Maahanmuuttajien juutalaisvastaisuus Euroopassa kasvaa

Israelin hyökkäys Gazaan on saanut Euroopan maahanmuuttajat ilmaisemaan juutalaiskantansa erittäin selkeällä kielellä. Sionistit niittävät nyt mitä ovat kylväneet, eivätkä he pidä siitä.

Ranskassa juutalaiset onnistuivat estämään viikonloppuna Israelin sotarikoksia kritisoivia mielenosoituksia. Kansalaisten kokoontumisvapauden loukkaaminen ei kuitenkaan tuottanut toivottuja tuloksia, vaan julkinen Israel- ja jopa juutalaisvastaisuus vaikuttaa vain kasvavan eri puolilla Eurooppaa. Asialla ovat maahanmuuttajat, jotka juutalaiset alunperin toivat tänne.

Juutalaisen Ezra Kleinin toimittaman Vox.com-uutissivuston mukaan juutalaiset ovat kokeneet kovinta vastustusta Ranskassa, jossa on Israelin ja Yhdysvaltojen jälkeen maailman suurin juutalaisväestö. Siellä toimii myös aktiivinen juutalainen terroristiryhmä Jewish Defense League, jonka synkkään historiaan kuuluu pahoinpitelyjä ja jopa murhia. Voxin mukaan Israelin sotarikoksista raivostuneet mielenosoittajat ovat hyökänneet viimeisten viikkojen aikana kahdeksaa synagogaa vastaan. Iskujen kohteena on myös ollut kosher-ruokakauppa sekä muuta juutalaisomaisuutta.

Saksassa juutalaisten aktivistien ja valtamedian mukaan mielenosoittajat ovat huudelleet väkivaltaisia iskulauseita juutalaisia vastaan. Toisaalta tästä ei ole tarjottu kunnollisia todisteita.

Puolan Krakovassa joukko juutalaisia sai kimppuunsa Palestiinaa kannattavia mielenosoittajia. Tilanne tosin ei ollut niin uhkaava kuin juutalaiset itse väittivät, eikä poliisi nähnyt tarpeelliseksi edes ottaa ketään kiinni.

Hollannissa tunnetun rabbin kotiin on tehty kaksi iskua. Tekijää ei tosin ole saatu kiinni eikä motiivista ole tietoa, mutta rabbi itse syyttää ”antisemitistejä”.

Myös Euroopan ulkopuolella sionistit ovat saaneet olla varpaillaan Gazan teurastuksen vuoksi. Marokossa mies hakkasi rabbin ja mursi tältä kolme kylkiluuta kostoksi Lähi-idän tapahtumista. Turkin Istanbulissa on myös järjestetty rajuja protesteja juutalaisvaltion toimintaa vastaan. Israelin suurlähetystöön hyökättiin viime viikolla ja se sytytettiin palamaan. Israelilaisdiplomaatteja on jopa kutsuttu kotiin Turkista turvallisuussyistä.

Voxin tarjoamiin tietoihin tulee suhtautua äärimmäisellä varauksella, sillä julkaisu käyttää lähteenään muun muassa rasistista ja vakaviin rikoksiin sotkeutunutta Anti-Defamation League -juutalaisjärjestöä.

Vox.com

1 kommentti

  1. ”Maahanmuuttajien juutalaisvastaisuus Euroopassa kasvaa”

    Jos näin väität…. niin lukijoiden keskuudessa ainakin.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat