Malli kansojen vapauttamiselle

Tohtori David Duke esittää ihmiskunnalle uutta ohjelmaa. Tämä ohjelma luo vallankumouksen ihmisoikeuksien käsitteessä.

Artikkeli on tunnustus kaikkien kansojen täydellisestä oikeudesta säilyttää ominaispiirteensä, itsenäisyytensä ja vapautensa. Jokaisella kansakunnalla on oikeus säilyttää kulttuurinsa, perinteensä, taiteensa ja yhteiskuntajärjestelmänsä. Tämä rakentaa mallin rauhalle sekä kansojen ja yhteiskuntien harmonialle. Se vastaa kysymykseen, miksi meidän tulee vastustaa globalistien sotaisuutta, taloudellista orjuutta ja sionistisia sotia. Rakkauteen ja ymmärrykseen perustuvaa julistusta ihmiskunnan monimuotoisuudesta ja vapaudesta voidaan pitää moottorina oman eurooppalaisen perimämme säilyttämisessä ja maailman kaikkien kansojen oikeuksien turvaamisessa. Kansallinen Vastarinta julkaisee Duken artikkelin kokonaisuudessaan.

 

Perusta ihmiskunnan vapaudelle

Uskon, että jokaisen meistä tulisi sitoutua erilaisuuden säilyttämiseen. En ainoastaan vaali kaikkia elämän muotoja, mitä me kutsumme biodiversiteetiksi, vaan myös ihmiskunnan erilaisuutta. Uskon, että kaikilla kansoilla on oikeus säilyttää ihmisyytensä ilmeneminen, perintönsä ja kulttuurinsa. Jokaisella maailman kansalla on oikeus itsemääräämisoikeuteen, vapauteen ja itsenäisyyteen.

Ihmisten vapauden periaate on se, että kaikkien kansojen on voitava olla erilaisia. Ei ole vain yhtä ihmisyyttä, vaan monia. Moninaisen, erilaisen ja monipuolisen ihmiskunnan tuho tarkoittaa itsessään ihmisyyden hävittämistä. Ellei kansojen synnynnäistä tarvetta oman taiteen, musiikin, uskonnon ja yhteiskunnan ilmaisusta tunnusteta, johtaa se yleensä väkivaltaiseen konfliktiin ja ihmisten kärsimykseen.

Useimmat maailman konfliktit eivät johdu kansojen ja kulttuurien erilaisuudesta vaan siitä, ettei niiden anneta olla erilaisia, koska globalistit ja imperialistit haluavat jatkuvasti laajentaa valtakuntiaan. He haluavat hallita muiden kansojen voimavaroja ja taloutta, ja tässä vapaus ja itsenäisyys seisovat heidän tiellään.

 

Ihmiskunnan monimuotoisuus on luonnollista

Tuhansien vuosien ajan ihmiselämää on ilmaistu lukuisten erilaisten kansojen maantieteellisissä ja sosiaalisissa sovituksissa. Ylistimmepä ihmiskunnan erilaisuutta luonnon tai Jumalan luomuksena, ylistämme maailman eri kansojen ja kulttuurien rikkautta.

Uskomme, että jokaisella kansalla ja kulttuurilla on oikeus turvata niiden erityispiirteet ja että jokaisella kansalla on oikeus vaalia ja rikastaa kulttuuriaan, taidettaan, musiikkiaan, kirjallisuuttaan, uskomuksiaan, arkkitehtuuriaan, uskontoaan, ruokavaliotaan, tapojaan ja arvojaan, jotka tekevät kaikista kansoista ainutlaatuisen kauniita ihmiskunnalle.

Uskomme, että jokaisella kansalla on oikeus poliittiseen vapauteen ja itsenäisyyteen ja ettei niiden tule olla vieraiden valtojen määrättävinä ja riistettävinä. Vastustamme globalistien yrityksiä tuhota kaikkien kansojen erilaisuuden, itsenäisyyden ja vapauden.

 

Jokaisen kansan oikeus itsesäilytykseen ja vapauteen

Uskomme, että jokaisella kansalla on oikeus asua harmonisessa yhteisössä, joka on luotu parhaiten palvelemaan sen kansan omaa kuvaa, luonnetta ja henkisyyttä.

Kaikkien muiden kansojen tavoin myös tiibetiläisillä on oikeus asua yhteiskunnassa, joka perustuu heidän perimäänsä, kulttuuriinsa ja perinteisiinsä. Nykyisin tiibetiläisiä uhkaa ei-tiibetiläinen maahanmuutto, jonka takana vaikuttaa imperialistinen suurvalta, joka haluaa heikentää tiibetiläisten kulttuuria. Tiibetin ainutlaatuisen kansan ja kulttuurin häviäminen on kauhea tappio sekä heille itselleen että koko ihmiskunnalle. Se, mikä pätee Tiibetiin ja Tiibetin kansaan, pätee myös kaikkiin maailman kansoihin. Uskomme, että Tiibetin kansalla ja kaikilla maailman kansoilla on oikeus puolustaa rajojaan ja luontaisia ihmisoikeuksia puolustaessaan kulttuuriaan, vapauttaan ja itsenäisyyttään.

Kansakunnat, jotka ovat kulttuurisilta, etnisiltä, uskonnollisilta ja sosiaalisilta taustoiltaan yhtenäisiä, elävät paljon rauhallisemmassa ympäristössä kuin ne kansakunnat, jotka ovat haaksirikkoutuneet ja jakautuneet sisäisiin kulttuurisiin, etnisiin tai uskonnollisiin ristiriitoihin.

Vahvistamme myös, että valtiot, joissa asuu suuri määrä etnisiä ja kulttuurisia vähemmistöjä, vaikuttavat onnellisimmilta, rauhallisimmilta ja yhteistyökykyisimmiltä, kun jokainen ryhmä voi nauttia autonomisesta vapaudestaan ja siten tuntea olevansa yhteiskunnassa kotona.

Jos maailmaa tarkastellaan rehellisesti, huomaamme pian, että sisällissodat, kaunat, sodat, kansanmurhat ja muut kauhistuttavat ihmisoikeusloukkaukset juontuvat etnisestä konfliktista tuoden mukanaan usein uskonnollisen konfliktin. Tässä on resepti ruutitynnyrin räjähtämiselle.

On itsestään selvää, että etnisiä konflikteja voidaan vähentää, mikäli jokaisella kansalla on samat ihmisoikeudet elämisessä ja sellaisten yhteiskuntien ja yhteisöjen luomisessa, jotka perustuvat kansojen omille arvoille. Jokaisen kansan tulee myös kunnioittaa toisten kansojen oikeutta tehdä näin.

Uskomme, että paikalliset konfliktit juontuvat ylikansallisten valtioiden ja globalistien halusta kiistää ihmiskunnan monimuotoisuus. Edellä mainitut haluavat myös kiistää ihmisten luonnollisen halun asua kaltaistensa yhteiskunnassa, joka heijastaa heidän omaa perintöään, perinnettään, kulttuuriaan ja arvojaan. Ei ole olemassa vain yhtä keinoa.

Sen sijaan, että globalistit ja valtakuntien rakentajat tunnustaisivat tämän todellisuuden, he haluavat tuhota ihmiskunnan erilaisuuden sopeuttamalla sen paremmin hallintaansa ja riistoonsa. Tosiasioista huolimatta globalistit edelleen jatkavat tämän haitallisen politiikan harjoittamista, joka tähtää perinteisten yhteiskuntien ja kansojen historiallisen luonteen hävittämiseen.

 

Vierasperäinen maahanmuutto johtaa yhteenottoon – ei sopuun

Uskomme, että pakkomaahanmuuttoa toteutetaan yleensä aina alkuperäisväestön toiveiden vastaisesti. Tämä johtaa kansalaislevottomuuksiin, yhteenottoihin, vihanpitoon ja väkivaltaan. Ei tarvitse katsoa Pakistania tai Tiibetiä kauemmaksi ymmärtääkseen tätä universaalia totuutta. Tämä on myös todellisuutta Euroopassa ja missä tahansa maailmankolkissa, jotka käyvät läpi massiivista maahanmuuttoa.

Tarkastele mellakoita, kansalaislevottomuuksia ja yhteenottoja niissä yhteiskunnissa, jotka ovat kaatuneet kokemansa massiivisen ei-halutun maahanmuuton mukana.

Itsenäisten kulttuurien maailma on todellista erilaisuutta ja vapautta.

Monikulttuurinen valtio ei edistä ihmiskunnan monimuotoisuutta eikä lisää onnellisuutta, rauhaa tai sopusointua. Monikulttuurisuus heikentää ihmisten välistä rakkautta ja ihmisoikeuksia.

Aivan kuten kaikki luonnon elämänmuodot tarvitsevat oman tilansa säilyttääkseen ekosysteeminsä selviämisen ja kukoistuksen, koskee tämä myös ihmiskunnan kaikkia kansoja.

Kaikki kansat tarvitsevat oman elintilan ja ekokulttuurisen järjestelmän, jossa ne voivat menestyä. Jollei tätä todellisuutta huomioida, johtaa se väistämättä yhteenottoon. Sisällissotien suurin syttymissyy johtuu monimuotoisten ihmiskansojen, kulttuurien ja uskontojen välisestä kilpailusta rajallisesta elintilasta. Edellä mainittu on myös suurin syy rikoksille ihmisyyttä vastaan.

Yhdistyneiden kansakuntien tutkimukset osoittavat, että etniset, kulttuuriset ja uskonnolliset yhteenotot valtioiden sisällä ovat pääasiallisia syitä sisällissotiin, joiden seurauksena miljoonat ihmiset kärsivät kuolemasta ja tuhosta.

Tämä viehtymys monimuotoisuuteen on aina ollut osa ihmiskuntaa, ja tulee aina olemaankin.

Itse asiassa etniset yhteenotot lisääntyvät sillä välin, kun ajatus ihmisten oikeudesta olla vapaita nousee, sillä valloituksen avulla luodut imperialistiset valtiot eivät enää voi tukahduttaa monimuotoisia ihmisiä ilmaisemasta etnisyyttään tai tahtomasta vapautta.

Valtioiden päättäjät, jotka eivät ole ottaneet huomioon ihmisten erilaisuutta maahanmuuttopolitiikkaa määritellessään, ovat syvästi jakautuneita ja ristiriitaisia.

 

Yritys vastustaa luontaista vapaudenkaipuuta on kuin huutaisi tuuleen

Valtavassa vaakalaudassa hallituksen globaali eliitti ja media yrittävät pitää kurissa maailman väestöä kertomalla meille samanlaisuudestamme, pyrkien samalla tuhoamaan jokaisen ainutlaatuisen kulttuurin ja ihmisyyden. He yrittävät muuttaa ihmisen luonnetta, mutta historia ja alati sotaisampi maailma on osoittanut, että se on sama kuin huutaisi suoraan tuuleen. Parempi on tunnustaa ihmisen luonne ja tukea kansallisia ja alueellisia vapauksia, jotka vähentävät yhteenottoja ja tukevat keskinäistä kunnioitusta.

On aika opettaa uutta etiikkaa, joka tunnustaa jokaisen kansan ihmisoikeuden olemassaoloon ja kukoistukseen. Kuitenkin niiden, jotka tavoittelevat oman kansansa vapautta, tulee ymmärtää, että samojen oikeuksien tulee koskea kaikkia kansoja. Tämän arvokkaan tavoitteen saavuttamisen täytyy tapahtua hyvässä hengessä toisten oikeuksien säilyttämisestä ja konfliktien rauhanomaisesta ratkaisemisesta.

On paljon parempi tunnustaa ihmiskunnan todellisuudet ja luontaiset halut sekä välttää yhteenottoja kuin tuhota ihmiskunnan erilaisuus imperialististen valtakuntien ja globalistien halusta saavuttaa mukavuudentunne. Globalistien utopistinen visio sotii ihmisen perusluonnetta vastaan – sillä ei saavuteta rakkautta ja rauhaa ihmisten välillä, vaan ainoastaan sotaa ja vihaa.

 

Yritys hallita ja riistää ihmisiä on rikos

Meidän tulee tuomita ihmisiin kohdistuva väkivalta ja tuho. Yritystä hallita ja riistää muita kansoja tai ihmisiä on pidettävä rikoksena ihmisyyttä vastaan. Tämä meidän on omaksuttava inhimillisenä etiikkana.

Tuemme ihmisten vapautta ja erilaisuutta. Tuemme jokaisen kansan oikeutta omaan maahan ja yhteiskuntaan, mutta emme tue ylivaltaa tai toisten kansojen sortoa. Kaikkia yrityksiä hallinnasta ja riistämisestä on pidettävä rikoksena ihmisyyttä vastaan.

Eurooppalaisena ihmisenä koen, että globalismin sorron vahingot ovat peräisin useimmiten eurooppalaisista valtioista. Koen, ettei globalismi ainoastaan vahingoita maailman erilaisia kansoja vaan myös meidän omia eurooppalaisia kansojamme. Meidän ei tule suvaita oman perimämme riistoa, ja meidän täytyy olla sitä kohtaan yhtä sitoutuneita kuin olemme muuta ihmisyyttä kohtaan. Tämä on elämää muuttava opetus, jonka olen elämässäni oppinut. Nuorena miehenä liityin väkivallattomaan Ku Klux Klan -järjestöön yhteisössäni. Niin kuin niin monet ihmiset ympäri maailmaa, myös minä halusin liittyä kansaani, puolustaa sen rakastamaani perimää, jonka uskoin olevan uhattuna. Nuorena miehenä jätin kuitenkin järjestön, koska ymmärsin, ettei minulla ollut moraalista oikeutta puhua kansani ihmisoikeuksista, jos en toivoisi samaa muille kansoille. Toisekseen ihmisoikeuksia ei tule turvata sotilaallisesti, väkivaltaisesti tai sorrolla, vaan ajatuksien ja ihanteiden voimalla.

Uskon, että suurin osa maailman ihmisistä voi olla samaa mieltä esittämistäni periaatteista. Elämässäni olen ymmärtänyt, että minun laillani myös toisilla kansoilla on samat ihanteet kansojensa oikeuksista ja perimästä. Ymmärrän täysin, että voimme kampanjoida omien kansojemme perusoikeuksista ja vapauksista vasta silloin, kun olemme aidosti myös sitoutuneet kunnioittamaan kaiken ihmisyyden oikeuksia ja vapauksia.

 

Ihmiskunnan monimuotoisuuden puolustaminen on ihmiskunnan puolustus

Oman kansan oikeuksien ja perimän puolustamisessa ei ole mitään väärää. Tosiasiassa ihmiskunnan monimuotoisuuden puolustaminen ja sen säilyttäminen on itsessään ihmiskunnan puolustus.

Sen täytyy kuitenkin kulkea käsi kädessä aidosta välittämisestä kaikkien oikeuksista ja perimästä.

Vain tässä yhteydessä ja ymmärryksessä voimme kulkea kohti rauhanomaista ratkaisua sosiaalisissa, uskonnollisissa ja etnisissä konflikteissa – samalla säilyttämällä oman perimämme, ihmiskunnan monimuotoisuuden ja vapauden.

Kulttuurissa, uskonnollisissa ja sosiaalisissa perinteissä ylivoimaisesti yhtenäiset kansat ovat oikeutettuja säilyttämään näiden ihmisyyden ilmentymisen ja yhteiskunnallisen sopusoinnun.

On rikollista tuhota nuo arvot niin kutsutun monikulttuurisuuden tavoittelussa. Jos kulttuurisesti ja uskonnollisesti vierasperäisen maahanmuuton haittoja haluaa tutkia tarkemmin, tarkastelkaa sodan repimää ja hajottamaa Jugoslaviaa, Tiibetin kulttuurista ja etnistä kansanmurhaa tai Lähi-idän kansojen uskonnollisia ja etnisiä kiistoja.

Ryhmien erot ovat syvät. Vaikka muslimien pyhä kirja Koraani opettaa muslimeita yhtenäisyyteen, shiia- ja sunnimuslimien ääri-ilmiöt räjäyttävät toistensa pyhiä paikkoja tappaen myös lapsia. Jeesuksen Kristuksen opettamat kehotukset väkivallattomuudesta, rakastamisesta ja anteeksiannosta eivät ole pysäyttäneet irlantilaisia katolisia ja skotlantilaisia protestantteja käyttämästä väkivaltaa aiheuttaen kuolemaa ja tuhoa lukemattomille viattomille. Vaikka voimme ymmärtää maahanmuuton historiallisia piirteitä, meidän ei tule kuitenkaan toistaa samoja virheitä ja luoda vieläkin jakaantuneempia yhteisöjä, alueita ja kansoja.

 

Itsehallinnon ja yhteiskunnallisen sopusoinnun mallit

Kuten myös enemmistöllä on oikeus elää yhteiskunnallisessa rakenteessa rauhassa, tulee vähemmistöille suoda ihmisoikeuksien perusteella heidän omaa olemustaan heijastavat yhteisöt tai alueet. Vähemmistöjä voidaan auttaa palaamaan takaisin suvereeneihin valtioihinsa.

Tämä on ihmisvapautta ja oikeutta sen perusteellisella tasolla. Valtioiden, joissa asuu huomattava määrä eritaustaisia vähemmistöjä, tulisi pyrkiä tunnustamaan vähemmistöjen halu vapauteen ja itsensä ilmaisuun.

Saksankieliset alueet Pohjois-Italian Etelä-Tirolissa sekä italian-, ranskan- ja saksankieliset kantonit Sveitsissä antavat esimerkin kansojen sisäisestä autonomiasta. Se toimii mallina erilaisten kielten ja etnisten syntyperien osittaisen autonomian tunnustamisessa. Nämä voivat johtaa paljon rauhallisempaan kansallisrakenteeseen.

Muiden kansojen valloittamisilla ja alistuksilla ratsastavat imperialistiset kansallisvaltiot tulevat natisemaan liitoksistaan, sillä sorrettujen kansojen ihmisten tahto vapaudesta ja kansallistunteesta tulee lisääntymään. Myös eurooppalaiset kansat, joilla on pieniä eroja historiassa, identiteetissä, geeneissä ja kulttuurissa, haluavat tätä vapautta.

Keinotekoisesti luotu Tšekkoslovakian valtio koostui tšekeistä ja slovakeista, joita pidettiin yhdessä 50 vuotta propagandan, totalitarismin, kidutuksen ja ehdollistamisen avulla. Kun kommunistinen tyrannia lopulta kaatui, käyttivät tšekit ja slovakit hyväkseen tämän suomaa vapautta perustaessaan omat itsenäiset valtiot. Tämä toteutettiin yhteisymmärryksessä ilman sotaa ja rikoksia ihmisyyttä vastaan.

Vastakohtana keinotekoisesti luotuun Jugoslavian valtakuntaan, jota hallittiin ja pidettiin yhdessä häikäilemättömässä totalitaarisessa järjestelmässä. Kommunismin kaaduttua ihmiset ajautuivat vanhoihin ajatuksiin imperiumista ja yrittivät epätoivoisesti pitää kiinni monimuotoisten kansojen asuttamista alueista. Tuloksena oli pitkä ja raaka sota, ja sodan molemmat osapuolet syyllistyivät rikoksiin ihmisyyttä vastaan.

Kuinka paljon parempi olisikaan ollut, jos konfliktin osapuolet olisivat tunnustaneet kaikkien ihmisten itsemääräämisoikeuden omista alueista. Otetaan esimerkeiksi Jugoslaviaan loukkuun jääneet kansat, serbit ja kroaatit. Serbien hallitessa Jugoslavian hallitusta heidän täytyi myös totalitaarisessa järjestelmässä sortaa muita kansoja ja pakottaa heidät hyväksymään kurinalaisuus ja yhdenmukaisuus.

Näin myös serbit ja näiden määräysvallan alla olleet kansat menettivät osan ainutlaatuista identiteettiään. Nykyisin ihmiset kannattavat serbien ja kroaattien itsemääräämisoikeutta sekä näiden oikeutta olla omiensa kesken.

 

Globalismi on Jugoslavian totalitarismin jatkumoa

Ironisesti serbit ja kroaatit, kuin myös me muut, kohtaavat globalistisen tyrannian. Nämä tyrannit vaativat Serbian ja Kroatian taloudellista hallitsemista. Serbian ja Kroatian sijasta he haluavat hallita heidän valuuttaansa New Yorkista ja Lontoosta. Lisäksi heidän mediaansa ohjataan Hollywoodista ja New Yorkista, ja näin ollen he ovat menettäneet otteensa perinteisistä arvoistaan.

Tämän kaiken hulluuden lisäksi globalistit haluavat lisätä ei-eurooppalaista joukkomaahanmuuttoa Serbiaan ja Kroatiaan. Nämä maahanmuuttajat poikkeavat täysin serbeistä ja kroaateista. Resepti tulevalle yhteenotolle.

 

Enemmistön ja vähemmistöjen oikeudet

Maailmassa on monia harmonisia kansoja, jotka ovat taustoiltaan yhdenmukaisia ja joiden asukkaat eroavat toisistaan vain hieman.

Kansat turmelevat globaalit vallankäyttäjät ja median eliitti uskottelevat, ettei ihmiskunta ole monimuotoinen. Vastoin kansan tahtoa ne kokevat massiivista vierasperäistä maahanmuuttoa.

Tämä kehitys on yleensä aina vastoin kansan demokraattista tahtoa – kuten historia on yleensä osoittanut. Lukujen kasvaessa lisääntyvät myös yhteiskunnalliset erot, yhteenotot ja ristiriidat. Silloin globalistit turvautuvat vanhoihin totalitaarisiin keinoihin: sananvapautta sekä kokoontumis- ja ihmisvapautta rajoitetaan jopa siihen pisteeseen saakka, että enemmistöä kielletään harjoittamasta sen omaa perinteistä kulttuuria.

Tästä esimerkkinä voin antaa Yhdysvaltain hallituksen määräämän kiellon kristillisten joulukoristeiden esittämisestä julkisilla paikoilla. Tämä siitäkin huolimatta, vaikka Yhdysvallat on edelleen pääosin kulttuurillisesti kristillinen valtio. E pluribus unum (’monesta yksi’) muka perusti Amerikan ja nyt se hallitsee identiteettiä ja etnistä politiikkaa.

Juutalaisten lobbaajat ovat kaikkein vaikutusvaltaisin eturyhmä Yhdysvaltain politiikassa. Juutalaisia on vain kaksi prosenttia Yhdysvaltain asukasluvusta, mutta useimmiten ryhmää ohjaa voimakas etninen ja uskonnollinen ylivalta. Juutalaisjärjestöt ovat olleet etunenässä johtamassa taistelua kristillisiä joulunviettotapoja vastaan.

Tämän erityisryhmän vaikutusvallan vuoksi Yhdysvaltain politiikassa kaikkien poliitikkojen tulee kumartaa sitä. Eurooppalaisamerikkalaisen enemmistön tulee vain pysytellä hiljaa vieressä ja katsoa, kun sen kulttuurisia tapoja, esimerkiksi joulunviettoa, ollaan tuhoamassa. Tietenkin tämä menee joulua paljon pidemmälle. Mittavan laittoman maahanmuuton johdosta amerikkalaiset kokevat lisääntyvää identiteettipolitiikan jakoa.

 

Pienten kansojen oikeudet eivät ole uhrattavissa

Kansainvälisellä tasolla rikoksena ihmisyyttä vastaan tulee pitää imperialististen valtojen yrityksiä miehittää muita maita ja riistää niiden asukkaiden työvoimaa ja luonnonvaroja. Ellei tietyillä alueilla täydellinen autonomia tai itsenäisyys ole mahdollista, osittainen autonomia on mahdollinen, jos merkittävällä osalla ryhmistä on yhteisön toimielimet, koululaitokset ja tarpeisiin vaadittavat rakenteet.

On aika tukea kaikkien kansojen vapautta. On aika vastustaa globalistien tuhoamisvimmaa ja puolustaa biodiversiteettiä, ihmiskunnan monimuotoisuutta, kulttuuria, taidetta, elämäntapoja, perinteitä ja itsenäisyyttä.

 

Sionistinen globalismi on ylivaltaa

Globalistit pyrkivät tuhoamaan ihmiskunnan jokaisen ainutlaatuisen ilmentymän. He haluavat tuhota kaikki maailman kansat.

He haluavat tuhota ihmiskunnan monimuotoisuuden, jotta he voisivat hallita meitä paremmin ja markkinoida roskakulttuuriaan, elokuviaan, musiikkiaan ja mediaansa. He haluavat meidän kaikkien kuluttavan maailman maatalouskaupan roskaruokaa, joka ei ainoastaan tuhoa planeetan ekosysteemiä, vaan satojen miljoonien ihmisten terveyden. He haluavat meidän kärsivän sydänsairauksista, sokeritaudista ja muista sairauksista.

He haluavat kontrolloida valuuttoja. He haluavat pakottaa kansat sionistisen globaalin pankkimaailman alaisuuteen. Tämä pankkijärjestelmä riistää meitä kaikkia ja tekee kokonaisista kansoista iänikuisen velan orjia.

He haluavat saattaa meidät sieluttoman globalistisen hallituksen komentoon ja poistaa meidän ja kaikkien kansojen vapaudet.

Nämä globalistit tahtovat sotaa, tarkoituksellisia sotia ja konflikteja, joilla he voivat laajentaa vaikutusvaltaansa maailmasta ja kaikista ihmisistä. He vahvistuvat ”hajota ja hallitse” -taktiikalla. He haluavat tehdä lopun ihmiskunnan erilaisuudesta ja tehdä siitä kurinalaisen uudelle maailmanjärjestykselle. Tällä välin New Yorkiin keskitetty media tukee Israelia ”juutalaisvaltiona”, sionistien kansainvälisten pankkien ja tiedotusvälineiden hallitsemista. Sionistien ajama globalismi on todellisuudessa juutalaista ylivaltaa.

Globalismi on imperialismia globaalilla tasolla, ja se on maailman historian suurin uhka ihmisvapaudelle, erilaisuudelle ja itsenäisyydelle.

 

Sanomme kyllä vapaudelle, monimuotoisuudelle ja itsenäisyydelle

Rakkaat ystäväni kaikkialla maailmassa – maailman miljoonat vapautta rakastavat ihmiset niin kotimaassani Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin sanovat ei globalismille.

Me sanomme kyllä vapaudelle, monimuotoisuudelle ja itsenäisyydelle.

Me sanomme ei globalistien sodille Irakissa ja Afganistanissa. Sanomme myös ei globalistien suunnittelemalle sodalle Iranissa – sodalle, joka palvelee vain heidän etujaan.

Vastustamme sionistien hallitsemaa globaalia mediaa, joka syytää valheita sytyttääkseen nämä sodat.

Sanomme kyllä vapaalle tiedonkululle Internetissä, ihmisten vapaudelle perustaa omia tiedotusvälineitä, kirjallisuudelle, musiikille ja taiteelle. Emme enää nauti globalistisen eliitin myrkkyjä.

Sanomme ei globalismille, kyllä ihmisvapaudelle, erilaisuudelle, maailmanrauhalle ja vauraudelle.

Sanomme kyllä jokaisen kansan halulle säilyttää elämäntyylinsä, perimänsä ja ihmisyyden ilmentymänsä.

Olimmepa kurdeja, pakistanilaisia, iranilaisia tai palestiinalaisia, olimmepa kiinalaisia, japanilaisia, afrikkalaisia, intialaisia tai eurooppalaisia – vastustamme globalismia.

Sanomme kyllä ihmisvapaudelle ja globaalille erilaisuudelle. Sanomme kyllä kansoillemme ja niiden yhteiskuntien oikeudelle päättää itse omasta kohtalostaan.

Sanomme ei globaaleille yhtiöille ja suurvalloille, jotka haluavat pyyhkiä pois ihmiskunnan erilaisuuden tavoitellessaan jumalatonta valtaa. Sanomme kyllä perimämme, elämäntapamme ja itsenäisyytemme säilyttämiselle – riippumatta siitä, keitä tai missä olemme. Olemme ihmiskunta. Olemme monta.

Koska kunnioitamme omaa tapaamme ja perimäämme, kunnioitamme jokaista perimää ja tapaa.

Koska arvostamme omaa vapauttamme ja itsenäisyyttämme, kunnioitamme jokaisen kansan vapautta ja itsenäisyyttä.

Koska kieltäydymme taloudellisesta riistosta, lupaamme olla riistämättä muita.

Kuten useimmat eurooppalaiset haluavat säilyttää perintönsä ja kulttuurinsa, kieltäydymme tukemasta globalisteja, jotka haluavat käyttää meitä hyväkseen muiden maailman kansojen riistämisessä ja hallitsemisessa.

Koska rakastamme rauhaa, kieltäydymme tukemasta sionistisia sotia.

 

Ihmisoikeuksien uusi malli

Tämä on uusi vakuutus ihmisoikeuksista – uusi malli. Tämä on ihmisten vapautusliike – ja kaikki ne, jotka haluavat säilyttää perimänsä ja vapautensa, voivat olla siinä mukana.

Liike löytyy sieltä, missä ihmiset saavat olla ihmisyhteisössä niin erilaisia kuin biologinen monimuotoisuus on luonnossa.

Globalistien puolella on globaali talous, media, politiikka ja sotilasvoima. Me kuitenkin edustamme ihmiskunnan todellista vapauden tahtoa.

Edustamme enemmistön tahtoa säilyttää oma kansa ja sen luonne, ja jokaista vähemmistöä, joka haluaa yhteisöilleen ja alueilleen vapautta ja autonomiaa.

 

Monimuotoisuus, vapaus ja itsenäisyys

Meidän täytyy vastustaa globalistien määräysvaltaa yhteisymmärryksessä vapaiden kansojen koalitiossa.

Nousemme jokaisessa kansassa.

Esityksemme ihmisvapaudesta ja erilaisuudesta kasvaa jokaisen maailman kansan keskuudessa.

Globalistit eivät voi määrätä meitä ilman suostumustamme. He eivät voi voittaa, jos nousemme puolustamaan ihmisvapautta ja erilaisuutta sekä itsellemme että koko ihmiskunnalle.

Tahdomme hyvää kaikille tämän planeetan ihmisille.

Pidämme kiinni tästä periaatteesta kansoillemme ja kaikille maailman kansoille. Olen sitoutunut tälle maailmalle, ihmisyydelle ja maani kansalle.

Toivon, että liityt kanssani tähän ihmisyyden malliin, uudenlaiseen sitoutumiseen yksilönvapauteen ja monimuotoisuuteen.

Alkuperäinen artikkeli: http://www.patriootti.com/malli-kansojen-vapauttamiselle/

44 kommenttia

  1. Israelin parlamentti matksti Auschwitziin:

    http://thewhitenetwork.com/2014/01/28/how-the-holocot-ties-in-with-the-protocols/

    Siellä se pitää istunnon leirissä ja yhteisistunnon Puolan parlamentin kanssa. Paikalla on lainsäätäjiä monesta maasta.

    Lausunnoista päätellen ajetaan sisään uusia lakeja ja lainsäädännön kiristämistä. Holohoax nimetään antisemitismin ilmentymäksi ja siksi antisemitismi on torjuttava lausujien mielestä. Tavoite on se, että jokainen juutalainen voisi liikkua missä tahansa maailmalla täysin turvallisesti. Tämä tarkoittanee, että he saavat määrätä joka paikassa kaikesta. Jopa siitä, mitä saa puhua. Maailmanlaajuinen poliisivaltio on loppusilausta vaille. Pykälät on Suomessakinjo säädetty ja EU:ssa.

    Mielenkiintoista, että kohta Israelin lennokit lentävät Suomenkin taivaalla. Paitsi että niitä käytetään kv. juutalaisuuden määräämällä tavalla, ne varmaankin voidaan ottaa haltuun Israelista ja käyttää sieltä käsin erinäisiintarkoituksiin. Siis vakoilluunja ”terroristien listimiseen”.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Jäi pois mutta kommentteihin onkin jo ilmestynyt. Kun kuuntelin ohjelmaa, niin heti ymmärsin tuon sianpääjutun falseflagiksi. Mutta maanpetturipoliitikot säätävät puolueet kieltoon, joista juutalaiset eivät pidä ja EU painostaa rajusti kaikkia maita suojelemaan juutalaisten vaheet esim. holokaustiin liitten laeilla. Samoin Obama

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Totta joka sana. Ei voi kiistää!

    Meillä on sukupolvi, joka ei ole millään tavalla tietoinen, yhteydessä tai edes kiinnostunut omasta historiasta, alkuperästä, juuristaan. Sukupolvi, joka kokee ja kuvittelee transhumanistisen utopian mukaisesti suunittelevansa, muokkaavansa ja itse valikoivansa subvirtuaalisella tavalla oman sukupuolensa, olemuksensa, seksuaalisen identiteetin, persoonallisen tietoisuuden. Tämä on hyperkonstruktionismia, miltei mediaelitismin luoma massapsykoosi, jossa ihmiset eivät ole enää mitään muuta kuin keinotekoisia rakennelmia.

    Tämä on vaarallista puuhaa. Massamedia on kansakuntien ensimmäinen vihollinen.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Voisi myös yhtä hyvin kysyä, että jos herra Duke puolustaa innokkaasti kansojen itsemääräämisoikeutta, monimuotoisuutta, olemassaoloa ja koskemattomuutta suvereeneina kansakuntina, miksi juuri juutalaisen kansakunnan yhdistymistä ajava ideologia sionismi olisi millään tavalla muista kansallisuusaatteista poikkeava? Sen tavoite ei ole muu kuin juutalainen kansallisvaltio.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Minulle sopii juutalainen valtio ja Israel. Mutta minä haluan myös Valkoisen Valtion Valkoisille Ihmisille. Eli israelilainen pitäköön päänsä sitten kiinni ja myös ulkoisraelilainen.

      Jos heille on tärkeätä juutalaisnationalismi ja palestiinalaisten alistaminen niin tämän kolikon toinen puoli on toisenlainen nationalismi ja mahdollisesti juutalaisten alistaminen. Se on näin. Kuka nationalismiin tarttuu, kestäköön leikissä.

      Juutalaiset haluavat meidän alistuvan heidän nationalismiinsa, muta samalla he kieltävät meiltä oman nationalismimme. Tämä on niin ala-arvoista ja meitä loukkaavaa, että sanat eivät riitä.

      He yksinkertaisesti pitävät meitä tolloina, joille voi syöttää ihan mitä vain.

      Luulisi, että jopa israelilaiset ymmärtäisivät edes jotakin. Luulevatko he, että kaikki ihmiset ovat tolloja kaiken aikaa? Kaikki? Ja aina? Kukaan ei näe mitään? Kukaan ei tajua mitään?

      Jos he niin luulevat, pettymys on karvastakin karvaampi. 🙂

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Erittäin hyvä kommentti yllä.

    Frankfurtin koulukunta ja sitä seuranneet juutalaiset sukupolvet ovat onnistuneet hävittämään identiteettimme. On suorastaan käsittämätöntä millaisessa pimeydessä sitä on elänyt. Ilahduttavaa toki on huomata, että meitä ”heränneitä” on paljon ja kannattaa panna merkille siionistien hysteerinen hyökkäys kaikkia toisinajattelijoita vastaan.

    He myös selkeästi pelkäävät. Näettekö charter-lentokoneita Israelista? Busseja Israelista? Törmäätkö suurissa kaupungeissa japanilaistyyppisiin juutalaisryhmiin? Mitä he oikein pelkäävät? Miksi he pelkäävät? Miksi heillä on huono omatunto? Ihminen pelkää vain syystä… Siihen on jokin syy ja usein se on tieto, että on tehnyt pahasti. Ja he tietävät sen ja he pelkäävät, että tämä tieto heidän tekemisistään leviää.

    He pelkäävät. Se on oikein hyvä. Se on oikeus ja kohtuus.

    Kummallista kyllä, minä en pelkää. Ei pelota. En ole tehnyt mitään pahaa. Miksi pelkäisin? Miksi he siis pelkäävät? He ovat tehneet jotakin pahaa.

    Tietenkin tätä he juuri yrittävät muuttaa. Luoda pelon ilmapiirin, jossa meidän pitäisi pelätä. He haluavat juutalaisbolshevistisen Yagoda-ajan meillekin. Maan, jossa siionistit ja heidän lakeijansa voivat ilmiantaa minunlaisiani ja hakea minunlaiseni öisin kidutettavaksi ja vankeuteen, koska rohkenen olla eri mieltä. He haluavat, että pelkään tätä. Että vaikenen, koska pelkään.

    He haluavat, että olen tietoinen, että kaikkea puhumaani valvotaan. Että kirjoitukseni säilötään ja sitä käytetään minua vastaan. He haluavat vainota minunlaisiani. Minun pitää pelätä, sitten on hyvä.

    Ruotsissa paikallinen aschberg jo ylpeilee juuri tällä: hän ilakoi siitä, että hän tulee häiritsemään tavallisten ihmisten kotirauhaa pesäpallomailalla. Hän uhkaa heitä ja hän ylpeilee sillä. Hän haluaisi raastaa minut kodistani selleihin kuulusteltavaksi, hakattavaksi ja kidutettavaksi. Hän haluaisi pommittaa hävittäjillä maatani ja kotejamme, kuten Gazassa. Hän haluaa alistaa, hallita.

    Sellainen vastustajamme on. Ei enempää, ei vähempää.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Konstruktionismissa on kyse ihmisyyden ja ja lopulta koko olemuksen hävittämisestä. Pitemmällä tähtäimellä se on tieteellistä vallankäyttöä.

    Jos ja kun ihmisen olemusta kyetään jonkin lähteen tai välineen kuten median avulla muokkaamaan tai muuntamaan, on vaarana se, että eliitit, valtaapitävät käyttävät konstruktionismia ihmisten muokkaamiseen täydellisesti ohjelmoiduiksi roboteiksi, joilla ei ole mitään omaa olemusta, ajatusta, mieltä, joka toimisi oppositiona tai itsenäisenä funktiona eliitin hankkeita vastaan. Kysymys on myös utopismista, ihanneihmisen luomisesta. Utopismi rakentaa uuden ihmisen korvaamalla sen aidon ja luontaisen luomuksen, persoonan, auktoriteetin. Kysymys on orjuutuksesta.

    Utopismi on suurin uhka ihmiskunnalle, ihmisten monimuotoisuudelle, ihmiselämälle. Utopismi on totalitarismia, sillä se ulottaa aina lonkeronsa ihmisten synnynnäisyyden, autonomisuuden ja vapauden ylle. Se hallitsee ja se muokkaa. Identiteettipolitiikka on utopismia, jota harjoittaa ei pelkästään poliitikot, vaan media ja tutkiva maailma. Uuden Maailmanjärjestyksen diktatuuri toimii nyt tieteellisellä tasolla poliittisten tavoitteidensa ajamiseksi. Se on saanut ihmiset muokkaamaan itseänsä ja olemustaan haluttuun formaattiin. Miehet eivät ole enää vastustuskykyisiä, aggressiivisia ja tietoisia yksilöitä, vaan pikeminkin muotitietoisia sivustaseuraajia. Naiset ovat maskuliinisia ja määräävässä asemassa. Jokainen valitsee jonkin roolin, identiteetin, mutta kukaan ei ole kiinnostunut siitä, mitä todella itse on. Kukaan ei halua olla se, joka on, sillä massakulttuuri, trendit ja muotitietoisuus ei hyväksy kuin tiettyä yleisesti hyväksyttyä vallallaolevaa formaattia. Ihmiset eivät enää ajattele omilla aivoillaan. Yksilöt ovat pikeminkin korvautumassa kollektiivisiksi massaihmisiksi, joilta koko persoonallisuus on hävitetty massatietoisuuden avulla.

    Kysymys on hyökkäyksestä olemusta vastaan. Jos Stalinilta olisi kysytty millainen ihminen olisi hänen yhteiskunnassaan hyväksytty, hän vastaisi että tuollainen punapaitainen kravattikaula, joka tekee mitä minä käsken. Tästä on kysymys identiteettipolitiikassakin, se on tieteellisesti hallittua totalitarismia, jonka tarkoituksena on hajottaa ihmisten luontainen auktoriteetti, persoona ja olemus. Massa on sellainen väline, joka hyvin nopeasti hajottaa ihmisen. Ei tarkoita mitään eristysmentaliteettia, vaan sitä, että massat ovat kuin kollektiivinen yksilö, joka puhuu, ajattelee, pukeutuu, toimii samalla tavalla. Ei se ole ihmisyyden tai persoonan tarkoitus. Jumala on luonut jokaisen omaksi ainutlaatuiseksi persoonaksi ja joka ikisellä miehellä ja naisella on auktoriteetti. Sitä pitää käyttää, mutta massan tarkoitus on ryöstää se! Ja jos olet vahva persoona tai auktoriteetti, saat todellakin elää yksin, sillä massa ei tule sinua hyväksymään. Tämän olen mm. omassa elämässäni huomannut, vaikka en ole mikään suurisuu-uhoaja.

    Ihmisten olemusta yritetään hävittää!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  7. Alla on kaksi kommenttia Verkkomedian artikkelista ”Vanhemmat, valvokaa kuinka lapsianne ’kasvatetaan'”, http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=9474#kommentit:

    ”Frankfurt-subversiot @ 8.1.2014 1:04:25

    Artikkelissa sanotaan: ”Myös Suomen koululaitos palvelee Uutta Maailmanjärjestystä”.
    Miksipä niin ei olisi: Brittipatriootti David Noakesin (http://www.eutruth.org.uk/) mukaan koko Euroopan Unionissa sovelletaan kommunistisen ns. Frankfurt-koulukunnan subversiotekniikoita (subversio: kumoaminen,turmeleminen) hämmästyttävin tehokkaasti ja erinomaisin tuloksin. Eräs näistä tekniikoista tähtää perinteisen perheinstituution hävittämiseen yhteiskunnan perusyksikkönä mm. homo-/lesbomyönteisellä propagandalla ennenkaikkea kontrolloidussa valtamediassa – hyvä artikkeli-esimerkki Brysselin Pravdasta 4.1.2014: ”Ovatko aivosi androgyynit, Jaakko Valtee – Drag-artisti haluaa esiintyä naisena…”

    Asiasta lisää:
    Frankfurtin koulukunta: salaliitto rappioon, http://isovimma.blogspot.fi/2011/02/frankfurtin-koulukunta-salaliitto.html

    Repressiivinen toleranssi eli kuinka kansakunta tuhotaan, osa II,http://takkirauta.blogspot.fi/2011/03/repressiivinen-toleranssi-eli-kuinka.html

    Frankfurtin koulukunnan kulttuurimarxismsi ja sen yhteys suomalaiseen kulttuuriin, http://rauta-aika.blogspot.fi/2012/04/frankfurtin-koulukunnan.html

    ”World Communism of the Pharisees Nearly Succeeds: Satan´s One World Governance by “Stinking Pervesity” (School of Frankfurt).” ja saksaksi ”Weltkommunismus der Pharisäer fast am Ziel: Satans Weltregierung durch “stinkende Perversität” (Frankfurter Schule)”, http://new.euro-med.dk

    Herää kysymys, että keiden toimesta ja miten suomalaiset on tälle tuhon tielle johdettu? Joitakin vastauksia löytyy seuraavista artikkeleista:
    ”Suomalainen EU-vaalipetos tiivistettynä ”A-nelosella””, http://koti.mbnet.fi/jorjaa/
    ”Suomen tuhoamisohjelma”, http://jussisiitarinen.blogspot.fi/2013/06/vesa-ilkka-laurio-suomen-tuhoamisohjelma.html
    ”EU – juutalaiskommunistinen diktatuuri”, http://jussisiitarinen.blogspot.fi/2013/06/vesa-ilkka-laurio-eu.html

    Kahta viimeksimainittua artikkelia ei enää löydy, koska Siitarisen sivusto koki saman kohtalon kuin Magneettimedian paperiversio ja vastaavasta syystä – Suomi on ”oikeusvaltio” jossa ”sananvapaus” kukoistaa!

    ”re:MKJ @ 9.1.2014 15:42:56

    ”Globaalin eliitin mielen manipulointi on siis tehnyt tehtävänsä.”
    Tästähän aikaisemmassa kommentissa ´Frankfurt-subversiot´ on nimenomaan kysymys. Koko valtamediamme (oikeammin: propagandamediamme) ja opetuslaitoksemme on globaalin eliitin (oikeammin: orwelilais-fasistiseen maailmanhallitukseen tähtäävien NWO-rikollisten ja heidän lakeijoidensa) kontrolloima. [NWO, New World Order eli Uusi Maailmanjärjestys]. Nämä lakeijathan ovat vallanpitäjinä ainakin melkein kaikissa läntisissä maissa (bilderbergit, vapaamuurarit). Eräs esimerkki mielenmanipuloinnin riemuvoitoista on perheinstituution hävittämiseen tähtäävä homo-/lesbopropaganda, jota mm. koko propagandamediamme (pravdat ja YLE) on monia vuosia suoltanut ulos joka tuutista: kun vielä muutama vuosikymmen sitten homoista puheenollen viitattiin jollakin tavalla pilkallisesti meitä ´edistyksellisempiin´ ruotsalaisiin ja puhuttiin ´ruskean reiän ritareista´, niin nyt näitä ´ruskean reiän ritareita´ asetetaan propagandamedian suuresti kunnioittamina ja ´vapaamielis-edistyksellisinä´ kansalaisina jopa presidenttiehdokkaiksi ja ministereiksi! – Voi teitä vallanpitäjiemme hyödylliset idiootit!!!”

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  8. Kun väität, että juutalaiset haluavat kieltää, keneen viittaat? Johonkin yksityiseen henkilöön, ideologiseen oppiin vai valtiolliseen dogmaan? Käsittääkseni juutalaisnationalismi ei aja mitään muuta agendaa kuin mikään muukaan nationalismi, se ei pyri alueelliseen laajentumiseen tai hegemoniaan. Sillä ei ole päämääränä laajentua, vaan ainoastaan olla olemassa valtiona. Esimerkiksi arjalainen nationalismi pyrki laajentumiseen niin ideologian tasolla kuin myös valtio-opillisesti. Kolmannen valtakunnan valtakunnanpolitiikan ensimmäinen päämäärä ja tavoite oli nimenomaan elintilan hankkiminen ja laajentuminen toisten kansojen kustannuksella eli imperialismi. Tällaista nationalismia ei juutalaisvaltio ymmärrykseni mukaan aja.

    Palestiinalaiskysymys on täynnä tietämättömiä käsityksiä. Valtio-opillisesti katsottuna juutalaisvaltion perustaminen ei täyttänyt mitään sortavia piirteitä. Ottomaanivaltakunnan romahdettua alueelle jäi valtiollinen tyhjiö, jolloin paikalliset paimentolaiset olivat täysin vailla lainsuojaamaa järjestelmää eli valtiota. Näin ollen britit ottivat alueen hyvin pian haltuunsa. Mikään valtakunta tai kansakunta ei menettänyt alueitaan, kun laillisesti sellaista ei ollut olemassa ennen kuin britit ottivat alueen hallintaansa.

    Näin operoi kulttuurievoluutiokin. Valloittajat tulevat ja menevät, tyhjiöt täyttyvät, mutta tässä tapauksessa ei ollut kysymys valtion valloittamisesta tai edes kansakunnan. Paimentolaiset eivät muodostaneet kansakuntaa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Liiankin helppo vastata. Riittää, kun tutustut johtaviin amerikkalaisiin juutalaisjärjestöihin. Siellähän ”White Nationalism” on yhtä tuomittavaa kuin holokaustin kieltäminen, jopa pahempaa. Kuinka sokeita te semifiilit olette?

      Jos kuvaamasi juutalaisnationalismi on oikein ja normaalia niin mikäs siinä.

      Aletaan siis toteuttamaan Euroopassa siionistista, vanhanaikaista nationalismia. Muslimit ja juutalaiset omille alueilleen, muurit väliin ja asemiehet tarkastuspisteille solvaamaan heitä, kun he tulevat työhön meidän alueillemme. Jos tulee yksikin väkivaltainen hyökkäys millä tahansa tavalla niin hävittäjät ilmaan ja napalmia niskaan ja pää kiinni. 🙂

      Otetaan maat ja talot, ajetaan pari miljoonaa Gaza-tyyppiseen ghettoon ja eristetään ghetto muusta maailmasta. Se on siionisminationalismia. Par f…g excellence.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  9. Niin… Laittoman valtion perustaminen rikkoi vain YK:n peruskirjaa, kansainvälistä oikeutta ja Tooraa. Eli kaikkia mahdollisia oppeja ja lakeja.

    Jälkeen päin sitten vain hyväksyttiin sionistimaiden johdolla ”holokaustikansan” hyökkäys rauhaa vastaan.

    Niin sen ”holokaustikansan”, joka itse kehitti satukirjojensa pohjalta hmmm.. neljännen tai viidennen 6 miljoonan massamurhan, joka massamedian valtakaudella lopulta löi läpi.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  10. Sekin on vain valhe. Tunnetua on, että keskenään sionistit sanovat, että tavoitteena on koko maailman hallitseminen ja koko maailma on se Israel. Israel on komentopaikka, tavallaan iso Jerusalem. Sionistikokouksessa 1900-luvun alussa on suoraan vaadittu, etä juutalaisten on otettava koko maailma tiukkaan komentoonsa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  11. ”En ymmärrä” nimimerkille. Dr.Duke on sanonut kannattavansa myös juutalaisten oikeutta säilyttää perinteensä ja identiteettinsä ja täten jonkunlaisen asuinalueen. Mutta senhän ei tarvitse välttämättä olla Israel siellä missä se nyt on. Esim. Australian mantereella olisi lääniä ja saman tyyppinen ilmasto. wink wink.

    Juutalainen Paul Eisen on tästä Duken kanssa sama mieltä myös:

    http://pauleisen.blogspot.com/2013/12/jews-and-race-more-hard-truths-from.html

    ”Sionismi” näissä imperialistisissa yhteyksissä tarkoittaa siis muuta kuin vain juutalaisten halua omaan valtioonsa. Kyse on ehkä termi- ja käsite sekaannuksesta. Tuota sanaa käytetään usein jotta voidaan tehdä ero niihin juutalaisiin jotka eivät kannata mitään sellaista mistä esim. Duke puhuu ja näin ollen vähennetään rikos syytteiden riskiä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  12. Sionismi tarkoittaa nimenomaan juutalaisaatetta, joka tähtäsi 1900-luvulla juutalaisen kansakunnan yhtenäisyyteen ja valtiollisen alueen perustamiseen. Mitään muuta merkitystä tai suunitelmaa tuolle käsitteelle ei ole olemassa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  13. ”Enpä ymmärrä”. Ihan sama mitä sanoja käytetään, sanotaan sitten vaikka että ”ääri-juutalaiset” sitä ja tätä jos kerran haluat varata sionismi käsitteen noin. Ei se muuta niitä asioita joista Duke puhuu tosiasiallisesti miksikään. Valitettavasti suuri osa sionismin määritelmän alle kuuluvista tahoista ja yksilöistä ovat ajaneet asioita joista Duke puhuu, oli se sitten osa varsinaista sionismia tahi ei. Ja niitä asioita ovat ajaneet myös johtavat ei-sionistiset(määritelmäsi mukaan) juutalaiset jo ennen koko sionismi käsitteen syntyä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  14. Toisin sanoen sionismi ei itsessään ole mikään ongelma, vaan äärijuutalaiset ovat ongelma. Onko näin?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  15. Ottakaamme mallia Thaimaasta. Siellä on pistetty yksi maailman suurimmista metropoleista polvilleen väkivallattomasti protestoijien puolelta(ilmennyt väkivalta on kohdistettu lähinnä heihin). He vastustavat globalisti juutalaiseliitin käsikassara Shinawatran perheen korruptoitunutta dynastiaa ja vaativat reformia.

    Pokkana ilmoittivat mm. menevänsä ja sulkevansa pääministerin ja muidenkin ministerien kotien sähköt ja vesihanat.

    http://www.bangkokpost.com/news/bangkok-shutdown

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  16. ”Enpä ymmärrä”. Itse näkisin sen noin. Minulle henkilökohtaisesti ei ole mikään ongelma, että juutalaisilla on/olisi oma kotimaa. Mutta kuten sanoin sen ei tarvitse olla nykyinen Israel. Se että on oma maa josta elää toisten kaltaistensa keskuudessa on eräs ihmisoikeuksista, josta juutalaiset ovat osin omien mielipuolisten opetustensa vuoksi jääneet ja jättäytyneet paitsi jo vuosituhansia. Toorahan kieltää heiltä sen. Se on aiheuttanut sen että he ovat jääneet ikäänkuin kodittomiksi kiertolaisiksi puuttumaan muiden asioihin välimies vähemmistönä. Hyvin epäinhimillinen sääntö. Sitten kun heille antaa maan niin mopo karkaa aika pahasti käsistä kuten näemme Israelissa. Mutta ne ääriainekset jotka härräävät joka puolella, kutsui sitä miksi hyvänsä, on se ongelma.

    Itse kannatan Israelin valtion purkamista rauhanomaisesti juridisena konstruktiona ja sen siirtämistä esim Australiaan. Tuonne maantieteelliselle alueelle jossa Isreal sijaitsee voisi kuitenkin aivan vapaasti jäädä kuten siellä on oltu vuosi satoja rauhanomaisesti jo ennen sionismia. Se vaatisi valtiomuodon tai perustuslain tms. muokkaamista. Mutta muut kuuma kallet voisivat mennä Australiaan. Sikäläinen hallitus varmaan löytäisi sovun maa-alueesta jonne ”sionisti” valtio voitaisiin perustaa/siirtää. Sitä voitaisiin ja pitäisi pitää luupin alla asevarustelun jne osalta ettei se pääse sieltä kasvamaan uhkaksi. Samoin kun nyt sionistit kyttäävät vainoharhaisesti kaikkien naapuriensa ydinohjelmia jne. Niin ja ne nykyiset rikolliset pitää oikeusprosessien kautta tuomita vähintään elinkautisiin. Tiedän että tässä kohdin monet fantasioivat kovemmistakin rangaistuksista, suotakoon se kunhan sillä ei retostella. Kuoleman rangaistus jakaa mielipiteitä ja olen yrittänyt pitää tiettyä etiikkaa yllä, jolla ei loukattaisi niitä arvoja joita tuomitut ovat itse loukanneet, oli rikos mikä hyvänsä. Mutta joka tapauksessa voisi juutalaisvaltiokin aloittaa ihan puhtaalta pöydältä terveemmin eväin.

    Teoreettinen mahdollisuus on myös nykyinen sijainti, mutta se vaatisi totaalisen johtajavaihdoksen lisäksi monien väkivalloin perustettujen siirtokuntien purkamista. Palaamista vaikka vuoden 1967 rajatilanteeseen.

    Tässä vain ideoita.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  17. Itse kannatan Somalian siirtämistä McDolandssaarille. Se olisi parempi vaihtoehto. Somalivaltiosta ja kaikista muista muslimivaltakunnista maan päällä on valovuosien verran enemmän uhkaa ja haittaa kuin pienestä juutalaisvaltiosta keskellä ei mitään. Kaikista ristiriitaisin seikka kaikessa ”valkoisessa nationalismissa” on se, että se on historian saatossa johtanut aina muslimien ja arabien syleilyyn, kuten Kolmannen valtakunnan historia osoittaa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  18. Todellisuudessa valkoissta nationalismista ei ole koskaan ollut ongelmia, mutta talmudismista on.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  19. Vapaamuurareita ei Talmudit ja Koraanit voisi p-skan vertaa kiinnostaa. He palvovat perkelettä ja siinä on heidän Jumalansa. Perkele on Israelin Jumalan vastustaja. Kuolema perkeleelle! Me taistelemme vastaan! Ei ennen uhmamme uupua voi, kun vapaa on Suomen kansa! Kuolemaan asti, taistelu jatkuu.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  20. If you go here…….. http://www.phoenixmasonry.org/duncans_ritual/royal_arch_degree.htm
    and scroll down to p.249, you will see that the “Ark” (one of the props for these initiation rites or ceremonies) contains the words, “For the good of Masonry, generally, but the Jewish nation in particular.” ….FOR THE JEWISH NATION IN PARTICULAR ???!!!

    Mitä Harold Rosenthal sanoikaan juutalaisten jumalasta? Niin tai näin, juutalaisten opit ovat päinvastaiset kristittyihin nähden ja kristttyjä vihataan ja heitä pidetään harhaoppisina. Nooan lait määräävät harhaopeista päänkatkaisun. Siis et ole oikea kristitty, jos saat pitää pääsi lähitulevaisuudessa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  21. Siionistien johtama ja hallitsema Israel voi näköjään jatkaa rikollista toimintaansa Kansainvälisen Yhteisön millään tavalla puuttumasta siihen.
    Summary of Israeli Violations of International Law in 2013.
    The year 2013 witnessed over 20,000 severe violations against the occupied State of Palestine and its people, who have suffered a number of violent attacks and incursions at the hands of Israel, the occupying power. These violations include attacks by both Israeli authorities and settlers, along with home demolitions, arbitrary arrests and the ongoing construction of illegal settlements.

    Since the resumption of negotiations at the end of July 2013, Israel has announced almost 6200 new settlement units, throughout the occupied State of Palestine.

    Please find below a Media Brief prepared by the NSU summarizing Israel’s violations of International Law during 2013, with a particular focus on violations committed since the beginning of negotiations, a process which is supposed to lead to a just and lasting peace.

    Koko karmea tilasto luettavissa linkissä:
    http://rinf.com/alt-news/latest-news/summary-israeli-violations-international-law-2013/

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  22. Tuolla puolueella ei ole mitään linjaa, sieltä löytyy homoja ja kommunisteja laidasta laitaan. Haistakaa p-skalta koko puolue. Puolueet ovat kusetusta kaikki. Kaikki samaa roskaa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  23. Vain juutalaispuolueet ovat sallittuja jo lain mukaan. Pariisin rauhansopimus on edelleen voimassa. Suomessa ei siis tarvitse kieltää oikeita puolueita esim. Kreikan tyyliin, koska suomalaisia puolueita ei voi perustaa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  24. Uutisia siionistien hallitsemasta USA:sta:

    Detroit on Mustaa Afrikkaa. Detroit, aiemmin USA:n ylpeys, on siionistien johtamassa USA:ssa nykyään konkurssipesä, jossa mikään ei toimi ja rikollisuus leviää kuin kulkutauti. Aivan kuten Kongossa, asukkaatkin ovat aivan kuten Kongosta.

    New Yorkissa ja Hollywoodissa Jewish Privilege juhlii ja pitää hovia jakamalla amerikklaisten sukupolvien ajan kestäneen työn hedelmät. Spielbergit ja spielmannit jakavat lakeijoilleen erilaisia palkontoja, jotta nämä suutelisivat talmudistien tallaamaa maata.

    Samaan aikaan Detroit vajoaa. USA vajoaa.

    Lapsikuolleisuus on Detroitissa nykyään Global Research-sivujen mukaan Mustan Afrikan tasolla. Englanniksi sanottuna: ”It figures.”

    Juutalaisten unelma. Valkoisten rahoilla maa Mustaksi.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  25. Rabbit uhkaavat Secretary of State John Kerry,ä
    ”Jumalallisella kostolla” !!!
    United Against Kerry…
    Wednesday, February 5, 2014 at 11:41AM Gilad Atzmon

    Comment by Gilad Atzmon: If you really want to understand the current Israeli Rabbis attack on Secretary of State John Kerry and the special occasion in which it takes place, please review my article on the meaning of Purim and the Book of Esther – Counterpunch’s 2007 Purim Special – From Esther to AIPAC.

    As the Rabbis confirm below, the Book of Esther is there to teach the Jew how to dominate Goyim’s politics. Back in 2007 I was denounced for exposing the true meaning of Purim and The Book Of Esther. However, the Rabbis Letter’s closing paragraph confirms that my analysis was spot on. We are dealing here with a totalitarian identity discourse that is driven by crude Judeo-centric supremacy.

    Israeli Arutz 7 reports:
    Rabbis Threaten Kerry with ’Divine Wrath’

    ”A group called Rabbis from the Committee to Save the Land and People of Israel sent a letter to US Secretary of State John Kerry this Sunday, warning him to end his ”antagonism” towards Israel.

    The rabbis sharply criticized Kerry for his plans to establish an Arab capital in Jerusalem for Palestinian Authority (PA) Chairman Mahmoud Abbas, and to have Israel withdraw to the 1949 Armistice lines. On Saturday, Kerry threatened Israel with an international boycott if peace talks fail, in addition to previous threats of a ”Third Intifada” last year.

    ”Your incessant efforts to expropriate integral parts of our Holy Land and hand them over to Abbas’s terrorist gang, amount to a declaration of war against the Creator and Ruler of the universe. For G-d awarded the entire Land of Israel to our ancestors, Abraham, Isaac and Jacob, in order that they bequeath it, as an everlasting inheritance, to their descendants, the Jewish people, until the end of all time,” opens the rabbis’ letter.

    The letter was signed by Rabbi Gedalya Axelrod, emeritus head of the Haifa Rabbinical Court, Rabbi Yisrael Ariel, Chairman of the Temple Institute, Rabbi Ben Tziyon Grossman of Migdal Haemek, Rabbi Shalom Dov Wolpo, Dean of the Institute for the Complete Code of Maimonides, and Rabbi Yigal Pizam, Dean of Yeshivat Kiryat Shmuel.

    Warning of the imminent security threat that Kerry’s plans would place Israelis in, and bringing the example of Gaza’s having turned into a launching pad for rockets, the rabbis slammed the plan for seeking to immediately uproot ”20% of the Jews now living productively in Judea, Samaria and the Jordan valley.”

    The letter adds that Kerry’s plan ”would force tens of thousands of Jews to be evicted from their homes and livelihoods, devastating their lives financially, economically and psychologically, as happened to those expelled from the flourishing Gaza settlements, most of whom still suffer from the expulsion’s ruinous after-effects.”

    Drawing on Jewish history, the letters declares to Kerry: ”If you continue on this destructive path, you will ensure your everlasting disgrace in Jewish history for bringing calamity upon the Jewish people – like Nebuchadnezer and Titus who destroyed, respectively, the first and second great Temples and the entire Holy City of Jerusalem, and who, by Heavenly punishment, brought eventual disaster upon themselves, too.”

    ”By the power of our Holy Torah, we admonish you to cease immediately all efforts to achieve these disastrous agreements – in order to avoid severe Heavenly punishment for everyone involved,” warned the rabbis.

    The letter closed with a reference to the upcoming Jewish holiday of Purim, in which the Book of Esther records Haman’s genocidal plots against the Jewish people were turned against him and he was ”hung on the very same gallows he had prepared for Mordechai, the Jew.”

    http://www.gilad.co.uk/writings/united-against-kerry.html#entry34613118

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  26. Taas superloistavaa tekstiä ”The Occidental Observer”-sivustolta.

    Aiheena juutalaisten asevelvollisuuden välttely.

    Hykerryttävän osuvaa tekstiä. Tässä vähän maistiaisia:

    Amerikkalaiset kertovat, että juutalaisten marssilaulu Toisessa Maailmansodassa oli ”Eteenpäin kristityt sotilaat, me valmistamme univormut!” Artikkeli todistaa kiistattomasti, että juutalaiset eivät kategorisesti halua puolustaa isänmaataan. Paitsi tietenkin Israelissa, jossa vastustajina on naisia, vanhuksia ja lapsia, jolloin juutalaisesta tulee yhtäkkiä tosi taistelija. 🙂

    Kannattaa lukea. Juutalaisella ei ole isänmaata, vain Israel.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  27. Muutamia mielenkiintoisia:

    HS, Suomen johtava siionistimedia taapertaa taas kaksihaaraisten kielten maastossa silmät sokeina. Pääkirjoituksessa saarnataan siitä, kuinka sotarikokset eivät vanhene ja esiin otetaan tamilien kohtelu Sri Lankassa.

    Kuten aina, siionistimedia on hartaasti ja totaalisesti unohtanut Beirutin teurastajan, Ariel Sharonin, sotarikokset. Siionisti on sankari ja valtiomies, vaikka kädet ovat naisten la lasten veressä.

    Toisaalla uskomattoman rehevää huumoria jutalaisista. TÄMÄ PITÄÄ KATSOA. Käykää ”Counter-Currents”-sivustolla ja katsokaa Dioudennen video. Aivan mielettömän mahtavaa huumoia, esim. siitä, kuinka juutalaiset ovat saaneet aikaan maailman, jossa tiettyjen asioiden ajatteleminenkin on kiellettyä.

    Tämä Päpylle: Tämä mies on kuvaamasi ”Äijä”, vaikka musta onkin. Nostan hänelle hattua ja takaan käyväni hänen esityksessään. Hieno mies!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  28. Ostrovski taisi olla se, joka ylpeili juuri tuolla Sri Lankan sodalla. Juuri kun tamilit olivat olleet Mossadin koulutuksessa, tulivat singaleesit kouluttautumaan. Sri Lankan singaleesihallinto sai juutalaiselta YK:lta valtavat tuet johonkin patohankkeeseen, jota ei käytännössä ollut. Rahat menivät sotaan tamileja vastaan. Tamilit puolestaan saivat aseita esim. huumekaupasta ja juutalaiset tunnetusti pyörittävät ja valvovat sitä ja ottavat voitot. Oa menee tietenkin näihin tiedustelupalveluiden asekauppoihin.

    Veikkaan koko sdoan olleen Mossadin joku operaatio. Mitään ei tapahdu sattumalta ja etnisiä jännitteitä luodaan ja käytetään hyväksi. Ja se mikä paksa se nyt olki on vain uusi puppet-diktaattori. Kokio maailma tuntuu nyt olevan vajoamassa tällaisten diktaattorien hallintaan ja kaiken takana talmudismi vankistaa otettaan. Ihmisistä tehdään pelokkaita orjia juutalaisten valvomien diktaattorien ja järjestäytyneen rikollisuuden armoilla.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Olet oikeassa. Tämä jännitteiden ja vihan luominen on siionistien ”Grand Plan”.

      The Occidental Observer-sivustolla oli todella mielenkiintoinen kommentti juutalaisista erittäin väkivaltaisena kansana aina roomalaisvaltaan asti. Kirjoittajan mukaan juutalaiset itse päättivät muuttua ”uhreiksi”, vasta kun roomalaiset ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla ottivat totaalisesti luulot pois näiltä taistelijoilta. Turpiin tuli senverran raakasti, että koko yhteisö päätti luopua avoimesta väkivallasta ja siirtyä manipulaatioon.

      Tämä on todella uskottavaa, sillä kuinka muuten selittää tämän ilmiön, että nyt kun siionisti on saanut maailmanlopun aseet käsiinsä niin häpeämättä he rikkovat kaikkia lakeja ja sopimuksia ja kylmästi hyökkäävät aseettomien naisten ja lasten kimppuun verenhimoisesti. Aina tähän astihan he olivat vainottuja ja ah niin viattomia ja eivät koskaan olisi ainakaan aseeseen tarttuneet.

      Karva on paljastunut: Siionisti on moninverroin aggressiivisempi kuin paljon parjattu valkoinen mies.

      Ilmeisesti nyt vain halutaan varmistaa, että kaikki maailman ydinaseet ovat ns. ”ikeissa käsissä” ja sitten niitä aletaan käyttämään ns. ”opetusmielessä”. Pääsiionisti Sheldon Adelson ja juutalaishistorioitsija Martin van Creveld ovat jo pukeneet tämän sanoiksi harvinaisen selvästi. Itse asiassa kukaan muu kuin juutalainen ei uhkaile avoimesti ydinaseiden käytöllä.

      Täytyy vain toivoa, että siinä viimeisessä välienselvittelyssä roomalaiset voittavat. 🙂

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  29. Nyt sekin selvisi, miksi MSM (lue: juutalaismedia) hysteerisesti yrittää loukata ja alentaa Sotsin talviolympialaisia.

    Helppo päätellä.

    Katsokaa näitä loistavia kuvia sieltä.

    Kauniita valkoisia ihmisiä. Nuoria naisia, nuoria miehiä.

    Me olemme me. Meitä ei nujerreta.

    Juutalaisten pitäisi muutenkin urheilla ja laulaa naapureittensa kanssa. Mitä esim. juutlaiset tekevät Euroviisuissa? Heidän kuuluisi laulaa naapureidensa kanssa. Esim. Lähi-Itäviisut Bagdadissa. Sinne vaan juutalaisdelegaatio hoilottamaan. Hahahahaha.

    Tai jalkapallon MM-karsinnat. Israel vs. Saudi-Arabia Riadissa. Mitä he tekevät pelaamassa Euroopassa tässä yhteydessä?

    Tietenkin siksi he tulevat Eurooppaan, että he ovat jo pommittaneet kaikkia naapureitaan ja eivät ole tervetulleita sinne. Sellaisia ovat juutalaiset. 🙂

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  30. Lisää vertailuja:

    Suomalaiset käyvät naapurimaissa, kuten sivistyneet, hyvät ihmiset. Esim. Eestiin, eteläiseen naapuriin mennään pääasiassa laivalla. Toisin on siionistionnelassa, Israelissa. Siellä naapurimaissa käydään hävittäjän kyydissä tai kuten korkeasti kunnioitettu Israelin johtaja, paremmin tunnettu nimellä Beirutin teurastaja, Ariel Sharon, hänhän kävi panssarivaunudelagaation kanssa varmistamassa tuhansien naisten ja lasten tappamisen Shabrassa ja Shatilassa. Siionismiturismia par excellence.

    Syyriassa käydään myös hävittäjän kyydissä. Tämä on varsin suosittu väline ulkomailla käydessä. Tai panssarivaunu.

    Oma vähemmistö käydään myös hoitelemassa yleensä tykeillä ja tankeilla. Me suomalaiset osaamme elää esim. ruotsinkielisen vähemmistön kanssa. Siionisti käy Gazassa tankkien tai hävittäjien kanssa. Siionisti ei oikein tule toimeen naapurien kanssa.

    Tosin Saudi-Arabiasta siionisti on löytänyt ystäviä. Wahhabiitti-saudit löivät kättä päälle ja järjestivät Syyriassa yhteisen kemiallisen näytöksen. Nyt varmaan Saudi-Arabiassa juutaaisten charter-bussit jonottavat rajanylityspaikoilla… Vai eikö sittenkään? Eikö kukaan rakasta siionistia? Eikö yksikään naapuri toivota tervetulleeksi?

    Kummallista. Kaikki siionistien naapurit ovat pahoja. Kaikki. Erikoista.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  31. Viimeinen kommentti tänä viikonloppuna. 🙂

    Katsokaa Youtubesta ”La Quenelle”.

    Kuten siellä sanotaan: Me olemme, swidu, saaneet tarpeeksemme. 🙂

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  32. http://www.bloomberg.com/news/2013-03-18/putin-buddy-gets-7-billion-of-deals-for-sochi-olympics.html

    http://www.destroyzionism.com/2014/02/09/corruption-putins-jewish-friend-makes-money-olympics/

    Tuohan se osti jääkiekkoseuran Jokerit. Juutalaisen ystävänsä kanssa. Ja he ovat Puten lapsuudenystäviä jo. Jomman kumman poika pelasi futista Suomessa. Israelilainen seura oli kiinnostunut ostamaan, koska juutalaisena mies olisi katsottu kotimaiseksi pelaajaksi eikä ulkomaalaisvahvistuskiintiö olisi mennyt.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  33. Katsokaa ihmeessä Verkkomedian lukijat ja muut putinistit uusin MOT

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  34. Siellä Putinin juutalaisystävät kahmivat kaikki urakat ja jättävät palkat maksamatta. Ovat nähtävästi varmoja siitä, että saavat tehdä mitä tahansa ja ovat lain yläpuolella. Tyypillistä juutalaista käyttäytymistä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  35. Niin kun poliisikin kiduttaa palkan vaatijoita melkein kun saksalaissiviilejä ja kristittyjä Venäjän kansoja kommunistiaikoina. Tuo mies ei koskaan ole enää työkykyinen.

    Poliisi ja ”oikeuslaitos” siellä myös ryöstää koko ajan yrityksiä äille juutalaismafiosoille.

    Onko Putin edes venäläinen, jos hänellä on lapsesta asti ollut nuo juutalaiset rikolliset parhaina kavereina? Minusta tämä on yhtä mahdotonta venäläiselle kuin esim. James Angletonin muistomerkit Israelissa, jos tämä olisi ollut oikeasti katolinen.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat