Matkailuautot autoverotuksen piiriin?

Uuden hallituksen suunnitelma toisi lisää rahaa valtiolle, mutta paljon harmeja ja työpaikan menetyksiä matkailuautoalalle.

Uuden hallituksen toimintasuunnitelmaan on kirjattu ajatus matkailuautojen siirtämisestä autoverotuksen piiriin. Alan etujärjestö pelkää rekisteröintien putoavan nykyisestä 1500 autosta 150 autoon.

Matkailuajoneuvotuojat ry-järjestön (MAT) mukaan hallitus on kirjannut hallitusohjelmaan maininnan, että matkailuautot tuodaan autoveron piiriin tehtävän selvityksen perusteella.

Hallitusohjelmaan kirjattu tavoite siirtää tähän saakka ilman autoveroa olleet matkailuautot autoverotuksen piiriin sisältää virheellisiä tietoja ja arvioita toimenpiteen vaikutuksista valtion saamaan verotuottoon, toteaa MAT antamassaan tiedotteessa.

– Matkailuautojen keskimääräinen myyntihinta on noin 65 000 euroa. Jos tähän lisätään autovero, autojen hinnat nousevat 80 000-85 000 euroon eli tavallisen kansalaisen ulottumattomiin, Matkailuajoneuvotuojat sanovat tiedotteessaan.

Hallitus uskoo laajentamisen matkailuautoihin tuottavan +30 milj. euroa.

MAT ry:n mukaan laskelma on vailla todellista tietopohjaa ja arvioi matkailuautojen myynnin putoavan kymmenenteen osaan nykyisestä. Tanska on tästä hyvä esimerkki. Siellä rekisteröidään noin 200 lähinnä Saksasta käytettynä tuotua matkailuautoa vuodessa kovan verotuksen takia.

MAT uskoo myös, että uusi vero merkitsisi rajua työttömyyden nousua, koska osa maahantuojista ja kauppiaista lopettaa ja/tai tekee konkurssin.

Uusista ajoneuvoista kannetaan jo tällä hetkellä ALV, alan liikkeiden elinkeinovero, ajoneuvojen ajoneuvoverot ja käyttövoimaverot, vakuutusverot, polttoaineen hintaan sisältyvät valmiste- ja arvonlisäverot.

Muiksi automatkailun tuotoiksi ja hyödyiksi MAT ry katsoo työllistämisen kautta maksettavat työnantajamaksut ja työntekijöiden tuloverot, matkailijoiden tuomat tulot, erityisesti pienemmille paikkakunnille sekä erityisesti nuoria työllistävän vaikutuksen leirintäalueiden ja kyläkauppojen kesätyöpaikoissa. Matkailuautoja käytetään vapaa-ajan harrastuksiin, matkailuun ja majoitukseen. Ylivoimainen enemmistö matkoista tapahtuu kotimaassa. Kotimaan matkailuelinkeinolle, leirintäalueille, pienyrittäjille, matkakohteiden pitäjille ja erilaisille tienvarsipalveluille kuten huoltamoille matkailuautoilla tapahtuva leirintämatkailu on taloudellisesti merkittävää.

-Tätä hallituksen verotuottolaskelmassa ei ole otettu lainkaan huomioon, toteaa MAT.

Myös SF-Caravan, Suomen Leirintäalueyhdistys ja Autoliitto ry vastustavat autoverotuksen laajentamista matkailuautoihin.

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat