Maailman holokaustit

Maailma on alistettu viettämään holokaustin uhrien muistopäivää vuosittain 27. tammikuuta. Miksi juuri tämä kärsimyksen tarusto saa niin hirvittävästi huomiota? Tiedämmehän, että maailman historiasta löytyy valtavasti todellisia kansanmurhia, joiden muistoa ei kansainvälisesti kunnioiteta.

Tämä artikkeli on ajankohtaistettu versio, vuosi sitten julkaistusta kirjoituksesta.

 

Viittaus juutalaiseen holokaustiin

Tässä kirjoituksessa käsitellään Euroopassa ja Aasiassa 1900-luvun aikana ja 2000-luvun alussa tapahtuneita kansanmurhia. Artikkeli ei anna ”juutalaisten holokaustille” sen kaltaista huomiota kuin esimerkiksi vääryyteen perustuva valtavirtamedia ja tietyt yhteiskunnalliset instituutiot sille antavat. Useiden tutkijoiden mukaan kansanmurha kuudesta miljoonasta tuhotusta juutalaisesta on vailla tieteellistä perustaa. Virallisen holokaustitarinan poliittiset, taloudelliset, historialliset ja tekniset yksityiskohdat eivät vakuuta.

Kuten artikkelin lopussa olevat lähteet osoittavat, holokausti on osa valheellista voittajien historiankirjoitusta, tulisi saksalaiset ja muukin länsi vapauttaa moraalisesta syyllisyydentaakasta, sillä ilman päteviä todisteita holokaustia ei voida pitää muuna kuin myyttisenä ja lähes uskonnollisena tabuna.

Ennen kuin siirrymme maailman kansanmurhien käsittelyyn, huomioikaamme kuinka maailman arvostetuimpiin holokaustitutkijoihin lukeutuvan Carlo Mattogno esittää tuoreimmassa kirjassaan Auschwitz-museon valehtelevan yleisölle toisen maailmansodan tapahtumista.

Mattognon teoksen nimi on Curated Lies: The Auschwitz Museum’s Misrepresentations, Distortions and Deceptions ja sen voi ostaa Codoh.com-kirjakaupasta. Teoksen ydinviesti on, että historioitsijat eivät ole löytäneet vieläkään ainuttakaan uskottavaa todistetta, joka vahvistaisi väitteen, että juutalaisia olisi murhattu saksalaisten keskitysleireillä kaasukammioissa.

1990-luvulla väitettyjä kaasukammioita laajasti tutkinut kemisti Germar Rudolf on tuottanut Mattognon kirjan pohjalta videoesitelmän, jossa käsitellään muutamia teoksen pääargumentteja.

https://www.youtube.com/watch?v=PSYJBVvyP08

Rudolfin esitelmä on lähes 1,5 tuntia pitkä ja se koostuu kahdesta osasta:

  1. Kuinka Auschwitzin rakennuksia muunneltiin sodan jälkeen, jotta ne vastaisivat paremmin liittoutuneiden propagandaa ”natsien murhakoneistosta”.
  2. Kuinka Auschwitz-museo valehtelee säilyneiden asiakirjojen sisällöstä. Todellisuudessa asiakirjat eivät kerro mitään juutalaisten joukkotuhonnasta tai murhakaasukammioista.

Valtavirtaisen tarinan mukaan ”tuhoamisleirien” likaisen työn tekivät niin sanotut Sonderkommandot, jotka johdattivat uhrit kaasukammioihin ja hävittivät sen jälkeen ruumiit. Virallisen historian mukaan saksalaisten vartijoiden ei siis tarvinnut pelätä tappavaa Zyklon B –kaasua, koska vankien joukosta värvätyt Sonderkommandot pakotettiin ottamaan kaikki riskit.

Keskitysleirien asiakirjoja tutkineen Mattogonin mukaan ei ole havaittavissa ensinkään todisteita siihen, Sonderkommandojen toiminta olisi liittynyt tappamiseen. Näitä värvättyjä kyllä oli, mutta heidän toimenkuvansa käsitti muiden muassa:

  • Tautien torjuminen
  • Vaatteiden lajittelu
  • Varastotyöt
  • Tehdastyöt
  • Vaatturityöt
  • Hammaslääkärin avustaja
  • Uusien vankien omaisuuden puhdistaminen (kulkutautien torjumiseksi)

Nykyisin todella tarvitaan holokaustirevisionismia, sillä poliittinen eliitti eli mafia pyrkii oikeuttamaan ”holokaustilla” muun muassa avoimien rajojen maahanmuuttopolitiikan, itsenäisyytemme tuhonneen EU-liittovaltioprojektin, jatkuvasti kiristyvät  ajatusrikoslait, kansallismielisyyden sekä terroristivaltio Israelin olemassa olon.

Tiedostot: Magneettimedia;  Did 6 Million Really Die?

_________________

Jäljempänä oleva esitys ei suinkaan käsittele kaikkia maailman kansanmurhia, vaan muodostaa läpivalaisun muutamista niistä merkittävimmistä.

 

Maailman kansanmurhat

Sionistien vallankaappaus tsaarilta (1917) ja Venäjän sisällissota

Tsaariperhe oli juutalaisen eliitin salaliiton uhri
Tsaariperhe oli juutalaisen eliitin salaliiton uhri.

Ennen kansanmurhien esittelyä on syytä viitata vallankaappaukseen Venäjällä vuonna 1917. Robert Wilton toimi 17 vuotta Lontoon Times-lehden Venäjän kirjeenvaihtajana. Hän näki vuoden 1917 bolsevikkikumouksen myllerrykset tapahtumapaikalta.

Wilton julkaisi bolsevikkien ylimpien hallintoelinten jäsentenluettelot, joissa hän kirjoittaa jäsenten nimet ja kansallisuuden. Luettelon hän oli kerännyt virallisista neuvostolähteistä. Listauksesta paljastuu hämmästyttävä tosiasia: korkeimmissa hallintoelimissä ei ollut juuri lainkaan venäläisiä!

Ylivoimainen enemmistö muodostui juutalaisista, joista useat olivat muuttaneet nimensä venäläisiksi. Siten historiankirjoissa väitetty “venäläisten kansannousu tsaaria vastaan” ei pidä paikkaansa, vaan kyseessä oli ollut sionistisen organisaation, eliitin suorittama vallankaappaus Venäjällä (Wilton 2000).

Valtaosin juutalaisista koostuneen eliitin johtamat bolsevikit murhasivat Venäjän vallankumouksen ensimmäisinä vuosina virallisten lähteiden mukaan 2 003 285 ihmistä. Käytännöllisesti katsoen siinä oli koko Venäjän sivistyneistö: tsaarinperhe, piispat, papit, opettajat, lääkärit, upseerit ja älymystön edustajat. Lisäksi surmatuissa oli työläisiä ja talonpoikia.

Neuvostoliiton työleirien uhrit (1918–1956)

Vapaamuurareiden ujuttaminen neuvostohallintoon ei riittänyt, koska vuosisatojen aikana olivat Venäjän kansan kollektiiviseen sieluun juurtuneet tsaarinvallan autoritääriset rakenteet. Niinpä koko valtio piti muuttaa ”sosialistiseksi” yhteiskunnaksi (Steinhauser 1994). Siten tarvittiin myös työleirit.

Juutalaisen eliitin vaikutus Neuvostoliiton hallinnossa oli voimakasta aina vuoteen 1939 saakka. Tämän oligarkian vaikutus säilyi tietyllä tasolla aina Neuvostoliiton romahtamiseen saakka, ja jopa nykyisen Venäjän kaudelle. Myös Wiltonin teos Romanovien viimeiset päivät antaa viitteitä sionistivaikutuksesta Neuvostoliitossa. Tätä tukee myös sionistien välineinä operoineiden vapaamuurareiden läsnäolo Neuvostoliiton hallintoelimissä, kuten tuonnempana esitetään.

Kirjailija Alexandr Solženitsyn mainitsee kymmenittäin juutalaisia Neuvostoliiton talouden merkittävissä asemissa: ”Neuvostovaltio pyrki järjestelmällisesti ensin hyödyntämään ja sitten tuhoamaan kaikki, joita vainoharhaisesti kuviteltiin Neuvostoliiton hallinnon vastaiseksi voimaksi.” Hän päätyi siihen tulokseen, että ”Neuvostojuutalaiset hankkivat itselleen huomattavan osuuden valtion, teollisuuden ja talouden vallasta kaikilla Neuvostoliiton hallituksen tasoilla.” (MacDonald 2010).

Vangit työssään kanavatyömaalla.
Vangit työssään kanavatyömaalla.

Solženitsyn kirjoittama jättiläismäinen teos Gulag – vankileirien saaristo pohjautuu kirjailijan omiin kokemuksiin ja yli kahdensadan muun ihmisen selontekoon. Kirjassa kuvaillaan laajasti järkyttäviä tapahtumia leirien ja vankikuljetusten oloista, nälkään ja työhön näännyttämisestä, mielivallasta sekä selviytymisen keinoista. Nämä pakkotyöleirit olivat sionistisen Neuvostoliiton mustia aukkoja, joista visusti vaiettiin ja virallisesti niitä ei edes ollut olemassa.

Usein Neuvostoliiton vankileireille kyyditettiin täysin tekaistuilla syillä. Mielenkiintoista on, että Aleksandr Solženitsynin Vankileirien saariston osan III mukaan (s. 60) Gulagin yhtenä alkuperäisenä kehittäjänä pidetään turkinjuutalaista Naftali Frenkeliä. Vankileirit suunnattiin ainakin poliittiseen ja taloudelliseen tarkoitukseen: pyrittiin eliminoimaan kaikki sellaiset voimat, jotka edustivat vanhaa tsaarin aikaista järjestelmää, johon sisältyi myös kristillisyys. Mahdolliset ”vastavallankumoukselliset” voimat haluttiin murskata. Tuhovimma kosketti kymmeniä miljoonia yksilöitä, usein kokonaisia väestönryhmiä.

Taloudelliseen pyrkimykseen viittaa se, että jo vuonna 1928 aloitettiin Neuvostoliiton teollistaminen ja sitä seuraavana vuonna maatalouden kollektivisointi. Nämä molemmat ohjautuivat pakonprinsiipillä, sillä ensimmäisen viisivuotissuunnitelman rakennushankkeita toteutettiin vankityövoimalla, jonka määrän kollektivisointia seuranneet karkotukset moninkertaistivat. Miljoonia talonpoikia – heidän joukossaan tuhansia inkeriläisiä – kyyditettiin kotiseuduiltaan sosialismia rakentamaan ”erikoissiirtolaisina”, käytännöllisesti katsottuna vankeina (Gulag 2002).

Sionistisen eliitin hengenheimolaisten hegemoniaa on pintapuolisella tarkkailulla vaikea erottaa edesmenneestä Neuvostoliiton hallinnosta, sillä se verhoutui kommunistisen puolueen valtaan ja sen oletettujen vihollisten hävittämiseen.

Kysymyksessä ei tietenkään ollut juhlapuheissa lupailtu ”tasa-arvoon” tähtäävä ”sosialismi”, vaan aatteita käytettiin vallankaappauksen työkaluna. Useat Neuvostoliiton Gulag-leirit toimivat käytännössä myös tuhoamis- ja kuolemanleireinä. Vankileirien saariston toisessa osassa tulee hyvin esille juutalaisen mafian rooli. Nimittäin kunkin vankileirin komentajana hääräsi Gulag-järjestelmässä yhden ja saman etnisen vähemmistön edustaja.

Neuvostoliitto oli todellakin hirmuvaltio, joka Nobel-kirjailija Solženitsyn arvion mukaan on murhannut ainakin 30 miljoonaa ihmistä (Solženitsyn 1974).

Neuvostoliiton hirmutyöt ovat yleisesti tunnustettuja, mutta tämäkään kärsimyshistoria, suoranainen kansojenmurha, ei ole saanut kansainvälistä muistopäivää. Miksi? Ehkäpä siksi, että sen yhtenä pääarkkitehtina toimi sionistinen eliitti.

Holodomor (1932-1933)

Holodomor eli ukrainalaisiin suuntautunut kansanmurha keinotekoisen nälänhädän välityksellä surmasi jopa 14 miljoonaa ihmistä. Tästä kansanmurhasta voidaan syyttää silloista sionistista eliittiä,1 joka oli luonut Neuvostoliiton ja vaikutti siihen voimakkaasti.

Holodomor aito holokausti.
Holodomor oli todellinen holokausti.

Jo neuvostovaltion alkuaikoina hallintoelimet muodostuivat juutalaisesta eliitistä. Juutalaisten eliitin asema johtavissa asemissa väheni sittemmin, mutta on vaikutusvalta säilyi vapaamuurarijärjestön kautta. Edesmennyt tohtori Karl Steinhauser osoittaa teoksessaan EU huomisenpäivän super-neuvostoliitto sen, kuinka mainitusta vallankumouksesta aina Neuvostoliiton myöhempään vaikutukseen saakka hallintoelimissä kuhisi vapaamuurareita ja heidän toimihenkilöitään (Steinhauser 1994). Nämä vapaamuurarit ja niiden toimihenkilöt olivat sionistisen eliitin poliittisia instrumentteja.

Ukrainan kansanmurha tapahtui juutalaistaustaisen Lazar Kaganovitsin johdolla. Myös Neuvostoliiton johdossa ollut Josif Stalinin suku oli ilmeisesti juutalainen.2 Tähän viittaa osaltaan juutalaisjärjestö B’nai Brith’n Messengerin lausunto (3.3.1950), jonka mukaan entinen neuvostoliittolainen kenraali sanoi, että ”Stalinin suku on juutalaissuku”. Joka tapauksessa Stalin oli sionistien hyödyllinen pelinappula. Kuinka helposti he olisivat voineet raivata ”Isä aurinkoisen” pimentoon, mutta heidän ei tarvinnut.

Steinhauser kirjoittaa, että Josef Stalin ei mahdollisesti kuulunut mihinkään loosiin. Hän oli siis ehkä ”vapaamuurari ilman kilttiä”. Mutta tästä huolimatta hän oli vapaamuurareiden salapuolueen keskuksessa ahkera ja luotettava, de facto –toimihenkilö.

Dokumentoitu kansanmurha oli todellinen historiallinen tapahtuma.
Dokumentoitu kansanmurha oli todellinen historiallinen tapahtuma.

Kansalaisten nälkään näännyttämisestä huolimatta kommunistinen puolue pakkolunasti yli kolmanneksen viljasta ”työläisille”, ja pakko-otettua vehnää vietiin ulkomaille 1 800 000 tonnia, vaikka kommunistisen puolueen aluekomitea oli takavarikoinut jopa siemenviljan. Puolue kidutti viljaa piilottelevia kolhoosilaisia ja tuomitsi kymmeniätuhansia kuolemaan tai vankileirille muutaman viljantähkän ottamisesta pellolta.1 Sionistinen Neuvostoliiton johto ei sietänyt kansallismielistä Ukrainaa. Tässä ilmeisesti oli syy ukrainalaisten joukkosurmaan.

Harjoitamme tässä tutkivaa journalismia. Oletetaan, että holodomoriin viittaava lähdettä (1) ei pidettäisi yleisesti luotettavana. Tästä huolimatta Ukrainan kansan nälällä tappamisesta on muutakin luotettavaa tietoa esimerkiksi täällä Internet encyclopedia of Ukraina sekä mainitun sivuston lopussa olevassa kirjallisuusluettelossa, josta julkaisemme osan tämän artikkelin lopussa. Ukrainan tragediasta on virallinen tiedote tässä.

Myös Euroopan parlamentti on todennut, että holodomor oli Stalinin kyynisesti ja julmasti suunnittelema rikos ukrainalaisia ja ihmisyyttä vastaan.

Lisäksi luodessamme katseemme Wiltonin ja Steinhauserin tuotantoon varmistumme sionistivaikutteisen Neuvostoliiton osuudesta kansanmurhiin niin Ukrainassa kuin myös neuvostovaltion työleireillä.

Dresdenin 14 tunnin helvetti (1945)3

Helmikuun 13. päivänä 1945 puolustuskyvytön saksalainen kaupunki ja yksi Pohjois-Euroopan huomionarvoisimmista kulttuurikeskuksista joutui liittoutuneiden sadistisen kansanmurhan sekä järjettömän väkivalta-aallon raunioittamaksi. Noin kolmannes eli mahdollisesti puoli miljoonaa Dresdenin asukkaista tuhoutui 14 tunnin sisällä kaikkien aikojen hirvittävämmässä verilöylyssä.

Liittoutuneiden julmat pommitukset polttivat uhreja elävältä Frankfurtissa, Hampurissa, Münchenissä, Kasselissa, Würtzburgissä, Darmstadtissa, Pforzheimissä ja etenkin Dresdenissä. Tämä oli kaikkien aikojen kansanmurha, jonka demonisuutta on vaikeaa aukottomasti ihmiskielellä kuvata. Tässä voimme havaita aidon holokaustin sen pirullisimmassa merkityksessään.

Dresden jätettiin aluksi rauhaan

Liittoutuneiden pommikoneet moukaroivat Saksaa, kylväen kuolemaa toisen maailmansodan lopulla, mutta Dresdenin saksilainen kaupunki kulttuurikeskuksena sekä ilman sotilaallista merkitystä jätettiin terrorin ulkopuolelle.

Dresden oli taiteilijoiden ja käsityöläisten kaupunki, kuitenkin siellä oli hiukan satsattu ilmatorjuntaan ja kaupungista oli siirretty pois tärkeämpiin kohteisiin siellä hetken aikaa toiminut Luftwaffen ilmalaivue. Oli siis olemassa herrasmiessopimus, jonka mukaan Dresden oli avoin kaupunki.

Pakolaisia kertyi kaupunkiin turvallisin mielin

Laskiaistiistaina helmikuun 13. päivänä 1945 pakeni saksalaisten pakolaisvirta puna-armeijaa, noin sadan kilometrin päästä, Dresdeniin kasvattaen väestön yli miljoonaan. Jokainen uusi pakolainen toi pelottavia uutisia Neuvostoliiton hirmuteoista. Punaista terroria pakenevat eivät osanneet kuvitella, että he tulisivat kuolemaan pahemmassa verilöylyssä, jollaista edes Stalin ei voisi suunnitella.

Laskiaistiistai oli Dresdenissä yleensä täynnä karnevaalihenkeä. Vuonna 1945 tunnelmat olivat kuitenkin synkät. Talot olivat täynnä pakolaisia, ja tuhannet joutuivat asumaan kaduilla kylmyyden keskellä. Ihmiset tunsivat olonsa kuitenkin melko turvalliseksi; vaikka tunnelma oli synkkä, houkutteli sirkusesitys tuona iltana paljon katsojia, jotka toivoivat unohtavansa hetkeksi sodan kauhut.

Karnevaaliasuihin pukeutuneet pikkutytöt koettivat kohottaa yleisön mielialaa. Vaikka vaisut hymyt tervehtivät nauravia tyttöjä, parani tunnelma illan aikana.

Kukaan ei osannut kuvitella, että 24 tunnin kuluessa nämä samat viattomat lapset kuolisivat Churchillin tulimyrskyssä. Kukapa tätä tiesi silloin, sillä venäläisiä pidettiin raakalaisina ja sen sijaan luultiin amerikkalaisten sekä brittien olevan “kunniallisia”.

Ensimmäisten hälytyksien varoittaessa 14 tunnin infernosta, Dresdenin asukkaat suuntasivat tottelevaisesti suojiinsa. He eivät kuitenkaan olleet toimissaan kovinkaan ripeitä, sillä hälytysten ajateltiin olevan vääriä – eihän kaupunkia ollut koskaan uhattu ilmasta. Monet eivät koskaan astuneet ulos elävinä, sillä tuo ”suuri ja demokraattinen valtiomies”, Winston Churchill, ja toinen ”suuri ja demokraattinen valtiomies”, Franklin Delano Roosevelt, olivat päättäneet, että Dresden tulisi hävittää maan tasalle mattopommituksessa.

Dresdenin tulimyrsky

Tulimyrsky syntyy, kun tuhannet pienemmät tulet muodostavat yhden suurpalon. Suuri määrä ilmaa pääsee ruokkimaan tulta, jolloin syntyy keinotekoinen tornado. Tuulen tielle joutuneet ihmiset sinkosivat katujen mitalla liekkeihin.

Liittoutuneiden julmat pommitukset kärvensivät uhreja elävältä Saksan kaupungeissa, etenkin Dresdenissä.
Liittoutuneiden julmat pommitukset kärvensivät uhreja elävältä Saksan kaupungeissa, etenkin Dresdenissä.

Maan alta suojaa etsineet taas tukehtuivat useasti ilman imaistaessa kaiken hapen kasvattamaan tulta. He saattoivat myös kuolla valkohehkuun, joka on niin kuumaa, että se voi sulattaa ihmislihan.

Churchil hirviönä

Churchillin motiivit Dresdenin holokaustiin näyttävät olleen enemmänkin poliittisia kuin sotilaallisia. Historioitsijat ovat yhtä mieltä siitä, ettei Dresdenillä ollut sotilaallista arvoa. Siellä oli keskitytty lähinnä savukkeiden ja posliiniastioiden tuotantoon.

Tulossa oli kuitenkin Jaltan-konferenssi, jossa neuvostoliittolaiset ja heidän länsimaiset liittolaisensa neuvottelisivat Euroopan jäännösten jakamisesta. Churchill halusi valttikortin – murskaavan angloamerikkalaisen tuhoamisen – jolla tehdä “vaikutus” Staliniin.

Palestiinalaisten kansanmurha (alkaen 1945)

Israelin valtion perustamisessa keskeisimpänä tavoitteena on ollut voimakkaan sotilasvaltion luominen Lähi-itään. Tämä pyrkimys on toteutunut ja tästä johtuen saamme miltei päivittäin kuulla uutisia terroristivaltio Israelin barbaarimaisesta julmuudesta palestiinalaisia kohtaan. Juutalaisvaltio luotiin sionistisen eliitin hegemoniaa varten. Sionistinen valtio perustettiin Palestiinaan siksi, että se on poliittisesti keskeisessä suhteessa Eurooppaan, Aasiaan ja Afrikkaan nähden. Siten Israel muodostaa myös sotilasstrategisen polttopisteen maailman valta-asemaa ajatellen (Rami 1988). Israel on USA:n tuella hampaisiin saakka aseistettu vaarallinen ydinasevaltio, jonka vaikutus Israel-lobbyn välityksellä Yhdysvaltoihin ja Natoon, tekevät siitä voimakkaan sotilaallisen vaikuttajan.

Näky on lohduton juutalaisterrorin jäljiltä.
Näky on lohduton juutalaisterrorin jäljiltä.

Israelin harjoittama valtioterrorismin sato on laaja, raaka ja verinen. Nostamme siitä esille muutamia esimerkkejä.

Jo manan maille menneen Ariel Sharonin tekemät rikokset ihmisyyttä vastaan sotilasuransa eri vaiheissa ovat karmaisevat. Tästä esimerkkinä olkoon muun muassa Sabran ja Shatilan verilöyly eli joukkomurha (Alakhbar 2002 ja YK 1982). Verilöylyä edelsi Ariel Sharonin ilmoitus pakolaisleirillä piileskelevistä 2 000 ”terroristista”, joista kunkin nimet Israelin armeijalla muka oli olemassa. Mutta todisteita ”terroristeista” ei ole koskaan saatu.

Israel hyökkäsi Gazaan 27. joulukuuta vuonna 2008, kun palestiinalaistaistelijat olivat ampuneet itsepuolustukseksi raketteja Israelin kaupunkeihin. Sodassa kuoli ainakin 1300 palestiinalaista ja 13 israelilaista (The Guardian 2009 ja HS 2009). Huomautettakoon, että Israelin armeija ampui 400 palestiinalaista lasta. Israel on ollut sotaisa naapureitaan kohtaan. Se hyökkäsi esimerkiksi Libanoniin vuonna 2006 (BBC 2006).

Israel teki ilma- ja maahyökkäyksen toisen kerran Gazaan vuonna 2014. Tekosyyksi ”operaatio suojaava reuna” –nimetylle joukkomurhalle ilmoitettiin palestiinalaistaistelijoiden hyökkäystunneleiden ja sotilasrakettien tuhoaminen. Israelin armeija murhasi ainakin 1700 palestiinalaista, joista valtaosa oli siviilejä (Yle 2014), esimerkiksi lapsia ja vanhuksia.

Molemmat Israelin Gazaan hyökkäykset olivat silkkaa teurastusta ja etnistä puhdistusta.

Markku Juutinen

 

Lähteet:

Wilton, Robert (2000). ROMANOVIEN VIIMEISET PÄIVÄT Kuinka tsaari Nikolai II ja hänen perheensä murhattiin. Tabernaculum Dei ry.

Steinhauser, Karl (1994). EU huomispäivän super-Neuvostoliitto. Huhmari: Kaprint Ky.

MacDonald, Kevin (2010). In the 1930s: Chapter 19 of Alexandr Solzhenitsyn’s “200 Years Together”: Saatavilla.

Solsjenitsyn, Alexander (1974). Gulag-arkipelagen Fängelseindustrin. Del 1 och 2. Wahlström & Widsrand Stockholm.

Rami, Ahmed (1988). Vad är Israel? Stockholm: Kultur förlag.

Alakhbar 2002: Saatavilla.

  1. joulukuuta 1982 YK:n yleiskokous tuomitsi verilöylyn ja julisti sen olleen kansanmurha.

The guardian 2009: Saatavilla.

HS 2009: Saatavilla.

BBC 2006: Saatavilla.

Yle-uutiset 2014. Saatavilla.

Tiedostot:

http://www.ihr.org/books/rassinier/debunking.shtml

http://www.ihr.org/jhr/v01/v01p103_Faurisson.html

http://vho.org/GB/Books/thottc/

http://vho.org/D/dam/

http://vho.org/GB/Books/trr/index.html

http://www.vho.org/GB/Books/al/

http://vho.org/GB/Books/dth/found.html

http://www.vho.org/GB/Books/loth/

 

  1. Ukrainan kansanmurha: Internet encyclopedia of Ukraina ; Council of Europe
  2. The Six Million Reconsidered (1979). Noontide Press.
  3. George T. Parker NS Bulletin, 1985

 

Holodomoriin viittaavaa kirjallisuutta:

Chamberlin, William H. Russia’s Iron Age (Boston 1934)
United Ukrainian Organizations of the USA. Famine in Ukraine (New York 1934)
Ammende, Ewald. Human Life in Russia (London 1936; Cleveland 1984)
Sova, H. Holod na Ukraïni 1933 r. (Munich nd)
Pidhainyi, S. (ed). The Black Deeds of the Kremlin: A White Book, 2 vols (Toronto 1953; Detroit 1955)
Pigido-Pravoberezhny, Fedir. The Stalin’s Famine: Ukraine in the Year 1933 (London 1953)

23 kommenttia

  1. Kiitos hyvän artikkelin julkaisusta, Juutinen! Viranomaiset antoivat Amerikan juutalaisten tuella Kanadan ja Ruotsin kautta, juutalaisen Leninin tekemään turmiotaan. Tähän liittyvä vapaamuurarius on ollut maailman tuhoisin järjestö, jonka petollisuudelle ei löydy vertaa maailman historiassa.

    Plusääni(50)Miinusääni(1)
  2. Primitive Technology: Bed Shed

    Suosittlen näitä kaikille teille!! TODELLA HYVIÄ VIDEOITA!!!

    Plusääni(7)Miinusääni(1)
  3. Putinin hallinto jatkaa edeltäjiensä tekemien kansanmurhien kuten Holodomorin kiistämistä. Kremlin nykyiset propagandamediat kuten Sputnik ja RT uudelleen bolshevisoivat tyhmiä venäläisiä vielä tyhmemmäksi entisen Neuvostoliiton johtavan sanomalehden Pravdan tapaan kiistämällä kaiken. Sitä ei koskaan tapahtunut. Russia denies. 🙂

    Plusääni(13)Miinusääni(6)
  4. Oheisia juutalaisten omista lähteistä tulleita lausuntoja löytyy vaikka kuinka paljon :

    Esim.

    Jewish Rabbinic Council Rabbi Dov Lior said:

    ”There is no such thing as enemy civilians in war time. The law of our Torah is to have mercy on our soldiers and to save them….A thousand non-Jewish lives are not worth a Jew’s fingernail.”

    Rabbi Ben Zion Bokser: ”Tämä ei ole mikään harvinainen käsitys, ja sitä esiintyy aika ajoin niin juutalaisten kuin kristittyjen keskuudessa – että juutalaisuus on heprealaisen Raamatun uskonto. Se on tietenkin väärä käsitys. Juutalaisuus ei ole Raamatun uskonto” (Bokser: Judaism and the Christian Predicament, 1967, s., 59, 159).

    Holokaustivalhe levitettiin siksi, sodassa ja sen jälkeen tehty terrori esim. Saksan siviiliväestöä kohtaan ei paljastuisi ja tulisi puheenaikeeksi.

    ”holokausti” suojelee myös juutalaista raha- ja pankkijärjestelmää, joka on hirvittävä yhteiskuntien ja myös ihmisten tuhoamissysteemi (kuten Euroopan tilasta nyt nähdään ).

    Murhaaminen ja valehtelu ovat juutalaisille pyhä velvollisuus. Idässä (NL, Kiina, Vietnam jne.) juutalaiset ovat kommunismillaan murhanneet melkein 100 miljoonaa ihmistä. Sodan jälkeen Saksalaisia murhattiin ehkä jopa 12-15 miljoonaa. Molemmat maailmansodat olivat juutalaisten juonimia, joten heidän omallatunnollaan on niissä kuolleiden kymmenien miljoonien ihmisten henki. Toisen maailmansodan tarkoituksena oli hävittää Saksa ja Saksan kansa maan päältä.

    Raamattukin toteaa juutalaisuskoiset murhaajiksi: ”Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti” (Joh. 8:44).

    Saksalainen sukupolvi on kärsinyt hirvittävyyksiä, mutta vain muiden kärsimyksistä puhutaan. 15 miljoonaa etnistä saksalaista, Skandinavian koko väestömäärän verran, karkotettiin sodan jälkeen itäeurooppalaisilta asuinsijoiltaan, mutta heille ei ole pystytetty edes muistomerkkiä. Heidän oviinsa lyötiin vain lappu, että seuraava päivänä tapahtuu karkotus. Avaimet oli jätettävä oveen, ja mukaan sai ottaa 20 kg:n verran omaisuutta. Matkalla 15 miljoonasta tapettiin eläimellisesti 2,5 – 3,5 miljoonaa, naisia ja tyttöjä raiskattiin kuoliaiksi ja ihmisten yli ajettiin panssarivaunuilla. Adenauer sanoi 1947, että 14 miljoonasta (hän ei vielä ollut tietoinen, että kokonaismäärä oli 15 miljoonaa) karkotetusta kuusi miljoonaa ei koskaan tullut perille.

    Nyt tiedetään, että matkalla tapettujen määrä lienee 2,5 – 3,5 miljoonaa. Liittoutuneiden pommittaessa Dresdeniä helmikuussa 1945 25 000:n sanotaan kuolleen, mutta Dresdeniläiset ovat aina sanoneet, että määrä oli 235 000. Nykyinen historiantutkimus on päätynyt toteamaan, että Dresdenin ilmapommituksissa murhattiin 520 000 – 530 000 siviiliä.

    Sodan loppuvaiheen sotilaallisesti merkityksettömissä saksalaisten kaupunkien ilmapommituksissa murhattiin noin miljoona siviiliä (naisia, lapsia, vanhuksia; jotkut puhuvat jopa 1,5 miljoonasta uhrista). Neuvostoliitossa tapettiin 1,3 miljoonaa saksalaista sotavankia (vankeja oli 3,15 miljoonaa; Erwin Peter, Alexander E. Epifanov: Stalins Kriegsgefangene). Eisenhowerin Reinin niityille pystyttämissä sotavankileireissä (paljaan taivaan alla) tapettiin 1 – 1,5 miljoonaa saksalaista sotavankia. Sodan jälkeen Saksassa murhattiin tarkoituksella nälkään 5,7 miljoonaa siviiliä (James Bacque: Verschwiegene Schuld). Lisäksi tulevat Neuvostoliiton sisällä olleiden saksalaisten siviilien murhat.

    Juutalaisten johtamat liittoutuneet murhasivat tarkoituksella siis ainakin 11,5 – 13,5 miljoonaa saksalaista siviiliä ja sotavankia sodan aikana ja pääosin sodan jälkeen. Naisia joukkoraiskattiin kaikkialla urakalla hengenmenoon asti. Venäläiset miehet (sotilaina) joukkoraiskasivat lähes kaikki eteen tulleet saksalaiset naiset ja tytöt, siitä Stalinin juutalainen äänitorvi Ilja Ehrenburg oli antanut käskyn. Liittoutuneet raiskasivat ainakin 860 000 saksalaista naista ja tyttöä (Miriam Gebhardt: Als die Soldaten kamen).

    Saksalaiset kielsivät ankarasti kajoamasta keskitysleirien asukkeihin. Jos joku pahoinpiteli tai murhasi jonkin asukin, siitä seurasi ankara rangaistus. Yksikään juutalainen ei kuollut missään holokaustissa; mitään holokaustia ei tapahtunut.

    Nyt kun internetin avulla totuus on alkanut tulla ilmi isommalle joukolle, on selvää että tulevaisuutta ei voi rakentaa valheiden varaan (tulee vain katkeruutta ja jännitteitä); tarvitaan kestävä pohja, ja se voi olla vain totuus.

    Plusääni(36)Miinusääni(2)
      1. Neuvosto-Venäjän ”takapajuinen luonne” oli osittain seurausta vallankumouksen holokaustista, missä tuhottiin vanha Venäjä, ja sen mukana maan älymystö. Luotiin uusi ”Neuvostoihminen”.

        Ennen v-kmousta Venäjän talous oli nopeimmin kasvavia maailmassa, ja kulttuuri oli tietääkseni hyvinkin kristillis-eurooppalainen. Oli saksalais/englantilais/jne.taustaiset tsaarit jne.

        taloudesta vähän juttua
        http://www.ihr.org/jhr/v14/v14n1p-4_Weber.html

        Plusääni(11)Miinusääni(0)
      2. Neuvostoliiton kaaduttua , venäläiset sotilaat ovat murhanneet, ryöstäneet, raiskanneet ja kiduttaneet syyttömiä siviilejä ihan samalla tavalla kuin saksalaisia toisessa maailmansodassa.

        Venäjän armeijan tekemät sotarikokset ja raakuudet Tšetšenian sodissa, Georgiassa,Ukrainassa ja nyt viimeksi Syyriassa ovat hyvin dokumentoituja ja kertovat karulla tavalla tuosta venäläisen kansanluonteen epäinhimillisyydestä.

        Plusääni(9)Miinusääni(8)
  5. Vieläkö ihmetellään ihmisten ajamista maaseulta kaupunkeihin – tiiviissä ryhmissä asuva rahvas on helpompi murhata esim. pommittamalla.

    Onneksi atomipommi on hoax, koska sitähän ((( ne ))) olisivat käyttäneet jo varmasti ja moneen kertaan.

    https://youtu.be/risvuVZQvfo

    Plusääni(13)Miinusääni(6)
  6. Suomessa on menossa mittava holokausti, osa 1

    Aborttikiimallaan Suomi kiihdyttää lopullista tuhoaan. Tänään Yle Uutisoi, että Suomi (so. veronmaksajat) lisää rahallista tukeaan abortteja tarjoaville järjestöille:

    http://yle.fi/uutiset/3-9471928

    Ote uutisesta:

    ”Suomi reagoi Trumpin aborttipolitiikkaan: turvallista aborttia tarjoaville järjestöille lisää rahaa. Suomi tukee Hollannin aloitetta rahoittaa aborttia tarjoavia järjestöjä, jotka kärsivät Yhdysvaltojen suunnittelemista leikkauksista. Suomi lisää rahoitusta aborttia tarjoaville ja seksuaaliterveyttä edistäville järjestöille. – – Tyttöjen ja naisten oikeuksien vahvistaminen ja seksuaaliterveys on Suomen kehitysyhteistyön painopiste jo pidempään. Nyt rahoitusta lisätään, ulkoministeriöstä kerrotaan. – – ’Suomen pitää olla siellä, missä meitä eniten tarvitaan. Suomi haluaa kehityspolitiikassaan korostaa naisten ja tyttöjen oikeuksia ja nykyisessä tilanteessa etenkin seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia’, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen toteaa tiedotteessa.”

    Abortit ovat lastenmurhia, joten Suomi tukee koko kansan varoin järjestäytynyttä lastenmurhatoimintaa eli holokaustia. Koska lastenmurhat sytyttävät Jumalan vihan ja aiheuttavat sen vuoksi maan ja kansan tuhoutumisen, Suomen kansa kiihdyttää aborttien edistämisellään omaa tuhoutumistaan (viides käsky: ”Älä tapa”; tappamisesta seuraa oma tuhoutuminen: ”Joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava”, 1. Moos. 9:6 – koko Suomen kansa siis tuhoutuu jo näiden lastenmurhien vuoksi).

    Se, mikä saatanallinen teeskentelijä- ja valehtelijakansa Suomen kansa on, käy ilmi siitä, että lastenmurhia, itse asiassa massiivisia lasten joukko- ja sarjamurhia (aborttilakien turvin Suomessa on murhattu jo n. 700 000 lasta), kutsutaan ”tyttöjen ja naisten oikeuksiksi” ja ”seksuaali- ja lisääntymisterveydeksi”. Murhaaminen on oikeus ja terveystoimi. Näin voi sanoa vain saatana.

    Mitä kauhistuttavia murhia abortit ovat, käy ilmi aborttilääkäri Bernard N. Nathansonin v. 1985 julkaisemasta videosta ”The Silent Scream”, jossa ultraäänitekniikalla näytetään, mitä abortissa lapselle tapahtuu ja miten lapsi murhatoimiin reagoi:

    Varalinkki:

    Nathansonin videossa lapsen murhaaminen tapahtuu paloittelumurhana (ns. kirurginen abortti). Nykyisin lasten murhaamisiin käytetään myös lääkeaineita (ns. lääkkeellinen abortti”). Lääkkeellisessä abortissa lapsen hapen, ravinnon ja nesteen saanti estetään tuhoamalla lääkeaineilla kohdun pintakerros ja tämä tarkoittaa lapsen hyvin tuskallista tukahduttamista.

    Nathansonin videon nimi ”The Silent Scream” (”Äänetön huuto”) viittaa lapsen tuskanhuutoihin häntä paloittelumurhattaessa.

    Käyn tässä läpi videota ja kerron pääkohdat siitä, mitä videolla tulee esiin. Itse ultraäänifilmi, jossa lapsi murhataan abortissa, on videon kohdalla 13:00 – 21:02.

    Alussa, kohdassa 00:24, tulee ultraäänikuvaa ja Bernard Nathanson sanoo: “Nyt voimme erottaa hyytävän äänettömän huudon tämän lapsen kasvoilla, jota uhkaa nyt välitön kuolema.”

    Kohdasta 00:50 lähtien Nathanson kertoo olevansa synnytys- ja naistentautiopin lääkäri. Kun hän vuonna 1945 oli lääketieteen opiskelija, ei ollut fetologiaa (oppia sikiöstä) eikä oikein tiedetty, onko se, mikä kohdussa on, todella ihminen inhimillisine ominaisuuksineen. Tekninen kehitys toi kuitenkin 1970-luvulla ultraäänen, elektronisen sikiön sydänmonitoroinnin, hysteroskopian (kohdun tähystyksen) ja radioimmunokemian, ja niiden avulla saatiin tieto siitä, mikä ja millainen sikiö on. Kohdassa 2:20 – 2:30 esitetään elävää ultraäänikuvaa, jossa lapsi liikkuu kohdussa.

    Sen jälkeen Nathanson esittelee ultraäänilaitteistoja, ja hän kertoo, että niiden avulla on mahdollista tutkia jopa sikiön sydämen läppiä sydämen supistuessa. Kohdassa 3:21 – 3:57 ultraäänikuvaa kohdussa liikkuvista lapsista.

    Kohdasta 4:10 eteenpäin Nathanson kertoo, että teknologia on tehnyt selväksi, että syntymätön lapsi on täysi ihminen, joka ei eroa meistä muista. Kohdassa 4:36 – 4:45 jälleen ultraäänikuvaa kohdussa liikkuvasta lapsesta, ja Nathanson toteaa, että uuden teknologian avulla voidaan nyt kuvata abortti. Hän kertoo, että voimme katsella, kuinka lapsi revitään kappaleiksi, paloitellaan, silvotaan, murskataan ja tuhotaan abortin tekijän kylmillä metalli-instrumenteilla.

    Kohdasta 5:16 eteenpäin Nathanson esittelee mallikappaleita, joissa kuvataan lapsen kehitystä kohdussa. Malleja on seitsemän, alkaen 4-viikkoisesta sikiöstä ja sen jälkeen on malli 8-, 12-, 16-, 18-, 20- ja 28-viikkoisesta sikiöstä. Koko tuona aikana ei tapahdu mitään suuria muutoksia lapsen muodossa tai laadussa. Nathanson ottaa sitten käteensä mallin 12-viikkoisesta sikiöstä, jollaisen abortista myös videossa myöhemmin tuleva ultraäänifilmi on. Hän toteaa, että tuo 12-viikkoinen sikiö on jo täysin muodostunut ihmisolento. Sikiöllä on siihen mennessä ollut jo aivoaaltoja kuuden viikon ajan ja sen sydän on lyönyt 8 viikon ajan. Lapsen toiminnot ovat samanlaisia kuin meidän toimintomme.

    Bernard Nathanson esittelee myös vuodelta 1980 olevan alan oppikirjan, jossa todetaan, että lääkäreiden on pidettävä sikiötä toisena potilaanaan ja että nyt lääkärit voivat palvella sikiöitä. Nathanson nostaa esiin sen lääketieteen eettisen perustan, etteivät lääkärit saa tuhota potilaitaan. Mitä siis abortti tekee tälle toiselle potilaalle, hän kysyy.

    Seuraavaksi Nathanson esittelee aborttivälineistöä. Kohdun koko mitataan sondilla, kohdunkaulaa laajennetaan ja imukärki (imu noin 55 mmHg) työnnetään kohdunkaulan kautta kohtuun, jossa se rikkoo lapsivesikalvon ja repii sitten lapsen kappaleiksi. Sikiön pää kuitenkin on liian iso mahtuakseen ulos, ja siksi pää murskataan erikseen.

    Kohdasta 11:12 eteenpäin Nathanson kertoo seuraavaksi esittämästään ultraäänifilmistä, jossa näkyy 12-viikkoisen sikiön abortti. Sen ikäisen abortti on aivan tavallinen abortti USA:ssa, jossa niitä tehdään (tuolloin, 1984-1985) neljä tuhatta päivittäin. Filmi on tehty aborttiklinikalla, ja Nathanson kertoo, että abortin tehnyt nuori lääkäri, jolla oli takanaan liki 10 000 aborttia, kauhistui nähdessään ultraäänestä, miten lapsen käy, eikä tehnyt sen jälkeen enää koskaan aborttia. Ultraäänikameraa hoitanut nainenkin, feministi ja aborttien kannattaja, liikuttui niin, ettei sen jälkeen enää puhunut abortista.

    Itse ultraäänifilmi alkaa siis kohdasta 13:00. Lapsi näkyy siinä alkukuvissa vaaleana keskellä alaosassa, pää viistosti ylös vasemmalle ja keho oikealla. Nathanson selostaa yksityiskohtaisesti, mitä filmillä näkyy, mm. lapsen käsi menee suuhun. Kohdassa 13:36 Nathanson näyttää, missä näkyy sikiön silmä, nenä, suu, aivokammio, kylkiluut ja selkäranka. Ylempänä näkyvä granulainen kudos on istukkaa (14:05). Myös lapsen jalat erottuvat.

    Kohdasta 14:30 eteenpäin näkyy, kuinka sikiö liikkuu kohdussa. Sydän lyö noin 140 kertaa minuutissa. Lapsi muuttelee sijaintiaan kohdussa, ja peukalo menee suuhun.

    Kohdassa 15:08 imukärki tunkeutuu kohtuun (näkyy vaaleana varjona). Lapsi pakenee imukärkeä (15:37 eteenpäin), vaikkei se vielä osu suoraan häneen itseensä; lapsivesikalvot vain puhkaistaan. Lapsen liikkeet voimistuvat, ja lapsi alkaa kamppailla. Kohdissa 16:15 ja 16:51 Nathanson näyttää, kuinka lapsen suu on aivan auki. Hän kutsuu sitä äänettömäksi huudoksi. Sitten imukärki alkaa repiä lasta kappaleiksi. Lapsen sydän lyö jo 200 kertaa minuutissa, ja lapsi riuhtoo kaikin voimin ja yrittää paeta vasemmalle kohdussa. Selvästikin lapsi tuntee olevansa kuolemanvaarassa. Imukärki vetää lasta alaspäin kohti kohdunsuuta ja samalla lapsi repeää kappaleiksi. Pää on kohdussa irrallaan (19:05 – 19:10), jalat ovat jo tulleet kohdusta pois. Koska pää on vielä liian suuri kohdunkanavaan, se murskataan (Nathanson kuvaa asiaa kohdasta 19:37 eteenpäin). Aborttilääkärit ja nukutuslääkärit käyttävät Nathansonin mukaan päästä nimitystä “numero yksi”, ettei tarvitse sanoa “pää”. Kohdasta 20:22 eteenpäin kuvataan sitten ultraäänifilmillä lapsen pään murskaamista. Lopuksi Nathanson toteaa, että puolustuskyvytön pieni ihminen on nyt poissa.

    Kohdasta 21:17 eteenpäin Nathanson kertoo, kuinka aborttien määrä nousi USA:ssa aborttien tultua siellä laillisiksi v. 1973. Vuonna 1963 USA:ssa oli 100 000 laitonta aborttia vuosittain. Vuonna 1973 abortteja tehtiin laillisina 750 000. Vuonna 1983 laillisia abortteja tehtiin 1,5 miljoonaa USA:ssa. Aborteista muodostui aborttibisnes, kun yhden abortin hinta oli n. 300-400 dollaria (bisneksessä liikkui siis 500-600 miljoonaa dollaria). 90% meni aborttilääkäreiden taskuihin, loput aborttiklinikoiden omistajille. Koko bisnes alkoi valua rikollisten käsiin.

    Suuri osa abortin tehneistä naisistakin on Nathansonin mukaan uhreja, koska heille ei ole kerrottu, mikä abortti todellisuudessa on. Monet naiset ovat menettäneet hedelmällisyytensä instrumentin läpäistyä kohdun seinämän ja abortin johdettua tulehdukseen.

    Lopussa Nathanson kertoo olevansa abortin vapauttamisen puolesta taistelleen järjestön (NARA) perustaja v. 1969. Kaksi vuotta hän johti läntisen maailman suurinta aborttiklinikkaa. Kun sitten fetologia paljasti, että syntymätön lapsi on täysi ihminen, hänen mielensä muuttui. Videon lopussa Nathanson sanoo: “Lopettakaamme tappaminen”.

    Muualta Nathansonista on saatavissa tietoa, että hän ja hänen kumppaninsa valehtelivat räikeästi USA:ssa tehtyjen laittomien aborttien ja niihin kuolleiden naisten määrät saadakseen abortit laillisiksi. Vuonna 1971 Nathanson abortoi eli murhasi oman lapsensa. Vuonna 1945 hän teetätti tyttöystävällään abortin. Klinikassaan Nathanson valvoi ja ohjasi 60 000 aborttia. Itse hän on suorittanut 5 000 aborttia. Vuonna 1979 hän alkoi puolustaa lapsia, ja tuolloin hän myös suoritti viimeisen aborttinsa. Vuonna 1996 Nathanson kääntyi katolilaiseksi (hän on syntyjään juutalainen). Suomeksi on ilmestynyt Nathansonin kirja “Antakaa minun elää.”

    VILaurio

    Plusääni(8)Miinusääni(0)
  7. Suomessa on menossa mittava holokausti, osa 2

    Julkaisen tässä kymmenen vuotta sitten laatimani laatimani kirjoituksen ”Abortti on murha” (pari lukua olen muuttanut ajan tasalle):

    Abortti on ihmiselämän tietoinen lopettaminen, siis murha. Vaikka laki sallii sen, se on silti murha. Aborttilaillaan Suomi on julistautunut kansaksi, joka murhaa lapsiaan. Vuoden 1970 aborttilaista lähtien Suomessa on tapettu jo n. 700 000 lasta.

    Tämä tilanne kuvastaa kyvyttömyyttä hallita lihallisia himoja, irstautta. Suomessa irstaus on noussut ihmiselämää tärkeämmäksi. Sellainen maa on menettänyt oikeutensa olla olemassa.

    Aborttilakia voimallisesti Suomeen ajanut pääministeri Mauno Koivisto ja sen allekirjoituksellaan siunannut presidentti Urho Kekkonen ovat massamurhaajia. Nykyiset päättäjät (ja koko kansa) ovat lastenmurhia ylläpitäessään ja suojellessaan massamurhaajia.

    Jokainen ihminen tietää, että abortti on murha.

    Jokainen ihminen tietää, että ihmiselämä alkaa sillä sekunnilla, kun siittiö ja munasolu yhtyvät. Siitä hetkestä lähtien lapsi on ihminen, jolla on oma sielu. Hänellä on kaikki omat geenit, ja hänen elämänsä puitteet ovat jo määrätyt, hiusten väriä myöten. Olipa lapsi “alkio” tai “sikiö” tai vastasyntynyt tai millä kehitysasteella tahansa, hän on lapsi yhtä kaikki, ihmislapsi.

    Sanalla “abortti” pyritään hämäämään ja kiertämään se, että kyseessä on paljas murha, raaka ja häikäilemätön murha. Olisi rehellisempää puhua abortin sijasta suoraan murhasta.

    Ihmisen lapsi on elävä ihminen alusta alkaen, vaikka nykyihmiset murhatarkoituksessa väittävät hedelmöittävänsä ja tuottavansa vain sieluttomia, persoonattomia ja alhaisia “alkioita” ja “sikiöitä”, jotka ovat eläintenkin alapuolella ja vailla oikeuksia. Tällainen alhainen barbaria ja saatanallisuus on järkyttävää.

    Olen ollut amerikkalaisen Gregg Cunninghamin luennolla, jonka hän piti Suomessa vuoden 2004 joulukuussa. Hän esitteli amerikkalaisia sikiötutkimusmenetelmiä ja kovin hienoksi mennyttä tekniikkaa. Saatiin paljon murhattujen kuvia ja videolta itse aborttisuoritus – mikä ylevä toimitus ja mikä hartaus vallitsi, kun sikiö tuli paloittelumurhattuna ja vielä sätkien ulos!

    Saatiin myös videokuvaa elävistä sikiöistä kohdussa, ja oli hienoa nähdä, kuinka jo 9-viikkoinen lapsi vie käden suuhun. Hän reagoi selvästi ärsykkeille ja oli kuin kuka tahansa ihminen. 7 viikon iässä sydän on rakenteellisesti valmis (kasvaa tietenkin vielä kokoa, kuten aivot ja muut elimet). Keskushermoston kehitys alkaa 19 vuorokauden iässä.

    22 vuorokauden iässä (viikko kuukautisten poisjäämisestä!) alkion sydän alkaa sykkiä! Sydän ei ole vielä täysin muotoutunut, mutta se toimii jo!

    Verenkierto alkaa 4. raskausviikolla, 4. – 9. viikolla kaikki elimet ovat muodostuneet. Jo 6 viikon ikäiseltä alkiolta saadaan rekisteröityä aivofilmi (erityisellä tekniikalla, tietenkin). 7,5 viikon ikäiseltä saadaan sydänfilmi, ja pulssi on 160:n luokkaa. Jalkojaan “alkio” alkaa heilutella 7 viikon iässä, ja 8 viikon iässä hänen aivonsa ovat jo hyvin kehittyneet. Refleksit toimivat, ja liikkeet ovat spontaaneja. Leuat liikkuvat, ja hän harjoittelee jo hengitystä (koko sikiöajan sikiö hengittää lapsivettä). Yhdeksän viikon iässä hän imee peukaloaan, ja tarttuminen onnistuu. Kieli liikkuu ja tapahtuu nielemisliikkeitä. Sukupuolikin voidaan nähdä.

    Jo varhain lapsi on täysin ihmisen näköinen, kuin kuka tahansa, ja Pro Life Suomi ry:n osoitteesta

    http://www.lopettakaatappaminen.info

    jokainen voi kuvista nähdä, miltä abortissa paloittelumurhattu lapsi näyttää. Kaikki lääketieteelliset seikat osoittavat, että ihmiselämä alkaa hedelmöityksestä. Lapsi on oma itsensä eikä kukaan muu alusta lähtien. Hän ei ole äidin ruumiin osa vaan oma erillinen ihminen.

    Lääkärinvala sanoo:

    ”Vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta pyrkiväni lääkärintoimessani palvelemaan lähimmäisiäni ihmisyyttä ja elämää kunnioittaen – – Työssäni noudatan lääkärin etiikkaa – – Täytän lääkärin velvollisuuteni jokaista kohtaan ketään syrjimättä enkä uhkauksestakaan käytä lääkärintaitoani ammattietiikkani vastaisesti.”

    Kuitenkin aborttilääkärit ja abortteihin lähetteitä kirjoittavat lääkärit käyttävät lääkärintaitojaan ihmisten murhaamiseen.

    Ihmisyyden ja elämän kunnioittaminen ja kenenkään syrjimättä jättäminen eivät tarkoita tappamaan ryhtymistä! Näin voi väittää vain läpikotaisin perverssi ja saatanallinen ihminen tai kansa.

    Nekin lääkärit, jotka vaikenemisellaan hyväksyvät abortit, tulevat osallisiksi murhiin ja toimivat lääkärinvalan vastaisesti – käytännössä koko lääkärikunta. Samoin murhaamistoimintaa Suomessa suojeleva ja koordinoiva Valvira on murhavirasto, joka – jos Suomessa olisi terve esivalta – tulisi asettaa vastuuseen joukkomurhista.

    Raamattu, siis Jumala, esittää selvän kannan abortteihin:

    ”Älä tapa” (viides käsky).

    Käskyn rikkojat joutuvat helvettiin, elleivät Kristukseen sydämessään turvaten pääse anteeksiantamuksesta osallisiksi.

    Abortti, ja myös abortit sallinut Suomi, rikkoo tuota käskyä ja kieltää myös sen tosiasian, että olemme Jumalan luomia. Raamattu sanoo:

    ”Sinun kätesi ovat minut luoneet ja tehneet – – etkö sinä valanut minua niin kuin maitoa ja juoksuttanut niin kuin juustoa? Sinä puetit minut nahalla ja lihalla ja kudoit minut luista ja jänteistä kokoon”(Job 10;8, 10, 11).

    ”Eikö sama, joka äidin kohdussa loi minut, luonut häntäkin, eikö sama meitä äidin sydämen alla valmistanut?” (Job 31:15).

    ”Sinun kätesi ovat minut tehneet ja valmistaneet” (Ps. 119:73).

    Suomi on jumalattoman, Jumalaa pilkkaavan maan nimi, ja suomalaiset ovat luihuine lastenmurhineen perkeleen lapsia. Suomi ja suomalaiset ovat ansainneet minkä tahansa rangaistuksen, ja niitä toden totta on tullut ja yhä on tulossa.

    Lapsi on tunteva, elävä ja sielun omistava ihminen – oma persoona – heti hedelmöityksestä lähtien:

    ”Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennen kuin ainoakaan niistä oli tullut” (Ps. 139:16).

    ”Ja kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussansa – – katso, kun sinun tervehdyksesi ääni tuli minun korviini, hypähti lapsi ilosta minun kohdussani” (Luuk. 1:41, 44).

    Kohdussa on siis täysi tunteva ihminen, Jumalan luoma ihme!

    Suomalaiset murhaavat näitä lapsia. Maksusta Suomen lääkärit suorittavat itse murhatoimenpiteet. Poliitikot suojelevat lasten murhaamista.

    Lasten veri huutaa maasta, eikä verivelka ole mihinkään hävinnyt:

    ”He vuodattivat viatonta verta, poikiensa ja tyttäriensä verta, uhraten heidät Kanaanin epäjumalille (täällä siis rahalle, elintasolle, perkeleelle), ja maa saastui veriveloista – – JA HERRAN VIHA SYTTYI” (Ps. 106:38,40).

    Äideistä on tullut lastensa kidutuskammioita ja tappamiskammioita.

    On tehty kauhea rikos ihmisyyttä vastaan, ja Suomi on syvässä kuolemansynnin tilassa. Tämä rikos on tuhonnut säädyllisyyden, oikeudentunnon, moraalin ja koko yhteiskunnan Suomessa. Poliitikot, jotka hyväksyvät abortit, ovat itse asiassa ansainneet kuolemantuomion. Sellaisilla ”poliitikoilla” ei ole pienintäkään oikeutta toimia missään julkisessa tehtävässä.

    Kun Suomen perustuslaki sanoo:

    ”Jokaisella on oikeus elämään – – koskemattomuuteen ja turvallisuuteen”, [1]

    se ei tarkoita ihmistä tämän yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana! Silloin saa tappaa, jos lapsi on haitaksi nykyihmisille.

    Lapsen (jokaisen suomalaisen ihmisen) olisi siis parasta katsoa, ettei hän vain rasita naisen elämänoloja tai muita olosuhteita ja ettei nainen ole alle 17 tai yli 40 tai jo synnyttänyt neljää lasta tai ettei hän itse vain ole vajaamielinen, sairas tai vammainen (laki raskauden keskeyttämisestä, kohdat 2, 4 ja 5), [2] jos mieli pysyä hengissä ja elää oma elämänsä ja tulla kristityksi ja ikuisesta elämästä osalliseksi. Nainen on Suomessa perustuslakia korkeammalla, kaiken yläpuolella. Hän määrää elämästä ja olemassaolosta Suomessa. Hän lienee itse jumala. Hän toteuttaa Suomessa kauheaa joukkomurhaa virallisella suostumuksella ja lain turvin.

    Naisella ei kuitenkaan ole oikeutta kajota lapsensa elämään, vaikka laki sallisi sen. Lapsi ei ole äidin ruumiin osa vaan oma erillinen ihminen, joka vain väliaikaisesti on kohdussa, maailman turvallisimmassa paikassa (!), turvaa ja ravinnonsaantia varten voidakseen sitten aikanaan syntyä omaan itsenäiseen elämään. Toisen ihmisen tarkoituksellinen tappaminen on murha riippumatta siitä, salliiko laki sen vai ei.

    Kohdussa oleva sikiö on elävä ihminen, elävä persoona, ja Jumala kieltää tappamasta häntä:

    ”Joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava” (1. Moos. 9:6);

    ”Veri saastuttaa maan. Ja maalle ei voi toimittaa sovitusta verestä, joka siihen on vuodatettu, muulla kuin sen verellä, joka sen on vuodattanut” (4. Moos. 35:33).

    Murhaajilla ja murhien sallijoilla – käytännössä lähes koko Suomen kansalla – on edessään helvetti. On olemassa vastuu.

    Kristus, itse Jumala, oli kuitenkin sijaisuhrimme ristillä, ja vain sydämen uskossa hänen sijaissovitukseensa lastenmurhaajilla on mahdollisuus saada rikoksensa anteeksi Jumalan edessä.

    Suomi on barbaarikansa. Syntymisen kieltäminen ja viattomien lasten teurastaminen on barbarian ja perkeleellisyyden huipentuma. Jumalan rangaistus totisesti on tulossa! Se rientää! Suomi pelastuu vain katumuksessa ja uskossa Vapahtajaamme, mutta Kristusta ja Raamattua vain pilkataan.

    Murhat ovat perkeleestä:

    ”Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä” (Joh. 8:44).

    Suomi on perkeleellinen ja luihu lastenmurhaajien joukkio. Lapsia ei edes haudata. Heidät heitetään tunkiolle tai poltetaan. Ja mihin lasten sielut lähetetään?

    Vihellellen ja suuta muikistellen suomalaiset kulkevat lastenmurhalaitostensa (sairaaloiden) ohi, ikään kuin niissä ei tapahtuisi mitään poikkeavaa. Kansa tekeytyy tietämättömäksi, että sairaaloissa murhataan lapsia liukuhihnalta kotoisessa holokaustissa. Noin 10 500 lasta, joka 7. lapsi, murhataan joka vuosi. Murha joka 48. minuutti yötä päivää. Koululuokallisen verran päivässä.

    Kansa tekeytyy tietämättömäksi murhista, vaikka se itse lähettää lapsensa murhattaviksi saatuaan pyöveleiltä (lääkäreiltä) lähetteet murhiin. Näitä lähetteitä saa jokaisen terveyskeskuksen lastenmurhatoimistosta (neuvolasta). Missään ei puhuta näistä murhista. Kansa on hiljaa, ja hiljaa ovat sen tiedotusvälineet. Kukaan ei puolusta lapsia.

    Siitä kansa kuitenkin elämöi, jos jossakin joskus on murhattu ihmisiä ja suoritettu kansanmurhia. Kuljettuaan lastenmurhalaitostensa (sairaaloiden) ohi ja tekeydyttyään niissä tapahtuvista massamurhista tietämättömäksi suuri osa kansaa rientää kirjoittelemaan julkisille mielipidesivuille, blogeille ja foorumeille päivitelläkseen noita muualla tapahtuneita murhia. Omista vaietaan. Niistä ei tiedetä mitään.

    Kansa murhaa kaikkein viattomimpia ihmisiä. Raskaita rikoksia tehneitä rikollisia se (sen esivalta) ei teloita, vaikka Raamattu esivaltaa siihen velvoittaa (Room. 13:3-4). Se on Suomessa kielletty.

    Suomessa äidit pitävät omaa elämäänsä arvokkaampana kuin lapsensa elämää. He pitävät jopa omia elämänolojaan tärkeämpinä kuin lapsensa elämää. Tällaiset äidit ovat absoluuttisen sopimattomia yhdenkään lapsen äideiksi – koskaan.

    Jos lasta ei jostain syystä voi pitää, hänet voi antaa adoptioon.

    VIITTEET:

    [1] Suomen perustuslaki sanoo:

    PL 1§: Valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden.

    PL 6§: Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa – – asettaa eri asemaan – – iän – – terveydentilan, vammaisuuden – – takia. Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä.

    PL 7§: Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutenkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti.

    PL 22§: Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

    [2] Laki raskauden keskeyttämisestä sanoo:

    1§: Raskaus voidaan tämän lain säännöksiä noudattaen naisen pyynnöstä keskeyttää – -,

    2) kun hänen tai hänen perheensä elämänolot ja muut olosuhteet huomioon ottaen lapsen synnyttäminen ja hoito olisi hänelle huomattava rasitus, – –

    4) kun hän raskaaksi saatettaessa ei ollut täyttänyt seitsemäätoista vuotta tai oli täyttänyt neljäkymmentä vuotta taikka kun hän on jo synnyttänyt neljä lasta;

    5) kun on syytä otaksua, että lapsi olisi vajaamielinen tai että lapsella olisi tai lapselle kehittyisi vaikea sairaus tai ruumiinvika.

    [artikkeli ”Abortti on murha” päättyy]

    Aborttilaki koskee koko kansaa (on maan laki), joten se tekee koko kansasta murhaajan. Abortti on hirvittävä rikos, johon on puututtava! Suomessa on vastarintaliikkeitä ja maan pelastamiseen tähtääviä liikkeitä, jotka päivittelevät, että ”valkoiset ihmiset ja kansat halutaan tuhota maan päältä”. Kuitenkin valkoiset kansat tuhoavat aborteissa itse omiaan. Aborttilakien voimaantulon jälkeen Suomessa on murhattu 700 000 lasta. Kyseisten liikkeiden tulisi ajaa sitä, että koko Suomen kansa otetaan kiinni ja toimitetaan lastenmurhista ja niiden hyväksymisestä oikeuteen. Saattaa olla, että Jumala tuhoaa tällaisen murhahimoisen ja valehtelevan perkeleen orjien joukkion (Suomen kansan) jo ajassa, ennen tuomiopäivää, koska tässä maassa ei ole enää elämisen oikeutta. Toisin sanoen: jos Jumala tuhoaa tämän maan ja tämän kansan, tapahtuu oikeus.

    VILaurio

    Plusääni(8)Miinusääni(3)
    1. Levittäkää kaikkialle, paitsi kaikkialle internetiin myös terveyskuskuksiin, sairaaloihin, päättäjille ja omaan ystävä- ja tuttavapiiriinne, yllä olevia kahta aborttikommenttiani linkkeineen.

      VILaurio

      Plusääni(11)Miinusääni(2)
    2. Voi höpönlöpön miten sekopäistä juttua.

      Ja voisit noita kiihkouskovaisia paatoksias meuhkata jossain muualla.

      Ylläpito vois taas vähän rajoittaa tän yhden riehumista täällä, täyttää noilla loputtomilla höpinöillään kaikki kommenttiketjut.

      Plusääni(5)Miinusääni(16)
    3. Tama pitaisi ehdottomasti toimittaa TV dokumentiksi, HS, IL, Kaleva, etc. keskiaukeama kokonaisuutena, Mannerheimin lastensuojeluun, media kokonaisuutena ja YK:n kautta maailman kaikkien ihmisten tietoisuuteen massiivisena murhaamisena. Voisi kysya kuinka paljon huippu super lahjakkaita neroja on jo menetetty, toisaalta voisi kysya montako stalinia, hitleria, pol potia, maoa, idi aminia, mohammadia on jo menetetty.

      Antakaamme kaikkien kukkien kukkia, syntymattomilla ihmisilla on Jumalan antama syntyma oikeus elamaan. Viimeisella tuomiolla niin naiset kuin miehetkin lapsen murhaajina ovat ongelmissa. Herramme ja Vapahtajamme sanoi ”Kaikki sen minka te olette tehneet naille pienimmista, sen te olette tehneet minulle”.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
    4. Tama pitaisi ehdottomasti toimittaa TV dokumentiksi, HS, IL, Kaleva, etc. keskiaukeama kokonaisuutena, Mannerheimin lastensuojeluun, media kokonaisuutena ja YK:n kautta maailman kaikkien ihmisten tietoisuuteen massiivisena murhaamisena. Voisi kysya kuinka paljon huippu super lahjakkaita neroja on jo menetetty murhaajille, toisaalta voisi kysya montako stalinia, hitleria, pol potia, maoa, idi aminia, mohammadia, arafatia on jo menetetty, niita ei nyt lasketa.

      Antakaamme kaikkien kukkien kukkia, syntymattomilla ihmisilla on Jumalan antama ihmis oikeus elamaan. Viimeisella tuomiolla niin naiset kuin miehetkin lasten murhaajina ovat ongelmissa. Herramme ja Vapahtajamme sanoi ”Kaikki sen minka te olette tehneet naille pienimmista, sen te olette tehneet minulle”.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
    5. Ohessa Suomen kansan itse toteuttamasta kansanmurhasta esimerkkinä vuoden 2006 aborttien syyt :

      http://www.lopettakaatappaminen.info/assets/images/aborttien_syyt.gif

      Jos kuva ei aukea, se löytyy esim. täältä :

      http://www.lopettakaatappaminen.info/html/body_aborttilaki.html

      Kuva kertoo yhteiskunnan tilasta.

      Syy toisen ihmisen murhaamiselle (noin 10.000 aborttia vuosittain, eli noin koululuokallinen päivittäin) löytyy kaikista hienoista ihmisoikeus yms. -puheista huolimatta kuitenkin todella helposti. Tässä maassa esim. vuonna 2006 tehtiin noin 9000 aborttia VAIN sosiaalista syytä.

      Tämä ”Sosiaalinen syy” toisen ihmisen murhaamiselle voi olla esim. rahapula, työura, lemmikkikoiran agilityharrastus tai vain mukavuuden halu. Nuo luettelemani esimerkit eivät ole mikään vitsi. Poimin ne mm. oheisesta artikkelista, jonka lähteenä on Turun ehkäisyneuvola :

      http://www.iltalehti.fi/raskausjalapset/2011032313419025_rb.shtml

      Abortin, eli viattoman ihmisalkion tappamisen syy (yli 90 % aborteista ???) on ”sosiaalinen”, eli suomalaisen ihmisen MUKAVUUDENHALU ja välinpitämättömyys !

      Kuitenkin mediassa ja kahvipöydissä nämä samat ihmiset kauhistelevat esim. Turun puukotustapausta ?!?

      https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2016/07/17/julki-ihmisten-kaksinaismoraali/

      Ja kun aborttia puolustellaan – annetaan ymmärtää – että esimerkiksi 43:n vuosittaisen abortin lääketieteellinen syy antaa oikeuden n. 10.000 lapsen vuosittaiselle murhaamiselle !

      Voiko perkeleellisempää kansaa enää olla ?

      Plusääni(4)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat