- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Miksi Jumala inkarnoitui juutalaisten keskuuteen?

Magneettimedia julkaisee uusintana artikkelin Miksi Jumala inkarnoitui juutalaisten keskuuteen? Pääotsikon teema on ajankohtainen näin joulunaikana ja kyseisellä aiheella on myös maailmanpoliittista merkitystä. 

Artikkeli on muunnelma 2017 Magneettimediassa julkaistusta kirjoituksesta Miksi Jumala inkarnoitui juutalaisena Jeesuksena? Huomiot [1].

Artikkeli perustuu Pertti Niemen kirjoittamaan teokseen, Johdatus Emanuel Swedenborgin filosofiaan, joka pohjautuu jäljempänä mainittuun kirjallisuusluetteloon. Peruslähtökohtana tässä on kuitenkin Raamattu esimerkiksi vuodelta 1933 ja 1938.

Jeesuksen ristinkuolema ei ollut sovitus tai lunastus, vaan viimeinen ja voimakkain kiusaus eli syvimpien helvettien hyökkäysKun helvetit oli nujerrettu, saapui taas taivaallista virtausta maan päälle ja ihmiset pystyivät tekemään parannuksen, jonka tekeminen oli estynyt aiemmin, Jeesus: ”Tehkää parannus, sillä Jumalan valtakunta on tullut lähelle”. Jeesus myös eheytti taivaat ja perusti uuden kirkon eli kristillisen alkukirkon.

Messias?

Kristus on Messias nimen kreikankielinen [2]  käännös.

[3]
Juutalaiset uskonnolliset johtajat Mel Gibsonin ohjaamassa elokuvassa The Passion of the Christ (Kristuksen kärsimyskertomus).

Varmaankin monet juutalaisista odotti Messiaan vastaavan heidän ennakkokäsityksiään. Tämä käsitys riippui siitä millaisen kuvan Vanhan testamentin profetiat olivat lukijalleen antaneet. Jotkut saattoivat ajatella Messiaan saapuvan nöyränä ja aasilla ratsastaen ja yhtäältä taivaiden pilvien mukana tuhoamaan vastustajat ja alistamaan kaikki hallitusvallat palvelukseensa (Sak. 9:9); (Dan 7:13–14). Viimeksi mainittuun varmaankin enimmäkseen uskoivat Jeesuksen ajan uskonnolliset johtajat, jotka muodostuivat lyhyesti: ylimmäisestä papista, pappien päämiehistä ja vanhimmista. Lisäksi Jerusalemin ylhäisöä olivat (saddukeukset) ja kirjanoppineet (farisealainen osa). Tämä uskonnollinen eliitti nojautui vakaumuksessaan isien perimätietoon, joka myöhemmin sai nimekseen Talmud.

Talmud (hepreaksi: oppi, opetus) on juutalainen Tooraa eli Mooseksen kirjoja ja Vanhan testamentin profeettojen lukuja tulkitseva (tai väärentävä) selitysteos. Talmudia kutsutaan myös juutalaisten yhteiskunnallisten ja lainopillisten kirjoitusten kokoelmaksi. Talmud jakaantuu kahteen versioon: Talmud Jerušalmi (Jerusalemin T.) ja Talmud Bavli (Babylonian T.). Näistä jälkimmäisen sanotaan olevan sisällöltään kattavampi ja Talmudista puhuttaessa useimmiten viitataan Babylonian kokoelmaan. Talmudin osat ovat Mišna ja Gemara. Mišnan sisältö päätettiin lopullisesti noin 190 jKr, jolloin se sai kirjallisen muotonsa. Mišna on kirjoitettu hepreaksi. Gemara pohjautuu Palestiinan rabbien keskusteluihin mišnasta; sisältö sai lopullisen muodon ja kirjallisen asun noin vuonna 500 jKr.

Talmudia ja sen noudattajaa kuvaavat hyvin Herran Sanat: ”Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.” (Joh. 8: 44).

Mainittu juutalainen eliitti odotti siis Messiasta, joka olisi valloittanut heille koko maailman, mutta Jeesus, joka oli itse sisäisenä Totuutena ja Hyvyytenä opetti ihmisille uudestisyntymistä, joka tähtäsi ikuiseen onneen siunatussa tilassa, ei demonista eliittiä miellyttänyt, vaan eliitti haki mieluummin profetioita väärentäen niitä omiin itsekkäisiin tarpeisiinsa.

Talmudistit [4]

Ei ole tarkkaan tutkittu sitä, mitä kristittymaailma esittää syyksi siihen, miksi Jeesus syntyi juutalaisten keskuuteen, eikä esimerkiksi Kiinalaisena Jeesuksena? Kristityssä maailmassa, ainakin tietyissä piireissä, ilmeisesti kuvitellaan Jeesuksen syntyneen juutalaisena siksi, että on väärin ymmärretty Jumalan ”omaisuuskansan” käsite.

”Juutalaisella” [5] tarkoitetaan Jumalan Sanan spiritu­aalisen (henkinen) mer­kityksen mukaan hyvyydessä ja totuudessa elävää ihmistä rotuun tai kansallisuuteen katsomatta. ”Juutalaisella” tarkoi­te­taan Sanan coelestiaalisen (taivaallinen) merkityksen mukaisesti myös kor­keinta eli kolmatta taivasta. Jeesus joutui kiusatuksi vielä tämänkin taivaan taholta, sillä sekään taivas ei ole täysin puhdas. Siksi kiusaukset voit­taneen Jeesuk­sen ristissä oli kirjoitettuna Hänen arvonsa ‑ juuta­laisten kuningas: REX IUDAEORUM

Jumalalla ei siis ole omaisuuskansaa, vaan ”omaisuuskansan” muodostavat kaikki ne ihmiset, jotka elävät hyvyydessä ja totuudessa rotuun ja kansalaisuuteen katsomatta. Nämä pystyvät vastaan ottamaan sisäisiä totuuksia ja hyvyyksiä sieluunsa.

On hirvittävän irvokasta ajatella, että esimerkiksi jokin demoninen eliitti edustaisi Jumalan silmäterää.

Miksi todella Jumala inkarnoitui juutalaisten keskelle?

Jumala inkarnoitui juutalaisena Jeesuksena juuri siksi, että jo Jeesuksen ajan juutalaisuus edusti, mitä suurinta henkistä pimeyttä, jolla ei tietenkään ollut mitään yhteyttä Jumalaan, eikä taivaaseen. Juutalaisuus oli ja on edelleen pelkästään maallisia ja aistillisia tarpeita palveleva ”uskonto”. Tästä johtuen koko juutalainen kansa oli teologisessa ja henkisessä pimeydessä: heistä oli tullut sen aikaisen maailman itsekkäin kansa, johon Jeesuksen aikana olivat yhteydessä pahimmat helvetit.

Jumalan täytyi luonnollisesti pelastaa ihmiskunta kokonaisuudessaan, niinpä Hänen täytyi nujertaa pahimmat helvetit ensin, helvetit, jotka olivat siis yhteydessä juutalaisten uskonnollisten johtajien siivittämänä heidän kansaansa. Mikäli Jumala olisi syntynyt johonkin toiseen kansaan, olisi vahvimmat helvetit jäänyt kukistamatta, ja lunastus suorittamatta (Niemi 2001).

Äärijuutalaisuutta noudattava pystyy elämään luonnollisessa hyvyydessä ja samaan aikaan sisäisessä pahuudessa. Tämä johtaa siihen, että liitetään yhteen hyvä ja paha, mikä on häväistys ja samalla suurin synti mitä ihminen voi tehdä. Henkisen maailman lain alaisuuksien mukaan hyvyyden ja totuuden on muodostettava liitto, joka on taivaallinen avioliitto, toisaalta pahan ja väärän tulee myös yhdistyä liittoon, joka on helvetillinen avioliitto (Niemi 2001).

Juuri tämän hyvän ja pahan yhteen liittämisen tähden Jeesus kutsui juutalaisia avionrikkojasukupolveksi (Matt. 12: 39).

Henkimaailma oli täyttynyt pahoista hengistä; vain Jumalan lihaksi tuleminen saattoi tämän puhdistaa

Jeesuksen Kristuksen  [6] ymmärtäminen ajassa ja paikassa inkarnoituneeksi Jumalaksi on kristillisen teologian peruskivi. Toinen yhtä tärkeä asia on Kym­menen Käskyn ymmärtäminen ainoaksi elämänohjeek­si, jonka avulla pelastuu eli pääsee taivaa­seen. Joskin ihminen ei voi uudestisyntyä Kymmenen Käskyä noudattamalla vain itsekseen, vaan yhteistyössä Jumalan kanssa, siis Jumalan avulla ja itse aktiivisena. Siksi Jeesus sanoikin: ”Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt” (Matt. 19: 17).

Ensinnäkin tulee huomata, että maan päällä elävä ihminen on henkensä avulla yhteydessä henkimaailmaan.

Henkimaailma, joka on taivaiden ja helvettien välinen tila, oli Jeesuksen syntymistä edeltävänä aikana vähitellen täyttynyt pahoista hengistä siten, että virtaus taivaasta lähes kokonaan vääristyi.

Niinpä taivaan ja helvetin välinen tasapaino oli järkkynyt, ja ihmisten yhteys taivaaseen oli tuol­loin vaarassa katketa. Pahojen henkien avulla helve­tit hallitsivat maailmassa eläviä ihmisiä, ja koko ihmiskunta planeetallamme oli vaa­rassa tuhoutua. Tämän vuoksi tarvittiin itse Jumalan inkar­naatio palauttamaan ihmiskunnan yhteys taivaaseen. Jeesus Kristus kukisti omalla Jumalallisella voimallaan helvetit ja palautti tasapainon taivaan ja helvetin välille. Helvettien voi­ma oli tuona aikana niin suuri, ettei tätä tehtävää kyennyt suorittamaan enkelit, vaan tarvittiin siis itse Jumalan in­kar­naatio.

Jeesuksen kiusaukset ja voitto

Jeesus peri äidiltään tavallisen ihmisen fyysisen olemuksen, johon Hän kykeni ottamaan vastaan kiusauksia eli helvetin hyökkäyksiä tähän ihmisyyteensä. Jeesus oli Isänsä eli Sielunsa puolelta Jumala, jota eivät helvetit kyenneet kiusaamaan. Jeesus voitti kiusaukset Jumalallisella voimallaan, joka Hänellä oli sielustaan toisin sanoen Isästä Jehovasta. Herraa ei kyetty kiusaamaan Hänen Jumalallisuuteensa nähden, sillä helveillä ei ole yhtään voimaa Jumaluutta vastaan (Kivilohkare 2020; s. 205).

Jeesus rukoilee Getsemanessa [7]

Myös me tavalliset ihmiset pystymme voittamaan helvettien kiusaukset Jumalan avulla, edellyttäen, että itse olemme aktiivisia tässä taistelussa. Mutta Jeesus nujersi helvettien kiusaukset omalla Jumalallisella voittamallaan. Näistä kiusauksista olivat voimakkaimmat ja viimeisimmät kristinkuolema sekä ylösnousemus, joista Hän sai täydellisen voiton (Niemi 2001). Jos Jeesus olisi käyttänyt Jumalallista voimaansa ja luopunut kristinpuusta, Hän olisi henkisesti hävinnyt kiusaukset helvettejä vastaan. Silloin ihmiskunta olisin tuhoutunut eli kukaan ei olisi pystynyt enää uudestisyntymään.

Tarkennamme vielä sitä, että Jeesuksen ristinkuolema ei ollut sovitus tai lunastus, vaan viimeinen ja voimakkain kiusaus eli syvimpien helvettien hyökkäys: 

Jeesus nujersi nuo helvetit ottamalla vastaan niiden hyökkäyksiä eli kiusauksia, joista, kuten jo sanottiin, viimeinen oli ristinkuolema. Ei ollut laisinkaan vihaa Isän ja maailman välillä, mitä Pojan olisi pitänyt sovittaa, vaan helvettien hyökkäykset suuntautuivat taivasta vastaan, joten nämä helvetit täytyi voittaa Jumalallisella voimalla, sillä enkelien valta ei siihen kyennyt. Jeesus kukisti helvetit, riisuen äidiltään perityn fyysisenolemuksensa sekä pukeutuen Isänsä (eli Sielunsa) ruumiiseen, muodostuen täten itse täydelliseksi Jumalaksi, joka Hän on tälläkin hetkellä. Kun helvetit oli nujerrettu, saapui taas taivaallista virtausta maan päälle ja ihmiset pystyivät tekemään parannuksen, jonka tekeminen oli estynyt aiemmin, Jeesus: ”Tehkää parannus, sillä Jumalan valtakunta on tullut lähelle”. Jeesus myös eheytti taivaat ja perusti uuden kirkon eli kristillisen alkukirkon. Tämä oli Jeesuksen Lunastus eli maailman pelastaminen helvettien vallasta. Siten Jeesusta ei saa pitää minkäänlaisena Isän Jumalan uhrina, vaan itse Jumalana, joka Hän on. Jeesus ei sovittanut mitään, vaan nujersi helvetit.

Ero Jeesuksen ja tavallisen ihmisen kiusauksien välillä on siinä, että tavallinen ihminen joutuu kukistamaan helvettien hyökkäykset Jumalan avulla, mutta Jeesus kukisti kaikki helvetit Jumalallisella voimallaan.

Jeesus rakensi ruumiinsa Jumalallisella voimallaan kolmessa päivässä uudelleen. Tätä kirkastettua ruumista kuvataan Johanneksen Ilmestyskirjassa:

… ja lampunjalkain keskellä Ihmisen Pojan muotoisen, pitkäliepeiseen viittaan puetun ja rinnan kohdalta kultaisella vyöllä vyötetyn. Ja hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkoiset niinkuin valkoinen villa, niinkuin lumi, ja hänen silmänsä niinkuin tulen liekki;
hänen jalkansa olivat ahjossa hehkuvan, kiiltävän vasken kaltaiset, ja hänen äänensä oli niinkuin paljojen vetten pauhina. Ja hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, ja hänen suustaan lähti kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat niinkuin aurinko, kun se täydeltä terältä paistaa (Ilm. 1: 13–16).

Vasta Jeesuksen kautta maapallon ihmisillä on muodostunut mahdollisuus olla suorassa ja välittömässä yhteydessä Jumalaan (tämä yhteys syntyy Sanan välityksellä henkisen maailman kautta). Jeesuksen kautta luotiin Jumaluuden Kolminaisuus. Tätä ei ennen Jeesusta ollut. Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa on Jumaluuden Kolminaisuus yhdessä ja samassa Persoonassa: Isä eli Jumalallinen Rakkaus (sielu), Poika eli Jumalallinen Viisaus sekä Pyhä Henki eli Jumalallinen Vaikutus. Pyhä Henki saapuu sielusta (Isä), Pojan kautta valaisemaan enkelten ja ihmisten ymmärrystä.

Vastaavaisuuden tieteessä Jeesus tarkoittaa Jumalallista Hyvyyttä ja Kristus Jumalallista Totuutta, siten koko nimi, Jeesus Kristus merkitsee Hyvyyden ja Totuuden liittoa: ”Minä ja Isä olemme yhtä” (Joh. 10: 30). Herra Jeesus Kristus on yksi ja ainut maailman kaikkeuden Jumala.

Israelilainen kirkko

Kaikesta huolimatta israelilainen kirkko oli aito kirkko, joka perustui Jumalalliselle Ilmoitukselle. Israelilainen kirkko oli edustava kirkko, jonka rituaalit olivat tarkkoja vastaavaisuuksia spirituaalisille asioille. Mutta tämä kirkko ei kuitenkaan ollut vastaava kirkko, koska sen papisto ja sitä myöten kansa elivät ainoastaan luonnollisessa hyvyydessä ja sisäisessä pahuudessa.

Jumalan inkarnaatioon juutalaisena Jeesuksena oli toinenkin syy.

Pertti Niemi Kirjoittaa:

Juutalaisilla oli halu alistaa muut kansat orjuuteen ja nousta itse koko maailman valtiaaksi. Tämän halun riivaamina he pitivät itseään messiaanisena kansana ja halusivat maalliseksi kuninkaakseen itse Jumalan. Jumala salli heille tämän halun, sillä tämän tähden he pitivät Sanaa (osa Raamattua) pyhänä ja säilyttivät sen muuttumattomana muille kansoille.

Juuri yllä mainittujen tekijöiden tähden muinaiset juutalaiset ja nykyinen sionistien eliitti, ovat luonteeltaan erittäin julmia ja itsekkäitä (vrt. nykyinen Israel).

Mitä Jeesuksen murhasta seurasi?

Koska Jeesus oli itse Jumalan inkarnaatio, oli Hän Itse Totuus ja Hyvyys. Täten ne, ketkä murhasivat Jeesuksen, saivat henkiseksi perinnökseen kaiken totuuden tuhoamisen halun, mikä on muodostanut sionistisen eliitin ja yleensä äärimäiseen Talmudin tulkintaan nojautuvan ryhmittymän perityksi pahuudeksi.

Poliittinen merkitys

Yllä mainitusta johtuu, että monet ihmiskuntaa vahingoittavat opit ja teoriat ovat lähtöisin henkilöistä, joilla on vahva yhteys juutalaisuuteen, tai ovat ”juutalaisia”. Tästä esimerkkinä voidaan mainita Karl Marx, joka tunnetaan erityisesti teoriasta, joka käsittelee työtätekevän ja omistavan luokan luokkaristiriitaa ja -taistelua. Marxia pidetään uudenaikaisen sosialismin ja kommunismin perustajana. Näitä oppeja käytettiin tehokkaasti sionistieliitin kansainvälisen hegemonian välineenä. Tämän ansiosta maailma jaettiin kahteen poliittiseen leiriin kapitalistiseen ja sosialistiseen järjestelmään. Sosialismi sisältää myös edistyksellisiä asioita, mutta ne saatiin tuhottua siihen liitetyllä ateismilla. Toisaalta äärimmillään plutokratiaan perustuva kapitalismi sai seurakseen kristinuskon. Kapitalismin luonnollinen kumppani olisi tietysti ateismi, sillä meneehän kapitalismissa yksilön etu, yleisen edun edelle, mutta sosialismissa päinvastoin.

Muita kansallisvaltioita tuhoavia menetelmiä, jotka ovat peräisin ”juutalaiselta” eliitiltä ovat muiden muassa kaiken näivettävä kansainvälinen velkarahajärjestelmä [8], joukkotiedonvälitys, viihdemaailma sekä varhaiskasvatus- ja opetusjärjestelmä. Suomalainen valtamedia jäljittelee uskollisesti kansainvälisen lehdistön valtavirtaa. Se ajaa yksityisten pankkien, monikansallisten suurkorporaatioiden ja EU:n etua. Suomessakin massamedia suosii maahanmuuttoa ja suomalaisen alkuperäiskulttuurin mitätöintiä. Nykyisin Pohjoismaiden voimakkaimmat mediayhtiöt ovat järjestään juutalaistaustaisia – esimerkkeinä Erkon suvun Sanoma sekä Bonnierin [9] ja Hjörnen mediaimperiumit.

Markku Juutinen

Lähteet

Pyhä Raamattu VT: vuoden 1933 suomennos; UT: vuoden 1938 suomennos.

Niemi, Pertti (2001). Johdatus Emanuel Swedenborgin filosofiaan. Tab-kirjat, Turku.

http://www2.amk.fi/digma.fi/www.amk.fi/opintojaksot/030307/1136204264003/1136278385308/1149002814904/1172053464728.html [9]

https://areena.yle.fi/1-3515789 [8]

Kirjallisuutta ja tiedostoja

Swedenborg, Emanuel. Arcana Coelestia. Londini 1749-1756.

Vera Christiana Religio, Amstelodami 1771.

Emanuel Swedenborg: Taivas ja helvetti [10]

Emanuel Swedenborg: Aviorakkaus [11]

Kivilohkare, Benjamin (2020). Herran Toinen Tuleminen 

Johdatus Emanuel Swedenborgin teologisiin kirjoituksiin. Saatavina: http://novahierosolyma.fi/Kirjauutuus%3A-Herran-Toinen-Tuleminen.php [12] 

SwedenborgEmanuel. Worlds in space [13]. Saatavina: https://newchristianbiblestudy.org/swedenborg/ [13] 

Rami, Ahmed. Islam-Radio. Kätketty tyrannia. Saatavina: http://www.islam-radio.net/finish/power/rosenthal.htm [14]http://islam-radio.net/ [15] 

SwedenborgEmanuelTrue Christian Religion. Saatavina: https://www.sacred-texts.com/swd/tcr/tcr01.htm [16] 

VOITTO PERKELEESTÄ Kymmenen Käskyn avulla: 

VOITTO PERKELEESTÄ Kymmenen Käskyn avulla [17]

https://www.magneettimedia.com/voitto-perkeleesta-kymmenen-kaskyn-avulla/embed/#?secret=Fckc6QQcRp

http://novahierosolyma.fi/10–LUKU%3A-%C3%84LYKKYYDEN-KEHITT%C3%84MINEN%3A–uudestisyntymisprosessin-tarkastelua.php [18]

http://novahierosolyma.fi/7–LUKU%3A-RAAMATUN-SA%C2%ADLAI%C2%ADNEN-MER%C2%AD%C2%ADKITYS.php [19]