Mielenosoitus: Suomi irti Euroopan unionin “jäsenyydestä”!

Fixit vol. 3 tapahtuma pidetään 20. elokuuta 2022. 

Kokoontuminen: 

Rautatientori Helsinki klo 14.00. Sieltä lähdemme FIXIT marssille, päämääränä eduskuntatalo. 

Päätapahtuma alkaa Eduskuntatalolla klo 15.00 – 18.00. 

Lisätietoja klikka tästä 

https://www.euero.info

Suomen on katkaistava EU:n kahleet! 

20. elokuuta 2022 toteutettavan  Fixit vol. kolme tapahtuman kantavaksi teemaksi ilmoitetaan muiden muassa kansan vaatimuksen Suomen eroamiseksi EU:sta. Tätä perustellaan esimerkiksi sillä, että EU:n poliittinen kehityksen päämääränä on liittovaltio, ja että Suomen valtioneuvosto pääministerin johdolla [sekä eduskunnan hyväksymänä toim. Huom.] on alistanut Suomen yhä syvemmälle Euroopan unionin ikuiseen velkavankeuteen.  

Fixit kolmannen roolia vielä korostetaan siten, että  jo korkeaa verotustamme nostetaan entisestään, ajetaan kansalaiset ahdinkoon vain sen vuoksi, että vastuuttomalla taloudenpidolla eläneet etelä-Euroopan maat saisivat talouttaan tasapainoon. Tätä me emme voi hyväksyä, sanoo tapahtuman järjestäjät. 

Tapahtuman esitteessä vielä sanotaan, että: 

Suomi on itsenäinen maa ja sellaisena sen tulee pysyäkin, päätösvalta meidän oman kansamme asioista ja hyvinvoinnista täytyy saada takaisin Suomeen, se ei kuulu unionille. Meidän tulee pitää itsenäisyydestämme kiinni ja siten kunnioittaa myös sen meille taistelleita esi-isiämme. 
 

Siksi vaadimme eroa EU:sta. 

Magneettimedian toimittajan huomautuksia 

Mainittu velkavankeus tarkoittaa esimerkiksi sitä, että elpymispaketin kaltaiset toimenpiteet ovat kuolettavia askelia kohti tulonsiirto- ja velkaunionia. Tämä siis tarkoittaa liittovaltiota, jossa velat, verot ja budjetti ovat yhteisiä sekä päätösvalta tiivistyy EU:n suurvalloille, jolloin vähäisten jäsenmaiden rooli, kuten Suomen kohtalo on olla maksumiehenä ja EU:n suurvaltioiden tai hulivilivaltioiden kynittävänä. Luonnollisesti kyseisellä päätöksellä rikotaan perussopimuksia sekä raunioitetaan entisestään jäljellä olevia itsenäisyyden riekaleita. 

Toki meidän on viipymättä mitätöitävä Suomen laiton EU-jäsenyys ja Suomen on itse päätettävä kansamme asioista ja tehtävä töitä hyvinvointimme ja vapautemme eteen. Mutta huomautamme, että Suomi ei ole itsenäinen valtio, sillä Suomi ei voi olla yhtä aikaa itsenäinen valtio ja EU:n jäsenmaa. 

EU-jäsenmaana Suomella ei ole itsenäiselle valtiolle tyypillisiä tunnusmerkkejä, joita ovat esimerkiksi täysin itsenäinen lainsäädäntövalta, siihen vetoava riippumaton tuomioistuinlaitos, oma ulkopolitiikka ja oma valuutta. Kuten hyvin tiedämme, EU-Suomi ei täytä esitettyjä määritelmiä. 

Suomen solmima EU-jäsenyys oli laiton, joten Suomen ei tarvitse erota unionista, vaan meille riittää, kun ilmoitamme Euroopan unionin instituutioille, että Suomi ei ole EU:n jäsenvaltio, ja emme maksa EU:n asettamia jäsenmaksuja sekä kieltäydymme noudattamasta EU:n säädöksiä sekä direktiivejä.  

Suomi liitettiin Euroopan unioniin perustuslain vastaisesti vuonna 1994 neuvoa-antavan kansanäänestyksen perusteella. EU:n liittyminen olisi vaatinut Suomen perustuslain muuttamista 5/6-enemmistöllä. Tämä siksi, että ilman kahta käsittelyä sekä välillä pidettäviä vaaleja perustuslain muuttaminen edellyttää asian kiireelliseksi julistamisen 83 prosentin enemmistöllä. 

(Toki muutkin tekijät kuin yllä kuvattu, tekee Suomen EU-jäsenyydestä laittoman.) 

Liittymissopimus juoniteltiin hyväksytyksi eduskunnassa perustuslain alaan vaikuttavana kansainvälisenä velvoitteena, niin sanotussa supistetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä, jolloin hyväksyntään riitti kahden kolmasosan määräenemmistö yhdessä käsittelyssä.1 

Kysymyksessä oli siis laiton menettely, sillä normaalia perustuslainsäätämisjärjestystä ei noudatettu. 

Edesmenneen suomalaisen poliittisen historian tutkija Keijo Korhosen mukaan kansanäänestyksen tulos olisi pitänyt tulkita perustuslainsäätämisjärjestyksen hengen mukaisesti, eli jäsenyyden hyväksymistä olisi pitänyt puoltaa kahden kolmasosan määräenemmistö.2, 3 

Markku Juutinen

Lähteet 

https://www.euero.info

  1. http://www.eurooppatiedotus.fi/doc/fi/julkaisut/EU-kronologiaSU.pdf s. 36 
  1. Hentilä 2008, s. 163–164. 
  1. Itsenäisyys on vaarassa: kamppailu Suomesta 1917 vallankumouksesta 1990-luvun eurohuumaan, 1993; Epäluottamuslause hallituksen EU-politiikalle: Raportti Suomen EU-jäsenyyden kohtalokkaista seurauksista, 1994; Mihin Suomea viedä?: Maamme nykytila ja tulevaisuus asiantuntijoiden arvioimana, 1995; EU-kaappaus: Raportti tapahtuneesta, Vapaan Suomen liitosta, Suomen tulevaisuudesta, 1995; Yrjö Leinon salattu kujajuoksu: oliko ministeri kaksoisagentti? 2001; Itsenäisyydestä on kysymys – vaiettu totuus EU:n perustuslaista (toim. Ilkka Hakalehto ja Antti Pesonen), 2005.

Aiheeseen liittyviä tiedostoja

Bryssel on lobbaajien synkkä ydin; EU:n taustat | Magneettimedia 

Euroopan Unionin turmiollisuus ja euron viheliäisyys | Magneettimedia 

EU, EMU ja elvytyspaketti –laittomuudet; vallankumous | Magneettimedia 

8 kommenttia

  1. Tohtori Naomi Wolf kansanmurhasta COVID-rokotteilla: ”Se on totta, he tietävät tappavansa vauvoja”

    Tohtori Naomi Wolf tutkii suuren tiimin kanssa valtavaa määrää Yhdysvaltojen oikeuslaitoksen julkiseksi määräämää USA:n lääkehallinto FDA:n virallisia asiakirjoja mRNA-COVID-rokotteista. Pfizer-dokumentit vahvistavat, että koronarokotukset on tietoinen kansanmurha.
    Tohtori Naomi Wolf kirjoittaa Global Researchin julkaisemassa artikkelissa, että totuus on: Olen jäänyt melkein sanattomaksi – tai ainakin kirjoittamisen näkökulmasta vastaavaksi – koska viime aikoina minulla on ollut käsissäni erittäin raskas tehtävä kertoa maailmalle, että kansanmurha – tai mitä olen kutsunut, tökerösti mutta painokkaasti ”vauvakuolemaksi” – on todellakin meneillään.

    https://mvlehti.net/2022/06/22/tohtori-naomi-wolf-kansanmurhasta-covid-rokotteilla-se-on-totta-he-tietavat-tappavansa-vauvoja/#comment-26891

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
  2. Melkoinen debunkkaus tautiopista;
    The End of Germ Theory
    https://odysee.com/@spacebusters:c9/Final-The-End-of-Germ-Theory:8?r=5YE5tiCEXPFMMBPebonb3DJ3oCwpLdMD

    Suoraa puhetta siitä mistä on kysymys pakkorokotuksissa (medical rape);
    Medical Rape, Tricia S. Lindsay, NY Lawyer explains how Mandates are illegal and our duty to resist and revolt against tyranny
    https://odysee.com/@NewDayNear:3/Medical_Rape,_Tricia_S._Lindsay,_NY_Lawyer_explains_how_Mandates_are_illegal_and_our_duty_to_resist_and_revolt_against_tyranny:3

    Trician yo. puhe kokonaan;
    Attorney Tricia Lindsay @ Albany, NY: We Are At WAR
    https://odysee.com/@Fakeid:c/Tricia-Lindsay%E2%80%99s-Powerful-Speech-on-Civil-Rights-Jan.-19%2C-2022:b?r=5YE5tiCEXPFMMBPebonb3DJ3oCwpLdMD

    Tosin, kun etenkin Suomen kansan kohdalla lähtökohdat tiedetään, eli luonnollisen ihmisen kyvyt. Niin ei tässä mikään uhoominen mitään auta – vaan synnin tuntoon tuleminen Jumalan Sanan kautta (ensin pitää tulla omantunnon hätä) ja vasta sitten rukous. Jumala ei auta pystyperkeleitä.

    ”Ja sinä pelastat nöyrän kansan, mutta sinun silmäsi ovat ylpeitä vastaan, sinä alennat heidät.” – (2. Samuelin kirja 22, 28).

    Plusääni(7)Miinusääni(0)
  3. PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIN
    Suomi tarvitsee perustuslakituomioistuimen, sillä eduskunnan perustuslakivaliokunta on jäävi, sillä se tuomitsee itseään eli on poliittinen tuomioistuin. EU-jäsenyys hyväksyttiin vastoin perustuslakia, joten siitä eroaminen tapahtuu vain ilmoitusasiana. EU-jäsenyyden toteuttaneet poliitikot syyllistyivät perustuslain rikkomiseen eli valtiopetokseen. Suomessa poliittinen johto on rikollista, koska se myy jatkuvasti isänmaamme itsenäistä valtaa EU:lle. Eduskunnassa on vain pari kansanedustajaa, jotka kannattavat EU-eroa. Valitettavasti kansa on aivopesty kannattamaan euroa ja EU-jäsenyyttä. Nyt on vaihtoehtomedian tehtävänä valistaa kansaa EU-jäsenyyden haitoista, sillä korruptoitunut valtamedia kannattaa EU-jäsenyyttä. Samoin NATO:on liittyminen vaatii perustuslain muutoksen, jota pitää vastustaa. LIITY Vapauden liitto -puolueeseen (https://vapaudenliitto.fi/ ) tai VKK:hon (https://valtakuuluukansalle.fi/ ). ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    https://mvlehti.net/
    https://uvmedia.org/
    https://positv.fi/
    https://ylewatch.blogspot.com/
    http://koronarealistit.com/
    https://www.joriittaavalehtelu.fi/
    https://injektiopiikki.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://rapsodia.fi/category/rokote-videot/
    https://avoin.media/
    https://oikeamedia.com/
    https://laitonlehti.net/
    https://jarjenaani.fi/
    https://www.ossitiihonen.com/
    http://sinikkatyynela.blogspot.com/
    https://www.globalresearch.ca (teksti suomeksi yläpalkista)
    https://ncd2021.org/
    http://islam-radio.net/
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(7)Miinusääni(1)
  4. EU alkoi teknis-taloudellisena projektina, jonka tavoitteena oli yhdenmukaistaa standardointia ja kaupankäyntiin liittyvää lainsäädäntöä yhteismarkkinoiden luomiseksi. Tarkoituksena oli myös ajaa uusliberalistinen talousoppi syvälle jokaisen jäsenmaan lainsäädäntöön ja rakenteisiin.

    Uusliberalismin ytimessä on ajatus markkinoiden vapaudesta. Uusliberalismin perustava Milton Friedman ei ollut ajatuksissaan täysin vastenmielinen persoona, vaan kannatti kansalaisille laajoja perusoikeuksia, vapauksia sekä näiden seurauksena laajaa omavastuuta. EU kuitenkin alkoi jo varhaisessa vaiheessa sotkea markkinoiden vapautta ja alkoi ajaa fasistista mallia, jota erityisesti Maailman Talousfoorumi WEF ajaa. Siinä yksityiset ja julkiset toimijat liittoutuvat ja alkavat ajaa yhdessä WEF:in laatimaa agenda, joista pahamaineisin on ’The Great Reset’-ohjelma. WEF:in agenda on yhdenmukaistettu YK: Agenda 21/2030:en kanssa ja niiden pääajatuksena on planeetan elonkehän suojelu väitetysti saastuttavalta ihmiseltä. Agenda 2030 tunnetaan myös Vihreän Siirtymän nimikkeellä.

    Länsimaiden kansat on tehokkaasti aivopesty uskomaan ihmisperäisen ilmastonmuutoksen satuteoriaan, mikä on perusedellytys sille, että kansa on valmis uhraamaan pois sekä fyysisen elintasonsa että poliittiset vapautensa ja alistumaan 24/7/365-sääntelykontrolliin planeetan hyvinvoinnin tai muun hyvesäteilyn nimissä. Liikkeen ääriedustajina toimivat lukuisat NGO-järjestöt kuten Elokapina-liiike. Radikaaleimmat ympäristöliikkeet vaativat jopa ihmispopulaation pääluvun pienentämistä tavalla tai toisella. Ei ole sattumaa, että Maailman Terveysjärjestö WHO, suuret lääkejätit sekä depopulaattorit ovat löytäneet yhteisen sävelen ja ovat alkaneet aggressiivisesti markkinoida ja levittää lääkkeitä, jotka tähtäävät ihmispopulaation pääluvun pienentämiseen, jos ei muuten niin hedelmättömyyttä tuottamalla. Teknologiset lääkkeet tarjoavat myös väylän ihmisten suoraan valvontaan ja kontrolllointiin. Tyhjästä tai harmittomasta kulkutaudista luotiin maailmanlaajuinen koronapandemiahysteria, jonka voimalla kansat opetettiin alistumaan uudenlaiselle kontrollille, jossa globalistit WEF:in agendan mukaisesti määräävät kaikesta pienintäkin yksityiskohtaa myöten.

    EU on paljastunut em. globalististen maailmanparannusagendojen fanaattiseksi vetäjäksi. Se on luopunut kokonaan vapaan markkinatalouden periaatteesta ja vaatii kansoja alistumaan WEF:in agendoille alamaisiksi ihmisroboteiksi. Kyseessä on ihmiskunnan suurin rikos, orjuutusprojekti tai sarja rikoksia, joihin kuuluu mm. pakkorokotusten ajaminen ja muu vapauden ja itsemääräämisoikeuden totaalinen ja luihin ja ytimiin käypä poisto EU:n kansalaisilta. On vaikea hahmottaa suurempaa rikollisuutta kuin tämä. Koronassa miljoonien ja taas miljoonien ihmisten elämä on pilattu ja tärvelty ja alistettu nämä neuroottiselle bakteerikammolle, joka ennen tunnettiin vakavana mielenvikaisuutena. Niidenkin elämä on pilattu, joita ei voitu aivopestä viruskammoon, vaan nämä saavat nyt kärsiä siitä, että ovat fyysisesti ja mieleltään terveitä. He ovat nyt liian terveitä sairaaseen yhteiskuntaan ja heitä jatkuvasti uhkaillaan ties millä pakkotoimilla, jotta lankeavat yhdessä muiden kanssa mielikuvitustautehin, näiden jahtaamisiin sekä terveysfasistien kulloisiinkin määräyksiin ja myrkytyskampanjoihin.

    Vain nykyinen suursodan lietsonta yltää rikollisuudessaan samalle tasolle kuin korona-hoax. EU on tässäkin aktiivinen. Niin tai näin, EU on paljastunut suurrikolliseksi kammottavaksi projektiksi, jota johtavat avoimesti mielisairaat degereroituneet yksilöt. Näiden alaisuuteen meidät suomalaisetkin on haluttu myydä.

    Plusääni(8)Miinusääni(0)
  5. Naton uusi sotameri – Hyvää juhannusta synkkenevissä Itämeren aalloissa | UMV-Raportti
    Parissa kolmessa päivässä maailmanmeno on taas saamassa uuden käänteen. Valotetaan nyt sitä, jos se joltakin on jäänyt huomaamatta. Tunnelma Itämerellä alkaa nimittäin kiristyä. Ja se selviää jo ihan valtamedian otsikoiden perusteella, joten hirveästi ei tällä tarvitse enää tässä vaiheessa tavallisen laatumediauskovaisenkaan juhannusmieltään vaivata. Nimittäin tältä kannalta. Muuten kyllä. UMV-Raportin on kirjoittanut Jonathan Widell.

    https://mvlehti.net/2022/06/24/naton-uusi-sotameri-hyvaa-juhannusta-synkkenevissa-itameren-aalloissa-umv-raportti/#comment-26974

    Plusääni(2)Miinusääni(2)
    1. UMV on venäläismielinen julkaisu, mutta toisaalta on todettava, että lännen tiedotus on nykyisessä konfliktissa ollut ala-arvoisen törkeää sotapropagandaa. Venäläismielinen tiedotus on hienovaraisempaa ja sitä voi hyvinkin seurata muistaen kriittisyyden.

      Lännessä pääsy vaihtoehtoisen tiedon äärelle on haluttu kieltää. Älyllisesti utelias ihminen ei voi tyytyä asenteellisen yksipuoliseen tiedotukseen tai pyrkimykseen saada länsimaiden asukkaat väkisin yksimielisiksi omien petturijohtajiensa nerokkuudesta. Lännen johtajat tekevät ideologisessa sokeudessaan jatkuvasti karmeita virheitä, joiden seuraukset maksattavat alamaisillaan ja syyttävät jopa omista toimistaan tai niiden seurauksista Venäjää.

      Tilanne on ikävä Suomen kansan kannalta, koska atavistinen eli sukupolvelta toiselle kulkeutuva ryssäviha on täällä niin kiihkeää. Osa hyvää tarkoittavista isänmaallisista on saatu lietsottua mukaan Naton, EU:n, USA:n neokonservatiivien ja Baltian osalta varsinkin brittien kieroihin suunnitelmiin usuttaa Venäjän reunavaltiot kuluttavaan sotaan suurvaltaa vastaan. Ukrainan pitäisi olla varoittava esimerkki, mutta meidän kiihkoilijat sekä armeijassa että poliittisessa johdossa lankeavat mitä törkeimpään suursodan kiihotukseen.

      Sitten ovat nämä isänmaalliset, jotka eivät näe ansaa ja leimaavat varoittelijat ryssäntrolleiksi. Kiihkoon joutunut ihminen ei varoituksia kuuntele. On järkyttävää seurata, kuinka vähän tervettä järkeään ihmiset käyttävät ja antavat tunteidensa viedä ja raivoavat kaikkia niitä vastaan, jotka heitä vastustavat. Sota on usein seurausta psykologisesta traumasta ja mielenhäiriöstä, jota ei paranneta oikein, vaan sen tuottama itsetuhoinen turhautuminen puretaan sotakampanjaan, josta asekauppiaat ja sotien lietsojat hyötyvät.

      Sodanlietsojia pitäisi ymmärtää, mutta näiden ehdottomuutta kohdatessaan sitä sitten itsekin turhautuu, suuttuu ja suhtautuu lietsojiin kiukkuisesti. Onko taustalla jälleen kerran juutalaisten juoni kansan hajottamiseksi ja sen sysäämiseksi onnettomuuksiiin erimielisyyksiä lietsomalla? Myös vapaamuurarit on vanhastaan tunnettu aktiivisina sotaan yllyttäjinä ja sen tuottamien kauhujen ja vahinkojen vähättelijöinä. Juutalaiset ja näiden lakeijat ovat riidankylväjiä, joilla on uskomaton kyky saada jopa ystävät toisilleen vihamielisiksi. Venäjä on nyt se suuri kiistakapula, jolla suomalaiset saadaan toisistaan erilleen. Ne, jotka eivät halua sotaa, joutuvat haluamattaan leiriin, joka lietsojien propagandassa on helppo leimata venäjämieliseksi aina maanpetturuuteen asti. Psykologiset prosessit aiheuttavat sen, että syytöksenalaisena monille muodostuu kenties liiankin myötämielinen kuva Venäjästä, koska haluavat ymmärtää sen motiiveja. Aito puolueettomuus asenteena käy mahdottomaksi nykyisessä ilmapiirissä. Näin toimii juutalainen kansoja hajottava piilovalta.

      Plusääni(6)Miinusääni(1)
      1. ”On järkyttävää seurata, kuinka vähän tervettä järkeään ihmiset käyttävät ja antavat tunteidensa viedä ja raivoavat kaikkia niitä vastaan, jotka heitä vastustavat. ”
        Vielä järkyttävämpää on nähdä kuinka vähän tervettä järkeään ihmiset käyttävät ja antavat tunteidensa viedä ja raivoavat niitä vastaan, jotka heitä yrittävät auttaa.
        Media on pitänyt huolen siitä. Propaganda ja aivopesu on vääristänyt maailmankuvan ja identiteetin, sokaissut järjen ja ymmärryksen ja saanut ihmiset puolustamaan vääryyttä ymmärtämättä että tekevät niin. Amerikkaa ja Natoa esim. kannatetaan vaikka ne ovat terroristiorganisaatioon verrattavia toimijoita. Ja Venäjää ja Kiina vastustetaan vaikka ne tekevät eniten työtä oman kansansa ja maailmanrauhan eteen. Kuitenkaan ihmiset eivät tätä näe vaan uskovat ilta-lehtien ja Ylen propagandaan.
        https://mvlehti.net/2022/06/07/globalismin-agendan-top-10-millaista-dystopiaa-wef-ajaa-maailmaan/#comment-26986

        Plusääni(5)Miinusääni(1)
        1. Propagandan kyllästämät ja aivopestyt ihmiset eivät edes erota asioiden faktapohjaista analyysia ja mielipidettä toisistaan. Heille faktakin on vain jonkun mielipde jolle voi nauraa kun oma mieli on eri mieltä.
          I’ll never understand people that cannot differentiate analysis from advocacy.
          En ymmärrä ihmisiä, jotka eivät pysty erottamaan analyysia ja omaa mielipidettä toisistaan.

          Plusääni(4)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat