Lukashenkon lausunto: Juutalaismafia on alistanut maailman; kuinka vapaudumme?

Haaretz -lehden mukaan Valko-Venäjän presidentti Alexander Lukashenko on lausunut lauantaina jotain niin rohkeaa, mitä  ei yleensä kuulla valtioiden päämiehiltä. Lukashenkon mukaan juutalaiset ovat onnistuneet saamaan koko maailman polvistumaan edessään. 

”Kukaan maailmassa ei uskalla korottaa ääntään ja kiistää holokaustia, koska juutalaiset ovat saaneet maailman polvistumaan edessään”, Lukashenko sanoi itsenäisyyspäivän puheessaan. Hän siis epäsuorasti kiisti holokaustin. 

Jäljempänä olevan luvun jatkoksi on lisätty kappale 12.7.2021

Juutalaismafia hallitsee länsimaita 

Luonnollisesti Lukashenko tarkoitti lausunnollaan juutalaismafiaa eli juutalaiseliittiä, eikä tavallisia juutalaisia yleensä. Pääsääntöisesti eliittien ulkopuolella olevat juutalaiset eivät omista poliittista ja taloudellista välineistöä, kansojen ja hallituksien kukistamiseksi, mutta he kuitenkin muodostavat lenkin johtajiinsa. Mikäli he eivät katkaise tätä lenkkiä maailman hegemoniaan pyrkivään johtajiinsa, ovat myös tavalliset juutalaiset vastuussa johtajiensa pahoista töistä. 

Valko-Venäjän presidentin kommentit eivät tietenkään edistä Valko-Venäjän suhteita länsimaihin, jotka ovat viime aikoina pyrkineet vaikuttamaan maan sisäpolitiikkaan sanktioilla. Valko-Venäjä on vastannut länsimaiden vihamielisyyteen uhkaamalla Eurooppaa pakolaisaallolla, joka lennätetään maahan sekä annetaan siitä ohjautua muualle Eurooppaan. 

Pitää huomioida, että Yhdysvallat ovat täysin juutalaismafian eli eri laatuisten juutalaisjärjestöjen ja Israel-lobbyn hallinnassa (Mearsheimer 2008). Miltei samanlainen tilanne on Euroopan unionin alueella. Tässä on yksi syy länsimaiden nuivaan suhtautumiseen Valko-Venäjää kohtaan.  

Lisäys: 12.7.2021 

Juuri yllä esitettyä kappaletta voidaan selventää sillä, että Valko-Venäjä ei ole alistunut juutalaismafian taloudelliseen, yhteiskunnalliseen ja poliittiseen hallintaan tai “orjuutukseen”, kuten länsimaat ovat alistuneet. Tästä syystä juutalaismafian vaikutteiset länsimaat ovat asettaneet Valko-Venäjälle muiden muassa sanktioita. Muistamisen arvoista on, että muutama vuosi sitten Lukashenko kieltäytyi vastaan ottamasta lainaa kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta (juutalaisdynastioiden luoma riistojärjestelmä), mihin lainanehtoihin olisi myös kuulunut maan sisäpoliittiset tiukat muutokset IMF:n sanelemien säännösten mukaisesti, kovia koronatoimenpiteitä unohtamatta.  

Lukashenko on oikeassa 

Lukashenko on tykkänään oikeassa juutalaisista eli juutalaismafiasta koskevissa lausunnoissaan. Hänen mainitsema holokausti on juuri yksi tehokkaimmista juutalaismafian (Siionin Viisaat) poliittisista instrumenteista, minkä täydellisen valheen turvin valtiot, yhteiskunnat ja erilaiset yhteisöt ovat alistetut pelkäämään holokaustin arvostelua. Tästä johtuen “antisemitismi- ja natsikortin” vilauttelun takia kukaan ei uskalla kritisoida juutalaismafian tai juutalaisten tekemiä rötöksiä yhteiskuntaa sekä ihmisiä vastaan. Holokaustipetkutus on muodostanut todella voimakkaan aseen juutalaismafian ja Israelin käsissä. Nykyisin pääsääntöisesti holokausti on saanut länsimaissa lainsuojan eräänlaisena uskontona, joka on tabu. Jo tämä kertoo siitä, että holokausti on myytti ja suurenluokan kusetus.  

Juutalaismafia on onnistunut luomaan globaalin valtasysteemin, joka lyhyesti kuvailtu sisältää pääomien valtaamisen globaalilla velkarahoitusjärjestelmällä, median, viihdemaailman sekä kasvatus- ja koulutusaineiston valtaaminen hankkimillaan pääomilla ja ei-juutalaisten, ja ennen muuta “kristityiden” alistaminen juutalaiseliitin johtamien järjestöjen, kuten vapaamuurarijärjestön hallittavaksi. Samalla juutalaismafia on velkarahoitusjärjestelmällä sekä finanssikeinottelulla mahdollistanut maailmanlaajuisen lahjonnan. Edellä mainitut kolme kohtaa ovat vaikuttaneet siihen, että nykyinen maailma on lähestulkoon totaalisesti alistunut juutalaismafian vallansysteemin osoittamaan tahtoon.   

Lisäksi juutalaismafian kautta olemme saaneet maailmaan sellaiset pahuudet kuin ateismi, ihmisrotujen sekoittamisen elintasopakolaisuudella, sukupuolineutraaliudella ja  seksuaalisilla perversiteeteillä sekä täysin viemäriviihdeteollisuudella. Ihme ja kumma, kuitenkin edellä esitettyjen epäkohtien ja saastaisuuksien arvostelua ja tuomitsemista pidetään nykyisin jopa lainvastaisena tekona! 

Yllä mainittu tarkoittaa sitä, että juutalaismafian toiminta tuhoaa koko ihmiskunnan Telluksella, jos emme keskeytä heidän helvetillistä toimintaansa. Juutalaismafian tuhotoiminta on mahdollista siksi, että he saavat virtausta syvimmistä helveteistä, joka on perkeleiden yhteiskunta.  

Tämä virtaus syvimmistä helveteistä johtuu juutalaisuudesta, jonka perustana on Talmud. Kaikista “uskonnoista” syvimmällä helveteissä on juutalaisten Talmudiin  perustuva “uskonto”, joka on rasistinen maailmanvaltaukseen suuntautuva ohjelma ja jonka vuoksi äärimmäisen juutalaisuuden kautta virtaa vaikutusta pahimmista helveteistä eli itse perkeleeltä, jolla nimellä näitä helvettejä siis kutsutaan.  

Lopuksi 

Talmudin syvintä sanomaa fanaattisesti kannattavia juutalaisia ja juutalaismafiaa kuvaavat osuvasti Raamatun Sanat:

Taas perkele otti hänet kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi hänelle: ’Tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua.

(Matt. 4: 8-9).

Tässä on se mainittu perkele, jota juutalaismafia palvelee ja syvästi kumartaa. Näistä juutalaismafian kahleista ihmiskunta ei voi vapautua muuten kuin Jumalan avulla, mikä apu saadaan, kun eletään sekä koko sielultaan että käytännössä Jumalan Kymmenen Käskyn  mukaisesti ja siten uudestisyntyen omalla aktiivisuudella, mutta viime kädessä Jumalan avulla, siis vastavuoroisesti. 

Toki tähän uudestisyntymiseen sisältyy muutakin, mistä laajemmin saadaan tietoa Taivaallisesta Opista, joka ilmestyi Jumalalta Emanuel Swedenborgin kynän kautta. Tämä sisältyy Herran Toiseen  Tulemiseen Jumalan Sanan henkisen merkityksen avautumisena E. Swedenborgin teosten välityksellä 1700-luvulla. Tämä Herran toinen Tuleminen on ihmiskunnan pelastus. 

Markku Juutinen 


    

Lähteet  

John J. Mearsheimer (2008). Israel Lobby and U.S. Foreign Policy.  

_ _ _ _  

Trinity Autdio (6.7.2021). Haaretz. Belarus’ Lukashenko: Jews Managed to ’Make World Bow to Them’. Saatavina: Belarus’ Lukashenko: Jews managed to ’make world bow to them’ – Europe – Haaretz.com 

Valko-Venäjän talousmalli perustuu Venäjän tukeen – Euro ja talous 

Islam Radio: http://islam-radio.net/islam/english/index_uspolitics.htm 

Islam Radio: http://islam-radio.net/islam/english/index_finance.htm      

Islam Radio: http://islam-radio.net/islam/english/jewishp/internet/jews_behind_internet.htm    

Islam Radio: http://islam-radio.net/islam/english/index_terror.htm#adl    

Islam Radio: http://islam-radio.net/islam/english/index_lobby.htm 

Sanhedrin 69b:5 with Connections (sefaria.org) 

Juutalaisuuden opinkappaleet – Radio Islam (islam-radio.net) 

Swedenborgin teoksista ja Uudesta Kirkosta suomeksi: 

http://novahierosolyma.fi/HERRAN-TOINEN-TULEMINEN.php 

VOITTO PERKELEESTÄ Kymmenen Käskyn avulla 

Swedenborgin teoksia englanniksi: 

https://newchristianbiblestudy.org/swedenborg/

5 kommenttia

  1. VILLAKOIRAN YDIN
    Miksi EU on asettanut pakotteita Valko-Venäjälle? Miksi EU tukee Valko-Venäjän oppositiota? Syy on siinä, että Valko-Venäjä ei ole alistunut juutalaismafian ohjaukseen, kuten muut Euroopan valtiot. Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukašenka on itsenäinen Venäjän kanssa hyviä välejä pitävä johtaja, joka ei kumarra maailman juutalaisjohtoa eli Siionin Viisaita. EU haluaisi Valko-Venäjästä muiden eurooppalaisten valtioiden kaltaista nukkevaltiota, jossa olisi Venäjä-vihaa, pride-pornoa ym. sellaista. Lukashenko on mies paikallaan, ja tulevaisuudessa nähdään, mitä seuraa, kun valtionjohtaja kiistää holokaustin ja syyttää Siionin Viisaita. Nostan hattua Lukashenkolle, koska hän uskalsi tuoda julki tosiasian juutalaisten maailmanvallasta. LÄHETÄ TUTKINTAPYYNTÖ (https://www.virkamafia.fi/virkamafia-elvytyskusetus/)! ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    http://koronarealistit.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://www.elinahytonen.fi
    https://www.globalresearch.ca (tekstin saa suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(15)Miinusääni(0)
  2. Lukashenko torjui noin vuosi sitten IMF:n anteliaan lainatarjouksen, johon liittyi ehtona rajut koronatoimenpiteet. Afrikassa monet koronakriittiset valtionjohtajat on surmattu tai syrjäytetty itsenäisen ja kansan hyvinvointia arvostavan koronapolitiikan vuoksi – esimerkiksi Tansanian presidentti John Magufuli. Huhujen mukaan Lukashekoa kohtaan on järjestetty salamurhayritys.

    Miksi ihmiset eivät ymmärrä, mitä maailmassa parhaillaan tapahtuu? Pienen tutkimuksen jälkeen käy ilmiselväksi, että meneillään on valtava, loppusuoralle asettuva NWO-operaatio (New World Order). Olen kyllästynyt kuulemaan salaliittohörhöilystyä ja foliohatuista. Kyseenalaistamattomuus johtuu kansojen henkisestä laiskuudesta. Tyhmyydestä on tehty hyve ja kansalaisvelvollisuus. On helpompaa tuomita salaliittohörhöt kuin alkaa tutkimaan yhä selvittämättömiä NWO-operaatioita, joita ovat mm. JFK:n murha, 911-terrori-isku sekä USA:n lähi-idän sotaretket sekä arabikevät ja näistä johtunut maahanmuuttokriisi Euroopassa. Suuri väestö on niellyt noista tapahtumista annetut viralliset selvitykset näiden valtavista puutteista huolimatta ja syyllistää oikeita vastauksia vaativat. Koronassa väestöt korjaavat sadon laiskuudestaan, koska kampanjan vaikutukset tulvat olemaan hurjat ja orjan asema taattu ja peruuttamaton. Suurelle osalle väestöä tämä näyttää sopivan.

    Plusääni(14)Miinusääni(0)
    1. ”alkaa tutkimaan yhä selvittämättömiä NWO-operaatioita, joita ovat mm. JFK:n murha, 911-terrori-isku sekä USA:n lähi-idän sotaretket…”
      Onneksi joku aina tutkii ja totuus murtautuu väistämättä esiin.
      Tässä sen kertoo LG upeassa artikkelissaan
      Joseph P. Kennedy, the Cursed Peacemaker
      LAURENT GUYÉNOT • JULY 10, 2021
      https://www.unz.com/article/joseph-p-kennedy-the-cursed-peacemaker/

      Plusääni(4)Miinusääni(0)
  3. DeepState-neokonnat ja zwo-’bidenistit’ kaiken taustalla varmaan puuhaavat ja ovat ’vapauden puolesta’ hankkeiden organisoijia pyrkien kaatamaan maita johtavia hallituksia jotka he ovat leimanneet media-propagandassaan kansan viholliseksi. Tuttu nwo-mafian hajota-ja-hallise kuvio. ’Vapauden puolesta’ tarkoittaa heille vapautta tuhota kansanvalta ja kaapata valta omiin käsiin.
    On hyvä muistaa että kansallinen tai demokraattisesti rakennettu ’alhaalta ylöspäin’ (kansan tarpeista luotu) sosialismi on kokonaan eri asia kuin ’ylhäältä alaspäin’ (eliitin tarpeista luotu) tai ’trotskilainen talmud-kommunismi’ jossa sosialisointi tarkoittaa kaiken kansalle kuuluvan siirtymistä (varastamista) pienen etnisen ja valitun joukon omistukseen ja josta NL oli – ja nykyinen USA ja EU:kin alkaa olla – hyvä esimerkki. Siinä sionistit ja v-muurarit ovat ylin luokka joka hallitsee muita ja omistaa kaiken, ei kansa kuten oikeaoppisessa sosialismissa.
    https://www.unz.com/pgiraldi/joe-biden-bows-to-force-majeure/
    Jälkimmäisessä kyse ei ole lainkaan sosialismista eikä kansanvallasta vaan harvainvallasta. Siitä juuri on kyse nykyisen länttä ohjaavan wef- (world economic-forum) mafian miljardöörien super- ja finanssi-kapitalismin =(’hyväksikäyttökapitalismin’) hankkeessa jossa – kuten mafian pomo sanoo – ’et omista mitään mutta olet onnellinen’. Ja tuon mafian koulutuksessa meidänkin pm SM on. Vain Kiina, Venäjä ja Brics-maat eivät halua olla tässä mukana vaan luovat omaa valtiokapitalismia jossa valtio ohjaa taloutta eikä talous valtiota kuten meillä.

    Plusääni(8)Miinusääni(0)
    1. Sionisti tai sokea iski! Ainakin Kiina on JO puhtaasti ja peruuttamattomasti diktatuuri, jonka mallin mukaisesti myös länttä parhaillaan kesytetään tuotantoeläimeksi. BRICKS maat ovat samalla tavalla BIS-pankin alaisuudessa kuin koko muukin maailma. BIS on täysin itsenäinen, omat asevoimat omaava, kenellekään vastuussa oleva, osinkoa jakava osakeyhtiö, ainoa täysin suvereeni kokonaisuus koko maapallolla, joka käskyttää kaikkia kansallisvaltioita. Heidän kaiken käteisen poistava kryptovaluutta odottaa oikean kellon lyöntiä tiskin alla.
      Lukekaa kaikin puolin silmät avaava Siionin Viisaiden Pöytäkirjat. Maailmankuva laajenee ja paskapuheet vähenee.

      Muuten, käykääpä katsomassa BIS:n tilastoja eri maiden velkaisuudesta. Finland on yksi velkaisimmista maista mitä sen tilastoista löytyy.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat