Media ei kertonut kaikkea Durbanin ilmastokokouksesta

”Ei toivoa onnistumisesta Durbanissa”, ”Yleissitovaa sopimusta tuskin saadaan aikaiseksi”, ”Tänä vuonna ei päästä sopimukseen”. Näin kertoivat otsikot Durbanin ilmastokokouksesta.

”Ei toivoa onnistumisesta Durbanissa”, ”Yleissitovaa sopimusta tuskin saadaan aikaiseksi”, ”Tänä vuonna ei päästä sopimukseen”. Näin kertoivat otsikot Durbanin ilmastokokouksesta.

Saamapuolella olevat YK:n byrokraatit ovat toista mieltä. Heidän suunnitelmansa maailmanhallituksen perustamiseksi etenevät hyvin. Vauras länsi joutuu maksamaan viulut olemattoman ilmastonmuutoksen tekosyyn varjolla.

Valtamedia on tavalliseen tapaansa yksinkertaisesti jättänyt raportoimatta sopimuksen yksityiskohdat, jonka YK haluaisi ilmastonmuutoksen torjumiseen sitoutuneiden 194 maan ratifioivan.

Cancunin kokouksesta kuluneen vuoden aikana kulissien takana mukavasti paikoilleen asettautuneet byrokraatit, jotka ovat luoneet rahakkaan uran sen kustannuksella, mitä he rakastavasti kutsuvat ”prosessiksi”, ovat ahkeroineet kokoon 138 -sivuisen asiakirjanivaskan, jota nyt osuvasti kutsutaan nimellä ”Ad Hoc Working Group on Long-Term Cooperative Action Under the Convention — Update of the amalgamation of draft texts in preparation of a comprehensive and balanced outcome to be presented to the Conference of the Parties for adoption at its seventeenth session: note by the Chair.” Selkokielellä: ”Sitä saa, mitä tilaa”. Asiakirjan sisältö on kasattu kaikella sillä YK:n taidolla, jota entinen arkistonjohtaja kuvasi sanoilla ”läpinäkyvä läpäisemättömyys”. Kokonaisuus on

Sopimuksen pääkohdat:

Uusi kansainvälinen ilmasto –oikeus, jolla on oikeus veloittaa länsimailta alati kasvavia summia maksettavaksi kolmannen maailman maille hyvityksenä jostain, mitä kutsutaan ilmastovelaksi. Uudella ilmasto-oikeudella ei ole valtaa kolmannen maailman maihin. Koko sopimuksen tähtäimessä ovat länsimaat.

Äiti Maan oikeudet; sopimusluonnoksen vaikuttaa laatineen joukko vähä-älyisiä vihreitä aktivisteja ja ympäristökiihkoilijoita, siinä mainitaan ”Äiti Maan oikeuksien tunnustaminen ja puolustaminen, jotta varmistettaisiin harmonia ihmiskunnan ja luonnon välillä. Luonnon toimintoja ei saa hyödykkeistää (sanakirjat eivät tunne tätä keksittyä sanaa) joten mitään hiilipäästömarkkinoita ei tulla kehittämään siinä tarkoituksessa.

Oikeus selviytyä: sopimusluonnos olettaa lapsellisesti, että ”ilmastonmuutos uhkaa joidenkin sopimusosapuolten oikeuksia selviytymiseen, mukaan lukien merenpinnan kohoaminen.” Envisat -satelliitin kahdeksan vuoden aikana kokoaman datan mukaan kohoamisvauhti vuosisadan aikana on ollut 2 tuumaa. Jason 2 -satelliitin keräämän tiedon mukaan merenpinnan taso on tosiasiassa laskenut viimeisten kolmen vuoden aikana.

Sota ja puolustusvoimien ylläpitäminen on pahaksi luonnolle ja ne pahentavat ilmastonmuutosta. Siksi ne pitää lakkauttaa – noin vain. On muitakin syitä, miksi sodat tulisi lopettaa, mutta sopimus ei mainitse niistä mitään.

– Ilmastonmuutoksen varjolla halutaan poistaa myös kaikki esteet kuten patenttioikeudet ”ilmastoon liittyvän teknologian suhteen jotta varmistetaan teknologian saanti kehittyvissä maissa.”

Uusi tavoitelämpötila maapallolle globaalin lämpenemisen rajoittamiseksi on yksi aste yli esiteollisen aikakauden lämpötilojen. Koska lämpötila on jo 3 astetta esiteollisen jakson arvojen yläpuolella, tosiasiassa ehdotetaan, että nykylämpötilaa tulisi laskea kahdella asteella. Näin olemme matkalla kohti edellisen jääkauden lämpötiloja, ja satoja miljoonia ihmisiä tulisi kuolemaan. Kylmä on paljon vaarallisempaa kuin lämpö.

Uudet hiilidioksidin päästöarvot, jotka koskevat vain länsimaita, tähtäävät 50 prosentin pudotukseen päästöissä seuraavan kahdeksan vuoden aikana ja ”yli sadan prosentin” (näin tekstissä tosiaan lukee) päästövähennyksiin vuoteen 2050 mennessä. Joten: ei autoja, ei hiilivoimaloita, ei kaasuvoimaloita, ei lentoliikennettä, ei junia. Takaisin kivikaudelle, mutta ilman oikeutta sytyttää edes sellaista vaarallista hiilidioksipäästöjen lähdettä kuin nuotio siellä luolassasi. Tuulimyllyt, aurinkopaneelit ja muut ´uusiutuvat´ energiamuodot ovat ainoat vaihtoehdot, joita sopimusluonnos ehdottaa. Sopimuksessa ei mainita sanallakaan nopeasti yleistyvää ydinvoimaa, joka voi pelastaa meidät maailmanlaajuiselta, lähes täydelliseltä taloudelliselta tuholta.

Hiilidioksidipitoisuuden tavoitearvo voi olla niinkin alhainen kuin 300 ppm (CO2 ja vastaavat kasvihuonekaasut). Luku on melkein puolet vähemmän kuin tämän päivän raja-arvo 560 ppm. Se viittaisi 210 ppm hiilidioksidille ja 90 ppm muille kasvihuonekaasuille, mutta hiilidioksiditasolla 210 ppm kasvit ja puut alkavat kuolla. Hiilidioksidi on kasvien ruokaa ja ne tarvitsevat paljon enemmän kuin 210 ppm.

Kasvihuonekaasujen huippuvuosi on tämä vuosi ja tästä eteenpäin olemme velvollisia vähentämään kasvihuonepäästöjämme, siis vain länsimaat, välittämättä vaikutuksista taloudelle (tai olemattomasta vaikutuksesta ilmastoon).

Länsi maksaa viulut, koska sillä on ”historiallinen vastuu” ilmastonmuutoksen aiheuttajana. Kolmannen maailman maiden ei tarvitse maksaa mitään. Mutta YK saa lännen rahat, ei kolmannen maailman maat. Missään koko sopimuksessa ei mainita, että YK joutuisi esittämään kirjanpitonsa siitä, mihin se käyttää ne 100 miljardia dollaria, jotka se sopimuksen mukaan vast´edes tulee joka vuosi länsimailta saamaan.

Suurin hulluus on pienellä painetussa tekstissä. Jokainen kylähullu on kantanut kortensa kekoon. Tästä päästäänkin Rajendra Pachauriiin, rautatieinsinööriin, joka ´huippuasiantuntijana´ johtaa YK:n ilmastopaneeli IPCC:ta. Hän myönsi, ettei Durbanin ilmastokonferenssissa puhuttu lainkaan ilmastotieteestä, mikä ei sinällään ole yllättävää, ottaen huomioon ettei mitään todellista lämpenemistä ole tapahtunut yli kahteen vuosikymmeneen. Merenpinta ei ole kohonnutkaan, napajäätiköt eivät ole sulaneet, Tyynenmeren atollit eivät vajoa aaltojen alle ja hurrikaanejakin on esiintynyt vähemmän kuin 30 vuoteen.

Kansainvälinen ilmasto –oikeusistuin (International Climate Court of Justice) aiotaan perustaa ensi vuoden aikana ”takaamaan Annex I:n sopimusosapuolien (eli länsimaiden) myöntyväisyys tämän päätöksen säännöksiin, jotka ovat perustekijöitä globaalin päämäärän saavuttamiseksi.” Tähtäimessä ovat taas vain ja ainoastaan länsimaat. Ei ole mitään väliä, miten kolmannen maailman maat suoriutuvat, niitä ei voida saattaa ilmasto -oikeuden tuomittaviksi. Vaikka mitään, mitä sopimusluonnos kutsuu modaliteeteiksi, ei eritellä yksityiskohtaisesti, voi turvallisesti olettaa, että aikomus on panna länsimaat maksamaan niin paljon kuin vain maailmanhallitusta pyörittävä konventin sihteeristö keksii vaatia. Aivan samoin kuin EU:n vaaleilla valitsemattomat tyrannit vaativat – ja saavat – yhä suurempia summia yhä pienemmiksi käyviltä kansantalouksilta ja köyhdytetyiltä veronmaksajilta ankeassa imperiumissaan.

Lämpötila -tavoite: Kööpenhaminan ja Cancunin ilmastokokouksissa sopimusvaltiot anastivat itselleen sen vallan, joka aiemmin oli Taivaan ja maan luojan turvallisissa käsissä, muuttaakseen maailman lämpötilaa lähemmäs esiteollisen aikakauden lämpötiloja. Jättivät kuitenkin kertomatta, mitä esiteollisella tarkoitetaan. Vuosien 1695 – 1745 välillä, mikä jakso on hyvä vertailukohta, lämpötilat keski-Englannissa nousivat 2,2 astetta, ja sen jälkeen ne ovat kohonneet noin 0,8 astetta.

Edellinen lämpötila -tavoite oli jo lähtökohdiltaan absurdi. Uusi on vielä hullumpi: tarkoitus on pitää maailman lämpötila asteen tai puolentoista verran esiteollisen aikakauden jälkeisen lämpötilan alapuolella. Toisin sanoen valtiot sitoutuvat laskemaan maapallon lämpötilaa kahdella asteella.

Kautta aikojen on hallitseva luokka – druidit, faaraot, mayojen ja inkojen papisto – uskonut voivansa korvata Luojan ja käskeä säätä. Turhaan. Puhuja toisensa jälkeen Durbanin konferenssissa julisti julisti, miten ”Me Olemme Ne Ihmiset, Jotka Tässä Historiallisessa Käännekohdassa Ovat Halukkaita Ja Kykeneviä Ottamaan Vastuulleen Tämän Jalon Tehtävän Pelastaa Planeettamme Lämpötuholta Ja Sinutkin Sinulta Itseltäsi (sinun kustannuksellasi, luonnollisesti).

Päästövähennys -tavoitteet, jota nämä tuimakatseiset fanaatikot ehdottivat, oli vähentää globaaleja kasvihuonekaasupäästöjä 50 -85 % vuoden 1990 tasolta (eli 65 -100 % nykytasolta) vuoteen 2050 mennessä, jonka jälkeen päästömäärien toivotaan putoavan entisestään. Lännen pitäisi yksinään vähentää päästöjä 30 -50 % vuoden 1990 tasosta kahdeksassa vuodessa ja sen jälkeen yli 95 % (toisin sanoen yli 100 % nykytasosta). Vaihtoehtoisesti (tekstissä on monia vaihtoehtoja, joista voi päätellä että Durbanin mielitautipotilaiden kesken ei vallinnut yksimielisyys) lännen tulee vähentää päästöjään ”yli 50 % viidessä vuodessa” ja ”yli 100% vuoteen 2050 mennessä.” Kolmas maailma selviää vähentämällä päästöjään 15 -30% verran ja länsi auttaa tässä maksamalla kulut. Kokonaan.

Kuka maksaa? Kolmannen maailman maat äänestävät tietenkin näiden ilmastosopimusluonnosten puolesta, koska se tietää niille rahaa. Tai niin ne luulevat. Tosiasiassa rahat menevät YK:lle. Eräs YK:n vanhempi diplomaatti kertoi minulle viime vuonna: ”YK on olemassa vain yhtä asiaa varten: kerätäkseen enemmän rahaa YK:lle. Mistään muusta syystä ei YK ole kiinnostunut ilmastonmuutoksesta.” Sopimusluonnos esittää asian seuraavasti: ”Kehittyneitä maita edustavat sopimusosapuolet tarjoavat kehittyviä maita edustaville sopimusosapuolille uuden ja ylimääräisen rahoituksen, joka mitoitetaan kehittyneitä maita edustavien sopimusosapuolten bruttokansantuotteesta otettavalla prosenttiosuudella…kehittyviä maita edustavien sopimusosapuolten osallistuminen sopimuksen määrittelemiin päämääriin on riippuvainen kehittyneiden maiden taloudellisesta tuesta…”

Kaksi maata, Kanada ja Japani, ovat havahtuneet siihen, millainen tieteellisiin tosiasioihin perustumaton ilmastohuijaus on käynnissä ja ilmoittaneet, etteivät viitsi leikkiä tätä leikkiä enää.

Niitä maita varten – ja niitä on enenevässä määrin – jotka yrittävät pakoon ”prosessista”, on kehitelty erillinen, nerokas pakotie -lauseke: ”Kassavirran laajuus, eli jako -osa Annex I:n ei –sopimusosapuolille, perustetaan arvioon niiden tarpeesta toimintaan ilmastonmuutoksen torjunnassa.” Koska ilmasto ei ole muuttumassa, ainakaan mitattavissa olevin määrin ihmisen toiminnan takia, ei -sopimusosapuolille ei tarvitse maksaa latin latia yhdenkään edes vähän rehellisen tarvearvioinnin jälkeen.

Maailman hallitus: Kööpenhaminan ilmastokokouksen hanke perustaa maailmanhallitus, jolla olisi rajoittamaton verotusoikeus ja valta sekaantua valtioiden asioihin, luojan kiitos epäonnistui. Vuotta myöhemmin Cancunin ilmastokokouksessa perustettiin tuhat uutta byrokratiaa muodostamaan maailmanhallituksen ydin, jonka kautta keskuskontrolli olisi YK:n sihteeristön käsissä ja lonkerot ulottuisivat maailman jokaiseen maahan ja kansakuntaan.

Sopimusluonnos kertookin että ”yleisten periaatteiden, modaliteettien ja menettelytapojen koordinoimiseksi ja ylivalvojana toimimaan tarvitaan UNFCCC:ta, YK:n ilmastonmuutosta koskevaa puitesopimusta.” Lyhyesti: poliittisen, taloudellisen ja ympäristöasioita koskevan vallan keskittäminen YK:n sihteeristölle; käytännössä siis maailmanhallitus. Sanallakaan ei mainita, että sihteeristön jäseniä voitaisiin valita demokraattisesti äänestämällä.

Raportointi: Vuosista 2013-14 eteenpäin maailmanhallitus edellyttää länsimaiden raportoivan itselleen kahden vuoden välein. Raporttien muoto on määritelty suorastaan pakkomielteisen tarkasti sopimusluonnoksessa useiden sivujen verran. Raportit mittaavat hallitusten alistumisen määrää. Raportteja tulee antaa edistymisestä päästövähennystavoitteiden saavuttamiseksi sekä taloudellisesta tuesta, jota Annex I:n sopimusosapuolet (länsimaat) ovat luvanneet Annex I:n ei -sopimusosapuolille (kehittyvät ja kehitysmaat).

Maailmanhallitus odottaa raportteja myös hallitusten antamasta taloudellisesta tuesta sellaisille organisaatioille kuin Global Environment Facility, the Least Developed Countries’ Trust Fund, Special Climate Change Fund, Adaptation Fund, Green Climate Fund, jolle halutaan ”viivytyksettä huomattavaa lisätukea, kuten esimerkiksi kaikki toimintakulut kattava rahoitus” sekä Trust Fund for Supplementary Activities.

Rahoituksen määrää ”edellytetään nostettavan merkittävästi”. Rahoitussuunnitelmat hyväksyy ”Conference of the Parties”.  Raportteja taloudellisesta tuesta seuraa YK:n /maailmanhallituksen tuore virasto Financial Support Registry; taloudellisen tuen rekisteri.

Raportteja odotetaan askelista, joita länsi on ottanut edistääkseen teknologian käyttöönottoa kolmannen maailman maissa, sekä siitä millaista ”kapasiteetin rakentamistukea” ne ovat antaneet kolmannen maailman maille.

Noin alkuun. Raportteja halutaan myös lukuisista muista asioista.

Pakollinen raportoiminen on yksi niistä mekanismeista, joita anti -demokraattisen EU:n vaaleilla valitsemattomat komissaarit ovat absoluuttisen valtansa osoituksena jäsenmailta vaatineet. EU:n neuvonantajat ovat avittaneet YK:ta oppimaan vastaavien, vallan keskittämiseen tähtäävien tekniikoiden arvon. Kunhan pakollisen raportoimisen mekanismit ovat paikallaan, raporttien antaman tiedon avulla viidestä kahdeksaan henkilön suuruinen ryhmä YK:n sihteeristössä monitoroi lännen kansakuntien käytöstä ja antaa sitovia ´suosituksia´ jotka myöhemmin muuttuvat avoimesti ohjeistukseksi.

YK:sta itsestään on tullut suurin este köyhyyden poistamiselle maailmasta. Sen byrokratia paisuu, ja lisää rahoitusta halutaan toinen toistaan kalliimpiin ja järjettömämpiin projekteihin. On korkea aika hankkiutua YK:sta eroon. Pysyvästi.

Lue lisää: Lordi Christopher William Monckton, Benchleyn III varakreivi

Lähde: http://sppiblog.org/news/durban-what-the-media-are-not-telling-you#more-6571

8 kommenttia

  1. Valtaeliitti käyttää tosiaan kaikki keinot maailmanhallituksen aikaan saamiseksi. Jos tuohon viherpiiperrykseen mennään mukaan, tulisi alkaa vedellä käyvien ajoneuvojen valmistus. Tuo täysin saasteeton ja ”kasvihuonepäästöjä” tuottamaton teknologia ei kuitenkaan taida kelvata Rockefellereille ja heidän kumppaneilleen…

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Tuntuu pikemminkin Euroopan tuhoamiselta kuin miltään maailmanhallitukselta. Kaikki rahat juutalaisille pankeille, kun kerran kolmas maailma on joko velkaa heille tai täyrinkorruptoitunut ja varat katoavat sitä kautta

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Magneettimedia tuottaa juttuja joiden näkökanta on aina samansuuntaisesti jotain asiaa kuten esim.ilmastonmuutosta vastaan.Ajattelultaan rajoittuneet ihmiset tekevät juttuja jotka miellyttää heitä itseään ja tätä propagandaa yritetään levittää muille.Ennenkuin näitä lehtiä pistetään postiluukusta tavallisille ihmisille niin olisi hyvä kysyä että haluaako ihmiset tätä propagandaa koteihinsa?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Niin, Ylen propagandasta joutuu vielä maksamaan pakon edessä ja hesarin propagandadasta maksetaan vapaaehtoisesti. Rajoittuneet ihmiset uskovat propagandaa täysin mukisematta. Onneksi näitä rajottuneita on yhä harvemmassa.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Moncktonin kuva heti jutun alussa on sama kuin vetäisi natsikortin.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat