Magneettimedia tunnetaan, luetaan ja säilytetään

Magneettimedia on teettänyt lukijatutkimuksen. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää eri ilmaisjakelu – ja sanomalehtien tunnettuus ja lukijamäärät sekä Magneettimedian lukijoiden mielipiteitä lehdestä.

Vertailulehtiä olivat mm. Kaleva, Kalajokilaakso, Keskipohjanmaa, Etelä-Suomen Sanomat, Oulu -lehti ja Uusi Lahti.

Tunnettuudessa ja lukijamääriltä Magneettimedia oli kyselytulosten mukaan alueesta riippumatta kolmen tunnetuimman lehden joukossa ja ohitti esimerkiksi Ylivieskan alueella Kalevan estimaattina 14 000:lla.

Juttusisällöstä Magneettimediassa lukijoita kiinnostavat eniten ilmoitukset, terveysaiheiset jutut, uutiset sekä liikunta ja vapaa -aika. Yli 70 % lukijoista on kyselyn mukaan sitä mieltä, että juttuja on aiheesta kuin aiheesta sopivasti. Selvä enemmistö vastanneista katsoi juttujen olevan myös kiinnostavia ja hyödyllisiä. Tutkimuksesta käy lisäksi ilmi, että lähes 50 % lukijoista säilyttää lehteä viisi päivää tai pidempään.

Lukijatutkimus käsitti 800 vastaajaa (200 henkilöä per jakelualue) ja tutkimukseen osallistuvien ikä oli yli 15 -vuotta, joista miehiä 396 henkilöä ja naisia 404 henkilöä. Otanta käsitti eläkeläisiä, johtotason henkilöitä, yrittäjiä, opiskelijoita, työväestöä ja toimihenkilöitä.

Haastattelu toteutettiin Oulun, Lahden, Ylivieskan ja Kokkolan jakelualueilla puhelinhaastatteluna. Haastattelun teki MC-Info Oy.

47 kommenttia

  1. Nyt kyllä Riitta jättää oleellisen kertomatta (=salaa tietoa). Googletus kertoo nopeasti mitä MYÖS kansa ajattelee:

    -”Huhhei ja hellurei. Kyllä nyt taas, kun tupsahti Kärkkäisen mainoslehti: Magneettimedia luukusta sisään, niin kerpele mitä sontaa siellä taas on.”

    -”18. elokuu 2011 – Ja minä kun luulin, että Magneettimedia on vain Kärkkäisen harmiton mainoslehti… mutta sehän näkyykin olevat foliohattujen ”tiedotuslehti”. ”
    (lisää ks .googlella)

    Mikä tutkimus se semmonen muka on joka ei kerro totuutta kansan aatoksista vaan salailee ??
    Tämä Riitan artikkeli toi kyllä nyt elävästi mieleen NL:n aikaisen Neuvosto-Karjala-lehden ja heidän ”tutkimuksensa”..

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Valtamafian trolliarmeija ei ole kansa, paitsi ehkä tyhmin osa vedetään mukaan toimittajien ja tieteen yms. ”auktoriteetilla”.

    Skepsis -palstalla MrrKAt väitti Söyringin kieltäneen holokaustin ja Magneettimedian kiistäneen kuulennot ja levittävän rasismia. Peruste: Mediassa on siteerattu KOPP-mediaa, joka myy myös kirjoja, jossa kuulennot kiistetään ja jossa on tehty video Ulfkotten maahanmuuttokriittisestä kirjasta ja myydään kirjaa. Samalla logiikalla siis magneettimedia uskoo kai Erich von Dänikenin jutut, koska Kopp myy myös häntä ja muuta huuhaa-kirjallisuutta.

    Sinänsä kuulennot ovat huijjaus, mutta en ole huomannut Magneettimedia kirjoittaneen mitään tällaista.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Repe: ”Skepsis -palstalla MrrKAT väitti Söyringin kieltäneen holokaustin ja Magneettimedian kiistäneen kuulennot ja levittävän rasismia.”

      Äläpäs valhettele ja pistä sanoja suuhuni.
      En ole muistaakseni missään milloinkaan väittänyt Magneettimedian itsensä kieltäneen kuulentoja. Sen sijaan sen käyttämät lähteet Kopp jne ovat sisältäneet ko. väitteitä (ja rasismia).

      Riikka Söyring on itse ilmaissut epäilevänsä holocaustia (”oliko sitä?”) nettivaalikonevastauksessaan IPU-ehdokkaana. Tässä eräs Riikan ”aivoleikkaus” ja myös linkit:

      http://keskustelu.skepsis.fi/html/KeskusteluViesti.asp?ViestiID=338207

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Valehtelet itse:

        http://keskustelu.skepsis.fi/html/KeskusteluViesti.asp?ViestiID=346770

        ”3.Magneettimedia, monenlaista älytöntäkin salaliittoteoriaa, rokotepelottelua ja humbuugijuttua ja terveydelisesti vaarallisen 1-puolisesti ja toistuvasti,
        esitellään kuin totena, ja paperilehdessä, jolla laaja levikki, jonka lähteet ja toimittaja(t) näyttävät kieltävän kuussakäynnin/holocaustin..
        =hörhömagneetti :D”

        Sitä on sittemmin jouduttu myöntämään tuossakin ketjussa, että kyse olikin vaalisivun tulkinnasta. Siinä taas siis sinun lainauksesi tuosta myöhemmästä viestistä:

        ”->Mitä mieltä holokaustista?:
        RS: ”Oliko sitä ? On paljon kontroversiaalia tutkimusta, joka kyseenalaistaa holokaustin olemassaolon sellaisena kuin virallinen tieto sen esittää. Täytyy muistaa, että virallinen historia on aina voittajien kirjoittamaa ja se yleensä pyrkii selittämään tekemisten motiiveja. Täytyy huomioida myös median ja viihdeteollisuuden omistussuhteet, kun tarkastelee tätä kysymystä. Täytyy huomioida aika, yliopistoissa ja viralliisinstituutioissa olevat interrelatiiviset suhteet sekä mielipiteiden vaikutus uralla etenemiseen (kts. Vapaan Koulutuksen tukisäätiö!) ynnä muut tekijät mahdollisimman laaja-alaisesti. Holokausti on asia, johon aion perehtyä joskus tarkemmin vertaamalla eri lähteitä ja niiden tarjoamia tietoja, ajattelemalla löytyneitä ristiriitaisuuksia; miksi niitä löytyi, miksi juuri siitä lähteestä; kuka hyötyy jne”

        Tuo siis on skepojen eli raivokkaiden sionistien saappaannuolijoiden ja pepunnuolijoiden mielestä eli isäntiensä sionistien mielestä jo siis holokaustin epäilyä tai kieltämistä. Taitaa olla myytti valtaosa koko tarinasta, kun noin vihaisesti estetään kaikenlaiset muut kuin skepokoirien oikeaoppinen huuto.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Mutta ainoa joka on väittänyt Magneettimedian väitetyn kieltäneen kuussakäynnin, on Repe..

          En ole koskaan sanonut Magneettimedian kieltäneen kuussakäyntiä tai holocaustia. En tuossa enkä muualla.

          Jokainen muu lukija tuosta näkee, että Söyring on virallisen holocaustin epäilijä, VÄHINTÄÄN. Samanlaista epäröintiä ja sanojen asettelua olen nähnyt maan iästä suom. professorilla, joka on uskossa Raamattuun (ja myöhemmin julkisesti sanoikin uskovan maan ja maailmankaikkeuden olevan korkeintaan muutaman kymmenen tuhatta vuotta vanha).

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Edellisiin viitaten kuulennoista: NASA julkaisi länsimediassa suurta julkisuutta tietenkin saaneen ”supertarkan valokuvan”, joka NASAN mukaan ”viimeinkin voi lopettaa epäilyt kuussa käynnistä”. Asiassa vain oli ja on edelleenkin omituista se, että kyseisen trikkikuvan julkaisi NASA itse, eikä joku muu uskottavampi taho, jolla on avaruudessa kamaa ja satelliitteja ja joka EI ole Nasan kimppakaveri. Toiseksi asian vaatima todistelu 40 vuoden jälkeen herättää ansaittuja epäilyjä ja kysymyksiä Nasaa kohtaan. Mihin ne loppuivat ne niin ”menestyksellisesti” alkaneet ”kuulennot”. Siihenkö, että tappavan avaruussäteilyn olemassaolo hoksattiin vasta myöhemmin ja se olisi vaatinut kahden metrin paksuisen lyijykuoren modulin ympärille matkalla kuuhun. Puuhataan nyt sitten muka marsiin miehitettyä avaruuslentoa, niin se on turvallisen kaukana tulevaisuudessa ja vaatii sadan vuoden valmistelut, eikä ketään sitten enää kiinnosta, ettei kuussa käyty – edes kuussa. Ja sekin huijaus siis onnistui.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Ai niin. Se jää usein mainitsematta, että NASAlta joutui hukkaan, katosi, hävitettiin 700 laatikollista alkuperäistä materiaalia, filmejä ja valokuvia koskien ”kuussakäyntejä”. 700 laatikollista!! Miksiköhän? Tuota… vähän samanlaista yhtäläisyyttä on WTC:n rakennusromun roudaamisella tuhansin rekkakuormin tarkoin vartioidulle alueelle ja hävitettäväksi niin, ettei kukaan ulkopuolinen päässyt tutkimaan mitään. Haiskahtaahan se siltä, että pahimmat terroristit lienevätkin USA:n johdossa ja nimenomaan terroristijahdissa metsää ei nähdä puilta.

      Sitten se kolmas romahtanut WTC rakennus, johon ei osunut mikään. Itsekseen ne siellä ameriiikassa tuntuvat romahtelevan – talot, hui. Media on maalaillut huolellisesti kuvan tapahtuneesta ja viranomaisuskovaiset jaksavat pitää sitä hyvin yllä. Kansa määkii valtamedian tahtiin ja imee jo äidinmaidossa osan sen painomusteesta. Siksi tajunnan laajentaminen omien havaintojen ja eri näkökulmien kautta on vaikea tehtävä itse kullekin. Vähitellen totuus eri kupruista tulee väkisinkin esiin ja kansalaisten tietoisuuteen. Saattaa kuitenkin olla myöhäistä ahaa-elämys silloin kun 1 % eliitti, Maailmanhallitus omistaa 100% maailman varallisuudesta, ”säät ja ilmat säätää ja viljan vartuttaa” Chemtraileilla ja GMO:lla

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
    2. Sitäpaitsi uusimmissakin kuukuvissa kaikki on hyvin epäselvää ja siis mitään ei näy. Ihan samoilta näyttävät kuin muutkin kivet.

      Vastaavia kuvia on laitettu ennenkin. Tosin valokuvissa ei näy vuoria, joita pitäisi näkyä väitetyllä laskeutumispaikalla. Aivan epäselviä kuvia.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Entäs jos veisin sinut tähtitorniimme, ja näyttäisin miten laservalolla ja teleskoopilla saisin kuun pinnalle viedyt laserheijastimet välähtämään juuri Apollo 11,14 ja 15:n ”väitetyiltä laskeutumispaikoilta” (joihin ette usko) ja joihin astronautit asettivat heijastimet, niin uskoisitko kuussa käyntiin ?

        (Vai keksitkö nopeasti tekosyyn kieltäytyä kutsusta ?)

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. No haluaisin kyllä todellakin kokea tuon, jos vain asiantuntemukseni riittäisi varmentamaan, että juuri näin tapahtuisi.

          Oikeastihan ei ole mitään järkeä mitata kuun etäisyyttä noin epätarkasti ja sitäpaitsi ainakin tiedekirjailija Wisnewskin mukaan koko juytu on huuhaata eli mahdoton. Valo ei heijastu pelkästään peilistä, jos se yleensä heijastuu. kaikki viittaa siihen, että juuri mitään ei tule takaisin.

          Heitit siis hätävalheen, sillä kai tuollainen olisi jo näytetty telkusta. Koska feikatakaan ei haluta, niin ilmeisesti valhe on todella tökerö.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
        2. Olen tässä saanut sellaista tietoa, että mikään maassa oleva teleskooppi ei pysty tuollaisia ”välähdyksiä” näkemään. Sen vuoksi ilmeisesti ei ole nuista kuupaikoista mitään maasta otettuja kuvia vai olisiko muitakin syitä. Siten mahdollinen mittaaminen ei luonnistu kuin ilman nähtyä välähdystä. Mutta koko mittaus on myös huuhaata. Tietysti miehittämättömät jutut ovat saataaneet voida viedä jotain rompetta.

          Kuuta kiertävtkään satelliitit eivät ole tuollaisia romppeita meille kyenneet kuvaamaan.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. Minä en välitä mitä joku W sanoi jossain kirjassa… minä osaan laskea (ja havainnoida) itse.
            Tässä ei myöskään olisi nyt kyse etäisyyden mittaamisesta (joka on paljon tarkempaa hommaa) vaan yleensä on/off -tyyppisestä havaitsemisesta.

            Laskin, että
            -harrastajan peiliteleskoopilla (n. 30 cm halkaisija) ja DVD-R(20x)-laitteesta otetulla 200 mW laserilla päästäisiin havainnointituloksiin:
            -fotoneita lentää 0.5 triljoonaa/sekunti 200mW-laserista
            -ilmakehä hajottaa, sanotaan suomalaisen kehnohko 5″ seeing, levittää laservalon 10 km läntiksi kuussa
            -kuun pinnasta ilman heijastinta kaukoputkeen heijastuu 0.05..0.005 triljoonasosaa fotoneista takaisin.
            -mutta jos laserheijastin sattuu kohdalle, kaukoputkeen heijastuu 100..500 triljoonasosaa fotoneista. (kuun pinnalla ei ole myöskään ilmakehää hajottamassa takaisin tulevaa sädettä)
            Täten laserheijastin aiheuttaa 2000 – 100000 x voimakkaamman impulssin(vrt. heijastin vs märkämusta puku) kuin kuun pinta, joka on muuten oikeasti lähes hiilituhkan mustanharmaa (11% heijastaa).
            -digikamerat ja CCD:t ovat herkkiä, muutama fotoni jo aiheuttaa rekisteröinnin
            -silmä on yllättävän herkkä mutta muutama sata fotonia vähintään taitaa tarvita havaintoon. Suora ”välähdys” havainto tosin saattaisi vaatia suuren metripeilisen teleskoopin , mutta niitäkin jo harrastajilla liikkuu.

            Helpompi todeta nykyisillä herkillä digikameroilla. Semmoisella olen pienellä häränsilmänkokoisella linssillä
            havainnoinut 2 miljardin valovuoden etäisyydellä olevan kaukaisen kvasaarin valoa, josta ei kamalan montaa fotonia ehdi tulla sekunnissa per neliösentti….

            Jos saattuu oikein hyvä sää ja seeing 1-2″ (tähdet ei juuri vilku ja hypi kaukoputkessakaan), niin tulokset paranevat vielä huomattavasti tuosta.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          2. Silmähavainto ”Välähdys” on herkkä vain täyspimeässä ja se voi olla liikaa vaadittu.
            Välissä olisi 532 nm tai vastaava kapeakaistainen laserin päästävä suodatin, joten muu valo ei häiritsisi niin paljoa, mutta siitä huolimatta luulen että kuun pitäisi olla siltä kohdin varjossa ”mustana”. Tällöin kaukoputken seurantajärjestelmän pitäisi olla rautaisen tarkka tietokoneistettu GOTO-systeemi(näitä on jo halvoissakin harrastajaputkissa) joka osaa laskea kuun liikkeen tarkkaan ja suunnata hyvin tarkasti laskeutumispaikkaan.

            Mutta digikameroilla voisi olla toivoa..

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          3. Miksi sitten väitetään Kuun etäisyyttä mitattavan ja peilit jätetyn sen vuoksi? Miksi höpötit välähdyksistä? Miksi elvistelet noilla arvoillasi? Pyrit antamaan tieteellisen vaikutelman. Käytännössä yksikään fotoni ei palaa, vaikka olisi mitkä laserit.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          4. Miten sulle, Repe, on tuo ymmärrys ja luetyn ymmärrys noin vaikeeta ? Vielä kerran rautalankaa:
            -Minä EN pyri tässä mittaamaan kuun etäisyyttä – se on NASAN leipiä, ei mun.
            -Minä pyrin tässä mittamaan vain laserheijastimien OLEMASSAOLON siellä. Eli onko niitä siellä vai ei.
            Ymmärsitkö eron ?? Vielä kerran, ymmärrätkö eron: -1)havaita yöllä tien päässä jalankulkijalla heijastin versus 2)mitata etäisyys jalankulkijaan ?

            Ja jos matikan kirjat ja taskulaskimen käyttö on sionistista propagandaa ja elvistelyä, niin sano vaan suoraan. Jos et ymmärrä perusmatikkaa, niin sano sekin vaan suoraan.
            Ja jos on väärin laskettu, niin laske tässä julkisesti uudestaan, äläkä vaan mutuile ja kiertele ja valittele elvistelystä..

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. Myytinmurtajat toimivat kaikkia salaliittoteorioita vastaan yllättäen. En usko heidän rehellisyyteensä.

            Nasa voi tehdä teatteriesityksen mittauksista, koska teki samanlaisen myös kuukävelyistä.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          2. Tässä on se ongelma, että mittauksesta ei ole mitään hyötyä noin epätarkoilla menetelmillä. Vaikka siis siellä joku heijastaisi tai olisi viety sinne jotain myöhemmin. Kuten koko kuukävelyissä ei olut mitään mieltä. Ei sellaista olisi tehty edes aidon kylmän sodan aikaan, koska se olisi ollut niin vaarallista. Nyt siis muka 6 reissua. Kallista puuhaa mennä ajelemaan sinne autoilla ja miksi tosiaan mitata etäisyyttä huonolla systeemillä? Koko etäisyysjuttu on hölynpölyä ja ajateltu juuri massoille jonkinlaiseksi todisteeksi kuussa käynnistä.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          3. Mittaus on yhtä tarkka kuin tavallinen laserteodoliitti jota käytetään esim.
            tietyömailla. Maan pinnalla tarkkuus on millimetrin luokkaa ja kuun etäisyydellä
            kai senttimetrin. Sen vuoksi ne heijastimet on Kuuhun vietykin.

            Ja toisella myytinmurtajalla Jamie Hynemanilla on kunniatohtorin arvo
            Villanovan yliopistosta (Pennsylvania). Millä tavalla sinä luulet Kuun
            etäisyyttä mitattavan?

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          4. Niin? Että kunniatohtori? Varastaisipa joku hänen sähköpostinsa, niin menisi kunnia kuin ilmastohuijjareilla. Siis jos sinun tarvitsee turvautua auktoriteettiin, niin sinulla on jotain vialla sanoamssasi. Yliopisto ja tohtori. So what? Yliopistolla ollaan sitouduttu puoluekoneistojen politiikkaan.

            En lähde inttämään kanssasi mittaamisesta. Toisenlaista tietoa kun on liikkeellä. Miten todistat väitteesi? Olet esittänyt vain väitteitä netisssä. Tietysti on mahdollista, että 40 vuoden aikana on miehittämätön vekotin mennyt kuuhun tai että siellä jokin heijastaa. Minula on kuitenkin se käsitys, että ei sieltä mitään heijastuksia tule tuolla menetelmällä. En ole selvillä laserteodoliitin tarrkkuudesta, mutta entäpä, jos työmaalla on eri asia mitata etäisyyksiä kuin satojen tuhansien kilometrien päästä?

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          5. Tuo ohjelma on natsimedian esittämä USA.n natsihallinnon alaisuudessa ja kun USA, Venäjä, EU ja ehkäpä Kiinakin lakeijoidensa kanssa muodostavat natsi-imperiumin, niin voit uskoa, että kaikki muukin on petosta.

            Miksi minun pitäisi kertoa luotettavampi menetelmä? Miksi muuten Kuun etäisyys mitattaisiin vain yhdestä pisteestä? Eikö se ole vain tuon pisteen etäisyys? Tietysti siitä saa havaintoja eri asennoista, jos saa.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          6. Kunniaa ei voi viedä varastamalla.

            Kuun etäisyyttä mitataan mm. sen liikeiden selvittämiseksi ja mittauspisteitä on
            enemmänkin kuin yksi. Tässä on Kalifornian yliopiston (San Diego) kuvaus
            mittausmenetelmästä:

            http://physics.ucsd.edu/~tmurphy/apollo/basics.html

            Lyhyillä laserpulsseilla päästään jopa millimetrin tarkkuuteen Kuun etäisyydellä,
            tarkkuutta parantaa myös useiden pulssien keskiarvon laskeminen.
            Työmaalla käytettävien teodoliittien tarkkuus on samaa luokkaa:

            http://www.geostar.fi/%E2%80%9Dhttp://www.geostar.fi/taulut/taulu_tm1a_tm6.htm%E2%80%9D

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          7. No nöönpä. Veikkaan, että lapset ja vastaavat olet vakuuttanut esiintymiselläsi. Minua on turha yrittää. Koska selvästi Kuumatkat ovat feikki, niin ne ovat. HJotem tuossa on oltava feikki. Kun lapsukaiset kerran tajuavat suuret petokset, hekään eivät enää luota.

            Sama se on holokaustissakin. Ku kerran kaasutuksia ei millään ole voinut olla, jonkun täytyy valehdella. Kun asioihin perehtyy lisää, huomaa valehtelun (se onkyllä muutenkin aika räikeää) ja selkeästi ristiriidat joka asiassa ja sitten lukee ennen pitkää, kuinka valehteluun on määrätty jopa lehti-ilmoituksilla sodan jälkeisessä Saksassa ja muut näytöt huijjausmentaliteetista, kidutuksen järjestelmällisen käytön ja uhkailut ja kiristykset, niin selvä tapaus. Pian kaikki alkaa vaikuttaa hyvin naurettavalta eikä enää edes kiinnosta.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          8. 1966 National Geographic-lehdessä oli juttu, jossa kerrottiin Kuun pinnan heijastavan laserin valoa tietystä paikasta. Näin sen etäisyys voitiin miatata tarkasti. Siten asiaan ei vaadita mitään pilejä. Koska noista laser-mittauksista aina lähinnä horistaan ja oikein mitään muuta ei kyetä sanomaan, niin nytpä tuo ainoa perustelu on Kuussä käyntiin uskovilta kumottu.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Pari tyhmää kysymystä:

    1. Kuulennot tehtiin USA&NATO:n ja NL&Varsovanliiton tiukimman vastakkainolon aikaan. Miksei NL & co. paljastanut USA:n ’huijausta’ ?

    2. Ainoa mieleentuleva säteilynlaji, jota vastaan järkevin suoja on 2 m lyijyä on gammasäteily. Mikä tuottaa moisen määrän gammasäteilyä Maan ja Kuun läheisyyteen ? Vai onko kyse sittenkin jostain muusta säteilylajista ?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Magneettimedian kommenttipalsta paljastaa asiantuntemuksensa. Kuulennot olivat hämäystä, kylmä sota oli teatteria, tappava ”avaruussäteily” pelottaa jne. Kiitos1 Näille on mukava hymähdellä työporukalla.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Tarpo, … juuri niinhän se menee, hymähdellään työporukalla kahvipöydässä, missä yleensäkin samaa mieltä oleminen oikein tiivistyy, eikä kukaan uskalla esittää kummempaa kritiikkiä yhtään mistään mistä kaikki ovat samaa mieltä suu vaahdossa. Jospa katsoisitte yhdessä hauskan alkuperäisotoksen, jolla jostain syystä ei NASA paukutellut henkseleitään, mutta jota ei ehditty ”hukata” ajoissa kun 700 laatikollista alkuperäismateriaalia pääsi luiskahtamaan polttouuniin muuton yhteydessä vahingossa. Hauskaa elokuvatuokiota
      http://www.youtube.com/watch?v=mouUUWpEec0

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Heh! Tuonko halusit linkata ”todisteena”?! Videon lataajahan on itse kirjoittanut tuohon: ”Intended as a joke!!”.

        Lisää huumoria kyllä tuli, kiitos siitä!

        Oiva todiste tämä kyllä oli. Nimittäin ihmisten halusta uskoa höpöhöpöön.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. No eiköhän se joke herätä ajatuksia tai oikeastaan sen ymmärtävät kovaa kritiikkiä lukeneet parhaiten erinäisistä yksityiskohdista etenkin. Tietysti hyväuskoiset luupäät eivät tajua tai lapsukaiset kaikkea. Voihan sitä naureskella kaikelle petokselle ja sen törkeydellekin katsos.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. No kyllä ehkä myös hänen kaltaisistaan. Hänhän puhuu monikosta. Tuo on aika ikävä juttu ja tuntien Wieselin aseman, tällaisia on syytä tuoda esiin jo yksin häneen liittyen. Miehestä on liikkeellä paljon muutakin.

    Minä puolestaan ihmettelen ADL:n onnistumista iskostamaan mallikepoisiin suomalaisiin gestapo-henkeä, jonka pauloissa tartutaan sionistien tavoin jokaiseen esitykseen, jossa juutalainen on esitetty kielteisessä valossa ja vaaditaan jos nyt ei vielä rangaistuksia, niin ainakin paheksutaan ja väitetään kyseessä olevan juutalaisuuden vastustaminen tai kielteisenä esittäminen ja kaikkien juutalaisten vastainen esitys.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  7. Itse lähinnä ihmettelen sionismifiksaatiota ja intoa jakaa täysin irrallisia linkkejä ilman perusteluja. Aikamoista antikeskustelua.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  8. Miten kommentit liittyvät tähän mainokseen? On kuulennoista ja vaikka mistä kommentoitu mutta ei juurikaan itse artikkelin sisältöön. Heikosti menee..

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  9. MM on niin hieno julkaisu että sai tunnustuksen Skepsikseltä eli Huuhaa-palkinnon. Onneksi olkoon!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  10. Onneksi olkoon Magneettimedia Skepsis Ry:n Huuhaa-palkinnon johdosta! Olette ansainneet palkintonne pitkällisellä ja tunnollisella työllä.

    Jatkakaa samaan malliin!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  11. En löytänyt printtikappaleen pääkirjoitusta, siispä kommentoin tähän. Toimittajat puolustavat ansiokkaasti MM:n oikeutta kirjoittaa, kuten he kirjoittavat. Sehän on ihan ok.
    Mutta.
    Osa MM:n julkaisemista teksteistä on selkeästi humpuukia ja totuuden tulkintaa.
    Se ei mielestäni enää olekaan journalistisesti kestävällä perustalla. Asenne todellakin aliarvioi lukijoiden kykyä harkita asioita itse.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  12. No jos ihmettelijällä on noin korkeat käsitykset lukijoiden älykkyydestä, niin MM ei kai ole mikään uhka. Miksi sitten trollaat täällä?

    Miksi valtamedian humpuuki ei ole ongelma?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat