Maailmanpankin juutalainen ex-johtaja vaatii monikulttuurista Unkaria

Kaikki tuntevat Unkarissa syntyneen juutalaisen monikulttuurisuusfanaatikko George Sorosin, mutta avoimia rajoja kannattava juutalaispankkiiri Lajos Bokros on maailmalla tuntemattomampi nimi. Bokros johtaa tällä hetkellä unkarilaista kapinaa tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa vastaan.

Unkarin ulkopuolella Bokrosia luullaan toisinaan antisemitistien luomaksi parodiahahmoksi, sillä hän on ulkonäköään myöten hämmentävän stereotyyppinen ilmestys. Unkarilaiset ovat kuitenkin kokeneet Bokrosin kynnet nahoissaan jo vuosikymmenten ajan.

Bokros on pyrkinyt Budapestin pormestariksi vasemmiston listoilta, mutta talouspoliittisesti hän edustaa uusliberaalin oikeiston kylmintä ja terävintä kärkeä. Bokros on Unkarin entinen valtiovarainministeri, Maailmanpankin entinen johtaja sekä Bilderberg-ryhmän jäsen.

Vaikka Bokros on toisinaan valjastanut ”vasemmiston” aseekseen, on hän suututtanut ”toverinsa” vaatimalla esimerkiksi raakaa talouskuria Goldman Sachsin kavaltamia Kreikan kansalaisia vastaan. Taloudellisissa ristiriitatilanteissa Bokros asettuu aina pankkien puolelle.

Kun taloustieteilijät ovat vaatineet Kreikan pelastamista mitätöimällä rikollispankkien luomia huijauslainoja, on Bokros vastustanut ajatusta aggressiivisesti, koska se johtaisi taloudellisiin tappioihin pankkien kannalta. Mikäli kreikkalaisten on valittava talouskurin ja velkojen mitätöinnin välillä, on kreikkalaisten jatkettava talouskurin linjalla myös tulevaisuudessa, Bokros summasi Financial Timesille.

Pankkien ohella Bokros rakastaa Euroopan ulkopuolelta saapuvia maahantunkeutujia. Viime vuosina Maailmanpankin ex-johtaja onkin julistautunut Unkarin hallituksen julkisesti vihollisekseen, koska hänen mielestään Unkari ei hännystele pankkeja ja maahantunkeutujia tarpeeksi uskottavasti.

Pakolaisongelma on ollut yksi unkarilaisen poliittisen keskustelun pääteemoista syksystä 2015 lähtien. Arvostettu unkarilainen taloustieteilijä tohtori László Bogár on esimerkiksi varoittanut, että mikäli maa jatkaa Sorosin lobbaamalla avoimien rajojen maahanmuuttolinjalla, tulee politiikka johtamaan lopulta sisällissotaan.

Euroopan kansallismieliset ovat seuranneet Unkarin sisäpolitiikan kehitystä suurella mielenkiinnolla. Unkari on houkutellut pakkomonikulttuurisuuden raiskaamien eurooppalaismaiden työvoimaa rakentamalla raja-aitoja laitonta siirtolaisuutta vastaan. Monet länsieurooppalaiset pitävät Unkaria jo turvallisempana kuin kotimaataan.

Viimeisin ilouutinen kuultiin viikko sitten, kun Unkarin parlamentti hyväksyi kaikkien laittomien tunkeutujien pidättämisen. Päätös koskee myös maassa jo olevia tunkeutujia. Uutinen herätti valtavasti raivoa valtamedian pääkirjoituspalstoilla, Brysselissä sekä megapankkien pilvenpiirtäjissä.

Bokros-Lajos3

Ajatuspoliisivaltio tarvitaan, kunnes Unkari on Amerikan tavoin kansojen sulatusuuni

Unkarin ”maahanmuuttovastaiset” pääpuolueet Jobbik ja Fidesz herättävät kuitenkin syystäkin myös synkkiä epäilyksiä.

Aiemmin nationalistisista teemoista tunnettu Jobbik on alkanut kannattaa Euroopan unionia ja juhlia jopa juutalaista hanukkaa! Lisäksi Fidesz ja Jobbik ovat käyneet kummallista valtataistelua, mikä on hidastanut maahanmuuttopoliittisten tiukennusten tekemistä.

Jopa Bokros on kiitellyt hallitusta siitä, että se on hyökännyt armottomalla tarmolla kansallismielisiä holokaustirevisionisteja vastaan. Vaikka Bokros puhuu jatkuvasti ”liberalismin” ja ”sananvapauden” puolesta, ei toisinajattelijoiden sananvapaus mahdu juutalaisjohtajan maailmankuvaan.

Kun kriittisiä historiantutkijoita kiellettiin kyseenalaistamasta ”holokaustia” useiden vuosien ehdottoman vankeusrangaistuksen uhalla, Bokros iloitsi. Hän totesi The Jewish Chroniclen haastattelussa, että laki on tarpeellinen, koska Unkari on ”poliittisesti vielä äärimmäisen takapajuinen maa”.

Bokrosin mukaan Unkarissa on turha huolestua sananvapaudesta, sillä maan poliittinen järjestelmä kaipaa kokonaisvaltaista kulttuuri- ja talousvallankumousta amerikkalaisen mallin mukaisesti. Kun Unkari on ”100–150 vuoden päästä kuten Yhdysvallat”, esimerkiksi holokaustin kiistämisen kieltävä laki voidaan ehkä viimein lakkauttaa, Bokros totesi.

Toisin sanoen Bokrosin mukaan Euroopan nationalistisista valtioista on tehtävä ”Amerikan kaltaisia” maita, vaikka hanke vaatisikin ”100–150 vuotta kestävää” orwellilaista diktatuuria. Kun kansat on sekoitettu ja kulttuurimarxismi on korvannut perinteiset arvot, voidaan pahimmat ajatusrikoslait viimein kumota – koska toisinajattelijoita ei ole enää jäljellä!

Euroopan pakolaiskriisin puhkeamisvuonna 2015 Bokros alkoi kampanjoida raivoisasti pakkomonikulttuurisuuden puolesta. Hänen perustamansa Modernin Unkarin liike (MOMA) –puolue alkoi vaatia vallankaappausta sekä rajojen avaamista kaikille siirtolaisille.

The Budapest Beacon uutisoi 2015 MOMA-mielenosoituksesta, jonka Bokros järjesti Unkarin parlamentin edustalla. Juutalaispankkiiri repi hallituksen maahanmuuttopoliittisia julkaisuja riekaleiksi yleisön edessä ja kiihotti kansaa kuin punaisen terrorin aloittanut juutalainen kommunistijohtaja Béla Kun 1900-luvun alussa.

Maailmanpankin ex-johtaja julisti parlamentin edessä, että ulkomaalaisen (orja-) työvoiman haaliminen Unkariin on maan ”kansallisen edun” mukaista. Pankkiiri valehteli, etteivät maahantunkeutujat suinkaan elä julkisilla varoilla tai riistä kansalaisten työpaikkoja – sen sijaan elintasopakolaiset ”luovat uusia työpaikkoja”.

bokros_2

Rajojen sulkeminen on ”paskaa” ja pörssi kuuluu ulkomaalaisille

The Budapest Beacon hämmästeli kansakiihottajan kovaa kieltä, kun tämä huusi, että valtio syöttää Unkarin kansalle ”paskaa”, koska ”rasistinen” hallitus ei suostu avaamaan ovia jokaiselle syyrialaiselle ja irakilaiselle.

Kansan on noustava hallitusta vastaan ja avattava portit ei-valkoiselle tulvalle, MOMA-johtajan viesti kuului.

Hallituksen maahanmuuttopoliittinen materiaali oli juutalaisjohtajan mukaan ”törkeää, pahantahtoista, muukalaisvihamielistä, riistävää, vanhanaikaista ja hävytöntä”.

Mielenosoituksen lopussa Bokros pelasi tietenkin holokaustikortin ja vihjasi, että mikäli Unkari ei avaa rajojaan, tullaan maassa näkemään lopulta ”kristalliyö” (1, 2) ja ”kansanmurha”. Myös lukemattomat muut vaikutusvaltaiset juutalaiset ovatkin vedonneet ”holokaustiin” lobatessaan Euroopan ja Amerikan (mutta ei Israelin) avoimien rajojen puolesta.

Bokros julisti, että ”maa, jolla on vain yksi kieli ja jolla on vain yksi perinne, on heikko ja haavoittuvainen”. Hän yritti huudattaa yleisöä karjumalla: ”Kauan eläköön moderni Unkari sekä monikulttuurinen, monikielinen Eurooppa!”

Moni ihmetteli, miten Bokrosilta riittää loputtomasti ”solidaarisuutta” Euroopan ulkopuolelta tulviville tunkeutujille, vaikka Goldmanin riistämille kreikkalaisille juutalaispankkiiri on valmis antamaan vain talouskurin ja koronkiskonnan ruoskaa.

Juutalaispankkiiri on tietysti vankkumaton EU:n ja eurovaluutan kannattaja. Hän kirjoitti Financial Timesille, että ”on kiistatonta, että valuuttaunioni on ainoastaan hyväksi kaikille jäsenmaille, jotka osaavat elää kestävästi”.

Muutama kuukausi parlamenttimielenosoituksen jälkeen Bokros oli tukehtua bageliin, kun Unkari päätti kansallistaa pörssinsä, joka oli siihen asti ollut yksityisessä ulkomaalaisessa omistuksessa. Pörssi ei kuulu valtiolle vaan ”voittoa tavoitteleville yksityisille sijoittajille,” Bokros jyrisi.

”Oli suuri työ tehdä Unkarista vapaa markkinatalous ja liberaali demokratia,” juutalaisjohtaja tuskasteli ja kirosi hallituksen toimet, jotka pyrkivät palauttamaan talouspoliittisen vallan kansainvälisiltä finanssipelureilta takaisin valtiolle.

Ulkomaalaisia pankkeja ei saa verottaa

Kun Unkari palkkasi työttömiä kansalaisia rakentamaan kustannustehokkaasti raja-aitoja laittoman siirtolaisuuden torjumiseksi, oli pankkiiri jälleen arvostelemassa hallituksen toimintaa.

BokrosHänen mukaansa työttömien julkinen aktivoiminen sabotoi ”yksityiset työmarkkinat” – ilman laajaa työttömien reserviä finanssieliitti ei nimittäin kykene polkemaan kansalaisten palkkoja.

Bokros on myös kiivaillut, koska hänen mukaansa Unkari ”rankaisee” ulkomaalaisia koronkiskojia ”haitallisilla” uusilla pankki– ja valuutansiirtoveroillaan. Jos jokin ärsyttää Bokrosia yhtä paljon kuin eurooppalainen nationalismi, on se juuri pankkitoiminnan verottaminen.

Bokrosin mukaan Fidesz-puolue on ”pettänyt konservatiivit” paitsi tiukalla maahanmuuttopolitiikalla myös ”ulkomaalaisia investointeja syrjivällä” taloudenhoidolla. 2013 kirjoittamassaan artikkelissa Bokros kauhistelee, että Unkarin hallitus on alkanut ”saalistamaan” finanssiyhtiöitä.

Bokrosin mielestä Unkarin suurin synti onkin se, että hallitus pitää uusia työpaikkoja synnyttävää teollisuutta parempana liiketoimintana kuin rahanlainausta ja koronkiskontaa. Bokrosin mukaan hallituksen pankkivastainen asenne heijastuu myös siihen, ettei Unkari suhtaudu tarvittavalla nöyryydellä Euroopan unioniin ja Kansainväliseen valuuttarahastoon (IMF).

Bokros on mielenkiintoinen tapausesimerkki tyypillisestä eurokraatista. Mikään ei ällötä häntä yhtä paljon kuin eurooppalainen valtio, joka suojelee omaa verenperintöään ja joka asettaa kotimaisen teollisuuden ulkomaalaisten pankkien edelle.

”Bokroseja” työskentelee jokaisessa Euroopan maassa sekä oikealla että vasemmalla. Poliittiset ideologiat ovat vain naamioita, joiden takaa he korruptoivat kansallisvaltioita monikulttuuriseen pankkiorjuuteen.

 

Arvi Pihkala

 

Lue myös:

Terrorismin ja pakolaistulvan todelliset syylliset
Juutalaiset, pankit, koronkiskonta
Keskuspankki: yksityinen vai julkinen loinen?
Islantilaisraportti: rahanluontioikeus pois yksityisiltä pankeilta
Euroopan unioni, pankkieliitin mätä ja korruptoitunut sydän

8 kommenttia

  1. Bokros näyttää melko paljon Suomen stereotyyppisimmalta juutalaisrottapoliitkolta, Ben Zyskowicziltä.

    Plusääni(23)Miinusääni(0)
  2. Miten minulla tuli ensimmäisenä meidän oma Ben Zyzkowiz (miten lienee kirjoitetaankaan)?

    Plusääni(18)Miinusääni(0)
  3. Ylin kuva pelasti päivän noin käy selälle kun fyysinen työ ei kiinnosta.

    Plusääni(11)Miinusääni(0)
  4. Tulisi ukko Suomeen. Täällä saa uusliberaali kurjistusmestari ja globalisti mellastaa vapaasti eikä tarvitse hallituksen irtiottoja pelätä.

    Plusääni(7)Miinusääni(0)
  5. Itse piru. ”On koko piru mieheks”. Lauloi Irina Milan, taisi olla ”Syksyn Sävelessä”, joskus 1970-luvulla.
    Juutalaiset eivät ole vahingossakaan i”hmisen näköisiä”. Ainoassakaan ei ole luettavissa minkäänlaista merkkiä rehellisyydestä.
    Miksi tuokin sionisti heiluu Unkarissa? Tuo mies on karkoitettava välittömästi, menolippu Israeliin eli siihen ”Luvattuun maahan”, jonka vonkumisesta on Vanha Testamentti täynnä.
    Rakentakoot monikulttuurisuutta sinne missä Jaffat kasvavat.
    Unkarilaiset kyllä hoitavat oman tonttinsa niin, että siellä asuu onnellinen homogeeninen kansakunta, jossa on tuvallista asua ja lasten kasvaa. Lisäksi juutalais -loisten ajamisen jälkeen kaikille valkoisille unkarilaisille voidaan taata hyvä työpaikka, työttömyyskorvaukset, sosiaalituet, asunnot, valtion ylläpitämä koulu/koulutus ja ennen kaikkea maan rikollisuusaste niin matala, että ruotsi on aivan hiljaa, eikä sano yhtään mitään”.

    Plusääni(7)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat