Mikä saa ihmisen pakottamaan monikulttuurisuutta?

Otsikossa esiintyvä kysymys on varmasti mietityttänyt monia, jotka ovat tilastojen ja lukemattomien esimerkkien edessä todenneet, että pakotettu monikulttuurisuus tuo mukanaan ainoastaan sekasortoa. Artikkeli on osa kansanmurhan vastaisen viikon kampanjaa: Vastarinta.com/Kansanmurha

Kaikista terrori-iskuista, ghettoutuneista alueista, rotumellakoista, seksuaalirikoksista ja taloudellisista rasitteista huolimatta monikulttuurisuutta pakotetaan Eurooppaan entistä fanaattisemmin. En nyt käy läpi tässä niitä, jotka hyötyvät tilanteesta esimerkiksi firmojensa tai korruption kautta, vaan keskityn heihin, jotka pakottavat monikulttuurisuusaatettaan joko puhdasta pahantahtoisuuttaan tai sitten tyhmyyttään ja itsepäisyyttään.

Aloitetaan monikulttuurisuuslobbaamisen juurista – tässä vaiheessa siis puhutaan tahoista, jotka pakottavat Eurooppaa monikulttuurisuuteen puhtaasta ilkeydestään ja vihastaan valkoisia kansoja kohtaan.

Juutalainen Barbara Spectre on kertonut TV-haastattelussa juutalaisten olevan keskiössä, kun Eurooppaa muutetaan monirotuiseksi sekamelskaksi. Hän itse toimii hyvinkin avoimesti asuinmaansa Ruotsin monikulttuuristamisen puolesta. Spectren pahantahtoisuutta kuvaa hyvin hänen kannanottonsa ”End White People”. Spectre ei kuitenkaan halua todellista kotimaataan Israelia alistettavan monikulttuurisuudelle. Hän perustelee tätä kantaansa sillä, että Israel on vain kahdeksan miljoonan asukkaan maa – aivan kuten on Ruotsikin, jossa hän asuu ja jonne hän pakottaa valkoisten vastaista aatettaan. Miksi näin?

Spectre ei tietenkään ole ainut juutalainen, joka lobbaa pakotettua monikulttuurisuutta valkoisiin maihin ilkeyttään. Ruotsissa liberaalin maahanmuuttopolitiikan tärkeimmät alullepanijat – David Schwarz, Gunnar Heckscher ja Bonnierin mediaperhe – olivat juutalaisia. Suomessa juutalainen Shirley ”Koko” Hubara järjesti ystävineen Helsingissä vuoden 2015 suurimman ”rasisminvastaisen” mielenosoituksen eli Meillä on unelma -tapahtuman. Tapahtumassa puhui muun muassa rabbi Simon Livson.

Suomen koulumaailmassa tärkein ”rasisminvastainen” auktoriteetti on vuosikymmenten ajan ollut juutalainen Karmela Liebkind. Kun Kempeleessä tapahtui toissa syksynä monikulttuurinen raiskaus, vetosi opetushallitus juuri Liebkindin oppeihin yrittäessään peitellä rikosta. Opetushallitus siis sensuroi tietoa oppilailtaan juutalaisen määrittelemien oppien mukaisesti, vaikka koulut ovat nimenomaan oivallinen paikka varoittaa paikallisista uhista.

Yhdysvalloissa tärkeitä pakkomonikulttuurisuuden esitaistelijoita olivat esimerkiksi juutalaisten perustamat järjestöt Anti-Defamation League ja NAACP. Nämä eivät kuitenkaan jostain syystä lobbaa samanlaista politiikkaa Israeliin – miksihän?

Kaikkiin valkoisten rakentamiin maihin ja erityisesti koko Eurooppaan fanaattisesti monikulttuurisuutta ja kulttuurimarxismia lobbaava juutalaismiljardööri George Soros on rahoittanut myös Suomen pakkomonikulttuuristamista ja vaikuttanut toimillaan monilta osin siihen, millainen Helsingin kaupungin maahanmuutto- ja monimuotoisuusstrategia vuosina 2013–2016 oli.

Soros myös rahoittaa lukuisia ”rasisminvastaisia” järjestöjä kuten Ruotsissa toimivaa Expoa. Euroopan valtaamista afrikkalaisilla maahantunkeutujilla lobbaava Soros ei kuitenkaan aja samoja asioita Israeliin, mikä tämäkin kertoo puhtaasta pahantahtoisuudesta valkoisia kansoja kohtaan.

Hyödylliset idiootit

Kun asian juuret on (tosin hyvin pintapuolisesti) käsitelty, voimmekin siirtyä henkilöihin, joiden epälooginen toiminta todella hämmentää – siirrymme siis valkoisiin monikulttuurisuusfanaatikoihin. Mikä saa heidät toimimaan niin eurooppalaisvihamielisesti, että kaikista negatiivisista esimerkeistä huolimatta he edelleen julistavat aatteensa oikeellisuutta ja entistä fanaattisemmin? Kyse on puhtaasta tyhmyydestä, itsepäisyydestä ja niin ikään median manipuloinnista ja sen mukana tulevasta kollektiivisesta hulluudesta.

Tyhmyydestä kertoo se, että vaikka näyttäisit mitä tahansa esimerkkejä monikulttuurisuusfanaatikolle, ei hän suostu niitä uskomaan tai sitten hän syyttää kaikkia muita ei-valkoisten ongelmista. Fanaatikko ei suostu argumenttejasi kuuntelemaan, oli kyse valtion virallisista rikostilastoista tai poliisin raportista, jossa kerrotaan Ruotsissa olevan 55 tai Ranskassa yli 750 no-go-aluetta. Hän ei myöskään hätkähdä yhä tiheämmin Euroopan kaduilla räjähteleviä pommeja tai mitä tahansa muuta hänen ajamansa aatteen inhottavaa oiretta.

Fanaatikon mukaan kyse on joko ”rasistien” propagandasta, jollain tapaa vääristyneistä tilastoista (”suomalaisten tekemistä raiskauksista ei vain ilmoiteta poliisille”) ja niin edelleen. Pommien räjähtäessä hän kertoo ”rasisteille”, ettei pelolle ja muukalaisvihalle saa antaa valtaa, koska sitä terroristit nimenomaan haluavat. Hän lisää, että voimme estää vastaavat tapahtumat ainoastaan avaamalla sylimme muukalaisille. Tämä täysin epälooginen ajattelumalli ei voi olla minkään muun kun ihmisen oman tyhmyyden tulosta.

Ihmisen tyhmyydestä kertoo myös esimerkiksi Ruotsissa sattunut tapaus, jossa pikkukaupungissa tapahtui monikulttuurinen joukkoraiskaus. Tämän seurauksena päättivät paikalliset ”suvaitsevaiset” järjestää oman rasisminvastaisen mielenosoituksensa, koska tällaiset raiskaustapaukset saattavat ”sataa rasistien laariin”. Jopa uhrin vanhemmat pyysivät, ettei tätä tapahtumaa järjestettäisi. Suvaitsevainen ajatuksenjuoksu oli niin tökeröä, että Pohjoismainen Vastarintaliike päätti järjestää historiansa ensimmäisen vastamielenosoituksen. Tapaus ei toki ole ainoa laatuaan, sillä vastaavanlaisia älynväläyksiä on nähty myös tämän jälkeen.

Tietysti ihmisen tyhmyyttä korostaa myös itsepäisyys. Kun kerran olet jo vuosikausia julistanut aatettasi, et voi minkään mahdin edessä kääntää takkiasi ja myöntää, että ehkä olet ajatellut aikaisemmin virheellisesti. Monikulttuurisuuden ongelmat ovat näkyneet toden teolla vuoden 2015 ”pakolaiskriisistä” lähtien. Sitä ennen tapahtunut monikulttuurisuuslobbaus on jollain tavalla ymmärrettävää, mutta se, että vielä kaiken Euroopassa kahden viime vuoden aikana tapahtuneen jälkeen puolustaa tätä hulluutta, ei ole enää millään tavalla ymmärrettävää.

Väitän, että kantaväestöön kuuluvissa monikulttuurisuusfanaatikoiden ryhmissä on mukana ihmisiä, jotka eivät enää itsekään usko levittämänsä aatteen täydelliseen virheettömyyteen. Sen myöntäminen vain olisi ongelmallista, koska silloin joutuisit pyytämään anteeksi heiltä, joita vastaan olet taistellut vuosien ajan. Todennäköisesti myös sosiaalinen elämä kärsisi merkittävästi. Monet saattavat myös olla töissä näissä järjestöissä, joten heidän tulonsa riippuvat siitä, miten innokkaasti he tuhoavat Eurooppaa.

SwedishPolice

Kuinka media lietsoo kansaa hysteriaan

Kun mennään näkyvimpien fanaatikkojen pienten piirien ulkopuolelle, päästään käsittelemään suurempia massoja, jotka eivät varsinaisesti ole fanaattisesti asiansa kannalla mutta joita on helppo ohjata mukaan esimerkiksi ”rasisminvastaisille” marsseille. Tästä loistava esimerkki on viimesyksyinen tapaus Jimi Karttunen, sen mukanaan tuoma mediajulkisuus sekä Peli poikki -mielenosoitus.

Kun Karttunen kuoli, hänen isänsä kirjoitti Facebook-päivityksen, jossa hän väitti kuoleman johtuneen viikkoa aikaisemmin tapahtuneesta potkusta. Tämä saikin valtamedian välittömästi innostumaan, sillä nyt he pääsisivät oikein kunnolla revittelemään klikkiotsikoita. Valtamedia antoi tapaukselle ennennäkemättömän paljon näkyvyyttä. Se teki huumeiden käytön takia kuolleesta narkomaanista ”rauhaa rakastavan runopojan” ja kertoi tapauksesta hieman oiottuja totuuksia. Allekirjoittanut julistettiin myös syylliseksi Karttusen kuolemaan.

Tämän kaiken johdosta Peli poikki -tapahtuman järjestäjät saivat median avustamina aikaiseksi mielenosoituksen, johon osallistui tuhansia ihmisiä. Kaikki he eivät tietenkään ole mitään monikulttuurisuusfanaatikoita aikaisemmin kuvaillulla tavalla, vaan helposti ohjailtavissa olevia massoja, joista ainakin osa menee paikalle, ”koska kaikki muutkin menevät”. Vaihtoehtoisesti he lähtevät katsomaan esiintyjiä, kuten aikaisemmin mainitussa vuonna 2015 järjestetyssä Meillä on unelma -tapahtumassa, jossa olivat paikalla kaikki radiolistojen kärkiesiintyjät ilmaiskonsertissa.

Kuten käräjäoikeuden päätöksellä ja julkisuuteen tulleilla faktoilla voi osoittaa, ei Karttunen kuollutkaan siihen, mihin marssijat olettivat hänen kuolleen. Mikäli media olisi ollut alusta alkaen rehellinen ja kertonut, minkälaisen mummoja pelottelevan narkomaanin puolesta kaikki ihmiset marssivat, olisi tämänkin tapahtuman osallistujamäärä ollut todennäköisesti huomattavan paljon pienempi.

Media kykenee kuitenkin tarvittaessa kiihottamaan isojakin massoja kollektiiviseen hulluuteen, jossa suurimmalla osalla ei ole mitään käsitystä siitä, miksi he todellisuudessa ovat paikalla. Samat ihmiset voisivat hyvinkin olla myös monikulttuurisen henkirikoksen vastaisella marssilla, mikäli media antaisi tällaiselle tapahtumalle yhtä paljon huomiota.

Kuvakaappaus: Twitter.
Kuvakaappaus: Twitter.

Monikulttuurisuusfanaatikoiden pelkuruus argumentoida

Kun Vastarintaliike järjesti viime vappuna Borlängessä mielenosoituksen finanssieliittiä vastaan, kerrottiin Nordfrontin sivuilla avoimesti, että kuka tahansa voi tulla lavalle väittelemään mielenosoituksen järjestäjien kanssa siitä, miksi he eivät pidä Vastarintaliikkeen politiikasta. Kukaan ei tullut, vaikka lavalta monta kertaa kutsuttiin jotakuta tulemaan.

Sama toistui marraskuussa Tukholmassa Vastarintaliikkeen järjestäessä mielenosoituksen teemalla ”Pysäyttäkää muukalaisinvaasio!”. Tällä kertaa järjestäjät lähettivät jokaiselle puolueelle (joihin lukeutui esimerkiksi feministien puolue) suoraan kutsut tulla murskaamaan Vastarintaliikkeen argumentit maahanmuutosta. Kutsut lähtivät myös Ruotsin neljälle suurimmalle lehdelle sekä ”rasisminvastaiselle” Expo-järjestölle. Kutsussa luvattiin edellä mainituille täysi turva tapahtumassa. Tämä kerrottiin myös julkisesti, joten tieto tuskin on mennyt näiltä tahoilta ohi.

Kukaan (siis kukaan!) ei tahtonut edes vastata kutsuun. Miksi he eivät halunneet tulla mielenosoitukseen ja tehdä Vastarintaliikkeen edustajista naurunalaisia koko yleisön edessä? Liikkeen johtaja Simon Lindberg kertoi paikan päällä, että mikäli yksikään lehti ei kirjoita kyseisestä tapahtumasta riviäkään tekstiä, hän voi hyväksyä selityksen siitä, ettei mikään näistä tahoista halua antaa näkyvyyttä järjestölle.

Kaikki kutsun saaneet lehdet kuitenkin kirjoittivat tapahtumasta, joten ainoaksi loogiseksi johtopäätökseksi tulee, etteivät monikulttuurisuutta ajavat ihmiset edes itse usko, että heidän ideologiaansa voi järkiargumentein perustella. He mieluummin perääntyvät nöyrtyen kutsusta kuin tulisivat tekemään itsestään naurunalaisia paikan päälle.

Monikulttuurisuuden puolustamista ei voi perustella loogisuuteen perustuvilla järkiargumenteilla, tilastoilla tai esimerkeillä onnistuneista pakkomonikulttuuristetuista yhteiskunnista. Sitä ei voi perustella edes valkoisten kollektiivisella vastuulla historian tapahtumista. Miksi ihmeessä kukaan siis haluaisi tätä ideologiaa ajaa ja vieläpä omalla naamallaan?

 

Lue myös: Kuka toi muslimit Eurooppaan?

10 kommenttia

  1. Samat syyt, jotka tekivät eurooppalaisista kristittyjä. Nyt perisyntiin liittyvä retoriikka on vain korvattu antirasismilla.

    Eurooppalaiset ovat vähiten etnosentrisin ihmisryhmä koko maailmassa. Tämä johtuu biologiasta, geeneistä, mikä edelleen saa ihmiset toimimaan kulttuurillisesti tietyllä tavalla. Kristityt hyväksyvät joukkoonsa kaikki ihmiset, niin tekevät vielä selkeämmin myös antirasistit. Idea universaalista ihmisestä on eurooppalaisille luonnollinen ajatus. Väärinkäytettäessä tätä ominaisuutta tapahtuu näin, mitä nyt on tapahtumassa, ja mitä ennen on tapahtunut.

    Kun myös eurooppalaisille kuuluva erityisen vahva moraalikäsitys – tämä on edelleen biologiaa ja geenejä – yhdistetään joko kristinuskoon tai antirasismiin, saadaan ihmiset käyttäytymään fanaattisesti. Kristityt tuhosivat oman kulttuurinsa ja kääntyivät omiaan vastaan. Samaa tekevät antirasistit parhaillaan. Ja he kokevat toimivansa moraalisesti, syntiä vastaan.

    Oletko koskaan miettinyt, kuinka kristinusko saapui Suomeen? Katso ympärillesi.

    Plusääni(5)Miinusääni(7)
    1. Etelä- Euroopan maat ovat järkyttävä esimerkki monietnisestä, ei-eurooppalaisesta paskalaumasta. Kuka ei olisi kuullut Kreikan kriiseistä, Italian mafiasta tai Espanjan taloudellisesta tilanteesta. Nuo edellämainitut seikat ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu, kun (sensuroitu) todellisuus on täynnä systemaattisia vastasyntyneiden ryöstöjä synnytyssairaaloissa, rituaalimurhia joita ei tutkita tai ”tutkitaan” syntipukit vankilaan, todisteiden salaamista ym. ym.

      Lue artikkeli ja liity kampanjaan! Levitä jude- median sensuroimaa tietoa!

      https://boycottspainapervertsociety.wordpress.com/

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
    2. Etelä- Euroopan maat ovat järkyttävä esimerkki monietnisestä, ei-eurooppalaisesta paskalaumasta. Kuka ei olisi kuullut Kreikan kriiseistä, Italian mafiasta tai Espanjan taloudellisesta tilanteesta. Nuo edellämainitut seikat ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu, kun (sensuroitu) todellisuus on täynnä systemaattisia vastasyntyneiden ryöstöjä synnytyssairaaloissa, rituaalimurhia joita ei tutkita tai ”tutkitaan” syntipukit vankilaan, todisteiden salaamista ym. ym.

      Lue artikkeli ja liity kampanjaan! Levitä jude- median sensuroimaa tietoa rikollisista virkamiehistä ja poliitikoista!

      https://boycottspainapervertsociety.wordpress.com/

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
  2. Ihmisten pitäisi normaalisti pystyä huomaamaan kun ”yleinen” narratiivi kääntyy hyvin lyhyessä ajassa aivan toisenlaiseksi. 9/11 false flag iskujen jälkeen ja jo jonkin aikaa ennen sitä eliitti käytti surutta islamphobiaa ajaakseen omia intressejään, kuten esim hyökkäys Irakiin , Afganistaniin ja moniin muihin maihin…vieläkö muistatte ?

    Kului vuosia ja vuosia , moniin maihin oli jo hyökätty ja tuhottu ja miljoonia ihmisiä tapettu. Samalla islamphobian syyllä he rakensivat Mailmanlaajuisen vakoilu/urkinta teknologian jossa kaikki mitä teet ,kirjoitat, puhut internetin ja puhelimen välityksellä nauhoitetaan tiedustelu elimien suuriin maanalaisiin bunkkereihin .

    Jossain vaiheeessa nykyhetken ja 9/11 välissä eliitti määräsikin että islam onkin hyvä teille, alkoi tulla CIA-sanoma ym muiden uutis palveluiden kautta viestiä että nyt meidän on islamphobian sijaan pelastettava kaikki Mailman islamistit, tuotava heidät meidän maahan, annettava heille koti, ruokaa, rahaa ja varsinkin annettava heille korkeampi status kuin maan omilla kanta ihmisillä.

    Eli hyvin lyhyessä ajassa narratiivin syöttämä islamphobia vaihtui pro-islamiksi ja lopputuloksen näemme nyt koko Euroopassa. Koko narratiivia on syötetty eri tiedustelu elimien kuten CIA:n joholla jotka syöttävät narratiivin heidän valtamedian ”aivopesu” uutis palveluihin, jotka sitten pyörittävät aamusta iltaan vuodesta toiseen sitä narratiiviä jotta se psy-ops , psykologinen operaatio joita nuo tiedustelu palvelut tekevät konkretoituu. Erityisen helppoa tuollaisen psy-op on vaikuttaa vasemmisto viher marxisti ihmisiin johtuen heille jo valmiiksi tehdysta pohjatyöstä, psy-op :sta jolla heidät on lapsesta asti ohjelmoitu . Yksi psy-op työkalu on Ideological Subversion .

    http://www.smashculturalmarxism.com/the-four-stages-of-ideological-subversion/

    Kyse on massiivisesta PSY-OP operaatiosta, ja sitä käytetään tuhomaan teidät valkoiset kanta Suomalaiset.

    Plusääni(18)Miinusääni(0)
      1. Juutalaiset käyttivät islamphobiaa aikansa kun se hyödytti heitä, ja kun sato oli korjattu alkoi sen jälkeen pro-islam . Tosiasiassa se koko niiden islamphobia oli teeskentelyä sillä juutalaiset ovat aina pitäneet muslimeja luonnollisina liittolaisinaaan jos he hyödyttää juutalaisia.

        Onhan esim saudien kuningashuone juutalaisten pystyttämä, samoin ISIS . Muslimit myös menevät sinne minne juutalaiset haluavat, Israeliin heitä ei haluta toisinkuin Eurooppaan jonne heidän halutaan menevän. Isäntä ja renki .

        Plusääni(6)Miinusääni(0)
  3. Monikulttuurisuuden vaarat ja mielettömyys ovat useimmille varmaan tulleet selväksi. Miksi useimmat kuitenkin äänestävät perinteisiä puolueita, jotka ovat monikulttuurisuuden kannalla? Sitkeä puolueuskollisuus on varmaankin yksi syy: ”Äänestän Kokoomusta, kun isäni ja isoisänikin äänestivät Kokoomusta”. Joku viisas on myös joskus todennut: ”Suomen kansa on poliittisesti tyhmä kansa”. Näin ikävä kyllä voi olla asian laita..

    Plusääni(17)Miinusääni(0)
    1. Oon samaa mieltä ton puolueuskollisuuden suhteen.

      Itse kuitenkin ja haluan rohkaista myös muita muuttamaan kantojaan. Meitin perhe on ollut aiemmin Kokoomuslainen ja sitten on käännytty vähän persuiluun ja kun persut petti niin meinaan seuraavissa vaaleissa äänestää kokonaan eduskunnan ulkopuolista puoluetta, koska eduskunnassa ei ole sellaista puoluetta, joka miellyttää.

      Plusääni(5)Miinusääni(0)
  4. Olli Pusa, sosiaaliturvapolitiikan dosentti,Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko(SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija, on aloittanut kirjoittamisen jälleen,hienoa!

    Tällä kertaa Pusa kirjoittaa blogeja ”oikea media.fi” Mm. ”Euroopan hulluuden taustat” Ja ”Tyrmäys Suomen maahanmuuttopolitiikalle” Tämän kaverin tekstejä voisi julkaista magneettimediassakin,ehkä hieman lyhennettyinä ,mutta kirjoitukset ovat kuitenkin täyttä asiaa.

    Hänen kohdalla ei koulutus ole totisesti mennyt hukkaan. Valitettavasti monen muun ohella hänenkään tekstejään ei ole näkynyt valtamedioissa,jostain ehkä joukkopsykoosiin liittyvästä syystä ?

    Plusääni(7)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat