– pelastautukoon ken voi!
Hiljalleen etenevän juttusarjan tavoite on selvittää, miksi käynnissä oleva talouskriisi on pahempi kuin mikään itsenäisyyden aikana koettu. Myöhemmin saatamme edetä toimintaohjeisiinkin. Tässä vaiheessa visuimmille tiedoksi, että neuvoni on myydä kaikki sijoitukset (eritoten korkosijoitukset!); nostaa kuukauden palkka käteisenä ja panna jemmaan; hankkia loppurahalla kultaa ja hopeaa, jotka ovat edelleen ällistyttävän edullisia ja nousevat varmasti.
Vihdoinkin osakemarkkinat ovat alkaneet osoittaa mukautumista reaalitalouteen. Tunnelma on viime päivinä ollut niin huono, että jopa lyhytaikainen käänne plussalle on kohta mahdollinen. Lopulliset pohjat eivät tosin ole vieläkään käsillä. OMXH-indeksi on menettänyt 2000-luvulla arvostaan yli puolet. Kohta yhdeksän vuotta on kulunut, ja puolet indeksiin sijoitetusta rahasta jäljellä. Osta ja unohda – menetät loputkin.
Tarkoitukseni ei ole väittää, että suomalaisissa yhtiöissä olisi jotain vikana: ne tekevät arvokasta työtä tuottaessaan tavaroita ja palveluita. Harmittelen vain sitä, kuinka huonosti monille yhtiöille tulee lähivuosina käymään, työntekijöiden, sijoittajien ja tuotteiden käyttäjien mielipahaksi. Paperirahajärjestelmän kuolettava myrkky tekee näet paraikaa työtänsä tuhoten suomalaista teollisuuskantaa; samalla tavoin, kuin se on jo tuhonnut Yhdysvaltain teollisuuden – sen, joka aikanaan oli yli puolet maailman tuotannosta. Niin kauan, kuin myrkkyä ei poisteta, ei sijoittajalla ole kauheasti järkeviä syitä ostaa osakkeita, ja tältä toki tahtoisin lukijatkin säästää. Rahat tulevat vielä huomattavasti parempaan käyttöön kuin pörssin kaivoon.
Länsimaailman talous on nyt törmäyskurssilla, joka johtaa todennäköisesti itänaapurissa taannoin koetun kaltaiseen totaaliseen romahdukseen. Meillä syy kehityskulkuun voidaan jäljittää aika mielenkiintoiseen asiaan: talousjärjestelmän tuho johtuu pyörivästä korkotasosta. Tämän on saanut aikaan katteeton paperiraha.
Ennen ensimmäistä maailmansotaa kaikki maailman rahat olivat kultaa, ja luottolaajennuksella oli rajansa. Systeemi savusti huonot pankit ulos automaattisesti, ilman tarvetta minkäänlaisille rahoitustarkastuksille. Korot olivat vakaita; maailman suurin velallinen oli Britannia, ja sen valtionvelan, konsolien, korko liikkui puolen vuosisadan ajan 3-3,5 prosentin haarukassa. Spekulaatio oli mahdotonta, ja konsoleita käytettiin siihen, mihin ne olivat tarkoitettukin: ylimääräisen rahan omistajille tarjottu tylsä ja turvattu tuottomahdollisuus.
Vuoden 1971 maksukyvyttömyystilansa jälkeen USA:lla ei ollut enää mitään, minkä päälle valuuttansa laskea. Niinpä sen arvo putosi nopeasti muutamaan prosenttiin entisestään, suhteessa aikaisempaan ankkuriin, kultaan. Tämä ei kuitenkaan, kuten sanottua, ollut tuhoisin asia. Koko 1970-luvulla näet korot nousivat jatkuvasti, ja tämä suitsi talouskasvua. Vuosien 1980-82 laman kulminaatiopisteen jälkeen korot lähtivät laskuun. Jos tämän ajatellaan olevan hyväksi taloudelle, niin silloin on kauniisti unohdettu ikiaikaiset kirjanpitoperiaatteet. Nimenomaisesti: varojen ja velkojen arvostaminen käypään arvoon.
Kun korot laskevat, kaikki velka tulisi kirjata taseessa sen jälkimarkkina-arvoon. Otetaan esimerkiksi yrityksen investoinnin rahoitukseen käyttämä 15 vuoden bullet-laina, joka erääntyy miljoonana dollarina. Mikäli korkotaso on 15% (1982), lainan liikkeeseenlasku tuottaa 87 000 dollarin kassavirran (0,85^15). Kirjanpidossa vastattavaa-sarakkeeseen kirjataan tuo luku, ja se kasvaa korkoa korolle 15%, kunnes erääntyy miljoonana 15 vuoden kuluttua. Laskevien korkojen aikakautena vallitseva korko saattaa viidessä vuodessa olla pudonnut 8%:iin. Tällöin velan kirjanpidollinen arvo on 197 000 dollaria (0,85^10), mutta sen arvo jälkimarkkinoilla on 434 000 dollaria (0,92^10)! Tällaisessa tilanteessa yritys saattaa näyttää kirjanpidollista voittoa ja maksaa osinkoa, vaikka käyvän arvon periaatteen mukaisesti se pahimmillaan saattaisi olla teknisesti selvitystilassa ja kovasti lisäpääoman tarpeessa!
Vain näin voidaan varmistaa, että yrityksen tase on oikein arvostettu, ja että se esimerkiksi pärjää kilpailussa vasta perustettua yritystä vastaan. Jos joku on ihmetellyt, miksi lentoliikenne on ollut maailman huonoimmin kannattava bisnes 1980-luvulta lähtien, niin syy on juuri tämä. Lentokoneisiin sitoutuu paljon pääomaa, ja tämän velan hoitaminen käy vuosi vuodelta raskaammaksi. Laita sitten lentokoneiden tilalle paperikoneet, niin tiedät, miksi kauan uumoiltu teollisuuden joukkopako Suomesta on nyt päässyt käyntiin. Kaikki puheet yritysten uusiutumiskyvyttömyydestä, työvoiman korkeasta hinnasta jne., ovat hyviä yrityksiä selittää asiaa, jonka todellinen syy on äärettömän salakavala. Kuka olisikaan arvannut, että keskuspankkien ja kaikkien taloustietäjien ylistämät koronlaskut nimenomaan olisivat se asia, joka tappaa talouden? Näin kuitenkin on jo käynyt Japanissa, jossa talous on käynyt tyhjää 20 vuoden ajan, ja korot ovat 0-1% luokkaa.
On mahdollista jopa sanoa, että emme ole liemessä siksi, että rahapolitiikka olisi liian löysää. Ongelman syy on näet se, että rahaa ylipäänsä politikoidaan. Politikointi rahan arvolla johtaa korkotason epävakauteen, ja tämä tuhoaa pääomaa. Tässä vaiheessa tulee tuskin yllätyksenä, että pankit ovat olleet kehityksen etunenässä. Ne eivät ole tehneet taseeseensa varauksia korkotason laskiessa, ja nyt niiltä on yhtäkkiä kollektiivisesti rahat loppu, välittömästi ennätyksellisen tulosvuoden jälkeen. Miksi ennätystulos ei näy pankin likviditeetissä? Yleinen mediaselitys huonolaatuisista lainoista ei ole tyydyttävä; luottokriisi on pääoman tuhoutumisen seuraus, ei syy.
Pankki ei saa omistaa mitään reaaliomaisuutta, ja siksi nykyisin kaikki pankkien varat koostuvat toisten veloista. Koko pankkijärjestelmä on tämän vuoksi altis systeemiselle kriisille, jota voi helposti kuvata dominoilla. Jos yhden pankin annettaisiin kaatua, tämän velat jäisivät maksamatta ja katoaisivat toisten pankkien taseista. Tämä kaataisi seuraavan pankin ja niin edelleen. Tätä riskiä pankit ovat yrittäneet suojata CDS-nimellä tunnetuilla luottoriskijohdannaisilla. Koko touhu on ollut ihan rikollista, kun mm. vakuutusyhtiö AIG on taannut kymmeniä kertoja oman taseensa verran muiden lainoja, ja tulouttanut ja maksanut osinkoina ulos näiden vakuutussopimusten tuottaman kassavirran. Mainittu yhtiö otettiin taannoin liittovaltion hallintaan, yksinkertaisesta syystä. Jos CDS:t olisi alaskirjattu, jokaikinen suuri pankki maailmassa olisi mennyt nurin. Tästä on ihan oikeasti leikki kaukana.
Poliittisesti hyväksyttävin lopputulos on pelastaa maailmanlaajuisesti kaikki kaatumassa olevat pankit ja muutkin isot firmat tuoreella rahalla. USA näyttää hyvää esimerkkiä, kun se kansallistaa parhaaseen korporativismi- (aka fasismi) tyyliin minkä hyvänsä instituution, joka apua pyytää. Viimeisen kuukauden aikana dollarirahamäärä on kasvanut 30%. Näin massiivinen rahanpainaminen näkyy ehkä vuoden viiveellä hintatason vastaavana kohoamisena. Kansallistamistoimien vieminen loogiseen päätökseen asti edellyttää rahamäärän ainakin kaksinkertaistamista. Kaikki tulee kaksi kertaa kalliimmaksi, mutta palkkojen noususta on turha haaveilla. Jos jalometalleja ei olisi, tilanne olisi pienen ihmisen näkökulmasta aika toivoton.