Mikä on tilastojen mukaan kaikkein tappavin rokotus?

 

Tavallinen DTP-rokote (kurkkumätä, jäykkäkouristus, hinkuyskä) on tunnetusti rokotteista tappavin, aiheuttaen eniten vammoja, sairauksia ja riskejä, ylittäen jopa MPR-rokotteen (tuhkarokko, sikotauti, vihurirokko).

Yhdysvaltojen sosiaali- ja terveysministeriö perusti kansallisen rokotevaurioiden korvausohjelman (NVICP) vuonna 1988 korvaamaan rokotusten aiheuttamia vaurioita ja vammoja yksilöille ja heidän perheilleen. Korvausohjelma käynnistettiin DTP-rokotteen hinkuyskä-komponentin vuoksi. Vuodesta 1988 korvausohjelmaa on rahoitettu rokotusohjelmaan kuuluvien rokotteiden valmisteverolla. Saadakseen korvauksia pitää pystyä todistamaan syy-yhteys rokotteeseen, eli lapsen sairaskertomuksessa pitää esiintyä rokotuksen jälkeen jokin listatuista rokotteiden sivuoireista tai haittavaikutuksista. Todistelutaakka on siviilioikeudesta tuttu prosessi, jossa todisteiden pitää osoittaa syy-seuraus todennäköiseksi.

Toukokuuhun 2013 mennessä VICP on korvannut rokotusten aiheuttamia vammoja ja vaurioita yhteensä 2,7 miljardin dollarin edestä. Korvausohjelma perii jokaiselta rokotevalmistajalta valmisteveron jokaisesta rokoteannoksesta sen potentiaalisen riskin mukaan. Vaikka rokotteiden valmistevero menee hallituksen rokotekorvausrahastoon, on tämä rahasto kuitenkin pelkkä luku paperilla. Vuosi sitten korvausrahaston tase oli lähes 3,5 miljardia dollaria.

Epidemiologit myöntävät hinkuyskän leviävän rokotusten vuoksi

Hinkuyskä on leviämässä ympäri Yhdysvaltoja jo kaksi kertaa nopeammin kuin vuonna 2011 ja epidemiologit ja terveysviranomaiset myöntävät, että syynä saattavat olla juuri rokotukset. Syynä saattaa olla DTP-rokotuksen sisältämät toksiinit, joita ovat mm. formaldehydi, alumiinihydroksidi ja –fosfaatti, tiomersaali ja polysorbaatti 80. Jokainen DTP-rokote sisältää siis aineita, jotka ovat karsinogeenisiä, neurotoksisia, immunotoksisia ja hedelmättömyyttä aiheuttavia, aivan kuten useimmat kausi-influenssarokotteet. Nämä kemikaalit kertyvät lapsen elimistöön jokaisen rokotuksen myötä, aiheuttaen yhä kasvavan myrkkyjen määrän.

Australiassa rokotuksille vastustuskykyisemmät hinkuyskän uudet vaaralliset bakteerikannat ovat levinneet jo neljä vuotta epidemian lailla ja saattavat pian levitä valtameren yli. Sydneyläisten tutkijoiden havainnot herättävät kysymyksiä kansallisesta rokotusohjelmasta. Uudet vaaralliset kannat havaittiin maaliskuussa 2012 ja tutkijat pitävät syynä rokotuksia. Normaalisti hinkuyskän aiheuttaa Bordatella pertussis –infektio, mutta sitä voi aiheuttaa myös sille läheistä sukua oleva B. parapertussis, jota vastaan rokote ei suojaa. Jo kaksi vuotta aiemmin Penn Staten tutkijat olivat varoittaneet hinkuyskärokotteen lisäävän B. parapertussiksen kantoja, joka johtaa rokotteille vastustuskykyisen hinkuyskän leviämiseen.

Tutkijat raportoivat: ”Rokotukset johtivat hiirien keuhkoissa B. parapertussis-kannan 40-kertaistumiseen. Vaikka kannan lisääntymisen tarkkaa mekanismia ei tarkemmin valaistu, arvellaan sen johtuvan soluttoman rokotteen aiheuttamien tiettyjen immuunivasteiden vääristymisestä tai vaimentumisesta, mukaan lukien sytokiinien ja vasta-aineiden tuotanto infektion aikana. Huolimatta rokotteen erinomaisesta tehokkuudesta Bordatella pertussis-bakteeria vastaan nämä tutkimukset antavat syytä olettaa rokotuksen edistäneen hinkuyskän leviämistä viimeisen vuosikymmenen aikana aiheuttamalla B. parapertussis-infektioita.”

Hinkuyskä on syklinen sairaus, joka luonnostaan yleistyy aina 4-5 vuoden välein, riippumatta siitä kuinka korkea väestön rokotusaste DTP- tai DTaP-rokotteella on. Yhdysvalloissa 1950-luvulta 1990-luvun lopulle käytetty DTP-rokote (kokosoluinen hinkuyskä-komponentti) arvioitiin teholtaan 63 – 94 –prosenttiseksi ja tutkimusten mukaan rokotuksen aiheuttama immuniteetti putosi 40 %:iin seitsemän vuoden jälkeen. Edellä mainitussa tutkimuksessa rokotteen tehokkuus oli tutkijoiden mukaan 2 – 7 –vuotiaissa vain 41 % ja surkeat 24 % 8 – 12 –vuotiaiden parissa.

Se tosiasia, että useat rokotukset ovat tehottomia, alkaa olla yhä selvempää. Merck on joutunut vastaamaan kahteen eri joukkokanteeseen MPR-rokotteestaan. Ensimmäisen mukaan he valehtelivat tietoisesti sikotautirokotteen tehokkuudesta ja toisen kanteen mukaan he väärensivät tutkimustuloksia, jotka ovat kahden vuosikymmenen ajan pitäneet yllä illuusiota rokotteen tehokkuudesta.

DTP-rokotteen haittavaikutusten historiaa

DTP-rokotteen kokosolu-hinkuyskäkomponenttiin liittyy liuta haittavaikutuksia, mukaan lukien vakavat neurologiset seuraukset. Epäilyt kokosolu-hinkuyskärokotteen turvallisuudesta alkoivat jo 1930- ja 40-luvuilla. 1950-luvulla huoli rokotteen mahdollisista haittavaikutuksista sai tutkijat etsimään parempaa ja hienostuneempaa, solutonta versiota hinkuyskärokotteesta, joka aiheuttaisi vähemmän sivu- ja haittavaikutuksia.

Hedelmällisyys on alentunut vauhdilla 1950-luvulta asti kaikissa maailman maissa ja muutoksen alku sattuu osumaan ensimmäisten joukkorokotusohjelmien käyttöön ottoon. Esimerkiksi vuonna 1947 Iso-Britanniassa aloitettiin joukko-DTP-rokotuskampanja ja vuonna 1958 otettiin käyttöön ensimmäiset polio- ja kurkkumätärokotukset laajassa mittakaavassa alle 15-vuotiaille.

1970-luvulla kokosolu-hinkuyskärokotteen turvallisuus joutui lisääntyvän huomion ja tarkkailun kohteeksi niin Yhdysvalloissa kuin ulkomaillakin. Syynä uusiin huoliin oli osaltaan Iso-Britanniassa ja Saksassa julkaistut tutkimukset, joiden mukaan kokosolu-hinkuyskärokote aiheutti pitkäkestoisia neurologisia vaikutuksia.

Vuonna 1975 kahden vauvan kuoltua vuorokauden sisällä DTP-rokotuksesta Japanin terveysviranomaiset keskeyttivät väliaikaisesti hinkuyskän rutiinirokotukset vauvoille ja esittivät pian suositukset hinkuyskärokotuksen aloittamisesta vasta kahden vuoden ikäisille.

Englannissa terveysviranomaisten suositellessa edelleen rutiini-DTP-rokotuksia vauvoille alkoi kansa pelätä entistä enemmän mahdollisia haittavaikutuksia ja moni vanhempi päätti jättää lapsensa rokottamatta.

Vuosien 1978 ja 1981 välillä Yhdysvalloissa nostettiin DTP-rokotevalmistajia vastaan yhteensä yhdeksän tuotevastuulain korvausvaadetta. Vuonna 1982 yksistään luku oli jo 17 ja vuonna 1986 hinkuyskärokotteen korvausvaateet kohosivat ennätyslukemaan 225. Vuonna 1984 kaksi kolmesta amerikkalaisesta DTP-rokotteen valmistajasta (B Wyeth ja Connaught B) lopetti valmistuksen johtuen kasvavasta korvausvastuukriisistä.

Vuonna 1997 DTP-rokotuksesta perittiin korkein valmistevero (4,56 $ / annos), verrattuna esimerkiksi poliorokotteen 0,29 $ hintaan ja DT-rokotteen (ilman hinkuyskäkomponenttia) 0,06 $ hintaan. Ainoastaan MPR-rokote oli valmisteveroltaan lähellä DTP-rokotetta hinnallaan 4,44 $ / annos. Tämä on hallituksen puolelta hiljainen vahvistus sille käsitykselle, että DTP-rokotteen riskit ovat kaikkein suurimmat.

Vuoden 1950 jälkeen ei ole kokosolurokotuksilla tehty plasebokontrolloituja testejä – Kaikki rokotusten seurantatutkimukset viimeisen 60 vuoden ajalta osoittavat terveysvaurioita

Kokosolurokotuksilla ei ole lainkaan suoritettu satunnaistettuja plasebokontrolloituja tutkimuksia 50-luvun jälkeen, jolloin tutkimusmenetelmät olivat erilaisia. 1990-luvun alussa Institute of Medicine kävi läpi lähes kahden vuoden ajan kaikkia saatavilla olevia tietoja rokotuksista ja vahvisti, ettei yhtäkään kontrolloitua kliinistä tutkimusta ole koskaan tehty sen asian selvittämiseksi, voivatko rokotukset aiheuttaa neurologisia vaurioita, verisairauksia, lapsuusiän diabetesta, Guillain-Barren halvausta tai oppimisvaikeuksia. Koko historian ristiriitaisimman rokotuksen suhteen ei ole esitetty useimpia turvallisuutta koskevia kysymyksiä lainkaan.

Ainoa Yhdysvalloissa suoritettu suuren mittakaavan tutkimus, Kalifornian yliopistossa Los Angelesissa vuonna 1979, osoitti DTP-rokotteen aiheuttavan noin 1 tapauksessa 875:tä kohti kouristuksia, sokin tai romahduksen, joka osoittautui kahden vauvan kohdalla tappavaksi (Pediatrics 1981). Aivovaurioista taas ruotsalainen tutkimus osoitti aivovaurion tai kuoleman todennäköisyydeksi yhden 17000 lapsesta (BMJ 1967).

IOM:n raportin mukaan kolmoisrokote aiheuttaa ehdottomasti anafylaktista sokkia ja pitkiä lohduttoman itkun ja parkumisen jaksoja. Todisteet ovat yhteneviä aivotulehduksen syy-yhteyden kanssa sokkiin ja sokinkaltaisiin reaktioihin, jotka johtavat täydelliseen romahdukseen (K. Stratton: Adverse Events Associated with Childhood Vaccines – Evidence Bearing on Causality, 1993).

Vuonna 1993 Yhdysvaltojen kansallinen lapsuuden aivotulehdusten tutkimus ja sen 10-vuotinen seurantatutkimus paljasti lapsuudessa sairastetun vakavan neurologisen sairauden aiheuttavan lääketieteellisiä ja sosiaalisia seurauksia, jotka vaikuttivat myös käyttäytymiseen ja opiskeluun. Analyysi vahvisti hinkuyskärokotteen aiheuttavan nelinkertaisen riskin sairastua aivotulehdukseen. Raportissa todettiin, että tämä rokotteen aiheuttama riski on jo vuosia arvioitu aivan liian pieneksi.

Kurkkumädän ja jäykkäkouristuksen toksoideja (DT) ja kokosolu-hinkuyskärokotetta (DTP) ei suositella 7 ikävuotta vanhemmille lisääntyneiden haittavaikutusten vuoksi. Kuitenkin vuonna 1994 havaittiin tutkimuksessa useiden tätä vanhempien lasten saavan vielä epähuomiossa DT- ja DTP-rokotteita ja kärsivän tarpeettomasti haittavaikutuksista.

Eräs JAMA:ssa julkaistu tutkimus osoitti hinkuyskärokotteen saaneille lapsille kehittyvän astma kuusi kertaa todennäköisemmin. Vuonna 2004 BMJ:ssä julkaistu tutkimus osoitti astman ja hengityksen vinkumisen olevan rokottamattomissa 69-81-kuukautisissa lapsissa puolet harvinaisempaa kuin lapsissa, jotka olivat saaneet 3 tai useampia annoksia kurkkumätä- ja jäykkäkouristusrokotetta (DT).

OSMA Journalissa julkaistussa tutkimuksessa tutkijat päättelivät, että hinkuyskärokote voi aiheuttaa pysyviä aivovaurioita. Lääkärit ovat velvollisia ilmoittamaan kaikille rokotusten ottamisesta päättäville, että hinkuyskärokote voi aiheuttaa ”pysyviä aivovaurioita”, mutta harvoin, jos koskaan, lääkärit ilmoittavat tätä tosiasiaa rokotettavien lasten vanhemmille.

Journal of Pediatrics –lehdessä tutkijat kertoivat havainneensa yhteyden keskoslasten DTP-rokotuksen ja tilapäisen hengityskatkoksen (apnea) lisääntymisen tai toistumisen välillä. Vuonna 2001 New England Medical Journal –lehdessä kerrottiin DTP-rokotuksen nostavan kuumekouristuksen riskin viisinkertaiseksi rokotuspäivänä ja lisäävän muitakin riskejä.

Anti-Aging Manual: The Encyclopedia of Natural Healthin mukaan DTP-rokotus voi aiheuttaa kätkytkuoleman (SIDS), joista 85 % tapahtuu 1 – 6 kuukauden aikana, samoin kuin DTP-rokotteen muut riskit. Lisäksi kuolemanriski kohoaa kahdeksankertaiseksi 3 päivän ajaksi rokotuksen jälkeen. Erään tutkimuksen mukaan 70 % kätkytkuolemista tapahtui 3 viikon sisällä DTP-rokotuksesta, joka aiheuttaa raportoituja haittavaikutuksia 10 %:ssa rokotetuista.

Intian Journal of Medical Ethicsin vaikuttavassa pääkirjoituksessa New Delhin St. Stephens-sairaalan lasten osaston johtaja tri Jacob Puliyel kertoo yksityiskohtaisesta tutkimuksesta pentavalentin (DTaP-IPV-Hib) rokotteen aiheuttamiin lasten kuolemiin Bhutanissa, Sri Lankassa, Intiassa ja Vietnamissa. (Lisätietoja täältä.)

DTP-rokotteen aiheuttamista sairauksista löytyy useita analyysejä ja tutkimustuloksia, joissa todetaan sen aiheuttavan mm. neurologisten järjestelmien ja keskushermoston häiriöitä, kätkytkuolemia, kouristeluita ja kaulan imusolmuketulehdusta. Entinen Yhdysvaltojen lääkeviraston edustaja David Kessler on todennut julkisesti JAMA:ssa, että ”vain n. 1 % kaikista vakavista haittavaikutuksista tulee FDA:n tietoon.” Hänen tutkimuksensa vahvisti järjestelmällisen ennakkoasenteen rokotusten haittavaikutusten minimaaliseen ilmoittamiseen. Voisimme siis kertoa sadalla haittavaikutusrekisterin (VAERS) sisältämät raportit saadaksemme paremman mielikuvan ongelman suuruudesta. Ilmeisesti mikään määrä haittavaikutusraportteja ei riitä vakuuttamaan FDA:ta ja CDC:tä epäilemään rokotusten turvallisuutta ja vetämään niitä markkinoilta.

Alkuperäinen artikkeli: http://preventdisease.com/news/13/111413_What-Is-Deadliest-Of-All-Vaccines-According-To-Data.shtml

17 kommenttia

  1. ”Tilastojen mukaan tappavin rokote on DTP -rokote ( kurkkumätä, jäykkäkouristus, hinkuyskä. DTP -rokottuksen sisältämät toksiinit, joita ovat mm. FORMALDEHYDI, ALUMIINIHYDROKSIDI ja – FOSFAATTI, TIOMERSAALI ja POLYSORBAATTI 80. Jokainen DTP – rokote sisältää siis aineita, jotka ovat karsinogeenisiä, neurotoksisia, immunotoksisia ja hedelmättömyyttä aiheuttavia.” jne. Tässäpä sitä on taas erinomainen artikkeli luettavaksi, koska ei tulta ilman savua. Ja varsinkin rokotemyönteisille (kai hyväkin uutinen miten rokotteet pelastavat ihmishenkiä. ) No tämäkin artikkeli antaa aihetta siihen asiaan miksi avustusjärjestöt niin auliisti keräävät rahaa katastrofialueille ja rokotukset ovat kaikista ensimmäisenä listalla miksiköhän? Ruoan ja puhtaan veden jakaminen niissä olosuhteissa mielestäni on kaikista tärkein asia. Eikö avustustyöntekijät ymmärrä, tiedä vai eivätkö välitä mikä tarkoitus rokotuksilla ihan oikeasti on, se ei ole hädänalaisten suojeleminen tartuntoja vastaan vaan mahdollisimman monen elämän tuhoaminen. Jokuset voivat tietämättömyyttään olla lisäämässä ihmisten tuskaa entisestään, se lienee anteeksi annettavaa, (antakaamme anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät ) mutta eihän hädänalaisiakaan saa lähteä tietentahtoen tappamaan. Kukaan ei varmasti kerro heille ennen rokotuksia mitä vaaroja niihin sisältyy, eihän näistä vaaroista kerrota edes neuvoloissakaan vaikka mielestäni pitäisi.

    Plusääni(2)Miinusääni(3)
  2. Sanat allergia ja anafylaksia keksittiin alunperin kuvaamaan rokotevaurioita. Itävaltalainen lääkäri Clemens von Pirquet tutki rokotteiden jälkeen ilmaantuneita sairauksia ja huomasi, että oireet olivat samanlaisia kuin ihmisillä, jotka olivat herkistyneet siitepölylle tai mehiläisen pistoille. Vuonna 1906 hän keksi yhdessä Bela Schickin kanssa sanan allergia (kreikan kielen sanat allos, mikä tarkoittaa muuta ja ergon, mikä tarkoittaa reaktiota) kuvaamaan näitä oireita.
    https://en.wikipedia.org/wiki/Clemens_von_Pirquet

    Vuonna 1901 lääkäri Charles Richet teki kokeita injektoimalla meduusojen myrkkyä koiriin. Kun hän injektoi myrkkyä toisen kerran, koirat saivat rajuja reaktioita, mitkä johtivat kuolemaan. Tätä reaktiota hän kutsui anafylaksiaksi. Hän jatkoi kokeitaan ja huomasi, että mikä tahansa proteiini (myös ruoasta peräisin olevat), mikä injektoidaan verenkiertoon aiheutti herkistymistä ja anafylaksiaa kun sille altistutaan myöhemmin. Hän injektoi eläimiin pieniä määriä maidon ja lihan proteiineja ja osoitti, että anafylaksia on yleinen immuunijärjestelmän puolustuskeino:
    http://www.smartvax.com/?option=com_content&view=article&id=73

    13-kuukautta vanha vauva kuolee MPR-rokotteen jälkeen – isä vangittuna murhasta:
    http://drrimatruthreports.com/13-month-old-baby-dies-after-mmr-vaccine-father-is-jailed-for-murder/

    Poika sai vaurioita rokotteista:

    Poika kuoli saatuaan aivovaurion influenssarokotteesta:
    http://larkinmortuary.com/obituary/2661/

    Ovatko rokotteet yhdistetty kätkytkuolemaan?
    http://www.cheeseslave.com/are-vaccines-linked-to-sudden-infant-death-syndrome-sids/

    Kohonneita naudan seerumin albumiinin tasoja potilailla, joilla on tyypin 1 diabetekseen ja keliakiaan liittyviä vasta-aineita:
    J Pediatr Gastroenterol Nutr. 2003 Aug;37(2):132-5.
    Increased levels of bovine serum albumin antibodies in patients with type 1 diabetes and celiac disease-related antibodies.
    Rodríguez-Juan C, Sala-Silveira L, Pérez-Blas M, Valeri AP, Aguilera N, López-Santalla M, Fuertes A, Martín-Villa JM.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/12883297

    Lapsilla, joilla on hiljattain diagnosoitu diabetes, on kohonneita naudan seerumin albumiinin vasta-aineita:
    Diabetes Care. 1994 Sep;17(9):970-6.
    Children with newly diagnosed IDDM have increased levels of antibodies to bovine serum albumin but not to ovalbumin. Childhood Diabetes in Finland Study Group.
    Saukkonen T, Savilahti E, Vaarala O, Virtala ET, Tuomilehto J, Akerblom HK.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/7988317

    Vauva kuoli rokotteen jälkeen Shirurissa:
    http://www.indianexpress.com/news/baby-dies-after-vaccination-in-shirur/1198224/

    Mitä tapahtuu, jos päätät olla rokottamatta lapsiasi? Kertomus perheestä, joka on ollut rokottamaton neljän sukupolven ajan:
    http://therefusers.com/refusers-newsroom/what-happens-if-you-decide-not-to-vaccinate-your-child/#.UpAH7OYsBmk

    Tyttö sairastui autismiin rokotteen jälkeen:
    http://www.ageofautism.com/2013/11/theresa-cedillo-mother-of-vaccine-injured-daughter-on-issa-delaying-of-vicp-hearing.html

    Vauvoilla, jotka saivat hepatiitti B-rokotteen, 42 prosentilla oli merkkejä piilevästä infektiosta kaksi vuotta myöhemmin:
    http://www.greenmedinfo.com/blog/fail-infant-hep-b-vaccines-perform-shamefully-time-end-them

    Ranskalainen tyttö on haastanut Ranskan terveysviranomaiset ja lääkeyhtiö Sanofi Pasteurin (Sanofi Pasteur myy Gardasil-rokotetta Euroopassa) oikeuteen, sairastuttuaan MS-tautiin Gardasil-rokotteen jälkeen:
    http://healthimpactnews.com/2013/sanofi-sued-in-france-over-gardasil-vaccine-could-this-be-the-beginning-of-the-end-for-gardasil/

    Hinkuyskärokotteen saaneet paviaanit kantavat infektiota kurkussaan. Rokotteen saaneet paviaanit levittävät hinkuyskää niihin, joita ei ole rokotettu:
    http://www.nytimes.com/2013/11/26/health/study-finds-vaccinated-baboons-can-still-carry-whooping-cough.html

    Lääkäri kritisoi influenssarokotteita:
    http://www.vaccinationcouncil.org/2013/11/27/a-shot-never-worth-taking-the-flu-vaccine-by-kelly-brogan-md/

    Filippiineillä ei ole ollut poliota vuoden 1993 jälkeen, mutta nyt aloitetaan poliorokotusohjelma alle viisi-vuotiaille lapsille:
    http://healthimpactnews.com/2013/no-polio-in-the-philippines-since-1993-but-mass-polio-vaccination-program-started-among-500000-typhoon-victims/

    Plusääni(2)Miinusääni(2)
  3. Autismia sairastavilla lapsilla on kroonisia ruoansulatuskanavan oireita:
    http://www.la-press.com/clinical-presentation-and-histologic-findings-at-ileocolonoscopy-in-ch-article-a1816

    Ruoansulatuskanavan oireita autismin kirjoa sairastavilla:
    http://www.scribd.com/doc/25982186/Gastrointestinal-Pathology-in-Autism-Spectrum-Disorders-The-Venezuelan-Experience-by-Lenny-G-Gonzalez-MD

    Ruoansulatuskanavan oireita autismia sairastavilla:
    Can J Gastroenterol. 2009 Feb;23(2):95-8.
    Autistic enterocolitis: fact or fiction?
    Galiatsatos P, Gologan A, Lamoureux E.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19214283

    Ruoansulatuskanavan oireita autismissa:
    MBio. 2012 Feb 14;3(1). pii: e00019-12. doi: 10.1128/mBio.00019-12. Print 2012.
    A microbial association with autism.
    Benach JL, Li E, McGovern MM.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22334515

    Rokotuskriisit:
    http://www.vaccinationinformationnetwork.com/the-vaccination-crisis/

    Tutkimus osoittaa, että influenssarokotteet eivät vähennä influenssasta johtuvia sairaalahoitoja:
    ”Influenza vaccination did not reduce the risk of subsequent hospital admission among patients with vaccine failure. These findings do not support the hypothesis that vaccination mitigates influenza illness severity.”

    http://therefusers.com/refusers-newsroom/no-decrease-in-flu-hospitalization-from-flu-shots-vaccine-journal/#.Upu2xuYsBmk

    Alzheimerin tauti, Parkinsonin tauti, MS-tauti, masennus ja kaksisuuntainen mielialahäiriö ovat kaikki yhdistetty myrkyllisiin metalleihin, kuten lyijyyn ja elohopeaan:
    http://preventdisease.com/news/13/120113_Alzheimers-Parkinsons-MS-Linked-With-Metal-Toxicants-Such-As-Lead-Mercury.shtml

    Tytölle tuli idiopaattinen trombosytopeeninen purppura HPV-rokotteen jälkeen:
    http://healthimpactnews.com/2013/gardasil-vaccine-caused-itp-bleeding-disorder-and-changed-young-womans-life-forever/

    Hinkuyskärokotteen saaneet levittävät tautia:
    http://www.greenmedinfo.com/blog/those-vaccinated-pertussis-vaccine-are-spreading-disease

    Hepatiitti B-rokoteuhri:
    http://www.vaccinationinformationnetwork.com/hepatitis-b-vaccine-injury-victim-robert-topp/

    23:lla lapsella, jotka eivät saaneet DTP-rokotteita ja poliorokotteita, ei ollut astmaa tai allergisia sairauksia ennen kymmenettä ikävuotta. Rokotetuilla lapsilla 23,1 prosentilla oli astmaa ja 30,0 prosentilla allergisia sairauksia:
    Epidemiology. 1997 Nov;8(6):678-80.
    Is infant immunization a risk factor for childhood asthma or allergy?
    Kemp T, Pearce N, Fitzharris P, Crane J, Fergusson D, St George I, Wickens K, Beasley R.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/9345669/

    Hankittu autoimmuniteetti rokotuksen jälkeen:
    Med Hypotheses. 2008;70(2):346-8. Epub 2007 Jul 13.
    Acquired autoimmunity after viral vaccination is caused by molecular mimicry and antigen complimentarity in the presence of an immunologic adjuvant and specific HLA patterns.
    Waisbren BA Sr.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17630224

    Autoimmuunivaste influenssarokotuksen jälkeen potilailla, joilla on autoimmuuninen tulehduksellinen reumasairaus:
    Lupus. 2012 Feb;21(2):175-83. doi: 10.1177/0961203311429817.
    Autoimmune response following influenza vaccination in patients with autoimmune inflammatory rheumatic disease.
    Perdan-Pirkmajer K, Thallinger GG, Snoj N, Čučnik S, Žigon P, Kveder T, Logar D, Praprotnik S, Tomšič M, Sodin-Semrl S, Ambrožič A.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22235050

    Immuunijärjestelmän häiriöitä psyykkisissä sairauksissa:
    J Neuroimmune Pharmacol. 2013 Sep;8(4):900-20. doi: 10.1007/s11481-013-9462-8. Epub 2013 May 5.
    Evidence for a dysregulated immune system in the etiology of psychiatric disorders.
    Gibney SM, Drexhage HA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23645137

    Subakuutti kilpirauhastulehdus influenssarokotteen jälkeen:
    Bol Asoc Med P R. 2011 Apr-Jun;103(2):48-52.
    Subacute thyroiditis and dyserythropoesis after influenza vaccination suggesting immune dysregulation.
    Hernán Martinez J, Corder E, Uzcategui M, Garcia M, Sostre S, Garcia A.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22111471

    Subakuutti kilpirauhastulehdus influenssarokotteen jälkeen nuorella naisella:
    Kaohsiung J Med Sci. 2006 Jun;22(6):297-300.
    Subacute thyroiditis following influenza vaccine (Vaxigrip) in a young female.
    Hsiao JY, Hsin SC, Hsieh MC, Hsia PJ, Shin SJ.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16793568

    Gravesin tauti subakuutin kilpirauhastulehduksen jälkeen:
    Thyroid. 1996 Aug;6(4):345-8.
    Graves’ disease occurring after subacute thyroiditis: report of a case and review of the literature.
    Bartalena L, Bogazzi F, Pecori F, Martino E.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/8875758

    Gravesin tauti subakuutin kilpirauhastulehduksen jälkeen:
    Acta Endocrinol (Copenh). 1992 Jun;126(6):495-6.
    Development of Graves’ disease after subacute thyroiditis: two unusual cases.
    Fukata S, Matsuzuka F, Kobayashi A, Hirai K, Kuma K, Sugawara M.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/1642082

    Subakuutti kilpirauhastulehdus voi laukaista autoreaktiiviset B-solut tuottamaan TSH-reseptorin vasta-aineita, mikä johtaa TSH-reseptorin vasta-aineisiin liittyvään kilpirauhasen vajaatoimintaan:
    Clin Endocrinol (Oxf). 1998 Apr;48(4):445-53.
    TSH receptor antibody-associated thyroid dysfunction following subacute thyroiditis.
    Iitaka M, Momotani N, Hisaoka T, Noh JY, Ishikawa N, Ishii J, Katayama S, Ito K.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/9640411

    Rokotteiden öljypohjaisten adjuvanttien aiheuttama autoimmuniteetti:
    Biomed Pharmacother. 2004 Jun;58(5):325-37.
    Autoimmunity induced by adjuvant hydrocarbon oil components of vaccine.
    Kuroda Y, Nacionales DC, Akaogi J, Reeves WH, Satoh M.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15194169

    Plusääni(2)Miinusääni(1)
  4. Optikusneuriitti hepatiitti B-rokotteen jälkeen 9-vuotiaalla tytöllä:
    J Chin Med Assoc. 2009 Nov;72(11):594-7. doi: 10.1016/S1726-4901(09)70435-6.
    Optic neuritis following hepatitis B vaccination in a 9-year-old girl.
    Erguven M, Guven S, Akyuz U, Bilgiç O, Laloglu F.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19948437

    Akuutti fulminantti sydänlihastulehdus DPT-rokotuksen jälkeen:
    Asian Cardiovasc Thorac Ann. 2006 Dec;14(6):e111-2.
    Acute fulminant myocarditis after diphtheria, polio, and tetanus vaccination.
    Wu SJ, Sun S, Li JY, Hu PY, Chien CY.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17130313

    Nicolaun oireyhtymä DTP-rokotteen jälkeen vastasyntyneellä:
    J Am Acad Dermatol. 2006 May;54(5 Suppl):S241-2.
    Nicolau’s syndrome in a newborn caused by triple DTP (diphtheria-tetanus-pertussis) vaccination.
    Erkek E, Tuncez F, Sanli C, Duman D, Kurtipek GS, Bagci Y, Ayaslioglu E.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16631955

    Aivohalvaus vesirokkorokotteen jälkeen kahdella lapsella:
    J Pediatr. 2004 Dec;145(6):845-7.
    Stroke after varicella vaccination.
    Wirrell E, Hill MD, Jadavji T, Kirton A, Barlow K.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15580216/

    Hiirten leukemiaviruksen kaltainen virus eturauhassyöpäkudoksessa. Todennäköisenä lähteenä rokotteet:
    Front Microbiol. 2011 Jan 17;1:147. doi: 10.3389/fmicb.2010.00147. eCollection 2010.
    Of Mice and Men: On the Origin of XMRV.
    van der Kuyl AC, Cornelissen M, Berkhout B.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21687768

    Hiirten leukemiaviruksen kaltainen virus eturauhassyövässä ja kroonisessa väsymysoireyhtymässä:
    Nat Rev Urol. 2010 Jul;7(7):392-402. doi: 10.1038/nrurol.2010.77. Epub 2010 Jun 1.
    The human retrovirus XMRV in prostate cancer and chronic fatigue syndrome.
    Silverman RH, Nguyen C, Weight CJ, Klein EA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20517289

    Valtamedia hyökkää Katie Couricia vastaan sen jälkeen, kun hän haastatteli ohjelmassaan äitiä, jonka tytär kuoli Gardasil-rokotteen jälkeen:
    http://healthimpactnews.com/2013/mainstream-media-attacks-katie-couric-for-publishing-truth-on-gardasil-vaccine/

    Utahin terveysviranomaiset kieltävät Gardasil-rokotteen:
    http://healthimpactnews.com/2013/utah-health-official-bans-gardasil-vaccine/

    Neurokirurgi Russell L Blaylock: Rokotteet ja autismi:
    http://www.youtube.com/watch?v=uS0ioiB0_oY

    Plusääni(1)Miinusääni(1)
  5. Märkivät lymfadeniitit yhdistetty BCG-rokotuksiin Itävallassa 1990/1991:
    Am Rev Respir Dis. 1991 Aug;144(2):469.
    An outbreak of suppurative lymphadenitis connected with BCG vaccination in Austria, 1990/1991.
    Allerberger F.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/1859080

    BCG-rokotuksen aiheuttama märkivä lymfadeniitti Unkarissa:
    Orv Hetil. 1986 Oct 26;127(43):2607-12.
    [Incidence of suppurative lymphadenitis caused by BCG vaccination in Hungary].
    [Article in Hungarian]
    Nyerges G, Drinóczy M, Munkácsy M, Csizmazia F, Szent-Andrássy T, Schiszler M, Orbán S, Majzik G, Szegedy G, Tulit C.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/3537912

    Lymfadeniitti myöhäisenä BCG-rokotuksen komplikaationa:
    Tubercle. 1984 Sep;65(3):205-8.
    Lymphadenitis as a late complication of BCG vaccination.
    Easton PA, Hershfield ES.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/6485117

    Lapsella lymfadeniitti BCG-rokotuksen jälkeen:
    nt J Pediatr Otorhinolaryngol. 1996 Sep;37(1):85-90.
    Child’s tuberculous lymphadenitis with fistula evoked by the BCG stem.
    Jakubíková J, Trupl J, Nevická E, Drdos M, Zitnan D, Hrusovská F.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/8884411

    Lymfadenopatia BCG-rokotteen saaneella vauvalla:
    Braz J Med Biol Res. 2004 May;37(5):697-700. Epub 2004 Apr 22.
    BCG lymphadenopathy detected in a BCG-vaccinated infant.
    Barouni AS, Augusto C, Queiroz MV, Lopes MT, Zanini MS, Salas CE.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15107932

    Lymfadeniitti vasemmassa nivusessa BCG-rokotuksen seurauksena:
    Duodecim. 2004;120(18):2247-50.
    [Lymphadenitis in the left groin due to Bacillus Calmette-Guerin (BCG) vaccination].
    [Article in Finnish]
    Nieminen T, Salo E.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15560462

    Fulminantti enkefaliitti yhdistetty rokotteesta peräisin olevaan vihurirokkovirukseen, potilas kuoli:
    J Clin Virol. 2013 Dec;58(4):737-40. doi: 10.1016/j.jcv.2013.10.016. Epub 2013 Oct 24.
    Fulminant encephalitis associated with a vaccine strain of rubella virus.
    Gualberto FA, de Oliveira MI, Alves VA, Kanamura CT, Rosemberg S, Sato HK, Arantes BA, Curti SP, Figueiredo CA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24216323

    Nobel-voittaja sanoo, että tiedettä hallitsevat tyrannit:
    http://www.economist.com/news/science-and-technology/21591549-and-nature-and-cell-nobel-prize-winner-attacks-elite-journals-whats-wrong

    Koirat ja lehmät ja myrkylliset lääkepullot, näistä on rokotteet tehty!
    http://vactruth.com/2013/12/18/toxic-vaccines/

    Samaan aikaan annetut pentavalentit rokotteet, keltakuumerokotteet ja tuhkarokkorokotteet lisäävät lapsikuolleisuutta Guinea-Bissaussa. Myös samaan aikaan annetut DTP-rokotteet ja tuhkarokkorokotteet lisäävät lapsikuolleisuutta:
    Vaccine. 2013 Dec 7. pii: S0264-410X(13)01663-0. doi: 10.1016/j.vaccine.2013.11.074. [Epub ahead of print]
    Co-administration of live measles and yellow fever vaccines and inactivated pentavalent vaccines is associated with increased mortality compared with measles and yellow fever vaccines only. An observational study from Guinea-Bissau.
    Fisker AB, Ravn H, Rodrigues A, Ostergaard MD, Bale C, Benn CS, Aaby P.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24325827

    Niiden tyttöjen keskuudessa, jotka saavat sekä BCG-rokotteen että DTP-rokotteen on korkeampi kuolleisuus, kuin niiden tyttöjen keskuudessa, jotka saavat vain toisen näistä rokotteista:
    Trop Med Int Health. 2005 Oct;10(10):947-55.
    Evaluation of non-specific effects of infant immunizations on early infant mortality in a southern Indian population.
    Moulton LH, Rahmathullah L, Halsey NA, Thulasiraj RD, Katz J, Tielsch JM.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16185228

    DTwP-rokotteet lisäävät tyttöjen kuolleisuutta:
    J Trop Med. 2011;2011:706304. doi: 10.1155/2011/706304. Epub 2011 May 5.
    Immunological Links to Nonspecific Effects of DTwP and BCG Vaccines on Infant Mortality.
    Claesson MH.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21760811

    Alumiiniajduvantit rokotteissa ja rokotteiden jälkeiset reaktiot:
    Rocz Panstw Zakl Hig. 1993;44(1):73-80.
    [Aluminum as an adjuvant in vaccines and post-vaccine reactions].
    [Article in Polish]
    Fiejka M, Aleksandrowicz J.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/8235346

    Yhdeksäntoista tapausta pitkäaikaisista kutisevista kyhmyistä ja niiden yhteydestä alumiiniallergiaan rokotteiden jälkeen. Lapsilla oli voimakkaasti kutisevia kyhmyjä pistoskohdassa, usein pahenevia hengitysteiden infektioita ja
    paikallisia ihomuutoksia. Oireet ovat kestäneet jopa seitsemän vuotta:
    Eur J Pediatr. 2005 Nov;164(11):691-7. Epub 2005 Jul 26.
    Nineteen cases of persistent pruritic nodules and contact allergy to aluminium after injection of commonly used aluminium-adsorbed vaccines.
    Bergfors E, Björkelund C, Trollfors B.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16044278

    64 lasta, joilla on pysyviä kutisevia kyhmyjä ja alumiiniallergiaa rokotteiden jälkeen:
    Eur J Pediatr. 2013 Feb;172(2):171-7. doi: 10.1007/s00431-012-1841-2. Epub 2012 Oct 11.
    Sixty-four children with persistent itching nodules and contact allergy to aluminium after vaccination with aluminium-adsorbed vaccines-prognosis and outcome after booster vaccination.
    Bergfors E, Trollfors B.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23052615

    Lähestymistapa rokotteiden adjuvanttien aiheuttamaan paikalliseen immunotoksisuuteen:
    Int Immunopharmacol. 2013 Nov;17(3):526-36. doi: 10.1016/j.intimp.2013.07.025. Epub 2013 Aug 20.
    An approach to local immunotoxicity induced by adjuvanted vaccines.
    Batista-Duharte A, Portuondo D, Carlos IZ, Pérez O.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23968848

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  6. Vastasyntynyt kuoli 70 minuuttia rokotteen saamisen jälkeen:
    http://english.sina.com/china/2013/1223/657721.html

    Aiheuttavatko influenssarokotteet kuolemia aikuisilla?
    http://www.missecoglam.com/health/item/6345-are-flu-vaccines-responsible-for-causing-sudden-adult-death-syndrome

    Tutkimus osoittaa, että suolistobakteerit voivat parantaa autismin kaltaisia oireita:
    http://www.wakingtimes.com/2013/12/23/groundbreaking-study-shows-gut-bacteria-can-ameliorate-autism-like-symptoms/

    Rokote tappaa kahdeksan vauvaa, lääkeyhtiö sanoo kuolemia sattumiksi:
    http://vactruth.com/2013/12/27/vaccine-kills-8-infants/

    Yhdysvaltain lastenlääkärien yhdistys suosittelee, että lasten kuumetta ei kannata alentaa:
    http://www.today.com/moms/new-advice-fevers-ride-it-out-1C7398577

    Neljä lasta kuolee rokotuksen jälkeen:
    http://tribune.com.pk/story/612299/poisonous-medicine-4-children-reportedly-die-after-vaccination/

    Mies, jolla oli aiemmin diagnosoimaton HIV sai vesirokkorokotteen, jonka jälkeen hänelle tuli
    vesirokko, hengityksen vajaatoiminta ja sepsis:
    J Clin Virol. 2013 Nov 1. pii: S1386-6532(13)00475-7. doi: 10.1016/j.jcv.2013.10.027. [Epub ahead of print]
    Disseminated vaccine-strain varicella as initial presentation of the acquired immunodeficiency syndrome: A case report and review of the literature.
    Maves RC, Tripp MS, Dell TG, Bennett JW, Ahluwalia JS, Tamminga C, Baldwin JC, Starr CR, Grinkemeyer MD, Dempsey MP.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24257110

    Vesirokkovirus kaksivuotiaalla lapsella 16 kuukautta rokotuksen jälkeen:
    J Clin Virol. 2003 Jul;27(2):190-9.
    Molecular diagnosis of zoster post varicella vaccination.
    Sauerbrei A, Uebe B, Wutzler P.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/12829041

    Vyöruusu ja aivokalvontulehdus vesirokkorokotteen jälkeen lapsella, jolla on heikentynyt immuunijärjestelmä:
    Ann Emerg Med. 2009 Jun;53(6):792-5. doi: 10.1016/j.annemergmed.2008.10.023. Epub 2008 Nov 22.
    Herpes zoster and meningitis resulting from reactivation of varicella vaccine virus in an immunocompetent child.
    Iyer S, Mittal MK, Hodinka RL.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19028409

    Vesirokkorokote aiheuttaa toistuvaa vyöruusua kaksivuotiaalle lapselle, jolla on heikentynyt immuunijärjestelmä:
    Pediatr Infect Dis J. 2008 Sep;27(9):847-8. doi: 10.1097/INF.0b013e318170af75.
    Vaccine-strain varicella zoster virus causing recurrent herpes zoster in an immunocompetent 2-year-old.
    Ota K, Kim V, Lavi S, Ford-Jones EL, Tipples G, Scolnik D, Tellier R.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18664930

    Apneaa vastasyntyneiden tehohoidossa olevilla keskosilla rokotusten jälkeen:
    Pediatrics. 2008 Mar;121(3):463-9. doi: 10.1542/peds.2007-1462.
    Risk factors for developing apnea after immunization in the neonatal intensive care unit.
    Klein NP, Massolo ML, Greene J, Dekker CL, Black S, Escobar GJ; Vaccine Safety Datalink.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18310193

    Apneaa keskosilla rokotusten jälkeen:
    J Pediatr. 1997 May;130(5):746-51.
    Apnea after immunization of preterm infants.
    Sánchez PJ, Laptook AR, Fisher L, Sumner J, Risser RC, Perlman JM.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/9152284

    Lisääntynyt riski haitallisiin sydän- ja verenkiertoelimistön tapahtumiin keskosilla DTP-IPV-Hib-rokotteen jälkeen:
    BMC Pediatr. 2006 Jun 19;6:20.
    Frequency of apnea, bradycardia, and desaturations following first diphtheria-tetanus-pertussis-inactivated polio-Haemophilus influenzae type B immunization in hospitalized preterm infants.
    Lee J, Robinson JL, Spady DW.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16784533

    Sydän- ja hengityselimistön tapahtumia keskosilla rokotusten jälkeen:
    Ned Tijdschr Geneeskd. 2012;156(3):A3797.
    [Cardiorespiratory events after first immunization in premature infants: a prospective cohort study].
    [Article in Dutch]
    Buijs SC, Boersma B.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22258442

    Apneaa ja bradykardiaa keskosilla DTPw-rokotuksen ja Hib-rokotuksen jälkeen:
    J Paediatr Child Health. 1997 Oct;33(5):418-21.
    Incidence of apnoea and bradycardia in preterm infants following DTPw and Hib immunization: a prospective study.
    Botham SJ, Isaacs D, Henderson-Smart DJ.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/9401886

    Toistuvia sydän- ja hengityselimistön tapahtumia DTaP-rokotusten jälkeen keskosilla:
    J Pediatr. 2008 Sep;153(3):429-31. doi: 10.1016/j.jpeds.2008.03.043.
    Recurrence of cardiorespiratory events following repeat DTaP-based combined immunization in very low birth weight premature infants.
    Flatz-Jequier A, Posfay-Barbe KM, Pfister RE, Siegrist CA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18718262

    Haitallisia verenkiertoelimistön tapahtumia rokotusten jälkeen keskosilla:
    J Pediatr (Rio J). 2012 Mar-Apr;88(2):137-42.doi:10.2223/JPED.2182.
    Adverse cardiorespiratory events following primary vaccination of very low birth weight infants.
    Meinus C, Schmalisch G, Hartenstein S, Proquitté H, Roehr CC.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22543544

    Toistuvaa apneaa keskosilla rokotusten jälkeen:
    Vaccine. 2011 Aug 5;29(34):5681-7. doi: 10.1016/j.vaccine.2011.06.005. Epub 2011 Jun 20.
    Recurrent apnoea post immunisation: Informing re-immunisation policy.
    Clifford V, Crawford NW, Royle J, Lazzaro T, Danchin M, Perrett KP, Lee KJ, Buttery JP.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21693156

    Apneaa kaksikuukautisilla keskosilla rokotusten jälkeen:
    J Paediatr Child Health. 2013 Mar;49(3):E217-20. doi: 10.1111/jpc.12110. Epub 2013 Feb 26.
    Apnoea after the 2-month immunisation in extremely preterm infants: what happens with the 4-month immunisation?
    Anderson J, Noori K, Morris SA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23438078

    Mies halvaantui influenssarokotteen jälkeen:
    http://www.wrcbtv.com/story/24338178/chattanooga-man-paralyzed-after-getting-flu-vaccine

    Henkilöt, jotka saavat nenään sumutettavan influenssarokotteen voivat levittää influenssaa niihin, joilla on heikentynyt immuunipuolustus:
    http://www.theorganicprepper.ca/did-you-know-that-nasal-flu-vax-recipients-can-pass-the-flu-to-everyone-around-them-for-up-to-21-days-01032014

    Influenssarokotteen saanut poika kuoli H1N1-virukseen:
    http://www.kptv.com/story/24361002/doctors-confirm-oregon-boy-5-dies-from-h1n1-virus

    Tyttö nukahtaa 30 kertaa päivässä saatuaan sikainfluenssarokotteen:
    http://www.dailymail.co.uk/news/article-2534210/Girl-falls-asleep-30-times-day-taking-flu-vaccine-Teenager-receive-pioneering-drug-battle-against-narcolepsy.html

    Syövät rokotteiden pistoskohdassa:
    http://www.vaccinationinformationnetwork.com/cancers-at-vaccine-injection-sites/

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  7. Katsokaa ihmeessä TV-Fem : Sairaaksi rokotuksesta. Teevee auki nyt niin näkyy puoli tuntia.

    Meidän pitäisi laittaa päättäjät oikeuteen myrkkyrokotteiden hankkimisesta ja piikittämisetsä turhaan. He valehtelivat rapparien käskystä.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  8. Mirtä itse ajattelisitte rangaistukseksi ketkuille, jotka isäntänsä käskystä ostivat miljoonilla sikapiikkejä ja valehtelivat taudista ja piikeistä, vaikka heille oli kerrottu totuus. He tuhosivat esim.tällaisten lasten elämän (Ruotsin narkolepsiasta on kysymys)

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  9. Kanadalainen lääkäri Guyline Lanctot kirjoitti kirjan ”The Medical Mafia: How to Get Out of it Alive and Take Back Our Health and Wealth”. Lanctot oli siihen mennessä työskennellyt lääkärinä paitsi Kanadassa myös Ranskassa ja USA:ssa, joten hän tiesi mistä kirjoitti. Mafia kosti viemällä häneltä lääkärinoikeudet. Lanctotin kirjan mukaan Medical Mafia on kaikissa maissa järjestäytynyt täsmälleen samalla tavalla kuin esim. Italiassa toimiva mafia ja sen organisaatio ulottuu julkisen terveydenhuollon organisaation korkeimmille tasoille asti. – Mikäs muu kuin Medical Mafia (ja vielä ilmeisesti korruptoituneet poliitikot avustajina?) voi meillä Suomessakin olla takana, kun myös lapsia – vieläpä vanhempien tietämättä – laitetaan lääkeyrityksen koekaniineiksi ja myrkynvalmistaja sitten vielä vapautetaan kaikesta vastuusta ja lapsille aiheututetut vammat korvataan julkisista varoista?! Tällainen asiahan on tietysti NWO-rikollisten (lakeijoidensa avulla) kontrolloimassa valtamediassa ehdoton tabu niin meillä kuin muuallakin. Tässä on eräs Lanctotin haastattelu englanniksi: http://www.whale.to/a/lanctot.html .

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  10. Erittäin hyvä kysymys Pilly Pulli. Minä henkilökohtaisesti ajattelisin että paras rangaistus näille mielipuolisille teoille on, että kaikki jotka tämän sikapiikin ostivat myrkyttääkseen ja tuhotakseen monen lapsen ja myös aikuisten loppuelämän, ostajat pitää pakkorokottaa tällä samaisella sikapiikillä ja moneen kertaan. Ja yleensäkin tällaisten rokotteiden valmistajat pitää laittaa loppuiäkseen sellaiseen tyrmään mistä ei ole poispääsyä koskaan. Näille vastuuttomille tahoille myös Suomessa lopputili sikapiikkirokotus ja tyrmään. Ja sama kohtalo seuraaville pölvästeille jne.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  11. Hyvä ms. en katsonut illalla ohjelmaa mutta nauhoituksen katsoin aamulla. Eipä ole hurraamista sairastuneen lapsen perheenjäsenilläkään. Koko perhe-elämä on sekaisin kukaan ei elä normaalia elämää tuon sairastumisen jälkeen siinä perheessä. Mikä olikaan hinta sillä myrkkypiikillä ja mitä sairauksia vielä vuosienkin jälkeen seuraa samasta piikistä, jää vain arvailujen varaan, tulee koskettamaan ehkä vielä suurempaa kansanosaa, kuin Narkolepsia. Eipä uskottu tämänkään piikin haittavaikutuksista kun sen kertojana oli se niinpaljon parjattu ”HUUHAA” eli luontaislääketiede. Lääketieteen tirehtöörit eivät tähänkään tautiin osaa sitten antaa parantavaa hoitoa vaan vieläkin käyttävät sen vammojen lieventämiseen sellaisia myrkkyjä joilla on sivuvaikutuksia. Homeopatia on skeptikoille paha sana, mutta jos itse olisin ottanut sikapiikin ja sairastunut kääntyisin oits Homeopaattiasiantuntijan puoleen sillä sieltä löytyy hoito moneen muuhunkin vaivaan niinkuin kuulema myös tähän mainittuun. On se vaan kumma juttu kun tuo auktoriteettiusko menee monen hyvän ja toimivan hoidon yli. No jokainen hoitaa sairautensa omaksumallaan tavalla ja omin uskomuksinsa luottaen ja siihenhän jokaisella on oikeutensa.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  12. Tuo Petri Paavolan kirjoitus on muutwn aika todenperäinen ja arvostan hänenlaisiaan henkilöitä suuresti.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  13. Totuus laittanut hyviä osoitteita joista saa tietoa rokotevaurioista yms. mutta mikä tai kuka häiritsee videoiden katsomista? Heti tulee videolle teksti ”tietokoneen kyky heikko korjaa heti.” Kone on todellakin vain vuoden ikäinen tuo kehoitus siis ei voi pitää paikkaansa. Sama teksti on tullut jonkin toise ohjelman aikana. Taitaa olla niin arkaluontoisia tietoja että joku yrittää estää niiden katsomisen. Voiko joku kertoa mistä on kysymys.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  14. Tilastojen mukaa kaikkein tappavin rokote on DTP – rokote. Hyvä ja aina ajankohtainen artikkeli luettavaksi.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat