Miksi Jumala inkarnoitui juutalaisten keskuuteen?

Magneettimedia julkaisee uusintana artikkelin Miksi Jumala inkarnoitui juutalaisten keskuuteen? Pääotsikon teema on ajankohtainen näin joulunaikana ja kyseisellä aiheella on myös maailmanpoliittista merkitystä. 

Artikkeli on muunnelma 2017 Magneettimediassa julkaistusta kirjoituksesta Miksi Jumala inkarnoitui juutalaisena Jeesuksena? Huomiot.

Artikkeli perustuu Pertti Niemen kirjoittamaan teokseen, Johdatus Emanuel Swedenborgin filosofiaan, joka pohjautuu jäljempänä mainittuun kirjallisuusluetteloon. Peruslähtökohtana tässä on kuitenkin Raamattu esimerkiksi vuodelta 1933 ja 1938.

Jeesuksen ristinkuolema ei ollut sovitus tai lunastus, vaan viimeinen ja voimakkain kiusaus eli syvimpien helvettien hyökkäysKun helvetit oli nujerrettu, saapui taas taivaallista virtausta maan päälle ja ihmiset pystyivät tekemään parannuksen, jonka tekeminen oli estynyt aiemmin, Jeesus: ”Tehkää parannus, sillä Jumalan valtakunta on tullut lähelle”. Jeesus myös eheytti taivaat ja perusti uuden kirkon eli kristillisen alkukirkon.

Messias?

Kristus on Messias nimen kreikankielinen  käännös.

Juutalaiset uskonnolliset johtajat Mel Gibsonin ohjaamassa elokuvassa The Passion of the Christ (Kristuksen kärsimyskertomus).

Varmaankin monet juutalaisista odotti Messiaan vastaavan heidän ennakkokäsityksiään. Tämä käsitys riippui siitä millaisen kuvan Vanhan testamentin profetiat olivat lukijalleen antaneet. Jotkut saattoivat ajatella Messiaan saapuvan nöyränä ja aasilla ratsastaen ja yhtäältä taivaiden pilvien mukana tuhoamaan vastustajat ja alistamaan kaikki hallitusvallat palvelukseensa (Sak. 9:9); (Dan 7:13–14). Viimeksi mainittuun varmaankin enimmäkseen uskoivat Jeesuksen ajan uskonnolliset johtajat, jotka muodostuivat lyhyesti: ylimmäisestä papista, pappien päämiehistä ja vanhimmista. Lisäksi Jerusalemin ylhäisöä olivat (saddukeukset) ja kirjanoppineet (farisealainen osa). Tämä uskonnollinen eliitti nojautui vakaumuksessaan isien perimätietoon, joka myöhemmin sai nimekseen Talmud.

Talmud (hepreaksi: oppi, opetus) on juutalainen Tooraa eli Mooseksen kirjoja ja Vanhan testamentin profeettojen lukuja tulkitseva (tai väärentävä) selitysteos. Talmudia kutsutaan myös juutalaisten yhteiskunnallisten ja lainopillisten kirjoitusten kokoelmaksi. Talmud jakaantuu kahteen versioon: Talmud Jerušalmi (Jerusalemin T.) ja Talmud Bavli (Babylonian T.). Näistä jälkimmäisen sanotaan olevan sisällöltään kattavampi ja Talmudista puhuttaessa useimmiten viitataan Babylonian kokoelmaan. Talmudin osat ovat Mišna ja Gemara. Mišnan sisältö päätettiin lopullisesti noin 190 jKr, jolloin se sai kirjallisen muotonsa. Mišna on kirjoitettu hepreaksi. Gemara pohjautuu Palestiinan rabbien keskusteluihin mišnasta; sisältö sai lopullisen muodon ja kirjallisen asun noin vuonna 500 jKr.

Talmudia ja sen noudattajaa kuvaavat hyvin Herran Sanat: ”Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.” (Joh. 8: 44).

Mainittu juutalainen eliitti odotti siis Messiasta, joka olisi valloittanut heille koko maailman, mutta Jeesus, joka oli itse sisäisenä Totuutena ja Hyvyytenä opetti ihmisille uudestisyntymistä, joka tähtäsi ikuiseen onneen siunatussa tilassa, ei demonista eliittiä miellyttänyt, vaan eliitti haki mieluummin profetioita väärentäen niitä omiin itsekkäisiin tarpeisiinsa.

Talmudistit

Ei ole tarkkaan tutkittu sitä, mitä kristittymaailma esittää syyksi siihen, miksi Jeesus syntyi juutalaisten keskuuteen, eikä esimerkiksi Kiinalaisena Jeesuksena? Kristityssä maailmassa, ainakin tietyissä piireissä, ilmeisesti kuvitellaan Jeesuksen syntyneen juutalaisena siksi, että on väärin ymmärretty Jumalan ”omaisuuskansan” käsite.

”Juutalaisella” tarkoitetaan Jumalan Sanan spiritu­aalisen (henkinen) mer­kityksen mukaan hyvyydessä ja totuudessa elävää ihmistä rotuun tai kansallisuuteen katsomatta. ”Juutalaisella” tarkoi­te­taan Sanan coelestiaalisen (taivaallinen) merkityksen mukaisesti myös kor­keinta eli kolmatta taivasta. Jeesus joutui kiusatuksi vielä tämänkin taivaan taholta, sillä sekään taivas ei ole täysin puhdas. Siksi kiusaukset voit­taneen Jeesuk­sen ristissä oli kirjoitettuna Hänen arvonsa ‑ juuta­laisten kuningas: REX IUDAEORUM

Jumalalla ei siis ole omaisuuskansaa, vaan ”omaisuuskansan” muodostavat kaikki ne ihmiset, jotka elävät hyvyydessä ja totuudessa rotuun ja kansalaisuuteen katsomatta. Nämä pystyvät vastaan ottamaan sisäisiä totuuksia ja hyvyyksiä sieluunsa.

On hirvittävän irvokasta ajatella, että esimerkiksi jokin demoninen eliitti edustaisi Jumalan silmäterää.

Miksi todella Jumala inkarnoitui juutalaisten keskelle?

Jumala inkarnoitui juutalaisena Jeesuksena juuri siksi, että jo Jeesuksen ajan juutalaisuus edusti, mitä suurinta henkistä pimeyttä, jolla ei tietenkään ollut mitään yhteyttä Jumalaan, eikä taivaaseen. Juutalaisuus oli ja on edelleen pelkästään maallisia ja aistillisia tarpeita palveleva ”uskonto”. Tästä johtuen koko juutalainen kansa oli teologisessa ja henkisessä pimeydessä: heistä oli tullut sen aikaisen maailman itsekkäin kansa, johon Jeesuksen aikana olivat yhteydessä pahimmat helvetit.

Jumalan täytyi luonnollisesti pelastaa ihmiskunta kokonaisuudessaan, niinpä Hänen täytyi nujertaa pahimmat helvetit ensin, helvetit, jotka olivat siis yhteydessä juutalaisten uskonnollisten johtajien siivittämänä heidän kansaansa. Mikäli Jumala olisi syntynyt johonkin toiseen kansaan, olisi vahvimmat helvetit jäänyt kukistamatta, ja lunastus suorittamatta (Niemi 2001).

Äärijuutalaisuutta noudattava pystyy elämään luonnollisessa hyvyydessä ja samaan aikaan sisäisessä pahuudessa. Tämä johtaa siihen, että liitetään yhteen hyvä ja paha, mikä on häväistys ja samalla suurin synti mitä ihminen voi tehdä. Henkisen maailman lain alaisuuksien mukaan hyvyyden ja totuuden on muodostettava liitto, joka on taivaallinen avioliitto, toisaalta pahan ja väärän tulee myös yhdistyä liittoon, joka on helvetillinen avioliitto (Niemi 2001).

Juuri tämän hyvän ja pahan yhteen liittämisen tähden Jeesus kutsui juutalaisia avionrikkojasukupolveksi (Matt. 12: 39).

Henkimaailma oli täyttynyt pahoista hengistä; vain Jumalan lihaksi tuleminen saattoi tämän puhdistaa

Jeesuksen Kristuksen  ymmärtäminen ajassa ja paikassa inkarnoituneeksi Jumalaksi on kristillisen teologian peruskivi. Toinen yhtä tärkeä asia on Kym­menen Käskyn ymmärtäminen ainoaksi elämänohjeek­si, jonka avulla pelastuu eli pääsee taivaa­seen. Joskin ihminen ei voi uudestisyntyä Kymmenen Käskyä noudattamalla vain itsekseen, vaan yhteistyössä Jumalan kanssa, siis Jumalan avulla ja itse aktiivisena. Siksi Jeesus sanoikin: ”Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt” (Matt. 19: 17).

Ensinnäkin tulee huomata, että maan päällä elävä ihminen on henkensä avulla yhteydessä henkimaailmaan.

Henkimaailma, joka on taivaiden ja helvettien välinen tila, oli Jeesuksen syntymistä edeltävänä aikana vähitellen täyttynyt pahoista hengistä siten, että virtaus taivaasta lähes kokonaan vääristyi.

Niinpä taivaan ja helvetin välinen tasapaino oli järkkynyt, ja ihmisten yhteys taivaaseen oli tuol­loin vaarassa katketa. Pahojen henkien avulla helve­tit hallitsivat maailmassa eläviä ihmisiä, ja koko ihmiskunta planeetallamme oli vaa­rassa tuhoutua. Tämän vuoksi tarvittiin itse Jumalan inkar­naatio palauttamaan ihmiskunnan yhteys taivaaseen. Jeesus Kristus kukisti omalla Jumalallisella voimallaan helvetit ja palautti tasapainon taivaan ja helvetin välille. Helvettien voi­ma oli tuona aikana niin suuri, ettei tätä tehtävää kyennyt suorittamaan enkelit, vaan tarvittiin siis itse Jumalan in­kar­naatio.

Jeesuksen kiusaukset ja voitto

Jeesus peri äidiltään tavallisen ihmisen fyysisen olemuksen, johon Hän kykeni ottamaan vastaan kiusauksia eli helvetin hyökkäyksiä tähän ihmisyyteensä. Jeesus oli Isänsä eli Sielunsa puolelta Jumala, jota eivät helvetit kyenneet kiusaamaan. Jeesus voitti kiusaukset Jumalallisella voimallaan, joka Hänellä oli sielustaan toisin sanoen Isästä Jehovasta. Herraa ei kyetty kiusaamaan Hänen Jumalallisuuteensa nähden, sillä helveillä ei ole yhtään voimaa Jumaluutta vastaan (Kivilohkare 2020; s. 205).

Jeesus rukoilee Getsemanessa

Myös me tavalliset ihmiset pystymme voittamaan helvettien kiusaukset Jumalan avulla, edellyttäen, että itse olemme aktiivisia tässä taistelussa. Mutta Jeesus nujersi helvettien kiusaukset omalla Jumalallisella voittamallaan. Näistä kiusauksista olivat voimakkaimmat ja viimeisimmät kristinkuolema sekä ylösnousemus, joista Hän sai täydellisen voiton (Niemi 2001). Jos Jeesus olisi käyttänyt Jumalallista voimaansa ja luopunut kristinpuusta, Hän olisi henkisesti hävinnyt kiusaukset helvettejä vastaan. Silloin ihmiskunta olisin tuhoutunut eli kukaan ei olisi pystynyt enää uudestisyntymään.

Tarkennamme vielä sitä, että Jeesuksen ristinkuolema ei ollut sovitus tai lunastus, vaan viimeinen ja voimakkain kiusaus eli syvimpien helvettien hyökkäys: 

Jeesus nujersi nuo helvetit ottamalla vastaan niiden hyökkäyksiä eli kiusauksia, joista, kuten jo sanottiin, viimeinen oli ristinkuolema. Ei ollut laisinkaan vihaa Isän ja maailman välillä, mitä Pojan olisi pitänyt sovittaa, vaan helvettien hyökkäykset suuntautuivat taivasta vastaan, joten nämä helvetit täytyi voittaa Jumalallisella voimalla, sillä enkelien valta ei siihen kyennyt. Jeesus kukisti helvetit, riisuen äidiltään perityn fyysisenolemuksensa sekä pukeutuen Isänsä (eli Sielunsa) ruumiiseen, muodostuen täten itse täydelliseksi Jumalaksi, joka Hän on tälläkin hetkellä. Kun helvetit oli nujerrettu, saapui taas taivaallista virtausta maan päälle ja ihmiset pystyivät tekemään parannuksen, jonka tekeminen oli estynyt aiemmin, Jeesus: ”Tehkää parannus, sillä Jumalan valtakunta on tullut lähelle”. Jeesus myös eheytti taivaat ja perusti uuden kirkon eli kristillisen alkukirkon. Tämä oli Jeesuksen Lunastus eli maailman pelastaminen helvettien vallasta. Siten Jeesusta ei saa pitää minkäänlaisena Isän Jumalan uhrina, vaan itse Jumalana, joka Hän on. Jeesus ei sovittanut mitään, vaan nujersi helvetit.

Ero Jeesuksen ja tavallisen ihmisen kiusauksien välillä on siinä, että tavallinen ihminen joutuu kukistamaan helvettien hyökkäykset Jumalan avulla, mutta Jeesus kukisti kaikki helvetit Jumalallisella voimallaan.

Jeesus rakensi ruumiinsa Jumalallisella voimallaan kolmessa päivässä uudelleen. Tätä kirkastettua ruumista kuvataan Johanneksen Ilmestyskirjassa:

… ja lampunjalkain keskellä Ihmisen Pojan muotoisen, pitkäliepeiseen viittaan puetun ja rinnan kohdalta kultaisella vyöllä vyötetyn. Ja hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkoiset niinkuin valkoinen villa, niinkuin lumi, ja hänen silmänsä niinkuin tulen liekki;
hänen jalkansa olivat ahjossa hehkuvan, kiiltävän vasken kaltaiset, ja hänen äänensä oli niinkuin paljojen vetten pauhina. Ja hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, ja hänen suustaan lähti kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat niinkuin aurinko, kun se täydeltä terältä paistaa (Ilm. 1: 13–16).

Vasta Jeesuksen kautta maapallon ihmisillä on muodostunut mahdollisuus olla suorassa ja välittömässä yhteydessä Jumalaan (tämä yhteys syntyy Sanan välityksellä henkisen maailman kautta). Jeesuksen kautta luotiin Jumaluuden Kolminaisuus. Tätä ei ennen Jeesusta ollut. Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa on Jumaluuden Kolminaisuus yhdessä ja samassa Persoonassa: Isä eli Jumalallinen Rakkaus (sielu), Poika eli Jumalallinen Viisaus sekä Pyhä Henki eli Jumalallinen Vaikutus. Pyhä Henki saapuu sielusta (Isä), Pojan kautta valaisemaan enkelten ja ihmisten ymmärrystä.

Vastaavaisuuden tieteessä Jeesus tarkoittaa Jumalallista Hyvyyttä ja Kristus Jumalallista Totuutta, siten koko nimi, Jeesus Kristus merkitsee Hyvyyden ja Totuuden liittoa: ”Minä ja Isä olemme yhtä” (Joh. 10: 30). Herra Jeesus Kristus on yksi ja ainut maailman kaikkeuden Jumala.

Israelilainen kirkko

Kaikesta huolimatta israelilainen kirkko oli aito kirkko, joka perustui Jumalalliselle Ilmoitukselle. Israelilainen kirkko oli edustava kirkko, jonka rituaalit olivat tarkkoja vastaavaisuuksia spirituaalisille asioille. Mutta tämä kirkko ei kuitenkaan ollut vastaava kirkko, koska sen papisto ja sitä myöten kansa elivät ainoastaan luonnollisessa hyvyydessä ja sisäisessä pahuudessa.

Jumalan inkarnaatioon juutalaisena Jeesuksena oli toinenkin syy.

Pertti Niemi Kirjoittaa:

Juutalaisilla oli halu alistaa muut kansat orjuuteen ja nousta itse koko maailman valtiaaksi. Tämän halun riivaamina he pitivät itseään messiaanisena kansana ja halusivat maalliseksi kuninkaakseen itse Jumalan. Jumala salli heille tämän halun, sillä tämän tähden he pitivät Sanaa (osa Raamattua) pyhänä ja säilyttivät sen muuttumattomana muille kansoille.

Juuri yllä mainittujen tekijöiden tähden muinaiset juutalaiset ja nykyinen sionistien eliitti, ovat luonteeltaan erittäin julmia ja itsekkäitä (vrt. nykyinen Israel).

Mitä Jeesuksen murhasta seurasi?

Koska Jeesus oli itse Jumalan inkarnaatio, oli Hän Itse Totuus ja Hyvyys. Täten ne, ketkä murhasivat Jeesuksen, saivat henkiseksi perinnökseen kaiken totuuden tuhoamisen halun, mikä on muodostanut sionistisen eliitin ja yleensä äärimäiseen Talmudin tulkintaan nojautuvan ryhmittymän perityksi pahuudeksi.

Poliittinen merkitys

Yllä mainitusta johtuu, että monet ihmiskuntaa vahingoittavat opit ja teoriat ovat lähtöisin henkilöistä, joilla on vahva yhteys juutalaisuuteen, tai ovat ”juutalaisia”. Tästä esimerkkinä voidaan mainita Karl Marx, joka tunnetaan erityisesti teoriasta, joka käsittelee työtätekevän ja omistavan luokan luokkaristiriitaa ja -taistelua. Marxia pidetään uudenaikaisen sosialismin ja kommunismin perustajana. Näitä oppeja käytettiin tehokkaasti sionistieliitin kansainvälisen hegemonian välineenä. Tämän ansiosta maailma jaettiin kahteen poliittiseen leiriin kapitalistiseen ja sosialistiseen järjestelmään. Sosialismi sisältää myös edistyksellisiä asioita, mutta ne saatiin tuhottua siihen liitetyllä ateismilla. Toisaalta äärimmillään plutokratiaan perustuva kapitalismi sai seurakseen kristinuskon. Kapitalismin luonnollinen kumppani olisi tietysti ateismi, sillä meneehän kapitalismissa yksilön etu, yleisen edun edelle, mutta sosialismissa päinvastoin.

Muita kansallisvaltioita tuhoavia menetelmiä, jotka ovat peräisin ”juutalaiselta” eliitiltä ovat muiden muassa kaiken näivettävä kansainvälinen velkarahajärjestelmä, joukkotiedonvälitys, viihdemaailma sekä varhaiskasvatus- ja opetusjärjestelmä. Suomalainen valtamedia jäljittelee uskollisesti kansainvälisen lehdistön valtavirtaa. Se ajaa yksityisten pankkien, monikansallisten suurkorporaatioiden ja EU:n etua. Suomessakin massamedia suosii maahanmuuttoa ja suomalaisen alkuperäiskulttuurin mitätöintiä. Nykyisin Pohjoismaiden voimakkaimmat mediayhtiöt ovat järjestään juutalaistaustaisia – esimerkkeinä Erkon suvun Sanoma sekä Bonnierin ja Hjörnen mediaimperiumit.

Markku Juutinen

Lähteet

Pyhä Raamattu VT: vuoden 1933 suomennos; UT: vuoden 1938 suomennos.

Niemi, Pertti (2001). Johdatus Emanuel Swedenborgin filosofiaan. Tab-kirjat, Turku.

http://www2.amk.fi/digma.fi/www.amk.fi/opintojaksot/030307/1136204264003/1136278385308/1149002814904/1172053464728.html

https://areena.yle.fi/1-3515789

Kirjallisuutta ja tiedostoja

Swedenborg, Emanuel. Arcana Coelestia. Londini 1749-1756.

Vera Christiana Religio, Amstelodami 1771.

Emanuel Swedenborg: Taivas ja helvetti

Emanuel Swedenborg: Aviorakkaus

Kivilohkare, Benjamin (2020). Herran Toinen Tuleminen 

Johdatus Emanuel Swedenborgin teologisiin kirjoituksiin. Saatavina: http://novahierosolyma.fi/Kirjauutuus%3A-Herran-Toinen-Tuleminen.php 

SwedenborgEmanuel. Worlds in space. Saatavina: https://newchristianbiblestudy.org/swedenborg/ 

Rami, Ahmed. Islam-Radio. Kätketty tyrannia. Saatavina: http://www.islam-radio.net/finish/power/rosenthal.htmhttp://islam-radio.net/ 

SwedenborgEmanuelTrue Christian Religion. Saatavina: https://www.sacred-texts.com/swd/tcr/tcr01.htm 

VOITTO PERKELEESTÄ Kymmenen Käskyn avulla: 

VOITTO PERKELEESTÄ Kymmenen Käskyn avulla

https://www.magneettimedia.com/voitto-perkeleesta-kymmenen-kaskyn-avulla/embed/#?secret=Fckc6QQcRp

http://novahierosolyma.fi/10–LUKU%3A-%C3%84LYKKYYDEN-KEHITT%C3%84MINEN%3A–uudestisyntymisprosessin-tarkastelua.php

http://novahierosolyma.fi/7–LUKU%3A-RAAMATUN-SA%C2%ADLAI%C2%ADNEN-MER%C2%AD%C2%ADKITYS.php

17 kommenttia

  1. Pitkää tarinaa vaikka vastaus voi olla yksinkertainen. Vanhan testamentin uskonto oli julma kuin ääri-islam nykyään. Jeesus oli ajan vaatima uskonpuhdistaja, josta syystä hänet teloitettiin.
    Puhdistajaa tarvittaisiin jälleen. Stalin ja Hitler aikoivat sellaiseksi, mutta toisella vallanhimo ja toisella suuri alkumenestys koituivat turmioksi.

    Plusääni(2)Miinusääni(3)
  2. JEESUKSEN TULO
    Monet, jotka omalla ymmärryksellään tutkivat Raamattua ilman valaistusta Jumalalta, erehtyvät. He kuvittelevat, että Jeesus tulee pilvien päällä trumpettien soidessa. He myös uskovat, että näkyväinen maailma tuhoutuu ja Jumala luo uuden maapallon ja taivaan, ja että ihmiset nousevat haudoistansa ruumiillisesti. Nämä ovat täysin erheellisiä tulkintoja, sillä Raamatussa on sisäinen merkitys, joka selittää kaikki. Taivaan pilvillä tarkoitetaan Sanan sisäistä merkitystä ja Jeesuksen toisella tulemisella tämän sisäisen merkityksen paljastumista, jonka kirjoitti ruotsalainen tiedemies Emanuel Swedenborg Herran käskystä. Swedenborg kirjoitti Jumalan avaamalla ymmärryksellään 27 vuotta ja hänen teoksensa käsittävät yli kaksi hyllymetriä latinaksi kirjoitettua tekstiä. Kristityt kirkot eivät hyväksyneet hänen kirjoituksiaan, vaan julistivat ne harhaoppisiksi. Swedenborg paljasti, että kristilliset kirkot olivat tuhoutuneet ihmisten itsekkyyteen jo vuodesta 325. Niiden usko oli harhaluuloa ilman mitään valaistumista Jumalalta. Sanaa voi ymmärtää vain sellainen ihminen, jonka ymmärryksen Jumala on avannut. Ja Jumala avaa jokaisen ihmisen ymmärryksen, joka uskoo Jeesuksen Jumaluuteen ja elää Kymmenen Käskyn mukaisesti. Syntiä tekevän ihmisen ymmärrys ei avaudu, mutta jos hän tekee parannuksen ja katuu syntejään, niin se voi avautua. Nykyisillä uskonnoilla ei ole yhteyttä Jumalaan, mutta jokaisen, joka tunnustaa Jumalan olemassaolon ja elää Jumalan Käskyjen mukaan syntiä tekemättä, Jumala pelastaa eli johtaa hänet taivaaseen ruumiin kuoltua. Hyvää Joulua! Osallistu mielenosoitukseen eduskuntatalolla 28.12. klo 13.30! LIITY VKK:hon (https://valtakuuluukansalle.fi/ ). LÄHETÄ TUTKINTAPYYNTÖ (https://www.virkamafia.fi/virkamafia-elvytyskusetus/)! ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    https://mvlehti.net/
    http://koronarealistit.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://www.ossitiihonen.com/
    http://sinikkatyynela.blogspot.com/
    https://www.elinahytonen.fi
    https://www.globalresearch.ca (teksti suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(11)Miinusääni(6)
  3. Juutalaiseliitin pahuudelle on etsitty kautta aikain selityksiä. Jeesus esitti asian yksinkertaisesti ja totesi oman aikansa juutaliseliitille sen olevan perkeleen eli valheen isän lapsia ja kyykäärmeen sikiöitä. Mielikuvituksellisissa tulkinnoissa juutalaiseliitin esitetään toimivan Alien-heimo reptiliaanien vaikutuksen alaisuudessa mahdollisesti jopa fyysisesti näihin geenitasolla sekoittuen. Kerrotaan, että muinaiset sivilisaatiot kuten Atlantis vajosivat ennen tuhoutumistaan erilaisten ihmis- ja alien-hybridien valmistukseen geeniteknologian avulla. Myös Raamatun Mooseksen 1. kirjan 6. luku viittaa erimuotoisten hybridien ja sekasikiöiden olemassaoloon ennen vedenpaisumusta. Danielin kirjan 2. luvussa annetussa kuvapatsaan tulkinnassa viitataan ihmissiemenellä tapahtuvaan sekoittumiseen juuri aikain lopussa. Tätä edustavat kuvapatsaan varpaat eli globalistinen kymmenvaltiojärjestelmä ja siellä tapahtuva ’saven’ ja ’raudan’ sekoittuminen ihmissiemenellä (=DNA?). Vanha Testamentti tuomitsee jyrkästi kaikenlaiset sekasikiöt ja sekoittamiset. Tuomio esitetään arkisella tasolla: esimerkiksi härkää ja aasia ei saa valjastaa samaan ikeeseen tai kangasta ei saa kutoa kahdesta eri materiaalista.

    Toinen juutalaiseliitin ilkeyttä koskeva päätulkinta on, että äärimmäinen pahuus tuli heimoon vasta kasaarijuutalaisten eli valejuutalaisten myötä. Vastenmielisimmät juutalaishahmot näyttävät usein eurooppalaisilta ja ovat itä-eurooppalaislähtöisiä. Vaaleaihoisina ja taitavina manipulaattoreina he saavat myös valkoisen rodun näyttämään pahalta muiden rotujen silmissä. On kuitenkin todettava että rotu- ja kansanpettureita on valkoisessa rodussa runsaasti. On jopa epävarmaa, onko valkoinen rotu poliittisessa mielessä pelastamisen arvoinen. Esimerkiksi koronavalheen läpimenoaste suomalaisessa kansassa ei motivoi toimimaan kansan puolesta sen vuoksi, että kyseessä olisi jotenkin erityisen jalo ja älykäs väestö. Juutalaiseliitillä on ainutlaatuinen kyky turmella muita kansoja ja sen omistama kansainvälisesti levittäytynyt media- ja pankkijärjestelmä sekä erinäiset järjestöt ja ajatushautomot näiden alaisuudessa ovat hankkeissaan ilmiömäisen kyvykkäitä.

    Erityisesti juutalaiseliitti vihaa Herraa Jeesusta Kristusta ja kaikkia juhlallisuuksia ja perinteitä, joilla Jeesusta kunnioitetaan. ’Omicron’-hypetyksellä saatiin Suomessa turmeltua monta kristillistä perinnettä, esimerkiksi Joulurauhan Julistus. Media, viranomaiset ja päättäjät itse sortuivat rikkomaan joulurauhan turmellessaan joulujuhlan juutalaisten keksimällä valheellisella saastalla ja levittämällä aiheetonta koronamuunnos-paniikkia kansaan. Joulukrääsän kauppiaita eivät rajoitukset kuitenkaan koskeneet.

    Plusääni(9)Miinusääni(4)
    1. Muuten oikein loistava, mutta sen lisäisin (korjaisin) että ”Atlantis” -käsite on vääristelty sekin. Tosiasiassa edistyneen sivilisaation tuhosi tapahtuma: ALT-LAND-IS (koko maa jäässä) – tuota ennen ihmiskunta oli elänyt tropiikissa (paratiisiaika, kuten Raamatussakin kerrotaan) ja ihmisiä ei ollut lukumääräisesti paljoakaan. Tuli siis jääkausi, jonka loputtua alettiin toden teolla kehittämään vastavoimaa mahdolliselle uudelle vastaavalle luonnonuhkalle.

      Ihmiskunnan kehto on siis muinaisella Uudenmaalla (Odenmaa). Platonkin kuvailee ”Atlantista” niin, että se sopii yllättävän hyvin esim. Suomenlahden rantamiin, ja että se sijaitsi Hyperboreassa (ääripohjolassa).

      Plusääni(3)Miinusääni(2)
    2. Juutalaisen kollektiivin pahuus on helppo selittää. Jumala teki muinoin liiton israelilaisten kanssa. Vuosisatoja myöhemmin Jumala ruumiillistui Jeesuksen hahmossa ja saapui ihmisten pariin, tarkoituksenaan levittää hyvää sanomaa ensiksi juuri juutalaisille. Osa juutalaisesta väestöstä, etenkin farisealaiset, kuitenkin hylkäsi ja jopa yritti murhata elävän Jumalan.

      Tämä väestö oli jo aikaa sitten hylännyt Jumalan hengessä ja nyt yritti jopa fyysisesti tuhota tämän. He siis edustivat pakanuutta ja inhimillistä syntisyyttä pahimmillaan. He tiesivät yrittävänsä murhata Jumalan ja tätä tehdessään röyhkeästi jopa langettivat kirouksen itsensä ja jälkeläistensä ylle.

      Farisealaisuus kehittyi pian talmudustiseksi rabbiiniseksi juutalaisuudeksi, eli siksi juutalaisuudeksi, jonka tänään tunnemme. Juutalaiset ovat siis olleet sodassa Jumalaa ja ihmiskuntaa vastaan jo kaksi tuhatta vuotta, ja tätä sotaa he tulevat jatkamaan maailman päättymiseen asti. Siitä johtuu heidän pahuutensa.

      1. Mooseksen kirjan luku 6. ei tosiaankaan viittaa ei-inhimillisiin olentoihin. Kyse on yksinkertaisesti varhaisen ihmiskunnan tyranneista, jotka syntyivät, kun ”Jumalan pojat”, eli aiemmin vanhurskaat kuolevaiset miehet, sortuivat apostasiaan ottaessaan vaimoiksi ”ihmisen tyttäriä”, eli pakanallisia kuolevaisia naisia. Atlantis, reptilian-jutut, avaruusoliot ja muun scifi-höpötykset voi heittää roskakoriin minne ne kuuluvatkin.

      Kasaarijuutalaisuusteoria on myös täyttä roskaa, ja moni sen suurimmista kannattajista on ollut juutalaisia. Disinformaatiota. Miten juutalaisista tuli pahoja vasta joskus 600-800-luvulla, kun heidän farisealaiset esi-isänsä olivat ristiinnaulinneet Jeesuksen jo vuosisatoja aiemmin? Entä miten heistä tuli pahoja vasta nyt, kun saatanallinen Talmud oli myöskin ollut olemassa vuosisatoja ennen kasaareja? Joten, ei, juutalaiset eivät ole kasaareja, mitä ei heidän ulkonäkönsä tai geeniperimänsäkään puolla.

      Plusääni(2)Miinusääni(1)
      1. ”Juutalaisen kollektiivin pahuus on helppo selittää. Jumala teki muinoin liiton israelilaisten kanssa.”
        Jos tämä on niin helppo selittää niin dokumentejä pöytään !! Toki totta, että juutalaiset maailman syöpä..

        Plusääni(0)Miinusääni(1)
  4. Täältä kommentti:

    Noita unzin artikkeleita vaivaa se käsitys, että vedetään yhtäläisyysmerkit Vanhan Testamentin Heprealaisten ja ”juutalaisten”(Jews) välille. Tuossakin käytetään tekaistua sanaa ”jew” vaikka silloin mitään sellaista ei ollut. Tuo sana tuli vasta joskus 1700 luvulla käyttöön. Vaan oli juudealaisia ja judahiitteja/juuDalaisia. Fariselais-saddukealaiset eivät olleet juuDalaisia siis juudaan sukua eli judahiitteja enää vaan pitkälti kanaanilais-edomilaisia käännynnäisiä juudealaisia. Siellä asui etnisesti monen sorttista väkeä tuolloin. Eli Helsingissä asuvaa afrikkalaistakin voi kutsua ”helsinkiläiseksi” siinä mielessä, että hän asuu Helsingissä, mutta ei kuitenkaan kuulu suomalaiseen sukulinjaan.

    SYYLLISET SAKSAN ALENNUSTILAAN

    https://worldtruthvideos.website/watch/jew-or-judah-introduction_KadQiXWp7ABNSyE.html

    Plusääni(4)Miinusääni(1)
  5. Marxin juutalainen syntyperä muistetaan kyllä mainita, mutta hänen työnsä ei olisi onnistunut ilman Engelsiä, joka oli vakaumuksellisesta kristitystä kodista. Tässä näkyy antisemitismin vaikutus – juutalainen on syyllinen kommunismin leviämiseen, mutta hänen kristitty tukijansa ei ole. Rikas Engels oli Marxin rahoittaja.

    On älytöntä kytkeä ihmisen elämäntyö juutalaisuuteen – varsinkin kun Marx ei edes ollut juutalainen vaan oli kääntynyt kristinuskoon.

    Plusääni(2)Miinusääni(5)
    1. Oletpas sinäkin röyhkeä valehtelija. Ensimmäisessä kappaleessa myönnät, että Marx oli juutalainen, sitten seuraavassa kappaleessa väität häntä kristityksi. Et tulee löytämään yhtäkään lähdettä tueksi väitteellesi, että Marx olisi muka kääntynyt kristinuskoon. Marx oli etnisesti juutalainen, uskonnollisesti ”ateisti”, eli klassinen juutalainen.

      Mitä tulee Engelsiin, kyllä hänen roolinsa tyypillisesti avoimesti tunnustetaan. Eiväthän juutalaiset olisi koskaan saavuttaneet asemaansa ilman alhaisia ”shabbos goyimeja”. Ei mitään yllättävää tällä rintamalla. Marxistinen myrkky oli kuitenkin ennen kaikkea juutalaisen mielen luomus, ja juutalaiset ovat aina olleet räikeästi yliedustettuina kommunistisessa toiminnassa.

      Plusääni(4)Miinusääni(0)
  6. Katsokaa millainen triljoonabisnes uskonnosta on tehty ilman minkäänlaisia todisteita !
    On paavi, jonka instituution ylläpitäminen maksaa joka valtiolle miljardeja vuodessa !
    En ymmärrä, miksi ihmiset takertuvat tämmöiseen, etsin sanaa huuhaaseen, mutta päädyin paskaan.
    Jos 2000 vuotta sitten on ollut joku jamppa joka on luvannut pelastaa meidät niin miksi se loi EU:n ?
    Ihmisiä on kupattu siis jo 2000 vuotta ilman mitään järkevää perustetta.

    Plusääni(0)Miinusääni(1)
  7. Näyttää siltä että ei pidetä selvänä että Juutalainen ja Israelilainen ole sama asia. Kuningas Salomonin haureuden vuoksi ISRAEL hajosi kahtia. Israelissa oli 12 heimoa. Niistä 10 heimoa, muodostivat Pohjoisvaltion joka piti nimen Israel, jotka n. vuonna 720 e.Kr. joutuivat pakkosiirtolaisuuteen Syyriaan ja sieltä piakkoin pakenivat Kaukasusvuorten läpi eurooppaan ja menettivät tietoisuuden juuristaan Jumalan valitusta kansasta. He ovat yhä kadoksissa. Jäljellä olevat 2 heimoa Juuda ja Benjamin joutuivat n. 500 e.Kr. pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan 70 vuodeksi. Heitä ilkkuen asettuivat edomit / idumealaiset (Eesaun jälkeläiset) Juudeaan, kun sinne oli tullut tilaa mihin asettua. Vuonna 125 e.Kr. ryhtyivät edomiitit sotaan juudaa vastaan ja hävisivät Ylipappi Hykarnus esitti ehdon että jos annatte ympärileikata itsenne niin saatte elää, jos ette niin teidät tapetaan. Edomiitit suostuivat ehtoon. Heitä oli noin tuhat miestä. Herodeksen dynastia ja pääasiassa fariseukset olivat edomiittejä (Eesauta Jumala vihasi). Niin kuin tiedetään Herodes oli vasallikunigas, roomalaisten alainen. Juutalaiset olivat siis tuoneet mukanaan Babulonianiasta Baal-uskonnon palattuaan Babuloniasta. Siihen olivat myös edomiitit sulautuneet. Pakkosiirtolaisuuteen vietiin aina kuningas, poliittinen eliitti ja ylimystö. Köyhät ja vailla valtaa olevat saivat jäädä maahansa, niistä muodostui siis ne harvat jäljellä olevat Mosaiska V.T:n ISRAELILAISET, Juudan ja Benjaminin heimot. Suurin osa Jeesuksen opetuslapsista oli benjamiitteja.
    Miksi Jesus syntyi juutalaiseen heimoon? Siksi että Jaakobin Vanhimman pojan Rubenin jälkeläiset olisivat olleet oikeutettuja kruunun kantajia, siis sieltä olisi tulleet ISRAELIN kuninkaat. Mutta Ruben makasi isänsä Jakobin jalkavaimon kanssa ja niin menetti Ruubenin heimo sen siunauksen. Simeon oli seuraava joka teki rötöksiä (muistaakseni osallistui siskonsa Dinan raiskaajan koko suvun tappamiseen) siis ei kelvannut hänkään. Leevin heimo oli pappisheimo (Moses ja Aron olivat Leeviläisiä). Sitten oli vuorossa Juuda. Kuninkaat David ja Salomon olivat Juudan heimosta. Aikoja sitten oltiin profetoitu että Messias, pelastaja olisi Juudan heimosta, Juudan Leijona. Israelilaiset (ne 10 heimoa Pohjoisvaltiosta) eivät missään kohdassa hoitaneet leiviskäitänsä, rikkoivat sopimukset Jumalan kanssa, mutta Jumala piti lupauksensa, sen mitä hän oli luvannut sen piti käymän toteen. Jumala lupasi Abrahamin jälkeläisille, että hänen pojastaan Isakista (joka oli lupauksen lapsi, ei siis Ismael joka oli jalkavaimon lapsi) tulisi suuret kansat. Iisakin pojan Jacobin 12 poikaa ovat siis patriarkoja. 10 Pohjoisvaltion heimoa katosi syntiensä vuoksi hajaannukseen n. 2800:ksi vuodeksi. Siis aika on lähellä nyt, että Jumala pistää koukut heidän leukoihin ja vetää ne takaisin luvattuun maahan. Sen on Jumala luvannut. Ja se on Juuda (ne aidot Judan jälkeläiset, ei Zionistit eikä Kazaarit, Edomitit ym. teeskentelijät) jotka lähtee hakemaan ja kuljettaa ne (usein kutsuttu Efraim) takaisin ja viha näiden kahden ISRAELIN Pojoismaan ja JUDEAN Eteläisenmaan välillä raukeavat.
    Nykyinen Israelin valtio on Saatanan jäljitelmä Jumalan päätelmistä. Aivan kuin Raamatussa lukee että kristityt tulee lopun ajalla yhdistymään, niin Saatanan versio siitä on Ekumenia jossa kaikki maailman uskonnot tulevat yhen katon alle, kaikki paitsi kristityt. Monet kristityt haksahtavat kuitenkin Ekumeniaan ja luopuvat uskosta Jeesukseen.
    Tämänpäivän juutalaisten (Zionistien) tapa on juuri sekoittaa tosiasiat niin että heidän kertomuksistaan ei pääse jyvälle. Jew ja Israel, Israel ja Jew sikin sokin. Jesus anoi, varotkaa juutalaisen hapatusta. Heidän sanoihin ei tule uskoa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  8. Monille Raamattu on pyhä ja Jumalan sanaa joka syntyi useiden kirjoittamista kääröistä ja muuttui Raamatuksi. Miten voi olla varma että se olisi Jumalan sanaa? Miksi Jumala, jos sellainen ylipäätään on olemassa erillisenä, puhuisi vain juutalaisille? Miksei yhtä hyvin muillekin.
    Kummallista kun jotkut uskovat juutalaisten ’yliluonnolliseen’ erikoisasemaan tässä.
    Luontevampaa on uskoa Makowin tavoin että jumala on meissä kaikissa ja ilmenee hyvyytenä, totuutena ja oikeudenmukaisuutena eli ihmiskuntaa rakastavana ja yhdistävänä eikä pelottavana ja erottavana voimana.
    Makow comment- God is the Moral Intelligence behind creation, synonymous with spiritual ideals like love, truth, goodness, justice and beauty. The point of religion is to discern and obey His Plan. Therefore, to say there is no God, or he is unknowable is half-way to Satanism. To usurp God’s place, as Masonic Jewry is doing, is arrant Satanism.

    Itse ajattelen että juutalaiset ovat itse keksineet itselleen oman jumalan joka antaa heille luvan nostaa itsensä muiden yläpuolelle. Ihmisellä on synnynnäinen taipumus tähän. Hän ryhtyy helposti itse kuvittelemaan olevansa Jumala.
    Tähän sopii tarina mielisairaalan osastolta: Yöllä kuuluu huuto eräästä sängystä: Olen Napoleon! Kuinka niin?, kysyy ääni viereisestä sängystä. – Jumala kertoi niin!
    Myös kolmannessa sängyssä nukkuva osallistuu nyt keskusteluun: En ole mitään sellaista sanonut!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Elleivät ihmiset tajua ettei Jumala ole vain sitä mitä Raamatussa kerrotaan, siis joku pilven reunalla istuva kaikkivoipuus, joka pystyy sieltä käsin hallitsemaan maailmaa ja täyttämään heidän rukous-toiveet ja odotuksensa niin mitään muutosta ei tapahdu, vain se mikä tapahtuisi muutenkin.
      Kuten Makow sanoo Jumala on meissä ja se merkitsee sitä että meitä ohjaa ’jumalallinen virta’ joka tarkoittaa maailman aktiivista rakentamista sen ohjaamana kohti hyvyyttä, totuutta ja oikeudenmukaisuutta ja näiden asioiden ehdotonta kunnioittamista. Tässä historian Jeesus kelpaa esikuvaksi sillä hän oli ’Jumalan poika’ mikä tarkoitti sen ajan hengen mukaan toimintaa ’Jumalan virran’ sisäistämänä ja ohjaamana eikä suinkaan meidän pahuutemme ja syntiemme sovittajana.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  9. Miksi Jumala inkarnoitui juuri juutalaisten keskuuteen?
    Hyvä kysymys. Voi ajatella että juuri siellä tarvittiin Jumalaa epäjumalien sijaan…
    Bidenin ’Jumalan Totuus’ on nwo- ja zionistimafian totuus jolle hän on elämänsä omistanut eli se mistä Israel Shahak linkissä kirjoittaa ja josta usalaisetkin alkanevat jo saada tarpeekseen: *LIkainen Totuus joka ei kestä päivänvaloa ja mitä valkoisen rodun enemmistön moraali ei suostu hyväksymään.
    Vaikka uskottavuus on todella mennyttä niin meidän ’marinit’, ’j-savolaiset’ ym muut globalistit ja likainen ’laatumedia’ ovat yhä sokeasti mukana ’bideniläisten’ zionistien tuhoisassa depopulaatio- ja tappojuonessa, koko maailman valloitus hankkeessa vastoin kansan tahtoa.

    Nwo-likapyykin perusteellista tuuletusta varten ei voi löytää paljon parempaa kuin Israel Shahakin teoksen Juutalainen historia, juutalainen uskonto: The Weight of Three Thousand Years (JHJR). JHJR, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1994, edustaa humanistista kritiikkiä klassista ja modernia juutalaisuutta kohtaan, joka ulottuu juutalaisten kaikkialle ulottuviin juutalaisvastaisiin asenteisiin kautta historian.
    Shahak korostaa klassisen Juutalaisuuden taustalla olevaa räikeää tekopyhyyttä, nirsoilevaa legalismia ja sovinistista etnosentrismiä, sellaisena kuin se on ilmaistu Talmudissa ja muissa Raamatun jälkeisissä kirjoituksissa.
    Vaikka hän keskittyykin vihansa fanaattisiin rabbeihin – lähinnä Israelissa – jotka yhä noudattavat näitä vanhanaikaisia oppeja ja joilla on vaikutusvaltaa Israelin armeijassa, nykyajan toisinajattelijat voivat soveltaa Shahakin historiallista ja talmudilaista analyysia vastustaessaan historiallisia valituksia, joita juutalaiset jatkuvasti esittävät ei-juutalaisille, erityisesti valkoisille.
    ——
    Covid ’plandemian’ takana on selvästi sionistien ylivalta maailmassa. erityisesti Amerikassa ja lääketeollisuudessa (Vaccines are “Jewish Extermination Scheme”/thetruthseeker.co.uk/?p=247989) kuten muussakin teollisuudessa ja taloudessa. …Amerikan kansa on heräämässä tämän todellisuuden edessä alkaessaan menettää miljoonia kansalaisiaan covid-uhreina.
    Meillä sokeus jatlunee pitempään ja Ruotsin kohtalo tuntuu olevan maamme hallituksen ja eduskunnan eliitin mieleen.
    https://www.unz.com/article/jewish-history-jewish-religion-a-review/
    Jewish History, Jewish Religion: A Review
    SPENCER J. QUINN • JANUARY 5, 2022
    Jewish History, Jewish Religion
    Israel Shahak
    Pluto Press, 1994

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat