- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Magneettimedia-oikeudenkäynnin jälkipyykki

Magneettimedian artikkeleita käsitellyt oikeudenkäynti Ylivieskassa 30.9 sai runsaasti mediahuomiota, mutta lopulta aiheen uutisointi jäi harmillisen pinnalliseksi. Magneettimediaa koskenut kirjoittelu on liittynyt lähinnä tavarataloyhtiö J. Kärkkäinen Oy:n sisäiseen ilmapiiriin. Skandaalia yritetään kovasti leipoa, mutta samalla varotaan liian avointa tiedotusta – tavarataloyhtiötä pyritään epätoivoisesti leimaamaan ”juutalaisvastaiseksi”, ellei jopa ”natsistiseksi”, mutta Magneettimedian kirjoitukset sionismista ja äärijuutalaisuudesta joutuvat sensuurin hampaisiin.

Oikeudenkäynti lisäsi vettä jo yli vuoden jatkuneen mediasirkuksen myllyyn. Juutalaisten seurakuntien sionistiset johtajat, vihamieliset kristityt sionistit, liberaalit toimittajat ja poliittisen paineen alla kärsivä virkavalta ovat kaikki näytelleet osaansa sirkuksessa tunnollisesti. Viimeisin ohjelmanumero koski Kansallinen Vastarinta -nimistä kansallismielistä julkaisua, jonka toimittajat kirjoittivat uutisen oikeudenkäynnistä. Kansallisen Vastarinnan toimitus teki sen, minkä valtamediat jättivät tekemättä: Se kertoi oikeudenkäynnin kulusta totuudenmukaisesti, viileästi ja yksityiskohtaisesti.

Oikeudenkäynti oli osa julkisuuspeliä, jossa panoksena on muun muassa tavarataloyhtiön johdon maine. Juha Kärkkäinen puolusti Magneettimedian oikeutta kirjoittaa sionistisesta rikollisuudesta vetoamalla keräämäänsä laajaan lähdeaineistoon. Keskustelu artikkeleiden todenmukaisuudesta kesti tunteja, mutta valtamediat eivät vaivautuneet oikeudenkäynnin tärkeimmästä osiosta kirjoittamaan. Sen sijaan ylimalkaisen uutisoinnin tavoitteena oli leimata Magneettimedian päätoimittaja vihanlietsojaksi ja kansanryhmää vastaan kiihottajaksi, jonka mielipiteet eivät pohjaudu yhteiskunnalliselle tietoisuudelle, vaan järjettömälle vihalle. Magneettimedia tahdottiin lehdistössä valaa länsimaisen viihdeteollisuuden luoman ”antisemitismin” muottiin, jossa kaikki Israelia ja äärijuutalaisuutta vastaan kohdistettu kritiikki nousee synkästä ja tunneperäisestä kaunasta ”syytöntä” ja ”vainottua” juutalaista kansaa kohtaan.

Kohu Magneettimedian ympärillä ei liity todella siihen, mitä on kirjoitettu ja pitääkö se paikkansa. Kyse on tabuista ja median sekä valtakulttuurin ylläpitämien arvojen kyseenalaistamisesta. Suomalaiset, eurooppalaiset, yhdysvaltalaiset ja muutkin länsimaalaiset ovat kasvaneet Hollywood-kulttuurissa. Elokuvat ja tv-sarjat holokaustista sekä juutalaisvainoista eri vuosisadoilla kuuluvat jokaisen kansalaisen perusoppimäärään. Keski-Euroopassa pelkkä holokaustin uhrien lukumäärän tutkiminen johtaa vankeustuomioon, mikäli uhrimäärä jää tuloksissa pienemmäksi kuin kiveen hakatut 6 000 000. Suurempia lukuja saa kyllä esittää. Israel saa Saksalta edelleen huomattavia korvauksia ”holokaustista”, jotka se sitten käyttää palestiinalaisten vainoamiseen. Juutalaisvaltio on ainut kansakunta, joka saa kansainväliseltä yhteisöltä rauhassa toteuttaa rasistista politiikkaansa. Varakkaat juutalaistaustaiset lobbaajat, toimittajat, liikemiehet ja poliitikot länsimaissa ylläpitävät tasapainoa, jossa eurooppalaisia syyllistetään ”antisemitismistä”, jotta sionistivaltio voi jatkaa palestiinalaisten kansanmurhaa. Magneettimedia julkaisi sionisminvastaisia kirjoituksiaan tätä yhteiskunnallista taustaa vasten. Meitä eurooppalaisia käytetään hyväksi. Meidän varoillamme rahoitetaan vakavia ihmisoikeusloukkauksia. Ja kaiken lisäksi tästä kirjoittaminen voi johtaa syytteeseen!

Oikeudenkäynnissä ja Magneettimedia-vastaisessa mediakampanjassa ei siis ole kyse rasismin torjumisesta, moraalista tai edes laista. Kyse on ajojahdista, jonka kohteiksi ovat joutuneet lukemattomat länsimaalaiset toisen maailmansodan jälkeen. Huomattava osa heistä on vieläpä ollut juutalaisia, kuten Israel-kriitikko Norman Finkelstein, jota sionistit kutsuvat pilkallisesti ”itseään vihaavaksi juutalaiseksi”. Suomessa ajojahdin kohteeksi joutui hiljattain Pertti Salolainen. Juutalaisjohtaja Gideon Bolotowsky totesi pisteliäästi, että Salolaisen yöpöydällä taitavat komeilla Siionin viisaiden pöytäkirjat ja Hitlerin Mein Kampf. Miksi? Koska Salolainen sanoi, että Yhdysvalloissa on vahva Israel-lobby, joka estää uskottavan Israel-kritiikin valtiollisella tasolla. Kun Suomen vaikutusvaltaisimmat juutalaisjohtajat leimaavat maltillisen poliitikon ”Pöytäkirjoja” öisin lukevaksi ”antisemitistiksi”, pitäisi hölmömmänkin jo ymmärtää, kuinka vaikeaa asiasta puhuminen avoimesti Suomessa on. Loppukesästä Israelin Suomen-suurlähettiläs Dan Ashbel jatkoi rajua retoriikkaa ja kutsui Magneettimedian artikkeleiden kirjoittajia sumeilematta ”sairaiksi” ja ”mielipuoliksi”. Bolotowskyn ja Ashbelin takana on salamurhia politiikan välineenä käyttävä ydinasevaltio ja länsimaiden voimakkain poliittinen lobby, eikä heitä selvästikään kiinnosta keskustella omista poliittisista kannoistaan rakentavasti. Ikävä kyllä myös Suomen valtamedia syö heidän käsistään.

Magneettimedian artikkeleiden poliisitutkinta on paljastunut farssiksi. Poliisit eivät lainkaan tutkineet sitä, pitivätkö artikkelit paikkansa. Heitä ei kiinnostanut. Tärkeämpää oli selvittää, loukkaavatko ne Israelin saneleman politiikan pelisääntöjä. Tutkinnan taustalla hääräsi valtakunnansyyttäjä Mika Isidor Illman, ”kunniajuutalaisen” Karl-Johan Illmanin poika. Isidor Illman on todennut Hufvudstadsbladetissa, että hän tahtoo lähettää työllään selkeän viestin suomalaisille, jotka suunnittelevat ”kritisoivansa vallanpitäjiä”. Syytteiden ja oikeudenkäyntien tarkoituksena on pelotella suomalaiset ajatustensa ennakkosensuuriin, jotta yhteiskunnallinen konsensus ei järky.

Valtamedian mantra on seuraava: ”Israel-kritiikki on uuden sukupolven antisemitismiä eli juutalaisvastaisuutta. Antisemitismi taas on irrationaalista vihaa juutalaisia kohtaan. Sille ei ole mitään perusteltua motiivia”. Magneettimedian tässä numerossa on julkaistu yhdysvaltalaisen psykologian professori Kevin MacDonaldin teksti. Jokaisen äärijuutalaisuudesta ja sionismista kiinnostuneen tulisi tutustua MacDonaldin kirjaan The Culture of Critique. Se on evoluutiopsykologinen katsaus juutalaisen kansan historiaan ja selviytymisstrategiaan. Sen mukaan juutalaiset toimivat (joitain yksilöitä lukuun ottamatta) yhteen hiileen puhaltavana ryhmänä, joka on selviytyäkseen pyrkinyt heikentämään isäntäkansan kansallistunnetta, eli koheesiota. Tämä selittää monet juutalaisiin liitetyt historialliset kaunat. Kukaan ei voi väittää, etteivätkö juutalaiset olisi historiassa kunnostautuneet kiskomalla korkoa tai harjoittamalla orjakauppaa. Onkin kummallista, että Yhdysvaltojen orjamarkkinoiden historiallinen taakka on sälytetty kokonaan valkoisten eurooppalaisten harteille, eivätkä juutalaiset tapansa mukaan ole koskaan selvittäneet tai pyytäneen anteeksi omaa osuuttaan! Israeliin kuljetetaan vielä tänäkin päivänä Itä-Euroopasta valkoisia naisia seksiorjiksi. Kukaan ei voi myöskään väittää, etteikö Yhdysvaltojen ”venäläinen mafia” olisi todellisuudessa venäjänjuutalaisten maahanmuuttajien mafia. On myös mahdotonta kumota historiallista tosiasiaa, että kymmenien miljoonien ihmisten kuolemaan johtanut kommunistivallankaappaus Venäjällä oli alkujaan lähes täysin juutalainen. Nämä voivat olla kipeitä asioita myöntää, mutta niistä on puhuttava, koska ne ovat totta. Ehkä keskustelemalla niistä voimme oppia jotain!

Onko Magneettimedian oikeudenkäynnin jälkipyykissä mitään positiivista? Vaikka julkisuudessa on puhuttu suurista taloudellisista menetyksistä ja ostoboikoteista, ei kohu ole vaikuttanut tavaratalon asiakasmääriin. Muutama Magneettimedia-lehden mainostaja on kyllä säikähtänyt ja lopettanut yhteistyön, mutta kauppa käy kuten aina ennenkin. Keskiverto suomalainen arvostaa rehellistä puhetta, vaikka lähteenä olisikin kiistelty vaihtoehtomedia. Suurin osa törkypostista ja henkilökohtaisesta pelottelusta, jota yhtiön jäsenet ja heidän lähipiirinsä ovat joutuneet kokemaan, on tullut pieneltä, mutta järjestäytyneeltä ryhmältä kristittyjä sionisteja. He edustavat voimatonta, mutta sitäkin äänekkäämpää ryhmää vakaumuksellisia Israelin lakeijoita. He luottavat pelkoon ja ahdisteluun vaimentaessaan poliittisen kritiikin. He ovat pelkureita, eikä heille tule antaa minkäänlaista painoarvoa. On kuvaavaa, että suuri osa törkyviesteistä on tullut paikkakunnilta, joihin Magneettimedia-lehteä ei edes jaeta. Myös Pertti Salolainen sai samoilta piireiltä ahdisteluviestejä ja ihmetteli, miten ”uskovaisiksi” itseään kutsuvat alentuvat niin rumaan kielenkäyttöön. Kristittyjen sionistien lokakampanja sai uutta puhtia, kun Helsingin juutalaisseurakunnan johtaja Dan Kantor vaati tavarataloyhtiön ostoboikottia. Tämäkö on sionistien käsitys yhteiskunnallisesta dialogista?

Lopuksi tahdomme julkaista Kansallisen Vastarinnan oikeudenkäyntiä käsittelevän uutisen. Kaiken yllä kirjoitetun huomioon ottaen on täysin järjenvastaista, että kansallismielisen vaihtoehtolehden artikkelin julkaiseminen Magneettimedian verkkosivuilla sai Kalevan varpailleen. Ehkä Kalevan kannattaisi vaihteeksi keskittyä vaiettuihin rikoksiin, joita vaihtoehtomedioiden ei anneta käsitellä, mutta joista kärsivät sadattuhannet siviilit tälläkin hetkellä.

 

Lue myös: Kansallinen Vastarinta Magneettimedia-oikeudenkäynnissä [1]