Maukkaat juustoleivät – 15 vinkkiä

Yksinkertaiset, mutta maukkaat juustoleivät valmistuvat kolmesta ainesosasta: leivästä, voista ja juustosta. Juustoleipä on yksi amerikkalaisten perinneherkuista, eikä suotta. Grillatut juustoleivät ovat herkullisia ja täyttäviä, sekä ne kulkevat helposti mukana. Niiden valmistaminen on helppoa ja halpaa, valmistuksen suomasta tyydytyksen tunteesta puhumattakaan.

Oikeanlainen juusto on täydellisen leivän salaisuus

Leipien venyvä juusto ja rapea kuori hivelevät makuhermoja ikään tai varallisuuteen katsomatta. Niitä myydään kouluissa, ’reikä seinässä’- tai ’drive in’-tyylisissä ravintoloissa, trendikahviloissa, kahvipuodeissa, katukojuissa, ja jopa laaturavintoloissa.
avokado_leipa

NDP Group Inc -markkinatutkimusyhtiön mukaan Yhdysvaltain kansalaiset syövät huiman määrän grillattuja voileipiä, jopa 2,2 miljardia kappaletta vuodessa! Melkoinen kasa..

Pikainen google-haku tuo ällistyttävät 568 0000 osumaa hakusanalla ”kuinka valmistaa täydellinen, grillattu juustoleipä” (”how to make the perfect grilled cheese sandwich”). Tyypillinen grillattu juustoleipä on siis ihmisten mieleen. Tiesitkö muuten, että Yhdysvalloissa huhtikuu on julistettu viralliseksi grillatun juuston kuukaudeksi?

Oletko koskaan miettinyt, kuka keksi grillatut juustoleivät, joita amerikkalaiset rakastavat? Näyttääkin siltä, ettei grillatuilla juustoleivillä ole yhtä, selkeää keksijää. Ne ovat syntyneet historiallisten sattumusten seurauksena.

Historiallisten todisteiden valossa, nykyaikainen tuntemamme grillatut juustoleivät saivat alkunsa 1920-luvulla. Tuohon aikaan valmiiksi viipaloidut leivät sekä teollisesti tuotettu juusto tulivat kaikkien saataville.

Ei kestänyt kauan, kun grillatut juustoleivät ilmestyivät suosittujen lounasravintoloiden, kuten Woolworthin, listoille. Jopa hallitus edisti grillattujen juustoleipien menekkiä lisäämällä ne keittokirjoihinsa toisen maailmansodan aikana.

Ennen kuin hylkäät grillatut juustoleivät epäterveellisenä roskaruokana, ota huomioon se, kuinka moneen nämä leivät taipuvat. Leipien täyte voidaan valita syöjän makutottumusten perusteella, kulttuurirajoihin katsomatta. Tässä esimerkki Anjum Anandin grillatuista juustoleivistä intialaisella chutney-täytteellä.

Voit myös käyttää luonnonmukaisesti tuotettua, hapatettua spelttileipää. Leipiä valmistellessa vain taivas on rajana.

Earl of Sandwich
earlsandwich
Earl of Sandwich -ketjun perustaja ei keksinyt juustoleipiä, mutta hänen voidaan katsoa tehneen niistä suosittuja. Sanan ’sandwich’ etymologia tulee todennäköisesti John Montagueen, Sandwichin 4. jaarliin, liittyvästä tarinasta tai huhusta.

Vuoden 1762 paikkeilla liikkuneen tarinan mukaan, uhkapeliin uppoutunut jaarli pyysi tarjoilijaa tuomaan lihapalasen kahden leipäviipaleen välissä. Näin hänen ei tarvinnut keskeyttää suosikkiharrastustaan syömisen ajaksi. Kerrotaan, että muut pöydässä olleet tilasivat ”samanlaisen annoksen kuin Sandwich”, loppu on historiaa.

 

 

Grillattujen juustoleipien historia

Historioitsijoiden mukaan muinaisissa kulttuureissa on tunnettu useita versioita ruoka-annoksista, joiden pääkomponentteina ovat paistettu leipä ja juusto.

”Varhaisimmat reseptit tämänkaltaisille ruoka-annoksille löytyvät muinaisen Rooman aikaisista keittokirjoista. Nykyaikaiset reseptit versovat näistä varhaisista resepteistä.”

Amerikkalaisten voileipien historia

1840 Englantilaisnainen nimeltä Elizabeth Leslie (1787 – 1858) toi voileivät osaksi amerikkalaista ruokakulttuuria.

1900-luku Voileipien suosio kasvaa. Leipomot aloittivat valmiiksi viipaloidun leivän myynnin, mikä helpotti huomattavasti voileipien valmistusta. Voileivistä tuli työmiesten ja koululaisten kestosuosikkeja, sillä ne kulkivat helposti mukana.

”Tuolloin Wonder Bread aloitti kokonaisten limppujen myynnin. Vuosikymmentä myöhemmin, yritys toi markkinoille valmiiksi viipaloidut leivät. Vuonna 1917 Kraft Foods -yritys myi ensimmäisen erän prosessoitua purkkijuustoa Yhdysvaltain asevoimille. Myöhemmin, amerikkalaisten iloksi, Kraft esitteli sulatejuuston vuonna 1928, ja yksittäispakatut juustoviipaleet vuonna 1965.”
wonderleipa
1950-luvun suosikki: Grillatut juustoleivät, jotka valmistettiin Wonder white -leivästä, Kraftin juustoviipaleista ja Campbellin tomaattikeitosta.
campbell
Kun Kraftin yksittäispakatut juustoviipaleet löysivät tiensä kauppojen hyllyille vuonna 1947, tuote nousi välittömäksi myyntimenestykseksi. Vaikka prosessoidun juuston historialliset juuret ulottuvat yli 100 vuoden taakse Sveitsiin, James L. Kraft oli ensimmäinen henkilö, jonka toimesta prosessoitua, valmiiksi viipaloitua juustoa tuotettiin teollisesti. Valmiiksi viipaloidut leivät ja juustoviipaleet saivat aikaan ”sulatevallankumouksen” amerikkalaisessa ruokakulttuurissa. Emulgointiaineiden ansiosta juusto sulaa tasaisesti leivän päälle grillatessa tai kuumentaessa. Ei ihmekään, että uudet juustovalmisteet löysivät tiensä juustohampurilaisiin ja grillattuihin juustovoileipiin.

Grillattujen juustoleipien perusainesosat

Leipä

Voit käyttää mitä tahansa leipää, kuten hapatettua-, idätettyä-, speltti-, pumpernikkeli-, ruis- tai kokojyväleipää, kunhan se on korkealaatuista. Suosi aina luomua. Pidä huoli siitä, ettei leipä sisällä näitä ongelmallisia lisäaineita.

Leipäviipaleiden tulisi olla sen verran paksuja, että juusto pysyy sisällä, sekä huokoisuudeltaan sellaisia, ettei juusto valu ulos huokosista. Mikäli leipäviipaleet ovat liian paksuja, leivän pinta palaa, ennen kuin juusto ehtii sulaa kunnolla.

Voi

Käytä aina korkealaatuista, ruoholla ruokittujen lehmien maidosta valmistettua luomuvoita. Sinun tulisi päättää, käytätkö suolaista vai suolatonta voita. Molemmat soveltuvat mainiosti käyttötarkoitukseen, mutta suolainen voi tuo ainesosien aromit paremmin esille. Mikä tärkeintä, voin kanssa ei kannata kitsastella. Mikäli haluat leivälle rapean ja kauniin, kultaisen ruskean pinnan, käytä voita reippaasti. Tärkeintä on voidella molemmat leivät ulkopuolelta, sen sijaan että sulattaisit voin grillipannulle ennen grillaamista.

Juusto

Juusto on kiistämättä grillattujen juustovoileipien tärkein yksittäinen komponentti, mikä tuo ilmi huomionarvoisen yksityiskohdan: Ideaalinen juusto sulaa tasaisesti, liimaten grillattavat leivän-puolikkaat toisiinsa. Yksi epämiellyttävimmistä kokemuksista on se, kun haukkaat grillattua juustoleipää, jonka juusto on sulanut vain osittain. Käytä luonnonmukaisesti tuotettua raakajuustoa, mikäli mahdollista.prosessoitu_juusto

Voit välttää takaiskut keittiössä valitsemalla paljon rasvaa sisältävän, helposti sulavan juustolaadun. Paras tapa tuoda maut esille on käyttää 2-4 erilaista juustolaatua vain yhden sijaan. Kunhan pitää huolen siitä, että maut täydentävät toisiaan.

Hyvä ohjenuora juuston kanssa on seuraava muistisääntö; jos juusto sulaa hyvin, sitä voi käyttää myös grillatuissa juustoleivissä. Täytyy kuitenkin muistaa, että parhaimmankin juuston kanssa voi epäonnistua, mikäli pannu on liian kuuma. Lämpöshokki erottaa rasvan juuston proteiineista. Niksi onkin siinä, että grillaus aloitetaan pannun ollessa vielä huoneenlämpötilassa, eikä lämpötilan anneta nousta keskimatalaa korkeammalle.

15 vinkkiä, joiden avulla valmistat täydellisiä voileipiä

1. Käytä helposti sulavaa juustoa

  • Helposti sulava juusto luo täyteläisen, tahmaisen koostumuksen, mikä tekee leivistä vastustamattoman maukkaita.
  • Huffington Postin mukaan nämä ovat kymmenen parhaiten sulavaa juustoa:

    • Cheddar
    • Sveitsiläiset juustot
    • Havarti
    • Munster
    • Brie
    • Gruyère
    • Gouda
    • Fontina
    • Homejuustot
    • Amerikkalaiset juustot

    Muita sulavia juustolaatuja

    • Asiago
    • Cheddar
    • Emmental
    • Manchego
    • Monterey Jack

    2. Raasta juusto.

  • Raastettu tai silputtu juusto sulaa tasaisemmin ja nopeammin kuin viipaloitu juusto.
  • 3. Raasta juusto kylmänä, grillaa huoneenlämpöisenä.

  • Kylmän juuston raastaminen on helpompaa. Odota, että juusto on lämmennyt huoneenlämpötilaan ennenkuin kokoat leivän ja laitat leivän grilliin. Näin juusto sulaa helposti ja tasaisesti grillauksen aikana.
  • 4. Levitä juustoraaste tasaisesti leivän päälle.

    5. Käytä 2-4 erilaista juustolaatua, kasaa useisiin kerroksiin.

    6. Käytä suolaista voita. Suolainen voi tuo aromit paremmin esille.

    7. Levitä voi vain leivän toiselle puolelle, älä sulata voita pannulle.

    8. Käytä edellisen päivän leipää tai paahda leipää hieman, ennen grillaamista.

    9. Käytä oikeankokoista pannua.

  • Jos pannu on liian pieni, leivät eivät kypsy tasaisesti.
  • 10. Käytä oikeankaltaista pannua.

  • Hyvin öljytty valurautapannu ajaa asiansa. Vältä Telfonia tai vastaavia nonstick-pinnoitteita.
  • 11. Esikuumenna pannu.

  • Esikuumenna pannu keskitason lämpötilalla. Kun olet valmis grillaamaan, laske lämpötila keskitason alapuolelle. Näin juusto sulaa hieman nopeammin, eikä leipä pala, ennen kuin juusto on sulanut.
  • 12. Käytä oikeaa lämpötilaa.

  • Grillaa voileivät keskimatalassa lämpötilassa, näin leivän pinta paistuu kullanruskeaksi ja rapeaksi, juuston sulaessa tasaisesti leipien väliin. Matalammassa lämpötilassa leipä lämpenee tasaisemmin, eikä pala, ennen kuin juusto sulaa.
  • 13. Peitä leipä kannella ennen kääntämistä, näin juusto sulaa paremmin.

    14. Paina lusikalla voileipää keskeltä, ensimmäisen käännön jälkeen.

    15. Jos mikään muu ei onnistu.

  • Mikäli juusto ei sulanut kunnolla, mutta reunat ovat ruskeita, laita leivät uuniin 200ºC lämpötilaan muutaman minuutin ajaksi.
  • Täydellinen grillattu juustoleipä

    1 Annos

    Ainesosatmustikkaleipa

    • Normaalisuolaista voita
    • 2 siivua päivän vanhaa leipää, voit myös käyttää tuoretta leipää, mikäli paahdat niitä kevyesti ennen käyttöä.
    • Hyvälaatuista, helposti sulavaa juustoa. Raasta juusto kylmänä, ota raaste huoneen lämpöön hyvissä ajoin ennen leipien grillaamista.

     

    Valmistusohje

    1. Esilämmitä valurautapannu keskitason lämpötilassa.
    2. Levitä voita tasaisesti ja säästelemättä kummankin leivän pintapuolelle.
    3. Laita leipä pannulle, voipuoli alaspäin. Ripottele päälle sopiva määrä juustoraastetta.
    4. Laita toinen leipä päälle, voitele leivän pinta.
    5. Käännä lämpöä pienemmälle, keskimatalaan lämpötilaan. Paista, kunnes pinta on kullanruskean värinen ja koostumukseltaan rapea. Käännä, tee sama toiselle puolelle. Paina leipää lusikalla kääntämisen jälkeen.
    6. Grillaa 2-4 minuuttia molemmin puolin, tai kunnes juusto on sulanut tasaisesti, valuen ulos leivän sivuilta.

    Alkuperäinen artikkeli

    Kirjoita kommentti

    Pakolliset kentät on merkitty *

    Kotimaa

    Ulkomaat