"Revisionisti elää vaarallisesti. Poliisi, tuomarit ja valtamedia vaanivat häntä. Hän voi joutua vankilaan tai sairaalaan koska tahansa. Hän ja hänen perheensä voivat joutua vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin. Hän ei anna tämän kuitenkaan häiritä työtään."

Robert Faurisson

kuva: iStockPhoto

Masennuslääkkeet huolestuttavat

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 3,91
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Masennuslääkkeiden aiheuttamat kuolemat ovat herättäneet huolta Yhdysvalloissa. Erityisesti post-traumaattisesta sotaneuroosista (PTSD) kärsiville sotilaille määrätään päällekkäin useitakin lääkkeitä, joiden yhdistelmävaikutus on aiheuttanut jo useita kuolemantapauksia. Tyypillisin yhdistelmä on Paxil, Seroquel ja Klonopin.

Kuolemia ei aiheuttanut yliannostus, vaan elimistön pettäminen. Useat tutkimukset ovat osoittaneet masennuslääkkeiden lisäävän sydänpysähdyksen tai -kohtauksen riskiä jopa alhaisilla annostuksilla.
Tilastollisesti masennuslääkkeistä on tehty 700 000 haittavaikutusilmoitusta/ vuosi pelkästään Yhdysvalloissa. Kuolemantapauksia on noin 42 000 vuodessa.

Masennuslääkkeiden hyötyä on muutenkin alettu kyseenalaistaa: jo vuonna 1983 NIMH (National Institute of Mental Health) antoi lausunnon, jonka mukaan ei ole todisteita siitä, että masennuspotilaiden serotogeenisessä systeemissä olisi mitään vialla.
Matalan serotoniinitason vaikutus masennuksen syntyyn onkin osoitettu paikkansa pitämättömäksi hypoteesiksi.

Vuosittain pelkästään Yhdysvalloissa kirjoitetaan noin 230 miljoonaa masennuslääkereseptiä. Masennuksesta kärsii hoitojen lisäännyttyä jo yksi kahdestakymmenestä amerikkalaisesta. Lääketeollisuuden voitot masennuslääkkeistä ovat noin 80 miljardia dollaria vuodessa.

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

10 Kommentit

  1. Ei sotilas

    Muuten hyvä ja tärkeä artikkeli, mutta PTSD ei tarkoita sotaneuroosia, vaan post-traumaattista stressihäiriötä, jota esiintyy muillakin kuin sotilailla. PTSD on monesti seurausta esimerkiksi raiskatuksi tulemisesta tai pitkällisestä perheväkivaltataustasta. Ei tämäntasoisia asiavirheitä jatkossa, kiitos! Myös lähdeviitteitä voisi olla enemmän etenkin tutkimuksiin, jotka kiistävät masennuslääkkeiden tehon.

    (0)(0)
    • Ihmettelijä?

      Mistähän näitä suomalaiseen yhteiskuntaan 1-1:een soveltumattomia juttuja kopioidaan? Ja mitä tekemistä näillä on tällaisessa mediassa. Tosin yksi yhteinen nimittäjä taitaa olla koululääketieteen ja lääketeollisuuden vastustus.

      (0)(0)
      • no mikäs yhteinen tekijä sinulla ja muilla spämmääjillä mahtaa olla tällaisen median keskustelufoorumilla? Teidän mielestä mitään virallista ei saisi kritisoida. Miksi näin? Miksi luotatte niin kovin lääketeollisuuteen ja koululääketieteeseen? Otappa selvää kaikista niistä petkutuksista ja valheista joista esim. lääkefirmat ovat jääneet kiinni, tai niistä tuhansista ihmiskokeista, joita ne suorittavat kolmansissa maissa, halvalla kun se siellä onnistuu ja lakipykäliä on siellä helpompi kiertää.

        Jokainen kouluammuskelija USA:ssa on ollut masennuslääkkeiden käyttäjä ja sama pätee ainakin viimeisimpään Suomen tapaukseen. Mitä järkeä on pumpata keho täyteen lääkkeitä, jotka pistävät viimeisenkin niitin sekaisin pääkopassa rikkoen elimistön herkkää kemiallista tasapainoa? Eikö kannattaisi hoitaa masennusta jotenkin muuten, kuin kalliilla ja vaarallisilla lääkkeillä, joihin jää vielä riippuvuus?

        Lääkäreitä ei kiinnosta ravinnon vaikutus mielenlaatuun, koska heillä ei ole koulutuksessa puhuttu mitään ravinnosta. Monilla masennus on hoitunut pois pelkillä rasvahappojen syönnillä ja D-vitamiinin lisäyksellä. Mutta eihän tieteenpuolustaja tällaista myönnä, koska tiede on tiedettä vain jos sen tekijänä on lääketeollisuus.

        (0)(0)
  2. Kääntäen voidaan kysyä, miten monta ammuskelua tai muuta väkivallantekoa on jäänyt tapahtumatta siksi, että lääkitys on ollut kohdallaan?

    Jokainen tajuaa, että nuppi voi mennä sekaisin mistä aineesta tahansa, jopa liiallisesta koivuntuhkan tai mänty-uutteen käyttämisestä tai ihmiselle sopimattomien kasvien syönnistä. Niihinkin voi syntyä haitallinen riippuvuus, joka vaikeuttaa omaa ja läheisten elämää.

    (0)(0)
    • On, Heppu, molemmista kokemusta.

      Kun lääkärit eivät löytäneet mitään selitystä vaikeille keskushermosto-oireille, he päätyivät masennukseen. Eri masennuslääkkeiden kokeilu johti joka kerta samaan johtopäätökseen: ”Jos pönttö on näin sekaisin, on aivan sama vaikka ampuu itsensä”. Muihin en tuntenut tarvetta tuhoajatuksia kohdistaa

      No, oireet hellittivät hieman E-EPAlla ja jokseenkin kokonaan jättämällä viljatuotteet ruokavaliosta. Voi olla, että immuunijärjestelmä ei koskaan toivu täydellisesti viljan aiheuttamista tuhoista, mutta toivossa on parempi elää.

      Lievempi ongelmallinen riippuvuus aiheutuu esim. virvoitusjuomista ja nopeista hiilareista, jotka tutkitusti lisäävät ADHDta ja muita ylivilkkaushäiriöitä ja laukaisevat jopa väkivaltaista käyttäytymistä.

      Tosi moni suomalainen kokeilee viikoittain, paljonko viinaa ihminen kestää. Siinä suhteessa lusikallinen tuhkaa tai ikiaikaisen luonnonyrtin kokeileminen ei liene tavattoman vaarallista.

      Useimpien hitaisiin hiilareihin siirtyneiden riippuvuus on vähentynyt sekä sokeroituihin juomiin että alkoholiin. Lähes kaikki kokevat elämänsä rauhoittuneen ja tasapainottuneen. Yksilökohtaisia eroja on tietysti aina.

      (1)(0)
      • Eihän tuo kovin hyvältä kuulosta ja toivotaan olosi kohentumista. Toisaalta askarruttaa ikiaikaisen viljan osuus immuunijärjestelmän tuohoajana? Onhan sitä ihmiskunta syönyt jo ennen ajanlaskun alkuakin ja siitä on ikiajat osattu jalostaa käyttökelpoisia tuotteita arkikäyttöön sekä viikonlopun juhlahetkiin.

        (0)(0)
        • Kala-Eemeli

          Tutkittiinkohan tuossa tapauksessa keliakia ?

          Parilla prosentilla suomalaisista vehnän, rukiin ja ohran sisältämä gluteeni aiheuttaa tulehdusreaktion ohutsuolen limakalvolla, mistä on sitten sekalaisia ikäviä seurauksia .. (kyse on kuulemma autoimmuunisairaudesta eikä allergiasta).

          Viljoja on viljelty vasta reilut 10 000 vuotta (on niitä varmaan keräilty paljon aikaisemmin, mutta silloin niiden merkitys on ollut paljon pienempi), joten ei evoluutio ole vielä ehtinyt kokonaan karsia viljapohjaiseen ruokavalioon huonosti sopeutuneita genotyyppejä populaatiosta.

          (0)(0)
  3. No nytpä pistää vihaksi!!

    Nimim. Hohhoh, voisitkos itse vähän ottaa selvää asioista ennenkuin täällä auot päätäsi asioista joista et näköjään mitään tiedä.

    ”Lääkäreitä ei kiinnosta ravinnon vaikutus mielenlaatuun, koska heillä ei ole koulutuksessa puhuttu mitään ravinnosta. Monilla masennus on hoitunut pois pelkillä rasvahappojen syönnillä ja D-vitamiinin lisäyksellä. Mutta eihän tieteenpuolustaja tällaista myönnä, koska tiede on tiedettä vain jos sen tekijänä on lääketeollisuus.”

    Lääketieteellisessä TODELLAKIN opetetaan ravinnosta ja ravitsemuksesta paljonkin, jokaisena opetusvuonna ja jokaisen kurssin yhteydessä näistä asioista puhutaan, ja pidetäänpä opiskelijoille myös ravitsemus-teemapäiviäkin jne. Joten voisitko olla levittämättä väärää ja valheellista tietoa, KIITOS.

    Ja sitten vielä Hepun kommentista: ”Jokainen tajuaa, että nuppi voi mennä sekaisin mistä aineesta tahansa, jopa liiallisesta koivuntuhkan tai mänty-uutteen käyttämisestä tai ihmiselle sopimattomien kasvien syönnistä.”

    Eihän tämäkään tietenkään aina näin mene, mutta valitettavan paljon tuolla sairaalassa näkyy erityisesti keski-ikäisiä naisia jotka ovat saaneet hankittua itselleen maksakirroosin mussuttamalla purkkikaupalla näitä ”turvallisia ja puhtaita” luontaistuotteita sun muita. Ja voin sanoa että kyllä heitä suoraan sanottuna on v***ttanut kun ovat saaneet tietää että nämä luontaistuotteet eivät TODELLAKAAN aina ole sitä mitä purkin kyljessä sanotaan/luvataan, ja tätä asiaa on siis ihan tutkittukin, monien luontaistuotteiden ja yrttivalmisteiden ym. sisällöt vaihtelevat huomattavasti jopa saman ”tuote-erän” purkkien välillä.

    Ja nyt sitten voitte ihan suosiolla jättää pois ne kommentit että ”noniin, taas täällä joku lääketehtaiden kätyri paasaa lääkkeitten puolesta ja haluaa vain rahaa ja tappaa ihmiset”. Minulla ei ole mitään yrttejä/mausteita vastaan, käytän niitä itsekin päivittäin ruoanlaitossa, ovat oikein hyviä. Hyödynnän myös joitakin villiyrttejä ruoanlaitossa sekä kerään joka kesä/syksy marjoja, sieniä, nokkosia ja mustikanlehtiä (joista kuivattuna saa hyvää teetä). Voin suositella kaikille, on terveellistä jne. Mutta PITÄKÄÄ HYVÄT IHMISET JÄRKI PÄÄSSÄ, EI MITÄÄN MÖSSÖJÄ TAI YRTTEJÄ OLE TERVEELLISTÄ PURKKIKAUPALLA MUSSUTTAA. Ja miksi hitossa ne ylipäätään pitää mussuttaa sieltä purkista?? ETTEKÖ TE TAJUA että ne ”hyväntahtoiset” koululääketiedettä arvostelevat hössöt haluavat vain saada omia tuotteitaan kaupaksi. Ihan samanlaisia rahanahneita paskoja ovat siis hekin.

    (0)(0)
  4. Kauhulla olen seurannut mielialalääkkeiden räjähdysmäistä kasvua! Olin 90-luvun alussa vapaaehtoisena USA rahoitteisessa tutkimuksessa selkäydinpunktion Jenkkilään tutkimuksiin luovuttaen, kun nuo tutkimukset käynnistyivät maassamme. Lääkkeet otettiin käyttöön nopeutetulla menettelyllä, siis ilman pitkäaikaisseurantaa, joka lääkittyjen potilaiden ja terveydenhuollon myytyjen rekistereiden avulla on maassamme ollut käynnissä, asiaa tosin ei kai olla potilaille katsottu tarpeelliseksi kertoa! Serotoniinistani sain tietää vain harvinaisen oireyhtymän, alkoholi lopetti tuotannon heti, joka lopulta johti muidenkin terveydellisien syiden kanssa absolutismiin…
    Kroonisena kipupotilaana on ollut pelottavaa kun kipuun määrättiin ties mitä mielialalääkkeitä, ilmeisesti haluttiin lopettaa kiusalliset kysymykset kivun syy-yhteydestä lapsena kokemiini keinotekoisten insuliinien koekaniinin osasta. Kuinka ihmeessä lääkärit voivatkaan määrätä lääkettä, joka on diabeetikolle valmistajan mukaan aiheuttaa sivuoireina juurikin komplikaatioina tunnettuja sairauksia! Kun edes lääkkeen valmistaja ei uskalla valehdella kivunhoitoon masennuslääkkeistä apua olevan, mikä kumma maamme lääkäreitä vaivaa?
    Euroopassa ollaan diabetikoilla käytetty benfotiamiinia 90-luvulta asti ehkäisemään kalliiksi tulevia komplikaatioita, 09-10 vuodenvaihteessa EU määritti tuotteen lääkkeenkaltaiseksi tuotteeksi ja pois maastamme, jossa se oli ollut markkinoilla 2007 lähtien, kun noin sata tieteellistä tutkimusta osoitti kiistatta tuon sipulikasveista tuotetun N1 vitamiinin esiasteen monitahoiset terveysvaikutukset! Maamme kansallistautia ei haluta hoitaa, kun moisesta ei haluta kuullakaan, lääketeollisuuden etu ennen kaikkea, kun Jenkkipatentti meni vanhaks 90-luvun lopuilla!
    Tutkimuskemikaaleja surutta syötetään kansalle, mutta luonnonlääkitys joka ei sivuvaikutuksia juuri tuo ollaan demonisoitu! Toki siinäkin pitää olla järki päässä mitä rehuja syö, mutta kun ammattilaisneuvojia demonisodaan huru-ukkoina terveydenhuollon korruptoidun johdon taholta… D-vitamiinin annoskoko on hassusti sama kuin koe-eläimenä käytetyn marsun, tuon hormooniksi luokitellun vitamiinin ennaltaehkäisevä vaikutus on kauhea asia bigpharmalle, ja kun herrojen kesken siivut on sovittu, kansalaisten elämänlaadulla ei ole mitään arvoa!

    (0)(0)
    • Masennuslääkkeet huolestuttavat. Hyvä kommentti a.laineelta. Mielialalääkkeet, ovatko kehitetty tahallisesti sekoittamaan käyttäjien päät elikä onko niihinkin ympätty joku informaatio jolla sitten saadaan vähennettyä ihmisiä mielivaltaisesti, niinkuin esim. Rokotteet, HPV, Sikapiikki, jne. jotka aiheuttavat mitä moninaisempia oireita, sairauksia tai jopa tappavat heti piikityksen jälkeen. Nämä piikithän ovat tietoisesti kehitetty vähentämään ihmispopulaatiota ympäri maapallon. Eli aina keksitään lisätauteja niinkuin nyt tämä ebola jolla pelotellaan. Nyt sitten on muka keksitty sen torjumiseen rokote, no ei todellakaan estämään taudin leviämistä vaan lisäämään sen leviämistä ja tappamaan lisää uhreja. Koko ebola on pelkkää fiktiota ja mielivaltaista potaskaa. Samoin oli sikapiikki, HPV- rokotus jne. Ei noin mielipuolisia tauteja keksi kukaan muu kuin rokoteteollisuuden terroristit ja muut sen kätyrit, jotka informoivat rahan ja vallan ahneuttaan valheellisesti asioista, niin meillä suomessa kuin muuallakin maailmassa. Olen sitä mieltä että jos joku haluaa että ihmisiä pitää vähentää alkakoon itsestään ja antakoon muiden tehdä omat valintansa. Sillä tietääkseni jokaisella ihmisellä on oikeus elää tässä maailmassa rauhassa kenenkään vahingoittamatta jne. eikä sitä oikeutta ole kenelläkään polkea millään tavalla. Ei edes THL:ä jääköön loppu kirjaamatta. Tämäkö on se maanpäälinen helvetti näille uhreiksi joutuneille. No kyllä se paha vielä palkkansa saa siitä olen ihan 100% varma, sillä oikeus voittaa loppujen lopuksi aina.

      (0)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*