Luterilaisuuden loppu ja Uuden Kirkon alku

Reformistiset kirkot, joihin luterilainen kirkkokin kuuluu, ovat totaalisen tuhon partaalla. Niillä ei ole ollut yhteyttä Jumalaan ja taivaaseen satoihin vuosiin, vaan ne ovat jatkaneet olemassaoloaan sosiaalisina laitoksina. Niiden usko perustuu samoihin neljään kohtaan kuin katolinenkin usko eli usko kolmeen jumalaan, perisyntiin Aatamista, Kristuksen ansion syyksilukemiseen sekä vanhurskauttamiseen yksin uskosta, johon viimeksi mainitussa uskonkohdassa katoliset eroavat siinä, että he liittävät uskoon lähimmäisenrakkauden. Luterilainen usko perustuu näin ollen kolmeen uskontunnustukseen eli apostoliseen, Nikean ja Athanosiuksen, joista kaksi jälkimmäistä jakaa Jumalan kolmeksi eri persoonaksi.

Ikonissa Konstantinus Suuri ja kirkkoisät pitelevät Nikean uskontunnustusta.

Väärä kolminaisuusoppi on se kardinaalivirhe, joka on tuhonnut reformistiset kirkot. Usko, että taivaassa on erillinen Isä Jumala ja Hänen vieressään Poika Jumala, jotka yhdessä lähettävät Pyhän Hengen, joka on kolmas Jumala. Athanosiuksen uskontunnustuksessa kuitenkin mainitaan, että ei saa mainita, että jumalia on kolme, vaan yksi. Näin ihmisellä on ajatuksissaan käsitys kolmesta jumalasta, mutta hän ei saa sanoa, että on kolme jumalaa, vaan että Jumala on yksi. Näin ihmisen puhe ja ajatus eivät vastaa toisiansa ja tästä syystä lopputuloksena on, että ateismi ja naturalismi ovat levinneet laajoihin piireihin.

Reformistiset kirkot kieltävät lähimmäisenrakkauden merkityksen pelastumisessa eli taivaaseen pääsyssä ja julistavat, että ”usko yksin ilman lain tekoja” pelastaa ihmisen. Tässä suhteessa ne eroavat katolilaisista, jotka liittävät lähimmäisenrakkauden uskoon pelastumisessa. Tällainen usko ilman lähimmäisenrakkautta on Ilmestyskirjan lohikäärme ja peto, joka vie tuhoon siihen uskovan. Jumalallisen Kaitselmuksen laki on, että usko ja lähimmäisenrakkaus kuuluvat yhteen. Usko ilman lähimmäisenrakkautta on kuin talvinen valo ilman auringon lämpöä, missä kaikki elämä lakkaa olemasta. Uskon ja lähimmäisenrakkauden yhdistys on kuin auringon valo keväällä, mihin on liittynyt lämpöä, mikä saa luonnon heräämään henkiin.

Myös katolinen kirkko on saastunut mm. siten, että pyhimyksiä palvotaan, papeilla on synninpäästöoikeus, neitsyt Maria on nostettu lähes jumalalliseksi olennoksi ja väärää kolminaisuusoppia saarnataan. Mutta katolilaisilla on rippi, joka velvoittaa heitä tutkimaan syntejään ja tunnustamaan syntinsä papille. Näin katolilaisilla on helpompi päästä taivaaseen kuin esim. luterilaisilla, koska omien syntien tunteminen ja niistä luopuminen on avain taivaaseen. Reformistiset kirkot luottavat siihen, että pelkkä usko riittää pelastukseen. Katoliset vaativat lisäksi hyviä töitä eli liittävät lähimmäisenrakkauden uskoon, mikä on pelastumisen edellytys. Reformistiset kirkot pitävät ihmistä passiivisena pelastumisessa ja luottavat siihen, että pelkkä usko pelastaa heidät.

1700-luvulla oli henkimaailmassa suuri mullistus, jossa tapahtui niin sanottu Viimeinen Tuomio. Tällöin henkimaailmassa olevat ihmiset lajiteltiin taivaaseen ja helvettiin menijöiksi. Tämä tapahtui maanpäällistä aikaa vastaten vuonna 1757. Tällöin Herra loi uuden taivaan ja uuden helvetin, joihin kerättiin kaikki Jeesuksen ajoista asti henkimaailmassa olevat kristityt, joita ei ollut heitetty vielä taivaaseen tai helvettiin. Tällöin toteutui Ilmestyskirjan ennustus luvussa 21: ”Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan” (Ilm. 21:1).

Viimeinen tuomio: Fresko. Michelangelo, 1537-1541.

Uusi maa tarkoittaa Uutta Kirkkoa maan päällä. Uusi taivas tarkoittaa siis henkisessä maailmassa olevaa taivasta eikä maallista näkyvää taivasta. On olemassa henkinen maailma, johon kuuluvat henkimaailma, taivaat ja helvetit. Raamatun tekstit tarkoittavat kaikki henkisiä asioita, joita maalliset asiat vastaavat eli symbolisoivat.

Viimeinen tuomio antoi ihmisille uudenlaisen vapauden, mutta ihmiset eivät käyttäneet sitä itsetutkisteluun, vaan tieteen ja maallisen ymmärryksen lisäämiseen. Näin alkoi planeetan teollistuminen. Tätä maallisen älykkyyden lisäämistä ja teollistumista on jatkunut tähän päivään saakka. Siitä on ollut seurauksena luonnontieteiden ja maallisten koneiden ja apparaattien kehittyminen. Mutta henkisesti ihmiskunta on vajonnut yhä syvemmälle helvettiin. Tästä on ollut seurauksena juutalaisten kohoaminen maailman johtajiksi. Ilmestyskirja ei kerro mitään juutalaisten roolista ihmiskunnalle, koska Raamattu kuvaa vain henkisiä asioita. Juutalaiset ovat olleet Jeesuksen jälkeen perkeleen palvojia ainoana päämääränään nyt niin kuin Jeesuksen aikanakin maailman valtaus.

Nykyajan kristityt odottavat Viimeistä Tuomiota ja Jeesuksen toista tulemista, mutta eivät tiedä, että ne tapahtuivatkin jo 1700-luvulla. Se, miksi ihmiset eivät tiedä tätä, johtuu siitä, etteivät nykyajan ihmiset elä Jumalan Käskyjen mukaan ja ainoastaan Jumalan Käskyjen mukaan elävillä ihmisillä henkinen mieli avautuu ja vain sellaiset ihmiset oppivat tuntemaan totuuden. ”Usko ilman lain tekoja” on sulkenut ihmisten henkisen näön eivätkä he ymmärrä henkisiä totuuksia, vaikka niiden ymmärtäminen on täysin mahdollista nykyihmiselle. Nykyajan psykologia eli sielutiede ei tiedä edes henkisen maailman olemassaoloa eikä näin opeta ihmistä totuuksien ymmärtämisessä. Psykologia ja psykiatria ovat materialistisia tieteitä, jotka aiheuttavat vain haittaa ihmisille: sielun funktioita ei tunneta.

Pieni yhteenveto henkisestä maailmasta: henkiseen maailmaan kuuluvat henkimaailma, johon ihminen heti kuoleman jälkeen siirtyy ja jossa henkiä koulutetaan taivasta ja helvettiä varten; taivas, johon päätyvät henkimaailmasta ne, jotka rakastivat totuutta ja hyvyyttä enemmän kuin omia maallisia etujaan; helvetti, johon joutuvat ne, jotka ajattelivat kaikessa vain omia maallisia etujaan. Ihmisellä on kolme mielen astetta, joista ensimmäinen avautuu jo lapsena, mutta toinen ja kolmas vasta, kun ihminen uskoo Jumalaan ja elää Hänen Käskyjensä mukaisesti. Koska nykyihmisistä tuskin kukaan elää Käskyjen mukaisesti, niin vain harvat aikuiset pääsevät taivaaseen. Kaikki lapset pääsevät kuitenkin taivaaseen ja heidät koulutetaan siellä enkeleiksi. Mielen asteet ovat luonnollinen, joka siis avautuu kaikilla, spirituaalinen ja coelestiaalinen eli taivaallinen. Jotka rakastavat totta sen vuoksi, että se on totta, ovat sellaisia, joiden spirituaalinen mielen aste avautuu, jos he myös uskovat Jumalaan.

Miksi nykyisin juuri kukaan ei tiedä, että Herran Toinen Tuleminen ja Viimeinen Tuomio tapahtuivat 1700-luvulla? Ensiksikin eivät katolinen kirkko eivätkä reformistiset kirkot hyväksyneet Uutta Ilmoitusta, sillä se paljasti, ettei heillä ollut enää yhteyttä Jumalaan eikä taivaaseen. Toiseksi koska Uuden Ilmoituksen voi ymmärtää vain henkilö, joka rakastaa totta sen tähden, että se on totta, ja tällaisia ihmisiä on harvassa. Kolmanneksi, koska vallitsevat kristilliset kirkot ja lahkot saarnasivat pelastusta pelkän uskon avulla ja ihmisen spirituaalinen mieli voi aueta vain silloin kun uskoon liittyy lähimmäisenrakkautta. Koska katoliset palvovat pyhimyksiä ja neitsyt Mariaa, eivätkä Herraa Jeesusta Kristusta. Lisäksi ateismi ja usko luonnon kaikkivoipaisuuteen on niin laajalle hyväksytty. Kuitenkin jokainen pelastuu, kun hän kääntyy pois synnistä ja uskoo Jumalan olemassaoloon. Ilman parannusta, johon kuuluu itsetutkistelu, ei spirituaalinen mieli avaudu.

Vääryyden tunnusmerkit luterilaisessa kirkossa Suomessa:

1) Luterilainen kirkko opettaa väärää kolminaisuuden oppia eli oppia kolmesta jumalasta, joka oppi sulkee taivaan ihmiseltä, joka on sen omaksunut. Oikea Uuden Kirkon oppi opettaa, että on vain yksi Jumala, jossa on Kolminaisuus siten, että Isä on Jeesuksen sielu, Poika Hänen kirkastettu ruumiinsa ja Pyhä Henki tästä kirkastetusta ruumiista uloskäyvä Jumaluus. Eli Jumalalla on sielu, ruumis ja uloskäyvä toiminta aivan kuten luomallaan kuvallaan ihmisellä.

2) Luterilainen kirkko opettaa, että ihminen pelastuu yksin uskosta eikä korosta Käskyjen merkitystä. Todellisuudessa Käskyt ovat ainoa tie taivaaseen. Jeesus: ”Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt.” (Matt. 19: 17) ja ”Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle.” (Joh. 14: 21).

3) Luterilainen kirkko ei saarnaa parannuksen tekoa eikä tiedä mitä todellinen parannus tarkoittaa.

Todellinen parannus tapahtuu, kun ihminen tutkii omia tekojaan ja tunnistaa syntinsä, pyytää niitä anteeksi Herralta Jeesukselta Kristukselta ja aloittaa Kymmenen Käskyn mukaisen elämän.

4) Luterilainen kirkko on omaksunut monia virheellisiä käsityksiä, jotka eivät ole Raamatun mukaisia. Tällaisia ovat mm. naispappeus, homoseksuaalisuuden hyväksyminen ja yleinen pride-myönteisyys eli seksuaalisten poikkeavuuksien ihannointi. Suomen evankelis-luterilainen kirkko oli Priden virallinen tukija vuonna 2019.

Ajankohtaisista tunnusmerkeistä voin mainita koronainjektioiden suosimisen eli hyväksyntä tappaville myrkkypiikeille.

5) Teologisesti vielä opettaminen väärää sovitusoppia. Jeesus ei sovita ihmisen syntejä, vaan Hän auttaa ihmistä parantumaan niistä parannuksen teon avulla. Luterilainen kirkko on todella sokea ja palvelee taivaan asemasta helvettiä.

6) Luterilainen kirkko suhtautuu myönteisesti juutalaisiin ja Israeliin, jotka ovat lihaksi tullut perkele, kuten Martti Luther heitä nimitti.

7) Luterilainen kirkko ei opeta mitään taivaasta ja helvetistä, joihin ihmiset joutuvat kuolemansa jälkeen.

Mitä sitten ovat Viimeinen Tuomio, Jeesuksen Toinen Tuleminen ja Uusi Kirkko? Viimeinen Tuomio samoin kuin aikaisemmat Viimeiset Tuomiot tapahtui henkimaailmassa, johon jokainen ihminen joutuu kuoleman jälkeen. Sinne oli kerääntynyt hyvien ihmisten lisäksi sellaisia kristittyjä, jotka olivat ulkonaisesti hyviä, mutta sisäisesti pahoja. Nämä sisäisesti pahat olivat luoneet henkimaailmaan näennäistaivaita, joilla oli yhteys helvettiin. Näitä taivaita tarkoittaa Ilmestyskirjan ”ensimmäisellä taivaalla” (Ilm. 21:1). Jumala erotti näistä ”taivaista” hyvät henget taivaaseen ja pahat helvettiin. Tämä oli Viimeinen Tuomio. Mainittakoon, että jokaiseen ihmiseen on liitetty kaksi hyvää ja kaksi pahaa henkeä henkimaailmasta, vaikka ihminen ei näitä huomaa tai tunne. Samoin eivät henget tiedä olevansa ihmisen yhteydessä.

Jeesuksen Toinen Tuleminen tapahtui seuraavasti: Jumala valitsi tähän tehtävään ruotsalaisen papin pojan Emanuel Swedenborgin (1688-1772), jota Hän koulutti lapsesta alkaen. Hän johdatti Emanuelin ensiksi tiedemieheksi, joka hallitsi latinan, heprean ja kreikan. Emanuel ylitti tieteessä kaikki aikalaisensa ja hän julkaisi päteviä teoksia luonnontieteiden alalla noin kaksi hyllymetriä latinaksi kirjoitettua tekstiä. Hän oli aikaansa edellä mm. aivofysiologiassa.

Emanuel Swedenborg (1688-1772).

Sen jälkeen Hän ilmestyi Emanuelille huhtikuussa 1745. Tästä ilmestyksestä hän kertoi ystävälleen Kamreeri Carl Robsahmille. Swedenborg kertoi mm. seuraavan:

”Ruokaillessani eräässä lontoolaisessa majatalossa näin näyssä miehen, joka sanoi minulle: ’Älä syö liikaa!’ Hämmästyin suuresti. Menin majapaikkaani, ja yöllä sama mies ilmestyi minulle jälleen, mutta enää en säikähtänyt. Hän sanoi minulle olevansa Herra Jumala, maailman Luoja ja Vapahtaja, ja että Hän oli valinnut minut selittämään ihmisille Sanan henkisen merkityksen, ja että Hän itse selittäisi minulle, mitä minun siitä asiasta tulisi kirjoittaa. Samana yönä minulle avautui myös henkinen maailma – taivas ja helvetti – niin että tulin täydellisesti vakuuttuneeksi molempien niiden todellisuudesta ja tunsin niissä monia tuttaviani erilaisissa elämäntiloissa. Siitä päivästä lähtien jätin kaiken maallisen tieteen tutkimisen ja työskentelin henkisten asioiden parissa, kuten Herra oli käskenyt. Tämän jälkeen Herra joka päivä monta kertaa avasi henkisen näköni, niin että keskellä päivää voin nähdä toiseen maailmaan ja täysin valveilla ollen voin keskustella enkelien ja henkien kanssa.”

Tämän ilmestyksen jälkeen Swedenborgin kauan kestänyt tieteellinen kausi päättyi. Tämän jälkeen hän ei ollut enää vain tiedemies, vaan valaistunut opettaja, joka tyynesti ja kirkkaasti toi esiin lukemattomia spirituaalisia uusia totuuksia. Hänen teologiset teoksensa, jotka ovat siis Herran Toinen Tuleminen eli Sanan sisäisen merkityksen ilmoittaminen, käsittävät noin kaksi hyllymetriä latinaksi kirjoitettua tekstiä. Ne paljastavat perusteellisesti henkisen maailman rakenteen ja olemuksen. Hän tapasi ja keskusteli henkimaailmassa sekä taivaissa ja helvetissä olevien henkien kanssa tuhansia kertoja. Hän kirjoitti myös puhtaasti teologisia kirjoja, joissa esitetään Uuden Kirkon eli Uuden Jerusalemin oppi kirkkaasti ja perusteellisesti. Uskallan väittää, että Swedenborgin teokset ovat maailmanhistorian vaikuttavin kirjallinen luomus Raamatun jälkeen. Mm. August Strindberg kirjoittaa:

”Swedenborgin teokset ovat mittaamattoman laajat, ja hän on antanut vastauksen kaikkiin kysymyksiini, kuinka kiperiä ne sitten ovat olleetkin” (Legendoja).

Swedenborgin teokset ovat vaikuttaneet moneen älykkääseen ajattelijaan. Ralph Emerson kuvaa Swedenborgia teoksessaan ”Suuria miehiä” osuvasti:

”Hän on yksi kirjallisuuden mammuteista ja mastodonteista, eivätkä hänen suuruuttaan kykene mittaamaan edes tavallisten oppineiden tieteelliset seurat. Hänen valtava läsnäolonsa voi häkellyttää kokonaisten yliopistojen opettajakuntia.”

Balzac oli tunnetusti Swedenborgin ihailija ja kutsui Swedenborgia ”Pohjolan Buddhaksi”. Balzacin romaanin ”Louis Lambert” päähenkilö kuvaa Swedenborgin teologiaa seuraavasti:

”Hänen teologiansa on ylhäinen, ja hänen uskontonsa ainoa, jonka korkealle kehittynyt mieli voi hyväksyä. Hän yksin kykenee saattamaan ihmisen Jumalan yhteyteen, ja hän herättää janon Häneen. Hän vapauttaa Jumalallisen majesteetin niistä kapaloista, joihin eri uskonsuunnat ovat Hänet käärineet.”

Myös Dostojevskiin Swedenborg on tehnyt voimakkaan vaikutuksen. Rikos ja rangaistus -romaanissa voi havaita selviä viitteitä vastaavaisuuksien ymmärtämisestä. Aihetta on käsitellyt Czeslaw Milosz esseessään ”Dostojevski ja Swedenborg”.

Swedenborgin kirjallinen tyyli on kiihkottoman asiallista. Hän ei pyri tekemään vaikutusta tyylillisillä keinoilla. Henry James kirjoittaakin:

”Hänen sanansa ovat täynnä totuutta yksitoikkoisuuteen asti” (Substance and Shadow).

Valitettavasti vain harvat nykyajan psykologeista ovat perehtyneet Swedenborgin teoksiin. Kuitenkin amerikkalainen kliininen psykologi Wilson Van Dusen osoittaa vuonna 1975 ilmestyneessä Swedenborgin teologiaa käsittelevässä kirjassaan (The Presence of Other Worlds), että Swedenborg selittää esim. psykoottiset harhat paremmin kuin mikään uuden ajan psykiatrinen suuntaus.

Uusi Kirkko syntyi 1700-luvun lopussa pienistä kuppikunnista, eikä siitä koskaan tullut laajaa kansainvälistä kirkkoa, kuten voisi olettaa. Britanniaan ja USA:han perustettiin 1800-luvulla seurakuntia ja joitakin pieniä seurakuntia on ympäri maailmaa. Mutta varsinainen Uusi Kirkko on vielä lapsenkengissä ja odottaa tulemistaan kaikkien kansojen kirkoksi, kuten Swedenborg ja Raamattu ennustavat. Swedenborg on tärkeämpi kuin apostolit ja profeetat, koska hänen kynänsä kautta tapahtui Herran Toinen Tuleminen. Se tapahtui, kun Jumala avasi hänen ymmärryksensä käsittämään Sanan sisäiset merkitykset.

Miksi Swedenborgin teoksia ei lueta nykyisin? Yksi syy on siinä, että hän paljastaa juutalaisen kansan luonteen. Hän kirjoittaa:

”Se on sellainen kansa, että se on täysin erilainen muista kansoista, ja että siihen kansaan on iskostettu yritys tuhota ja vääristää kaikki mikä kuuluu yhteiskuntaan, ja milloin vain tilaisuus tarjoutuu, he osallistuvat sellaiseen toimintaan eivätkä saa mistään muusta niin suurta iloa kuin järjestyksen lakien eli siis yhteiskunnan lakien tuhoamisesta, sillä heillä on sisäistetty viha itse Järjestystä kohtaan, joka on Herra. Tästä minulla on paljon kokemuksia.” (Spiritual Diary, nro 2260).

”Että Juudas petti Hänet, tarkoittaa, että Hänet petti juutalainen kansa, sillä tätä kansaa Juudas edustaa.” (Doctrina Novae Hierosolymae de Domino, nro 16).

”Kuinka erheellisesti kristityt ajattelevat, kun he uskovat, että kirkon lopussa juutalainen kansa kääntyy ja valitaan ennen kristittyjä, ja vielä enemmän erehtyvät ne, jotka uskovat siihen, että Messias eli Herra ilmestyy heille suurena profeettana ja ihmeidentekijänä ja tuo heidät takaisin Kanaanin maahan. Mutta tähän erheeseen lankeavat ne, jotka Juudaksella, Israelilla ja Kanaanin maalla ajattelevat näitä vain kirjaimellisessa merkityksessä eivätkä tiedä mitään Sanan sisäisestä merkityksestä.” (Arcana Coelestia, nro 4847).

”Juutalainen ja israelilainen kansa oli sellaista, että heti kun he havaitsivat vihamielisyyttä vieläpä tovereissaan, he uskoivat, että he voivat laillisesti käsitellä heitä julmasti eikä ainoastaan tappaa heitä, vaan myös jättää heidät villien petojen ja lintujen saaliiksi. Tämä siksi, että Herrasta virtaava armo kääntyi heissä julmuudeksi.” (Arcana Coelestia, nro 3605).

Juutalaiset hallitsevat nykyisin planeettaamme ja he eivät halua, että heidän todellinen luonteensa paljastetaan. Toinen syy on aikamme materialismi, jolloin ei tunneta henkisen maailman olemassaoloa. Swedenborg selittää henkisen maailman olemuksen perusteellisesti teoksissaan. Luterilainen kirkko ei saarnaa juuri lainkaan henkisestä maailmasta ja uskoo naurettavaan käsitykseen, että Viimeisellä Tuomiolla ihmiset nousevat ylös ruumiillisesti ja että näkyvä maailma tuhoutuu. Tosiasia on, että Viimeinen Tuomio tapahtui jo vuonna 1757. Kolmas syy on siinä, että ihmisen kahdesta sisäisemmästä mielenkerroksesta ei ole mitään tietoa. Ilman sisäisen mielenkerroksen avautumista ei kukaan voi ymmärtää spirituaalisia asioita. Spirituaalinen mielenkerros avautuu vain tekemällä parannuksen ja elämällä Kymmenen Käskyn mukaisesti.

Luterilainen kirkko aiheuttaa valtavaa tuhoa opettamalla, että ihminen pelastuu yksin uskon avulla. ”Uskoon tuleminen” on usein suggestio, jolla ei ole mitään tekemistä todellisen uskon kanssa. Myös Jeesuksen pelastustoiminta käsitetään väärin. Katsotaan, että Jeesus ”sovitti maailman verellään”. Sovitusoppi on helvetistä, eikä Jeesus mainitse siitä sanaakaan evankeliumeissa. Jeesus ei sovittanut kenenkään syntejä, vaan Hän pelasti maailman voittamalla helvetit, jotka estivät ihmisten uudestisyntymistä. Jeesuksen pelastustoiminnan jälkeen jokaisella planeettamme ihmisellä on mahdollisuus uudestisyntymiseen, joka tapahtuu, kun hän kääntyy pois pahuudestaan ja pyytää anteeksi ja voimaa Jeesukselta elämiseen Kymmenen Käskyn mukaisesti.

Kymmenen Käskyn merkitykset lyhyesti:

1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

Selitys: Rakasta Jumalaasi siten, että aina valitset kaikkien näiden käskyjen noudattamisen etkä tee syntiä eli et jätä niitä noudattamatta. Jumala on Kaikkivaltias, Kaikkitietävä ja Läsnä Kaikkialla, joten valitse Hänet parhaimmaksi ystäväksesi. Hänen nimensä nykyään on Herra Jeesus Kristus, jossa Isä on Hänen sielunsa, Poika Hänen ruumiinsa ja Pyhä Henki Hänestä lähtevä Jumaluus. Pidä Häntä kaikkein tärkeimpänä asiana elämässäsi. Kutsu Häntä Herraksi aina kun tarvitset apua ja aina kun haluat kiittää Häntä.

2. Älä turhaan lausu Herran, Sinun Jumalasi nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.

Selitys: Älä ajattele pilkallisesti Jumalastasi, vaan kunnioita Hänen Pyhää nimeänsä varoen käyttämästä sitä väärin missään tilanteessa, esimerkiksi kirotessasi tai puhuessasi epäasiallisesti. Hän on Sinun paras ystäväsi, jota sinun tulee kunnioittaa. Herrasta käytetään monia nimiä kuten esimerkiksi Herra Jeesus Kristus, Jehova, Jumala, Isä Jumala, Pyhä Henki, Herra Sebaot jne.

3. Muista pyhittää lepopäivä.

Selitys: Vietä yksi päivä viikossa omistaen osan päivästä rukoilemiselle ja Jumalan Sanan ja pyhien kirjoitusten lukemiselle sekä lähimmäisesi auttamiselle.

4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.

Selitys: Kunnioita vanhempiasi ja maallista esivaltaa eli kaikkia viranomaisia. Kunnioita ylinnä kaikkea Jumalaa ja kirkkoa, jotka ovat sinun todelliset isäsi ja äitisi.

5. Älä tapa.

Selitys: Älä tapa tai vahingoita ruumiillisesti toista ihmistä äläkä mustaa hänen mainettansa, sillä se on sosiaalista tappamista. Älä vihaa ketään ihmistä, vaan ajattele, että kaikkia tulee rakastaa, mutta pahat teot sinänsä saa tuomita.

6. Älä tee huorin.

Selitys: Älä vahingoita toisen avioliittoa tekemällä huorin äläkä ajattele pahaa avioliitosta, joka on Herran asettama. Vältä kaikkea epäsiveellistä ajatuksissasi, puheissasi ja teoissasi.

7. Älä varasta.

Selitys: Älä varasta äläkä hanki mitään epärehellisillä keinoilla. Älä laiminlyö maksujasi tai velkojasi äläkä toimi missään asiassa vilpillisesti.

8. Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.

Selitys: Älä todista väärin oikeudessa tai viranomaisen edessä. Älä valehtele, älä petä äläkä teeskentele.

9. Älä himoitse lähimmäisesi huonetta.

Selitys: Älä kiinny liikaa maallisiin asioihin, rahaan, omaisuuteen tai aistillisiin nautintoihin.

10. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa.

Selitys: Älä yritä hallita lähimmäistäsi sinun itsekkäiden etujesi vuoksi. Älä yritä alistaa lähimmäistäsi valtasi alle, vaan kunnioita hänen itsenäisyyttänsä.

Kaikkia kymmentä käskyä koskee sääntö: Syntiä on näiden käskyjen laiminlyöminen. Valintatilanteessa valitse käskyn noudattaminen synnin tekemisen asemasta. Tällä tavalla rakastat Jumalaasi. Muuta rakkautta Jumalasi ei sinulta vaadi, kuin että noudatat Hänen käskyjänsä. Käskyjä tulee noudattaa siksi, että ne ovat Jumalan Käskyjä, ei ainoastaan siksi, että ne ovat yhteiskunnallisia ja moraalisia normeja.

Benjamin Kivilohkare, miles Domini

Tiedostoja ja kirjallisuutta

https://novahierosolyma.fi/

http://novahierosolyma.fi/VOITTO-PERKELEEST%C3%84-Kymmenen-K%C3%A4skyn-avulla.php

Swedenborgin teologiset teokset englanniksi netissä:

https://newchristianbiblestudy.org/swedenborg/

30 kommenttia

  1. Kristinusko on monin tavoin kriisissä. Suomalainen kansankirkko on läpikotaisin tuhottu raamatunvastaisuudella, uusmarxismilla tai kulttuurimarxismilla, jonka ääri-ilmentymä on nykyaikainen WOKE-kulttuuri tai luonnonmukaisen ydinperheen vastainen LGBT-liike sekä näiden hegemonia monissa instituutioissa. Katolinen kirkko on valtavassa kriisissä, koska jesuiitat ovat valloittaneet Vatikaanin. Paavi ajaa härskisti cv-19-rokote-myönteisyyttä tai jopa pakottamista näihin kyseenalaisiin rokotteisiin. Syntisempää paavia tuskin voi enää ajatellakaan. Ortodoksinen kirkko tai orientaalinen kristillisyys on parhaiten säilyttänyt kristinuskon traditioita, mutta sekin on moni paikoin politisoitunut mm. Venäjällä ja kärsii vähäverisyydestä modernin maailman ja Lopun Aikojen vainojen paineessa.

    Herätyskristillisyys kuten helluntailaisuus on puolestaan pilattu Israelin palvonnalla, mikä kertoo suuntauksen arvostelukyvyttömyydestä sen suhteen, mitä maailmassa oikeasti tapahtuu. Moderni Israel on NWO-projektin päämaja ja kuitenkin monet herätyssaarnaajat ovat opettaneet NWO:ta vastaan. On järkyttävää seurata, kuinka herätyssaarnaajat opettavat seurakuntalaisia ”rakastamaan” ja ”siunaamaan” NWO:n päämajaa ja koristelevat saarnastuolinsa helvetin joukkojen verisimmällä lipulla eli Israelin lipulla. Tämä on vastenmielistä huoruutta, hengellistä sokeutta ja helvetillinen synti.

    Ja missä kohtaat kristityn, siellä kohtaat äärimmäisen negatiivisen ihmisen, joka loputtomasti saarnaa maailmanloppua ja suree itsensä ja koko ihmiskunnan olemassaoloa. Toisaalta voit kohdat itseriittoisen ihmisen, joka kuvittelee olevansa pelastettu, synnitön ja paljon parempi muita. Liian usein kristityt voidaan havaita ikäänkuin pieniksi juutalaisiksi joko itse farisealaista juutalaista muistuttaen tai näitä sokeasti palvoen. Ei ole ihme, jos aitoa ja elävöittävää jumalyhteyttä etsivä kääntyy inhoten pois modernin kristinuskon parista.

    Mutta sitten kun lähdetään pois kristittyjen joukoista, niin avautuukin todellinen kauhujen maailma. Ateistit ja jumalattomat ihmiset ovatkin sitten niitä varsinaisia hirviöitä ja aivan avoimesti kannattavat kaikenlaista sortamista, väkivaltaa, rumuutta, heikkoutta ja kauhun kylvämistä kuten koronaterrorikampanjan aikana ollaan nähty. Ei tekopyhinkään nimikristitty kannata perheitä tuhoavaa uusmarxismia tai mielipuolisia rokotuspakkoja.

    Aitoa jumalyhteyttä etsivä ihminen on nykyisin pulassa. Eletään erikoista aikakautta eli Lopun Aikaa, jolloin kaikki vanhaan maailmaan kuuluva tuntuu mätänevän. Iso osa ihmisistä näyttäisi haluavan tuhoutua vanhan maailman mukana. Tämä on kenties eräs syy sille, miksi ihmisillä on niin suuri into murhata itsensä lääkkeillä, päihteillä ja kestämättömillä elintavoilla. Ihmiset ovat hukanneet vaistonsa ja tarttuvat ahnaasti itsetuhoisiin ratkaisuihin. Elämää, kestävyyttä ja kauneutta etsivä sorretaan ja pilkataan avoimesti. Heitä vastaan asettuu jopa virallinen valtiovalta, joka kiihdyttää tahtia kohti digitaali-rokote-NWO:ta, mikä merkitsee sielun taivasyhteyden lopullista katkaisua erilaisilla lääkkeillä ja teknisillä implanteilla. Tämä merkitse ihmiskunnan loppua. Vain pieni joukko on pelastuva, koska Jumala armossaan avaa heille pelastavan väylän uuteen elämään, uuteen maailmaan ja uuteen aikakauteen.

    Plusääni(16)Miinusääni(1)
    1. ”Vain pieni joukko on pelastuva, koska Jumala armossaan avaa heille pelastavan väylän uuteen elämään, uuteen maailmaan ja uuteen aikakauteen.”
      Tuo uusi tuonpuoleinen maailma on ratkaisu niille jotka voivat ja haluavat uskoa sielun kuolemattomuuteen vaikkei se heidän maallista kärsimystään poistakaan. Muiden on tyydyttävä maalliseen kamppailuun niitä saatanallisia voimia vastaan jotka ovat ihmiskuntaa nyt tuhoamassa ja joista Makow on laatinut tämän artikkelinsa.

      Makow- Plandemia osa yksipuolista rotusotaa
      HenryMakow.com Jan 25, 2022
      Kun vihdoin tajuatte, että järjestäytynyt juutalaisuus käy kansanmurhaavaa rotusotaa valkoisia vastaan käyttäen ”rokotteita” murhaamaan, silpomaan ja merkitsemään teidät ja perheenne, haluatte lynkata jokaisen juutalaisen näköpiirissä.
      Kiusatut ihmiset ovat ensimmäisiä, jotka vainoavat muita viattomia ihmisiä.
      Assimiloituneena juutalaisena kehotan teitä purkamaan vihanne mieluummin rikollisia kuin kaksoisolentoja kohtaan.
      Kuten tiedätte, järjestäytynyt juutalaisuus eli maailman keskuspankkikartelli on asettanut ei-juutalaisten opportunistien ja pettureiden (vapaamuurarien, satanistien) johtoryhmän kirjaimellisesti jokaiselle alalle. Kehotan teitä kohdistamaan vihanne näihin juutalaisiin keskuspankkiireihin ja heidän juutalaisiin ja ei-juutalaisiin asiamiehiinsä – eikä tyhmiin, tietämättömiin keskivertojuutalaisiin, kuten minun perheeseeni.
      Perheeni on kärsinyt tarpeeksi Rothschildien kaltaisten satanistijuutalaisten juonittelujen seurauksena. He rahoittivat Hitleriä, ja natsit murhasivat isovanhempani. (Pahoittelut niille, jotka luulevat, ettei toisessa maailmansodassa kuollut yhtään juutalaista.)
      Vanhempani jäivät orvoksi teini-iässä.
      Yhdistä pisteet.

      Kaikki puheet ”järjestelmällisestä rasismista” peittävät alleen pirullisen kabbalistisen juutalaisten rotusodan eurooppalaista alkuperää olevia ihmisiä vastaan.

      1) Sensaatiomaisessa haastattelussa tohtori Lee Merritt väittää, että ”rokotteet” ovat rotuun perustuvia bioaseita. Hän sanoo, etteivät ne vahingoita askenasijuutalaisia. Tämä olisi ristiriidassa tämän verkkosivuston kanssa, joka on omistettu ashkenazi-israelilaisten kärsimille haittavaikutuksille. Ovatko kaikki nämä israelilaiset kriisinäyttelijöitä? Onko tämä sivusto Mossadin psyko-operaatio? Vai onko todennäköisempää, että myös assimiloituneet israelilaiset juutalaiset ovat kohteena? Israel näyttää osallistuvan parhaalla mahdollisella tavalla juutalaisten huijaamiseen.

      2. CRT- Critical Race Theory perustuu oletukseen, että eurooppalaisperäisillä ihmisillä ei ole oikeutta olla enemmistönä missään. Tätä kutsutaan nimellä ”valkoinen ylivalta”. Itse asiassa CRT:n on organisoinut ja rahoittanut järjestäytynyt juutalaisuus. Juutalaisilla on kotimaa Israelissa, mutta valkoisia pidetään juutalaisten kilpailijoina, ja heidät syrjäytetään ja heitä riistetään.

      3. Black Lives Matter. Monikulttuurisuus. Järjestäytynyt juutalaisuus korvaa valkoiset rotuvähemmistöillä, jotka ovat heille uskollisuuden velkaa. Amazon kielsi Mike Stonen kirjan ”It’s OK to Be White”. Viesti: Ei ole OK olla valkoinen. Tämä on todellista rasismia.

      4. Laiton maahanmuutto. Sama kuin edellä. On mahdollista, että miehiä värvätään armeijaan ja käytetään isänmaallisia vastaan.

      5. Sekarotuisuutta kannustetaan ja normalisoidaan mainoksissa ja viihteessä. Näitä mainoksia ei näy Israelissa.

      6. Peruuta kulttuuri. Olipa kyse patsaista tai opetussuunnitelmista, eurooppalaista perintöä pyyhitään pois. ”Valkoisia” syytetään länsimaisesta imperialismista ja orjakaupasta, jotka ovat pohjimmiltaan kabbalistisia hankkeita.

      7. Taide, koulutus ja kulttuuri on korvattu juutalaisella (kommunistisella) agitpropilla. ”Wokeness” on kommunistijuutalaista poliittista korrektiutta ja mielenhallintaa. Tämän vuoksi Jordan Peterson lopetti hiljattain opettamisen alma materissani, Toronton yliopistossa.

      8. ”Rokotteet” häiritsevät kuukautisia ja saattavat tehdä naisista steriilejä. ….. linkistä lisää

      https://www.henrymakow.com/2022/01/the-plandemic-is-part-of-a-race-war.html?_ga=2.238915328.1006389435.1638658226-346964864.1627224119

      Translated with http://www.DeepL.com/Translator (free version)
      Juutalainen Zeitgeist on Egregore
      HenryMakow.com – tammikuu 12, 2022
      Eliittijuutalaiset loivat juutalaisen Jumalan ”egregoreksi”. Tämä tarkoittaa, että he luulevat olevansa Jumala.
      Wikipedian mukaan ”egregore” on okkultistinen käsite, joka edustaa ”ajatusmuotoa” tai ”kollektiivista ryhmämielialaa”, autonomista psyykkistä kokonaisuutta, joka koostuu ihmisryhmän ajatuksista ja vaikuttaa niihin. Egregore syntyy, kun ryhmä ihmisiä keskittyy tunteella yhteen päämäärään tai tavoitteeseen. Tunnepuoli on ratkaiseva; pelkkä tavoitteen ajatteleminen ei vaikuta samalla tavalla. Tunteen ja aikomuksen on oltava vahva, keskittynyt ja kestävä.
      Selittääkö ”egregore” sen salaperäisen yhteenkuuluvuuden, koordinoinnin ja energian, jota Illuminatin (satanistien) juutalaiset ja heidän goyim- (vapaamuurari-) kumppaninsa osoittavat?

      Uuden maailmanjärjestyksen Egregore – 29. lokakuuta 2019 alkaen.
      kirjoittanut Russ Winter – (henrymakow.com)
      Brittiläinen imperiumi edusti juutalaisen rahoituksen ja brittiläisen aristokratian välistä kumppanuutta, kuten Hilaire Belloc kirjassaan ”Juutalaiset” (1922) toteaa. Ja Belloc oli oikeassa. Se, mitä sittemmin on kutsuttu uudeksi maailmanjärjestykseksi (NWO), on Britannian imperiumin jatke, jossa brittiläisen, amerikkalaisen ja juutalaisen imperialistisen eliitin edut ovat erottamattomat.
      Belloc kirjoittaa: ”Avioliittoja alkoi tapahtua tukuittain tämän maan aristokraattisten alueperheiden ja juutalaisten kaupallisten omaisuuksien välillä. Kahden sukupolven jälkeen, 1900-luvun alkaessa, ne suuret englantilaiset territoriaaliset suvut, joissa ei ollut juutalaista verta, olivat poikkeus.”
      Kun otetaan huomioon, että juutalais-brittiläinen ”egregore” on myös NWO:n takana, on syytä muistaa, että – tämän ajattelutavan mukaan – vain NWO:n ”uskovaiset” ovat ihmisiä ja kaikki muut ovat eläimiä, joita voidaan käyttää hyväksi tai tappaa.
      https://www.thetruthseeker.co.uk/?p=197123

      Plusääni(7)Miinusääni(1)
      1. ”Tuo uusi tuonpuoleinen maailma on ratkaisu niille jotka voivat ja haluavat uskoa sielun kuolemattomuuteen vaikkei se heidän maallista kärsimystään poistakaan. Muiden on tyydyttävä maalliseen kamppailuun niitä saatanallisia voimia vastaan jotka ovat ihmiskuntaa nyt tuhoamassa ja joista Makow on laatinut tämän artikkelinsa”.

        Olen päätynyt siihen johtopäätökseen, että tuonpuoleisuus ja sielun eli ihmisen kuolemattomuus eivät ole uskonasioita, vaan viisauden, älykkyyden ja tahdon asioita. Nämäkin perustuvat Jumaluuden suhteesta toteen ja hyvään, mihin perustuu kaikki olevainen universumissa. Tietysti näiden seikkojen ymmärtäminen on täysin yksilöllistä ja ovat suhteessa tahdonvaraisuuteen siinä mielessä, että uskallammeko hyväksyä sen, minkä intuitiivisesti tiedämme aivan varmasti olevan totta.

        Väitän kyllä, että myös sielun kuolemattomuuden ymmärtävät ihmiset laittavat parastaan maanpäällisessä kamppailussaan saatanallisia voimia sekä entiteettejä vastaan.

        Plusääni(4)Miinusääni(1)
        1. ”Väitän kyllä, että myös sielun kuolemattomuuden ymmärtävät ihmiset laittavat parastaan maanpäällisessä kamppailussaan saatanallisia voimia sekä entiteettejä vastaan.”
          Varmaan suurin osa niin tekee mutta vaarana on että painopiste voi siirtyä liikaa tuonpuoleiseen ja silloin heikentää maallista taistelua. Ja joskus se johtaa jopa vetäytymiseen ja kaiken heittämisestä Jumalan harteille.
          Luin jokin aika sitten artikkelin jota muokkasin itselleni sopivaksi:
          En usko (erilliseen) Jumalaan tai Saatanaan, mutta mietin usein pitäisikö minun uskoa — vaikkei pakottaminen ole oikea tai paras ratkaisu koskaan.
          Ihailen suuresti monia kristittyjä ja otan heiltä monessa oppia, joten ehkä minun pitäisi omaksua kristinusko, joka heillä on keskeisenä työssään. Ymmärrän, että uskominen Jumalaan voi olla hyödyllistä riippumatta siitä, onko Jumala kirjaimellisesti olemassa vai ei. Itse tiedän, että pelkkä Jumalan ’kuvittelu’ voi olla hyödyllistä. Jumalan käsite jo sellaisena kuin totuuden, hyvyyden ja sisäisen kauneuden muodossa selventää ja vahvistaa joitakin arvokkaita henkisen, moraalisen ja hengellisen hygienian valmiuksia.
          Ratkaiseva kysymys
          Vaikka olisitkin ateisti, saatat pitää hyödyllisenä kysyä itseltäsi omista ajatuksistasi ja teoistasi: Olisiko Jumala tyytyväinen niihin vai kiitteliisikö Paholainen sinua? Määritelmän mukaan Jumala on Totuuden, Hyvyyden ja sielun Kauneuden ruumiillistuma. Hän haluaa sinun, minun ja jokaisen muun ihmisen parasta. Saatana sen sijaan on Totuuden, Hyvyyden ja sielun Kauneuden ehdoton ja ikuinen vihollinen. Hän haluaa pahinta sinulle, minulle ja kaikille muille ihmisille. On siis mielekästä kysyä kuka arvostaa sitä mitä joku tekee tai ajattelee: Jumala vai Saatana? Olen tuhonnut omia negatiivisia ajatuksenjuoksujani esittämällä itselleni tuon kysymyksen. Ja siten päässyt irti itsesäälistä, katkeruudesta ja syyttelystä.
          Sama ”Jumala vai Saatana?” -kysymys pätee yhtä lailla poliittiseen kuin henkilökohtaiseen. Itse asiassa poliittinen on henkilökohtaista, koska politiikka, jota kannatat, heijastaa sitä, millainen ihminen olet. Kun joku on kiinnostunut vallasta enemmän kuin totuudesta, sielun kauneudesta ja hyvyydestä niin silloin hän kannattaa kommunismia tai kapitalismia. Ne antavat hänelle suuria etuja: on helpompi tavoitella valtaa ja rahaa kun ei tarvitse huolehtia totuudesta, moraalista ja estetiikasta.
          Tämä liittyy siihen, että on helpompi tuhota kuin luoda. Kommunismi – kuten kapitalismi – on tuhoamisen ideologia, ei luomisen, ja ne antavat kannattajilleen etulyöntiaseman. He saavat energiaa ja rohkaisua tuhosta, ja rappiosta – taiteiden ja viihteen rumuudesta ja pahuudesta; kristinuskon ja valkoisen rodun sekä kristittyjen kansojen tuhoamisesta.
          Toivo luo moraalia, ja moraali voittaa sodat.
          Kommunismia ja kapitalismia vastustavat eivät saa rohkaisua ja energiaa näistä asioista. Päinvastoin. Ja siksi he helposti pettyvät, väsyvät ja vaipuvat epätoivoon. Mutta tässä kohtaa kysymys ”Jumala vai Saatana?” osoittautuu taas hyödylliseksi. Kristinusko on aina opettanut, että toivo on hyveellistä ja epätoivo tuhoavaa. Kuten kristitty asian ilmaisee: Valinta on Jeesuksen Kristuksen toivon ja Saatanan epätoivon välillä. Epätoivo on se, mitä vihollisemme haluavat meidän tuntevan, koska se toimii heidän agendansa puolesta. Toivo taas luo aina moraalia, ja moraali on se, mikä voittaa sodat ja kaikki muut konfliktit, jotka vaativat kestävyyttä.
          Ja lopuksi: jos sielu sittenkin on kuolematon ja irtoaa ruumiista kuten kristityt uskovat niin se jatkaa varmaan olemistaan siinä muodossa missä se ruumiista irtaantuu. Siksi kannattaa pitää huoli siitä että se irtaantuu totuuden, hyvyyden ja sisäisen kauneuden tilassa.

          Plusääni(4)Miinusääni(1)
    2. Ei AITO Martti Lutherin Kristinusko missään kriisissä ole. Erilaiset lahkot ovat vain purreet omaan kieleensä ihmisen tekoihin perustuvine pelastusoppeineen.

      ”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.” -Ef. 2:8,9.

      Plusääni(10)Miinusääni(6)
  2. Tämä kirjoitus ei ollut totta. Lutherin löytö oli että ihminen pelastuu yksin armosta, yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen kautta. Hänen missionsa oli että jokainen ihminen voisi itse lukea Raamattua omalla kielellään, ettei papisto voisi huijata ihmistä että Raamatussa sanotaan näin tai näin. Tuohon aikaan ainoastaan papit osasivat latinaa ja Raamattu oli vain latinaksi luettavissa. Luther käänsi Raamatun-Jumalan Sanan- saksaksi ja Jumalan kiitos suomalaiset saivat suomenkielisen Raamatun melkein heti, koska Mikael Agricola oli Lutherin opissa ja käänsi Lutherin käännöksen suomen kielelle. Koko Suomen kouluylaiitos, sivistys ja menestys perustuu siihen että papit alkoivat opettaa Raamattua ja lukutaitoa kansalle ja koulut perustettiin kun huomattiin että lapset oppivat aikuisia nopeammin!

    Nyt koko Suomi on hylkäämässä tämän Jumalan, joka auttoi meitä talvisodassa, joka on siunannut ja varjellut, ollut tukemme ja turvamme. Kouluistakin Jumala on ajettu pois ja allah on toivotettu tervetulleeksi-uskonnonopetus on tunnustuksetonta mutta islamin opetus on muslimiksi painostamista ja täysin tunnustuksellista-näin tosiasiassa tapahtuu kun oikeat muslimit opettavat islamia kouluissamme.

    Nyt on aika lukea Raamatun Sanaa, etsiä Jumalaa, eikä mikkään ihmeisen kirjoituksia outojen ja epämääräisten ilmestysten pohjalta. Itse saatana voi tekeytyä valkeuden enkeliksi ja jopa Jeesukseksi. Kaikki henget on koeteltava Raamatun mukaan niin että poitää kysyä niiltä ”Tunnustatko Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleksi?” Jos henki ei tätä tunnusta, se ei ole Jumalan vaan vihollisen lähettämä henki.

    Raamattu on kokonaan totta ja Jeesus itse sanoi”Ettekö te siitä syystä eksy ettette tunne kirjoituksia ja Jumalan voimaa?” Sinä eksyt totuudesta ja Taivaaseen menevältä tieltä jos et tunne koko kirjoituksia-koko Raamattua- koko Jumalan Sanaa. Etkä edes pääse tuolle tielle jos et tunne oikeaa Jumalaa ja jos Jeesuksen veri ei ole puhdistanut syntejäsi ja jos et ole pyytänyt Häntä elämäsi Herraksi! On aika etsiä Häntä ja tehdä parannus! Rukoile että Jumala ilmoittaisi itsensä sinulle, lue vaikka Johanneksen evankeliumi rukoillen: Jumala, jos olet olemassa, haluan päästä omaksesi. Jeesus, anna syntini anteeksi ja tule elämäni Herraksi, johdata minut Taivaan kotiin luoksesi, täytä minut Pyhällä Hengelläsi! Aamen. Rukoile että löydät uskovien yhteyden ja seurakunnan jossa Raamattu-ei muut kirjat- on ylin auktoriteetti. Jehovan todistajien Raamattu on väärennös ja väärin käännetty ja manipuloitu, ja heidän oppinsa ei pelasta.tämä on tärkeää tietää. Siunausta sinulle, Jesus pelastakoon sinut omakseen!

    Plusääni(10)Miinusääni(5)
    1. KRISTITTYJEN SUURIN VIRHE
      Se, että nykyajan kristityt eivät pääse taivaan yhteyteen, johtuu siitä, etteivät he osaa tehdä oikein parannusta. He luulevat, että kun vain tunnustaa itsensä syntiseksi ja pyytää Jeesukselta anteeksi, niin synnit ovat anteeksiannetut. Todellisuudessa oikeassa parannuksessa ihminen tutkii tarkoin syntejänsä ja tunnistaessaan synnit, pyytää niitä anteeksi ja aloittaa uuden elämän Kymmenen Käskyn mukaisesti. Pelkkä yleinen synnintunto ei kuulu parannukseen, sillä sitä voi tehdä kuka hyvänsä helposti. Mutta kun tutkii itseänsä ja huomaa syntinsä, niin vasta sitten voi pyytää ja saada ne anteeksi. Jos ihminen uskoo, että ilman tällaista oikeaa parannusta voi päästä Jeesuksen yhteyteen, hän erehtyy pahasti. Nykyajan ihmisten ”uskoon tulo” on juuri tällaista valeparannusta, joka on pelkää suggestio, jossa ihminen luulee päässeensä Jeesuksen yhteyteen. Todellisuudessa sellainen ihminen on yhteydessä helvettiin, kuten lähes kaikki väärää parannusta tekevät ihmiset.
      Swedenborg perusti kaikki oppinsa Raamattuun, jonka hän luki moneen kertaan alkukielillä. Hän sai itse Jumalalta käskyn kirjoittaa teologiset teoksensa, joita hän kirjoitti 27 vuotta. Hänen tehtävänään oli myös ilmoittaa maailmalle henkisen maailman lainalaisuudet, sillä hän seurusteli päivittäin henkien ja enkelien kanssa. Viimeiseen teokseensa hän kirjoitti nimensä ja arvonsa: Emanuel Swedenborg, Herran Jeesuksen Kristuksen palvelija. Useimpiin teoksiinsa hän ei edes pannut omaa nimeänsä. Raamattu on Uuden Kirkon ylin auktoriteetti, mutta nykyraamatussa on myös lukuja, jotka eivät sisällä henkistä eli sisäistä merkitystä ja jotka eivät siis ole Jumalan Sanaa, vaikka ovatkin usein hyviä tekstejä. Se, että Swedenborgin teoksia tuntevat vain harvat, johtuu siitä, että henkinen näkö avautuu vain niillä, jotka tekevät oikeaa parannusta, mikä on nykyisin harvinaista. Lisäksi jokainen, joka tekee oikeata parannusta, joutuu myös kiusauksiin, jotka yrittävät saada parannusta tekevän palaamaan synteihinsä. Tee siis oikeaa parannusta, niin löydät Swedenborgin teokset. LIITY VKK:hon (https://valtakuuluukansalle.fi/ ). LÄHETÄ TUTKINTAPYYNTÖ (https://www.virkamafia.fi/virkamafia-elvytyskusetus/)! ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
      https://mvlehti.net/
      https://positv.fi/
      http://koronarealistit.com/
      https://vapaudenpuolesta.fi/
      https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
      https://www.ossitiihonen.com/
      http://sinikkatyynela.blogspot.com/
      https://www.elinahytonen.fi
      https://www.globalresearch.ca (teksti suomeksi yläpalkista)
      http://stopworldcontrol.com
      BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
      Herran Toisen Tulemisen Kirkko

      Plusääni(7)Miinusääni(5)
      1. Ihmisen epätoivoisia tekoja vain nuo B.K:n neuvot. Ainoa ihmisten tarvitsema ”teko” jonka pitää suorittaa on ottaa tuo Jumalan antama pelastuksen lahja vastaan, eli se Jeesuksen antama uhrilahja ristillä. Hän uhrasi itsensä meidän puolesta. Se on ainoa teko mikä Jumalalle kelpaa.

        Se pelastus ei siis ole mitään peliä, saivartelun mahdollisuus, tai Jeesuksen sanojen syvemmän merkityksen tuntemiskisa. Tai paremmaksi ihmiseksi syntien tunnustelun kautta ja synnittömänä elämisen kisa; koska ”joka itsensä ylentää, se alennetaan”. Se ei siis ole mikään ihmispinnistys – vaan lahja – ettekö ymmärtäneet? LAHJA! Taivaaseen ei ole tikapuita.

        Plusääni(8)Miinusääni(4)
        1. En ole tavannut moniakaan ihmisiä jotka kerskaisivat kilvoittelullaan ja parannuksellaan, mutta paljonkin ”kristittyjä” jotka kerskaavat omalla alhaisuudellaan. ”Katsokaa, olen näin alhainen ja paska ja silti olen pelastettu.” Kuten sanottu tuo ”vain uskota” doktriini avaa tien täysille mätäpaiseille toimia pastorin virassa ja julistaa synninpäästöjä vaikkei ko. henkilö selvästi itse edes kaipaa jumalalllisia ja taivaallisia arvoja. Hyvyys, Totuus ja Kauneus jne. Kun ne arvot eivät henkilöstä ulos päin pulppua. ”Taivas” olisi tuollaiselle luopiolle kauhistus.

          On paljon esim. buddhalaisia tai hare krishnalaisia jotka ovat paljon puhtaammilla vesillä, sen tuntee hengestä. Esa Kokko on totuutta vailla, ja hänen kohtalonsa on valehtelijan.

          Lutheria avitti vapaamuurarit aikoinaan. Mutta liekö muurarit silloin olleet vielä hieman paremmalla asialla ennen Adam Weishauptin kaapattua ja juutalaistettua seurat. Mutta kaikki pyyyden riisuminen ja tuhoaminen on heidän hommiian ollut aina.

          Plusääni(2)Miinusääni(2)
          1. Minä tunnen monia kerskaavia ja hyväksi ihmiseksi itsensä luonnehtivia ’valaistuneita’ Zen – ihmisiä. Oikein korostetaan nykyään sitä omavoimaisuutta ja ”valaistumista”. Tämä henki tulee juurikin noista ’puhtaammilla vesillä’ olevista uskonnoista, juutalaisuudesta ja Zen Buddhismista. Ne ovat loppujen lopuksi kaikki pakanauskontoja, epätoivoista ihmisyrittämistä valaistumisineen ja itsensä tuntemisineen. Niissä palvotaan ihmistä itseään, maailmaa, universaaleja voimia tai perkelettä (sama asia).

            Ei se luterilainen Kristinuskon pelastus jonka olemme lahjana saaneet ole mikään peli tai saivartelun paikka. Sellainen sielu joka on aidosti tullut omantunnon hätään syntiensä vuoksi ja pelkää helvettiin joutumista, ei ota enää riskiä. Hänelle nämä teidän saivartelut ovat ohi. Siinä on tosi kysymyksessä. Hän tietää, että ihmisen omat kyvyt riittävät ainoastaan itsepetokseen.

            Ihminen pelastuu vain uskosta Kristuksen sijaissovitukseen (Pyhä Henki ja sana tulevat sydämeen). Kun hän on näin uudestisyntynyt, hän alkaa tehdä oikein (sydämestä) lain tekoja, rakkautta. Ihminen ei siis pelastu noiden tekojen vuoksi, koska ne ovat vasta pelastumisen seuraus. Usko pelastaa, ja siitä seuraavat hyvät teot eli pyhitys. Huonosta puusta on tullut hyvä puu, ja siksi puu alkaa tuottaa hyvää hedelmää.

            EI KRISTINUSKO OLE TEKEMISTÄ! Jumala tekee kaiken, aivan kaiken. Kun sanaa luetaan/kuullaan, Pyhä Henki siis tulee sydämeen asumaan, ellei ihminen ryhdy vastustamaan. Lain saarnan kautta Pyhä Henki synnyttää sydämen katumuksen (kauhistumisen, sortumisen, pelästymisen) syntien vuoksi ja uhkaavan helvetin vuoksi. Evankeliumin sanan kautta Pyhä Henki synnyttää sydämen uskon (pelastumisen, autuuden, ikuisen elämän). Sitten Pyhä Henki alkaa sydämessä vaikuttaa hyvät työt (sen lain).

            Plusääni(4)Miinusääni(3)
          2. Olen miettinyt ja ihmetellyt, että täällä kritisoidaan kristinuskoa, joka on kaiken perusta. Raamatun sana. Olen myös lukenut, että vapaamuurarit ovat kehittäneet buddhalaisuuden, joten jos täällä palstalla puhutaan rappareista, että ne ovat kaiken takana ja niinkuin monesti ovatkin, niin silti kannatetaan heidän valheellista oppiaan.

            Plusääni(1)Miinusääni(1)
        2. Lutherin mukaan kristityn tärkein tehtävä on siionismin vastainen taistelu, jota ei kyllä voiteta jos ei tehdä tekoja.Ja emmehän tuntisi koko Lutheria,jos hän ei itse tehnyt tekoja.Eli jos Luther olisi koko elämänsä kyhjöttänyt jossain luostarin kammiossa ajatellen,ettei teoilla ole merkitystä ,kunhan vain uskon,niin pelastun,niin mitään luterilaisuutahan ei olisi.Zen valaistumista on myös käsitelty Uudessa Kirkossa , jossa sen todetaan olevan alkeellista verrattuna todelliseen Uudesti Syntymiseen.Ja onhan Jepulis itsekin tehnyt täällä suorituksia,lausetta lauseen päälle,siis hän itsekin näkee suorituksilla olevan merkitystä. Jeesus näytti esimerkkiä mitenkä joutuu ensin epämukavuusalueelle,ennenkuin pääsee mukavuusalueelle,eli Taivaaseen.Vasta viime aikoina olen ymmärtänyt,mitä Isämeidän ”äläkä saata meitä kiusaukseen” tarkoittaa;Jumala ei kiusaa ketään , mutta joskus hän sallii pahojen henkien kiusaavan ihmistä,että paha poistuisi ihmisestä.Ja jos Lutherin suorituksilla on merkitystä,niin miksei myös meidän?Luther ei kaipaa mitään jalustalla oloa, vaan ”kinttaat valamiina”odottaa,että palataan”sorvin ääreen”-siionismin vastaiseen Taisteluun.

          Plusääni(1)Miinusääni(1)
    2. Pelkkä usko lässytys vetää puoleensa rikollisia jotka kuvittelevat voivansa elää Saatanan Synagogalle huoraten ja vapaamuurailla tai muuten vain rötöstellä ja silti muka pelastua jonnekin. Kyllä kuoleman jälkeisen tilan määrittää uskon ja teon summa ja sydämen tila. Nuo Efesealaiskrjeet ovat kaikkein kyseenalaisimman apostoli Paavalin juttuja, ja siten on kyseenalaista onko niissä edes aitoa Jeesuksen puhetta.

      Esa Kokko maalittaa Rooman valtakuntaa(sanoen kuinka tämä uusi maailmajärjestys perustuisi Rooman valtakuntaan vaikka se perustuu juutalaiseen Talmudiin ja Nooan lakeihin) ja yrittää rinnastaa Kansallissosialistisen ”uuden ajan” tähän juutalaiseen uuteen maailmanjärjestykseen. Meidän tulee olla lojaaleja omaa kulttuurihistoriaa kohtaan johon kuuluu Rooman valtakunta ja Kolmas valtakunta.

      Rooman valtakunnassa ei olut mitään sellaista henkivaltaa mikä olisi ollut perustavalla tavalla sovittamattomassa ristiriidassa Kristuksen kanssa, niin kuin Juutalaisuudessa oli ja on. Jeesus sanoi; ”Antakaa keisarille se mikä keisarille kuululu ja Jumalalle se mikä Jumalalle kuuluu”. Eikä Pontius Pilatus Jeesusta halunnut tuomita vaan tarjosi suojaa ja lopulta pesi kätensä koko hommasta. He olivat todennäköisesti samaa sukulinjaa. Rooma oli israeliittien perustama valtakunta. Julius Keisarin sukulinja ylettyy Kreikkaan israelilaisten siirtokuntiin.

      Tässä Esa Kokko virnuillee häijysti kohdilla 33.30 kun mainitsee Adolf Hitlerin. Ja sitä ennen Napoleonin. Hitlerin, Napoleonin ja Rooman mollaaminen on selvä juutalaisen ja masonisen mädätyksen merkki.

      Hän siis myös valehtelijana rinnastaa juutalaiset ja Isrealin valtion Raamatun israelilaisiin. Se jo pelkästään paljastaa hänet huijariksi.

      Juutalaisessa almanakassa vuodelta 1980 sanotaan näin:

      ”STRICTLY SPEAKING IT IS INCORRECT TO CALL AN ANCIENT ISRAELITE A ‘JEW’ OR TO CALL A CONTEMPORARY JEW AN ISRAELITE OR A HEBREW.”

      Juutalainen koomikko Sarah Silverman kertoo tässä kuinka he yrittävät aina vieritää asiaa Rooman niskoille. Esa Kokko tekee työtä käskettyä..

      Plusääni(2)Miinusääni(3)
  3. WHEN IT COMES TO the “Holocaust,” the Jews say the Lord God told them on the very first day, and every day thereafter, that thou shalt have no other genocides before It. Or even any genocides in the same vicinity, really. It is to be the genocide of genocides, the Big Daddy Grandmaster Genocide that shall put all other genocides in the shade and make them go whimpering to their mothers, wishing they were a real genocide. When it comes to genocides, the Holocaust is not primus inter pares, no, it is the first alone and no other genocide has, can, or ever will equal it.

    And don’t say “it’s not the end of the world” — the Jews say it was the end of the world, or their world anyway. And now it means the end of the White world because the Holocaust was the worst thing in the world, bar none, and you and Dick and Jane and Sally are its perpetrators, so you have to die.

    What it really was, of course, was the Jews getting rounded up, quite justly, so they could not continue to perpetrate their insidious mischief, and then some hundreds of thousands of them succumbing to the conditions of total war brought on by the Jews’ minions and lackeys. As always, you pay your money and you take your chances.

    And so light was the German treatment of the Jews that survivors keep popping out of the woodwork like indestructible cockroaches, even 80 years after the fact. Hell, even supposedly dead Jews somehow managed to crawl into the United States after the war. And once here they were not shy about peddling their gruesome tales.

    The alleged Holocaust has been blown into proportions of enormous magnitude: All history before it might as well be forgotten, and all history after it needs to be “informed” by it.

    They say a Jew who once said “death is a master from Germany” drowned himself in the Seine because Martin Heidegger refused to come clean on the Holocaust and ask for forgiveness. Another Jew said that after Auschwitz there could be no poetry.

    What hysterical women! What wailing and gnashing of teeth!

    Whatever bodies there were simply needed to be stepped over.

    And so they’ve managed to put their “trauma” at the center of White history; rare is the city that doesn’t have its museum about the “death camps,” its public “art” about them, and rare is the politician who won’t cry rivers about them when Pavlovstein rings his bell.

    Martin Heidegger was more lucid on the subject:

    The extermination of the Jews represents the apocalyptic moment when that which destroys ends up destroying itself. As the peak of self-destruction in history the Shoah makes possible the purification of being.

    Uh-huh.

    But the destroyers escaped destruction. And they are still loose — and still Hell-bent on sowing chaos and death.

    They say they simply want to “heal the world,” to teach it to sing in perfect harmony.

    Don’t believe it.

    Far from being a “teaching tool,” the Holocaust is weapon. Aimed at us. And at our children’s heads.

    When the liars are disarmed, being will be cleansed. This is the epic battle underway at the end of time.

    Do they really think they have the horses for this?

    I for one seriously doubt it.

    * * *

    The Holocaust industry is vast, wide, and all-embracing. They churn out the books, papers, and articles. They collect the shoes and hair (you should see the discounts from Chinese suppliers on them these days!), depict the barbed wire, make the movies and the television shows, erect the museums, call the conferences, put up the excreble statues and maudlin artwork. They have “councils” and organizations, send out envoys and ambassadors, flood the media, and insist that everyone’s attention is riveted by their tall tales at all times. Anything less than complete and total reverence and awe, and professions of complete and total belief, is met with everything from snarling, vicious rebukes to colossal opprobrium to conscienceless violence.

    Never again, they say. Never forget.

    How could we forget with them caterwauling about it constantly?

    Governors across the country are scrambling all over one another to be the first to make “Holocaust education” mandatory for K through 12, to indoctrinate the millions. Johnny can’t read, and Juan can’t even speak English, and Barquevious, forget about it — but they all will be force-fed a steady diet of sad tales of violinists playing for time, of flesh being torn off skeletons with acid, of German shepherds biting off the genitals of sensitive, virtuous moneylenders, and hard men on train platforms telling one child to go this way and another that.

    But here’s the thing. These fictional tales of horror are not really meant for remembrance, are not really concocted so we’ll “remember” — no. Not any more.

    What they are really teaching is the “evil” of having a White society, the urgent “moral need” for multiculturalism and multiracialism. What they really want is to teach our children to acquiesce in the dissolution of the White gene pool.

    Their real aim is to end White homelands forever.

    The Holocaust is no longer just an ostensible event; it’s a weapon. It’s why Derek Chauvin became an exhibit in a “Holocaust museum.” George Floyd, apparently, being six million and one.

    * * *

    By all rights the UN should be burned to the ground, the earth where it once stood salted over, and its multi-colored congregation sent packing.

    The UN now promulgates a “Holocaust Outreach” program using the tagline “Remembrance and Beyond.”

    The emphasis here is on “beyond.” Remembering those pathetic victims is one thing, but decimating White people and their countries is where their focus really lies.

    On the Web page they’ve set up for this abomination, they have a picture of a flower with a stem made of barbed wire. They want you to think that the Germans choked everything that was living with their cold steel, when in fact the opposite is the case. They used that cold steel to isolate and render harmless the destroyers of all that is noble and living and good. Isolate them from us.

    Bar-Ilhan University (go Jews!) is an Israeli research university in Ramat Gan. The university styles itself with fluff and balderdash thusly:

    We aim to blend tradition with modern technologies and scholarship, and teach the compelling ethics of Jewish heritage to all to synthesize the ancient and modern, the sacred and the material, the spiritual and the scientific.

    Bar-Ilan University has Jewish-American roots. It was conceived in Atlanta in a meeting of the American Mizrahi Organization in 1950, and was founded by Professor Pinkhos Churgin, an American Orthodox rabbi and educator.

    Pinko, did you say?

    America has been the best thing ever to happen to the Jews; conversely, the Jews have been the worst thing ever to happen to America.

    It’s not even close.

    A professor at this “esteemed” university was tapped to pen the UN’s “Holocaust” screed. He uses it as a weapon to demand “diversity” (meaning all-White groups or communities of any kind shall be forbidden), foment the Great Replacement, demonize White people, and create race chaos far and wide in formerly White nations.

    In order to dissolve our gene pool.

    The professor in question is Zehavit Gross, and, in addition to peddling lies back in Ramat Gan, he is also the “UNESCO Chair in Education for Human Values, Tolerance and Peace, School of Education.”

    Human values, peace, and tolerance: In his hands, these become words that mean “kill Whites.”

    This Jew Gross is on the prowl, as are all Jews. They say they want to teach the world to “sing in perfect harmony,” but they know a peaceful world is a pacified world, all the better to get it on its knees before them.

    * * *

    If we are not careful, the future will be a Jewish boot stomping on our faces forever. They will infect the minds of our children with their poison and teach them not to fight back, rendering them helpless against the parasites’ predations.

    The unanimous adoption by the United Nations General Assembly of Holocaust Remembrance resolution and the establishment of a robust Holocaust remembrance and education program signaled a commitment by the United Nations to ensure that the lessons of the Holocaust would be passed on to future generations.

    What are these lessons? First and foremost, that any type of racial thinking (on the part of White people) is beyond the pale. That “diversity” (read: no all-White nations, neighborhoods, anything) is a positive good. That any country with a dominant (White) majority will ipso facto be evil; that Jews do nothing wrong and are eternal victims; that the “world is getting smaller” and the future is a rainbow one of peaceful coexistence; that White people owe all sorts of reparations to the non-Whites of the world; and that if the world is not careful, Whites will rise again in berserker rage and genocidal fury and no one who is not White will be safe.

    Dark skin good. White skin bad.

    Though they won’t quite couch it in those terms, make no mistake about it — that is what they will be teaching our White children. Indeed, they already are.

    The Holocaust is a weapon.

    The United Nations also recognized its responsibility to highlight the vital educational issues of global citizenship and human rights, which today are as pressing as ever, if not more so. It acknowledges the need to develop a new cosmopolitan memory of the Holocaust that transcends ethnic and national boundaries.

    A “cosmopolitan memory” — what they mean is that now the memory of the Holocaust “belongs to the world.” (Read: must be imposed on the mind of every child.) It may have been (so they say) Jews who suffered in Germany, but the potential victims of White Evil are many and manifold: Africans, American Blacks, Mestizos, Asians, Indians, Amerindians — the lot of them. In the cosmopolitan melting pot, no one is safe from White people. If the trains aren’t running yet, they will be soon.

    The future of Holocaust memory and education lies in its ability to be relevant to the students of coming generations. While study about the Holocaust is important in and of itself, it is even more important to learn from the Holocaust in terms of promoting global citizenship, human rights, religious tolerance and multiculturalism to ensure that such evil does not occur again.

    Here the buzz words come flying hard and fast. Trust me: These cold phrases — human rights, global citizenship, tolerance, multiculturalism — are code words for White genocide. When you hear them, cock your Browning, because it means they are coming for you. Holocaust memory is to become the “memory of the world.” It is put forth as the memory of the evil that White people have done, and the memory of what White people will do if given half the chance. Never forget, never again. Even the Jews’ sacred perverts are in danger from Evil Whites.

    The Holocaust is now the defining symbol of the most terrible denial of basic human rights — an evil that we struggle to comprehend. We can convey to our students the message that the option of preventing the next Holocaust is in our own hands. Our students can take specific steps to counter racism and hatred on a local, granular level and this will impact at the universal, international level.

    So their logic is thus: Some Jews supposedly died, and now, lo, all these years later, White people must take a back seat, White people must continue to be second class citizens in the country their ancestors created, reparations must be given to the latest Afghani that was imported, the entire panoply of the anti-White agenda must be implemented, the races must mix, the misfits and mutants must reign, biological sex must be denied, any hint of racial or national consciousness must be expunged. Because “Germany in the 1930s,” don’t you know. All of which will make the intelligent and thoughtful start to wonder about the wisdom of orchestrating Germany’s overthrow.

    The most important educational message of tikun olam, repairing the world, is that we must be agents and facilitators against the evils of discrimination, prejudice, hatred and violence. Thus Holocaust Education should be constructed in such a way that the world can counter hatred — whether based on race, ethnic background, color, gender or religion.

    It’s the Holocaust for the whole world. Jews are notoriously jealous about their Holocaust; anyone who makes invidious comparisons of their trademarked Holocaust to something else generally gets policed into oblivion; now, however, they make the pivot — they want to share it with all the world; suddenly and for no reason at all they have become magnanimous. And the Jews have never been known anywhere at any time for being magnanimous, so when they become magnanimous it’s best not only to be suspicious, but deeply suspicious.

    You see, the entire rainbow world was up on those train platforms; it wasn’t just Sophie’s choice — it was Ho’s and Shanequia’s and Maria’s choice as well; all the world was herded into those camps. Now they want to bring every “gay,” every Brown, every Yellow, every Black, every “trans” freak, every bull-dyke with purple hair, every confused transvestite, every femboy with fifteen piercings through each eyebrow, every weirdo wallflower lurking in the corner, every man in a dress milling about the girls’ restrooms — all now are welcome, like mutant animals, onto the ark. It was once “workers of the world, unite” but now God doesn’t even know what to call the coalition they are massing to kill us. “Workers” they are not. Increasingly, we are the workers — working for them.

    We need to use these discussions to say to the world: DON’T EVER FORGET, LEST IT HAPPENS AGAIN. Humanity has to stay vigilant and Holocaust education is one of those awakenings, one of the tools we need to ensure that we do remember and are able to provide a brighter future for our children and grandchildren. We need to work together and make it loud and clear that racism and hatred only lead to violence where the innocent suffer! We need to keep this discourse burning to awaken current and future generations.

    They say they really don’t want it to happen again — but they never for one minute even consider changing their behavior. Which is why, in the future, it won’t be the discourse that’s burning.

    * * *

    And they have unilaterally declared that we are the enemy. Far from being the gravest error, opposition to Jews is the health of the state, and is the healthy defense mechanism of a healthy people.

    A murky wave of xenophobia, racism and hatred is flooding the world.

    Uh-huh.

    The growing strength of populist and far right groups in Europe must concern us all. The worldwide wave of anti-Semitism in which innocent Jews are attacked solely for being Jewish while walking the streets of Sydney, Melbourne, Brussels, Paris and Rome has to worry us.

    Their answer to this challenge is to spread the Jewish narrative of acquiescence to our own genocide through “education,” to stoop to intervene in our children’s lives at the most micro level possible. They program their prey — us — so that we no longer even want to resist. They work to ensure that our future generations will never be able to react in a healthy way to healthy messages. Put simply, they don’t want White people to defend themselves. They know it’s easy to win a war when you convince your enemies that to unilaterally disarm themselves is the “moral” thing to do.

    Holocaust education enables exploration of human rights literacy in different social contexts It acknowledges the need to develop a new cosmopolitan consciousness transcending national boundaries: The cosmopolitanization of Holocaust awareness and the need to avoid such a tragedy occurring again is connected to post-national processes. Thus, educating about the dangers of racism and extreme nationalism can become an icon for a new cosmopolitan future.

    “Post-national processes” and a “cosmopolitan future” perfectly suit the international criminal tribe. Forever they have dispersed among the nations, and preached the evil of nations — always themselves comprising a tightly networked nation spread out across the world. As they cohere among themselves with great ferocity, they preach to others that “parochial concerns” are “immoral,” that we should consider every man our brother, that there is only one race, the human race. And what post-national really means is post-racial. They want us to abjure the notion of race so we become biologically attenuated, softened up for them to kill us.

    Professor Gross wheedles up this fantasia:

    I have tried to imagine Zlata’s last journey to the gas chamber. How she stood in line, not knowing what fate awaited her. I thought that if an angel would come from heaven and tell her nothing can be done, your fate is sealed, but you should know you will have a great-granddaughter who will be privileged to live in the Land of Israel and be invited to the United Nations to discuss the future of Holocaust education, she would not have believed it. She would certainly have looked heavenwards and said: That will only happen when the Messiah comes.

    No, forget it, Zlata and Co. — the nonexistent “Messiah” hasn’t come. And won’t. The racially bastardized all against all the Jews are creating is not the paradise at the end of the word; it is the dystopian vision of cockroach parasites who fester and feed off destruction and putrefaction. They bring not a Heaven, but a Hell.

    But I say unto you, set your minds at ease, for death is a master from Germany. There will never be any gods before it.

    All Whites are Germans now. 1946 is looming again. But it will end very, very differently this time.

    * * *

    Source: Author
    For further reading:
    Dresden: A Real Holocaust
    Thoughts on the ”Holocaust”
    A Jewish Defector Warns America
    Germany: Ursula Haverbeck Sent Back to Prison
    A Babylonian Captivity
    Jewish Prayer Calls for Holocaust of Non-Jews
    ”Holocaust” Ranks Are Breaking
    NY Rabbi: ”Fewer Than 1 Million Jews Killed in Holocaust”

    Plusääni(1)Miinusääni(1)
  4. Todellisuudessa vapaamuurit muodostavat aina valtion valtiossa, eräänlaisen vastavaltion juutalaisuuden lailla. Vapaamuurarit palvelevat kansainvälistä johtoaan ja siten eivät ole lojaaleja kotimaalleen. Heidän rituaalinsa ja kielensä on peräisin juutalaisilta. Heidän oppinsa ja päämääränsä ja ideansa ovat yhtenevät juutalaisten kanssa ja täydentävät niitä (koska vapaamuurarit ovat heidän orjiaan). Vapaamuurarius on yhtä juutalaista kuin juutalaisuus. Vapaamuurarit ovat keinotekoisia juutalaisia. Juutalaisille välineiksi täydellisesti alistuneita toimijoita. Useimmat loosit esittävät jotain kristinuskon lahkoa tai väittävät olevansa kristittyjä. Esim. Nooan lakien noudattaminen ja juutalaisten palveleminen kertoo, että tämä on hirvittävä petos. Nooan lakien mukaan kristinusko on kuolemalla rangaistava rikos. Juutalaisuus kokee kristinuskon vihollisekseen. Monta kertaa sellaiset tiedot ovatkin vuotaneet, joiden mukaan vapaamuurarien päävihollinen on juuri Katolinen kirkko ja kristinusko. Juutalaiset ja vapaamuurarit olivat niin Ranskan vallankumouksen kuin bolshevismin takana. Kuten niin monien ilmiöiden. Bulletin Officiel de la Grande Loge de France, lokakuu 1923, s. 28: ”Vapaamuurarit näyttelivät tärkeintä osaa vuonna 1789 ja heidän on oltava valmiina järjestämään vallankumous kaikkina aikakausina.” Sama lehti, v. 1922, s. 236: Veljet, sallikaa minulle vielä toive puhua siitä, että vapaamuurarit, joita kansallisten vallankumousten historia kiittää, ovat asemassa, jossa voivat saada aikaan vielä suuremman, kansainvälisen.” Vapaamuurarit identifioituvat aina jumalattomaan tasavaltaan ja sosialismiin, eivätkä kavahda myöskään kommunismin tukemista. Grand Orientin suurmestari Desmon selitti tasavaltaa: ”Minulle tasavalta merkitsee antiklerikalismia, antimilitarismia, sosialismia.” ”Tavoitteemme ei ole individualismi, vaan kristinuskon maan päältä poistaminen” (Pall-Mall Gazette 26.4.1881) Belgialainen vapaamuurari Fleury: ”Alas kristityt! Sinä, joka 18 vuosisataa pidät maailmaa orjuudessasi, sinun valtakuntasi on lopussa! Jumala ei ole tarpeellinen.” (Raison et Religion/Brysseli 1881, s. 170) Fleischauerin kirjassa esitetään paljon muitakin vastaavia sitaatteja, joissa yleensä hyökätään kaikkea uskontoa ja kaikkia kirkkokuntia vastaan. Sitaatit ovat 1880-1920-luvuilta. Koska Voltairen päivistä juuri mikään ei ollut muuttunut, on mitään muuttunut tuskin tähän päiväänkään mennessä. Ja tosiasiassa eri maiden Grand orientit ovat vain avoimempia ja paljastavampia näissä asioissa esim. Englantiin verrattuna. Juutalaisia he kaikki ovat.

    Plusääni(9)Miinusääni(1)
  5. Jepulis on teistä oikeassa. Kaikkein vaikeinta, eli yhtä vaikeaa kuin kamelin on mennä neulansilmästä, on uskoa että synnin merkitys, eli vihollisen ase meitä syntisiä vastaan on todella poistettu kokonaisuudessaan Jumalan toimesta vuodattamalla Hänen oma puhdas uhriveri ristillä Kristuksessa. Kuten Hän itse ristillä ennen lihallista kuolemaansa tokaisi; ’se on täytetty’.

    Lain täyttämisen hengen tahto eli lankeemus on meissä niin juurtuneena syvälle että vain kuulemalla että niin on tehty ja uskomalla kuulemaansa voi pelastua. Kaikki teko on siis ulkopuolellasi toisen tekoa. Siksi Raamatussa puhutaan toisesta kuolemasta eli hengen kuolemasta, koska henki on se joka uskoo tai ei usko.

    Tämä siitä syystä että kaikki kunnia kuuluu yksin Jumalalle. Ristillä Jumala ottaa pelastuksesta yksin kaiken kunnian. Mutta tahtooko ihminen antaa Jumalalle kaikkea kunniaa? Sen kanssa joutuu kamppailemaan läpi elämän, että usko yksin Kristukselle kuuluvaan kunniaan säilyisi uskomalla siihen.

    Jumalan näkökulmasta synnillä ei ole merkitystä, sillä Hän on itse synnitön ja antaa lahjaksi synnittömyytensä, jota symbolisoidaan Raamatussa vaatteena jokaiselle joka uskoo tämän hyvän sanoman, eli evankeliumin.

    Ihmisen näkökulmasta teemme syntiä joka hetki etenkin toista ihmistä kohtaan, jonka vuoksi sitä tulisi pyrkiä välttämään, rakastamalla lähimmäistä parhaansa mukaan. Mutta se on helpompaa kun saa tietoonsa että Jumala on rakkaus ja rakastanut ensin kuolemalla lihassa syyttömänä syytettyjen, eli sinunkin edestä. Jokaisen lihallisen elävän ihmisen edestä.

    Jokaisen, myös vihollisesi edestä. Siksi Jeesus kehottaa rakastamaan ennen kaikkea vihollista, kuten Hän rakastaa sinua vaikka olet Hänen vihollisensa synteinesi. Kaikki syntisi ovat olemassa, niitä ei ole pyyhitty olemasta. Niillä ei vain ole merkitystä niin kauan kuin Jeesuksella Kristuksella on merkitys.

    Siksi Jeesusta kutsutaan Raamatussa kulmakiveksi, jonka rakentajat hylkäsivät. Kun ylistät yksin Kristusta, kuten mies, joka löysi pellosta aarteen ja luopui kaikesta muusta, olet saanut tiedon tuosta lahjasta, johon Jepulis viittaa. Millään muulla tässä maailmassa ei ole mitään merkitystä. Kaikki muu häviää ajan myötä, kuten on kirjoitettu Jumalan itsensä toimesta Raamatussa. Tunnetko kirjoitukset ja Jumalan voiman Kristuksessa? Vai vaikuttaako sinussa vielä lain henki? Kristus on lain loppu, Raamattu kirjoittaa.

    Plusääni(4)Miinusääni(3)
    1. Sinusta siis vapaamuurari ja rikollista elämää viettävä pastori joka on täynnä paskaa ja valheellisuutta voi pelastua jonnekin vaikka ei olemuksellaan saati teoillaan heijasta kaipaavansa jumalallisia arvoja?

      Tuo oppi avaa ovet sille mädätykselle jossa ev.lut kirkko ja melkeimpä kaikki institutionalisoituneet uskonjärjestelmät ovat.

      Plusääni(0)Miinusääni(1)
      1. Esa Kokosta,

        olet nyt unohtanut tekojensa puolesta aivan kokonaan turmeltuneen ryövärin ristillä ja Jeesuksen sanat hänelle. Riittää kun uskot ja kun olet uskossa, niin se osaltaan saa sinun hyvätkin tekosi näyttämään täysin mitättömiltä Jumalan teossa Kristuksessa rinnalla.

        Plusääni(2)Miinusääni(2)
        1. Tuo ryöväri tuli katumukseen ja parannukseen siinä ristillä. Jos olisi saanut elää tuosta hetkestä eteenpäin niin tuskin olisi enää ollut ryövärin tiellä. Kuten nämä lukuisat luopio pastorit ovat jotka avoimesti palvelevat Saatanan Synagogaa ja ovat vapaamuurareita ja ties mitä muuta.

          Plusääni(2)Miinusääni(1)
          1. Ymmärräthän että hänen kätensä ja jalkansa olivat ristiinnaulitut sovittamaan enää yhtään mitään. Ryöväri ristillä symbolisoi sitä että ihmisen sovitusta ei tarvita yhtään mihinkä silloin kun Jumala itse on tullut sovittamaan.

            Kun luet Raamattua hieman tarkemmin, huomaat että parannuksella tarkoitetaan Jeesuksen Kristuksen ruumista, joka on sinun ulkopuolellasi Hänen tekonsa. Me muut olemme kuolleita jo syntyessämme, eli laittomassa ruumiissa ja muodossa.

            Toki, sekä omaa ruumista että toista ihmistä tulee kohdella kunnioittavasti, mutta se ei tuo pelastusta. Jeesus Kristus ja Hänen ruumiinsa on se joka pelastaa ja sovittaa, ja kun uskomme että on niin.

            Vasta tuon uskon perusteella olemme antaneet kaiken kunnian Jumalalle pelastuksesta ja saamme lahjaksi Hänen vanhurskautensa, joka peittää syntimme, ja kestämne sen turvin Hänen kirkkautensa edessä siinä kärventymättä.

            Plusääni(1)Miinusääni(3)
    2. KRISTUS JA LAKI
      Nimimerkki ”Syntinen” kirjoittaa: ”Kristus on lain loppu, Raamattu kirjoittaa”. Jumalan Sanassa ei ole kohtaa, mikä tarkoittaisi lain loppua. Päinvastoin. Jeesus sanoo: ”Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt.” (Matt. 19: 17). Ja: ”Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle.” (Joh. 14: 21). Kymmenen Käskyä ovat Raamatun tärkein kohta. Kun noudattaa Käskyjä, niin pelastuu ja pääsee taivaaseen. Kun ihminen tutkii syntejänsä ja tekee parannuksen, niin Jeesus antaa hänelle voimaa pitää Käskyt. Protestanttien järkyttävä petos on, että he luulevat ihmisen pelastuvan yksin uskosta. Apostolien teot ja kirjeet eivät ole Jumalan Sanaa, vaan ovat kirkolliskokousten lisäyksiä. Jumalan Sanaa Uudessa Testamentissa ovat vain neljä evankeliumia ja Ilmestyskirja
      Benjamin Kivilohkare, miles Domini

      Plusääni(5)Miinusääni(2)
      1. @Benjamin Kivilohkare,

        Sen vuoksi kirjoitin että vaikeinta on uskoa, kuten nyt todistat itsellesi kun vastaat että et suostu uskomaan.. Raamattu kuitenkin todistaa toisin;

        Room. 10:4
        ’Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.’

        Tämän on Jumala itse järjestänyt sen vuoksi että kaikki kunnia pelastuksesta kuuluisi yksin Hänelle. Ei omahyväiselle ylpeyteen langenneelle ihmiselle.

        Niinpä ihminen, joka uskoo, vanhurskautetaan uskosta, ilman lakia. Mutta, joka ei usko, tuomitaan lain kirjaimen ja tekojensa mukaan, jos hän kerran niin tahtoo.

        Eli jos et ole Aatamin jälkeläinen ja elänyt vauvasta asti ilman yhtään syntiä, eli täyttänyt lakia täydellisesti, niin sinulla on mahdollisuus pelastua omien tekojesi kautta, kuten Kristuksella.

        Muutoin joudut turvautumaan Kristuksen tekoon ja Hänen lahjavanhurskauteen. Sillä se vain kelpaa Jumalalle. Vain Poikaansa Jumala on mielistynyt, kuten Raamatussa Hän ilmoittaa. Ei yhteenkään muista ihmisistä.

        Jumala vaatii täydellisyyttä. 10 käskyn noudattaminen ei riitä ystävä hyvä. Ei edes juutalaisten 600 käskyä, sillä myòs veresi tulee olla puhdas, kuten Kristuksella, jonka Jumala siitti itse neitsyt Mariassa. Siten Jeesus ei polveutunut langenneesta Aatamista ja oli puhdasverinen.

        Kristus oli Jumalan lähettämä täydellinen uhrilahja Hänelle itselleen, jonka kautta Hän sovitti syntisen ja laittoman maailman itsensä kanssa.

        Kun luet Raamattua, niin huomaa että kaikki on kirjoitettu vain korottaakseen Kristuksen kunniaa. Ei tavallisen ihmisen, kuten sinun tai minun kunniaa. Sellaista ei ole olemassakaan. Se on kuollut jo syntyjään. Laiton maailma pysyy yllä vain koska on olemassa Kristus.

        Synnin palkka on kuolema, mutta elämä on Kristuksen lihassa ja veressä sinun ulkopuolellasi. Taivaassa ylösnousseena Jumalan tykönä. Miksi et ylistäisi ja kiittäisi siitä hyvästä teosta? Ja antaisi sen teon vaikuttaa itsessäsi lähimmäisesi hyväksi itsesi ja omahyväiset lain tekosi unohtaen.

        Meidät tuomitaankin sen perusteella, mitä olemme tehneet tai jättäneet tekemättä toisillemme, ei itsellemme tai Jumalaa kohtaan, kuten Raamattu opettaa. Silloin olemme rakastaneet Jumalan tekoa Kristuksessa ja palvelleet toista ihmistä kuten Jumala tuli Kristuksessa palvelemaan meitä, ei palveltavaksi, kuten Jeesus sanoi.

        Suosittelen kaivamaan esille Ivan Paninin version Uudesta Testamentista, jos UTn oikeellisuus epäilyttää.

        Plusääni(2)Miinusääni(3)
        1. YKSIN USKOSTA ON TIE HELVETTIIN
          Jeesuksen sielu oli itse Jehova Jumala. Hänen ruumiinsa oli ennen kirkastusta tavallisen ihmisen ruumis, mutta kirkastuksen jälkeen itse Jehova Jumalan ruumis. Jeesus ei sovittanut kenenkään syntiä, vaan hän kukisti helvetit, jotka tuolloin estivät taivasta virtaamasta ihmisiin ja ihmisen uudestisyntymistä. Ristinkuolema oli Jeesuksen viimeinen kiusaus, jolla hän lopullisesti kukisti helvetit ja salli jälleen taivaan virtauksen ihmisiin. Koko Raamattu opettaa, että ihmisen teot ratkaisevat hänen taivaaseen pääsynsä. Kun ihminen tutkii omia tekojaan ja tunnustaa syntinsä ja rukoilee anteeksiantoa Jeesukselta, hän pelastuu, jos ei enää tee syntiä eli elää Kymmenen Käskyn mukaisesti. Sovitusoppi ynnä ”yksin uskosta” ovat ihmisen omasta ymmärryksestä syntyneitä harhaoppeja, joita ei ole Jumalan Sanassa. Jumala vaatii ihmiseltä vastavuoroisuutta eli tekoja. Nimenomaan teot pelastavat ihmisen, jos ne lähtevät puhtaasta sydämestä. Sokea usko ”yksin uskosta” johtaa helvettiin. LIITY VKK:hon (https://valtakuuluukansalle.fi/ ). LÄHETÄ TUTKINTAPYYNTÖ (https://www.virkamafia.fi/virkamafia-elvytyskusetus/)! ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
          https://mvlehti.net/
          https://positv.fi/
          http://koronarealistit.com/
          https://vapaudenpuolesta.fi/
          https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
          https://www.ossitiihonen.com/
          http://sinikkatyynela.blogspot.com/
          https://www.elinahytonen.fi
          https://www.globalresearch.ca (teksti suomeksi yläpalkista)
          http://stopworldcontrol.com
          BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
          Herran Toisen Tulemisen Kirkko

          Plusääni(5)Miinusääni(3)
  6. Lisään vielä ennen kuin palaan muihin askareisiin, että en kuuluu luterilaiseen kirkkoon enkä muihinkaan kirkkoihin tai uskonnollisiin yhdyskuntiin.

    Tuo sinun ’uskosi’ @Benjamin kuulostaa vahvasti helluntailaisuudelta, eli katolilaisuudelta. Hekään eivät uskoneen Kristukseen, vaan päin vastoin pitivät Häntä hulluna, joka pilkkaa Jumalaa.

    Hullua on se, kun ihminen kirkkain silmin syyttää Jumalaa, että Hän pilkkaa itseään. Samat roomalaiskatoliset helluntailaiset olivat ensimmisenä tuomitsemassa Jeesusta Jumalan pilkastaristille naulittavaksi, juutalaisten ohella, sillä heille lain kirjain ja käskyt, joita he eivät pysty täyttämään, ovat kaikki kaikessa. Ylpeytensä vuoksi.

    Mutta juuri siksi se mitä Jeesus teki ja on on sellaista nerokkuutta, mitä vain Jumalalta itseltään voisi odottaakkin.

    Pietari @Benjamin ajatteli muuten samoin kuin sinä. Sinun kannattaa tutustua Jeesuksen sanoihin hänelle. Sekä siihen, mitä Pietari ei ollut huomannut, vaikka luuli olevansa uskossa.

    Plusääni(2)Miinusääni(3)
  7. Keskittyminen valkoisuuteen, tai johonkin ismiin tai olemalla jonkun kirkon jäsen ei pelasta .Ainoastaan usko Jeesukseen pelastaa ja maailmanloppu tulee pian. Menkää nyt vaikka opiskelemaan farmaseutiksi älkää nyt jaksako tota natsilinjaa. Kukaan ei saa sellaista Jeesusta kuin haluaa vain Raamatun Jeesus pelastaa. Jossain vaiheessa tulee uusi maailmanjärjestys jos pistetään liha lihaa vastaan ette te sille pärjää.

    Plusääni(1)Miinusääni(1)
  8. Jumala, jonka ihminen voisi järjellään ymmärtää ei ole enää Jumala vaan epäjumala.

    Jehovantodistajat, juutalaiset ja muslimit ovat kolminaista Jumalaa vastaan, ei kristinusko.

    Jumala ja Jumalan laki vaatii täydellisyyttä. Jos kykenet täydellisen, virheettömän elämän, pelastut. Ongelma on siinä, että et kykene. Ihminen voi tehdä pahaa ajatuksin, sanoin, teoin ja tekemättä jättämisin. Jos eläisit muuten täydellisen elämän mutta tekisit vain yhden pienen pahan teon, et ole enää elänyt täydellistä elämää. Täydellisyys on menetetty.

    Täydellisyys ei löydy ihmisen teoista. Se on löydettävä muuten. Vain Jumala kykenee täydellisyyden hankkimaan. Vai pidätkö itseäsi täydellisyyteen kykenevä? Ylimielisen ihmisen harhaluulo.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat