Matkalla kohti vallankumousta!

Pohjoismaisessa Vastarintaliikkeessä tapahtuu juuri nyt paljon. Ei mene viikkoakaan, kun valtavirran media ympäri Pohjolaa kauhistelee ja päivittelee ”vaarallisia aktiviteettejamme”. Hetken aikaa sitten SVT:n agendana oli näyttää pitkä lähetys siitä, kuinka vaarallinen liike demokraattiselle yhteiskunnalle on. Lähetykseen ei tietenkään ollut kutsuttu kohteena olevan järjestön edustajaa vastaamaan väitteisiin.

Olen hyvin ylpeä saadessani olla osa liikettä. En ensi sijassa siksi, että meidät nähdään vaarallisina, vaan siksi, että meidät on alettu myös valtavirrassa ottaa vakavasti, varteenotettavana poliittisena tahona. Valtaapitävät eivät enää näe meitä muutamana ekstremistinä, jotka voi vain sivuuttaa. Sen sijaan he näkevät meidät nyt peloissaan järjestönä, joka kasvaa määrätietoisesti ja ylpeänä.

On kuitenkin olemassa myös se joukko ihmisiä, joka suhtautuu epäillen ajatukseen, että Vastarintaliike olisi joskus vallankahvassa. On totta, ettemme ole joukkoliike vielä tänään, mutta olemme varmoja siitä, että tulemme vielä sitä olemaan. Vastarintaliikkeen ydin on luja ja yhteenhitsautunut ryhmä, joka jakaa käsityksen radikaalin yhteiskunnallisen muutoksen välttämättömyydestä. Tahdomme kitkeä pakotetun joukkomaahanmuuton, globalisaation ja sionismin turvataksemme kansamme ja rotumme tulevaisuuden. Haluamme radikaalin muutoksen kohti yhteiskuntaa, jossa ihmisen ja luonnon arvoa mitataan veressä, ei rahassa. Yhä enemmän ihmisiä tämän ytimen ulkopuolelta virtaa hiljaisesti tukemaan taisteluamme.

Jotta ymmärtäisi, että voitto todella on mahdollinen, on opiskeltava sitä, kuinka kansallissosialismi organisoitiin, kuinka se kasvoi ja kuinka se pääsi valtaan Saksassa 1920-, 1930- ja 1940-luvulla. Vaikka nykypäivän tilanne eroaa monessa suhteessa tuon ajan tilanteesta, on tämä loistava esimerkki siitä, että meidän on mahdollista voittaa.

Myös saksalainen kansallissosialismi alkoi pienestä muutamien ihmisten kokoisesta liikkeestä, joka halusi saada maassa aikaan läpikotaisen yhteiskunnallisen muutoksen. Monet nauroivat tälle liikkeelle tuolloin – pienelle ryhmälle, joka mahtui kokoontumaan yhteen huoneeseen Münchenissä. Tämä ryhmä perusti Saksan työväenpuolueen ja valitsi vuonna 1919 hallitukseensa jäsenen numero seitsemän, Adolf Hitlerin. Eihän tällainen joukko koskaan voisi päästä hallitsemaan suurta eurooppalaista valtiota?

Tämä liike kasvoi ennen kaikkea vahvan johtajuuden, kurinalaisuuden ja fanaattisen määrätietoisuuden ansiosta. Päämäärä oli selvä: Saksa oli jälleen yhtenäistettävä ja rakennettava uudelleen aivan uudenlaiselle pohjalle. Tavoitteeseen oli kuitenkin pyrittävä askel askeleelta. Kuten todettua, moni asia oli silloin toisin kuin nyt; tuolloin ei ollut käytettävissä aikamme informaatioteknologiaa, ei Internetiä, ei TV:tä. Jotta suuret ihmismassat tavoittivat liikkeen sanoman, oli siis ennen kaikkea jalkauduttava ihmisten keskuuteen, pidettävä puheita ja propagoitava. 1920-luvun aktivistit levittivät myös ahkerasti julisteita kaikkialle ihmisten nähtäville; tämä on tänä päivänäkin tehokasta.

1920-luvulla ihmiset elivät köyhyydessä, inflaatio ja työttömyysluvut olivat valtavia ja yhteiskunta äärimmäisen brutaali. Tämän vuoksi tuon ajan kansallissosialistien oli perustettava aktivistien armeija eli niin kutsutut iskujoukot. Nämä joukot puolustivat puolueen edustajia yleisötapahtumissa poliittisten vastustajien, ennen kaikkea kommunistien, väkivallalta. Kansallissosialistinen puolue kiellettiin kahteenkin otteeseen, mutta puolue palasi aina takaisin, nimi vain hieman muutettuna. Näistä viimeisin nimenmuokkaus oli Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue. Edes kiellot eivät estäneet liikkeen vahvaa kasvua. Monet liikkeen johtajista vangittiin, näiden joukossa Hitler, mutta tämäkään ei estänyt heitä tavoittelemasta voittoa.

Vuonna 1928 kansallissosialistinen puolue sai 12 edustajaa Saksan valtiopäiville vaalien kautta. Tämä edustus oli lukumäärältään pieni, mutta on otettava huomioon, että aiemmin liike oli ollut vain katujen taistelujärjestö ja nyt sitä tuettiin jo melko laajalti kansan keskuudessa. Vuoden 1930 vaaleissa puolue sai jo 107 paikkaa valtiopäiville, ja siitä tuli jopa toiseksi suurin puolue. Hermann Göring kirjoitti seuraavasti tuosta hetkestä:

”Maailma pidätti henkeään ja kuunteli jännittyneenä. Nyt myös muut kansat kuin saksalaiset alkoivat ottaa uuden liikkeen vakavasti. Enää he eivät voineet puhua lahkosta eivätkä kutsua meitä lahkolaisiksi tai fanaatikoiksi ja näin sivuuttaa meidät kokonaan. Kuitenkin koska olemme vilpittömiä, olemme fanaatikkoja. Mitään suurempaa ei voi saavuttaa ilman fanatismia.”

Lopulta suuri hetki oli käsillä – 30. tammikuuta 1933 Adolf Hitler nimitettiin Saksan valtakunnankansleriksi. Vallankumous oli totisinta totta! Kova työ ja yhteiskunnalliset olosuhteet mahdollistivat pienen taistelevan ryhmän kasvun kansanliikkeeksi ja pääsyn valtaan 14 vuodessa. Tämä on todiste siitä, että kaikki on mahdollista. Kansallissosialistit olivat noiden lukuisten vuosien aikana määrätietoisesti rakentaneet järjestöään valmistautuakseen nousemaan valtaan ja hallitsemaan oikean hetken koittaessa. Hitler puhui Münchenissä seuraavasti vuonna 1936:

”Ymmärsimme, ettei riitä vain kumota vanhaa valtiota, vaan että uutta on rakennettava jo etukäteen ja että sen on oltava käytännössä valmista. […] Jäljelle tehtäväksi jäi vielä vanhan valtion viimeisten jäännösten tuhoaminen vain muutamassa tunnissa.” (Bullock 1952: 118).

Ensimmäinen asia, josta kansallissosialistien oli valtaan noustuaan huolehdittava, oli vihollistensa kohtalo. Ensin kommunistit, nuo maanpetturit, jotka olivat tehneet töitä Saksan tuhoamiseksi ja sen muuttamiseksi neuvostotasavallaksi. Nuo, jotka yrittivät murhien, terrorin ja kansainvälisen luokkataistelun keinoin repiä saksalaisen kansanyhteisyyden hajalle. Kommunistien johtajisto, josta merkittävä osa oli juutalaisia, tuomittiin rikoksistaan ja heitä rangaistiin niistä.

Sitten olivat vuorossa sosiaalidemokraatit, jotka olivat puukottaneet Saksaa selkään ja pettäneet sen ensimmäisen maailmansodan lopussa tekemällä yhteistyötä sodan vastapuolen kanssa taistelevien oman maan joukkojen selän takana. Tämän myötä nuo usein juutalaiset sosiaalidemokraattijohtajat saivat Saksassa ennen kansallissosialistien voittoa paljon valtaa. Tämän vallan sosiaalidemokraatit käyttivät taisteluun kaikkia isänmaallisuuden ja kansallistunteen muotoja vastaan. He työskentelivät ”kansainvälisen solidaarisuuden” ja luokkataistelun eteen – luokkataistelun, jossa pyrittiin siihen, että ihmiset tuntisivat yhteenkuuluvuutta vain oman yhteiskuntaluokkansa sisällä koko kansansa sijasta. Saksalainen työmies pyrittiin asettamaan saksalaista porvaria vastaan ja niin edelleen. Sosiaalidemokraattijohtajat tuomittiin, ja heitä rangaistiin samalla tavalla.

Kolmas ryhmä, joka oli vakava uhka kansallissosialistiselle valtiolle, olivat useat kansainväliset juutalaisjärjestöt, jotka olivat avoimesti osoittaneet vastustavansa Saksaa. Heidän valtansa oli rajatonta; he omistivat ja kontrolloivat tiedotusvälineitä, viihdeteollisuutta ja antikulttuuria aivan kuten tänäkin päivänä. He omistivat siis jättimäisistä taloudellisista resursseista koostuvan aseen, jota he käyttivät saadakseen Saksan koko talouden romahtamaan. Tämän kansallissosialistit hoitivat osin jäädyttämällä ne rahavarat, jotka uhkasivat valua Saksan ulkopuolelle. Esimerkiksi suurta osaa juutalaisväestöstä autettiin muuttamaan Palestiinaan, USA:han, Neuvostoliittoon, Ranskaan ja lukuisiin muihin maihin.

Kun tarvittavat toimenpiteet oli tehty, kansallissosialistien oli mahdollista laittaa itsensä likoon uuden, kansallissosialistisen Saksan rakentamisessa. Kestäisi liian kauan kuvailla tässä artikkelissa tämän valtion rakentaminen kokonaisuudessaan, mutta seuraavassa on muutamia esimerkkejä:

  • Luotiin täysin uusi talousjärjestelmä, joka perustui nelivuotissuunnitelmille. Tämä talousjärjestelmä teki kannattavaksi sekä työntekijän roolin että yrittämisen. Korko-orjuus poistettiin. Innovaatioihin ja kehitykseen panostettiin suuresti. Nelivuotissuunnitelmat toivat kauaskantoisuutta ja vakautta teollisuuteen ja alkutuotantoon.
  • Rakennettiin uusi sosiaalijärjestelmä, jonka moderneista uudistuksista tuli jopa esikuvia monille muille valtioille, esimerkiksi Pohjoismaille. Asetettiin esimerkiksi yleiset oikeudet lomiin, lapsilisiin, hoitotukiin ja vuokrasäännöksiin niin, että kaikilla oli varaa asumiseen. Sotilaiden leskiä tuettiin taloudellisesti erityisen suuresti.
  • Asetettiin suuri määrä luonnonsuojeluun liittyviä uusia lakeja. Näin luotiin ekologisesti kestävä pohja, jota useimmat valtiot eivät vielä tänäkään päivänä ole saaneet rakennettua. Perustettiin luonnonsuojelualueita ja kansallispuistoja, ja eläinkokeet ja eläinten kiduttaminen sirkuksissa kiellettiin.
  • Luokkayhteiskunta hajotettiin, ja sen tilalle luotiin kansankokonaisuus, jossa lapsilla oli jo nuoresta iästä pitäen mahdollisuus koulutukseen ja hyödylliseen toimintaan. Kansallissosialismi antoi maailmankatsomuksena korkeamman tarkoituksen olemassaololle, eikä se rohkaissut jokaista vain itsekkäästi toteuttamaan itseään ja hankkimaan omaisuutta.

Nyt on tullut meidän vuoromme tehdä kaikki tämä uudelleen. Huomaatteko yhtäläisyydet nykypäivän kanssa? Liikkeemme on alkanut nopeasti kasvaa siitä pienestä ryhmästä ”eksyneitä yksilöitä”, joksi järjestelmä meitä vielä jokin aikaa sitten kutsui. Kasvun perustana ovat vahva johtajuus, järkevä ideologia, selkeät päämäärät ja fanaattiset aktivistimme, jotka asettavat liikkeen kaiken muun edelle. Meillä on samat uhkaavat viholliset: katuväkivallassa kunnostautunut vasemmisto, valtapuolueet (joista sosiaalidemokraatit ovat yksi äänekkäimmistä tahoista) sekä kansainväliset sionistit, jotka työskentelevät kaikin mahdollisin tavoin kansankokonaisuutta vastaan.

Olemme vallankumouksellinen liike, ja nykyään Vastarintaliikkeellä on Ruotsissa olemassa myös parlamentaarinen siipi, oma puolueemme, joka vain odottaa pääsyä valtaan. Jos vaalit pidettäisiin huomenna, saisimme tuskin kovin suurta äänisaalista. Asia on vielä toistaiseksi näin, koska suurimmalla osalla pohjoismaalaisista on tällä hetkellä egoistisessa ja materialistisessa elämässään liian mukavat oltavat. He voivat vielä sulkea silmänsä joukkomaahanmuutolta, kulttuurimme raiskaamiselta ja kaiken aikaa käynnissä olevalta valkoisen Pohjolan hävitykseltä.

Tämä mukava olotila ei kuitenkaan kestä enää kauaa. Lähestymässä on suuri taloudellinen romahdus, joka tulee murentamaan pohjoismaalaisten hyvinvoinnin ja tekemään kaiken rahan, osakkeet ja kiinteistöt arvottomiksi kertaheitolla. Tulossa voi myös olla esimerkiksi ydinvoimalaan kohdistettu terroriteko, jolla on kauaskantoisia seurauksia koko yhteiskuntaan. Lähialueellamme saattaa puhjeta sota, tai meitä voi odottaa lähitulevaisuus, jossa esimerkiksi vihreät, feministit tai liberaalit ovat suurin puolue. Tällöin he alkavat ajaa entistä voimakkaammin äärimmäisen sairaita uudistuksiaan, kuten täysin avoimia ja kontrolloimattomia rajoja. Tämä johtaisi tietysti ongelmien lisääntymiseen entisestään. Tässä oli joitakin esimerkkejä, kuinka tilanne ”turvallisessa, mukavassa ja demokraattisessa” yhteiskunnassa voi muuttua hyvinkin äkkiä.

Tällaisessa kriisitilanteessa kansalaiset eivät voi enää kääntyä vallitsevan poliittisen järjestelmän puoleen saadakseen apua, sillä systeemi olisi joko täysin lamaantunut tai se olisi itse mukana organisoimassa kriisiä. Kuitenkin aivan kuten Saksassa vuonna 1933, tulee tällöin olemaan yksi varteenotettava, vaihtoehtoinen taho. Kansallissosialistit Pohjoismaisessa Vastarintaliikkeessä tulevat pysymään lujina eivätkä he kumarra globalisteja ja kulttuurimarxisteja, jotka ovat myyneet maamme vastustajillemme. Emme tule olemaan osa sitä systeemiä, joka lopulta kaatuu.

Kaikkien ”demokraattisten” instituutioiden ollessa sidottuja säännösten ja kansainvälisten direktiivien verkkoon tulevat kansallissosialistit yhtenä rintamana käyttämään kaikki mahdolliset keinot, ja fanaattista hehkua loistaen tulemme murskaamaan kansaamme koskettavat uhat. Emme tunnusta kompromisseja tai sopimuksia sortuvan järjestelmän kanssa. Tulemme puolestaan suorittamaan täyden vallankumouksen ja olen varma, että siinä vaiheessa meillä on suuri osa kansasta puolellamme, ainoan varteenotettavan tahon puolella.

Riippumatta siitä, miten vallankumoukseen päädytään – joko täydellisen yhteiskunnallisen romahduksen kautta, jonka jälkeen meillä on riittävän suuri osa kansasta puolellamme, tai sen kautta, että vähän ”puhallamme korttitaloon” – olen vakuuttunut, että eräänä päivänä tulemme olemaan vallassa. Tuolloin meillä on kokonainen valtio rakennettavana uudelleen.

Kun olemme päässeet tuohon asti, ensimmäinen asia on käsitellä vihollisemme. Keitä he ovat? Kyllä, he ovat lähes täysin samat kuin 30-luvulla. Kansainvälisyyden nimiin vannovat marxistit ovat syöpäkasvainten tavoin tehneet koko yhteiskunnasta sairaan ottamalla haltuunsa tiedotusvälineet, kulttuurin ja koululaitoksen, minkä lisäksi he ovat johtaneet homolobbarijärjestöjä ja feminististä terroria. Heidät viedään kansantuomioistuimeen tuomittaviksi rikoksistaan. Samoin käy useille johtaville sosiaalidemokraateille ja liberaaleille poliittiseen väriin katsomatta, sillä he ovat pettäneet maamme ja puukottaneet sitä selkään myymällä sen EU:lle, Natolle ja kansainvälisen suurpääoman käsiin. Heti näiden toimenpiteiden jälkeen tehdään massiivinen operaatio tunkeutujien palauttamiseksi heidän kotimaihinsa. Joukkomaahanmuutto ja monikulttuurinen maamme miehitys tullaan pysäyttämään kertaheitolla.

Tämän jälkeen olemme vapaat rakentamaan uutta kansallissosialistista biologiaan perustuvaa kansankotia. Tuletko silloin seisomaan riveissämme? Ojennatko tuolloin auttavan kätesi uuden talousjärjestelmän luomisessa – järjestelmän, joka ei tunne ahnetta egoismia ja ryöstökapitalismia? Rakennatko kanssamme lapsillemme tervettä koululaitosta, jossa he voivat tuntea olonsa turvallisiksi ja oppia hyödyllisiä elämäntaitoja? Siivoatko monikulttuurisen kaaoksen ja luotko kanssamme koko lailla terveen yhteiskunnan, joka on sopusoinnussa luonnon ja kansankokonaisuuden kanssa? Autatko meitä rakentamaan yhteiskunnan, jossa kaikilla on paikkansa, tehtävänsä ja arvonsa?

Haluatko olla mukana rakentamassa jo nyt perustaa tälle yhteiskunnalle taistelemalla aktiivisesti tätä maamme, rotumme ja tulevaisuutemme sionististen rahojen tähden myynyttä kansanpetturiyhteiskuntaa vastaan? Siinä tapauksessa liity Pohjoismaiseen Vastarintaliikkeeseen, tule mukaamme seuraavaan mielenosoitukseemme ja taistele kansallissosialismin puolesta!

Leif Eriksson

 

Lähteet

Matkalla kohti vallankumousta! (14.6.2017). Saatavilla: http://www.vastarinta.com/matkalla-kohti-vallankumousta/; alkuperäinen lähde: /Nordfront.se

11 kommenttia

  1. Väkivaltainen ja valheellinen hybris (= rikollinen uhmamieli Jumalaa vastaan; Joh. 8:44) sen kun kasvaa, ”Yltympäri jumalattomat rehentelevät” (Ps. 12:9).

    Olen varoittanut vuosikausia. Oikea tie on parannuksenteko Jumalan edessä. On kuultava Jumalan lakia (käskyjä), jonka tehtävä on synnyttää sydämissä katumus eli syvä hätä syntisyyden ja helvettiin hukkumisen uhan vuoksi. On kuultava evankeliumia (sanomaa syntien anteeksiantamuksesta Kristuksessa), joka synnyttää sydämissä uskon Jeesuksen Kristuksen meille hankkimaan syntien anteeksiantamukseen Jumalan edessä. Katumus + usko = parannuksenteko, ja sen vaikuttaa yksin Jumalan sana ja siinä vaikuttava Pyhä Henki (Jumala itse). Olen lukuisia kertoja tuonut esiin tämän raamatunkohdan (Joonan 3. luku):

    ”Joonalle tuli toistamiseen tämä Herran sana: ’Nouse ja mene Niiniveen, siihen suureen kaupunkiin, ja saarnaa sille se saarna, minkä minä sinulle puhun’. Niin Joona nousi ja meni Niiniveen Herran sanan mukaan. Ja Niinive oli suuri kaupunki Jumalan edessä: kolme päivänmatkaa. Ja Joona käveli kaupungissa aluksi yhden päivänmatkan ja saarnasi sanoen: ’Vielä neljäkymmentä päivää, ja Niinive hävitetään’. Niin Niiniven miehet uskoivat Jumalaan, kuuluttivat paaston ja pukeutuivat säkkeihin, niin suuret kuin pienet. Ja kun tieto tästä tuli Niiniven kuninkaalle, nousi hän valtaistuimeltaan, riisui yltään vaippansa, verhoutui säkkiin ja istui tuhkaan. Ja hän huudatti Niinivessä: ’Kuninkaan ja hänen ylimystensä määräys kuuluu: Älkööt ihmiset älköötkä eläimet – raavaat ja lampaat – maistako mitään, käykö laitumella tai vettä juoko. Verhoutukoot ihmiset ja eläimet säkkeihin, huutakoot väkevästi Jumalaa ja kääntykööt itsekukin pois pahalta tieltänsä sekä väkivallasta, mikä heidän käsiänsä tahraa. Ehkäpä Jumala jälleen katuu ja kääntyy vihansa hehkusta, niin ettemme huku.’ KUN JUMALA NÄKI HEIDÄN TEKONSA, ETTÄ HE KÄÄNTYIVÄT POIS PAHALTA TIELTÄNSÄ, NIIN JUMALA KATUI SITÄ PAHAA, MINKÄ HÄN OLI SANONUT TEKEVÄNSÄ HEILLE, EIKÄ TEHNYT SITÄ.”

    On turha luulla, että tämä lapsia aborteissa liukuhihnalta murhaava (jo n. 700 000 lasta murhattu aborttien laillistamisen jälkeen), Jumalaa kaikkialla pilkkaava, homoseksuaalisuutta harjoittava ja sen hyväksyvä, kaikissa synneissä rypevä, evankeliumin opettamisen lakkauttamisella lapsensa ikuiseen helvettiin heittävä, kaikki Jumalan järjestykset tuhoava (esivaltakin on juuria myöten tuhottu demokratialla, jossa kansa itse asettuu omaksi esivallakseen ja kurittajakseen – kuria ei siis ole missään), kaikkien syntisten lihan himojen vapautta huutava, syntiinlankeemuksessa turmeltuneen ihmisen (perkeleen orjan) vapauksia, oikeuksia ja kaikkivaltaa huutava ja siis kaikessa perkelettä toteuttava ja palvova kansa voisi parannusta tekemättä saada aikaan mitään hyvää. Ilman parannuksentekoa syntinen kansa hukkuu, tehtiin mitä tehtiin. Jumalan viha kansan yltä poistuu vain tekemällä parannus.

    Koska Magneettimedian artikkeli kutsuu kansaa vallankumoukseen eikä parannuksentekoon, se syöksee kansaa yhä syvemmin Jumalan vihan alle ja lopulliseen, nopeaan tuhoon. Magneettimedian artikkeli on hengellistä sokeutta. On naurettavaa yrittää pelastaa lastenmurha-, homo- ja jumalanpilkkajoukkio noita syntejä pois panematta.

    Lisäksi Jumalan sana kieltää vallankumoukset esivaltaa vastaan. Sen sijaan on siis tehtävä parannus. Kaikki esivalta, oli se millainen hyvänsä, on Jumalalta. Siksi sitä vastaan nouseminen on itse Jumalaa vastaan nousemista, ja sellainen vie TUOMIOON (Room. 13:2) eli lopulliseen tuhoutumiseen, kun Jumalan vihan ruoska heilahtaa. Room. 13:1-5 sanoo:

    1. Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat. 2. SEN TÄHDEN, JOKA ASETTUU ESIVALTAA VASTAAN, SE NOUSEE JUMALAN SÄÄTÄMYSTÄ VASTAAN; MUTTA JOTKA NOUSEVAT VASTAAN, TUOTTAVAT ITSELLENSÄ TUOMION. 3. Sillä hallitusmiehet eivät ole niiden pelkona, jotka tekevät hyvää, vaan niiden, jotka tekevät pahaa. Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkäämättä, niin tee sitä, mikä hyvää on, ja sinä saat siltä kiitoksen; 4. sillä se on JUMALAN PALVELIJA, sinulle hyväksi. Mutta jos pahaa teet, niin pelkää; sillä se ei miekkaa turhaan kanna, koska se on JUMALAN PALVELIJA, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee. 5. Siksi tulee olla alamainen, ei ainoastaan rangaistuksen tähden, vaan myös omantunnon tähden.

    Magneettimedian artikkeli sanoo selvästi toiseksi viimeisessä kappaleessaan, että tarkoituksena on rakentaa kansankoti BIOLOGISELLE PERUSTALLE, ei siis Jumalan perustalle. Kaikki jumalattomat perustat vievät tuhoon.

    Varoitan nyt vielä viimeisen kerran. Koska Magneettimedia todennäköisesti ei julkaise kommenttiani, julkaisen sen Totuusblokissa (totuusbloki.wordpress.com), sen artikkelin ”Demokratia on surkea hallitusmuoto” kommenttiosastossa.

    Ja jos jumalaton, syntinen ja katumaton kansa tuhoutuu, siinä ei ole mitään väärää. Tapahtuu vain oikeus. Perkeleessä elävällä kansalla ei ole mitään olemassaolon oikeutta: ”Sillä synnin palkka on kuolema” (Room. 6:23). Synnin palkka EI OLE pelastuminen, vaikka Magneettimedia niin huutaa.

    Vesa-Ilkka Laurio

    Plusääni(12)Miinusääni(22)
    1. Tuossa artikkelissa käsiteltiin sitä, kuinka kansallinen esivalta otetaan tai oikeammin palautetaan sellaisen tahon haltuun, joka ei kumartele kansainvälisiä pääomavirtoja tai tottele niiden edustajien antamia mielivaltaisen tuntuisia käskyjä, joista esimerkiksi islamisaation vaaraan antautuminen tuntuu mielettömältä. Meillä ei nimittäin vallitse esivalta Paavalin tarkoittamassa mielessä, vaan sellaiseksi naamioitunut pääoman eli rahan valta.

      Kirjoituksessa tuotiin esiin politiikan muutos laadullisesti vallankumouksellisena eli muutos nykyään harjoitettavaan JUMALATTOMAAN ja raamatunvastaiseen politiikkaan olisi niin suuri, että voidaan puhua kumouksesta. Tuotiin esille myös se, että aiemminkin vallanvaihdos on tapahtunut parlamentaarista tietä, kuten Hitlerin tapauksessa. Suomessa Hitlerin virheitä ei tarvitse, ei pidä eikä voidakaan toistaa. Sen sijaan voidaan ottaa oppia niistä hyvistä asioista, jotka Hitler kansallissosialismillaan sai aikaan ja olla välittämättä siitä mustamaalauksesta, joka pyrkii leimaamaan myös nuo hyvät saavutukset pahoiksi ja väittää, että pankkien ym. koronkiskureitten globaali ylivalta on ainoa toimiva järjestelmä.

      Aina kun politiikan sisältö muuttuu radikaalisti, niin osa vanhaa valtaa joudutaan pakkotoimin riisumaan virka-asemistaan tai jopa aseistaan. Mitään verisyyttä ei tässäkään tarvita. Riittää, että henkilöiden valta-asemien myötä heidän pankkitileilleen virtaavien ylisuurten palkkioiden maksatus loppuu. Tämmöistä tapahtuu vaikkapa yritysmaailmassa, jossa omistaja vaihtuu ja marssittaa sisään itselleen lojaalit johtajat.

      Plusääni(14)Miinusääni(2)
      1. Mitä tulee ”esivallan haltuun ottamiseen tai palauttamiseen”, se ON vallankumous, kuten Magneettimedian artikkelin otsikkokin osoittaa. Kansa saa oikean ja lujan miehisen esivallan, joka Jumalan sanan mukaisesi Jumalan palvelijana rankaisee pahoja (jopa ”miekan” eli kuolemantuomioiden avulla, Room. 13:4), VAIN (siis VAIN) Jumalalta:

        ”ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat” (Room. 13:1, ks. myös kaikki jakeet 1-5).

        Ette te jumalattomina voi luoda maahan hyvää esivaltaa ettekä lepyttää Jumalan vihaa tätä julkisyntistä ja julkijumalatonta kansaa (eli ”saatanalaumaa”, Ap. t. 26:18) kohtaan. Katumattomina jumalattomina riehuminen vain lisää Jumalan vihaa ja kansa tuhoa (ja erilaisten vihollisten määrää).

        Nykyinen huono ja maanpetoksellinen esivalta on siis Jumalan rangaistus tälle perkeleen orjien laumalle (Suomen kansalle). Se ON Jumalalta, kuten raamatunkohta sanoo. Jumalan on – rangaistuksena – teidän ITSENNE kautta luonut maahan ”kansainvälisiä pääomavirtoja kumartelevan tai niiden edustajien antamia mielivaltaisen tuntuisia käskyjä tottelevan” esivallan:

        ”Valtiovalta (so. esivalta) Suomessa kuuluu kansalle” (perustuslaki 2§).

        Te siis (ja koko kansa) olette itse tuo nykyinen esivalta. Te olette valinneet sen, joten te itse olette Suomessa esivalta. Olette JO kumonneet vallankumouksella (jota demokratia eli kansanvalta on) kaiken oikean (= pahaa kansaa rankaisevan) esivallan juurineen julistautumalla perustuslain määräyksellä itse omaksi esivallaksenne. Nyt ei ole ketään todellisesti rankaisemassa pahaa tekevää kansaa (esim. lastenmurhista, jumalanpilkasta ja homoudesta), koska kansa itse on oma rankaisijansa eli esivaltansa. Ei kansa koskaan itseään rankaise. MAASSA EI OLE OIKEAA ESIVALTAA, MAASSA ON VAIN YKSINVALTIAANA (demokratia) JUMALATTOMANA RIEHUVA KANSA. Siksi Jumalan viha tätä kansaa on saavuttamassa (tai saavuttanut) huippunsa ja pikainen tuho on edessä.

        Te itse olette se esivalta, jolta te yritätte riistää vallan itsellenne! Joten voiko mielettömyys suuremmaksi tulla! Te itse olette tuo maanpetturiesivalta ja kaikkea petosta toteuttava (syntejä eli teitä palvellaan, koska olette itse ainoa esivalta) esivalta, todellinen äärimmäinen petos ja mätäpaise. Nyt tekojenne hedelmät ovat kaatumassa niskaanne, ja siksi te nyt juhlallisesti pyritte kaappaamaan vallan itseltänne itsellenne.

        Te itse siis (ja koko kansa) olette sallineet, esimerkiksi sallimalla maassa vihollisen omistaman kaiken väkisin orjuuttavan ja tuhoavan velkarahajärjestelmän (joka on ponzipyramidihuijaus), vallan joutumisen vihollisen, ja kaikkien vihollisten, haltuun. Te itse olette VASTUUSSA nykytilanteesta, ei kukaan muu. Kansa on maan yksinvaltias maan perustuslain määräyksellä (ks. perustuslain määräys yllä). Viimeistä piirtoa myöten nykytilanne on tulos kansan tahdosta. Demokratiassa kansa käyttää tyranniaansa sekä aktiivisesti (luomalla yhteiskuntajärjestelmän ja sen lainsäädännön, VALVOMALLA yhteiskunnan tilaa, PITÄMÄLLÄ SILMÄLLÄ vihollisia jne.) että passiivisesti (sallimalla joidenkin asioiden tapahtua, olemalla puuttumatta asioihin). Ette te voi parantaa yhteiskunnassa mitään ottamalla vallan itseltänne itsellenne.

        Koska tässä massa on kaikkialla (jopa kirkoissa) hylätty oikea lain (käskyjen) julistus ja oikea Jeesus Kristus (Vapahtaja, syntien anteeksiantamuksen hankkija), tämä kansa on liki täydellisesti perkeleen orjien sekalainen joukkio. Syntiinlankeemuksen (1. Moos. 3. luku) seurauksena koko ihmiskunta joutui perkeleen orjuuteen (perkele asuu luonnostaan kaikkien ihmisten sydämissä, eikä ihminen itse voi omin voimin karkottaa perkelettä sydämestään – siksi Poika tuli ja kuoli). Demokratia (kansanvalta) niin ollen on ehdotonta perkeleen yksinvaltaa. Siksi Jumalaa pilkataan, homoutta harjoitetaan, lapsia murhataan ja syntistä ihmistä ja siten perkelettä palvotaan (”ihmisoikeudet” = perkeleen oikeudet, ”demokratia” = perkeleen valta, ”sananvapaus” = perkeleen vapaus julistaa itseään, ”ihmisen vapaus” = perkeleen vapaus jne.).

        Kaikki toiminta, ajattelu ja puhuminen maassa on siis perkeleen palvontaa. Siksi Jumala on sallinut teidän itse tuhota itsenne. Mitä muuta demokratia eli perkeleen hirmutyrannia on kuin suora itsemurha? Huono esivalta on Jumalalta. Hän sallii teidän kumota kaiken oikean esivallan ja julistautua itse omiksi rankaisijoiksenne (demokratia). Kyseessä on asiantila, joka tulee lausua näin: Jumala on täysin hylännyt teidät oman itsenne (so. perkeleen) varaan. Siksi täällä on maanpetoksellinen esivalta, demokratia, sananvapaus, vihollisen orjuus, massamaahanmuutto, velkarahajärjestelmä, luopunut kirkko, vihollista palvelevat asevoimat, vääryyttä toteuttavat tuomioistuimet, ihmisoikeudet, valhetta ja huijausta palvelevat tieteet ja yliopistot jne. Te itse olette syypää ja primus motor. Kauhea on tämä Jumalan rangaistus! Jopa Jumalan sana on kohta otettu pois maasta (kyllä te demokratiallanne siihenkin pystytte).

        Maa ja kansa ovat siis Jumalan hirvittävän vihan ja tuomion alla. Mitä muuta kuin äärimmäinen viha ja rangaistus on se, että Jumala on kääntänyt teille kokonaan selkänsä, jolloin perkele (te itse) saa esteettä toimia hirmutyrannina kaikkialla?

        Jumala on hylännyt teidät. Siksi teillä on perverssi ja maanpetoksellinen esivalta – te itse. Ainoa oikea tie eteenpäin on Jumalan vihan lepyttäminen, ja se tapahtuu vain niin, että kansa tulee Jumalan sanan julistuksen voimasta sydämen katumukseen (synnintuntoon) ja sydämen uskoon Kristuksen sijaissovitukseen. Katumus ja usko yhdessä ovat parannuksenteko, ja siinä – sanassa vaikuttavan Pyhän Hengen voimasta – Jumala itse tulee sydämiin asumaan ja perkele joutuu kaikkoamaan sieltä pois. Näin syntyy yhteys Jumalaan. Silloin Jumala alkaa ohjata itse omiaan sydämistä käsin, ja hän kuulee omiensa rukoukset (katumattomien syntisten rukouksia Jumala EI kuule, Joh. 9:31). Mitä tahansa uskova kansa pyytää Jumalalta Kristuksen nimessä, sen Jumala tekee (Joh. 14:13-14; 15:16). Jos uskova kansa rukoilee vihollisista vapautumista ja oikeaa, lujaa esivaltaa, Jumala suo ne. Hän vaikuttaa maahan lujan esivallan (Room. 13:1). Ette te omin voimin voi mitään oikeaa esivaltaa luoda. Sellainen on haaveajattelua ja itsepetosta. Jumala maailmaa hallitsee ja ylläpitää, ette te.

        Homouden, jumalanpilkan, lastenmurhien ja kaiken synnin palkka on kuolema (3. Moos. 20:13; 24:16; 1. Moos. 9:6; Room. 6:23). Perkeleen orjien (Suomen kansan) osa on ikuinen helvetti. Synneillään kansa on suututtanut Jumalan, ja siksi kaikki tuhoutuu kuin korttitalo Jumalan johdatus ja varjelus puuttuvat. Siksi on PIKAISESTI tehtävä parannus Jumalan edessä.

        On siis kiire.

        Ja nimimerkille: Ei ole erikseen ”esivaltaa Paavalin tarkoittamassa mielessä”, sillä Jumalan sana ilmoittaa, että KAIKKI esivalta on Jumalalta, oli se millainen hyvänsä:

        ”ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat” (Room. 13:1).

        Suomeen Jumala on sallinut huonon esivallan julkisyntisen kansan rangaistukseksi. Rangaistusten tarkoitus on synnyttää synnintunto kansassa ja viedä se siten Jeesuksen Kristuksen (syntien anteeksiantamuksen) luo, jolloin yhteys Jumalaan syntyy ja Jumala suo kaiken avun (esim. lujan miehisen esivallan). Perkele (ja siten kansa) pääsee vapaasti toimimaan kaikkialla maassa, koska Jumala on kääntänyt tälle kansalle selkänsä (koskapa tämä kansa on hylännyt Jumalan sanan). Perkeleen teot maassa eivät siis ole Jumalan syy vaan kansan itsensä syy.

        Teidän itsenne on Jumalan sanan voimasta muututtava, jotta Jumalan viha maan ja kansan yltä poistuu. Silloin kaikki alkaa muuttua paremmaksi, ja Jumala poistaa päättämänsä mukaan vitsauksiaan maan ja kansan yltä.

        ”Jumalattomien tie hukkuu” (Ps. 1:6).

        Kirjoittamani on siis varoitus. Jumalaton viisastelunne ja riehumisenne vie vain yhä syvempään tuhoon, kenties lopulliseen tuhoon. Hitler – paavinkirkon eli Antikristuksen kirkon kasvattina – puhui suopeasti kristinuskosta vain saadakseen Saksan kansan mahdollisimman suuressa määrin taakseen. Hitler joukkoineen tuhottiin. Lutherin aikana kapinaan esivaltaa nousseet talonpojat tuhottiin liki viimeiseen mieheen. Voittehan te saada koko Suomen kansan taaksenne rynnistyksessänne, mutta silloin tuho tulee lähes salamannopeasti. Itse elän jo sieluni puolesta (sydämessäni asuu Pyhä Henki, 1. Kor. 6:19) Jumalan iankaikkisessa valtakunnassa, joten minua eivät nämä Suomen tai maailman tapahtumat liikuta lainkaan. Jos kuolen (vaikka tappamalla), niin viimeisenä päivänä myös ruumiini on nouseva katoamattomana kuolleista Jumalan yhteyteen, ja niin elän ikuisesti sekä sielun että ruumiin puolesta. Se, että kirjoitan teille, on vain sitä, että palvelen teitä varoittamalla teitä. Jos tuhoudutte fyysisesti, ette enää ehdi tehdä parannusta ja joudutte helvettiin. Jos teette parannuksen, saatte Jumalan siunauksen jo täällä ajassa itsellenne ja yhteiskunnallenne ja voitte julistaa Jumalan sanaa, jotta Jumalan ikuiseen valtakuntaan syntyy uusia jäseniä, todellisia oikeita kristittyjä.

        Minusta tuntuu, että jos tässä maassa tapahtuu esivallan muutos, se on sitä, että Jumala lähettää tänne hirmutyrannin, joka todellisesti sulkee kaikki suut täällä ja alistaa kansan hirmuiseen orjuuteen.

        Vesa-Ilkka Laurio

        Plusääni(12)Miinusääni(16)
          1. Pakanalle, Jeesus ei ollut juutalainen, kuten ei Buddhakaan. Nämä Varg Vikernesin sieluttomat blackpiller metalli fanit eivät ole parhaita komentamaan tässä yhteydessä. En ole itsekään kaikessa Laurion kanssa samaa mieltä, mutta tietyssä katsannossa hänellä on ideaakin. Tosin sanoihin hirttäytyvä fundamentalismi on se epämääräisin osa. Suomen kielellähän Jumala ei ole kirjoittanut mitään vaan kun luemme suomeksi Raamattua niin kyse on Mikael Agrikolan luomista kirjainmerkkien merkityssisällöistä joissa aina käännöksissä hukkuu jotain.

            Mutta tietty esimerkiksi Japani ei ole koskaan ollut kristillinen maa ja siellä asiat on monessa suhteessa paremmin kuin nyky Suomessa, ainakin demografisesti. Miksi Jumala ei rankaise Japania jos kerran sanasta luopuminen on se juttu mistä ongelmat johtuvat? Tai miksi Japani on ylipäätään alunperinkään menestynyt?

            Plusääni(8)Miinusääni(6)
  2. Menisi tuo Laurio vaikka Vartiotornin sivuille jauhamaan. Magneettimedia ei ole kristillinen julkaisu. Kuulitko, Laurio? Häivy.

    Plusääni(11)Miinusääni(12)
      1. Vesa-Ilkka ressukka on ulkoistanut itsensä uskonnolle. Hän ei itse totuusblogissaan julkaise hänelle epämiellyttäviä viestejä, joissa joutuisi toteamaan olevansa harhautunut omasta todellisesta minästään. Hänen lääkkeensä on uskonto, mutta se ei ratkaise hänen syvintä ongelmaa. Hänellä on hätä ja kaaos päässään valitettavasti. Se näkyy ylipitkinä kirjoituksina joissa toistetaan samaa mantraa hänen uskomistaan dogmeista.

        Plusääni(9)Miinusääni(6)
        1. Juuri näin niin kuin totesit. Uskontoon on myös helppo paeta vastuuta omista sanomisistaan ja tekemisistään kuten Laurio. Siksi uskovaisille oma luonnollinen minä on ns. ”perkele”. Tuo uskovaisten mantrojen julistus on tietynlainen riippuvuus, joka täytyy kokea aina vaan uudestaan ja uudestaan. Pysyvä mielenrauha ei tarvitse riippuvuuden kaltaisia mantrojen toistoja.

          Plusääni(11)Miinusääni(4)
  3. Perjantaina saamme jälleen juhlia Aatun nimipäivää. Hauskaa Aatua kaikille!

    Plusääni(7)Miinusääni(4)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat