- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Mikä on Talmudin henki?

Puhumme nyt Talmudista, mutta ennen sitä mainittakoon Yle Radio yhden hiljattain aloittamasta 60-osaisesta muslimien pyhän kirjan Koraanin luento sarjasta. Tämä tietysti tehdään ennakkoluulojen hälventämiseksi muslimeja ja Koraania kohtaan.

Tämä ohjelma on herättänyt vastustusta tietyissä piireissä. Olihan esimerkiksi perussuomalaisten kansanedustaja Mika Raatikainen esittänyt kirjallisen kysymyksen kyseisestä ohjelmasarjasta: ”Onko hallituksessa varauduttu siihen, että Ylen Koraanin luku osana klassikkoluenta ohjelmasarjaa saattaa aiheuttaa radikalisoitumista maassamme?”

Ehkäpä Raatikaisen kannattaisi olla enemmän huolissaan, jos aloitettaisiin esitellä Talmudia. Lisäksi kannattaisi olla hädissään niiden sionistien pyrkimyksistä, jotka noudattavat Talmudia kiihkomielisesti.

Suositeltavaa lukemista: Nova Hierosolyma [1]

Mikä on Talmud?

Talmud (hepreaksi: oppi, opetus) on juutalainen Tooraa eli Mooseksen kirjoja ja Vanhan testamentin profeettojen lukuja tulkitseva (tai väärentävä) selitysteos. Talmudia kutsutaan myös juutalaisten yhteiskunnallisten ja lainopillisten kirjoitusten kokoelmaksi. Talmud jakaantuu kahteen versioon: Talmud Jerušalmi (Jerusalemin T.) ja Talmud Bavli (Babylonian T.). Näistä jälkimmäisen sanotaan olevan sisällöltään kattavampi ja Talmudista puhuttaessa useimmiten viitataan Babylonian kokoelmaan. Talmudin osat ovat Mišna ja Gemara. Mišnan sisältö päätettiin lopullisesti noin 190 jKr, jolloin se sai kirjallisen muotonsa. Mišna on kirjoitettu hepreaksi. Gemara pohjautuu Palestiinan rabbien keskusteluihin mišnasta; sisältö sai lopullisen muodon ja kirjallisen asun noin vuonna 500 jKr.

Talmudia ja sen noudattajaa kuvaavat hyvin Herran Sanat: ”Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.” (Joh. 8: 44).

Tällä Jeesus tarkoitti juutalaisten rabbien oppia, ”isien perimätietoa”, jonka he olivat luoneet mielikuvituksestaan. Vapahtajan mukaan tuo ”isien perimätieto” oli ja on edelleen perkeleestä ja teki tyhjäksi Jumalan Sanan.

Vaikka Talmud sai kirjallisen muotonsa vasta Jeesuksen jälkeen, oli kyseinen oppi suullisena lakikokoelmana eli isien perimätietona rabbien keskuudessa ennen Jeesuksen syntymää.

Talmud kääntää Mooseksen kirjat eli Tooran rasismiksi: Talmudin mukaan kaikki lait sitovat vain juutalaisia, jotka vain ovat ihmisiä ja muut kansat ovat eläinten ulostetta. Talmud ja sen mukaisesti kiihkomielisesti noudatettu äärijuutalaisuus on rasistinen maailmanvalloitusohjelma, jonka mukaan ei-juutalaiset tulee hävittää ja osa heistä alistaa orjiksi palvelemaan ”juutalaisten” eliittiä. Edellä mainittuun saadaan vahvistusta, kun seuraavaksi luetaan otteita Talmudista ja muusta siihen liittyvästä rabbiinisesta kirjallisuudesta.

Talmudin kauheudet

Juutalaisuus sen rasistisimmassa ja fanaattisimmassa merkityksessään ei oikeastaan ole mikään uskonto, vaan mielipuolinen ”juutalaisen kansan” ylistysohjelma. Talmudin ja muiden rabbiinisen kirjallisuuden anti on niin irvokasta, että sitä on vaikeaa julkistaa. Tässä kuitenkin joitakin esimerkkejä:

Kirjoitetaanhan Talmudin Soncinon painoksessa sanhedrin 76a:n [2]   alaviitteessä, että: ”Avioliitto solmittiin tietenkin niihin aikoihin paljon nykyistä nuoremmalla iällä.” Sanhedrin 69b [3] sanoo, että naisen antaessa alaikäisen poikansa työntyä häneen on hän silti kelvollinen naimaan papin. Tämä johtuu siitä, ettei alaikäinen poika ole Talmudin silmissä ”mies”, joten Talmudin mukaan seksillä alaikäisen kanssa ei ole moraalista tai laillista merkitystä juutalaisille (sanhedrin 52b [4]).

Sionistisen eliitin käytös kuvastaa Talmudin henkeä

Historia osoittaa sionistisen eliitin totuttaneen Talmudia kirjaimellisesti. Mainittakoon tästä muutamia esimerkkejä: James Bacquen mukaan sionistisen ylimystön organisoimassa kostosta saksalaisia vastaan sai surmansa varovasti esittäen miljoonia saksalaista siviilejä toisen maailmansodan jälkinäytöksessä (Bacque 1989, 1997). Tästä asiasta valtamedia vaikenee.

Joukkotiedonvälitys on myös vaiennut ”juutalaisen” eliitin ratkaisevasta osuudesta Venäjällä tapahtuneeseen vallankaappaukseen vuonna 1917, heidän osuudestaan tsaarin ja hänen perheensä murhiin sekä Venäjän sivistyneistön teloituksiin (Wilton 2000). Lisäksi valtamedia on mykistynyt ”juutalaisen” ylimystön luoman neuvostohallinnon suorittamista joukkotuhoista Gulagien vankileireillä (Solženitsyn 1974). Vankileirien saaristoissa kuoli 30 miljoonaan vankia.

Lisäksi mainittakoon Israelin terrorisointi Lähi-idässä sekä juutalaisvaltion kansanmurha palestiinalaisia kohtaan.1 Jopa Euroopan parlamentti on todennut päätöslauselmassaan Israelin ja Palestiinan tilanteesta Gazan sodan jälkeen seuraava (kohta 3.): ”on edelleen syvästi järkyttynyt lukuisista ihmishenkien menetyksistä, mukaan lukien monet lapsiuhrit, ja Gazan siviili-infrastuktuurille aiheutuneesta tuhosta”.

Talmudin ideologiaan nojautuva Israel on uhka kansojen olemassa ololle.

Saksalaisia kohtaan suunnatun vainon taustaksi voidaan nimetä sionistinen eliitti, sillä he synnyttivät ensimmäisen ja toisen maailman sodan (Freedman 1961; John 1988).

Mistä talmudistit ammentavat energiansa?

Tähän otsikon kysymykseen voidaan viitata uskonpuhdistajan Martti Lutherin (ML) tuotantoon ja teologin ja filosofin Emanuel Swedenborgin (ES) kuvaukseen tuonpuoleisesta. ES:n mukaansa luonnon maailma muodostaa peilikuvan henkiselle maailmalle. Siten henkisessä maailmassa kukin luonnon maailman elementti muodostaa henkisen vastaavaisuuden.

Emanuel Swedenborg (1688-1772). [5]

Emanuel Swedenborg (1688-1772).

Ihmiset elävät ES:n mukaan fyysisen kuolemansa jälkeen henkiruumiina: hyvät ihmiset epäitsekkään tahtonsa ansiosta sopivassa taivaan yhteisössä ja pahat, itsekkäiden ja kunnianhimoisten halujensa mukaisessa helvetin yhteisössä. Siten ihmiseen virtaa aina henkinen virtaus mananmaille menneistä ihmisistä, jotka ovat joko piruhenkiä tai enkeli-ihmisistä. ES tekee kuitenkin selväksi sen, että alkuperäinen virtaus tulee itse kaiken elämän lähteestä eli Jumalasta, mutta pahat henget kääntävät Jumaluuden vaikutuksen vastakkaiseksi eli pahaksi ja vääräksi.

ES:n filosofian mukaan voidaan edelleen teoretisoida tapahtumaa, jossa rabbi, joka sattuu oleman erittäin ahne sekä vallanhimoinen ja siten ohjautuu heti kuolemansa jälkeen sisäisen mielensä mukaiseen helvetin yhteiskuntaan. Tästä pimeydenvarjoissa elävästä rabbi-hengestä ja muistakin senkaltaisista virtaa vielä maanpäällä vaikuttaviin rabbeihin kunnian-, vallan-, itsekkyyden ja ahneuden himot. Lisäksi suunnaton tarve sekoittaa keskenään yhteiskunnallinen hyvä pahuuteen ja tosi väärään. Näin syntyy innostus noudattaa Talmudia.

Siten ES:n mukaan perkele ja saatana ovat helvetti yhteiskuntia, joista perkeleiden eli helveteissä olevien juutalaisten yhteiskunta on syvimmällä ja saatanoiden eli helveteissä olevien kristittyjen yhteiskunta on perkeleiden helvettejä miedompi. Perkeleiden instrumenttina maan päällä toimii äärimmäinen talmudismi.

Martti Luther (1525–1546). [6]

Martti Luther
(1525–1546).

Luther näyttää pitävän kuitenkin Perkelettä tai Paholaista todellisena pahuuden henkilöitymänä, josta esimerkiksi Talmud olisi peräisin. ML opetti muun muassa, että Paholainen, joka on ollut ”murhaaja alusta asti” (Joh. 8: 44), on syyllinen kaikkeen ihmisen hätään Jumalan luomistyön turmelijana ja sekoittajana.

ML kritisoi ankarasti aikansa talmudisteja teoksessaan ”Juutalaista ja heidän valheistaan”, esimerkiksi siitä, että juutalaisen eliitin, ei-juutalaisilta eli gojimeilta varastaminen ja ryöstäminen koronkiskontana olivat muka jumalanpalvelusta. Kuitenkin Luterilainen kirkko on raukkamaisesti hylännyt tämän Lutherin ansiokkaan teoksen.

Swedenborgin sallittiin vierailla henkien maailmassa, jossa hän tapasi paljon juutalaisia talmudisteja ja hän vain kertoi näkemästään. ES paljasti talmudistien infernomaisen roolin: heillä on sisäinen halu tuhota kaikki, mikä kuuluu yhteiskuntaan (Spiritual Diary, 2260 [7]). Tämä johtuu siitä, että he vihaavat Herraa, joka on itse hyvyys ja järjestys (sama, 2260). (Heidän toimestaan Jeesus ristiinnaulittiin). Swedenborg kertoi, että henki­maailmassa ahneiden ja itseään valittuina, muita kansoja parempina pitävien juuta­laisten asuinsijat ovat kaupungeissa, joissa oli ka­duilla ulosteita nilk­koihin asti (Arcana Coelestia, 940 [8]). Ulos­teet ja virtsa ovat vastaavaisuuksien tieteessä ihmisen itsek­kyydestä johtuvia pahuuksia ja vääryyksiä. Pahimmat talmudistit asuvat erämaissa, joissa heidän ainoa ilonsa oli silpoa, keittää ja kiduttaa kuoliaaksi jokainen tapaamansa ihminen (Arcana Coelestia,941 [9]). Tällainen on todellisuudessa talmudistien ja itsekkäistä syistä valtaa tavoittelevien sionistien luonne, jotka katsovat muut ihmiset alempiarvoisiksi. Talmudia noudattavia nykyisiä juutalaisia monet yksinkertaiset ihmiset pitävät ”Juma­lan valittuna kansana”.

ES kertoi myös kokemuksiaan kristityn maailman edustajien helveteistä. Esimerkiksi sellaiset kirkon uskonnon dogmeista puhuneet ihmiset, jotka olivat kuitenkin saastuttaneet itsensä äärimmäisellä huoruudella, näkyivät kadotuksessa vartaloina, jotka muodostuivat vain luista ja ihosta. Kauempaa katsottuna he olivat panttereiden muotoisia. (Swedenborg 2011).

Allekirjoittaneena totean, että ES:n ja myös Lutherin esitykset soveltuvat mitä parhaiten nykyisten sionistisen eliitin kuvaukseen, joka vaikuttaa toimivan vallanhimon ajamana. Kuvaus soveltuu myös muihin valtaa pitäviin, joilla on yhtä epäjalot motiivit ja himot. Artikkelin kirjoittaja ei viittaa siihen, että vallanhimo ja rasismi ”alempiarvoisia” ihmisiä kohtaan olisi juutalaisuutta uskonnollisena ryhmänä yleensä määrittävä tekijä, sillä juutalaisuuteen kuuluu muutakin kuin talmudismi. Kuitenkin Talmudiin ja myös Vanhaan Testamenttiin, väärin käytettynä, kuuluu sellaisia osia, kuten myös Koraaniin, jotka voivat synnyttää rasismia ja uskonnollista terroria. Muslimit ovat olleet esillä usein, mutta Talmud ei. Miksi?

 Markku Juutinen

Lähteet

Bacque, James (1989). Other Losses; Of Crimes and Mercies (1997).

Freedman, Benjamin (1961). Juutalainen loikkari varoittaa amerikkaa. Saatavilla http://100777.com/jewry/freedman_fi [10]

John, Robert (1988). Behind the Balfour Declaration. Institute of Historical Review. Saatavilla: http://www.ihr.org/jhr/v06/v06p389_John.html [11]

Solženitsyn, Alexander (1974). Gulag-arkipelagen Fängelseindustrin. Del 1 och 2. Wahlström & Widsrand.

Wilton, Robert (2000). Romanovien viimeiset päivät. Vantaa: Tabernaculum Dei.

Yle.fi. Koraani luento [12]

Uusi Testamentti

Luther, Martti (1543). Juutalaisista ja heidän valheistaan.

Swedenborg, Emanuel. Arcana Coelestia

Swedenborg, Emanuel (suomennos 2011). Aviorakkaus. Novahierosolyma ry. Oy Nord Print Ab, Helsinki.

  1. Haaretz 2013: Israel bombed military site near Damascus. [13]

BBC 2006: Lebanon crisis – week one. [14]

The guardian 2009: The Israeli attacks on Gaza. [15]

HS 2015: Amnesty syyttää palestiinalaisia sotarikoksista. [16]

Alakhbar 2002: Saatavilla. [17]

Yle-uutiset 2014. Saatavilla. [18]

Finnwatch: YLE uutiset 11.4.2010, Finnwatchin selvitys – raportin 2. tarkistettu painos pdf-tiedostona).