- Magneettimedia - https://www.magneettimedia.com -

Lukijan kommentti: Miksi Magneettimediasta syntyi kohu?

Magneettimedia on pyrkinyt tuomaan teksteissään esille ilmiöitä, joita valtamediat eivät tahdo käsitellä. Usein aiheet on muualla koettu liian kipeiksi siksi, että ne käsittelevät yhteiskunnallista eliittiä. Vaikka eliitti itse on pysytellyt hiljaa, ovat suomalaistoimittajat olleet sitäkin kiivaampia puolustaessaan vallanpitäjien koskemattomuutta. Vaikka rikossyytteiden takana ovatkin Suomessa asuvat yksityishenkilöt, juutalaisseurakunnat sekä syyttäjät, on varsinaisen kohun takana ennen kaikkea kritiikitön suomalaismedia. Toimittajat vaativat konsensusta.

Monien mielestä Magneettimediaa vastaan nostetut syytteet ja rikostutkinnat ovat osoitus siitä, että tässä taistossa lehti hävisi ja yhteiskunta voitti. Onko näinkään? Sionismikriittisten artikkeleiden tärkein tavoite oli nostaa esille yhteiskunnassa piilevä kaksinaismoralismi. Nyt aihe on ollut esillä useissa sanomalehdissä ja siitä keskustellaan niin verkossa kuin kahvipöydissä. Kasvatus kaksinaismoralismiin alkaa koulunpenkiltä, jossa suomalaisnuorille syötetään yksipuolista näkemystä maailmanpolitiikasta ja Euroopan lähihistoriasta. Juutalaiset esitetään nuorille niin kouluissa kuin viihdemaailmassa uhrikansana, joka on koko historian ajan kokenut vainoa ilman mitään hyvää syytä. Kaksinaismoralismi seuraa suomalaista tämän varttuessa puolueellisissa sanomalehtiartikkeleissa, ”yleisesti hyväksytyissä” mielipidenormeissa – ja viime kädessä lainsäädännössä ja tuomioistuimessa.

Juutalaisten uhrirooli ja Eurooppaa perisynnin lailla riivaava ”antisemitismi” ovat tärkeitä kulttuurillisia normeja, joita varjellaan sananvapautta rajoittavalla lainsäädännöllä. Magneettimedia ei ole koskaan käsitellyt juutalaisia kokonaisena etnisenä, rodullisena tai edes uskonnollisena ryhmänä. Sen sijaan sionismin väkivaltaista ideologiaa ja monien yhteisössään arvostettujen juutalaisten uskonoppineiden tulkintoja heille pyhistä kirjoituksista on lehti käsitellyt ennakkoluulottomasti. Lisäksi on tuotu esiin instituutioita ja järjestöjä, joissa juutalaisilla on suhteettoman suuri vaikutusvalta ja edustus heidän varsinaiseen lukumääräänsä nähden. Yhdysvaltojen ja muutamien Euroopan maiden tiedotusvälineet sekä liike-elämä ja poliittinen lobbauskulttuuri ovat hyviä esimerkkejä. On myös osoitettu, että juutalaiset toimivat usein tiiviinä yhteistä etuaan varjelevana ryhmänä, mikä on hyvin ymmärrettävää eikä sinänsä tuomittavaa.

Missä kaksinaismoralismia sitten on? Siinä, että mitä tahansa muuta ihmisryhmää voi Suomessa käsitellä kuten Magneettimedian on käsitellyt juutalaisia, kunhan ei syyllistytä kiihottamiseen kansanryhmää vastaan, kunnianloukkaukseen tai rikokseen yllyttämiseen. Näihin myöskään Magneettimedia ei ole syyllistynyt. Joka toista väittää, esittäköön tarkan lainauksen jostain lehden julkaisemasta artikkelista. Se, että artikkelissa on kriittinen ilmapiiri, ei tee siitä rikollista.

On yhteiskunnallisesti täysin hyväksyttyä sanoa, että katolisen kirkon piirissä ilmenee pedofiliaa. Sen sijaan rabbien pedofiliaa käsittelevä artikkeli poikii heti rikosilmoituksen. On korrektia sanoa, että suomenruotsalaiset ovat liike-elämässä menestyneitä ja heillä on lukumääräänsä nähden paljon vaikutusvaltaa yhteiskunnassa. Kun saman sanoo juutalaisista, se on antisemitismiä. Kuka tahansa voi sanoa, että Pohjois-Korean valtio-oppi pohjautuu etniseen ylemmyydentunteeseen ja siihen liittyvään aggressiiviseen suhtautumiseen ulkomaailmaan. Kun saman sanoo Israelista ja sionisteista, on jälleen antisemitisti. Muutamat äärijuutalaiset ovat myös popularisoineet väitteen, että antisionismi on antisemitismiä. Myös syyttäjät Mika Illman ja Jorma Kalske ovat nielleet väitteen pureskelematta. Sen sijaan monet maltilliset juutalaiset ovat tyrmänneet kiihkonationalististen uskonveljiensä väitteen täysin. Jos ei usko, voi tutustua The Holocaust Industry -nimisen kirjan kirjoittajan Norman Finkelsteinin elämään. Kiihkojuutalaiset kutsuvat häntä ”itseään vihaavaksi juutalaiseksi”, koska hän on suhtautunut kriittisesti useiden yhteisönsä jäsenten ajatteluun ja tekoihin. Erityisesti häntä on harmittanut se, kuinka juutalaisten uhrirooli on heidän aseensa maailmanpolitiikassa. He lypsävät sillä rahaa, aseita ja oikeutusta palestiinalaisvastaiselle väkivallalle.

Muutama sana vielä valtionsyyttäjä Mika Illmanista, joka on kartuttanut mainettaan suomalaisten mielipiderikollisten uupumattomana pyydystäjänä. Illman on saanut suomalaisen tietoteknologiayhdistys Electronic Frontier Finlandin ”Vuoden isoveli” -palkinnon toisinajattelijoihin kohdistamastaan vainosta. On kummallista, että Illman ylipäätään voi olla mukana Magneettimediaa käsittelevässä oikeusprosessissa, ovathan kysymyksessä sionismi ja juutalaisuus. Häneltä ei voi odottaa puolueettomuutta. Illmanin isä Karl-Johan Illman kun oli eräs Suomen uraauurtavista juutalaisjärjestöaktiiveista. Åbo Akademissa Vanhan testamentin eksegetiikkaa ja judaistiikkaa tutkinut professori Karl-Johan Illman sai omien sanojensa mukaan Turun juutalaisilta ”kunniajuutalaisen” arvonimen, vaikka oli itse luterilainen. Tähän syynä on etenkin ollut antisemitismimyytin varjelu akateemisessa maailmassa. Aurora-lehden numerossa 5/2000 Mika Illmanin isä totesi: ”On erittäin tärkeää, että holokausti ei pääse unohtumaan, kun viimeisetkin keskitysleireiltä selvinneet poistuvat joukostamme (…)”. Karl-Johan Illman ehti elämänsä aikana johtaa myös aggressiivista holokaustilobbausjärjestö Jad Vashemia vuosien ajan. Sionistikristittyjen The National Institute for the Renewal of the Priesthood -sivuilla häntä kuvattiin seuraavasti: ”Hyvin tunnettu henkilö Suomen ja Ruotsin juutalaisyhteisöissä”, ”juutalaisen kansan ja Israelin suuri ystävä”, ”Scandinavian Society of Jewish Studies -järjestön johtaja 1985-1995”, ”rakasti juutalaisuutta”. On melko selvää, mikä motivoi Karl-Johanin poikaa Mikaa hänen poliittis-aatteellisessa oikeusristiretkessään. Hämärän peittoon sen sijaan jää, miksi Suomessa syyttäjä, jolla on äärimmäisen vahva aatteellinen tausta, saa vuosi toisensa jälkeen vainota maailmankuvansa vihollisia ja samalla kuormittaa oikeusjärjestelmää. Sananvapausrikosten setviminen vie aikaa murhien, raiskausten, ryöstöjen ja talousrikosten käsittelyltä. Hufvudstadsbladetille antamassaan haastattelussa Mika Illman on myös todennut suoraan, että on halunnut tuomioilla antaa selkeän signaalin ”vallanpitäjiä kritisoiville” ihmisille!

Kirjallisina todisteina Magneettimediaa vastaan Illman ja Kalske aikovat oikeudenkäynnissä käyttää muun muassa Eero Kuparisen kirjallisuutta ja hänen näkemystään antisemitismin luonteesta. Niinikään Turun yliopistomaailmassa toimivaa Kuparista ei voi pitää järin puolueettomana lähteenä. Hän on toiminut tiiviisti esimerkiksi Israelin Ystävät ry:n yhteydessä. Israelin Ystävät ry kerää rahaa Israelin hallitukselle, joka on jo vuosikymmenten ajan syyllistynyt räikeisiin ihmisoikeusrikkomuksiin, valloitussotiin, murhiin, siviilien pakkosiirtoihin ja rasistiseen siirtokuntapolitiikkaan. Miten Kuparisen käsitystä juutalaisuudesta, sionismista, ihmisoikeuksista tai maailmanpolitiikasta yleensäkään voidaan käyttää oikeudessa pätevänä todisteena? Eero Kuparinen saa äänensä usein kuuluville myös Suomen suurimmissa sanomalehdissä Israelia ja toista maailmansotaa koskevissa kysymyksissä, mikä jo itsessään on tärkeä peruste sille, että on olemassa Magneettimedian kaltainen toisinajattelijajulkaisu. Suomessa ilmeisesti saa kannattaa ja rahoittaa aseellista rasistista politiikkaa, kunhan aseet hankitaan ”oikealle” osapuolelle.

Juutalaisyhteisö länsimaissa on keskimäärin varakas, hyvin verkostoitunut ja sillä on monien etujärjestöjensä vuoksi paljon vaikutusvaltaa. Se käyttää historiaa ja eurooppalaisten historiallista syyllisyydentunnetta säännöllisesti hyväkseen julkisessa keskustelussa. Se voi menestyksekkäästi vaatia anteeksipyyntöjä, boikotteja ja kauppasaartoja, kun se kohtaa kritiikkiä. Harvalla, jos yhdelläkään, muulla etnisellä ryhmällä on vastaava asema. On perusteltua sanoa, että juutalaisyhteisö on yhteiskunnallisen asemansa vuoksi länsimaista eliittiä. Todennäköisesti siksi harva toimittaja haluaa kajota heihin ja samalla suututtaa esimiehensä ja kollegansa. Toisaalta eurooppalaismedia väittää olevansa tasapuolinen ja kriittinen. Tätä ristiriitaa ja kaksinaismoralismia vastaan Magneettimedia toimi onnistuneesti nostamalla kysymyksen koko Suomen – ja lopulta monien ulkomaalaistenkin – huulille.

Eräs asia on yhdistänyt kaikkia sanomalehtiä, jotka ovat ruokkineet Magneettimedia-kohua: Ne eivät ole analysoineet Magneettimedian artikkeleissa esitettyjä väitteitä. Ei ole esitetty vasta-argumentteja. Ei ole edes kerrottu, mitä artikkeleissa on tarkalleen ottaen sanottu ja millaisiin lähdeaineistoihin on vedottu. On puhuttu ympäripyöreästi juutalaisvastaisuudesta ja rikosilmoituksista. On haastateltu tuohtuneita juutalaisia, jotka ovat muissa yhteyksissä esimerkiksi puolustelleet Israelin väkivaltaisuuksia palestiinalaissiviileitä vastaan. Siinäpä vasta puolueettomia asiantuntijoita! Toisaalta kukaan ei varmasti edes odota, että Long Playn tai Helsingin Sanomien kaltaiset julkaisut tahtoisivat kyseenalaistaa vallitsevaa yhteiskunnallista järjestystä. Liberaaleissa ja kulttuurimarxilaisissa juoksuhaudoissaan kirjoittavat toimittajat ovat osoittaneet, että heille avointa yhteiskunnallista keskustelua paljon miellyttävämpi vaihtoehto on nykyistä vielä huomattavasti kireämpi sananvapauslaki. Tämä pätee niin sionismikritiikkiin kuin romanikerjäläisiin, homoperheiden adoptiolakiin ja maahanmuuttokysymykseenkin.

Esimerkiksi raiskaavia rabbeja käsittelevässä käännösartikkelissa Magneettimedian tavoitteena oli juuri osoittaa median kummallinen tapa nostaa tietyt rikokset näkyville ja vaieta kokonaan toisista, täysin samanlaisista tapauksista. Artikkelin tarkoituksena oli muistuttaa, että amerikkalaisten tiedotusvälineiden omistajaportaassa on suhteessa huomattavasti enemmän juutalaisia kuin heidän kokonaislukumääränsä perusteella voisi Yhdysvalloissa odottaa. Amerikkalaiset tiedotusvälineet ovat nostaneet otsikoihin vuosia vanhoja raiskaustapauksia, jotka ovat tapahtuneet katolisen kirkon piirissä. Sen sijaan ne ovat vaienneet kokonaan aivan tuoreista juutalaisten tekemistä törkeistä raiskauksista silloinkin, kun niistä on ollut pitävää näyttöä ja kun lukijat ovat soittaneet toimituksiin ja pyytäneet, että aiheita käsiteltäisiin julkisesti. On vaikea keksiä muuta syytä törkeiden pedofiliatapausten peittelyyn kuin se, että omistajaportaassa aiheet on koettu liian kipeiksi. Kukaan – varsinkaan suomalaiset tiedotusvälineet – ei ole tarjonnut parempaa selitystä.

Koska sananvapauden vastaisilla voimilla on Suomessa puolellaan suuret sanomalehdet sekä niin hallitus kuin parlamentaarinen oppositiokin, tarvitaan kansalaisrohkeutta. Ehkäpä jopa suoranaista herravihaa. On oltava uskallusta osoittaa yhteiskunnalliset epäkohdat, vaikka se johtaisikin rikostutkintaan ja syytteeseen. Maailmaa ei ole ikinä parannettu myötäilemällä väärintekijöitä.

Arvi Pihkala