Maahanmuuttajajengit, media ja viranomaiset

On surullista, jos maahanmuuttajat oppivat huonoille tavoille Suomessa.”
– Entinen maahanmuuttoministeri Astrid Thors

Sanomalehti Tamperelainen uutisoi tänään, että myös Tampereella maahanmuuttajajengit ovat alkaneet ryöstellä ohikulkijoita. Eliitti niittää nyt leväperäisellä maahanmuuttopolitiikalla kylvämiään ongelmia. Monikulttuurisuusideologia on heille tärkeämpää kuin suomalaisten turvallisuus.

”Toimintatapa on ollut se, että porukka muodostaa ringin uhrin ympärille ja tämä pakotetaan antamaan kännykkä ja arvoesineet,” Tamperelainen-lehden haastattelema komisario Ismo Nykopp kertoo. Tamperelaisen mukaan uhrit ovat olleet tuntemattomia ja ”sattumanvaraisesti” valittuja. Myös Helsingin sosiaalityöntekijät ovat väittäneet, että pääkaupunkiseudun maahanmuuttajien uhrit (joista nuorimmat olivat vasta 10-vuotiaita) valittiin täysin satunnaisesti. Suomalaisten onneksi Internetiin vuosi poliisisosiaalityön sisäinen tiedote, jossa jengin rasistisia motiiveja ei ole sensuroitu:

– kohdentuu suomalaista syntyperää oleviin lapsiin/ nuoriin / nuoriin aikuisiin
– ryöstö ei itsetarkoitus, vaan väkivalta
– väkivalta rajua, tarkoitus vahingoittaa. Pisteitä saa siitä, jos saa ensimmäisellä lyönnillä maahan– päähän potkimista, pään päällä hyppimistä, käytetään mm. pesäpallomailoja, jotka hankittu = ostettu tähän tarkoitukseen.

Kysymys kuuluu, tullaanko rasismia soveltamaan hyökkäyksistä pidätettyjen maahanmuuttajien tuomion koventamisperusteena. Mikäli ei, on tämä jälleen yksi esimerkki siitä, että Suomen koko oikeusjärjestelmä on alkanut palvella täysin muiden ryhmien kuin suomalaisten etua. Yhdysvaltojen, Ranskan, Englannin ja Ruotsin kaltaisten maiden tiedotusvälineissä on jo kauan vallinnut kirjoittamaton sääntö, että ainoastaan valkoiset voivat syyllistyä ”viharikoksiin”.

Kulttuurimarxilaiset tutkijat ovat selittäneet värillisten väkivaltaa esimerkiksi koulupaikkojen puutteella, yhteiskunnan epäonnistumisella ja ”yhteisöllisen moraalin rappeutumisella”. Nämä ovat kaikki monikulttuurisuusfundamentalistien epätoivoisia oljenkorsia, joiden avulla valkoisia ja valkoisten rakentamaa yhteiskuntaa syyllistetään maahantunkeutujien törkeästä toiminnasta. Maahanmuuttajien tai suomalaisesta yhteiskunnasta eristäytyneiden romanien häiriökäyttäytymisessä ei todellakaan ole kyse ”yhteisöllisen moraalin rappeutumisesta”, sillä he eivät ole koskaan olleetkaan osa yhteisöä. Suomen vähemmistöpolitiikkaan ei tulla saamaan tolkkua niin kauan kuin kiistämme rotujen perinnölliset erot.

thomas elfgren adoptio
Vaikuttaa siltä, että Suomessa sosiaalialan kärkipaikoille päästäkseen on läpäistävä jonkinlainen poliittinen oikeaoppisuusteksti. Esimerkiksi Helsingin nuorisotoimen johtaja Tommi Laitio väitti Ylen Ykkösaamussa, että puukottajat ja ryöstäjät ovat yksinkertaisesti rasististen stereotypioiden uhreja. Laition mukaan suomalaiset suorastaan pakottavat maahanmuuttajat käyttäytymään rikollisesti ja aggressiivisesti. Toisaalta Laitio vaati, ettei Helsingin väkivaltaongelmasta saa tehdä maahanmuuttajakysymystä. Jopa keskusrikospoliisin Thomas Elfgrenillä oli otsaa alkaa julistaa maailmaa syleilevää viestiään Facebookissa:

Hyvät kansalaiset, bästa medborgare, hyvät helsinkiläiset, bästa helsingforsbon. Meillä ei edelleenkään ole vakavaa jengiongelmaa eikä erityistä syytä huoleen. Helsingissä on löyhä sekalainen joukko syrjäytyneitä pahoinvoivia nuoria, jotka ovat syyllistyneet satunnaisväkivaltaan. Populismi, mediakritiikittömyys ja tosiasioiden vääristely on jälleen kerran paisuttanut asian tunnistamattomiin mittasuhteisiin. Tämä on vastuutonta eriarvoisuudella rahastusta, eikä siitä seuraa mitään hyvää. Poliisin ja nuorisotyöntekijöiden arvokas työ vesittyy ja vaikeutuu.

Syrjäytymistä, pahoinvointia, satunnaisia yksittäistapauksia. Suomalaisen yhteiskunnan epäonnistumisia. Valkoisen miehen saamattomuutta ja pahantahtoista rasismia. Siinä kaikki. Elfgrenin motivaatioita ei tarvitse kauaa pohtia, sillä ylikomisario kannattaa julkisesti monikulttuurisuutta ja on adoptoinut Suomeen koko joukon aikuisia mustia ”lapsikseen”. Mikäli Suomi olisi niin rasistinen ja vihamielinen yhteiskunta kuin kulttuurimarxistit väittävät, niin tuskinpa Elfgrenkään olisi tuonut ”lapsiaan” tänne kärsimään, vaan olisi sen sijaan muuttanut itse nauttimaan afrikkalaisen yhteiskunnan auvosta.

lipponen
Päivi Lipposen aviomies Paavo.

Elfgren käyttää arvostettua asemaansa hyväkseen yrittäessään tukahduttaa julkista keskustelua suomalaisten turvallisuudesta. Hän haukkuu suomalaisia ”mediakritiikittömiksi”, vaikka tärkeimmät tiedot tapauksesta saatiin juuri valtamedian ulkopuolelta. Helsingin Uutiset myönsi, että vaikka poliisi ja media olivat tietoisia maahanmuuttajien toiminnasta, eivät ne tahtoneet kertoa suomalaisille ilmiön vakavuudesta. Poliitikot, toimittajat, ”asiantuntijat”, poliisit ja kansalaisjärjestöt, jotka ovat syöttäneet suomalaisille vääristettyä tietoa, ovat kaikki osaltaan vastuussa tapahtumista. Punaisella Ristillä on meneillään ”Ei rasismille!” –kampanja, jossa suomalaisia syyllistetään ”rasismista” maahanmuuttajia kohtaan. ”Yllättäen” Punainen Risti tai ”Ei rasismille!” –verkkosivut eivät ole kommentoineet millään tavalla maahanmuuttajien rasistisia hyökkäyksiä suomalaisia vastaan. Kun suomalaisen epäillään sanoneen rumasti ulkomaalaiselle metrossa, koko kansallinen media räjähtää voitottelemaan ”rasismista”.  2010 kansanedustaja Päivi Lipponen (sd) syytti suomalaisia ”rasisteja” tamperelaisen pizzerian tuhopoltosta. Lipponen vaati kansaa kaduille marssimaan ”rasismia” vastaan, mutta hänen epäonnekseen tuhopoltto paljastuikin maahanmuuttajien tekemäksi vakuutuspetokseksi. Tulipalossa kuoli kolme ihmistä. Lipponen ei ainakaan toistaiseksi ole Helsingin tapahtumiin vedoten vaatinut rasisminvastaista marssia.

Suomalainen nuori kasvaa yhteiskuntaan, jossa opettajat, virkamiehet ja päättäjät syyllistävät häntä siitä, että hän on syntynyt valkoiseksi. Pahin suomalaisen itseinhon linnake on kuitenkin viihdemaailma monikulttuurisuuden ilosanomaa toitottavine muusikoineen, televisiosarjoineen ja elokuvineen. Kun nuori kasvaa Palefacen ja Salattujen Elämien äärellä, on suoranainen ihme, mikäli hän kykenee säilyttämään terveen itsetunnon ylpeänä valkoisena suomalaisena. Leijonasydämen kaltaisten elokuvien avulla kulttuurieliitti tahtoo iskostaa päähämme mielikuvan Suomesta, jossa kantaväestö koostuu katkerista alkoholisteista, jotka viskovat käsikranaatteja menestyvien mustien yrittäjien autoihin. Ratkaisuksi ”suomalaiskysymykseen” tarjotaan vapaata maahanmuuttoa ja sekarotuisia perheitä.

leijona
Ikävä kyllä valtamedian sairaalloinen monikulttuurisuuden ihannointi ei ole vain Suomea vaivaava ongelma. 1997–2013 pakistanilaiset maahanmuuttajat raiskasivat ja myivät seksiorjiksi 1 400 valkoista tyttöä pienessä Rotherhamin kylässä Englannissa. Poliisi, nuorisotyöntekijät, media ja paikallispoliitikot eivät uskaltaneet puuttua raiskauksiin, sillä he pelkäsivät tulevansa leimatuksi ”rasisteiksi”. Pakistanilaiset taksikuskit kuljettivat englantilaistyttöjä syrjäisille alueille ja uhkasivat raiskauksen jälkeen polttaa nämä elävänä, mikäli nämä kertoisivat kokemuksistaan ulkopuolisille. Maahanmuuttajat myös pakottivat lapsia seuraamaan toisten lasten raiskaamista vierestä. Monet uhreista synnyttivät sekarotuisia lapsia raiskaajille, ja nuorimmat äideistä olivat vasta 13-vuotiaita.

Silti ”rasismin” pelko painoi brittiviranomaisten vaakakupissa enemmän. Lähes kaikki raiskaajista ovat edelleen vapaalla jalalla – maasta karkottaminenhan olisi muukalaisvihaa. Kun hallituksen virkamies alkoi tutkia raiskauksia 2001 ja totesi, että rikolliset ovat kaikki pakistanilaisia, hänet lähetettiin orwellilaiselle ”etnisyyden ja monimuotoisuuden” uudelleenkoulutuskurssille, jotta ”rasismi” saatiin kitkettyä hänestä. Media puhuu edelleen termistä ”valkoinen etuoikeus”, jonka keksi aikoinaan juutalainen kommunisti Theodore W. Allen. Rotherham ja Helsinki kuitenkin osoittavat, että juuri ei-valkoiset on asetettu oikeusjärjestelmässämme etuoikeutettuun asemaan.

Samat sosiaalityöntekijät, jotka antoivat pakistanilaisten raiskata valkoisia lapsia, kävivät samaan aikaan kiivasta taistelua ”kansallismielistä” UKIP-puoluetta äänestäviä vanhempia vastaan. Sky News –kanavan mukaan UKIP-puoluetta äänestäneiltä sijaisvanhemmilta riistettiin heidän lapsensa poliittisin perustein, sillä puolue on vaatinut maahanmuuton rajoittamista. Kaupunginvaltuuston johtoon kuulunut Joyce Thacker ja sosiaaliasioista vastannut vasemmistolainen Työväenpuolue pitivät siis järjestelmällistä ihmiskauppaa ja raiskauksia hyväksyttävämpänä ilmiönä kuin valkoisten ihmisten isänmaallisuutta. Ilmiötä selittänee Magneettimedian artikkeli ”Vasemmiston ja pedofiilien yhteinen synkkä historia”.

TheMeltingpot1Maan valtapuolueet olivat tehneet Rotherhamin alueella jo useamman vuoskymmenen ajan kiivaasti töitä korvatakseen kantaväestön ei-eurooppalaisilla. Brittimedia tunnetaan avoimesta kulttuurimarxismista ja tulikivenkatkuisista kampanjoistaan niitä vastaan, jotka ovat vaatineet maahanmuuton rajoittamista. Median luoma rasisminvastaisen hysterian ilmapiiri esti 1 400 valkoisen lapsen suojelemisen maahanmuuttajaraiskaajilta. Pääsyylliset Rotherhamissa ja Helsingissä eivät siis ole maahanmuuttajat, vaan yhteiskunnallinen eliitti, joka on väkisin haalinut maahanmuuttajat tänne ja joka hyökkää säälimättä niitä vastaan, jotka tahtovat pitää Euroopan valkoisena ja turvallisena.

Juutalainen näytelmäkirjailija Israel Zangwill kehitti 1900-luvun alussa käsitteen ”Melting Pot” eli kansojen sulatusuuni. Termillä hän kuvasi unelmaansa amerikkalaisesta yhteiskunnasta, jossa kaikki kansat oltiin sulatettu yhteen ja niiden ominaispiirteet oltiin kokonaan hävitetty. Oli vain yksi juureton massa. Sodanjälkeiset sukupolvet Yhdysvalloissa ja Euroopassa ovat tehneet kaikkensa täyttääkseen Zangwillin perverssin fantasian kaikkialla lännessä. Kaikki keinot ovat tällöin sallittuja – myös raiskaukset ja poliittinen vaino. Poliittisesti korrekti sensuuri ei kuitenkaan onneksi toimi aina toivotulla tavalla; Rotherhamin ja Helsingin paljastukset valavat tervettä kapinahenkeä eurooppalaisten sieluihin.

 

Arvi Pihkala

14 kommenttia

  1. Iltalehdestä kommentti:
    ”.
    Vantaa Myyrmäki syyskuu 2009, eläkeläinen, ryöstö.
    Vantaa Myyrmäki kesäkuu 2012, 15-vuotias nuori, pahoinpitely.
    Vantaa Varisto heinäkuu 2012, pitserian murto ja ryöstö.
    .
    .
    Tekopaikkoja Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla.

    Koossa 70 tapausta ilmeisesti tälle vuodelle, ja lisää löytyy väkisinkin vuosiluvuista päätellen vähintään toinen mokoma lisää.

    Uutisista voi päätellä tekijöihin upotetun mittava summa silkkaa verorahaa erityistoimiin, jo ennen tätä vyyhteä..mitään vaikutusta ei ole havaittavissa.

    Nämä eivät ole niitä nuoria jotka lukeutuvat syrjäytymisen ehkäisy -projektien piiriin, tämä on väkivaltainen jengi joka täysin omasta tahdostaan pyrkii välttämään kaikenlaisen yhteiskunnantuen tarjoajat.”

    Päättäjät oikeastaan piittaavat turvallisuudesta siten, että suomalaisten elämästä halutaan turvatonta. Nyt on isketty lsaten kimppuun. Päättäjät ovat vihollisiamme ja haluavat uhota kulttuurimme ja meidät. Omaisuutemme halutaan myös ryöstää, niin yksityinen kuin kansallisomaisuus.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. Suomen Kansallissosialistien ohjelma 1942

      SKS:n poliittinen uskontunnustus

      1. Yksilö kytkeytyy yhteisöön ja vain tämän ansiosta on hänen työllään ja omaisuudellaan arvoa. Yhteisöllä on iäisyyttä, yksilöllä ei. Tämän vuoksi yhteisön tulee olla kaiken taloudellisen ja henkisen ajattelun lähtökohtana.

      2. Yksilön arvo yhteiskunnassa on punnittava hänen luonteensa, kykynsä ja yhteisön hyväksi suorittamansa työn perusteella. Ne ovat myös mittana virkoja ja toimipaikkoja täytettäessä ym tehtäviä annettaessa. Syntyperä ja raha eivät saa olla asiaan vaikuttamassa.

      3. Suomen asukkaat ovat kansalaisia, alamaisia ja ulkomaalaisia.

      Suomen kansalainen on vain se yksilö, joka veri-, kohtalo- ja kulttuurisitein kuuluu Suomen kansan kohtaloyhteyteen. Ei edes alamaisenakaan saa olla kansallista henkeä heikentävä ja kansallemme vieraita tarkoitusperiä palvelevia yksilöitä.

      Julkisen elämän vastuunalaisilla paikoilla saa olla vain maamme kansalainen. Vieraan vallan alamaiset ovat ulkomaalaisia.

      4. Kansamme elinkysymys on sen lisääntyminen ja voimistuminen.

      Kaikki ne esteet, jotka ovat tämän ja terveen kokonaisuutta palvelevan hengen tiellä, on poistettava. Kansamme tervehdyttämiseksi on rotumme pidettävä puhtaana ja sitä kehitettävä, epäterveet avioliitot on estettävä. Lapsi- ja äitiyshuolto, yleinen liikuntakasvatus ja ravitsemusjärjestys sekä välttämätön työkyvyttömyys- ja vanhuushuolto on saatettava voimaan ja järjestettävä terveelle pohjalle.

      5. Ulkosuomalaiset ja suomalaisheimojen täysipitoiset jäsenet on saatava yhteiseen isänmaahan, johon terveellä olojen järjestelyllä meidän rikkaassa ja laajassa maassamme on täysi mahdollisuus.

      6. Maatalous on maamme pääelinkeino ja talouselämämme perusta. Meidän on luotava elinvoimainen ja terve, konnullaan pysyvä sekä siihen kiintynyt talonpoikaisto.

      Kaikille pystyville maanviljelijöille, sikäli kuin kokonaisuuden tarve vaatii, on järjestettävä maata riittävästi ja sellaisin ehdoin, jotka takaavat hänelle ja hänen perheelleen riittävän ja varman toimeentulon.

      Terveen talonpoikaisväestön perintöoikeus on turvattava, talojen liika velkaantuminen on estettävä, samoin maatilan joutuminen viljelijäksi sopimattomiin käsiin. Uusia perintötiloja suunniteltaessa on ennen muuta otettava huomioon sotainvalidit, vapaustaistelijat ja eri työrintamilla kunnostautuneet kansalaisemme.

      7. Teollisuutta on maassamme luontaisia rikkauksia hyväksi käyttäen kehitettävä tarpeen ja mahdollisuuksien edellyttämässä määrässä.

      Työväestölle on varattava tilaisuus maanomistukseen omakotiasuntojen muodossa. Tässä mielessä on teollisuuslaitokset sijoitettava etupäässä maaseudulle. Epäterveellinen suurkaupunkimuoto on estettävä.

      8. Ryhmänitsekkyyteen perustuvan puoluejakoisen, kansakunnan elinjuuria heikentävän valtiojärjestyksen tilalle on luotava ammattikunnallinen vastuuperiaatteeseen pohjautuva elimellinen ja todella kansan tahtoa toteuttava valtiojärjestys, jonka mukaan jokainen työtätekevä kansalainen kuuluu oman alansa ammattiliittoon.

      9. Oikeuslaitoksemme on uudistettava kansallisen oikeustajunnan mukaiseksi. Kunnia, uskollisuus, velvollisuus, vakaa usko, rehellisyys ja luottamus ovat tavoitteita jotka on saatettava voimaan oikeuden käytössä ja kansamme elämässä.

      10. Verojärjestelmä on perusteellisesti uusittava kansalaisten kantokyvyn mukaiseksi.

      11. Yksityinen yrittäjävapaus on turvattava. Epäterve, kansakunnan etuja vahingoittava talouselämä on estettävä.

      12. ”Vapaaseen kilpailuun” perustuva kapitalistinen talousjärjestelmä on kumottava ja sen sijaan luotava elimellinen kansakokonaisuutta palveleva tuotannollinen elämä.

      13. Maamme on vapautettava kansainvälisestä lainapääomasta, joka luotoillaan sekä vaatii meiltä suunnattomasti korkoina, kurssitappioina ym. hyvityksinä että sitoo kansamme myös poliittisesti saattaen maassamme voimaan ylivaltiollisen rahavallan ja kansamme korko-orjuuteen.

      Rahatalous on muutettava kansalliseksi ja kansayhteisön palvelijaksi.

      Kansan työ ei saa olla riippuvainen ulkomaisesta pääomasta eikä siihen sidottu.

      14. Työ on saatettava kunniaan, ja kansalaisten toimeentulomahdollisuudet turvattava ja niiden jatkuvasta kehittämisestä on pidettävä huolta. Työttömyyttä ja puutetta ei saa esiintyä niin rikkaassa maassa kuin meidän.

      15. Jokaisen kansalaisen on voimiensa ja kykyjensä mukaan tehtävä ruumiillista tai henkistä työtä. Kansamme on kasvatettava ruumiillisesti ja henkisesti terveeksi. Siksi on nousevan polven kehityksestä pidettävä erikoista huolta ja niin ammatillinen kuin sivistyksellinen kasvatus järjestettävä kansakokonaisuuden tarpeen ja vaatimusten mukaisesti. Köyhyys ei saa olla esteenä kasvatukseen ja kehitykseen.

      Kaikkinainen opetus on uudistettava kansallismielisessä hengessä elävää elämää silmälläpitäen, ja kuollut tieto karsittava pois opintosuunnitelmista. Kansan tervettä elämää vahingoittavat henkiset virtaukset on estettävä.

      Nuorisoliike on kehitettävä kansan ehtymättömäksi voimanlähteeksi.

      16. Suomi on suomalaiskansallisen valtion ainoa virallinen kieli.

      17. Kansainväliset julkiset ja salaiset, kuten vapaamuurariloosit ym. epäkansalliset järjestöt, jotka palvelevat kansainvälistä pääomaa ja ovat sen johdettavissa on lakkautettava ja niiden omaisuus takavarikoitava valtiolle.

      18. Puolustusvalmius on tulevaisuutemme perusehto. Terveen asevelihengen ja sotilaallisen koulutuksen on oltava myös nuorisokasvatuksen olennaisena osana.

      19. Suomen ulkopolitiikka on hoidettava niin, että maan elinedut, arvo ja kunnia sekä alueellinen koskemattomuus on turvattu. Epäkansalliset ainekset on poistettava valtion ja kunnan viroista.

      20. Meidän on saatava kansojen kokonaisuuden puitteissa se elintila, mikä meille kansamme terveen veren ja vaiston oikeudella kuuluu, ja mikä yksin tekee maastamme kaikkien suomalaisten kodin.

      Suomi liittyy sekä aatteellisesti että poliittisesti uuteen Eurooppaan ja on mukana siinä sen täysivaltaisena jäsenenä, jonka oikeuden kansamme on verellään lunastanut.

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
  2. Rikollisille maahanmuuttajille potku persuksiin ja takaisin sinne, mistä ovat tulleet.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  3. http://www.uusisuomi.fi/comment/368687

    ”eskusrikospoliisin apulaispäällikkö Tero Kurenmaa varoittaa, että Black Cobra -jengin rantauminen Suomeen on todellinen riski.
    – Ensiaskeleita on olemassa, on tiettyä jengiytymistä, Kurenmaa sanoi eilen A-studiossa.

    – Black Cobra alkaa olemaan vakavasti otettava uhka Suomen suuntaan.

    Black Cobra on maahanmuuttajataustaisten vuonna 2000 Tanskassa perustama jengi. Kurenmaan mukaan jengin rantautumista Suomeen voidaan ehkäistä ghettoutumiseen puuttumalla.

    Black Cobran alajärjestö Black Scorpions rekrytoi Pohjoismaissa toimintaan mukaan alaikäisiä. Tämä on Kurenmaan mukaan huolestuttavaa.

    KRP on aiemminkin varoittanut Black Cobran tulosta. Jengi toimii Tanskassa ja Ruotsissa.

    – Jos nyt vertaa meidän tilannetta esimerkiksi Ruotsiin, ennusmerkit eivät ole mitenkään hyvät, arvioi rikoskomisario Jussi Oksanen keskusrikospoliisista pari päivää sitten MTV3:lle.

    MTV3:n mukaan katujengit tunnetaan matalasta kynnyksestä raakaan ja spontaaniin väkivaltaan. Ne saavat tuottonsa muun muassa ”reviireillänsä” käydystä huume- ja asekaupasta sekä kiristyksestä.

    Oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) sanoi Uuden Suomen haastattelussa jo vuonna 2009, että Suomi voi välttää jengitilanteen pahentumisen kotouttamalla maahanmuuttajat ja työllistämällä heidät. Lue haastattelu tästä.”

    Tämä viittaa siihen, että jengejä pyöritetään ja niihin värvätään jonkin tuntemattoman tahon verkostoiden avulla. Tämä taas selittää sen, miksi poliisi ja poliitikot suosivat väkivaltajengejä: Tietenkin sama taho on poliitikkojen isäntä ja määrää suomalaisiin kohdistettavaksi väkivaltaa ja järjestämään rotusodan tai/ja ongelmlähiöt, mamurikollisuuden ym.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
        1. En oikein edes ymmärtänyt. Joka tapauksessa Suomen kansan vihollinen on väkivallan takana ja siis nostaa peukut ylös nimenomaan juuri sen kohdalla, mitä on tapahtunut. Vihollisemme pyörittää yhteiskuntaa ja siksi meno on tällaista

          Plusääni(1)Miinusääni(0)
  4. Huvittava tuo Astrid Thorsin sitaatti, varsinkin kun tietää miten Yleisradio on ostanut Hollywoodista useita sarjoja, missä mamut opetetaan Amerikkalaiseen jengikäyttäytymiseen, vihaamaan valkoisia, harjoittamaan järjetöntä väkivaltaa ja huumekauppaa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Miksi aina pitää hyökätä yksilön kimppuun kun järjestelmässä on vika?

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. ”Miksi aina pitää hyökätä yksilön kimppuun kun järjestelmässä on vika?”
      Suomessa huonon maahanmuutto-ja kulttuuripolitiikan seurauksena on syntynyt maahanmuuttajajengejä, jotka järjestelmällisesti hakevat etnisiä suomalaisia uhreikseen. Motiiveiksi on paljastunut suomalaisviha ja rasismi kantaväestöä kohtaan. Tällainen on seurausta huonosta maahanmuuttopolitiikasta ja syy ylipäätään tällaisten jengi-ilmiöiden olemassaoloon on huono maahanmuuttopolitiikka. Suomi ei ensinnäkään ole valikoiva maahanmuuttopolitiikassaan ja ottaa maahanmuuttajia esim. mantereelta nimeltään Afrikka. Toiseksi Suomi ottaa maahanmuuttajia humanitaarisista syistä.
      Näille maahanmuuttajille suomalainen yhteiskunta kustantaa toimeentulon, koulutuksen, asumisen, hyvinvoinnin, terveydenhuollon, suojatyöpaikat, sosiaaliavun jne. Heitä suorastaan palvotaan monikulttuurisuus – ideologian myötä. Se että ”ei ole tekemistä” tms. vastaava tekosyy on paskapuhetta. Syy on yksistään maahanmuuttajissa, heidän geneettisessä perimässään, Suomen huonossa maahanmuuttopolitiikassa ja monikulttuurisuudessa. Vastaavia kantaväestöön kohdistuvia rasistisia väkivallantekoja on koettu useissa Euroopan maissa, joissa on harjoitettu vastuutonta maahanmuuttopolitiikkaa. Syy ei todellakaan ole suomalaisessa yhteiskunnassa, joka tarjoaa maahanmuuttajille kaiken ja Suomi on todellisuudessa yksi tasa-arvoisimpia ja ei-rasistisempia maita tutkimuksien mukaan.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. ”Suomi on todellisuudessa yksi tasa-arvoisimpia ja ei-rasistisempia maita tutkimuksien mukaan.”

    Niinhän sitä nopeesti luulee. Onko tasa-arvosta että työtön suomalainen saa 500e kuussa ja työtön maahanmuuttaja 900e? Jo tämä pelkästään on ongelma. Vai vähiten rasistinen maa? Tohon nyt, et kyllä usko ittekkään. Tutkimuksiin voi usko kuten joulupukkiin, ne menee aina enemmän tai vähemmän perseelleen. Ootko ikiin ajatellu, että noi esim työttömän kuukausiansiot on tahallaan säädetty noin, että sitten jokainen suomalainen juntti voi alkaa vihaamaan maahanmuuttajia kun he vievät kaiken meiltä? Ja näin saadaan kulttuurit sotimaan keskenään. Juuri mitä nwo haluaakin. Älä vihaa vaan rakasta se on kivempaa eiks jee =)

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  7. Uusnatsit tappelivat yksin
    Poliisin mukaan yhteenotosta oli sovittu etukäteen, joten tappelu alkoi heti. Uusnatseilla ei kuitenkaan poliisin mukaan ollut vastustajia.

    Hurjaksi on homma mennyt. Olivatko varmasti uusnatseja. Etteivät olleet 30-luvun Hitler jugentteja. Kun haamutappeluja muutoin vaikea ymmärtää.

    Kuulemma äärifassareita ei ole / ollut olemassakaan, joten uusnatsit tappelivat ilmaa vastaan. Lehdistöllä on lasit, joissa anarkisteja ei näy. Poliisiakin on kielletty puhumasta asiasta muuta kuin että kaikki Helsingissä ja Suomessa vuoden -45 jälkeen on uusnatsien ja katupartioiden vika. Että silleen, nyt kaikki joukolla paheksumaan.

    Ylhäältä tuli käsky, ettei vasemmistolaisia saa mainita ollenkaan uutisessa tai poliisin kannanotossa.

    http://ylewatch.blogspot.fi/2014/10/svt-nkdv-jagar-mannazister.html

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  8. Onko meillä oieus puolustautua? Mielestäni on. Eme kait me voi olla uhreja omassa maassamme ja suostua pieksettäviksi jonkun multikulttuurin takia. Henkliökohtaisesti en ota ilmaseksi turpiin vaan minä lyön ja lujaa ja lusitaan sitten vaikka perse halki.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat