Suomen presidenttinä 1982–1994 toimineen Mauno Koiviston kuoleman jälkeen monet kansallismieliset ovat esittäneet surunvalittelut ”Suomen viimeisen isänmaallisen presidentin” omaisille. Mutta mikä on Koiviston todellinen perintö?
Koivistoa on helppo muistella kaiholla, sillä hänen seuraajansa Ahtisaari, Halonen ja Niinistö ovat jäyhään edeltäjäänsä verrattuna suoranaisia karikatyyriglobalisteja ja kulttuurimarxisteja. Serbian murhanneen Ahtisaaren, Seta-Halosen ja kipapäisen Niinistön rinnalla jopa entinen keskuspankkiiri-Koivisto saattoikin vaikuttaa jokseenkin sympaattiselta hahmolta.
Suomen pakolaisongelma kärjistyi kunnolla vasta Koiviston kauden jälkeen. Myös EU-jäsenyys ja eurovaluutta astuivat voimaan vasta seuraavien presidenttien kausilla. Tämä ei suinkaan merkitse synninpäästöä Koivistolle – itse asiassa juuri hän loi pohjan nykyiselle finanssieliitin hallitsemalle monikulttuuriselle kapitalismille, joka nyt syövyttää Suomea.
EU:n ja euron kiroukset eivät olisi purreet Suomeen, mikäli maatamme ei olisi Koiviston aikana avattu kansainvälisille rahoitusmarkkinoille. Juuri Koiviston aikana kansainväliset pankit päästettiin orjuuttamaan suomalaiset halvalla lainarahalla. Samaan aikaan myös Suomen rajat avattiin ensimmäisille somalimaahanmuuttajille. Nykyisten katastrofien siemenet kylvettiin Koiviston Suomessa.
Koivisto on omalta osaltaan syyllinen lamaan, johon ulkomaalaiset rahanlainaajat ajoivat Suomen 1990-luvulla. Kun pankit olivat romahduspisteessä, päätti Koivisto pelastaa pankit veronmaksajien kustannuksella suomalaisten yrittäjien sijaan. Lukemattomat perheet hajosivat, kun velkakierteeseen ajetut yrittäjät murtuivat ja tekivät itsemurhan. Samalla pankkiirit lihosivat ja heidän kyseenalaistamaton eliittiasemansa suomalaisessa yhteiskunnassa sinetöitiin.
1990-luvulta lähtien rappio on vain kiihtynyt kiihtymistään. Erkki Liikasen kaltaiset kulttuurimarxistipankkiirit [1]vaativat yhä enemmän maahantunkeutujia Suomeen globalisaation ja monikulttuurisuuden nimissä. Tämä on Koiviston todellinen perintö. Kuten muun muassa Seppo Konttinen on kirjoittanut, ei Koivisto ollut pankkikriisin aikana passiivinen sivustaseuraaja vaan aktiivinen finanssieliitin rakkikoira. Pankkiiri-Koivisto janosi rehellisten suomalaisten yrittäjien ja palkansaajien verta.
Kansallissosialismi merkitsee taistelua paitsi pakkomonikulttuurisuutta myös kansainvälistä korko-orjuutta vastaan. Ahtisaarta, Halosta ja Niinistöä on helppo inhota ihmisinä, mutta nimenomaan Koiviston aikana Suomi otti historiansa radikaaleimman loikan kohti globalismia ja korko-orjuutta. Ilman Koiviston aikana tehtyjä lakiuudistuksia Suomea ei olisi voitu liittää esimerkiksi Euroopan unioniin.
Koiviston alttarilla eivät siis kuolleet vain lama-Suomen yrittäjät perheineen; me kaikki suomalaiset olemme yhä hänen kaudellaan tehtyjen päätösten uhreja. Koivisto ei ollut viimeinen isänmaallinen johtaja, vaan ensimmäinen nykyaikainen globalistipresidentti.
Julkaistu alunperin Kansallisessa Vastarinnassa [2].
Lue myös: Martti Ahtisaari – Sorosin suomalainen ase [3]