioon juutalaisena Jeesuksena oli toinenkin syy.

Pertti Niemi Kirjoittaa:

Juutalaisilla oli halu alistaa muut kansat orjuuteen ja nousta itse koko maailman valtiaaksi. Tämän halun riivaamina he pitivät itseään messiaanisena kansana ja halusivat maalliseksi kuninkaakseen itse Jumalan. Jumala salli heille tämän halun, sillä tämän tähden he pitivät Sanaa (osa Raamattua) pyhänä ja säilyttivät sen muuttumattomana muille kansoille.

Juuri yllä mainittujen tekijöiden tähden muinaiset juutalaiset ja nykyinen sionistien eliitti, ovat luonteeltaan erittäin julmia ja itsekkäitä (vrt. nykyinen Israel).

Mitä Jeesuksen murhasta seurasi?

Koska Jeesus oli itse Jumalan inkarnaatio, oli Hän Itse Totuus ja Hyvyys. Täten ne, ketkä murhasivat Jeesuksen, saivat henkiseksi perinnökseen kaiken totuuden tuhoamisen halun, mikä on muodostanut sionistisen eliitin ja yleensä äärimäiseen Talmudin tulkintaan nojautuvan ryhmittymän perityksi pahuudeksi.

Poliittinen merkitys

Yllä mainitusta johtuu, että monet ihmiskuntaa vahingoittavat opit ja teoriat ovat lähtöisin henkilöistä, joilla on vahva yhteys juutalaisuuteen, tai ovat ”juutalaisia”. Tästä esimerkkinä voidaan mainita Karl Marx, joka tunnetaan erityisesti teoriasta, joka käsittelee työtätekevän ja omistavan luokan luokkaristiriitaa ja -taistelua. Marxia pidetään uudenaikaisen sosialismin ja kommunismin perustajana. Näitä oppeja käytettiin tehokkaasti sionistieliitin kansainvälisen hegemonian välineenä. Tämän ansiosta maailma jaettiin kahteen poliittiseen leiriin kapitalistiseen ja sosialistiseen järjestelmään. Sosialismi sisältää myös edistyksellisiä asioita, mutta ne saatiin tuhottua siihen liitetyllä ateismilla. Toisaalta äärimmillään plutokratiaan perustuva kapitalismi sai seurakseen kristinuskon. Kapitalismin luonnollinen kumppani olisi tietysti ateismi, sillä meneehän kapitalismissa yksilön etu, yleisen edun edelle, mutta sosialismissa päinvastoin.

Muita kansallisvaltioita tuhoavia menetelmiä, jotka ovat peräisin ”juutalaiselta” eliitiltä ovat muiden muassa kaiken näivettävä kansainvälinen velkarahajärjestelmä, joukkotiedonvälitys, viihdemaailma sekä varhaiskasvatus- ja opetusjärjestelmä. Suomalainen valtamedia jäljittelee uskollisesti kansainvälisen lehdistön valtavirtaa. Se ajaa yksityisten pankkien, monikansallisten suurkorporaatioiden ja EU:n etua. Suomessakin massamedia suosii maahanmuuttoa ja suomalaisen alkuperäiskulttuurin mitätöintiä. Nykyisin Pohjoismaiden voimakkaimmat mediayhtiöt ovat järjestään juutalaistaustaisia – esimerkkeinä Erkon suvun Sanoma sekä Bonnierin ja Hjörnen mediaimperiumit.

Markku Juutinen

Lähteet

Pyhä Raamattu VT: vuoden 1933 suomennos; UT: vuoden 1938 suomennos.

Niemi, Pertti (2001). Johdatus Emanuel Swedenborgin filosofiaan. Tab-kirjat, Turku.

http://www2.amk.fi/digma.fi/www.amk.fi/opintojaksot/030307/1136204264003/1136278385308/1149002814904/1172053464728.html

https://areena.yle.fi/1-3515789

Kirjallisuutta ja tiedostoja

Swedenborg, Emanuel. Arcana Coelestia. Londini 1749-1756.

Vera Christiana Religio, Amstelodami 1771.

Emanuel Swedenborg: Taivas ja helvetti

Emanuel Swedenborg: Aviorakkaus

Kivilohkare, Benjamin (2020). Herran Toinen Tuleminen 

Johdatus Emanuel Swedenborgin teologisiin kirjoituksiin. Saatavina: http://novahierosolyma.fi/Kirjauutuus%3A-Herran-Toinen-Tuleminen.php 

SwedenborgEmanuel. Worlds in space. Saatavina: https://newchristianbiblestudy.org/swedenborg/ 

Rami, Ahmed. Islam-Radio. Kätketty tyrannia. Saatavina: http://www.islam-radio.net/finish/power/rosenthal.htmhttp://islam-radio.net/ 

SwedenborgEmanuelTrue Christian Religion. Saatavina: https://www.sacred-texts.com/swd/tcr/tcr01.htm 

VOITTO PERKELEESTÄ Kymmenen Käskyn avulla: 

http://novahierosolyma.fi/10–LUKU%3A-%C3%84LYKKYYDEN-KEHITT%C3%84MINEN%3A–uudestisyntymisprosessin-tarkastelua.php

http://novahierosolyma.fi/7–LUKU%3A-RAAMATUN-SA%C2%ADLAI%C2%ADNEN-MER%C2%AD%C2%ADKITYS.php

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

15 Kommentit

  1. Juutalaiset ovat Saatanan vallassa

    Näinhän se meni. Juutalaiset eivät kuunnelleet Jeesusta koska eivät pitänee nähtä messiaana. Siksi Jeeesus kääntyi juutalaisten sijaaan sarnaamaan kansalle, joka suurimmaksi osaksi koostu palestiinalaiaista. Ja kun Jeesus sai opeillaan kansan puolelleen ja seuraamaan opetustaan, tämä suututti juutalaisen papiston joka päätti murhauttaa Jeesuskse. Ja vielä tänäkin päivänä juutalausetn odottavat messiaaan ensimmäistä tulemista.

    Mitä tulee Jumaan ”kansaan” nin Jumalahan pakotti juutalaiset alistumaan tahtoonsa, eli vaati nitä kääntymään paremmiksi ihmisisksi. Jos he eivät olisi alistuneet, olisi Jumala pudottanut kivenlohkareen niiden päälle ja tappanut ne kaikki (tarkoitti vuorta). Ja jotta tämä kansa olisi myöhemminkin erottuva muista kansoista, käskettiin niiden suorittaa ympärileikkaus poikalapsilla. Jotta voitaisiin todeta se ovatko he noudattaneet Jumalan oppeja ja käskyjä vai eivät.

    Tämän Jumalan vaatmukseen alistumisekin ne ovat kierouttaan väärentäneet uuteen muotoon sanoen olevansa ”jumalan valittu kansa” a sen verukkeella saavansa tehdä mitä tahansa koska ”Jumala on viimeisenä päivänä heidät varmalta tuholta pelasava”.

    Kun sitten katsotaan kristilisiä seurakuntia niin niillä tuntuu olevan yhteinen agenda. Niin mormoonit, Jehovat kuni helluntalaisetkin (lestaaiolaisist en tiedä) saarnavat kristinuskoa ympäri maailman. Ensin omille maanmiehilleen, sitten pakanakansoille ja vasta viimeiseksi juutalaisille. Tämäkin osoittaa miten musta on juutalainen ajatusmaailma. On siis ensin helpompi käännyttää kaikki kansat uuden testamnetin kritinuskoon, kuin vanhan testamenetin kultavasikan valajat.

    Mutta se mikä tässä on erinomaista on se, että prossisoturin saviset jalat ovat jo alkaneet murentua. Ja juutalainen pahuus on kaikkien nähtävillä. Paholainen on saanut heidät valtaansa, ja siksi ”Jumala pelastaa hedät varmalta tuholta”. Se, herättääkö Hän heidät paratiisiin on toinen asia. Mutta he eivät joudu ikuiseen kadotukseen. Eli helvettiin jota heidän uskonnossaan ei ole. TAistelu hyvän ja pahan välillä käy kiivaana.

    (6)(1)
    • Horus syntyi neitsyt Isiskselle jota myös kutsuttiin nimeltä Meri (Maria) 25 joulukuuta luolassa/ eläinten suojassa.

      Horuksen syntymän olivat nähneet ”idän tähdestä” kolme viisasta miestä.

      Horuksen maallisen isän nimi oli ”Seb” (Joseph”)

      12 vuotiaana Horus opetti temppelissä ja 30 vuotiaana hänet kastettiin. Tämän 18 vuoden välin hän oli poissa ’jossakin muualla’.

      Horuksen kastoi ”Anub kastaja”, joka sitten tapettiin katkaisemalla hänen päänsä.

      (Anub, Anup, Aan muistuttaa Johannes- nimeä alkukielessä)

      Horuksella oli 12 opetuslasta

      Horus teki ihmetekoja, poisti paholaisia, ja herätti kuolleista El-Azaruksen (El-Osiris toiselta nimeltään)

      Horus käveli vetten päällä.

      Horus puhui myös vuorella ns. Vuorisaarnan

      Horuksen olomuoto muuttui Vuorella

      Horus naulittiin ristille kahden rosvon väliin

      Horuksesta sanottiin, että hän on ”Tie, Totuus ja Valo”, ”Messias”, ”Jumalan voideltu”, ”Ihmisen poika”, ”Hyvä paimen”, ”Jumalan karitsa”, ”Sana joka tuli lihaksi”, ”Totuuden sana” jne.

      Hotus liitettiin sanoihin ”kala” ja ”kalastaja”, myös ”Lammas ja leijona”.

      Horuksen tehtävä oli ”täyttää laki”

      Horusta kutsuttiin KRST tai ”Voideltu”

      Horukseen liitettiin ”tuhatvuotinen valtakunta”

      – Krishna syntyi viattomasta neitseestä, jonka Jumala oli valinnut

      – Krishna syntymää ilmoitti taivaalla hänen tähtensä

      – Krishna vaikka olikin kuninkaallista sukua, syntyi alhaisissa ja puutteellisissa oloissa; luolassa

      – Karjapaimenet tunsivat Jumalallisen lapsen ja palvelivat häntä; lankesivat maahan tämän edessä

      – Krishnalle lahjoitettiin sandelipuuta ja hyvänhajuista voiteita

      – Krishnan isää kehotti ääni taivaasta pakenemaan lapsen kanssa Gakoliin, Junma-virran yli sen tähden, että maan kuningas väijyi hänen henkeänsä

      – Sen maan kuningas, missä Krishna syntyi, kuultuaan hänen syntymästään, koetti surmata hänet. Hän käski tappaa kaikki poikalapset koko valtakunnassaan, jotka olivat syntyneet sinä yönä

      – Krishna kuoli ristillä, ja hänet on kuvattu kädet ojennettuina riippumassa ristinpuussa. (Guigniaunt: Religion de Antiquite)

      – Krishnan kuollessa sattui suuria onnettomuuksia ja näkyi pahoja enteitä

      – Krishna astui alas helvettiin. (Asiatic Researhes 1, s. 237)

      – Krishna nousi ylös kuolleista

      – Krishna nousi ruumiillisessa muodossa ylös taivaaseen ja monet näkivät hänen nousevan. (Asiatic Researches 11 s. 142-145) 30)

      – Krishna on tuleva jälleen maan päälle viimeisinä päivinä

      – Hän tulee sotasankarina ratsastaen valkoisella hevosella

      – Hänen lähestyessään aurinko ja kuu pimenevät, maa vapisee ja tähdet putoilevat alas taivaalta

      – Krishna on tuomitseva kuolleita viimeisenä päivänä. (Johnson: Oriental. Religions s. 504)

      – Krishna on kaikkien luontokappaleiden luoja, näkyväisten ja näkymättömäin, koko maailmankaikkeus tuli hänen kauttaan

      (4)(0)
  2. Benjamin Kivilohkare

    MIKSI HERRAN TOISTA TULEMISTA EI TUNNETA?
    Miksi Emanuel Swedenborgin (1688-1772) laajoja teologisia teoksia ei tunneta? Herra itse ilmestyi Swedenborgille vuonna 1745. Hän määräsi Swedenborgin kirjoittamaan Jumalan Sanaan sisältyvän sisäisen merkityksen, ihmisen kuoleman jälkeisistä tiloista ja Taivaallisen Opin eli Uuden Kirkon teologian. Swedenborg teki työtä käskettyä ja kirjoitti 27 vuotta kuolemaansa asti yli kaksi hyllymetriä latinankielistä tekstiä. Monille älykkäille ihmisille, esim. Goethe, Balzac, Dostojevski ja Strindberg, hänen teoksensa ovat olleet ylintä mahdollista viisautta. August Strindberg: ”Hänen teoksensa ovat mittaamattoman laajat ja hän on antanut vastauksen kaikkiin kysymyksiini, ankarimpia myöten.” (Legendoja). Stanfordin yliopiston psykologit arvioivat Swedenborgin älykkyysosamääräksi 205. Miksi Swedenborgia ei tunneta nykyaikana? Syy on tässä: Hän paljasti reformoitujen kirkkojen ja katolisen kirkon henkisen tuhon sekä juutalaisen kansan luonteen ja merkityksen. Nämä paljastukset ovat myös ajankohtaisia analysoidessamme nykymaailman ilmiöitä. Swedenborg itse ei perustanut mitään kirkkoa teoksilleen, hän vain kirjoitti ja julkaisi Herran käskyn mukaisesti. Mutta hän ennusti, että hänen teoksilleen tullaan perustamaan kirkko, joka on Ilmestyskirjassa mainittu Uusi Jerusalem (Ilm. 21: 2, 10-27). Tällaisia pieniä kirkkoja on sittemmin perustettu mm. USA:ssa ja Britanniassa, mutta ne eivät ole se kirkko, jota Swedenborg tarkoitti. Swedenborg paljasti kristinuskon rappion: väärä kolminaisuusoppi, väärä käsitys Lunastuksesta ja Jeesuksesta sekä väärä sovitusoppi. Ei ihme, ettei hänen teoksiaan hyväksytty. Mutta Swedenborg paljasti myös muuta: kuinka ihminen uudestisyntyy ja hänen älykkyytensä lisääntyy sekä miten ihminen pääsee Jumalan yhteyteen. Mielestäni kaikkein tärkein Swedenborgin opetuksessa oli sen kiistäminen, että Jeesus olisi ”sovittanut” kaikkien ihmisten synnit. Tällaistahan Jeesus ei kertonut, vaan Hän opetti, että ihminen saa synnit anteeksi, kun hän tekee parannuksen ja elää Kymmenen Käskyn mukaista elämää. ”Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle” (Matt. 4: 17) ja ”Jos haluat päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt” (Matt. 19: 17). Sovitusoppi perustuu apostolien kirjeisiin, jotka eivät ole Swedenborgin mukaan Jumalan Sanaa, koska niissä ei ole sisäistä merkitystä. Käsitys, että Jeesus jo olisi sovittanut syntimme ilman parannusta, on vienyt miljoonia kristittyjä helvettiin. Swedenborg myös hylkäsi opin ”usko yksin vanhurskauttaa” (Room. 3: 28) ja sanoi sen johdattavan ihmisen helvettiin. Itse asiassa Swedenborg paljasti, että kristilliset kirkot ovat liitossa helvettien kanssa kuten juutalaisuus. Siksi Herran Toista Tulemista, joka on Swedenborgin teokset, ei nykyisin tunneta. Herran Toisesta Tulemisesta: http://novahierosolyma.fi/Kirjauutuus%3A-Herran-Toinen-Tuleminen.php
    Ceterum censeo: ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!!
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://www.globalresearch.ca
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko
    [email protected]

    (8)(0)
    • Hengellisyyden teoksista veret seisauttavin on Tiibetin Kuolleiden kirja, joka onnistuneesti annosteltuna vie henkimaailmaan. Siellä ei ole maailman uskontojen jumalia vaan jotain muuta, outoa mutta lohdullista. Himalajan rinteillä kasvaa kukkanen, Kamala nimeltään ((:

      (0)(0)
  3. Vastuun pakoa

    Trump: Jumala lähetti Poikansa lunastamaan meidät

    Joulun tärkeimmän viestin kuulemme Valkoisesta talosta. Yhdysvaltojen presidentti Donald J. Trump kiteyttää Joulun sanoman kahteen minuuttiin taitavammin kuin useimmat pastorit ja selvemmin kuin kenties yksikään presidentti koko Yhdysvaltojen historiassa.
    https://beta.oikeamedia.com/o1-150700

    Voiko historian Jeesuksen elämää enää pahemmin väärinymmärtää?
    Kuoliko Jeesus Trumpinkin sionistien Suur-Israelin verisen tukemisen ja Trumpin ja monen muun pahat teot lunastaakseen?
    Tällaista tulkintaa voisi pitää jo äärimmäisenä pakanuuden merkkinä.
    Mitähän Jeesus itse moiseen kommenttiin sanoisi jos eläisi tänään? Eiköhän hän kehottaisi Trumpia hyviin tekoihin ja lopettamaan tuollaiset höpinät, kuvitelmat joilla voi paeta vastuutaan.

    (3)(1)
  4. Assangen armahdus

    Vaikea tarkkaan tietää mitä Trumpin päässä liikkuu mutta aika selvästi hän on toiminut sionistien sotaisia Suur-Israel hankkeita tukien. Näin hän on saanut maansa kristityt hyväksymään nämä hankkeet ’kristillisinä’ ja oikeutettuina vaikka ne moraalisesti ovat oikean kristinuskon vastaisia joista aiheutuvaa syyllisyyttä ei historian Jeesus ole kuitannut (lunastanut) kuten Trump yllä Oikeamedian videossa ’Jumala lähetti Poikansa lunastamaan meidät’ antaa tekopyhästi ymmärtää.
    ———
    MV-lehti: Assangea on käytetty kriminalisoimaan se puoli journalismista, joka ei palvele ”syvävaltion” ja nimenomaan sodanlietsojien etuja.
    Assange ei ole tehnyt mitään, mitä jokin valtavirtaa lähellä oleva julkaisu, kuten New York Times, ei tee rutiininoimaisesti. Kyse on vain tiettyjen uutisten ja mielipiteiden tukahduttamisesta niiden sisällön perusteella, mikä taas loukkaa sananvapautta.
    Assangen armahtamalla, mistä on ollut puhetta jo jonkin aikaa, Trump voisi purkaa tilanteen, jossa tietyt paljastukset työnnetään niin pimentoon, että niitä ei pelkästään suljeta median ulkopuolelle vaan reportterit saatetaan rikosoikeudelliseen vastuuseen, vaikka heitä ei voi rangaista pelkästään rehellisestä journalismista.
    Assangen armahdus rikkoisi jyrkän rajanvedon valtamedian ja muun median välillä ja nostaa valtamedian ulkopuolella olevan journalismin statusta.
    https://mvlehti.net/2020/12/26/kaksi-presidenttia-kaksi-todellisuutta-umv-raportti/

    Tällä Assangen armahduksella Trump voisi osoittaa onko hänessä ainesta todelliseksi kristityksi vai onko hän pelkkä sionistien lakeija.

    (3)(0)
    • ”Aina kun teemme jotain, sanotte, että Amerikka tulee tekemään sitä ja tätä … Haluan tehdä teille jotain erittäin selväksi, älkää huolehtiko Amerikan paineesta Israelia kohtaan. Me, juutalaiset, kontrolloimme Amerikkaa ja amerikkalaiset tietävät sen.”

      -pääministeri Ariel Sharon-

      ”I don’t care about American congress i own that congress”

      – Israelin pääministeri Ariel Sharon –

      (3)(0)
      • Benjamin Kivilohkare

        JUUTALAISTEN VALTA
        On totta, että juutalaiset hallitsevat USA:ta, joka on planeetan mahtavin valtio taloudellisesti ja sotilaallisesti eli juutalaiset hallitsevat sen avulla koko planeettaa. Jeesus, Jumalan inkarnaatio, syntyi juutalaiseksi, koska juutalaisten helvetit olivat pahimmat ja estivät taivaallisen virtauksen maailman ihmisiin. Jeesus kukisti nämä helvetit ja lunasti ihmiskunnan pois niiden vaikutuksesta. Nyt taas juutalaisten helvetit uhkaavat ihmiskuntaa, ja jos niitä ei kukisteta, niin koko ihmiskunta tuhoutuu. Valitettavasti ihmiset eivät näe juutalaisten helvetillistä vaikutusta planeettamme elämässä. Se on kuitenkin tosiasia. Mainitsen muutamia heidän saavutuksiaan: 1) Koko planeetan syöpä eli velkaan perustuva talousjärjestelmä, joka on tehnyt juutalaisen eliitin satumaisen rikkaaksi, mutta tehnyt muista kansoista velkaorjia. 2) Ateistiset filosofiat kuten marxismi ja psykoanalyysi, jotka ovat vahingoittaneet miljoonien ihmisten sieluja. 3) Maailman mahtavimman salajärjestön eli vapaamuurarijärjestön luominen ja hallinta. 4) Tiedotusvälineiden hallinta: USA:ssa lähes kaikki tiedotusvälineet ovat juutalaisten hallinnassa ja yhä enemmän myös muissa valtioissa. 5) Soluttautuminen johtaviin asemiin pankkitoiminnassa, liike-elämässä ja politiikassa, erityisesti USA:ssa. 6) Viihdemaailman hallinta elokuvilla ja televisio-ohjelmilla suoltaen henkistä saastaa miljoonille katsojille niin, etteivät he huomaa joutuneensa aivopesun kohteeksi. Koko Hollywood on juutalaisten hallinnassa. 7) Maailmanlaajuisen holokaustivalheen onnistunut levittäminen niin, että lähes koko maailma uskoo siihen. Tällä valheella juutalaisista yritetään tehdä viaton kansa, vaikka he ovat kaikkea muuta kuin viattomia ja ovat kirjaimellisesti ilmieläviä perkeleitä, kuten Martti Luther heitä kuvaili. Juutalaiset ovat sielultaan perkeleitä, joiden kautta tulee ihmiskuntaan virtaus pahimmista helveteistä; tämä on karmea asia, mutta se on totisinta totta. Kristinuskon tehtävänä olisi taistella näitä helvettejä vastaan, mutta kristinusko on muuttunut itse helvetilliseksi ja toimii nykyisin juutalaisten apuna heidän maailmanvaltauksessaan. Emanuel Swedenborgin kautta tulleella Uudella Kirkolla on tehtävänä tuon käärmeen (juutalainen kansa) pään (juutalaisten johtajat eli Siionin Viisaat) murskaaminen (1 Moos. 3: 15). Koronahuijaus on juutalaisten viimeinen yritys alistaa maailman kansat juutalaisen diktatuurin alle, mutta se ei onnistu, vaan itse asiassa kääntyykin juutalaisia vastaan paljastaen heidän muunkin petollisen toimintansa. Tämä siitä huolimatta, että koronahuijaus näyttää ensiksi onnistuvan. Jumalallinen Kaitselmus puuttuu asiaan eikä anna tätä planeettaa juutalaisten haltuun. Ceterum censeo: ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!!
        https://vapaudenpuolesta.fi/
        https://www.globalresearch.ca
        http://stopworldcontrol.com
        BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
        Herran Toisen Tulemisen Kirkko
        [email protected]

        (7)(0)
    • Usko Trumpiin lujassa

      Trumpin koko toimikausi on paljastanut, että käytännössä kaikki, kaikkialla USA: n poliittisella alueella, ovat olleet väärässä hänen suhteen. Ja se on osoitus median kaikukammioiden voimasta, että suurimmaksi osaksi he ovat yhtä väärässä hänessä kuin neljä vuotta sitten.

      Tähän päivään asti, vaikka neljä vuotta on todistettu päinvastaisesta, Trumpin kannattajat uskovat edelleen, että heidän presidenttinsä on lopettanut sodat, tyhjentänyt suon ja taistellut syvää valtiota vastaan. He uskovat, että hän taistelee syvää valtiota vastaan, vaikka hän on vanginnut Assangen. He uskovat, että hän lopettaa sodat silloinkin kun hän on ryhtynyt kylmiin sota-aggressioihin Venäjää vastaan, tappanut kymmeniä tuhansia venezuelalaisia ​​nälkäseuraamuksilla, veto-oikeuksilla pelastaa Jemen Yhdysvaltain tukemasta kansanmurhasta, pyrkii edistämään sisällissotaa Iranissa käyttämällä nälkäpakotteita ja CIA vastustaa ilmoitettua tavoitetta saada aikaan muutos, miehitetty Syyrian öljykentät tavoitteena estää Syyrian jälleenrakentaminen, lisäsi huomattavasti joukkojen määrää Lähi-idässä ja muualla, lisäsi huomattavasti edellisestä hallinnosta päivässä pudotettujen pommien määrää, tappoi ennätysmäärän siviilejä ja vähensi sotilaallista vastuuvelvollisuutta näissä ilmaiskuissa. He uskovat, että hän tyhjentää suon, kun hän on toiminut päinvastoin: ’pakannut’ kabinettinsa vakiintuneilla ’suo-hirviöillä’. (he’s packing his cabinet with establishment swamp monsters.)
      Final Verdict on Trump: A Monster of ‘Average Depravity’
      … All sides pretended that Trump was a radical deviation from the norm, and so did Trump, when all he actually did throughout his entire time in office was protect the status quo just like his predecessors did. As writer and activist Sam Husseini recently put it, “Trump is the opposable thumb of the establishment. He looks like he’s on the opposite side, but he just helps it grab more.”
      http://www.informationclearinghouse.info/56083.htm
      https://www.darkmoon.me/2020/final-verdict-on-trump-a-monster-of-average-depravity/#more-150459

      (1)(1)
      • Usa ei ole oikeusvaltio

        Onko tällä Assangen ja Snowdenin vapauttamisella enää mitään merkitystä koska Usa on jo mafian käsissä eikä pelastettavissa?
        Tietenkin oikeusvaltiosaa heidän tulisi olla vapaita mutta Usa ei sellainen.

        Both Assange and Snowden exposed illegal activities and cover-ups by the Deep State, almost certainly to include the active participation of some of the very people who have sought to bring the president down. And they both may have more to say. If Donald Trump seriously seeks to strike a blow against his enemies, it would be both fitting and just to pardon both men on that basis alone. Let us hope that President Trump has both the wisdom and fortitude to take that step in his last days in office.
        https://www.unz.com/pgiraldi/a-pardoning-time-of-year/

        (0)(0)
  5. Jaa a. Jeesus huume on tullut jäädäkseen – Hyvässä ja haitassa. Eikö lähin (kuolevainen) jumalamme ole Aurinko – Sol Invictus. Aidointa hyvyyttä on vain puuhastella sitä ILMAN pyyteitä, jumaldiilejä tai käskyjä. Antaa hyvän kiertää ja jumalten säätää omiaan. Niin aurinkoista (:

    (1)(0)
  6. Christianity and the Big Lie

    LG on omassa sarjassaan totuuden etsijänä
    ”Kärsivällisesti opitulla ja hurskaasti harjoitetulla valheella, jos Jumala meitä auttaa, tulemme hallitsemaan tätä maata ja kenties maailmaa: mutta tämä voidaan tehdä vain sillä ehdolla, että olemme pystyneet valehtelemaan paremmin ja pidempään kuin vihollisemme. ”
    How Yahweh Conquered Rome
    Christianity and the Big Lie
    LAURENT GUYÉNOT • DECEMBER 25, 2020
    Nwo-hankkeen juuret ovat uskonnosta? … yhteys kiistaton
    Kuinka Yahweh valloitti Rooman … Kristinusko ja suuri valhe

    Primo Levi, Italian author of ’If this is a man’ (1947): ”From all that you have just read you can deduce that lying is a sin for others, and for us a virtue. Lying is one with our job: we should lie by words, by eyes, by smile, by clothing. …
    With the lie, patiently learned and piously exercised, if God helps us we will come to dominate this country and perhaps the world: but this can only be done on the condition of having been able to lie better and longer than our enemies. ”

    https://www.unz.com/article/how-yahweh-conquered-rome/

    (1)(0)
  7. Jesus was not a jew

    Jeesus ei ollut juutalainen vaan galilealainen Israeliitti. Juutalaiset ovat ḱanaanilais-edomilaisia käännynnäisiä.

    http://esau.today/

    (1)(0)

Jätä vastaus Raportti Jeesuksesta Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*