"Esi-isiemme vuotaneen veren nimessä, kuolema kotiemme, omaistemme ja isänmaamme hävittäjille ja raiskaajille, kuolema Kalevan heimon pirstojalle, Suomen kansan saastuttajalle."

Elias Simojoki

Magneettimedia, Finlayson ja rikosilmoitus

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 3,74
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Kuten artikkelissa ”Eva Biaudet raivostui uudesta Magneettimediasta” totesimme, on uusi Magneettimedian paperilehti herättänyt kiivaita reaktioita puolesta ja vastaan. Vastakkainasettelu isänmaan ystävien ja sitä kiihkeästi vihaavien suomalaisten välillä kärjistyy.

Tällä viikolla oululainen yksityishenkilö teki rikosilmoituksen artikkelistamme ”Holokausti on maailmanpoliittinen ase”. Tekstiiliyhtiö Finlayson puolestaan ilmoitti lopettavansa kaupan J. Kärkkäinen Oy:n kanssa tavarataloyhtiön omistajan liian isänmaallisten arvojen vuoksi.

Finlaysonin Jukka Kurttila lähestyi tavarataloyhtiötä jo viikon puolessavälissä, sillä hän oli järkyttynyt viimeisimmän Magneettimedian pääkirjoituksessa esitetyistä arvoista. Magneettimedia haluaa pitää Suomen suomalaisena. Kurttila tahtoi tietää, julkaiseeko J. Kärkkäinen Oy edelleen Magneettimediaa. Hänelle vastattiin, että Pohjoinen Perinne ry on nykyinen julkaisija eikä tavarataloyhtiöllä ole mitään tekemistä lehden sisällön kanssa. Kurttila ei pitänyt vastauksesta vaan päätti viestin saatuaan lähestyä valtamediaa suurieleisesti ja ilmoittaa, että kaikki yhteistyö Finlaysonin ja J. Kärkkäinen Oy:n välillä loppuu.

Finlayson on alkanut viime vuonna tapahtuneen omistajavaihdoksen jälkeen markkinoida erittäin avoimesti suomalaisvihamielisiä ja kulttuurimarxilaisia arvoja. Viime syksynä yhtiö lanseerasi homopornografiaa sisältävän ”Tom of Finland –malliston”. Kurttila on puhunut tänään sanomalehdissa ”suvaitsevaisuudesta” ja ”avarakatseisuudesta”, joilla hän kuitenkin tarkoittaa käytännössä omaa kapeaa fantasiaansa kulttuurimarxilaisesta yhteiskunnasta. ”Suvaitsevaisuus” on pelkkä kiertoilmaisu pakotetulle monikulttuurisuudelle ja julkiselle irstailulle.

Kurttila esitteli Finlaysonin uutta kuvastoa Karjalainen-lehdelle.

Kurttila esitteli Finlaysonin uutta eroottista kuvastoa Karjalainen-lehdelle.

J. Kärkkäinen Oy ei lopettanut yhteistyötä Finlaysonin kanssa tekstiiliyhtiön homopropagandan vuoksi, mutta Finlaysonille Magneettimedian isänmaalliset arvot ja esimerkiksi Israelia sekä maahanmuuttoa kritisoivat artikkelit olivat liikaa. Finlayson ei ole ”avarakatseinen” vaan kulttuurimarxilainen yhtiö, vaikka poliittinen agenda yritettäisiin naamioida ylevältä kuulostaviin korulauseisiin.

On toki kuvaavaa, että esimerkiksi israelilaiset siirtokuntatuotteet synnyttävät vain pienimuotoisia boikottivaateita vasemmistolaisten marginaalilehtien sivuilla. Sionistista väkivaltaa voimakkaammin Suomen liberaaliyhteisö kuitenkin reagoi Magneettimediaan, joka yksinkertaisesti kirjoittaa ilman sensuuria massamaahanmuuton varjopuolista ja Israelin rikoksista. Liberaaleille kynä on miekkaa vaarallisempi?

 

Rikosilmoitus historiallisesta artikkelista

Ainakaan toistaiseksi viranomaiset eivät ole ottaneet Magneettimedian julkaisijoihin tai toimittajiin yhteyttä alkuviikosta tehdyn rikosilmoituksen vuoksi. Olemme joka tapauksessa iloisia siitä, että juuri ”Holokausti on maailmanpoliittinen ase” –artikkeli on saanut erityistä huomiota rikosilmoituksen vuoksi. Se on oiva vastine suomalaisen valtamedian valheellisille ”holokaustiuutisille”, joita kansalle on syötetty viime päivinä kansallissosialistisen Saksan valitettavan kaatumisen vuosipäivän verukkeella.

Rikosilmoituksen tehnyt oululainen yksityishenkilö ei ilmeisesti tiedä itsekään, mikä holokaustiartikkelissa voisi olla edes potentiaalisesti rikollista. Anonyymissä haastattelussaan sanomalehti Kalevalle Magneettimediasta kimpaantunut kansalainen perustelee raivoaan ontoin argumentein. Kaleva kirjoittaa:

’Suomessa on sananvapaus, mutta ei mitä tahansa roskaa saa julkaista. Tällaisesta pitäisi joutua vastuuseen’, nimettömänä pysyttelevä henkilö perustelee.

’Suututti kauheasti’, hän jatkaa.

Ei ihme, että artikkeli on ”suututtanut kauheasti” Israelin ystäviä, vaikka heidän sentimentaalisilla syytöksillään ei olisikaan lainkaan lainopillista perustaa. Artikkeli syö uskottavuuden Israelin olemassaolon oikeutukselta, ”holokaustin” nimissä tapahtuvalta eurooppalaisvaltioiden taloudelliselta kiristykseltä sekä länsimaissa toimivia juutalaisia terroristijärjestöjä suojelevalta valtamedialta.

 

Mistä ”holokaustiartikkelissa” kirjoitettiin?

Magneettimedian paperiversiossa julkaistu teksti on tiivistetty versio artikkelista, jonka täysimittaisen version voi lukea Internetissä. Paperilehden artikkeli alkaa Sveitsin presidentin vuonna 1995 tekemästä täysin turhasta toisen maailmansodan tapahtumiin liittyvästä ”anteeksipyynnöstä”. Sen jälkeen artikkeli kuvaa kuinka maailman suurimpiin lukeutuva juutalainen painostusjärjestö World Jewish Congress (WJC) onnistui manipuloimaan sekä Sveitsin pankkeja että Yhdysvaltojen hallitusta tavoitellessaan kymmeniämiljoonia dollareita ilmaista rahaa. Kiristysoperaation keskiössä oli tietysti ”holokausti”.

WJC kiristi itselleen kaikkien Sveitsissä sijainneiden pankkien ”uinuvilla tileillä” olleet rahat. Tietenkään valtaosa uinuvista tileistä ei kuulunut juutalaisille, puhumattakaan toisen maailmansodan aikana eläneistä juutalaisista. WJC kuitenkin syytti Sveitsiä ”holokaustin rikosten” peittelystä, mikäli maa ei antaisi rahojaan järjestäytyneille juutalaisille. ”Holokausti” oli niin tehokas diplomaattinen ase, että lopulta Sveitsi taipui WJC:n vaatimuksiin. Päätökseen vaikutti se, että juutalaistaustaiset lobbausjärjestöt pakottivat Yhdysvaltojen valtiojohdon uhkaamaan Sveitsiä talouspakotteilla, mikäli sionistit eivät saisi tahtoaan läpi.

World Jewish Congressin toiminnasta pitää voida kirjoittaa avoimesti.

World Jewish Congressin toiminnasta pitää voida kirjoittaa avoimesti.

 

Saako korruptiosta ja terrorismista kirjoittaa, jos syyllisillä on juutalaistausta?

Onko WJC:n kiristyspuuhista kertominen ”rikollista roskaa”? Kirveleekö aiheen julkinen käsittely sionistien sydäntä niin paljon, etteivät he yksinkertaisesti voi jättää asiaa sikseen?

Huvittavaa on, että suuri osa artikkelista pohjautuu juutalaistaustaisen Norman Finkelsteinin kirjaan The Holocaust Industry, jonka voi lainata esimerkiksi Oulun kaupunginkirjastosta (vinkkinä rikosilmoituksen tekijälle!). Ehkä sionistit voisivat järjestää antifasistisen kirjarovion Oulun Kaarlenväylällä? Artikkelin viimeiset kappaleet käsittelevät virkavallan ja juutalaistaustaisten terroristijärjestöjen yrityksiä vaientaa kriittiset holokaustitutkijat väkivalloin ja vuosien vankilatuomioilla.

francoisduprat

Oululaisen rikosilmoituksen tekijän mukaan on moraalitonta kirjoittaa holokaustitutkija François Dupratin murhasta.

Suuttuiko oululainen yksityishenkilö, koska valistimme suomalaisia siitä, että juutalaistaustaiset terroristit murhasivat holokaustitutkija François Dupratin autopommilla? Ärsyttääkö sionisteja se, että kerromme äärijuutalaisten terrori-iskuista Institute For Historical Review –laitosta vastaan? Emmekö saisi kirjoittaa revisionistisen kirjallisuuden kirjarovioista tai Ernst Zündelin lukemattomista murhayrityksistä? Ylitimmekö kriittisen rajan, kun kirjoitimme Tagarin ja Jewish Defense Leaguen poliittisesta väkivallasta Ranskassa?

Eikö juutalaisesta rikollisuudesta saa Suomessa kirjoittaa? Onko heillä poliittinen immuniteetti? Jos muslimi yrittäisi Suomessa painostaa lehdistöä lopettamaan ääri-islamistisesta terrorismista kirjoittamisen, hänelle naurettaisiin. Parhaimmillaan se voisi herättää ”Je Suis Charlie” –henkisen vastareaktion ja liberaalia sananvapaushurskastelua. Kun lehti uskaltautuu kirjoittamaan Jewish Defense Leaguen terrorismista, on reaktio päinvastainen. Viestintuoja ammutaan. Miksi?


Video: Jewish Defense Leaguen juutalaisterroristeja.


Video: Tagarin juutalaisterroristeja.

 

”Holokausti” on monikulttuurisen Euroopan syntymyytti

Kohutun ”holokaustiartikkelin” lopussa kerromme holokaustin tutkimista estävästä lainsäädännöstä lukuisissa Euroopan maissa sekä vankilatuomioista, joita holokaustitutkijoille on annettu. Kerromme Manfred Roederista, Pedro Varelasta, Sylvia Stolzista sekä Horst Mahlerista, joka suorittaa 12 vuoden vankeustuomiota, koska hän on kyseenalaistanut valtavirtaisen version ”holokaustista”. Artikkeli loppuu kappaleisiin:

”Revisionismi on aina ajankohtainen aihe jo siksikin, että ’holokaustiin’ liittyviä valheita paljastuu tasaiseen tahtiin. Viimeisimpiä paljastuksia ovat fiktiivisestä elokuvasta napattu valokuva ’natsien kaasutusautosta’ sekä väärennökseksi paljastunut kirja susien kasvattamasta ”holokaustiselviytyjästä”. Etenkin jälkimmäinen tapaus on niin absurdi, että se tuo väkisinkin mieleen tarinan keisarin uusista vaatteista. Kukaan ei uskaltanut julkisesti epäillä järjetöntä tarinaa, koska kertomus on rakennettu ’holokaustin’ ympärille.

Maailmassa on tietysti tärkeämpiäkin kysymyksiä kuin holokaustitarinaan liittyvät historialliset yksityiskohdat. Toisaalta ’holokausti’ on maailman vaarallisimman terroristivaltion tekosyy etniselle puhdistukselle miehitetyssä Palestiinassa. ’Holokaustilla’ kiristetään rahaa eurooppalaisilta veronmaksajilta ja vastineeksi kansa saa tiukkoja sananvapauslakeja sekä vankeutta vääristä mielipiteistä. Jopa Suomen suurin sanomalehti myöntää, että ’holokausti’ on uuden Euroopan syntytarina. Uudella Euroopalla ei ole identiteettiä, sillä ”holokausti” on kieltänyt meiltä kansallisen ylpeyden. ’Holokaustissa’ on siis kyse rahasta, arvoista, kulttuurista, sananvapaudesta ja politiikasta. Se ei ole yhdentekevä kysymys.”

Pedro Varela.

Pedro Varela.

 

Totuus ei voi koskaan olla ”kiihottamista kansanryhmää vastaan”

Missä vaiheessa holokaustiartikkeli kiihottaa kansanryhmää vastaan? Epämiellyttävien totuuksien paljastaminen ei ole rikollista. Suomessa ei ole lakia, joka kieltäisi Magneettimediaa kirjoittamasta World Jewish Congressin tai Jewish Defense Leaguen rikoksista, vaikka aihe olisikin sionistien mielestä haudattava. Sananvapauskysymyksiä käsiteltiin Magneettimedian hovioikeudenkäynnissä, jossa puolustus vetosi oikeustieteen lisensiaatti Pertti Eilavaaran kirjoituksiin sananvapaudesta sekä uskonnollisia ryhmiä koskevasta lehtikirjoittelusta: ”Kansanryhmään kohdistuvaa kiihottamisrikosta koskevia havaintoja” ja ”Mikä on uskonnon ja uskon asioissa todennettavissa?”.

Vaikka Magneettimedian uusi numero voi loukata liberaalia tai Israelia kannattavaa lukija, ei tahaton loukkaaminen ole rikos. On voitava todistaa, että levittäisimme valheita kiihottaaksemme lukijoita vihaan kokonaista juutalaista kansanryhmää vastaan. Kukaan ei ole todistanut Magneettimedian valehdelleen maahanmuuttoa, sionismia tai juutalaistaustaisia ryhmiä käsittelevissä artikkeleissaan. Eilavaara kirjoittaa:

Sinänsä tilastotietojen tai todennettavien tutkimus- tai muiden tietojen levittäminen tai niistä kertominen on sananvapauden mukaista. Sellainen ei voi täyttää rikoksen tunnusmerkistöä, kun kyse ei ole tietosuojan loukkaamisesta. Se on toinen oikeusasia sinänsä. Pulmia sananvapauden alasta voi tulla tietojen tulkinnasta.

Sananvapauden suoja näyttää vaativan, että esitetyille väitteille on jonkinlaista todennettavuutta. Sen ei tarvitse olla tieteellistä selvitystä kuitenkin: pelkkien väitteiden esittäminen on turvattominta sananvapauden käyttöä. Todennettavuus ei ole modernin käsityksen mukaan täydellistä tai aukotonta; yhteiskunnallisessa keskustelussa ja politiikassa kynnystä ei voida asettaa kovin korkealle.

Huolellisuus ajankohtaistuu kirjoituksessa tehtyjen päätelmien muotoilussa; se voi olla kriittinen kohta. Siinäkään popularisointi ei ole kiellettyä sinänsä. Jos asia kuuluu sananvapauden alaan, sen esittämistavan puolesta ja sama oletus vallitsee vahvana. Ajatus, että kriittisyys on hyväksyttävää, mutta jokin sana ei ole, ei ole oikein kestävä. Tämä pätee erityisesti sananvapauden alaan kuuluvan tyylin tai vastaavan käytössä: väärä sanavalinta näytelmässä ei voi johtaa rangaistavuuteen, kun se on osa näytelmää.”

Lapsellinen rikosilmoitus- ja boikottivaadesirkus varmasti jatkuu Magneettimedian ympärillä. Artikkeleihimme ja oikeudenkäynteihimme ennakkoluulottomasti tutustuva lukija kuitenkin huomaa pian, että kyse on suomalaisen liberalismin kriisistä: Suomessa on nyt laajalevikkinen lehti, joka haastaa länsimaiden pinnalliset kulttuurimarxilaiset arvot ja jonka argumentteja ei osata kumota.

Koska dialogiin ei haluta alkaa, jää jäljelle vain uhkailu ja mustamaalaus. Tämä kannustaa meitä jatkamaan entistä omistautuneempaa työtä itsenäisen sekä väestöltään ja kulttuuriltaan suomalaisen Suomen puolesta!

 

Toimitus

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

106 Kommentit

  1. Erinomainen artikkeli jälleen kerran! Sen verran Finlaysonista, että mahtaa James itse kääntyä haudassaan, jos tietäisi millaisiin käsiin hänen elämäntyönsä on joutunut.

    (71)(20)
    • Kärkkäiselle on myynnin kannalta vain parempi, että Finlaysonin Kurttilan omien mieltymysten mukainen ja siionistien tukema homopropaganda jää pois valikoimasta.

      Siionistien lakeijat ovat hädissään, kun totuus siionistien valheista ja rikoksista pikku hiljaa paljastetaan.

      (59)(18)
  2. Vesa-Ilkka Laurio

    Holokausti on huijaus, osa1.

    ”Holokausti” tarkoittaa väitettä, että kansallissosialistinen Saksa olisi järjestelmällisesti tuhonnut kuusi miljoonaa juutalaista pääasiassa myrkkykaasulla (Zyklon B:llä tai hiilimonoksidilla eli häkäkaasulla) keskitysleireillään toisen maailmansodan aikana. Väite on osoitettu valheeksi, pelkäksi myytiksi, ja siksi siitä tulisi luopua.

    Asiantuntijat ovat kumonneet myytin jo yli 20 vuotta sitten. Professorit Paul Rassinier (the Holocaust Story and the Lies of Ulysses), Robert Faurisson (lukuisia artikkeleita, esim. ’the Problem of the Gas Chambers’), Arthur Butz (the Hoax of the Twentieth Century) ja Wilhelm Stäglich (der Auschwitz Mythos) sekä Germar Rudolf (the Rudolf Report; Auschwitz Lies; Dissecting the Holocaust; Lectures on the Holocaust), Jürgen Graf ja Carlo Mattogno (molemmilla lukuisia kirjoja mm. eri keskitysleireistä) ovat todenneet, ettei yksikään dokumentti osoita Hitlerin tai kenenkään muunkaan antaneen määräystä kaasukammioista tai juutalaisten tuhoamisesta. Mikään dokumentti ei edes viittaa sellaiseen. Tuhoamissuunnitelmista, kaasukammioista tai kaasulla tappamisista ei ole olemassa yhtäkään saksalaista dokumenttia, eikä yhdessäkään dokumentissa puhuta kaasukammiosysteemin organisaatiosta, budjetista, hankinnoista tms. Ei myöskään ole yhtään varmennettua todistusta. Yhdenkään ihmisen ei ole osoitettu kuolleen keskitysleireissä myrkkykaasuun. Lisäksi he ovat todenneet, ettei massamurha olisi ollut teknisesti mahdollinen, ja sanovat, ettei väitettyä holokaustia ole tapahtunut.

    Amerikkalainen kaasukammioasiantuntija Fred Leuchter tutki v. 1988 Auschwitzin, Birkenaun ja Majdanekin leirit ja totesi, että kaasutusteoria on teknisesti täysin mahdoton ja ettei näissä leireissä koskaan ole ollut ihmisten surmaamiseen tarkoitettuja kaasukammioita (’the Leuchter Report’; myöhemmin tarkennettuna ja täydennettynä ’the Leuchter Reports’, mukana kolme muutakin Leuchterin raporttia).

    Jos kaasukammioiksi väitetyissä tiloissa (jotka paljastuivat tavallisiksi ruumishuoneiksi) kaasutusta olisi yritetty, se olisi Leuchterin mukaan ollut itsemurha: näissä ruumishuoneissa ei ollut tarvittavaa tiivistystä, joten kaasu olisi päässyt leviämään ympäristöön ja tappanut lähistöllä olijat, tai sitten yhteisen viemäriverkon kautta levitessään kaasu olisi vaarantanut koko leirin.

    Leuchter otti näytteitä väitettyjen kaasukammioiden seinämistä, ja niistä suoritetut kemialliset tutkimukset, jotka Germar Rudolfin tutkimukset (the Rudolf Report) ovat vahvistaneet, osoittavat vastaansanomattomasti, ettei ko. ”kaasukammioissa” ole lainkaan käytetty syaanivetyä (Zyklon B:n vaikuttava aine), kuten on väitetty! Jos olisi käytetty, syaanivety olisi jättänyt pysyviä ja silminkin havaittavia värillisiä syanidijäämiä seinämiin, kuten voidaan havaita niistä pienistä ”kaasukammioista”, joissa vaatteita puhdistettiin täistä. Leuchterin raportti paljasti siis, että kaasukammiot ja siten koko holokausti ovat pelkkä huijaus, jolla saksalaisia on syyllistetty, jotta liittoutuneiden ja juutalaisten järkyttävät ja vertaansa vailla olevat kauhuteot ja massamurhat (sodan jälkeen tapettiin yli 9 miljoonaa saksalaista, ehkä jopa 15 miljoonaa!) eivät tulisi valoon eivätkä juutalaiset ja liittoutuneet joutuisi vastuuseen.

    Väestötilastot

    I Walter Sanningin tutkimus. Walter N. Sanning arvioi kirjassaan ”the Dissolution of Eastern European Jewry” juutalaisten määräksi maailmassa vuonna 1939 16,035 miljoonaa (s. 185), vuonna 1941 15,967 miljoonaa (s. 197, 199), vuonna 1945 14,7 miljoonaa (s. 199, 204), vuonna 1970 16,2 miljoonaa (s. 204) ja vuonna 1979 16,3 miljoonaa (s. 204). Luvut osoittavat, ettei tapahtunut mitään kuuden miljoonan juutalaisen joukkomurhaa sodan aikana (1939-1945).

    Lähtökohtana arvioilleen Sanningilla ovat eri maiden ennen toista maailmansotaa (1920-luvun lopussa ja 1930-luvulla) suorittamat viralliset väestönlaskennat tai niiden esittämät viralliset arviot (lähde: American Jewish Year Book, 1944, vol. 46, s. 501). Laskemalla nämä yhteen saadaan maailman juutalaisten kokonaismääräksi 15 840 532. Vuoden 1939 luvuksi (luvuksi ennen sotaa) Sanning saa 16,035 miljoonaa yksinkertaisesti ottamalla huomioon noiden virallisten väestönlaskentojen ja arvioiden jälkeen tapahtuneen luonnollisen väestönkasvun. Sanning toteaa, että ennen toista maailmansotaa maailmassa ei ole voinut olla yli 16,035 juutalaista; tuo luku on enimmäismäärä. Neuvostoliitossa oli vuoden 1939 väestönlaskennan mukaan 3,02 miljoonaa juutalaista, joten vuonna 1939 Neuvostoliiton ulkopuolella oli vajaat 13 miljoonaa juutalaista.

    Niissä Euroopan osissa, jotka eivät tulleet Saksan vallan alaisuuteen, oli Sanningin lähteen mukaan 334 433 juutalaista (sodan alkaessa siis ehkä noin puoli miljoonaa, kun luonnollinen kasvu huomioidaan), Saksan myöhemmin valtaamissa Euroopan osissa 5 584 163 juutalaista (sodan alkaessa siis noin 5,8 miljoonaa, kun luonnollinen kasvu huomioidaan) ja Neuvostoliitossa (3,02 miljoonaa) ja Baltian maissa yhteensä 3 273 047 juutalaista, yhteensä Euroopassa (mukana Neuvostoliitto) 9 191 643 juutalaista (vuoden 1932 American Jewish Year Book, s. 251, antaa luvuksi 9,5 miljoonaa; luvussa mukana siis Neuvostoliitto).

    Ennen sotaa Euroopasta muutti pois noin miljoona juutalaista, ja sodan ensimmäisenä vuotena (kesään 1940 mennessä) yli kaksi miljoonaa hävisi Neuvostoliittoon Puolasta, Baltiasta ja Romaniasta, joten ennen Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon (kesäkuussa 1941) niillä alueilla, jotka joutuivat Saksan vallan alle, oli vain noin 2,8 miljoonaa juutalaista (5,8 milj. – 1 milj. – 2 milj.).

    Ennen Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon Neuvostoliitossa oli siis noin 5-5,5 miljoonaa juutalaista (3,02 milj. + 2 milj.). Näistä noin miljoona asui jo valmiiksi sen alueen ulkopuolella, joka tuli Saksan vallan alaisuuteen, toisen miljoonan Neuvostoliitto evakuoi Siperiaan jo keväällä 1940 ja jäljellä olevista 3,5 miljoonasta 80 % (= 2,8 milj.; Sanning s. 94) seurasi vapaaehtoisesti puna-armeijan vetäytymistä. Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon Saksan vaikutuspiiriin tuli siis lisäksi 0,7 miljoonaa juutalaista, joten maksimissaan Saksan vaikutuspiirissä oli koko sodan aikana vain 3,5 miljoonaa juutalaista (2,8 milj. + 0,7 milj.). Nämä tiedot löytyvät Sanningin kirjasta sivulta 181. Tämäkin osoittaa, ettei kuuden miljoonan juutalaisen ”holokaustia” ole voinut tapahtua.

    Kaiken lisäksi sodan jälkeen Saksan vaikutusalueilta Euroopasta (Neuvostoliiton ulkopuolelta) löytyi elossa 2,408 miljoonaa juutalaista (ennen hyökkäystä NL:oon alueellahan oli 2,8 miljoonaa juutalaista), joista 1,548 miljoonaa muutti Euroopan ulkopuolelle sodan lopun ja vuoden 1970 välillä (jäljelle jäi 0,86 miljoonaa juutalaista; Sanning, s. 173-176, 181).

    II Paul Rassinierin tutkimus. Toisen tutkimuksen on tehnyt ranskalainen Paul Rassinier (hänen kuolemansa jälkeen koottu kokoomateos ”The Holocaust Story and the Lies of Ulysses”; alun perin kirja ”Das Drama der Juden Europas”). Rassinierin tutkimuksen lähtökohtina ovat a) toisaalta the World Center of Contemporary Jewish Documentation -keskuksen (seuraavassa WCCJD) ja b) toisaalta juutalaisen historioitsija Raul Hilbergin (Hilberg: ”The Destruction of the European Jews”, 1961) esittämät luvut ”holokaustin uhreista”, c) hänen omat laajat maakohtaiset tutkimuksensa maastamuuttajista 1931-1945 (Saksan vaikutuspiiriin tulleilta alueilta ennen sotaa ja sodan aikana) ja d) vuoden 1951 World Almanacin arvio juutalaisten määrästä v. 1939.

    WCCJD ilmoittaa (Figaro Littéraire, 4.6.1960; Rassinier s. 302) maakohtaisten lukujensa yhteenvetona, että Saksan vaikutuspiirissä olleilla alueilla (mukana Neuvostoliitto) oli vuonna 1939 8 297 500 juutalaista ja vuonna 1945 (sodan jälkeen) 2 288 100 juutalaista, joten ”uhreja” oli 6 009 400.

    Raul Hilberg ilmoittaa kirjansa sivulla 670, että Saksan vaikutuspiirissä olleilla alueilla (mukana Neuvostoliitto) oli vuonna 1939 9 190 000 juutalaista ja vuonna 1945 3 782 500 juutalaista, joten ”uhreja” oli 5 407 500. Ristiriidassa itsensä kanssa Hilberg ilmoittaa kirjansa sivulla 767, että ”uhreja” olikin 5,1 miljoonaa.

    Omissa maakohtaisissa tutkimuksissaan Rassinier kuitenkin pystyy jäljittämään näiltä alueilta ainakin (minimimäärä) 4 419 908 juutalaista, jotka olivat elossa ja jotka olivat vuosina 1931-1945 (ennen sotaa ja sodan aikana) muuttaneet muualle.

    Vuoden 1951 World Almanac ilmoittaa maailman juutalaisväestön määräksi v. 1939 16 643 120.
    Niinpä Rassinier esittää kaksi johtopäätöstä, toisen WCCJD:n lukujen pohjalta, toisen Hilbergin lukujen pohjalta (Rassinier, s. 389-390): Kun WCCJD:n ilmoittamasta 6 009 400 uhrin luvusta vähennetään ne, jotka olivatkin elossa (4 419 908), saadaan ”menetysten” määräksi vain 1 589 492. Ja kun Hilbergin ilmoittamasta 5 407 500 uhrin luvusta vähennetään nuo todellisuudessa elossa olleet, saadaan ”menetysten” määräksi vain 987 592.

    Koska World Almanacin mukaan juutalaisia oli maailmassa v. 1939 16 643 120, niin WCCJD:n lukujen pohjalta tehtyjen laskelmien mukaan maailmassa oli juutalaisia sodan jälkeen (1945) 15 053 628 (16 643 120 – 1 589 492) ja vuonna 1962 17 552 208 (kasvu 16 % vuosina 1945-1962). Hilbergin lukujen pohjalta tehtyjen laskelmien mukaan juutalaisia oli vastaavasti sodan jälkeen 15 655 528 (16 643 120 – 987 592) ja vuonna 1962 18 160 412. Nämä laskelmat ovat Rassinierin kirjan sivuilla 398-399. Ei siis tapahtunut mitään kuuden miljoonan juutalaisen ”holokaustia”.

    III Basler Nachrichten 13.6.1946. Sveitsiläinen Basler Nachrichten kirjoitti 13.6.1946:

    ”Yksi asia on jo varma: väite 5-6 miljoonasta uhrista ei ole totta. Juutalaisuhrien lukumäärä saattaa olla 1 ja 1,5 miljoonan välillä, koska enempää ei Hitlerin ja Himmlerin ulottuvilla ollut.”

    Basler Nachrichten ihmettelee, että yli vuosi sodan päättymisen jälkeen juutalaisten menetyksistä ei ole julkaistu virallisia lukuja; luvut, jotka on julkaistu, ovat olleet vain yksityisiä ja puolivirallisia arvioita, ja niiden suuruusluokka on ollut 5-6 miljoonaa. Kirjoittaja epäilee, että kyseessä on keskeinen propagandaluku, ja hän esittää epäilylleen perusteetkin.

    Hänen mukaansa Neuvostoliiton ulkopuolella olevan Euroopan juutalaisten määrä oli vuonna 1933 noin 5,6 miljoonaa, lähteenä American Jewish Conferencen oma ilmoitus (the New York Times 11.1.1945). Tästä luvusta on vähennettävä ne reilut puoli miljoonaa (todellisuudessa määrä oli suurempi, VL), jotka siirtyivät vetäytyvän puna-armeijan mukana Molotov-Ribbentrop-linjan itäpuolelta kauemmas itään, sekä ne, jotka asuivat Euroopan neutraaleissa maissa (reilut 400 000). Jäljelle jää noin 4,5 miljoonaa juutalaista. Näistäkin 1,5 miljoonaa siirtyi muille mantereille tai Euroopan neutraaleihin maihin, joten jäljelle jäävien juutalaisten määrä pienenee kolmeen miljoonaan. Koska ”englantilais-juutalainen” komitea oli arvioinut Euroopan elossa olevien juutalaisten määräksi 1,56 miljoonaa, ainoastaan vajaat 1,5 miljoonaa juutalaista on voinut kuolla tai joutua kadoksiin.

    (47)(21)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Holokausti on huijaus, osa 2.

      IV World Almanac. Amerikkalainen World Almanac and Book of Facts (WA) on antanut tietoja juutalaisten määristä jo 1800-luvulta lähtien (lähteinä American Jewish Committee [AJC] ja Jewish Statistical Bureau of the Synagogue Council of America ja uskontokuntatilastoissa Bureau of Jewish Social Research New York ja Encyclopedia Britannica’s Book of the Year). 1920- ja 1930-luvuilla maailmassa oli WA:n tilastojen mukaan 15-15,7 miljoonaa juutalaista, ja vasta vuoden 1949 AJC-tilastossa juutalaisten määrässä tapahtuu romahdus. Joka haluaa itse tutkia eri vuosien World Almaniceja, löytää niitä klikkaamalla TÄSTÄ.

      Uskontokuntatilastoissa WA 1924 (s. 750) antaa juutalaisten määräksi maailmassa 15,29 miljoonaa, WA 1925 (s. 752) 15,63 miljoonaa, WA 1929 (s. 443) 15,63 miljoonaa, WA 1939 (s. 727) 15,63 miljoonaa, WA 1945 (s. 367) 15,19 miljoonaa, WA 1946 15,75 miljoonaa, WA 1947 15,75 miljoonaa, WA 1948 15,75 miljoonaa, WA 1949 (s. 289) 15,75 miljoonaa, WA 1955 11,63 miljoonaa, WA 1963 12,87 miljoonaa, WA 1983 16,82 miljoonaa ja WA 1988 18,08 miljoonaa. Vuosien 1945-1949 World Almanaceissa juutalaisen uskontokunnan määrissä ei siis tunneta mitään ”holokaustia”, ja vasta myöhemmin juutalaisten määrissä näkyy notkahdus (4,12 miljoonan lasku vuosien 1949 ja 1955 välillä). Uskontokuntatilastoista annetaan hyvin vähän taustatietoja, aina ei edes lähteitä; joskus kuitenkin käy ilmi, että jonkin vuoden WA:n luvut viittaavat edelliseen vuoteen (esim. WA 1955 antaa vuoden 1954 luvut). Luvut vaikuttavat loppupään kohdalta epärealistisilta, sillä nykyisissä länsimaissa väestöt eivät kasva niin hurjasti, että vuoden 1955 väestömäärä 11,63 miljoonaa kasvaisi 8 vuodessa 1,24 miljoonalla, 28 vuodessa 5,19 miljoonalla ja 33 vuodessa 6,45 miljoonalla. Herää epäilys, että luvut ovat tekaistuja.

      Uskontokuntia koskevien tilastojen rinnalla WA:t sisältävät AJC:n kokoamia virallisiin väestönlaskentoihin ja virallisiin arvioihin perustuvia tilastoja. Nämä AJC:n tilastot kulkevat suurin piirtein samaa rataa uskontokuntatilastojen kanssa. AJC:n tilastoille on tyypillistä, että ne perustuvat aika ajoin kootuille väestönlaskentatietokannoille. Tällaiset perustietokannat on koottu 1933, 1938 ja 1948, ja niiden väliaikoina tehdään niiden pohjalta ”arvioita” eri vuosien väestömääristä.

      Jos katsotaan näitä AJC-tilastoja, niin WA 1940 (s. 519) kertoo maailman juutalaisten määräksi vuonna 1938 15,29 miljoonaa. Lähteeksi WA 1940 ilmoittaa AJC:n kokoamat viimeisimmät tiedot (”compilation from latest available data”), joiden perusteella se on ”arvioinut” juutalaisten määrän maailmassa vuonna 1938. WA 1941 (s. 510) ilmoittaa vuoden 1938 perustietojen pohjalta arvioineensa vuoden 1939 juutalaisten määräksi 15,75 miljoonaa. WA 1945 (s. 494), WA 1946 (s. 488), WA 1947 (s. 219) ja WA 1948 (s. 249) ilmoittavat kaikki samojen tietojen pohjalta arvioineensa vuoden 1939 juutalaisten määräksi 15,69 miljoonaa (tarkemmin 15’688’259). Niissä kaikissa lukee:

      “Source: Compilations from latest available data, 1938, – – American Jewish Committee estimated the Jewish population of the world, in 1939, as follows – – World total: 15’688’259.”

      Suomeksi:

      ”Lähde: Koottu viimeisimmistä käytettävissä olevista tiedoista, 1938, – – American Jewish Committee arvioi juutalaisen väestön määrää maailmassa vuonna 1939 seuraavasti – – Kaiken kaikkiaan maailmassa: 15’688’259.”

      World Almanacit käyttävät siis AJC-tilastoissaan viimeisintä tietoa. Siitä huolimatta vuosien 1945-1948 AJC-tilastoissa ei – kuten ei uskontokuntatilastoissakaan – tunneta mitään ”holokaustia”; vasta WA 1949:ssä tapahtuu notkahdus.

      Vuoden 1939 jälkeisistä väestömääristä nämä World Almanacien AJC-tilastot eivät esitä arvioita ennen vuotta 1949, jolloin (WA 1949, s. 204; eri sivulla siis kuin uskontokuntia koskeva tilasto yllä) yllättäen ilmoitetaan, että vuoden 1948 perustietojen pohjalta AJC on arvioinut vuoden 1939 juutalaisten määräksi 16,64 miljoonaa (liki miljoonan korotus) ja vuoden 1947 juutalaisten määräksi 11,27 miljoonaa (tarkemmin 11’266’600). WA 1949 saa täysin epäluotettavan leiman, kun se sivulla 289 ilmoittaa maailman juutalaisten määräksi 15,75 miljoonaa ja sivulla 204 11,27 miljoonaa. Lisäksi WA 1949 saattaa häpeään kaikki aikaisemmat AJC-arviot maailman juutalaisten määristä (haarukassa 15,3 – 15,75) sotaa edeltäviltä vuosikymmeniltä ja erityisesti vuodelta 1939, kun se mitään perustetta ilmoittamatta nostaa vuoden 1939 väestömäärää yhtäkkiä liki miljoonalla (lukumäärään 16,64 miljoonaa). Ei maailmaan voi yhtäkkiä ilmestyä tyhjästä miljoonaa juutalaista.

      Näin, vuonna 1949, neljä vuotta sodan päättymisen jälkeen, on salamyhkäisillä lukumanipulaatioilla saatu rakennettua kuvio, jossa on saatu ”holokausti” näkyviin (laskua väestömäärissä 8 vuodessa 5,37 miljoonaa). Mitään perusteita näille suurille tilastomuutoksille ei esitetä. WA 1950 (s. 473) antaa sitten juutalaisten määräksi 11,37 miljoonaa, WA 1951 11,30 miljoonaa, WA 1952 11,49 miljoonaa, WA 1956 11,63 miljoonaa, WA 1960 13,0 miljoonaa jne.

      Tämä neljän vuoden viivästys vaikuttaa merkilliseltä, kun kuitenkin maapallon tähystyspaikalta, New Yorkista, juutalaiset herkeämättä etsivät ”viimeisintä käytettävissä olevaa tietoa” oman kansa- ja uskontokuntansa kohtalosta. Neljän vuoden paljonpuhuva viivästyminen onkin merkki siitä, ettei mitään holokaustia tapahtunut. Jos holokausti olisi tapahtunut, kaikki WA:t viimeistään WA 1946:sta alkaen olisivat sisältäneet väestötilastoja, joissa juutalaisväestön määrää olisi laskettu kuudella miljoonalla. Yksinkertainen vähennyslasku olisi ollut helppo tehtävä. Asiasta olisi muutenkin puhuttu World Almanaceissa (nythän sodanjälkeiset WA:t WA 1949:ään asti eivät tiedä ”holokaustista” mitään!).

      ”Viimeisintä tietoa” AJC:lle olisi ollut tarjolla koko ajan ainakin vuodesta 1944 alkaen, mutta AJC (laajemmin sanottuna juutalaiset ylipäätään) ei reagoinut siihen eikä muuttanut väestötilastojaan sen mukaisiksi.

      Esimerkiksi 22.12.1944 ja 4.1.1945 Stalinin propagandisti, juutalainen Ilja Ehrenburg, kirjoitti Soviet War News-lehdessä (julkaisijana NL:n Lontoon-suurlähetystö), että saksalaiset ovat tuhonneet kuusi miljoonaa juutalaista. 15.3.1945 samassa lehdessä Ehrenburg kirjoitti vielä:

      “The world now knows that Germany has killed six million Jews.”

      Suomeksi:

      ”Maailma tietää nyt, että Saksa on tappanut kuusi miljoonaa juutalaista.”

      (lähde: Joachim Hoffmann: Stalin’s War of Extermination, 2001, s. 189-190).

      Asia oli siis Ehrenburgin mukaan koko maailman tiedossa, joten vuorenvarmasti se oli juutalaistenkin tiedossa. Kuuden miljoonan vähennys olisi ehtinyt WA 1945:n väestötilastoon tai ainakin WA 1946:n väestötilastoon, mutta väestötilastoja ei päivitetty ”viimeisimmän saatavilla olevan tiedon” mukaisiksi eikä vähennystä tehty.

      Lisäksi Nürnbergin kansainvälinen sotilastuomioistuin (IMT; koolla marraskuusta 1945 lokakuuhun 1946) oli hyväksynyt kuuden miljoonan juutalaisen kuoleman tuomioiden pohjaksi (lähde: Hoffmann: Stalin’s War of Extermination, s. 188). Entinen SS-majuri Wilhelm Höttl oli 26.11.1945 antanut IMT:lle valaehtoisen lausunnon (PS-2738), jonka mukaan hän oli kuullut RSHA:n everstiluutnantti Eichmannilta elokuussa 1944, että kuusi miljoonaa juutalaista oli tapettu. Maaliskuussa 1946 brittisyyttäjä oli siteerannut Höttlin lausuntoa Göringin kuulustelun yhteydessä. Tuomiossaan 30.9.1946 IMT oli maininnut Eichmannin antaneen kuuden miljoonan luvun (itse lähdettä, Höttlin lausuntoa, ei tässä yhteydessä mainittu; Raul Hilberg: The Destruction of the European Jews, 2003, s. 1302). Kuuden miljoonan väestönvähennyksestä tuli siis 30.9.1946 oikeuden virallisesti vahvistama totuus. Silti WA 1947 ja WA 1948 eivät muuttaneet väestötilastojaan tämän virallisen ”viimeisimmän tiedon” mukaisiksi.

      Kirjassaan ”Nuremberg: The Last Battle” (1996, s. 61-62) historioitsija David Irving kertoo, että Nürnbergin oikeudenkäynnin amerikkalainen pääsyyttäjä Robert Jackson sai jopa jo kesäkuussa 1945 tietoa kuudesta miljoonasta tapetusta juutalaisesta. Tehdessään lähtöä Eurooppaan Jackson kävi 11.6.1945 eräiden FBI:n virkailijoiden luona, ja tässä yhteydessä hän kohtasi erikseen (FBI oli järjestänyt heille huoneen) kolme juutalaista lakimiestä, jotka edustivat voimakkaita juutalaisjärjestöjä ja tahtoivat painostaa Jacksonia toimimaan juutalaisten hyväksi. Jackson tiedusteli heiltä, kuinka suuria juutalaisten tappiot olivat, ja sai vastaukseksi: kuusi miljoonaa. Luku oli kuulemma saatu ekstrapoloimalla vuoden 1929 juutalaisia koskevista väestötiedoista ja niistä, joiden uskottiin nyt olevan elossa. Jos siis voimakkaat juutalaisjärjestöt, joihin myös AJC kuuluu, tiesivät jo kesäkuussa 1945 (sota loppui Euroopassa toukokuussa 1945) kuuden miljoonan juutalaisen kuolleen, väestötilastoihin olisi hyvin ehditty tehdä vastaavat vähennykset World Almanaceihin 1946, 1947 ja 1948, mutta niitä ei tehty.

      Jo touko-kesäkuussa 1944 juutalaisilla oli hallussaan tieto kuudesta miljoonasta kuolleesta juutalaisesta. Toukokuussa 1944 (jolloin Unkarin juutalaisia oltiin siirtämässä Auschwitziin) rabbi Dov Weissmandel kirjoitti (lähde: L. Davidowicz: A Holocaust Reader, 1976, s. 327; siteerattuna Thomas Dalton: Debating the Holocaust, 2009, s. 46):

      ”Tähän mennessä kuusi kertaa miljoonaa Euroopan ja Neuvostoliiton juutalaista on tuhottu.”

      Raul Hilberg puolestaan kirjoittaa (emt., s. 1302, alaviite 3), että juutalainen asiamies Joel Brand, jonka Eichmann oli lähettänyt neuvottelemaan liittoutuneiden kanssa, antoi kuuden miljoonan luvun Jewish Agencyn Moshe Shertokille kesäkuussa 1944. Samalla sivulla Hilberg kertoo, että kesäkuussa 1946 World Jewish Congressia edustava Jakob Leszczynski kirjoitti 5,978 miljoonan juutalaisen kuolleen.

      Alfred Schickel kirjoittaa artikkelissaan ”Die umstrittenste Zahl der Zeitgeschichte”, että Maailman juutalaiskongressin edustaja Maurice Perlzweig ilmoitti kevätkesällä 1946 kuolleitten juutalaisten määräksi 7 miljoonaa (hän ilmoittaa yksinkertaisesti, että Euroopan 8,5 miljoonasta juutalaisesta vain 1,5 miljoonaa säilyi hengissä).

      Miksei AJC vuosikausiin reagoinut WA-tilastoissaan mitenkään tähän vakuuttavaan ja voimaperäiseen ”viimeisimpään tietoon” ja pienentänyt sen perusteella juutalaisten määrää? Syy voi olla vain se, ettei AJC pitänyt sitä totena. Koska AJC ei pitänyt vuosien 1944-1946 tietoja ”kuudesta miljoonasta kuolleesta juutalaisesta” totena, se tiesi Ehrenburgin (ja siten Stalinin), Nürnbergin kansainvälisen sotilastuomioistuimen, rabbi Weissmandelin, asiamies Joel Brandin ja World Jewish Congressin edustajien valehtelevan. Siksi ei ollut syytä ryhtyä muuttelemaan väestötilastoja. Vasta vuonna 1949 tuli pakko, kun holokaustihuijausta alettiin väkisin runtata läpi. Vuosien 1945-1948 World Almanacien väestötilastot ovat voimakas todiste ”holokaustia” vastaan.

      (37)(13)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Holokausti on huijaus, osa 3.

      V The New York Times 22.2.1948. Juutalaislehti The New York Times antoi – maailmanlaajoihin tutkimuksiinsa perustuen – 22.2.1948 juutalaisten määräksi maailmassa v. 1947 minimissään 15 miljoonaa ja maksimissaan 18 miljoonaa.

      Tämä luku on ristiriidassa AJC:n (WA 1949) vuodelle 1947 antaman luvun 11,27 miljoonaa kanssa ja viittaa siihen, että jälkimmäinen on propagandaluku.

      VI Muita lähteitä. National Council of Churches ilmoitti v. 1930, että maailmassa oli juutalaisia 15,6 miljoonaa.

      Sodanjulistuksessaan Saksalle v. 1933 juutalaiset ilmoittivat lukumääräkseen maailmassa 14 miljoonaa (Daily Express).

      Statistical Handbook of Council of Churches, USA, ilmoitti v. 1951, että tuolloin maailmassa oli 15,3 miljoonaa juutalaista.

      Maailman sionistiorganisaatio (ZWO) kertoi Israel Almanachissa 1958-1959, että Israelissa vuonna 1958 olleet 1,8 miljoonaa juutalaista muodostavat kahdeksasosan koko maailman juutalaisten määrästä, joten tämän mukaan maailmassa oli tuolloin 14,4 miljoonaa juutalaista (em. Sanningin kirja, s. 193).

      VII Israeli Central Bureau of Statistics. Kirjassaan “Debating the Holocaust”, 2009, Thomas Dalton kuvaa sivuilla 54-58, kuinka Israelin tilastokeskus (Israeli Central Bureau of Statistics) on yrittänyt saada maailman juutalaisten määrää koskevat tilastot soveltumaan “holokaustiin”. Tilastokeskuksen mukaan sodan jälkeen, vuonna 1945, maailmassa oli juutalaisia 11 miljoonaa. Sen jälkeen juutalaisten määrä on kasvanut kohtuullista, tasaista vauhtia: vuonna 1948 11,5 miljoonaa, vuonna 1955 11,8 miljoonaa, vuonna 1970 12,59 miljoonaa, vuonna 1990 12,87 miljoonaa ja vuonna 2008 13,26 miljoonaa. Nämä luvut poikkeavat miljoonatolkulla World Almacien antamista luvuista.

      Jotta tilastoihin saataisiin ympättyä ”holokausti”, täytyy luonnollisesti ilmoittaa sotaa edeltänyt juutalaisten määrä kuusi miljoonaa tai ainakin lähes kuusi miljoonaa vuoden 1945 lukua suuremmaksi, siis n. 17 miljoonaksi. Juuri näin Israelin tilastokeskus on tehnyt. Se ilmoittaa vuoden 1939 luvuksi 16,73 miljoonaa.

      Olettaa sopii, että ennen vuotta 1939 maailman juutalaisten määrä kasvoi samaan tapaan kohtuullista, tasaista vauhtia kuin sodan jälkeen. Näin ei kuitenkaan Israelin tilastokeskuksen mukaan käynyt, sillä sen mukaan kasvu oli näin hurjaa: vuonna 1882 7,8 miljoonaa, vuonna 1900 10,6 miljoonaa, vuonna 1914 13,5 miljoonaa, vuonna 1922 14,4 miljoonaa ja vuonna 1925 14,8 miljoonaa. Näin voimakas kasvu, n. 1,5% vuodessa, on hyvin epätodennäköistä länsimaissa, ja varsinkin juutalaisten kohdalla, koska heitä heidän omien kuvaustensa mukaan uhkasivat jatkuvasti monenlaiset uhat. Thomas Dalton siteeraa joitakin näitä uhkia, joita juutalaislehti the New York Times (NYT) tuolloin toi esiin: NYT 1889 ilmoittaa kaikkien juutalaisten olevan poliittisessa orjuudessa, NYT 1906 kertoo juutalaisia uhkaavan toistuvat verilöylyt ja järjestelmällinen tuhoaminen, NYT 1911 kertoo juutalaisten olevan taloudellisesti tyhjiin imettyjä, NYT 1920 kertoo juutalaisten olevan keskellä nälän, sairauksien ja kuoleman kauheita olosuhteita, NYT 1932 kertoo juutalaisten olevan keskellä maailmanlaajaa tuhoamissotaa ja NYT 1938 kertoo juutalaisten kuolevan hitaasti nälkään, vailla toivoa.

      Miksi sitten Israelin tilastokeskus sijoitti tilastoihinsa tuollaisen hurjan kasvun puoleksi vuosisadaksi? Se oli pakkoraossa: vuoden 1869 the New York Times oli ilmoittanut maailman juutalaisten määräksi 6 miljoonaa, samoin vuoden 1889 the New York Times. Lisäksi World Almanac oli antanut maailman juutalaisten määräksi vuonna 1900 7,2 miljoonaa ja vuonna 1910 8,2 miljoonaa. Tilastokeskuksen oli sovitettava tilastonsa alkupää näihin tietoihin. Oli pakko saada vuoden 1900 7,2 miljoonaa kasvamaan vuonna 1939 17 miljoonaan, jotta ”holokausti” mahtuisi mukaan. Koska mikään väestö ei voi kasvaa 2,4-kertaiseksi 39 vuodessa, oli pakko tinkiä: tilastokeskus ilmoitti vuoden 1882 luvuksi 7,8 miljoonaa, vuoden 1900 luvuksi 10,6 miljoonaa ja vuoden 1914 luvuksi 13,5 miljoonaa, 2-4 miljoonaa suurempia lukuja kuin aikoinaan oli raportoitu. Tämä paljastaa, että Israelin tilastokeskuksen väestötilaston luvut ovat sepitettyjä alusta loppuun. Tämä taas osoittaa, ettei mitään holokaustia tapahtunut, sillä holokausti, joka vaatii todisteekseen väestötilastojen rajun manipuloinnin, ei ole todellinen holokausti.

      Tässä on huomattava, että ylipäätään kaikki juutalaisia koskevat väestötilastot ovat enemmän tai vähemmän epäluotettavia, koska jo käsite ”juutalainen” määritellään eri tavoin eri tilastoissa (etnisyyden perusteella, uskonnon perusteella, juutalaisten itsensä keskuudessa jopa sen perusteella, onko joku ”ydinjuutalainen” toiminnassaan ja elämässään). Niinpä on kiinnitettävä huomiota Thomas Daltonin ehdotukseen, että ehkä nuo 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun luvut (6 miljoonaa, 6 miljoonaa, 7,2 miljoonaa ja 8,2 miljoonaa) pitävätkin suurin piirtein paikkansa ja kasvavat normaalilla tavalla, ilman mitään ”holokaustia”, tasaisesti vuoden 1945 lukuun 11 miljoonaa ja siitä edelleen nykyiseen noin 13,5 miljoonaan. Joka tapauksessa juutalaisten yritykset ympätä kuuden miljoonan ”holokausti” väestötilastoihin ovat epäonnistuneet surkeasti. Sille, että 1900-luvun alkupuolella esitettiin yleisesti korkeahkoja väestölukuja, Dalton esittää syyksi, että silloin sionismin ja juutalaisten etujärjestöjen esiinmarssi alkoi ja siksi väestölukuja pyrittiin paisuttelemaan mahdollisimman suuriksi (poliittisen painovoiman saamiseksi).

      VIII ”Holokaustista selvinneiden” määrä. Israelilainen professori Sergio DellaPergola ilmoitti maailman juutalaisia koskeneessa väestötieteellisessä tutkimuksessaan vuonna 2003, että ”holokaustista selvinneitä” (holocaust survivors) oli elossa vielä 1,092 miljoonaa. Koska keskimääräinen odotettavissa oleva elinikä oli vuonna 1945 (sodan päättyessä) USA:ssa 66 vuotta, Isossa-Britanniassa 65 vuotta ja Neuvostoliitossa 57 vuotta, juutalaisten kohdalla sen voidaan olettaa olleen näiden puolivälissä, koska heitä oli Neuvostoliitossa, Euroopassa ja Amerikassa, siis noin 61,5 vuotta. Koska kuitenkin sodan jälkeen juutalaiset olivat ”uhrikansana” etuoikeutetussa asemassa, heidän keskimääräiseksi odotettavissa olevaksi eliniäkseen vuonna 1945 voidaan arvioida 63,5 vuotta.

      Vuoden 2003 alkuun sodan lopusta oli kulunut 57,5 vuotta, joten vuonna 1945 elossa olleista juutalaisista oli elossa vuonna 2003 (63,5-57,5)/63,5 eli 6/63,5. Koska tuo 6/63,5 oli 1,092 miljoonaa, niin silloin vuonna 1945 elossa olleiden ”holokaustista selvinneiden” määrä on ollut 11,56 miljoonaa. Tällainen ”holokaustista selvinneiden” määrä vuonna 1945 luonnollisesti sulkee pois holokaustin tapahtumisen.

      IX Holokaustikorvausten hakijat. Sodan jälkeen Saksalta on hakenut korvauksia sodanaikaisista kärsimyksistä 4,4 miljoonaa ihmistä, joista lähes kaikki juutalaisia. Kuten yllä todettiin, Hitlerin vaikutusalueella oli sodan aikana maksimissaan vain 3,5 miljoonaa juutalaista. Koska suurin piirtein kaikki olivat elossa sodan jälkeen hakemassa korvauksia, holokaustia ei ole voinut tapahtua.

      X Punaisen ristin luvut. Kansainvälisen Punaisen Ristin komitean (Arolsen) 1.1.1993 antaman ilmoituksen mukaan toisen maailmansodan aikana 15 keskitysleirissä (puuttuu Belzec, Chelmno, Sobibor, Treblinka ja ghetot) oli dokumentoituja kuolemia 296 081 (mukana kaikki kuolinsyyt; tärkeimpänä epidemiat), näistä ehkä puolet juutalaisia. Germar Rudolfin mukaan todellinen määrä lienee noin puoli miljoonaa, puolet juutalaisia (Dissecting the Holocaust, s. 212-213). Rudolfin teksti kokonaisuudessaan (ko. kohta lopussa):

      http://vho.org/GB/Books/dth/fndstats.html

      Alfred Schickel kirjoittaa yllä mainitussa artikkelissaan, että 31.12.1974 mennessä Arolsen olisi vahvistanut Kolmannen valtakunnan KAIKISTA (sekä Saksan että Puolan maaperällä sijainneista) keskitysleireistä yhteensä 351 760 kuolemantapausta (näistä tietenkin vain osa juutalaisia). Ehkä vuoden 1974 jälkeen laskentatapa on muuttunut. Mitä Saksan maaperällä olleisiin keskitysleireihin tulee, niin vuonna 1960 Institut für Zeitgeschichte (englanniksi TÄÄLLÄ) ilmoitti, ettei niissä oltu tapettu ihmisiä kaasulla. Oletettujen ”kaasulla tappamisten” on väitetty tapahtuneen Puolan maaperällä sijainneissa leireissä.

      Vuonna 1956 Kansainvälinen Punainen Risti arvioi tutkimustensa perusteella, että toisen maailmansodan aikana juutalaisia kuoli 300 000 kaikki kuolinsyyt mukaan lukien.

      Muita kansoja kuoli toisen maailmansodan aikana paljon enemmän, joten juutalaiset olivat sodan aikana kaikkein turvatuin kansanryhmä. Heillä oli leireissä majoitus, ravinto, työ, terveydenhuolto, turvallisuus, jopa mahdollisuus opiskella ja kouluttautua ammatteihin, kun samaan aikaan saksalaisia miehiä kuoli miljoonittain rintamilla ja saksalaisia naisia ja lapsia noin miljoona laajoissa saksalaisten kaupunkien ilmapommituksissa.

      XI Auschwitzin kuolinkirjat. Neuvostoliiton v. 1989 julkistamien Auschwitzin kuolinkirjojen mukaan Auschwitzissa kuoli vuoden 1944 alkuun mennessä (vuosi 1944 ja tammikuu 1945 puuttuvat) n. 69 000 ihmistä kaikki kuolinsyyt mukaan lukien (sodan aikana yhteensä siis ehkä reilut 100 000), ei 1,1-1,5 miljoonaa kaasutuksiin, kuten nykyisin väitetään (aiemmin väitettiin neljä miljoonaa).

      XII Wilhelm Höttl ja hänen ”kuusi miljoonaansa” vaipuvat unholaan. Kuten yllä World Almanac -kohdassa todettiin, luku ”kuusi miljoonaa” tuli viralliseksi Nürnbergin oikeudenkäynnissä Wilhelm Höttlin valaehtoisen lausunnon perusteella. Höttl kuitenkin on ilmoittanut tietävänsä, ettei luku ”kuusi miljoonaa” pidä paikkaansa. Eräässä kirjeessään hän kirjoitti v. 1996 ”kuuden miljoonan luvusta”:

      „Dass diese nicht zutreffend ist, weiss ich schon lange.“

      Suomeksi:

      ”Olen tiennyt jo kauan, ettei se pidä paikkaansa.”

      http://www.fpp.co.uk/Auschwitz/docs/Hoettl/Kien0496.html

      (35)(13)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Holokausti on huijaus, osa 4.

      Leirien kuolleisuutta pyrittiin vähentämään

      Saksan leireissä ja ghetoissa raivosi täiden välityksellä leviävä ja hyvin tappava pilkkukuume, joka niitti satoa niin leirien ja ghettojen asukkien kuin saksalaisten itsensä keskuudessa. Saksa tarvitsi ehdottomasti uhanalaisessa tilanteessaan kaiken mahdollisen juutalaistyövoiman tehtaisiinsa; leirithän olivat työleirejä, idässä lisäksi transitleirejä (juutalaisia siirrettiin itään). Siksi, inhimillisten näkökohtien lisäksi, kuolleisuuden vähentämisestä ja pilkkukuumeen vastaisista toimista tuli äärettömän tärkeitä.

      Reichsführer-SS Heinrich Himmler reagoi tietoonsa tulleisiin lukuisiin kuolemiin keskitysleireissä kirjoittamalla 16.12.1942 kiireellisen kirjeen SS:n taloushallinnollisen keskusviraston (WVHA:n) päällikölle Oswald Pohlille:

      ”On ehdottomasti ryhdyttävä toimenpiteisiin kuolleisuuden vähentämiseksi keskitysleireissä parantamalla ravitsemusta ja, mikäli mahdollista ja tarpeellista, työoloja. Leirien komentajat asetetaan henkilökohtaiseen vastuuseen tästä” (facsimile painettu teoksessa ”Obozy hitlerowskie na ziemiach polskich 1939-1945”. Panstwowe Wydawnictwo Naukowe, Varsova 1979, s. 135-136);

      http://www.vho.org/GB/Books/dth/fndWeber.html (kohta 1.4).

      Tämän seurauksena Pohlin alainen, keskitysleirien tarkastusviraston päällikkö (leirien komentajien suora esimies) Richard Glücks, lähetti 28.12.1942 keskitysleirien lääkäreille (ja kopiona tiedoksi leirien komentajille) salaisen direktiivin (ohjekirjeen), jossa todetaan aluksi, että viimeaikaisissa kuljetuksissa eri leireihin 136 000 tulijasta noin 70 000 oli kuollut ja ettei sellaisen kuolleisuuden vallitessa koskaan päästä Reichsführer-SS:n (Himmlerin) vaatimiin leirivahvuuksiin. Kirje jatkuu:

      ”Leirien lääkäreiden on kaikin käytettävissä olevin keinoin alennettava kuolleisuutta eri leireissä. Paras keskitysleirilääkäri ei ole se, joka uskoo, että hänen täytyy pitää yllä tarpeetonta ankaruutta, vaan se, joka opastamalla ja keskustelemalla pitää eri työtyhmien työkyvyn korkeimmalla mahdollisella tasolla. Keskitysleirien lääkäreiden tulee entistä useammin valvoa vankien ravinnonsaantia ja yhteistyössä hallintoelinten kanssa tehdä parannusehdotuksia leirien komentajille. Nämä eivät kuitenkaan saa jäädä vain paperille, vaan leirien lääkäreiden tulee valvoa niitä säännöllisesti. Lisäksi leirien lääkäreiden on huolehdittava siitä, että työoloja eri työpaikoissa parannetaan mahdollisimman paljon. Sen vuoksi on tarpeellista, että leirien lääkärit tarkastavat työpaikat paikan päällä ja hankkivat tietoa työolosuhteista. Reichsführer SS (so. Himmler) on määrännyt, että kuolleisuutta on ehdottomasti alennettava” (Nürnberg-dokumentti PS-2171, liite 2; NC&A red series, Vol. 4, s. 833-834).

      Glücks antoi pontta asialle huomauttamalla keskitysleirien komentajille 20.1.1943:

      ”Kuten olen jo tähdentänyt, keskitysleirien kuolleisuutta on alennettava kaikin mahdollisin keinoin” (Nürnberg-dokumentti NO-1523; NMT green series, Vol. 5, s. 372-373).

      Lokakuun 26. päivänä 1943 suurimpien leirien komentajille antamassaan salaisessa käskyssä Pohl määräsi erityistoimenpiteitä sen varmistamiseksi, että internoitujen terveys ja tuottavuus säilyvät (Bundesarchiv, Koblenz, Bestand SS-Wirtschafts-Verwaltungshauptamt. Signatur NS 3/386). Jokaisen komentajan, hän kirjoitti, tuli henkilökohtaisesti huolehtia siitä, että tämä direktiivi tulee hänen leirinsä johtavan hallintoviranomaisen ja leirin ylilääkärin tietoon, joiden tuli antaa kuittaus sen saamisesta. Kopio määräyksestä tuli lähettää Himmlerille.

      Pohlin direktiivi alkoi painottamalla leirien tärkeyttä sotaponnisteluissa:

      ”Kahden viime vuoden aikana tekemämme työn ansiosta keskitysleirit ovat nyt ratkaisevan tärkeä tekijä asetuotannossa. Tyhjästä olemme rakentaneet vertaansa vailla olevat asetehtaat.

      ”Aikaisempina vuosina, silloisen kasvatuksellisen ja kuntouttavan tarkoitusperän vallitessa, ei ollut tärkeää, tekivätkö vangit tuottavaa työtä. Nyt kuitenkin vankien työtuotanto on tärkeä, ja kaikki komentajien, virkamiesten ja lääkäreiden toimenpiteet tulee suunnata ennen kaikkea vankien terveyden ja tuottavuuden ylläpitämiseen.

      [- -]

      ”Tässä suhteessa seuraavat asiat ovat tärkeitä:

      ”1. Työntekoon sopiva ja tarkoituksenmukainen ravinto.

      ”2. Sopiva ja tarkoituksenmukainen vaatetus.

      3. Kaikkien luonnollisten keinojen käyttäminen hyvän terveydentilan ylläpitämiseksi.

      ”4. Kaiken tarpeettoman ponnistelun välttäminen, ellei tuottavuuden ylläpitäminen suoraan vaadi sellaista.”

      Sitten Pohl mainitsi joitakin erikoistoimenpiteitä vankien terveyden ja hyvinvoinnin parantamiseksi:

      ”Keskipäivän lounaan tulee koostua – ei laihasta sopasta, vaan kiinteistä, tukevista ruoista.

      ”Lisäruoan ottamiseen on kannustettava.

      ”Ateriointi ja kunnollinen ruoansulatus vaativat lepoa. Sen vuoksi aterioiden aikana tulisi olla riittäviä lepotaukoja. Ei tarpeettomia marsseja. Ruoka tulee tuoda ihmisten luo, ei ihmisiä ruoan luo.

      ”Lämpimän ruoan lisäksi vaatetusta tarvitaan pitämään keho lämpimänä ja suojaamaan sitä kylmältä. Tämä on erityisen tärkeää niiden vankien kohdalla, jotka työskentelevät ulkona.

      ”Tulee huolehtia siitä, että yöaikaan saadaan ainakin seitsemän kahdeksan tunnin häiriötön uni.

      ”Nimenhuudot tulee pitää niin lyhyinä kuin mahdollista.”

      Pohl mainitsi myös, että sairaiden vankien tuli sairaaloissa saada erikoisruokavalio heidän terveytensä palauttamiseksi ja että hyvästä työstä ja hyödyllisistä ehdotuksista vankeja tuli palkita bonuksilla.

      Vaikka tällaisia toimenpiteitä ei aina toteutettu niin kuin oli määrätty, nämä korkea tason direktiivit eivät jääneet ilman vaikutusta.

      Pohl raportoi Himmlerille syyskuussa 1943, että leirien kuukausittainen kuolleisuus oli laskenut kesän ja syksyn 1942 noin kymmenestä prosentista elokuun 1943 noin kolmeen prosenttiin. Hän totesi:

      ”Kuolleisuuden väheneminen johtuu pääasiassa siitä, että pitkään vaaditut hygieeniset toimenpiteet on nyt suoritettu ainakin suurimmaksi osaksi.”

      Himmler kiitti Pohlia tämän työstä ja ilmaisi uskonsa, että tilanne muuttuu vieläkin paremmaksi, kunhan parempi viemäröinti ja paremmat saniteettitilat saadaan rakennettua. (Nürnberg-dokumentti PS-1469).

      Saksalaisten keskitysleirisääntöjen mukaan leireihin tulijoille oli pidettävä perusteellinen lääkärintarkastus, ja jos oli syytä, heidät oli asetettava karanteeniin. Sairaat tulijat täytyi tutkia jo saapumispäivänä, ja tarvittaessa heidät oli ohjattava sairaalaan. Lääkäreiden oli valvottava ravinnonsaantia, ja puutteista tuli ilmoittaa leirin komentajalle. Niille, jotka siirrettiin muihin leireihin, oli pidettävä lääkärintarkastus (Rules and Regulations for the Concentration Camps. Anthology. Inhuman medicine, Vol. 1, Part 1. Warsaw: International Auschwitz Committee 1970, s. 149-151; S. Paskuly [toim.]: Death Dealer, s. 216-217).

      Leireissä ei tapettu, niissä yritettiin epätoivoisesti ja suurella vaivalla pelastaa juutalaisten ja muiden internoitujen henki. Zyklon B:tä käytettiin vaatteiden puhdistamiseen täistä. Täiden hävittämiseksi tulijat riisuttiin, suihkutettiin, heidän tukkansa leikattiin ja heidän vaatteensa käsiteltiin Zyklon B:llä. Tämä hyönteismyrkky pelasti lukemattomien juutalaisten hengen.

      Ruumiskasat, joita Saksan läntisistä leireistä sodan lopussa löytyi, eivät olleet kaasulla surmattuja vaan niitä, jotka sodan kaoottisina viime kuukausina ylikansoitetuissa läntisissä leireissä (itäisten keskitysleirien asukkeja oli evakuoitu puna-armeijan tieltä länteen turvaan) kuolivat kulkutauteihin, nälkään ja lääkkeiden puutteeseen (joiden syntymistä liittoutuneet suuresti edistivät tuhoamalla Saksan infrastruktuurin) ja joiden ruumiita ei ehditty polttaa. Krematorioiden käyttö oli välttämätöntä epidemioiden hillitsemiseksi.

      (33)(9)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Holokausti on huijaus, osa 5.

      Työkyvyttömiä ei tuhottu

      On väitetty, että työkyvyttömät tuhottiin saksalaisissa keskitysleireissä. Tämä ei pidä paikkaansa. 26.8.1943 WVHA:n virasto D II:n päällikkö Maurer tiedusteli (Auschwitzin komentaja Hössiltä) sähkeitse Auschwitzissa olevien sellaisten työkykyisten juutalaisten (”etupäässä länsijuutalaisten”; ”vornehmlich Westjuden”) määrää, jotka voidaan siirtää toisiin keskitysleireihin. Auschwitzista hän sai 29.8.1943 vastauksen, että leirin 25 000 juutalaisesta vain 3581 oli työkykyisiä ja että nämä olivat jo työtehtävissä eikä heitä voitu siirtää. Maurer tiedusteli sitten 4.9.1943 vielä kirjeitse Hössiltä, mitä loput 21 500 juutalaista tekevät (kirjeen kopio kirjassa Jüdisches Historisches Institut Warschau [toim.]: ”Faschismus-Getto-Massenmord”, 1960, s. 365). Häntä siis ihmetytti työkyvyttömien juutalaisten suuri määrä, ja hän pyysi selvitystä.

      Kyseessä ei ollut vain työkykyisten ”länsijuutalaisten” luku, sillä Maurer kirjoittaa kirjeessään, että hänen saamansa tiedon mukaan Auschwitzin 25 000 juutalaisesta vain 3581 oli työkykyisiä. Toki jos ”länsijuutalaisia” ei ollut, Maurerille olisi tarjottu muita työkykyisiä juutalaisia, ilmoittihan hän tarvitsevansa ”etupäässä” länsijuutalaisia (jos ei siis länsijuutalaisia niin sitten muita).

      SS:n WVHA:n päällikkö Oswald Pohl ilmoitti salaisessa Auschwitzin turvallisuustoimenpiteitä koskevassa raportissaan Heinrich Himmlerille 5.4.1944, että koko Auschwitz-kompleksissa oli 67 000 asukkia, ja näistä 18 000 oli pysyvästi sairaita tai invalideja. Birkenaussa (Auschwitz II:ssa) oli 36 000 asukkia (naisia 21 000, miehiä 15 000), ja näistä ”noin 15 000 on työkyvyttömiä” (Nürnberg-dokumentti NO-021. NMT green series, Vol. 5, s. 384-385).

      Auschwitz-Birkenauhun sijoitettiin siis myös sellaisia juutalaisia, jotka eivät kyenneet työhön, ja monet heistä olivat sairaita ja vanhuksia. Tämä oli syy epätavallisen korkeaan kuolleisuuteen siellä (A. Butz: The Hoax of the Twentieth Century, s. 158 ss.). Työkyvyttömiä – tai ketään muutakaan – ei tuhottu.

      Mitä Saksan johdon omat suunnitelmat kertovat?

      Saksan ulkoministeriö toteaa 21.8.1942:

      ”Nykyinen sota antaa Saksalle mahdollisuuden ja myös velvollisuuden ratkaista juutalaisongelma Euroopassa – – Ohjelma, jonka mukaan tulee edistää juutalaisten evakuointia (Euroopasta) läheisessä yhteistyössä Reichsführer SS:n (so. Himmlerin) alaisuudessa toimivien elinten kanssa, on edelleen voimassa – – Se juutalaisten määrä, joka tällä tavalla on siirretty itään, ei ole vielä ollut riittävä tyydyttämään työvoiman tarvetta siellä.”

      Virasto lainaa sitten ulkoministeri von Ribbentropia:

      ”Sodan päätyttyä kaikkien juutalaisten tulee lähteä Euroopasta. Tämä on Führerin (Hitlerin) muuttumaton päätös ja ainoa keino ratkaista tämä ongelma, koska vain maailmanlaajaa ja kattavaa ratkaisua voidaan käyttää ja yksittäiset toimenpiteet eivät juurikaan hyödytä.”

      Tämän jälkeen virasto jatkaa:

      ”Kuljetukset (itään) ovat yksi askel eteenpäin matkalla kohti lopullista ratkaisua – – Kuljetukset Puolan kuvernementtiin ovat väliaikainen ratkaisu. Juutalaiset tullaan siirtämään kauemmaksi vallatuille itäisille alueille niin pian kuin asia tulee teknisesti mahdolliseksi” (Nürnberg-dokumentti 2586-J).

      Juutalaiset pyrittiin siirtämään itään Euroopan ulkopuolelle; heitä ei pyritty tuhoamaan.

      On väitetty, että Wannseessa (Berliinissä) 20.1.1942 suunniteltiin juutalaisten ”kansanmurha.” Wannsee-protokolla kuitenkin sanoo:

      ”Turvallisuuspoliisin ja SD:n päällikkö (Heydrich) esitti sitten lyhyen jälkikatsauksen tätä vastustajaa vastaan siihen mennessä käydystä taistelusta. Tärkeimmät kohdat ovat:

      ”a) juutalaisten työntäminen pois Saksan kansan yksittäisiltä elinalueilta.

      ”b) juutalaisten työntäminen pois Saksan kansan elintilasta.

      ”Näissä ponnisteluissa vahvistettiin ainoaksi toistaiseksi voimassa olevaksi ratkaisumahdollisuudeksi juutalaisten maastamuuton edistäminen Saksan valtakunnan alueelta, ja sitä alettiin toteuttaa suunnitelmallisesti. [- -]

      ”Maastamuuton tilalle on nyt Führerin hyväksymänä tullut lisäratkaisumahdollisuutena juutalaisten evakuointi itään.”

      Heydrich sanoi edelleen:

      ”Asiaankuuluvan johdon alaisuudessa juutalaisten täytyy nyt lopullisen ratkaisun edetessä tulla sopivalla tavalla itään työvoimaksi – – evakuoidut juutalaiset viedään ensin asteittain ns. kauttakulkughettoihin, joista heidät kuljetetaan edelleen itään – – Tarkoitus on, että yli 65-vuotiaita juutalaisia ei evakuoida vaan heidät tulee lähettää vanhusten ghettoon – joksi on suunniteltu Theresienstadtia – – myöskään sodassa (so. ensimmäisessä maailmansodassa) haavoittuneita tai kunniamerkin saaneita juutalaisia ei evakuoida.”

      Dokumentissa ei puhuta mitään tuhoamisesta.

      Wilhelm Stäglichin kirjan der Auschwitz Mythos mukaan pikakirjoittaja Henry Picker merkitsi muistiin Hitlerin yksityisiä keskusteluita (Hitlers Tischgespräche). 27.1.1942 Hitler sanoo:

      ”Juutalaisten täytyy pakata ja häipyä Euroopasta. Menkööt Venäjälle.”

      Edelleen 24.7.1942 hän sanoo:

      ”Kun tämä sota on ohi, pidän tiukasti kiinni siitä, että juutalaisten on lähdettävä ja muutettava Madagaskarille tai johonkin muuhun juutalaiseen kansallisvaltioon.”

      Vuosien 1942/43 vaihteen tienoilla Hitler kommentoi liittoutuneiden radiolähetyksiä, joissa väitettiin hänen tuhoavan juutalaisia keskitysleireissä:

      ”Todella, juutalaisten tulisi olla minulle kiitollisia, koska en vaadi heiltä muuta kuin hieman kovaa työtä” (Irving: Hitler’s War, s. 362).

      Eräässä dokumentissa (Himmlerin muistio Hitlerille 25.5.1940; julkaistu VfZ 5 [1957], s. 194) Himmler oli selväsanaisesti hylännyt ”minkään kansan fyysisen tuhoamisen epäsaksalaisena ja mahdottomana” (aus innerer Überzeugung als ungermanisch und unmöglich). Hitler piti tätä lausuntoa ”erittäin hyvänä ja oikeana” (Hitlerin lausunnon Himmler oli merkinnyt omiin muistiinpanoihinsa 28.5.1940).

      http://www.ns-archiv.de/krieg/untermenschen/himmler-fremdvolk.php

      Kansallissosialistinen Saksa ei pyrkinyt tuhoamaan mitään kansaa tai kansanluokkaa fyysisesti! Sen sijaan juutalainen (eli kommunistinen) Neuvostoliitto tietoisesti pyrki tuhoamaan – tappamaan – kokonaisia kansanluokkia, ja juutalaisuus tappoikin kommunismillaan idässä (Neuvostoliitto, Kiina jne.) noin sata miljoonaa ihmistä tieten tahtoen.

      (31)(10)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Holokausti on huijaus, osa 6.

      Saksan johtajat eivät tienneet ”holokaustista” mitään

      Nürnbergin oikeudenkäynnissä syytettyinä olleet saksalaiset johtajat ilmoittivat, etteivät he tienneet mistään juutalaisten tuhoamisohjelmasta sodan aikana.

      http://www.ihr.org/jhr/v12/v12p167_Weberb.html

      Göring kiivaasti kiisti tienneensä mistään sellaisesta ohjelmasta:

      ”Ensimmäisen kerran kuulin tällaisista kauheista tuhoamisista vasta täällä Nürnbergissä.”

      Saksalaisten politiikkana oli hänen mukaansa ollut karkottaa juutalaiset, ei tappaa heitä, ja hän lisäsi, ettei hänen tietääkseen Hitlerillä ollut mitään tuhoamisohjelmaa. Göringin mukaan tuhoamisväitteet eivät ole tosia.

      Jodl, todennäköisesti Hitlerin lähin sotilaallinen neuvonantaja, antoi samanlaisen lausunnon:

      ”Voin sanoa vain, täysin tietoisena vastuullisuudestani, etten koskaan kuullut – viittauksena tai kirjoitettuna tai puhuttuna sanana – mistään juutalaisten tuhoamisesta – – Ei minulla koskaan ollut mitään yksityistä tietoa mistään juutalaisten tuhoamisesta. Kunniasanalla, niin varmasti kuin tässä istun, kuulin tällaisista asioista ensimmäisen kerran sodan jälkeen.”

      Hans Frank, Saksan hallitseman Puolan sodanaikainen kuvernööri, kertoi kuulleensa vain huhupuheita juutalaisten joukkotuhoamisista. Hän kertoi tiedustelleensa huhujen todenperäisyyttä muilta viranomaisilta, myös Hitleriltä, ja sai aina vastaukseksi, etteivät ne olleet totta.

      Kaltenbrunner, joka oli täysin tietoinen siitä, että hänet tullaan teloittamaan, vastasi toteamukseen, että todistaja toisensa perään sanoo, että tappamiset kaasukammioissa tapahtuivat hänen käskystään:

      ”Näyttäkää minulle nuo henkilöt tai jokin noista käskyistä. Se on täysin mahdotonta.”

      Myös Albert Speer sanoi, ettei hän ollut tietoinen mistään tuhoamisohjelmasta.

      Hans Lammers sanoi Nürnbergin ”Wilhelmstrasse”-oikeudenkäynnissä, että hän on sitä mieltä, ettei mitään ohjelmaa juutalaisten tuhoamiseksi koskaan ollut. Hän ei tiennyt mistään joukkotuhoamisista.

      Punaisen Ristin raportit

      Syyskuussa 1944 saksalaiset kutsuivat Punaisen Ristin Auschwitz-Birkenaun keskitysleiriin, koska liittoutuneiden propaganda julisti, että saksalaiset tuhoavat leireissä juutalaisia myrkkykaasulla. Punaisen Ristin delegaatio sai täysin vapaasti keskustella juutalaisten ja kenen tahansa kanssa, myös leirin yhteyteen majoitettujen englantilaisten sotavankien ja leirissä työssä käyvien vapaaehtoisten siviilityöntekijöiden kanssa, joita leirissä oli varsinaisten asukkien ja sotarikollisten lisäksi. Nämä ryhmät työskentelivät toistensa yhteydessä, joten he tiesivät toistensa asioista.

      Delegaatit tutkivat leirin huolellisesti, eivätkä he havainneet minkäänlaisia kaasutuspaikkoja. He tiedustelivat kaikilta ryhmiltä, myös siviilityöntekijöiltä ja englantilaisilta, tiesivätkö he mitään ”moderneista suihkuista”, joissa internoituja kaasutettaisiin ryhmissä, kuten propaganda väitti. Ei kukaan, ei yksikään juutalainen, ei yksikään englantilainen, ei yksikään siviilityöntekijä eikä kukaan muukaan tiennyt sellaisista mitään. Delegaatit eivät löytäneet mitään ”kaasukammioita”. Raportissaan he joutuivat toteamaan, ettei Auschwitzissa ole kaasukammioita.

      Sodan jälkeen Punainen Risti ja Vatikaani haastattelivat leireillä olleita, eivätkä asukit puhuneet kaasukammioista mitään (Punaisen Ristin dokumentti nro 9925, kesäkuu 1946).

      Kolmiosaisessa raportissaan (Geneve, 1947) Punainen Risti toteaa keskitysleireistä: ei ole mitään todisteita kansanmurhasta.

      Vuonna 1956 Punainen Risti arvioi tutkimustensa perusteella, että toisessa maailmansodassa kuoli Euroopassa kaikista syistä (taudit, epidemiat, vanhuus, pommitukset, tappamiset) n. 300 000 juutalaista. Myöhemmin Punainen Risti asetti kuolleille ylärajan: toisessa maailmansodassa ei ole kuollut Euroopassa yli 1-1,5 miljoonaa juutalaista.

      Maailman juutalaiset, Vatikaani, Punainen Risti ja saksalaiset eivät tienneet mitään juutalaisten massamurhista, koska sellaisia ei tapahtunut. Saksalla oli olemassaolonsa ollessa uhattuna muutakin tekemistä kuin tuhota juutalaisia ja sitten salailla sitä. Juutalaisten ”joukkomurhat” ovat pelkkää valhepropagandaa.

      Thies Christophersen

      Saksalainen sotilas Thies Christophersen, joka on kirjoittanut kirjan ”Auschwitz. Truth or Lie” (1973), oli kumiteollisuuteen (Auschwitzissa valmistettiin tekokumia) liittyvän tutkimusryhmän mukana Auschwitzissa koko vuoden 1944. Hän kirjoittaa kirjassaan:

      ”Olin Auschwitzissa tammikuusta joulukuuhun 1944. Sodan jälkeen kuulin väitteitä juutalaisten joukkomurhista, ja olin hyvin hämmästynyt. Huolimatta kaikista annetuista todistuksista ja median raporteista tiedän, ettei sellaisia kauheuksia koskaan tapahtunut – – Ihmettelin, kuinka nopeasti ihmiset olivat halukkaita hyväksymään ja uskomaan tarinoita näistä joukkokaasutuksista ilman minkäänlaista vastarintaa – – Koko aikana, jonka olin Auschwitzissa, en havainnut mitään, mikä olisi vähäisimmässäkään määrin viitannut mihinkään joukkomurhiin kaasukammioissa.”

      Christophersenin vaimo sai vapaasti tulla leiriin, joten siellä ei ollut mitään salattavaa. Myös hänen äitinsä kävi kesällä 1944 leirissä. Muidenkin siviilityöntekijöiden sukulaiset saivat vapaasti tulla leiriin. Asukkeja kohdeltiin hyvin, ja jos oli hyvä käytös, saattoi päästä jopa bordelliin. Kerran viikossa internoiduille järjestettiin elokuvaesityksiä. Myös jumalanpalveluksia järjestettiin, ja internoidut harrastivat teatteria ja esittivät näytelmiä. Kesällä 1944 Christophersen kävi kuuntelemassa tohtori Mengelen pitämää tieteellistä esitelmää (sellaisiakin siis järjestettiin!). Syyskuussa 1944 hän näki, kuinka Punaisen Ristin tutkimusryhmä sai vapaasti tutkia Auschwitz-Birkenaun leirin. Christophersen jopa havaitsi, että monet internoidut rukoilivat Saksan voittoa!

      Kerran SS-vartija potkaisi erästä naistyöntekijää, ja Christophersen ryhtyi nuhtelemaan potkaisijaa. Tämä sanoi, että nainen oli sanonut häntä ”natsisiaksi”, mutta vartija oli ensin loukannut naista. Christophersen teki ilmoituksen vartijan käytöksestä, ja tämä lähetettiin rangaistuspataljoonaan Danzigiin. Tämä nosti suuresti Christophersenin suosiota leiriläisten keskuudessa.

      Sodan jälkeen Christophersen luki ruotsalaisen Einar Åbergin laskelmia, joissa todetaan, että v. 1938 maailmassa oli 15 688 259 juutalaista (World Almanac of American Jewish Committee) ja vuonna 1948 the New York Timesin mukaan 18,7 miljoonaa. Jos kuusi miljoonaa tuhoutui, niin hän ihmetteli, oliko väkiluvun mahdollista nousta 10 vuodessa 9,7 miljoonasta 18,7 miljoonaan. Siksi hän alkoi tutkia asiaa ja kirjoitti kirjan. Zündel-oikeudenkäynnissä 1988 hän todistajana kutsui kaasukammioväitteitä ”huijaukseksi.” Christophersen ihmettelee suuresti, miksi saksalaiset uskovat näihin väitettyihin joukkomurhiin.

      Wilhelm Stäglich

      Wilhelm Stäglich (tuomari; kirjoittanut kirjan Der Auschwitz Mythos, 1979) kuului Auschwitzin lähistölle sijoitettuihin ilmatorjuntajoukkoihin (suojasivat tehtaita, joissa leirin internoidut työskentelivät). Tehtäviensä vuoksi hän joutui vuoden 1944 heinä-syyskuussa käymään leirissä useita kertoja. Hän ei havainnut mitään kaasutuksiin viittaavaa ja sanoo, että leiri oli hyvin hoidettu ja hyvin organisoitu, ja hän näki siellä lukuisia työpajoja. Asukkaita ei kohdeltu huonosti. Stäglich toteaa, että Auschwitzissa tapahtuneeksi väitetystä joukkotuhoamisesta ei ole pienintäkään todistetta. Hän on myös osoittanut lukuisia ”todistuksia” epäluotettaviksi (kuvaa mm. erään korulavastuksen).

      (29)(8)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Holokausti on huijaus, osa 7

      Paul Rassinier

      Kirjan ”The Holocaust Story and The Lies of Ulysses” tekijä (kirja on koottu hänen teoksistaan) ranskalainen Paul Rassinier (k. 1967) oli natsien vastustaja, pasifisti, sosialisti ja juutalaisia puolustava historioitsija ja maantieteen opettaja. Hän oli vankina Buchenwaldin keskitysleirissä ja sen sivuleirissä Dorassa lokakuusta 1943 lähtien sodan loppuun. Keskitysleiriin hän joutui vastarintatoimintansa vuoksi.

      Kun Rassinier sodan jälkeen kuljetettiin Saksasta Ranskaan, hän oli fyysisesti niin heikko, että hänet täytyi kotiuttaa paareilla. Sodan jälkeen hän ei totuuden rakastajana voinut sietää keskitysleireistä kerrottuja valheita, esim. väitteitä myrkkykaasulla tappamisista, ja siksi hän alkoi tutkia asiaa. Tutkimustensa tuloksen hän tiivistää näin:

      ”Holokaustiväite on historiallinen valhe, kaikkien aikojen traagisin ja kauhein huijaus.”

      Keskitysleirissä ollessaan hän ei koskaan nähnyt mitään ”kaasukammioita”, ja myöhemmin hän tutkimustensa perusteella tuli vakuuttuneeksi siitä, ettei missään muussakaan keskitysleirissä ollut kaasukammioita.

      Ensin Rassinier kirjoitti pienen kirjasen, jossa hän torjui kaasukammiovalheen. Tällöin holokaustitahot alkoivat vainota häntä, koska hän uskalsi (!) vastustaa heidän väitteitään. Hän julkaisi sitten uuden kirjan ja sitten vielä yhden. Lopulta hänen vastustajansa myönsivät v. 1960, ettei Saksan maaperällä olleissa leireissä ollut koskaan kaasukammioita (he sanoivat, että niitä oli ollut vain Puolan maaperällä olleissa leireissä). Mutta jos kaikki todistukset ja tunnustukset Saksan maaperällä olleiden ”kaasukammioiden” suhteen olivat vääriä ja ”kaasukammiorakennukset” kokonaan muuta kuin väitettiin, mikä sitten osoitti Puolan maaperällä olleet ”kaasukammiot” todellisiksi? Hän jatkoi tutkimus- ja julkaisutyötään ja jopa tarjoutui puolustuksen todistajaksi joissakin sotarikosoikeudenkäynneissä. Elämänsä loppupuolella Rassinier kirjoitti kaksi kirjoitusta, joissa hän tuomitsi Auschwitz-oikeudenkäynnin ja Jerusalemissa pidetyn Eichmann-oikeudenkäynnin.

      IHR:n (The Institute for Historical Review) johtaja Mark Weber kertoo Rassinierista, että tämä on holokaustirevisionismin veteraani (revisionismi tarkoittaa ”tarkistamista”; holokaustirevisionismi pyrkii siis oikaisemaan ”holokaustia” koskevaa historiankirjoitusta totuudenmukaiseksi):

      ”On vaikea kuvitella kellään olevan suurempaa moraalista auktoriteettia haastaa holokaustiteoria – – Muut ovat rakentaneet Rassinierin laskemalle perustalle” (Christian News Encyclopedia, s. 2909).

      Wilhelm Stäglich kertoo Rassinierista, että omista kokemuksistaan huolimatta tämä historioitsijana hylkäsi sodanjälkeisen keskitysleirikirjallisuuden ”pidäkkeettömän liioittelun”. Rassinier mm. kertoi entisestä keskitysleiritoveristaan pappi Renardista. Renard oli kirjoittanut Buchenwald-kertomuksessaan:

      ”Näin tuhansien ja taas tuhansien menevän suihkuihin, joista virtasi veden sijasta kaasu.”

      Kun Rassinier sitten alkuvuodesta 1947 kertoi tälle, ettei Buchenwaldissa ensinkään ollut kaasukammioita, kuten jokaisen tämän leirin internoidun on täytynyt tietää, Renard vastasi:

      ”Aivan, mutta tämä on kuvaannollista puhetta, ja koska näitä asioita tapahtui jossakin, ei asialla ole väliä.”

      Stäglich toteaa:

      ”Jos tämä pappismies, jolle totuudenrakkauden olisi tullut olla mitä arvokkain asia, häpeämättömästi kohteli totuutta tuollaisella kevytmielisyydellä ja uskoi, että hän saattoi esittää sellaista, minkä tiesi valheeksi, ”kuvaannollisena puheena” vain siksi, että se vastasi senaikaisia huhuja, niin mitä on ajateltava muista ”kaasutusten” todistajista, joista useimmat eivät yltäneet papin tasolle älykkyyden tai moraalisten edellytysten suhteen?”

      Christian News 7.5.1990 kertoo:

      ”Rassinier paljasti monen ”holokaustista pelastuneen” valheet. Rassinier kirjoittaa: ’Mitä lukuihin tulee, todistajat ovat sanoneet ja kirjoittaneet täysin mahdottomia asioita. Mitä tulee surmaamistapoihin, asia on samoin. Keskitysleirikirjallisuus kokonaisuudessaan on pahantahtoisten juorujen ristiriitainen kokoelma’.”

      Pierre Hofstetter lausuu kirjoittamassaan Rassinierin kirjan johdannossa:

      ”Paul Rassinierin väitteet, ettei natseilla ollut suunnitelmaa suorittaa juutalaisten kansanmurhaa, ettei ollut mitään virallisesti päätettyä ”kaasulla tuhoamista” ja ettei natsien käsissä kuollut kuutta miljoonaa juutalaista, ovat tietenkin harmittaneet ”hovihistorioitsijoita”, tavanneet heidät niin sanoakseni käsi keksipurkissa heidän epärehellisessä tieteellisyydessään, kuten myös koko sionistista valtaryhmää, joka on rakentanut Israelin valtion ”kuuden miljoonan myytin” varaan.”

      Sodan jälkeen Paul Rassinier valittiin Ranskan Kansalliskokoukseen, jossa hän heikon terveytensä vuoksi ehti toimia vain vuoden. Vastarintatoimintansa vuoksi hänelle myönnettiin Ranskan korkein kunniamerkki.

      (28)(7)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Holokausti on huijaus, osa 8.

      Josef G. Burg

      Juutalainen rabbi Josef G. Burg (= Ginsburg) todisti 81-vuotiaana Zündel-oikeudenkäynnissä vuonna 1988 (Zündel oli syytteessä holokaustin kieltävän kirjallisuuden levittämisestä). USA:ssa ilmestyvä Christian News (CN) kertoo 7.5.1990 Burgista ja hänen todistuksestaan seuraavaa (s. 12):

      Burg oli romanianjuutalainen Talmudin tutkija. Vuonna 1941 natsit siirsivät hänet ja hänen perheensä juutalaisreservaattiin Ukrainaan. Siellä heidät ja muut juutalaiset jätettiin oman onnensa nojaan, ja monet heistä menehtyivät. Burg toteaa:

      ”Auschwitzissa ja muissa keskitysleireissä olleilla juutalaisilla oli paremmat oltavat, koska heille annettiin ravinto, asunto ja heistä pidettiin huolta.”

      Heti sodan päätyttyä v. 1945 Burg tutki Auschwitzin ja Majdanekin leirit ja etsi erityisesti kaasukammioita, mutta ei löytänyt ainuttakaan. Burg oli vakuuttunut, että jatkuva holokaustimyytin julistaminen aiheuttaa yhä enenevässä määrin vihaa juutalaisia kohtaan. Hän sanoi:

      ”Tarkoitukseni on saada aikaan sovinto saksalaisten ja juutalaisten välille. Nykyisinkin on sionisteja, jotka toimivat juutalaisten etuja vastaan, mutta vain harva juutalainen tietää tätä.”

      Burg oli päässyt perehtymään asiaan myös seuraamalla Nürnberg-oikeudenkäyntiä.

      Todistuksessaan Burg sanoi, että syy siihen, että hän oli tullut todistamaan, oli se, että hän tahtoo osoittaa, että juutalaisten joukossa on sellaisia, jotka eivät katso saksalaisten syyllistyneen mihinkään holokaustiin. Hän sanoi edelleen, ettei ollut olemassa suunnitelmaa eikä määräystä tuhota juutalaisia ja ettei yksikään juutalainen kuollut kaasukammiossa. Hän ilmoitti ehdottomasti kiistävänsä niiden juutalaisten valaehtoiset todistukset, jotka väittävät, että juutalaisia heitettiin palaviin uuneihin elävinä. Hän totesi, että senlaatuiset todistukset olisivat mahdottomia rabbituomioistuinten edessä, mutta normaalissa (pakana-)tuomioistuimessa sellaiset todistukset ovat mahdollisia, koska vala, joka niissä rutiininomaisesti annetaan, ei ensinkään sido juutalaisia. Burg sanoi, että sionistien asenne perustuu Ben Gurionin julistukseen:

      ”Koko maailma on Israelia vastaan, siksi kaikkien israelilaisten täytyy olla koko maailmaa vastaan.”

      Burg oli tutkinut asioita monta vuotta, ja Zündel-oikeudenkäynnissä häneltä kysyttiin:

      ”Uskotteko, että saksalaiset tuhosivat kuusi miljoonaa juutalaista II maailmansodan aikana?”

      Hän vastasi:

      ”En.”

      Sitten häneltä kysyttiin:

      ”Oliko olemassa suunnitelma likvidoida juutalaiset vain siksi, että natsi-Saksassa oli juutalaisia 1933-1945?”

      Hän vastasi jälleen:

      ”Ei.”

      Kysymys:

      ”Oliko Auschwitzissa, Majdanekissa tai jossakin muussa saksalaisten ”tuhoamisleirissä” kaasukammioita juutalaisten tuhoamiseksi?”

      Hän vastasi:

      ”Ei missään. Saksan hallitsemassa Euroopassa ei ollut tuhoamisleirejä.”

      Kysymys:

      ”Oliko Lodzin ja Varsovan ghettojen tarkoitus tuhota juutalaisia?”

      Jälleen hän sanoi:

      ”Ei.”

      Kysymys:

      ”Miksi ghettojen juutalaiset olivat yhteistyössä natsien kanssa?”

      Burg vastasi:

      ”Koska heidän sielunveljensä sionistit johdattivat heitä; sionistit olivat yhteistyössä natsien kanssa.”

      Kysyttäessä juutalaisten menetyksiä sodassa, Burg lainasi juutalaista Center for Contemporary Jewish Documentation -keskusta, joka oli antanut luvuksi 1 485 292 juutalaista.

      CN toteaa lopuksi:

      ”Mainittu sionistien ja natsien välinen yhteistyö näyttää tuottaneen hyviä tuloksia. Natsit olivat kiinnostuneita pääsemään eroon juutalaisista, ja sionistit tarvitsivat juutalaisia maahanmuuttajia Palestiinaan. Yksistään v. 1934 yli 120 000 juutalaista lähti Saksasta mukanaan paljon omaisuutta. Tämä suunnitelma sopi sionisteille, koska nämä juutalaiset menivät Palestiinaan. Mutta suunnitelmia, joiden mukaan juutalaisia siirtyisi muihin maihin, sionistit sabotoivat. Sionisteja ei kiinnostanut yksikään juutalainen, joka ei mennyt Palestiinaan.”

      Kommentoidessaan 31.3.1988 Zündel-oikeudenkäyntiä Toronto Star -lehti kertoi Burgista seuraavaa (lehti oli haastatellut häntä): Burgin mukaan toinen maailmansota oli sionistien salajuoni Israelin valtion synnyttämiseksi. Burg ilmoittaa itsensä sionismin vastustajaksi ja sanoo:

      ”Maailman sionistijohtajat olivat valmiita uhraamaan Euroopan koko juutalaisväestön sionistisen valtion hyväksi. Oli tehtävä kaikki Israelin valtion luomiseksi, ja se oli mahdollista vain maailmansodan avulla. Wall Street (’suuri rahamaailma’) ja suuret juutalaiset pankkiirit rahoittivat sodankäyntiä. Sionistit ovat myös syy siihen, että juutalaisviha kasvaa nykyisin.”

      Lehti jatkaa kertomalla, että juutalaisista vanhemmista syntynyt Burg vietti sodan keskitysleirissä, vaikka hänellä oli passi liikkua vapaasti. Burg sanoo:

      ”Yksittäiset ulkomaiset etniset ryhmät hyökkäsivät juutalaisia vastaan, mutta natsihallinnolla ei ollut mitään organisoitua yritystä tuhota juutalaisia. Saksalaisia on väärin syytetty juutalaisten murhaamisesta.”

      Burgin mukaan sionistien uhreja ovat myös juutalaisten suuri enemmistö, eivät ainoastaan palestiinalaiset. Hän kertoo sionistijohtajien ajavan omia päämääriään välittämättä siitä, että synnyttävät antisemitismiä ja jopa sotia.

      Lopuksi lehti toteaa, että poliittinen sionismi ja sen edistäjät ovat juutalaisten todellisia vihollisia. Sionistit tuhoavat juutalaisten ihmissuhteet muihin ihmisiin ja vievät myös heidän rahansa.

      The Institute for Historical Review -järjestön johtaja Mark Weber kuvaa omassa kirjoituksessaan Burgin todistusta oikeuden edessä näin:

      ”81-vuotias Joseph Burg todisti kiivaalla äänellä, että holokaustiväite on hirvittävä valhe, kiivaammin kuin kukaan muu” (CN 6.6.1988).

      Sionistit hakkauttivat iäkkään Burgin, ja hän joutui olemaan sairaalassa 3 kuukautta.

      Hitlerin sihteeri Traudl Junge

      Hitlerin sihteeri Traudl Junge on tietenkin tärkeä todistaja. Tämä useita vuosia Hitlerin sihteerinä toiminut nainen muistaa Hitlerin ”ystävällisenä isähahmona”. Hänestä tehty dokumenttifilmi ”Blind Spot: Hitler’s Secretary” esitettiin Berliinin kansainvälisillä filmifestivaaleilla helmikuussa 2002.

      Junge kertoo, että hän kuuli Hitlerin ”rikoksista” vasta sodan jälkeen, ja hän ei voinut sanoa muuta kuin että hän on nähtävästi ollut eristettynä natsiterrorista, vaikka oli läheisessä kontaktissa Hitleriin. Hän kertoo, että Hitler ja muut natsijohtajat eivät juuri koskaan maininneet sanaa ”juutalaiset” niissä tapaamisissa, joissa hän oli läsnä.

      ”Elämä Hitlerin sisäpiirissä oli harmitonta ja ilmapiiri oli rauhallinen – paitsi kaoottisina loppupäivinä.”

      Hän kertoo Hitlerin loppuvaiheessa sanoneen: ”Kaikki on ohi”, ja antaneen hänelle viimeisen tahtonsa.

      Koko sinä aikana, jonka hän oli Hitlerin palveluksessa, hän ei koskaan kuullut natsijohtajien keskustelevan juutalaisten joukkotuhoamisesta.

      ”Minulla ei koskaan ollut tunnetta, että hänellä olisi ollut tietoisia rikollisia päämääriä – – Kukaan ei koskaan puhunut tällaisesta aiheesta, ei ainakaan meidän (so. sihteereiden) läsnä ollessamme.”

      Keskitysleireistä hän muistaa puhutun vain silloin, kun Himmler kertoi Hitlerille Berghofissa, että ”leirien johto on pätevissä käsissä”.

      (26)(8)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Holokausti on huijaus, osa 9

      Perusteokset

      Walter Laqueurin kirja The Terrible Secret kertoo sivulla 169, että ne Auschwitzin internoidut, jotka olivat kärsineet rangaistuksensa, vapautettiin ja palautettiin kotimaihinsa. Jos Auschwitz todella olisi ollut huippusalainen tuhoamisleiri, saksalaiset eivät varmasti olisi vapauttaneet asukkeja, jotka tiesivät, mitä leirissä tapahtui.

      Ulsterin yliopiston emeritusprofessori Richard Lynn lausui 5.12.2005 (lähde: Truth at Last, numero 465, huhtikuu 2008):

      ”Olen tarkistanut Churchillin teoksesta ’The Second World War’, ja asia on todella niin, ettei siinä kertaakaan mainita natsien ’kaasukammioita’, juutalaisten ’kansanmurhaa’ tai ’kuutta miljoonaa’ juutalaista sodan uhria. Tämä on hämmästyttävää. Kuinka tämä on selitettävissä? Eisenhowerin ’Crusade in Europe’ on 559-sivuinen kirja, Churchillin kuusiosaisessa ’Second World War’-teoksessa on yhteensä 4448 sivua, de Gaullen kolmiosaisessa ’Memoirs de guerre’ -teoksessa 2054 sivua. Tässä vuosina 1948-1959 kirjoitetussa tekstimassassa, jossa on yhteensä 7061 sivua (johdanto-osat eivät mukana), ei ole minkäänlaista mainintaa natsien ’kaasukammioista’, juutalaisten ’kansanmurhasta’ tai ’kuudesta miljoonasta’ juutalaisesta sodan uhrista.”

      Selitys siihen, ettei näissä kirjoissa puhuta mitään ”kaasukammioista”, ”juutalaisten kansanmurhasta” tai ”kuudesta miljoonasta tuhotusta juutalaisesta”, on tietenkin se, ettei kaasukammioita ollut olemassakaan eikä tapahtunut mitään kuuden miljoonan juutalaisen kansanmurhaa.

      Professori Faurisson

      Faurisson kirjoittaa:

      ”Ei ole koskaan osoitettu, että Hitlerillä olisi ollut rikollisia aikeita. Mitä tämän rikoksen aseeseen tulee, kukaan ei ole nähnyt sitä. Edessämme on erittäin hyvin menestynyt sota- ja vihapropaganda. Historia on täynnä tämänkaltaisia petoksia, uskonnollisista noitataruista alkaen. Se, mikä erottaa meidän aikamme aiemmista aikakausista, on tiedotusvälineiden pelottava valta ja propaganda ad nauseam (pahoinvointiin asti), mikä on muodostunut joksikin, mitä on kutsuttava ’1900-luvun suurimmaksi huijaukseksi – – Vaikka kaasukammiot virallisten historioitsijoiden mukaan ovat erittäin keskeinen osa keskitysleirisysteemiä, on erittäin hämmästyttävää, ettei keskitysleirejä koskevan kirjallisuuden laajassa luettelossa ole yhtäkään kirjaa, yhtäkään esitettä eikä yhtäkään artikkelia itse ’kaasukammioista’ – – Yhdessäkään Saksan keskitysleirissä ei ollut yhtäkään kaasukammiota; tämä on totuus. Sitä, ettei kaasukammioita ollut, täytyy pitää hyvänä uutisena; olisi väärin pimittää tämä totuus tulevaisuudessa” (The Journal of Historical Review, kesä 1980, Faurissonin artikkeli ”The Problem of the Gas Chambers”).

      Artikkelinsa lopuksi Faurisson esittää seuraavat tosiasiat:

      ”Tutkittuaan asiaa 30 vuotta revisionistit ovat päätyneet seuraaviin johtopäätöksiin:

      ”1. Hitlerillä ei koskaan ollut ”kaasukammioita.”

      ”2. Ei tapahtunut mitään juutalaisten ”kansanmurhaa” (tai ”kansanmurhan” yritystä). Toisin sanoen: Hitler ei koskaan antanut määräystä (tai lupaa), että joku tulisi tappaa rotunsa tai uskontonsa vuoksi.

      ”3. Väitetyt ”kaasukammiot” ja väitetty ”kansanmurha” ovat yksi ja sama valhe.

      ”4. Tämä valhe, joka on pääasiassa sionistista alkuperää, on tehnyt mahdolliseksi valtavan poliittisen ja taloudellisen huijauksen, jonka suurin hyötyjä on Israelin valtio.

      ”5. Tämän huijauksen pääasiallisia uhreja ovat Saksan kansa (mutta eivät Saksan hallitsijat) ja koko Palestiinan kansa.

      ”6. Virallisten uutispalveluiden mahtava valta on – toistaiseksi – taannut tämän valheen menestymisen ja sensuroinut niiden sananvapautta, jotka ovat tuominneet tämän valheen.

      ”7. Ne, jotka tässä valheessa ovat mukana, tietävät, että sen päivät ovat luetut. He vääristelevät revisionistisen tutkimuksen päämäärää ja luonnetta. He leimaavat ”natsismin uudelleennousuksi” tai ”historian väärentämiseksi” sen, mikä on vain ystävällismielistä ja oikeutettua huolta historiallisesta totuudesta.”

      Toisaalla Faurisson toteaa:

      ”Voittajat eivät esittäneet Nürnbergin oikeudenkäynnissä eivätkä myöhemmissä samanlaisissa oikeudenkäynneissä yhtäkään todistetta rikollisesta aikeesta tai yhtäkään raporttia rikoksessa käytetystä aseesta tai yhtäkään ruumiinavauskertomusta rikoksen yhdestäkään uhrista. Tässä olemme tekemisissä valtavan mittaluokan rikoksen kanssa; kuitenkaan kukaan ei näytä löytäneen rikollista aietta, asetta tai yhtäkään ruumista. Voittajat tyytyivät vahvistamattomiin tunnustuksiin ja todistuksiin ilman ristikuulustelua asioiden fyysisestä laadusta. – – Vuoden 1945 ja vuoden 1987 välillä, Barbien tapaus mukaan luettuna, yksikään lakimies ei uskaltanut tarttua härkää sarvista. Yksikään heistä ei vaatinut, että syyttäjäpuoli todistaisi kansanmurhan tapahtumisen ja kaasukammioiden olemassaolon” (The Journal of Historical Review, kevät 1989, Faurissonin artikkeli ”My Life as a Revisionist”).

      Tässä artikkelissa Faurisson toteaa holokaustitahojen kärsineen haaksirikon, koska näiden on ollut pakko tunnustaa, ettei kukaan ole löytänyt yhtäkään (saksalaisten tai liittoutuneiden) dokumenttia, joka tukisi heidän väitteitään:

      ”1. Ei ole olemassa määräystä tuhota juutalaisia.

      ”2. Ei ole suunnitelmaa sellaisen tuhoamisen suorittamisesta.

      ”3. Ei ole keskusorganisaatiota, joka koordinoisi sellaisen suunnitelman toimeenpanon.

      ”4. Ei ole budjettia; mitään ei kuitenkaan voida tehdä ilman rahaa tai luottoja.

      ”5. Ei ole kontrollielintä; kuitenkin sodassa olevassa maassa kaikkea täytyy kontrolloida.

      ”6. Ei ole asetta, sillä ei ole olemassa asiantuntijatutkimusta rikoksessa käytetystä aseesta, teloituskaasukammiosta tai teloituskaasuautosta.

      ”7. Ei ole ruumista, sillä kenelläkään ei ole ruumiinavauskertomusta, joka todistaisi, että joku on tapettu myrkkykaasulla.

      ”8. Ei ole todistusta rikoksen uudelleen lavastamisesta, vaikka Ranskassa murhan selvittämiseen liittyy tavallisesti uudelleenlavastus rikoksen tapahtumapaikalla.

      ”9. Ei ole todistajaa, joka kykenisi kestämään ristikuulustelun rikoksen varsinaisista materiaalisista näkökohdista, koska Toronton oikeudenkäynnissä, jossa joku ensimmäistä kertaa uskalsi suorittaa sellaisen ristikuulustelun, paras ”todistaja” joutui häpeään.

      ”10. Ei ole vahvistettua tunnustusta, koska Gersteinin ja Rudolf Hössin tunnustusten, kun niitä lopullisesti on analysoitu, on osoitettu olevan vailla arvoa eikä niitä ole mahdollista puolustaa (ei edes sellainen kuin Raul Hilberg).”

      Artikkelissaan Faurisson kertoo myös juutalaisesta Raul Hilbergistä, joka todisti Zündel-oikeudenkäynnissä v. 1985:

      ”Hilberg saapui oikeudenkäyntiin ilman dokumentteja, ilman muistiinpanoja, luottaen vain maineeseensa. Doug Christien ristikuulustelussa hänet kuuden miljoonan teorioineen paljastettiin huijariksi. Hilbergissä kohtasimme miehen, joka oli saavuttanut maailman huomattavimman historioitsijan maineen omalla tutkimusalallaan tutkimatta kertaakaan 37 vuoteen yhtäkään keskitysleiriä – – Hilberg – – mitätöitiin täydellisesti.”

      (27)(8)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Holokausti on huijaus, osa 10.

      Arthur Butz

      Prof. Arthur Butz on kirjoittanut kirjan ”The Hoax of the Twentieth Century” (”1900-luvun suurin huijaus”). Esitellessään tätä kirjaa (Christian News Encyclopedia, s. 1093) prof. E. L. Hebden Taylor toteaa muun muassa:

      ”Butz osoittaa, että useimmat niiden todistajien kertomuksista, jotka väittävät nähneensä kaasutuksia, ovat pelkkää mielikuvitusta. Pilkkukuume, jota liittoutuneiden toteuttama Saksan huoltoyhteyksien täydellinen tuhoaminen edisti sodan viime päivinä, aiheutti noin miljoonan juutalaisen kuoleman toisessa maailmansodassa. Mitä tulee Zyklon B:hen, se oli tavallinen hyönteismyrkky, jolla tuhottiin pilkkukuumetta levittäviä täitä. Auschwitzin ”kuolemanhaju” tuli keinokumia valmistavien tehtaiden hydrausprosessista.”

      Taylor kertoo sitten eräästä TV-keskustelusta, jossa Butz totesi, ettei yksikään löydetty natsidokumentti viittaa tuhoamispolitiikkaan:

      ”Ei ole uskottavaa, että niin valtavaa tuhoamisohjelmaa olisi voitu toteuttaa panematta jotakin paperille. Laaja-alaiset toimet tuottavat väistämättä paperia puhtaasti teknisistä syistä, eivätkä toimenpiteet kulje ilman sitä; insinöörit, rakentajat ja muut ammattimiehet tarvitsevat paperidokumentteja töitään varten. Kuitenkaan ei ole olemassa minkäänlaista paperidokumentaatiota kaasukammioiden rakentamisesta juutalaisten tuhoamista varten. Mutta krematorioiden suunnittelusta ja rakentamisesta on olemassa runsaasti tällaisia dokumentteja.”

      Kun Butzilta kysyttiin, mitä varten krematorioita rakennettiin, hän vastasi:

      ”Niiden avulla taisteltiin pilkkukuumetta vastaan.”

      Fil. tri Austin App kertoo Butzin kirjasta seuraavaa (Christian News Encyclopedia, s. 1096):

      ”Tunnettu tiedemies, apulaisprofessori Arthur Butz, on suunnannut koneenrakennusta ja tietojenkäsittelyoppia koskevan koulutuksensa sen väitteen tutkimiseen, että Kolmas valtakunta olisi suunnitellut ja toimeenpannut Euroopan juutalaisten joukkomurhan. Tri Butz ei spekuloi eikä luota sekundaarisiin lähteisiin, hän analysoi dokumentteja – – Perusteellisen ja objektiivisen tutkimuksensa lopussa Butz sanoo: ’Euroopan juutalaisia ei tuhottu eikä Saksa yrittänytkään tuhota heitä. Saksa pakkosiirsi tietyn ihmismäärän, ja nämä ihmiset siirrettiin lopulta uudelleen liittoutuneiden ohjelman mukaisesti. Juutalaiset kärsivät sodan aikana siitä, että heitä kuljetettiin itään ja heidän omaisuuttaan takavarikoitiin, ja ennen kaikkea he kärsivät paljon olosuhteista, jotka liittyivät Saksan tappioon. Ehkä miljoona heistä kuoli. Kaikki Euroopassa kärsivät sodan aikana, etenkin Keski- ja Itä-Euroopan kansat. Eniten kärsivät häviäjät, saksalaiset (ja itävaltalaiset), jotka menettivät 10 miljoonaa rintamilla, liittoutuneiden pommituksissa, sodanjälkeisessä neuvostoterrorissa ja neuvostoliittolaisten toteuttamissa karkotuksissa, joissa heitä karkotettiin kotimaistaan hyvin brutaaleissa olosuhteissa ja kostonhimoisissa miehitystoimissa vuosina 1945-1948.’

      ”Butz sanoo myös, että hänen arvionsa miljoonasta juutalaisuhrista on todennäköisesti liian korkea ja että se pitää sisällään ne, jotka kuolivat vanhuuteen ja sairauteen, ja ne, jotka laillisesti teloitettiin partisaaneina, kuten myös ne, jotka tuhoutuivat Neuvostoliiton vallan alaisuudessa.

      ”Saksan keskitysleirit olivat sitä, mitä saksalaiset sanoivatkin niiden olevan, turvallisuus- ja työleirejä, eivät kuolemanleirejä. Saksalaiset Einsatz-joukot, jotka toimivat itärintaman takana, käsittivät n. 3000 miestä, joiden tehtävänä oli kukistaa partisaanit eikä suinkaan teloittaa juutalaisia vain siksi, että nämä olivat juutalaisia.”

      App kertoo Butzin myös osoittaneen, ettei mitään tuhoamisohjelmaa ollut olemassa:

      ”Prof. A. R. Butzin ’The Hoax of the Twentieth Century’ vakuuttaa jokaisen lukijan siitä, että Kolmas valtakunta ei tuhonnut juutalaisia eikä koskaan suunnitellutkaan sellaista. Kuuden miljoonan taru on sodanaikaista kauhupropagandaa.”

      Earl Denny kertoo eräästä Butzin julkisesta esiintymisestä 21.10.1977 (Spotlight 1.5.1978):

      ”Tri Butz syytti harvinaisessa julkisessa esiintymisessään ihmisten herkkäuskoisuutta siitä, että väite, että ’Hitler tappoi 6 miljoonaa juutalaista’, on saanut laajan yleisen hyväksynnän – – Butzin mukaan Nürnbergin oikeudenkäynti oli laiton; se pantiin toimeen ex post facto-lailla, ja siksi niillä, jotka pitivät oikeudenkäynnin, ei ollut ennalta tunnustettua tuomiovaltaa. Oikeudenkäynnin henkilötodistuksia ei voi pitää luotettavina niissä laittomissa ja hysteerisissä oloissa, joissa oikeudenkäynti käytiin – – todistuksia voitiin pakottaa eri tavoin. Dokumentit olivat liittoutuneiden, Saksan vihollisten, kontrollissa. Vain sellaisia dokumentteja käytettiin, joita syyttäjäpuoli piti ’relevantteina’. Saksalaiset dokumentit eivät puhu mistään tuhoamispolitiikasta. Ne puhuvat ’lopullisesta ratkaisusta’, mutta sillä saksalaiset tarkoittivat juutalaisten karkottamista Euroopasta. Vielä Butz sanoo, että Punaisen Ristin raportit eivät pidä yhtä tuhoamistarinan kanssa. Vatikaanin raportitkaan eivät tue sitä. Juutalaisten päiväkirjoissa tai juutalaisneuvostojen raporteissa ei puhuta mistään tuhoamisohjelmasta. Missä siis on todellinen todiste? Butz sanoo, ettei sellaista ole, ja siksi kyseessä on ’the Hoax of the Twentieth Century’, ’1900-luvun suurin huijaus’.”

      The Institute for Historical Review esittelee myös Butzin kirjan ja toteaa, että Butz osoittaa siinä, kuinka sodanjälkeisiä sotarikosoikeudenkäyntejä lavastettiin ja kuinka todisteita tehtiin väärentämällä.

      Christian News sanoo 7.5.1990:

      ”Butzin mukaan ’tuhoaminen’ on propagandahuijaus. Auschwitz-tarina on ’a fabrication constructed of perjury, forgery, distortion of fact and misrepresentation of documents’ (’pelkkä valhe, joka koostuu valapattoudesta, väärennöksistä, tosiasioiden vääristelyistä ja asiakirjojen vääristä tulkinnoista’).”

      Ilmakuvaspesialisti John Ball

      Germar Rudolf kertoo toimittamassaan kirjassa Dissecting the Holocaust (s. 37):

      ”Omassa luvussaan ilmakuvien ammattitulkitsija John Clive Ball esittää tärkeimmät ilmakuvat Treblinkasta, Babi Jarista ja Auschwitz-Birkenausta ja osoittaa, ettei väitteitä joukkotuhoamisista näissä paikoissa voida ilmakuvista vahvistaa, vieläpä, että ilmakuvat suurimmaksi osaksi osoittavat ne vääriksi.”

      John Clive Ball toteaa itse:

      ”Tähän mennessä yksikään ilmakuva ei vahvista väitettyä juutalaisten joukkomurhaa missään Saksan miehittämän Euroopan kolkassa toisen maailmansodan aikana. Lisäksi ilmakuva-analyysi osoittaa vääräksi väitteen, että ”natsit” olisivat tahtoneet pitää tapahtumat väitetyissä tuhoamisleireissä salassa. Monissa tapauksissa ilmakuvat osoittavat selvästi, että joitakin tapahtumia, joista silminnäkijät ovat todistaneet, sellaisia kuin Unkarin juutalaisten hävitystä tai Babi Jarin massateloituksia, ei todellisuudessa lainkaan tapahtunut” (sama teos, s. 282).

      Germar Rudolf

      Germar Rudolf kirjoittaa:

      ”Niiden rakennusten tutkimus, joita on väitetty käytetyn massakaasutuksiin, on osoittanut, ettei Auschwitzin väitetyissä ”pääkaasukammioissa” – pääleirin krematorion ruumishuoneessa ja krematorioiden II ja III ruumishuoneissa – ole havaittavissa, mistä tai millä myrkkykaasua olisi tuotu sisään. Reiät, jotka nykyisin katossa näkyvät, on lisätty sinne sodan jälkeen. Jos tätä havaintoa ei kumota, tämä yksin tekee massakaasutukset täysin mahdottomiksi.”

      William B. Lindsey

      Tohtori William B. Lindsey, joka on toiminut 33 vuotta tutkijakemistinä Dupont-yhtiössä, todisti vuoden 1985 Zündel-oikeudenkäynnissä, että Auschwitzin kaasutustarina on teknisesti mahdoton. Tutkittuaan huolellisesti paikan päällä Auschwitzin, Birkenaun ja Majdanekin ”kaasukammiot” hän ilmoitti:

      ”Olen tullut siihen johtopäätökseen, ettei ketään tapettu tieten tahtoen tai tarkoituksellisesti Zyklon B:llä tällä tavalla. Pidän sitä täysin mahdottomana” (The Globe and Mail, 12.2.1985, s. M3).

      Burg & Rassinier & Butz & Faurisson

      Juutalainen Joseph Burg sanoo, että holokausti on ”hirvittävä valhe.” Paul Rassinier sanoo: ”Holokaustiväite on historiallinen valhe, kaikkien aikojen traagisin ja kauhein huijaus.” Arthur Butz sanoo, että holokausti on ”1900-luvun suurin huijaus.” Prof. Robert Faurisson sanoo, että holokausti on ”historiallinen valhe.”

      (24)(8)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Holokausti on huijaus, osa 11.

      Zyklon B:stä ja ”kaasukammioista”

      Zyklon B:ssä oleva syaanivety tarttuu kosteisiin pintoihin, esim. ihoon, joten sitä ei voi nopeasti tuulettaa ulos, on odotettava riittävä aika. Tämä aika on valmistajan ilmoituksen mukaan 10 – 20 tuntia sellaisessa huoneessa, jossa ei ole tuuletusta; vasta sitten kaasua sisältäneeseen paikkaan voi ylipäätään mennä kaasunaamariin varustautuneena. Tällöinkin on käytettävä erikoisfiltteriä. Huoneisiin, joissa on riittävä tuuletus, voi mennä 1,5 – 2 tunnin kuluttua tuuletuksen aloittamisesta kaasunaamariin varustautuneena, ilman kaasunaamaria 3 – 4 tunnin kuluttua.

      Kidutettu Rudolf Höss (Auschwitzin komentaja; ei tule sotkea Rudolf Hessiin) kertoo kidutuksella saadussa ”tunnustuksessaan”, että jo puolen tunnin kuluttua Zyklon B:n sisään toimittamisesta uhreja mentiin hakemaan pois mm. tupakoiden ja syöden, siis ilman kaasunaamaria. Näin hän yritti viestittää, että häntä on kidutettu. Tupakkahan olisi sytyttänyt tulenaran kaasun ainakin syaanivetyä yhä vapauttavien granuloiden lähellä, jossa pitoisuudet ovat korkeat, ja muutenkin kaikki olisivat kuolleet tappavaan kaasuun.

      On väitetty, että Zyklon B -granuloita pudotettiin alas katon rei’istä ja että ne vapauttivat heti syaanivedyn kaasuna. Kuitenkaan sidosainegranuloihin imeytetty syaanivety ei kokonaan muutu heti kaasuksi tullessaan ilman kanssa kosketuksiin. Kaasuuntuminen granuloista tapahtuu vähitellen tuntien mittaan. Katoissa ei myöskään ollut reikiä; sellaista on esim. Birkenaussa yritetty tökerösti väsätä sodan jälkeen Krema II:n kattoon, mutta räjäyttämisen (tapahtui sodan lopussa) voimasta alas romahtaneen katon murtumalinjat osoittavat, että reikää ei räjäytyshetkellä ollut: murtumalinjat olisivat tietenkin kulkeneet heikon lujuuden omaavan reiän kautta, mutta eivät kulje! Sodanaikaisissa ilmakuvissa ei näy reikiä ”kaasukammioiden” katoissa.

      Väitetyissä kaasukammioissa ei ollut edes riittävää tuuletusta. Auschwitzin ”kaasukammioissa” I – III (= Auschwitz I eli kantaleiri + Birkenau II + III) oli vain ruumishuoneen tarpeisiin riittävä ventilaatio, ”kaasukammioissa” IV – V (= Birkenau IV + V) ei ollut ventilaatiota lainkaan. ”Kaasukammiot” I – III olivatkin piirustusten mukaan tavallisia ruumishuoneita. Auschwitz I:n ”kaasukammion” katossa on tuuletuspiippu, joka on asennettu v. 1944, kun rakennus muutettiin pommisuojaksi (katon neljä aukkoa on tehty vasta sodan jälkeen). Mekaaninen tuuletus meni polttouunien kaasujen poistohormiin, jolloin savupiipun kautta leviävä myrkky olisi aiheuttanut vakavan vaaran ympäristölle (vieressä olivat SS-sairaala ja leirin Gestapon tilat) ja syaanivedyn joutuessa kosketukseen tulikuumien polttouunikaasujen kanssa olisi ollut olemassa todellinen räjähdysvaara. Lisäksi, jos uunit olivat pois käytöstä, olisi ollut vaara, että syaanivety leviää koko rakennukseen.

      ”Kaasukammioissa” ei ollut tarvittavaa tiivistystä. Myös yhteisen viemäriverkon kautta kaasua olisi levinnyt kaikkialle leiriin. Seinärakenteet olivat tiilimuurausta, joka imee itseensä myrkkyä, ja ”kaasukammioon” olisi ollut vaarallista mennä viikkojen ajan. Ei ollut myöskään lämmitystä kosteuden ja sen edistämän adsorption estämiseksi (poikkeuksena tietysti Auschwitz I, jonka ”kaasukammio” sijaitsi heti uunien vieressä; myös Kremoissa IV ja V oli jonkinlainen hiililämmitys), ei mekanismia kaasun levittämiseksi eikä räjähdyssuojattua valaistusta. Auschwitz I:n ”kammion” yksi ovi oli heiluriovi, jota ei ollut mahdollista saada ilmatiiviiksi, ja paniikissa olleet ihmiset olisivat päässeet sitä kautta helposti ulos. Auschwitz-Birkenaun Kremojen II ja III ”kaasukammioiden” ovet olivat kaksoisovia, joita niitäkään ei ollut mahdollista saada ilmatiiviiksi eivätkä ne olisi voineet pidätellä paniikissa olevia ihmisiä.

      Majdanekissa uuden krematoriorakennuksen väitetty kaasukammio sijaitsi muiden huoneiden keskellä, sen seinässä on iso aukko, jota ei voitu mitenkään sulkea, eikä huoneessa ollut mitään tuuletusta. Jos siinä olisi käytetty Zyklon B:tä, kaikki rakennuksessa olleet olisivat kuolleet. Majdanekin toisessa väitetyssä kaasukammiossa oli ikkuna, jonka kautta ihmiset olisivat päässeet karkuun; lisäksi toinen ovi aukeni sisäänpäin ja se voitiin avata sisältä! Leuchter toteaa tutkimuksessaan, ettei yksikään Majdanekin väitetyistä kaasukammioista ole voinut olla teloituskaasukammio.

      Tutkiessaan näitä ”kaasukammioita” Leuchter otti kemiallisia näytteitä niiden seinämistä ja kontrollinäytteen vaatteiden desinfioimiseen (vaatteista tuhottiin täit Zyklon B:llä) käytetystä pienestä Zyklon B-kammiosta. Laboratoriotutkimusten mukaan tämän täidentuhoamiskammion eli desinfiointikammion seinämissä oli paljon syanidijäämiä (ovat pysyviä yhdisteitä), mutta ”kaasukammioiden” seinämissä ei lainkaan! Väitetyt kaasukammiot eivät siis ole voineet olla kaasukammioita. Niissä ei ole ensinkään käytetty Zyklon B:tä.

      Myöskään hiilimonoksidia tai muuta tappavaa kaasua ei Leuchterin mukaan ko. ”kaasukammioissa” ole voitu käyttää. Hän toteaa:

      ”Väite, että näissä huoneissa olisi voitu suorittaa kaasuteloituksia, on naurettava.”

      Loppulausunnossaan Leuchter toteaa, ettei Auschwitz-Birkenaussa ja Majdanekissa ole koskaan ollut teloituskaasukammioita. Pressacia vastaan kirjoittamansa artikkelin lopussa Fred Leuchter toteaa:

      ”(Auschwitz-Birkenaun) Kremat I, II, III, IV ja V eivät olleet rakennuksia, joissa olisi tapettu ihmisiä kaasulla, eikä niissä ollut sellaiseen toimintaan tarkoitettuja tiloja.”

      Myöhemmin Germar Rudolf (the Rudolf Report) on vahvistanut Leuchterin tulokset. Myös erään suuren yhtymän pääkemisti W. B. Lindsey on tutkinut näitä keskitysleirejä, ja hän on todennut, ettei kukaan ole voinut tappaa siellä Zyklon B:llä ketään väitetyllä tavalla. Kaasukammiot ovat siis puhdas valhe.

      Fred Leuchterin pätevyydestä

      Koska Fred Leuchterin tutkimukset romuttavat kokonaan koko Auschwitz-myytin, holokaustitahot ovat ryhtyneet voimakkaaseen mustamaalaamiskampanjaan häntä vastaan. Ennen kaikkea hänen pätevyyttään on arvosteltu. Sen vuoksi – asian tärkeys huomioiden – on syytä perehtyä tähän tarkemmin.

      Fred Leuchter on suorittanut Bostonin yliopistossa historiassa Bachelor of Arts –oppiarvon vuonna 1964, ja tämä vastaa suurin piirtein Suomen hum. kand. –tutkintoa. Kun Leuchterilta Zündel-oikeudenkäynnissä kysyttiin, kuka oli päättänyt, että hän on insinööri, hän vastasi, että a) Massachusettsin osavaltio, kun se myönsi hänelle lääketieteellisen tutkimuslisenssin insinöörintyötä varten mainittujen laitteiden parissa, b) The Department of Drug Enforcement (Lääkevalvontaosasto), kun se myönsi hänelle lääketieteellisen tutkimuslisenssin, ja c) USA:n merivoimat kaikessa siinä työssä, jonka hän on tehnyt heille navigaatiolaitteiden parissa.

      Bostonin opintojen jälkeen Leuchter suoritti jatko-opintoja tähtisuunnistusmekaniikassa Cambridgessä Massachusettsissa sijaitsevassa Harvard-Smithsonian astrofysikaalisessa observatoriossa.

      Se, mitä Leuchter ei ole, on ”laillistettu” insinööri, ja tällä tarkoitetaan USA:ssa insinöörin laillistusta yleiseen turvallisuuteen liittyvissä asioissa (talonrakennus sekä ohjeiden noudattamisen valvonta), ja sen myöntää osavaltion insinöörivirasto kolmen laillistetun insinöörin suosituksesta. Insinöörinä voi siis olla ilman tuollaista laillistusta, jos ei toimi noissa parissa tehtävässä. Leuchterin itsensä mukaan (JHR 4/1992) Massachusettsissa on 50 000 insinööriä, näistä vain 5 000 on hankkinut mainitun laillistuksen.

      Zündel-oikeudenkäynnissä tuomari Ron Thomas nimenomaan totesi, että Fred Leuchter on insinööri hallitsemallaan suppealla erityisosaamisen alueella, ja siksi Leuchter sai todistaa siitä työstä, jonka hän Auschwitz-Birkenaun ja Majdanekin leireissä oli tehnyt raporttiaan varten. Hänellä oli tuomarin valtuutus antaa todistus siitä, olivatko ko. leirien kaasukammioiksi väitetyt tilat soveliaita kaasukammioiksi. Sen sijaan kemisti tai toksikologi Leuchter ei ole, ja siksi hänelle ei annettu lupaa antaa lausuntoa ottamiensa näytteiden analyysituloksista. Myöskään krematorioista hänelle ei annettu lupaa antaa todistusta.

      Oikeuden päätöksellä Leuchter siis on insinööri. Puolustus esitteli Leuchterin kaasukammioteknologian asiantuntijana, ja oikeus katsoi hänet päteväksi asiantuntijaksi teloituskaasukammioiden suunnittelussa, rakentamisessa, käyttämisessä ja huollossa.

      Leuchter todisti, että hän on Etelä-Carolinan ja Missourin osavaltioiden konsultti asioissa, jotka koskevat kuolemaan tuomittujen vankien teloittamiseen käytettäviä kaasukammioita. Parhaillaan hän kertoi olevansa toimittamassa Missourille uutta kaasukammiota; entisestä on mukana pelkät terässeinät. Hän kertoi suunnitelleensa Delawaren osavaltion hirsipuun (Barbara Kulaszka: ’Did Six Million Really Die?’). Robert Lenskin kirjan ’Der Holocaust vor Gericht’ mukaan Leuchter on suunnitellut ja rakentanut New Jerseyn osavaltiolle laitteiston, jolla teloitettaville voidaan antaa kuolettavia injektiota, ja The Journal of Historical Review 2/1998 (Mark Weber) kertoo, että tämä laitteisto on ollut käytössä viidessä osavaltiossa.

      Lääketieteellistä tutkimuslisenssiään, joka antoi hänelle oikeuden hankkia työssään tarvitsemiaan lääkkeitä, Leuchter kertoi käyttäneensä mm. suunnitellessaan ja rakentaessaan täsmällistä laitteistoa, jolla voidaan antaa kuolettavat injektiot niin, että samalla huomioidaan teloitettavan verenkiertojärjestelmän tila. Lisenssi tarvittiin, koska USA:ssa kaikkeen, millä on tekemistä laskimoihin annettavien injektioiden kanssa, vaaditaan lisenssi. Leuchter itse ei ole suorittanut yhtäkään vangin teloitusta.

      Oikeudessa Missourin osavaltion vankilanjohtaja Bill Armontrout todisti, että USA:ssa oli vain yksi henkilö, jolla on asiantuntemus kaasukammioiden rakentamiseen ja toimintaan liittyvissä asioissa, ja hän oli Fred Leuchter. Armontrout totesi Leuchterin insinööriksi. Puolustusasianajaja Christien mukaan Leuchter on ainoa henkilö, jota amerikkalaiset viranomaiset konsultoivat syaanivetyteloituksiin liittyvissä asioissa (Zyklon B:ssä oleva myrkkykaasu oli juuri syaanivetyä).

      Leuchterin ansiolista on vaikuttava. Em. meriittien lisäksi hän on kehittänyt sähkötuoleille koestusmenetelmän. Hän on luonut kokonaan uusia sähköisiä ratkaisuja teloituslaitteistoihin. Parhaillaan hän rakensi pulssinseurantalaitteistoa. IHR:n johtaja Mark Weberin artikkelissa (JHR 4/1992-93) todetaan, että Leuchter on USA:n etevin asiantuntija kaasuteloituksiin liittyvissä asioissa ja kaasukammioteknologiassa. Edelleen hänen kerrotaan vuodesta 1965 lähtien toimineen insinöörinä seuraavilla alueilla: elektroniikka, optiikka, mekaniikka, navigaatio ja maanmittaus. Patentteja Leuchterilla on optiikassa, navigaatiossa, koodauksessa, geodeettisessa mittauksessa ja maanmittauslaitteistoissa sekä sähköisten instrumenttien koodauskielessä.

      Vuosina 1965-1970 Leuchter toimi erään firman teknisenä johtajana ja erikoistui ilmavalvontalaitteisiin, optoelektronisiin valvontalaitteisiin ja valokuvausvalvontaan. Hän suunnitteli helikoptereihin matalalentoon tarkoitetun väri- ja perspektiivikartanlukulaitteiston, josta on tullut standardi.

      Vuonna 1970 Leuchter perusti itsenäisen konsulttifirman. Tällöin hän suunnitteli ja rakensi ensimmäisen elektronisen sekstantin ja myös toimitti sellaisen USA:n merivoimille. Hän myös kehitti optisen rummun avulla toimivan sektorikoodaajan maanmittaukseen. Hän on ollut myös mukana suunnittelemassa systeemiä, jonka avulla ohjukset suunnistavat itse tähtihavaintolaitteiston avulla. Hän on kehittänyt myös puhelinvaroittimen. Leuchter on saanut koulutuksen myös ilmakuvatulkintaan.

      Vuosina 1978 – 1992 Leuchter toimi konsulttina rikollisten teloittamiseen liittyvissä asioissa ja toimitti injektiolaitteistoja, elektronisia laitteistoja, kaasuteloituslaitteistoja ja hirttolaitteistoja.

      Vuonna 1987 Leuchter perusti konsulttiyhtiön nimeltä Fred A. Leuchter Associates. Hän on esiintynyt oikeudenkäynneissä insinöörikonsulttina ja antanut asiantuntijalausuntoja USA:ssa ja Kanadassa. Julkisesti Leuchterin asiantuntijuus on vahvistettu mm. seuraavissa tiedotusvälineissä: The Atlantic Monthly 2/1990; Insight 2.7.1990; ABC-News 10.5.1990; The New York Times 13.10.1990.

      Leuchter nimenomaan siis on teloituslaitteistojen asiantuntija, ja tämä on tunnustettu julkisesti ja virallisesti. Kukaan ei olisi ollut pätevämpi suorittamaan sitä tutkimusta, jonka Leuchter Auschwitz-Birkenaussa ja Majdanekissa suoritti vuonna 1988. Kiireen vuoksi (Leuchterilla oli vain kaksi viikkoa aikaa laatia raportti!) Leuchterin raporttiin tuli joitakin virheitä, mutta tutkimuksen ytimeen, siihen, että kemialliset näytteet todistavat, etteivät väitetyt kaasukammiot olleet mitään kaasukammioita ja ettei ihmisten surmaamiseen tarkoitettuja kaasukammioita ollut olemassakaan, ne eivät vaikuta mitään. Virheet on korjattu kirjassa Fred A. Leuchter – Robert Faurisson – Germar Rudolf: The Leuchter Reports (mukana kolme muutakin Leuchterin raporttia) niin, että alkuperäinen teksti on säilytetty ja viitteissä on oikaistu havaitut virheet.

      Tämä maailman ehkä pätevin myrkkykaasuteloitusten asiantuntija on todennut valan antaneena: väitettyjä joukkomurhakaasukammioita ei ole koskaan käytetty eikä ole voitu käyttää ihmisten surmaamiseen. JHR 4/1992-1993 sisältää Leuchterin puheen, ja siinä hän sanoo:

      ”Ei ollut mitään kaasukammioita!”

      Vielä lähtiessään tutkimaan Auschwitz-Birkenauta ja Majdanekia Leuchter uskoi löytävänsä todisteita kaasukammioista (hän todella uskoi niiden olemassaoloon!) mutta hämmästyksekseen ei löytänyt sellaisia. Zündelille, jolle hän tutkimuksensa teki, hän ilmoitti, että jos hän löytää todisteita kaasukammioista, hän tuo sen julki lausunnossaan.

      Leuchterin raportin tulokset on myöhemmin vahvistettu: Puolan Krakovan työryhmä sai samat tulokset salaiseksi aiotussa tutkimuksessaan syyskuussa 1990 (IHR sai sen kuitenkin käsiinsä ja julkaisi sen JHR:n kesänumerossa 1991). Myös Walter Lüftl ja Germar Rudolf (The Rudolf Report) ovat vahvistaneet Leuchterin tutkimustulokset.

      Leuchterin raportin julkistamisen jälkeen juutalaiset ovat tuhonneet Leuchterin uran ja maineen. Media on parjannut häntä. Asiakkaita on liehittelyllä tai uhkailuilla karkotettu pois. Leuchteria ja hänen perhettään on uhkailtu toistuvasti. Vankilanjohtajia on uhkailemalla vaadittu luopumaan yhteistyöstä hänen kanssaan, ja tässä on onnistuttu: Illinois esti sopimuksen loppuun viemisen (siksi siellä jouduttiin käyttämään puutteellista laitteistoa), Alabama ei ostanutkaan uutta sähkötuolia ja Delaware teki sopimusrikkomuksen. Lainsäädännöllisin keinoin on yritetty estää Leuchteria toimimasta ammatissaan, ja jos hän toimii, häntä on uhattu rikossyytteillä. Hänet jopa pidätettiin laittomasti Englannissa v. 1991 ja karkotettiin sieltä pois.

      (19)(6)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Holokausti on huijaus, osa 12.

      Dieselpakokaasulla ei voi suorittaa joukkomurhia

      Dieselpakokaasulla ei voi suorittaa joukkomurhia, koska se sisältää liian vähän hiilimonoksidia (häkää). Belzecissä, Sobiborissa, Treblinkassa ja Chelmnossa, joissa dieselpakokaasua on sanottu käytetyn, ei niin ollen ole suoritettu joukkomurhia eivätkä ne ole olleet tuhoamisleirejä.

      Kirjoituksessaan ”The Diesel Gas Chambers: Ideal for Torture – Absurd for Murder” (”Dieselkaasukammiot: Ihanteellisia kidutukseen – absurdeja murhaamiseen”; löytyy myös kirjasta: Germar Rudolf [toim.]: Dissecting the Holocaust, s. 435 – 469)

      http://www.nazigassings.com/dieselgaschambera.html

      insinööri Friedrich Paul Berg on käsitellyt dieselpakokaasun sopivuutta joukkomurhien suorittamiseen. Hän toteaa, että dieselpakokaasussa on niin vähän häkäkaasua (CO:ta), että sillä on äärimmäisen vaikeaa tappaa ihmisiä. Dieselkaasutukset ovat teknisesti absurdeja: teknisesti olisi juuri ja juuri mahdollista tappaa sillä tavalla ihmisiä, mutta toimet, joita tarvitaan dieselpakokaasun tekemiseksi myrkylliseksi, ovat absurdeja ja epätodennäköisiä (saksalaisilla oli käytössä puukaasutekniikka esim. autoissa, ja puukaasusta he olisivat saaneet häkää helposti vaikka kuinka paljon).

      Kirjoituksensa alussa Berg sanoo, etteivät kansallissosialistit tappaneet ketään kaasulla. Sodan jälkeen suoritetuissa tuhansissa ruumiinavauksissa ei löytynyt ainuttakaan ”kaasutusuhria.” Holokaustitahot kuitenkin väittävät, että lähes kaksi kolmasosaa ”holokaustin” miljoonista kaasutetuista tapettiin dieselmoottoreiden pakokaasun sisältämällä häkäkaasulla!

      Dieselpakokaasu on yleisesti ottaen vaaratonta. Dieseleitä käytetään jopa maan alla kaivoksissa. Ensimmäisenä dieseleitä käytti maan alla hiilikaivoksissa juuri Saksa! Ja jo vuodesta 1928 lähtien! Saksalaiset siis tunsivat dieselpakokaasun vaarattomuuden jo yli kymmenen vuotta ennen väitettyjä kaasukammioita. On täysin naurettavaa väittää, että saksalaiset olisivat käyttäneet dieselmoottoreita tuottamaan hiilimonoksidia. Britanniassa dieselit otettiin kaivoksissa käyttöön v. 1939 ja USA:ssa 1970-luvulla (viivästyksellä poliittisia syitä).

      Dieselmoottoreiden turvallisuutta on seurattu tarkasti. Britit esittivät raportin 35-vuotisesta kokemuksestaan dieselmoottoreista v. 1974 (S. Gilbert, British National Coal Board, julkaisussa The Mining Engineer, kesäkuu 1974, s. 403). Gilbert kirjoittaa:

      ”Kaikkiin turvallisuusraportteihin kohdistunut tutkimus on paljastanut, ettei yksikään ihminen ole kärsinyt mistään haitallisista vaikutuksista ohimenevästi tai pysyvästi hengitettyään dieselmoottorein varustettujen ajoneuvojen pakokaasuja.”

      Amerikkalainen Dennis S. Lachtman (johtaja, Health Engineering for the EIMCO Mining Machinery Company) esittää yhteenvedon yli 20 tutkimuksesta, joissa on tutkittu dieselpakokaasun vaikutusta ihmisiin, ja toteaa, ettei dieselpakokaasulle altistuminen ole tuottanut mitään merkittäviä uhkia terveydelle. Lisäksi 22 kaivosta ja 5000 kaivosmiestä koskenut tutkimus osoitti, ettei dieselpakokaasulla ole haitallisia vaikutuksia (Mining Congress Journal, tammikuu 1981, s. 40). Dieselpakokaasu ei ole aiheuttanut yhtäkään vahinkoa.

      (17)(8)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Holokausti on huijaus, osa 13.

      Einsatz-joukot

      Einsatz-joukkojen on väitetty murhanneen juutalaisia idässä Saksan Neuvostoliitolta valtaamilla alueilla. Kuitenkaan nämä joukot eivät olleet mitään murharyhmiä; niiden tehtävä oli kokonaan toinen.

      Einsatz-joukot (”Einsatzgruppen der Sicherheitspolizei und des SD”; ”Turvallisuuspoliisin ja turvallisuuspalvelun toimintajoukot”) luotiin virallisesti varmistamaan turvallisuus vallatuilla alueilla itärintaman takana. Reinhard Heydrich antoi 2.7.1941 määräyksen, jonka mukaan Einsatz-joukkojen on teloitettava neuvostoliittolaiset komissaarit (tästä luovuttiin toukokuussa 1942) ja muut radikaalit elementit (sabotoijat, propagandan levittäjät, sala-ampujat, attentaattorit jne.; Documents on the Holocaust, Yad Vashem, 1981, s. 377-378). Juutalaisten suhteen Heydrich määräsi, että vain sellaiset juutalaiset tulee teloittaa, jotka toimivat valtion (NL:n) tehtävissä tai puoluetehtävissä.

      Uskonnon tai rodun vuoksi juutalaisia ei siis saanut teloittaa. Kansanmurhan suorittaminen oli kielletty.

      Myös Saksan turvallisuuspoliisin direktiivi ”Juutalaiskysymyksen suuntaviivat” (Nürnberg-dokumentti 212-PS) kertoo, kuinka juutalaisia on kohdeltava: heidät on pantava tekemään työtä, ja erikseen painotetaan juutalaiskysymyksen rauhanomaista ratkaisua.

      The Institute for Historical Review’n johtaja Mark Weber todisti Einsatz-joukoista Zündel-oikeudenkäynnissä (”Did six million really die?”, toim. Barbara Kulaszka, s. 194-195), ja hänen mukaansa Einsatz-joukkoihin kuului n. 3 000 miestä; joukot koostuivat neljästä ryhmästä, joissa kussakin oli 500-990 jäsentä. Niiden tarkoituksena oli ”välttävän” järjestyksen ja turvallisuuden aikaansaaminen NL:lta vallatuilla alueilla ennen siviilihallinnon asettamista. Suurin osa Einsatz-joukkojen väestä oli SS-miehiä, osa oli kuitenkin ei-sotilaallista väkeä: tulkkeja, sihteereitä, kaukokirjoittajia, kuorma-autonkuljettajia jne.

      Saksan Neuvostoliitolta valtaamillaan alueilla harjoittamaa juutalaispolitiikkaa ei hänen mukaansa voi ymmärtää, ellei oteta huomioon sitä armotonta sotaa, jota silloin käytiin kahden täysin vastakkaisen ideologian välillä. Einsatz-joukot joutuivat toimimaan keskellä villiä konfliktia, jota käytiin sodankäyntiä koskevista säännöistä piittaamatta. Weber toi Zündel-oikeudenkäynnissä esiin Stalinin 3.7.1941 antaman käskyn, jossa koko Neuvostoliiton siviiliväestöä pyydettiin ryhtymään terrori-, sabotaasi- ja sissisotaan saksalaisia vastaan.

      Weber oli sitä mieltä, että maksimissaan 200 000 – 800 000 juutalaista on voinut joutua näiden joukkojen uhriksi. Ennen sotaa niillä alueilla, jotka Saksa myöhemmin valloitti Neuvostoliitolta, oli n. 4,7 miljoonaa juutalaista, ja näistä suurin osa pakeni tai tuli NL:n evakuoimaksi v. 1941, kun Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. N. 1-1,5 miljoonaa joutui Saksan vaikutuspiiriin. Kuitenkin on väitetty, että alueella tapettiin 2-3 miljoonaa juutalaista.

      Weber kertoo, että Paul Blobel, erään Einsatz-ryhmän johtaja, todisti oikeudessa sodan jälkeen painokkaasti, että Einsatz-raporttien luvut kuolleitten määristä ovat suuresti liioiteltuja, samoin todisti Gustav Nosske, toisen vastaavan ryhmän komentaja. Monet historioitsijatkin pitävät lukuja liioiteltuina, mm. Gerald Reitlinger, Helmut Krausnick, H. H. Wilhelm, W. Shirer, Tom Bower ja Werner Maser, jopa Raul Hilberg (joka sanoo, että Otto Ohlendorfin todistus on liioiteltu). Myös Himmler valitti eräässä lokakuussa 1943 pitämässään puheessa, että 95% niistä virallisista raporteista, joita hänelle toimitettiin, oli suuresti liioiteltuja, epäluotettavia tai vääriä.

      Einsatz-raporteista Weber mainitsee joitakin tyypillisiä; esimerkiksi raportti 127 (31.10.1941) kuvaa Ukrainaa seuraavasti:

      ”Tällä alueella Turvallisuuspoliisi on joutunut vastakkain kahden suuren vihollisryhmän kanssa. Nämä ryhmät ovat: 1) juutalaiset, 2) ne, jotka ovat aiemmin aktiivisesti toimineet neuvostohallinnossa – – Tässä suhteessa on todettava, että ne, jotka suhtautuivat suopeasti neuvostoliittolaisiin, olivat pääasiassa juutalaisia – – Nyt voidaan varauksetta sanoa, että juutalaiset olivat poikkeuksetta bolsevismin kannattajia.

      ”Yhä uudelleen ja uudelleen juutalaisten sanotaan, varsinkin kaupungeissa, olevan Neuvostoliiton todellisia hallitsijoita, jotka riistävät ihmisiä sanoinkuvaamattomalla raakuudella ja toimittavat heitä kuolemaan NKVD:n käsissä (NKVD = Neuvostoliiton salainen palvelu). Saksan turvallisuuspoliisin yksiköt ovat suorittaneet noin 10 000 kuulustelua viimeisten neljän kuukauden aikana. Yhä uudelleen juutalaisten sanotaan toimineen aktiivisesti neuvostoliittolaisten hyväksi, elleivät vastuullisissa asemissa niin ainakin agentteina, avustajina ja tiedottajina. Yhtäkään juutalaista ruumista ei ole löydetty yhdestäkään lukuisista joukkohaudoista. Ilmeistä on, että juutalaiset jakavat suurimman syyllisyyden muiden joukossa ukrainalaisten ja etnisten saksalaisten tuhoamisesta. Tästä syystä turvallisuuspoliisi on katsonut erityistoimet välttämättömiksi juutalaisten suhteen.”

      Weber esitti siteerauksia myös sellaisista Einsatz-raporteista, joista käy ilmi, ettei ollut olemassa mitään tuhoamisohjelmaa. Esimerkiksi vuoden 1941 heinäkuun 24. päivän ja elokuun 5. päivän raportit kertovat juutalaisten terveyskeskusten perustamisesta juutalaisiin ghettoihin tautien leviämisen ehkäisemiseksi. Raportti 81 (12.9.1941) osoittaa, että ”juutalaiskysymyksen ratkaisu” tarkoitti yksinkertaisesti juutalaisten siirtämistä pois Euroopasta. Se ei tarkoittanut heidän tappamistaan.

      Sama raportti osoittaa, että turvallisuusjoukot olivat iloisia, kun heidän ei tarvinnut olla tekemisissä suurten juutalaisjoukkojen kanssa, jotka pakenivat itään Neuvostoliiton hallitsemille alueille:

      ”(Sotaretken) ensimmäisinä viikkoina huomattava määrä juutalaisia joutui meidän kontrolliimme, kun taas Ukrainan keski- ja eteläosissa monin paikoin väestöstä 70-90 prosenttia, jopa 100 prosenttia, oli paennut. Tämän voidaan katsoa epäsuorasti johtuvan turvallisuuspoliisin (Einsatz-joukon) työstä, sillä satojen tuhansien juutalaisten siirtyminen pois ilmaiseksi – useimpien heistä Uralin taakse, kuten kerrotaan – auttaa huomattavasti juutalaiskysymyksen ratkaisua Euroopassa. Lukuisat juutalaislähteet vahvistavat myös, että enemmistö juutalaisista evakuoitiin tai pakeni neuvostoliittolaisilta alueilta ennen kuin saksalaiset valtasivat ne.”

      Myös Einsatz-raportti 63 (25.8.1941) selittää, mitä ”juutalaiskysymyksen ratkaisu” tarkoitti:

      ”Hitaasti mutta varmasti yhdestä tärkeimmästä ongelmasta, juutalaiskysymyksen ratkaisusta, ollaan selviämässä. Kishinevissä (romaniankielisen Bessarabian pääkaupungissa) oli noin 60 000 – 80 000 juutalaista ennen sotaa. Useimmat heistä pakkosiirrettiin venäläisten vetäytyessä. Kun kaupunki vallattiin, siellä oli vain noin 4000 juutalaista, mutta lukumäärä on nyt kasvanut. Einsatzkommandon esityksestä kaupungin romanialainen komentaja perusti vanhaan kaupunkiin juutalaisgheton, jossa tällä hetkellä on noin 9000 juutalaista. Juutalaisia ollaan järjestämässä työryhmiksi, jotka osoitetaan eri saksalais- ja romanialaisyksikköihin siivoustyöhön ja muuhun työhön.”

      Weber puhuu myös Babi Jarista. Einsatz-raporttien mukaan Babi Jarissa ammuttiin 29.9. – 30.9.1941 n. 33 000 juutalaista. Weber ei usko tätä useasta syystä. Ensinnäkin Einsatz-raportit olivat yleisesti liioiteltuja, ja niin todennäköisesti tämäkin. Toiseksi em. Paul Blobel todisti sodan jälkeen, ettei luku voi olla yli 16 000. Kolmanneksi historioitsija David Irving (kirjassa Hitler’s War) lainaa neuvostoliittolaista majuria, joka oli loikannut Saksan puolelle ja valitti saksalaisille esimiehilleen, että vuosi Babi Jarin jälkeen Kiova oli jälleen täynnä juutalaisia. Gerald Reitlingerin mukaan elokuussa 1946 Kiovassa oli n. 100 000 juutalaista. Neljänneksi Weber mainitsee Heydrichin SS-päälliköille antaman määräyksen. Sen mukaan Einsatz-joukkojen tehtävänä on tappaa henkilöt, jotka ovat vaaraksi turvallisuudelle. Ainoat juutalaiset, jotka oli tapettava NL:n alueella juutalaisina, olivat ne, jotka olivat kommunistipuolueen tai NL:n hallituksen tehtävissä.

      (16)(8)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Holokausti on huijaus, osa 14.

      Juutalaisiin ei saanut kajota!

      Saksa rankaisi niitä omiaan, jotka kajosivat juutalaisiin tai muihin internoituihin. Esimerkiksi Buchenwaldin ensimmäinen komentaja Karl Koch oli brutaali henkilö, joka ryösti ja tappoi joitakin internoituja. Leirin lääkäri Hoven, joka toimi yhdessä suurta valtaa pitävien kommunistiluottovankien kanssa, oli mukana tappamassa näitä internoituja injektioillaan. SS pidätti Kochin v. 1943, ja SS-tuomari Konrad totesi Kochin syylliseksi ja tämä ammuttiin. Myös Hoven tuomittiin murhista kuolemaan, mutta koska lääkäreitä tarvittiin kipeästi, hän oli vain 1,5 vuotta vankilassa. Amerikkalaiset teloittivat hänet v. 1948.

      Professori Robert Faurisson kirjoittaa asiasta näin:

      ”Haluaisin mielelläni nähdä tutkimuksen niistä saksalaisista, jotka saksalaiset teloittivat sen vuoksi, että nämä olivat tappaneet juutalaisia. Kyllä, Marinkassa Venäjällä kaupungin (saksalainen) pormestari tappoi erään juutalaisen naisen. Saksan armeija vei hänet sotaoikeuteen, tuomitsi hänet kuolemaan ja teloitti hänet. Tunnen monia tällaisia esimerkkejä. Sotamarsalkat List, von Küchler, von Manstein, kenraali Otto Dessloch, sotamarsalkka von Kleist, kenraali Kittel: jokainen näistä miehistä määräsi saksalaisen sotilaan, upseerin tai siviilityöntekijän teloitettavaksi, koska tämä oli surmannut yhden tai useamman juutalaisen. Kuinka tämä oli mahdollista, jos tarkoituksena oli tuhota juutalaiset fyysisesti? Mielestäni juutalaisten pitäisi istuttaa puita von Mansteinille, Listille, von Küchlerille, von Kleistille ja Kittelille Oikeamielisten pakanoiden bulevardille Jerusalemiin. Ja miksei Adolf Hitlerille? Hitler määräsi teloitettaviksi sellaiset henkilöt, jotka olivat tappaneet juutalaisia. Tämäntapaisia asioita revisionistien pitäisi tutkia.”

      Vesa-Ilkka Laurio
      lääketiet. lis. (eläkk.)
      Kesälahti

      (18)(7)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Holokausti on huijaus, osa 15.

      Auschwitzissa kuolemia aiheuttivat kulkutaudit, eivät saksalaiset

      Auschwitzissa kuoli 60 421 juutalaista, suurin osa pilkkukuumeeseen

      Germar Rudolf on joulukuussa 2005 tuonut julkisuuteen kansallissosialistisen Saksan viralliset tilastot kaikista Auschwitzin keskitysleirin internoiduista. Tiedot ovat peräisin keskitysleirien tarkastusviraston päällikkö, SS-Gruppenführer (kenraali) Richard Glücksin tilastoista, jotka on mikrofilmattu ja sijaitsevat tällä hetkellä Venäjän Federaation Valtionarkistossa (GARF; ent. Venäjän neuvostotasavallan keskusvaltionarkisto; No 187603, Rolls 281-286 [Auschwitz]). Saksan Valtionarkistosta löytyneet Saksan Valtionrautateiden kuljetustilastot vastaavat Rudolfin mukaan tarkoin Venäjän arkistoista löytyneitä tietoja (internoituja kuljetettiin junilla):

      http://www.thebirdman.org/Index/Others/Others-Doc-Jews/+Doc-Jews-Holocaust-TheSixMillion&OtherNumbers/FinalAuschwitzCount.htm

      http://www.heretical.com/miscella/rudolf.html

      Tilastoista käy ilmi mm.:

      Juutalaisia tuotiin Auschwitziin koko aikana 173 000

      Juutalaisia siirrettiin Auschwitzista muihin leireihin 100 743

      Juutalaisia kuoli pilkkukuumeeseen 58 240

      Juutalaisia kuoli muista luonnollisista syistä 2064

      Juutalaisia teloitettiin hallinnollisena toimena (kurinpitosyistä) 117

      Juutalaisia loppuvaiheessa Auschwitz-kompleksissa 11 836

      Unkarin juutalaiset erikseen (tarkoitetaan rekisteröityjä, VL):

      Unkarin juutalaisia tuotiin Auschwitziin 23 117 (touko-lokakuu 1944)

      Unkarin juutalaisia siirrettiin eteenpäin Auschwitzista 21 527

      Unkarin juutalaisia Auschwitzissa lokakuun 1944 jälkeen 1590

      Kaikki internoidut yhteensä (sis. juutalaiset):

      Auschwitziin tuli koko aikana 334 685 internoitua

      Auschwitzista siirrettiin muihin leireihin 121 453 internoitua

      Auschwitzissa kuoli pilkkukuumeeseen yhteensä 103 447 internoitua

      Auschwitzissa kuoli muista luonnollisista syistä 4140 internoitua

      Auschwitzissa teloitettiin kurinpitosyistä yhteensä 1646 internoitua (näistä puolalaisia 1485, juutalaisia 117, mustalaisia 20, venäläisiä 19 ja tsekkiläisiä 5; olen korjannut yhteenlaskuvirheitä).

      Internoituja loppuvaiheessa Auschwitz-kompleksissa 103 999.

      Yhteenveto: Auschwitzissa kuoli 60 421 juutalaista, näistä epidemioihin (varsinkin pilkkukuume-epidemioihin) 58 240. Kaiken kaikkiaan leirissä kuoli 109 233 internoitua, näistä 103 447 epidemioihin.

      Zyklon B:llä pyrittiin tuhoamaan vaatteista pilkkukuumetta levittävät täit, ja krematorioiden tarkoituksena oli hävittää kulkutautien uhrien ruumiit hygieenisesti, niin etteivät kulkutaudit pääse niistä leviämään (lisäksi maahan hautaaminen olisi pilannut korkealla olleen pohjaveden). Krematorioilla ja Zyklon B:llä yritettiin siis pelastaa niin monen juutalaisen henki kuin mahdollista. Ihmisten surmaamiseen tarkoitettuja kaasukammioita Auschwitzissa (kantaleirissä tai Auschwitz II:ssa eli Birkenaussa) ei ollut.

      Vesa-Ilkka Laurio
      lääketiet. lis. (eläkk.)
      Kesälahti

      (17)(8)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Holokausti on huijaus, osa 16.

      Saksalaiset juutalaiskysymyksen käsittelyn suuntaviivat v. 1941

      Saksan virallinen politiikka idän vallatuilla alueilla olevien juutalaisten suhteen käy ilmi Saksan itäisten vallattujen alueiden ministerin Alfred Rosenbergin syksyllä 1941 antamasta määräyksestä ”Juutalaiskysymyksen käsittelyn suuntaviivat”. Nämä suuntaviivat olivat osa laajempia vallattujen itäisten alueiden siviilihallintoa varten laadittuja ohjeita. Nämä ohjeet, jotka kulkevat nimellä ”ruskea mappi” (n. 70 sivua), olivat päiväämättömiä, mutta koska ne sisältävät erään 16.8.1941 annetun määräyksen, ne on annettu tuon päivämäärän jälkeen. Syyskuussa 1942 tämä ”ruskea mappi” liitettiin osaksi Göringin ”vihreää mappia” (”talousjohtamisen suuntaviivat”), joka oli alun perin luotu kesäkuussa 1941.

      Näistä ohjeista käy ilmi, kuinka saksalaiset hoitivat juutalaiskysymystä. He eivät hoitaneet sitä tuhoamalla juutalaiset. Ei ollut holokaustia.

      Ministeri Rosenbergin määräys kuului:

      ”Juutalaiskysymyksen käsittelyn suuntaviivat.

      ”1. Yleistä.

      ”Kaikki juutalaiskysymykseen liittyvät toimenpiteet tulee suorittaa siitä näkökohdasta käsin, että juutalaiskysymys ratkaistaan sodan jälkeen koko Eurooppaa koskien yleisesti. Ne on sen vuoksi suunniteltava valmistaviksi osatoimenpiteiksi, ja niiden on oltava sopusoinnussa muiden tätä aluetta koskevien päätösten kanssa.

      ”Toisaalta vallatuilla itäisillä alueilla juutalaiskysymyksen käsittelyssä saadut kokemukset voivat antaa osviittoja kokonaisongelman ratkaisulle, koska näillä alueilla olevat juutalaiset yhdessä Kenraalikuvernementin juutalaisten kanssa muodostavat Euroopan juutalaisten enemmistön.

      ”Mahdollisia paikallisen siviiliväestön toimia juutalaisia vastaan ei tule estää sikäli kuin ne ovat sopusoinnussa taistelevien joukkojen selustan rauhan ja järjestyksen ylläpitämistä koskevan käskyn kanssa. Katujen roskaväkeä ja muita epämääräisiä aineksia, jotka tahtovat vain juutalaisia liikkeitä ja juutalaisia ryöstämällä päästä rikastumaan, on asetuttava lujasti vastustamaan.

      ”2. Väestökanta.

      ”Juutalainen väestö muodostaa yksittäisissä valtakunnankomissariaateissa ja näiden sisällä kenraalikomissariaateissa hyvin erivahvuisen osan kokonaisväestöstä. Esimerkiksi Valko-Venäjällä ja Ukrainassa elää miljoonia juutalaisia, jotka ovat asuneet siellä monien sukupolvien ajan. Neuvostoliiton keskiosissa sen sijaan juutalaiset ovat paljon suuremmassa määrin vasta bolshevikkiaikana paikalle muuttaneita. Erityisen ryhmän muodostavat puna-armeijan mukana vuosina 1939 ja 1940 Itä-Puolaan, Länsi-Ukrainaan, läntiselle Valko-Venäjälle, Baltian maihin, Bessarabiaan ja Bukovinaan tunkeutuneet neuvostojuutalaiset. Näitä erilaisia ryhmiä on oikeutettua kohdella osaksi eri tavoin.

      ”Ensi sijassa kahden viime vuoden aikana neuvostoliittolaisilta uudelleen vallatuille alueille muuttaneet juutalaiset, sikäli kuin he eivät ole paenneet, on tiukoin toimenpitein erotettava pois. Koska tämä ryhmä väestöä vastaan harjoittamallaan terrorilla on tullut erittäin vihatuksi, väestö on jo saksalaisten joukkojen saapuessa itse suuressa määrin huolehtinut tästä erottamisesta. Sellaisia kostotoimenpiteitä ei tule vastustaa. Muu vakinainen juutalainen väestö on aluksi rekisteröitävä säätämällä ilmoittautumisvelvollisuus. Kaikki juutalaiset merkitään näkyvin tuntomerkein (keltainen tähti).

      ”3. Erottaminen muusta väestöstä.

      ”Saksalaisten toimenpiteiden ensimmäisenä päätavoitteena täytyy olla juutalaisten tiukka erottaminen muusta väestöstä. Neuvostoliiton juutalainen väestö on, erityisesti Neuvostoliiton ydinalueilla, bolshevistisesta vallankumouksesta lähtien jatkuvasti pyrkinyt esiintymään valepuvussa päästäkseen huomaamatta hallitseviin asemiin. Tässä tarkoituksessa lukuisat juutalaiset ovat luopuneet juutalaisesta tunnustuksestaan ja ottaneet venäläiset suku-, etu- ja tyttönimet. On annettava määräys, että ilmoittautumisvelvollisen elinaikana tai, sikäli kuin hän on tietoinen, hänen esi-isiensä aikana tapahtuneet juutalaisten nimenmuutokset on ilmoitettava ja peruutettava. Sama koskee aiempia juutalaisesta kulttiyhteisöstä eroamisia ja (monessa tapauksessa toistuvia) siirtymisiä muihin tunnustuksiin. Juutalaisen valepuvun riisuminen on varmasti helpompaa Ostlandin ja Ukrainan valtakunnankomissariaateissa, joissa enemmistö juutalaisesta väestöstä on sukupolvien ajan asunut vakinaisesti, kuin muissa valtakunnankomissariaateissa. Tässä yhteydessä on käytettävä neuvostoliittolaista arkistomateriaalia sikäli kuin sitä on säilynyt.

      ”Vapaus valita asuinsijansa on juutalaisilta heti lakkautettava. Ghettoihin siirtämiseen on pyrittävä, mitä Valko-Venäjällä ja Ukrainassa helpottavat lukuisat jo olemassa olevat enemmän tai vähemmän suljetut siirtokunnat. Näihin ghettoihin voidaan valvonnan alla asettaa juutalainen itsehallinto juutalaisine poliiseineen. Gheton ja muun maailman välisten rajojen valvonta kuuluu poliisille.

      ”Enempi sekoittuminen muuhun väestöön, esim. avioliittojen, liikeyhtymien, yhteisten kulttuuritoimintojen jne. muodossa, on kiellettävä. Sopivin toimenpitein on pyrittävä siihen, että juutalainen väestö asteittain suljetaan pois julkisesta elämästä.

      ”4. Taloudellinen toiminta.

      ”Koska idässä sodan vuoksi taloudelliset tehtävät ovat kiireellisiä, kaikissa juutalaisiin kohdistuvissa toimenpiteissä on kiinnitettävä huomiota siihen, etteivät taloudelliset alueet olennaisesti vahingoitu.

      ”Juutalaisen ammattirakenteen täydellinen muuttaminen on välttämätöntä. Neuvostohallinnon aikana voimakkain juutalainen ammattiryhmä, valtion palveluksessa toimiva ryhmä, häviää kokonaan. Lisäksi tulee kieltää yleinen toiminta oikeudenkäytön, pankkialan, kiinteistökaupan, opetusalan, terveydenhuoltoalan, sanomalehtialan ja vastaavien ammateissa, myös Saksassa juutalaisilta kielletyissä ammateissa; poikkeus on tällöin kuitenkin tehtävä juutalaisen väestön sisällä tapahtuvan asianomaisen toiminnan kohdalla. Juutalaista toimintaa kaupan alalla on asteittain huoltoa vahingoittamatta rajoitettava, ja se voidaan sallia periaatteessa vain juutalaisen väestön sisällä. Samoin on meneteltävä terveydenhuollon alueella.

      ”Mainituista ammattiryhmistä vapautuva työväki sijoitetaan valvonnan alla tuottavaan, mahdollisuuksien mukaan ruumiilliseen työhön (tietyöt, ratatyöt, kanavatyöt, maatalous jne.). Juutalaiset tehdastyöläiset, käsityöläiset ja kotityön tekijät voivat harjoittaa toimintaansa edelleen; tällöin on pyrittävä siviilihallinnon valvonnassa toimiviin puhtaasti juutalaisiin yrityksiin. Yhä suurempi osa juutalaista väestöä on pantava maataloustyöhön. Siellä, missä juutalaisia maatalousyrityksiä (esim. kolhooseja) on olemassa, ne jatkavat tiukan valvonnan alla työtään.

      ”Kussakin tapauksessa on tällöin erikseen suoritettava maanjaon tarkistus.

      ”Kaikki juutalainen varallisuus on ilmoitettava. Liiketoimiin tarvitaan lupa.

      ”5. Kulttuuritoiminta.

      ”Juutalaiset on asteittain suljettava pois muun väestön kulttuuritoiminnasta.

      ”Juutalaista sanomalehdistöä (jiddishin tai heprean kielellä) ei toistaiseksi voida sallia. Yksittäisten lehtien salliminen erityisen tiukassa valvonnassa jää myöhemmän päätöksen varaan.

      ”Juutalainen rituaaliteurastus tulee kieltää.”

      *******

      Sodan jälkeen oli tarkoitus ratkaista juutalaisongelma laaja-alaisesti koko Euroopan osalta, ja varmasti tällöin ajateltiin juutalaisväestön siirtämistä jonnekin Euroopan ulkopuolelle kontrolloitaviin olosuhteisiin. Saksalaiset tahtoivat karkottaa juutalaiset Euroopasta, että Eurooppa saisi elää. Muu maailma tyrmäsi saksalaiset. Nyt juutalaiset tuhoavat Euroopan ”demokratialla”, väkisin orjuuteen ja tuhoon vievällä velkarahajärjestelmällään ja holokaustihuijaukseen liittyvällä kiristyksellään. Sitä saa mitä tilaa.

      Lähde:

      http://www.justice.gov.il/mojheb/Eichman/t296.pdf

      PS-702. IMT, Vol. XXV, s. 304.

      (16)(6)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Holokausti on huijaus, osa 17.

      Teollinen holokausti vai teollinen työnteko?

      Holokaustipropaganda julistaa, että toisen maailmansodan aikana saksalaiset tuhosivat juutalaisia tehdasmaisesti erityisissä tuhoamisleireissä. Suomenkin tiedotusvälineet puhuvat ”teollisesta holokaustista”. Toisaalta asiakirjat osoittavat, että saksalaisten leirit olivat paitsi keskitys- ja kauttakulkuleirejä (juutalaisia siirrettiin itään) myös työleirejä, joiden vankeja käytettiin teollisuustyössä – ja tällöinhän työvoiman tuhoaminen olisi ollut mieletöntä. Siis teollinen holokausti vai teollinen työnteko? Miksi saksalaiset alun alkaenkaan eristivät juutalaiset leireihin, tappaakseen heidät vai turvallisuussyistä? Selvää on, että juutalaisväestö oli saksalaisten vihollisia ja sodan aikana Saksan kannalta selvä turvallisuusriski.

      Juutalaiset olivat selväsanaisesti julistautuneet Saksan vihollisiksi. Heti Hitlerin noustua valtaan v. 1933 he julistivat ”pyhän sodan” Saksaa vastaan (koko maailman juutalaisväestön kaupallinen, poliittinen ja finanssialan boikotti Saksaa vastaan, Daily Express 24.3.1933; tämän vahvisti ”pyhän sodan” nimellä World Jewish Economic Federationin presidentti Samuel Untermeyer radiopuheessaan [WABC] 6.8.1933, puheen julkaisi seuraavana päivänä the New York Times ).

      http://www.rense.com/general84/declare.htm

      http://www.biblestudysite.com/judeawar.htm

      http://www.sweetliberty.org/issues/israel/untermeyer.htm

      Saksalaiset tuotteet asetettiin maailmanlaajaan boikottiin, laivojen purkamisia estettiin jne., ja tavoitteena oli Saksan tuhoaminen taloudellisesti. Uudelleen juutalaiset julistivat Saksalle sodan 5.9.1939 (kaksi päivää aikaisemmin, 3.9.1939, Englanti ja Ranska olivat julistaneet Saksalle sodan), kun Sionistiorganisaation presidentti Chaim Weizmann koko maailman juutalaisväestön nimissä ilmoitti kirjeessään Ison-Britannian pääministeri Chamberlainille, että…

      ”…juutalaiset seisovat Ison-Britannian rinnalla ja tahtovat taistella demokratioiden puolella. – – Jewish Agency on valmis ryhtymään välittömiin järjestelyihin juutalaisen työvoiman, teknisen taidon, varojen jne. ottamiseksi käyttöön” (julkaistu lehdessä The Jewish Chronicle 8.9.1939, siteeraus löytyy mm. täältä:

      http://www.biblebelievers.org.au/zionmyth2.htm

      Weizmann siis julisti, että myös Saksan juutalaiset ovat Saksan vihollisia, jotka taistelevat Saksaa vastaan. Myös 9.11.1938 (lehdessä Droit de Vivre) juutalaisen Kansainvälisen antisemitismin vastaisen liiton (LICA) presidentti Bernhard Lecache oli julistanut:

      ”Päämääränämme on julistaa Saksaa, vihollista nro 1, vastaan säälimätön sota. Ja varmaa on, että tulemme käymään tätä sotaa, kunnes Grünspanien ei tarvitse enää juosta asekauppiaan luokse antaakseen verikoston siitä onnettomuudesta, että on juutalainen!” (juutalainen Grünspan oli juuri ampunut Pariisissa Saksan lähetystön virkailijan Ernst von Rathin).

      http://research.calvin.edu/german-propaganda-archive/kriegsziel.htm

      Kansainvälisen lain nojalla Saksa saattoi internoida juutalaisväestön vihollisvoimana ja käyttää sitä työvoimana.

      Kansallissosialistisen Saksan tarkoituksena oli karkottaa juutalaiset Saksasta, koska juutalaiset olivat sotavehkeilyillään (juutalaiset olivat ensimmäisen maailmansodan takana ja myös juonittelemassa Saksalle tuhoisia rauhanehtoja Versailles’ssa) ja talousvehkeilyillään (tuhoisa raha- ja pankkijärjestelmä, ns. ”kansainväliset pankkiirit”) lähes tuhonneet Saksan. Juutalaisia pidettiin rikollisina, ja juutalaisten karkottaminen pois Saksasta ja myöhemmin koko Euroopasta katsottiin välttämättömäksi poliisitoimeksi. Ennen toista maailmansotaa Hitlerin Saksa edisti juutalaisten muuttoa pois Saksasta, ja kun sota sitten teki emigraation mahdottomaksi, juutalaisia alettiin pakkosiirtää idästä vallatuille alueille. Lähteenäni tässä ja seuraavassa on Carlo Mattognon artikkeli ”The Myth of the Extermination of the Jews”, JHR 2/1988.

      Vuosien 1933 ja 1942 välillä Hitler valtuutti yli miljoonan juutalaisen muuton pois Saksan kontrolloimilta alueilta (Saksa, Itävalta, sudeettialueet, Protektoraatti, Kenraalikuvernementti ja itäiset alueet). Kun sitten toinen maailmansota (sekin juutalaisten juonittelema) teki emigraation mahdottomaksi, syksystä -41 ja vuoden -42 alusta lähtien siirryttiin evakuoimaan (pakkosiirtämään) juutalaisia itään Kenraalikuvernementtiin (Puolan keskiosa, jota Saksa hallinnoi mutta ei ollut liittänyt itseensä) ja tarvittaessa kauemmaksi itään Neuvostoliitolta vallatuille alueille. Puolan alueelle perustettiin sen vuoksi kauttakulkuleirejä. Saksan taistellessa epätoivoisesti olemassaolostaan sillä oli huutava tarve työvoimasta, ja siksi Saksan leireistä tuli sodan jatkuessa enenevästi tärkeitä työleirejä, joiden asukkaita käytettiin työvoimana leirien ympäristön tehtaissa.

      Juutalaisia ei siis tuhottu teollisesti vaan heitä käytettiin mahdollisimman suuressa määrin Saksan sotateollisuuden työvoimana, josta pidettiin hyvää huolta. Oman välttämättömän työvoiman tuhoaminen olisi ollut mieletöntä. Esimerkiksi Auschwitzin lähistöllä oli valtava teollisuuskeskittymä, jossa keskitysleirin asukkaat kävivät töissä: Farbenindustrie, Berghütte, Vereinigte Oberschlesische Hüttenwerke AG, Hermann Göringwerke, Siemens-Schuckertwerke, Energie Versorgung Oberschlesien AG, Oberschlesische Hydrierwerke, Oberschlesische Gerätebau Gmbh, Deutsche Gas und Russgesellschaft, Deutsche Reichsbahn, Heeresbauverwaltung, Schlesische Feinweberei, Union-Werke, Golleschauer Portland-Zement AG. Pääleirillä oli 39 sivuleiriä, joista 31:ssä käytettiin työvoimana internoituja, näistä yhdeksässätoista pääasiassa juutalaisia. Monowitzin kuudessatoista Farbenindusrien tehtaassa oli työssä 25 000 Auschwitzin internoitua, n. 100 000 siviilityöntekijää ja n. 1000 englantilaista sotavankia. Myös ghetoista tehtiin tärkeitä taloudellisia keskuksia.

      19.1.1942, päivä ennen Wannsee-kokousta, perustettiin SS:n taloushallinnollinen keskusvirasto (WVHA), jonka tehtävänä oli ”käyttää laaja-alaisesti internoituja työvoimana” (Léon Poliakov: Bréviaire de la haine, s. 84). 3.3.1942 Himmler määräsi keskitysleirien tarkastajan viran siirrettäväksi SS:n päämajasta WVHA:han. Tarkoituksena oli näin keskittää työvoiman käytön johto sotaponnisteluissa. Tällöin internoinnin funktio muuttui. WVHA:n päällikkö Pohlin Himmlerille 30.4.1942 kirjoittamassa kirjeessä (Nürnberg-dokumentti R-129) todetaan:

      ”Sota on selvästi tehnyt tarpeelliseksi keskitysleirien rakenteen muuttamisen ja niiden funktion muuttamisen radikaalisti niin, että internoituja käytetään työvoimana. Tärkeintä ei ole enää toimittaa leireihin internoituja turvallisuus-, uudelleenkasvatus- tai ehkäisysyistä. Tärkeimmäksi katsotaan taloudellinen näkökulma. Päivä päivältä tulee yhä tärkeämmäksi saada käyttöön kaikki työvoima sotatarkoituksiin ja myöhemmin rauhanajan rakennustyöhön.”

      Vuoden 1943 alussa n. 185 000 juutalaista oli työssä sotateollisuudessa. Keskitysleireistä kehittyi suuria teollisuuskomplekseja.

      Toukokuussa 1944 Hitler määräsi otettavaksi 200 000 juutalaista työvoimaksi kanslianeuvos Dorschin (Organization Todt) Jäger-rakennusohjelmaan. Juutalaisten vartijoista Himmler määräsi 11.5.1944:

      ”Führer on määrännyt, että 10 000 SS-miestä ja upseeria – – määrätään valvomaan 200 000 juutalaista, jotka Reichsführer-SS (siis Himmler itse) lähettää Saksan valtakunnan keskitysleireihin työvoimaksi Organization Todtin ja muiden tärkeiden sotateollisuuslaitosten suuriin rakennusprojekteihin” (Nürnberg-dokumentti NO-5689).

      Unkarin entinen sisäministeri Gabor Wajna raportoi Himmlerin ilmoituksesta, joka sanoo:

      ”Siitä lähtien kun juutalaisia on käytetty työvoimana Jäger-ohjelmassa, tuotanto on kasvanut 40%” (Nürnberg-dokumentti NO-1874).

      Fritz Sauckel, jonka Hitler oli määrännyt valtuutetuksi työvoiman hankkijaksi 21.3.1942, raportoi Hitlerille ja Göringille 27.7.1942, että Saksan valtakunnassa oli töissä 5 124 000 ulkomaalaista työntekijää. Tästä huolimatta työvoiman tarve oli niin suuri, että tammikuussa 1943 Sauckel määräsi kaikkien saksalaisten mobilisoinnin sotatalouteen. Seuraavassa kuussa Sauckel sanoi:

      ”Sodan ankaruus on pakottanut minut, Führerin nimissä, mobilisoimaan useita miljoonia ulkomaalaisia työhön Saksan sotatalouteen maksimaalisen tuotannon varmistamiseksi.”

      Mutta vuoden 1944 alussa Hitler halusi lisää vielä 4 miljoonaa työntekijää (Enzo Collotti: La Germania nazista, s. 267).

      Samaan aikaan leirien olosuhteita parannettiin, jotta internoitujen työpanoksesta saataisiin suurempi tuotto. 20.1.1943 SS-WVHA:n osaston G päällikkö, kenraalimajuri Glücks, antoi keskitysleirien päälliköiden tiedoksi Himmlerin määräyksen, että kuolleisuutta leireissä on alennettava kaikin mahdollisin keinoin ja että kukin päällikkö on henkilökohtaisesti vastuussa, jos internoitujen fyysistä hyvinvointia ei kaikin tavoin pidetä yllä (NO-1523). WVHA:n Auschwitzin päällikölle 18.11.1943 osoittama määräys suositti bonuksen antamista niille internoiduille, myös juutalaisille, jotka kunnostautuivat työssään (Hefte Von Auschwitz, Auschwitz Museum, 6, 1962, s. 78).

      Hitlerin ja Unkarin Horthyn välisen keskustelun (17.4.1943) protokolla paljastaa, että Hitler henkilökohtaisesti pyysi Horthyä vapauttamaan 100 000 Unkarin juutalaista työhön Luftwaffen hävittäjäkone-ohjelmassa aikana, jolloin liittoutuneet enenevästi pommittivat Saksaa (Reitlinger: Die Endlösung, s. 478). Tähän aikaan juutalaisia siis ei tuhottu vaan käytettiin työvoimana.

      Paljon puhuvia ovat insinööri Dürrfeldin, Auschwitzin Buna-tehtaan väliaikaisen johtajan, Monowitzista (Auschwitz III:sta) vuosina 1942-1944 ottamat valokuvat. Monowitz oli laaja teollisuusalue, joka käytti Auschwitz I:n ja Birkenaun vankeja työvoimana. Monowitzissa itsessään asui myös vankeja, mutta he olivat Neuvostoliiton alueelta eikä heillä ollut raitapukua. Siellä oli myös siviilityöntekijöitä Saksasta ja muista maista.

      Valokuvissa näkyy Auschwitz I:n ja Birkenaun vankeja raitapuvuissaan työskentelemässä ulkopuolelta tulleiden siviilityöntekijöiden kanssa, mikä puhuu salaista tuhoamisohjelmaa vastaan. Jos vangit saavat vapaasti kulkea siviilityöntekijöiden keskuudessa, asia ei voi pysyä salassa. Valokuvissa näkyy myös terveyskeskus, jonka edessä on hoitaja ja lapsia, ja yhdessä kuvassa raitapukuisesta vangista ollaan ottamassa röntgenkuvaa. Kuvissa näkyy myös hammaslääkärin vastaanotto, ukrainalainen kuoro, orkesteri ja yhdessä jopa vankeja harrastamassa miekkailua.

      Dürrfeld itse sanoi, että Auschwitz oli kunnollinen paikka, jossa vangit saattoivat vapaa-aikanaan harrastaa mm. miekkailua, nyrkkeilyä ja uintia. Dürrfeld ei koskaan epäillyt, että Auschwitzissa olisi ollut kaasukammioita.

      Juutalaisia tarvittiin siis kipeästi työssä, kuten ulkomaalaisia. Juutalaisten tuhoaminen olisi ollut taloudellinen mielettömyys.

      (19)(7)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Holokausti on huijaus, osa 18.

      Tri Josef Mengele, osa a.

      Tri Mengele oli Auschwitzin keskitysleirin ylilääkäri, jonka on väitetty tehneen leirin asukkaille julmia lääketieteellisiä kokeita ja osallistuneen satojen tuhansien ihmisten murhaamiseen kaasukammioissa. Tri Mengele itse kuitenkin vakuutti olevansa täysin syytön. Lähteet kertovat hänestä seuraavaa:

      A. Gerd Honsikin kirja: ”Fiend and Felon”. Honsik kertoo , että sodan jälkeen tri Mengele palasi normaalisti saksalaiseen kotikaupunkiinsa Günzburgiin, missä hän eli kunnioitettuna kansalaisena kuten ennen sotaakin. Vasta vuonna 1951 juutalaiset ”natsien metsästäjä” Wiesenthalin johdolla alkoivat syytöksillään käydä tri Mengelen kimppuun, siis kuusi vuotta sodan loppumisen jälkeen! Jos hänen kiinniottamistaan ei pidetty tuon tärkeämpänä, häntä ei pidetty minään suurena rikollisena.

      Tri Mengele kuitenkin oli avaintodistaja: hän oli paras todistaja Auschwitzin oloista ja kaasukammioiden olemattomuudesta, ja siksi hänet päätettiin vaientaa.

      Jo ennen Wiesenthalin aktivoitumista Ella Lingens, Wiesenthalin tulevan sihteerin äiti, kirjoitti kirjan ”Prisons of Fear”, jossa syytöksiä alettiin vyöryttää. Sen jälkeen syytökset alkoivat paisua, ja viimein syntyi vaino tri Mengeleä kohtaan, ja hänen oli pakko paeta odotettavissa olevaa näytösoikeudenkäyntiä Etelä-Amerikkaan, jossa hän toimi lääkärinä Buenos Airesissa. Taloutensa vuoksi hänen ei olisi tarvinnut harjoittaa lääkärinammattia, sillä Mengelen perhe omisti maailmanlaajan yrityksen ”Karl Mengele and Sons”.

      Wiesenthal kuvasi tri Mengelen murhaajaksi, vaikka tri Mengele kuitenkin oli aina valmis auttamaan ja hänellä siksi oli paljon ystäviä ja luotettuja. Jopa Günzburgin pormestari tri Seitz asettui tri Mengelen puolelle, samoin koko Günzburgin väestö, kun tri Mengeleä vastaan alettiin esittää syytöksiä. Kun tri Mengelen isä kuoli, tri Mengele tuli vapaasti hautajaisiin eikä yksikään kaupunkilainen paljastanut häntä.

      Vuonna 1985 osoitettiin, että tri Mengele oli kuollut v. 1979 uimaretkellä Sao Paulon lähellä. Kuoleman yksityiskohtia ei kuitenkaan tunneta eikä rikoksen mahdollisuutta ole suljettu pois.

      Toinen Auschwitzin lääkäri, tri Münch, joka vapautettiin v. 1947 Krakovan oikeudenkäynnissä humaanin toimintansa vuoksi, puolusti tohtori Mengeleä ja tämän perhettä vainojen aikana.

      Honsikin mukaan tri Mengeleä on pidettävä syyttömänä.

      B. Carlo Mattognon artikkeli ”Dr. Mengele und die Zwillinge von Auschwitz” (”Tri Mengele ja Auschwitzin kaksoset”; Vierteljahreshefte für freie Geschichtsforschung [VffG] 1/2005). Artikkelissaan Mattogno kertoo Auschwitz-museon tutkija Helena Kubican kirjasta ”Dr. Mengele und seine Verbrechen im Konzentrationslager Auschwitz-Birkenau”, jossa Kubica kertoo tri Mengelen perustaneen Birkenaun mustalaisleirin alueelle lastentarhan/esikoulun pääosin mustalaiskaksosille, joilla oli oma parakki. Tri Mengelehän oli tämän alueen lääkäri. Toisessa parakissa oli muita mustalaislapsia, jotka eivät olleet mukana tri Mengelen tutkimuksissa.

      Tässä lastentarhassa lapsilla oli Kubican mukaan hyvät oltavat: lapset saivat maitoa, voita, vaaleaa leipää, jopa marmeladia ja suklaata. Takapihalla oli leikkikenttä karuselleineen ja muine leikkipaikkoineen.

      Kubicalla ei ole muita todisteita tarjottavana tri Mengelen ”rikollisuudesta” kuin erään 12-vuotiaana kuolleen pojan pää, jonka tri Mengele lähetti formaliinissa SS-Akatemiaan Graziin tarkempiin tutkimuksiin.

      Kesällä 1943 mustalaisleirin alueella riehui vesikuolio-epidemia (noma faciei, cancrum oris), joka tappaa 70-90% uhreistaan. Tämä tauti esiintyy varsinaisesti eteläisen Saharan alueella Afrikassa (kuolionomainen tauti, jossa poskista ja leuasta suorastaan tippuu kudos pois).

      Tri Mengele siis lähetti ko. pään ja muita näytteitä tämän taudin uhreista tarkempiin tutkimuksiin oikean hoidon löytämiseksi. Kubican tekstistä käy ilmi, että ko. 12-vuotias oli kuollut tähän tautiin eikä tri Mengelen ”rikoksen” uhrina. Tämä on sitten ainoa todiste tri Mengelen ”rikoksista” koko Auschwitz-museossa! Ei ole muuta. Ja tämäkin todiste todistaa vain siitä, että lääkärit toivoivat löytävänsä oikean hoidon potilaiden parantamiseksi.

      Tri Mengele tutki erityisesti kaksoissynnytyksiä ja synnynnäisiä anomalioita (epämuodostumia) laboratoriossaan. Tästä on olemassa paljon dokumentteja, eikä mikään niissä viittaa rikoksiin. Tutkimukset olivat antropometrisiä (tutkittiin elinten/raajojen mittoja), morfologisia, psykiatrisia ja röntgenologisia (Kubicin kirja s. 390). Aineisto koostui valokuvista, piirroksista, kuvauksista ja analyysituloksista, ja kaikki tallennettiin mappeihin.

      Tuhohuhut ovat Mattognon mukaan peräisin suurvalehtelija Miklos Nyiszliltä, joka on kirjoittanut Auschwitz-aiheisen kirjan ja joka oli sekä juutalainen että kommunisti. Nyiszli väittää toimineensa Auschwitzissa lääkärinä tohtori Mengelen apulaisena, ja hän on kuvaillut tri Mengelen ”hirmutöitä”. Näistä ”hirmutöistä” ei ole koskaan ollut mitään todisteita, ja kaikki kertomukset ovat perustuneet tämän valehtelijan tarinoihin.

      Nyiszlin valheita: Nyiszlin mukaan mm. Birkenaun Kremoissa II-V oli kussakin 15 tuhkauskammiota, yht. 60, vaikka Kremoissa IV ja V oli 8 kammiota (yhteensä siis 46). Hissejä hän väitti niissä olleen neljä, kun todellisuudessa oli yksi. Kremojen kapasiteetti oli hänen mukaansa 20 000/päivä. Koska hän kuitenkin ilmoittaa ruumiiden polttoajaksi 20 min. (mikä on epärealistisen lyhyt aika), kapasiteetti olisi tällöinkin maksimissaan vain 60 x 24 x 3 = 4320/pv (ei 20 000). Vielä Nyiszli väittää Kremojen toimineen jo v. 1940, vaikka ne valmistuivat vasta v. 1943. Birkenaun Kreman II ”kaasukammion” (todellisuudessa ruumishuone nro 1) pituudeksi hän ilmoittaa 200 metriä, vaikka todellinen pituus oli 49,5 metriä.

      Kaikki tri Mengelen väitetyt ”rikokset” pohjautuvat Mattognon mukaan tämän valehtelijan kertomuksille. Tohtori Mengelen ”rikoksista” ei ole olemassa yhtäkään dokumenttia.

      Tri Mengele lopetti työnsä Auschwitzissa 17.1.1945, mutta miksi hän (kysyy Mattogno) jätti jäljelle todistajat: työtoverit Berthold Epstein, Rudolf Weiskopf, Martyna Puzina ja Dina Gottliebova (jälkimmäiset kaksi leirin asukkeja), jos hän oli syyllistynyt rikoksiin?

      Mattogno kertoo, että v. 1984 tri Mengelen ”uhreja” oli jäljellä niin paljon, että he perustivat yhdistyksen ”Children of Auschwitz Nazi Deadly Lab Experiment Survivors” (CANDLES), n. 400 jäsentä. Kubica on esittänyt 320 nimen listan. Lisäksi on olemassa venäläisten lista ”vapautuksen” hetkellä leirissä olleista. Näistä Mattogno on laskenut 543 kaksosen listan, jotka ovat ”selviytyneet elossa” Auschwitzista ja tri Mengelen käsistä. Kubica kirjaa vain kolmen kaksosen kohdalle merkinnän, että kuolema on tapahtunut tri Mengelen tutkimuksissa, mutta Kubica ei – merkillistä kyllä – esitä mitään todisteita.

      (21)(6)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Holokausti on huijaus, osa 19.

      Tri Josef Mengele, osa b.

      C. Charles Provanin artikkeli ”New light on Dr. Miklos Nyiszli and his Auschwitz Book” (Journal of Historical Review [JHR] 1/2001). Provankin kertoo lukuisista Nyiszlin valheista, ja sitten hän kertoo, mikä sai hänet ymmärtämään Nyiszlin tapauksen: Budapestiläinen lehti “Vilag”, jossa Nyiszlin kirjasta julkaistiin otteita, ilmoittaa 30.9.1947, että Nyiszlin kirja on NOVELLI, ROMAANI! Sen tarkoitus ei ollutkaan puhua totta! Tämä selittää kaikki erheet ja syytökset tri Mengeleä kohtaan: ne ovat kaikki keksittyjä. Sekä Paul Rassinier että Carlo Mattogno olivat jo osoittaneet kirjan täydeksi huuhaaksi.

      D. Germar Rudolfin kirja ”Lectures on the Holocaust”, s. 351-352. Rudolf kertoo, että “natsien metsästäjä” Efraim Zuroff (Israelista) joutuu kirjassaan “Occupation Nazi-Hunter” toteamaan, että vaikka Auschwitzin eloonjääneiltä heti sodan jälkeen kyseltiin asioista, kukaan ei kuvannut tri Mengeleä rikolliseksi tai murhaajaksi! Zuroff toteaa, että v. 1947 tri Mengeleä ei pidetty suurena rikollisena, jonka pidättäminen olisi ollut jotenkin tähdellistä. Toki, jos tri Mengele olisi osallistunut murhiin, tuolloin asia olisi hyvin muistettu.

      E. Carlo Mattognon kirja ”The Bunkers of Auschwitz”, s. 79. Näytteenä “silminnäkijätodistusten” laadusta Mattogno esittää seuraavan esimerkin: Szlama Dragon väittää, että Mengele otti heidän kuljetuksensa (2500 henkilöä) vastaan, kun he saapuivat Birkenauhun 7.12.1942. Samoin tri Mengele hänen mukaansa tällöin olisi määrännyt kaasutukset. Kuitenkin tri Mengele tuli Auschwitz-Birkenauhun vasta 30.5.1943 eikä luonnollisesti voinut olla paikalla.

      F. Mark Weberin artikkeli ”Lessons of the Mengele Affair” (JHR 3/1985). Weber kertoo, että mustamaalauskampanja tri Mengeleä vastaan oli huipussaan v. 1985, vaikka hänen oli osoitettu kuolleen v. 1979.

      Weberin mukaan tri Mengele todella ”valikoi” ihmisiä Auschwitzissa kuten muutkin lääkärit. Tarkoitus oli erottaa tulokkaista työkykyiset. Birkenaun työkyvyttömien määräksi on arvioitu kaiken kaikkiaan n. 400 000, ja tämä on muutettu tri Mengelen ”uhrien” lukumääräksi!

      Työkyvyttömät olivat kuitenkin kaikki leirissä (heitä ei tapettu), heitä oli jopa enemmistö.

      Weberin mukaan lukuisat juutalaiset säilyivät hengissä, kun he saivat tri Mengelen hoitoa Auschwitzin sairaalassa. Yksi esimerkki on Anne Frankin isä Otto Frank.

      Time-lehdessä 9.7.1985 historioitsija Jeffrey Hart sanoi pitävänsä Mengele-juttuja epäuskottavana mytologiana.

      The New York Times julkaisi 21.7.1985 prof. Liftonin artikkelin, jonka mukaan Josef Mengele oli nuorena suosittu, älykäs ja vakava. Sotapalveluksessaan itärintamalla hän osoittautui rohkeaksi ja tunnolliseksi, ja hän sai 5 kunniamerkkiä. Auschwitzissa hän oli johtava lääkäri, alaisinaan monta juutalaista lääkäriä. Liftonin mukaan Auschwitz-oikeudenkäynnin (1963-65) ”silminnäkijätodistukset” ovat täynnä virheitä, esimerkiksi työkykyisiä ei seulonut työkyvyttömistä yksin Mengele vaan kaikki lääkärit. Myös tri Mengelen ulkonäön ”silminnäkijät” kuvasivat väärin.

      Weber tuo esiin kuvauksen, jonka Auschwitzin terveysvirasto antaa tohtori Mengelestä 19.8.1944 esittämässään arviossa ”Evaluation of SS Captain Dr. Josef Mengele” (arvio SS-kapteeni tri Mengelestä). Teksti kuuluu:

      ”Tri Mengele on avoin, rehellinen ja luja luonne. Hän on täysin luotettava, suoraselkäinen ja vilpitön. Hänessä ei näy mitään luonteen heikkouksia, pahoja taipumuksia tai himoja. Hänen emotionaalinen ja fyysinen laatunsa on esimerkillinen. Palvellessaan Auschwitzin keskitysleirissä hän käyttää käytännössä hankkimaansa ja teoreettista tietämystään taistellessaan vaikeita epidemioita vastaan. Viisaasti ja energisesti, usein sangen vaikeissa oloissa, hän on täyttänyt jokaisen tehtävänsä esimiestensä suureksi tyydytykseksi. Hän on osoittanut kykenevänsä hallitsemaan kaikki tilanteet. Lisäksi hän sinä vähäisenä vapaa-aikana, joka hänellä on ollut käytettävissään, on opiskellut lisää antropologiaa. Hänen tahdikas ja vaatimaton käytöksensä on sellainen, joka on ominaista hyvälle sotilaalle. Käytöksensä vuoksi hän on erityisen suosittu tovereidensa keskuudessa. Hän kohtelee alaisiaan tiukan oikeudenmukaisesti ja tarvittavalla vakavuudella, mutta silti hänestä pidetään ja häntä ihaillaan poikkeuksellisen paljon. Tri Mengelen käytös, ansioluettelo ja suhtautuminen työhönsä todistaa lujaa ja kypsää elämänkatsomusta. Hän on katolilainen. Hänen puhetapansa on spontaani, vapaa, vakuuttava ja elävä – Mengele on vähentänyt pilkkukuumetta toimiessaan tunnollisesti Auschwitzin lääkärinä.”

      Lopuksi terveysvirasto suosittaa ylennystä.

      Weber kertoo, että paettuaan Etelä-Amerikkaan tri Mengele eli n. 10 vuotta Argentiinassa ja Paraguayssa omalla nimellään. Pojalleen hän kirjoitti (Time 1.7.1985):

      ”Minulla ei ole vähäisintäkään syytä katua tai pyytää anteeksi mitään päätöstäni tai tekoani.”

      Tri Mengele puhui joskus menneisyydestään aviopari Stammerille, joiden luona (maatilalla) hän asui 13 vuotta Sao Paulossa. Tri Mengele sanoi heidän mukaansa muun muassa, että juutalaiset olivat vieras ryhmä, joka taisteli Saksaa vastaan, ja siksi Saksa halusi juutalaiset pois maasta. Edelleen tri Mengele sanoi, ettei hän ollut syyllistynyt mihinkään rikokseen, päinvastoin, hän oli joutunut suuren epäoikeudenmukaisuuden uhriksi (the New York Times 14.6.1985). Elämänsä loppuvuosina tri Mengele eli Brasiliassa itävaltalaisten Bossertien luona, ja haastattelussa Bossertit ilmaisivat suurta ihailua ja kiintymystä vaatimatonta vierastaan kohtaan.

      Tri Mengelen ja hänen perheensä ystävä Saksassa, Hans Sedlmeier, sanoi haastattelijalle:

      ”Voisin kertoa, mitä Mengele teki, mitä hän teki Auschwitzissa, mitä hän teki Auschwitzin jälkeen, mutta te ette uskoisi minua. Sanomalehdet eivät julkaise totuutta, koska se ei ole juutalaisten etujen mukaista – – Kieltäydyn puhumasta Mengelestä” (the New York Times 13.6.1985).

      (21)(6)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Holokausti on huijaus, osa 20.

      Zyklon B teloitusvälineenä, osa a.

      ”Silminnäkijätodistajat” ovat kertoneet, että Zyklon B olisi toimitettu ”kaasukammion” sisälle katossa olleiden aukkojen kautta. Auschwitz-Birkenaun ”kaasukammioiden” katoissa ei kuitenkaan ollut tällaisia aukkoja! Prof. Faurisson on sanonut:

      ”No holes, no holocaust (Ei reikiä, ei holokaustia).”

      Se taltalla hakattu tökerö reikä (betoniraudoituskin katkaistu ja väännetty sivuun), joka krematorio II:n katosta nykyisin löytyy, on hakattu sinne sodan jälkeen; nähtävästi sen ovat hakanneet tutkijat, jotka ovat halunneet nähdä, mitä sisällä on, kattohan ei rakennusta räjäytettäessä romahtanut kokonaan alas vaan osittain.

      Jos tuo reikä olisi ollut katossa jo sodan aikana, silloin kattoa räjäytettäessä (tapahtui sodan lopussa) syntyneet murtumalinjat olisivat kulkeneet tuon heikomman lujuuden omaavan reiän kautta, mutta eivät kulje.

      Holokaustitarina romahtaa jo tähän reikien puuttumiseen. Pariin ilmakuvaan on tällaisia reikiä sodan jälkeen yritetty piirtää (lukuisten muiden väärennösten ohella), mutta ne ovat olleet niin tökeröitä, että ne on ollut helppo osoittaa väärennöksiksi.

      Jos nyt kuitenkin tätä hyönteismyrkkyä jotenkin ”kaasukammion” sisään olisi saatu, niin mitä olisi tapahtunut?

      Zyklon B:n vaikuttava aine on syaanivety (HCN), ja se on Zyklon B:ssä imeytetty sidosainegranuloihin, jotka ovat kipsin ja tärkkelyksen seosta, – kuin pullanpala kastettaisiin kahviin. Kaksi kolmasosaa Zyklon B:stä on tätä sidosainetta.

      Ihmiset ovat herkempiä HCN:lle kuin täit, vaikka täitä tuhottaessa ilmoitetaan annos, joka tuhoaa täit ja niiden munat ja toukat kokonaan, ihmisten suhteen (varoitettaessa) sen sijaan annosraja, jossa se alkaa olla ihmiselle fataali (ilmoitetaan pienikokoisen ihmisen mukaan); kyseessä on ns. alempi turvallisuusraja.

      Fataali annos ihmiselle on n. 1 mg/kg, täille n. 10 mg/kg. Esimerkiksi 100-kiloiselle ihmiselle kuolettava annos on 100 mg. Ihminen hengittää n. 15 litraa/min. Jos HCN-pitoisuus ilmassa on 0,02 vol% (200 ppm, eli 0,24 mg/l, mikä on tappava annos), hänen on hengitettävä 416 litraa saadakseen sisäänsä 100 mg. Tähän kuluu aikaa puoli tuntia. Sen sijaan 50-kiloiselle, joka lisäksi tekee raskasta työtä ja hengittää sen vuoksi 40 l/min, vaadittavan fataalin annoksen (208 litraa) sisään hengittämiseen kuluu vain 5 minuuttia. Määrät ilmoitetaan heikoimman ihmisen mukaan. Jos siis 100-kiloinenkin on tapettava 5 minuutissa, annosteltavan Zyklon B -määrän on oltava huomattavasti suurempi.

      HCN:ää haihtuu (ilmankosteuden ollessa alhainen) Germar Rudolfin mukaan 15-20 asteen lämpötilassa sidosaineessa olevasta määrästä 10% ensimmäisten 5-10 minuutin aikana, ja haihtuminen on voimakkainta ensimmäisen 2 tunnin ajan (50% on haihtunut 30 minuutin kuluttua ja 100% n. 2,5 tunnin kuluttua). Kosteissa oloissa haihtuminen on paljon hitaampaa.

      Kaikkien ”silminnäkijätodistusten” mukaan uhrien kuolema tapahtui ”muutamassa minuutissa”, joten annoksen on täytynyt olla kymmenkertainen letaaliin annokseen verrattuna, samaa suuruusluokkaa kuin täitä tuhottaessa. Syy on se, että noiden ”muutaman minuutin” aikana vain 10% HCN:stä on haihtunut.

      Haihtuminen jatkuu ainakin kaksi tuntia, joten mikseivät saksalaiset sitten rakentaneet voimakasta tuuletusjärjestelmää? Heillähän oli tekninen taito, sillä Auschwitzin täidentuhoamiskammioissa sellainen tuuletusjärjestelmä oli.

      Kreman I (pääleirissä) ja Kremojen II ja III (Birkenaussa) väitetyissä ”kaasukammioissa” (olivat Kremojen ruumishuoneita) tuuletusjärjestelmä oli, mutta se oli 7 kertaa tehottomampi kuin täidentuhoamiskammioissa, joissa tuuletus oli suunniteltu poistamaan HCN:ää. ”Kaasukammioiden” tuuletus oli siis tarkoitettu ruumishuoneille. Lisäksi Birkenaun Kremojen muissa huoneissa (esim. ruumiiden ”riisumishuoneessa”) oli voimakkaampi tuuletus kuin ”kaasukammiossa”! Tehottomallakin tuuletusjärjestelmällä kaasua saadaan toki ulos, mutta tuuletus olisi kestänyt useita tunteja. (huom. ”Krema” tarkoittaa koko rakennusta, jossa krematoriot, ruumishuoneet ja muut tilat olivat. Krema I sijaitsi pääleirissä ja loput neljä – Kremat II, III, IV ja V – Birkenaussa).

      Alun perin Birkenaun Kremojen II ja III ruumishuoneisiin (eli väitettyihin kaasukammioihin) suunniteltiin tuuletusjärjestelmää, joka olisi vaihtanut huoneen ilmamäärän 17 kertaa tunnissa. Niihin kuitenkin asennettiin järjestelmä, joka vaihtoi ilman 9,5 kertaa tunnissa (4 800 kuutiota/tunti). Viereisessä suuremmassa riisumishuoneessa teho oli 10 000 kuutiota/tunti, mikä merkitsee 11 ilmanvaihtoa/tunti. Miksi kaasuja käyttävään ”kaasukammioon” olisi asennettu tehottomampi tuuletus? Ja miksi suunniteltu 17 ilmanvaihtoa/tunti vähennettiin liki puoleen, jos alettiin suunnitella kaasutusjoukkomurhia? Ruumishuoneissa ilmanvaihtotarve on noin 5-10 ilmanvaihtoa/tunti, ja juuri tuota suuruusluokkaa huoneisiin asennetut ventilaatiosysteemit olivat! Vertailun vuoksi todettakoon, että saksalaiset asensivat täidentuhoamiskammioihinsa systeemin, jossa ilma vaihtui 72 kertaa tunnissa.

      Birkenaun Kremojen II ja III ruumishuoneissa 1 – ”holokaustin pääkaasutuspaikoissa” – kulki ylhäällä katonrajassa pitkin seinää raitisilmakanava, jossa oli reikiä, sekä alhaalla seinässä pitkin seinää poistoilmakanava, jossa oli reikiä. Saksalaiset olisivat hetkessä saaneet hyvin toimivan kaasukammion, jos olisivat halunneet: he olisivat voineet asettaa raitisilmakanavaan Zyklon B:tä, ja ilmavirta olisi kuljettanut syaanivetyä kammioon. Ilma olisi helposti voitu lämmittää krematorion piipun kuumien poistokaasujen avulla. Tarvittaisiin vain pieni aukko ilmanvaihtokanavaan Zyklon B:n asettamista varten. Ventilaatio voitaisiin katkaista ja Zyklon B poistaa, ettei syaanivetyä enää haihtuisi kuolemien jo tapahduttua. Mikseivät saksalaiset käyttäneet näin yksinkertaista ja helppoa tapaa?

      Eräät ovat väittäneet, että koska HCN on ilmaa kevyempää, se olisi ”helposti” voitu tuulettaa pois noiden oletettujen kattoaukkojen kautta. Kuitenkin se on vain 5% kevyempää eikä aiheuta erottumista. Esim. ilmassa on typpeä 78%, ja typpi on 8% syaanivetyä raskaampaa eikä erottumista tapahdu. Happi on 15% raskaampaa kuin typpi! Se, ettei erottumista tapahdu näissä pitoisuuksissa, johtuu kaasupartikkeleiden lämpöliikkeestä. 5%:n ero voi aiheuttaa vain joitakin tiheysvirtauksia tietyissä oloissa. Vieläpä, fysikaalisista seikoista johtuen, jos syaanivetyä on vähän ja se on kylmää, se saattaa olla ilmaa raskaampaa. Eikä ollut noita oletettuja kattoaukkoja.

      Birkenaun ”kaasukammioissa” raitisilma-aukko ja ilmanpoistoaukko ovat samalla seinällä 2 metrin päässä toisistaan. Etäisyys vastakkaisen seinän poistoaukkoon on 7,3 metriä. Jos huone olisi täynnä ihmisiä, ilma olisi kulkenut vain tuon 2 metriä samalla seinällä ”lyhytkiertona” ja kammio olisi suureksi osaksi jäänyt tuulettumatta. Zyklon B:tä olisi pitkin huonetta ruumiitten alla kosteudessa.

      Birkenaun ”kaasukammiot” olivat osaksi maanalaisia ja siksi ikkunattomia, kosteita ja kylmiä kellareita, joihin kyllä suunniteltiin lämmitystä mutta joissa koskaan ei ollut sellaista. Kosteus vähentää HCN:n haihtumista erittäin paljon. Koska haihtuminen imee energiaa nestemäisestä HCN:stä, sidosgranuloista ja ympäröivästä ilmasta, Zyklon B:n ja ympäröivän ilman lämpötila laskee huomattavasti. Näissä kosteissa (suhteellinen kosteus n. 100%) kellareissa vapautuminen estyy. Lisäksi, koska ihmiset olivat paniikissa varmasti jo ennen kuin mitään Zyklon B:tä tiputettiin, lattialla oli eritteitä, verta ja oksennusta. Kaiken kaikkiaan kosteus olisi ollut niin suurta, että HCN:n vapautuminen olisi estynyt radikaalilla tavalla.

      Silminnäkijätodistusten mukaan kuolema tapahtui muutamassa minuutissa. Pitoisuuden on siis täytynyt olla 3 000 ppm (3,6 g/kuutio ilmaa; USA:n teloituskammioissa HCN-pitoisuus on 3200 ppm) kammion joka nurkassakin 5 minuutissa. Jos Birkenaun ”kaasukammioihin” olisi tungettu 1000 ihmistä, vapaan ilman tila olisi ollut n. 430 kuutiota. Olisi tarvittu 1,5 kg HCN:ää 5 minuutissa. 5 minuutissa HCN:ää vapautuu korkeintaan 10% sidosaineesta, joten tarvittaisiin ainakin 15 kg Zyklon B:tä. Ja koska HCN ei tavoittanut kaikkia heti (vapautumiseen ja leviämiseen menee aikaa), tarvittaisiin enemmän, ehkä 20 kg/kaasutus (10 kpl. 2 kg:n purkkeja tai 20 kpl. 1 kg:n purkkeja).

      (18)(7)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Holokausti on huijaus, osa 21.

      Zyklon B teloitusvälineenä, osa b.

      Tarvittava Zyklon B -määrä on todellisuudessa kuitenkin vieläkin korkeampi, koska ihmiset hengittävät HCN:ää sisäänsä ja alentavat niin ilman HCN-pitoisuutta (jos HCN:ää ei tulisi lisää, HCN-pitoisuus laskisi 37%:iin alkuperäisestä, kun ihmiset ovat hengittäneet koko kammion ilmamäärän yhden kerran, ja 18 %:iin alkuperäisestä, kun he ovat hengittäneet ko. määrän kahteen kertaan). Mutta koska he kuolivat muutamassa minuutissa, tämän seikka ei ollut häiritsemässä asiaa (ts. Zyklon B:tä on täytynyt olla huomattavasti enemmän kuin nuo 20 kg).

      Kun sitten ihmisiä kuolee, hengittäminen kammiossa vähenee ja HCN-pitoisuus nousee (haihtuminen sidosaineesta jatkuu koko ajan). Tunnin kuluttua pitoisuus olisi jo 10 000 ppm (1 tilavuusprosentti; 50 kertaa letaali pitoisuus) ja se nousisi yhä 2,5 tunnin ajan. Todistajanlausuntojen perusteella J-C. Pressac on todennut, että HCN-pitoisuuden on täytynyt olla 12 g/kuutio eli juuri tuo 1 tilavuusprosentti.

      Seinämiin kohdistuisi silloin ainakin yhtä suuri HCN-vaikutus kuin täidentuhoamiskammioissa. Koska seinämät olivat kosteita ja lievästi alkalisia (tuore laasti on lievästi alkalista useiden kuukausien/vuosien ajan), ne imisivät suuret määrät HCN:ää (mikä edelleen nostaisi tarvittavan Zyklon B-annoksen määrää!) ja synnyttäisivät berliininsineä seiniin. Berliininsineä Birkenaun ”kaasukammioiden” seinissä kuitenkaan ei ole. Birkenaun väitetyissä kaasukammioissa ei siis ole käytetty Zyklon B:tä.

      Silminnäkijäkertomukset ovat absurdeja. Olisi vaadittu valtavat määrät Zyklon B:tä. Kaiken kaikkiaan vain 3-10 prosenttia annostellusta HCN:stä olisi mennyt uhreihin. Ilmaan vapautuneesta HCN:stä olisi käytetty vain alle 60 prosenttia. Loppu olisi jäänyt reagoimaan seinien kanssa. HCN:llä on voimakas taipumus tarttua pintoihin, etenkin kosteisiin pintoihin. Niistä se haihtuu ilmaan useiden tuntien/päivien ajan. Tällaiset tilat muodostavat todellisen vaaran, jos riittävää tuuletusta ei ole järjestetty.

      Rudolf Hössin ”tunnustus” (saatu kiduttamalla) on valheellinen, kun hän sanoo, että puoli tuntia Zyklon B:n pudottamisen jälkeen ovet avattiin ja ruumiita alettiin kantaa ulos tupakoiden ja syöden (so. ilman kaasunaamareita). Tämä on mahdotonta; kantajat, kuten myös muut lähistöllä olleet, olisivat kuolleet. Kuivissakin oloissa Zyklon B:tä olisi granuloissa jäljellä vielä puolet, ja sitä tulvisi edelleen huoneeseen vielä parin tunnin ajan. Koska nuo ”kaasukammiot” kuitenkin olivat viileitä ja kosteita, kaasua tulvisi paljon pitempäänkin, tuntikausia.

      Sitäkään ei voitaisi tehdä, että lattialla oleva ja syaanivetyä koko ajan vapauttava Zyklon B olisi haettu pois, sillä huone oli sullottu täyteen ruumiita, 10 kpl. neliölle (väitteiden mukaan 2000 ihmistä 210 neliömetrille Krema II:ssa). Lisäksi lattia olisi täynnä oksennusta, eritettä ja verta. Erityisvarusteissa ruumiit olisi voitu hakea pois ja huone siivota, mutta silloin olisi saatu iso kasa jätettä, oksennusta, verta ja eritettä, joka on kontaminoitunut suurella määrällä syaanivetyä, joka riittäisi tappamaan satoja, ellei tuhansia ihmisiä.

      Kuinka olisi ollut mahdollista päästä eroon lopusta HCN:stä 2000 ruumiin keskellä aiheuttamatta massakuolemaa kammion ulkopuolella?

      Syaanivetyä olisi tulvinut uhrien ihosta, hengitysteistä ja ruumiinonkaloista. Germar Rudolf toteaa (the Rudolf Report, s. 226), että missään oloissa ”kaasukammioon” ei olisi voitu mennä sisään ilman kaasunaamaria ennen kuin tuuletuksen aloittamisesta oli kulunut 3-4 tuntia. Kaasunaamarin kanssa olisi voitu mennä sisään hakemaan ruumiita vasta 1,5 – 2 tunnin kuluttua ilman suojavaatteita (yksikään todistaja ei ole puhunut suojavaatteita olleen). HCN imeytyy herkästi ihon kautta, joten jos ihminen vielä hikoilee (kuten ruumiita kannettaessa tapahtuu), ihon kautta imeytyy suuret määrät HCN:ää ja syntyy myrkytys, vaikka kantaja käyttäisikin kaasunaamaria.

      Väitetty ”teollinen kaasutusholokausti” ei siis ollut mahdollinen. Zyklon B:tä ei ole voitu käyttää massamurhien aseena. Syaanivetyä ei voi vapauttaa Zyklon B:stä kokonaan 15-30 minuutissa. Ilman lämmitystä ja tehokasta ventilaatiota Zyklon B:tä ei ole voitu käyttää ihmisten tappamiseen. Silminnäkijäkertomukset ovat vääriä, eikä kuvattuja kaasutuksia ole voinut tapahtua.

      Tuosta syanidijäämäasiasta (kyseessä ferrosyanidi eli berliininsini tai preussinsini) Fred Leuchter toteaa (Leuchter, Faurisson, Rudolf: The Leuchter Reports), että jos syaanivetyä käytetään, siitä jää pysyvät jäämät, kun se yhdistyy rautayhdisteisiin (esim. sementissä oleviin rautayhdisteisiin, ja sementtiä on ”kaasukammioiden” seinämissä). Nämä jäämät ovat värillisiä ja kaikkien havaittavissa esim. keskitysleirien desinfiointikammioissa eli täidentuhoamiskammioissa, joissa desinfioitiin täit pois vaatteista ja muusta välineistöstä syaanivedyllä. Väitettyjen kaasukammioiden seinämissä ei ole tällaisia syanidijäämiä, jotka osoittaisivat Zyklon B:tä niissä käytetyn ihmisten tappamiseen. Tämän on mm. kemisti Germar Rudolf omissa kemiallisissa tutkimuksissaan vahvistanut (The Rudolf Report; saks. Rudolf Gutachten). Väitetyissä kaasukammioissa yksinkertaisesti ei ole käytetty eikä ole voitu käyttää syaanivetyä!

      Sitä, että Birkenaun ”kaasukammioiden” seinämissä ei ole berliininsineä, on yritetty selittää sillä, että seinät olisi pesty. Tämä olisi kuitenkin vain edistänyt berliininsinen muodostumista. Syaanivety imeytyy voimakkaasti kosteisiin ja lievästi alkalisiin pintoihin, ja sillä on suuri läpäisykyky: se menee syvälle rakenteisiin ja jopa seinien läpi. Germar Rudolfin mukaan kaksi suurinta tekijää, jotka määrittävät sen, missä määrin HCN imeytyy rakenteisiin, ovat kosteus ja lievä alkalisuus, muut tekijät ovat sekundaarisia. Kirjassa The Rudolf Report (kohta 8.4.6) Rudolf toteaa tästä pesuasiasta, että sillä vain edistetään HCN:n imeytymistä ja myöhempää berliininsinimuodostusta. Ensinnäkin olisi kestänyt monta tuntia, ennen kuin ruumiita olisi voitu alkaa kantaa ulos. Tänä aikana syaanivety olisi ehtinyt mennä syvälle rakenteisiin. Vedellä seinä tehtäisiin vain kosteaksi, ja sen seurauksena seuraavassa ”kaasutuksessa” HCN:ää imeytyisi vielä enemmän. Lisäksi katossa, jota kaiketi ei pesty, ei ole syanidia enempää kuin seinissä.

      Richard J. Green on väittänyt kirjoituksissaan (Green: ”Leuchter, Rudolf & the Iron Blues”; Green: ”The Chemistry of Auschwitz”), että muurattujen seinien pH on neutraali tai lievästi hapan, jolloin syanidien ei voi odottaa kertyvän niihin. Green ei ollut tutkinut alan kirjallisuutta (vaikka on kemisti), vaan oli ottanut tämän tiedon Krakovan tutkijoilta, joiden mukaan ”kaasukammioiden” seinien pH on kuuden ja seitsemän välillä, so. lievästi hapan/neutraali.

      Rudolf toteaa, että tietenkin pH on neutraali 50 vuoden jälkeen! Neutraloituminen ehtii tapahtua. Kuitenkin kun seinät muurataan pystyyn, sementti, laasti ja betoni ovat lievästi alkalisia useiden kuukausien ja vuosien ajan. Krakovan havainto ei siis todista mitään berliininsinen kertymisen suhteen.

      Lievästi alkalinen ympäristö on ehto HCN:n imeytymiselle rakenteisiin. Green esittää ajatuksen lievästi happamasta pH:sta siksi, että voisi näin sanoa, ettei syanidien akkumuloitumista (kaasukammiossa) tapahdu eikä siis muodostu sinistä väriä. Sama temppu kuin Krakovan tutkijoilla (CO2:n imeytymisestä veteen, ks. kirjoitus ”Puolalainen huijaus”). Ja kuinka sitten vaatteiden puhdistamiseen tarkoitettujen täidentorjuntakammioiden seinämiin berliininsineä tulee?

      Green muuten myöntää, että suuret berliininsinimäärät täidentuhoamiskammioiden seinissä ovat seurausta syaanivedyn käytöstä; näin hän epäsuorasti tuomitsee puolalaisten Krakovan huijareiden analyyttisen menetelmän. Tätä Green kuitenkaan ei suostu myöntämään. Hän tuomitsee sen, että Rudolf ylipäätään on kritisoinut Markiewicziä.

      Muutenkin Greenin lähestymistapa on epätieteellinen. Germar Rudolf toteaa hänestä:

      ”Green ei voi koskaan hyväksyä mitään sellaista eksaktien tieteiden tulosta, joka kumoaa sen, minkä hän luulee olevan totta” (Rudolf + Mattogno: Auschwitz Lies, s. 75; koko Greeniä arvosteleva artikkeli ”Green sees red” [suomeksi ”Green näkee punaista”] on sivuilla 69-85).

      Rudolf paljastaa Greenin karkean tietämättömyyden ja älyllisen epärehellisyyden. Greenin tekstistä suuri osa on ala-arvoista solvaamista. Hän syyttää Rudolfia ”valehtelijaksi”, ”hämmentäjäksi” jne., eikä hän ota huomioon Rudolfin asiaperusteluita.

      Berliininsini ei hajoa; se pysyy kiinni niin kauan kuin aine, jossa se on kiinni, on olemassa! Siksi se on vielä nytkin sodanaikaisten täidentuhoamiskammioiden seinämissä havaittavissa.

      Mutta siellä, missä sitä tulisi olla suuret määrät, jos ihmisiä olisi surmattu Zyklon B:llä, sitä ei ole. Koko tarina ihmisten kaasuttamisesta Zyklon B:llä on valhe.

      Saksalaisilla ei ollut teloituskaasukammioita. Liittoutuneet takavarikoivat tonneittain saksalaisia dokumentteja, eikä yhdessäkään viitata millään tavalla ”kaasukammioihin”.

      Holokaustihuijausta koskevia kirjoja saa täältä:

      http://holocausthandbooks.com/

      Holokaustihuijausta käsitellään täällä:

      http://codoh.com/

      Vesa-Ilkka Laurio
      lääketiet. lis. (eläkk.)
      Kesälahti

      (26)(10)
      • Mykistävää…

        Lähtee jakoon.
        Löytyykö jostain teksti kokonaisuudessaan, ettei tarvitse kopioida erikseen joka osaa?

        (20)(10)
        • Juuri näin, totuus on saatava asioista kuin asioista leviämään ihmisten tietoon.

          (13)(8)
        • Vesa-Ilkka Laurio

          Ei ole tuollaisenaan. Muokkasin entistä kirjoitustani ”Holokausti on huijaus”, lähinnä linkkien suhteen (monet linkit olivat toimimattomia, ja jotkut viittasivat muihin kirjoituksiini blogissani, jota ei enää ole). Avointa blogia minulla ei tällä hetkellä ole. Lopetin blogini 1,5 vuotta sitten, kun tunsin, että totuutta (mistään) on turha tuoda tälle kansalle; mikään totuus ei vaikuta kansaan millään tavoin.

          Mutta hienoa, että sanoit ”mykistävää”! Johonkuhun totuus siis vaikuttaa! Hienoa!

          Entisiä holokaustitekstejäni on kuitenkin joku koonnut blogille ”Ruupertti”:

          http://rollimetsatonttu6.blogspot.fi/2014_05_01_archive.html

          Näkyvät olevan siellä suurin piirtein kaikki, tosin en sen kummemmin tarkistanut.

          Perustakaa uusia blogeja/kotisivuja, ja kopiokaa ne sinne (aivan vapaasti) ja laatikaa uusia! Jos linkkejä on vanhentunut, moniin löytyy uusi linkki googlaamalla. Usein linkin voi pyyhkiä pois ja jättää vain sikseen, toimimattomaksi. Tiedonhaluiset osaavat kyllä etsiä lähteet omatoimisesti. Ehkä itsekin innostun vielä pitämään jonkinlaista blogia, vaikka suurin into on vastaanoton puuttuessa jo laimentunut.

          (16)(8)
          • Vesa-Ilkka Laurio

            Selvennän vielä, että osat 1-14 yhteensä muodostavat alkuperäisen kirjoitukseni ”Holokausti on huijaus” (löytyy em. Ruupertti-blogilta). Osat 15-21 ovat muita kirjoituksiani (löytyvät myös Ruupertti-blogilta). Osan 15 alkuperäinen otsikkoni oli ”Auschwitzissa kuoli 60 421 juutalaista.”

            (13)(6)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Suuri toiveeni on, että näitä 21 kirjoitustani levitetään mahdollisimman laajalle, kaikkialle Suomessa, eikä ainoastaan sähköisiin medioihin vaan myös muualle (esim. paikallislehtiin, maakuntalehtiin, kirjastoihin jne.). Erityisesti tulee pyrkiä saamaan ne KAIKKIEN päättäjiemme ja hallinto-orgaaniemme tietoon, hehän vastaavat virallisista tutkimuksista, toimista ja päätöksistä. Heitä voi lähestyä sähköpostein, kirjein, selvityspyynnöin, lähetystöin ja heitä voi jopa haastaa oikeuteen. On pyrittävä, rauhanomaisin keinoin, saamaan viroistaan eroon sellaiset päättäjät (myös tuomarit!), jotka hylkäävät tässä holokaustiasiassa totuuden ja asettuvat huijareiden ja vihollisten puolelle. On saatava aikaan paljon blogeja ja foorumeita, joissa holokaustihuijaus kumotaan asiaperustein. Joku kyvykäs voi kirjoittaa kirjan tai kirjasarjan. Missään riehumisessa tai faktoihin perustumattomissa syyttelyissä en ole mukana. Kansan on ryhdistäydyttävä siten, että totuus alkaa merkitä jotain. Muuten edessä on tuho. Ja koska pelkään tuhon mahdollisuuden olevan aivan konkreettisen, toiveeni on ”suuri.”

      (32)(10)
  3. Anonymous coward

    Maassa maan tavalla, eli voisiko joku pyytää aloittamaan tutkinnan vaikkapa yleisradiosta, aiheena kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

    Tässä tapauksessa Saksalaista ja Suomalaista kansanryhmää vastaan yritetään kiihottaa ankaraa valehtelua käyttäen.

    http://yle.fi/uutiset/nakokulma_heinaveden_leiri_oli_vain_yksi_monista/7949312

    Muutakin materiaalia löytyisi pilvin pimein.

    Oikeus lähes hukkuisi mm. valtamedian tuottamaan vihamateriaaliin, jossa kiihotetaan suomalaisia tai saksalaisia tai valkoihoisia vastaan. Sitä materiaalia riittää. Miksi kukaan ei tee tutkintapyyntöä ?

    (34)(8)
  4. ei muuta kuin

    Ostoksille vaan! https://www.karkkainen.com/verkkokauppa/

    Fingayssonit ja muut sairasta kultuurimarksistista propagandaa levittävät yritykset boikottiin!

    (34)(9)
  5. Jaakon poika

    Kärsikää kitukaa kärsikää zombilauma suomalaiset! Lisää raiskauksia, ryöstöjä ja siihen kun vielä sais pari pallottelu murhaa mieluiten joku 15 vuotiaita! Josko se herättäisi perus suomalaisen kannattajan!!

    Uniten states of israel!!

    (6)(9)
  6. Valtamedia on kauhuissaan ja peloissaan Magneettimediasta, koska se paljastaa valtamedian valheellisen uutisoinnin ja sen takia lehteä yritetään mustamaalata. Eipä vieläkään kukaan ole pystynyt todistamaan Magneettimedian artikkeleita valheeksi, valtamedia on vaan keskittynyt säälittävään ininään, koska se ei pysty reilusti taistelemaan vastaan ja koska artikkelit ovat totta. Ei totuuden kirjoittaminen voi olla kiihottamista kansanryhmää vastaan tai vihapuhetta. Totuus on kerrottava asioista kuin asioista vaikka jotkut sitä eivät kestäisikään. Magneettimedia paljastaa myös miten korruptoituneita Suomen päättäjät ovat ja kuinka valtamedia ja päättäjät valehtelevat meille esim. Naton isäntämaasopimuksesta ja ovat meidät jo käytännössä ajaneet Natoon ilman kansan tukea ja ovat laittamassa meidät tykinruuaksi uhrautumaan siionistien puolesta, jotta heillä olisi ahneudessaan vieläkin mukavammat oltavat, mutta siihen meidän ei pidä missään nimessä alistua ja sitä varten meillä on Magneettimedia kertomassa totuuksia ja siionistit yrittävät tietenkin kaikin keinoin estää tämän, koska he eivät halua että ihmiset saisivat totuuden selville ja tämäkös on saanut valtamedian varpailleen ja inisemään säälittävää ininäänsä. http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/185645-ipu-kaansi-naton-isantamaasopimuksen-mou-suomeksi

    (24)(8)
  7. To learn who rules over you, simply find out who you’re not allowed to criticize. -Voltaire

    (12)(4)
  8. Vesa-Ilkka Laurio

    Ursula Haverbeckin uuden videon selostus suomeksi, osa 1

    86-vuotiaan saksalaisrouva Ursula Haverbeckin haastattelusta maaliskuussa 2015 on jokunen päivä sitten julkaistu 49-minuuttinen video ”Der Holocaust ist die grösste und nachhaltigste Lüge der Geschichte” (”Holokausti on historian suurin ja sitkein valhe”):

    Käyn läpi videota ja kerron suomeksi, mitä Ursula Haverbeckilla on sanottavaa.

    Keskitysleireistä ei ole löytynyt kaasukammioita. Professori Faurisson on etsinyt, mutta ei ole löytänyt sellaisia. Missä sitten väitetyt 6 miljoonaa juutalaista olisivat kuolleet? Rva Haverbeck on 5 vuoden ajan kysynyt kaikkialta, myös Saksan juutalaisten keskusneuvostolta (4 kertaa), mutta ei ole saanut vastausta. Täytyy siis olla niin, että holokaustia ei ole tapahtunut. Silloin sortuu kertarysäyksellä koko sodanjälkeinen politiikka. Nimenomaan siksi, että holokausti on valhe, sitä täytyy kiivaasti julistaa ja puolustaa. Tosiasioiden kohdalla niin ei tarvitse tehdä.

    Ei ole olemassa vastausta kysymykseen: ”Missä 6 miljoonaa juutalaista on kuollut?”. Ongelmiin joudutaan heti, kun kuuden miljoonan väitettä aletaan puolustaa lakien ja rangaistusten avulla. Totuus ei tarvitse lakeja suojakseen. Koska vastauksia ei ole, olemme tekemisissä valheen kanssa ja Auschwitz sortuu.

    Rva Haverbeckin saksalainen sukupolvi on kärsinyt hirvittävyyksiä, mutta vain muiden kärsimyksistä puhutaan. 15 miljoonaa etnistä saksalaista, Skandinavian koko väestömäärän verran, karkotettiin sodan jälkeen itäeurooppalaisilta asuinsijoiltaan, mutta heille ei ole pystytetty edes muistomerkkiä. Heidän oviinsa lyötiin vain lappu, että seuraava päivänä tapahtuu karkotus. Avaimet oli jätettävä oveen, ja mukaan sai ottaa 20 kg:n verran omaisuutta. Matkalla 15 miljoonasta tapettiin eläimellisesti 2,5 – 3,5 miljoonaa, naisia ja tyttöjä raiskattiin kuoliaiksi ja ihmisten yli ajettiin panssarivaunuilla. Adenauer sanoi 1947, että 14 miljoonasta (hän ei vielä ollut tietoinen, että kokonaismäärä oli 15 miljoonaa) karkotetusta kuusi miljoonaa ei koskaan tullut perille. Nyt tiedetään, että matkalla tapettujen määrä lienee 2,5 – 3,5 miljoonaa (rva Haverbeck toteaa, että kyllä kuusi miljoonaakin on mahdollinen). Liittoutuneiden pommittaessa Dresdeniä helmikuussa 1945 25 000:n sanotaan kuolleen, mutta dresdeniläiset ovat aina sanoneet, että määrä oli 235 000. Nykyinen historiantutkimus on päätynyt toteamaan, että Dresdenin ilmapommituksissa murhattiin 520 000 – 530 000 siviiliä.

    Tulevaisuutta ei voi rakentaa valheiden varaan; tarvitaan kestävä pohja, ja se voi olla vain totuus. Siksi holokaustikysymys täytyy selvittää. Mistä totuus löytyy?

    Oikeusistuimet peittävät tietämättömyytensä sanan ”offenkundig” (”yleisesti tunnettu”) alle. Tämä on yhteydessä Saksan kansankiihotuspykälän (§ 130, vuodelta 1994) kanssa. Alkuun lakia säädettäessä kansanedustajat sanoivat, ettei sellainen laki käy holokaustin kiistämisen kohdalla, koska se on ristiriidassa artikkeli 5:n (mielipiteenvapaus, tutkimusvapaus) kanssa. Lakia muokattiin sitten niin, ettei siitä saa kukaan selvää, ja sen jälkeen kansanedustajat hyväksyivät sen. Pykälä 130 on mahdottomuus. Holokaustin kiistämisestä seuraa korkeintaan 5 vuotta vankeutta tai sakkorangaistus.

    Lakiteksti kuuluu: ”Joka hyväksyy, kieltää tai esittää harmittomaksi jonkin kansallissosialistisen valtakauden aikana suoritetun, kansainvälisen rikoslain § 6:n kappaleessa 1 kuvatun kaltaisen toimenpiteen sellaisella tavalla, että se on omiaan häiritsemään yleistä rauhaa, tuomitaan korkeintaan viiden vuoden vankeusrangaistukseen tai sakkorangaistukseen.”

    Tuomion takana on siis oltava tosiasia (natsirikos), mutta holokausti on täysin kiistanalainen asia, ja jo siksi pykälä putoaa pois. Mitä tulee lakitekstin sanaan ”hyväksyy”, kukaan ei hyväksy rikosta, joka on täysin selvä. Mitä sanaan ”kieltää” tulee, niin kieltäminen tarkoittaa ”kiistää vastoin parempaa tietoa”, ja silloin tulisi osoittaa, että syytetty uskoo holokaustin tapahtuneen (muuten hän ei voi kieltää sitä). Sanasta ”esittää harmittomaksi” on vaikea käsittää, kuinka se olisi rangaistavaa. Kyseessä ei ole ”harmittomaksi esittäminen” sellaisenaan vaan silloin, kun se on omiaan häiritsemään yleistä rauhaa. Tässä liikutaan olettamusten alueella, eikä asia ole silloin tuomarin päätöksen asia. Ja kuka määrittelisikään, mitä tarkoittavat sana ”omiaan” ja ilmaus ”yleinen rauha”?

    Tällaisista mahdottomuuksista huolimatta Saksan valtiopäivät ei ole peruuttanut lakia.

    Tuollaisten kielikummitusten avulla kemisti Germar Rudolf tuomittiin kemiallisista tutkimuksistaan, joissa hän todisti, ettei Auschwitzissa ole voinut tapahtua holokaustia, 3,5 vuodeksi vankilaan (tutkimuksen tulos ei sopinut poliittiselle maailmalle). Jokaisen pitäisi herätä ja tai ainakin tulla epäileväksi, kun tuollaista tapahtuu. Laki on täysi hulluus. Oikeusvaltio ei voi sallia sellaista. Sellaista ei voi hyväksyä, että valtio puhuu oikeudesta ja mielipiteenvapaudesta ja kuitenkin toimii toisin.

    Tämä asia suututtaa Ursula Haverbeckia kaikkein eniten. Hänen sukupolvensa on kärsinyt hirveitä, eikä kukaan puhun siitä; kaikki puhuvat vain kuudesta miljoonasta juutalaisesta. Nykyään kukaan koululainen ei tiedä, kuinka paljon karkotetuista kuoli tai että Breslau (nyk. Wroclaw Puolassa) oli rva Haverbeckin saksalainen kaupunki. Tämä on sietämätöntä.

    Kukaan revisionisti ei kiellä keskitysleirien olemassaoloa. Niissä tapahtui rikkomuksia. SS-tuomioistuimet rankaisivat sellaisia keskitysleirien päälliköitä, jotka eivät toimineet määräysten mukaan suhteessa asukkeihin (oli tapauksia, joissa asukkeja oli lyöty, jopa ammuttu). Asukkeihin kajoaminen oli ankarasti kiellettyä. Tätä asiaa eivät juutalaiset kuitenkaan koskaan mainitse; siitä kertovat vain revisionistit. SS rankaisi ankarasti määräysten rikkojia.

    Sota nostaa aina ihmisissä esiin negatiivisia asioita, mutta sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että saksalaiset olisivat suorittaneet ainutlaatuisen, ihmiskunnan suurimman rikoksen. Asia täyttyy nähdä oikeassa kontekstissa.

    Keskitysleirejä oli. Joukkotuhoa ei ollut. Auschwitz oli suuri teollisuuskombinaatti, jossa tehtiin arvokasta työtä varusteluteollisuudessa. Asukit oli suljettu leireihin laillisesti, sillä Haagin maasotamääräysten mukaan jokaisella valtiolla on sodan aikana oikeus internoida vihollisen kansalaiset, jotka asuvat ko. valtion alueella, koska on olemassa vakoilun vaara. Näin ovat tehneet kaikki maat, myös neuvostoliittolaiset. Internointia on mahdoton arvostella laillisin perustein.

    Auschwitzin asukkeja käytettiin varusteluteollisuudessa. Kaikki Saksassa tekivät sotatyötä. Rva Haverbeckin lukioluokka oli myös mukana siinä. Syötävää oli vähän; tavaroista, esim. kengistä, oli pulaa.

    (14)(0)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Ursula Haverbeckin uuden videon selostus suomeksi, osa 2.

      Haastattelussa rva Haverbeck ottaa sitten esiin kirjan Norbert Frei & al. (toim.): Darstellungen und Quellen zur Geschichte von Auschwitz, Band I: Standort- und Kommandanturbefehle des Konzentrationslagers Auschwitz 1940-1945. Hän kertoo, että jopa sellaisista asioista kuin ruoanlaitosta saksalaiset antoivat Auschwitzissa ohjeita (ei ko. kirjassa vaan erityisohjeissa). Esimerkiksi vihanneksista tuli keittää pehmeäksi vain puolet, toinen puoli tuli keittää vain kevyesti höyryssä, jotta vitamiinit säilyvät. Ulkoa tuli hakea luonnonyrttejä, joista tuli tehdä paksua keittoa. Jos joku kokki laiminlöi tämän, hänen tilalleen tuli ottaa uusi kokki. Tällaisista asioista huolehdittiin Auschwitzissa keskellä sotaa!

      Rva Haverbeck kertoo, että yllä mainitusta kirjasta käy selville, ettei Auschwitz ollut tuhoamisleiri vaan työleiri, jossa kaikki palveli varusteluteollisuutta. Ihmisten tuhoamisia ei tapahtunut. Eikä sovi yhteen se, että ihmisiä tuhottaisiin ja käytettäisiin työvoimana yhtaikaa. Yhtä vähän sopi yhteen se, että kun puna-armeijan lähestyessä Auschwitzia leirin asukeilta kysyttiin, haluavatko he lähteä leiristä saksalaisten mukana vain halusivatko he jäädä vapauteen, enemmistö halusi lähteä saksalaisten mukana, ja se, että saksalaiset olisivat olleet noiden asukkien massamurhaajia.

      Rva Haverbeckin mukaan vanhat ihmiset ovat aina tienneet, että Auschwitz oli työleiri. Norbert Frein toimittamassa kirjassa ei puhuta mitään kaasukammioista, sellaisia ei ollut. Kaikki aikoinaan syytteeseen joutuneet sanoivat: ”Emme ole sellaisia nähneet.”

      Rva Haverbeck toteaa, että nykyiset ihmiset ovat tietävinään Kolmannen valtakunnan asiat paremmin kuin silloin eläneet. Nykyisin näistä asioista puhuvilta puuttuu itsekritiikki (videon kohta 17:20).

      Zyklon B:llä ei olisi Auschwitzissa voitu ihmisten joukkomurhia suorittaa. Näin sanoo kemisti Germar Rudolf, joka suoritti siellä tutkimuksia. Fred Leuchter, yhdysvaltalainen kaasukammioiden erityisasiantuntija, joka myös teki tutkimuksen Auschwitzista, toteaa väitteestä, että Auschwitzissa olisi suoritettu joukkomurhia, että se on mieletön. Amerikassa Leuchterin mukaan tarvitaan hyvin monimutkaiset, tarkoin säädellyt ja jykevät laitteet, jotta syaanivetyä (Zyklon B:n vaikuttava aine) voidaan käyttää teloituksissa.

      Rva Haverbeck ei hyväksy sitä, että juristit tietäisivät asiat paremmin kuin muut ihmiset. Jotta ihmiset eivät saisi tietoa, em. kirjaa ei ole mainostettu. Lisäksi se julkaistiin v. 2000, mutta yli kymmeneen vuoteen siitä ei ole kuultu mitään.

      Seuraavaksi Ursula Haverbeck avaa kirjan ja etsii sieltä sivut 403-404, dokumentti helmikuulta 1944, aiheena ”Vankien kuljetukset” (ei käy ilmi videosta, katsoin omasta kirjastani, jonka olen hankkinut). Dokumentissa määrätään, että ennen matkaa asukeille on suoritettava lääkärintarkastus. Matkalla on oltava tarjolla keitettyä vettä tai teetä. Mukana on oltava riittävästi ruokaa. Kylmällä junat täytyy varustaa kamiinoilla.

      Toisessa dokumentissa, sivulla 411 (helmikuu 1944), puhutaan sairaista. Dokumentti määrää, että sairaat asukit on toimitettava ajoissa hoitoon. Hoito toteuttava niin, että mieluummin lyhyt aika sairaalassa ja sitten toipumisen jälkeen terveenä töihin kuin että asukki olisi koko ajan sairaana töissä saamatta aikaan mitään. Auschwitzissa oli hyvin moderni sairaala asukeille. Sairaista huolehdittiin hyvin. Vaatetuksen ja kenkien kuntoa tuli valvoa säännöllisesti. Ahkerat vangit saattoivat ahkeruudellaan ansaita vapauden.

      Rva Haverbeck toteaa tässä yhteydessä, että lounastaukoa oli kaksi tuntia ja että työt loppuivat klo 17.00. Asukeille tuli antaa riittävä uni ja riittävästi ruokaa. Näin Auschwitzin työvoima pidettiin terveenä ja työkykyisenä. Rva Haverbeck toteaa myös, että jotkut juutalaiset olivat erityisen hyvässä maineessa ja heille uskottiin erityistehtäviä.

      Sivulla 384 oleva dokumentti (20.12.1943) määrää, että jokaisessa ulkoleirissä 10% vuodepaikoista tulee varata sairastuvaksi. Kolme kertaa viikossa tuli tarkistaa asukkien jalkojen kunto ja se, onko hän vapaa epidemioista (täit levittivät vaarallista pilkkukuumetta).

      Sivulla 413 oleva dokumentti (”Vankien pahoinpitely”; helmikuulta 1944) muistuttaa pysyväismääräyksestä, ettei kukaan SS-mies saa kajota vankeihin. Vankien työkyky on säilytettävä. Rva Haverbeck lisää, että jos joku SS-mies kajosi asukkiin, siitä seurasi ankara rangaistus.

      Kun haastattelija kysyy, mitä on ajateltava siitä, että vankeja on pahoinpidelty ja heidät jätetty valvomatta, rva Haverbeck vastaa, että samaa mitä englantilaisista ja amerikkalaisista, jotka tulivat Saksan alueelle ja jakoivat lentolehtisiä ilmoittaakseen sotilailleen, että saksalaiset ovat tehneet hirmutekoja. Sotilaat olivat näet järkyttyneitä, miten pahasti Saksan kaupungit oli tuhottu. Tehdäkseen tuhoamisen ymmärrettäväksi , siis oikeuttaakseen ne, englantilaiset ja amerikkalaiset levittivät sotilailleen näitä lentolehtisiä, joissa puhuttiin saksalaisten hirmuteoista. Mutta näitä hirmutekoja, sanoo rva Haverbeck, ei kukaan ole löytänyt, ne olivat keksittyjä, myös Sefton Delmer sanoo tämän. Tässä Auschwitz-asiassa on aivan samoin. Kaikki on käännetty vastakohdakseen, ja valitettavasti täytyy sanoa, että se, mitä saksalaiset sotavangit Reinin niittyjen leireissä ja Neuvostoliiton gulageissa saivat kokea, on pantu saksalaisten syyksi. Bolshevistisesti saastunut armeija (NL:n armeija) oli jopa käsketty raiskaamaan naiset. Saksalaiset taas langettivat omiensa suorittamista raiskauksista kuolemantuomion. Rva Haverbeck tuntee isänsä ja miehensä kautta kaksi tällaista tapausta.

      Kun haastattelija kysyy, miksi varuskuntakäskyillä (em. kirjalla) on korkein riippumaton uskottavuus, rva Haverbeck vastaa, että ne ovat alkuperäisiä. Ne ovat Kolmannen valtakunnan enigma-salauksesta avattuja käskyjä, ja aikalaisetkin kertovat niin. Kysymykseen, miksi sitten dokumentteja ei ole annettu laajemmin tiedoksi, rva Haverbeck vastaa: ”Sen voitte itse tehdä.” Sitä eivät halua ne, jotka tämän kaiken (holokaustihuijauksen) ovat aiheuttaneet.

      Haastattelija kysyy seuraavaksi, miksi kirja sitten on julkaistu. Rva Haverbeck sanoo, että kaikkialla, myös historiainstituutissa (Institut für Zeitgeschichte; kirjan julkaisija), on kahdenlaisia ihmisiä. Historiainstituutissa Martin Broszat ilmoitti 1960-luvulla, ettei Vanhassa valtakunnassa ollut kaasukammioita, vaikka pari vuosikymmentä niin oli väitetty. Omat negatiiviset asiat (hävinneiden kohtelu) pyritään aina siirtämään piiloon, ja voittaja kirjoittaa aina historian. Mutta sitten on ihmisiä, jotka sanovat, että nämä tulee julkaista, se on historiainstituutin tehtävä. Yllä mainittu Norbert Frein ja neljän muun toimittama kirja julkaistiin v. 2000, ja vasta v. 2013 se tuli joidenkin historioitsijoiden tietoon. Välillä se oli lukkojen takana.

      Kysymykseen, voisiko olla mahdollista, että dokumenttien kirjoittajat ovat tietoisesti jättäneet pois asukkien tuhoamisen aspektin, ettei todisteita jäisi, rva Haverbeck vastaa: ”Keskellä sotaa? Täysin hullu ajatus.” Sodassa taisteltiin elämästä ja kuolemasta, eikä kenelläkään ollut aikaa sellaiseen. Kaikki työ tähtäsi tuloksiin, ja vaadittuihin tuloksiin tuli päästä nopeasti.

      (13)(0)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Ursula Haverbeckin uuden videon selostus suomeksi, osa 3.

      Tämän jälkeen haastattelija toteaa, että Norbert Frein olisi itse asiassa tullut sanoa, että historia täytyy kirjoittaa kokonaan uusiksi, myös ns. holokaustin historia. Rva Haverbeck vastaa, että he tietävät sen, mutta he tietävät myös, että kaikilla saksalaisilla on kirves. Vuonna 2000 ei oltu käyty vielä myöhempiä merkittäviä oikeudenkäyntejä, eikä silloin ollut niin paljon ristiriitaisuuksia kuin nyt; ei ollut niin paljon tullut asioita päivänvaloon kuin nyt. Huoli omasta urasta ja kohtalosta oli ennen (v. 2000) paljon suurempi kuin nyt. Nyt voi sanoa enemmän; on tullut esiin enemmän ristiriitaisuuksia. Silloin puhuminen ei ollut mahdollista. Kirjan toimittajat ovat sanoneet, annamme sen (kirjan) hävitä, emme puhu siitä. ”Me olemme tästä instituutista ja meidän täytyy tehdä se (kirja); instituutilla on sellaiset tehtävät, mutta emme yritä julkaista sitä, eikä kukaan ole luvannut sitä.”

      Rva Haverbeck sanoo, että ongelmamme on nykyisin se, että yritämme saada kaiken sopimaan siihen, mitä kouluissa on opetettu. On vaikea sanoa, että vanhemmat ja opettajat ovat valehdelleet.

      Haastattelija kysyy, mitä merkitsee historialle, kun osana kansallissosialismia pidettyä juutalaisten tuhoamista ei lainkaan tapahtunut keskitysleireissä. Ursula Haverbeck vastaa, että hän uskoo tutkimuksia olevan jo riittävästi. Kyseessä ei ollut tuhoaminen. Kyseessä oli irrottaminen Saksasta kahdesta maailmansodasta saadun kokemuksen perusteella. Niissä Saksa tahdottiin tuhota. Saksalaiset tiesivät Morgenthaun, Nizerin ja muut (nämä laativat suunnitelmia siitä, kuinka Saksa saadaan tuhottua). Hitler halusi irrottaa Saksan näistä juutalaisista. Tuhoaminen ei siis pidä paikkaansa. Juutalaisten asuttaminen muualle pitää paikkansa, sitä halusivat sionistitkin, ja saksalaisten ja sionistien välille syntyi yhteistyötä tässä asiassa. Jo v. 1897 juutalaiskongressissa Theodor Herzl esitti sitä. Ajatuksena oli yksikansainen valtio. Saksan juutalaisillekin haluttiin omaa valtiota (rva Haverbeck mainitsee nimen Glücks). Hitler halusi juutalaisista eroon, ja tämä sopi hyvin yhteen sionistien suunnitelmien kanssa, mutta tämä ei ollut tuhoamista.

      Haastattelija esittää kysymyksen, että jos massatuhoamista ei tapahtunut eikä siis rikostakaan, oliko Hitler vielä historian suurin rikollinen. Rva Haverbeck vastaa: ”Ei ollut” (kysymys ja hymy kohdassa 33:39 – 33:47). Ei ollut tuhoamiskäskyä.

      Kysymys: Täytyykö Hitlerin hahmoa arvioida uudelleen? Rva Haverbeck: Nykyinen näkemys on täydessä ristiriidassa Joachim Festin, Maserin jne. 1960-luvun kirjojen kanssa. Fest sanoi: ”Hitler oli 10 vuotta maailman liikuttajavoima.” Englantilainen Lloyd George, käytyään 1930-luvulla tutustumassa Saksaan, puhui erittäin positiivisesti Hitleristä.

      Mitä kauemmas nyt noista ajoista päästään, sitä negatiivisemmaksi asiat käyvät saksalaisten kannalta. Pelokkuus vallitsee. Valhe on paljastettava. Saksalaiset eivät olleet vastuussa ensimmäisestä eivätkä toisesta maailmansodasta. Toinen maailmansota alkoi Versailles’sta (1. maailmansodan rauhanehdoista). Versailles oli toisen maailmansodan syy, ei Hitler. Hitler on tehnyt paljon positiivista, ja moni merkkihenkilö on tunnustanut tämän. Hitlerin niskoille on pantu paljon sellaista, mitä hän ei ole tehnyt, esim. joukkotuho.

      Haastattelun edetessä väsymys alkaa painaa molempia osapuolia. Haastattelija esim. kysyy: ”Jos kiellätte holokaustin 70 vuotta sen jälkeen, eikö se ole isku uhrien omaisten kasvoille?” Rva Haverbeck vastaa: Käännän iskun niiden kasvoille, jotka ovat kirjoittaneet kirjoja keskitysleirien kärsimyksistä olematta itse koskaan keskitysleirissä, nähtävästi myös Elie Wieselin.

      Auschwitz oli työleiri, sen osoittavat komendanttiviraston käskyt (em. kirja). Kuutta miljoonaa ei tapettu. Rva Haverbeck on tiedustellut kaikilta mahdollisilta tahoilta, eikä kukaan pysty sanomaan, missä kuusi miljoonaa olisi tapettu.

      Väsyneen haastattelijan kysymys on tämäkin: ”Nyt, 70 vuotta myöhemmin, on paljon elossa säilyneitä, jotka puhuvat kärsimyksistä holokaustissa; eikö holokaustin kieltäminen ole isku näiden ihmisten kasvoille?” Rva Haverbeck: Ei, vaan nyt on 70 vuotta 15 miljoonan saksalaisen karkotuksista ja vähintään 2,5 miljoonan karkotetun todistetusta murhaamisesta. Tästä ei puhuta. Se on isku päin kasvoja.

      Haastattelija kysyy leirien, mm. Auschwitzin, ruumiskasoista. Rva Haverbeck toteaa, että Auschwitzissa sellaisia ei ole voinut olla, koska suuri enemmistä asukeista oli kuljetettu pois, muut vapautettu. Kuvat silloisesta Auschwitzista ovat normaaleja. Kun haastattelija kysyy, mistä kuvat sitten tulevat, rva Haverbeck päivittelee, että eikö haastattelija tunne liittoutuneiden pommitusten jälkeisiä ruumiskasoja eri kaupungeissa. Kuvien ruumiskasat ovat saksalaisten ruumiita. Ne on kuvia yhteen parsimalla (kuvamanipulaatiolla) sijoitettu milloin mihinkin ympäristöön. Välillä samoja ruumiskasoja on sijoitettu moneen eri paikkaan tuolla metodilla. ”Kaikkihan sen tietävät”, sanoo rva Haverbeck. Bergen-Belsenissä kuvat ovat kuitenkin aitoja. Ursula Haverbeck kertoo, kuinka elintarvikkeiden ja lääkkeiden saanti tähän leiriin tyrehtyi, kun liittoutuneet pommittivat infrastruktuurin (tiet, sillat, rautatiet) hajalle. Syy oli pommittajien. (Haastattelussa jää mainitsematta Bergen-Belsenin ”luurankojen” ja ruumiskasojen tärkein syy: epidemiat, etenkin pilkkukuume; ”luurangot” olivat tautien riuduttamia; ruumiskasat olivat epidemioiden riuduttamien asukkien ruumiiden kasoja; heitä ei oltu ”näännytetty nälkään”. Epidemiat pääsivät riehumaan valtavalla voimalla, kun saksalaiset joutuivat siirtämään leirien asukkeja itäisistä leireistä puna-armeijan tieltä läntisiin leireihin, jolloin näihin muodostui suuri liikakansoitus – hedelmällinen maaperä epidemioille).

      Haastattelija kysyy, onko mahdollista saada saksalaiset uskomaan, ettei tapahtunut mitään holokaustia. Rva Haverbeck vastaa, että suurella osalla ajattelevia ihmisiä on jo sellainen käsitys; ainakin he epäilevät holokaustia, koska siihen liittyy niin paljon ristiriitaisuuksia. Syyllisyyskompleksi on saksalaisissa syvään juurtunut. Menneisyyteen vedoten saksalaisilta vaaditaan monenlaisia asioita, tekemisiä, lahjoittamisia jne.

      Ursula Haverbeck ihmettelee, miten juutalaisilla voi olla niin suuri viha saksalaisia kohtaan. Koskaan ei ole ollut toista niin vihamielistä kansaa. Saksalaisten viha juutalaisia kohtaan on syttynyt vasta juutalaisen vihan jälkeen.

      Haastattelun lopussa (47:17 eteenpäin) Ursula Haverbeck kertoo lukeneensa Talmudia, jonka hän oli saanut Horst Mahlerilta; siitä he olivat tutkineet, pitävätkö tietyt lauseet paikkansa. Enää Ursula Haverbeck ei kykene lukemaan Talmudia, se on niin vastenmielinen. Siinä mm. kerrotaan, kuinka juutalaiset voivat olla seksuaalisessa kanssakäymisessä 3-vuotiaiden kanssa!

      Kysymykseen, voiko Ursula Haverbeck joutua Horst Mahlerin tavoin vankilaan holokaustin kieltämisestä, tämä vastaa: ”Ehkä.”

      (14)(0)
      • Suurenmoiset kiitokset Vesa-Ilkalle kovasta vaivannäöstäsi videon tarkan läpikäymisen suhteen! Totuudenrakkaus on vahvana sinussa. Olet rohkea, upea mies!

        (9)(0)
        • Vesa-Ilkka Laurio

          Kiitokset vastaanotettu, kiitos vain.

          Kyllä Suomesta varmasti löytyy paljonkin ihmisiä, jotka julistaisivat totuutta eri tavoin, mutta monella ei ole pääsyä lähteisiin sillä tavoin kuin minulla on ollut. Minulla on aikaa (olen eläkkeellä), minulla on rauhallinen asunto, joka mahdollistaa työskentelyn, minulla on ollut mahdollisuus hankkia paljon kirjallisuutta ja opiskella aikoinaan sekä saksan että englannin kieli. Kaikki eivät varmastikaan ole olleet yhtä onnellisessa asemassa.

          Toivottavasti Suomeen saadaan enemmän todellisten totuusihmisten yhteistyötä (esim. erilaisia projekteja voidaan jakaa) ja järjestäytymistä. Vihollinen on vahva ja nielaissut lähes koko Suomen. Itseäni se ei kuitenkaan häiritse, koska olen Jeesuksessa Kristuksessa pelastunut ja tullut Jumalan yhteyteen (Joh. 14:6), ja Jumalalle mikään ei ole mahdotonta (Luuk. 1:37). Täytyy vain rukoilla ja toimia sitten niissä tilanteissa, jotka Jumala eteen avaa (esim. minulle oli täysi yllätys, että Magneettimedia on todellisesti vapaa totuudelle; se tuntuu vieläkin ihmeelliseltä).

          Ja kun minulla on Jumala, en pelkää mitään. Ilman häntä en voisi mitään tehdä ja eksyisin välittömästi.

          (9)(0)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Vaadin valtionjohtoa hirttämään ne Suomen juutalaiset, jotka ovat levittäneet tuhoisaa holokaustihuijausta. Koska kuolemanrangaistus ei nykyisen lainsäädännön mukaan ole mahdollinen, vaadin uudistamaan lainsäädäntöä niin, että kuolemanrangaistus tulee lailliseksi. Sillä välin holokaustihuijausta levittäneet juutalaiset voidaan sulkea vankilaan.

      Vaadin hirttämään myös Suomen suurimmat holokaustihuijauksen levittäjät, esimerkiksi Paavo Lipposen (toi Suomeen holokaustihuijauskirjan Stephane Bruchfeld, Paul A. Levine: ”Kertokaa siitä lapsillenne – Kirja juutalaisten joukkotuhosta Euroopassa 1933-1945”) ja Antero Holmilan (kirja ”Holokausti. Tapahtumat ja tulkinnat”) sekä ne valtalehtien päätoimittajat ja vastuulliset toimittajat ja Yleisradion johtajat ja toimittajat, jotka eniten ovat olleet levittämässä holokaustihuijausta. Hirtettävä on nekin, jotka valtionjohdossa (esim. eduskunnassa) ovat levittäneet holokaustihuijausta. Pienemmät holokaustihuijauksen levittäjät vaadin tuomitsemaan vankeusrangaistuksiin tai sakkoihin.

      Vaadin myös estämään sellaisten henkilöiden, järjestöjen, uskontokuntien, heimojen ja museoiden pääsyn maahan, jotka levittävät holokaustihuijausta.

      Vaadin myös velvoittamaan viranomaiset puhdistamaan koko maan holokaustihuijauksesta.

      Toivomuksena esitän, että juutalaisten ja muiden hirttämiset suoritetaan julkisesti (esim. toreilla; ne tulisi näyttää myös televisiossa) pelotevaikutuksen aikaansaamiseksi, siis ettei kukaan rohkenisi enää ryhtyä julkiseen holokaustihuijaukseen.

      Kesälahdella 29.4.2015

      Vesa-Ilkka Laurio
      lääketiet. lis. (eläkk.)
      Kesälahti

      (13)(0)
  9. Viimein alkaa tämäkin historian pimeä nurkka valaistua. Nyt ei voi muuta kuin todeta Jeshuan käskyn sanoin: Minkä kuulette korvaanne kuiskattavan, julistakaa se katoilta. Die Arbeit nicht mit uns frei Machen, die Wahrheit wird euch frei Machen!

    On olemassa todellinen holokausti, jonka vaatimus virallisesta hyväksynnästä paisuu kaiken aikaa. Kukaan oikeamielinen ihminen ei hyväksy siionistien ennen toista maailmansotaa tuottamaa siviileihin kohdistuvaa destruktiota Saksassa (inflaatio + nälänhätä), toisen maailmansodan aikaisia (mm. Dresdenin siviilien joukkotuhonnat) ja jälkeisiä saksalaisten siviilien (joukkoraiskaukset ja lastenmurhat) ja aseettomien sotilaiden (lähes 1000 tuhoamisleiriä) etnisiä puhdistuksia.

    Tässä todellisessa saksalaisten siviilien holokaustissa tapettiin miljoonittain viattomia saksalaisia ja sekö muka peitetään `virallistetulla`, mutta valheellisella `holokausti` tarinalla. Eipä ihme, että Bernsteinin/Hitchkockin `dokumenttia` ei ole näytetty 70 vuoteen. Sotapropagandaosastolta tilattu kuvamanipulaatioihin perustuvan dokumentin pohja-aineisto ei kestä päivän valoa.

    `An Investigation into the Mass Deaths of German Prisoners at the Hands of the French and Americans after World War II`:
    Other Losses:
    http://en.wikipedia.org/wiki/Other_Losses

    `Some Jews in Eastern Europe took revenge on their former captors while overseeing over 1,000 concentration camps in Poland for German civilians`:
    An Eye for an Eye: The Untold Story of Jewish Revenge Against Germans in 1945:
    http://en.wikipedia.org/wiki/An_Eye_for_an_Eye:_The_Untold_Story_of_Jewish_Revenge_Against_Germans_in_1945

    `The title is drawn from Greek mythology; Nemesis is the Greek goddess of revenge. The implication is that at the Potsdam Conference (17 July to 2 August 1945) the victorious Allies of World War II took revenge on the Germans, entailing significant territorial losses in Eastern Europe and the forced transfer of some 15 million Germans from their homelands in East Prussia, Pomerania, Silesia, East Brandenburg, Czechoslovakia, Hungary, and Yugoslavia`:
    Nemesis at Potsdam:
    http://en.wikipedia.org/wiki/Nemesis_at_Potsdam

    `Salomon Morel (November 15, 1919 – February 14, 2007) was a Jewish partisan, Stalinist official and an accused war criminal`:
    Salomon Morel:
    http://en.wikipedia.org/wiki/Salomon_Morel

    Virallistetun holokaustin yleinen tunnustaminen valheeksi on pelkkä välitavoite. Senhän suurin osa ihmiskuntaa jo tietääkin valheeksi. Viharikos- ja sensuurilait on muutettava ja kohdistettava juuri niihin, jotka ovat pitäneet yllä valhetta ja aiheuttaneet näin menetellen aiheetonta syyllisyyttä ja mittaamattomia kärsimyksiä yksilöille ja kokonaisille kansoille.

    Holokaustimuistomerkit ja -museot on jyrättävä maan tasalle ja `natsimetsästäjät` on metsästettävä kiinni ja saatettava oikeuteen viharikoksista ja valehtelusta. Valheellinen holokaustikirjallisuus on poltettava julkisilla rovioilla opiksi tuleville sukupolville, `ettei tämä enää koskaan pääse toistumaan`.

    Päämäärä on saattaa siionistit edesvastuuseen ennen maailmansotaa tuotetuista laajoista saksalaisten siviilien joukkotuhonnoista ja sitten laajamittaisista sotarikoksista saksalaisia kohtaan toisen maailmansodan aikaisissa ja jälkeisistä etnisistä puhdistuksista, muiden etnisten ryhmien joukkotuhonnoista historiassa, historian valheellisesta uudelleenkirjoituksesta ja edellisistä aiheettomasti hyötymisistä.

    Vangitut revisionistit on julistettava syyttömiksi ja mitä pikimmin vapautettava, koska ainoa syy, josta heidät on tuomittu, on totuuden kertominen. Heidän tulee saada täysimittaiset korvaukset kaikista kokemistaan vääryyksistä. Siionistien kansallisvarallisuus on jäädytettävä kansainvälisesti myymis- ja hukkaamiskieltoon ja tuomioitten jälkeen jaettava tasapuolisesti kaikkien asianomaisten osapuolten kesken kärsimiensä vääryyksien suhteessa.

    Näin kammottavan holokaustin kuittaamiseksi ei tietenkään mikään rahallinen korvaus riitä, mutta olisihan se osoituksena kansojen oikeamielisyydestä hyvänä lähtökohtana.

    (11)(0)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Juutalaisen eliitin ja sionistien johtamien (juutalaiset olivat velkarahajärjestelmällään saaneet kaikki liittoutuneet absoluuttiseen orjuuteensa) liittoutuneiden suorittamista saksalaisten massamurhista tuo 2,5 – 3,5 miljoonan karkotetun eläimellinen murhaaminen oli vain yksi osa. Sodan loppuvaiheen sotilaallisesti merkityksettömissä saksalaisten kaupunkien ilmapommituksissa murhattiin noin miljoona siviiliä (naisia, lapsia, vanhuksia; jotkut puhuvat jopa 1,5 miljoonasta uhrista). Neuvostoliitossa tapettiin 1,3 miljoonaa saksalaista sotavankia (vankeja oli 3,15 miljoonaa; Erwin Peter, Alexander E. Epifanov: Stalins Kriegsgefangene). Eisenhowerin Reinin niityille pystyttämissä sotavankileireissä (paljaan taivaan alla) tapettiin 1 – 1,5 miljoonaa saksalaista sotavankia. Sodan jälkeen Saksassa murhattiin tarkoituksella nälkään 5,7 miljoonaa siviiliä (James Bacque: Verschwiegene Schuld). Lisäksi tulevat Neuvostoliiton sisällä olleiden saksalaisten siviilien murhat; näiden uhrien määrästä minulla ei ole tässä lukuja.

      Juutalaisten johtamat liittoutuneet murhasivat tarkoituksella siis ainakin 11,5 – 13,5 miljoonaa saksalaista siviiliä ja sotavankia sodan aikana ja pääosin sodan jälkeen. Naisia joukkoraiskattiin kaikkialla urakalla hengenmenoon asti. Venäläiset miehet (sotilaina) joukkoraiskasivat lähes kaikki eteen tulleet saksalaiset naiset ja tytöt, siitä Stalinin juutalainen äänitorvi Ilja Ehrenburg oli antanut käskyn. Liittoutuneet raiskasivat ainakin 860 000 saksalaista naista ja tyttöä (Miriam Gebhardt: Als die Soldaten kamen).

      Saksalaiset kielsivät ankarasti kajoamasta keskitysleirien asukkeihin. Jos joku pahoinpiteli tai murhasi jonkin asukin, siitä seurasi ankara rangaistus. Yksikään juutalainen ei kuollut missään holokaustissa; mitään holokaustia ei tapahtunut. Jos joku saksalainen SS-mies tai sotilas syyllistyi raiskaukseen, hän sai omiltaan kuolemantuomion.

      (14)(0)
      • Vesa-Ilkka Laurio

        Yllä olevan jatkeeksi sopii kommentti, jonka lainasin kirjoituksen ”Pääkirjoitus: Itsenäinen media ei kumarra eliittiä” kommenteista. Siinä on päästetty taudinaiheuttaja ääneen:

        ”Juutalainen Eli Ravage kirjoitti lehdessä Century Magazine U.S.A. tammikuussa 1928: ’We have stood back of, not only the last war, but all your wars; and not only the Russian, but all of your revolutions worthy of mention in your history’. (’Me järjestimme viime sodan ja olemme kaikkien sotien takana; emmekä järjestäneet vain Venäjän vallankumousta, vaan kaikki mainitsemisen arvoiset vallankumoukset historiassanne’).

        ”Tietenkin vapaamuurarien avulla. Hehän palvelevat juutalaiseliittiä.”

        Ei riitä tällaisten asioiden esiintuominen foorumeilla. On poistettava ongelmien syy, taudinaiheuttaja. Juutalainen vaikutus yhteiskunnassamme on lopetettava. Juutalaisesta väkisin velkaannuttavasta, väkisin velkakierteeseen vievästä, väkisin velkaorjuuteen vievästä, väkisin kaikkeen orjuuteen vievästä ja väkisin lopulta kaiken tuhoavasta raha- ja pankkijärjestelmästä on päästävä eroon. Kyseessä on velkarahajärjestelmä; raha tulee siinä kiertoon vain korollista lainaa pankista ottamalla. Kaikki rahamme on siis korollista velkaa juutalaisille. Koron vuoksi (kokonaisuutena katsoen) velkataakasta ei koskaan päästä eroon; yhteiskunnassa on jatkuva lisälainaamisen pakko ja velkamäärä kasvaa väkisin.

        Joka hallitsee velkaa, hallitsee kaikkea. Raha- ja pankkijärjestelmämme on yksityinen juutalainen järjestelmä, joten maamme ainoa valtias on juutalainen heimo (EU itsessäänkin on tuon raha- ja pankkijärjestelmän myötä absoluuttisesti juutalaisten orja; EU onkin puhtaasti juutalainen luomus koko Euroopan ja sen kansojen tuhoamiseksi).

        Koska rahajärjestelmä on yhteiskunnan toiminnan selkäranka, suomalaisen yhteiskunnan – kaikkien suomalaisten – selkäranka on juutalainen selkäranka. Kaikki täällä palvelee juutalaisuutta, taudinaiheuttajaa. Suomi on läpikotaisin juutalainen maa; jopa ihmisten ajattelu on saatu täysin juutalaiseksi.

        Miksi sitten taudinaiheuttaja on päässyt iskemään? Taudinaiheuttaja on iskenyt, koska taudinaiheuttaja on päästetty maahan, osin jopa kutsuttu maahan. Tämän päästämisen taudinaiheuttaja on itse tänne rakentanut. Kuinka? Siten, että Suomesta (ja suuresta osasta maailmaa) on tehty juutalainen perversio, demokratia. Kansa on täydellisen tietämätön valtionhallinnon toimintaolosuhteista ja varsinkin yhteiskunnan selkärangan, raha- ja pankkijärjestelmän, luonteesta. Kun kansa on tietämätön ytimestä, se on täydellisen sokea kaikissa yhteiskunnan asioissa. Siksi juutalaiset ajavat demokratiaa kaikkialle. Demokratiassa kukaan ei edes hallitse todellisesti eikä ryhtiä (eikä taudinaiheuttajaa vastaan taistelemista) voi olla missään. Kaikki on koko ajan täysin leväperällä, ja kaikkea leimaa PYSYVÄ rahanpuute.

        On tunnustettava tämä: kun kansa äänestää yleisissä vaaleissa tietämättömänä, se tekee kaikista rikoksista ylivoimaisesti suurimman: maanpetoksen, hirvittävän, kammottavan maanpetoksen. Taudinaiheuttajalla on täysin vapaa tie tulla sisään. Verenhimoinen vihollinen pääsee tuhoamaan täältä kaiken. Kukaan ei edes huomaa sitä. Demokratia ja velkaperusteinen raha- ja pankkijärjestelmä ovat ne kaksi massatuhoasetta, joilla juutalaiset tuhoavat maamme ja kansamme ja monet muut maat. Niitä suojelemaan juutalaiset ovat asettaneet tiedotusvälineaseen (kaikki tietävät, mitä perverssejä sontakaivoja Yleisradio ja maan lehdistö ovat; ne ovat kuin riivaajien riemuriihiä). He ovat hankkineet kontrolliinsa (osin jopa omistukseensa) maan KAIKKI tiedotusvälineet. Mitä nämä tiedotusvälineet on pantu palvelemaan? Ne julistavat kaikin tavoin demokratiaa, tuota toista joukkotuhoasetta. Entä tuo toinen, juutalainen raha- ja pankkijärjestelmä, mikä juutalaistettujen tiedotusvälineiden tehtävä on siihen nähden? Tiedotusvälineemme vaikenevat siitä kuin muuri, täydellisesti. Sen luonteesta kukaan ei saa puhua eikä saada tietoa. Tietenkin tiedotusvälineet kaiken tuon ohessa nukuttavat kansan viihteellä, johon kansa onkin täysin uppoutunut. Toivottavasti kuitenkin joihinkin silmiin tämä kommenttini osuu – ennen loppua.

        (11)(1)
        • Vesa-Ilkka Laurio

          Tässä yksi vahvistus yllä olevaan:

          Nahum Goldmann, sionistisen maailmanjärjestön ja juutalaisen maailmankongressin ent. presidentti, kirjoitti v. 1915 kirjassaan ”Der Geist des Militarismus” (s. 37):

          ”Aikamme ensimmäinen tehtävä on tuhoaminen: kaikki sosiaaliset järjestelmät ja yhteiskunnalliset rakenteet, jotka systeemi on luonut, täytyy tuhota, yksittäiset ihmiset täytyy repäistä irti perityistä ympäristöistään; mikään perinne ei saa enää olla pyhä, vanha on nyt sairauden merkki. Voimat, jotka suorittavat tämän tuhoamistyön, ovat taloudellis-sosiaalisella alueella kapitalismi, poliittis-henkisellä tasolla demokratia.”

          Goldmann toteaa myös, että ei-juutalaisen maailman tuhoaminen on välttämätöntä juutalaisten intressien kannalta.

          (11)(1)
        • Kiitos sinulle loistavista kirjoituksista. Arvostan tätä tiedotusta ja totuuden esiintuomista todella paljon. Kiitos ja kumarrus!

          (5)(0)
  10. ”Suuri toiveeni on, että näitä 21 kirjoitustani levitetään mahdollisimman laajalle, kaikkialle Suomessa, eikä ainoastaan sähköisiin medioihin vaan myös muualle (esim. paikallislehtiin, maakuntalehtiin, kirjastoihin jne.).”

    Ok

    ”Erityisesti tulee pyrkiä saamaan ne KAIKKIEN päättäjiemme ja hallinto-orgaaniemme tietoon, hehän vastaavat virallisista tutkimuksista, toimista ja päätöksistä. Heitä voi lähestyä sähköpostein, kirjein, selvityspyynnöin, lähetystöin ja heitä voi jopa haastaa oikeuteen.”

    Hallintokoneiston kaavamainen vakiovastaus kuuluu : ei anna aihetta toimenpiteisiin.
    Mitä tämän jälkeen?

    ”On pyrittävä, rauhanomaisin keinoin, saamaan viroistaan eroon sellaiset päättäjät (myös tuomarit!), jotka hylkäävät tässä holokaustiasiassa totuuden ja asettuvat huijareiden ja vihollisten puolelle.”

    Järjestelmä suojelee omiaan. Et voi voittaa systeemiä sen ehdoilla.

    ”On saatava aikaan paljon blogeja ja foorumeita, joissa holokaustihuijaus kumotaan asiaperustein. Joku kyvykäs voi kirjoittaa kirjan tai kirjasarjan.”

    Mikäli olen ymmärtänyt oikein, kyseinen heimo jota kritisoit kontrolloi myös nettiä. Youtube, Google, Facebook jne. Blogeja poistetaan mielivaltaisesti netistä.

    ”Kansan on ryhdistäydyttävä siten, että totuus alkaa merkitä jotain. Muuten edessä on tuho.”

    Kansan hiljaisuus on ostettu. Ei nähdä soppajonoja tai mellakoita. Miksi? Sosiaalisilla tulonsiirroilla, ankaralla verotuksella ja velanotolla on kansa ostettu hiljaiseksi.

    Emmekö me ole jo sotatilassa? Laihat on eväät mikäli poskea kääntämällä tämä on tarkoitus kääntää voitoksi.

    (7)(3)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      No, jää sitten itkemään.

      Minua johtaa Jumala, hän, joka muinoin hukutti koko silloisen kyrpälauman vedenpaisumuksessa ja hävitti koko hintti-Sodoman ja hintti-Gomorran (täysin hintti-Suomeen verrattavat) kasvillisuuksineen kaikkineen huitsin Nevadaan ja on uhannut heittää täkäläisetkin ikuiseen helvettiin. Ja mieti, kenellä on ”laihat eväät”. Jumala on kaikkivaltias!

      On syytä muistaa, missä on valta. Ja siitä juontuu tämä: katso eteesi!

      Ja sitä paitsi posken ”kääntäminen” ei koske sinua (koska jumalaton ei siihen missään oloissa pysty), se koskee ainoastaan Jeesuksen Kristuksen omia heidän YKSITYISESSÄ elämässään, sitä, kun heitä yksityisesti lyödään. Yhteiskunnan puolustamisesta ja rikollisten ja vihollisten teilaamisesta Raamatulla on aivan toiset käskyt, niin kovat, ettei sinusta eikä muista turvanheittäjistä ole siihen: PAHANTEKIJÖITÄ ON RANGAISTAVA, JOPA MIEKAN (kuolemantuomioiden) AVULLA, JA SIKSI KANSAN TULEE LUODA LUJA ESIVALTA, JOKA MIEKKAA JA RANGAISTUKSIA KOVALLA KÄDELLÄ HARJOITTAA, Room. 13. alkujakeet. Etkö ymmärrä, mitä puhut? Ja jos et ymmärrä, miksi puhut? Oletko juutalainen, kun sotket asiat?

      Tämä kyrpälauma, joka Suomi on, hajottaa kaiken lujan vallan demokratiallaan ja rääkyy sitten kaikkialla kuin mikäkin perkeleenviulu sikäli kuin lastenmurha- ja hinttiharrastuksestaan ehtii.

      Olisi toivottavaa, että totuusfoorumille tulisivat sellaiset, jotka ymmärtävät edes perusteet.

      (8)(10)
    • Suomi suomalaisille

      Kansan ostaminen hiljaiseksi – toistaiseksi – on nimenomaan tapahtunut KOROLLISTA, jo kriittisen suuruiseksi paisunutta ULKOMAANVELKAAMME lisäämällä. Ks. velkakello.fi

      (3)(0)
    • Vastavoima, vertauksesi ontuu. Ei Kristus kääntänyt poskeaan vaan suuntasi katseensa päävihollisensa suuntaan, joita olivat ja ovat fariseukset ja rahanväärentäjät. Sinä tässä poskesi käännät ISIS:n rahoittajille. Ääri-islamilaisuus ei ole mitään muuta kuin tyhjästä painetulla rahalla ostettua maanpäällistä valtaa, eletty ja koettu vuodesta 1917 lähtien, eli ei siis mikään uutinen.

      (2)(2)
      • Vastavoima

        ”Ääri-islamilaisuus ei ole mitään muuta kuin…”

        Ero ääri-islamilaisuuden ja islamilaisuuden välillä on hiuksenhieno. Kuin veteen piirretty viiva. Nk. maltilliset muslimit eivät katso pääsääntöisesti tarpeelliseksi tehdä pesäeroa ääri-islamistien kanssa.

        Islamilaiset joukkoraiskaajat ja heidän omaisensa nauravat ja tekevät pilkkaa uhrin kärsimyksille ja tuskalle.

        Islamin maahantuonti Eurooppaan on pysäytettävä. Ne voimat jotka ovat sen takana on laitettava kuriin – tavalla tai toisella.

        (2)(1)
        • Niin ketkäs ne järjestivätkään Euroopassa miljoonien ja taas miljoonien raiskaukset voittaja-armeijoiden taholta 70 vuotta sitten ja kukas ne muslimit tuovat maahamme ja muut mamut ja suhtautuvat suopeasti heidän rikollisuuteensa? Ja kukas se kautta aikojen on ääri-islamilaisia pyörittänyt ja heuidät luonut? No ne sinun kaverisi, joita aina puolustat.

          (2)(3)
          • Vastavoima

            Sinä olet täysin väärä henkilö puhumaan tästä asiasta mitään.
            Kiipeä takaisin sinne minareetin torniin, ikiomaan ”kotkanpesääsi”.

            Teidän on turha täällä rääkkyä muslimeita puolustamassa.
            Ei heidän päässä ole on/off-katkaisinta missä lukee: juutalainen kauko-ohjaus. Itse he ovat vastuussa tekemisistään ja käytöksestään. Älkää yrittäkö vierittää heidän rikoksia muiden syyksi.

            Taistelussa ruttoa vastaan ei auta se että liittoutuu koleran kanssa.

            (1)(1)
  11. ”Vaadin valtionjohtoa hirttämään ne Suomen juutalaiset, jotka ovat levittäneet tuhoisaa holokaustihuijausta.”

    ”Toivomuksena esitän, että juutalaisten ja muiden hirttämiset suoritetaan julkisesti (esim. toreilla; ne tulisi näyttää myös televisiossa) pelotevaikutuksen aikaansaamiseksi, siis ettei kukaan rohkenisi enää ryhtyä julkiseen holokaustihuijaukseen.”

    ”On pyrittävä, rauhanomaisin keinoin, saamaan viroistaan eroon sellaiset päättäjät (myös tuomarit!), jotka hylkäävät tässä holokaustiasiassa totuuden ja asettuvat huijareiden ja vihollisten puolelle.”

    Aika kovaa menevät ristiin vaatimuksesi.

    Tarviiko sellaisen miehen jota Jumala luotsaa ärhennellä.

    Vaikka esittämäsi tiedot Toisen Maailmansodan aikaisiin tapahtumiin vaikuttavat ansiokkailta, niiden arvoa alentaa loanheitto foorumin muita kommentoijia kohtaan.

    Ero lääkärin ja pyövelin välillä on hiuksenhieno.

    (11)(4)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Eivät nuo vaatimukset ristiin mene. Juutalaiset vain eivät ole PÄÄTTÄJÄN virassa. Enkä minä tuossa yhteydessä ole sanonut, mitä virastaan eronneille/erotetuille tapahtuu. Vaatimusten kontekstit ovat tyystin erilaiset, mutta sinä et ota/halua ottaa sitä huomioon. Virasta erottaminen ei kuulu minulle, se kuuluu ko. henkilöiden esimiehille. Ainoa, mitä voi tehdä, että pyrkiä vaikuttamaan eri tahoihin, että erottaminen tapahtuu. Raamattu kieltää esivaltaa vastaan nousemisen (Room. 13. luku alkujakeet), mutta ethän sinä sitä tiedä. Minä, ja kuka tahansa, voi sitten vaatia erotettujen teloittamista. Päättäjän tehtävässä olevat PÄÄTTÄVÄT, miten holokaustihuijaukseen virallisesti (ja siten esim. julkisissa tiedotusvälineissä) suhtaudutaan, ja siksi päättäjiksi on pyrittävä saamaan ihmisiä, jotka tietävät holokaustihuijauksen huijauksesi ja pyrkivät poistamaan sen. Raamattu kieltää esivaltaa vastaan nousemisen (väkivalloin ihmisten kantamisen pois esivallan viroista), mutta ethän sinä sitä tiedä.

      Pidän sinua idioottina, sorry vaan, ja röyhkeänä sellaisena. Ajatuksesi ovat vihollisen ajatuksia, mutta ethän sinä sitä huomaa.

      Sitä paitsi jos esivalta langettaa kuolemantuomion jollekin viholliselle/rikolliselle, otan mielelläni vastaan pyövelin tehtävän, jos tehtävään ei ole muita tulijoita. Esivalta on Jumalan palvelija, Room. 13. luku alkujakeet, mutta ethän sinä sitä tiedä. Raamatussa Jumala KÄSKEE esivaltaa rankaisemaan pahantekijöitä, tarvittaessa kuolemantuomioin, mutta YKSITYISEN koston Raamattu kieltää (”Älä tapa”), mutta ethän sinä sitä tiedä.

      Ehkä on tuotava esiin, etteivät ne, jotka teloitetaan, mihinkään häviä. Jumala (esivalta on Jumalasta, ja Jumalan palvelija, Room. 13. luku alkujakeet) vain siirtää (esim. vedenpaisumuksessa, Sodomassa ja Gomorrassa ja esivallan langettamissa kuolemantuomioissa) pahantekijät pois maan päältä pahaa tekemästä, että maailmassa ylipäätään voitaisiin elää. Viimeisenä päivänä kaikki kuolleet nousevat katoamattomina Jumalan eteen viimeiselle tuomiolle. Siellä omatunto on todistajana, ja jokainen saa täsmälleen oikeudenmukaisen tuomion. Suomi (Suomen kansa) repii Jumalalta silmiä päästä, kun se kieltää Jumalan käskemät esivallan kuolemantuomiot ja täyttää Suomen rikollisuudella ja vihollisilla. Sellainen on Suomen kansa, teikäkyrvät. Kaikki tuhoutuu hirvittävän suunsoiton säestäessä.

      Pikkurakkikoirina pidän myös niitä, jotka ovat peukuttaneet sinulle vihreää peukalot ylös -nappeja.

      Luulen myös, ja pidän melko varmana, että kaltaisenne idiootit valtaavat pian tämän foorumin. Tiedän näet suomalaiset, ja perustelut minulla ovat jo varmat, mutta jätän ne nyt mainitsematta, ettei kenenkään hipiään satu.

      (6)(10)
      • Vastavoima

        Esivallalla tarkoitetaan julkista (valtio)valtaa ja hallituksen oikeuksia käyttäviä virkamiehiä.

        Esivalta on Suomessa käytännössä totaalisesti mädätetty.

        ”Ainoa, mitä voi tehdä, että pyrkiä vaikuttamaan eri tahoihin, että erottaminen tapahtuu. Raamattu kieltää esivaltaa vastaan nousemisen…”

        Esivaltaa vastaan on noustava mikäli tahdotaan muutosta.

        Esität kuitenkin toimenpiteinä tällaista:

        ”Erityisesti tulee pyrkiä saamaan ne KAIKKIEN päättäjiemme ja hallinto-orgaaniemme tietoon, hehän vastaavat virallisista tutkimuksista, toimista ja päätöksistä. Heitä voi lähestyä sähköpostein, kirjein, selvityspyynnöin, lähetystöin ja heitä voi jopa haastaa oikeuteen.”

        Esivalta on mädätetty. Ei tähän koneistoon pysty vaikuttamaan niin heppoisilla toimilla kuten edellä esität.

        Toisaalta esität että Suomessa hirtettäisiin juutalaisia ja muita päättäjiä. Aika lapsellinen ajatus ottaen huomioon että Suomessa ei ole kuolemanrangaistusta ja siinäkin tapauksessa että olisi, sitä varmasti käytettäisiin äärimmäisen vähän – paitsi jos yhteiskunta olisi sekasortoisessa tilassa, vallankumouksen tai anarkian seurauksena. Siitä et kuitenkaan mitään mainitse.

        Esittämäsi toimet ovat puolivillaisia ja lapsellisia. Olisin odottanut että noin syvällisen ja asiantuntevan analyysin(yhteiskunnallisen diagnoosin) jälkeen olisit yhtä suorasukaisesti esittänyt sellaisia toimenpiteitä joilla tilanne konkreettisesti voidaan muuttaa.

        Etenkin kun olet tehnyt harvinaisen selväksi että demokratia on umpikuja.

        Arvioin että viime kädessä vain kolme vaihtoehtoa ovat yhteiskunnalliselta laajuudeltaan ja syvyydeltään sellaisia, että niiden kautta on mahdollista saada aikaan sellainen muutos mitä on peräänkuulutettu tässä ketjussa ja laajemmin keskustelufoorumilla.

        1) Sotilasvallankaappaus
        En näe että tällä on menestymisen mahdollisuutta Suomessa koska kansa tai kyrpälauma on juurikin niin uskollista (mädätetylle)esivallalle.

        2) Vallankumous
        Kansan hiljaisuus on ostettu sosiaalisilla tulonsiirroilla. Edes suuria mielenosoituksia ei näy eikä kuulu. Ei todennäköinen.

        3) Euroopanlaajuinen sisällissota
        Tätä pidän mahdollisena. Kysymys EU liittovaltiosta jakaa Euroopan kansat. Euroopan tilanne muistuttaa Amerikan tilannetta ennen sisällissodan puhkeamista.
        Liittovaltion vastustajat eivät halua että itsenäiset kansallisvaltiot sulautetaan liittovaltioksi.

        Mutta miksi SINÄ et tuo tätä esille? Vaan tyydyt puhumaan sähköpostien lähettelystä ja historiaa vääristelleiden hirttämisestä. Edes mädätettyyn esivaltaan ei saisi kajota…koska raamatussa sanotaan sitä ja tätä.

        (4)(1)
        • Vesa-Ilkka Laurio

          Narri. Et tunne Jumalan voimaa, Joona 3. luku.

          Sotilasvallankaappaus on Suomessa mahdoton, koska Suomessa ei ole sotilaita. On vain juutalaista isäntää palvelevia kyrpiä naurettavissa solttuasuissa ja tussusieluisia kenraaleja naurettavissa koristelu- ja pelleasuissaan. Ja jos teoreettisesti jokin tuollainen vallankaappaus tapahtuisi, tilalle saataisiin vain entistä pahempi tilanne. Kyrvät on kyrpiä, you know, ja jalostuessaan emäkyrpiä. Jo pitkään, vuosikymmeniä, armeija on palvellut yksin juutalaisia, siis kansainvälistä järjestäytynyttä rikollisuutta. Suomalainen mies absoluuttinen nolla, absoluuttinen kyrpä, eikä hänen muodostamansa armeija voi olla muuta kuin nolla, kyrpä. Eikä Suomea edes ole olemassa, kyrpälauma on hävittänyt sen. Päätökset tehdään EU:ssa. Kaikki itsenäisyyden tuntomerkit, oma rahapolitiikka, oma ulkopolitiikka ja oma lainsäädäntövalta (ja siten riippumaton tuomioistuinlaitos) on hävitetty. Kyrpälauma (Suomen kansa) on ollut asialla. Armeija palvelee kansainvälistä juutalaisuutta, EU:n isäntää.

          Jos kyrpälauma villiintyy tekemään vallankumouksen, silloin hyökätään esivaltaa (jolla tarkoitan maan koko johtoa, kyrpä) ja Jumalaa vastaan (Room. 13. luku) ja tilalle saadaan entistä pahempi tilanne, ehkä lopullinen perikato. Luulen, että vallankumouksen sattuessa Jumala syöttää tämän kyrpälauman vihollisen syötäväksi.

          Euroopanlaajuinen sisällissota on samaa esivaltaa vastaan hyökkäämistä kuin edellä. Siitä seuraa radikaalisti huonompi tilanne ja todennäköisesti koko Euroopan lopullinen tuho.

          Annat vain niitä vaihtoehtoja, joita haluat. Kaikkien niiden avulla Euroopan kansat tuhoavat itsensä, tekevät siis tuhoamistyön juutalaisten puolesta. Olet juutalaisten kätyri, ellet aito juutalainen. Teikät usuttavat kansat ja kansanosat toisiaan vastaan, jolloin teikämanneilta säästyy tuhoamisvaiva.

          Idiootti olet, juutalaisnarri, tässäkin. Et tajua, että nykyinen tilanne on Jumalan rangaistus kyrpälauman hirvittävän ja sapekkaan syntisyyden vuoksi. Jumala on sallinut, rangaistuksena, tämän kyrpälauman, Suomen kansan, syöstä itsensä perikatoon ja tuhoon. Tämä saatanalauma on Jumalan hylkäämä, ja syystä. Ainoa oikea tie on Joona 3. luvun tie.

          Jumalaton hylkiö, lue Matt. 28:18, jossa Jeesus Kristus sanoo: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.” Tämän sivuuttaminen vie teidät juutalaiset/juutalaisten palvelijat ikuiseen helvettiin ja erehdykseen kaikissa asioissa jo maan päällä.

          Olet jumalaton hyypiö jumalattomalla tiellä, ja mitä sinä suustasi syljet, sillä ei ole vähintäkään merkitystä, ei tässä maailmassa eikä helvetissä.

          Avain kaikkeen onneen ja maallistenkin asioiden parantumiseen sen myötä on Jeesus Kristus, syntien anteeksiantamus. Kun synnit on hänessä anteeksi annetut, ovat tiet Jumalan yhteyteen auki, Joh. 14:6. Sanassa vaikuttava Pyhä Henki, Jumala, tulee ihmiseen asumaan (Joh. 14:23; 1. Kor. 3:16). Silloin ohjaimiin tulee Jumala perkeleen, jumalanne, sijaan, ja kaikki asiat alkavat parantua. Mutta kyrpälauma pilkkaa Jeesusta ja Jumalaa yli kaiken, kuten sinäkin Jeesuksesta kertovaa Raamattua.

          Haluat syöstä kaiken tappeluun ja sotaan, ja siinä ajat yksinomaan juutalaista agendaa.

          Narri.

          (6)(4)
          • Vastavoima

            Oletko varma ettei saatana ole salakavalasti istuttanut sinuun siementään?

            Ainakin tuon kommenttisi perusteella voi saada sen käsityksen.

            Olipa törkeitä ja halventavia syytöksiä vailla perusteita. Taisi kommenttini osua maaliin, koska muuten ei ole ymmärrettävissä tulikiven katkuiset purkauksesi.

            Ehkä onkin tarkoitus että kaikki päättyy hirvittävään perikatoon.
            Että voidaan aloittaa puhtaalta pöydältä. Ehkä.

            Eivät nämä ongelmat ratkea puuhastelemalla ja virkkaamalla sähköpostiviestejä esivallalle. Eikä oikeuslaitoksesta ole apua koska se on mädätetty. http://mvlehti.net/2015/05/01/ruotsi-palkkaa-poliiseiksi-rikollisia-maahanmuuttajia/
            Myös Suomen poliisijohto haluaa näitä poliisin riveihin.
            Siinä on esivalta kyrpälaumoineen.

            Tarvitaan sotapäälliköitä jotka johtavat sydämellä ja järjellä!
            Ja näille sotajoukkoja!

            ”Vapauden puuta on ajoittain ravittava isänmaallisten ja tyrannien verellä”
            – Thomas Jefferson

            (3)(1)
          • totuus vapauttaa

            Vallankumoukset ovat juurikin j-älymystön aikaansaamia ja kontrolloimia lähihistoriassamme. Jos pelaamme heidän mentaliteetin mukaisesti, emme voi voittaa. Sen vuoksi oikean ja aidon Jumalan Sanan julistaminen, evankeliumin painaminen ihmisten sydämiin on pysyvä ja rauhanomainen ratkaisu. Sääli vain, että nykyisin myös kirkot ja lähes kaikki seurakuntatoiminta ovat saastutetut ”juutalais-kristillisyydellä”, eli aidot kristinopit ovat vesitettyjä juutalaisuudella ja tätä pidetään nykyisin oikeaoppisuutena.

            Ihmisten luottamus tulee voittaa, ja tätä luottamusta ei tulla saamaan väkivallan tai sortotoimien avulla, vaan rakkauden ja totuuden. Ja tätä ammennetaan vain Kristuksen kautta.

            Esimerkkinä Hitlerin onnistunut valtaanpääsy väkivallattomasti:

            Vuonna 1923 Saksa oli valmis vallankumoukseen; Adolf Hitlerillä oli 55 000 rekisteröityä kannattajaa, upseereita (jopa kenraaleita), satojen aseistettujen ja koulutettujen miesten apu sekä sellainen kansan tuki, jollaista tuskin saatamme kuvitella.

            Hitler yritti vallankumousta 8. marraskuuta 1923, ja epäonnistui. Ajattele sitä. Jos hän epäonnistui niin hyvistä lähtökohdista, niin kuinka voisimme ajatella aseellista vallankumousta maassa, joka ei ole siihen valmis. Meillä ei ole kansan tukea, ei johtajia, ei upseereita, eikä järjestöä, jossa olisi riittävästi kannatusta. Vaikka Hitlerin tuki kasvoi seuraavina vuosina, hän ei enää koskaan suunnitellut aseistettua vallankumousta. Sen sijaan hän rakensi huolella vakaan, kansaan perustuvan liikkeen, jolta ei lopulta voinut evätä valtaa. Hitler oli ratkaisuhakuinen.

            Väkivaltainen säntäily ja riehuminen ei aiheuta kuin tuhoa ja lopulta itsetuhon (Joona 3:8). Miksi kukaan ei tartu Raamattuun, siis lähinnä Uuden testamentin puoleen, ja anna Pyhän Hengen (ja sen kautta uskon) tulla sydämeen?

            Joh. 8:51: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä näe kuolemaa”

            Juutalaistetun yhteiskunnan kansa ei näe sitä uskomatonta voimaa mikä mm. tuossa Jeesuksen Kristuksen sanomassa piilee. Kristinusko (usko kristuksen sijaissovitukseen) on meidän suojakilpemme, voimavaramme, joka sulkee pois ulkoisen (perkeleen) vaikutuksen sydämistämme, ja pitää meidän sielumme puhtaina.

            1. Myönnä syntisyytesi ja siitä koituvat rangaistukset
            2. Nämä ymmärrettyäsi sydämelläsi, koet omantunnon hätää ja osoitat suurta katumusta
            3. Omantunnon hädän kautta anna sanan alkaa vaikuttaa sydämessäsi, jonka jälkeen sinussa tapahtuu uudestisyntyminen (Pyhä Henki vaikuttaa sydämessäsi)
            4. Luota vain yksistään Kristukseen vapahtajanasi ja pelastajanasi.

            Joh. 8:31-32: ”Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: ’Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden ja totuus on tekevä teidät vapaiksi”

            Olkaamme siis lampaita Jeesukselle Kristukselle, hänen ollessaan paimenemme, mutta älkäämme olko lampaita yhteiskunnan aivoituksille, jotka pyrkivät kaikin tavoin tallaamaan Kristuksen sanomaa, ja näin ollen tuhoamaan totuuden kaikkien sydämistä. Yhteiskunnan aivoitukset tarjoavat vain väkivaltaa, yhteiskuntien ja ihmisten moraalien rappeuttamista, näennäisiä ratkaisuja ongelmiin, taatakseen vain ongelmiille jatkuvuuden, mutta luoden kuitenkin kansaan illuusion parannuksesta. Parantuminen tapahtuu vain ja ainoastaan Kristuksen kautta ja Kristus on tie, totuus ja elämä (Joh. 14:6)

            (6)(0)
          • Vesa-Ilkka Laurio

            Yllä oleva nimimerkin ”totuus vapauttaa” kommentti on hyvä ja oikea kommentti. Kiitos siitä.

            Tuon vielä esiin, ettei tule sotkea toisiinsa maallista (pääosin jumalattomien) valtakuntaa, jota Jeesus hallitsee esivallan avulla, ja hengellistä valtakuntaa (kirkkoa), jota Jeesus hallitsee evankeliumin avulla. Jeesuksella on kaikki valta taivaassa ja maan päällä:

            ”Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: ’Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä…’.” (Matt. 28:18).

            Yksi kohta, jossa Jeesuksen, Jumalan Pojan, maallisesta hallinnasta puhutaan, on Room. 13:1-5:

            ”Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat. Sen tähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion. Sillä hallitusmiehet eivät ole niiden pelkona, jotka tekevät hyvää, vaan niiden, jotka tekevät pahaa. Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkäämättä, niin tee sitä, mikä hyvää on, ja sinä saat siltä kiitoksen; sillä se on Jumalan palvelija, sinulle hyväksi. Mutta jos pahaa teet, niin pelkää; sillä se ei miekkaa turhaan kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee. Siksi tulee olla alamainen, ei ainoastaan rangaistuksen tähden, vaan myös omantunnon tähden.”

            Esivalta on Jeesuksen Kristuksen, Jumalan, asettama. Esivaltaa vastaan ei saa nousta (toki moittia voi jne.). Esivalta on Jumalan palvelija, ja sen tehtävänä on rangaista pahantekijöitä ”miekan”, so. lakien, rangaistusten, kuolemantuomioiden ja puolustussotien avulla.

            Yksin esivallalle on annettu velvoite tappaa. Kukaan yksityinen ei saa sellaiseen ryhtyä. Kun Suomi on kieltänyt kuolemanrangaistukset, se on noussut vastustamaan Jumalaa (siitäkin seuraa rangaistus). Kun Suomen esivalta ei ole Jumalan velvoituksesta huolimatta alkanut käydä puolustussotaa vihollisen (juutalaisten, hyökkäyksinä esim. rahajärjestelmä, huijaukset ja painostus) hyökkäyksiä vastaan, se rikkoo kansaa ja Jumalaa vastaan.

            Syy siihen, miksi maassa on tuollainen velvollisuuksistaan luopunut esivalta, on se, että Jeesus Kristus, Jumala, on kansaa rangaistakseen (ehkä jopa sen tuhotakseen; tämähän on pelkkä kyrpälauma) asettanut sellaisen tänne. Tämä kansa, joka pilkkaa Jeesusta, murhaa lapsia aborteissa, harjoittaa homoseksuaalisuutta, ryyppää, vihaa ja tuhoaa lapsensakin pienestä pitäen, on ansainnut narriesivallan (jollainen maassa on ollut 70 v.). Suomalainen esivalta, jonka tulisi ryhtyä puolustussotaan hyökkäävää vihollista vastaan, kieltäytyy puolustautumasta – ja se onnistuisi, jos kansa tulisi parannukseen. Näin Jumala syöttää maan ja kansan viholliselle, tuhoaa sen. Se on rangaistus, ansaittu rangaistus. Suomen miehet on todettu ja tehty puolustuskyvyttömiksi, hyypiöiksi, jotka ovat sielultaan narttuja (ykkösluokan narttuja, kuten olen sanonut).

            Esivallan asettamisessa Jeesus Kristus on käyttänyt välineenään tätä kyrpälaumaa (Suomen kansaa), koska se sitä demokratiallaan haluaa. Jeesus on pannut kansan itse häpäisemään ja tuhoamaan itsensä. Kansa on näet vaaleissa itse valinnut tuon tyhjäntoimittajaesivallan. Suurempaa häpeä ei voi olla olemassa.

            Tämä maa ja kansa on tuomittu. Pelastus on enää Joona 3. luvun opetus.

            Tässäkin asiassa kaikki Suomen foorumit ovat sonnanlevittäjiä täynnä, kuinkas muuten, tämähän on sontainen kyrpälauma. Ja sonnanlevitys tulee peittämään kaiken alleen. Sontaa syöden tämä kansa hukkuu maallisesti ja lähes koko kansa myös ikuisesti (helvetti).

            (1)(0)
          • Vesa-Ilkka Laurio

            Ja yllä mainittu Joona 3. luku kuuluu:

            ”Joonalle tuli toistamiseen tämä Herran sana: ’Nouse ja mene Niiniveen, siihen suureen kaupunkiin, ja saarnaa sille se saarna, minkä minä sinulle puhun’. Niin Joona nousi ja meni Niiniveen Herran sanan mukaan. Ja Niinive oli suuri kaupunki Jumalan edessä: kolme päivänmatkaa. Ja Joona käveli kaupungissa aluksi yhden päivänmatkan ja saarnasi sanoen: ’Vielä neljäkymmentä päivää, ja Niinive hävitetään’. Niin Niiniven miehet uskoivat Jumalaan, kuuluttivat paaston ja pukeutuivat säkkeihin, niin suuret kuin pienet. Ja kun tieto tästä tuli Niiniven kuninkaalle, nousi hän valtaistuimeltaan, riisui yltään vaippansa, verhoutui säkkiin ja istui tuhkaan. Ja hän huudatti Niinivessä: ’Kuninkaan ja hänen ylimystensä määräys kuuluu: Älkööt ihmiset älköötkä eläimet – raavaat ja lampaat – maistako mitään, käykö laitumella tai vettä juoko. Verhoutukoot ihmiset ja eläimet säkkeihin, huutakoot väkevästi Jumalaa ja kääntykööt itsekukin pois pahalta tieltänsä sekä väkivallasta, mikä heidän käsiänsä tahraa. Ehkäpä Jumala jälleen katuu ja kääntyy vihansa hehkusta, niin ettemme huku.’ Kun Jumala näki heidän tekonsa, että he kääntyivät pois pahalta tieltänsä, niin Jumala katui sitä pahaa, minkä hän oli sanonut tekevänsä heille, eikä tehnyt sitä.”

            (2)(0)
      • Vesa-Ilkka Laurio, saan sinusta kuvan että vaikka tunnut tietävän asioista todella paljon,huomattavasti enemmän kuin keskiverto kadun tallaaja, et ole kuitenkaan sisäistänyt Jeesuksen opetusta. Raamatun ymmärtäminen eivät ole sitä että ne opetellaan ja sitten toistetaan, vaan sitä että ne ymmärretään, voit oppia ulkoa vaikka koko raamatun ja sitten toistaa sitä ,mutta jos et ymmärrä mitä Jeesus tarkoitti niin asia on valitettava.

        Puhut että pitäisi alkaa hirttämään Juutalaisia,sekä holokousti valheen levittäjät kuten esim Paavo Lipposen,valtalehtien päätoimittajat, ym muita.

        Moinen riehuminen ja tappaminen,oleminen tuomari ja pyöveli ja sanoen sen olevan oikeutettua koska Jumala on niin tarkoittanut on minusta typerää.

        Mooseksen lait olivat tehty pitkälti väliaikaisiksi, tehty sille ajalle ennen kuin Jeesus Kristus saapui ja täytti sen aloittaen aikakauden jossa ”laki” ei ollut enää se korkein maanpäällinen ihmisen ja Jumalan yhteyttä tukeva instrumentti , Jeesus kuoli ristillä ja opetti että ”rakkaus” ja usko pyhään henkeen on se mikä tekee ihmisen lähemmäksi Jumalaa. Se vanhan testamentin ”laki” ei sitä todistetusti tehnyt, se oli myös kirous. Vanhan testamentin lait ovat toki hyödyllisiä ja on hyvä olla tietoinen niistä, mutta jos kuvittelet että lähennyt Jumalaa enemmän niin että kaikessa tottelet ”lakia” etkä sen jälkeen tullutta sanomaa joka kertoi vielä paremamman ohjenuoran, rakkauden niin eksynyt olet.

        Jumala oli tarkoittanut että se vanha laki tulee näkemään päivän jolloin Jumala halusi sen päättyvän, ja se päivä oli kun Jeesus oli Luonamme, hän täytäntöönpani sen.

        Relationship of Mosaic Law to Jesus

        The fundamental New Testament claim about the relationship between the Law and Jesus is that Jesus has fulfilled the Law. So Jesus said,

        ”Do not think that I have come to abolish the Law or the Prophets; I have not come to abolish them but to fulfil them.” (Matthew 5:17)

        It is often thought that Jesus’ claim that he did not come to abolish the Law is an absolute statement that brings with it every overtone the word ‘abolish’ can carry. In reality the meaning of the negative ‘abolish’ in the sentence must be related to the positive contrast, ‘fulfil’. When this is done it becomes clear that it is a mistake to assume that because Jesus said he did not come to abolish the Law that he meant by this statement that he did not come to end the reign of the Law. That is, abolition in this verse is contrasted with fulfilment. Thus to abolish, would in this context mean ‘to ignore the proper intention of’ or ‘to sweep aside in a meaningless way.’ Fulfilment means ‘to bring to the intended consummation or end.’ Jesus fulfilled the Law, which means that he brought it to its God intended end. Once the Law has been fulfilled in Jesus, then the function of Law will necessarily be very different. What Jesus is teaching fits with Paul’s claim in Romans 10:4 that, “Christ is the end of the law for righteousness to everyone who believes.” That is, Christ is the end towards which the Law was intended to move. Once that end goal has been reached, then the thing which was moving towards the goal will no longer operate in the same way.

        As an illustration of this, consider a step on a set of escalators in a building. The step is designed with the intention of carrying people up a level in a building. This is the end or purpose of its existence. To achieve that end it is designed in such a way that people can get on and stand safely while being carried upwards. Once a person gets off the escalator step at the top of the staircase, the fulfilment has been reached. From that moment onwards the step functions in a different way; instead of moving upwards in a level fashion that can be stood upon, the step slides under the floor and travels downwards, upside down. It can no longer be stood upon safely! On its descent the step functions very differently from when it was moving upwards towards fulfilment. It is incorrect to say that the step has been abolished because it moves downwards- it has fulfilled its intended purpose by carrying a person to the top of the escalator. Abolition of the step would mean an improper destruction of the step- something like a bomb or fire would achieve abolition. This possibility of improper abolition does nothing to detract from the fact that after fulfilment, the step functions in a very different way to before fulfilment. If somebody was to try and stand on an escalator step that has past its intended moment of fulfilment, there would be very serious problems!

        Christians are to live by the King, not by obedience to rules. We are to shape our life by gazing on the excellencies of our King. As we more deeply perceive the glory, love, mercy and passion of our King, so we more intimately cleave to him and are caught up into the inexpressible joy of knowing him. As soon as a person starts to focus on obeying rules they are forced to shift the gaze of faith away from the king who bore the curses of law to carry us to heaven. A Christian must resist the temptation to rely on obedience to Law and instead be more deeply moved by the sufficiency of our great King’s death to provide all things needful.

        A Christian is not to obey rules- they lead only to external human centred righteousness. Rather a believer is to realise that the Spirit of God himself is within him, working to grow his own fruit of righteousness in us. This fruit is deeper than any obedience to Law could ever be, for the Law does not penetrate to the heart of man and does not give us anything like the Spirit of God living in us. By the Spirit we cry out to God, ‘Abba Father’ (Romans 8:15). This passionate intimacy with God comes by the Spirit, not the Law. And so our lives should be shaped by the work of God’s Spirit rather than the Law. We need to get to know God better. For that we need the work of God in us- and that can be given only through His Spirit.

        Mark 12:28-34
        And one of the scribes came up and heard them disputing with one another, and seeing that he answered them well, asked him, ”Which commandment is the most important of all?” Jesus answered, ”The most important is, ’Hear, O Israel: The Lord our God, the Lord is one. And you shall love the Lord your God with all your heart and with all your soul and with all your mind and with all your strength.’ The second is this: ’You shall love your neighbour as yourself.’ There is no other commandment greater than these.” And the scribe said to him, ”You are right, Teacher. You have truly said that he is one, and there is no other besides him. And to love him with all the heart and with all the understanding and with all the strength, and to love one’s neighbour as oneself, is much more than all whole burnt offerings and sacrifices.” And when Jesus saw that he answered wisely, he said to him, ”You are not far from the kingdom of God.” And after that no one dared to ask him any more questions.

        http://beginningwithmoses.org/bt-articles/227/the-curse-of-law

        (4)(2)
        • TWO SEEDLINE

          Jeesustelu termi tulee varmaankin jumalan sanan vääritelystä ja lovejoy on hyvällä alulla siinä.

          Ei jeesus tullut muuttamaan vanhan testamentin sanomaa sillä olihan jeesus itse jumala joka saapui maanpäälle ja miksi hän siten muuttelisi sanomaansa,Nykyinen juutalaiskristillinen kirkko opettaa pelkkää roskaa ja vääristelee jumalan sanaa koska saatana on päästetty vääristelemään jumalan sanaa.

          (2)(1)
          • Ei ole olemassa edes mitään Juutalais-kristillistä kirkkoa,eikä voi olla edes teorian tasolla, koska Judaismi ja Kristillisyys ovat niin eri mailmoja ja itse asiassa toisensa pois sulkevia.mailmoja.

            Juutalais-kristillinen käsitys on aivopieru, ensinnäkin koska ”juutalaiset” eivät edes ole Abrahamin perillisiä, joten he eivät ole valittu kansa, tiedetään että alkuperäiset heimot lähtivät pois Israelista ,eivätkä ole palanneet sinne. Khazarian juutalaisethan ovat Judaismiin kääntyneitä kauan jälkeen Kristuksen..

            Kyllä Jeesus muutti ja toi uuden sanoman, vapautuksen ,rakkauden, ja koko ajatuskuvio muuttui mielestäni jopa radikaalisti verrattuna aikaan jossa ”laki” oli muka viemässä ja ohjaamssa ihmisiä . Israelin historiaa tutkiessa ei tuo laki tuntunut minusta estävän Israelilaisia hylkäämästä Jumalaa. Joku oli kerran laskenut luvun jonka Jumala oli tappanut ihmisiä vanhassa testamentissa yhteensä rangaistuksena tottelemattomuudesta, http://dwindlinginunbelief.blogspot.fi/2010/04/drunk-with-blood-gods-killings-in-bible.html vaikka nuo luvut olisivatkin todellisuudessa alhaisempia esim puolet tuosta niin jokainen voi mielessään miettiä onko ”laki” ja sen olemassa olo estänyt Jumalan kostoa ja toisaalta myös estänyt Israelilaisia tai muita kansoja unohtamaan Jumalan antamat käskyt ja noudattamaan niitä ? Mielestäni tarinan juoni on selvästi kaksiosainen , ensin jumala antoi selvät raamit ( lait ) ja toisessa vaiheessa Jeesus täydensi asiaa tuomalla mukaan ylivertaisen opin joka on tie pelastukseen ja syntien anteeksi antoon. Mutta huom ilman juonen ensimmäistä osaa olisi ihmisten ollut vaikeampi hahmottaa kaikkea , siksi Jeesus jatkoi isänsä sanomaa täydentäen sitä.

            Ja varmaan olette myös huomannut että Jeesuksen jälkeen Jumala ei ole käyttänyt samanlaista rankaisu metodia kuin käytti aikaisempina aikakausina,ei vaikka ihminen on tehnyt hirveitä kauheuksia ja vaikka nyky mailma ja ihmiset ovat pahasti eksyksissä,monet ovat hylänneet Jumalan tehden syntiä. Jeesus kertoi ihmisille konkreettisesti että tehden niin ja niin sinä joko pelastut tai joudut kadotukseen, sen jälkeen asia on ollut ihmisten käsissä ja viimeinen tuomio on odottanut joka ikistä ihmistä, Jumala tietää jokaisen teot ja ajatukset,synnit ja myös hyvät teot ja kun tuomio tulee niin tuomarilla on kaikki oikeus langettaa tuomionsa koska hänen oma poikansa opetti kuinka elää Jos haluaa Jumalan yhteyteen.

            Balylonian talmud ja Kristillisyys ovat yhtä erilaisia kuin on Jumala ja Lucifer, toinen vie pelastukseen ja toinen kadotukseen.

            (2)(2)
        • Vesa-Ilkka Laurio

          Kommentti nimimerkille Lovejoy (huomioin samalla hänen kommenttinsa nimimerkille Two Seedline alla).

          Lovejoyn oppi on, että ennen Jeesuksen ilmestymistä on ollut ”tarinan” ensimmäinen vaihe, lain aikakausi, jota on Jeesuksen ilmestymisen myötä seurannut ”tarinan” toinen vaihe, Jeesuksen tuoma uusi sanoma, vapautus ja rakkaus (toisessa kohdassa: ylivertainen oppi, joka on tie pelastukseen ja syntien anteeksi antoon). Mooseksen laki oli Lovejoyn mukaan väliaikainen, voimassa Jeesukseen asti. Jeesus täytti lain (Matt. 5:17) ja toi sen Lovejoyn mukaan sillä tavalla Jumalan tarkoittamaan päätökseen. Toisessa kohdassa Lovejoy ilmoittaa, että laki päättyi, kun Jeesus täytäntöönpani sen.

          Hänen ajatusrakennelmansa on se, että ennen Jeesuksen tulemista lain avulla, sitä ulkonaisesti noudattamalla, saattoi päästä (ainakin jonkin verran) Jumalan yhteyteen. Laki oli hänen mukaansa silloin ”korkein maanpäällinen ihmisen ja Jumalan yhteyttä tukeva instrumentti.” Hän havainnollistaa ajatustaan liukuporrasvertauksella, jossa liukuportailla (lailla) pääsee ylätasanteelle asti. Kuitenkin ylätasanteelle tultua liukuportaat häviävät lattian alle ja palaavat alas, ja tällä matkalla liukuportailla ei voi enää seisoa. Samalla tavalla hän ajattelee Jeesuksen tehneen laista lopun. Vertaus ontuu kuitenkin pahasti, koska hän toisessa kohdassa sanoo: ”Se vanhan testamentin ’laki’ ei sitä (lähemmäksi Jumalaa viemistä) todistetusti tehnyt, se oli myös kirous.” Miksi hän käyttää liukuporrasesimerkkiä, vaikkei laki vie tippaakaan ylös?

          Lovejoy väittää, että tottelen lakia enemmän kuin Jeesuksen sanomaa, mikä on hämmästyttävää. En minä ole Jeesusta Mooseksen lailla korvannut. Olen tuossa esivalta-asiassa tuonut esiin, mitä Raamattu Jeesuksen hallitsemasta esivallasta ja sen miekasta sanoo! Lovejoy sanoo itse asiassa, että raamatunkohta Room. 13:1-5 pitää hylätä! Ja Jumalan sanan hylkääminen on hirvittävä synti, Jumalan tappaminen!

          Lovejoy on antinomisti, henkilö, joka katsoo, ettei Jumalan laki kuulu kristitylle. Kyseessä on harhaoppi, kristillisiin kaapuihin puettu pakanuus.

          Kristillinen pelastusoppi on lyhyesti seuraava: Jumalan lain (kymmenen käskyn) tarkoitus on saada aikaan sydämessä synnintunto, omantunnon kauhistuminen ja sydämen hätä synnin vuoksi: ”Sillä lain kautta tulee synnin tunto” (Room. 3:20). Synnintunnon vaikuttaa Jumalan sanassa (nyt siis lain sanassa) vaikuttava Pyhä Henki. Näille lain pelästyttämille tulee sitten julistaa evankeliumia, sanomaa Jeesuksen Kristuksen ristillä meille hankkimasta syntien anteeksiantamuksesta, ja tässä evankeliumin sanassa vaikuttava Pyhä Henki vaikuttaa sitten sydämessä uskon tähän Kristuksen sijaissovitukseen ja ihmisestä tulee autuas, pelastunut kristitty, jossa Pyhä Henki asuu (1. Kor. 3:16). Laki on tässä siis ”kasvattaja Kristukseen”, kuten Raamattu (Gal. 3:24) sanoo, siis Kristuksen tykö viejä.

          Lovejoyn oppi on hirvittävä, perkeleellisistä perkeleellisin harhaoppi, sillä kun Lovejoy kieltää lain julistuksen, hän estää ihmisiä tulemasta synnintuntoon. Ja ilman synnintuntoa kukaan ei tarvitse Jeesusta Kristusta, syntien anteeksiantamusta, eikä piittaa siitä mitään. Lovejoy tuhoaa kristinuskon pinnallisessa hurskastelussaan!

          Tietäköön Lovejoy, ettei laki Vanhassa eikä Uudessa testamentissa tarkoita sitä, että sen noudattamisella tulisi pelastua. Laki tuo synnintunnon! Kun laki sanoo ”älä tapa”, niin se sanoo kaikille ihmisille: ”Sinä tapat sydämessäsi, olet tappaja”, Room. 3:19, ja siitä on syytä kauhistua, tarkoittaahan se kadotustuomiota! On täysin ulkokultainen ja farisealainen ajatus yrittää pelastua lain ulkonaisen noudattamisen kautta; se on suoraa Jumalan pettämistä. Ihmissydän ei syntiinlankeemustilassa (perkeleen orjuudessa) kykene noudattamaan yhtäkään lakia piirunkaan vertaa. Jeesus sano lainpuurtajille: ”Ja kukaan teistä ei lakia täytä” (Joh. 7:19).

          Lovejoy on perusteellisesti eksynyt käsityksessään Vanhan testamentin ajasta, minkä hän käsittää lain aikakaudeksi. Vanha testamentti oli puhtaan kristinuskon aikaa, kuten Uusi testamenttikin. Heti syntiinlankeemuksen jälkeen Jumala antoi kristillisen pelastuslupauksen, lupauksen Jeesuksesta Kristuksesta: ”Ja minä panen vainon sinun (käärmeen eli perkeleen) ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän” (1. Moos. 3:15). Vaimon siemen on Jeesus Kristus. Jeesus polkee rikki perkeleen pään (hankkii syntien anteeksiantamuksen ja karkottaa siten perkeleen sydämestä) ja perkele pistää Jeesusta kantapäähän (vie ristinkuolemaan). Aadam ja Eeva olivat ensimmäiset kristityt (ei tietenkään tällä nimellä, mutta asiallisesti). Mooses oli kristitty (1. Moos. 3:15; Joh. 5:46; Luuk. 24:27). Aabraham oli kristitty (Joh. 8:56; Room. 4:11). Vanhan testamentin ”Israel” ja ”juudalaiset” tarkoittivat kristittyjä. He uskoivat yllä mainitun lupauksen ”siemestä” eli Jeesuksesta Kristuksesta, ja pelastuivat siinä uskossa. Vanhan testamentin aikana uskottiin luvattuun Jeesukseen, Uuden testamentin aikana uskotaan jo tulleeseen Jeesukseen. Kumpikin usko on aivan samaa pelastavaa uskoa syntien anteeksiantamukseen, Kristukseen.

          Sana ”juudalainen” Vanhassa testamentissa tarkoittaa Juudan heimoon kuuluvaa ja myöhemmin Juudan valtakuntaan kuuluvaa. He olivat kristittyjä. On varottava sotkemasta sanaa ”juutalainen” tähän; se tarkoittaa ”siemenen” ja Jeesuksen hylkääviä perkeleen lapsia, fariseuksia ja ulkokultailijoita, jotka ryhmänä alkoivat muodostua Babylonian vankeudessa 500-luvulla e.Kr. Heillä oli oppikirjanaan omat salaoppinsa, jotka Jeesuksen aikana kulkivat nimellä ”perinnäissääntö” ja joka myöhemmin kirjoitettiin Talmudiksi. Talmud tuhoaa ja kiertää Raamatun. Nykyjuutalaiset ovat fariseusten perillisiä, perkeleen lapsia, jotka Jeesus kirosi murhaajina ja valehtelijoina (Joh. 8:44) ja joiden hän ilmoitti olevan matkalla kohti helvettiä (Matt. 23:33). Nykyjuutalaisten Talmud ilmoittaa kohdassa Gittin 57a, että Jeesusta keitetään kiehuvassa ulosteessa helvetissä.

          Ns. luonnollinen laki (kymmenen käskyä) on samalla tavalla voimassa Vanhassa testamentissa ja Uudessa testamentissa (Uusi testamentti vahvistaa Vanhan testamentin kymmenen käskyä). Tuo luonnollinen laki on sama kuin ihmisen omatunto. Syntiinlankeemuksessa omatunto tuli helposti hairahtuvaksi, ja siksi laki on annettu kirjallisena. Sen sijaan Vanhan testamentin seremonialait ja yhteiskunnalliset (oikeudelliset) lait annettiin vain juudalaiselle kansalle, ja ne olivat voimassa vain Kristukseen asti. Juudalainen kansa oli ”valittu kansa” siinä mielessä, että se oli valikoitu kansaksi, joka tuo Kristuksen maailmaan. Kristuksen tultua sen valittuna olo (kansana) loppui.

          Millä tavalla Lovejoy sitten käsittää Jeesuksen ja pelastumisen, jos hän kieltää lain ja sen aiheuttaman synnintunnon ja Jeesuksen (syntien anteeksiantamuksen) tarpeen?

          Kuten yllä todettiin, Lovejoy puhuu ”Jeesuksen tuomasta uudesta sanomasta, vapautuksesta, rakkaudesta” ja ”ylivertaisesta opista, joka on tie pelastukseen ja syntien anteeksi antoon.”

          Mitä merkitystä tuosta sanomasta ja opista on, jos kukaan ei tule synnintuntoon eikä tarvitse kyseistä sanomaa ja kyseistä oppia?

          Lovejoy kirjoittaa:

          ”Jeesus kuoli ristillä ja opetti, että ’rakkaus’ ja usko pyhään henkeen on se, mikä tekee ihmisen lähemmäksi Jumalaa.”

          ”Jos kuvittelet, että lähennyt Jumalaa enemmän niin, että kaikessa tottelet ’lakia’ etkä sen jälkeen tullutta sanomaa, joka kertoi vielä paremman ohjenuoran, rakkauden, niin eksynyt olet.”

          ”Jeesus kertoi ihmisille konkreettisesti, että tehden niin ja niin sinä joko pelastut tai joudut kadotukseen, sen jälkeen asia on ollut ihmisten käsissä ja viimeinen tuomio on odottanut joka ikistä ihmistä. Jumala tietää jokaisen teot ja ajatukset, synnit ja myös hyvät teot, ja kun tuomio tulee, niin tuomarilla on kaikki oikeus langettaa tuomionsa, koska hänen oma poikansa opetti kuinka elää, jos haluaa Jumalan yhteyteen.”

          Ilmi käy, ettei uskolla Jeesuksen sijaissovitukseen, kristinuskolla, ole Lovejoyn opissa mitään merkitystä.

          Lovejoy opettaa, että Jumalan luo vievät ’rakkaus’ ja usko Pyhään Henkeen. Rakkaus on pyhitystä, joka on vanhurskauttamisen (pelastetuksi tulemisen) seuraus, joten Lovejoy pyrkii vanhurskautumaan pyhityksen avulla, mikä on suoraan vastoin kristinuskoa. Kyseessä on pakanuus. Pakanatkin yrittävät pelastua ”rakkauden” ja ”hyvien tekojen” avulla. Lovejoyn oppi on tekojen oppia. Raamattu ilmoittaa, että Pyhä Henki on saatavissa vain Raamatun sanassa (Pyhä Henki on kirjoittanut Raamatun profeettojen ja apostolien kautta), 2. Tim. 3:15-17; 2. Piet. 1:20-21. Koska Lovejoy ei ilmoita Jumalan sanaa Pyhän Hengen yhteydessä, hän lukeutunee hurmahenkiin, jotka kuvittelevat Pyhän Hengen tipahtavan jostakin ilmasta. Ja mitä lienee usko Pyhään Henkeen? Raamattu puhuu vain uskosta Kristuksen lunastustekoon. Kristuksen sijaissovitus on kristinuskossa uskon kohde. Sitä on kristinusko. Kun Lovejoy opettaa pelastumista tekojen kautta, hän opettaa lakia, sitä, jonka hän haluaa hylätä.

          Toisessa sitaatissa Lovejoy käskee tottelemaan ”lain jälkeen tullutta sanomaa, joka kertoo vielä paremman ohjenuoran, rakkauden.” Tässäkin Lovejoy käskee tekemään rakkauden tekoja eli hyviä tekoja, ”parempaa ohjenuoraa”. Kyseessä jälleen lain tekojen opettaminen, vaikka juuri niistä Lovejoy ilmoittaa haluavansa eroon.

          Viimeisessä sitaatissa Lovejoy suoraan opettaa tekojen eli lain kautta pelastumista.

          Lovejoyn oppi tekee evankeliumista lain! Näin hän tuhoaa koko kristinuskon alusta loppuun.

          Lovejoyn sydän on ilman syntien anteeksiantamusta, Jeesusta Kristusta. Hän elää yhä vihan lapsena (Ef. 2:3), syntisenä, jonka sydämessä asuu epätoivo (Ef. 2:12). Siksi parempi nimimerkki hänelle olisi Hatedespair (vihaepätoivo). Nimimerkki Lovejoy (rakkausilo) on harhaanjohtava.

          (5)(3)
          • karkasit nyt kommentoinnillasi kauas itse aiheesta, joka oli että koit kuten kirjoitit olevan oikeutettua suorittaa murhia , ja koska Jeesus ei sellaista opettanut niin joko olet vetänyt idean omasta hatuistasi,tai kuten ymmärsin koet että vanhan testamentin laki sinun mielestäsi antaisi oikeuden sellaiseen. Kertoisitko vielä mistä oli lähtoisin halusi alkaa langettaa kuoleman tuomioita ?Ja siitä alkoi sitten kommenttini, koska käsityksesi ei kulje synkassa sen kanssa mitä Jeesus opetti. Etkä mielestäni edes ymmärrä ( et ehkä edes halua ymmärtää) mitä tarkoitin kommenteissani, vaan otat oikeuden alkaa tulkitsemaan sitä mitä yritän sanoa niin että en tunnista sinun tulkintaasi omakseni.En myöskään edes aikonut kirjoittaa mitenkään koko omaa käsitystäni raamatusta sekä kristinuskosta,sinä tässä vedit johtopäätökset minun kannoistani jo kun olin vasta hipaissut niitä muutamalla lauseella.

            Vesa, se laki oli paikallaan ja vika ei ollut itse laissa, mutta lain tarkoitus oli toimia peilinä jotta ihminen kokisi ja näkisi ”asioita” Laki siis toteutti ( ja varmasti toteuttaa tänäkin päivänä) Jumalan tehtävää. Ihmiset elivät jatkuvassa tietoisuudessa lain ”vakavuudesta” sekä heidän kyvyttömyydestä noudattaa sitä, siksi laki oli aina enemmän kirous kuin siunaus heille jotka olivat lain alla, ja se oli lain tarkoituskin, osoittaa ihmisille miten pulassa he olivat.

            Sen ajan ihmiset juhlivat lakia,olihan se Jumalan antama, mutta se miksi se oli annettu ei heille koskaan oikein valjennut.Laki annettiin ihmisille jotka halusivat tehdä asiat kuten itse halusivat,jotta he näkisivät etteivät he voi tehdä niin.Jumala antoi lailla standartit joita ilman ihminen ei voisi koskaan itse päästä pidemmälle.

            Jeesus itse sanoi että oli tärkeää että oli laki ja että se jää, koska ilman lakia ihmiset eivät ymmärtäisi että he tarvitsevat armoa.

            We can find in the law loads of things that speak of who God is and teach us the grace and mercy of God. Not only that, but without understanding the law, our sin and the consequences of them, we will never fully be able to celebrate the freedom that God’s grace has brought us into!

            Laki oli heille jotka eivät usko.

            We must however be able to divide correctly who the law is for. It is for unbelievers not believers. It is imperative that we understand this, those who put themselves back under the law put themselves right back under a curse. In fact it says if you do so, you are “severed from Christ”, pretty scary language if you ask me! (Galatians 5:4)

            It is so important to understand that the law is good, it is perfect, it is holy (Romans 7:7-12), but most importantly it’s essential that we remember that it has a purpose. That purpose is to lead people to the end of themselves, it is there to push people, until they give up on the law and choose to rely on God’s gift of grace!

            The law will never save anyone, nor will it make them a better person, whether they are a believer or unbeliever. It is simply there to show us how lost we are without grace.

            The law is a mirror, but nobody ever uses the mirror to clean themselves. The purpose of a mirror is to show you your dirty face – not to clean it – you need Jesus to clean that dirty face.

            Jumalan kymmenen käskyä on ollut voimassa alusta asti ja tulee olemaan myös jatkossa, Mooseksen lait taas oli tehty sekä johtamaan Israelia että osoittamaan ihmiselle Jumalan armon ja ihmisen omat vaillinaisuus.

            Kukaan ei kiellä lain julistamista, en minä ainakaan, kuten kerroin jo edellä lailla on tehtävä ja se on niille jotka eivät usko, ja ne jotka ovat jo nähneet Jumalan armon ja edenneet Jeesuksen tielle eivät enää tarvi Mooseksen lakia, huom siis Jumala antoi lain joka toimii niin että ihmiset tulisivat näkemään enemmän.

            http://www.phildrysdale.com/2012/10/whats-the-role-of-the-law-in-the-new-covenant/

            Laurio saarnaa minulle miten harhaoppinen ,suorastaan perkeleellinen pakana olen kun tartuin hänen selvästi ilmaisemaan toiveeseen murhata ihmisiä kuten toi asian selvästi ilmi edellisissä viesteissään, jätänkin kernaasti lukijoiden päätettäväksi kumpi meistä on enemmän kristillinen ,hän vai minä. Onneksi en ole vastuussa tämän Laurion tekemisistä, hän vastaa Jumalalle itselleen .

            Kauas on Laurion ajatukset matkanneet itse Jeesuksen opetuksista kun hän janoaa verta ja kostoa, ja myös hyökkää minua vastaan kun yritän tuoda rakkauden sanomaa julki, Myös Jeesus sai kokea vihan ja hänet ristiin naulattiin .Myönnän heti aluksi etten ole hyvä kirjoittamaan ,tuomaan asioita kovin hyvin ilmi, ja jos siitä nyt tuli kompastuskivi niin ehkä olisi ollut parempi etten olisi puuttunut Laurion verta janoavaan haluun, no kai ajattelin että voihan sitä yrittää.

            Voinko pyytää että kerrot Laurio nyt mikä kohta sinun mielestäsi raamatussa antaa oikeuden (lain ) tappaa ihmisiä ? Et kai vain ajattele että voisit päättää asiasta jonka päätösvalta on Jumalalla ?Vai tulkitsetko Jeesusta niin ,että näet Jeesuksen miekka kädessä jahtaamassa Juutalaisia, Paavo Lipposta, ym muita kuvailemasia yksilöitä haluten tappaa heidät ? En ainakaan näe että Jeesuksen antama ohje rakasta naapureitasi ,jonka tärkeyttä hän painotti ,olisi synkassa Laurion veren himon kanssa.

            Acts
            The law is an unbearable yoke. (Acts 15:10)

            Romans
            The law reveals sin but cannot fix it. (Romans 3:20)

            If the law worked then faith would be irrelevant. (Romans 4:14)

            The law brings wrath upon those who follow it. (Romans 4:15)

            The purpose of the law was to increase sin. (Romans 5:20)

            Christians are not under the law. (Romans 6:14)

            Christians have been delivered from the law. (Romans 7:1-6)

            The law is good, perfect and holy but cannot help you be good, perfect or holy. (Romans 7:7-12)

            The law which promises life only brings death through sin. (Romans 7:10)

            The law makes you sinful beyond measure. (Romans 7:13)

            The law is weak. (Romans 8:2-3)

            1 Corinthians
            The strength of sin is the law (1 Corinthians 15:56)

            2 Corinthians
            The law is a ministry of death. (2 Corinthians 3:7)

            The law is a ministry of condemnation. (2 Corinthians 3:9)

            The law has no glory at all in comparison with the New Covenant. (2 Corinthians 3:10)

            The law is fading away. (2 Corinthians 3:11)

            Anywhere the law is preached it produces a mind-hardening and a heart-hardening veil. (2 Corinthians 3:14-15)

            Galatians
            The law justifies nobody. (Galatians 2:16)

            Christians are dead to the law. (Galatians 2:19)

            The law frustrates grace. (Galatians 2:21)

            To go back to the law after embracing faith is “stupid”. (Galatians 3:1)

            The law curses all who practice it and fail to do it perfectly. (Galatians 3:10)

            The law has nothing to do with faith. (Galatians 3:11-12)

            The law was a curse that Christ redeemed us from. (Galatians 3:13)

            The law functioned in God’s purpose as a temporary covenant from Moses till John the Baptist announced Christ. (Galatians 3:16 & 19, also see… Matthew 11:12-13, Luke 16:16)

            If the law worked God would have used it to save us. (Galatians 3:21)

            The law was our prison. (Galatians 3:23)

            The law makes you a slave like Hagar. (Galatians 4:24)

            Ephesians
            Christ has abolished the law which was a wall of hostility (Ephesians 2:15)

            Philippians
            Paul considered everything the law gained him as “skybalon” which is Greek for “poop”. (Philippians 3:4-8)

            1 Timothy
            The law is only good if used in the right context. (1 Timothy 1:8) (see next verse for the context)

            It was made for the unrighteous but not for the righteous. (1 Timothy 1:9-10)

            Hebrews
            The law is weak, useless and makes nothing perfect. (Hebrews 7:18-19)

            (As a side – that’s some fighting talk – no wonder the author of Hebrews remains anonymous to this day!)

            God has found fault with it and created a better covenant, enacted on better promises. (Hebrews 8:7-8)

            It is obsolete, growing old and ready to vanish. (Hebrews 8:13)

            It is only a shadow of good things to come and will never make someone perfect. (Hebrews 10:1)

            (1)(3)
          • Lovejoy, aika surkeaa trollausta. Moneen kertaan on esitetty kuolemantuomion ja murhan ero. J-miehet ovat lähettäneet nyt nipun terroristeja vääntämään Lauriota pois foorumilta. Sinä et edes osaa kunnolla trollata. Jos kuolemantuoniota kannattaa, niin mistä sen sitten ansaitsisi jos ei Lipposen ja muiden rikollisten tuhotöistä? Pitäisikö koko maapallo räjäyttää, ennen kuin tuomio napsahtaisi?

            (4)(3)
          • Vesa-Ilkka Laurio

            Koska en jaksa jankata harhaoppisen kanssa, liitän tähän luterilaisen kirkon 1500-lopulla laatimista Tunnustuskirjoista asiaa koskevan kohdan (Augsburgin tunnustuksen puolustus, XVI Uskonkohta, Maallinen hallitu)s:

            ”Julianus Luopio, Kelsos ja monet muutkin ovat esittäneet kristittyjä vastaan sen syytöksen, että evankeliumi muka tekee lopun valtioista, se kun kieltää kostavan rangaistuksen ja opettaa yhtä ja toista muutakin, mikä ei sovellu maalliseen yhteiskuntaelämään. Nämä kysymykset ovat kovasti askarruttaneet myös Origenesta, Gregorios Nazianzolaista ja muitakin, vaikka ne voidaan varsin helposti selittää, jos olemme siitä selvillä, ettei evankeliumi säädä yhteiskuntajärjestystä koskevia lakeja, vaan merkitsee syntien anteeksiantamusta ja iankaikkisen elämän alkua niiden sydämissä, jotka uskovat. Muuten evankeliumi ei vain hyväksy ulkonaista yhteiskuntajärjestystä, vaan myös alistaa meidät sen alaisiksi, samoin kuin pakosta olemme vuodenaikojen, talven ja kesän vaihtelun alaisia, se kun perustuu Jumalan järjestykseen. Evankeliumi kieltää yksityisen koston. Tätä Kristus tähdentää monen monta kertaa siinä tarkoituksessa, etteivät apostolit luulisi tehtäväkseen riistää käskyvaltaa niiltä, jotka muutoin pitävät sitä hallussaan – sellaiseksihan juutalaiset haaveilivat Messiaan valtakuntaa – vaan tietäisivät, että heidän tehtävänsä oli opettaa hengellistä valtakuntaa eikä muuttaa yhteiskuntajärjestystä. Sen tähden yksityisen koston kieltäminen ei tapahdu neuvon, vaan käskyn muodossa, Matt. 5:39, Room. 12:19. Julkista kostorangaistusta, joka tapahtuu esivallan toimesta, ei sen sijaan kielletä, vaan siitä on käsky ja se on Jumalan työtä, niin kuin Paavali sanoo Room. 13:1s. Julkisen koston muotoja ovat tuomiot, kuolemanrangaistukset, sodat ja sotalaitos. On tunnettua, kuinka arvostelukyvyttömästi monet kirjailijat ovat näitä asioista esittäneet, koska he ovat olleet sen harhan vallassa, että evankeliumi opettaa jotakin uutta, munkkilaisuuden mukaista elämänjärjestystä, eivätkä ole oivaltaneet, että evankeliumi tuo sydämiin iäisen vanhurskauden, mutta hyväksyy ulkonaisen yhteiskunnallisen järjestyksen.”

            (1)(2)
        • Vesa-Ilkka Laurio

          Lovejoy, käy tunkemassa seuraava filmi holokaustihuijari Paavo Lipposen turvasta sisään. Jos ei mene, tunge kunnolla. Kyllä huijari jostain löytyy.

          Filmin nimi on ”Hellstorm – Exposing the real Genocide of Nazi Germany”, siis ”Helvetinrynnäkkö – Näin Lipposet ja muut juutalaisten johtamat joukot suorittivat Saksan kansan massiivisen massamurhan.”

          Siinä näytetään kaikki, mitä lipposet ja muut juutalaisgangsterit ja -elukat Saksalle ja saksalaisille tekivät (liittoutuneet olivat täydellisessä juutalaisorjuudessa juutalaisen velkarahajärjestelmän sitomina, ja nämä juutalaisten johtamat liittoutuneet suunnittelivat, aloittivat, toteuttivat ja loppuun veivät toisen maailmansodan; sota oli juutalaisten aiheuttama ja tekemä – hirvittävä juutalainen kansanmurha – käykää sanomassa Helsingin Malminkadun juutalaiskäärmeille, siellä ne lymyävät koloissaan muka huomaamattomina, Sauli Niinistö sylissään);

          Kehotan koko kyrpälaumaa (Suomen kansaa) huolellisesti katsomaan ja kuuntelemaan, mitä filmissä näytetään ja sanotaan. Käsken kyrpälaumaa myös tekstittämään filmin suomeksi. Töihin useampi kääntäjä, ja käännös tulee saada valmiiksi 3-4 päivässä.

          Ja oikeat ihmiset (niitä on kourallinen Suomessa, ihme kyllä), levittäkää filmiä kaikkialle.

          KAIKKIALLE!

          Suurena tulvana!

          (6)(2)
          • Nii ja siinä postauksessasi ei ollut muuta kuin yksi tulkinta Room. 13:1-5 , aihe ja raamatun kohta joka on ollut pitkään kiistellyn aiheena,ja syystäkin. Itse tietenkin julistat ainoaa oikeaa totuutta.

            En ala tähän kirjoittamaan teille kahdelle sitä toista tulkinta versiota, koska tiedän että oma sielunne on sen kannan puolella joka paremmin sopii teidän mailman katsomukseen, totuudella ei teille ole niin merkitystä.

            Kuka tahansa voi kyllä jos haluaa tutustua aiheeseen:

            https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=romans+13+misinterpretation&start=0

            Room. 13 on tulkinnoista riippuen myös kaikkea muuta kuin väität.

            Kai nyt on aika päivänselvää että täällä meidän mailmassa on myös esivaltaa jotka toimivat saatanalle, new world order esim ja jos nyt kuvitellaan että saatanalle omistautunut esivalta hallitsisi koko mailmaa niin ihmistenkö pitäisi olla kuuliaisia ja esim katsoa toisaalle jos se esim haluaisi vähentää maapallon väkilukua parilla mildardilla. Tai Neuvostoliiton esivalta joka tappoi kymmeniä miljoonia omia kansalaisiaa.

            Tämä versio Room. 13 jota kannatat on ilmiselvästi sellaisen esivallan avustamista joka voi olla kaikkea mahdollista hyvän ja pahan välillä, ja koska niin on, en itse ainakaan näe Että se palvelisi Jumalan intressejä jos esivalta sattuu olemaan paha ja palvelee saatanaa.

            Voisit nyt edes vähintään esittää kaikki tulkinnat tuosta Room. 13 eikä vain yhden,rehellisyyden nimissä. Julistat yhtä ainoaa oikeaoppisuutta asiasta jonka tiedetään olevan muuta kuin yksi totuus, miksi näin ?

            Sinulaisia yhden totuujen julistajia on ollut mailma täynnä, eikä se ole ollut ihmiskunnan hyväksi,tai Jumalan.

            Kiítos kauniista sanoistasi millä kuvailet minua, näin varmasti lausuukin ainoa oikea kristitty naapuristaan.

            (2)(2)
    • Vastavoima väittää olevan mhdotonta toimia vihollisen hallitessa ja kuitenkin hän kannattaa voimallisesti Halla-ahoa ja persuja.

      (13)(5)
      • Vastavoima on täällä lähinnä puolustanut juutalaisia ja jauhanut heidän naurettavia Eurabia-satujaan. Hän on myös puffannut sionistijengiä eli persuja. Ei ihme, että hän hyökkäsi heti Laurion kimppuun. Laurio on tunnetusti tehnyt hyvää työtä eikä ole ihme, että sionistit ovat hänen kimpussaan. Kai pyrkimys on yleensä ärsyttää ja suututtaa ja siten yrittää karkottaa hänet pois foorumilta.

        Siitä, että sionistitrollit hyökkäävät kimppuun, saa vahvistuksen, että on tehnyt ainakin jotain oikein. Laurio on tietenkin yksisuurimmsta uhista heidän agendalleen tietomäärineen.

        (10)(7)
      • Vastavoima

        ”Vastavoima väittää olevan mhdotonta toimia vihollisen hallitessa ja kuitenkin hän kannattaa voimallisesti Halla-ahoa ja persuja.”

        En ole missään väittänyt tuollaista. Peräänkuulutan voimakkaita, konkreettisia toimia.
        En ole minkään puolueen jäsen. Äänestämiseni tai äänestämättä jättämiseni ei kuulu pätkän vertaa sinulle. Ilman Halla-Ahoa Eduskunnan ÄO romahtaisi.

        (4)(3)
  12. Vesa-Ilkka Laurio

    Toimitus tekisi hyvin, jos poistaisi foorumilta rakkikoirat. Oikeat totuuskirjoitukset ja -ihmiset eivät viihdy tällaisessa ympäristössä.

    (10)(5)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Esittäisin oikeille totuusihmisille, että voitaisiin perustaa entisten – ja onhan niitä nykyisinkin – tiedeyhteisöjen kaltaisia yhteisöjä. Nehän ovat yhteisöjä, joihin kuka tahansa ei voi päästä. Niissä voitaisiin harjoittaa totuustutkimusta rauhassa, ja tiedotus voitaisiin hoitaa sovitulla tavalla. Tällaisilla yhteisöillä on se etu, etteivät niihin pääse viholliset, huijarit, idiootit, roskaväki, eksyttäjät, suunsoittajat, rakkikoirat jne. Saisimme olla rauhassa, ja saisimme myös toisiamme tukiessamme enemmän aikaan ja koordinoidusti. Uusia jäseniä voitaisiin ottaa vain suositusten nojalla. Nykyisenkaltaiset foorumit ovat käyneet kelvottomiksi ja sopimattomiksi. Toki yksityiset blogit ovat yksi ratkaisu, mutta yhteisöissä saataisiin aikaan enemmän.

      Tällaisen väylän aukenemista odottaen,

      V. Laurio

      (10)(10)
      • Vastavoima

        Ei ole mitään peitettyä, mikä ei tule paljastetuksi, eikä mitään salattua, mikä ei tule tunnetuksi.

        Sentähden, kaikki, mitä te pimeässä sanotte, joutuu päivänvalossa kuultavaksi, ja mitä korvaan puhutte kammioissa, se katoilta julistetaan.

        Evankeliumi Luukkaan mukaan, 12

        (3)(1)
        • Jumalalta ei salaa, mutta krhm, suurelta yleisöltä ja toistaiseksi myös virkavallalta (jos Soini ei saa haluamaansa juutalaispykälää) voisi suojautua ainakin jotkut henkilöt tuolla yksityisyydellä. Minusta tämä ulostuksesi oli jo todella röyhkeää. Miksi selviä terroristeja ei voida laittaa vaikkapa ip-bänniin? Jo on röyhkeää puhua Lauriolle piilottelusta. Aijoa, joka on uskaltanut kaiken laittaa eetteriin omalla nimellään.

          (5)(5)
          • Vastavoima

            Sinä olet viimeinen henkilö puhumaan terroristeista mitään. Kurkunleikkaajien kaveri.

            (3)(3)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Taitavat olla vappua ryyppäämässä, rellestämässä ja huoraamassa niin roskaväki kuin Suomea pelastavat totuudenpuhujat, kun on niin hiljaista. Yhteinen pohja – yhteiset riemut.

      (15)(1)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Kehotan muitakin aitoja totuuskirjoittajia suureen, hyvin suureen varovaisuuteen, sillä koirat (Suomen kansa; elämänkokemukseni perusteella olen arvioinut, että 99,6% kansasta on rahvasta, roskaväkeä) saattavat yhtäkkiä, laumana, kääntyä ja repiä teidät kappaleiksi. He, suomalaiset, muodostavat teille välittömämmän ja kauheamman vaaran kuin juutalaiset konsanaan. Kun nämä koirat käyvät repimään, saattaa käydä niin, ettei mitään jää jäljelle. Kaiken lisäksi heillä on maan johto aseenaan – he ovat keskuudestaan valinneet sen!

      (6)(2)
      • Vesa-Ilkka Laurio

        Koiralaumasta, osa 1.

        Tuosta koirien (Suomen kansan, 99,6% kansasta on roskaväkeä, rahvasta, kyrpälauma) muodostamasta yleisvaarasta ja yksityisestä vaarasta voitaisiin tässä lausua muutama sana.

        Ensiksi on huomattava, että syntyy aivan hirvittävää jälkeä, kun tästä saatanallisesta kyrpälaumasta (Suomen kansasta) on tehty Suomea diktatorisesti hallitseva tyranni perustuslain määräyksellä: ”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle” (PL 2§). Valtiovalta ja sen tiedotusvälineet (esim. Yle) ovat kyrpälauman diktatorisessa otteessa.

        Siitä syntyy rumaa ja kohtalokasta jälkeä. Seuraavassa muutama havainto (lista ei ole mitenkään täydellinen, listaan vain ne asiat, jotka tässä tulevat mieleen):

        Holokaustihuijauksesta on tehty tai ollaan tekemässä valtion virallista uskontoa. Jotka vastustavat holokaustihuijausta (pian ehkä nekin, jotka eivät suostu uskomaan sitä), ne haukutaan maan rakoon ”natseina” ja ”antisemitisteinä” ja hankkeista päätellen suljetaan pian vankiloihin. Tällaista suurta huijausta ja valhetta kyrpälauma suosii, ajaa ja työntää kaikkien uskottavaksi. Kyseessä on juutalaisten- eli perkeleenpalvonta, Joh. 8:44 Raamatussa (jos joku kyrpä ei tiedä, mikä Raamattu on, niin se on kirjan muotoon painettu Jumalan sana); juutalaisista halutaan väkisin tehdä Suomen hallitsijoita ja jumalia.

        Kyrpälauma on tehnyt kaikista poliittisista puolueistaan kansainvälisen juutalaisuuden haarakonttoreita (Perussuomalaisetkin on saastainen juutalaisia palveleva valeoppositio niiden loppujen huijaamiseksi, jotka vielä ovat isänmaallisia) ja maksaa niille tukea verovaroistaan (puoluetuki). Puolueet eivät todellakaan ole muuta kuin juutalaisten hallintaelimiä Suomessa. Yleiset vaalit ovat Suomessa irvokasta näytelmää, eivätkä ne itse asiassa ole mitkään vaalit. Tulokset on etukäteen noiden juutalaisten haarakonttoreiden (puolueiden) kesken sovittu, ja sitten vain näytellään vaaleja. Tämä kaikki sopii kyrpälaumalle, ja kansa käy innokkaasti ”äänestämässä” jonkin ehdokkaan hymyä tai laineilla olevaa tukkaa. Ääniä ”laskemaan” kyrpälauma (Suomen kansa) on ottanut juutalaisen huijari- ja vedonlyöntijärjestön Goldman-Sachsin (Tieto Oy), joka sitten vain muljaa tulokseksi sen, minkä kyrpälauman puolueet ovat sopineet. Kun kansa näin on ”äänestänyt”, sillä ei ole enää oikeutta arvostella äänestystulosta ja sen seurauksia. Maassa on monta puoluetta sen vuoksi, että kansa saadaan niiden avulla tappelemaan keskenään, ja kyrpälaumalle se sopii erittäin hyvin.

        Raha- ja pankkijärjestelmäkseen roskaväki on ottanut juutalaisen velkarahajärjestelmän, jossa raha tulee kiertoon vain pankista sitä korkoa vastaan lainaamalla (rahat pankit luovat tyhjästä, kirjanpitotoimena; ne eivät lainaa talletustileillä olevia rahoja) ja joka siis vie väkisin jatkuvaan velkaantumiseen, velkaorjuuteen ja tuhoon. Tavalliset pankit kuuluvat juutalaiseen yksityiseen Euroopan keskuspankkiin, joka taas kuuluu juutalaiseen (Rothschildien jne.) keskuspankkien keskuspankkiin (BIS Sveitsissä). Kyrpälauma haluaa väkisin orjuuttaa itsensä juutalaisille ja jopa kuolla juutalaisten syötäväksi. Missään kyrpälauma ei vaadi tervettä, velkaan perustumatonta raha- ja pankkijärjestelmää.

        Kyrpälauma on antanut kaikkien tiedotusvälineiden siirtyä juutalaiseen (vihollisen; juutalaiset haluavat tuhota koko ei-juutalaisen maailman) kontrolliin tai omistukseen. Tiedotusvälineistä ei koskaan tule muuta kuin juutalaisuutta. Jopa Internet, Google, You Tube ja muut sähköiset mediat ovat täysin juutalaisissa käsissä. Nämä ovat juutalaisille loistava vakoiluväline; he saavat kaikki asiat tietoonsa. Koska heillä on sähköisten järjestelmien viimeinen tekninen kontrolli, he pystyvät pääsemään käsiksi kaikkeen tietoon. Kaikki Internetissä on auki johtavien juutalaisten silmille. Melkein jokaisessa kodissa on juutalainen nurkkajumala, televisio, josta kyrpälauma imee innolla sille tarkoitettua aivopesua, huijausta ja turmelusta, varsinkin oikean Jeesuksen Kristuksen pilkkaamista ja jumalanpilkkaa (perkeleen työtä, jonka kyrpälauma ymmärtää ainoaksi oikeaksi ja asialliseksi toiminnaksi maailmassa).

        Presidenteikseen kyrpälauma valitsee juutalaisia ja heidän holokaustihuijaustaan ja Jeesus-pilkkaansa hartaasti palvovia kyrpä-esikuvia (juutalaisten pyhä kirja Talmud sanoo, että Jeesusta keitetään kiehuvassa ulosteessa helvetissä, Gittin 57a). Nykyinen presidentti, joka on jo ennen, varatuomarin koulutuksella, palvellut juutalaisuutta Euroopan juutalaisissa pankeissa (em. kaiken tuhoavassa velkarahajärjestelmässä), on nähty synagogissa juutalainen lakki päässä.

        Kaikin mahdollisin ponnistuksin kyrpälauma ajaa kaiken lujan vallan ja kurin (kyvyn johtaa maata) hävittävää demokratiaa päästäkseen itse ”sanomaan sanansa” ja rääkymään ympäri maailmaa sontaansa, rappiotaan ja vihollisenpalvontaansa. Demokratian avulla kyrpälauma on tuonut maahan kaikki mahdolliset rikolliset ja viholliset, ja myrkyllisesti kyrpälauma hyökkää niiden kimppuun, jotka vastustavat sitä. Taivas merkitsee kyrpälaumalle vihollisten (esim. juutalaisten) ja rikollisten rakastamista, mikä on osa kyrpälauman syvää perkeleenrakkautta ja -palvontaa.

        Armeijan joukkoja kyrpälauma on lähettänyt taistelemaan ympäri maailmaa vihollisen puolesta.

        Oikeuslaitoksesta on mahdollista saada vain juutalaista oikeutta ja vapaamuurarioikeutta, näin on roskaväki yksinvallassaan päättänyt. Oikeus Suomessa on juutalaista oikeutta. Vapaamuurarit, joihin yhteiskunnan avainhenkilöt kuuluvat, on juutalaisten johtama juutalaisjärjestö ei-juutalaisten juutalaistamiseksi ja kaikkialle soluttautumiseksi. Vapaamuurareihin, juutalaisuuteen, kuuluvat tuomarit, arkkipiispat, järjestöjohtajat jne. Tämä kaikki on kyrpälauman sanktiomaa ja hyväksymää. Kyrpälauma on myös tuomassa Suomen laeiksi ns. nooalaislait, juutalaisten Talmudissa ei-juutalaisia varten keksimät seitsemän lakia, joiden yhdestäkin rikkomuksesta seuraa kuolemantuomio.

        Kyrpälauma palvoo ilmastohuijausta. Ei ole mitään ihmisen aiheuttamaa ilmastomuutosta. Esim. 18 vuoteen ilmaston lämpötila ei noussut lainkaan. Ilmastohuijaus on juutalainen huijaus, jota käytetään vipuvartena juutalaisen maailmantyrannian (globalisaation) luomiseksi ja hallitusten käsien sitomiseksi.

        Saatanallinen kyrpälauma (Suomen kansa) on tuonut lääketieteeseen hirvittävän puoskarointiohjelman, psykiatrian, jolla saadaan maksimaalinen tuho aikaan. Ns. psyykenlääkkeet (ovat hermostomyrkkyjä) tappavat ihmisiä pystyyn, tappavat heidän kaikki tunteensa ja tekevät heistä tuskaisia ”kasveja”. Heidät tapetaan tällä tavalla. Kyrpälauma on innoissaan myös toisenlaisista ”psyykenlääkkeistä”, rauhoittavista lääkkeistä ja unilääkkeistä, koska ne ovat huumeita. Roskaväki suorastaan hekumoitsee, kun lääkäreiltä saa huumetta. Nämäkin huumeet tuhoavat ihmisen, mutta kyrpälauma ei siitä piittaa. Lääketiede hoitaa vain elimellisiä sairauksia, ei kuviteltuja sielun sairauksia (psykiatria ei millään tavalla kuulu lääketieteeseen). Sielu ei ole elin. Sairaus lääketieteessä tarkoittaa elimellistä sairautta. Ei siis ole olemassa ”psyykkisiä sairauksia” lääketieteessä. Silloin ei voi olla myöskään psykiatrista hoitoa (on vain puoskarointia), psykiatreja (ovat puoskareita) eikä mielisairaaloita (ovat vankiloita ja maineentuhoamislaitoksia) lääketieteessä. Sielun ongelmat kuuluvat sielunhoitoon, lähinnä kirkoille, ne eivät kuulu lääketieteeseen. Psykiatria tuhoaa massoittain ihmisiä hermostomyrkyillään ja ihmisten terveitten aivojen silpomisillaan (ns. psykokirurgia). Psykiatria on juutalainen hanke ei-juutalaisten hävittämiseksi (esim. Freud). Kyrpälauma on tuonut psykiatrian maahan ja ylistää sitä syvästi.

        Lääketiede on suurelta osin tuhoutunut em. psykiatria-vesityksen vuoksi. Muukin lääketiede palvelee lääketeollisuutta, josta suuri osa on juutalaisessa kontrollissa tai omistuksessa. Todellisuudessa suurin osa keinotekoisesti valmistetuista lääkkeistä on vahingollisia. Rokotuksista ei ole alkeellisintakaan hyötyä, sillä ihmisessä on jo luonnostaan sataprosenttisesti toimivat puolustusjärjestelmä eli immuunijärjestelmä. Rokotukset voivat vain vahingoittaa sitä. Rokotukset ovatkin pelkkää taikauskoa. Kyrpälauma on tuonut ne maahan ja puoskaroi itseään niiden avulla ”terveeksi”. Ennen kaikkea kyrpälauma haluaa pakottaa nämä rokotukset kaikille pakolla, piittaamatta siitä, että rokotteet voivat aiheuttaa vain terveyden ja puolustuskyvyn menettämistä, jopa kuoleman.

        Kyrpälauma haluaa myrkyttää kaiken tuhoamalla maasta terveen maanviljelyn ja tuomalla ruoaksi ns. ”lisäaineilla” (todellisuudessa vaarallisia myrkkyjä) myrkytettyä ruokaa. Nyt kyrpälauma on tuomassa maahan geenimuunneltuja tuotteita, joilla koko väestö saadaan varmuudella sairastettua, jopa perintötekijöitä myöten. Kyrpälauma pitää tätä edistyksenä ja avaa näille hirvittäville myrkkytuotteille oven.

        Kyrpälauman perverssiä mielikuvitusta kuvaa hyvin se, että se on antanut valtionsa elimelle, joka palvelee tuhoisaa lääketeollisuutta ja sen takana olevaa juutalaisuutta, nimen ”Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.” Tuo laitos on kyrpälauman väline kaiken tuhoamiseksi.

        (5)(0)
        • ” sähköiset mediat ovat täysin juutalaisissa käsissä. Nämä ovat juutalaisille loistava vakoiluväline; he saavat kaikki asiat tietoonsa. Koska heillä on sähköisten järjestelmien viimeinen tekninen kontrolli, he pystyvät pääsemään käsiksi kaikkeen tietoon. Kaikki Internetissä on auki johtavien juutalaisten silmille.”

          Niimpä. Vai luuletteko juutalaisen perustaman Microsoftin (Bill Gates) myyvän windows käyttöjärjestelmäänsä joka tietokoneeseen pelkän rahan takia ?

          Nykyään juutalaiset pankkiirit pystyvät tulostamaan vaikkapa B.Gatesin tileille rahaa niin paljon kuin haluavat, kaappaamansa rahanpaino-oikeuden avulla. Nykypäivänä näiden toiminnan motiivina ei ole enää raha, se on heille yhdentekevä asia, vaan tekojen motiivina on valta ja alistaminen.

          Harva pystyy tarkastamaan esim. windowsin lähdekoodia, se ei ole avoin. Ties mitä vakoiluohjelmaa sinne on ujutettu. Näitä eivät virustorjunnatkaan tunnista, koska ne ovat ”turvallisia” käyttöjärjestelmän osia, ei ulkopuolisia ohjelmia.

          Windows 7 asennuslevy on nykyään lähes kahden DVD -levyn kokoinen ja asennuksen jälkeen se imuroi hirvittävän määrän tavaraa netistä ja asentaa ne koneelle. Aikoinaan pelkkä Win XP:n sp2 päivityspaketti vei koko CD:levyn verran tilaa ja imuroi vielä toisen mokoman tavaraa netistä seuraavassa päivityksessä.

          Kysymys on kuitenkin vain graafisesta käyttöjärjestelmästä. Samanlainen graafinen linux X-windows taitaa mahtua paljon pienempään tilaan (jopa tikulle) ja sen lähdekoodi on avoin (eli jonkun puolueettoman ja asiantuntevan tahon tarkastettavissa) ?

          http://otto.kekalainen.net/files/avoimet-ohjelmistot.pdf

          (7)(1)
      • Vesa-Ilkka Laurio

        Koiralaumasta, osa 2.

        Kyrpälauma (Suomen kansa) on yksinvallassaan tehnyt yliopistoista ja kouluista perkeleen, turmeluksen ja juutalaisuuden tyyssijoja. Yliopistoissa ei ole enää terveitä tieteitä, kaikki on vesitetty juutalaiseksi huijaukseksi tai kabbalaksi. Aina kun Suomessa julkisuuteen astuu ”asiantuntija”, on varmaa, että hän on huijari. Kouluissa kyrpälauma opettaa lapsensa hylkäämään Jeesuksen Kristuksen ja Jumalan ja harjoittamaan homoseksuaalisuutta ja ryhmäseksiä. Koulut kyrpälauma on valjastanut valhepropagandaa, huijausten opettamista, moraalin turmelemista ja lasten tuhoamista varten. Tämä on osa kyrpälauman juutalaistenpalvontaa; ohjelmat lauma saa juutalaisilta.

        ”Uskovaisuus” tarkoittaa Suomessa enää juutalaistenpalvontaa (nykyjuutalaisia, jotka ovat Jeesuksen kiroamia ja helvettiin tuomitsemia fariseuksia, kyrpälauma kutsuu Jumalan ”valituksi kansaksi”). Puhtaasti perkelettä ja juutalaisia palvovia uskontolaitoksia ovat ns. vapaat suunnat (helluntailaisuus, vapaakirkko jne.) ja nykyisin myös ev.-lut kirkko. Arkkipiispat kaikessa palvovat juutalaisuutta ja sen perversioita, esim. homoseksuaalisuutta, jonka Jumala ankarasti tuomitsee (3. Moos. 20:13). Jehovan todistajat ja mormonit ovat alun perinkin juutalaisten kristinuskontuhoamisprojekteja. Roomalaiskatolinen kirkko ja juutalaisuus ovat ytimeltään samoja: ihmisten pelastumista omien tekojen avulla (näin kirotaan ja tuhotaan Kristus ja kristinusko; room. kat. kirkko tuhoaa kristinuskon virallisesti Trenton kaanoneissa). Moni paavi on ollut juutalainen, ja room. kat. kirkko on täysin juutalaisessa ohjauksessa. Suomessa Timo Soini, kyrpälauman yksi suosikki, on julkisesti roomalaiskatolinen ja juutalaisuuden ystävä ja silloin perkeleen ystävä, Joh. 8:44.

        Kyrpälauma on valtiollisessa diktatuurissaan liittänyt Suomen EU:hun ja tehnyt lopun Suomen itsenäisyydestä. EU on juutalainen projekti, jolla Euroopan kansat saadaan yhtaikaa tuhotuksi. Tuhoamisväline on juutalainen velkaperusteinen raha- ja pankkijärjestelmä, joka orjuuttaa ja tuhoaa väkisin; mikään ei voi sitä estää. Kyrpälauma on vienyt Suomen myös juutalaisten sodan jälkeen maailmanhallintaelimekseen luomaan YK:hon. Kyrpälauma haluaa olla juutalaisen vallan alainen, vaikka Jeesus sanoo näistä fariseus-juutalaisista: Te olette isästä perkeleestä, valehtelijoita, murhaajia (Joh. 8:44).

        Kyrpälauma tuo juutalaisten pyynnöstä maahan valtavat määrät maahanmuuttajia, joilla on erilainen uskonto ja kulttuuri kuin suomalaisilla. Kyrpälauma (Suomen kansa) haluaa näin luopua kaikesta omastaan ja sulautua nimettömäksi orjamassaksi juutalaisten orjina (massamaahanmuutto on juutalainen projekti ei-juutalaisten tuhoamiseksi). Maahanmuutto tuhoaa täältä kulttuurin, kristinuskon, identiteetin ja selkärangan (jos sellaista enää oli). Muslimit tuovat maahan islamin, jonka tarkoitus on käännyttää kaikki islamiin tai tappaa heidät. Saatuaan tarpeeksi soluja Suomeen muslimit aloittavat täällä islamisen hirmuterrorin ja massamurhat (näiden aikaansaaminen onkin massamaahanmuuton perimmäinen tavoite). Kyrpälauma pitää tätä hyväksyttävänä, koska jatkuvasti se tuo maahan muslimimaahanmuuttajia.

        Koko kyrpälauma palvelee yhdessä juutalaisuutta ja hartaasti edistää heidän tavoitteitaan (ei-juutalaisten tuhoamista). Juutalaisten orjina olemista pidetään pyhänä asiana, eihän ”Jumalan silmäterää” saa loukata. Juutalaista kristinuskon vesittävää kehitysoppia pidetään tieteellisenä tosiasiana, vaikka jo fyysisesti kehitysoppi on mahdoton (aineesta ei itsestään voi tulla elävää). Kyrpälauma uskoo olevansa apinoiden perillinen, eräs laji apinoita siis.

        Kyrpälauma ei ole näkevinään taivaalle levitettäviä myrkyllisiä kemikaalivanoja (tunnuksettomat lentokoneet levittävät niitä), niitä pidetään normaaleina. Kemikaalivanat sisältävät monenlaisia luonnolle ja ihmisille haitallisia kemikaaleja, ja lentokoneista voidaan haluttaessa tuolla tavalla pudottaa ihmisten päälle vaikka tappavia myrkkyjä. Yksi kemikaalivanojen vaikutus on se, että nomaali luonto tuhoutuu halutulla tavalla ja sitten saadaan myydyksi vilja- ym. tuotteita, jotka on geenimanipulaatiolla tehty kestämään noita kemikaaleja (esim. Monsato, geenimanipuloitu vilja). Kyrpälauma hyväksyy kemikaalivanat; heidän valtiolliset hallintaelimensä eivät ole puuttuneet niihin. Vanojen hyväksyntä on osa juutalaistenpalvontaa (Monsato ja muut alan firmat ovat juutalaisfirmoja).

        Kyrpälauma laittaa hammastahnaansa fluoria ehkäistäkseen ientulehdusta ja hampaiden reikiintymistä, vaikka fluori nimenomaan on hampaiden reikiintymisen ja ientulehduksen ainoa syy. Hammastahnaan liitettävä fluori on amerikkalaisen juutalaisen alumiiniteollisuuden jäte, joka ei hajoa luonnossa. Siksi sille oli pakko keksiä jokin käyttö, ja käytöksi keksittiin hammastahnat. Kun hammastahnoihin laitetaan reikiä aiheuttavaa fluoria, hammaslääkäreillä riittää asiakkaita ja bisnes pyörii. Itse olen pari kolme vuotta sitten luopunut fluorihammastahnoista ja ientulehdus alkoi parantua (nyt täysin parantunut) ja reikiintyminen loppui siihen paikkaan. Nyt hampaani ovat loistavassa kunnossa. Vuoden ajan olen koemielessä syönyt pari kolme teelusikallista sokeria päivässä (sulattaen sen suussa), eikä se mitään haittaa ole hampaille tehnyt, luulen, että pelkkää hyvää. Ei sokeri aiheuta hampaiden reikiintymistä.

        Kyrpälauma uskoo, että ihminen on käynyt kuussa. Ihminen ei kuitenkaan ole käynyt kuussa, se on mahdotonta. Kuukäynnit ovat huijaus. Myöskään atomipommeja ei ole olemassa (eikä Israelilla niin ollen ydinasepelotetta), koko sodanjälkeinen atomi- ja ydinpommisirkus on lavastusta; tarkoituksena tietysti pelon avulla tehdä kaikista kuuliaisia, ja maailmaahan ovat sodan jälkeen johtaneet juutalaiset (raha- ja pankkijärjestelmänsä avulla).

        https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2013/12/06/atomipommiuskonto/

        http://heiwaco.tripod.com/bomb.htm
        http://heiwaco.tripod.com/bomb1.htm
        Kyrpälauma on myös hankkinut Israelista miehittämättömiä lennokkeja, joiden avulla voidaan kaikkea vakoilla ja haluttaessa tuhota (lennokeista pudotettavilla pommeilla, automaattisella kohdistetulla kivääritulella jne.). Mahdollisesti lennokkien ohjauskeskus on Israelissa tai jossakin juutalaisten alusmaassa (Saksassa, miksei myös Suomessa).

        Ehkä tuossa tarpeeksi niitä hirvittävyyksiä, joita kyrpälauman tyrannia saa aikaan. Kaikki tuhoutuu.

        Noiden hirvittävyyksien ohessa roskaväki (Suomen kansa) harrastaa päänpaukutusta joka paikassa (vain sitä varten foorumit ovat) – kaikkialla on myrkyllistä turvanpaukutusta. Kyrpälauma murhaa lapsia; jo liki 700 000 lasta on murhattu aborteissa aborttilakien voimaantulon jälkeen. Murhattuja lapsia ei edes haudata; heidät heitetään jätteeseen tai poltetaan. Kyrpälauma ei kysy itseltään, mihin murhattujen lasten sielut joutuvat.

        Homoseksuaalisuudesta on tullut se tunnusmerkki, josta suomalaisen kyrpälauman tuntee. Homoseksuaalisuus leviää kaikkialle, jopa kouluihin. Tuttuun tapaan roskaväki (Suomen kansa) ryyppää viinaa ryyppäämisestä päästyään. Ohessa vedetään huumetta, jota saa ”rauhoittavina lääkkeinä” lääkäreiltäkin.

        Kyrpälauma on lailla kieltänyt lasten fyysisen kurituksen, vaikka se on ainoa tapa pitää lapsi oikealla tiellä ja tehdä hänestä kunnon kansalainen. Nyt kuritta kasvaneet lapset tuhoavat täältä kaiken, jopa vanhempansa, ja kiroavat saatanallisesti joka suuntaan.

        Kaikkialla huorataan. Puolet hedelmöitetyistä lapsista joko tapetaan (aborteissa) tai ovat äpäriä.

        ”Hyvää” kyrpälauma teeskentelee silloin kun siitä saattaa saada palkkion tai sillä voidaan välttää rangaistus. Vapaasti kyrpälauma ei koskaan tee hyvää.

        Jeesusta Kristusta, Vapahtajaa, pilkataan kaikkialla.

        Suomalaisen kyrpälauma (Suomen kansan) ainoa päämäärä on vastustaa kaikkea totuutta. Sitä vastustetaan jopa lakien voimin. Näillekö, jotka nimenomaan pyrkivät hävittämään totuuden, tulisi julistaa totuutta?

        (7)(0)
  13. Hei! Oletko kiireellistä lainan ratkaista laskut? Tai käsitellä joitakin taloudellisia haasteita? ja olet siellä etsimässä hyvin yksityinen laina tarjous laina. Täältä saat toiveenne haluamasi portti. Tarjoamme lainan erittäin laillinen aikuisen vähintään 18 vuoden ikää ja yli, kuitenkin vähintään korolla niinkin alhainen kuin 2% vuodessa. Jos olet kiinnostunut, ja haluat saada kaikki muut yksityiskohtaiset tiedot, ota meihin yhteyttä sähköpostitse: [email protected]

    (0)(0)
  14. Päättäjämme ja puoluekoneisto todellakin ovat järjestäytyneen juutalaisuuden palveluksessa. He palvelevat vain sitä. Tämä heidän käskyttäjänsä on todellakin vihollisemme, sillä se haluaa tuhota meidät ja kulttuurime. Talmud on täynä mitä hirvittävintä vihaa muita kohtaan. Päättäjämme ovat siis kauehimman vihollisen palveluksessa kuin kuvitella saattaa. Kuitenkin media ja yhteiskunta väittää heidän edustavan Suomea ja suomalaisia ja toteuttavan kansan tahtoa. Kansakunnat tuhotaan ja ryöstetään ja murhataan. Osa jää orjiksi, joiden kohtalo on mahdollisimman onneton ja surkea/matalatasoinen. Kaikki tuntuvat alistuvan tuhoon. Millään ei tunnu olevan mitään väliä. Varmasti sokeasti Israelia ja päättäjiä palvelevat orjat ovat pian todella vaarallisia toisinajattelijoille. Esim. avoimesti Israelille alistuvat PS- ja KD-puolueet ovat netin massavalvonnan kannalla, jolloin todellakin joaisen nettikäyttö tulee olemaan valtiovallallekin julkista. Soini on julkisesti harmitellut sitä, että yksityisten ja suljettujen nettiyhteisljen kimppuun ei vielä voida päästä käsiksi.

    (10)(0)
  15. Vesa-Ilkka Laurio

    Filmin ”Hellstorm – Exposing The Real Genocide of Nazi Germany” johdosta pyydän saada tuoda esiin vielä seuraavaa.

    Juutalaiset massamurhaamassa saksalaisia Puolassa, osa 1.

    Seuraava kirjoitussarjani on muutaman vuoden takaa.

    Esittelen juutalaisen John Sackin kirjan “An Eye for an Eye”, 4. painos, 2000. Kommentoin myös kirjaa, ja sijoitan kommenttini viitteisiin.

    Kirjoittaja Sack kertoo, että hänen sukujuurensa ovat Auschwitzin läheltä Puolasta ja että hänen isoäitinsä on muuttanut sieltä Amerikkaan 1890-luvulla.

    Sack on siinä virheellisessä käsityksessä, että toisen maailmansodan aikana saksalaiset olisivat suorittaneet juutalaisten joukkomurhan (ns. ”holokaustin”). Vuonna 1989 hän kirjaansa valmistellessaan kävi tutustumassa Auschwitzin leiriin, ja käynnistään kertoessaan hän puhuu mm. ”syanidikammioista” (sivulla 3 hän puhuu myös tri Mengelestä, jonka hän luulee valikoineen ”uhreja kaasutettaviksi”). [1]

    Sack kutsuu niitä ihmisiä (siis esimerkiksi minua), jotka sanovat, ettei holokaustia tapahtunut, ”typeryksiksi tai vielä pahemmiksi” (todennäköisesti siis ”idiooteiksi”).

    Tämä juutalainen kutsuu minua typerykseksi ja idiootiksi.

    Tämä Sack-niminen juutalainen oli tullut Amerikasta Puolaan hankkimaan taustatietoa kirjalleen, jossa hänen tarkoituksenaan oli kertoa juutalaisesta naisesta nimeltä Lola Potok (myöh. Ackerfeld, myöh. Blatt), joka oli ollut internoituna puolentoista vuoden ajan Auschwitzin leirissä toisen maailmansodan aikana ja josta sodan jälkeen tuli saksalaisille tarkoitetun suuren vankilan päällikkö Gleiwitzissa, 50 kilometrin päässä Auschwitzista.

    Matkallaan Sack tuli kuitenkin tietämään (tutkittuaan mm. dokumentteja arkistoissa), että totuus oli paljon suurempi kuin pelkkä Lola. Tuhansista juutalaisista (Sack, s. 179) oli tullut Lolan kaltaisia päälliköitä sodan jälkeen. Nämä juutalaiset olivat hänen mukaansa julmia, ja he jopa johtivat sitä organisaatiota, jonka alaisuudessa nämä saksalaisille siviileille tarkoitetut vankilat ja – kuten hän myöhemmin tuli tietämään – keskitysleirit Puolassa ja Puolan hallinnoimassa Saksan osassa toimivat. Organisaation nimi oli Urzad Bezpieczenstwa Publicznego (UB), Valtion Turvallisuusvirasto (vastasi Neuvostoliiton NKVD:tä, myöh. KGB).

    Sackin mukaan asiakirjat osoittavat, että Puolassa oli sodan jälkeen saksalaisia siviilejä varten 227 vankilaa ja 1255 keskitysleiriä. Niiden johtajista lähes kaikki olivat juutalaisia, ja myös useimmat vartijat olivat juutalaisia. Sackin mukaan juutalaiset tappoivat näissä laitoksissa sodan jälkeen saksalaisia. Kyseessä olivat ilman oikeudenkäyntiä suoritetut siviilien murhat (saksalaiset murhattiin saksalaisuutensa takia). Lisäksi saksalaisia hakattiin, ruoskittiin ja kidutettiin.

    Nämä juutalaiset eivät Sackin mukaan murhanneet ”natseja” vaan saksalaisia siviilejä, miehiä, naisia, lapsia ja vauvoja, joiden rikos oli vain se, että he olivat saksalaisia. [2]

    Sack ilmoittaa, että juutalaiset murhasivat saksalaisia enemmän kuin saksalaisia tuhoutui Dresdenin ilmapommituksissa tai japanilaisia Hiroshiman atomipommiin. Hänen mukaansa juutalaiset murhasivat 60 000 – 80 000 saksalaista (sivulla 214 Sack sanoo, että lukumäärä voi olla suurempikin, koska joillakin leireillä lähes kaikki saksalaiset murhattiin).

    Kun Sack tuli tietämään tämän kaiken, hän päätti kirjoittaa siitä, koska hänen mukaansa Toora käskee olemaan rehellinen ja raportoimaan tehdyistä synneistä. Kuitenkin hän päätti keskittyä kirjassaan Lolaan ja siinä ohessa kertoa sitten tästä muustakin.

    Esipuheessaan Sack sanoo, että hänen kirjassaan kerrotut asiat ovat totta; kuvatut keskustelutkin ovat siinä muodossa, jossa todistajat muistavat niiden tapahtuneen. Kirjan henkilöt ovat kaikki todellisia. Sack toistaa vielä esipuheensa lopussa, että hänen kirjansa on totta. Kirjan lopussa on laaja lähteiden luettelo (satoja haastatteluita, lausuntoja lukuisista eri lähteistä, Valtion Turvallisuusviraston arkisto, 15 muuta arkistoa ja museota ja n. 60 kirjaa).

    Luvussa 1 kerrotaan sitten tästä Lolasta. Hän on pukeutunut univormuun, ratsuväen saappaisiin, ja hän kantaa pistoolia vyöllään. Hän liikkuu moottoripyörällä. Hänellä on saksalainen nainen kotona palvelijanaan. Hän kertoo ystävättärelleen, että Valtion Turvallisuusvirastossa (UB:ssa) toimii juutalaisia kaikkialla Puolassa ja että heitä johtavat juutalaiset kenraalit Varsovassa. Heidän tehtävänään oli metsästää SS-miehiä, natseja ja natsien avustajia (tai ainakin niin Lola sanoi), jotta heitä voitaisiin rangaista tai – jos katsotaan aiheelliseksi – teloittaa ja näin kostaa saksalaisille.

    Ystävättärelleen (joka oli tullut paikalle) hän kertoo, että hänen vastuullaan on tuhat saksalaista reilun kilometrin päässä Gleiwitzin vankilassa.

    Sivuilla 17–18 tämä Sack-niminen juutalainen väittää, että kun Bedzinin (Lolan synnyin- ja asuinpaikka) juutalaisia alettiin 31.7.1943 siirtää Auschwitziin, SS-miehet ottivat pikkulapsia äideiltään…

    ”…repiäkseen ne kappaleiksi – – paiskatakseen ne päin seinää – – heittääkseen ne ilmaan ja seivästääkseen ne sitten pistimiinsä.” [3]

    Sivulla 19 tämä Sack-niminen juutalainen väittää, että Auschwitzin leirissä pieni lapsi olisi ollut vaikeuksien tuottaja, kun lapsi ja hänen äitinsä olisi toimitettu ”syanidille.” Hän kertoo erään Auschwitziin toimitettavan raskaana olevan äidin sen vuoksi abortoineen lapsensa, kun alkoi kiertää huhu, että paikkakunnan juutalaiset passitettaisiin Auschwitziin. [4]

    Sivulla 20 tämä Sack-niminen juutalainen väittää, että Auschwitzissa tulijat ohjattiin huoneeseen, jossa oli ”rivi vanhoja, syöpyneitä putkenpäitä kuin suihkuhuoneessa” ja joka oli ”syanidihuone.” [5]

    Samalla sivulla tämä Sack-niminen juutalainen väittää, että SS-mies olisi yleensä avannut vasaralla, taltalla tai purkinavaajalla purkit, joissa luki ”Gift” eli ”Myrkkyä”, ja kaatanut ne reiästä sisään naureskellen ja sanoen:

    ”No niin, annan heille jotain hyvää syötävää.” [6]

    Sivulla 23 tämä Sack-niminen juutalainen väittää, että 13 Lolan läheistä olisi tapettu ”Auschwitzin syanidikammioissa” ja että tri Mengele olisi ainakin yhdessä tapauksessa ollut ”valikoimassa” heitä. [7]

    Sivuilla 27 ja 28 tämä Sack-niminen juutalainen solvaa saksalaisia väittämällä, että Auschwitz-Birkenaun krematorioissa tuhkattavat ruumiit olisivat olleet saksalaisten surmaamia ja että tuhkattavien suuri määrä osoittaisi saksalaisissa asuvaa suunnatonta vihaa. [8]

    Viitteet:

    [1] Ei kuitenkaan ollut mitään holokaustia, ei ollut ihmisten surmaamiseen tarkoitettuja ”syanidikammioita” eikä ollut ihmisten ”kaasutuksia”.

    [2] Juutalaiset suorittivat siis rasistisia joukkomurhia, saksalaisten kansanmurhaa.

    [3] Sack paljastuu propagandistiksi. Esiin tulee perverssi juutalainen mentaliteetti ja psykopatia sekä taipumus valehteluun. Saksalaiset eivät toimineet tuolla tavoin, eikä niin toimi yksikään ihminen. Lasta ei voi repiä kappaleiksi. Myös Suomen valtion holokaustikirjassa ”Kertokaa siitä lapsillenne” (3. p., s. 93) väitetään, että lapsia revittiin kahtia (kirjan lanseerasi Suomeen koulujen oppimateriaaliksi ent. pääministeri Lipponen).

    [4] Kuitenkaan Auschwitzissa ei surmattu ketään ”syanidilla”. Auschwitzista ei tunneta yhtäkään tapausta, jossa joku olisi kuollut myrkkykaasuun.

    [5] Sack levittää viha- ja valhepropagandaa. Auschwitzissa ei ollut ”syanidihuonetta” ihmisten surmaamista varten.

    [6] Auschwitz-Birkenaun väitettyjen kaasukammioiden katoissa ei kuitenkaan ollut sodan aikana reikiä, eikä saksalaisissa keskitysleireissä tapettu ketään kaasulla.

    [7] Juutalainen valehtelee. Auschwitzissa ei ollut murhasyanidikammioita, eikä sellaisissa siis tapettu yhtäkään ihmistä. Tri Mengele ei ”valikoinut” ketään kaasutettavaksi. Lääkärit, myös tri Mengele, ainoastaan valikoivat työkykyiset työkyvyttömistä. Sodan aikana juutalaisia käytettiin työvoimana.

    [8] Kuitenkin krematorioissa tuhkattavat ruumiit olivat lähes kaikki kulkutautien (varsinkin pilkkukuumeen) uhreja, ja ne tuhkattiin (eikä haudattu) hygieniasyistä, etteivät taudit leviäisi ja korkealla oleva pohjavesi pilaantuisi – etteivät siis juutalaiset ja muut sairastuisi ja kuolisi! Krematorioilla ja Zyklon B:llä, jolla tuhottiin pilkkukuumetta levittäviä täitä erityisissä täikaapeissa tai täikammioissa vaatteista ja muista esineistä, pyrittiin kuumeisesti pelastamaan juutalaisten ja kaikkien muidenkin leirissä olevien henki! Juutalainen kutsuu tätä vihaksi, suunnattomaksi vihaksi. Vihankylväjäksi paljastuu kuitenkin juutalainen itse.

    (2)(0)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Juutalaiset massamurhaamassa saksalaisia Puolassa, osa 2.

      Juutalainen panee kirjassaan (s. 28) jopa katolisen papin sanomaan, että ei-juutalaisilla on luonnollinen vaisto tappaa juutalaiset! Ei-juutalaiset kuulemma imevät tämän vihan jo äidinmaidossaan. Juutalaisissa kuulemma ei ole vikaa. [9]

      Viite:

      [9] Kuitenkin juutalaiset olivat vuosina 1933 ja 1939 julistaneet Saksalle taloudellisen ja poliittisen sodan, vuonna 1939 jopa aseellisen sodan (olivat sodassa liittoutuneiden puolella maailmanlaajasti; sionistijohtaja Weizmannin ilmoitus Ison-Britannian pääministerille 5.9.1939), ja he olivat olleet jo ensimmäisen maailmansodan ja nyt tämän toisenkin maailmansodan takana ja lisäksi he olivat pankkimafiallaan tuhonneet Saksan ja Euroopan talouden kokonaan. Kansainvälisten juutalaisten pankkiirien raha- ja pankkijärjestelmä on koronkiskontasysteemi: raha luodaan velkana tyhjästä velkaa otettaessa, jolloin raha = velkaa ja rahan määrä = velan määrä. Juutalaisen rahan käyttöön ottaneet yhteiskunnat tuhoutuvat velkakierteeseen ja velkaorjuuteen, joka johtaa orjuuteen kaikissa asioissa. Yhteiskunnat velkaantuvat kaikilla tasoilla väkisin. Jos ei velkaa, ei rahaa. Ja jokainen seteli raksuttaa tyhjästä korkoa juutalaiselle koko ajan; korkoon ei kuitenkaan luoda rahaa, sitä varten on (kokonaisuutena katsoen) otettava yhä uutta velkaa (pyramidihuijaus), ja tuhon kierre on valmis.

      Kuitenkin tämä Sack-niminen juutalainen sanoo, ettei juutalaisissa ole vikaa! Hän ei ole tietävinään, että rahajärjestelmällään juutalaiset tuhoavat koko maailman. Hitlerin Saksa irtaantui juutalaisten kansainvälisten pankkiirien huijausrahasta ja otti käyttöön oman itsenäisen rahan, joka ei ollut velkaa (eikä siis korollista) vaan palkkio töistä ja palveluista (siis oikea raha), ja siksi Saksa tuhottiin sodalla perustuksia myöten. Neuvostoliitto, Ranska, Englanti ja USA, eli ns. ”liittoutuneet”, olivat juutalaisten kontrollissa (juuri tuon rahajärjestelmän tuoman velkaorjuuden turvin). Molemmat maailmansodat olivat juutalaisten sotia Saksan ja saksalaisten tuhoamiseksi (kansanmurhia siis, holokausteja).

      Juutalaisuus todella oli neuvostosysteeminkin takana, joka tappoi idässä (NL, Kiina jne.) tieten tahtoen noin sata miljoonaa ihmistä ja uhkasi hyökätä Eurooppaan ja tehdä siitäkin kommunistisen maanosan, jossa voitaisiin teurastaa miljoonia tai kymmeniä miljoonia ihmisiä ”puhdistuksissa” (kaiketi suuri osa suomalaisistakin). Neuvostoliitto syntyi, kun lokakuun vallankumouksessa v. 1917 juutalaiset ryöstivät vallan itselleen. Neuvostoliitto oli Venäjän juutalaismiehitys, ja venäläiset joutuivat kärsimään suunnattomasti ja heitä murhattiin massoittain, kymmeniä miljoonia. Suomeen kohdistunut neuvostouhka oli siis koko ajan juutalaisuhka, ei venäläisuhka; juutalaiset pyrkivät valloittamaan Suomen ja juutalaiset sotivat Suomea vastaan ja pyrkivät tuhoamaan suomalaiset. On hyvä muistaa, että Hitler pelasti toisessa maailmansodassa Suomen monta kertaa, esim. pakotti Neuvostoliiton lopettamaan talvisodan uhkaamalla ryhtyä sotimaan Suomen rinnalla (Neuvostoliitto ei ollut vielä valmis sotaan Saksaa vastaan).

      Jo 1920-luvulta alkaen juutalainen Neuvostoliitto kuumeisesti valmistautui hyökkäämään Eurooppaan (myös Suomeen), ja siksi juutalaiset (Stalinin johdolla) tappoivat itse NL:ssa ne, jotka saattoivat asettua vastustamaan kommunistista rynnistystä ja häiritsemään tulevaa Euroopan valloitusta (esimerkiksi sodanaikaisella kapinalla). Saksaan oli tarkoitus hyökätä ensin, ja NL:n länsirajalla oli massiivinen 2 miljoonan sotilaan ja kymmenien tuhansien lentokoneiden ja panssarivaunujen keskitys odottamassa hyökkäyskäskyä.

      Hitlerin Saksa oli perillä tästä, ja siksi Hitler päätti kesällä 1941 tehdä NL:oon ennaltaehkäisevän iskun, ettei koko Eurooppa (mm. Suomi) joutuisi juutalaisikeeseen ja surmattavaksi. Saksa päätti ajaa juutalaiset kokonaan pois Euroopasta, ensin maastamuutolla, myöhemmin sotaoloissa pakkosiirroilla itään NL:lta vallatuille alueille.

      Hitlerin Saksa yritti pelastaa Euroopan. Nyt olemme EU:ssa, joka on kommunistinen (juutalainen; EU:n lipun 12 tähteäkin kuvaavat Israelin 12 heimoa) keskitysleiri, jossa on tarkoitus tuhota Euroopan kansat tuhoamalla niiden kansallisvaltiot, kansallistunto, isänmaallisuus, uskonto, kulttuuri ja identiteetti ”globalisaatiolla” ja siirtolaisuudella (ns. Kalergi-suunnitelma vapaamuurari Coudenhove-Kalergin mukaan). Maamme johto on jo pitkään tukenut tätä juutalaista ohjelmaa maamme tuhoamiseksi. Vuosikymmeniä he ovat olleet pelkkä maanpetoksellinen rikollisjoukko.

      EU todella on kommunistinen tuhoamisleiri. Ensin meidät imetään tyhjiin ”riippumattomalla” Euroopan Keskuspankilla, jonka takana on juutalainen pankkimafia (keskuspankkien keskuspankki BIS Rothschildeineen jne.). Kommunismin ydinajatus on juuri yksityinen (lue: juutalainen) tai valtiolliseksi naamioitu yksityinen keskuspankki. Siis varastaminen ja orjuuden ikeeseen valjastaminen pyramidihuijausrahajärjestelmän avulla. EU:ssa ja EKP:ssä on kyse yksinomaan Euroopan kansojen (esim. suomalaisten) ryöstämisestä ja tuhoamisesta. Esimerkiksi nyt Suomella ei ole minkäänlaista omaa rahapolitiikkaa, ja ne, jotka ovat ajaneet maamme liittämistä EU:hun, ovat suuren luokan maanpettureita ja kansan tuhoajia! Suomea ovat vuosikymmenet hallinneet Suomen kansan suurimmat rikolliset.

      Minusta maamme tulisi irrottaa EU:sta, maahamme tulisi säätää laki kuolemanrangaistusten käyttöönottamisesta ja törkeimmät maanpetturit tulisi tuomita kuolemanrangaistuksiin julkisissa teloituksissa.

      Juutalaiseen uskontoon (Talmud) nimenomaan kuuluu ei-juutalaisten tuhoaminen (siis lähes koko ihmiskunnan tuhoaminen), jotta maailma jäisi juutalaisille (tämän tuhoamisen jälkeen kuulemma heidän messiaansa saapuu). Juutalaiset pyrkivät aina tappamaan niin paljon ei-juutalaisia kuin pystyvät, jos he voivat tehdä sen ilman kiinnijoutumisen vaaraa (kuten NL:ssa ja Kiinassa); tämä tappaminen on heille pyhää jumalanpalvelusta. Myöskään suomalaisia ei tulla säästämään, jos juutalaiset saavat toimintavapauden (vapaina vastuusta). ”Antisemitismi”-varoituksillaan ja -syytöksillään he saavat suomalaiset päättäjät tukemaan ja suojelemaan heitä ja kannustamaan heitä heidän tuhoamistyössään. Ja tulee ymmärtää, että koska he tässä tuhoamistyössään luulevat tekevänsä Jumalalle suurta palvelusta, heidän koko elämänsä ja toimintansa keskittyy tähän tuhoamiseen ja tappamiseen (kiinni kuitenkaan ei saa jäädä; toiminta on hyvin salakavalaa, ja sitä on suurin osa maailmanpolitiikkaa nykyisin). Juutalaiset ovatkin maailman vaarallisin, häikäilemättömin ja väkivaltaisin kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden joukko, kuten Raamattukin heistä jo toteaa (Joh. 8:44: Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa – murhaajia – valehtelijoita).

      Minusta on äärimmäisen häkellyttävää, että Suomessa eri keskustelufoorumeilla fooruminpitäjät antavat juutalaisten aivan vapaasti valehdella, huijata, eksyttää, kääntää kieroon, houkutella pois totuudesta, rehellisyydestä ja säädyllisyydestä, pilkata suomalaista uskontoa ja kulttuuria, nimitellä ja herjata suomalaisia ja heidän merkkimiehiään sekä vesittää ja tuhota suomalaista yhteiskuntaa! Kukaan ei näy puuttuvan tähän vihamieliseen ja tuhoisaan toimintaan.

      Naisvallan tuominen Suomeen on myös ollut tehokas juutalainen keino tuhota Suomi.

      Samoin homovallan.

      Holokaustihuijaus on myös yksi valhe, jota vipuvartena käyttämällä juutalaiset – rahajärjestelmähuijauksen ohella – kipuavat valtaan ja saavat sitä kautta tilaisuuden tuhota ei-juutalaisia.

      Juutalaiset tuleekin kaikkialla maailmassa ottaa kiinni ja sulkea vankiloihin ja keskitysleireihin, ja sitten heille on kansainvälisessä yhteistyössä langetettava ne rangaistukset, jotka katsotaan sopiviksi. Suurimmat juutalaisrikolliset tulee tuomita kuolemaan. Muut juutalaiset jäävät vankiloihin tai heidät sijoitetaan tiukasti suljettuihin leireihin, joissa he ovat ankaran kontrollin alaisina pysyvästi. Talmud julistetaan rikollisuutensa vuoksi kielletyksi kirjaksi, ja se hävitetään maailmasta. Juutalaisuus rikollisena uskontona kitketään pois kokonaan. Kaikki kanssakäyminen juutalaisten kanssa kielletään ankarasti. Maailma on vapautettava tuosta kauheasta rikollisjoukosta, ja juutalaisuus (juutalainen uskonto) on hävitettävä juuria myöten.

      Pankit ja tiedotusvälineet otetaan juutalaisilta pois, samoin kaikki poliittinen vaikutusmahdollisuus, koska he pyrkivät ainoastaan tuhoamaan, usein ”auttamisen” ja ”edistämisen” varjolla. Juutalaisia voidaan käyttää käsityöläisinä ja siivoajina, mutta ei missään sellaisessa ammatissa, jossa he voivat tuhota ei-juutalaisia (ei esim. lääkäreinä [tappamis- ja myrkyttämismahdollisuus; tyypillisenä esimerkkinä nykyiset ”psyykenlääkkeiksi” kutsutut hermostomyrkyt], apteekkareina, lääketehtailijoina, tuomareina, tiedemiehinä, ravintoloitsijoina, elintarvikkeiden valmistajina tai kuljettajina jne.). Nyt Suomikin alkaa olla siinä tilassa, että pian juutalaiset (joko itse tai käsikassaroittensa avulla) voivat tappaa täällä kenet tahansa joutumatta kiinni (asioita ei ryhdytä oikeasti tutkimaan), ja tämä koskeekin jo muuta rikollisuutta (esim. talous, raha- ja pankkijärjestelmä, oikeuslaitos, media, yliopistot, puoluelaitos ja maan johto ovat jo tiukasti juutalaiskontrollissa).

      Juutalaiskeksintöä ja aikaansaannosta ovat myös ei-juutalaisten lasten murhat (abortit), joilla estetään ei-juutalaisia (tai ”elukkoja”, kuten he meitä kutsuvat) lisääntymästä, ja myös jo mainitut hermostomyrkyt (”psyykenlääkkeet”), joilla juutalaiset ovat onnistuneet ”tappamaan pystyyn” kymmeniä miljoonia ei-juutalaisia. Myöskään homoseksuaalit eivät lisäänny, ja siksi tätä iljettävää perversiota suositaan.

      Valvira (sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto; ent. TEO sulautui siihen), joka suojelee tällaista lasten murhaamista ja ihmisten myrkyttämistä ”psyykenlääkkeillä”, on olemukseltaan juutalaisorganisaatio, jonka jäsenet tulisi ihmisten tuhoamisen ja tappamisen vuoksi teloittaa julkisesti hirttämällä, ja jos minulla olisi valta, hirtättäisin välittömästi jokaisen asiaan osallisen Valviran jäsenen (myös lääkärikunnan jäsenen) massamurhaajana (jo puoli miljoonaa lasta murhattu 38 vuodessa) ja ihmisten myrkyttäjänä ja tuhoajana (”psyykenlääkkeillä”; ikään kuin ihmisen sielua voisi hoitaa kemiallisesti tai terveitä aivoja kirurgisesti silpomalla!).

      Myös suuri osa maamme johtoa ja virkamieskuntaa tulee saattaa oikeuden tuomittaviksi maanpettureina, vihollistemme juutalaisten hyväksyjinä ja suomalaisten tuhoamisen (esim. EU, EKP, juutalaiset) sallijoina. Myös juutalaisten johtajat tulee viedä oikeuteen, samoin huomattavimmat psykiatrit ja psykologit. Tiedotusvälineiden, esim. Helsingin Sanomien, omistajat ja johtohenkilöt tulee myös asettaa syytteeseen.

      Juutalaisen uskonnon myötä maailmasta on hävitettävä myös vapaamuurariliike ja muut salaseurat, jotka ovat olennaisesti juutalaisia välineitä – ennen kaikkea soluttautumisvälineitä – ei-juutalaisten tuhoamiseksi (esim. Lenin ja NL:n johtavat juutalaiset olivat vapaamuurareita, samoin Euroopan tuhoamisohjelman laatinut Coudenhove-Kalergi).

      On pikaisesti ryhdyttävä pidättämään juutalaisia kaikkialla maailmassa, että pääsisimme irti tästä rikollisuuden ylivallasta ja omasta tuhoutumisestamme. Joka ikinen juutalainen on suljettava rikollisena tiukasti vartioituun paikkaan (vankilaan, keskitysleiriin, ghettoon tms.). Tähän sulkemiseen on ryhdyttävä välittömästi. Juutalaiset kutsuvat tätä tietenkin ”antisemitismiksi”, vaikka kyseessä on vain normaali ja terve rikollisuuden vastustaminen. Juutalaisuus on samaa kuin rikollisuus, ei muuta. Valehtelua, huijaamista, murhaamista, tuhoamista, varastamista.

      (5)(0)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Juutalaiset massamurhaamassa saksalaisia Puolassa, osa 3.

      Tämä juutalainen valehtelija Sack väittää vielä (s. 28-29), että juutalaiset varastivat Auschwitzissa sotateollisuuden tehtaista (joissa he olivat töissä) ruutia ja pihtejä, joiden avulla oli tarkoitus räjäyttää krematoriot ja niin…

      ”…pelastaa kymmenen tuhannen ihmisen henki päivittäin.”

      Pihdeillä olisi raivattu tie läpi piikkilanka-aitojen. Tässä yhdeksi tekijäksi Sack esittelee juutalaisen Adam Kowalskin. Tällainen kapina muka oli suunniteltu lokakuuksi 1944. Todella massiivista valehtelua! [10]

      Sivulla 31 tämä Sack-niminen juutalainen väittää, että Auschwitzin komentaja Höss olisi…

      ”…keksinyt syanidikammiot – – lähettänyt niihin miljoona ihmistä.” [11]

      Sivulla 36 juutalainen Sack ilmoittaa, että helmikuun alussa 1945 (Auschwitz ”vapautettiin” 27.1.1945) juutalainen Auschwitzin vanki Barek (Dov) Eisenstein oli jo liittynyt Valtion Turvallisuusvirastoon (UB) ja ampui pistoolilla kaikki SS-miehet eräässä ravintolassa. [12]

      Sivulla 38 tämä Sack-niminen juutalainen kertoo, että kun Eisenstein oli poistunut ”vapauttamisen” jälkeen Auschwitzin leiristä, hän kysyi puolalaisilta, mihin keskitysleirien ihmiset menevät, kun hän ei nähnyt juutalaisia, ja juutalainen Sack panee puolalaisten suuhun sanat:

      ”Kukaan ei säilynyt hengissä. Saksalaiset tappoivat kaikki juutalaiset.” [13]

      Sivuilla 39-40 (ja selityksissä sivuilla 187-188) juutalainen Sack kertoo, että liittyessään 1.2.1945 Kattowitzissa UB:hen Eisenstein sai kuulla, että 75% UB:n upseereista oli juutalaisia (lokakuussa 1945 osuus oli laskenut 50%:iin; NKVD:n neuvonantajan, kenraaliluutnantti N. Sielivanovskin, raportti NKVD:n päällikkö Lavrenti Berijalle 20.10.1945, Tatjana Cariewskaja et al: Teczka Specjalna J. W. Stalina: Raporty NKWD z Polski, 1944-1946).

      90% näistä juutalaisista oli muuttanut nimensä. Kaikenkattavassa valheellisuudessaan ja hämäräpuuhissaan nämä juutalaiset polkevat maahan jopa omat nimensä. Tämä Barek Eisenstein otti nimekseen Bolek Jurkowski. Tämä Eisenstein/Jurkowski heitteli käsikranaatteja viemäreihin ja pyrki niin tappamaan – ja tappoikin – piilossa olevia SS-miehiä.

      Näistä UB:n upseereista tuli saksalaisille tarkoitettujen vankiloiden ja keskitysleirien johtohenkilöitä. Eräs tunnettu massamurhaaja oli Kattowitzin lähellä olleen Schwientochlowitzin keskitysleirin juutalainen päällikkö Shlomo Morel, joka oli entinen partisaani. Hän oli myös Oppelnin ja Kattowitzin vankiloiden päällikkö. Hän myös toi yllä mainitun Lolan UB:n piiriin, ja Lolasta tuli Gleiwitzin vankilan päällikkö. Juutalaisesta Frydmanista tuli Beuthenin vankilan päällikkö, juutalaisesta Shmuel Kleinhautista Myslowitzin vankilan päällikkö, juutalaisesta Efraim Lewinistä (ent. partisaani) Neissen vankilan päällikkö. Juutalaisesta Adam Kowalskista tuli UB:n kuulusteluosaston päällikkö Gleiwitziin, juutalaisesta Chaim Studnibergistä Sleesian vankiloiden ja keskitysleirien johtaja, juutalaisesta Pinek Makasta (ent. partisaani nimellä Antek Zeziskowski; nyt Pawel Maka) Sleesian turvallisuusministeri (eli ”Sleesian hallituksen ensimmäisen osaston apulaisjohtaja”), joka nimitti Lolan Gleiwitzin vankilan päälliköksi. Sack luettelee yli 30 muuta Kattowitzin alueen juutalaista UB-upseeria (Sack keskittyy vain tähän yhteen alueeseen, Kattowitziin, koska hän rakentaa tarinansa Lolan ympärille; Kattowitzissa oli vain neljä ei-juutalaista upseeria!). Myös koko Sleesian UB:n päällikkö oli juutalainen kommunisti: majuri Josef Jurkowski. Jurkowskin työhuoneen seinällä oli Stalinin kuva. Koko UB:n päällikkö oli juutalainen Jacob Berman.

      Sivuilla 52-53 juutalainen Sack kertoo, että Stalin itse oli sen takana, että UB:stä tuli lähes kokonaan juutalainen. Stalin kuulemma halusi juuri juutalaisten metsästävän saksalaisia jo senkin vuoksi, etteivät juutalaiset asettuisi myöhemmin mahdollisesti kapinoivien puolalaisten puolelle. Stalinin määräyksestä (jonka hän antoi jo ”Puolan kansalliskomitealle” joulukuussa 1943) UB:n päälliköksi tuli juutalainen ja lähes kaikkien UB:n osastojen päälliköiksi juutalaiset, tosin muutetuilla nimillä. Sivuilla 192-193 Sack ilmoittaa juutalaisten UB-murhaajaupseerien nimiä Varsovasta.

      Selityksissä sivulla 193 juutalainen Sack kertoo 16.2.1997 pidetystä konferenssista (UCLA), jossa professori Istvan Deak puhui aiheesta ”Post-Holocaust Jewish Communism” (Holokaustin jälkeinen juutalainen kommunismi). Deak totesi, että UB oli juutalaisten kommunistien linnake ja että miehet, jotka kontrolloivat sitä, kuten myös lähes kaikkien osastojen päälliköt, olivat juutalaisia. Deak kertoi, että on tunnettu tosiasia, että UB suoritti rikoksia: kidutuksia, murhia jne.

      Sivulla 63 tämä Sack-niminen juutalainen väittää, että Höss oli…

      ”…juutalaisten tuhoamisen erikoisasiamies”. [14]

      Selityksissä sivulla 196 tämä juutalainen kirjoittaa, että Lolan vankilassa Gleiwitzissa oli 500-1000 vankia, joista 20 oli saksalaisia sotilaita, n. 40 sotarikollisia ja loput sellaisia, joita EPÄILTIIN Gestapon tai SS:n jäseniksi, natseiksi, natsien avustajiksi tai rikollisiksi. Siis epäiltiin.

      Sivuilla 64-65 tämä Sack-niminen juutalainen kertoo, kuinka Lolan adjutantti löytää kadulta erään SS- ja Gestapomiehen ja tuo hänet Lolan luo vankilaan. Tämä Lola-niminen juutalainen nainen ryhtyy hakkaamaan saksalaista. Samalla tämä juutalainen nainen huutaa sanoja…

      ”…sinä kirottu valehtelija – – sinä saastainen SS-mies – – sinä kirottu Gestapo-sika – – sinä kurja sika.”

      Sitten tämä juutalainen nainen käskee adjutanttinsa ja erään vartijan hakata saksalaisen. He hakkaavat, potkivat ja pieksevät häntä ja raahaavat sitten pois.

      Sivulla 67 tämä Sack-niminen juutalainen kertoo, että juutalainen kuulustelija Adam (Kowalski) läimäytti saksalaisia kasvoille, jos epäili näiden valehtelevan. Juutalaisen Adamin käsi kuitenkin kipeytyi, ja siksi hän alkoi lyödä saksalaisia kepillä (”cane”). Juutalaisen Adamin apulaiset käyttivät harjanvarsia (”mopsticks”), luudanvarsia (”broomsticks”), luolaihmisen nuijien paksuisia keppejä (”sticks as thick as caveman’s clubs”) ja välineitä, joita kutsuttiin ”kuoliaaksihakkamisvälineiksi” (”beater-to-death”); nämä olivat n. 60 cm:n pituisia jousia, joiden päissä oli kovat lyijypallot (”a two-foot spring with a hard lead ball at the business end”).

      Tämä Sack-niminen juutalainen on ilmeisen ihastunut tähän viimeksi mainittuun aseeseen, koska hän jatkaa sen kuvaamista: kun tällä kuoliaaksihakkaamisvälineellä sivalletaan kuin mailalla, kuulustelija saattoi käyttää käsivarttaan, rannettaan ja jousta antaakseen kolmoisiskun saksalaisen käsivarsille, jaloille, keholle tai kasvoille niin, ettei hänelle itselleen kehittynyt tenniskyynärpäätä (”By snapping the beater-to-death like a racket, an interrogator could use his arm, his wrist, and the spring to deliver a triple jolt to a German’s arms, legs, body or face while avoiding a sort of tennis elbow himself”).

      Juutalaisen Sackin mukaan tämä kuoliaaksihakkaamisväline oli suosikkityökalu juutalaisen Lolan vankilassa. Jos kuulusteltava saksalainen sanoi: ”Pidin juutalaisista”, ”Autoin juutalaisia” tai ”Tein hyviä tekoja juutalaisille”, silloin loukkaantuneet kuulustelijat käyttivät kuoliaaksihakkaamisvälinettä, kunnes mies lakkasi pilkkaamasta (!) heitä (”till the man stopped mocking them”). Sitten juutalaiset raahasivat miehen lähimpään selliin, selliin nro. 105, mutta eivät asettaneet häntä syytteeseen vaan julistivat hänet kokoaikaiseksi epäillyksi. Joka toinen yö mies tuotiin sitten hakattavaksi, kunnes hänen sinimustassa kehossaan ei ollut enää yhtään vaaleaa kohtaa (”until there was no oasis of white on his black-and-blue body”). Hänen ruumiinsa näytti kuolleelta ruumiilta, joka oli ollut kuukauden kuolleena.

      Samalla sivulla tämä Sack-niminen juutalainen toteaa, että juutalainen Adam ei ollut tietoinen tästä, mitä vankilassa tapahtui (hänen toimistonsa oli erillään vankilasta). Tahollaan kuitenkin Adam aiheutti mustelmia ja luunmurtumia samanlaisella aseella. Tämä juutalainen Adam oli juutalaisen Sackin mukaan viinaa juova alkoholisti.

      Selityksissä sivulla 197 tämä Sack-niminen juutalainen kertoo, että kuulustelijat hakkasivat myös naisia Lolan vankilassa. Ogorek-niminen kuulustelija hakkasi erästä 20-vuotiasta kattowitzilaista tyttöä, Elfryda Uraczia, kepeillä ja messinkisolkisella vyöllä joka yö huhtikuussa, toukokuussa ja kesäkuussa (”One whose name was Ogorek, used clubs and brass-buckled belt to beat a Kattowitz girl, Elfryda ’Uracz’, age twenty, every night in April, May and June”). Tämä hakkaaja kysyi tytöltä erilaisia kysymyksiä, muttei koskaan antanut tämän vastata. Tyttö menetti vasemmanpuoleiset hampaansa, hänen kehonsa tuli veriseksi, mustaksi ja siniseksi ja osa vyön soljesta takertui hänen lonkkaansa (”She lost her left teeth, her body became bloody, black and blue, and a part of the belt buckle lodged in her hip”).

      Samalla sivulla tämä Sack-niminen juutalainen kertoo, että Lolan vankilan kuulustelijat läimäyttivät oven Angela Schymitzekin sormille. Tämä oli laulaja ja pianisti, eikä hän voinut soittaa tämän jälkeen enää kunnolla.

      Sivulla 68 tämä Sack-niminen juutalainen kertoo, kuinka juutalainen kuulustelupäällikkö Adam istui huoneessaan ja kuunteli sinne kantautuvia saksalaisten huutoja, kun kuulustelijat läimäyttelivät ovia saksalaisten käsille tai työnsivät neuloja heidän kynsiensä alle (”slamming a door on a German’s arm while driving pins up the German’s nails”).

      Sivulla 69 tämä Sack-niminen juutalainen sanoo, että Lolalle nämä kidutettavien kauhunhuudot olivat kissan naukunaa verrattuna otaksumiinsa Auschwitzin ”syanidikammioiden” tuhansiin huutoihin. [15]

      Viitteet:

      [10] Auschwitzissa ei tapettu yhtäkään juutalaista rodun tai uskonnon vuoksi, ainoastaan kurinpidollisista syistä jouduttiin teloittamaan koko Auschwitzin aikana 117 juutalaista (ks. kirjoitukseni ”Auschwitzissa kuoli 60 421 juutalaista”). Saksalaiset jopa rankaisivat kuolemanrangaistuksilla niitä omiaan, jotka syyllistyivät yhden tai useamman juutalaisen surmaamiseen! Juutalaisiin kajoaminen oli tiukasti kiellettyä!

      [11] Kuitenkaan Auschwitzissa ei ollut ”syanidikammioita” eikä sellaisissa tapettu yhtäkään ihmistä. Auschwitzin komentaja Rudolf Hössistä ks. kirjoitukseni ”Rudolf Hössin ’tunnustukset”. Tunnustukset kiskottiin häneltä kiduttamalla.

      [12] Juutalainen ryhtyi murhaamaan.

      [13] Juutalainen Sack valehtelee. Saksalaiset eivät tappaneet juutalaisia.

      [14] Juutalainen valehtelee. Juutalaisia ei tuhottu. Hössistä ks. viite 11.

      [15] ”Syanidikammioita” Auschwitzissa ei kuitenkaan ihmisten teloittamista varten ollut, joten mitään huutamisia ei kuulunut.

      (2)(0)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Juutalaiset massamurhaamassa saksalaisia Puolassa, osa 4.

      Sivuilla 69 ja 70 tämä Sack-niminen juutalainen kertoo, että Lola vietti yönsä vankilansa toimistossa mutta ei saanut nukuttua, kun kidutettavien saksalaisten vihlovat ”ei”-huudot häiritsivät häntä. Avuksi tuli sitten juutalainen työtoveri, edellä mainittu Efraim Lewin, joka Kattowitzissa oikealla nyrkillään löi ihmisiä kasvoille (”using his good right arm to punch people’s noses in Kattowich”). Tämä lähti hänen kanssaan katsastamaan Gleiwitzia, ja eräältä kadulta he valitsivat talon ja ajoivat sen saksalaiset asukkaat (vanhan lasinpuhaltajan perheen) pois ja käskivät jättää kaiken omaisuuden jälkeensä. Saksalaiset lähtivät, ja Lola asettui taloon asumaan.

      Sivulla 74 tämä Sack-niminen juutalainen kertoo juutalaisesta Shlomo Ignazista, joka perusti pienen kellarivankilan saksalaisia varten Neisseen. Maksua vastaan (200 $/kpl) ilmiantajat ”paljastivat” ”natseja”, ja nämä pantiin vankilaan. Ilmiantaminen oli nähtävästi sangen tuottoisaa, sillä pian kussakin petissä oli 3-4 vankia. Tarpeet tehtiin sankoon, ja ulosteen haju täytti kuuman kellarin. Saksalaiset olivat tukehtumaisillaan, ja yksi heistä viilsi kurkkunsa auki partaterällä.

      Sivuilla 74-75 tämä Sack-niminen juutalainen kertoo, että juutalaisen Shlomo Ignazin vankilassa kuulustelijat huusivat sellaiselle saksalaiselle, joka tunnusti kuuluneensa natsipuolueeseen: ”Senkin sika”, ja pieksivät hänet ja katkaisivat hänen kätensä (”shouted, ’Du Schwein!’ You pig! and beat him and broke his arm”).

      Juutalainen jatkaa, että jos saksalainen ei ”tunnustanut” (sitä, mitä ilmiantajat väittivät), juutalaiset alkoivat lyödä itsepäistä miestä ja jatkoivat hakkaamista niin kauan, että saksalaisen oli pakko ”tunnustaa.”

      Tämä Sack-niminen juutalainen jatkaa, että eräs 50-vuotias mies ei tunnustanut; kyseessä oli eräs ensimmäisessä maailmansodassa vasemman kätensä menettänyt saksalainen. Kuulustelija suuttui ja iski miehen pään seinään (”hit the man’s head against the wall”) sitten iski sen seinään vielä kymmenen kertaa (”hit it against it ten times more”). Sitten juutalainen heitti miehen lattialle (”threw the man’s body onto the floor”) ja hyppi saappaat jalassa miehen rintakehän päällä (”and, in his boots, jumped on the man’s cringing chest as though jumping rope”). Kuusi muuta kuulustelijaa, miltei kaikki juutalaisia, veti miehen sohvalle ja kiskoi pois hänen housunsa ja hakkasi häntä kovilla kumipampuilla ja kivillä täytetyillä kovilla kumiletkuilla (”hit him with hard rubber clubs and hard rubber hoses full of stones”). Hiki virtasi juutalaisten käsivarsia pitkin, ja veri virtasi pitkin miehen paljaita jalkoja (The sweat started running down the Jews’ arms, and the blood down the man’s naked legs”). Saksalainen kiljui, ja kuulustelijat työnsivät puulusikalla kankaan hänen suuhunsa. Sitten he jatkoivat hänen hakkaamistaan (”resumed beating him”). Lopulta saksalainen toimitettiin alas selliinsä.

      Kahden päivän kuluttua, sapattina, juutalaiset toimittivat saksalaisen jälleen ylös hankkiakseen oikeutuksen torstaiselle voimakkaalle käsittelylleen (”to validate on Saturday the drastic acts of Thursday”). Kun saksalainen kieltäytyi tunnustamasta olleensa natsi, he jatkoivat hänen hakkaamistaan, ja he myös ruoskivat häntä (”they resumed beating and whipping him, too”). Sitten he alkoivat ampua pistoolilla hänen korviensa juuressa ja jahdata häntä pistooli kädessä sanoen:

      ”Ota tai jätä.”

      Kun saksalainen ei “tunnustanut”, tätä jatkui jatkumistaan touko- ja kesäkuun 1945, ja hänen ei-huutonsa…

      ”…kiirivät kuin variksen raakunat yli Neisse-joen.”

      Juutalainen ilmoittaa, että samoin kaikuivat monien muidenkin miesten ja naisten kauhunhuudot.

      Sivuilla 76 ja 77 tämä Sack-niminen juutalainen jatkaa sitten tarinaansa tästä saksalaisesta. Kun saksalainen oli tuotu kahdeksannen kerran yllä kuvattuun juutalaiseen käsittelyyn ja kun hän oli jo puoliksi tiedoton saamistaan monista iskuista (häntä hakattiin kumipatukoilla ja tammipuisilla nuijilla) eikä kyennyt ajattelemaan selvästi, hän ”myönsi” olleensa puolueessa (”By now, the man was half unconscious due to his many concussions, and he wasn’t thinking clearly. The boys worked on him with rubber and oak-wood clubs”). Hänelle sanottiin: “Häivy!”, ja kun hän oli menossa ovella, yksi kuulustelija iski häntä takaapäin päähän niin että hän putosi tajuttomana maahan (”one of the boys impulsively hit the back of his head, and he fell to the floor, unconscious”). Kuulustelijat huusivat hänelle: ”Ylös, saksalainen sika”, ja potkivat häntä, kunnes hän nousi ylös ja putosi jälleen maahan. Saksalainen kannettiin sitten sellinsä nurkkaan.

      Sivulla 77 tämä Sack-niminen juutalainen kertoo, että tässä juutalaisen Shlomon vankilassa – kuten muissakin UB:n vankiloissa – 90% saksalaisista miehistä ”tunnusti” kuuluneensa natsipuolueeseen. Juutalainen Sack sanoo, etteivät kuulustelijat olleet vankiloissa sanomassa: ”Ette olleet natseja, menkää kotiin.” Kuulustelijat kysyivät: ”Olitko puolueessa”, ja jos saksalainen vastasi kieltävästi, kuulustelijat löivät häntä ruoskilla, kepeillä ja ketjuilla (with whips, clubs and Toonerville trolley chains) tai laittoivat hänen sormensa ovenkarmille ja läimäyttivät oven kiinni (or put his or her fingers into a door jamb, slamming the door) tai työnsivät puisia kiiloja (wooden wedges) hänen kynsiensä alle, kunnes saksalainen sanoi: ”Olin.” Juutalainen Sack yltyy runolliseksi tässä juutalaisessa haltioitumisessa: hänen mukaansa kuulustelijat etsivät totuutta niin kuin oliiviöljyä etsitään: murskaamalla ympärillä oleva aines!

      Samalla sivulla juutalainen Sack sanoo, että joskus kuulustelijat hakkasivat saksalaisia jo ennen kuin nämä kielsivät olleensa natsipuolueessa. Esimerkiksi Biesko-Bielassa juutalainen komentaja kysyi erään saksalaisen nimeä, ja kun saksalainen oli sanonut sen, häntä alettiin hakata. Juutalainen komentaja sanoi toimivansa kostoksi, ja kuulustelijat potkivat saksalaista kiveksille (”kicking the German’s testicles”). Kahden viikon kuluttua saksalaista kuulusteltiin uudelleen, ja kun hän kielsi kuuluneensa natsipuolueeseen, häntä käsiteltiin ruoskalla ja sapelilla (”with a whip – – with a saber”), ja saksalainen kiljui ja pyysi, että hänet tapettaisiin.

      Sivulla 78 tämä Sack-niminen juutalainen kertoo, että Neisse-Neulandin vankilassa kuulustelijat kysyivät saksalaiselta: ”Kuinka usein löit sitä ja sitä”, ja kun saksalainen vastasi, ettei hän koskaan lyönyt ketään, kuulustelijat puhkaisivat saksalaisen tärykalvot (”burst the German’s ear-drums”).

      Bunzlaun vankilassa juutalainen komentaja kysyi saksalaiselta naiselta: ”Kauanko olit ’Vapaa Saksa’-järjestössä”, ja kun nainen vastasi, ettei hän ollut kuullutkaan sellaisesta, komentaja sanoi:

      ”Tunnusta, tai vanhempasi joutuvat hirteen” (”or your parents will hang”).

      Wünschelburgin vankilassa kuulustelijat kysyivät saksalaiselta, mihin tämä oli kätkenyt aseensa ja ketä tämä oli ampunut sillä ja miksi, ja kun saksalainen sanoi, ettei hänellä ole asetta, yksi kuulustelija tallasi saksalaisen käsien päällä, toinen jalkojen päällä.

      Samalla sivulla tämä Sack-niminen juutalainen kertoo, että vastasivatpa saksalaiset ”Kyllä” tai ”Ei”, heitä hakattiin. Glatzissa juutalaiset ruoskivat (whipping) erään saksalaisen jalkoja kuusi viikkoa, kun tämä oli vastannut kysymykseen, kuuluiko hän natsipuolueeseen: ”Tietenkin, minun oli pakko.” Eräässä Glatzin toisessa vankilassa kuulustelijat mursivat erään saksalaisen kylkiluut (broke a German’s ribs), kunnes tämä kirjoitti: ”Lupaan vakoilla UB:n hyväksi”, siis ”ilmiantaa” muita saksalaisia.

      Ottmachaun vankilassa kuulustelijat laittoivat erään saksalaisen alastomana kylmään veteen, kunnes tämä kirjoitti: ”Lupaan vakoilla UB:n hyväksi.”

      Schreiberhaun kuulustelijat kysyivät eräältä saksalaiselta naiselta: ”Missä ovat Werwolfit” [16], ja kun nainen vastasi, ettei hän tiennyt, eräs kuulustelija löi häntä 25 kertaa kumipampulla (hit her twenty-five times with a rubber club).

      Viite:

      [16] Werwolf oli saksalainen sodan loppuvaiheen suunnitelma luoda Saksassa vihollislinjojen takana toimiva vapaaehtoinen sissikommando tai vastarintayksikkö; jäsenet hankittiin Hitler-Jugendista ja SS:stä; jäseniä n. 5000. Toiminta oli kuitenkin vähäistä.

      (3)(0)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Juutalaiset massamurhaamassa saksalaisia Puolassa, osa 5.

      Markt Bohraussa kuulustelijat kysyivät eräältä papilta: ”Missä on herra Klose”, ja kun pappi ei tiennyt, he hakkasivat hänet tajuttomaksi (till he passed out).

      Sivuilla 84-85 juutalainen Sack kertoo, kuinka mainittu juutalainen Lola-niminen nainen hakkaa kasvoille erästä saksalaista, koska tämä ei tunnustanut olevansa SS-mies (struck the German again, again). Sivulla 86 kerrotaan, kuinka juutalainen Lola hakkasi erästä toista saksalaista, joka tunnusti olevansa SS-mies, ja huusi:

      ”Sinä sika, sinä kurja sika!”

      Sivuilla 86-87 tämä Sack-niminen juutalainen kertoo, että juopuneet Lolan vankilan vartijat ottivat saksalaisia selleistä ja huusivat heille: ”Siat!”, ja hakkasivat heitä aseillaan. Edellä mainittu vartija Ogorek raiskasi edellä mainitun saksalaisen naisen Elfryda Uraczin. Aika ajoin saksalaisten kirkaisut näyttivät ”kuuluvan” vankilan ilmaan.

      Sivuilla 87-88 tämä Sack-niminen juutalainen kertoo, että eräänä päivänä juutalaisen Lolan vankilaan tuotiin 14-vuotias poika, koska tällä oli mustat housut (SS:n väri). Eräs puolalainen oli Gleiwitzin torilla kiinnittänyt huomiota pojan housuihin ja ryhtynyt huutamaan: ”Fasisti!” Poika yritti livahtaa paikalta, mutta puolalainen otti hänet kiinni, löi häntä, potki häntä ja vei hänet Lolan vankilaan. Täällä naispuoliset vartijat vetivät pojalta housut jaloista niin väkivaltaisesti, että yksi pojan jänne repesi. Vartijat eivät huomanneet, että housut olivat osa pojan partiolaispukua. Vartijat päättivät kiduttaa poikaa (decided to torture him). Gleiwitzissa kidutukseen käytettiin tulta. Vartijat tumppasivat tupakkansa häneen, ja hänen tukkansa sytytettiin bensiinillä palamaan. Erään papin pyynnöstä poika vapautettiin, ja vielä kotonaankin poika nosti kätensä päänsä suojaksi ja huusi: ”Älkää tehkö sitä!” Poika joutui mielisairaalaan ja kuoli lopulta siellä 1950-luvulla.

      Sivulla 87 tämä Sack-niminen juutalainen intoutuu (ilmeisesti mieliaihe juutalaisille) kuvaamaan, mitä erilaisia kidutustapoja eri vankiloissa käytettiin. Juutalainen Sack kertoo, että UB:lla oli tuolloin 227 vankilaa saksalaisille ja että kullakin vankilalla oli omat kidutustapansa. Vankiloiden määrän ja niiden kidutustapojen lähteiksi juutalainen Sack ilmoittaa selityksissä sivulla 203 seuraavat: ”Zivilverschollenenliste des Suchdienstes des Deutschen Roten Kreutzes” (toimii Arolsenissa) ja ”Vertreibung und Vertreibungsverbrechen 1945-1948” (Saksan valtionarkisto). Juutalainen kuvaa seuraavat kidutustavat:

      Breslaussa ja Frankensteinissa saksalaisten kynsien alle työnnettiin tikkuja (sticks, splinters). Wünschelburgissa saksalaisia ruoskittiin ja ruoskintahaavoihin kaadettiin kahvia. Myslowitzissa saksalaisten päähän kaadettiin ulostetta ja käskettiin siivota se pois. Sitten ulostetta kaadettiin päähän lisää. Glatzissa saksalaisilta lyötiin hampaat suusta ja samalla soitettiin harmonikkaa, etteivät huudot kuulu. Neissessä joutui repimään irti omat kultahampaansa.

      Sivuilla 88-89 tämä Sack-niminen juutalainen kertoo, että juutalaista Lolaa harmitti, kun hän joutui ruokkimaan saksalaisia. Nämä näkivät nälkää syödessään vettyneitä perunoita; he olivat luurankoja ja heidän silmänympäryksensä olivat mustia (were skeletons, their orbits black). Kun Gleiwitzin asemalle oli saapunut tonni perunoita, juutalaisen Lolan juutalainen adjutantti Moshe päätti nöyryyttää saksalaisia: saksalaiset pantiin vetämään hevoskärryjä ja hakemaan niillä perunat asemalta läpi kaupungin.

      Sivulla 96 tämä Sack-niminen juutalainen kertoo, mitä toinen juutalainen, Pincus (em. Pinek Maka), oli nähnyt juutalaisten tekevän Tsekkoslovakiassa (myös siellä Stalin oli täyttänyt vastaavan Valtion turvallisuusviraston juutalaisilla): Viisikerroksisessa vankilassa saksalaiset eivät olleet selleissä vaan portaissa ja porrastasanteilla. Heitä juoksutettiin portaita ylös ja alas, ja kun joku väsyi ja kaatui, muut juoksivat hänen kuolevan ruumiinsa yli. Saksalaisia juoksutettiin alastomina, ja juutalaiset huusivat heille: ”Saksalaiset siat!”, ja hoputtivat heitä kumipatukoilla.

      Sivulla 98 tämä Sack-niminen juutalainen kertoo, että juutalainen kuulustelupäällikkö Adam Kowalski sai usein saksalaiset allekirjoittamaan tunnustuksia pelkästään uhkailemalla. Adam saattoi pitää naulaa saksalaisen kynnen vieressä ja sanoa, että jos hän luovuttaa saksalaisen muille kuulustelijoille, nämä työntävät naulan saksalaisen kynnen alle tunnustuksen saadakseen. Tai hän saattoi näyttää heille nauloitettua patukkaa, jolla kuulustelijat hakkaisivat heidän jalkojaan. Tai hän saattoi pitää savuketta lähellä saksalaisen silmää ja sanoa, että olisi epämukavaa, jos sillä poltettaisiin silmät. Lopuksi hän saattoi sanoi:

      ”En tahtoisi antaa heidän likvidoida sinua. Haluatko heidät vai minut?”

      Tunnustuksen allekirjoittaneet lähetettiin Schwientochlowitzin leiriin, jossa he joutuivat odottamaan kutsua Kattowitzin kymmenen tuomarin eteen tuomittaviksi (leirissä oli siis tuhansia oikeuden käsittelyä odottavia EPÄILTYJÄ). Juutalainen Sack kertoo sivuilla 98-99 eräästä papista, joka tunnustettuaan piilotelleensa erästä SS-miestä lähetettiin Schwientochlowitziin. Perille päästyään pappi haistoi kaivoskuilujen aukoista nousevan kuolleiden ihmisten hajun (smelled a sweet smell that he slowly perceived wasn’t of coal but of dead human beings). Vartijat käskivät olemaan vaiti, sillä he eivät tahtoneet uusien tulijoiden tietävän, että he olivat kuolemanleirissä – juutalaisen johtamassa kuolemanleirissä saksalaisia varten (a death camp for Germans, run by a Jew). Selityksissä sivulla 207 juutalainen Sack sanoo, että Schwientochlowitzin asukit kutsuivat leiriä kuolemanleiriksi, kuolemanmyllyksi ja tuhoamisleiriksi. Sivulla 100 juutalainen ilmoittaa, että Schwientochlowitzin komentaja oli juutalainen Shlomo Morel.

      Sivuilla 101-102 tämä Sack-niminen juutalainen panee juutalaisen Morelin suuhun, että saksalaiset olisivat tappaneet (killing) Majdanekissa 18 000 juutalaista. Myöhemmin Shlomo Morel kuulemma oli seuraamassa Majdanekissa, kun viisi leirin entistä vartijaa hirtettiin niin, että heidät pantiin seisomaan autojen päälle hirttoköysi kaulassa ja sitten autot ajoivat alta pois (kuskeina juutalaiset ja joitakin muita). [17]

      Sivuilla 101-103 tämä Sack-niminen juutalainen kertoo, kuinka Schwientochlowitzin leirin päällikkö, juutalainen Morel, tuli käymään vankien (joiden siis vasta EPÄILTIIN kuuluneen SS:ään, natsipuolueeseen, Hitlerin nuorisojärjestöön tai Storm-järjestöön ja jotka odottivat oikeudenkäyntiä) parakissa klo 22.00 kahdentoista vartijan kanssa. Eräs kersantti iski oven auki, väänsi valot päälle ja huusi: ”Huomio!” Saksalaiset kömpivät ylös vuoteistaan. Morel kertoi heille olevansa juutalainen. Lisäksi hän valehteli heille olleensa Auschwitzissa. Sitten hän käski heidän laulaa saksalaisten Horst Wessel -laulun. Kun kukaan ei laulanut, Morel iski kovalla kumipatukalla sängyn reunaan ja käski uudelleen laulaa.

      Kun eräs vaalea saksalainen ei laulanut, juutalainen Morel löi häntä patukalla päähän. Mies horjahti taaksepäin ja juutalainen Morel huusi: ”Huoran penikka”, ja löi uudestaan. Mies lauloi. Toista saksalaista juutalainen Morel käski laulamaan kovempaa ja löi tätäkin.

      Juutalainen Shlomo Morel huusi heille: ”Natsisiat!” Hän heitti pois kumipatukkansa ja tarttui puutuoliin. Sillä hän löi erästä saksalaista päähän, sitten rintaan, sitten taas päähän, ja huusi: ”Huoranpenikka!”

      Muutkin vartijat ottivat saksalaisia käsittelyynsä ja iskivät heitä patukoillaan. Riehuminen kesti kello 23:een saakka. Lattialla makasi useita saksalaisia (a number of Germans lay on the concrete floor). Juutalaiset olivat tappaneet heidät (Shlomo and his subordinates had killed them).

      Sivulla 103 tämä Sack-niminen juutalainen kertoo, että seuraavana iltana juutalainen Shlomo tuli vartijoineen uudelleen. Taas piti laulaa Horst Wessel. Saksalaisia oli tuotu leiriin lisää, pääasiassa juutalaisen Lolan Gleiwitzista, joten laulajia riitti. Edellisen päivän kuolleet oli siirretty puiseen ruumisvajaan, ja ruumiiden päälle oli levitetty kalsiumkloridia hajun peittämiseksi.

      Juutalainen Morel huusi: ”Kovempaa!”, ja: ”Siat!”, ja kun hän huomasi hyvän kohteen, hän otti puutuolin ja löi sillä saksalaista päähän. Vartijat kyselivät saksalaisilta: ”Kuinka monta lyöntiä haluat?”, ja jos vastauksena oli ”En yhtäkään”, vartijat huusivat: ”Pelkuri, saat viisikymmentä.” Vartijat löivät kumipatukoilla, ja uhrien piti laskea lyönnit. Kuolleita tuli enemmän kuin edellisenä päivänä. Tätä jatkui illasta toiseen maaliskuulle ja huhtikuulle (se oli alkanut helmikuussa 1945). Ruumisvajasta ruumiit vietiin hautausmaan viereen kaivettuun joukkohautaan Rawa-joen varteen.

      Viite:

      [17] Majdanekissa ei tapettu ketään rodun tai uskonnon vuoksi. Kuvattu viiden vartijan hirttäminen oli laiton murha.

      (3)(0)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Juutalaiset massamurhaamassa saksalaisia Puolassa, osa 6.

      Sivuilla 104-105 tämä Sack-niminen juutalainen kertoo, että leirin juutalaisille tuli ongelma: leiriin tuli jatkuvasti lisää saksalaisia eivätkä juutalaiset kyenneet ”rankaisemaan” yhtenä iltana enempää kuin 60 saksalaista. Juutalainen Morel ratkaisi tämän ongelman niin, että hän järjesti ”kutsut” – todelliset murskajaiset (a literal bash) – Valtion Turvallisuusvirastolle. Hän kutsui paikalle 20 miestä (puolet juutalaisia) ja joitakin juutalaisia naisia. Perjantaina illansuussa he ensin ryyppäsivät juutalaisen Morelin asunnossa leirin vieressä. Sitten he pamput (clubs) mukanaan siirtyivät saksalaisten parakkeihin.

      Tällä kertaa juutalainen Morel käski heidän laulaa Saksan kansallislaulun. Hän huusi heille: ”Siat!” Sitten hän käski erään kookkaan saksalaisen asettua maahan pitkälleen ja kaksi muuta tämän viereen. Seuraavat kolme hän käski asettua poikittain edellisten päälle. Seuraava kerros taas poikittain jne., kunnes ihmispino oli niin korkea kuin mihin kädellä ulottui (till he had a human cube as high as a hand could reach). Sitten vieraat alkoivat hakata pampuilla pinossa olevia ihmisiä. Pinossa ylimpänä olevat huusivat: ”Älkää”. Pinossa keskimmäisinä olevat vaikeroivat (moaned), mutta alimmaiset olivat hiljaa (mute), koska he olivat kuolemassa pinon painosta (were dying). Vieraat hakkasivat ja huusivat: ”Siat!”, ja juutalainen Shlomo Morel katseli ja nauroi.

      Sivuilla 105-107 tämä Sack-niminen juutalainen kertoo, että nämä yhdet ”kutsut” eivät juutalaiselle Morelille riittäneet. Hän järjesti lisää murskajaisia perjantaisin ja lauantaisin ja lisäksi maanantaina toukokuun 7. päivänä, jolloin Saksa antautui. Muina iltoina juutalainen Morel ja hänen vartijansa hyökkäsivät itse parakkeihin kysyen: ”Kuinka monta iskua?” Juutalaisen Sackin mukaan tätä tapahtui joka ilta toukokuussa, kesäkuussa ja heinäkuussa. Vartijat käyttivät pamppuja (clubs), vuoteitten lautoja (bedboards), sorkkarautoja (crowbars) ja saksalaisten omia kainalosauvoja (crutches) saksalaisten hakkaamiseen, ja joskus he tappoivat saksalaisen tarttumalla tätä käsistä ja jaloista ja lennättämällä hänen päänsä seinään (swinging his head against the wall like a battering ram). Juutalainen Shlomo Morel käytti koivusta tehtyjä tuoleja. Aamuisin ruumiit siirrettiin ruumisvajaan.

      Juutalainen Morel kirjasi ylös kuolleet. Omaisille lähetettiin ilmoitus, että uhri on kuollut sydänkohtaukseen. Ruumiita syntyi valtavat määrät. Myös ”avustajiksi” epäiltyjä alettiin pahoinpidellä ja tappaa vähäisistäkin syistä: jos he eivät tervehtineet, jos he eivät poimineet ylös hiuksiaan parturissa, jos he eivät nuolleet vertaan. Vartijat panivat saksalaisia koirankoppeihin, ja jos he eivät haukkuneet, heidät hakattiin. Saksalaiset pantiin pieksemään toinen toisiaan, hyppimään toistensa selän päällä ja lyömään toisiaan kasvoihin. Vartijat raiskasivat saksalaisia naisia ja opettivat koiransa puremaan saksalaisten miesten genitaaleja. Selityksissä sivulla 210 juutalainen Sack kertoo, että yöllä vartijat ottivat naisten parakista joitakin naisia ja veivät heidät asuntoihinsa, joissa he joukkoraiskasivat heidät.

      Ennen pitkää kolme neljäsosaa (joidenkin arvioiden mukaan 90%, s. 210) juutalaisen Morelin leirin saksalaisista oli kuollut. Juutalainen ei ollut tyytyväinen, ja hän jatkoi ”kutsujaan.” Sivulla 108 juutalainen Sack puhuu 2000 – 3000 Schwientochlowitzissa kuolleesta.

      Sivuilla 108-109 tämä Sack-niminen juutalainen kertoo, että saksalaiset yrittivät saada Schwientochlowitzista sanaa ulos. Yksi huusi aidan luona: ”Tämä paikka on helvetti”, ja hänet tapettiin. Toinen salakuljetti viestejä ulos, mutta häntä kidutettiin. Eräs Hitlerin nuorisojärjestön 14-vuotias jäsen pakeni, mutta hänet saatiin myöhemmin kiinni ja pahoinpideltiin rautatangoilla (iron poles) ”tylsimykseksi” (vegetable), ts. aiheutettiin hänelle aivovaurio.

      Eräs mies (prof. Morawietz, s. 212), joka oli ollut Auschwitzissa internoituna, vapautettiin Schwientochlowitzista, ja hän totesi:

      ”Olisin mieluummin kymmenen vuotta saksalaisessa leirissä kuin päivän puolalaisessa.”

      Yötä päivää Schwientochlowitzin kaupungin asukkaat kuulivat leiristä saksalaisten kirkaisuja ja huutoja, ja asiasta raportoitiin Berliiniin. Sieltä eräs brittiviranomainen lähettikin Lontooseen viestin, että ne Schwientochlowitzin vangit, joita ei hakata kuoliaiksi, asetetaan kaulaa myöten kylmään veteen, kunnes he kuolevat (tämä vesiallas sijaitsi juutalaisen Shlomo Morelin rangaistussellissä).

      Myös muista UB:n keskitysleireistä raportoitiin Berliiniin briteille ja amerikkalaisille.

      Schwientochlowitz ei suinkaan ollut suurin keskitysleiri; suurin oli Potulitzin keskitysleiri Puolassa Itämeren lähellä. Siellä oli 30 000 vankia, joita EPÄILTIIN juutalaisten sortajiksi (thirty thousand suspected oppressors of Jews). Sielläkin joka ilta komentaja meni parakkeihin ja käski vankien laulaa. Hän huusi: ”Siat!”, ja hakkasi heitä tuoleilla, ja monet kuolivat. Usein saksalaisia kävelytettiin metsään, jossa heidän täytyi kaivaa kuoppa, ja kuoppaan pantiin sitten Hitlerin kuva ja saksalaisten täytyi valittaa ja laulaa. Sitten saksalaisten täytyi riisuutua alasti, ja heidät hakattiin. Heidän päälleen kaadettiin lantaa ja erään saksalaisen kurkkuun tungettiin paksu sammakko, kunnes hän kuoli (catching a toad, shoved the fat thing down a German’s throat, the German soon dying).

      Myslowitzin keskitysleirissä Kattowitzin lähellä juutalaiset käskivät saksalaisten laulaa tai muuten heidät ammuttaisiin (or we’ll shoot you!). Sitten juutalaiset huusivat: ”Siat!”, ja alkoivat ruoskia saksalaisia, ja joka päivä Myslowitzissa kuoli sata saksalaista.

      Grottkaun keskitysleirissä saksalaiset haudattiin perunasäkeissä, mutta Hohensalzan keskitysleirissä saksalaisten täytyi itse astua ruumisarkkuihinsa, joihin leirin komentaja tappoi heidät (climbed right into the coffins, where the commandant wasted them).

      Blechhammerin keskitysleirissä juutalainen komentaja ei edes katsonut saksalaisiin, ja saksalaiset kuolivat komentajan näkemättä heitä. ”Epäillyn” asema ei auttanut saksalaisia Puolassa; heidät tuhottiin.

      Sivulla 110 tämä Sack-niminen juutalainen kertoo, että Puolassa ja Puolan hallinnoimassa Saksan osassa UB:llä oli 1255 keskitysleiriä saksalaisia varten (edellä mainittujen 227 vankilan lisäksi), ja jokaisessa niistä saksalaisista kuoli 20-50%. Lähteikseen juutalainen Sack ilmoittaa sivulla 213 seuraavat: ”Zivilverschollenenliste des Suchdienstes des Deutschen Roten Kreutzes” (Saksan Punainen Risti, Arolsen); ”Vertreibung und Vertreibungsverbrechen 1945-1948” (Saksan Valtionarkisto).

      Sana leireistä levisi länteen, ja 16.8.1945 (itsekin ihrainen massamurhaaja) Winston Churchill sanoi brittien alahuoneessa, että valtavat määrät saksalaisia on hävinnyt jäljettömiin (enormous numbers of Germans are utterly unaccounted for). Hän sanoi, että valtavan mittaluokan tragedia (tragedy on a prodigious scale) on tapahtumassa rautaesiripun takana.

      Amerikassa senaattori William Langer kertoi (Congressional Record 2.8.1945) UB:n keskitysleireissä tapahtuvista pieksemisistä, ampumisista, vesikidutuksista, valtimoiden katkaisuista ja aivojen roiskumisista kattoon (of beatings, shootings, of water tortures, of arteries cut, of ”brains splashed on the ceiling”). Suurlähettiläät esittivät asiasta valituksen Puolan hallitukselle.

      Voimakkaimman vastalauseen esitti Amerikan Punainen Risti. Sen edustajat saapuivat maakunnan turvallisuusministerin, juutalaisen Pinek Makan, luo ja pyysivät lupaa päästä tarkastamaan Sleesian leirit. Juutalainen Maka ei myöntänyt lupaa. Hän jopa huusi englanniksi:

      ”Go to hell!” (Painukaa helvettiin!).

      Kyseiset edustajat ajoivat sitten Varsovaan UB:n päällikön, juutalaisen kommunisti Jacob Bermanin, luokse. Tämä lähti kahden juutalaisen ministerin ja puoluesihteeri Gomulkan kanssa Pinek Makan luo Kattowitziin. Gomulka sanoi juutalaiselle Makalle, ettei saksalaisia saa kohdella huonosti, ja juutalainen Maka vastasi, että jos Gomulka määrää päästämään Punaisen Ristin tekemään tutkimuksia, hän päästää sen. Gomulka vastasi: ”Ei, en määrää Teitä.” Juutalainen Jacob Berman sanoi Makalle: ”Mitä Punaiseen Ristiin tulee, tee, mitä parhaaksi katsot.” Sivulla 114 juutalainen Sack kertoo, että juutalainen Maka ei koskaan päästänyt Punaista Ristiä – ei amerikkalaista eikä kansainvälistä – tekemään tutkimuksia. Myöskään muiden puolalaisten maakuntien johtajat eivät päästäneet Punaista Ristiä tekemään leireissä tutkimuksia.

      Sivulla 114 tämä Sack-niminen juutalainen kertoo, että seuraavan kolmen vuoden aikana Valtion Turvallisuusviraston (UB:n) laitoksissa kuoli 60 000 – 80 000 saksalaista.

      Selityksissä sivulla 214 juutalainen Sack kertoo, että Kansainvälisen Punaisen Ristin ilmoituksen mukaan se ei päässyt tutkimaan saksalaisten sotavankien leirejä Puolassa ennen kesää 1946 eikä sitä koskaan päästetty tutkimaan saksalaisille siviileille tarkoitettuja leirejä (joista nyt on kyse).

      Saksan parlamentin määräyksestä Saksan Valtionarkisto suoritti salaisen tutkimuksen (luovutettiin parlamentille 28.5.1974), jonka mukaan Puolan leireissä ja vankiloissa oli todennäköisesti ainakin 200 000 ihmistä, joista kuoli 20-50%, siis 40 000 – 100 000, kuitenkin ainakin 60 000. Yllä mainittu luku 60 000 – 80 000 on Sackin näiden lukujen perusteella tekemä arvio. Hän lisää kuitenkin, että ”lukumäärä voi olla suurempi”, koska ”kuolleisuus joissakin leireissä oli 80%.” [18]

      Viite:

      [18] Juutalaiset murhasivat Puolassa siis ehkä 70 000 – 100 000 saksalaista. Mutta tietäen sen, kuinka juutalaiset käsittelevät lukuja, lukumäärä voi olla suurempikin. Saksa ja sen tutkijat ovat sodasta lähtien olleet liittoutuneiden ja juutalaisten kontrollissa. Minusta olisi ihmeellistä, jos juutalaiset (so. juutalaisuskoiset) olisivat jossakin asiassa rehellisiä ja toisia kunnioittavia, sillä koko heidän elämänmuotonsa (jota heidän ”uskontonsa” tarkoittaa) perustuu valheeseen, tuhoamiseen ja tappamiseen. Jumala sanoo heistä: ”Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä” (Joh. 8:44). Juutalaisen Sackin kirja osoittaa juuri tämän, että juutalaiset ovat nimenomaan valehtelijoita (holokaustihuijaus) ja murhaajia. Ainoat todelliset murhaajat ovat koko ajan olleet juutalaiset.

      (3)(0)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Juutalaiset massamurhaamassa saksalaisia Puolassa, osa 7.

      Sivulla 126 tämä Sack-niminen juutalainen kertoo juutalaisesta Chaim Studnibergistä, Sleesian vankila- ja keskitysleiriministeriön johtajasta (Sack, s. 217), joka usein käski Kattowitzin vankilan vartijoita tappamaan joitakin saksalaisia sanoen:

      ”Tappakaa tämä mies!”

      Sivuilla 128-129 tämä Sack-niminen juutalainen kertoo, että saksalaisia pidätettiin Puolassa minkäänlaista erotusta tekemättä. Pienistäkin syistä joutui Gleiwitzissa juutalaisen Lolan vankilaan. Poliisit (useat juutalaisia) tulivat myös saksalaiskoteihin ja toimittivat ”natseiksi” syyttämänsä asukkaat juutalaisen Chaim Studnibergin keskitysleireihin, jotta puolalaiset pääsisivät saksalaisten taloihin asumaan. Useat näistä ”natseista” eivät olleet edes iältään niin vanhoja, että olisivat päässeet kansallissosialistisen puolueen jäseniksi. Eräässä juutalaisen Studnibergin keskitysleirissä (Potulitzissa) oli parakissa paljon vauvansänkyjä ja vauvoja. Vauvat eivät saaneet maitoa, koska leirin juutalaislääkäri Cedrowski ei päästänyt äitejä niiden luo (they didn’t have milk, for the red-haired doctor, a Jew from Auschwitz, didn’t let the mothers in). Viidestäkymmenestä (50) pikkuvauvasta neljäkymmentäkahdeksan (48) kuoli.

      Sleesian juutalainen poliisipäällikkö (eversti Kratko) käski kesällä 1945 siivoamaan pois saksalaiset ja siirtämään heidät juutalaisen Studnibergin leireihin. Esimerkiksi 27.7.1945 poliisit hyökkäsivät Bielitzin kylään (tuhat asukasta), jonka asukkaista ketään ei pidetty ”natsina”, ja kuljettivat kylän asukkaat juutalaisen Studnibergin keskitysleiriin Lamsdorfiin. Puolalaisia muutti tilalle.

      Juutalainen Studniberg oli nimittänyt Lamsdorfin leirin komentajaksi juutalaisen Czeslaw Geborskin (tähän juutalainen Sack on erityisen ihastunut ja kutsuu häntä koko ajan etunimeltä) ja vartijoiksi myös juutalaisia. Kun Bielitzin kylän saksalaiset asukkaat oli tuotu paikalle, Geborski valitsi pianistiksi erään saksalaisen opettajan pojan, ja tämän soittaessa eräässä huoneessa hän kutsui sinne saksalaisia yksi kerrallaan. Ensimmäisenä Geborski kutsui huoneeseen 70-vuotiaan eläkkeellä olevan posteljoonin, jonka hän ja hänen 10 vartijaansa iskivät nuijilla (clubbing) ja ruoskilla (whipping) kuoliaaksi tanssien (juovuksissa) siinä ohessa musiikin tahdissa. Muilta huoneeseen kutsutuilta he ryöstivät sinä päivänä omaisuuden.

      Kaikkia Bielitzin kylän tuhatta asukasta ei siis tapettu heti tulopäivänä. Varsinainen tappaminen alkoi seuraavana päivänä. Juutalaiset keksivät useita tappamistapoja: Geborski hyppi saksalaisten kurkun päällä, ja erään saksalaisen hän käski kiivetä puuhun ja ampui hänet sitten sinne apinana (saksalaisen täytyi huutaa puusta: ”Olen apina”). Apulaiskomentaja Ignaz Szypulla ampui useita saksalaisia ja tappoi heitä myös miekalla (saber). Kerran Szypulla sytytti parakin palamaan, ja kun saksalaiset naiset keräsivät hiekkaa sammuttaakseen sillä tulipalon, hän työnsi naiset parakin sisään (pushed the hysterical women in). Juutalaisvartijat panivat erään saksalaisen parrastaan kiinni ruuvipenkkiin ja sytyttivät hänet tuleen (put a German’s black beard in a vise, locked the vise solidly, and set the German afire).

      Ajan mittaan kaikki Bielitzin kylän asukkaat olivat kuolleet, mutta tapettavia riitti koko ajan, sillä nelisenkymmentä muuta kylää täytyi tyhjentää saksalaisista, että alueelle tulleet puolalaiset voisivat muuttaa heidän tilalleen. Eräälle Lamsdorfin lähellä olevalle niitylle SS oli juutalaisen Sackin mukaan sodan aikana haudannut joitakin puolalaisia, ja Geborski komensi Grübenistä tuodut naiset kaivamaan haudat auki.

      Naiset alkoivat kaivaa ruumiita esiin, ja he tulivat pahoinvoiviksi, kun tummuneet ruumiit tulivat näkyviin. Ruumiiden kasvot olivat mädäntyneet (the faces were rotten), ja niiden liha oli liimamaista, mutta juutalaiset vartijat huusivat naisille:

      ”Menkää maata niiden viereen!” (Lie down with them!).

      Naiset menivät, ja vartijat huusivat:

      ”Syleilkää niitä!” (Hug them!), ”Suudelkaa niitä!” (Kiss them!), “Rakastelkaa niitä!” (Make love with them!).

      Kivääreillä vartijat työnsivät naisten päitä, kunnes näiden silmät, nenät ja suut olivat syvällä puolalaisten kasvojen limassa (until their eyes, noses and mouths were deep in the Polish faces’ slime). Naiset, jotka puristivat suunsa kiinni, eivät voineet kirkua, ja ne, jotka kirkuivat, saivat suuhunsa jotain inhottavaa. Syljeskellen ja oksennelleen naiset nousivat viimein ylös. Heidän poskistaan roikkui vielä ruumiiden kosteita jäänteitä, ja heidän vaatteensa haisivat ja olivat yltä päältä mädän kudoksen peitossa. Lamsdorfissa ei ollut suihkuja, ja ruumiit olivat kuolleet pilkkukuumeeseen. Juutalaisen Sackin mukaan 64 Grübenin naista kuoli tästä syystä.

      Joskus vartijat pakottivat saksalaiset naiset juomaa virtsaa tai verta tai syömään ihmisen ulostetta; joskus vaginaan laitettiin öljytty seteli ja sytytettiin se palamaan.

      Kaikkiaan Lamsdorfin leirissä sanotaan olleen 8064 vankia, joista 6488 kuoli.

      Sivuilla 135 ja 222 tämä Sack-niminen juutalainen kertoo, että UB:llä oli vankiloissaan ja keskitysleireissään 200 000 saksalaista vankia, joista se tappoi 60 000 – 80 000 (joka luku, kuten sanottu, todennäköisesti on liian alhainen, koska se on juutalainen luku). Loppujen lopuksi juutalaisen Sackin mukaan sotarikollisiksi tuomittiin vain tuhat saksalaista (useimmat pikkurikoksia), joten 99,5% saksalaisista oli täysin syyttömiä.

      Enemmän saksalaisia juutalaiset tappoivat kuitenkin saksalaisten karkotuksissa. Sodan aikana Puolassa ja Puolan myöhemmin hallitsemassa Saksan osassa oli 10 miljoonaa saksalaista, joista 5 miljoonaa pakeni puna-armeijan saapuessa. 17.10.1945 Puolan presidentti määräsi kaikki Puolassa ja Puolan hallinnoimassa Saksan osassa olevat 5 miljoonaa saksalaista karkotettaviksi. Näissä karkotuksissa juutalaiset olivat edesauttamassa 1,5 miljoonan saksalaisen (ent. liittokansleri Adenauerin mukaan 2,2 miljoonan) menehtymistä. Sivuilla 138, 139, 224 ja 225 juutalainen Sack kertoo, että Puolassa lähes kaikki poliisipäälliköt sodan jälkeen olivat juutalaisia ja rivipoliiseistakin useat. Nämä poliisit olivat toteuttamassa saksalaisten karkotuksia ja heidän tuhoamistaan. Saksalaiset ajettiin junien karjankuljetusvaunuihin, ja poliisit ryöstivät heiltä sen ruoan, juoman ja vaatetuksen, joka heillä oli lupa ottaa mukaansa, ja…

      ”…paljon saksalaisia kuoli” (a lot of Germans died, s. 138).

      Kuolleet käärittiin ruskeaan käärepaperiin ja haudattiin. Juutalaisia murhaajia ei ole koskaan viety oikeuteen vastaamaan teoistaan. Juutalaista massamurhaajaa ja kiduttajaa Shlomo Morelia vastaan on tosin nostettu Puolassa syyte, mutta Morel pakeni Puolasta Israeliin eikä Israel suostunut luovuttamaan häntä (Morel kuoli v. 2007).

      Elukat! Ihmishirviöt!

      Juutalainen ei todellakaan ole muuta kuin murhanhimoinen ja valehteleva elukka, kuten jo Raamattu todistaa, Joh. 8:44!

      (3)(0)
  16. Vesa-Ilkka Laurio

    Suomennos videoon Hellstorm sen tekstittämiseksi. Voisiko joku asian hallitseva tekstittää videon alla olevalla suomennoksella? Itse en tiedä, kuinka sellainen tehdään. Suomennos on vapaasti käytettävissä. Video, josta suomennoksen tein, on koko nimeltään “Hellstorm – Exposing the real genocide of Nazi Germany” (suom. “Helvetinmyrsky – Kansallissosialistisen Saksan todellisen kansanmurhan paljastus”), lataaja Renegade Broadcasting. Videossa on jo tekstitykset kuudella eri kielellä, voisiko sinne saada suomenkielisenkin tekstityksen? Vai onko syytä luoda oma suomalaisella tekstityksellä varustettu versio? Tekstitykset löytyvät napsauttamalla rataskuvaa videon alareunassa.

    Ensin video:

    Suomennoksen osa 1/2:

    Helvetinmyrsky – Kansallissosialistisen Saksan todellisen kansanmurhan paljastus

    Saksan armeija kärsi valtavasti ensimmäisessä maailmansodassa, ja myös Saksan kansa kärsi valtavasti, varsinkin sodan jälkeen. Voittajien Versailles’n sopimuksessa langettamat lamaavat sanktiot veivät maan vakavaan laskukauteen. Kaduilla oli kaaos ja ilmassa oli anarkiaa. Kommunistit ottivat haltuunsa monta kaupunkia, myös Berliinin. Kun valtavat sotakorvaukset ja häikäilemättömät poliitikot verottivat kansakunnan suurta varallisuutta, keskivertosaksalainen köyhtyi. Inflaatio ja työttömyys seurasivat pian ja tuhosivat nopeasti kaiken toivon, kaiken luottamuksen ja kaiken moraalin. Saksan kaupungit olivat täynnä pornografiaa ja prostituutiota, jopa nälkää näkeviä lapsia ostettiin ja myytiin kuin seksileluja. Rikollisuus rehotti. Juopottelu ja huumeiden käyttö oli laajaa. Itsemurhien määrä kasvoi huimasti. Tilanne näytti toivottomalta.

    Sitten asiat muuttuivat dramaattisesti. Pian sen jälkeen kun kansallissosialistit oli vaaleissa valittu valtaan, Saksan talous heräsi henkiin. Työttömyys poistui, rakentaminen kukoisti, suuria projekteja aloitettiin. Luottamus palasi jälleen. Vuosia kestäneen nälän, onnettomuuden, häpeän ja rappion jälkeen Saksasta tuli jälleen onnellinen ja toivorikas kansakunta. Saksan muodonmuutos surkeudesta ja kurjuudesta maailman supervallaksi oli niin uskomaton, että vuonna 1938 Time-lehti nimesi Adolf Hitlerin vuoden mieheksi. Monista näytti siltä, että koko Euroopalle oli koittanut uusi kulttuurinen, taloudellinen ja poliittinen renessanssi. Mutta muut kaikkialla maailmassa, kateellisina, voimakkaina mutta ennen kaikkea pelokkaina, ahersivat nyt yötä päivää saadakseen Saksan kaadettua.

    Toinen maailmansota oli historian tappavin ja tuhoisin sota. Kuusi pitkää vuotta jatkui taistelu, jossa Saksa joutui taistelemaan maailmaa vastaa, ensin yhtä puolta vastaan, sitten myös toista puolta vastaan. Mutta lopulta, ylivoimaa vastaan, Saksa kärsi jälleen kerran tappion. Tällä kertaa Saksaa ei kuitenkaan rangaistu pelkillä korvauksilla, ei maa-alueen menetyksillä eikä vain rappiolla ja epätoivolla, ei, tällä kertaa Saksaan kohdistettiin puhdas viha, kaikkein raain, ilkein ja moraalittomin viha mitä voidaan kuvitella. Miljoonat ja taas miljoonat saksalaiset, joista monilla ei ollut mitään tekemistä sodan kanssa, raiskattiin systemaattisesti, kidutettiin, tapettiin, ja kaikki mitä sadistisimmilla ja inhottavimmilla tavoilla.

    Se, mitä tapahtui Saksalle ja sen kansalle toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen, on jäänyt maailmanhistorian pimeimmäksi ja parhaimmin varjelluksi salaisuudeksi – tähän saakka.

    Tämä filmi perustuu kirjailija ja historioitsija Thomas Goodrichin kirjaan. Viimeisten 30 vuoden kuluessa Goodrich on kirjoittanut muutamista kiistanalaisista aiheista: Amerikan sisällissodasta, Abraham Lincolnista, Amerikan intiaanisodista, mutta koska toinen maailmansota on näihin päiviin asti pysynyt ajankohtaisena asiana, kirjailija katsoo tämän olevan hänen tärkein ja ajankohtaisin kirjansa (Hellstorm – The Death of Nazi Germany 1944-1947; Helvetinmyrsky – Natsi-Saksan kuolema 1944-1947).

    Thomas Goodrich: Tämä on kertomus Saksaa vastaan tehdyistä rikoksista toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen. Sanat, jotka tulette kuulemaan, ovat uhrien itsensä sanoja ja niiden sanoja, jotka ovat olleet todistamassa näitä kauhutekoja. Tässä ei yritetä esittää toisen osapuolen näkökantaa. Jos joku etsii voittajien versiota toisesta maailmansodasta, hänen tarvitsee vain katsoa mikä tahansa Hollywood-elokuva, katsoa televisiosta mikä tahansa toista maailmansotaa koskeva dokumenttiohjelma tai käydä missä tahansa julkisessa kirjastossa. Tämä filmi, kuten kirjakaan, johon se perustuu, ei puutu siihen, mitä saksalaisten on väitetty tehneen maailmalle niin kutsutun ”hyvän sodan” aikana. Ei, tässä keskitytään sen sijaan siihen, mitä maailma teki saksalaisille. Tässä filmissä kuvatut rikokset ovat niin raakoja, niin valtavia ja niin ilkeämielisiä, etteivät englannin kielen sanat riitä kuvaamaan niitä. Nämä ovat rikoksia, jotka voittajat ovat kätkeneet massiivisen propagandan ja valheiden alle jo yli 70 vuoden ajan. Tämä filmi on omistettu ei ainoastaan maailman pahimman sodan äänettömille uhreille vaan myös tuleville sukupolville. Toivomme, että jos riittävästi hyviä ihmisiä maailmassa haluaa kuulla ja oppia, mitä todella tapahtui näille viattomille uhreille, miehille, naisille, vanhoille, nuorille, sairaille, eläimille, silloin he jonakin päivänä pian yhdessä nousevat vaatimaan, ettei mitään tällaista tapahdu enää koskaan kenellekään missään.

    TERRORIPOMMITUKSET

    Toisen maailmansodan aikana Saksa joutui raivoisan hyökkäyksen kohteeksi taivaalta. Amerikkalaiset ja britit kutsuivat sitä ”järjestelmälliseksi pommitukseksi”, ”intensiiviseksi pommitukseksi” tai ”rajoittamattomaksi pommitukseksi.” Kuitenkin saksalaiset naiset ja lapset, jotka selvisivät tästä painajaisesta, kutsuivat sitä yksinkertaisemmalla ja tarkemmalla nimellä ”terroripommitukseksi.” Terrorikampanja ei ollut sattuma. Se oli Britannian pääministeri Winston Churchillin ja ilmavoimien kenraali Arthur Harrisin salainen suunnitelma kuninkaallisten ilmavoimien (RAF) koko voiman päästämiseksi irti saksalaisia siviilejä vastaan mahdollisimman suuren vahingon aikaansaamiseksi, mahdollisimman monen kodin tuhoamiseksi ja mahdollisimman monen miehen, naisen ja lapsen tappamiseksi.

    Churchill: Saksalaiset kaupungit tulevat kokemaan koettelemuksen, jonka kaltaista mikään maa ei ole koskaan kokenut kestoltaan, ankaruudeltaan tai suuruudeltaan. Tähän päämäärään pääsemiseksi emme kaihda minkäänlaista väkivaltaa.

    Churchillin väkivalta oli täysin nähtävillä yöllä 24.7.1943. Hampurin, yli miljoonan ihmisen kaupungin, asukkaille ilmahyökkäys näytti aluksi tavanomaiselta pommitukselta. Mutta pian sadat viholliskoneet alkoivat pudottaa tonneittain nopeasti ja voimakkaasti räjähtäviä pommeja aivan Hampurin keskustaan. Koulut, kirkot, sairaalat, kodit, muinainen taide ja arkkitehtuuri, kaikki räjäytettiin kappaleiksi. Hyökkäyksen raivo kasvoi peräkkäisten pommikoneaaltojen myötä, huipentuen minuutti minuutilta valtavan suureksi tuliseksi tuhoksi. Sitten koneet yhtäkkiä katosivat. Taivas oli puhdas jälleen, ja kaikki yläpuolella oli hiljaista. Kun järkyttyneet elossa säilyneet tulivat esiin kellareistaan myöhemmin tuona yönä, he näkivät, että heidän kerran kaunis kaupunkinsa oli nyt kytevä raunio. Seuraavana päivänä, kun kaikkialta Pohjois-Saksasta saapuneet palomiehet taistelivat liekkejä vastaan, liittoutuneiden pommikoneet ilmestyivät yhtäkkiä jälleen Hampurin ylle. Kuten suunniteltu oli, amerikkalaiset eivät yllättäneet vain pelastustyöntekijöitä vaan myös pakenevien pakolaisten jonot. Tuhannet menehtyivät. Seuraavana yönä RAF:n koneet palasivat. Normaalien voimakkaasti räjähtävien pommien lisäksi britit pudottivat alas tonneittain fosforipommeja kiihdyttääkseen liekkejä. Syntynyt suurpalo aiheutti tulimyrskyn. Suuren kuumuuden synnyttämät hurrikaaniluokan tuulet kiskoivat juurineen puita, repivät kattoja rakennuksista ja imivät kirkuvia uhreja raivoavaan hornaan. Jotkut, jotka pakenivat 250 kilometrin tuntinopeudella puhaltavia tuulia kaduilla, takertuivat sulavaan asfalttiin ja syttyivät nopeasti palamaan. Ne, jotka olivat heittäytyneet kaupungin kanaviin, kuolivat lämpösäteilyyn. Kun he sitten kelluivat vedessä, hekin syttyivät palamaan. Tulimyrskyn keskustassa lämpötilat nousivat 800 celsiusasteeseen. Kun suuret liekkimassat liittyivät yhteen, ne nousivat ylös 5 kilometrin korkuiseksi patsaaksi!

    Hyökkäykset Hampuria vastaan jatkuivat heikentymättöminä vielä viikon. Pian jäljellä ei ollut mitään tuhottavaa. Ilmahyökkäykset, joille liittoutuneet olivat sopivasti antaneet nimen ”operaatio Gomorra”, olivat olleet kylmä ja laskelmoitu yritys hävittää polttamalla Hampuri ja sen väestö maan päältä. Suunnitelma onnistui. Hampuri, josta 33 neliökilometriä oli täysin tuhottu ja jossa oli 750 000 koditonta ja 60 000 – 100 000 kuollutta, enimmäkseen naisia ja lapsia, oli käytännöllisesti katsoen lakannut olemasta. Kaikille oli nyt selvää, että liittoutuneiden ilmasodasta Saksaa vastaan oli tullut joukkoteurastusta ja terroria.

    Toimintamalli toistui yhä uudelleen kaikkialla Saksassa, Hampurissa, Berliinissä, Nürnbergissä, Darmstadtissa, Kölnissä, Stuttgartissa, Würzburgissa, Münchenissä – kaikki Saksan kaupungit saivat kokea saman. Kun kaupunki oli ensin räjäytetty pirstaleiksi, liittoutuneiden pommikoneet palasivat nopeasti toivoen pääsevänsä yllättämään hengissä säilyneet ja pelastustyöntekijät ulkosalla ja sytyttämään palopommeilla kaikki jäljellä olevat. Kun jylisevät pommikoneet pudottivat tappavan lastinsa, todellinen tulisade laskeutui kohteena olevaan kaupunkiin. Tuhannet pienet tulipalot liittyivät yhteen yhdeksi valtavaksi roihuksi, synnyttäen voimakkaan tuulen ja liekkien kurimuksen.

    19-vuotias Kate Hoffmeister: Ponnistelin juostakseni tuulta vastaan keskellä katua. Emme voineet mennä ajoradan yli, sillä asfaltti oli sulanut. Ajoradalla oli ihmisiä, jotkut jo kuolleet, jotkut vielä elossa, mutta asfalttiin takertuneina. He olivat käsiensä ja polviensa varassa, ja kirkuivat.

    Jotkut selvisivät ihmeen kaupalla infernosta löydettyään turvapaikan joista, kanaaleista ja puistoista. Tuhannet muut kuitenkaan eivät selvinneet. Kun ilmahyökkäykset lopulta päättyivät ja tulimyrskyt alkoivat heiketä, pelastustyöntekijät kiirehtivät vapauttamaan niitä, jotka olivat yhä loukossa maan alla. Kun pelastustyöhön ryhtyneet lopulta saivat raivattua tien hautautuneisiin bunkkereihin, heitä kohtasi usein niin hirvittävä näkymä, että sellaista on vaikea kuvitella. Kellareissa, jotka olivat saaneet suoran osuman, seinät olivat veren peitossa ja kaikkialle oli roiskunut luita, aivoja ja ruumiinosia. Pelastajat, jotka astuivat joihinkin bunkkereihin, löysivät lattioita, joita peitti jopa 30 cm:n paksuinen rasvakerros – uhrit olivat muuttuneet tummaksi nesteeksi.

    Kun ulkopuoliseen maailmaan ensi kerran tihkui sana kuninkaallisten ilmavoimien Saksan naisiin ja lapsiin kohdistamasta verilöylystä, näiden sotarikosten arvostelijat puhuivat suunsa puhtaaksi.

    Kirjailija Vera Brittain: Ihmisiä täyteen ahdettujen kaupunkien julma massapommitus on ihmishengen loukkaamattomuudelle yhtä suuri uhka kuin mikä tahansa, mikä tähän mennessä on tapahtunut tällä planeetalla. Mikään sotilaallinen tai poliittinen hyöty ei oikeuta tällaista jumalanpilkkaa.

    Vaikka RAF:n jäsenten esittämää kritiikkiä tätä pommituskampanjaa kohtaan pidettiin maanpetoksellisena, joidenkin omaatuntoa kiusasi tämä Saksaa kohtaan valloilleen päästetty helvetti.

    RAF:n lentäjä: Alhaalla oli ihmisiä, joita käristettiin kuoliaiksi sulavassa asfaltissa teillä. Heitä poltettiin poroksi, ja me työnsimme palopommeja tähän holokaustiin. Tunsin suurta sääliä ihmisiä kohtaan, jotka olivat tuossa tulessa, jota autoin pitämään yllä.

    Koska Berliini oli Kolmannen valtakunnan symboli ja selvin esimerkki Saksan tahdosta jatkaa taistelua, sinne pudotettiin enemmän pommeja kuin mihinkään muuhun saksalaiseen kaupunkiin. Yleisimmin Saksaa vastaan käytyyn terrorikampanjaan on yhdistetty kuitenkin eräs toinen paikka: Dresden. Koska Dresden oli kärsinyt vain kahdesta pienestä ilmahyökkäyksestä viiden sotavuoden aikana, monet otaksuivat, että kaupungin pelastuminen johtui sen korvaamattomista aarteista: koristeellisista palatseista, maailmankuuluista museoista ja taidegallerioista, sen korkeuksiin kohoavista, vuosisatoja vanhoista katedraaleista. Jotkut arvelivat, että koska Dresdenissä ei ollut juuri lainkaan raskasta teollisuutta – ja se vähä, mitä siellä oli, ei liittynyt mitenkään sotaan – vihollinen yksinkertaisesti ei pitänyt kaupunkia pommittamisen arvoisena kohteena. Joillekin kaupunkiin internoidut 26 000 liittoutuneiden sotavankia oli loogisempi vastaus. Vielä eräät ajattelivat, että ehkä Dresdenin pitivät turvassa pommituksilta ne arviolta puoli miljoonaa pakolaista, jotka ruuhkauttivat kaupungin, suuri joukko, joka oli paennut Neuvostoliiton idässä suorittamia hirmutekoja.

    Huolimatta äärimmäisestä tilanteesta sodan lähestyessä loppuaan, dresdeniläiset olivat päättäneet illalla helmikuun 13. päivänä pitää hauskaa jokavuotisessa tapahtumassa, joka Suomessa tunnetaan laskiaisena mutta joka Saksassa tunnetaan nimellä Fasching. Naiset ja lapset, yhdessä niiden muutaman harvan miehen kanssa, jotka olivat jäljellä, monet pukuun pukeutuneina, täyttivät Dresdenin kadut juhliakseen tapahtumaa, yhden viimeisen kerran, ennen Saksan häämöttävää tappiota.

    Juuri ennen kello kymmentä illalla sireenit alkoivat ulvoa. Paniikkia ei ollut. Useimmat asukkaat eivät välittäneet äänistä. Vaikka pommisuojia olisi ollut, harva olisi paennut niihin, sillä tänä kylmänä mutta iloisena iltana ei näyttänyt olevan epäilystä siitä, että, kuten 171 sitä edeltäneestä väärästä hälytyksestä, tästäkään varoituksesta ei seuraisi mitään. Kuitenkin ”vaara ohi” -sireenin sijaan Dresden kuuli hetken päästä toisen äänen, jyrisevää maanjäristystä muistuttavan äänen.

    Kun RAF:n pommikoneet aalto toisensa jälkeen ilmestyivät taivaalle, tuhansia pommeja putosi alas. Normaalien voimakkaasti räjähtävien pommien lisäksi satoja kahden tonnin ja neljän tonnin korttelipommeja paiskautui Dresdeniin, tuhoten täydellisesti kokonaisia kaupunginosia. Ikivanhat katedraalit, palatsit ja museot muuttuivat raunioiksi sekunneissa. Rautatieasemalla sadat ihmiset, jotka olivat kieltäytyneet jättämästä kovasti halutut istuinpaikkansa junissa, räjähtivät kappaleiksi. Valtavassa sisätiloissa sijainneessa sirkuksessa räjähdys ja viheltävät sirpaleet tappoivat katsojia, esiintyjiä ja eläimiä. Hyvin merkittyjä sairaaloita pommitettiin. Kaduilla, jalkakäytävillä ja Elbe-joen silloilla puvuissa olleita ilonpitäjiä, vailla paikkaa, minne juosta, kuoli tuhansittain. Verilöyly jatkui tauotta.

    Sitten jylinä yläpuolella lakkasi. Räjähdykset loppuivat ja jälleen oli hiljaista. Useita minuutteja myöhemmin tervetulleen hiljaisuuden rikkoi vielä tervetulleempi ”vaara ohi” -signaali. Mikä oli tuntunut koko yön kestäneeltä tulikoettelemukselta, olikin itse asiassa tapahtunut vain vajaassa puolessa tunnissa. Kuitenkin noiden 30 minuutin aikana yksi maailman kauneimmista arkkitehtuurisista aarteista oli lähes hävinnyt.

    Ympäristön kaupungista saapui palokuntia. Punaisen Ristin työntekijät hajaantuivat auttamaan uhreja. Perheet huusivat kadonneita rakkaitaan. Monille maailmanloppu oli kaikesta päätellen tullut. Kukaan kuitenkaan ei ollut lainkaan emotionaalisesti valmistautunut siihen, mitä tuli seuraavaksi.

    Aamuyöllä klo 01.30 maa alkoi järistä jälleen. Kun yli tuhat pommikonetta jylisi taivaalla, kuolemansade putosi Dresdenin päälle. Räjähtävien pommien lisäksi toinen aalto toi tuhansia palopommeja. Minuuteissa tuhannet palopommit sytyttivät kaupunkijätteet ja syntyi hurjasti palava tulinen pätsi. Koska dresdeniläiset olivat tottumattomia pommihyökkäyksiin ja tulimyrskyihin, useimmat heistä reagoivat hitaasti. Monet hakivat turvaa jälleen kellareista ymmärtämättä, että hirvittävä kuumuus muuttaisi heidän turvapaikkansa uuneiksi. Toiset juoksivat turvaa etsien pitkin katuja vain juuttuakseen sulavaan asfalttiin tai joutuakseen jylisevän pätsin nielemiksi. Kuparikatot sulivat, lähettäen sulan metallin virtoja alla olevien ihmisten päälle. Läpi yön tulinen helvetti, joka Dresden oli, vaati tuhansia uhreja, kymmeniä tuhansia uhreja ja satoja tuhansia uhreja. Seuraavana päivänä, kun tulipalot olivat rauhoittuneet, pelastustyöntekijät lähtivät työhön.

    Pelastustyöntekijä: En olisi koskaan kuvitellut, että kuolema voisi tulla niin monille ihmisille niin monin eri tavoin. Joskus uhrit näyttivät tavallisilta ihmisiltä, jotka näyttivät nukkuvan rauhallisesti; toisten kasvot olivat tuskan vääristämät, ruumiit tornadon liki täysin alastomiksi riisumia; oli surkeita, idästä tulleita pakolaisia, jotka oli puettu vain ryysyihin, ja ihmisiä oopperasta kaikkine hepeneineen; tässä uhri oli muodoton levy, tuossa kerros tuhkaa. Pitkin kaupunkia, pitkin katuja, leijui selvä mätänevän lihan löyhkä.

    Todella, kaikista Dresdenissä leijuvista hajuista – rikki, kaasu, viemärivesi – voimakas keitetyn lihan löyhkä peitti kaikki muut alleen. Minkä ajateltiin ensin olevan tuhansia palaneita, tummuneita pölkkyjä hujan hajan pitkin katuja, sen havaittiin pian olevan hiiltyneitä ruumiita, pintaan liimautuneita, kukin suurin piirtein metrin mittaiseksi kutistuneena.

    Pelastustyöntekijä: Yksi hahmo, jota en unohda koskaan, oli jäännökset jostakin, mikä nähtävästi oli ollut äiti ja lapsi. He olivat särkyneet ja hiiltyneet yhdeksi kappaleeksi, ja he olivat liimautuneet lujasti asfalttiin. Heidät oli juuri kiskottu irti. Lapsen on täytynyt olla äidin alla, koska sen muoto oli vielä selvästi näkyvissä, äidin käsivarret pusertuneina sen ympärille.

    Tietoisena siitä, että vanhassa kaupungissa olevat pakenisivat liekkejä avoimille paikoille, RAF oli singonnut satoja voimakkaasti räjähtäviä pommeja valtavaan keskuspuistoon. Siellä verilöyly oli hirvittävä. Irti repeytyneitä raajoja, silpoutuneita torsoja, ruumiista irti lennähtäneitä ja pois sinkoutuneita päitä. Painajainen oli kaikkialla.

    Punaisen Ristin työntekijä: Vajosin polvilleni, tärisin ja itkin. Useita naisia oli siellä pitkällään vatsat auki puhjenneina, ja lapset saattoi nähdä, sillä ne riippuivat puoliksi ulkona. Monet lapsista olivat silpoutuneita. Tuollaisia näkymiä oli kaikkialla, ja hyvin hitaasti siihen turtui. Siinä alkoi toimia kuin zombie.

    Seuraavana aamuna levisi sana, että elossa säilyneiden tulisi kokoontua kaupungin puistoon. Kun kärsivä joukko kiipesi roskien ja kuolleiden yli, he tulivat puistoon ja myös Elbe-joen ruohoisille rantapenkereille. Jotkut löysivät kadonneet rakkaimpansa, useimmat kuitenkaan eivät.

    Sitten, rikkoen rauhan, tulivat äänet vielä kerran, moottoreiden jylinä taivaalla. Kun USA:n pommikoneet alkoivat räjäyttää raunioita tomuksi, amerikkalaiset hävittäjät hakeutuivat kohti tuhansia puistossa, joen varrella ja muilla avoimilla paikoilla olevia pakolaisia. Jopa eläintarhan eläimiä, jotka olivat kuin ihmeen kaupalla onnistuneet pelastumaan pommihyökkäyksistä, tulitettiin ja tapettiin. Eräs itkevä eläintarhan hoitaja katseli, kun eräs amerikkalainen pilotti jahtasi hänen viimeistä jäljellä olevaa kirahviaan ja ampui sen. Vaikka ilmahyökkäys kesti vain kymmenen minuuttia, amerikkalaiset palasivat seuraavana päivänä, ja seuraavana, ja seuraavana, kaikesta päätellen lujasti päättäneinä, ettei yksikään elävä olento saa jäädä henkiin Dresdenissä.

    Yksi kauhistuttavista asioista niille, jotka olivat säilyneet hengissä painajaisesta, oli kuolleitten kerääminen. Alkuun ruumiita heitettiin hangoilla kuorma-autoihin ja vaunuihin ja vietiin mataliin hautoihin Dresdenin laitamille. Pian kävi selväksi, ettei sellaisella hitaalla menetelmällä voitu mitenkään selvitä ruumiiden valtavasta määrästä. Niinpä suuria grillejä muodostettiin palkeista kaupungin eri osissa ja ruumiita pinottiin niihin kuin pölkkyjä. Kun pinot tulivat noin kolme metriä korkeiksi ja kymmenen metriä pitkiksi, röykkiö sytytettiin liekinheittimillä.

    Kuukausi verilöylyn jälkeen Dresdenin poliisipäällikkö ilmoitti, että yli 200 000 ruumista oli kerätty raunioista. Myöhemmin Kansainvälinen Punainen Risti arvioi 275 000:n kuolleen ilmahyökkäyksissä. Koska Dresdenin väestö oli uskomattoman tiheä helmikuun 13. ja 14. päivän välisenä yönä – tuhannet uhrit olivat pakolaisia, joista ei ollut asiakirjatietoja, ja monet ruumiit joko hautautuivat ainiaaksi raunioihin tai olivat yksinkertaisesti sulaneet kuin vaha -, toiset arviot, jotka ilmoittavat kuolonuhrien määräksi 300 000 – 400 000, voivat hyvin olla lähempänä totuutta. Dresdenin palopommituksissa kuoli enemmän ihmisiä kuin Hiroshiman ja Nagasakin ydinpommituksissa yhteensä.

    RAF:n miehistön jäsen: Pelkkä sen yli lentäminen ilman vastarintaa tuntui murhalta. Minusta tuntui, että se oli pelkurimainen sota.

    Samanaikaisesti saksalaisten kaupunkien terroripommitusten kanssa vaikutti ”eteen tulevien kohteiden” politiikka maaseudulla. Tämän määräyksen mukaan mikä tahansa, mikä liikkui Saksassa, oli luvallista riistaa liittoutuneiden hävittäjäkoneille. Laivat, kuorma-autot, henkilöautot, junat, ambulanssit, polkupyörillä ostoksilla olevat naiset, pelloilla olevat maanviljelijät, laitumella olevat eläimet, jopa koulujen pihoilla olevat lapset, olivat liittoutuneiden ilmavoimien kohteita.

    Räikeänä yrityksenä laajentaa sotaa amerikkalaiset pommikoneet hyökkäsivät Zürichiä, Baselia ja muita kohteita vastaan neutraalissa Sveitsissä. Lisäksi Winston Churchill laati suunnitelmia kyllästää saksalaiset kaupungit myrkkykaasulla ja tappaa ne naiset ja lapset, jotka vielä olivat elossa raunioissa. Kun neuvonantajat huomauttivat, että Adolf Hitler saattaisi vastata samalla mitalla omilla kemiallisten aseiden varastoillaan, murhanhimoinen suunnitelma pantiin syrjään.

    Sillä välin pilvistä satava helvetti kuvasti erästä kehittyvää, loasta nousevaa helvettiä. Kuten saksalaiset pian tulivat ymmärtämään, liittoutuneet eivät tavoitelleet vain Saksan fyysistä tuhoamista vaan myös kansakunnan henkistä tuhoamista.

    SAKSAN RAISKAAMINEN

    Pahuus pyyhkäisi sisään idästä. Oli jatkuvia huhuja ja vihjeitä siitä, mitä saattaisi olla odotettavissa, jos Neuvostoliitto valtaisi Saksan. Useimmat saksalaiset pysyivät kuitenkin toiveikkaina. Sellaiset mielikuvat ”aasialaisista laumoista” olivat monien mielestä vain hallituksen yritys kovettaa heidän vastarintatahtoaan.

    Tapahtui sitten niin, että lokakuun 21. päivän vastaisena yönä 1944, kun Nemmersdorfin kylä ja muut lähinnä rintamaa olevat paikkakunnat nukkuivat kuvitellussa turvallisuudessa, mahdoton tapahtui. Lyötyään aukon saksalaisen rintamalinjan läpi puna-armeija syöksyi äkkiä Saksaan ja virtasi maaseudulle. Useita päiviä kestäneiden epätoivoisten taisteluiden jälkeen Saksan Wehrmacht järjestäytyi uudelleen, ryhtyi raivokkaaseen vastahyökkäykseen ja lopulta ajoi puna-armeijan rajan taakse. Se, mitä saksalaiset joukot pian löysivät, oli järkyttävää. Nemmersdorf oli paikka, jossa järkyttyneet sotilaat ensi kerran katselivat maanpäällistä helvettiä.

    Teillä kommunistit olivat tavoittaneet pakenevat pakolaiset. Ihmiset vedettiin ulos kärryistään, raiskattiin, sitten murhattiin paikan päällä.

    Eräs todistaja: Kauempana tien varrella olevan maatalon pihalla oli kärryt, johon neljä alastonta naista oli naulattu käsien läpi ristinmuotoiseen asentoon. Takana oli lato, ja kumpaankin sen kahdesta ovesta oli naulattu alaston nainen käsien läpi ristinmuotoiseen asentoon. Asunnoista löysimme kaikkiaan 72 naista, lapset mukaan lukien, ja yhden 74-vuotiaan miehen, kaikki kuolleina, kaikki eläimellisellä tavalla murhattuina, paitsi muutama, joilla oli luodinreiät niskassaan. Joiltakin lapsilta oli päät murskattu. Yhdestä huoneesta löysimme sohvalla istumasta 84-vuotiaan naisen, jonka päästä puolet oli hakattu pois kirveellä tai lapiolla.

    Vanhat miehet, jotka olivat yrittäneet suojella vaimojaan, tyttäriään ja pojan- tai tyttärentyttäriään, oli myös isketty maahan, sitten sahattu kahtia. 50 ranskalaista sotavankia ja puolalaista työntekijää, jotka olivat vaistomaisesti astuneet esiin suojellakseen ihmisiä, oli kastroitu ja tapettu.

    Järkyttyneinä rikoksen hirvittävyydestä saksalaiset viranomaiset pyysivät, että neutraalit tarkkailijat Espanjasta, Ruotsista ja Sveitsistä tulevat tutkimaan tämän inhottavan verilöylyn tarkoin. Kuitenkin, kun vierailijat jättivät raporttinsa ja sana vihdoin tavoitti ulkopuolisen maailman, kaikkialla oli hiljaisuus. Talven 1944 aikoihin Saksaa vastaan käyty ilkeämielinen propagandasota oli päättynyt voittoon. Tämän konfliktin myöhäisen vaiheen aikoihin sanasota oli mennyt sellaisiin ilkeisiin äärimmäisyyksiin, että harva ihminen Saksan rajojen ulkopuolella oli huolestunut saksalaisista lapsista, joilta oli pää murskattu, tai ristiinnaulituista saksalaisista naisista. Sodan viimeisten kuukausien aikoihin tuhottava vihollinen ei ollut vain Adolf Hitler, kansallissosialistinen puolue tai edes rintamalla olevat sotilaat. Sodan viimeisten kuukausien aikoihin lähestyvien liittoutuneiden päämäärä ei ollut enempää eikä vähempää kuin saksalaisen kansakunnan – jokaisen miehen, jokaisen naisen, jokaisen lapsen – täydellinen hävittäminen.

    Valamassa öljyä vihan liekkeihin oli juutalainen propagandisti Ilja Ehrenburg. Yhtenä Neuvostoliiton vaikutusvaltaisimmista miehistä Ehrenburg piti huolta siitä, että hänen pahuuden sanomansa saavutti jokaisen sotilaan puna-armeijassa määräämällä, että lentolehtisiä pudotetaan lentokoneista etulinjoihin.

    Ehrenburgin toimintaohje: Tappakaa heidät kaikki, miehet, vanhat miehet, lapset ja naiset sen jälkeen kun olette huvitelleet heidän kanssaan! Tappakaa. Mikään Saksassa ei ole syytöntä, eivät elävät eivätkä vielä syntymättömät. Murtakaa saksalaisen naisen rodullinen ylpeys. Ottakaa hänet laillisena palkintonanne. Tappakaa, te voittoisan neuvostoarmeijan urheat sotilaat!

    Pian, kun puna-armeija pakotti Wehrmachtin takaisin idässä, miljoonat saksalaiset siviilit kokivat saman hirvittävän kohtalon kuin Nemmersdorfin uhrit. Vaikka ensimmäiset kohtaamiset neuvostoliittolaisten iskujoukkojen kanssa olivat todella traumaattisia, toinen sotilaiden aalto toi maanpäällisen helvetin. Lukuisissa tapauksissa, ennen kuin joukot puskivat eteenpäin, he kääntyivät avuttomien siviilien puoleen ja varoittivat: Mongolit ovat tulossa… hyvin pahat miehet. Sinä mene nopeasti. Mene nopeasti.

    Uutisten kauhistuttamina monet saksalaiset yrittivät paeta. Useimmat kuitenkin havaitsivat olevansa loukussa. Useimmat saattoivat vain hävittää alkoholijuomat ja piilottaa nuoret tytöt ja sen jälkeen katsella kelloa ja rukoilla, että heidän pahimmat pelkonsa osoittautuisivat aiheettomiksi. Joskus päivien, mutta tavallisesti tuntien, odotuksen jälkeen pelätty toinen aalto saapui. Tämän joukkojen toisen aallon miehiä, jotka koostuivat suureksi osaksi mongoleista ja muista aasialaisista sekä rangaistusvangeista, jopa heidän omat toverinsa pitivät täysin armottomina. Tätä ryhmää johtivat kommunistiset komissaarit, fanaattiset poliittiset upseerit, jotka koostuivat lähes yksinomaan juutalaisista. Nämä vihan täyttämät henkilöt toimivat Saksan kansaa kohdanneiden kauheuksien enemmän kuin halukkaina järjestäjinä. Kaikista vihansa ilmaisemiseen käyttämistään metodeista parhaiten puna-armeija ilmaisi sen raiskauksella.

    Raiskauksista elossa selvinnyt: Ja kun ensimmäiset neuvostoliittolaiset tulivat, taistelujoukot, he tulivat sisään ja tahtoivat nähdä kaiken, kyselivät aseista ja sotilaista, katsoivat kaikkea tarkasti, eivät löytäneet mitään, ja olivat hyvin ystävällisiä ja sitten vain lähtivät. Sitten seuraava joukko saapui. Ensimmäinen vei minut suoraa päätä ulos. Äitini tahtoi heittäytyä eteeni, mutta hänet työnnettiin syrjään. Sitten he veivät minut yläkertaan, ja kun yritin puolustaa itseäni, hän näytti minulle aseensa. Ja sitten kun tulin takaisin alas, olin…, niin, järkyttynyt, mutta olin vain iloinen, että olin yhä hengissä. He sanoivat: ”Nainen, tule!”, he sanoivat sen saksaksi: ”Frau, komm!” Me olimme palkinto. Tällaista se aina oli.

    Kahdeksasta kahdeksaankymmeneen vuoteen vanha, terve tai sairas, sisällä tai ulkona, pelloilla, jalkakäytävillä, seiniä vasten, saksalaisten naisten häpäisy, kidutus ja murhaaminen jatkuivat lakkaamatta. Pelkkä se seikka, että nainen oli raiskattu kerran, ei ollut takuu siitä, ettei hänelle tehtäisi väkivaltaa uudelleen … ja uudelleen … ja uudelleen.

    Eräs uhri: Neuvostoliittolaiset olivat tulossa ja menossa koko ajan ja silmäilivät meitä ahnaasti. Yöt olivat pelottavia, koska emme olleet turvassa hetkeäkään. Naiset raiskattiin, ei kerran tai kaksi kertaa, vaan kymmenen, kaksikymmentä, kolmekymmentä ja sata kertaa, ja neuvostoliittolaisille oli samantekevää, raiskasivatko he pelkkiä lapsia tai vanhoja naisia. Nuorin uhri siinä rivitalossa, jossa asuimme, oli kymmenen vuotta vanha, ja vanhin oli yli seitsemänkymmentä.

    Saksan naisten ei täytynyt kärsiä ainoastaan tätä raiskaus-, kidutus- ja murhahyökkäystä vaan myös se nöyryytys, että ystävät ja perhe olivat näkemässä sitä.

    Eräs todistaja: Näitä julmuuksia ei tehty salassa tai kätketyissä nurkissa vaan julkisesti, kirkoissa, kaduilla ja toreilla… Äitejä raiskattiin heidän lastensa läsnä ollessa, tyttöjä raiskattiin heidän veljiensä edessä.

    Kun raiskattuja ruumiita ei voitu enää käyttää hyödyksi, niiden vaginoihin tungettiin tavallisesti keppejä, rautatankoja ja puhelimen kuulokkeita. Juutalaisilla komissaareilla oli erityinen halu häpäistä Saksan kirkot. Pian Danzigin kukistumisen jälkeen sadat epätoivoiset naiset pyysivät eräältä upseerilta suojelusta. Neuvostoliittolainen osoitti katolisen katedraalin suuntaan. Kun naiset olivat turvallisesti sisällä, upseeri huusi miehilleen ja osoitti kirkon suuntaan, ja kellojen soidessa ja urkupillien pauhatessa kauheus jatkui koko yön. Jotkut sisällä olleet naiset ja tytöt, jotkut niin nuoria kuin 8-vuotiaita, raiskattiin yli 30 kertaa. Pienet pojat, jotka yrittivät suojella äitejään, ammuttiin.

    Kun neuvostoliittolaiset sotilaat valtasivat Neustettinin kaupungin helmikuussa 1945, he löysivät useita suuria Saksan työpalvelun naistenleirejä, järjestön, joka koostui suurimmaksi osaksi tytöistä, jotka tekivät työtä erilaisissa projekteissa hoitotyöstä katujen korjaamiseen. Saksalaisten sotilaiden vallattua alueen takaisin he olivat kauhuissaan siitä, mitä oli tapahtunut näille 2 500 naiselle.

    Saksalainen sotilas: Emme olleet koskaan nähneet mitään sellaista – kertakaikkisen, uskomattoman hirvittävää! Alastomia kuolleita naisia makasi monissa huoneissa. Hakaristejä oli viilletty heidän vatsoihinsa, joillakin suolet työntyivät esiin, rinnat oli leikattu pois, kasvot hakattu tohjoksi ja turvonneet pöhöttyneiksi. Jotkut oli sidottu käsistä ja jaloista huonekaluihin ja murhattu. Yhden vaginasta työntyi esiin luudanvarsi, toisen vaginasta luuta… Äitien täytyi olla näkemässä, kuinka n. 20 miestä raiskasi heidän 10- ja 12-vuotiaat tyttärensä; tyttäret puolestaan näkivät äitiensä, jopa isoäitiensä, raiskaamiset. Naiset, jotka yrittivät vastustaa, kidutettiin brutaalisti kuoliaiksi. Armoa ei ollut… Naiset, jotka vapautimme, olivat lähes sanoinkuvaamattomassa tilassa. Heidän kasvoillaan oli sekava, poissaoleva ilme. Joidenkin kanssa ei voinut puhua, jotkut juoksivat edestakaisin ja mumisivat samoja lauseita uudestaan ja uudestaan. Nähtyämme näiden eläimellisten kauhutekojen seuraukset olimme hyvin kiihtyneitä ja valmiit taistelemaan lujasti. Tiesimme, ettei sota ole enää voitettavissa, mutta velvollisuutemme ja pyhä tehtävämme oli taistella viimeiseen luotiin asti.

    Samalla kun Saksan miehet taistelivat kiivaasti idässä, Saksa yritti pitää loitolla myös maahanhyökkäyksen lännestä. Ikävä kyllä, maahanhyökkääjät tällä rintamalla usein eivät käyttäytyneet sen paremmin kuin heidän neuvostoliittolaiset liittolaisensa; läntiset sotakirjeenvaihtajat yksinkertaisesti eivät tiedottaneet näistä rikoksista. Kuten kymmenet tuhannet saksalaiset raiskausten uhrit voisivat todistaa, amerikkalaisten ja brittien keskellä ei ollut turvallisuutta.

    Miljoonia joukkomurhattu, miljoonia raiskattu, miljoonia jo orjuutettu – mutta tämä oli vasta Saksan painajaisen alku.

    ITÄMEREN JOUKKOMURHA

    Saksan armeijan nopeasti perääntyessä punaisten sotilaiden laumoja parveili Suur-Saksaan sodan viimeisenä talvena. Kun sana neuvostoliittolaisten läpimurrosta levisi, miljoonat saksalaiset pakkasivat nopeasti ja pakenivat jääkylmässä säässä. Useimmat vain pakkasivat maalaiskärryt, valjastivat hevoset tai lehmät niiden eteen ja lähtivät matkaan niin nopeasti kuin heidän eläimensä kykenivät viemään heitä. Vaikka oli jo purevan kylmää, muutama päivä sen jälkeen kun pakolaisjoukot olivat lähteneet liikkeelle, lämpötila laski vielä alemmas. Tämä johti siihen, että tuhansia pikkulapsia ja vauvoja kuoli. Koska maa oli kovaa kuin kivi, lumipenkkaan kaivetut pienet kolot palvelivat hautoina.

    Eräs nuori äiti: Oli niin kauhean kylmää, ja tuuli oli kuin jäätä … lunta satoi, eikä ollut mitään lämmintä syötävää, ei maitoa eikä mitään. Yritin antaa Gabille rintaa erään talon takana, mutta hän ei ottanut sitä, koska kaikki oli niin kylmää. Monet naiset yrittivät sitä, ja jotkut palelluttivat rintansa.

    Koska olosuhteet olivat kaoottiset ja koska palelevat pakolaiset tukkivat tien, neuvostoliittolaiset saivat nopeasti kiinni monet pakolaisrivistöt. Jotkut neuvostopanssarit syöksyivät suoraan pakolaiskolonnien läpi murskaten kaiken tiellään. Raskaan liikenteen jälkeen uhrit – miehet, naiset, lapset, eläimet, kaikki – olivat litistyneet litteiksi kuin pahvi. Ne kauhistuneet elossa säilyneet, jotka olivat hajaantuneet pitkin jäistä maaseutua, olivat helppo saalis.

    Kuten aina, naisille alkoi pian elävä kuolema. Miljoonille saksalaisille, jotka olivat eristyksissä Itämeren rannalla, oli jäljellä vain yksi pakotie – meri. Kun eristetyt Wehrmacht-yksiköt epätoivoisesti puolustivat kutistuvia Itämeren sillanpääasemiaan, miljoonia pakolaisia tulvi erillisalueiden rannikoille. Selkä kirjaimellisesti merta vasten hidas ja petollinen evakuointi laivalla oli heidän ainoa mahdollisuutensa. Niinpä Memelissä, Königsbergissä, Danzigissa ja muissa piiritetyissä noidankattiloissa tilanne oli kauhistuttava.

    Jürgen Thorwald: Jokainen kuja, jokainen katu, oli täynnä kulkuneuvoja. Ihmisiä oli odottamassa jokaisessa sataman rakennuksessa, jokaisessa tuulensuojaisessa nurkassa. Heidän joukossaan olivat heidän eläimensä, määkien, puhisten, ammuen. Raskaana olevia naisia synnyttämässä jossakin nurkassa, käytävässä, parakissa. Jotkut heistä oli raiskattu heidän pakomatkallaan, ja nyt he vapisivat pelosta, että he synnyttävät monstrumin. Edestakaisin pitkin katuja kulkevien ja lääkäriä etsivien tyttöjen oudosti kalpeita kasvoja. Haavoittuneita, sairaita, jatkuvassa pelossa, että heidät jätetään jälkeen, kätkien aseitaan huopiensa alle pakottaakseen jonkun ottamaan heidät mukaansa tai päättääkseen oman elämänsä, jos neuvostoliittolaiset tulisivat. Orpoja, jotka viime hetkellä oli jossakin pelastettu turvakodeistaan ja heitetty vaunuihin, ilman vaatteita, päällään vain peite, maaten nyt maassa paleltunein raajoin. Vanhoja ihmisiä, jotka olivat yöpyneet jossakin porraskäytävässä eivätkä olleet heränneet. Ja hurjasti tuijottavia mielenvikaisia, jotka juoksivat talosta taloon ja vaunuilta vaunuille, huutaen äitiään tai lapsiaan. Tämän kaiken yllä harmaa taivas, lumi, pakkanen, ja suojasää … suojasää ja pakkanen ja lumi ja kolea, murhaava kosteus.

    Kun pitkään kaivattu alus vihdoin kiinnittyi laituriin ja sen kulkuportaat laskettiin, satamalaiturilla syntyi sekasorto. Koska oli annettu määräys, että etusija on niillä, joilla on lapsia, lapsista tuli kultaakin kalliimpia. Kun aikuiset olivat astuneet laivaan, he usein heittivät pikkulapsia alla oleville sukulaisille tai ystäville toivoen, että nämäkin pääsevät nousemaan laivaan. Monet lapset luonnollisesti kuolivat joko pudottuaan hyiseen veteen tai paiskautuessaan asemalaiturille. Lähistöllä vaikeasti haavoittuneet sotilaat odottivat hiljaa vuoroaan nousta laivaan. Niille, jotka pääsivät purjehtimaan pois piiritetyistä satamista, heidän rukouksensa näyttivät saaneen vastauksen; niille, joita ei oltu otettu mukaan, heidän tuomionsa näytti sinetöidyltä. Hulluudenpuuskassa monet miehet ampuivat itsensä. Hulluuteen ajautuneet äidit, nälän kalvaessa ja punaisen terrorin häämöttäessä, hankkivat syanidia ja myrkyttivät lapsensa, sitten itsensä. Vanhat ihmiset vain ryömivät lumipenkkoihin, nukahtivat … eivätkä koskaan heränneet. Ikävä kyllä tuhannet pakolaiset eivät päässeet pakoon painajaista … edes merellä.

    Vaikka monet pakolaislaivat kulkivat onnistuneesti Itämeren poikki, liittoutuneiden pommikoneet olivat usein ensimmäisinä tervehtimässä niitä, kun ne tulivat satamaan. Swinemündessä Pohjois-Saksassa erään evakuoituja täynnä olevan rahtialuksen saapuminen tapahtui miltei täsmälleen samaan aikaan liittoutuneiden ilmahyökkäyksen kanssa. Tuskin laiva oli tullut telakalle, kun suora osuma pudotti sen pohjaan, mukanaan 2 000 kirkuvaa matkustajaa.

    Tammikuun 30. päivänä 1945 yli 60 000 pakolaista täytti Gotenhafenin satamalaiturit, yrittäen epätoivoisesti päästä Wilhelm Gustloffille, entiselle risteilyalukselle, joka oli suunniteltu 2 000 matkustajalle ja miehistölle. Kun sitten kaunis valkoinen laiva irrottautui laiturista, sillä oli mukanaan peräti 6 000 – 8 000 pakolaista. Kun Gustloff peruutti pois satamasta, sen tien tukkivat pikkualukset, jotka kaikki olivat täynnä laivalle pääsyä pyytäviä matkustajia. Verkkoja laskettiin alas, ja ylös kapusi vielä 2 000 pakolaista. Paljon yli rajojensa lastattuna tiukkaan suljettu laiva täyttyi kuumasta, kuvottavasta virtsan, ulosteen ja oksennuksen löyhkästä. Vaikeasti haavoittuneiden sotilaiden voihkaisut ja eroon joutuneiden perheiden huudot lisäsivät hirveää kauheutta. Mutta pahin oli vielä tulossa. Noin klo 21 kolme raskasta jymähdystä ravisutti Gustloffia. Pakokauhun vallassa tuhannet kannen alla olleet ryntäsivät kapeiden kulkuteiden läpi tuuppien ja repien yrittäessään raivoisasti päästä turvaan. Useimmat pelastusveneet olivat jäätyneet kiinni, ja niitäkin, jotka saatiin irti, käsiteltiin paniikissa väärin, jolloin niissä olleet kirkuvat ihmiset tipahtivat jääkylmään, mustaan mereen. Muutamassa minuutissa vedessä olleet kuolivat. Kun tuhannet palelevat ihmiset tungeksivat pitkin kansia, kovaääniset toitottivat lohdutuksen sanoja, vakuuttaen matkustajille, ettei laiva uppoa ja että apua on tulossa. Vakuuttuneina siitä, että suljetut laipiot olivat pitäneet ja että laiva todella jäisi pinnalle, monet pakolaiset pakenivat jälleen sisätiloihin päästäkseen pakoon purevia tuulia ja liki 30 asteen pakkasta. Hengähdystauko osoittautui kuitenkin lyhyeksi. Klo 22 voimakas tärinä repi Gustloffia, kun laipiot murtuivat ja meri syöksyi sisään. Sekunneissa laiva alkoi kääntyä kyljelleen ja vajosi sitten aaltoihin. Kun pelastusveneet myöhemmin tulivat tapahtumapaikalle, ne nostivat jääkylmästä vedestä vain 900 elossa säilynyttä. Kaikki muut – noin 7 000 – 9 000 miestä, naista ja lasta – olivat kadonneet. Kuten monet muut tapaukset osoittavat, Gustloffin upottaminen ei ollut erehdys. Tarkoituksenaan tappaa niin monta pakolaista kuin mahdollista neuvostoliittolaiset sukellusveneet iskivät yhä uudelleen ja uudelleen hitaasti kulkeviin laivoihin.

    Pian puolenyön jälkeen helmikuun 10. päivänä vanha loistoristeilijä General Steuben kynsi jäistä, mustaa Itämerta. Raskaasti pakolaisten ja haavoittuneiden sotilaiden alaspainamana laiva oli suorittamassa toista sellaista evakuointia vajaan kahden viikon sisällä. Juuri ennen kello yhtä yöllä kaksi torpedoa paiskautui laivan kylkeen. Kun Steubenin perä nousi korkealle ylös vedestä, sadat hyppäsivät laidan yli ja jotkut joutuivat yhä pyörivien propellien repimiksi. Seitsemässä minuutissa laiva vajosi aaltojen alle hiljentäen nopeasti viimeisen joukkohuudon, joka tuntui nousevan yhdestä kurkusta. Laivalla olleista 3 500 matkustajasta vain muutama sata säilyi hengissä.

    Goodrich: Kuin jokin suuri villieläin puna-armeija siirtyi lähemmäksi Saksan sydäntä. Lukemattomissa saksalaisissa kaupungeissa ja pikkukaupungeissa malli toistui. Verinen painajainen, joka verhosi Itämeren rannikkoa, oli tyypillistä sille, mitä tapahtui kaikkialla, missä neuvostoliittolaiset valtasivat saksalaista maaperää. Monissa paikoissa – Sleesiassa, Preussissa, Pommerissa, Tšekkoslovakian, Jugoslavian, Puolan ja Unkarin saksalaisissa yhteisöissä – samanlainen kauheus oli ollut käynnissä viikkoja. Siellä kauhistuttavat hirmuteot itse asiassa lisääntyivät, ikään kuin punaiset sotilaat olisivat olleet mielettömässä kilpailussa toistensa kanssa nähdäkseen, kuka pystyy tuhoamaan, murhaamaan ja, ennen kaikkea, kuka pystyy raiskaamaan eniten. Sillä välin amerikkalaiset ja brittiläiset joukot murtautuivat saksalaisten linjojen läpi lännessä. Saksalaiset sotilaat olivat kuitenkin hyvin tietoisia siitä, että viholliset, jotka heitä olivat vastassa lännessä, olivat, toisin kuin itärintamalla, Geneven sopimuksen allekirjoittajia. Tämän sopimuksen mukaan vangitut tai antautuvat saksalaiset sotilaat olivat lain suojaamia. Kun puna-armeija jyristi Saksan yli idästä, monet saksalaiset toivoivat salaa, että amerikkalaiset valtaisivat jäljellä olevan Saksan ennen kuin kommunistit tekisivät sen. Ei ollut mikään salaisuus, että saksalaiset, ylhäiset ja alhaiset, pitivät amerikkalaisia ja brittejä kahdesta pahasta pienempänä. Valitettavasti he eivät olleet aina oikeassa.

    (0)(0)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Hellstorm-videon suomennoksen osa 2/2:

      TAPPIO LÄNNESSÄ

      Keväällä 1945, kun berliiniläiset valmistautuivat suojaamaan pääkaupunkia sitä saartavalta neuvostoarmeijalta, lännessä olevat saksalaiset myös taistelivat pysäyttääkseen liittoutuneiden vuoksiaallon. Toisin kuin valtava barbaria idässä, täynnä painajaismaista julmuutta, tappio lännessä tuli järjestelmällisesti, armottomasti ja, idän mittapuiden mukaan arvioituna, lähes äänettä.

      Kun läntinen rintama ryömi lähemmäksi, siviilit odottivat levottomina liittoutuneiden saapumista. Toisin kuin kauhistuneet pakomatkalaiset idässä, suhteellisen harvat saksalaiset lännessä hylkäsivät kotinsa. Rodulliset ja kulttuuriset siteet vihollisen kanssa, etenkin amerikkalaisten kanssa, olivat yksinkertaisesti liian vahvat herättämään samaa pelkoa kuin neuvostoliittolaiset tekivät. Sen sijaan että olisivat paenneet eteneviä liittoutuneita, monet siviilit itse asiassa juoksivat tervehtimään heitä. Saksalaiset eivät ymmärtäneet, että vuosikymmeniä kestäneen juutalaisen propagandan vuoksi amerikkalaiset olivat ehkä vielä enemmän täynnä vihaa kuin neuvostoliittolaiset. Toisin kuin villi ja lähes käsityskyvyn ulkopuolelle oleva punainen armeija, USA:n sotilaskomentajat olisivat helposti voineet estää avuttomia siviilejä vastaan suoritetut rikokset, jos he vain olisivat halunneet. Useimmissa tapauksissa he kuitenkaan eivät halunneet. Hyökkäystä Saksan kansaa vastaan johti kenraali Dwight D. Eisenhower, mies, jonka viha kaikkea saksalaista vastaan oli hyvin tunnettu. Paljolti samaan tapaan kuin Stalin ja Roosevelt, Eisenhower puolusti Saksan armeijan upseerien, kansallissosialistisen puolueen jäsenten ja muiden täydellistä joukkomurhaa. Kaiken kaikkiaan tämän liittoutuneiden komentajan mukaan ainakin 100 000 saksalaista johtajaa tulisi ”tuhota.” Ei ollut ihmeellistä, että sellainen ylhäältä tuleva näkemys tihkui nopeasti alas. Vallitsevaksi näkemykseksi tuli: ”Ainoa hyvä saksalainen on kuollut saksalainen.” Äänetön sopimus oli: ”Älä ota vankeja.” Kymmeniä tuhansia vangittuja tai antautuvia saksalaisia yksinkertaisesti surmattiin heti paikan päällä.

      Kun amerikkalaiset joukot tunkeutuivat kohti Müncheniä huhtikuun loppupuolella 1945, useimmat lähellä Dachauta sijainneessa keskitysleirissä olleet saksalaiset vartijat pakenivat. Huolimatta portilla olleista kylteistä, joissa varoitettiin: ”Ei sisäänpääsyä – pilkkukuume-epidemia”, useita satoja saksalaisia sotilaita komennettiin tähän vankilaan pitämään yllä järjestystä ja järjestämään yli 30 000 vangin siirto liittoutuneille. Kun amerikkalaiset saavuttivat Dachaun seuraavana päivänä, he olivat kauhistuneita siitä, mitä he näkivät. Vankilan ulkopuolella seisoi rautatievaunuja, jotka olivat täynnä sairauteen ja nälkään kuolleita ruumiita. Leirin sisältä löytyi myös huone, johon oli pinottu korkea kasa alastomia ja riutuneita ruumiita. Poissa tolaltaan painajaisen vuoksi, varmoina, että Dachau oli todiste kauhuteoista, joista he olivat kuulleet niin paljon Amerikassa, upseerit päästivät irti raivostuneet miehensä nyt aseista riisuttujen saksalaisten sotilaiden kimppuun.

      Eräs yhdysvaltalainen sotilas: Miehet tarkoituksella vahingoittivat vartijoita. Monia vartijoita ammuttiin jalkoihin, niin etteivät he voineet liikkua. Heidät jätettiin sitten asukkien käsiin. Yksi mestattiin pistimellä. Toiset revittiin kappaleiksi raaja raajalta.

      Kun kidutukset olivat käynnissä, eräs luutnantti pakotti yli 300 vangittua saksalaista seinää vasten, asetti paikoilleen kaksi konekivääriä ja sitten käski miestensä avata tulen. Ne, jotka olivat yhä elossa, kun konekiväärituli päättyi, pakotettiin seisomaan ruumiiden keskellä niin kauan kuin konekiväärimiehet latasivat uudelleen. Kaiken kaikkiaan yli 500 avutonta saksalaista sotilasta surmattiin kylmäverisesti. Viimeisenä koetuksena Dachaun asukkaat pakotettiin hautaamaan leirissä olleet tuhannet ruumiit, millä varmistettiin monen muun kuoleminen sairauteen. Harvat amerikkalaiset huomasivat sitä, koska harvat välittivät siitä, mutta olosuhteet saksalaisissa kaupungeissa ja pikkukaupungeissa eivät olleet paljon paremmat kuin Dachaussa. Viikko viikon jälkeen jatkuneiden ympärivuorokautisten amerikkalaisten ja brittiläisten ilmahyökkäysten vuoksi hyvin vähän ruokaa ja ei juuri lainkaan lääkkeitä saapui mihinkään Saksassa. Käytännössä mitään ei saapunut lukuisiin keskitysleireihin, joissa viimeisien päivien aikana sairaus ja nälkiintyminen pyyhkäisivät pois asukkeja tuhansittain. Dachaun tapahtuma oli vain yksi USA:n joukkojen suorittamista joukkomurhista.

      Yhdysvaltalainen sotilas: Meidät oli pysäytetty pienessä kaupungissa. Tarkoituksemme oli vain kävellä sen läpi, ja saksalaiset pysäyttivät meidät siihen paikkaan. Emme mitenkään kyenneet pääsemään siitä läpi. Lopulta tykistö tuli paikalle ja hieman tuhosi taloja. Lopulta he antautuivat, ja he tulivat ulos ja järjestäytyivät jonkinlaiseen riviin. Tavalliseen tapaan kukaan ei tiennyt, mitä tapahtui. Meillä oli uusi pataljoonankomentaja, joka oli juuri valmistunut West Pointista, ja hän asetti heidät riviin ja sanoi: ”Haluan, että ammutte heidät.” Olin kauhuissani. Aika moni oli kauhuissaan. Ja minä menin hänen luokseen ja kerroin hänelle, tiedättehän, että tämä oli vastoin kaikkea kansainvälistä lakia ja ihmisyyttä. Hyvä kaverini, jonka kanssa olin viettänyt paljon aikaa, tarttui minuun ja sanoi: ”Tämä torvi ampuu sinut. Luovu mieluummin tästä.” Ja hän sai tarpeeksi miehiä, ja he ampuivat nämä … noin 25 vankia. Se oli kauhea asia nähdä, ja puhuin monen kaverini kanssa, jotka olivat olleet ampumassa näitä miehiä, ja hekin olivat kauhistuneita.

      Tietämättöminä syvästä vihasta, joka liittoutuneilla oli heitä kohtaan, ylpeät SS-yksiköt, kun ne antautuivat, naiivisti otaksuivat, että heille suodaan kunnioitus sellaisina verrattomina taistelijoina, jollaisia he olivat osoittaneet olevansa. Heti kun heidät oli riisuttu aseista, monet tapettiin siihen paikkaan. Niitä Saksan armeijan jäseniä, jotka onnistuivat selviämään vangitsemisesta hengissä, kuolema odotti usein linjojen takana, missä tuhansia kuoli lisää. Kenraali Eisenhowerin sulkiessa silmänsä Geneven sopimukselta ainoastaan koston uhka Saksassa vielä olevia liittoutuneita sotavankeja kohtaan esti valtavan mittaluokan joukkomurhan.

      Pian sen jälkeen kun USA:n taistelujoukot olivat siirtyneet pois joltakin paikkakunnalta ja jälkiportaan joukot tulleet paikalle, miehityksen todellinen luonne tuli selväksi saksalaisille asukkaille. Sotilaiden toinen aalto, tahtoen kokea vähän omaa sotaa, purki aggressionsa avuttomiin saksalaisiin ryöstämällä, raiskaamalla, tappamalla ja tuhoamalla. Monissa kaupungeissa maahantunkeutujat avasivat vankiloita ja keskitysleirejä ja kutsuivat niiden asukit mukaan remuamiseen.

      Amy Schrott: He vain avasivat leirit ja päästivät heidät menemään. Neuvostoliittolaiset ja puolalaiset ryöstivät taloja ja tappoivat kauppiaita. Sitten he alkoivat raiskata tyttöjä.

      Samanlainen hävitys nielaisi useimmat kaupungit läntisessä Saksassa, kun amerikkalaiset ja britit työntyivät eteenpäin.

      Yhdysvaltalainen kersantti: Meidän oma armeijamme ja brittiarmeija ovat olleet mukana ryöstämisessä ja raiskaamisessa. Meitäkin pidetään raiskaajien armeijana.

      Vaikka brutaalit raiskaukset jatkuivat puolustuskyvyttömiä naisia vastaan, liittoutuneiden joukot havaitsivat nopeasti, että nälkä oli voimakas kannustin seksuaaliseen antautumiseen. Vaikka seksiä saattoi ostaa ruokamurulla, savukkeella tai saippupalalla, jotkut voittajat mieluummin ottivat haluamansa milloin ja missä halusivat.

      Amerikkalainen sotilas: Nälkä teki saksalaista naisista enemmän ”käytettävissä olevia”, mutta tästä huolimatta raiskaus oli vallitsevana ja siihen liittyi usein muuta väkivaltaa. Erityisesti muistan erään 18-vuotiaan naisen, jonka kasvojen toinen puoli oli murskattu kiväärinperällä ja sitten kaksi amerikkalaista sotilasta raiskasi hänet. Jopa ranskalaiset valittivat, että joukkojemme suorittamat raiskaukset, ryöstelyt ja juovuksissa riehumiset olivat liiallisia.

      Huolimatta lukuisista läntisellä rintamalla suoritetuista hirmuteoista, sellaisesta väkivaltaisesta julmuudesta ei tullut koskaan virallisesti sallittua. Ottaen huomioon pääasiassa juutalaisessa omistuksessa olevan median verenhimoisen propagandan ja heidän poliittisten ja sotilaallisten johtajiensa aktiivisen kiihotustyön, tavallinen brittiläinen ja amerikkalainen sotilas käyttäytyi hämmästyttävän hyvin, ja varmasti paljon, paljon paremmin kuin hänen neuvostoliittolainen virkaveljensä.

      Vaikka liittoutuneet lännessä olisivat voineet helposti työntyä Berliiniin, heidän käskettiin pysähtyä juuri ennen päämääräänsä. Suuren rakkautensa ja kiitollisuutensa osoitukseksi Roosevelt ja Churchill olivat jo myöntäneet Saksan pääkaupungin Stalinille palkkiona.

      Päiviä kestäneiden toivottomien taisteluiden jälkeen, joissa pienet pojat taistelivat ja aivan liian usein kuolivat, kuten miehet, Berliini kukistui lopulta toukokuun 2. päivänä. Ja kun Adolf Hitler oli tehnyt itsemurhan, sota käytännössä loppui. Nyt kun ei ollut käytännöllisesti katsoen mitään mahdollisuuksia kostotoimenpiteisiin amerikkalaisia vastaan, joita pidettiin saksalaisissa sotavankileireissä, Eisenhowerin patologinen saksalaisviha pääsi valloilleen.

      KUOLEMANLEIRIT

      Lopullisen antautumisen tapahduttua toukokuussa 1945 liittoutuneiden ylipäällikön kontrolliin tuli yli viisi miljoonaa resuista, uupunutta, mutta elävää vihollissotilasta. Koska Eisenhower ei voinut tappaa enempää aseistettuja saksalaisia sodassa, tämä amerikkalainen kirjoituspöytäkenraali päätti tappaa aseista riisuttuja saksalaisia rauhan aikana. Koska Geneven sopimus takasi sotavangeille saman ruoan, majoituksen ja lääketieteellisen huolenpidon kuin heidän vangitsijoillaan oli, Eisenhower yksinkertaisesti kiersi sopimuksen luomalla oman kategoriansa vangeille. Tämän uuden luokittelun mukaan saksalaisia sotilaita ei katsottu enää sotavangeiksi vaan aseista riisutuiksi vihollisjoukoiksi (Disarmed Enemy Forces, DEF). Tällä silmänkääntötempulla, ja täysin Geneven sopimuksen vastaisesti, Eisenhower saattoi nyt salassa käsitellä noita vallassaan olevia, vapaana ulkopuolisen maailman urkkivilta silmiltä. Jo ennen sodan loppua tuhansittain saksalaisia sotavankeja oli kuollut amerikkalaisessa vankeudessa nälkään, laiminlyöntiin ja monissa tapauksissa suoraan murhaan. Saksan antauduttua ja liittoutuneita sotavankeja kohtaan suoritettavien kostotoimenpiteiden uhan täysin väistyttyä kuolemat amerikkalaisissa keskitysleireissä lisääntyivät dramaattisesti. Kun kymmeniä tuhansia kuoli nälkään ja janoon, satoja tuhansia muita kuoli tilanahtauteen ja sairauteen.

      Saksalainen vanki: Minusta on käsittämätöntä, kuinka me pystyimme seisomaan monta, monta päivää istumatta ja makuulle asettumatta, vain seisoen siellä, läpimärkinä. Päiväsaikaan me kuljimme sinne tänne ja painauduimme toisiamme varten yrittäen lämmittää hieman toisiamme. Käymälät olivat vain piikkilanka-aitojen vieressä olleiden ojien yli heitettyjä pölkkyjä. Nukkuaksemme saatoimme vain kaivaa maahan kolon käsillämme ja sitten asettua tiiviisti koloon. Sairauden vuoksi miesten oli ulostettava maahan. Pian monet meistä olivat liian heikkoja riisuaksemme housut alas ensin. Niinpä vaatteemme olivat saastuneita, ja niin oli mutakin, jossa meidän täytyi kävellä, istua ja maata. Vettä ei ollut lainkaan aluksi, paitsi sade. Yli puolena päivistä meillä ei ollut lainkaan ruokaa. Muina päivinä saimme pienen K-annoksen. Saatoin nähdä pakkauksesta, että he antoivat meille kymmenesosan niistä annoksista, joita he jakoivat omille miehilleen. Valitin amerikkalaiselle leirin komentajalle, että hän rikkoi Geneven sopimusta, mutta hän vain sanoi: ”Unohda sopimus. Teillä ei ole mitään oikeuksia.” Muutamassa päivässä jotkut miehistä, jotka olivat tulleet terveinä leireihin, olivat kuolleet. Näin miestemme raahaavan monia kuolleita ruumiita leirin portille, missä ne heitettiin huolettomasti toinen toistensa päälle kuorma-autoihin, jotka veivät ne pois.

      Ikään kuin vankien ahdinko ei olisi ollut jo hirveä, heistä tuli silloin tällöin juopuneiden vartijoiden kohteita näiden suihkuttaessa leirejä konekivääritulella. Yhdessä vankileirissä huvittuneet vartijat muodostivat rivejä ja löivät vankeja nuijilla ja kepeillä, kun nämä juoksivat rivien välistä kujaa saadakseen pienet ruoka-annoksensa. Toisessa leirissä, jossa oli 5 200 miestä, 10-30 ruumista raahattiin pois joka päivä. Vangit, jotka eivät menehtyneet nälkään tai sairauteen, kuolivat usein janoon. Monien miesten oli juotava omaa virtsaansa, vaikka puroja virtasi muutaman metrin päässä piikkilanka-aidasta. Voittoisilta liittoutuneilta ei puuttunut ruokaa eikä majoitusta. Itse asiassa amerikkalaiset muonavarastot olivat tupaten täynnä. Sen sijaan että edes pienen noron näistä antimista olisi sallittu tulla leiriin, nälkädieettiä supistettiin entisestään. Joidenkin leirien edessä amerikkalaiset sadistisesti polttivat ruokaa, jota he itse eivät voineet syödä. Läheisten kylien ja kaupunkien asukkaita, jotka itsekin näkivät nälkää, estettiin aseella uhaten antamasta omaa vähäistä ruokaansa aidan läpi vangeille. Kauhistuneena tästä hiljaisesta ja salaisesta joukkomurhasta Kansainvälinen Punainen Risti, jolla oli yli 100 000 tonnia ruokaa varastossa Sveitsissä, yritti puuttua asiaan. Kun kaksi elintarvikkeita täynnä ollutta junaa saapui leirien luokse, amerikkalaiset upseerit käännyttivät ne kuitenkin takaisin.

      Monet ihmiset eivät löytäneet minkäänlaista oikeutusta avuttomien vankien joukkomurhalle, varsinkaan koska Saksan hallitus oli noudattanut Geneven sopimusta, kuten eräs amerikkalainen sen ilmaisi, ”prikulleen”.

      Punainen Risti raportoi, että 99% Saksassa olleista amerikkalaisista sotavangeista oli hengissä ja matkalla kotiin. Siitä huolimatta Eisenhowerin murhaohjelma jatkui nopeassa tahdissa. Jotkut suoraselkäiset kenraalit, kuten kenraali George Patton, vastustivat näitä murhatoimenpiteitä, mutta Eisenhower nopeasti hylkäsi heidän ehdotuksensa. Samalla kun Eisenhower jatkuvasti esti Punaista Ristiä ja muita avustusjärjestöjä pääsemästä leireihin, hän painotti leirien komentajille vaitiolon välttämättömyyttä. Estääkseen kauheiden yksityiskohtien tulemisen ulkopuolisen maailman tietoon – ja viedäkseen sivuraiteelle ne, joka tulivat – liikkeelle laskettiin vastakuulopuheita, joiden mukaan leirien komentajat eivät suinkaan kohdelleet huonosti tai murhanneet vankeja vaan itse asiassa käännyttivät takaisin vapautettuja saksalaisia, jotka yrittivät livahtaa takaisin leiriin saadakseen ruokaa ja majoitusta.

      Toisin kuin heidän kapitalistiset virkaveljensä, neuvostoliittolaiset kommunistit eivät juuri pyrkineet kätkemään rikoksiaan. Satoja tuhansia saksalaisia uurasti Siperian metsissä ja kaivoksissa. Vangit olivat pelkkiä orjia eivätkä mitään muuta, eikä tätä tosiasiaa pyritty mitenkään piilottelemaan. Orjuutetuille saksalaisille, miehille ja naisille, Neuvostoliiton gulageista selviämisen mahdollisuudet olivat vielä pienemmät kuin amerikkalaisista kuolemanleireistä pakenemisen mahdollisuudet. Matka Siperiaan oli yhtä kuin kuolemantuomio. Sen vähän ruoan tarkoituksena, jota orjat saivat, oli pelkästään ylläpitää heidän työkykyään, kunnes heidät oli tapettu työllä. Paljolti samaa voidaan sanoa niistä 600 000 saksalaisesta orjasta, joita ranskalaiset pitivät. Lopulta peräti 800 000 saksalaista vankia kuoli amerikkalaisissa ja ranskalaisissa kuolemanleireissä. Tosin uusimmat arviot ilmoittavat kuolonuhrien määräksi 1,5 miljoonaa. Ja niin Eisenhower murhasi ”rauhan aikana” ainakin kymmenen kertaa niin paljon saksalaisia sotilaita kuin mitä tapettiin koko länsirintamalla koko sodan aikana.

      Kun aiemmin mahtava Wehrmacht oli nyt riisuttu aseista ja orjuutettu ja kun heidän johtajansa joko olivat kuolleet tai odottivat sotarikosoikeudenkäyntejä, vanhat miehet, naiset ja lapset, jotka olivat jäljellä silvotussa Saksassa, havaitsivat nyt olevansa täysin voittajien armoilla. Ikävä kyllä, koskaan maailmanhistoriassa sääli ei ole ollut vähäisempää.

      PUHDISTUS

      Pian sen jälkeen kun liittoutuneet olivat saavuttaneet voiton Euroopassa, ne aloittivat kansallissosialistisen puolueen jäsenten eliminoimisen. Teoriassa natsismin hävittäminen oli yksinkertaisesti sitä, että puolueen jäsenet korvattiin sellaisilla, joilla oli demokraattinen, sosialistinen tai kommunistinen tausta. Käytännössä puhdistuksesta tuli pelkkä verho raiskaukselle, kidutukselle ja kuolemalle. Kaikki aikuiset saksalaiset pakotettiin ilmoittautumaan lähimmässä liittoutuneiden päämajassa ja täyttämään pitkähkö kyselylomake menneisyyden toiminnasta. Vaikka monta hermostunutta kansalaista pidätettiin heti paikalla, useimmat palasivat kotiin vakuuttuneina siitä, että kauhea koettelemus oli ohi. Miljoonille kuitenkin koettelemus oli vasta alkanut. Harvat saksalaiset aikuiset, natseja tai eivät, pakenivat pelättyä ovenkoputusta. Moni ihminen pidätettiin useita kertoja, mukaan lukien Leni Riefenstahl, lahjakas nuori nainen, joka oli ehkä maailman taiteellisin elokuvantekijä. Koska hänen suurisuuntaiset dokumenttielokuvansa – ”Tahdon riemuvoitto” ja ”Olympia” – näyttivät ihannoivan ei ainoastaan Saksaa vaan myös kansallissosialismia ja koska hänellä oli läheinen suhde erääseen ihailevaan Adolf Hitleriin, liittoutuneet olivat hyvin kiinnostuneita Lenistä.

      Leni Riefenstahl: Aviomieheni, äitini tai yksikään kolmesta avustajastani ei ollut koskaan liittynyt kansallissosialistiseen puolueeseen, eikä kukaan meistä ollut ollut poliittisesti aktiivinen. Mitään syytteitä meitä vastaan ei oltu koskaan nostettu; kuitenkin me olimme liittoutuneiden armoilla eikä meillä ollut minkäänlaista oikeudellista suojaa.

      Kuten Leni ja muut nopeasti huomasivat, ”pehmitysprosessi” alkoi pian liittoutuneiden vankilaan saapumisen jälkeen. Eläimellisesti hakattuina, toistuvasti raiskattuina, pimeisiin ja ylilämmitettyihin selleihin ahdettuina uhrit odottivat hermostuneina ”kuulusteluitaan.”

      Eräs saksalainen mies: Näiden kuulusteluiden tarkoitus ei ole onkia selville ihmisiltä, mitä he tietävät – mikä olisi ollut samantekevää joka tapauksessa – vaan pusertaa heistä erityisiä lausuntoja. Metodit, joita käytetään, ovat hyvin primitiivisiä: ihmisiä hakataan, kunnes he tunnustavat olleensa kansallissosialistisen puolueen jäseniä. Vallanpitäjät yksinkertaisesti olettavat, että periaatteessa jokainen on kuulunut puolueeseen. Moni ihminen kuolee näiden kuulusteluiden aikana ja niiden jälkeen, toisia sen sijaan, jotka tunnustavat heti puoluejäsenyytensä, kohdellaan lempeämmin.

      Yleisesti ottaen, kestettyään mustat silmät, murtuneet luut, raiskauksen, rintoihin annetut sähköshokit tai – miesten tapauksessa – murskatut kivekset, vain ne, jotka riistivät itseltään elämän tai kuolivat kidutuksen aikana, eivät allekirjoittaneet tunnustuksia. Koska useimmat yhdysvaltalais- ja brittijoukkoja seuranneet tiedustelu-upseerit olivat juutalaisia pakolaisia, jotka olivat paenneet Saksasta 1930-luvulla, heidän kielen- ja kulttuurintuntemuksensa oli erinomainen. Koska näillä miehillä oli selvitettävinä kalavelkoja, heidän läsnäolonsa takasi, ettei mitään armoa osoitettaisi natseille – eikä sen puoleen kenellekään saksalaiselle.

      Eräs nuori saksalainen nainen: Molemmat upseerit, jotka ottivat todistuksemme, olivat entisiä saksanjuutalaisia. Toinen potki minua selkään ja toinen löi minua. Kauhea asia oli se, että saksalaisten miesten täytyi katsella. Se oli kauhea, kauhea kokemus. Sen on täytynyt olla hirvittävää heille. Kun menin ulos, useat heistä seisoivat siellä kyynelten valuessa poskia alas. Mitä he olisivat voineet tehdä? Eivät he mitään voineet tehdä.

      Natsien sotarikosoikeudenkäyntien aikana Nürnbergissä melkein mitä tahansa menetelmää käytettiin ”tunnustusten” saamiseksi. Ymmärrettävästi usean sellaisen istunnon jälkeen vahvimmatkin alistuivat ja allekirjoittivat paperit, jotka syyllistivät heidät ja muut. Kidutuksella saatujen todistajanlausuntojen lisäksi myös niitä, jotka olisivat voineet puhua syytettyjen puolustukseksi, uhattiin kidutuksella ja kuolemalla. Lisäksi amerikkalaiset pestasivat maksettuja ”todistajia” toistamaan mekaanisesti syyttäjäpuolen syytteitä. Niin kauhistuttava kuin natsismin hävittäminen brittiläisellä, ranskalaisella ja erityisesti amerikkalaisella vyöhykkeellä olikin, se ei ollut mitään verrattuna siihen, mitä tapahtui Puolassa neuvostoliittolaisten linjojen takana. Satoihin jonkin ns. ”Valtion turvallisuusviraston” ylläpitämiin keskitysleireihin koottiin ja vangittiin tuhansia saksalaisia – miehiä ja naisia, vanhoja ja nuoria, korkeita ja alhaisia, kansallissosialisteja ja ei-kansallissosialisteja. Juutalaisten pyörittäessä ja johtaessa näitä vankiloita ja heidän saadessaan apua puolalaisilta, tšekeiltä, neuvostoliittolaisilta ja toisilta entisiltä keskitysleirien asukeilta, ne eivät olleet juuri muuta kuin hyvin suuria kidutuskammioita, joissa kuoleminen oli asia, jota pitkitettiin, ei kiirehditty. Kun niiden, joilla oli vaaleat hiukset, siniset silmät ja komea ulkonäkö, täytyi ensimmäisinä lähteä, niin lähteä täytyi kuitenkin jokaisen, joka puhui saksaa. Näille kostonhimoisille leirien pyörittäjille mikään kidutus, mikään sadismi, mikään eläimellisyys, mikään pahuus ei näyttänyt liian hirvittävältä kohdistaa niihin, jotka nyt olivat heidän vallassaan. Jotkut saksalaiset pakotettiin ryömimään alastomina nelinkontin ja syömään omaa ulostetta tai muiden ulostetta. Monet hukkuivat avoimiin käymälöihin. Satoja vietiin rakennuksiin ja poltettiin kuoliaiksi tai suljettiin ruumisarkkuihin ja haudattiin elävältä. Lähellä Lamsdorfia saksalaiset naiset pakotettiin kaivamaan esiin ruumiita eräällä puolalaisella hautapaikalla ja sitten suutelemaan ja rakastelemaan mädäntyneitä ruumiita.

      Ei ihme, että kuolleisuus keskitysleireissä oli huimaavan suuri, ja niistä harvoista henkilöistä, jotka lähtivät elossa, vain muutamaa voitiin enää kutsua ihmisiksi. Sillä välin kun oikeudellinen farssi oli käynnissä vankiloiden seinien sisäpuolella, toisenlaiset kidutukset lähestyivät ”vapautettua” Saksan kansaa, kun liittoutuneet voittajat toteuttivat suunnitelmaansa jakaa, ryöstää ja täysin tuhota vallattu Saksa. Loppuvuodesta 1944 presidentti Roosevelt hyväksyi ns. Morgenthau-suunnitelman, jolloin juutalaisesta ennen sotaa esitetystä vaatimuksesta tuhota Saksa tuli virallinen. Tämä ohjelma, joka oli nimetty Rooseveltin valtiovarainministeri Henry Morgenthaun mukaan mutta jonka oli varsinaisesti laatinut ministerin huippuavustaja Henry Dexter White – molemmat juutalaisia -, vaati Saksan täydellistä tuhoamista sen jälkeen kun voitto oli saatu. Sen lisäksi, että Morgethau-suunnitelma vaati raskaan teollisuuden purkamista tai tuhoamista ja kaivosten pysyvää sulkemista, se vaati Saksan maa-alueen supistamista puolella. Kuten monet tiesivät, tämä säädös takasi, että noin kaksi kolmasosaa Saksan väestöstä, eli 50 miljoonaa ihmistä, kuolisi pian nälkään. Kun loppuväestö olisi pakotettu kotitarveviljelyyn ja kun kutistunut kansakunta olisi täysin vihamielisten eurooppalaisten naapureiden armoilla, arvioitiin, että kahdessa sukupolvessa Saksa lakkaisi olemasta.

      Kun Rooseveltin seuraaja Harry Truman tapasi Stalinin ja Britannian uuden pääministerin Clement Attleen Potsdamissa heinäkuussa 1945, useimmat Morgenthaun murhanhimoisen suunnitelman raateluhampaat pysyivät asialistalla. Kolmen Suuren allekirjoituksella suunnitelma astui voimaan.

      Stalinin järjestelmällisestä ryöstelystä neuvostoliittolaisella miehitysvyöhykkeellä tuli mittaluokaltaan valtava. Terässulatot, myllyt, sahalaitokset, sokeri- ja öljyjalostamot, kemialliset tehtaat, optiset yritykset, kenkätehtaat ja paljon muuta raskasta teollisuutta purettiin viimeistä mutteria ja pulttia myöten ja lähetettiin itään Neuvostoliittoon, missä ne koottiin jälleen. Niiden tehtaiden, joiden sallittiin jäädä Saksaan, oli määrä toimia yksinomaan Neuvostoliiton hyödyksi. Sähkö- ja höyryveturit, niiden liikkuva kalusto ja jopa raiteet, joilla ne kulkivat, lähetettiin samoin itään. Toisin kuin sen primitiivisellä neuvostoliittolaisella liittolaisella, USA:lla ei ollut tarvetta saksalaisille tehdas- ja tuotantolaitoksille. Siitä huolimatta amerikkalaiset olivat ehdottomasti innokkaimpia Saksan toipumiskyvyn tuhoajia. Vaikka USA kieltäytyikin ottamasta vastaan saksalaista teollisuutta, sillä oli suuri mielenkiinto saksalaisia aarrekätköjä kohtaan. Miljardien dollareiden arvosta kultaa, hopeaa ja valuuttaa sekä myös mittaamattoman arvokkaita maalauksia, veistoksia ja muita taideteoksia napattiin mukaan luolissa, tunneleissa ja suolakaivoksissa olleista piilopaikoistaan ja lähetettiin Atlantin yli.

      Lisäksi Saksaa hävitettiin henkisesti, ja tämä aiheutti paljon suurempaa vahinkoa Saksan tulevaisuudelle. Tonneittain salaisia asiakirjoja, jotka paljastivat Saksan suurenmoisen organisatorisen kyvykkyyden liike-elämässä ja teollisuudessa, yksinkertaisesti varastettiin. Voittajat myös pakottivat maailman suurimpia tiedemiehiä muuttamaan maihinsa.

      Yksi mies, joka vastusti kostonhaluista ohjelmaa, oli George Patton.

      George Patton: Selvästi Morgenthaun liikkeelle laskema juutalaisen koston virus kaikkia saksalaisia vastaan on yhä vaikuttamassa. En voi ymmärtää, kuinka amerikkalaiset voivat vajota niin alas.

      Ensimmäisinä sodanjälkeisinä vuosina Saksa ei ollut juuri muuta kuin valtava keskitysleiri. Samanaikaisesti liittoutuneiden julman ”natsismin hävittämisen” ja ”uudelleenkasvatuksen” ohjelman kanssa vaikutti amerikkalainen ja brittiläinen ”vihollisen kanssa veljeilemisen kieltämisen” politiikka, joka piti voittajat ja voitetut erillään ja jonka tarkoituksena oli yhä halventaa saksalaisia ja tehdä heistä paholaisia ja murskata se vähä ylpeys ja kunnioitus, joka vielä oli jäljellä. Vuosi sodan päättymisen jälkeen entisessä Saksan Valtakunnassa oli yhä kaupunkiasukkaita, jotka takertuivat vaarallisesti luoliinsa ja koloihinsa saadakseen katon päänsä päälle. Yksin Berliinissä arviolta 50 000 orpoa koetti epätoivoisesti selvitä hengissä.

      Brittiläinen todistaja: Jotkut heistä olivat noin 7-vuotiaita yksisilmäisiä tai yksijalkaisia veteraaneja. Monet olivat niin pommitusten ja neuvostoliittolaisten hyökkäyksen järkyttämiä, että he kiljuivat nähdessään minkä tahansa univormun, jopa pelastusarmeijan univormun.

      Kun miehitysjoukot söivät viiden ruokalajin päivällisiä, täynnä paistettua merianturaa, hollantilaista pihviä ja jäätelöä, tuhannet nälkää näkevät lapset olivat onnellisia, jos löytyi perunankuori tai homeinen leivänkannikka. Lapset, jotka eivät kyenneet elämään omin neuvoin, kuolivat. Jos jotkut eivät nähneet nälkää tai palelleet, niin heidän onkaloidensa seinät murskasivat heidät tai räjähtämättömät pommit, joita oli hajallaan pitkin Saksaa vaikka kuinka paljon, repivät heidät kappaleiksi. Omaan varaansa jätettyinä orvot vanhenivat nopeasti, ja pienet tytöt vanhenivat kaikkein nopeimmin. Kuten heidän vanhemmat sisarensa, lapset havaitsivat pian, että itsensä myyminen saattoi pitää nälän loitolla. Pelätty huoli – ei ainoastaan niille, jotka myivät itseään, vaan myös raiskausten uhreille – oli epätoivottu raskaus. Tuhannet, jotka todella olivat raskaina, etsivät ja löysivät abortteja. Tuhannet muut elivät pelottavassa epätietoisuudessa, elämä täysin särkyneenä kaikin mahdollisin tavoin. Lopulta liittoutuneet sotilaat, toimittajat ja muut alkoivat kavahtaa Saksaa hallitsevaa häikäilemätöntä hirmuvaltaa.

      Historioitsija Ralph Keeling: Kun saksalaiset heidän ympärillään näkevät nälkää, kulkevat rääsyissä ja asuvat hökkeleissä, amerikkalaiset aristokraatit elävät usein tavattomassa huolettomuudessa ja ylellisyydessä. He asuvat hienoimmissa taloissa, joista he ajoivat saksalaiset pois; he patsastelevat ympäriinsä hienoissa livree-asuissa ja mässäilevät kolme kertaa niin suurilla ruoka-annoksilla kuin minkä he sallivat saksalaisille. Kun kerromme saksalaisille, että heidän pienet annoksensa ovat välttämättömiä, koska ruokaa on niin vähän, he luonnollisesti joko ajattelevat, että me valehtelemme heille, tai pitävät meitä epäinhimillisinä, koska otamme leijonanosan vähistä ruokavaroista, vaikka he ja heidän lapsensa näkevät nälkää.

      Juuri kun Saksan sadistista kohtelua kritisoivien tahojen kuoro kasvoi, mittasuhteiltaan lähes uskomattoman suuri painajainen oli kehittymässä rautaesiripun takana.

      ETNINEN PUHDISTUS

      Winston Churchill: Älkää välittäkö viidestä tai useammasta miljoonasta saksalaisesta. Stalin huolehtii heistä.

      Kättä heilauttaen ja sikariaan pölläyttäen Britannian pääministeri tällä tavoin katsoi läpi sormien yhtä ihmiskunnan historian suurimmista joukkomurhista. Jaltalla saavutetun yhteisymmärryksen mukaisesti, joka allekirjoitettiin sitten laiksi Potsdamissa, Neuvostoliitto nielaisi suuret viipaleet saksalaista ja puolalaista aluetta idässä. Puola itse puolestaan nielaisi laajoja alueita entisestä Saksan Valtakunnasta lännessä, mm. suuren osan Preussia ja Pommeria ja erittäin rikkaan ja teollistuneen Sleesian maakunnan.

      Huolimatta liittoutuneiden johtajien pyhistä vakuutteluista, että joukkokarkotukset toteutettaisiin ”rauhallisella ja inhimillisellä” tavalla, särkyvän lasin ja pirstoutuvien ovien äänet olivat tavallisesti ensimmäiset, jotka uhria tervehtivät, ja pian seurasivat vihaiset huudot, joissa käskettiin lähteä talosta kolmessakymmenessä, kymmenessä, jopa viidessä minuutissa. Niinpä kymmenet ja kahdetkymmenet, sadat ja tuhannet kodittomat saksalaiset alkoivat nyt taivaltaa kohti länttä ilman selvää päämäärää. Lukuun ottamatta niitä työkykyisiä henkilöitä, jotka pidettiin orjina, ja nuoria tyttöjä, jotka pidettiin seksiä varten, noin 11 miljoonaa pakomatkalaista lähti matkaan. Näin alkoi historian suurin kuolemanmarssi.

      Eräs todistaja: Kun he lähtivät kaupungista loputtomana virtana, puolalaiset sotilaat kävivät heidän kimppuunsa lyöden ja piesten heitä sokeassa raivossa. Kaikki heidän omaisuutensa ryöstettynä ja liioittelematta viimeisetkin heidän tavaransa heiltä pois otettuina nämä kurjat olennot tarpoivat eteenpäin tuulessa ja sateessa, ilman kattoa tai suojaa päänsä päällä, tietämättä, mistä he löytyvät uuden olinpaikan.

      Niistä noin 11 miljoonasta uhrista, jotka heitettiin ulos kodeistaan itäisessä Saksassa, arviolta kaksi miljoonaa, enimmäkseen naisia ja lapsia, kuoli. Aivan yhtä kauhistuttava, vaikka vähemmän tunnettu, oli niiden lähes miljoonan saksalaisen kohtalo, jotka kuolivat samanlaisissa karkotuksissa Tšekkoslovakiassa, Unkarissa, Romaniassa, Bulgariassa ja Jugoslaviassa. Lisäksi arviolta neljä miljoonaa muuta etnistä saksalaista lähetettiin itään Neuvostoliittoon, missä hengissä selviämisen mahdollisuudet orjina olivat huonommat kuin pakolaisina.

      Austin J. App: Kun maasta leikataan kolme tai neljä ikivanhaa maakuntaa, sitten yhdeksältä miljoonalta ihmiseltä ryöstetään ja rosvotaan talot, maatilat, karja, huonekalut ja jopa vaatteet, ja sitten karkotetaan heidät maasta, jossa he ovat asuneet 700 vuotta, tekemättä eroa viattoman ja syyllisen välillä, ajetaan heidät kuin epämieluisat eläimet jalan kaukaisiin maakuntiin turvattomina, suojattomina ja nälkää näkevinä, se on niin valtava kauhuteko, ettei historia tunne valtavampaa.

      Vaikka läntiset johtajat, kuten Winston Churchill, myöhemmin teeskentelivät olevansa yllättyneitä siitä tragediasta, jonka he olivat aiheuttaneet itäisessä Saksassa, hyvin vähän tuli sanotuksi muun Saksan tarkoituksellisesta nälkään näännyttämisestä, ja täydellinen hiljaisuus vallitsi liittoutuneiden Saksassa olevien kidutuskammioiden, paikan päällä tapahtuvien kansallissosialistisen puolueen jäsenten ja SS-miesten joukkomurhien, Eisenhowerin pyörittämien kuolemanleirien ja Puolassa sijaitsevien helvetillisten juutalaisten kidutusvankiloiden suhteen. Kokonaisuutena katsoen tosiasia on, että paljon enemmän saksalaisia kuoli ”rauhan” kahtena ensimmäisenä vuotena kuin kuoli kuuden edeltävän sotavuoden aikana.

      LOPUKSI

      Thomas Goodrich: Toinen maailmansota oli maailman pahin sota. Toinen maailmansota oli maailman pahin sota sen pahuuden vuoksi, joka päästettiin valloilleen miljoonia avuttomia miehiä, naisia ja lapsia vastaan. Liittoutuneiden Saksaa vastaan käymässä sodassa, niin sodan aikana kuin sodan jälkeen, pahuudet olivat niin raakoja ja moraalittomia, että, todellakaan, sanat eivät riitä kuvaamaan niitä. Vaikka voidaan arvioida se uskomaton ihmishenkien määrä, joka toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen menetettiin, on liki mahdoton laskea sen fyysisen ja psyykkisen kärsimyksen määrää, jonka Saksan kansakunnan raiskaaminen, kiduttaminen ja halventaminen on tuottanut. Toisin kuin uhreilla, voittajilla ei ollut edessään sodanjälkeisiä vankileirejä, ei orjuutta, ei kidutusta, ei nälkää, ei raiskauksia, ei oikeudenkäyntejä lukuisten sotarikosten vuoksi eikä parjauskampanjaa, joka on jatkunut näihin päiviin asti. Aivan päinvastoin. Voittajien taholla amerikkalaisista kenraaleista tuli Amerikan presidenttejä, brittiläisistä pääministereistä tuli brittiläisiä aatelismiehiä, liittoutuneista sotilaista tuli ”suurenmoisin sukupolvi” ja voittajataho omi itselleen täydellisen ja kertakaikkisen kontrollin toisen maailmansodan historian suhteen. Kuten odottaa sopi, voittajan asiantuntijakäsissä ilkeämielinen rikos, joka toinen maailmansota oli, muuttui nopeasti ”ristiretkeksi Eurooppaan”, ”sodaksi pahuuden lopettamiseksi” ja yksinkertaisesti ”hyväksi sodaksi.” Vuosi vuoden jälkeen, vuosikymmen vuosikymmenen jälkeen, valtava määrä elokuvia, televisio-ohjelmia, artikkeleita ja kirjoja lasketaan julkisuuteen ainoana tarkoituksena sälyttää rikos ja syyllisyys uhrien päälle. Samaan aikaan voittajat ovat korottaneet itsensä hyveen perikuviksi kätkemällä ne aivan todelliset rikokset, joita he suorittivat sekä sodan aikana että sen jälkeen.

      Kukaan, joka voi sanoa, että liittoutuneiden toimet olivat oikeutettuja, toivottavasti ei ole koskaan nähnyt kiljuvan lapsen juoksevan kuin elävä soihtu liekehtivää katua pitkin, katsellut, kun mies juo omaa virtsaansa pysyäkseen elossa, vaikka joki kulkee aivan vankilan aidan takana, kuullut kidutettujen eläimellisiä kirkaisuja, kun heidän sukupuolielimiään silvotaan, tai verta vuotavan naisen voihkaisuja hänen kerjätessään luotia, kun vuoroaan odottava jono kasvaa pitemmäksi – toivottavasti nämä ihmiset eivät ole koskaan nähneet sellaisia asioita, sillä vain silloin on mahdollista ymmärtää, kuinka he voivat mekaanisesti yhä uudelleen ja uudelleen toistaa standardihokemaa ”he saivat juuri mitä ansaitsivat” ja nukkua yönsä rauhassa.

      Joka tapauksessa, jos toinen maailmansota on tuonut esiin jonkin keskeisen totuuden, se on selvästikin se, ettei ole sellaista asiaa kuin hyvä sota. Ne, jotka sanovat toisin, ovat joko niitä, jotka hyötyvät poliittisesti tai taloudellisesti sodasta, tai niitä, jotka eivät ole koskaan nähneet sotaa läheltä kaikessa sen kauheudessa.

      (4)(0)
      • Länsimainen (liittoutuneet) sivistys on häpeällistä tekopyhyyttä. Ollaan eläimen tasolla tai jopa pahempia.

        Voisit Vesa yrittää ottaa yhteyttä suoraan videon tekijään Kyle Hunt [email protected], jospa hän osaisi auttaa.

        (0)(0)
        • Vesa-Ilkka Laurio

          Taitaa olla niin että kukaan muu Suomessa ei tee mitään kuin minä. Apua yli kymmeneen vuoteen en ole saanut missään asiassa. Minä olen ainoa täällä, joka on tehnyt mitään. Holovalheen paljastamisenkin aloitin yksin minä.

          Koska M-Media on taas alkanut poistaa viestejäni, en kirjoita tänne enää ilmoitusluontoisiakaan viestejä. Tarvittaessa minut tavoittaa osoitteesta:

          https://vilauriokommentit.wordpress.com/

          (0)(1)
        • Vesa-Ilkka Laurio

          Lisäksi tuo sähköpostilinkki vaati Microsoft-tiliä ja kirjautumista. Minulla ei ole juutalaista tiliä, enkä aio hankkiakaan, vaan teen aivan jotain muuta, heikunkeikun.

          Pimpelpompel

          Tilulilu.

          (0)(0)
          • Ei tuohon Kylen osoitteeseen sähköpostin lähettäminen vaadi mitään microsoft tai google tiliä.

            Toki, jos pelkäät sähköpostiosoitteesi joutuvan yleiseen levitykseen, luo ensin jokin väliaikainen osoite, ja lähetä siitä viestisi.

            (0)(0)
          • Vesa-Ilkka Laurio

            Ei tietenkään. Häkellyin vain kun klikkasin linkkiäsi ja ruutu lävähti kokosiniseksi, keskellä kirjekuoren kuva, eikä mitään tapahtunut. Vihdoin löysin keinon päästä ulos, ja tuli ilmoitus, että tarvitsee olla Microsoft-tili tai -ohjelma, jota ei kai tietokoneessani ole. Suljin koneen, ja pääsin niin pois.

            Eli unohdin, etten ole omassa sähköpostissani (väsymys). Tietenkin omasta sähköpostista lähettäminen on normaalia. Sain Huntiin yhteyden muuta kautta (nettikaavake), ja hän vastasi ja antoi ohjeet. Ehkä osaan itse siirtää tekstin niin että Hunt saa sen sitten videoon.

            Kiitos avusta, ja anteeksi hätäilyni.

            Vesa

            (2)(1)
  17. Vesa-Ilkka Laurio

    Suomennos videoon Hellstorm sen tekstittämiseksi. Voisiko joku asian hallitseva tekstittää videon alla olevalla suomennoksella? Itse en tiedä, kuinka sellainen tehdään. Suomennos on vapaasti käytettävissä. Video, josta suomennoksen tein, on koko nimeltään “Hellstorm – Exposing the real genocide of Nazi Germany” (suom. “Helvetinmyrsky – Kansallissosialistisen Saksan todellisen kansanmurhan paljastus”), lataaja Renegade Broadcasting. Videossa on jo tekstitykset kuudella eri kielellä, voisiko sinne saada suomenkielisenkin tekstityksen? Vai onko syytä luoda oma suomalaisella tekstityksellä varustettu versio? Tekstitykset löytyvät napsauttamalla rataskuvaa videon alareunassa.

    Ensin video:

    Suomennoksen osa 1/2:

    Helvetinmyrsky – Kansallissosialistisen Saksan todellisen kansanmurhan paljastus

    Saksan armeija kärsi valtavasti ensimmäisessä maailmansodassa, ja myös Saksan kansa kärsi valtavasti, varsinkin sodan jälkeen. Voittajien Versailles’n sopimuksessa langettamat lamaavat sanktiot veivät maan vakavaan laskukauteen. Kaduilla oli kaaos ja ilmassa oli anarkiaa. Kommunistit ottivat haltuunsa monta kaupunkia, myös Berliinin. Kun valtavat sotakorvaukset ja häikäilemättömät poliitikot verottivat kansakunnan suurta varallisuutta, keskivertosaksalainen köyhtyi. Inflaatio ja työttömyys seurasivat pian ja tuhosivat nopeasti kaiken toivon, kaiken luottamuksen ja kaiken moraalin. Saksan kaupungit olivat täynnä pornografiaa ja prostituutiota, jopa nälkää näkeviä lapsia ostettiin ja myytiin kuin seksileluja. Rikollisuus rehotti. Juopottelu ja huumeiden käyttö oli laajaa. Itsemurhien määrä kasvoi huimasti. Tilanne näytti toivottomalta.

    Sitten asiat muuttuivat dramaattisesti. Pian sen jälkeen kun kansallissosialistit oli vaaleissa valittu valtaan, Saksan talous heräsi henkiin. Työttömyys poistui, rakentaminen kukoisti, suuria projekteja aloitettiin. Luottamus palasi jälleen. Vuosia kestäneen nälän, onnettomuuden, häpeän ja rappion jälkeen Saksasta tuli jälleen onnellinen ja toivorikas kansakunta. Saksan muodonmuutos surkeudesta ja kurjuudesta maailman supervallaksi oli niin uskomaton, että vuonna 1938 Time-lehti nimesi Adolf Hitlerin vuoden mieheksi. Monista näytti siltä, että koko Euroopalle oli koittanut uusi kulttuurinen, taloudellinen ja poliittinen renessanssi. Mutta muut kaikkialla maailmassa, kateellisina, voimakkaina mutta ennen kaikkea pelokkaina, ahersivat nyt yötä päivää saadakseen Saksan kaadettua.

    Toinen maailmansota oli historian tappavin ja tuhoisin sota. Kuusi pitkää vuotta jatkui taistelu, jossa Saksa joutui taistelemaan maailmaa vastaa, ensin yhtä puolta vastaan, sitten myös toista puolta vastaan. Mutta lopulta, ylivoimaa vastaan, Saksa kärsi jälleen kerran tappion. Tällä kertaa Saksaa ei kuitenkaan rangaistu pelkillä korvauksilla, ei maa-alueen menetyksillä eikä vain rappiolla ja epätoivolla, ei, tällä kertaa Saksaan kohdistettiin puhdas viha, kaikkein raain, ilkein ja moraalittomin viha mitä voidaan kuvitella. Miljoonat ja taas miljoonat saksalaiset, joista monilla ei ollut mitään tekemistä sodan kanssa, raiskattiin systemaattisesti, kidutettiin, tapettiin, ja kaikki mitä sadistisimmilla ja inhottavimmilla tavoilla.

    Se, mitä tapahtui Saksalle ja sen kansalle toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen, on jäänyt maailmanhistorian pimeimmäksi ja parhaimmin varjelluksi salaisuudeksi – tähän saakka.

    Tämä filmi perustuu kirjailija ja historioitsija Thomas Goodrichin kirjaan. Viimeisten 30 vuoden kuluessa Goodrich on kirjoittanut muutamista kiistanalaisista aiheista: Amerikan sisällissodasta, Abraham Lincolnista, Amerikan intiaanisodista, mutta koska toinen maailmansota on näihin päiviin asti pysynyt ajankohtaisena asiana, kirjailija katsoo tämän olevan hänen tärkein ja ajankohtaisin kirjansa (Hellstorm – The Death of Nazi Germany 1944-1947; Helvetinmyrsky – Natsi-Saksan kuolema 1944-1947).

    Thomas Goodrich: Tämä on kertomus Saksaa vastaan tehdyistä rikoksista toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen. Sanat, jotka tulette kuulemaan, ovat uhrien itsensä sanoja ja niiden sanoja, jotka ovat olleet todistamassa näitä kauhutekoja. Tässä ei yritetä esittää toisen osapuolen näkökantaa. Jos joku etsii voittajien versiota toisesta maailmansodasta, hänen tarvitsee vain katsoa mikä tahansa Hollywood-elokuva, katsoa televisiosta mikä tahansa toista maailmansotaa koskeva dokumenttiohjelma tai käydä missä tahansa julkisessa kirjastossa. Tämä filmi, kuten kirjakaan, johon se perustuu, ei puutu siihen, mitä saksalaisten on väitetty tehneen maailmalle niin kutsutun ”hyvän sodan” aikana. Ei, tässä keskitytään sen sijaan siihen, mitä maailma teki saksalaisille. Tässä filmissä kuvatut rikokset ovat niin raakoja, niin valtavia ja niin ilkeämielisiä, etteivät englannin kielen sanat riitä kuvaamaan niitä. Nämä ovat rikoksia, jotka voittajat ovat kätkeneet massiivisen propagandan ja valheiden alle jo yli 70 vuoden ajan. Tämä filmi on omistettu ei ainoastaan maailman pahimman sodan äänettömille uhreille vaan myös tuleville sukupolville. Toivomme, että jos riittävästi hyviä ihmisiä maailmassa haluaa kuulla ja oppia, mitä todella tapahtui näille viattomille uhreille, miehille, naisille, vanhoille, nuorille, sairaille, eläimille, silloin he jonakin päivänä pian yhdessä nousevat vaatimaan, ettei mitään tällaista tapahdu enää koskaan kenellekään missään.

    TERRORIPOMMITUKSET

    Toisen maailmansodan aikana Saksa joutui raivoisan hyökkäyksen kohteeksi taivaalta. Amerikkalaiset ja britit kutsuivat sitä ”järjestelmälliseksi pommitukseksi”, ”intensiiviseksi pommitukseksi” tai ”rajoittamattomaksi pommitukseksi.” Kuitenkin saksalaiset naiset ja lapset, jotka selvisivät tästä painajaisesta, kutsuivat sitä yksinkertaisemmalla ja tarkemmalla nimellä ”terroripommitukseksi.” Terrorikampanja ei ollut sattuma. Se oli Britannian pääministeri Winston Churchillin ja ilmavoimien kenraali Arthur Harrisin salainen suunnitelma kuninkaallisten ilmavoimien (RAF) koko voiman päästämiseksi irti saksalaisia siviilejä vastaan mahdollisimman suuren vahingon aikaansaamiseksi, mahdollisimman monen kodin tuhoamiseksi ja mahdollisimman monen miehen, naisen ja lapsen tappamiseksi.

    Churchill: Saksalaiset kaupungit tulevat kokemaan koettelemuksen, jonka kaltaista mikään maa ei ole koskaan kokenut kestoltaan, ankaruudeltaan tai suuruudeltaan. Tähän päämäärään pääsemiseksi emme kaihda minkäänlaista väkivaltaa.

    Churchillin väkivalta oli täysin nähtävillä yöllä 24.7.1943. Hampurin, yli miljoonan ihmisen kaupungin, asukkaille ilmahyökkäys näytti aluksi tavanomaiselta pommitukselta. Mutta pian sadat viholliskoneet alkoivat pudottaa tonneittain nopeasti ja voimakkaasti räjähtäviä pommeja aivan Hampurin keskustaan. Koulut, kirkot, sairaalat, kodit, muinainen taide ja arkkitehtuuri, kaikki räjäytettiin kappaleiksi. Hyökkäyksen raivo kasvoi peräkkäisten pommikoneaaltojen myötä, huipentuen minuutti minuutilta valtavan suureksi tuliseksi tuhoksi. Sitten koneet yhtäkkiä katosivat. Taivas oli puhdas jälleen, ja kaikki yläpuolella oli hiljaista. Kun järkyttyneet elossa säilyneet tulivat esiin kellareistaan myöhemmin tuona yönä, he näkivät, että heidän kerran kaunis kaupunkinsa oli nyt kytevä raunio. Seuraavana päivänä, kun kaikkialta Pohjois-Saksasta saapuneet palomiehet taistelivat liekkejä vastaan, liittoutuneiden pommikoneet ilmestyivät yhtäkkiä jälleen Hampurin ylle. Kuten suunniteltu oli, amerikkalaiset eivät yllättäneet vain pelastustyöntekijöitä vaan myös pakenevien pakolaisten jonot. Tuhannet menehtyivät. Seuraavana yönä RAF:n koneet palasivat. Normaalien voimakkaasti räjähtävien pommien lisäksi britit pudottivat alas tonneittain fosforipommeja kiihdyttääkseen liekkejä. Syntynyt suurpalo aiheutti tulimyrskyn. Suuren kuumuuden synnyttämät hurrikaaniluokan tuulet kiskoivat juurineen puita, repivät kattoja rakennuksista ja imivät kirkuvia uhreja raivoavaan hornaan. Jotkut, jotka pakenivat 250 kilometrin tuntinopeudella puhaltavia tuulia kaduilla, takertuivat sulavaan asfalttiin ja syttyivät nopeasti palamaan. Ne, jotka olivat heittäytyneet kaupungin kanaviin, kuolivat lämpösäteilyyn. Kun he sitten kelluivat vedessä, hekin syttyivät palamaan. Tulimyrskyn keskustassa lämpötilat nousivat 800 celsiusasteeseen. Kun suuret liekkimassat liittyivät yhteen, ne nousivat ylös 5 kilometrin korkuiseksi patsaaksi!

    Hyökkäykset Hampuria vastaan jatkuivat heikentymättöminä vielä viikon. Pian jäljellä ei ollut mitään tuhottavaa. Ilmahyökkäykset, joille liittoutuneet olivat sopivasti antaneet nimen ”operaatio Gomorra”, olivat olleet kylmä ja laskelmoitu yritys hävittää polttamalla Hampuri ja sen väestö maan päältä. Suunnitelma onnistui. Hampuri, josta 33 neliökilometriä oli täysin tuhottu ja jossa oli 750 000 koditonta ja 60 000 – 100 000 kuollutta, enimmäkseen naisia ja lapsia, oli käytännöllisesti katsoen lakannut olemasta. Kaikille oli nyt selvää, että liittoutuneiden ilmasodasta Saksaa vastaan oli tullut joukkoteurastusta ja terroria.

    Toimintamalli toistui yhä uudelleen kaikkialla Saksassa, Hampurissa, Berliinissä, Nürnbergissä, Darmstadtissa, Kölnissä, Stuttgartissa, Würzburgissa, Münchenissä – kaikki Saksan kaupungit saivat kokea saman. Kun kaupunki oli ensin räjäytetty pirstaleiksi, liittoutuneiden pommikoneet palasivat nopeasti toivoen pääsevänsä yllättämään hengissä säilyneet ja pelastustyöntekijät ulkosalla ja sytyttämään palopommeilla kaikki jäljellä olevat. Kun jylisevät pommikoneet pudottivat tappavan lastinsa, todellinen tulisade laskeutui kohteena olevaan kaupunkiin. Tuhannet pienet tulipalot liittyivät yhteen yhdeksi valtavaksi roihuksi, synnyttäen voimakkaan tuulen ja liekkien kurimuksen.

    19-vuotias Kate Hoffmeister: Ponnistelin juostakseni tuulta vastaan keskellä katua. Emme voineet mennä ajoradan yli, sillä asfaltti oli sulanut. Ajoradalla oli ihmisiä, jotkut jo kuolleet, jotkut vielä elossa, mutta asfalttiin takertuneina. He olivat käsiensä ja polviensa varassa, ja kirkuivat.

    Jotkut selvisivät ihmeen kaupalla infernosta löydettyään turvapaikan joista, kanaaleista ja puistoista. Tuhannet muut kuitenkaan eivät selvinneet. Kun ilmahyökkäykset lopulta päättyivät ja tulimyrskyt alkoivat heiketä, pelastustyöntekijät kiirehtivät vapauttamaan niitä, jotka olivat yhä loukossa maan alla. Kun pelastustyöhön ryhtyneet lopulta saivat raivattua tien hautautuneisiin bunkkereihin, heitä kohtasi usein niin hirvittävä näkymä, että sellaista on vaikea kuvitella. Kellareissa, jotka olivat saaneet suoran osuman, seinät olivat veren peitossa ja kaikkialle oli roiskunut luita, aivoja ja ruumiinosia. Pelastajat, jotka astuivat joihinkin bunkkereihin, löysivät lattioita, joita peitti jopa 30 cm:n paksuinen rasvakerros – uhrit olivat muuttuneet tummaksi nesteeksi.

    Kun ulkopuoliseen maailmaan ensi kerran tihkui sana kuninkaallisten ilmavoimien Saksan naisiin ja lapsiin kohdistamasta verilöylystä, näiden sotarikosten arvostelijat puhuivat suunsa puhtaaksi.

    Kirjailija Vera Brittain: Ihmisiä täyteen ahdettujen kaupunkien julma massapommitus on ihmishengen loukkaamattomuudelle yhtä suuri uhka kuin mikä tahansa, mikä tähän mennessä on tapahtunut tällä planeetalla. Mikään sotilaallinen tai poliittinen hyöty ei oikeuta tällaista jumalanpilkkaa.

    Vaikka RAF:n jäsenten esittämää kritiikkiä tätä pommituskampanjaa kohtaan pidettiin maanpetoksellisena, joidenkin omaatuntoa kiusasi tämä Saksaa kohtaan valloilleen päästetty helvetti.

    RAF:n lentäjä: Alhaalla oli ihmisiä, joita käristettiin kuoliaiksi sulavassa asfaltissa teillä. Heitä poltettiin poroksi, ja me työnsimme palopommeja tähän holokaustiin. Tunsin suurta sääliä ihmisiä kohtaan, jotka olivat tuossa tulessa, jota autoin pitämään yllä.

    Koska Berliini oli Kolmannen valtakunnan symboli ja selvin esimerkki Saksan tahdosta jatkaa taistelua, sinne pudotettiin enemmän pommeja kuin mihinkään muuhun saksalaiseen kaupunkiin. Yleisimmin Saksaa vastaan käytyyn terrorikampanjaan on yhdistetty kuitenkin eräs toinen paikka: Dresden. Koska Dresden oli kärsinyt vain kahdesta pienestä ilmahyökkäyksestä viiden sotavuoden aikana, monet otaksuivat, että kaupungin pelastuminen johtui sen korvaamattomista aarteista: koristeellisista palatseista, maailmankuuluista museoista ja taidegallerioista, sen korkeuksiin kohoavista, vuosisatoja vanhoista katedraaleista. Jotkut arvelivat, että koska Dresdenissä ei ollut juuri lainkaan raskasta teollisuutta – ja se vähä, mitä siellä oli, ei liittynyt mitenkään sotaan – vihollinen yksinkertaisesti ei pitänyt kaupunkia pommittamisen arvoisena kohteena. Joillekin kaupunkiin internoidut 26 000 liittoutuneiden sotavankia oli loogisempi vastaus. Vielä eräät ajattelivat, että ehkä Dresdenin pitivät turvassa pommituksilta ne arviolta puoli miljoonaa pakolaista, jotka ruuhkauttivat kaupungin, suuri joukko, joka oli paennut Neuvostoliiton idässä suorittamia hirmutekoja.

    Huolimatta äärimmäisestä tilanteesta sodan lähestyessä loppuaan, dresdeniläiset olivat päättäneet illalla helmikuun 13. päivänä pitää hauskaa jokavuotisessa tapahtumassa, joka Suomessa tunnetaan laskiaisena mutta joka Saksassa tunnetaan nimellä Fasching. Naiset ja lapset, yhdessä niiden muutaman harvan miehen kanssa, jotka olivat jäljellä, monet pukuun pukeutuneina, täyttivät Dresdenin kadut juhliakseen tapahtumaa, yhden viimeisen kerran, ennen Saksan häämöttävää tappiota.

    Juuri ennen kello kymmentä illalla sireenit alkoivat ulvoa. Paniikkia ei ollut. Useimmat asukkaat eivät välittäneet äänistä. Vaikka pommisuojia olisi ollut, harva olisi paennut niihin, sillä tänä kylmänä mutta iloisena iltana ei näyttänyt olevan epäilystä siitä, että, kuten 171 sitä edeltäneestä väärästä hälytyksestä, tästäkään varoituksesta ei seuraisi mitään. Kuitenkin ”vaara ohi” -sireenin sijaan Dresden kuuli hetken päästä toisen äänen, jyrisevää maanjäristystä muistuttavan äänen.

    Kun RAF:n pommikoneet aalto toisensa jälkeen ilmestyivät taivaalle, tuhansia pommeja putosi alas. Normaalien voimakkaasti räjähtävien pommien lisäksi satoja kahden tonnin ja neljän tonnin korttelipommeja paiskautui Dresdeniin, tuhoten täydellisesti kokonaisia kaupunginosia. Ikivanhat katedraalit, palatsit ja museot muuttuivat raunioiksi sekunneissa. Rautatieasemalla sadat ihmiset, jotka olivat kieltäytyneet jättämästä kovasti halutut istuinpaikkansa junissa, räjähtivät kappaleiksi. Valtavassa sisätiloissa sijainneessa sirkuksessa räjähdys ja viheltävät sirpaleet tappoivat katsojia, esiintyjiä ja eläimiä. Hyvin merkittyjä sairaaloita pommitettiin. Kaduilla, jalkakäytävillä ja Elbe-joen silloilla puvuissa olleita ilonpitäjiä, vailla paikkaa, minne juosta, kuoli tuhansittain. Verilöyly jatkui tauotta.

    Sitten jylinä yläpuolella lakkasi. Räjähdykset loppuivat ja jälleen oli hiljaista. Useita minuutteja myöhemmin tervetulleen hiljaisuuden rikkoi vielä tervetulleempi ”vaara ohi” -signaali. Mikä oli tuntunut koko yön kestäneeltä tulikoettelemukselta, olikin itse asiassa tapahtunut vain vajaassa puolessa tunnissa. Kuitenkin noiden 30 minuutin aikana yksi maailman kauneimmista arkkitehtuurisista aarteista oli lähes hävinnyt.

    Ympäristön kaupungista saapui palokuntia. Punaisen Ristin työntekijät hajaantuivat auttamaan uhreja. Perheet huusivat kadonneita rakkaitaan. Monille maailmanloppu oli kaikesta päätellen tullut. Kukaan kuitenkaan ei ollut lainkaan emotionaalisesti valmistautunut siihen, mitä tuli seuraavaksi.

    Aamuyöllä klo 01.30 maa alkoi järistä jälleen. Kun yli tuhat pommikonetta jylisi taivaalla, kuolemansade putosi Dresdenin päälle. Räjähtävien pommien lisäksi toinen aalto toi tuhansia palopommeja. Minuuteissa tuhannet palopommit sytyttivät kaupunkijätteet ja syntyi hurjasti palava tulinen pätsi. Koska dresdeniläiset olivat tottumattomia pommihyökkäyksiin ja tulimyrskyihin, useimmat heistä reagoivat hitaasti. Monet hakivat turvaa jälleen kellareista ymmärtämättä, että hirvittävä kuumuus muuttaisi heidän turvapaikkansa uuneiksi. Toiset juoksivat turvaa etsien pitkin katuja vain juuttuakseen sulavaan asfalttiin tai joutuakseen jylisevän pätsin nielemiksi. Kuparikatot sulivat, lähettäen sulan metallin virtoja alla olevien ihmisten päälle. Läpi yön tulinen helvetti, joka Dresden oli, vaati tuhansia uhreja, kymmeniä tuhansia uhreja ja satoja tuhansia uhreja. Seuraavana päivänä, kun tulipalot olivat rauhoittuneet, pelastustyöntekijät lähtivät työhön.

    Pelastustyöntekijä: En olisi koskaan kuvitellut, että kuolema voisi tulla niin monille ihmisille niin monin eri tavoin. Joskus uhrit näyttivät tavallisilta ihmisiltä, jotka näyttivät nukkuvan rauhallisesti; toisten kasvot olivat tuskan vääristämät, ruumiit tornadon liki täysin alastomiksi riisumia; oli surkeita, idästä tulleita pakolaisia, jotka oli puettu vain ryysyihin, ja ihmisiä oopperasta kaikkine hepeneineen; tässä uhri oli muodoton levy, tuossa kerros tuhkaa. Pitkin kaupunkia, pitkin katuja, leijui selvä mätänevän lihan löyhkä.

    Todella, kaikista Dresdenissä leijuvista hajuista – rikki, kaasu, viemärivesi – voimakas keitetyn lihan löyhkä peitti kaikki muut alleen. Minkä ajateltiin ensin olevan tuhansia palaneita, tummuneita pölkkyjä hujan hajan pitkin katuja, sen havaittiin pian olevan hiiltyneitä ruumiita, pintaan liimautuneita, kukin suurin piirtein metrin mittaiseksi kutistuneena.

    Pelastustyöntekijä: Yksi hahmo, jota en unohda koskaan, oli jäännökset jostakin, mikä nähtävästi oli ollut äiti ja lapsi. He olivat särkyneet ja hiiltyneet yhdeksi kappaleeksi, ja he olivat liimautuneet lujasti asfalttiin. Heidät oli juuri kiskottu irti. Lapsen on täytynyt olla äidin alla, koska sen muoto oli vielä selvästi näkyvissä, äidin käsivarret pusertuneina sen ympärille.

    Tietoisena siitä, että vanhassa kaupungissa olevat pakenisivat liekkejä avoimille paikoille, RAF oli singonnut satoja voimakkaasti räjähtäviä pommeja valtavaan keskuspuistoon. Siellä verilöyly oli hirvittävä. Irti repeytyneitä raajoja, silpoutuneita torsoja, ruumiista irti lennähtäneitä ja pois sinkoutuneita päitä. Painajainen oli kaikkialla.

    Punaisen Ristin työntekijä: Vajosin polvilleni, tärisin ja itkin. Useita naisia oli siellä pitkällään vatsat auki puhjenneina, ja lapset saattoi nähdä, sillä ne riippuivat puoliksi ulkona. Monet lapsista olivat silpoutuneita. Tuollaisia näkymiä oli kaikkialla, ja hyvin hitaasti siihen turtui. Siinä alkoi toimia kuin zombie.

    Seuraavana aamuna levisi sana, että elossa säilyneiden tulisi kokoontua kaupungin puistoon. Kun kärsivä joukko kiipesi roskien ja kuolleiden yli, he tulivat puistoon ja myös Elbe-joen ruohoisille rantapenkereille. Jotkut löysivät kadonneet rakkaimpansa, useimmat kuitenkaan eivät.

    Sitten, rikkoen rauhan, tulivat äänet vielä kerran, moottoreiden jylinä taivaalla. Kun USA:n pommikoneet alkoivat räjäyttää raunioita tomuksi, amerikkalaiset hävittäjät hakeutuivat kohti tuhansia puistossa, joen varrella ja muilla avoimilla paikoilla olevia pakolaisia. Jopa eläintarhan eläimiä, jotka olivat kuin ihmeen kaupalla onnistuneet pelastumaan pommihyökkäyksistä, tulitettiin ja tapettiin. Eräs itkevä eläintarhan hoitaja katseli, kun eräs amerikkalainen pilotti jahtasi hänen viimeistä jäljellä olevaa kirahviaan ja ampui sen. Vaikka ilmahyökkäys kesti vain kymmenen minuuttia, amerikkalaiset palasivat seuraavana päivänä, ja seuraavana, ja seuraavana, kaikesta päätellen lujasti päättäneinä, ettei yksikään elävä olento saa jäädä henkiin Dresdenissä.

    Yksi kauhistuttavista asioista niille, jotka olivat säilyneet hengissä painajaisesta, oli kuolleitten kerääminen. Alkuun ruumiita heitettiin hangoilla kuorma-autoihin ja vaunuihin ja vietiin mataliin hautoihin Dresdenin laitamille. Pian kävi selväksi, ettei sellaisella hitaalla menetelmällä voitu mitenkään selvitä ruumiiden valtavasta määrästä. Niinpä suuria grillejä muodostettiin palkeista kaupungin eri osissa ja ruumiita pinottiin niihin kuin pölkkyjä. Kun pinot tulivat noin kolme metriä korkeiksi ja kymmenen metriä pitkiksi, röykkiö sytytettiin liekinheittimillä.

    Kuukausi verilöylyn jälkeen Dresdenin poliisipäällikkö ilmoitti, että yli 200 000 ruumista oli kerätty raunioista. Myöhemmin Kansainvälinen Punainen Risti arvioi 275 000:n kuolleen ilmahyökkäyksissä. Koska Dresdenin väestö oli uskomattoman tiheä helmikuun 13. ja 14. päivän välisenä yönä – tuhannet uhrit olivat pakolaisia, joista ei ollut asiakirjatietoja, ja monet ruumiit joko hautautuivat ainiaaksi raunioihin tai olivat yksinkertaisesti sulaneet kuin vaha -, toiset arviot, jotka ilmoittavat kuolonuhrien määräksi 300 000 – 400 000, voivat hyvin olla lähempänä totuutta. Dresdenin palopommituksissa kuoli enemmän ihmisiä kuin Hiroshiman ja Nagasakin ydinpommituksissa yhteensä.

    RAF:n miehistön jäsen: Pelkkä sen yli lentäminen ilman vastarintaa tuntui murhalta. Minusta tuntui, että se oli pelkurimainen sota.

    Samanaikaisesti saksalaisten kaupunkien terroripommitusten kanssa vaikutti ”eteen tulevien kohteiden” politiikka maaseudulla. Tämän määräyksen mukaan mikä tahansa, mikä liikkui Saksassa, oli luvallista riistaa liittoutuneiden hävittäjäkoneille. Laivat, kuorma-autot, henkilöautot, junat, ambulanssit, polkupyörillä ostoksilla olevat naiset, pelloilla olevat maanviljelijät, laitumella olevat eläimet, jopa koulujen pihoilla olevat lapset, olivat liittoutuneiden ilmavoimien kohteita.

    Räikeänä yrityksenä laajentaa sotaa amerikkalaiset pommikoneet hyökkäsivät Zürichiä, Baselia ja muita kohteita vastaan neutraalissa Sveitsissä. Lisäksi Winston Churchill laati suunnitelmia kyllästää saksalaiset kaupungit myrkkykaasulla ja tappaa ne naiset ja lapset, jotka vielä olivat elossa raunioissa. Kun neuvonantajat huomauttivat, että Adolf Hitler saattaisi vastata samalla mitalla omilla kemiallisten aseiden varastoillaan, murhanhimoinen suunnitelma pantiin syrjään.

    Sillä välin pilvistä satava helvetti kuvasti erästä kehittyvää, loasta nousevaa helvettiä. Kuten saksalaiset pian tulivat ymmärtämään, liittoutuneet eivät tavoitelleet vain Saksan fyysistä tuhoamista vaan myös kansakunnan henkistä tuhoamista.

    SAKSAN RAISKAAMINEN

    Pahuus pyyhkäisi sisään idästä. Oli jatkuvia huhuja ja vihjeitä siitä, mitä saattaisi olla odotettavissa, jos Neuvostoliitto valtaisi Saksan. Useimmat saksalaiset pysyivät kuitenkin toiveikkaina. Sellaiset mielikuvat ”aasialaisista laumoista” olivat monien mielestä vain hallituksen yritys kovettaa heidän vastarintatahtoaan.

    Tapahtui sitten niin, että lokakuun 21. päivän vastaisena yönä 1944, kun Nemmersdorfin kylä ja muut lähinnä rintamaa olevat paikkakunnat nukkuivat kuvitellussa turvallisuudessa, mahdoton tapahtui. Lyötyään aukon saksalaisen rintamalinjan läpi puna-armeija syöksyi äkkiä Saksaan ja virtasi maaseudulle. Useita päiviä kestäneiden epätoivoisten taisteluiden jälkeen Saksan Wehrmacht järjestäytyi uudelleen, ryhtyi raivokkaaseen vastahyökkäykseen ja lopulta ajoi puna-armeijan rajan taakse. Se, mitä saksalaiset joukot pian löysivät, oli järkyttävää. Nemmersdorf oli paikka, jossa järkyttyneet sotilaat ensi kerran katselivat maanpäällistä helvettiä.

    Teillä kommunistit olivat tavoittaneet pakenevat pakolaiset. Ihmiset vedettiin ulos kärryistään, raiskattiin, sitten murhattiin paikan päällä.

    Eräs todistaja: Kauempana tien varrella olevan maatalon pihalla oli kärryt, johon neljä alastonta naista oli naulattu käsien läpi ristinmuotoiseen asentoon. Takana oli lato, ja kumpaankin sen kahdesta ovesta oli naulattu alaston nainen käsien läpi ristinmuotoiseen asentoon. Asunnoista löysimme kaikkiaan 72 naista, lapset mukaan lukien, ja yhden 74-vuotiaan miehen, kaikki kuolleina, kaikki eläimellisellä tavalla murhattuina, paitsi muutama, joilla oli luodinreiät niskassaan. Joiltakin lapsilta oli päät murskattu. Yhdestä huoneesta löysimme sohvalla istumasta 84-vuotiaan naisen, jonka päästä puolet oli hakattu pois kirveellä tai lapiolla.

    Vanhat miehet, jotka olivat yrittäneet suojella vaimojaan, tyttäriään ja pojan- tai tyttärentyttäriään, oli myös isketty maahan, sitten sahattu kahtia. 50 ranskalaista sotavankia ja puolalaista työntekijää, jotka olivat vaistomaisesti astuneet esiin suojellakseen ihmisiä, oli kastroitu ja tapettu.

    Järkyttyneinä rikoksen hirvittävyydestä saksalaiset viranomaiset pyysivät, että neutraalit tarkkailijat Espanjasta, Ruotsista ja Sveitsistä tulevat tutkimaan tämän inhottavan verilöylyn tarkoin. Kuitenkin, kun vierailijat jättivät raporttinsa ja sana vihdoin tavoitti ulkopuolisen maailman, kaikkialla oli hiljaisuus. Talven 1944 aikoihin Saksaa vastaan käyty ilkeämielinen propagandasota oli päättynyt voittoon. Tämän konfliktin myöhäisen vaiheen aikoihin sanasota oli mennyt sellaisiin ilkeisiin äärimmäisyyksiin, että harva ihminen Saksan rajojen ulkopuolella oli huolestunut saksalaisista lapsista, joilta oli pää murskattu, tai ristiinnaulituista saksalaisista naisista. Sodan viimeisten kuukausien aikoihin tuhottava vihollinen ei ollut vain Adolf Hitler, kansallissosialistinen puolue tai edes rintamalla olevat sotilaat. Sodan viimeisten kuukausien aikoihin lähestyvien liittoutuneiden päämäärä ei ollut enempää eikä vähempää kuin saksalaisen kansakunnan – jokaisen miehen, jokaisen naisen, jokaisen lapsen – täydellinen hävittäminen.

    Valamassa öljyä vihan liekkeihin oli juutalainen propagandisti Ilja Ehrenburg. Yhtenä Neuvostoliiton vaikutusvaltaisimmista miehistä Ehrenburg piti huolta siitä, että hänen pahuuden sanomansa saavutti jokaisen sotilaan puna-armeijassa määräämällä, että lentolehtisiä pudotetaan lentokoneista etulinjoihin.

    Ehrenburgin toimintaohje: Tappakaa heidät kaikki, miehet, vanhat miehet, lapset ja naiset sen jälkeen kun olette huvitelleet heidän kanssaan! Tappakaa. Mikään Saksassa ei ole syytöntä, eivät elävät eivätkä vielä syntymättömät. Murtakaa saksalaisen naisen rodullinen ylpeys. Ottakaa hänet laillisena palkintonanne. Tappakaa, te voittoisan neuvostoarmeijan urheat sotilaat!

    Pian, kun puna-armeija pakotti Wehrmachtin takaisin idässä, miljoonat saksalaiset siviilit kokivat saman hirvittävän kohtalon kuin Nemmersdorfin uhrit. Vaikka ensimmäiset kohtaamiset neuvostoliittolaisten iskujoukkojen kanssa olivat todella traumaattisia, toinen sotilaiden aalto toi maanpäällisen helvetin. Lukuisissa tapauksissa, ennen kuin joukot puskivat eteenpäin, he kääntyivät avuttomien siviilien puoleen ja varoittivat: Mongolit ovat tulossa… hyvin pahat miehet. Sinä mene nopeasti. Mene nopeasti.

    Uutisten kauhistuttamina monet saksalaiset yrittivät paeta. Useimmat kuitenkin havaitsivat olevansa loukussa. Useimmat saattoivat vain hävittää alkoholijuomat ja piilottaa nuoret tytöt ja sen jälkeen katsella kelloa ja rukoilla, että heidän pahimmat pelkonsa osoittautuisivat aiheettomiksi. Joskus päivien, mutta tavallisesti tuntien, odotuksen jälkeen pelätty toinen aalto saapui. Tämän joukkojen toisen aallon miehiä, jotka koostuivat suureksi osaksi mongoleista ja muista aasialaisista sekä rangaistusvangeista, jopa heidän omat toverinsa pitivät täysin armottomina. Tätä ryhmää johtivat kommunistiset komissaarit, fanaattiset poliittiset upseerit, jotka koostuivat lähes yksinomaan juutalaisista. Nämä vihan täyttämät henkilöt toimivat Saksan kansaa kohdanneiden kauheuksien enemmän kuin halukkaina järjestäjinä. Kaikista vihansa ilmaisemiseen käyttämistään metodeista parhaiten puna-armeija ilmaisi sen raiskauksella.

    Raiskauksista elossa selvinnyt: Ja kun ensimmäiset neuvostoliittolaiset tulivat, taistelujoukot, he tulivat sisään ja tahtoivat nähdä kaiken, kyselivät aseista ja sotilaista, katsoivat kaikkea tarkasti, eivät löytäneet mitään, ja olivat hyvin ystävällisiä ja sitten vain lähtivät. Sitten seuraava joukko saapui. Ensimmäinen vei minut suoraa päätä ulos. Äitini tahtoi heittäytyä eteeni, mutta hänet työnnettiin syrjään. Sitten he veivät minut yläkertaan, ja kun yritin puolustaa itseäni, hän näytti minulle aseensa. Ja sitten kun tulin takaisin alas, olin…, niin, järkyttynyt, mutta olin vain iloinen, että olin yhä hengissä. He sanoivat: ”Nainen, tule!”, he sanoivat sen saksaksi: ”Frau, komm!” Me olimme palkinto. Tällaista se aina oli.

    Kahdeksasta kahdeksaankymmeneen vuoteen vanha, terve tai sairas, sisällä tai ulkona, pelloilla, jalkakäytävillä, seiniä vasten, saksalaisten naisten häpäisy, kidutus ja murhaaminen jatkuivat lakkaamatta. Pelkkä se seikka, että nainen oli raiskattu kerran, ei ollut takuu siitä, ettei hänelle tehtäisi väkivaltaa uudelleen … ja uudelleen … ja uudelleen.

    Eräs uhri: Neuvostoliittolaiset olivat tulossa ja menossa koko ajan ja silmäilivät meitä ahnaasti. Yöt olivat pelottavia, koska emme olleet turvassa hetkeäkään. Naiset raiskattiin, ei kerran tai kaksi kertaa, vaan kymmenen, kaksikymmentä, kolmekymmentä ja sata kertaa, ja neuvostoliittolaisille oli samantekevää, raiskasivatko he pelkkiä lapsia tai vanhoja naisia. Nuorin uhri siinä rivitalossa, jossa asuimme, oli kymmenen vuotta vanha, ja vanhin oli yli seitsemänkymmentä.

    Saksan naisten ei täytynyt kärsiä ainoastaan tätä raiskaus-, kidutus- ja murhahyökkäystä vaan myös se nöyryytys, että ystävät ja perhe olivat näkemässä sitä.

    Eräs todistaja: Näitä julmuuksia ei tehty salassa tai kätketyissä nurkissa vaan julkisesti, kirkoissa, kaduilla ja toreilla… Äitejä raiskattiin heidän lastensa läsnä ollessa, tyttöjä raiskattiin heidän veljiensä edessä.

    Kun raiskattuja ruumiita ei voitu enää käyttää hyödyksi, niiden vaginoihin tungettiin tavallisesti keppejä, rautatankoja ja puhelimen kuulokkeita. Juutalaisilla komissaareilla oli erityinen halu häpäistä Saksan kirkot. Pian Danzigin kukistumisen jälkeen sadat epätoivoiset naiset pyysivät eräältä upseerilta suojelusta. Neuvostoliittolainen osoitti katolisen katedraalin suuntaan. Kun naiset olivat turvallisesti sisällä, upseeri huusi miehilleen ja osoitti kirkon suuntaan, ja kellojen soidessa ja urkupillien pauhatessa kauheus jatkui koko yön. Jotkut sisällä olleet naiset ja tytöt, jotkut niin nuoria kuin 8-vuotiaita, raiskattiin yli 30 kertaa. Pienet pojat, jotka yrittivät suojella äitejään, ammuttiin.

    Kun neuvostoliittolaiset sotilaat valtasivat Neustettinin kaupungin helmikuussa 1945, he löysivät useita suuria Saksan työpalvelun naistenleirejä, järjestön, joka koostui suurimmaksi osaksi tytöistä, jotka tekivät työtä erilaisissa projekteissa hoitotyöstä katujen korjaamiseen. Saksalaisten sotilaiden vallattua alueen takaisin he olivat kauhuissaan siitä, mitä oli tapahtunut näille 2 500 naiselle.

    Saksalainen sotilas: Emme olleet koskaan nähneet mitään sellaista – kertakaikkisen, uskomattoman hirvittävää! Alastomia kuolleita naisia makasi monissa huoneissa. Hakaristejä oli viilletty heidän vatsoihinsa, joillakin suolet työntyivät esiin, rinnat oli leikattu pois, kasvot hakattu tohjoksi ja turvonneet pöhöttyneiksi. Jotkut oli sidottu käsistä ja jaloista huonekaluihin ja murhattu. Yhden vaginasta työntyi esiin luudanvarsi, toisen vaginasta luuta… Äitien täytyi olla näkemässä, kuinka n. 20 miestä raiskasi heidän 10- ja 12-vuotiaat tyttärensä; tyttäret puolestaan näkivät äitiensä, jopa isoäitiensä, raiskaamiset. Naiset, jotka yrittivät vastustaa, kidutettiin brutaalisti kuoliaiksi. Armoa ei ollut… Naiset, jotka vapautimme, olivat lähes sanoinkuvaamattomassa tilassa. Heidän kasvoillaan oli sekava, poissaoleva ilme. Joidenkin kanssa ei voinut puhua, jotkut juoksivat edestakaisin ja mumisivat samoja lauseita uudestaan ja uudestaan. Nähtyämme näiden eläimellisten kauhutekojen seuraukset olimme hyvin kiihtyneitä ja valmiit taistelemaan lujasti. Tiesimme, ettei sota ole enää voitettavissa, mutta velvollisuutemme ja pyhä tehtävämme oli taistella viimeiseen luotiin asti.

    Samalla kun Saksan miehet taistelivat kiivaasti idässä, Saksa yritti pitää loitolla myös maahanhyökkäyksen lännestä. Ikävä kyllä, maahanhyökkääjät tällä rintamalla usein eivät käyttäytyneet sen paremmin kuin heidän neuvostoliittolaiset liittolaisensa; läntiset sotakirjeenvaihtajat yksinkertaisesti eivät tiedottaneet näistä rikoksista. Kuten kymmenet tuhannet saksalaiset raiskausten uhrit voisivat todistaa, amerikkalaisten ja brittien keskellä ei ollut turvallisuutta.

    Miljoonia joukkomurhattu, miljoonia raiskattu, miljoonia jo orjuutettu – mutta tämä oli vasta Saksan painajaisen alku.

    ITÄMEREN JOUKKOMURHA

    Saksan armeijan nopeasti perääntyessä punaisten sotilaiden laumoja parveili Suur-Saksaan sodan viimeisenä talvena. Kun sana neuvostoliittolaisten läpimurrosta levisi, miljoonat saksalaiset pakkasivat nopeasti ja pakenivat jääkylmässä säässä. Useimmat vain pakkasivat maalaiskärryt, valjastivat hevoset tai lehmät niiden eteen ja lähtivät matkaan niin nopeasti kuin heidän eläimensä kykenivät viemään heitä. Vaikka oli jo purevan kylmää, muutama päivä sen jälkeen kun pakolaisjoukot olivat lähteneet liikkeelle, lämpötila laski vielä alemmas. Tämä johti siihen, että tuhansia pikkulapsia ja vauvoja kuoli. Koska maa oli kovaa kuin kivi, lumipenkkaan kaivetut pienet kolot palvelivat hautoina.

    Eräs nuori äiti: Oli niin kauhean kylmää, ja tuuli oli kuin jäätä … lunta satoi, eikä ollut mitään lämmintä syötävää, ei maitoa eikä mitään. Yritin antaa Gabille rintaa erään talon takana, mutta hän ei ottanut sitä, koska kaikki oli niin kylmää. Monet naiset yrittivät sitä, ja jotkut palelluttivat rintansa.

    Koska olosuhteet olivat kaoottiset ja koska palelevat pakolaiset tukkivat tien, neuvostoliittolaiset saivat nopeasti kiinni monet pakolaisrivistöt. Jotkut neuvostopanssarit syöksyivät suoraan pakolaiskolonnien läpi murskaten kaiken tiellään. Raskaan liikenteen jälkeen uhrit – miehet, naiset, lapset, eläimet, kaikki – olivat litistyneet litteiksi kuin pahvi. Ne kauhistuneet elossa säilyneet, jotka olivat hajaantuneet pitkin jäistä maaseutua, olivat helppo saalis.

    Kuten aina, naisille alkoi pian elävä kuolema. Miljoonille saksalaisille, jotka olivat eristyksissä Itämeren rannalla, oli jäljellä vain yksi pakotie – meri. Kun eristetyt Wehrmacht-yksiköt epätoivoisesti puolustivat kutistuvia Itämeren sillanpääasemiaan, miljoonia pakolaisia tulvi erillisalueiden rannikoille. Selkä kirjaimellisesti merta vasten hidas ja petollinen evakuointi laivalla oli heidän ainoa mahdollisuutensa. Niinpä Memelissä, Königsbergissä, Danzigissa ja muissa piiritetyissä noidankattiloissa tilanne oli kauhistuttava.

    Jürgen Thorwald: Jokainen kuja, jokainen katu, oli täynnä kulkuneuvoja. Ihmisiä oli odottamassa jokaisessa sataman rakennuksessa, jokaisessa tuulensuojaisessa nurkassa. Heidän joukossaan olivat heidän eläimensä, määkien, puhisten, ammuen. Raskaana olevia naisia synnyttämässä jossakin nurkassa, käytävässä, parakissa. Jotkut heistä oli raiskattu heidän pakomatkallaan, ja nyt he vapisivat pelosta, että he synnyttävät monstrumin. Edestakaisin pitkin katuja kulkevien ja lääkäriä etsivien tyttöjen oudosti kalpeita kasvoja. Haavoittuneita, sairaita, jatkuvassa pelossa, että heidät jätetään jälkeen, kätkien aseitaan huopiensa alle pakottaakseen jonkun ottamaan heidät mukaansa tai päättääkseen oman elämänsä, jos neuvostoliittolaiset tulisivat. Orpoja, jotka viime hetkellä oli jossakin pelastettu turvakodeistaan ja heitetty vaunuihin, ilman vaatteita, päällään vain peite, maaten nyt maassa paleltunein raajoin. Vanhoja ihmisiä, jotka olivat yöpyneet jossakin porraskäytävässä eivätkä olleet heränneet. Ja hurjasti tuijottavia mielenvikaisia, jotka juoksivat talosta taloon ja vaunuilta vaunuille, huutaen äitiään tai lapsiaan. Tämän kaiken yllä harmaa taivas, lumi, pakkanen, ja suojasää … suojasää ja pakkanen ja lumi ja kolea, murhaava kosteus.

    Kun pitkään kaivattu alus vihdoin kiinnittyi laituriin ja sen kulkuportaat laskettiin, satamalaiturilla syntyi sekasorto. Koska oli annettu määräys, että etusija on niillä, joilla on lapsia, lapsista tuli kultaakin kalliimpia. Kun aikuiset olivat astuneet laivaan, he usein heittivät pikkulapsia alla oleville sukulaisille tai ystäville toivoen, että nämäkin pääsevät nousemaan laivaan. Monet lapset luonnollisesti kuolivat joko pudottuaan hyiseen veteen tai paiskautuessaan asemalaiturille. Lähistöllä vaikeasti haavoittuneet sotilaat odottivat hiljaa vuoroaan nousta laivaan. Niille, jotka pääsivät purjehtimaan pois piiritetyistä satamista, heidän rukouksensa näyttivät saaneen vastauksen; niille, joita ei oltu otettu mukaan, heidän tuomionsa näytti sinetöidyltä. Hulluudenpuuskassa monet miehet ampuivat itsensä. Hulluuteen ajautuneet äidit, nälän kalvaessa ja punaisen terrorin häämöttäessä, hankkivat syanidia ja myrkyttivät lapsensa, sitten itsensä. Vanhat ihmiset vain ryömivät lumipenkkoihin, nukahtivat … eivätkä koskaan heränneet. Ikävä kyllä tuhannet pakolaiset eivät päässeet pakoon painajaista … edes merellä.

    Vaikka monet pakolaislaivat kulkivat onnistuneesti Itämeren poikki, liittoutuneiden pommikoneet olivat usein ensimmäisinä tervehtimässä niitä, kun ne tulivat satamaan. Swinemündessä Pohjois-Saksassa erään evakuoituja täynnä olevan rahtialuksen saapuminen tapahtui miltei täsmälleen samaan aikaan liittoutuneiden ilmahyökkäyksen kanssa. Tuskin laiva oli tullut telakalle, kun suora osuma pudotti sen pohjaan, mukanaan 2 000 kirkuvaa matkustajaa.

    Tammikuun 30. päivänä 1945 yli 60 000 pakolaista täytti Gotenhafenin satamalaiturit, yrittäen epätoivoisesti päästä Wilhelm Gustloffille, entiselle risteilyalukselle, joka oli suunniteltu 2 000 matkustajalle ja miehistölle. Kun sitten kaunis valkoinen laiva irrottautui laiturista, sillä oli mukanaan peräti 6 000 – 8 000 pakolaista. Kun Gustloff peruutti pois satamasta, sen tien tukkivat pikkualukset, jotka kaikki olivat täynnä laivalle pääsyä pyytäviä matkustajia. Verkkoja laskettiin alas, ja ylös kapusi vielä 2 000 pakolaista. Paljon yli rajojensa lastattuna tiukkaan suljettu laiva täyttyi kuumasta, kuvottavasta virtsan, ulosteen ja oksennuksen löyhkästä. Vaikeasti haavoittuneiden sotilaiden voihkaisut ja eroon joutuneiden perheiden huudot lisäsivät hirveää kauheutta. Mutta pahin oli vielä tulossa. Noin klo 21 kolme raskasta jymähdystä ravisutti Gustloffia. Pakokauhun vallassa tuhannet kannen alla olleet ryntäsivät kapeiden kulkuteiden läpi tuuppien ja repien yrittäessään raivoisasti päästä turvaan. Useimmat pelastusveneet olivat jäätyneet kiinni, ja niitäkin, jotka saatiin irti, käsiteltiin paniikissa väärin, jolloin niissä olleet kirkuvat ihmiset tipahtivat jääkylmään, mustaan mereen. Muutamassa minuutissa vedessä olleet kuolivat. Kun tuhannet palelevat ihmiset tungeksivat pitkin kansia, kovaääniset toitottivat lohdutuksen sanoja, vakuuttaen matkustajille, ettei laiva uppoa ja että apua on tulossa. Vakuuttuneina siitä, että suljetut laipiot olivat pitäneet ja että laiva todella jäisi pinnalle, monet pakolaiset pakenivat jälleen sisätiloihin päästäkseen pakoon purevia tuulia ja liki 30 asteen pakkasta. Hengähdystauko osoittautui kuitenkin lyhyeksi. Klo 22 voimakas tärinä repi Gustloffia, kun laipiot murtuivat ja meri syöksyi sisään. Sekunneissa laiva alkoi kääntyä kyljelleen ja vajosi sitten aaltoihin. Kun pelastusveneet myöhemmin tulivat tapahtumapaikalle, ne nostivat jääkylmästä vedestä vain 900 elossa säilynyttä. Kaikki muut – noin 7 000 – 9 000 miestä, naista ja lasta – olivat kadonneet. Kuten monet muut tapaukset osoittavat, Gustloffin upottaminen ei ollut erehdys. Tarkoituksenaan tappaa niin monta pakolaista kuin mahdollista neuvostoliittolaiset sukellusveneet iskivät yhä uudelleen ja uudelleen hitaasti kulkeviin laivoihin.

    Pian puolenyön jälkeen helmikuun 10. päivänä vanha loistoristeilijä General Steuben kynsi jäistä, mustaa Itämerta. Raskaasti pakolaisten ja haavoittuneiden sotilaiden alaspainamana laiva oli suorittamassa toista sellaista evakuointia vajaan kahden viikon sisällä. Juuri ennen kello yhtä yöllä kaksi torpedoa paiskautui laivan kylkeen. Kun Steubenin perä nousi korkealle ylös vedestä, sadat hyppäsivät laidan yli ja jotkut joutuivat yhä pyörivien propellien repimiksi. Seitsemässä minuutissa laiva vajosi aaltojen alle hiljentäen nopeasti viimeisen joukkohuudon, joka tuntui nousevan yhdestä kurkusta. Laivalla olleista 3 500 matkustajasta vain muutama sata säilyi hengissä.

    Goodrich: Kuin jokin suuri villieläin puna-armeija siirtyi lähemmäksi Saksan sydäntä. Lukemattomissa saksalaisissa kaupungeissa ja pikkukaupungeissa malli toistui. Verinen painajainen, joka verhosi Itämeren rannikkoa, oli tyypillistä sille, mitä tapahtui kaikkialla, missä neuvostoliittolaiset valtasivat saksalaista maaperää. Monissa paikoissa – Sleesiassa, Preussissa, Pommerissa, Tšekkoslovakian, Jugoslavian, Puolan ja Unkarin saksalaisissa yhteisöissä – samanlainen kauheus oli ollut käynnissä viikkoja. Siellä kauhistuttavat hirmuteot itse asiassa lisääntyivät, ikään kuin punaiset sotilaat olisivat olleet mielettömässä kilpailussa toistensa kanssa nähdäkseen, kuka pystyy tuhoamaan, murhaamaan ja, ennen kaikkea, kuka pystyy raiskaamaan eniten. Sillä välin amerikkalaiset ja brittiläiset joukot murtautuivat saksalaisten linjojen läpi lännessä. Saksalaiset sotilaat olivat kuitenkin hyvin tietoisia siitä, että viholliset, jotka heitä olivat vastassa lännessä, olivat, toisin kuin itärintamalla, Geneven sopimuksen allekirjoittajia. Tämän sopimuksen mukaan vangitut tai antautuvat saksalaiset sotilaat olivat lain suojaamia. Kun puna-armeija jyristi Saksan yli idästä, monet saksalaiset toivoivat salaa, että amerikkalaiset valtaisivat jäljellä olevan Saksan ennen kuin kommunistit tekisivät sen. Ei ollut mikään salaisuus, että saksalaiset, ylhäiset ja alhaiset, pitivät amerikkalaisia ja brittejä kahdesta pahasta pienempänä. Valitettavasti he eivät olleet aina oikeassa.

    (6)(0)
  18. Kiitos internetin, että meillä on vielä sananvapaus. Hyvä artikkeli!

    (2)(1)

Jätä vastaus Junnu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*