Miesten tulee välttää soijaproteiinia – madaltaa testosteronitasoa

Connecticutin yliopiston tutkimus vahvistaa tiedon siitä, että soijalla on terveydelle haitallisia vaikutuksia. Tutkimuksen mukaan ne, jotka syövät heraproteiinin sijaan soijaproteiinia, kärsivät selvästi matalammasta testosteronitasosta.

Soijaproteiini laskee testosteronin määrää, mutta nostaa toisaalta stressihormoni kortisolin tasoa.

Tutkimuksessa koehenkilöt jaettiin kolmeen ryhmään: osa heistä söi heraproteiinia, osa soijaproteiinia ja osa lumevalmistetta, jolla ei ollut vaikutusta lopputulokseen. Kaikki koehenkilöt söivät aamuisin 20 grammaa heille määrättyä ruokaa. Tämän jälkeen he nostelivat painoja ja kehittivät lihasmassaansa.

Kahden viikon koeajan loputtua selvisi, että soijaa syöneiden testosteronitaso oli selvästi matalampi ja kortisolitaso korkeampi kuin tavallisesti. Yhdistelmä on vaarallinen ja se altistaa sairauksille sekä ylipainolle. Yhdistelmästä kärsivät voivat kokea kuumia aaltoja, rintojen kasvua, kilpirauhasen vajaatoimintaa, osteoporoosia, univaikeuksia sekä sukupuolitoimintojen vaikeuksia.

Toisin sanoen aktiivisesti liikkuvien miesten ei tule syödä soijaproteiinia kasvattaakseen lihasmassaa. Soija naisellistaa ja altistaa lukuisille taudeille.

Natural News

7 kommenttia

  1. Soijan väitetty terveellisyys on suuri huijaus. Soija on vaikeasti sulavaa, se sisältää monia myrkyllisiä aineita, se vaikuttaa haitallisesti kilpirauhaseen ja hormonitasapainoon, se lisää syöpäriskiä, se sisältää aineita, jotka estävät ravintoaineiden imeytymistä jne. Soija sopii ihmiselle vain vähäisessä määrin fermentoidussa eli käytetyssä muodossa. Se joka korvaa kunnon pihvin ja muun eläinproteiinin soijalla, tekee terveydelleen suuren vahingon.

    Plusääni(3)Miinusääni(2)
  2. Lisäksi suuri osa soijantuotannosta on GMO-kamaa. Huolestuttavaa on myös se, että teuraseläimiä ja varsinkin sikoja ruokitaan soijalla ja lihansyöjät altistetaan näin epäsuorasti lihansyönnin kautta naisellistumiselle.

    Ainoaa oikeaa miesten ravintoa on itse ammutut metsäneläimet, jotka keräävät itse ravintonsa metsistä. Hirvet, peurat ja Lapissa porot taitavat olla kalastuksen lisäksi ainoaa ”oikeaa” ravintoa meille miehille. Ja tietysti sorsat sorsastuskaudella. Tärkeintä onkin metsästys-ja kalastuskortit ja omat metsästysaseet jokaisella ”oikealla” miehellä.

    Punttisalilla käyvät lihaksiaan kasvattamassa ja toisten miesten vartaloita ihailemassa vain homot ja piilohomot, jotka pitävät miehisyyden merkkeinä lihaksiaan. Yhteispohjoismaisten tutkimusten mukaan juuri Suomessa on eniten homoja. Näitä tutkimuksia ei ole julkaissut Suomessa mitkään tiedotusvälineet. Tilastoista voi lukea esim. sen, että Suomi on yksi maailman johtavia maita miesten kosmetiikan myynnissä. Harva lihaa syövä heteromies meikaa itsensä aamulla lähtiessään töihin. Ongelmana on varmaankin liiallinen soijatuotteiden käyttö?

    Plusääni(0)Miinusääni(4)
    1. ”Punttisalilla käyvät lihaksiaan kasvattamassa ja toisten miesten vartaloita ihailemassa vain homot ja piilohomot, jotka pitävät miehisyyden merkkeinä lihaksiaan.”

      Hah! Kyllä miehellä lihaksia pitää olla ja treenaamalla niitä on kätevä hankkia. Yleensä salilla käyviä morkkaavat ovat itse kateellisia etteivät omista miehisiä lihaksia ja kovaa kuntoa 🙂 Rautojen kolistelu on myös mitä parhainta stressin poistoa viinanjuonnin sijaan.

      Eria asia on tietenkin ns. bodarit.

      Soijaa älkää kuitenkaan syökö! Tämä itse uutinenhan ei ole mitään uutta meille asiaan vihkiytyneille ”piilohomoille”, heh.

      Plusääni(2)Miinusääni(1)
      1. Eipä saa arvostella niitä, jotka pitävät itseään kunnossa. Nykyistä tapahtumien kehitystä kun katsoo, on suorastaan velvollisuus pitää huolta itsestään. Niitä lihaksia kun saattaa tarvita ihan yks kaks yllättäen. Eli ei soijaa ja muuta paskaa, vaan terveellistä ravintoa, lihasvoimaa ja kestävyyttä. Eikä ammunnan harjoittelustakaan haittaa ole. Puhumattakaan vaeltamisesta ja telttailusta.

        Plusääni(1)Miinusääni(1)
  3. Olen aina ihmetellyt, -80 luvulta lähtien, että miksi esim. punttisalien kaverit syövät soijaa. Sen kun pitäisi olla sitä ja tätä. Jotain yhtä ainetta syömällä kun ei välttämättä pidä itseään kunnossa.

    Sama on rypsissä. Siitä tehtyjä tuotteita ei pitäisi syödä lainkaan. Rypsi kun kerää pellosta kaikki epäpuhtaudet. On yleisessä tiedossa että kaukoidässä kasvilla puhdistetaan pellot, jonka jälkeen se hävitetään. Ei sitä syötetä porsaille kuten Suomessa. Rypisi-porsas potee ravintoaineiden puutoksia ja siihen kertyy epäpuhtauksia. Sen lihaa ei tulisi syödä missään nimessä.

    Nyt puheena olevalla soijalla on sellaiset peittoalat maailmassa, ettei mitään määrää. Muiden terveellisempien kasvien, kuten juurekset tai vaikka nokkonen, kasvatus on saanut siirtyä sivualalle. Viljelyssä on unohdettu kumppanuuskasvit, joissa jokaisessa sarassa on sellaiset kasvit, jotka tukevat soitensa kasvua ja joiden tuholaiset ovat vihollisia keskenään.

    Älköömme siis uskosko miettimättä mitä meille esitetään. Jos me hieman mietisimme, ei meidän virtsastammekaan löytyisi Round-Uppia (glyfosaattia):

    http://www.foe.org/news/news-releases/2013-06-first-of-its-kind-testing-shows-pesticide-found-in-people

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  4. Juu, erehdyin tilaamaan ison satsin proteiinipatukoita, patukoiden tuoteselosteessa oli maininta hera-proteiini ja patukan hinta sen mukainen että oletin sen olevan tosiaan kunnon protskua, jos olisin lukenut koko tuoteselosteen niin olisin nähnyt maininnan että siinä on myös soija-proteiinia. Todellisuudessa patukassa ei varmaan ollut kuin promille maitoproteiinia, 43 g protskua per patukka (Maxim), lihoin noista ihan selvää läskiä niin paljon että koko kesäkondis katosi kahdessa viikossa vaikka tarkoitus oli kiristää entisestään, miten saan nämä läskit pois kun ei jaksa edes juosta ja syömättä ei voi olla. Soijaproteiini ei todellakaan sovi miehille, välttäkää viimeiseen asti. Nimim. kesä pilalla.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat