Melatoniinin vaietut edut – 6 kohtaa

Melatoniinia kutsutaan unihormoniksi, eikä suotta. Sen on havaittu nopeuttavan nukahtamista ja parantavan unenlaatua merkittävästi. Melatoniinilla on myös muita, vähemmän tunnettuja terveysetuja, emmekä välttämättä tiedosta aineen koko potentiaalia. Uusista tutkimuksista olemme saaneet viitteitä siitä, että melatoniini voi suojata, tai jopa hoitaa tiettyjä sairauksia.

Antioksidantti

Melatoniini on lähes kaksi kertaa tehokkaampi antioksidantti kuin E-vitamiini. Sen oksidatiivista stressiä torjuva vaikutus on ylivertainen, glutationiin ja C-vitamiiniin verrattuna.

Tutkimusten mukaan melatoniini suojaa elimiä, kuten munuaisia, aivoja, haimaa ja silmiä, vapaiden radikaalien aiheuttamilta vaurioilta.

Auttaa painonhallinnassa

Huonon unenlaadun ja paino-ongelmien välinen yhteys on tiedostettu jo pitkään, mutta melatoniini auttaa toisellakin tavalla tähän vaivaan.

Tutkimusten mukaan melatoniinia saaneiden eläinten keskivartaloon kertyneen rasvan määrä pieneni sekä ruokahalua säätelevän leptiini-hormonin pitoisuus veressä laski. Eläinten keskimääräinen kehonpaino sekä ruoankulutus laskivat.

Melatoniinin havaittiin aktivoivan elimistöä käyttämään ruskeaa rasvakudosta energiantuotannossa, mikä laski kehon kokonaisrasvan määrää.

Ehkäisee migreeniä

Migreenin perimmäiset syyt ovat aiheuttaneet tiedemiehille päänvaivaa. Osa tutkimuksista viittaa siihen, että käpyrauhasen toiminta voisi liittyä migreenin syntyyn. Havainto on mielenkiintoinen, sillä käpyrauhanen tuottaa melatoniinia.

Tutkimusten mukaan melatoniini lievittää migreeniä, sekä tekee päänsärkykohtauksista harvinaisempia.

Kaksi kolmasosaa migreenipotilaista havaitsi kuukausittaisen päänsärkykohtausten määrän puolittuneen melatoniinin nauttimisen myötä.

Vahvistaa luita

Erityisesti ikääntyvien tulisi nauttia melatoniinia, sillä sen on havaittu ehkäisevän luukatoa, ja pitävän luut vahvempina pidempään.

Melatoniinin havaittiin vahvistavan luita, sekä kasvattavan luukudoksen tiheyttä ikääntyvillä rotilla. Sen havaittiin stimuloivan elimistön osteokalsiinin, luiden muodostumista säätelevän hormonin, tuotantoa.

Ehkäisee syöpää

Melatoniini vahvistaa immuunijärjestelmän toimintaa, minkä vuoksi se mahdollisesti ehkäisee syövän muodostumista.

Kahdeksan kliinisen tutkimuksen perusteella, tavanomaisten hoitomuotojen ohella nautittu melatoniini paransi elossaololukua vuoden mittaisella tarkkailujaksolla; useampi syöpäpotilas oli elossa vuoden jälkeen tarkkailuajankohdasta. Myönteisiä tuloksia saatiin rinta-, paksusuolen-, aivo- ja keuhkosyöpätapauksissa.

Suojaa aivoja

Melatoniinin on havaittu vaikuttavan ennaltaehkäisevästi neurodegeneratiivisten sairauksien, kuten Alzheimerin taudin puhkeamiseen.

Tutkimukset osoittavat melatoniinin vähentävän beta-amyloidiplakin kertymistä aivoihin. Amyloidiplakin kertyminen aivoihin aiheuttaa Alzheimerin taudiksi tunnetun tilan. Melatoniinin on havaittu hidastavan Alzheimeriin liittyvää kognitiivisen toimintakyvyn heikkenemistä.

Artikkeli on julkaistu alunperin englanniksi lähteineen The Life Extension Blogissa.

Aiheesta lisää:
Melatoniini ruoasta parantaa unta luonnollisella tavalla
Nukuttaako?

3 kommenttia

  1. Melatoniinin käytöstä unettomuuteen. On senverran kokemusta 1 pillerin ottamisesta että kiitti riitti. Vaikutus kesti jotenkin vielä seuraavaan iltaan asti, (pökkyräinen olo) erittäin epämiellyttävä pyörryttävä tunne, koko päivän kestävä kokemus. En voi ainakaan kehua sen pillerin vaikutusta millään tavalla hyväksi.

    Plusääni(6)Miinusääni(4)
    1. Minä puolestani otan 3 mg joka ilta ei pökkyräistä oloa nukun paremmin ja olen virkeämpi seuraavana päivänä. Otan tabletin vasta 21.00 illalla. Olen huomannut elimistössä muitakin parannus muutoksia. Kiitos melatoniini.

      Plusääni(7)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat