Luomuruoan syöminen vähentää kehon myrkkyjä 90 prosentilla

Luomupainotteisen ruokavalion aloittaminen vähentää kehon myrkkyjen määrää 90 prosentilla jo viikossa. Asian selvitti australialainen RMIT-yliopisto.

Luomuruoan syöminen on siis ensisijaisen tärkeää, mikäli haluaa puhdistaa kehonsa myrkyistä. Jo aiemmin tutkijat ovat selvittäneet luomuroan ja kehon myrkkyjen suhdetta lapsilla, mutta RMIT-yliopiston aikuisia käsitellyt tutkimus on ensimmäinen laatuaan.

Tutkimukseen valittiin 13 satunnaista aikuista. Heitä käskettiin muuttamaan ruokavaliotaan niin, että vähintään 80 prosenttia siitä koostuisi luonnonmukaisesti valmistetusta ravinnosta. Viikon päästä dieettiä vaihdettiin. Seuraavaksi vähintään 80 prosenttia ruokavaliosta täytyi koostua ”tavallisesta ruoasta”, eli sellaisesta, jonka valmistamiseen on mahdollisesti käytetty torjunta-aineita, synteettisiä lannoitteita tai geenimuunneltuja eliöitä. Myös jälkimmäistä dieettiä jatkettiin viikon ajan. Kummankin dieetin loputtua osallistujilta otettiin virtsanäytteet.

Tutkimusta johtaneen tohtori Liza Oatesin mukaan jo ennalta tiedettiin, että suurin osa myrkyistä australialaisaikuisten kehoissa on peräisin ruoasta. Myrkkyjä voi tulla kuitenkin myös muista lähteistä, joten Oates tahtoi selvittää kuinka suuri merkitys ravinnolla todellisuudessa on.

Potilaiden virtsasta etsittiin kuutta kemikaalia, joita keho luo puolustautuessaan torjunta-aineiden organofosfaatteja vastaan. Organofosfaatit ovat myrkkyjä, jotka vaikuttavat eliöiden hermojärjestelmään. On havaittu, että jo pienet organofosfaattipitoisuudet voivat olla vaaraksi ihmisen terveydelle. Tutkimuksessa havaittiin, että organofosfaattia vastustavien kemikaalien määrä virtsassa väheni lähes 90 prosentilla jo vain viikon kestäneen luomuruokadieetin jälkeen.

Mikäli oma taloudellinen tilanne ei kestä täysipainoista siirtymää luomuruokavalioon, voi terveyttä edistää muillakin tavoin. Teollisesti tuotettu liha on täynnä erilaisia lääkkeitä ja myrkkyjä, joten syömällä enemmän kasvisruokaa voi omaa terveyttä parantaa jo huomattavasti.

Natural News

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat