Lukijan kommentti: Miksi Magneettimediasta syntyi kohu?

Magneettimedia on pyrkinyt tuomaan teksteissään esille ilmiöitä, joita valtamediat eivät tahdo käsitellä. Usein aiheet on muualla koettu liian kipeiksi siksi, että ne käsittelevät yhteiskunnallista eliittiä. Vaikka eliitti itse on pysytellyt hiljaa, ovat suomalaistoimittajat olleet sitäkin kiivaampia puolustaessaan vallanpitäjien koskemattomuutta. Vaikka rikossyytteiden takana ovatkin Suomessa asuvat yksityishenkilöt, juutalaisseurakunnat sekä syyttäjät, on varsinaisen kohun takana ennen kaikkea kritiikitön suomalaismedia. Toimittajat vaativat konsensusta.

Monien mielestä Magneettimediaa vastaan nostetut syytteet ja rikostutkinnat ovat osoitus siitä, että tässä taistossa lehti hävisi ja yhteiskunta voitti. Onko näinkään? Sionismikriittisten artikkeleiden tärkein tavoite oli nostaa esille yhteiskunnassa piilevä kaksinaismoralismi. Nyt aihe on ollut esillä useissa sanomalehdissä ja siitä keskustellaan niin verkossa kuin kahvipöydissä. Kasvatus kaksinaismoralismiin alkaa koulunpenkiltä, jossa suomalaisnuorille syötetään yksipuolista näkemystä maailmanpolitiikasta ja Euroopan lähihistoriasta. Juutalaiset esitetään nuorille niin kouluissa kuin viihdemaailmassa uhrikansana, joka on koko historian ajan kokenut vainoa ilman mitään hyvää syytä. Kaksinaismoralismi seuraa suomalaista tämän varttuessa puolueellisissa sanomalehtiartikkeleissa, ”yleisesti hyväksytyissä” mielipidenormeissa – ja viime kädessä lainsäädännössä ja tuomioistuimessa.

Juutalaisten uhrirooli ja Eurooppaa perisynnin lailla riivaava ”antisemitismi” ovat tärkeitä kulttuurillisia normeja, joita varjellaan sananvapautta rajoittavalla lainsäädännöllä. Magneettimedia ei ole koskaan käsitellyt juutalaisia kokonaisena etnisenä, rodullisena tai edes uskonnollisena ryhmänä. Sen sijaan sionismin väkivaltaista ideologiaa ja monien yhteisössään arvostettujen juutalaisten uskonoppineiden tulkintoja heille pyhistä kirjoituksista on lehti käsitellyt ennakkoluulottomasti. Lisäksi on tuotu esiin instituutioita ja järjestöjä, joissa juutalaisilla on suhteettoman suuri vaikutusvalta ja edustus heidän varsinaiseen lukumääräänsä nähden. Yhdysvaltojen ja muutamien Euroopan maiden tiedotusvälineet sekä liike-elämä ja poliittinen lobbauskulttuuri ovat hyviä esimerkkejä. On myös osoitettu, että juutalaiset toimivat usein tiiviinä yhteistä etuaan varjelevana ryhmänä, mikä on hyvin ymmärrettävää eikä sinänsä tuomittavaa.

Missä kaksinaismoralismia sitten on? Siinä, että mitä tahansa muuta ihmisryhmää voi Suomessa käsitellä kuten Magneettimedian on käsitellyt juutalaisia, kunhan ei syyllistytä kiihottamiseen kansanryhmää vastaan, kunnianloukkaukseen tai rikokseen yllyttämiseen. Näihin myöskään Magneettimedia ei ole syyllistynyt. Joka toista väittää, esittäköön tarkan lainauksen jostain lehden julkaisemasta artikkelista. Se, että artikkelissa on kriittinen ilmapiiri, ei tee siitä rikollista.

On yhteiskunnallisesti täysin hyväksyttyä sanoa, että katolisen kirkon piirissä ilmenee pedofiliaa. Sen sijaan rabbien pedofiliaa käsittelevä artikkeli poikii heti rikosilmoituksen. On korrektia sanoa, että suomenruotsalaiset ovat liike-elämässä menestyneitä ja heillä on lukumääräänsä nähden paljon vaikutusvaltaa yhteiskunnassa. Kun saman sanoo juutalaisista, se on antisemitismiä. Kuka tahansa voi sanoa, että Pohjois-Korean valtio-oppi pohjautuu etniseen ylemmyydentunteeseen ja siihen liittyvään aggressiiviseen suhtautumiseen ulkomaailmaan. Kun saman sanoo Israelista ja sionisteista, on jälleen antisemitisti. Muutamat äärijuutalaiset ovat myös popularisoineet väitteen, että antisionismi on antisemitismiä. Myös syyttäjät Mika Illman ja Jorma Kalske ovat nielleet väitteen pureskelematta. Sen sijaan monet maltilliset juutalaiset ovat tyrmänneet kiihkonationalististen uskonveljiensä väitteen täysin. Jos ei usko, voi tutustua The Holocaust Industry -nimisen kirjan kirjoittajan Norman Finkelsteinin elämään. Kiihkojuutalaiset kutsuvat häntä ”itseään vihaavaksi juutalaiseksi”, koska hän on suhtautunut kriittisesti useiden yhteisönsä jäsenten ajatteluun ja tekoihin. Erityisesti häntä on harmittanut se, kuinka juutalaisten uhrirooli on heidän aseensa maailmanpolitiikassa. He lypsävät sillä rahaa, aseita ja oikeutusta palestiinalaisvastaiselle väkivallalle.

Muutama sana vielä valtionsyyttäjä Mika Illmanista, joka on kartuttanut mainettaan suomalaisten mielipiderikollisten uupumattomana pyydystäjänä. Illman on saanut suomalaisen tietoteknologiayhdistys Electronic Frontier Finlandin ”Vuoden isoveli” -palkinnon toisinajattelijoihin kohdistamastaan vainosta. On kummallista, että Illman ylipäätään voi olla mukana Magneettimediaa käsittelevässä oikeusprosessissa, ovathan kysymyksessä sionismi ja juutalaisuus. Häneltä ei voi odottaa puolueettomuutta. Illmanin isä Karl-Johan Illman kun oli eräs Suomen uraauurtavista juutalaisjärjestöaktiiveista. Åbo Akademissa Vanhan testamentin eksegetiikkaa ja judaistiikkaa tutkinut professori Karl-Johan Illman sai omien sanojensa mukaan Turun juutalaisilta ”kunniajuutalaisen” arvonimen, vaikka oli itse luterilainen. Tähän syynä on etenkin ollut antisemitismimyytin varjelu akateemisessa maailmassa. Aurora-lehden numerossa 5/2000 Mika Illmanin isä totesi: ”On erittäin tärkeää, että holokausti ei pääse unohtumaan, kun viimeisetkin keskitysleireiltä selvinneet poistuvat joukostamme (…)”. Karl-Johan Illman ehti elämänsä aikana johtaa myös aggressiivista holokaustilobbausjärjestö Jad Vashemia vuosien ajan. Sionistikristittyjen The National Institute for the Renewal of the Priesthood -sivuilla häntä kuvattiin seuraavasti: ”Hyvin tunnettu henkilö Suomen ja Ruotsin juutalaisyhteisöissä”, ”juutalaisen kansan ja Israelin suuri ystävä”, ”Scandinavian Society of Jewish Studies -järjestön johtaja 1985-1995”, ”rakasti juutalaisuutta”. On melko selvää, mikä motivoi Karl-Johanin poikaa Mikaa hänen poliittis-aatteellisessa oikeusristiretkessään. Hämärän peittoon sen sijaan jää, miksi Suomessa syyttäjä, jolla on äärimmäisen vahva aatteellinen tausta, saa vuosi toisensa jälkeen vainota maailmankuvansa vihollisia ja samalla kuormittaa oikeusjärjestelmää. Sananvapausrikosten setviminen vie aikaa murhien, raiskausten, ryöstöjen ja talousrikosten käsittelyltä. Hufvudstadsbladetille antamassaan haastattelussa Mika Illman on myös todennut suoraan, että on halunnut tuomioilla antaa selkeän signaalin ”vallanpitäjiä kritisoiville” ihmisille!

Kirjallisina todisteina Magneettimediaa vastaan Illman ja Kalske aikovat oikeudenkäynnissä käyttää muun muassa Eero Kuparisen kirjallisuutta ja hänen näkemystään antisemitismin luonteesta. Niinikään Turun yliopistomaailmassa toimivaa Kuparista ei voi pitää järin puolueettomana lähteenä. Hän on toiminut tiiviisti esimerkiksi Israelin Ystävät ry:n yhteydessä. Israelin Ystävät ry kerää rahaa Israelin hallitukselle, joka on jo vuosikymmenten ajan syyllistynyt räikeisiin ihmisoikeusrikkomuksiin, valloitussotiin, murhiin, siviilien pakkosiirtoihin ja rasistiseen siirtokuntapolitiikkaan. Miten Kuparisen käsitystä juutalaisuudesta, sionismista, ihmisoikeuksista tai maailmanpolitiikasta yleensäkään voidaan käyttää oikeudessa pätevänä todisteena? Eero Kuparinen saa äänensä usein kuuluville myös Suomen suurimmissa sanomalehdissä Israelia ja toista maailmansotaa koskevissa kysymyksissä, mikä jo itsessään on tärkeä peruste sille, että on olemassa Magneettimedian kaltainen toisinajattelijajulkaisu. Suomessa ilmeisesti saa kannattaa ja rahoittaa aseellista rasistista politiikkaa, kunhan aseet hankitaan ”oikealle” osapuolelle.

Juutalaisyhteisö länsimaissa on keskimäärin varakas, hyvin verkostoitunut ja sillä on monien etujärjestöjensä vuoksi paljon vaikutusvaltaa. Se käyttää historiaa ja eurooppalaisten historiallista syyllisyydentunnetta säännöllisesti hyväkseen julkisessa keskustelussa. Se voi menestyksekkäästi vaatia anteeksipyyntöjä, boikotteja ja kauppasaartoja, kun se kohtaa kritiikkiä. Harvalla, jos yhdelläkään, muulla etnisellä ryhmällä on vastaava asema. On perusteltua sanoa, että juutalaisyhteisö on yhteiskunnallisen asemansa vuoksi länsimaista eliittiä. Todennäköisesti siksi harva toimittaja haluaa kajota heihin ja samalla suututtaa esimiehensä ja kollegansa. Toisaalta eurooppalaismedia väittää olevansa tasapuolinen ja kriittinen. Tätä ristiriitaa ja kaksinaismoralismia vastaan Magneettimedia toimi onnistuneesti nostamalla kysymyksen koko Suomen – ja lopulta monien ulkomaalaistenkin – huulille.

Eräs asia on yhdistänyt kaikkia sanomalehtiä, jotka ovat ruokkineet Magneettimedia-kohua: Ne eivät ole analysoineet Magneettimedian artikkeleissa esitettyjä väitteitä. Ei ole esitetty vasta-argumentteja. Ei ole edes kerrottu, mitä artikkeleissa on tarkalleen ottaen sanottu ja millaisiin lähdeaineistoihin on vedottu. On puhuttu ympäripyöreästi juutalaisvastaisuudesta ja rikosilmoituksista. On haastateltu tuohtuneita juutalaisia, jotka ovat muissa yhteyksissä esimerkiksi puolustelleet Israelin väkivaltaisuuksia palestiinalaissiviileitä vastaan. Siinäpä vasta puolueettomia asiantuntijoita! Toisaalta kukaan ei varmasti edes odota, että Long Playn tai Helsingin Sanomien kaltaiset julkaisut tahtoisivat kyseenalaistaa vallitsevaa yhteiskunnallista järjestystä. Liberaaleissa ja kulttuurimarxilaisissa juoksuhaudoissaan kirjoittavat toimittajat ovat osoittaneet, että heille avointa yhteiskunnallista keskustelua paljon miellyttävämpi vaihtoehto on nykyistä vielä huomattavasti kireämpi sananvapauslaki. Tämä pätee niin sionismikritiikkiin kuin romanikerjäläisiin, homoperheiden adoptiolakiin ja maahanmuuttokysymykseenkin.

Esimerkiksi raiskaavia rabbeja käsittelevässä käännösartikkelissa Magneettimedian tavoitteena oli juuri osoittaa median kummallinen tapa nostaa tietyt rikokset näkyville ja vaieta kokonaan toisista, täysin samanlaisista tapauksista. Artikkelin tarkoituksena oli muistuttaa, että amerikkalaisten tiedotusvälineiden omistajaportaassa on suhteessa huomattavasti enemmän juutalaisia kuin heidän kokonaislukumääränsä perusteella voisi Yhdysvalloissa odottaa. Amerikkalaiset tiedotusvälineet ovat nostaneet otsikoihin vuosia vanhoja raiskaustapauksia, jotka ovat tapahtuneet katolisen kirkon piirissä. Sen sijaan ne ovat vaienneet kokonaan aivan tuoreista juutalaisten tekemistä törkeistä raiskauksista silloinkin, kun niistä on ollut pitävää näyttöä ja kun lukijat ovat soittaneet toimituksiin ja pyytäneet, että aiheita käsiteltäisiin julkisesti. On vaikea keksiä muuta syytä törkeiden pedofiliatapausten peittelyyn kuin se, että omistajaportaassa aiheet on koettu liian kipeiksi. Kukaan – varsinkaan suomalaiset tiedotusvälineet – ei ole tarjonnut parempaa selitystä.

Koska sananvapauden vastaisilla voimilla on Suomessa puolellaan suuret sanomalehdet sekä niin hallitus kuin parlamentaarinen oppositiokin, tarvitaan kansalaisrohkeutta. Ehkäpä jopa suoranaista herravihaa. On oltava uskallusta osoittaa yhteiskunnalliset epäkohdat, vaikka se johtaisikin rikostutkintaan ja syytteeseen. Maailmaa ei ole ikinä parannettu myötäilemällä väärintekijöitä.

Arvi Pihkala

65 kommenttia

  1. On tämäkin maa. Ylimmät oikeusviranomaiset pitävät lakinaan Kuparisen pelkkiä valheita sisältävää kirjaa ja sionistien vaatimuksia.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. Ihmetyttää, että lehdessänne ollaan Juutaisia kohtaan todella asiattomia, se on kyllä rasismia, väitätte mitä väitätte. Olkaa Suomalaisia miehiä ja sanokaa suoraan, että tuli tyrittyä raskaasti. Sanokaa se ilman mitään selittelyä!Harva meistä tietää, mitä Talmud pitää sisällään. Jokin ote, josta ei tiedä mitä kohtaan on oikeasti kirjoitettu, jo käännöksenkin vuoksi, ei oikeuta tulkitsemaan mielihalujensa=rasistisen ajausmaailman tueksi yhtään mitään!

      Plusääni(0)Miinusääni(2)
      1. Juutalaiset ovat ainakin rasisteja:

        ”Meidän juutalaisten ja vihollistemme välillä on valtava ero. Kyse ei ole vain kyvyistä, vaan myös moraalista, kulttuurista, omatunnosta ja ihmishengen pyhyydestä. Vihollisemme ovat tällä hetkellä naapureitamme, mutta hieman etäältä katsoessamme huomaamme, etteivät he kuulu maanosaamme, maailmaamme eivätkä edes samaan galaksiin kanssamme.” Israelin presidentti Moshe Katsav. The Jerusalem Post, toukokuun 10. 2001.

        ”Palestiinalaiset voitaisiin murskata kuin heinäsirkat (…) niiden päät voisi murskata kivenmurikoihin ja muureihin.” Israelin tuolloinen pääministeri puheessaan juutalaisille uudisasukkaille. Julkaistu New York Timesissä huhtikuun 1. 1988.

        . ”Kun olemme asuttaneet maan, ainut asia, mitä arabit voivat tehdä on juosta päättömästi karkuun kuin huumatut torakat lasipullossa.” Raphael Eitan, Israelin puolustusvoimien johtaja. Julkaistu New York Timesissä 14. huhtikuuta 1983.

        Plusääni(2)Miinusääni(0)
      2. Mistä ”pedofiili-rabbit” yms. ammentavat energiansa?
        Länsimainen tiedotusvälineistö vaikenee rikoksista?

        Sionistisen eliitin vaikutuspiirissä oleva länsimaiden joukkotiedotusvälineistö vaikenee joidenkin juutalaisyhteisöjen keskuudessa tapahtuneista lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

        Länsimedia uutisoi mielellään samasta aiheesta, jos syypäät tulevat kristillisistä yhteisöistä.

        Kyseisen oligarkian vaikutuksen alainen massamedian uutisointi on vinoutunutta rakentaen juutalaisyhteisöistä yleensä myönteistä kuvaa. Jos yhteisössä vallitsee ajattelu, että “eihän meille voi tuollaista tapahtua”, ei voida tehokkaasti suojella lasten tulevaisuutta. Tällä on laajempi poliittinen merkitys. Mielikuvat kristillisten ja juutalaisyhteisöjen erosta vääristyvät jälkimmäisten hyväksi. Se palvelee sionistisen eliitin valta-asemaa – tässä tapauksessa juutalaisen enemmistön kustannuksella.

        Nyt korjaamme vinoumaa ja uutisoimme muun muassa rabbien keskuudessa tapahtuneista “ahdisteluista”. Oikeudenmukaisempi ja tasapuolisempi uutisointi on osaltaan tämän artikkelin tarkoitus.

        Magneettimedian kirjoitus

        Hiljattain juutalainen ihmisoikeusjärjestö Simon Wiesenthal –keskus (SWk) vetosi tasavallan presidentti Sauli Niinistöön, että hän arvovaltaansa käyttäen ryhtyisi sensuroimaan Magneettimediassa julkaistavia kirjoituksia.

        SWk ei näytä ollenkaan tuntevan häveliäisyyttä rabbien suurestakin osuudesta seksuaalisiin perversioihin. Magneettimediassa julkaistun kirjoituksen ”Suuri ”raiskaavien rabbien” salailu” mukaan esimerkiksi hasidismijuutalaisen Chabad Lubavitch –keskuksen seurakunnan jäsen Claude Neufeld syyllistyi toistuvasti lasten seksuaaliseen ahdisteluun. Lisäksi uutisoitiin pedofiili-rabbi Josef Kolkon oikeudenkäynti, joka käytiin nopeasti läpi Kolkon myöntäessä pedofilian useampien uhrien tultua julkisuuteen. Niin ikään tapahtui New Jerseyn Lakewoodin ortodoksijuutalaisten yhteisössä lapseen kohdistuvaa ahdistelua erään Ješivan koulun opettajan toimesta. Helmikuussa 2013 ortodoksijuutalainen rabbi Nechemya Weberman tuomittiin 103 vuodeksi lukuisista viikoittaisista seksiakteista 12-vuotiaan hasidismijuutalaisen tytön kanssa 3 vuoden aikana. Tuomiota lyhennettiin automaattisesti 50 vuodeksi lakisääteisistä syistä.1 Tässä oli siis mainittuna joitakin esimerkkejä hyväksikäytöistä.

        SWk kiirehtii Kärkkäisen ja Magneettimedian julkaisutoiminnan rajoittamista ja tuomitsemista, myös siksi, että yllä esitetyn mukaisesti Magneettimedia paljastaa todella helvetillisen puolen joissakin rabbiineissa ja sionistisessa eliitissä.

        Sionistinen valtamedia ei näkyvästi tiedota ”pedofiili-rabbien” yms. rikoksia, vaan nostaa esille kristityn maailman ilmiöt

        Sionistisen eliitin vaikutuksen alainen massamedia ei tietenkään pidä meteliä rabbien ja muiden juutalaisuuteen kuuluvien syyllisyyksistä esimerkiksi pedofiliaan. Mutta sitä vastoin, jos katolinen pappi olisi ahdistellut esim. alttaripoikaa ja joutunut pidätetyksi New Yorkissa, niin siitä olisi syntynyt kansainvälinen uutinen. Tässä yhteydessä mainittakoon, että Neufeldin uudestaan pidätyksen jälkeisellä viikolla New York Times suurenteli 13 vuotta vanhaa juttua New Jerseyn arkkipiispasta, joka ei toiminut asiaankuuluvasti ja ripeästi, kun erästä seurakunnan pappia syytettiin lapsen ahdistelusta. Artikkeli synnytti 11 sivua Yahoo-internet keskustelua.1

        Talmud yllyttää lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön

        Juutalaisuuden ylimpänä uskonnollisena auktoriteettina on Talmud, joka sisältää lukuisia viittauksia pedofiliaan.

        Tästä annettakoon yksi esimerkki: Nimittäin Australian Melbournessa, jossa seksuaalirikolliset David Kramer ja David Cyprys saivat jatkaa opettamista nuorten parissa Chabadin Ješiva-koulussa, vaikka vanhemmat olivat valittaneet, että heidän lapsiaan ahdistellaan. Ješiva-koulu on itsenäinen ortodoksijuutalainen poikien koulu. Erään vanhemman oikeuden todistajanlausunnon mukaan Ješiva-koulun johtaja rabbi Yitzchak David Groner kertoi hänelle, ettei hänen tarvitse olla huolissaan, vaikka Cyprys oli ahdistellut seksuaalisesti hänen 8-vuotiasta lastaan, sillä alle 9-vuotiaita ei raiskaus vahingoita. Isän mukaan eräs psykologi oli selittänyt rabbille, että seksi ei niin nuorella iällä vahingoita henkisesti lasta. Jos isän kertoma pitää paikkansa, niin rabbi Gronerin viittaus on samankaltainen Talmudin julistukseen verrattuna, jossa esim. sanotaan, että ”Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että (seksuaalinen) yhtyminen 9-vuotiaaseen poikaan on todellinen yhtyminen, mutta sitä nuorempaan ei ole.” (Sanhedrin 69b).1

        Yleisesti Talmudista mainittakoon lyhyesti seuraavaa: Talmud on juutalainen Tooran (heprealaisen Raamatun eli Tanakin ensimmäinen osa) ja joka selittää tai paremminkin väärentää Vanhan testamentin profeettojen selityksiä. Talmudia pidetään juutalaisten yhteiskunnallisena ja lainopillisena kirjoitusten kokoelmana. Toiseksi Talmudia kutsutaan nimellä Suullinen Toora. Sen pyrkimyksenä on selittää Tooran kirjoituksia, niiden tulkintaa ja lakien soveltamista. Perinteisen juutalaisen käsityksen mukaan Jumala opetti Suullisen Tooran Moosekselle. Häneltä se välittyi eteenpäin lainoppineille, ja se on siirtynyt perimätietona aina nykyisyyteen saakka.2

        Tämä perinne pysy suullisessa muodossa vain noin 200-luvulle jKr. Tämän jälkeen se kirjoitettiin Mišna-nimiseksi hepreankieliseksi kokoelmaksi. Seuraavien vuosisatojen ajan kirjoitettiin Jerusalemissa ja Babyloniassa. Talmudista on olemassa kaksi versiota: Talmud Jerušalmi (Jerusalemin T.) ja Talmud Bavli (Babylonian T.).2

        Jeesuksen mukaan juutalaisten rabbien oppi ”isien perimätieto”, joka oli siis suullinen Talmud (Suullinen Toora), olivat rabbiinit ottaneet omasta päästään ja joka oli perkeleestä ja teki tyhjäksi Jumalan Sanan. Jeesuksen jälkeen ovat siis juutalaiset rabbit vielä lisänneet tähän perimätietoon monenlaisia iljet­tävyyksiä ja tämä perimätieto on koottu laajaksi teokseksi, josta käytetään mainittua nimitystä Talmud. Talmud kääntää Moosek­sen kirjat eli Tooran demoniseksi rasismiksi: kaikki lait sitovat vain juutalaisia, jotka ainoastaan ovat ihmisiä Tal­mudin mukaan. Talmudin mukaan muut kansat ovat eläinten ulostetta.3

        Koska rabbiineilla on käytössään tällainen ”uskonnollinen” auktoriteetti Talmud, ei tarvitse ihmetellä, miksi jotkut ”raiskaavat lapsia” ja eivät edes häpeile perversioitaan. Kyse voi olla laajasta ongelmasta Talmudia noudattavien “tosiuskovaisten” keskuudessa, joita kuitenkin on juutalaisista vähemmistö. The Jewish Week lehden artikkelin mukaan ongelma on merkittävä ortodoksisessa Brooklynin yhteisössä, jossa 99 prosenttia tapauksista jää tutkimatta. Rabbi Nuchum Rosenberg on uhkailtu, koska hän on tehnyt töitä rikosten ehkäisemiseksi, rikosten uhrien auttamiseksi, ja pyrkinyt saaman asian maallisten viranomaisten tietoon. Monet muut yhteisön rabit ovat tuominneet Rosenbergin toimet. (4)

        Myös sionistiseen eliittiin kuuluvat saavat osaltaan vaikutusta maailman valloitukseen suunnatussa hajota ja hallitse operaatioissaan Talmudin Mefistofelesin hengestä. Tämä ilmenee ensinnäkin pankkiirien ja liikemiesten muodostaman eliitin välityksellä. Tämän kansojen nylkemisen aloittivat Rothschildit 1700-luvulla. Toisena osa-alueena on globaali poliittinen oligarkia, joilla on käytössään kaikki mahdolliset organisaatiot ja järjestöt. Kolmanteen ryhmään voisi sisältyä kaikki sosiaalisen elämän kirjo, kuten esimerkiksi viihdeteollisuus, joukkoviestintä, pedagoginen sektori ja koulutusmaailma kokonaisuudessaan.

        1. Therebel. The Great ‘Raping Rabbis’ Cover-Up. Saatavilla https://therebel.org /religion/641533-the-great-raping-rabbis-cover…

        2. http://www.lubavitch.fi/search/keyword_cdo/kid/2700

        http://www.jewishvirtuallibrary.org/jsource/Talmud/talmudtoc.html

        http://www.come-and-hear.com/talmud/index.html

        3. http://www.novahierosolyma.fi/JUUTALAISET-ELI-KASAARIT.php

        4. http://www.thejewishweek.com/news/new_york/anti_abuse_rabbi_says_he%27s_danger

        The Jewish Weekin artikkeli kokonaisuudessaan:

        Anti-Abuse Rabbi Says He’s In Danger

        11/21/08
        Hella Winston/ Larry Cohler-Esses
        A Williamsburg community activist who has spoken out frequently against child sexual abuse in the Brooklyn Orthodox community claimed Monday that his life had been threatened multiple times as a result.

        Rabbi Nuchum Rosenberg claimed that the threats culminated last month when he was “shot” on Berry Street, near the Williamsburg Bridge by unknown assailants.

        Speaking at a press conference outside the 90th Precinct Police Headquarters in Williamsburg, Rabbi Rosenberg complained that police were unable to protect him. He pointed to a scarlet wound seared in the middle of his forehead to indicate the spot where he was hit.

        But in interviews he gave before and after the press conference, Rabbi Rosenberg said he was actually uncertain just what hit him on

        the forehead, saying it could have been a pellet gun or even a rock.

        “A car flew by as I was walking, and I felt something hit me,” he told The Jewish Week. “I didn’t see what it was.”

        Police sources confirmed Rabbi Rosenberg had filed at least three complaints about being harassed or threatened over the last several months. But he acknowledged that he filed a complaint about the attack on him last month several days after it had occurred. Rabbi Rosenberg said the assault took place on Oct. 16, the fourth day of Sukkot, but that he went to the police only after the eight-day Jewish holiday.

        Rabbi Rosenberg, 58, said that prior to this incident he was threatened twice at gunpoint by an unknown person speaking Hebrew who warned him to close down a telephone hotline he operated. The Yiddish language hotline featured recorded messages on which Rabbi Rosenberg addressed a host of sensitive community issues, including child sex abuse, and on which he made often incendiary charges.

        On one recorded message obtained by The Jewish Week, Rabbi Rosenberg denounced various individuals by name as an “extortionist,” and a “mafia thug.”

        The hotline messages also offered educational warnings to children and their families about what to do if confronted by molesting teachers or other adults and advice on how to protect against it.

        On both the recorded messages and at his press conference, Rabbi Rosenberg claimed that a group in the Williamsburg community known as the Meshmeris Ha’Tznius, or Guardians of Modesty, protected pedophiles and other sexual offenders in exchange for money.

        “It’s a gang,” he said at the press conference. “They’re getting white envelopes with green leaves inside.”

        Law enforcement officials and community leaders have long reported that victims of sex crimes in insular, ultra-Orthodox Brooklyn communities frequently will not go to the authorities, severely limiting their ability to investigate and prosecute such crimes. Most attribute this to social strictures and community and rabbinic pressures against turning to outside, secular authorities that would expose the community to external scrutiny on matters considered shameful.

        State Assembly Member Dov Hikind says he has compiled dossiers of at least 1,000 cases of child sexual abuse in Brooklyn Orthodox communities, based on first-hand accounts of victims and their families who have come to him. Many involve molestation of children at the hands of yeshiva teachers and rabbis, he says. But “99 percent” will not go to the authorities, he told The New York Times.

        Benzion Twerski, an Orthodox psychologist who agreed to serve on a community panel formed by Hikind to address the issue, resigned last September after one week, citing communal pressure on him and his family.

        But at his press conference, Rabbi Rosenberg said that in exchange for extortion payoffs by perpetrators, Meshmeris Ha’Tznius in Williamsburg protected sexual predators from exposure and pressured the families of any victims that might think of going to the authorities not to do so.

        On his hotline, “I said who they are and what they are,” he said. “I told the stories that they tried to extort $10,000 from this one and $10,000 from that one.

        “I even told them stories that when a girl was raped, they went to the rapist and they took out the money from him, and they never gave help to the girl that was raped. They tell the father don’t you dare have anything to do with the people that are trying to investigate. It’s against the Jewish law.”

        Rabbi Rosenberg’s claims could not be independently confirmed. But there is no doubt the hotline provoked a fierce firestorm of denunciation against Rabbi Rosenberg.

        Last July, 33 rabbis signed a public condemnation of Rabbi Rosenberg published in Der Blatt, a Yiddish language weekly paper based in Williamsburg.

        “He speaks all kinds of dirt that the mind can’t tolerate, that come from places that are impure and makes other people impure,” the ad said, warning readers not to call his hotline. “He should stop from his bad ways and shut his dirty mouth.

        “This destroyer is like a stone that is thrown at the Jewish people, and his position is like a transgressor who makes the public transgress,” the ad said.

        The rabbis stated that Rabbi Rosenberg should not be allowed to pray with any congregation and that no one should hire him as a consultant on the building of ritual baths, which is his profession.

        Yitzchak Glick, a member of the Central Rabbinical Congress, a body that represents many of the rabbis who signed onto the ban, declined to comment about the decree or Rosenberg’s allegations.

        Another tract, distributed anonymously throughout Williamsburg, depicted a twisting snake with Rabbi Rosenberg’s head superimposed over the serpent’s, his forked tongue sticking out.

        “Cursed are you from every wild animal,” the leaflet decried, citing him by name. “The name of this evil person should be obliterated. Get out unholy one. Obliterate the snake (Nuchem Satan) from all corners of the world.”

        The ad by the 33 rabbis and others signed by the “Meshmeris Ha’Tznius” denounced Rabbi Rosenberg as a moser, one who endangers a Jewish community by informing on it to secular authorities.

        Historically, in the shtetls of Europe, when Jews were persecuted, someone found to be a moser could be put to death. But “there is a general consensus today that this doesn’t apply,” said Rabbi Mark Dratch of JSafe, a group dedicated to preventing child abuse and domestic violence in the Jewish community. “I would [assume] that none of these rabbis were literally calling for his assassination. That said, I am not saying that they did not mean to intimidate him. He was being intimidated.”

        http://muutosvoima.wordpress.com/mista-pedofiili-rabbit-yms-ammentavat-energiansa/

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
      3. Simon Wiesenthal -keskus juoksuttaa Suomen presidenttiä
        Johdannoksi

        Juutalaisten ihmisoikeusjärjestön Simon Wiesenthal –keskus vetosi hiljattain tasavallan presidentti Sauli Niinistöön Magneettimediassa julkaistavien kirjoitusten takia. Mainitun keskuksen kansainvälisen asioiden johtaja Shimon Samuels vaatii kirjeessä Niinistöä käyttämään asemansa auktoriteettia ja tuomitsemaan Magneettimedian päätoimittajan toiminnan sekä Magneettimedian. Samuelsin mielestä kirjoitukset rikkovat Euroopan Unionin syrjinnänvastaisia normeja. Simon Wiesenthal –keskuksen mukaan Magneettimedian päätoimittaja Juha Kärkkäinen olisi jopa vaarallinen. Samuels toteaa, että Magneettimedian julkaisemissa käännösartikkeleissa esitetään säännöttömästi ilmaisuja ”sionismi” ja ”juutalainen”1 ja että tällainen esitystyyli sitten muka herättäisi lukijoissa juutalaisiin kohdistuvaa vihaa. Jos puhutaan ”juutalaisista” sionistien yhteydessä, niin on otaksuttavaa, että silloin yleisesti mielletään asian käsittävän tiettyä poliittista oligarkiaa, vaan ei kansaa tai kansanryhmiä.

        Miksi Simon Wiesenthal –keskus näkee Magneettimedian jutut vaarallisena?

        Magneettimedian kirjoitukset, kuten myös muut samankaltaiset julkaisut, koetaan vaaralliseksi sionistiselle eliitille, heidän lakeijoilleen ja mainitun ylimystön vallansäilymiselle eliitin ohjaksissa. Simon Wiesenthal –keskus (SWk) on myös yksi kyseisen eliitin vaikuttajista. On aivan turhaa kuvitella, että SWk olisi aidosti huolissaan tavallisten ”juutalaisten” turvallisuudesta.

        Magneettimedian tietyt jutut ja muidenkin tahojen tuottamat kirjalliset tuotteet yms. antisionistiset tiedotteet esittävät tietyn eliitin ylikorostunutta asemaa maailmanpolitiikassa ja kyseisen eliitin valtavaa kansainvälistä hegemoniaa suhteessa oligarkian lukumäärään.

        Siten myös Magneettimedian tiedottaminen voi parhaimmillaan johtaa lukijan havaitsemaan, että mainitulla ylimystöllä on häkellyttävän suuri vaikutus globaalin valtakeskiön kontrolloimisessa ja hallitsemisessa. Myös tämän median julkaisut antavat viitteitä, että eliitin efektiivisyys välittyy ainakin kolmen kanavan kautta:

        Ensinnäkin vaikutus pankkiirien ja liikemiesten muodostaman eliitin välityksellä. Tämän kansojen huiputuksen aloittivat Rothschildit 1700-luvulla. Toisena osa-alueena on globaali poliittinen oligarkia, joilla on käytössään kaikki mahdolliset organisaatiot ja järjestöt. Näitä poliittisia instrumentteja ovat esimerkiksi seuraavat: Erilaiset Israelin lobbaajat, American Israel Public Affairs Committee -järjestö (AIPAC), American Civil Liberties Union (ACLU), bilderberg-ryhmä, vapaamuurarit, ”juutalainen” vapaamuurarijärjestö B`nai B`rith (johtaa ei-juutalaisia vapaamuurarijärjestöjä) jne. Kolmanteen ryhmään voisi sisältyä kaikki sosiaalisen elämän kirjo, kuten esim. viihdeteollisuus, joukkoviestintä, pedagoginen sektori ja koulutusmaailma kokonaisuudessaan.

        Tietysti on paljon muitakin instrumentteja, kuten esimerkiksi vapaakauppasopimusten kaltaiset välineet.

        Emme puhu tässä yhteydessä enempää yllä esitetyn eliitin välineistä, sillä tarkoituksena oli vain esittää se, että myös Magneettimedia osaltaan auttaa ihmisten valistustyössä heräämään kansainväliseen poliittiseen arkeen, jolloin kulissit voivat avautua ilkeällä tavalla. Myönnettäköön ”Magneetin” käytäneen nimitystä ”juutalainen”, mutta kuitenkin asiayhteydestä voidaan päätellä, että ilmaisuilla tarkoitetaan eliittiä.

        Esimerkiksi David Duke, jonka kirjoituksia löytyy Magneettimediasta, tutkii ja dokumentoi tehokasta etnistä ylivaltaa ajavia ääriaineksia, joita Duken mukaan juutalaisyhteisössä on ollut muinaisuudesta nykyaikaan. Niinpä Duke mainitsee kirjansa ”Juutalainen ylivalta” teemasta seuraavaa:

        Koska ketä tahansa, joka käsittelee tätä aihetta, panetellaan ”antisemiitiksi”, on ensiarvoisen tärkeää, että sanon jälleen kerran, ennen tämän keskustelun aloittamista, ettei tällä kirjalla ole mitään juutalaista kansaa vastaan kokonaisuutena. Kunnioitan monia yksittäisiä juutalaisia; tämä kirja on itse asiassa omistettu juutalaiselle: edesmenneelle Israel Shahakille.

        Lisäksi SWk ei näytä ollenkaan tuntevan häveliäisyyttä rabbien suurestakin osuudesta seksuaalisiin perversioihin. Magneettimediassa julkaistun kirjoituksen ”Suuri ”raiskaavien rabbien” salailu” mukaan esimerkiksi hasidismijuutalaisen Chabad Lubavitch –keskuksen seurakunnan jäsen Claude Neufeld syyllistyi toistuvasti lasten seksuaaliseen ahdisteluun. Lisäksi uutisoitiin pedofiili-rabbi Josef Kolkon oikeudenkäynti, joka käytiin nopeasti läpi, Kolkon myöntäessä pedofilian useampien uhrien tultua julkisuuteen. Niin ikään tapahtui New Jerseyn Lakewoodin ortodoksijuutalaisten yhteisössä lapseen kohdistuvaa ahdistelua erään Ješivan koulun opettajan toimesta. Helmikuussa 2013 ortodoksijuutalainen rabbi Nechemya Weberman tuomittiin 103 vuodeksi lukuisista viikoittaisista seksiakteista 12-vuotiaan hasidismijuutalaisen tytön kanssa 3 vuoden aikana. Tuomiota lyhennettiin automaattisesti 50 vuodeksi lakisääteisistä syistä.4 Tässä oli siis mainittuna joitakin esimerkkejä hyväksikäytöistä.

        SWk kiirehtii Kärkkäisen ja Magneettimedian julkaisutoiminnan rajoittamista ja tuomitsemista, myös siksi, että yllä esitetyn mukaisesti Magneettimedia paljastaa todella helvetillisen puolen rabbiineista, sionistisesta eliitistä ja yms. liittyvistä tekijöistä. Tässä nyt tulee esille se, että sionistinen eliitti ja tietyt rabbiinit sekä juutalaisuususkontona on uhka ihmiskunnalle, eivätkä harvat totuuden torvet, jotka uskaltavat uutisoida valtamediasta poikkeavia näkemyksiä.

        Sionistinen valtamedia ei näkyvästi tiedota ”pedofiili-rabbien” yms. rikoksia, vaan nostaa esille kristityn maailman ilmiöt.

        Sionistisen eliitin vaikutuksen alainen massamedia ei tietenkään pidä meteliä rabbien ja muiden juutalaisuuteen kuuluvien syyllisyyksistä esimerkiksi pedofiliaan. Mutta sitä vastoin, jos katolinen pappi olisi ahdistellut esim. alttaripoikaa ja joutunut pidätetyksi New Yorkissa, niin siitä olisi syntynyt kansainvälinen uutinen. Tässä yhteydessä mainittakoon, että Neufeldin uudestaan pidätyksen jälkeisellä viikolla New York Times suurenteli 13 vuotta vanhaa juttua New Jerseyn arkkipiispasta, joka ei toiminut asiaankuuluvasti ja ripeästi, kun erästä seurakunnan pappia syytettiin lapsen ahdistelusta. Artikkeli synnytti 11 sivua Yahoo-internet keskustelua mainitusta ”tärkeästä” aiheesta.4

        Talmud yllyttää lasten hyväksikäyttöön.

        Juutalaisuuden ylimpänä uskonnollisena auktoriteettina on Talmud, joka sisältää lukuisia viittauksia pedofiliaan.

        Tästä annettakoon yksi esimerkki: Nimittäin Australian Melbournessa, jossa seksuaalirikolliset David Kramer ja David Cyprys saivat jatkaa opettamista nuorten parissa Chabadin Ješiva-koulussa, vaikka vanhemmat olivat valittaneet, että heidän lapsiaan ahdistellaan. Ješiva-koulu on itsenäinen ortodoksijuutalainen poikien koulu. Erään vanhemman oikeuden todistajanlausunnon mukaan Ješiva-koulun johtaja rabbi Yitzchak David Groner kertoi hänelle, ettei hänen tarvitse olla huolissaan, vaikka Cyprys oli ahdistellut seksuaalisesti hänen 8-vuotiasta lastaan, sillä alle 9-vuotiaita ei raiskaus vahingoita. Isän mukaan, eräs psykologi oli selittänyt rabbille, että, seksi ei niin nuorella iällä vahingoita henkisesti lasta. Jos isän kertoma pitää paikkansa, niin rabbi Gronerin viittaus on samankaltainen Talmudin julistukseen verrattuna, jossa esim. sanotaan, että ”Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että (seksuaalinen) yhtyminen 9-vuotiaaseen poikaan on todellinen yhtyminen, mutta sitä nuorempaan ei ole.” (Sanhedrin 69b).4

        Todellinen globaali uhka syntyy sionistisen eliitin vaikutuksen alaisesta massamediasta ja kyseisen oligarkian toiminnasta

        On muistettava, että sionistisen eliitin mediakontrollin vaikutus on järkyttävän suurta USA:ssa ja yleensä länsimaissa. Kaikki mittavimmat tv- ja radioyhtiöt, elokuvan tuottajat, kirjankustantajat, sanomalehdet, aikakauslehdet ja uutistoimistot ovat Israel-myönteisen eliitin omistamia. Tohtori Ahmed Ramin on esittänyt selvityksessään esim. USA:ssa toimivan 56 mediayhtiön nimet, jotka ovat mainitun ylimystön omistuksessa.2

        Massamedian välityksellä voidaan vaikuttaa valtioiden sisä- ja ulkopolitiikkaan. Joukkoviestinnän kautta kyetään manipuloimaan ihmisten mieliä, että he suhtautuisivat suopeammin harvainvallan ratkaisuihin koskien esimerkiksi paikallista ja globaalia taloutta, pankkimaailmaa, puolustusta, Natoa jne. Siten joukkoviestinnän ja viihdeteollisuuden hallinta saa kauhistuttavan diktatuurisen luonteen. Sitä paitsi sionistinen viihdeteollisuus pilkkaa alituisesti kristittyä ja muslimimaailmaa roskatuotannossaan.

        Todellinen uhka, ei vain paikallisella tasolla, vaan koko ihmiskuntaa ajatellen muodostuu imperialistisia suurstrategioitaan ajavasta jättivaltio USA:sta sekä Israelista. Nämä kaksi valtioterrorismin harjoittajaa pitää asettaa kansainvälisten pakotteiden alaisuuteen ja niiden valtavat ydinasevarastot täytyy eliminoida.

        Lähes päivittäin fasistinen Israel harjoittaa julmuuksia palestiinalaisia kohtaan. Eikä vain palestiinalaisia kohtaa, vaan tämä maailman aidointa ”demokratiaa” edustava valtio moukaroi pommikoneillaan vähän väliä naapurivaltioitaan.

        Mainitsemisen arvoista on, kuinka Simon Wiesenthal -keskus oli vaatinut EU:ta lakkauttamaan tukensa palestiinalaishallinnolle.3 Näin Israel olisi voinut käyttää entistä raaempia otteita palestiinalaisia kohtaan. SWk on todellakin melkoinen ”moraalin, oikeudenmukaisuuden sekä humanitäärisyyden” keskus maailmassa.

        Sionistinen eliitti on vuodesta 1914 lähtien aina nykyisyyteen saakka surmannut välinpitämättömästi instrumenttiensa kautta hirvittävät määrät ihmisiä, jopa niin valtavasti, että ”holokaustiuskovaisten dogmaattiset” uhriluvut tuntuisivat sangen pieniltä. Nykyisin näistä oligarkian työvälineistä keskeisimpiä ovat tietysti USA ja muutkin Nato valtiot ja lisäksi Israel.

        Lähteet

        1 http://www.algemeiner.com/2013/07/29/simon-wiesenthal-center-condemns-finlands-juha-karkkainen-tycoon-publisher-of-antisemitic-free-newspapers-as-a-national-danger/

        2 Den judiska frågan – några viktiga fakta – Radio Islam. Saatavilla
        http://www.radioislam.org/islam/svenska/fildok/filer/tutti/judefragan.htm

        3 http://ylioppilaslehti.fi/2004/01/outo-wiesenthal-keskus/

        4 Therebel. The Great ‘Raping Rabbis’ Cover-Up. Saatavilla https://therebel.org /religion/641533-the-great-raping-rabbis-cover-up?hitcount=0

        http://muutosvoima.wordpress.com/simon-wiesenthal-keskus-juoksuttaa-suomen-presidenttia/

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
    2. Siirtykää käyttämään kirjoituksissanne termiä juutalaissosialismi pelkän juutalaisuuden sijasta. Juutalaissosialismi on poliittinen termi ja kaikki toiminta poliittisen toiminnan estämiseksi on suomenlaissa määritelty (vakavaksi) rikokseksi.

      Tällöin teillä on mahdollisuus nostaa kanne toimintaanne hankaloittavia henkilöitä vastaan. Jos kanne ei mene läpi oikeudessa, teillä on mahdollisuus tuoda julkisuuteen oikeuslaitoksen puolueellisuus ja juutalaissosialistien vaino toimintaanne kohtaan.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Koska juutalaisten kanssa ei voi liittoutua, ellet ole itse juutalainen (ja silloin sitä nimenomaan edellytetään). Juutalaiset ovat herran valittu kansa ja suhtautuvat ylemmyydentuntoisesti kaikkiin muihin. Muut työskentelevät heille ja heidän puolesta, eivät heidän kanssaan.
    Itse koin vastaavaa pitkään Norjassa työskennelleenä. He ovat ehkä juutalaisten jälkeen maailman rasistisin kansa. He pitävät itseään parempina kuin kaikkia muita länsimaalaisia. Heidän rasisminsa oli kaksijakoista: oli lähes yhtä hyvät länsimaalaiset, joita arvostettiin, mutta ei hyväksytty norjalaisiksi, vaikka olisi tehnyt töitä 20 vuotta ja osaisi kieltä lähes täydellisesti; pahnan pohjalla olivat ”salamit”, eli Pakistanista, Sri Lankasta ja Intiasta muuttaneet, jotka tekivät ne roskahommat, joita edes suomalaiset ja ruotsalaiset, jotka olivat usein ravintolahommissa, eivät suostuneet tekemään (siivoaminen ja pizza-paikat).

    Juutalaisten kanssa ei voi siis liittoutua, sillä he eivät rasisteina pidä mitään muuta kansaa tasa-arvoisena itsensä kanssa. He mielellään kyllä hyväksyvät, että monet työskentelevät heille ja heidän hyväksi, ja he pitävät näiden kuhnureiden puolta niin kauan kuin se on turvallista ja hyödyllistä. Tiukan paikan tullen ne voidaan aina uhrata. Mikä liittolaisuus se on?
    He ovat saaneet tämän toimimaan niin hyvin, ettei heidän itse tarvitse juuri edes nostaa sormeaan, kun heidän lobbarinsa suuttuvat heidän puolestaan ja hoitavat kaiken ruumillisen työn osuuden ja ikävät rutiinit.

    Mitä tulee kateuteen, niin sekin lienee hyväksyttävä vaikka alhaisin vaikutin onkin. Luultavaa on kuitenkin, että sitä käytetään kernaasti leimaamaan alentavasti aidosti huolestuneiden ihmisten epäkohtiin puuttuminen. Sillä yritetään tylsyttää kritiikin terävin kärki. Suurin osa ihmisistä tavoittelee tasapuolisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Jos jollain toisella on enemmän, ei siihen yleensä puututa, paitsi jos se on hankittu vääryydellä ja toisia sortamalla. Silloin ei ole kyse kateudesta, vaan oikeudenmukaisuuden vaateista.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. Kuule Tommy, sinulla on kynä sen verran hallussa, lienet kiertänyt muutakin kuin tahkoa ja kommentit ovat hyvin objektisia. Et rupeaisi kolumnistiksi? Suomi, ja erityisesti sen media, tarvitsee hyviä kirjoittajia jotka avartavat tätä meidän kapeaa jokapäiväistä elämäämme. Meidän helmasyntimme on toistella uskomuksia niin kauan, että niistä tulee tosia. Ottamatta selvää asioiden todenperäisyydestä. Esimerkkinä voisin mainita Kekkoslovakian aikaisen sloganin:”On lottovoitto syntyä Suomeen”.

      Plusääni(0)Miinusääni(1)
    2. Siis mitä juutalaiset kollektiivisesti käytännössä sitten puolustavat? Valtiovaltaa? Kansakuntaa? Uskontokuntaa? Osa juutalaisista on kiihkorasisteja ja sekopäitä. Sen kun kritisoit heitä, mitä sait aikaan?

      Nämä höpöhöpösadut ovat vapaamuurarien syöttämää sontaa, jolla okkultistiset vapaamuurarit peittävät jälkensä todelliselta rikolliseliitiltä eli heiltä perkeleenpalvojilta itse. Juutalaiset ovat itse sokeita monessa asiassa, eivät he kaikkea tiedä. Samanlaisia juutalaisia löytyy kuin muslimeja, sekopäitä ja kiihkoilijoita, rasisteja. He ovat sokeita uskontonsa ja ylimielisyytensä sokaisemia puusilmiä. Mitä merkitystä heillä edes on?

      Pistäkää ne vapaamuurarit kuriin, heitä vastaan on aiheellista taistella ja heitä on hyvä vainota. Heidän valheensa tulee paljastaa. He ovat rosvoja! Kuolema vapaamuuraruudelle!

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Ois mukava tietää, mikä on tämä Arvi Pihlaja, eipä tuo vaikuta ihan tavallisen lukijan kommentteilta, ettei olis valmiiksi jonkun Israel vastaisen taustayhteisön edustaja?!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Kärkkäinen ja Magneettimedia tekevät historiaa. Sillä jolla on silmät ja korvat kannattaa nyt seurata mitä tapahtuu.

      Henry Ford, Amerikan suuri teollisuusmies ja henkinen isähahmo kansakunnalle julkaisi omaa
      viikkojulkaisua The Dearborn Independent. Lehti julkaisi artikkelisarjan Kansainvälinen Juutalainen. Joka viikko ilmestyi artikkeli joka tarkasteli kriittisesti juutalaiskysymystä. Sittemmin kaikki artikkelit nidottiin yhteen yhdeksi kirjaksi jonka nimeksi tuli: The International Jew, The Worlds Foremost Problem.

      Kansainvälinen juutalainen yhteisö raivostui ja hyökkäsi Henry Fordia vastaan mitä erilaisin keinoin. Juutalaisia agentteja lähetettiin kirjastoihin ja kirjakauppoihin ostamaan ja hävittämään mahdollisimman monta kappaletta Henry Fordin historiallista teosta Kansainvälinen Juutalainen.

      Artikkelisarja ja kirja ilmestyi lähes sata vuotta sitten. Kun on lukenut kirjan ja tarkastelee maailman tilannetta tänään, pitäisi osata vetää yhtäläisyysmerkit asioiden välille.

      Asiat jotka jo silloin oli korruptoitu juutalaisten toimesta on nyt ainakin kymmenen kertaa pahemmassa tilassa.

      Magneettimedia ansaitsisi saada Valtion Tiedonjulkistamispalkinnon, sen sijaan että sitä nyt ahdistellaan poliittisilla oikeudenkäynneillä.

      Kärkkäistä ja Magneettimediaa ei saa jättää yksin taistelussa tätä yhteiskunnallista syöpää vastaan. Meidän kaikkien jotka ymmärrämme mistä on kysymys on nyt osoitettava myös käytännössä tukemme tälle kamppailulle – jota on käyty vuosisatoja, ja joka jatkuu vielä kauan sen jälkeen kun me olemme jättäneet tämän maallisen elämän.

      http://vimeo.com/69646972

      Vai haluammeko että jäämme vähemmistöön omassa maassamme, kuten on käymässä juutalaisomisteisessa USAssa, jossa valkoinen väestö on jäämässä vähemmistöön jo 30 vuoden kuluttua!

      Poikkeuksellisen vaikeat ajat vaativat poikkeuksellisen voimakkaita keinoja – ainakin jos on JB Campbellia uskominen.

      http://www.jbcampbellextremismonline.com/5/post/2013/09/heroic-measures.html

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Otteita juutalaisten pyhistÄ kirjoituksista:
    Ei-juutalaisista (”Gentile, Goyim”, kristityt, muslimit, hindut, japsit, kinukit jne jne):

    1. Keritoth 6b: Ei-juutalaiset eivät ole ihmisiä.

    2. Kiddushin 68a: Ei-juutalaiset ovat eläimiä, aaseja.

    3. Midrash Talpioth 225d: Jehova (Jumala) loi ei-juutalaiset ihmisen muotoisiksi, niin ettei eläinten muotoisten eläinten tarvitse palvella juutalaisia. Ei-juutalainen (esim. kristitty) on niin ollen ihmishahmon omaava eläin, jonka on palveltava juutalaista yötä päivää. Heitä ei voi koskaan vapauttaa tästä palvelusta.

    4. Shene Lukohoth Haberith: Vaikka maailman kansat ulkonaisesti muistuttavat juutalaisia, he ovat varsinaisesti vain apinoita ihmisiin verrattuna.

    5. Ketuboth 111a: Ei-juutalaiset ovat kansaa, joka on kuin aaseja – orjia, jotka katsotaan isännän omaisuudeksi.

    6. Jebamoth 98a: Kaikki ei-juutalaisten lapset ovat oikeudellisesti äpäriä, koska ei-juutalaiset ovat vain eläimiä.

    22. Erubin 7,1, Tos: Kun katsoo ei-juutalaisen taloon, näkee karjalauman.

    23. Leb. Tob 46,1: Ei-juutalaisten talot ovat elukkojen taloja.

    24. Hagiga 13a: On kiellettyä opettaa ei-juutalaisille lakia.

    25. Jektut Chadash 171,3: On kiellettyä paljastaa (Talmudin) lakia.

    26. Sanhedrin 59a; Abodah Zarah 8-6; Hagiga 13: Ei-juutalainen, joka tutkii lakia, ja juutalainen, joka auttaa häntä siinä, ansaitsee kuoleman (perustelu: laki on juutalaisten perintöä, ei ei-juutalaisten).

    27. Libbre David 37: Jos juutalaista pyydetään selittämään jotain osaa rabbiinisista kirjoista, hänen tulee antaa vain väärä selitys. Joka ei noudata tätä määräystä, se tapetaan. – – ”Jos ei-juutalaiselle kerrotaan mitään meidän uskonnollisista teksteistämme, se on samaa kuin kaikkien juutalaisten tappaminen, sillä jos ei-juutalaiset tietäisivät, mitä me heistä opetamme, he tappaisivat meidät avoimesti.”

    28. Szaalot Uts-zabot, Iore Dea 17: Juutalaisen tulee ja täytyy tehdä väärä vala, kun ei-juutalainen kysyy, onko juutalaisten kirjoissa mitään, mikä on ei-juutalaisia vastaan.

    29. Sanhedrin 104a: Jumala pahastuu, jos juutalaiset osoittavat vieraanvaraisuutta ei-juutalaisia kohtaan.

    30. Abodah Zarah 20a: On kiellettyä antaa ei-juutalaiselle lahjaa, mutta se voidaan myydä hänelle.

    31. Baba Bathra 54b: Ei-juutalaisten omaisuus on kuin erämaa; joka tulee sinne ensin, saa sen.

    32. Sanhedrin 58b: Ei-juutalainen, joka viettää lepopäivää, ansaitsee kuoleman.

    33. Sanhedrin 57b: Ei-juutalaisen teloittamiseksi vain yhden henkilön todistus riittää, vaikka sukulaisen.

    34. Baba Kama 113b; Baba Mezia 24a: Jos ei-juutalainen kadottaa jotakin, juutalainen saa pitää sen, vaikka tietäisikin omistajan.

    38. Abodah Zarah 8,5: Jos ei-juutalainen tappaa ei-juutalaisen tai juutalaisen, hän on vastuullinen, mutta jos juutalainen tappaa ei-juutalaisen, hän ei ole vastuullinen.

    39. Baba Kama 113a: On luvallista pettää ja huijata, jos oikeutta käydään ei-juutalaista vastaan.

    Kristityistä (koko läntisestä maailmasta) erityisesti:

    58. Sepher Or Israel 177b: Ota kristityt hengiltä; tapa heidät, niin miellytät Jumalaa kuin suitsuttaisit hänelle.

    59. Zohar III, 227b: Ainoa tarvittava uhri on se, että poistamme epäpuhtaat (= kristityt) keskuudestamme.

    60. Hilkoth Akum X,1: Kristityt joko käännytettävä tai tapettava.

    61. Zohar I 219b: Kristittyjen johtajat epäjumalanpalvelijoita, heidät on tapettava.

    62. Sanhedrin 46a: Rabbi M. sanoi, että Nooan perillinen, joka kiroaa Jumalan Nimen (Jahve) käyttämällä sen korviketta (Jeesus Kristus), on syyllinen ja hänelle tulee langettaa kuolemantuomio.

    63. Hilkoth Akum X,7: Missä juutalaiset ovat niskan päällä, siellä ei saa jättää yhtäkään epäjumalanpalvelijaa (= kristittyä) henkiin.

    80. Choschen Hammishpat 156,5 Hagah: On luvallista pettää kristittyjä ja ottaa heidän rahansa, sillä kristittyjen varallisuutta on pidettävä yhteisenä omaisuutena, joka kuuluu sille, joka sen ensimmäisenä ottaa.

    81. Choschen Hamishpat 183,7: Juutalainen saa pitää, mitä kristitty maksaa erehdyksessä liikaa. Juutalaisten täytyy jakaa keskenään se, mitä he huijaamalla veloittavat liikaa kristityiltä.

    82. Choschen Hamishpat 266,1: Jos juutalainen löytää kristityn kadottamaa omaisuutta, hän saa pitää sen.

    83. Iore Dea 157,2 Hagah: Jos juutalainen voi pettää kristittyjä tekeytymällä kristillisten oppien kannattajaksi, hän saa ryhtyä petokseen.

    84. Abodah Zarah 54a: Kristityiltä ja luopioilta saa kiskoa korkoa.

    85. Abodah Zarah 2a, Tos: Kauppaa käytävä kristittyjen kanssa, koska heillä on rahaa maksaa.

    86. Iore Dea 159,1: On sallittua lainata rahaa kristityille ja kiskoa heiltä korkoa.

    87. Baba Kama 113a: Juutalainen saa valehdella ja vannoa väärän valan oikeudessa saadakseen kristityn tuomituksi.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. Kiistämättä melko omintakesia käännöksiä, en saanut monissakaan lainauksissa yhteyttä alkuperäisiin teksteihin, vihollinen sanan tilalle oli myös vaihdettu kristitty sana. Ilmeisesti nämä lainaukset pyörii tämän tyyppisillä sivustoilla, kenenkään vaivautumatta tarkistamaan mitä oikeasti on kirjoitettu,

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. hyvin on mennyt sulla sionistiset opit perille 😀

          27. Libbre David 37: Jos juutalaista pyydetään selittämään jotain osaa rabbiinisista kirjoista, hänen tulee antaa vain väärä selitys. Joka ei noudata tätä määräystä, se tapetaan. – – “Jos ei-juutalaiselle kerrotaan mitään meidän uskonnollisista teksteistämme, se on samaa kuin kaikkien juutalaisten tappaminen, sillä jos ei-juutalaiset tietäisivät, mitä me heistä opetamme, he tappaisivat meidät avoimesti.”

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. Oletan että laitoit tämän kktalolle, jolle myös minä esitin viestini. Tietenkin jos tuo viesti sensuroidaan, myös meidän tulisi, koska muutoin ne osoittavat tuohon oikeelliseen Talmud-siteeraukseen.

            Yliopistot on painostanut valehtelemaan Talmudista ja vaikenemaan tai ainakin tutkijat julkisesti ja pitämään sordiinoa.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Juuri tämä onkin vihasivustojen ongelmana. Ihmiset eivät ymmärrä, että vakuuttavastikaan kirjoitettu teksti ei pidä paikkaansa jos sen lähteet ovat väärennettyjä tai vääristeltyjä.

        Tämä vihapuhe pedofiili juutalaisista on juuri sellaista vääristelyä. On olemassa juutalaisiaKIN pedareita, o ou! Miksi se leimaa heidän kohdallaan koko ryhmää? Miksi ei MM kirjoita esim. Kuala Lumpurissa toimivista pedareista? Vastaus: Se ei sovi juutalaisvastaiseen agendaan.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
      2. Yleisen tietoisuuden lisäämiseksi ja väärien tulkintojen poistamiseksi, voisitko esittää miten nuo teesit kuuluvat oikein käännettyinä. Minä tai moni muu emmem ymmärrä alkuperäsitekstejä ja siksi olisi tärkeää että joku sitäosaava kertoisi miten sanatarkasti käännettynä tekstit kuuluvat.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
      3. Juutalaisille KAIKKI muut kansat ja uskonnot ovat vihollisia. Juutalaisuus on vihan täyttämä uskonto. Toisaalta sionistien keskuudessakin toimii rasismi, joka nostaa euroopanjuutalaiset suvut ylimmälle portaalle ja kohtelee arabijuutalaisia ja afrikanjuutalaisia toisen ja kolmannen luokan kansalaisina. Palestiinalaisia ja Palestiinassa asuvia alkuperäiskansoja ja ei-juutalaisia heimoja ja kansoja kohdellaan neljännen luokan kansalaisina. Israel on apartheidvaltio.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Pian varmaan kielletään tuollaiset paljastukset. Koska halutaan miellyttää näitä, jotla eivät siis halua oppiensa julkistamista. Ja siksi yliopistot valehtelevat näistä ja monesta muustakin. Tällaisiin kieltoihin ei olisi kannattanut antaa veruketta.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Kiitos kirjoittajalle erittäin hyvästä artikkelista. Ei tuota voisi paremmin sanoa.

    Juutalaiset ovat kiistatta älykkäitä, maanisen ahkeria ja osaavat ”sisäpiiri-infon” ja kotiinpäinvetämisen. Mutta viisaita he eivät ole. He ajavat säännöllisin väliajoin hallitsemansa maanosan/maan taloudelliseen ja/tai sosiaaliseen katastrofiin, jonka jälkeen he saavat itsekin kärsiä.

    Viimeisen sadan vuoden aikana he ovat kunnostautuneet ensin Venäjällä bolshevikkivallankumouksen sieluna ja moottorina. Seuraus: Valkoinen eliitti tuhottiin ja lopputuloksena 20-30 miljoonaa uhria. Sitten ajettiin Saksa polvilleen ja seuraukset kaikki tietävät.

    Sitten ”oltiin kiitollisia” angloamerikkalaisille, kun nämä lähettivät nuoret miehet heitä pelastamaan. Seuraus: Maailman vauraimmasta valtiosta tulee kohta keppikerjäläinen ja taas (aivan kuin Venäjällä) maa on muuttumassa diktatuuriksi, jossa kansalaisilla ei ole oikeutta ajatella. Näin käy, jos tämä porukka saa yliotteen.

    Samaan aikaan Lähi-Idässä kaikki Israelin naapurit ovat raunioina tai tulessa. Minulle on turha selittää tätä muuten kuin siionistien saavutuksena. Tämän he ovat aina osanneet: Juonitella, sabotoida, lahjoa, kiristää, tuhota. Vai onko se vain sattumaa, että juuri USA on pommittanut kohta kaikkia Israelin naapureita tai sitten tukee Saudi-Arabian kaltaista hirmuvaltaa, koska se sopii siionistien tämänhetkisiin juoniin.

    Professori Kevin B. McDonald on sen sanonut: He toimivat kuten se sadun skorpioni, joka puri sammakkoa, joka puolestaan oli auttanut skorpionia ylittämään joen. Kun sammakko kysyi, miksi näin minulle teit, niin skorpioni vastasi: Se on minun luontoni. Eestiläinen sanonta onkin: ”Juutin venom…”.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  7. Pakko vielä lisätä: Jos urhollinen Suomen kansa olisi hävinnyt taistelun Neuvostoliittoa ja sen siionistista sisäpiiriä vastaan sodassa niin rannikkojemme kauneimmilla paikoilla olisi nyt Abramovichien datshoja ja Goldsteinien huviloita. Näin se vain on. Vanha valkoinen elitti olisi kuopassa ja toinen eliitti pitäisi hovia.

    Ei olisi pakkoruotsia, pojat ja tytöt.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  8. Järkyttävää, että täällä saa vieläkin julkaista tällaista räikeää juutalaisvastaista propagandaa. Eikö kohu opettanut mitään Magneettimedialle? Kaiken huippu oli tietenkin se törkeän vääristelevä rabbien raiskausjuttu, joka on suoraan suomennettu amerikkalaisen järjestön sivuilta, joka on ihmisoikeuksia vaalivien järjestöjen mukaan harrastanut vuosia järjestelmällistä juutalaisvastaista propagandaa.

    Suomessa näitä juttuja levittää internetissä muutama asialleen omistautunut vannoutunut juutalaisvihaaja, jotka pitävät myös blogeja, joissa pyritään kiistämään juutalaisiin suuntautunut teollinen massamurha, kerrataan yleisiä salaliittoväitteitä ja ihan suoria valheita. Epäilemättä tännekin näitä juttuja postaa eräs kiihkouskovainen holokaustinkieltäjä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Mikä vääristelty raiskausjuttu? Tarkoitatko kunnon rabbi Nechemya Webermania? Tai ehkä jotakuta muuta niistä 46:sta New Yorkin ortodoksiseen juutalaisyhteisöön kuuluvasta henkilöstä jotka on vuoden 2009 jälkeen joutuneet syytteeseen erinäisistä seksuaalirikoksista alaikäisiä kohtaan?

      On se tietysti hellyttävää, että aina höpistään ”vainosta”, mutta sanoisin että noin montaa hutia harvemmin tulee kerrallaan. Vain yksi tapaus lisää tässä loputtoman tuntuisessa pötkössä eri uskontokuntien pedofiliaskandaaleja.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Jotta tuollaisella olisi mitään tekemistä juutalaisuuden kanssa niin ilmiön pitäisi toistua muuallakin eikä vain yhdessä yhteisössä.

        Joka neljäs lapsi on ollut jonkinlaisen seksuaalisen hyväksikäytön uhrina ennen 18 vuoden ikää. Tämä koskee myös edustamiesi viharyhmien lapsia.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  9. http://www.john-friend.net/

    News from the Jews

    Israeli hasbara campaign and extreme racism, more high level Jewish criminality, & ridiculous fear-driven propaganda

    Jospa lukisimme joskus mitä juutalaiset itse lehdissään julistavat niin näemme ketkä ovat todellisia rasisteja.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  10. Nyt tämä MM alkaa olla vitsi, tai onhan se ollut jo aika kauan. Siis ”Arvi Pihkala” tukee tällä tekstillä lehden linjaa, esittää perusteluita ja jopa kritisoi valtakunnan syyttäjää. En ihmettelisi, jos Arvi olisikin joko Kärkkäisen asianajaja tai jopa Kärkkäinen itse. Eihän tällaista ole missään lehdessä. Alkaa jo mennä ihan naurettavuuden rajamaille. On tässä vaivaa nähty kun jopa valtakunnansyyttäjän taustoja on selvitetty, mutta ei mikään toimittaja tai lehti lähde tällaiselle barrikaadilinjalle. Pelle mikä pelle.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  11. Hm? Joku uskoo viharyhmien olemassaoloon? Vai oliko toi vain tarkoituksellinen loukkauksen yritys?

    Anyways, kommenttiesi sävy muistuttaa vihapuhetta, onko taktiikka valittu oikein kun taistelet niitä sinun mainitsemiasi viharyhmiä vastaan vihapuhetta käyttäen?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  12. http://justice4germans.com/ The following text is an excerpt from Adolf Hitler’s speech to the Reichstag on January 30th, 1939 in which he responded to ongoing “atrocity propaganda” in the international media concerning alleged religious persecution of Christians and of the Christian Church in Germany. He set the record straight with regard to National Socialist Germany’s religious policy and its support for the Christian Church. He then rebuked the western democratic leaders for utter hypocrisy.

    Tässä mitä jokaisen todellisen kristityn pitäisi tietää,Menkööt tekopyhät hurskastelijat menojaan,

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  13. tämä kyseinen kohta sopii loistavasti tähän Ilmanin tapaukseen.

    83. Iore Dea 157,2 Hagah: Jos juutalainen voi pettää kristittyjä tekeytymällä kristillisten oppien kannattajaksi, hän saa ryhtyä petokseen.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  14. Minua on viimene 2000 luku haukuttu foliohatuksi ku olen kertonut ihmisille näitä asioita mitä nyt 2-3 vuoden aikana on julki alkanu tulee… Syyria, Afganistan, Libya sun muu paska missä Juutalais siionismit on johtaja roolissa.. Nyt moni kaveri on todennu et olen ollut oikeassa koko ajan, ihmiset on alkanu valistuu ja näkee kuka tätä systeemiä johtaa ja kuinka mätä toi valtamedia on..
    World trade center 9/11 iskutkin tulee vielä julki missä juutalaiset on pääroolissa..

    JUUTALAIS SIONISMIT ON TERRORISTEJÄ JA KUULUISIVAT MAATA KIERTÄVÄLLE RADALLE..

    hahahahhahaa

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  15. ”Magneettimedia ei ole koskaan käsitellyt juutalaisia kokonaisena etnisenä, rodullisena tai edes uskonnollisena ryhmänä.”

    Kirjoittaja puhuu itsensä pussiin samassa kappaleessa muutamaa riviä myöhemmin.

    ”Lisäksi on tuotu esiin instituutioita ja järjestöjä, joissa juutalaisilla on suhteettoman suuri vaikutusvalta ja edustus heidän varsinaiseen lukumääräänsä nähden. Yhdysvaltojen ja muutamien Euroopan maiden tiedotusvälineet sekä liike-elämä ja poliittinen lobbauskulttuuri ovat hyviä esimerkkejä. On myös osoitettu, että juutalaiset toimivat usein tiiviinä yhteistä etuaan varjelevana ryhmänä, mikä on hyvin ymmärrettävää eikä sinänsä tuomittavaa.”

    Pahin ongelma on kun argumentoinnissa käytetään yleistyksiä ja epämääräisiä lähteitä, joiden tueksi ei ole faktoja. En ole vielä tavannut vähemmistöä, enemmistöä, mitään uskontokuntaa, joka ajattelee ja toimii kollektiivisti. Kirjoittaja on selkeesti tavannut juutalaisia tai suomenruotsalaisia, tai jotka olisi molempia (jep suomessa asuu suomenruotsalaisia juutalaisia) jotka kokoontuu iltaisin skypen ääreen tai bunkkerin ääreen hautomaan juonia muun maailman menoksi.

    Koomista kun tällä sivustolla ja kommenteissa lainataan pätkiä talmudista mutta ei huomata että kirja on täynnä keskusteluja, jossa rabbit eivät todellakaan ole samaa mieltä. En ymmärrä argumentointia : talmud ja raamattu on täynnä moraalittomia elämänohjeita-> siitä seuraa että juutalaiset tekee kollektiivina pahoja asioita ja kontrolloivat maailmaa ja keskustelua.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Juutalaiset eivät siis toimi kollektiivisesti. Eivät tietenkään.

      Kysynpä kuitenkin: Miksi he siis kutsuvat valtiotaan ”juutalaiseksi valtioksi”? Miksi ei vain Israeliksi, kuten Suomi kutsuu itseään Suomeksi eikä ”kristittyjen valkoisten” valtioksi ?

      Miksi Israelissa ei saa kansalaisuutta muuta kuin juutalainen? Miksi siis meillä kansalaisutta ei myönnetä vain suomalaisille? Yhtä loogista.

      Missä muualla on valtio, joka kollektiivisesti identifioituu yhteen etniseen ryhmään? Ai niin, Pohjois-Korea, ehkä.

      Juutalaiset ovat etulinjassa meillä ja nk. lännessä vaatimassa monikulttuurisuutta ja suvaitsevaisuutta. Miten tämä näkyy Israelissa? Miksi juutalaiset eivät suvaitse edes originaaleja asukkaita eli palestiinalaisia? Miksi he eivät ota maahan afrikkalaisia, kuten me? Somalia on siellä paljon lähempänä.

      Minäpä vastaan: Koska he toimivat kollektiivisesti ja samalla vaativat meitä kaikkia muita toimimaan juuri päinvastoin. He ovat ainoa kollektiivinen ryhmä maailmassa, joka vaahtoaa suvaitsevaisuudesta, mutta itse toimivat kuten siionistit eli eivät suvaitse mitään muuta kuin oman kollektiivisen ryhmänsä.

      Juutalaisvaltio näyttää tämän kaiken paljaana ja siksi se onkin hyvä asia. Me näemme, kuinka juutalaiset toimivat omassa valtiossaan. Juutalaiset juutalaisvaltiossa juutalaisten tapaan. Oikein hyvä.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  16. ”Kysynpä kuitenkin: Miksi he siis kutsuvat valtiotaan “juutalaiseksi valtioksi”? Miksi ei vain Israeliksi, kuten Suomi kutsuu itseään Suomeksi eikä “kristittyjen valkoisten” valtioksi ?”

    Ketkä he? Tarkoitatko valtionpäämiehiä? Poliitikkoja? Israelissa asuu vajaa puolet koko maailman juutalaisväestöstä. Jos luet ensimmäisen kommenttini niin en tainnut mainita sanallakaan israelia.

    ”Miksi Israelissa ei saa kansalaisuutta muuta kuin juutalainen? Miksi siis meillä kansalaisutta ei myönnetä vain suomalaisille? Yhtä loogista.”

    En tiedä miten kansalaisuuden anominen toimii yleensä muualla maailmassa tai edes Suomessa, joten en lähde kommentoimaan asiaa enempää.

    ”Missä muualla on valtio, joka kollektiivisesti identifioituu yhteen etniseen ryhmään? Ai niin, Pohjois-Korea, ehkä.”

    Hawaii vaikka ei olekaan valtio vaan osavaltio. Mites olisi Suomi, suomalaiset (etninen ryhmä) ovat suomen kieltä puhuva suomalais-ugrilainen kansa, joita suomen väestöstä on 91,50 %.

    -Etnisellä ryhmällä tarkoitetaan ihmisjoukkoa, jonka katsotaan muodostavan erillisen ryhmän, joka perustuu sen jäsenten yhteiseen kulttuuriperintöön, uskontoon, kieleen, alkuperämaahan tai ulkonäköön.-

    ”Juutalaiset ovat etulinjassa meillä ja nk. lännessä vaatimassa monikulttuurisuutta ja suvaitsevaisuutta. Miten tämä näkyy Israelissa? Miksi juutalaiset eivät suvaitse edes originaaleja asukkaita eli palestiinalaisia? Miksi he eivät ota maahan afrikkalaisia, kuten me? Somalia on siellä paljon lähempänä.”

    Tarkoitatko suomenjuutalaisia? Seurakunnan edustajia? Toivoisin että tarkentaisit mitä tarkoitat käsitteellä ”juutalaiset”. Puhut niin yleistäen. Suomessa käydään useita maahanmuuttokriittisiä keskusteluja niin lehdistössä että mediassa viikosta toiseen. Hyvä että sitten ollaan samaa mieltä että Suomen pitäisi ottaa enemmän pakolaisia vastaan. Nykyiset kiintiöt ovat liian pienet. Myös israelin pitäisi auttaa pakolaisia. En näe ongelmaa että palestiinalaiset saisi palata takaisin.

    ”Minäpä vastaan: Koska he toimivat kollektiivisesti ja samalla vaativat meitä kaikkia muita toimimaan juuri päinvastoin. He ovat ainoa kollektiivinen ryhmä maailmassa, joka vaahtoaa suvaitsevaisuudesta, mutta itse toimivat kuten siionistit eli eivät suvaitse mitään muuta kuin oman kollektiivisen ryhmänsä.”

    Toistat sanaa ”he” ja ”juutalaiset” tai vaihtoehtoisesti ”siionistit”. Vaikee kommentoida kun en tiedä kenestä puhut. Vähän sama kuin sanoisin että kristityt sitä ja tätä.

    ”Juutalaisvaltio näyttää tämän kaiken paljaana ja siksi se onkin hyvä asia. Me näemme, kuinka juutalaiset toimivat omassa valtiossaan. Juutalaiset juutalaisvaltiossa juutalaisten tapaan. Oikein hyvä.”

    Viimeisessä kommentissa ei ole mitään sisältöä, joten siihen on turha vastata.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  17. He ovat oikeita valehtelijoita ja verikoiria, jotka ovat koko Raamatun lakkaamatta alusta loppuun asti valheellisilla selityksillään muuttaneet ja vääristelleet.

    Oi miten he rakastavat Esterin kirjaa, joka niin tarkasti vastaa heidän verenhimoista, kostonhaluista, kauheata himoaan ja toivettaan!

    Millekään verenhimoisemmalle ja kostonhaluisemmalle kansalle aurinko ei ole koskaan paistanut, kun he vielä kuvittelevat, että he muka sen vuoksi olisivat Jumalan kansa, että heidän täytyy ja heidän on pakko murhata ja kuristaa kuoliaaksi pakanoita.

    Ja tämä on myös pääasia, mitä he Messiaaltaan odottavat: hänen on miekallaan murhattava ja tuhottava koko maailma. Kuten he sitten alun perin meille kristityille koko maailmassa kylläkin osoittivat ja halusta tekivät missä vain voivat. Usein he ovat sitä yrittäneetkin ja sen jälkeen saaneet ankarasti kuonolleen.

    Mutta siirtyäksemme taas heidän väärään, valheelliseen ympärileikkauksella kerskumiseensa. He
    tietävät hyvinkin, nuo häpeälliset valehtelijat, etteivät he yksin ole Jumalan kansaa, vaikka ympärileikkaus ennen kaikkia kansoja olisi yksistään heillä, ja myöskin sen, ettei esinahka estä olemasta Jumalan kansaa.

    Ja kuitenkin he sen vuoksi astuvat ilkeämielisesti Jumalan eteen ja valehtelevat ja kerskuvat yksinään olevansa Jumalan kansa ruumiillisen ympärileikkauksen ansiosta, ollenkaan huolimatta sydämen ympärileikkauksesta.

    Martti Luther kirjassaan ’Juutalaisista ja heidän valheistaan’

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  18. Olen tutkinut vuosikausia juutalaispankkiirien kytkentöjä maailmanpolitiikkaan ja yhdyn liki kaikiltaosin Jussi Kärkkäisen kirjoituksiin. Miksi Jussia syytetään kotimaan juutalaisten vainosta? Siitä syystä koska näytöt Israelin ja USA:n juutalaisiin ovat niin kiistattomat ja syyttäjä tietää tämän. Hän koettaa viedä kiistan osa-alueelle jossa Kärkkäisellä ei olisi todisteita.

    Tsemppiä Jussi. Saat varmasti riittävät näytöt taaksesi ja jolloin oikeus tekee itsestään naurunalaisen antaessaan tuomion. Vapaamuurareitahan täällä kaikki on eli sikäli jotain sanktiota tulee varmasti.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  19. Virallisen valheen mukaan Osama Bin Ladenin organisoima 19 hengen saudiryhmä suoritti 911 päivän terrori-iskut.

    Mutta todellisuudessa juulataiset räjäyttivät pilvenpiirtäjiä ja autopommeja Usassa.

    Seuraavina päivinä juulatainen nazionisti Dr. Philip Zack murhasi asiasta liian totuudenmukaisesti kirjoittaneita toimittajia ja poliitikkoja työpaikaltaan aselaboratoriosta varastamallaan pernarutolla.

    http://www.youtube.com/watch?hl=en&v=AoAwj5bRGTo 9/11 Finnish television. A car bomb exploded outside the State Department.


    9/11: Car & Sewer Bombs?

    2001
    Toiset olivat varautuneet asbestipölyn varalle, toiset ei.
    Pari poliisia pitää huolen, ettei uteliaat pääse lähelle ja että heidän hengityssuojaimensa pysyy tiukasti kasvoilla, vaikka pitäisi sitten vastata uteliaan toimittajan kyselyihin, jolla ei ole hengityssuojainta.

    Taustalla käppäilee pari palomiestä, näillekään kukaan ei ole kertonut, että pöly sisältää huomattavan määrän terveydelle vaarallista asbestia.

    Sitten videon lopussa pari siviilin näköistä kaveria (tanssivat juutalaiset) toimittajan takana, pölynsuojat tiukasti kasvoilla, mistä he ovat tietäneet ottaa pölynsuojat mukaan.

    Onko tuo valkopaitainen poliisi (katso korvalehteä) ja nuo siviilit ju……
    Ja vielä:
    Toimittaja Ashleigh Banfield kysyy poliisilta ”Tiedätkö mitään noista voimakkaista räjähdyksistä jotka kuulimme”
    Poliisi ”En tiedä”
    Toimittaja ”Olivatko ne autopommeja”
    Poliisi ”Minulla ei ole ajatusta niistä, rouva”
    Toimittaja ”Onko teille kerrottu, että meidän pitää poistua tästäkin paikasta”
    Poliisi ”Ei….”
    Toimittaja ”Etsivätkö ne lisää pommeja”
    Poliisi ”………
    Ja sama naisreportteri jatkaa hiukan kauempaa

    http://www.youtube.com/watch?v=BeGCusfqF8c&feature=related 9/11: Ashleigh Banfield reports secondary explosions

    Huomaa taustalla taas samat kaverit, pitkätukkainen ja laukkumies, tällä kertaa ilman pölysuojaimia, ja yrittävät peittää näkyväisyyden tapahtumapaikkaan.

    LAUK KUMIES NYÖKKÄÄ MERKIT.SEVÄSTI HIP PITUKKAISELLE.

    Siis näiden juulataisten selän takana tapahtuu vuosituhannen spektaakkelimaisin terrori-isku, mutta miehet eivät ole kiinnostuneita siitä, kaveruksia kiinnostaa enemmän kuvausryhmän työskentely, ja sen toiminnan häirintä.

    Kuvausryhmän jäsen joutuu työntämään miehet sivuun, ja naisreportteri on juuri näyttämässä jotain reunoilta palanutta paperia, ja selittämässä siitä jotain, kun yhteys katkeaa.

    Olisiko noilla kavereilla ollut jotain tekemistä tuohon häiriöön.

    Löytyykö samat, S I V A N ja P A U L. K U R Z B E R G, O D E D. E L L N E R, O M E R. M A R M A R I, ja Y A R O N. S H M U E L mo SS adin ag entit tästä videosta. Tanssivat is ra elin juulataiset, joiden -tehtävänä oli dokumentoida 911 tapahtumat.
    Kuka antoi heille tämän tehtävän?

    New Yorkin poliisi on pidättänyt viisi is rae lilaista mo SS adin agenttia, jotka yrittivät räjäyttää autopommilla George Wassingtonin sillan.

    Aikaisemmin he olivat räjäyttäneen autopommin, jonka kyljessä oli ollut kuva lentokoneesta syöksymässä New Yorkiin.

    Heidän pakettiautostaan löytyi rä jäh teitä, po rukka pidädettiin 71 päiväksi, mutta laskettiin sitten vähin äänin vapauteen

    http://www.youtube.com/watch?v=tRfhUezbKLw&feature=related Five Dancing Israelis Arrested On 9/11


    The Mossad and 9 11

    The five Iselrais arrested on 9/11 for videotaping the WTC attack and then cheering about it (see 3:56 p.m. September 11, 2001) are released and deported to Israel.

    Some of the mens names had appeared in a US national intelligence database, and the FBI has concluded that at least two of the men were working for the moSSad, according to ABC News.

    However, the FBI says that none of the Iseralis had any advanced knowledge of the 9/11 attacks, and they were released as part of a deal between the US and the Israeli government.

    After their release, they claim to have been tortured.

    911 terrori-iskua kuvanneet ja tornien sortumista juhlineet pidätetyt viisi iselrailaista on vapautettu ja toimitettu Iselraiin.

    Joidenkin miesten nimet löytyivät Usan kansallisen tiedustelupalvelun tiedoistoista, ja F B I:n mukaan ainakin kaksi miehistä on mo SS adin agentteja.

    Kuitenkin F B I väittää, ettei näillä iselrailaisilla ollut etukäteistietoa 9 1 1 iskuista, ja miehet vapautettiin Usan ja Iselrain tekemän sopimuksen perusteella (Vakoilijoiden/agenttien koskemattomuus ja vaihtosopimus)

    vapautuksen jälkeen, miehet väittivät kokeneensa kidutusta vankeusaikana

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  20. PALOMIESTEN TODISTUKSET RÄJÄHTEISTÄ.

    http://www.youtube.com/watch?v=xx-k71UEBWE NYC Firefighters, 9/11

    -Me ehdimme ulos, ehkä korttelin päähän.
    -Me ehdimme ainakin kahden korttelin päähän.
    -Ja me näimme sen räjähtävän, kerros kerrokselta.
    -Se näytti ihan siltä, kuin he olisivat tarkoituksella räjäyttäneet rakennuksen.
    -Kyllä…räjäyttäneet.
    -Räjäyttäneet koko matkan alas asti, minä katsoin ja juoksin….

    http://www.youtube.com/watch?v=_uc-MW0pQ58 911 fireman testimony either this guy

    -Mitä tapahtui?
    -Se oli räjähdys
    -Aulassa räjähti…kolmannen räjähdyksen jälkeen koko aula romahti
    -Millaista se oli?
    -Kauheaa….kauheaa
    -Kuin helvettiä
    -Sinä et halua tietää
    -Koko rakennus vain romahti kasaan…aulassa
    -Oliko siellä muita räjähdyksiä
    -Oli…oli, todellakin muita räjähdyksiä, olimme matkalla portaita ylöspäin kun koko paikka räjähti ja aula romahti kasaan
    -En tiedä ensimmäisestä, mutta toinen räjähdys oli kauhea, ja sitten tuli kolmas räjähdys sen jälkeen
    -Kolmas räjähdys?
    -Kyllä
    -Kaikki olivat aulassa valmiina menemään ylös ja sitten se tapahtui, se oli kamalaa
    -Siellä oli ainakin kolme räjähdystä sen jälkeen kun koneet olivat iskeytyneet taloihin.
    -Me tulimme paikalle kun rakennukset jo paloivat, olimme valmiina menemään yläkertaan sammuttamaan kun koko aula räjähti kasaan.

    http://www.youtube.com/watch?v=GpqYftxb1oc 9/11 Key Witness Murdered?

    http://www.youtube.com/watch?v=PfxkcBmZfK0 9/11 – firemen , police saying there are bomb’s in the buildings

    http://www.youtube.com/watch?v=jA-e6ttP1jo&feature=autofb World Trade Center 1: räjäyttäminen syyskuun 11:ntenä 2001

    http://video.google.com/videoplay?docid=9153709212181510877 Loose Change 2nd Edition – Suomi tekstit – Finnish subtitles

    http://www.youtube.com/watch?v=mv_Umewl7NA Japanese Parliament questions 9/11 Official Story – part 1

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  21. Juutalaiset kokevat että natsisaksan vainojen vuoksi he ovat omassa ylhäisyydessään koskemattomia ja oikeutettuja tekemään mitä vaan eikä heitä saa siitä arvostella tai tuomita.
    Esimerkkinä Gasan kaistalla Palestinaalaisten näivettäminen pitäminen heitä tavallaan keskitysleirissä eristettynä ei ole muka yhtään mitään joka on todellisuutta tänäkin päivänä.
    Jos joku serbi on tehnyt sotarikoksen balkkanilla 90 luvulla niin nämä isänmaansa puollustajat etsitään vaikka väkisin Haagin tuomiosituimeen. Sen sijaan, esim Henry Kissinger joka on vastuussa ties kuinka monen tuhannen vietnamilaisen tappamisesta on yhä vapaalla jalalla jo jopa pidetään ”rauhan miehenä” koska on juutalainen. Ariel Sharon…pahimpia murhaajia viime vuosikymmeniltä mutta eipä ole Haagin raahattu kuolivuoteelta kuten joitankin vanhoja muka natsimurhaajia vaikka olisivat olleet pelkkiä kirjureita.

    Tämä on juuri sitä kaksinaismoralismia ja valheellisuutta, Magneettmedia on ihan oikessa sanoen että suomalaisten aivopesu esittäen että juutaliset jumalan valittuna kansana ja jeesuksen kristuksen murhaajana esitetään jollakin tapaa uhrina aina ja kaikkialla vaikka totuus on ihan muuta!
    Moni ei ehkä tästä kommentista pidä mutta se vaan on taivaan tosi – valitettavasti.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Miten niin ”tavallaan”? Siellähän näännytetään ihmisiä massoittain ja media on hiljaa.

      Sharonilta muistuu mieleen yksi lainaus ja muutakin:
      ”Loppuun pari esimerkkiä David Duken kirjasta Jewish Supermacism: 1996 Netanjahu voitti vaalit mm. nettisaitin Gamla News and Views avulla. Heprealaiset artikkelit olivat yleensä rajumpia kuin englantilaiset, mutta seuraavat sanat on kirjoittanut englanniksi heidän suosituin kommentaattorinsa Emmanuel Winston kirjoitti seuraavat sanat suuttuneena siitä, että länsimaissa haluttiin rauhaa Lähi-itään: “Kuin jokin prostituoitu sanoo, rahasta teen mitä vain haluat. Eurooppalaiset ovat todellakin alhaisia, moraalittomia ihmisiä, jotka myisivät äitinsäkin ja sitten lähettäisivät…Kuinka helposti kaikki ihmisyyden merkit häviävätkään heidän kasvoiltaan jättäen vain hirviön. Tällä hirviöllä on monta kasvoa ja nimeä. Joskus heitä kutsutaan saksalaisiksi, puolalaisiksi, ukrainalaisiksi, kroatialaisiksi…Kun toisella kertaa he ovat kirkko, punainen risti, tai pääministeri, Johtaja. Sitten, nopea muutos, näemme amerikkalaisia, ranskalaisia, englantilaisia ja lopulta jää jäljelle saastunut juutalainen, jota sanotaan vasemmistolaiseksi. Ei juuri ole väliä, mikä nimi on kullakin. Kaiken perustana on sitoumus, jonka mukaisesti yhteiskunta opettaa vihaamaan “toista”, sitä erilaista. Nämä ihmiset ovat äärimmäisen pahuuden edustajia ja hirviö on heissä heti pinnan alla valmiina hävittämään, valmiina tappamaan juutalaisen.

      Planeeettamme voisi aivan hyvin vapautua iäksi tästä eurooppalaisesta roistosta. Ehkäpä meillä on onni elää mielenkiintoista aikaa (vanha kiinalainen kirous), jolloin hautausmaa nimeltä Eurooppa kutistuu ja katoaa. Eurooppalaiset, englantilaiset ja amerikkalaiset arabistit ovat taas yhdistyneet ja läiskyttävät ruoskaa juutalaisen yllä.”

      Kommenttini: Tässä hyvin yleinen vihakommentti eurooppalaisia kohtaan ja Eurooppaa. Vastenmielinen ja valheellinen, vihakiihotusta. Noin tunnutaan puhuttavan erityisesti eurooppalaisista. Sikäli hirvittää, kun ajattelee, että Isrelhan se määrää kaikesta Euroopassa ja nyt ilmeisesti takausmiljardit ja muut miljardit liukuvat sinne. Eurooppaa ollaan lahtaamassa. Mitä seuraakaan, kun kaikki valta on annettu pois budjettivallan lisäksi? Myös Ariel Sharon aina jaksoi valittaa Euroopassa muka vellovasta antisemitismistä. Hänkin oli rasisti ja kyse oli valheellisesta vihasta ja tisaalta eurooppalaisten alistamisesta ruoskaa heiluttaen ja sovauksin, kuten myös juutalaisväestön halimisesta Israeliin. Kertaanpa vanhan kommentin:

      Esim. sionisti G Soros esitti hiljattain, että Eurooppa olisi juutalaisvihan ja rasismin osalta vajonnut natsien aikaan eli kyseessä olisi suuri ongelma. Samoin esim. Sharon on kutsunut kaikkia Euroopan juutalaisia pois Israeliin, koska heitä muka Euroopassa niin vihataan. Eikö ole kummallista, että vaikka EU tekisi mitä hyvänsä miellyttääkseen näiden toistuvien paheksumisten esittäjiä (maailman median paheksunnan vuoksi on kaikenlaista rasismia tai sellaiseksi laskettavaa vastaan tehty jyrkkiä toimenpiteitä ja sananvapautta kavennettu tuntuvasti, esim. historiallisten tapahtumien tai uskonnon tai sen jäsenten edesottamusten kertomista totuudenmukaisesti on rajoitettu rajusti, maahanmuuttoa on lisätty jo 30 vuotta monikulttuurisuuden ja suvaitsevuuden lisäämisen nimissä), syytökset jatkuvat. Vaikka Eurooppa otettiin haltuun kun se oli ensin tuhottu, kahdelta suunnalta, niin se on aina jonkinlainen peikko ja vihollinen sionisteille. Sille halutaan vain pahaa ja heikkoutta. Miksi Eurooppaa vihataan? Miksi nuo törkeät valheet ja miksi niitä ei paheksuta?

      Eli samoin puhutaan kuin Saksalle 1990 ja koko Eurooppaahan silloinkin syyteltiin ja komenneltiin. Ihmettelen, kuinka tohkeissaan täälläkin uskotaan tuollaisiin reagoitavan hyvän asian puolesta. Todellisuudessa joka vähänkin ajattelee, tajuaa, että heitä totrellaan, koska he määräävät. Todellisuudessa Sharon oli natsi, ihan sionistien oman naatseista piirtämän kuvan mukainen:

      “Amos Oz siteeraa tulevaa pääministeriä Ariel Sharonia 1983: “Leibowitz on oikeassa, olemme juutalaisnatseja ja miksi emme olisi?…nyt älä järkyty, mutta jos 1948 olisi tapettu 6 miljoonaa arabia tai yhden, mitä olisi tapahtunut? Varmasti kaksi tai kolme ilkeää sivua olisi kirjoitettu historiakirjoihin, meitä olisi kutsuttu kaikenlaisilla nimillä, mutta meitä voisi tällöin olla täällä 25 miljoonaa…

      Jopa tänään olisin valmis vapaaehtoisesti tekemään likaisen työn Israelin puolesta, tappamaan niin monta arabia kuin on tarpeen, karkottamaan heidät, polttamaan heidät, saada kaikki vihaamaan meitä, vetämään maton diasporajuutalaisten jalkojen alta niin, että he tulisivat itkien luoksemme. Myös vaikka se merkitsisi yhden tai kahden synagogan räjäyttämistä siellä täällä, en välitä. Ja en välitä, jos kaiken työn jälkeen laitat minut Nürnbergin oikeuteen ja vangitset minut. Hirtä minut jos haluat sotarikollisena. Sitten voit repiä juutalaisen omantuntosi ja liittyä sivistyskansojen kunnioitettuun klubiin, joka on laaja ja terve. Se, mitä sinä kelvoton et ymmärrä on se, että sionismin likainen työ ei ole vielä lopussa. Kaukana siitä.””

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  22. Tuohan se on yksijumalaisten uskontojen perus ongelma. Ne opettavat että oma kansa on parempi kuin muu kansa. Oma uskonto on parempi kuin toisen uskonto. Muut ovat vääräuskoisia tai huonompia.

    Siitä ne kaikki ongelmat juontavat juurensa. Monta sotaa on käyty ja tullaan käymään tuon asian takia.

    Parempi vois olla kun olis monta Jumalaa. Tulis varmaan enemmän vuoropuhelua.

    Tosi hyvä asia että magneettimedia tuo suomalaistenkin eteen toisen mielipiteen. Sitä tämä kansa tarvitsee.

    Olis suuri asia jos hoksaisimme että kaikissa asioissa on monta puolta. Myös uskonasioissa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  23. Magneettimediasta syntynyt kohu palvelee juutalaisia, koska jutut eivät ole tarkasti ottaen asiallisia.

    Jos Magneettimedia kirjoittaisi objektiivisesti, yleistämättä maailman juutalaisen rahaeliitin toimia koskemaan kaikkia juutalaisia, minkäänlaisille syytöksille ei löytyisi perusteita. Juutalaisten valtaeliitti käyttää hyväkseen ja tapattaa omiaan aivan yhtä estottomasti, kuin kaikki muutkin ääriryhmät silloin, kun se on poliittisesti tarkoituksenmukaista.

    Jos Magneettimedia haluaa synnyttää todella suuren kohun, joka voi saada aikaa reaalisia muutoksia ja asettaa tämän ”juutalaiskysymyksen” aivan utteen valoon, se voisi analysoida juutalaispankkiirien osuutta maailmansotien synnyttämisessä, Rotschildin ja heidän sionistitoimistonsa toimia sodan aikana, joiden tarkoitus oli estää juutalaisia poistumasta Euroopasta, ja niistä keinoista, joilla Hitlerin juutalaisvihaa kiihdytettiin tahallisesti juutalaisvainojen käynnistämiseksi, sekä myös siitä yhteistyöstä, jota Rotschildin sionistit tekivät fasistien kanssa 20-luvun alusta sodan loppuun, ja siitä miten amerikkalaiset Hitleriä rahoittavat miljonäärit tekivät tekivät yhteistyötä natysiemn kanssa, kun maat olivat sodassa toistensa kanssa.

    Magneettimedia voisi esittää selkeän kuvan rikoksesta, jonka suunnittelivat juutalaisten eliitti, ja toteuttivat sen yhdessä natsien ja liittoutuneiden kanssa. Englanti, USA, Kanada ja monet muut maat kieltäytyivät ottamasta vastaan juutalaispakolaisia Euroopasta.

    Magneettimedia voisi myös painottaa, että sionistit rahastavat edelleen, sekä taloudellisesti, että poliittisesti itse suunnittelemallaan rikoksella, syyttämällä siitä kaikkia muita (niin kuin heidän tapansa on).

    Miksi Rotschild, Mailman sionistioimisto ja länsi estivät juutalaisten karkoittamisen, kun natsit yrittivät neuvotella asiasta?

    Toinen maailmansota pantiin toimeen eurooppalaisten ja amerikkalaisten juutalaispankkiirien toimesta, että Rotschildit saisivat Israelista pankkimaailman terroristikolulutusleirin, sotilastukikohdan ja ydinasevaraston heidän pyrkiessään maailman valtiaiksi.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Mikseivät ”tavalliset” juutalaiset sitten ryhmänä paljasta kasaarieliittinsä huijauksia ja petoksia ? Miksi he ryhmänä suojelevat mm. juutalaista rahaeliittiä vaikenemalla näitten juonista? Toivovatko he saavansa jonkilaisen palkinnon tai osuuden, jos vaikenevat?

      Miksi ”tavalliset” juutalaiset ryhmänä vaikenevat totuudesta ja antavat holokaustivalheen (kaasutukset) toistamisen vain jatkua päivästä toiseen ? Miksi ”tavalliset” juutalaiset ovat ryhmänä karkotettu useasta maasta historian aikana ?

      Jos joku arvostelee siionisteja, niin miksi juuri juutalaisyhteisö hyökkää arvostelijan kimppuun ?
      Eihän siionismilla pitänyt olla oleellisesti suurtakaan tekemistä juutalaisuuden kanssa ?

      Alkuperäiset Israelilaiset ovat muuten Palestiinalaisia.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Kyllä monet juutalaiset ovat paljastaneet sionistieliitin rikoksia, mutta niistä ei puhuta. 1950 mm paljastettiin, miten maailman sionistitoimisto keräsi, vangitsi ja kuljetti 450 000 unkarin juutalaista Auschwitziin juuri, ennen kuin neuvostoarmeija valtasi maan natseilta.

        Monet juutalaiset historioitsijat ja kirjailijat ovat joutuneet pakenemaan henkensä edestä Israelista julkaistuaan totuuden juutaklaisten ja ei-juutalaisten sionistien rikoksista.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Tuo on vain yhden lajin holohoax-valhe. Sitäpaitsi sionismi sellaisena kuin se meille esitetään on ilman tapahtunutta synkkää toimintaa ihan ok. juttu. Ongelma on Talmud ja sen mukainen toiminta.

          Holohoax-petkutus on mielestäni alhaisimpia toimia mitä voin kuvitella. Arvostan esim. Josef Burgia, joka ei sellaiseen suostunut.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
    2. Maailmaa hallitsee sellainen eliitti, joka pitää rituaaleja, joissa he viiltävät omat sukupuolielimensä verille ja kutsuvat pimeyden henkiolentoja antamaan viisautta. Heitä kutsutaan vapaamuurareiksi. He ovat todellisia rikollisgangstereita, joita te juutalaisvihaaja-avainsanojen metsästäjät palvelette naurettavilla hitleriläisillä saduillanne.

      Te ette edes halua taistella näitä okkulistisia mafioosoja vastaan. Olette samoja sonnanjauhajia kuin David Duke ja hänen natsisympatisoijansa ovat. Te olette kaikki oman juutalaisvihaimagonne juoksuttamia pellejä! Mihin te juutalaishuudoillanne kykenette? Ideologianne heittää pahasti.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Vapaamuurarit ovat maanpettureita ja sionistien alin kasti. He ovat valtakunnan sisäinen viides kolonna, joka pyrkii muuttamaan alkuperäiskulttuurin vastaamaan anglo-amerikkalaista, koska kun alkuperäiskulttuurit tuhotaan, kansallinen yhtenäisyys hajoaa, syntyy keskenään nahistelevia pienryhmiä, ja kansaa on helppo hallita juutalaispankkiiriwen muodostaman maailmahallituksen käskyjen mukaan.

        Maapetollinen upseerikunta pitää huolen, että kansa ei kapinoi maailmanhallitusta vastaan.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  24. Kiinnostaisi tietää kenen puolella magneettimedia on?

    Lainaus B’nai B’rith -järjestöstä/ salaseurasta:
    ”Samalla kun se väittää edustavansa ”juutalaisyhteisön maailmanlaajuisia etuja”, B’nai B’rith on todellisuudessa vapaamuurari-kilta joka edustaa englantilaista vapaamuurariutta ja siirtää syytökset sen luciferialaisesta ’maailmanhallituksesta’ juutalaisille yleisesti. Täten, samalla kun se teeskentelee taistelevansa antisemitismiä vastaan, se todellisuudessa pahentaa juutalaisten asemaa ja asettaa heidät vaaraan.

    B’nai B’rithilla ei ole valtuuksia edustaa juutalaista kansaa. Mutta samaistamalla globalistisen agendan vastustamisen antisemitismiin varmistetaan että juutalaisia syytetään nousevasta Uudesta maailmanjärjestyksestä.”

    Alkuperäinen lähde: http://henrymakow.com/bnai_brith-adl_does_not_repres.html

    mm. Google palkkaa vain neroja töihin, kyllä illuminatit tietää miten disinformaatiota käytetään.
    Tästä on heprean kielinen termi hasbara, mielipiteen muokkaus. Täällä huutavat antisemitistit ei tule pysäyttämään uutta maailman järjestystä. Sitä ei luultavasti pysäytä muutenkaan kukaan, vrt. pyramidirakenne.

    Loppujen lopuksi jokainen vastaa omasta sielustaan, onko lusiferin puolella, vai turvaako Raamatun lupaukseen ja ristin sovitustyöhön, vain se ratkaisee kun maallinen taivallus loppuu.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  25. Mikset itse paljasta nykyisen hallituksen itsenäisyyden alasajoa, ja maan velkaannuttamista? Mikset itse ”laita vastuuseen” niitä jotka riistävät työläisten maksamat verorahat hyvä veli-järjestön kesken ja ohjaamalla EU:n pohjattomaan kuiluun? Luuletko että tavallinen juutalainen ymmärtää eliitin ajattelutavasta tai agendoista perskarvan vertaa? Luuletko että tavallinen heppu/ edes kansa laittaa pyramidirakenteisen globaalin järjestelmän vastuuseen, samalla kun velijärjestöjen kesken suojellaan muutenkin toisiaan, jo siellä alimmilla portailla.

    Täällä ollaan kyllä harvinaisen kuutamolla aiheesta.
    Suosittelen ensi alkuun katsomaan esim. http://youtu.be/-klNO-AjW6M
    Siinä on dokumentti mikä pysyy aiheessa, ja pohjaa Cutting Edges Ministrien lähteisiin. Kuten sanoin, illuminati ”omistaa” kaikkein viisaimpia ihmisiä ja tietää kuinka hasbaralla saadaan ihmiset riitelemään ketä pitäisi syyttää ja kivittää. Jos elää tutkien salaliittoja, tulee kyyniseksi kaiken suhteen. Disinformaatiota on niin paljon liikkeellä.

    Epäilyttää vahvasti Magneettimedian toiminta, onko kyseessä harkittua disinformaatiota vai silkkaa hölmöyttä. Anteeksi suorapuheisuuteni, mutta tuhlaatte aikaanne jankuttaen toisillenne kuinka ”juutalaiset” kyykyttävät teitä ja raiskaavat lapsianne.. Satanismi on kaiken pahuuden voima, ja perkele on se jolle se oikea illuminati, eli korkeat vapaamuurarit ja okkultistiset noidat ovat antaneet sielunsa.

    Sinuna ensin hoitaisin oman sielun sille oikealle puolelle, eli siihen Raamatun ristinsovitukseen mitä gnostilaisuus ja kaikki vapaamuurareitten luomat harhaopit ateismista ja new age-opeista mormoneihin, ja jehovan todistajat ja satanismi on yrittänyt tuhota. Vaikka katolilaisuus on jesuiittojen ja temppeliritarien toimesta tätä Totuutta yrittänyt mustamaalata ja tuhota, sen sanoma on yhä tänä päivänä Totuus ja ristin sovitus on totta tänäkin päivänä. Raamatun valossa myös näemme mihin suuntaan uusi maailman järjestys kulkee ja tärkein on että itse löytää totuuden puolelle!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat